TOIMINTAKERTOMUS 2014

Samankaltaiset tiedostot
Suomalaisen Jalkapalloilun Toimintastrategia. Tampereen piirissä

TOIMINTASTRATEGIA SUOMEN PALLOLIITON TAMPEREEN PIIRI SUOMALAISEN JALKAPALLOILUN TAMPEREEN PIIRISSÄ JA TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Suomalaisen jalkapallon toimintastrategia. Suomalaisen jalkapallon toimintastrategia. piirin toimintasuunnitelma vuodelle 2014

Seura- ja pelaajakehitys painopisteinä 2013

Tamperelaisten jalkapalloseurojen yhteistyö: mahdollisuus johonkin uuteen

SUOMEN PALLOLIITON TAMPEREEN PIIRI. Toimintakertomus vuodelta 2015 PIIRIKOKOUKSET

SUOMEN PALLOLIITON POHJOIS-SUOMEN PIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2017

Toimintasuunnitelma Suomen Palloliiton Pohjois-Suomen piiri

PALLOLIITON HELSINGIN PIIRI TOIMINTASUUNNITELMA 2019

Tampereen piirin toimintastrategian päättänyt kertomusvuosi

PALLOLIITON HELSINGIN PIIRI TOIMINTASUUNNITELMA 2017

PALLOLIITON HELSINGIN PIIRI TOIMINTASUUNNITELMA 2018

Mielenkiintoiset kilpailut tuovat yleisöä ja tukevat pelaajien kehittymistä.

SUOMALAISEN JALKAPALLOILUN TOIMINTASTRATEGIA

Toimintasuunnitelma Suomen Palloliiton Pohjois-Suomen piiri

Toimintasuunnitelma Suomen Palloliiton Pohjois-Suomen piiri

PALLOLIITON HELSINGIN PIIRI VUOSIKERTOMUS 2018

PALLOLIITON HELSINGIN PIIRI VUOSISUUNNITELMA 2016

LeKi-futis toimintasuunnitelma 2013

TOIMINTAKERTOMUS 2015

Jokelan Kisa jalkapallo

PALLOLIITON HELSINGIN PIIRI VUOSIKERTOMUS 2017

Seurayhteistyö pelaajapolulla Etelä-Pirkanmaan Taitokoulu Kari Salin Viialan Peli-Veikot

2. Toiminnan perustana ovat liikunnan eettiset arvot ja urheilun reilun pelin periaatteet sekä dopingaineiden käytön vastustaminen.

Me yhdessä Ehdotus syyskokoukselle Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2017

Vuoden 2015 aikana parannetaan edelleen seurayhteisön yhteenkuuluvuutta ja KäPa brändiä.

Tamperelaisten jalkapalloseurojen yhteistyö: mahdollisuus johonkin uuteen

LÄNNEN VALMENTAJAPÄIVÄT SPL Länsi-Suomi Valmennuskoulutuspäällikkö Ari Kervinen

Nummelan Palloseura ry NuPS Jalkapallo. Toiminta- ja taloussuunnitelma

Suomalaisen jalkapallon toimintastrategia VUOSIKERTOMUS

FC SCJ Strategia 2019

TPV 2017 Strategia - Päivitys

Kaarinan Pojat ry. Vuoden Urheiluseura Seuraesittely LiikUn TJ-klubi POSITIIVISUUS LUOTETTAVUUS ONNISTUMINEN YHTEISÖLLISYYS

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja 50

TPV Strategia - Päivitys

Toimintasuunnitelma 2016

Huippu-urheilun verkostopäivät. Pekka Clewer

Vuoden 2016 aikana parannetaan edelleen seurayhteisön yhteenkuuluvuutta ja KäPa brändiä. Seura jatkaa SPL:n kanssa aloittamaa seurakehittämistyötä.

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja Y

Stadin paras kasvattajaseura Toimintasuunnitelma vuosille

Millainen FC Kangasala olisi jalkapalloseurana parhaimmillaan / unelmana vuoden 2017 lopulla Keskittyminen junioritoimintaan vaihtoehtoisena brändinä

Ylöjärven Ilves ry. Jalkapalloseuran pidemmän aikavälin kehityssuunnitelma vuosille Petri Puronaho

F.C. KASIYSI ESPOO VUOSIKELLO 2017

Talenttivalmennushakuprosessi 2019

Ysikaks Nivala. Toimintasuunnitelma Laatineet: Virve Närhi ja Iida Pelkonen

Seuraohjelma. oto seuravalmentajatuen hakuinfo ja hakukriteerit, joulukuu Liittohallituspäätös

Hämeen Aluemestaruuskilpailut ruutiaseilla (p, pk)

10 ryhtiliikettä junioriseuran kehittymiseen. Seurojen ääni Oulu klo Raimo Seikkala, FC Raahe

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33

FC REIPAS. Iloa Innostumista Intohimoa P09 vanhempainilta

Sijoitus Sarja Y Tulos Napa 1 Siren Markus Salonseudun RT Luomanaho Mika Pohjanmaan RT 10

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja Y

Suomen Palloliitto Seuraohjelma Seuraohjelmaworkshop Isännän Ääni seminaarit, kevät 2013

KANKAANPÄÄN PALLO YHTEISTYÖEHDOTUS KANKAANPÄÄN KAUPUNGILLE

TPV laatujärjestelmä ja seurajohtaminen

Viestintäsuunnitelma

Kaarinan Pojat ry. Miten me viestimme?

Nummelan Palloseura ry NuPS Jalkapallo. Toiminta- ja taloussuunnitelma

Liite 3.4 Liittohallituksen esittämä äänimäärämalli alueittain tarkasteltuna

FC Haka juniorit ry Toimintasuunnitelma Sivu 1 / 7

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.

Ohjeistus jäsenyyden hakemisesta

Suomalaisen jalkapallon toimintastrategia VUOSIKERTOMUS

Johtokunta ja urheilutoimen johtoryhmä

Seuran strategia on rakennettu toimintakausiksi , ja Strategian peruspilarit ovat seuran visio, perusarvot ja

Joukkueenjohtajien opas

NoPS Pelaajan keltamusta tie. Jalkapallon urheilutoiminnan toimintalinjaus ja pelaajapolku

Luotu: :14 Jokamiehen 7-ottelun tuloksia Sivu 1(5)

SUOMEN PALLOLIITON UUDENMAAN PIIRI RY

PALLO VERKKOON JA VERKON YLI

TOIMINTAKERTOMUS (4) TURUN SULKA R.Y.

RASTI 1. Pisteytys PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä

Valmentajapäivät

Tavoite: Urheilijan tarpeiden huomioiminen Toimenpide Kumppanit Resurssit Mittari Aikataulu Aluetoiminnan ja - Valmennuksen

TOIMINTASUUNNITELMA 2007

Toimintasuunnitelma, vuosi 2016

INFO G-E junioreiden vanhemmille

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TPV Strategia. Julkaistu

SRTL:n ampumamestaruuskilpailuiden lopputulokset Kajaani. RK sarja H YL

Suomalainen jalkapallo - olosuhteet

2. Toiminnan perustana ovat liikunnan eettiset arvot ja urheilun reilun pelin periaatteet sekä dopingaineiden käytön vastustaminen.

Seurafoorumi Tampere

Keski-Suomen valmennuskeskus / tehtävä ja rooli

Ringetteliiton alueiden sarjaseminaarit

Mens sana in corpore sano. JALKAPALLOA JOKAISELLE Valintamme matkalla kohti vuotta Miksi? Minne? Miten?

SARJATARJOTIN 2018 SPL TAMPERE Nuorten peli- ja sarjatoiminta

Nummelan Palloseura ry NuPS Jalkapallo. Toiminta- ja taloussuunnitelma

Maastokilpailu. Poliisien SM kilpailut ######

Hämeen aluemestaruuskilpailu 2009

Suomalaisen jääkiekon strategia

Hämeen Vapaa-ajankalastajapiiri Pilkkimestaruus 2017 tulokset Viljakkala, Haveri / Kyrösjärvi

Auli Sirviö 1963 yleinen Kangasala 333 Hanna Lilja 1986 yleinen Tiistenjoki 334 Eija Kestilä 1976 yleinen Jyväskylä 335 Erika Parviainen 1995 yleinen

Säkylä-CC SM Kierrosajat 7 Riiheläinen Riku (A)

Suomen Palloliiton Keski-Suomen piiri ry.

FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

ILVES En02 POJAT

Seurastrategia Tikkurilan Palloseura

Tulokset SRTL 2013 VEKARANJÄRVI Lopputulokset Yleinensarja RK Ammunta 2 x 10 laukausta

TOIMINTASUUNNITELMA 2009

Transkriptio:

TOIMINTAKERTOMUS 2014 1

3 Positiivista kehitystä Tampereen piirin uudistetun toimintastrategian 2014 2016 ensimmäinen kertomusvuosi 2014 oli monella tavalla positiivinen. Strategiset tavoitteet ja toimenpiteet alkoivat toteutua toivotulla tavalla. Yhdessä piirin jäsenseurojen edustajien ja piirin luottamushenkilöiden kanssa laaditut suunnitelmat ohjasivat selkeästi piirihallituksen, valiokuntien ja henkilökunnan toimintaa. Toimintavuoden aikana piirin ja seurojen toiminnassa tapahtui monia myönteisiä asioita mm. pelipassin omaavien pelaajien määrä kasvoi edelleen, ollen vuoden vaihteessa 15 554 pelaajaa. Olemme siis onnistuneet erinomaisesti yhdessä seurojen kanssa jalkapallon ja futsalin harrastajamäärän kasvattamisesta. Kasvun taustalla on erityisesti LeikkiMaailma -ikäisten poikien pelaajamäärän nousu. Tyttöjen osalta emme ole onnistuneet yhtä hyvin ja siihen meidän on yhdessä löydettävä keinoja jatkossa. Tyttöjen pelaajamäärän kasvattaminen on suuri mahdollisuus kaikille seuroille ja sitä kautta voimme rakentaa uudenlaista jalkapallokulttuuria maassamme. Tyttöjä ja naisia on saatava innostumaan jalkapallon harrastamiseen eri toiminnan sektoreilla. Selkeitä onnistumisia kertomusvuoden aikana olivat myös joukkue- ja ottelumäärien vahva kasvu niin jalkapallossa kuin futsalissakin. Tämä jos mikä osoittaa, että koko ajan kehitettävä peli- ja sarjajärjestelmämme vastaa harrastajien tarpeisiin. Sähköinen pöytäkirja, erotuomariasettelut ja tuomaripalkkioiden maksut piirin toimesta otettiin käyttöön miltei kaikissa sarjoissa. Nämä toimet ovat merkittäviä kehitysaskelia ja helpottavat ja nopeuttavat seurojen päivittäisen toiminnan hoitamista. Kari Pansio Puheenjohtaja Pelaajakehityksen osalla panostimme voimakkaasti piirijoukkuetoiminnan ja haavivalmennuksen tehostamiseen. Haavivalmennuksen laatua ja määrää nostettiin ammattivalmennuksen johdolla. Panostimme myös vahvasti strategian toiseen painopisteeseen seurakehitykseen tarjoamalla seurakehittäjän palveluita seurojen toiminnan tukemiseksi ja kehittämiseksi. Seurat vastasivat tarjontaan myönteisesti ja usean yksittäisen seurakehitysprosessin lisäksi käynnistimme laajat seurayhteistyöhankkeet Valkeakoskella ja Tampereella. Odotamme suurella mielenkiinnolla mitä yhteisiä toimenpiteitä ja tuloksia näistä hankkeista syntyy. Pitkäjänteinen työ olosuhteiden kehittämiseksi yhdessä kuntien ja seurojen kanssa tuottaa myös tulosta. Piirin alueelle on viimeisen kymmenen vuoden noussut yhteensä 28 jalkapallon tekonurmea. Tämä kehitys vaikuttaa varmasti jalkapallon vetovoimaan, harrastajamäärän kasvuun ja pelaajakehitykseen. Myös kaksi merkittävää stadionhanketta edistyi positiivisesti, kun remontin myötä Tampereen stadion Ratina saadaan kansainväliset vaatimukset täyttävään kuntoon vuodelle 2016 ja Tammelan jalkapallostadionin suunnittelu astui isot askeleet eteenpäin. Piirin luottamushenkilöjohdossa tapahtui myös merkittävä muutos kun erinomaista työtä piirin johdossa pitkään tehneet puheenjohtaja Harri Talonen ja varapuheenjohtaja Jarmo Kuusisto jättivät tehtävänsä. Harri ja Jarmo jatkavat edelleen työtään suomalaisen jalkapallon hyväksi muissa piirin ja liiton tehtävissä. Piirihallitus ja piirin henkilökunta kiittävät lämpimästi tehtävänsä jättäneitä puheenjohtajia erinomaisen hyvin sujuneesta yhteistyöstä vuosien varrella. Piirin syyskokous valitsi uudeksi puheenjohtajaksi Kari Pansion ja varapuheenjohtajaksi Ville Salosen. Jarmo Tuomiranta Piirijohtaja Monella tavalla positiivinen toimintavuosi on taas takana ja haluamme kiittää lämpimästi myös kaikkia muita jalkapallo- ja futsalperheen jäseniä siitä arvokkaasta työstä, jota olette kukin omalta osaltanne tehneet. Jokainen tehtävä jalkapallon ja futsalin hyväksi on tärkeä. Kiitämme lämpimästi myös kaikkia yhteistyökumppaneitamme siitä yhteistyöstä, jota olette kanssamme tehneet. Kari Pansio Puheenjohtaja Jarmo Tuomiranta Piirijohtaja

4 Piirikokoukset TOIMINTAKERTOMUS 2014 Piirihallitus Piirin 69. toimintavuoden kevätkokous pidettiin 31.3. Forssan kaupungintalon valtuustosalissa. Kokouksen puheenjohtajana toimi Riikka Kinnunen ja sihteerinä Jarmo Tuomiranta. Forssan kaupungin tervehdyksen kokoukselle esitti kasvatus- ja opetuspäällikkö Tiina Kemppainen. Piirin puheenjohtaja Harri Talonen luovutti Forssan kaupungille piirin standaarin ja historiakirjan. Kokouksessa hyväksyttiin vuoden 2013 toimintakertomus ja tilinpäätös sekä valittiin ehdollepanotoimikunta valmistelemaan syyskokouksessa tapahtuvaa erovuoroisten hallituksen jäsenten ja varajäsenten vaalia. Kertomusvuoden syyskokous pidettiin 27.11. Tampereella, uudessa Solo Sokos Hotel Tornissa. Puheenjohtajana toimi Harri Talonen ja sihteerinä Jarmo Tuomiranta. Kokous vahvisti hallituksen esityksen vuoden 2015 toimintasuunnitelmaksi ja talousarvioksi. Hallituksen uusiksi jäseniksi ja heidän henkilökohtaisiksi varajäsenikseen vuosille 2015 2016 valittiin seuraavat henkilöt: Puheenjohtajaksi Kari Pansio ja varapuheenjohtajaksi Ville Salonen. Hallituksen jäseniksi ja heidän henkilökohtaisiksi varajäsenikseen: Esa Kuusisto (Arto Peurla), Kari Mustalahti (Petri Mäkinen), Jukka Sorsa (Ari Mäntyniemi) ja Marko Vahos (Jorma Vettenranta). Lisäksi valittiin vuodelle 2015 puheenjohtajaksi valitun Kari Pansion tilalle hallituksen jäseneksi Asko Jussila (varajäsen Tapani Romppanen) ja hallituksen jäsen Mikko Tuomaisen varajäseneksi Markku Ruohomäki. Piirin tilintarkastajaksi valittiin Markku Laakso (HTM) ja varatilintarkastajaksi Pentti Haapanen (HTM). Piirihallitus seurasi ja ohjasi johdonmukaisesti piirin ja seurojen toiminnan kehittymistä Suomalaisen Jalkapalloilun toimintastrategian Tampereen piirissä 2014 2016 asiakirjan mukaisten painopistealueiden toimenpiteiden ja tavoitteiden suunnassa ensimmäisen suunnitelmavuoden aikana. Asetettujen tavoitteiden toteutumisessa on edistytty kehitystä kuvaavien mittarien mukaisesti useammalla sektorilla ja toisaalta toimenpiteitä ja tavoitteita on tarkistettu tarpeen mukaan kertomusvuoden aikana. Hallitus järjesti suunnitelman mukaisesti koko piirin organisaation Starttiseminaarin helmikuussa ja Suunnitteluseminaarin lokakuussa vahvistaakseen koko organisaation sitoutumista toimintastrategian ja toimintasuunnitelman mukaisen toiminnan toteuttamiseen. Piirin hallitukseen kuuluivat seuraavat henkilöt: Harri Talonen, puheenjohtaja Jarmo Kuusisto, varapuheenjohtaja Jaana Erä, varajäsen Kari Hakari Hannu Kuisma, varajäsen Ari Mäntyniemi Kari Mustalahti, varajäsen Esa Kuusisto Kari Pansio, varajäsen Tapani Romppanen Jukka Sorsa, varajäsen Arto Peurla Mikko Tuomainen, varajäsen Asko Jussila Jorma Vettenranta, varajäsen Mikko Hatakka Hallituksen työvaliokuntana ja piirin johtoryhmänä toimivat puheenjohtajat ja piirijohtaja. Ennen syyskokousta järjestettiin yhteistyössä Hämeen Liikunnan ja Urheilun sekä TUL:n Tampereen piirin kanssa miniseminaari, jossa Tampereen kaupungin tapahtumapäällikkö Perttu Pesä alusti aiheesta Tapahtumakaupunki Tampere. Kari Pansio (oik.) valittiin piirin uudeksi puheenjohtajaksi ja Ville Salonen varapuheenjohtajaksi.

5 Piirin jäsenyydet Piiri on Suomen Palloliiton, Hämeen Liikunta ja Urheilu ry:n sekä Urheilutyönantajat ry:n jäsen. Piirin henkilökunta Piirin palveluksessa työskentelivät kertomusvuoden aikana: piirijohtaja Jarmo Tuomiranta, kilpailupäällikkö Jouni Pihlaja, nuoriso- ja seuratoimintapäällikkö Mikko Tulonen, kilpailusihteeri Anne Rosenius, toimistosihteeri Niina Kuhlman, erotuomariasiantuntija Anssi Lahtinen ja palvelusihteeri Tiina Vauhkonen. Vauhkosen jäätyä elokuussa opintovapaalle, hänen tilallaan osapäiväisenä palvelusihteerinä työskenteli Roope Nutikka. Ostopalveluina piirin seurakehittäjän tehtäviä hoiti Petri Puronaho ja toukokuun lopulta alkaen Palloliiton futsalin pääsarjojen operointia Matti Anttonen. Piiritoimisto Piiritoimisto toimi uusissa vuonna 2013 avatuissa tiloissa osoitteessa Tampellan esplanadi 6, 33100 Tampere. Petri Puronaho hoiti piirin seurakehittäjän tehtäviä ostopalveluna. Koulutus- ja kehitysyhteistyö piirien ja palloliiton kesken Palloliiton ja piirien yhteinen Isännän Ääni seminaari järjestettiin 31.1. 1.2. Tampereella Sokos Hotel Ilveksessä. Seminaariin osallistuivat Tampereen, Turun, Satakunnan, Pohjois-Suomen, Keski-Pohjanmaan ja Vaasan piirien jalkapallotoimijat. Piirien puheenjohtajat, piirijohtajat ja Palloliiton johto kokoontuivat yhteisille neuvottelupäiville Helsinkiin 25. 26. syyskuuta. Tampereen, Turun ja Satakunnan piirien työntekijöiden yhteiset koulutuspäivät järjestettiin Tallinnassa 16. 17. syyskuuta. Muuta koulutus- ja kehitysyhteistyötä jatkettiin henkilöstöryhmien yhteispalavereilla piirijohtajien ja liiton kesken, nuorisopäälliköiden kesken ja kilpailuasioista vastaavien työntekijöiden kesken.

6 Piirin valiokuntien jäsenet 2014 Piirihallituksen asettamissa valiokunnissa toimivat seuraavat henkilöt: Erotuomarivaliokunta: Tapani Romppanen (pj), Pertti Ahonen, Olli Niemelä, Timo Multanen, Kimmo Reinikainen, Risto Salminen ja Juha Salonen. Futsalvaliokunta: Ilkka Koskinen (pj), Jarmo Airaksinen, Matti Anttonen, Marko Hermikoski, Kari Korpela, Esa Kuusisto, Hannu Toola, Petteri Tyni, Jarmo Virta ja Matti Bergström. Harrastevaliokunta: Veikko Virtanen (pj), Arto Lehtinen, Ari Rosenius, Leena Työläjärvi, Risto Valkeala ja Tapio Kalliomäki. Respect-valiokunta Risto Hannula (pj), Janne Räsänen, Veikko Virtanen, Pekka Ropanen, Kimmo Pajukoski, Olli Paasio, Matti Haavisto ja Harri Holli. Kehitysvaliokunnat: Pelaajakehitys Kari Mustalahti (pj), Roope Nutikka, Pasi Tuutti, Mika Lumijärvi, Asko Jussila, Sami Päivinen, Jussi Lempinen ja Anssi Ylinen. Seurakehitys Kari Hakari (pj), Jaana Erä, Esa Ojala, Mikko Hatakka, Antti Niemistö, Raimo Vähämaa, Toni Hevonkorpi ja Markku Ruohomäki. Jalkapallovaliokunnat: Aikuisten toiminta Jukka Sorsa (pj), Harri Sola, Matti Jokinen, Pauli Impola, Arto Tuovinen, Antti Pettinen, Jouni Kaikuranta, Markus Aalto ja Vesa Tuominen. Nuorten toiminta Kimmo Sulonen (pj), Markus Paananen, Petteri Hauhia, Harri Moilanen, Petri Mäkinen, Jami Lamberg, Tommi Hytönen, Jouni Kulmala ja Jussi Heimo. Kurinpito- ja vastalausevaliokunta: Kimmo Kosunen (pj), Pekka Warjus, Heikki Wilen, Risto Hannula ja Ville Salonen. Asiantuntijajäsenenä Jukka Sorsa. Piirin kunniatoimikunta Kunniapuheenjohtaja Sakari Pihlamo Kunniajäsenet Aaro Airola, Matti Haavisto, Risto Hannula, Eero Huhtakallio, Pertti Jokinen, Esko Malm, Eero Väyrynen Tilintarkastaja Markku Laakso, HTM Varatilintarkastaja Pentti Haapanen, HTM Huomionosoituksia ansioituneille Suomen Palloliiton ansiomerkit Kultainen ansiomerkki 1588 Ismo Leiniö 1594 Pentti Kanerva 1601 Veikko Heimolinna Hopeinen ansiomerkki 3028 Markus Aalto 3040 Mikko Hatakka 3041 Karri Kekkonen 3045 Markku Takaniemi Kultainen ansiolevyke 945 Tarja Salmenaho 946 Pentti Kanerva 949 Veikko Heimolinna Hopeinen ansiolevyke 2147 Arto Viljanen 2155 Asko Jussila Kultainen seuratoimijamerkki Heikki Heinonen Olli Reunanen Juha Salonen Markku Takaniemi Piirin ansiomerkit ja huomionosoitukset Piirin taulu Harri Talonen Piirin pöytästandaari Forssan kaupunki Jari Alanen 50-v Pallo-Sepot -44 70-v Urjalan Palloseura 50-v Jarmo Kuusisto Hannu Kuisma Kultainen ansiomerkki 158 Ilari Grönholm 159 Tommi Silanne 160 Veikko Heimolinna Hopeinen ansiomerkki 292 Jaana Erä Piirin lahjat ja huomionosoitukset Janakkalan Pallo 50-v Urjalan Palloseura 50-v SPL:n Turun piiri 90-v Valkeakosken Koskenpojat 85-v FC Haka 80-v Veikon Malja Jouko Metsävirta

Piirin edustajat eri luottamustehtävissä 7 Suomen Palloliitto Liittohallitus Markku Lehtola, 1. varapuheenjohtaja Harri Talonen, 2. varapuheenjohtaja Liittovaltuusto Jarmo Kuusisto (varalla Jorma Vettenranta) Olli Paasio (varalla Jaana Erä) Jukka Sorsa (varalla Kari Pansio) Erotuomarivaliokunta Markus Aalto Futsalvaliokunta Ilkka Koskinen Jouni Pihlaja, asiantuntija Harrasteryhmä Hannu Kuisma HatTrick-työryhmä Olli Paasio Kurinpitovaliokunta Jukka Sorsa Hämeen Liikunta ja Urheilu hallitus Jarmo Tuomiranta (varalla Harri Talonen) vuosikokoukset Hannu Kuisma (varalla Olli Paasio) Tampereen Urheilun Edistämissäätiö edustajisto Kari Pansio (varalla Arto Peurla) As. Oy Tampereen Pellavanhovi ja Kiinteistö Oy Massun Parkki yhtiökokoukset Jarmo Tuomiranta Pelaajakehitysvaliokunta Markku Lehtola, puheenjohtaja Göran Enckelman Ari Hjelm Pelaajakehityspaneeli Pasi Tuutti Petri Ojala Respect-valiokunta Jarmo Kuusisto Juha Niemelä Seuraohjelmavaliokunta Harri Talonen, puheenjohtaja Seuraohjelmavaliokunta, länsi (Tampere, Turku, Satakunta, Åland) Jaana Erä Petri Puronaho Kari Pansio Valitusvaliokunta Jorma Vettenranta Vastalausevaliokunta Matti Peltomäki UEFA lisenssivalituslautakunta Miikka Seppälä Jaakko Luumi Jalkapallosäätiö Harri Talonen, varapuheenjohtaja Markku Lehtola

8 Suomalaisen Jalkapalloilun Toimintastrategia Tampereen piirissä 2014-2016 TOIMINTASTRATEGIA 2014 2016 Toiminta-ajatus ja arvot Jalkapalloa jokaiselle Jalkapalloa jokaiselle - toiminta-ajatus määrittelee Suomen Palloliiton, piirijärjestöjen ja jäsenseurojen olemassaolon syyn. Samalla se kertoo jalkapallotoiminnan monimuotoisuudesta ja jäsenjärjestöjen tehtävästä yhteiskunnassa laajemminkin. Jalkapalloa jokaiselle perustuu yhdenvertaisuudelle jokaisella suomalaisella on oikeus olla jalkapallotoiminnassa mukana sukupuolesta, kyvyistä, rodusta, uskonnosta tai muusta taustasta riippumatta, omalla tasollaan ja omalla tavallaan. Toiminta pelaajana tai valmentajana, erotuomarina tai huoltajana, vanhempana tai katsojana, harrastajana tai huippuna on yhtä arvokasta. Iloisuus, luotettavuus, menestys ja yhteisöllisyys Jalkapallon yhteiset perusarvot ovat iloisuus, luotettavuus, menestys ja yhteisöllisyys. Iloisuus toteutuu pääasiassa hyvänä ilmapiirinä sekä nau- tintona jalkapallosta ja toiminnasta erilaisissa tehtävissä lajin kaikilla tasoilla. Luotettavuus toteutuu pääasiassa lupausten pitämisenä ja sovittujen asioiden hoitamisena. Jalkapalloperheen arjessa luotettavuus ilmenee myös avoimuutena, rehellisyytenä, oikeudenmukaisuutena ja yhteisten sääntöjen noudattamisena. Menestystä kuvaavat yhteisten tavoitteiden saavuttaminen ja omalle huipulle pyrkiminen jokainen omassa roolissaan jalkapalloperheen hyväksi. Menestystä on myös itsensä voittaminen niin pelaajana kuin yksilönäkin. Kilpailullinen menestys on tulos onnistuneesta pelaajakehitystyöstä. Yhteisöllisyyttä parhaimmillaan on jalkapalloperheen yhteishenki ja yhdessä tekeminen. Toisista huolehtiminen, Fair Play, suvaitsevaisuus, toisten tukeminen ja kannustaminen kaikissa tilanteissa kuvastaa yhteisöllisyyttä arkisessa toiminnassa.

9 Visio ja toiminnan tavoitteet Visio: Paras Kumppani Suomen Palloliiton Tampereen piirin visio Paras Kumppani - tarkoittaa, että haluamme olla paras kumppani piirin alueen seuroille ja jalkapallon harrastajille pelaajakehityksen tukijana ja harrastajamäärän kasvattajana. Toiminnan ja kumppanuuden keskeinen tavoite on tukea seuroja pelaajakehitystyössä siten, että piirin alueen pelaajien edustukset maajoukkueissa lisääntyvät. Toinen tärkeä tavoite on tukea seuroja ja erilaisia jalkapallon harrastajaryhmiä pelaajamäärän ja jalkapallon parissa toimivien määrän kasvattamisessa. Vision ja tavoitteiden toteutumista seurataan mittareiden mukaisesti. Strategiset painopisteet ja tavoitteet Grassroots Seurakehitys Seuratoiminnan laadun kehittäminen Seurayhteistyön kehittäminen Nuorisotoiminta Harrastajamäärän kasvu Toiminnan laadun parantaminen Harrastejalkapallo ja futsal Harrastajamäärän kasvu Kilpailutoiminta Kansallinen kilpailutoiminta Futsalin sarjatoiminnan kehittäminen Nuorten jalkapallosarjojen kehittäminen Piiritason kilpailutoiminta Kilpailusäännöt ja -määräykset tukemaan pelaajakehitystä Sarjajärjestelmien kehittäminen tukemaan pelaajakehitystä Erotuomaritoiminta Erotuomaritoiminnan alueellinen kehitys Erotuomarien ja pelinohjaajien määrän lisääminen ja laadun parantaminen Resurssien lisääminen piirin erotuomaritoiminnan kehittämisessä ja ylläpitämisessä Erotuomaripalkkioiden maksutavan kehittäminen Yhteistoiminta futsalissa Satakunnan piirin kanssa Erotuomarien drop-outin vähentäminen Vuorovaikutuksen lisääminen ja parantaminen erotuomareiden ja valmentajien kesken Osaamisen kehittäminen Urheilutoimijat Valmentajien ja ohjaajien koulutustason nostaminen Joukkueenjohtajien ja huoltajien koulutustason nostaminen Seuratoimijat Sihteerien osaamisen kehittäminen Juniorivastaavien osaamisen kehittäminen Puheenjohtajien ja rahastonhoitajien osaamisen kehittäminen Päätoimisten osaamisen kehittäminen Luottamushenkilöt Hallituksen osaamisen kehittäminen Valiokuntien jäsenten osaamisen kehittäminen Operatiivinen henkilökunta Päätoimisten osaamisen lisääminen ja päivittäminen Oto-henkilöiden osaamisen lisääminen ja päivittäminen Sidosryhmäyhteistyö Jalkapallon ja futsalin olosuhteiden kehittäminen Yhteiskunnallinen vaikuttaminen ja laji-imagon vahvistaminen Toiminnallisten yhteistyökumppanien sitouttaminen Taloudellisten yhteistyökumppanien sitouttaminen Vaikuttava ja tehokas viestintä Johtajuus ja hyvä hallintotapa Yhteisten arvojen, vision ja päämärien jalkautus Läpinäkyvä päätöksenteko Tehokkuus ja vaikuttavuus Toiminta ja talous tasapainossa Perusarvomme ovat Toiminta- ajatus ja perusarvot Toiminta- ajatuksemme on Jalkapalloa jokaiselle Iloisuus Iloisuus toteutuu pääasiassa hyvänä ilmapiirinä ja jalkapallosta nau;misena. Arjessa iloisuu>a ilmentävät myös henkilökohtainen ja yhteinen onnistuminen ja kehi>yminen sekä leikkimielisyys. Luote>avuus Luote>avuus toteutuu pääasiassa lupauksien pitämisenä ja sovi>ujen asioiden hoitamisena. Arjessa luote>avuu>a kuvaa myös Fair Play, oikeudenmukaisuus, rehellisyys, yhteisten sääntöjen nouda>aminen ja kaveria ei jätetä asenne. Menestys Menestystä kuvaavat arjessa yhteisten tavoi>eiden saavu>aminen sekä pyrkiminen omalle huipulle. Menestystä on myös itsensä voi>aminen niin pelaajana kuin yksilönäkin. Yhteisöllisyys Yhteisöllisyys on parhaimmillaan jalkapalloperheen ME- henkeä, yhteistä oppimista ja toisista huolehimista. Myös Fair Play:tä ja yhteistyötä, muiden tukemista ja kannustamista sekä yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta ideologiaa korostetaan.

10 TOIMINTAKERTOMUS 2014 Toiminta painopistealueilla Pelaajakehitys ja pelitoiminta Pelaajakehitys Pelaajakehitysvaliokunnassa luotiin kehitysajatukset pelaajan polusta ja piirin tasoluokituksen jalkauttamisen toimenpiteistä soveltaen Palloliiton Laatujärjestelmän kriteereitä. Lisäksi päätettiin lisätä piirin nykyiseen pelaajan polku malliin asioita kuten talenttiohjelma, SHA-toiminta, kansainvälisyys, aamuvalmennus ja koulu-urheiluyhteistyö. Päätettiin kuvata polkua kolmiportaisella mallilla: kasvattajaseura, yhteistyöseura, alueen ykkösseura. Valiokunta jatkaa pelaajan polun kehittämistä ja piirin tasoluokituksen jalkauttamisen toteuttamista seuroihin ja kentälle. Pelaajakehitystoiminta Palloliiton yhteisen konseptin mukaisesti 10-11-leirit järjestettiin 6.8. ja 8.12. sekä 11.12. Kesän leirille kutsuttiin vähintään hopeisen taitomerkin suorittaneet ikäluokista 2003/2004 ja joulukuun tapahtumaan lisäksi ikäluokasta 2004/2005. Kesällä oli mukana 28 pelaajaa ja joulukuun leirillä 75 pelaajaa. Valmentajina leireillä toimivat aluevalmentaja Jarkko Wiss, Juha- Pekka Berg, Harri Päiväsaari, Ari Kervinen, Sami Päivinen, Anssi Ylinen, Janne Räsänen, Pasi Tuutti, Jarmo Häkkinen, Jan-Erik Kotka ja Tampereen Sisun voimisteluvalmentajat. Haavitapahtumia järjestettiin lokakuusta toukokuuhun. Ryhmät olivat pojat D12, pojat D13 ja tytöt D12/D13. Katsastuksista valittuja osallistujia oli 245, D12-13 tyttöjä 72, D12 pojat 82 ja D13 pojat 91. Haavivalmennuksen vastuullisena valmentajana toimi Ari Kervinen. Tampereen, Turun ja Satakunnan piirien yhteiselle 2000- ja 2001-syntyneiden pelaajakoulutusleirille valittiin 49 poikaa ja 24 tyttöä haavitoiminnan perusteella. Tampereen piiristä osallistui 73 pelaajaa. Tampereen piirin valmentajina leirillä toimivat Palloliiton aluevalmentajat Markus Paananen ja Teemu Eskola, Ari Kervinen, Tommi Hytönen ja Ville Salonen. Poikien ja tyttöjen 2001-ikäluokalle järjestettiin kykyjoukkueen pelimatka Ruotsin Göteborgiin. Poika osallistui 18 ja tyttöjä 18. Poikien joukkuetta valmensivat Teemu Eskola ja Toni Kallio, tyttöjä valmensivat Maiju Ruotsalainen ja Ville Salonen, huoltajana/ joukkueenjohtajana toimi Harri Moilanen. Visio ja toiminnan tavoi>eet Visio: Paras Kumppani Suomen Palloliiton Tampereen piirin visio Paras Kumppani tarkoi>aa, e>ä haluamme olla paras kumppani piirin alueen seuroille ja jalkapallon harrastajille seura- ja pelaajakehityksen laadun ja toiminnan parantamisessa. Toiminnan tavoi>eet Toiminnan ja kumppanuuden keskeinen tavoite yhteistyössä seurojen kanssa on mahdollistaa jokaiselle piirin alueen pelaajalle polku omalle huipputasolleen. Toinen tärkeä tavoite on tukea seuroja ja erilaisia harrastajaryhmiä jalkapallon harrastajamäärän kasva>amisessa kaikissa ikäryhmissä. Osana kumppanuu>a tuemme seurojen yhteistyötä ja seuratoimijoiden kehi>ymistä seurojen elinvoimaisuuden vahvistamiseksi ja mukana olevien toimijoiden kannustamiseksi. Jalkapalloilun strategiset painopisteet ja tavoi>eet Pelaajakehitys ja pelitoiminta Seurakehitys MarkkinoinIviesIntä ja myyni Osaamisen kehi>äminen Johtajuus ja hyvä hallintotapa Futsalin strategiset valinnat

11 Pelaajakehitys ja pelitoiminta Tavoi>eet Toimenpiteet Mi>arit 2014 Mi>arit 2015 Mi>arit 2016 Rakentaa pojille ja tytöille alueelliset pelaajien kehityspolut kilpaurheilun vaa8mukset huomioiden Seurojen valinta pelaajan kehityspolun eri vaiheisiin (tasot 1 ja 2) Seurojen yhteisen pelaajan polun rakentaminen Vali@ujen seurojen määrä tasoille 1 ja 2 Kirjallisten yhteistyösopimusten määrä (HJS- HJK) Laatujärjestelmän käy@ööno@o ja soveltaminen alueellisen pelaajien kehityspolun rakentamisessa Seuranta ja jatkokehitys Nuorten pienpelisarjojen (7v7 D12 ja vanhemmat) kehi@äminen ja laajentaminen Markkinoinnin tehostaminen Selvitetään seuroilta tarve Joukkuemäärien kasvu (2012/21-2013/15-2014/28) Sarjat muodostuu B, C, D Joukkuemäärien vakiinnu@aminen sarjoi@ain Mi@arit määritellään 2015 Nuorten peli- ja kilpailusääntöjen muokkaaminen tukemaan pelaajakehitystä E ikäluokan pelitoiminnan kehi@äminen pelaajakoulutuksen näkökulmasta Alueellisen toimintamallin rakentaminen yhteistyössä seurojen kanssa Asia arvioidaan uudelleen Haavi- ja piirijoukkuetoiminnan kehi@äminen AmmaVvalmennuksen lisääminen Haavitoiminnan ammavvalmennus Piirijoukkuetoiminnan ammavvalmennus Seuranta ja jatkokehitys Aikuisten harraste- ja kilpailutoiminnan kehi@äminen Kehitystyöryhmien perustaminen Kehityssuunnitelmien laa8minen Harrastetoiminnan kehitystoimenpiteet ote@u käy@öön Harrastetoiminnan kehityssuunnitelman toteu@aminen Aikuisten kilpailutoiminnan sarjajärjestelmän päivitys Seuranta ja jatkokehitys Piirijoukkuetoimintaa toteutettiin lokakuusta 2013 kesäkuun 2014 piirijoukkuecupiin saakka. Ohjelmaan kuului harjoituksia, otteluja ja leirejä. Piiri järjesti taitotapahtuman Pyynikin urheilukentällä 29.5. ja piirinmestaruuskisat 12.10. Keväällä osallistujia oli 382 pelaajaa ja piirinmestaruuskisoihin osallistui 238 pelaajaa. Piirinmestaruus kilpailuihin rajoitettiin osanottooikeutta piirin tai seuran kisoissa vähintään hopeisen taitomerkin suorittaneisiin pelaajiin. Taitokilpailuja järjestävien seurojen määrä kasvoi lähelle kahtakymmentä. Nuorisotoiminta Kaikki Pelissä koulu- ja päiväkotijalkapalloa järjestettiin piirin ja seurojen toimesta. Tampereen piiri järjesti Päivisfutis-tapahtuman yhdeksännentoista kerran. Osallistujina oli noin 1500 päiväkotilasta. Tapahtuman ohjaajina olivat Varalan urheiluopiston opiskelijat Ursula Haapasen organisoimana. Mukana järjestämässä olivat myös Tampereen päiväkodeista Aila Vetikko, Hanna Taura ja Maija Pöri. Koulufutsal-turnaus järjestettiin koko piirin alueella. Osallistujia oli Tampereelta, Hämeenkyröstä, Ikaalisista, Ylöjärveltä, Nokialta, Orivedeltä, Hattulasta, Janakkalasta, Akaasta ja Lempäälästä. Kuntien sisäisten turnausten jälkeen pelattiin alueelliset karsinnat ja lopputurnaus oli maaliskuussa Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa. Pelitoiminta Kansallinen kilpailutoiminta Nuorten sarjatoimintaa toteutettiin jo vakiintuneen sarjajärjestelmän mukaisesti. Poikien C15-D12 ikäluokkien ylin taso, Etelä-Länsi liiga pelattiin viiden piirin (Helsinki, Uusimaa, Turku, Satakunta ja Tampere) kesken. Tyttöjen vastaavat sarjat pelattiin C15- ja D13-ikäluokissa. Kolmiportaisen sarjajärjestelmän keskimmäisellä tasolla pelattiin Alueliigoja (C-D pojat ja tytöt) yhdessä Turun ja Satakunnan piirin kanssa. Myös Aluesarjat (Kakkonen: A- ja B-pojat sekä B-tytöt) toteutettiin yhteisesti läntisen alueen piirien kesken. Futsalin B-poikien aluekarsintaturnaus (Tampere, Turku, Satakunta) järjestettiin ensimmäistä kertaa kahdeksan joukkueen turnauksena keväällä Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa. Turnauksen kolme parasta joukkuetta selvisivät maaliskuussa pelattuun B-poikien SMlopputurnaukseen. Satakunnan piirin kanssa yhteiset sarjat olivat miesten jalkapallon Kolmonen ja futsalissa miesten Kakkonen. Naisten jalkapallossa pelattiin Tampereen, Turun ja Satakunnan piirin yhteiset sarjat naisten Kolmonen ja Nelonen.

12 Piiritason kilpailutoiminta Nuorten piirinsarjoissa ikäluokasta riippuen pelattiin kahdella tai kolmella sarjatasolla (Piiriliiga, Ykkönen ja Kakkonen). Leikkimaailman (E11 ja nuoremmat) TRIOturnausten osallistujamäärässä tehtiin jälleen uusi ennätys (216 joukkuetta ja 598 turnausta). Hyvän suosion saaneissa turnaussarjoissa saatiin toteutettua suunnitelmien mukaan jälleen kaksi uutta sarjatasoa, kun F7-pojissa pelattiin Liiga- ja Ykköstasot. B-D ikäluokkien 7v7 -pienpelisarjoissa tehtiin osallistujaennätys. Mukana oli 27 joukkuetta. ResultCode-järjestelmän sähköisen pöytäkirjan käyttöä laajennettiin merkittävästi. KKI-sarjoja ja nuorten Leikkimaailman TRIO-turnauksia lukuun ottamatta kaikissa muissa sarjoissa niin jalkapallossa kuin futsalissakin käytettiin otteluissa sähköisiä pöytäkirjoja. Harrastepalloilutoiminta Harrastejalkapallon Mini-Soccer- ja TUKI-futis -sarjoissa jatkettiin toista kautta harrastepassien käyttöä. Harrastajamäärät miesten ja naisten jalkapallo- ja futsalsarjoissa olivat edellisvuosien tasolla. Heinäkuussa Kaupissa pelattu kaksipäiväinen Kesäloma-turnaus oli suosituin yksittäisistä harrasteturnauksista. Harrastejalkapallon toiminnan kehittämiseksi kutsuttiin koolle erilliset työryhmät, joissa edustettuina olivat harrastesarjoissa pelaavien joukkueiden edustajat. Erotuomaritoiminta Piirin on jo useita vuosia pitänyt erotuomaritoiminnan kehittämistä olennaisena osana piirin strategiaa. Jatkuva työ erotuomareiden määrän ja laadun kasvattamiseksi on välttämätöntä, jotta myös pelaajilla on mahdollisuus kehittyä. Merkittävä muutos erotuomaritoiminnassa oli siirtyminen ResultCoden käyttöön niin erotuomariasettelussa kuin sähköisissä pöytäkirjoissa. Paperisista pöytäkirjoista luovuttiin suurimmassa osassa sarjoista. Tämä aiheutti omat haasteensa niin joukkueille kuin erotuomareillekin. Uuden asian opettelu vie aina jonkun verran aikaa. Piirin huippua erotuomaritoiminnassa edusti jälleen kerran Kirsi Heikkinen, joka tuomitsi kauden aikana mm. alle 20 vuotiaiden tyttöjen MM-turnauksessa. Hän oli myös piirin ainoa jalkapallon FIFA-tuomari. Miesten puolella Atte Jussila jatkoi vakuuttavia otteitaan Ykkösessä ja kauden päätteeksi nokialainen Lassi Siukkola valittiin uudeksi Ykkösen erotuomariksi vuodelle 2015. Erotuomarimäärät pysyivät edellisvuosien tasolla. Määrä ei ole riittävä etenkään syksyn viikonloppuina, jolloin kaikkiin kolmikko-otteluihin ei pystytty asettamaan avustavia erotuomareita. Alueelliset erot erotuomarimäärissä ovat suuria. Karkea trendi on, että piirin suurimmissa kunnissa erotuomareita on riittävästi, mutta pienissä kunnissa on pulaa. Piiri aloitti alueelliset yhteistyötapaamiset seurojen, erotuomarikerhojen ja piirin erotuomaritoiminnon kesken. Näillä tapaamisilla pyrittiin keksimään ratkaisuja ongelmaalueiden erotuomaripulaan ja ylipäänsä lisäämään yhteistyötä seurojen sekä erotuomarikerhojen kesken. Kokemukset tapaamisista olivat positiivisia, ja niitä jatketaan 2015. Talenttierotuomareiden koulutuksessa Sami Hyypiä akatemia oli suuressa roolissa. Piiri järjesti erotuomareita yhteensä kahdeksaan akatemian seurantatapahtumaan. Näissä tilaisuuksissa erotuomareilla oli mahdollisuus saada yksilöllistä palautetta ja nähdä omia otteitaan videolta. Muita lupaavien erotuomareiden koulutustapahtumia olivat mm. Piirijoukkue Cup ja Pajulahti Cup. Futsalissa tamperelainen Olli Niemelä jatkoi FIFA-erotuomarina. Palloliiton futsalsarjoihin ei kaudeksi 2013-2014 noussut uusia erotuomareita Tampereen piiristä Erotuomaripula ei futsalissa ole yhtä akuutti kuin jalkapallossa, mutta erotuomarit ovat kovalla kuormituksella. Kaikkiin otteluihin saatiin kuitenkin järjestettyä ohjeistuksen mukainen erotuomaristo. Harrastejalkapallon suosituin tapahtuma oli heinäkuussa pelattu kaksipäiväinen Kesäloma-turnaus.

Lassi Siukkola nousi uudeksi Ykkösen erotuomariksi vuodelle 2015. 13

14 Seurakehitys Palloliiton yhteistyössä piirien ja seurojen kanssa käynnistämän Seuraohjelman mukaisia toimenpiteitä jatkettiin kertomusvuoden aikana. Seuraohjelman tavoitteena on tukea kotimaisten jalkapalloseurojen kehitystä ja toimintaedellytyksiä tarjoamalla koulutusta ja parantamalla palveluita. Seuraohjelmaan sisältyvän laatujärjestelmän valmistelua jatkettiin siten, että järjestelmän varsinainen esittely ja käyttöönotto voidaan suorittaa vuonna 2015. Tampereen piiri panosti edelleen vahvasti seurakehitystyöhön ja seurojen yhteistoiminnan kehittämiseen. Seurakehittäjän toimesta jatkettiin v. 2013 käynnistettyä seuratutorointia FC Kangasalan kanssa siten, että prosessi seuran kanssa saatiin valmiiksi marraskuussa 2104. Uusina kehityshankkeina käynnistettiin seuratutoroinnit Pirkkalan Jalkapalloklubin ja Ylöjärven Ilveksen kanssa. Seurayhteistyöhankkeet seurakehittäjän johdolla käynnistyivät Valkeakoskella ja Tampereella. Valkeakosken yhteistyöhankkeessa on mukana eri lajien seuroja tavoitteena lasten ja nuorten liikuttaminen monipuolisesti. Mukana olevat seurat: FC Haka juniorit, VaNL, SC Weikot, Kiekko-Ahmat, Haka Gym ja Haka ry. Tampereen seurojen yhteistyöhankkeessa ovat mukana TPV, Ilves, TaPa, TKT, PP-70 ja TamU-K. Seurakehittäjän ja erotuomariasiantuntijan toimesta järjestettiin kolme erillistä erotuomarikerhojen ja alueen seurojen tapaamista tavoitteena seurojen ja erotuomarikerhojen yhteistyön lisääminen ja toisaalta uusien erotuomarien rekrytointi ja koulutus. Tapaamissa olivat mukana erotuomarikerhoista HäETK, TEK ja L-PETK. Seuroista tilaisuuksiin osallistuivat FJK, FC Kangasala, TKT, TamU- Valkeakoskella tehdään seurayhteistyötä monipuolisesti eri lajin seurojen kesken. Kuvassa seurojen yhteinen ponnistus Ankanuitto -kisa Vappuna 2014.

15 K, Loiske, Ilves, YIlves, Apassit, IkU ja NoPS. Nuoriso- ja seuratoimintapäällikkö Mikko Tulonen tuki ja ohjasi seuroja erityisesti mm. Fortum Tutor, Osoitteena Futis, sekä Opetus- ja kulttuuriministeriön seuratuki - hankkeissa. Taitokoulustatuksen omaavat seurat: Hämeenlinnan Jalkapalloseura, Ilves, Ikaalisten Urheilijat, LeKi-Futis Lempäälän Palloseura, Nokian Palloseura, Ylöjärven Ilves, Tampereen Pallo-Veikot, Sääksjärven Loiske. Kykykoulustatuksen omaavat seurat: Hämeenlinnan Jalkapalloseura, Ilves, Ikaalisten Urheilijat, Nokian Palloseura, Tampereen Pallo-Veikot. Sinettiseurastatuksen omaavat seurat: Janakkalan Pallo, Oriveden Tuisku, Ilves, Tampereen Pallo-Veikot, FC Haka-juniorit, Hämeenlinnan Jalkapalloseura, Nokian Palloseura, Tampereen Kisatoverit. Palloliiton Osoitteena Futis -seurakehityshankkeeseen toimintavuonna valitut seurat: Ylöjärven Ilves, Hämeenlinnan jalkapalloseura, FC Nokia, Nokian Palloseura. Fortum Tutoreina seuroissa toimivat: Markku Helenius, TPV Mourad Seddiki, Ylöjärven Ilves Pekka Tiitu, Nokian Palloseura/FC Nokia Jarmo Häkkinen, TKT Jyri Virkki, Parkunmäen Apassit Aleksi Valta, Ilves Anssi Saiha, Ilves Ari Jussila, FC Hakaj/VANL Matti Junninen, Tervakosken Pato Petri Taskinen, TPV Seurakehitys Tavoi>eet Tavoi&eet Toimenpiteet Mi>arit Mi&arit 2014 Mi>arit Mi&arit 2015 Mi&arit Mi>arit 2016 Seurojen Valitaan seurat Valitut seurat 1 Valitut seurat 2 Valitut seurat 3 strategiaprosessien käynnistäminen ja tukeminen (seuraohjelma) vuosi@aiseen vuosi9aiseen seuravalmennukseen SPL:n Laatujärjestelmän käy@ööno@o käy9ööno9o FC Kangasala PJK Yllves (PJK, YIlves) Laatujärjestelmän ohja9u ohja@u itsearvioin8, itsearvioing, auditoing auditoin8 ja jatkotoimenpiteet Alueellisten seurayhteistyöhankkeiden käynnistäminen seurojen elinvoimaisuuden vahvistamiseksi Kutsutaan valitut seurat neuvo@elemaan neuvo9elemaan ja tuetaan prosessia Valitut seurat 1 Tampere, Valkeakoski seurayhteistyöhankkeet Kirjallinen yhteistyö- sopimus seurojen kesken Valitut seurat 2 Kirjallinen yhteistyösopimus seurojen kesken Valitut seurat 3 Kirjallinen yhteistyösopimus seurojen kesken Harrastajien ja Ak8voidaan AkGvoidaan ja autetaan Seuroja osallisena kaikissa Seuroja osallisena kaikissa Mi9arit Mi@arit määritellään 2015 seuratoimijoiden määrän kasvun tukeminen seuroja liiton hankkeisiin ja OKM:n seuratukien hakuun Kehitetään piirin seurakehityksen tarjo8nta tarjognta SPL:n hankkeissa ja OKM:n seuratuen saajissa Seurakehityksen tarjo8n tarjogn kuva@una kuva9una ja jatkuvan kehityksen alla SPL:n hankkeissa ja OKM:n seuratuen saajissa Seurojen ty@ötoiminnan ty9ötoiminnan ak8voin8 akgvoing Palkatun seurakehi@äjän seurakehi9äjän toiminnan jatkaminen Huomioidaan tarpeet budjetoinnissa ja markkinoinnissa Seurakehi@äjä Seurakehi9äjä toiminnassa Seurakehi@äjä Seurakehi9äjä toiminnassa Seurakehi9äjä Seurakehi@äjä toiminnassa Erotuomaritoiminnan kehi@äminen kehi9äminen yhteistyössä seurojen ja erotuomarikerhojen kanssa Tutor- toiminnan kehi@äminen kehi9äminen yhteistyössä et- kerhojen kanssa Yhteistyöneuvo@eluiden Yhteistyöneuvo9eluiden käynnistäminen seurojen ja et- kerhojen kesken Tutoreiden koulutus ja ohjeistus (TEK) Yhteistyöneuvo@elujen Yhteistyöneuvo9elujen määrä (TEK ja seurat), L- PETK ja seurat) HäETK/ FJK) Tutortoiminnan laajentaminen muille alueille Neuvo@elujen Neuvo9elujen laajentaminen ja kehityksen jatkoseuranta Mi9arit Mi@arit määritellään 2015 Seuranta ja jatkokehitys

16 Markkinointiviestintä ja myynti Median hyödyntäminen Medianäkyvyydellä on keskeinen merkitys jalkapallon ja futsalin markkinoinnissa yleisölle ja uusille harrastajille. Printtimedian ohella ja lisäksi sähköinen media on noussut entistä tärkeämpään rooliin. Parhaan mahdollisen näkyvyyden ja vaikuttavuuden saavuttamiseksi on tärkeää löytää oikeat viestintäkanavat ja välineet. Piirin toimesta jalkapallon ja futsalin lajimarkkinointia pyrittiin edistämään sosiaalisen median käyttöön ottamisella. Arvioitiin, että parhaiten piirin viestintää sosiaalisessa mediassa palvelee twitter, johon avattiin piirin käyttöön oma tili. Median edustajille järjestettiin kertomusvuoden aikana jalkapallokauden ja futsalkauden avauksiin liittyvät tiedotustilaisuudet. Tilaisuuksissa olivat edustettuina molempien lajien pääsarjoissa pelaavat piirin alueen seurat. Sekä futsalin, että jalkapallokauden parhaiden onnistuneiden pelaajien, valmentajien ja erotuomareiden palkitsemistilaisuuksiin kutsuttiin median edustajat. Yhteiskunnallinen vaikuttaminen olosuhteiden kehittämiseen Piirin toimesta tehtiin edelleen monipuolisesti työtä jalkapallon ja futsalin olosuhteiden kehittämiseksi jakamalla tietotaitoa erityisesti kunnille ja yhä enemmän myös seurojen ja yksityisten tahojen edustajille. Erityisesti panostettiin kuntiin ja seuroihin, joilla oli vireillä olevia suunnitelmia ja orastavia jalkapallonurmihankkeita. Kertomusvuoden aikana uusia jalkapallonurmia valmistui kolme kappaletta ja yksi talviharjoitteluun erinomaisesti soveltuva jalkapallohalli. Jalkapallonurmet valmistuivat Valkeakosken perinteiselle Tehtaan kentälle, Vuorekseen Tampereelle ja Forssaan. Jalkapallohalli valmistui Nokian Pitkäniemeen. Keskeisessä roolissa kaikissa näissä hankkeissa olivat paikalliset toimijat jalkapalloseurat, hankkeeseen perustetut yhdistykset tai osakeyhtiöt. Tehtaan kentän hankkeesta vastasi Valkeakosken Tehtis Oy, Vuoreksen hankkeesta Tampereen Ilves ry, Forssan hankkeesta Forssan Seudun Urheilukehitys ry ja Nokian Pitkäniemen hankkeesta Suomen Urheiluhallit Oy. Palloliiton kautta jaettavaa UEFA:n HatTrick avustusta näistä hankkeista saivat Valkeakosken Tehtaan kenttä ja Forssan jalkapallonurmi. Suunnitteluvaiheessa olevia jalkapallonurmihankkeita oli Orivedellä, Janakkalassa ja Kangasalalla. Palloliiton, Tampereen piirin ja S-Ryhmän kanssa toteutettavan Monitoimikenttäohjelman tuella uusi monitoimikenttä vihittiin käyttöön Vammalan Marttilan koulun pihaan, Sastamalaan. MarkkinoinIviesIntä ja myyni Tavoi>eet Tavoi&eet Toimenpiteet Mi>arit Mi&arit 2014 Mi>arit Mi&arit 2015 Mi>arit Mi&arit 2016 Median hyödyntäminen Sosiaalisen median Sosiaalisen median Twi8erin Twi@erin käytön Mi8arit Mi@arit määritellään 2015 lajimarkkinoinnissa hyödyntäminen käy8ööno8o/twi8er käy@ööno@o/twi@er ak7voin7 ak8voin8 ja seuranta Tiedotus7laisuudet Tiedotus8laisuudet median edustajille Jalkapallo- ja futsal kauden avausinfot medialle Jalkapallo- ja futsal kauden avausinfot medialle Uusien jalkapallon ja futsalin harrastajien mukaan saaminen ja toiminnan tarjoaminen Kohdennetut kyselyt sisäisille ja ulkoisille kohderyhmille Kysely ja analyysi piirin harrastetoimintaan osallistuville Uusi tarjonta piirin harrastetoimintaan osallistuville Seuranta ja jatkokehitys Resurssien lisääminen pelaaja- ja seurakehitykseen Pelaaja- ja seurakehityksen tuo8eistaminen tuo@eistaminen ja myyn7 myyn8 Tuo@eistaminen Tuo8eistaminen ja myynnin käynnistäminen Seuranta ja jatkokehitys Mi8arit Mi@arit määritellään 2015 Yhteiskunnallinen vaiku8aminen vaiku@aminen olosuhteiden kehi8ämiseksi kehi@ämiseksi Kuntapää8äjien Kuntapää@äjien ja seurajohtajien olosuhdetapaamisten järjestäminen ja neuvo8elujen neuvo@elujen konsultoin7 konsultoin8 Yksi yhteinen 7edotus- 8edotus- 7laisuus 8laisuus kunnille ja seuroille (HLU yhteistyö) Siirtyy v. 2015 Uusien olosuhdehankkeiden konsultoin7 konsultoin8 Yksi yhteinen 7edotus- 8edotus- 7laisuus 8laisuus kunnille ja seuroille (HLU yhteistyö) Uusien olosuhdehankkeiden konsultoin7 konsultoin8 Mi8arit Mi@arit määritellään 2015 Hankerahoitusmahdollisuuk sien hyödyntäminen Uusien hankemahdollisuuksien kartoi8aminen kartoi@aminen Kartoitustyö ja hankehaku Seurataan/hyödynnetään Palloliiton hakuprosessia Seuranta ja uudelleen arvioin7 arvioin8 Mi@arit Mi8arit määritellään 2015

Nokian jalkapallo-olosuhteet paranivat merkittävästi, kun yksityinen Pitkäniemen hallihanke toteutui, FC Nokian Toiminnanohjaaja Kimmo Sulonen iloitsee. 17

18 Osaamisen kehittäminen Seurojen urheilutoimijat Piiri järjesti seurojen valmentajille Palloliiton E-, D- ja C- tason kursseja. Lisäksi järjestettiin uusina täydennyskoulutuksina koulutusillat aiheista: kinesioteippaus, pelin kautta opettaminen ja fyysinen harjoittelu. Huoltajan peruskurssit ja pelinohjaajakoulutukset jatkuivat entiseen tapaan. Valmentajakoulutus: E-kurssi: 21 kurssia, 338 valmentajaa D-kurssi: 12 kurssia, 88 valmentajaa C-kurssi: 1 kurssi, 7 valmentajaa Huoltajan peruskurssi: 2 kurssia, 25 osallistujaa Pelinohjaajakurssit: 139 osallistujaa Piirin koulutuksissa kouluttajina toimivat: Valmennuskurssit: Matti Junninen, Topi Priha, Anssi Ylinen, Markus Paananen, Samuli Laitila, Harri Päiväsaari, Juha- Pekka Berg, Jussi Lempinen, Ari Kervinen, Mikko Kaven, Heli Rekimies ja Timo Salo. Lisäksi oman seuransa E-tason seurakursseilla kouluttivat Ari Jussila, Valeri Popovitch, Tommi Hytönen, Tero Helin, Veikko Iittainen, Pertti Sundell, Tomi Niemi, Pekka Tiitu ja Jarmo Häkkinen. Huoltajakurssit: Heli Rekimies Joukkueenjohtajakurssit: seurakouluttajat Jukka Sorsa, Harri Bergström, Sanna Pirhonen ja Jukka Hautala. Pelinohjaajakurssit: Olli Niemelä, Pertti Ahonen ja Markku Saarinen. Muut seuratoimijat Seuratoimijoiden osaamisen kehittäminen on avainasemassa kun halutaan varmistaa seurojen laadukas ja osaava toiminta nyt ja tulevaisuudessa. Seurojen eri toimijoille, puheenjohtajille, taloudenhoitajille, sihteereille, juniorivastaaville ja päätoimisille työntekijöille järjestettiin koulutusta teemoittain. Piirin oman tarjonnan lisäksi seuratoimijoille tarjottiin aktiivisesti mm. Palloliiton ja Hämeen Liikunnan ja Urheilun järjestämiä koulutustilaisuuksia. Operatiiviset henkilöt Piirin päätoimisen henkilökunnan osaamisen kehittäminen on tärkeää, että voidaan varmistaa piiritoimiston palvelun hyvä laatu ja edullisuus seuroille ja harrastajille. Sama koskee myös oto-henkilöitä, jotka pääsääntöisesti toimivat mm. kouluttajina valmentajille ja muille seuratoimijoille. Päätoiminen henkilökunta osallistui aktiivisesti Isännän Ääni -seminaariin, piirin Starttiseminaariin ja Suunnitteluseminaariin sekä Palloliiton ja piirien yhteisiin toimialakohtaisiin koulutuksiin ja tapaamisiin. Lisäksi henkilökunnalla oli omaa sisäistä koulutus- ja virkistystoimintaa sekä yhteiset koulutuspäivät Turun ja Satakunnan piirien henkilökunnan kanssa. Luottamushenkilöt Hallituksen ja valiokuntien jäsenten osaamisen varmistaminen on tärkeää, jotta yhteisten arvojen, vision ja tavoitteiden saavuttaminen on mahdollista. Piirin luottamushenkilöiden osaamista on vahvistettu mm. järjestämällä Starttiseminaari helmikuussa ja Suunnitteluseminaari lokakuussa. Seminaareissa käytiin laajasti läpi piirin ja seurojen toimintaan liittyviä asioita ja päätöksentekoa. Tämän lisäksi hallituksen jäsenille ja valiokuntien puheenjohtajille tarjottiin mahdollisuus osallistua Isännän Ääni seminaariin, joka järjestettiin yhteistyössä Palloliiton sekä Turun, Satakunnan, Pohjois-Suomen, Vaasan ja Keski- Pohjanmaan piirien seuratoimijoiden kanssa. Isännän Ääni -seminaari järjestettiin Tampereella.

19 Osaamisen kehi>äminen Tavoi>eet Tavoi&eet Toimenpiteet Mi>arit Mi&arit 2014 Mi>arit Mi&arit 2015 Mi>arit Mi&arit 2016 Seurojen urheilutoimijoiden Koulutustarjonnan D- tason seurakohtaisen D- tason seurakohtaisten Mi@arit Mi2arit määritellään 2015 osaamisen kehi@äminen kehi2äminen kehi@äminen kehi2äminen SPL :n prosessikoulutuksen ja prosessikoulutusten kurssien ja talen<valmentaja- talenvvalmentaja- aloi2aminen aloi@aminen ja täydennyskoulutuksen osalta koulutuksen pilotoin> pilotoin8 talen<valmentaja- talenvvalmentaja- koulutuksen kehi2äminen kehi@äminen Opera8ivisten Opera>ivisten henkilöiden Amma8llisen Amma>llisen ja Osallistujamäärät: Osallistujamäärät: Mi@arit Mi2arit määritellään 2015 osaamisen kehi@äminen kehi2äminen täydennyskoulutuksen Henkilökunta/kaikki Henkilökunta/määrä (henkilökunta, koulu@ajat, koulu2ajat, tarjoaminen ja siihen Koulu2ajat Koulu@ajat / 0 Koulu2ajat Koulu@ajat / määrä piirivalmentajat) kannustaminen Piirivalmentajat / 0 Piirivalmentajat / määrä Seuratoimijoiden osaamisen kehi@äminen kehi2äminen Seuratoimijoiden koulutusten ja tapaamisten järjestäminen Puheenjohtajat/seuramäärä 13/12 ResultCode /seuramäärä 44 seuraa Juniorivastaavat/ seuramäärä 16/14 Päätoimiset / 0 Puheenjohtajat/seuramäärä ResultCode/PalloVerkko/ seuramäärä Juniorivastaavat/ seuramäärä Päätoimiset /määrä Mi@arit Mi2arit määritellään 2015 Erotuomareiden osaamisen kehi@äminen kehi2äminen Tarkkailutoiminnan uudelleenorganisoin> uudelleenorganisoin8 Uudelleenorganisoinnin suunni2elu suunni@elu ja seuranta Tarkkailutoiminnan kehi2äminen kehi@äminen Seuranta ja jatkokehitys Tarkkailukurssi kerhotarkkailijoille Tarkkailukurssi kerhotarkkailijoille Luo2amushenkilöiden Luo@amushenkilöiden osaamisen kehi2äminen kehi@äminen IÄ- seminaari StarVseminaari Star<seminaari Suunni@eluseminaari Suunni2eluseminaari Uusien luo@amushenki- luo2amushenki- löiden perehdy2äminen Organisaa>osta Organisaa8osta osallistuu: IÄ- seminaari/ 48/83 Star<seminaari/ StarVseminaari/ 46/83 Suunni2eluseminaari/47/83 Suunni@eluseminaari/47/83 Perehdytys toteute2u toteute@u ja dokumentoitu Organisaa>osta Organisaa8osta osallistuu: IÄ- seminaari/määrä Star<seminaari/määrä StarVseminaari/määrä Suunni2eluseminaari/ Suunni@eluseminaari/ määrä Perehdytys toteute2u ja dokumentoitu Mi@arit Mi2arit määritellään 2015 Ari Kervinen toimi valmennuskurssien vetäjänä ja vastasi myös piirin haavitoiminnasta poikien puolella.

20 Johtajuus ja hyvä hallintotapa Tavoi>eet Tavoi2eet Toimenpiteet Mi>arit Mi2arit 2014 Mi>arit Mi2arit 2015 Mi>arit Mi2arit 2016 Yhteisten arvojen, vision ja tavoi/eiden jalkau/aminen Piiriorganisaa7on yhteiset 7laisuudet Hallituksen ja valiokun7en kokoukset IÄ- ja piiriorganisaa7on seminaarien järjestäminen Arvojen, vision ja tavoi/eiden käsi/ely IÄ- ja piiriorganisaa7on seminaarien järjestäminen Arvojen, vision ja tavoi/eiden käsi/ely IÄ- ja piiriorganisaa7on seminaarien järjestäminen Arvojen, vision ja tavoi/eiden käsi/ely Päätöksenteon selkeys ja avoimuus Toimintamallin uudistaminen strategian mukaises7 Uuden toimintamallin käy/ööno/o Uusien valiokun7en perustaminen Seuranta ja jatkokehitys Seuranta ja jatkokehitys Strategian tehokas vies7ntä ja jalkau/aminen Strategian mukaiset toiminnat esillä kaikessa vies7nnässä Pelaajakehitys ja seurakehitys vies7nnän painopisteinä Seuranta ja jatkokehitys Seuranta ja jatkokehitys Strategian toteutuminen ja resurssien tehokas käy/ö Strategian toteutumisen seuranta Toiminnallisten ja taloudellisten resurssien kohdentaminen Strategian mukaisen toiminnan toteutus Resurssien kohdentaminen strategian mukaises7 Seuranta ja jatkokehitys Seuranta ja jatkokehitys Sidosryhmäyhteistyön lisääminen ja kehi/äminen Piirien välisen yhteistyön kartoitus ja tehostus Valtakunnallisen liikuntajärjestöyhteistyön kartoitus ja tehostus Alueyhteistyön (Tampere Turku Satakunta) kartoitus ja analyysi Valo/HLU yhteistyökartoitus ja analyysi Alueyhteistyön kehi/äminen ja tehostaminen Valo/HLU yhteistyön tehokkaampi hyödyntäminen Seuranta ja jatkokehitys Johtajajuus ja hyvä hallintotapa Yhteisten tavoitteiden jalkauttaminen Yhteisten arvojen toteuttaminen käytännön tekemisessä ja vision ja tavoitteiden saavuttaminen edellyttää yhdessä sovittujen asioiden jalkauttamista kentille ja kenttien laidoille päivittäiseen toimintaan. Keskeisessä roolissa tässä työssä ovat piirin ja seurojen työntekijät ja luottamushenkilöt, jotka vastaavat toiminnan johtamisesta piirin alueen jalkapallo- ja futsaltoiminnassa. Normaalin päivittäisen tiedottamisen ohella tärkeässä asemassa yhteisten arvojen, vision ja tavoitteiden jalkauttamisessa ovat piiriorganisaation omat seminaarit ja koulutustilaisuudet sekä Palloliiton ja eri piirien kanssa yhdessä järjestettävä Isännän Ääni -seminaari. Kertomusvuonna Isännän Äänessä olivat mukana Tampereen, Turun ja Satakunnan piirien lisäksi myös Pohjois-Suomen, Vaasan, Keski-Pohjanmaan piirien seuratoimijat. Laajemman osanottajakunnan toimesta onnistuttiin järjestämään jälleen erinomainen jalkapalloaktiivien yhteinen tapaaminen. Piirin hallituksen ja valiokuntien kokoukset sekä jokavuotiset koko organisaation Startti- ja Suunnitteluseminaarit ovat piirikokousten ohella avainasemassa yhteisten asioiden jalkauttamisessa. Kertomusvuoden Startti- ja Suunnitteluseminaarit onnistuivat molemmat erinomaisesti. Alustajina olivat mm. Palloliiton pääsihteeri Marco Casagrande ja kehityspäällikkö Henri Alho. Strategian viestintä ja toteuttaminen Piiri pyrki vahvistamaan jalkapallon ja futsalin asemaa tiedotuksen ja markkinoinnin keinoin. Strategian mukaiset toiminnat ja painopisteet pidettiin keskeisesti esillä kaikessa viestinnässä. Piirin omaa tiedotustoimintaa hoidettiin kohdennetusti seuratiedottein sähköpostilla ja laajemmin ulkoisesti www-

21 Piirin Suunnitteluseminaarin alustajana kuultiin mm. pääsihteeri Marco Casagrandea. sivuilla. Keskeinen tiedotusväline oli myös Maalipotku lehti, joka ilmestyi kolmesti vuoden aikana. Toimintasuunnitelma ja toimintakertomus julkaistiin painetussa muodossa, jolloin niitä voitiin käyttää myös piirin toiminnan esitteinä. Piirin toiminnan tehokkuuden ja vaikuttavuuden ja strategian mukaisten tavoitteiden ja toimenpiteiden toteutumisen seuraamiseksi on strategiaan laadittu toimenpidetasolle mittarit, joiden avulla seurattiin tavoitteiden toteutumista vuositasolla. Seurannan pohjalta tavoitteita ja toimenpiteitä tarkasteltiin, suunnattiin ja määriteltiin uudelleen vuosittaisen toiminta- ja taloussuunnittelun yhteydessä. Sidosryhmäyhteistyö Piirille toiminnallisesti tärkeitä yhteistyökumppaneita ovat mm. Palloliitto ja sen muut piirit, Hämeen Liikunta ja urheilu sekä TUL:n Tampereen piiri. Kunnista erityisesti Tampereen kaupunki on keskeinen yhteistyötaho, muiden kuntien osalta yhteistyö liittyy lähinnä olosuhdetoimintaan. Liikunnan opistoista Eerikkilän Urheiluopisto, Varalan Urheiluopisto sekä Sami Hyypiä Akatemia ovat pelaaja- ja valmentajakoulutuksen kannalta merkittävässä roolissa. Kertomusvuoden aikana Palloliiton piirien sekä valtakunnallisen liikuntajärjestö Valon ja aluejärjestö Hämeen Liikunta ja Urheilu ry:n kanssa kartoitettiin alustavasti yhteistyön laajentamiseen ja tehostamiseen liittyviä mahdollisuuksia. Tampereen, Turun ja Satakunnan piirien hallituksen jäsenet ja piirijohtajat kokoontuivat yhteistoimintaa valmistelemaan seminaariin maaliskuussa Eerikkilän Urheiluopistolle.

22 Futsalstrategian mukaiset toimenpiteet Futsalin kehittämiseksi laadittu 3-vuotinen futsalstrategia käynnistettiin. Ensimmäiset toimenpiteet koskivat seurojen futsaltoiminnan kehittämistä ja futsaltietoisuuden lisäämistä. Näiden tavoitteiden toimenpiteinä järjestettiin seurojen futsalvastaavien tapaaminen ja kansallisen futsalsarjakauden kynnyksellä medialle järjestetty kauden infotilaisuus, jossa paikalla olivat kaikki piirimme Futsal-Liigan, Futsal Ykkösen ja Naisten Futsal-Liigan joukkueet. Merkittävä edistysaskel oli piiritason (C-kurssi) valmentajakoulutusmateriaalin valmistuminen Palloliiton toimesta. Samalla laadittiin piirin oma futsalin valmentajakoulutussuunnitelma, jonka on tarkoitus käynnistyä ennen seuraavan pelikauden alkua. ResultCoden sähköisen pöytäkirjan käyttö laajennettiin myös kaikkiin piirin futsalsarjoihin poislukien KKI- ja TRIO-turnaussarjat. Piirin eri futsalsarjoihin osallistui yli 300 joukkuetta ja määrä oli suurempi kuin koskaan aiemmin. Futsalin strategiset valinnat Tavoi>eet Toimenpiteet Mi>arit 2014 Mi>arit 2015 Mi>arit 2016 Nuorten futsalpelaajien kehi@äminen Piirinjoukkuetoiminnan käynnistäminen U17 leirin toteu@aminen Piirien väliseen turnaukseen osallistu- minen/järjestäminen Piirijoukkuecuppiin osallistuminen Futsalvalmentajalaadun lisääminen Piiritason koulutusten järjestäminen SPL:n futsalstrategian mukaises8 Futsalvalmentajakoulutus - suunnitelman laa8minen Piiritason futsal- valmennuskoulutuksen järjestäminen (1 kurssi) Piiritason futsal- valmennuskoulutuksen järjestäminen (2 kurssia) Seurojen futsaltoiminnan kehi@äminen Seurojen välisen yhteydenpidon ja ak8voinnin lisääminen Piirin futsalvastaavien tapaaminen Alueellinen futsaltoimijoiden seminaari Piirin futsalin kehitys- työryhmän kokoaminen Futsal- Kakkosen lisenssi Futsal8etoisuuden lisääminen Materiaalien toimi@aminen ja tapahtumien järjestäminen sidosryhmille Sähköisen pöytäkirjan pilotoin8 (yksi@äin pela@avat o@elut, vaihe1) Kauden avaus8laisuus medialle Sähköisen pöytäkirjan käy@ööno@o (vaihe2) Futsalin 8edotussuunnitelman laa8minen Koulutus- /info8laisuuden järjestäminen sidosryhmille Erotuomarien alueellisen rii@ävyyden parantaminen Seurojen ja erotuomarikerhojen yhteistyön lisääminen Yhteistyöneuvo@elut seurojen ja erotuomarikerhojen kanssa (seurakehitys) Kaikilla futsalpaikkakunnilla ak8ivinen futsalerotuomari Mi@arit määritellään 2015

Futsalin naisten SM-lopputurnaus pelattiin Tampereen Pirkkahallissa. 23

24 Tilastoja vv. 2005-2014 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 Jalkapallo joukkueet: aikuiset 170 177 173 169 165 160 157 163 160 160 nuoret 306 286 303 288 311 309 327 363 375 409 yhteensä: 476 463 476 457 476 469 484 526 535 569 Futsal joukkueet: aikuiset+harr. 111 119 127 142 155 153 146 155 147 155 nuoret 53 59 91 109 122 117 111 123 139 153 yhteensä: 164 178 218 251 277 270 257 278 286 308 Harrastesarjat joukkueet: 204 222 238 245 250 263 280 260 250 252 Piirin sarjoja: 70 71 92 93 90 72 60 97 102 113 Futsal sarjoja: 24 20 31 31 45 28 31 26 26 32 Harraste sarjoja: 23 23 35 34 28 27 32 32 36 36 Piirinsarjan otteluita: 3675 3737 3401 3895 3534 3498 3577 4293 4295 5252 Futsal otteluita: 964 1006 1068 1250 1204 1280 1360 1653 1633 1988 Harraste -otteluita: 960 1170 1517 1311 1678 1692 1521 1189 1165 1318 yhteensä: Joukkueita 844 863 932 953 1003 1002 1021 1064 1071 1129 yhteensä: Sarjoja 117 114 148 151 163 127 123 155 164 181 yhteensä: Otteluita 5599 5913 6475 6456 6416 6470 6458 7135 7093 8394 Jalkapallon sarjataulukot 2014 Kolmonen O V T H Te Pä Ero P MuSa 22 19 1 2 85 26 59 58 PS-44 22 14 5 3 61 37 24 47 TKT 22 12 7 3 52 30 22 43 NoPS 22 12 3 7 50 35 15 39 TP-T 22 11 3 8 59 39 20 36 ToTii FC Tigers 22 11 3 8 51 37 14 36 PJK 22 9 4 9 35 39-4 31 TOVE 22 6 5 11 34 47-13 23 Härmä 22 5 5 12 34 55-21 20 Loiske 22 3 6 13 29 64-35 15 TPV 2 22 3 4 15 23 49-26 13 KaVo 22 2 4 16 31 86-55 10 Kolmosen mestari: MuSa Piirinmestari: PS-44 Loiske, TPV2 ja KaVo putosivat Neloseen. Nelonen O V T H Te Pä Ero P Ilves 2 22 17 3 2 84 32 52 54 TamU-K 22 13 4 5 64 27 37 43 NePa 22 12 5 5 48 23 25 41 VaKP 22 11 3 8 57 52 5 36 TP-49 22 10 2 10 53 44 9 32 PP-70 22 9 4 9 56 47 9 31 FC Melody 22 8 5 9 72 71 1 29 UrPS 22 8 5 9 55 54 1 29 Pato 22 8 4 10 39 52-13 28 FJK 22 5 8 9 39 48-9 23 LeKi-futis 22 4 6 12 33 45-12 18 SW 22 2 1 19 18 123-105 7 Piirinmestari: Ilves2 Ilves 2 nousi Kolmoseen. FJK, LeKi-futis ja SW putosivat Vitoseen. Vitonen 1.lohko O V T H Te Pä Ero P ParVi 22 15 4 3 72 28 44 49 JanPa 22 14 4 4 59 24 35 46 Sopu 22 14 3 5 61 39 22 45 ACE 22 14 2 6 51 31 20 44 LaVe 22 13 3 6 54 26 28 42 TahVe 22 9 2 11 50 57-7 29 FC Pisa 22 9 2 11 48 50-2 29 TP-49 Peli-Veikot 22 7 7 8 42 34 8 28 Jags 22 7 4 11 46 63-17 25 Miau-miehet 22 8 1 13 31 71-40 25 Dynamo UTD 22 2 2 18 27 85-58 8 TKT KooTee 22 1 4 17 21 54-33 7 ParVi nousi Neloseen. Miau-miehet, Dynamo UTD ja TKT putosivat Kutoseen. Vitonen 2.lohko O V T H Te Pä Ero P Pelikassit 20 13 3 4 65 31 34 42 FC Teivo 20 12 3 5 59 27 32 39 FC Vapsi 20 12 3 5 59 30 29 39 Apassit 20 10 5 5 50 43 7 35 FC Rellu 20 9 2 9 30 35-5 29 PoNU Bk 20 7 5 8 28 40-12 26 OldSchool 20 7 3 10 24 42-18 24 Valo 20 7 3 10 41 48-7 24 PJK 2 20 6 5 9 35 49-14 23 NoPS 2 20 4 4 12 36 54-18 16 FC Polla 2 20 4 2 14 32 60-28 14 Pelikassit nousi Neloseen. NoPS 2 ja FC Polla 2 putosivat Kutoseen. AC Goljat luopui sarjasta. Vitosen PM-ottelu: ParVi - Pelikassit 3-3, rp. 7-8 Piirinmestari: Pelikassit Vitonen, lohkokakkosten nousukarsinta JanPa - FC Teivo 1-2 FC Teivo Neloseen, JanPa Vitoseen

25 Kutonen lohko 1 O V T H Te Pä Ero P VesVi 16 13 2 1 79 17 62 41 ParVi 2 16 11 4 1 54 19 35 37 TNS TFT 16 9 3 4 44 36 8 30 Loiske /2 16 7 5 4 40 33 7 26 KylVe 16 6 3 7 39 44-5 21 LeKi-futis /2 16 5 2 9 31 43-12 17 UrPS /2 16 4 1 11 27 55-28 13 FC Vihniö Voima 16 2 4 10 34 49-15 10 LaVe A-jun. 16 2 2 12 17 69-52 8 VesVi nousi Vitoseen. KKI-45 Ykkönen O V T H Te Pä Ero P Ilves 45 14 10 2 2 67 35 32 32 TPV 14 8 1 5 59 61-2 25 FJK Pampa boys 14 7 2 5 31 35-4 23 UNIVERSTAS 14 7 1 6 50 40 10 22 KaVo 14 5 4 5 64 30 34 19 TP-49 14 6 1 7 66 63 3 19 PATO 14 5 2 7 36 62-26 17 TamFu 45 14 0 3 11 24 71-47 3 Piirinmestari: Ilves45 Pato ja TamFu45 putosivat KKI-45 Kakkoseen. Kutonen lohko 2 O V T H Te Pä Ero P IkU 16 15 0 1 76 12 64 45 FC PaPo 16 10 1 5 48 37 11 31 Kristallipalatsi 16 10 0 6 31 25 6 30 YlöR /2 16 7 3 6 43 34 9 24 PYRY 16 8 0 8 47 37 10 24 FC Kangasala 16 7 1 8 34 29 5 22 FC Kaveriporukka 16 2 1 13 18 45-27 7 MouMa 16 2 1 13 19 87-68 7 KaVo /2 16 7 1 8 28 38-10 0 IkU nousi Vitoseen. Kutonen lohko 3 O V T H Te Pä Ero P PP-70 2 18 14 3 1 72 12 60 45 TaPa 18 14 3 1 70 11 59 45 HirPy 18 13 2 3 58 19 39 41 Ikurin Vire 18 8 2 8 39 42-3 26 TamU-K 2 18 8 2 8 32 39-7 26 Roxbury JK 18 7 2 9 29 36-7 23 PiPo-79 18 6 1 11 31 40-9 19 Soho SS 18 4 3 11 16 40-24 15 FC HaPa 18 4 3 11 20 43-23 15 Ilves Valkoinen 18 1 1 16 20 105-85 4 PP-70 2 nousi Vitoseen. Kutonen lohko 4 O V T H Te Pä Ero P LaPro 18 13 4 1 61 23 38 43 HST 18 13 2 3 90 29 61 41 TAS 18 12 2 4 69 33 36 38 Ilves 3 18 12 1 5 81 43 38 37 NePa Talent 18 11 0 7 64 30 34 33 FC Trompi 18 9 2 7 60 53 7 29 FC PrTu 18 4 4 10 28 47-19 16 TahVe /2 18 4 0 14 34 109-75 12 AC Darra 18 2 2 14 22 60-38 8 FC Polla 1 18 1 1 16 34 116-82 4 LaPro nousi Vitoseen. Kutosen PM-ottelut IkU - LaPro 3-0 lv. VesVi - PP-70 2 6-2 IkU - VesVi 3-2 Piirinmestari: IkU Kutonen kakkosten nousukarsinta TaPa - FC PaPo 4-0 ParVi 2 - HST 3-3, rp. 4-5 TaPa - HST 1-1, rp. 3-1 TaPa nousi Vitoseen. KKI-35 Ykkönen O V T H Te Pä Ero P KaVo 14 9 2 3 55 25 30 29 Ilves 35 14 8 3 3 26 17 9 27 PIsku 14 7 4 3 27 20 7 25 Broilers 14 7 3 4 41 27 14 24 PJK 14 5 4 5 36 38-2 19 Sopu 14 5 2 7 30 40-10 17 PATO 14 2 2 10 20 44-24 8 FC Vapsi 14 1 4 9 16 40-24 7 Piirinmestari: KaVo Pato ja FC Vapsi putosivat KKI-35 Kakkoseen. KKI-35 Kakkonen lohko 1 O V T H Te Pä Ero P TP-T 12 8 3 1 32 11 21 27 TP-49 12 8 2 2 48 20 28 26 UNIVERSTAS 12 7 1 4 37 21 16 22 Soho SS Seniors 12 5 2 5 22 20 2 17 YlöR 12 4 3 5 22 28-6 15 FC Teivo 12 3 3 6 23 21 2 12 PiPo-79 12 0 0 12 8 71-63 0 TP-T nousi KKI-35 Ykköseen. KKI-35 Kakkonen lohko 2 O V T H Te Pä Ero P LaPro KKI35 12 8 2 2 37 10 27 26 TamFu 35 12 8 2 2 28 11 17 26 JIlves 12 7 2 3 36 24 12 23 Valo 12 3 4 5 18 28-10 13 HST OB 12 3 2 7 17 36-19 11 HirPy 12 2 4 6 11 18-7 10 FC Polla Pollapapat 12 2 2 8 17 37-20 8 LaPro KKI35 nousi KKI-35 Ykköseen. KKI-45 Kakkonen O V T H Te Pä Ero P ParVi 14 12 0 2 78 29 49 36 VaKP 14 11 0 3 68 32 36 33 YlöR 14 8 1 5 47 51-4 25 PiPo-79 14 5 2 7 43 51-8 17 JanPa 14 5 2 7 33 55-22 17 FC Teivo 14 5 1 8 33 46-13 16 LaVe 14 0 2 12 16 48-32 2 FC Ruovesi 14 4 4 6 31 37-6 0 ParVi nousi KKI-45 Ykköseen. KKI-50 kevät O V T H Te Pä Ero P KaVo 7 5 2 0 27 11 16 17 Ilves 50 7 5 1 1 44 10 34 16 FC Hml 7 5 0 2 37 26 11 15 I-Kissat 7 4 1 2 31 21 10 13 TPV 7 2 2 3 29 41-12 8 TKT 7 2 1 4 32 40-8 7 UNIVERSTAS 7 1 1 5 11 30-19 4 UNIVERSTAS Verstas 7 0 0 7 13 45-32 0 KKI-50 ylempi jatkosarja syksy O V T H Te Pä Ero P Ilves 50 6 5 1 0 41 12 29 16 FC Hml 6 4 1 1 27 11 16 13 KaVo 6 1 0 5 12 28-16 3 I-Kissat 6 1 0 5 6 35-29 0 Piirinmestari: Ilves50 KKI-50 alempi jatkosarja syksy O V T H Te Pä Ero P TPV 6 5 1 0 40 15 25 16 UNIVERSTAS 6 3 1 2 22 15 7 10 TKT 6 2 1 3 21 32-11 7 UNIVERSTAS Verstas 6 0 1 5 19 40-21 1 Naiset Kolmonen O V T H Te Pä Ero P TuWe 2 20 14 2 4 49 35 14 44 I-Kissat 20 12 5 3 69 32 37 41 TKT 20 10 6 4 41 27 14 36 PIF 20 10 5 5 87 36 51 35 TuPy 2 20 9 6 5 53 37 16 33 SalPa 20 8 5 7 37 30 7 29 EuPa 20 7 6 7 41 55-14 27 JanPa 20 7 3 10 50 58-8 24 LLuja 20 6 2 12 31 51-20 20 AFC Campus 20 3 1 16 20 75-55 10 FC Vapsi 20 2 3 15 27 69-42 9 Kolmosen mestari: TuWe2 Piirinmestari: I-Kissat LLuja, AFC Campus ja FC Vapsi putosivat naisen Neloseen. Naiset Nelonen O V T H Te Pä Ero P NiceFutis Himmeli 12 10 1 1 83 14 69 31 TPS 2 12 9 0 3 67 17 50 27 KaaPo 12 8 1 3 52 24 28 25 P-Iirot 12 7 1 4 22 24-2 22 PaiHa 12 2 3 7 29 39-10 9 PJK 12 2 2 8 31 55-24 8 APU 12 0 0 12 8 119-111 0 Nelosen mestari: NiceFutis Himmeli. NiceFutis Himmeli nousi naisten Kolmoseen. Naiset 7v7 O V T H Te Pä Ero P FC Nokia harr 9 8 1 0 57 8 49 25 HalPa Hallilan Pallo 9 7 2 0 33 14 19 23 LaVe Naiset 9 5 0 4 21 20 1 15 ViiPV 9 3 2 4 15 18-3 11 Tuisku 9 3 1 5 16 25-9 10 YIlves /2 9 3 1 5 21 26-5 10 PYRY 9 2 4 3 7 10-3 10 PP-70 9 3 1 5 20 34-14 10 MouMa FC Mallittaret 9 1 3 5 3 19-16 6 IkU Naiset 9 1 3 5 11 30-19 6

26 Naiset 7v7 loppuottelut FC Nokia harr - ViiPV runkosarjan 1. - runkosarjan 4. 0-3 lv. HalPa - LaVe Naiset runkosarjan 2. - runkosarjan 3. 1-1 ViiPV - LaVe Naiset finaali 2-4 Tuisku - PP-70 runkosarjan 5. - runkosarjan 8. 0-3 lv. Yilves /2 - PYRY runkosarjan 6. - runkosarjan 7. 2-1 Yllves /2 - PP-70 sijat 5-6 3-4 Piirinmestari: LaVe Naiset A -Pojat - A Kakkonen kevät O V T H Te Pä Ero P PIF 8 7 1 0 69 5 64 22 MaPS YJ 8 5 1 2 46 12 34 16 Lieto 8 5 0 3 18 15 3 15 HJS 2 8 1 0 7 14 39-25 3 FC RP 8 1 0 7 8 84-76 3 A -Pojat - A Kakkonen syksy O V T H Te Pä Ero P TuWe YJ 6 4 0 2 16 14 2 12 P-Iirot 6 2 2 2 11 10 1 8 ÅIFK 6 2 1 3 12 11 1 7 TKT 6 1 3 2 9 13-4 6 B -Pojat - B Kakkonen kevät O V T H Te Pä Ero P TPS 2 10 8 1 1 41 11 30 25 FC Inter 2 10 8 0 2 44 9 35 24 Apassit 10 5 2 3 31 13 18 17 TPS 3 10 5 1 4 33 21 12 16 MaPS 10 5 1 4 28 19 9 16 Ilves 2 10 4 1 5 33 24 9 13 FC Jazz-j 2 10 4 1 5 23 27-4 13 RaiFu 10 3 3 4 24 20 4 12 TKT B 10 3 2 5 20 20 0 11 KaaPo YJ 2 10 3 0 7 17 49-32 9 ÅIFK 10 1 0 9 8 89-81 3 B -Pojat - B Kakkonen syksy O V T H Te Pä Ero P Ilves 2 11 9 0 2 31 15 16 27 Apassit 11 8 1 2 25 15 10 25 P-Iirot YJ 11 8 0 3 32 11 21 24 RaiFu 11 6 1 4 28 20 8 19 TPV 2 11 6 0 5 29 21 8 18 TuWe 11 4 3 4 16 17-1 15 MaPS 11 4 1 6 32 28 4 13 LeKi-futis 11 4 1 6 26 32-6 13 TPS 3 11 3 3 5 20 24-4 12 MuSa 11 3 3 5 25 33-8 12 P-Iirot YJ 2 11 1 3 7 6 33-27 6 FC Jazz-j 2 11 1 2 8 12 33-21 5 Ilves 2 ja Apassit nousevat B-poikien Ykköseen. B-pojat Kolmonen lohko A kevät O V T H Te Pä Ero P TPV B3 7 6 0 1 33 5 28 18 TaPa 7 6 0 1 39 4 35 18 FC Vapsi 7 5 0 2 17 8 9 15 HJS B17 Sininen 7 5 0 2 28 13 15 15 TKT B2 7 2 1 4 12 17-5 7 Pato P97 7 2 0 5 13 28-15 6 PJK 7 1 1 5 11 20-9 4 TamU-K 7 0 0 7 6 64-58 0 B-pojat Kolmonen lohko B kevät O V T H Te Pä Ero P LeKi-futis 7 6 1 0 34 2 32 19 FJK 7 6 0 1 25 10 15 18 FC Haka j. 7 5 0 2 34 11 23 15 Tuisku 7 4 0 3 13 11 2 12 NoPS YJ 7 2 1 4 9 25-16 7 Valo 7 2 0 5 22 27-5 6 TPV B Valkoinen 7 1 2 4 12 26-14 5 YIlves 7 0 0 7 5 42-37 0 B-pojat Kolmonen karsinta Kakkoseen LeKi-futis - TPV B3 3-0 lv. B-pojat Kolmonen syksy ylempi jatkosarja O V T H Te Pä Ero P TaPa 7 7 0 0 32 6 26 21 TPV B3 7 5 1 1 19 10 9 16 FJK 7 3 2 2 14 13 1 11 FC Haka j. 7 3 1 3 12 14-2 10 FC Vapsi 7 2 1 4 12 17-5 7 HJS B17 Sininen 7 2 1 4 13 20-7 7 TKT B 7 1 2 4 9 18-9 5 Tuisku 7 1 0 6 11 24-13 3 Piirinmestari: TaPa TaPa nousee B-poikien Kakkoseen. B-pojat Kolmonen syksy alempi jatkosarja O V T H Te Pä Ero P TPV B Valkoinen 6 4 1 1 19 8 11 13 YIlves 6 4 0 2 25 12 13 12 PJK 6 3 2 1 17 9 8 11 Valo 6 3 1 2 10 10 0 10 Pato P97 6 1 2 3 12 17-5 5 TamU-K 6 1 1 4 4 23-19 4 NoPS YJ 6 0 3 3 5 13-8 3 B-pojat 7v7 O V T H Te Pä Ero P LeKi-futis 10 9 0 1 33 13 20 27 TaPa 10 7 2 1 54 12 42 23 FC Kangasala 10 5 3 2 22 13 9 18 TPV B Musta 10 3 1 6 15 32-17 10 IkU 10 2 1 7 22 49-27 7 YIlves 10 0 1 9 12 39-27 1 Piirinmestari: LeKi-futis C -15 Pojat 99 Etelä-Länsi -liiga kevät O V T H Te Pä Ero P HJK 11 10 1 0 46 12 34 31 KäPa 11 8 0 3 31 11 20 24 FC Espoo 11 7 2 2 33 12 21 23 TPS 11 6 1 4 39 15 24 19 TPV 11 6 1 4 31 29 2 19 Ilves 11 5 1 5 29 30-1 16 JäPS 11 4 1 6 11 17-6 13 PK K-U 11 3 3 5 12 40-28 12 TiPS 11 3 2 6 16 28-28 11 Honka 11 3 0 8 14 34-20 9 Lieto/YJ 11 2 2 7 17 31-14 8 FC Inter 11 2 0 9 12 32-20 6 C15-pojat 99 Etelä-Länsi -liiga syksy O V T H Te Pä Ero P HJK 11 8 2 1 62 13 49 29 KäPa 11 7 3 1 32 10 22 26 TPS 11 8 1 2 35 20 15 25 JäPS 11 6 2 3 24 18 6 20 Ilves 11 5 2 4 24 17 7 17 FC Espoo 11 4 4 3 17 26-9 17 TiPS 11 5 1 5 21 29-8 16 PK K-U 11 4 0 7 19 26-7 12 SalPa/YJ 11 3 0 8 26 46-20 9 Honka 11 3 0 8 18 41-23 9 TPV 11 2 2 7 21 29-8 8 FC Kontu 11 2 1 8 14 38-24 7 C15-pojat Alueliigan piirikarsinta TPV C15 punainen - LeKi-futis FC Lempäälä YJ 1-2 FC Haka j. - HJS C-Akatemia 5-4 TPV C15 punainen - HJS C-Akatemia 0-4 FC Haka j. - LeKi-futis FC Lempäälä YJ 5-0 FC Haka j. suoraan C15-poikien Alueliigaan. LeKi-futis FC Lempäälä YJ ja HJS C-Akatemia alueelliseen karsintaan. C15-pojat Alueliiga alueellinen karsinta O V T H Te Pä Ero P HJS C-Akatemia 3 3 0 0 8 1 7 9 SalPa YJ 3 2 0 1 18 5 13 6 LeKi-futis FC Lempäälä YJ 3 1 0 2 6 11-5 3 MuSa 3 0 0 3 2 17-15 0 HJS C-Akatemia ja SalPa YJ C15-poikien Alueliigaan. C15-pojat Alueliiga kevät O V T H Te Pä Ero P SalPa YJ 9 8 0 1 53 10 43 24 Team Rauma YJ 9 6 0 3 25 16 9 18 ÅIFK Rauma YJ 9 5 1 3 24 29-5 16 TPK 9 5 0 4 33 23 10 15 HJS C-Akatemia 9 5 0 4 27 21 6 15 Ilves Keltainen 9 4 0 5 12 28-16 12 NoPS YJ 9 4 0 5 18 20-2 12 TuWe 9 3 0 6 9 32-23 9 TPS Valkoinen 9 2 1 6 12 19-7 7 FC Haka j. 9 2 0 7 16 31-15 6 C15-pojat Alueliiga syksy O V T H Te Pä Ero P Lieto YJ 11 10 0 1 43 13 30 30 FC Inter 11 9 1 1 62 14 48 28 NoPS YJ 11 9 0 2 33 12 21 27 HJS C-Akatemia 11 7 0 4 29 27 2 21 TPK 11 6 0 5 35 31 4 18 Team Rauma YJ 11 6 0 5 31 22 9 18 ÅIFK 11 5 1 5 32 26 6 16 Ilves Keltainen 11 4 0 7 15 39-24 12 RaiFu 11 3 2 6 17 22-5 11 TuWe 11 2 1 8 9 27-18 7 MuSa YJ 11 1 1 9 9 38-29 4 TPVC15 punainen 11 1 0 10 11 55-44 3

27 C15-pojat Piiriliiga kevät O V T H Te Pä Ero P IPa Iittalan Pallo 9 8 1 0 49 17 32 25 JanPa 9 6 0 3 31 21 10 18 TPV C15 Punainen 9 6 0 3 25 15 10 18 LaVe 9 5 0 4 18 18 0 15 FJK 9 4 1 4 19 13 6 13 PYRY 9 4 1 4 29 30-1 13 YIlves 9 4 0 5 18 16 2 12 LeKi-futis FC Lempäälä YJ 9 3 2 4 22 20 2 11 FC Kangasala 9 1 2 6 5 28-23 5 ParVi 9 0 1 8 7 45-38 1 C15-pojat Piiriliiga syksy O V T H Te Pä Ero P IPa Iittalan Pallo 9 9 0 0 47 8 39 27 YIlves 9 7 0 2 39 15 24 21 FJK 9 6 1 2 22 11 11 19 LeKi-futis FC Lempäälä YJ 9 5 0 4 18 19-1 15 FC Haka j. 9 5 0 4 32 15 17 15 JanPa 9 3 2 4 20 24-4 11 LaVe 9 3 1 5 10 17-7 10 PYRY 99 9 3 0 6 14 27-13 9 ParVi 9 1 1 7 11 40-29 4 FC Kangasala 9 0 1 8 5 42-37 1 Piirinmestari: IPa Iittalan Pallo C-pojat 7v7 O V T H Te Pä Ero P Pato P99 10 8 2 0 47 13 34 26 IPa Iittalan Pallo 10 6 0 4 34 32 2 18 Tuisku 10 6 0 4 25 18 7 18 TP-49 10 4 1 5 22 25-3 13 ParVi 10 4 1 5 23 30-7 13 Valo 10 0 0 10 13 46-33 0 Piirinmestari: Pato P99 C14-pojat 00 Etelä-Länsi -liiga kevät O V T H Te Pä Ero P HJK 11 9 1 1 45 9 36 28 KäPa 11 8 3 0 44 6 38 27 Ilves 11 7 1 3 24 19 5 22 FC Kuusysi 11 6 1 4 29 12 17 19 KOPSE 11 5 0 6 24 16 8 15 BK-46/Väst4 YJ 11 5 0 6 34 35-1 15 NuPS/LoPa L-U YJ 11 5 0 6 32 34-2 15 TPS/YJ 11 4 2 5 33 24 9 14 Honka 11 4 2 5 18 22-4 14 PJK 11 3 1 7 20 27-7 10 FC Espoo 11 3 1 7 15 26-11 10 TPV 11 1 0 10 6 94-88 3 C14-pojat 00 Etelä-Länsi -liiga syksy O V T H Te Pä Ero P HJK 11 10 1 0 57 8 49 34 KäPa 11 8 1 2 43 15 28 27 BK-46/Väst4 YJ 11 6 4 1 29 14 15 22 TPS/YJ 11 6 1 4 30 27 3 19 Ilves 11 5 2 4 26 20 6 18 Honka 11 5 1 5 22 20 2 16 FC Inter 11 5 1 5 29 38-9 16 FC Kuusysi 11 4 3 4 22 26-4 15 KOPSE 11 3 1 7 20 33-13 10 PJK 11 2 4 5 19 38-19 10 PK K-U 11 2 1 8 6 24-18 7 NuPS/LoPa L-U YJ 11 0 0 11 12 52-40 0 C14-pojat Alueliiga kevät O V T H Te Pä Ero P FC Inter mustat 10 8 2 0 76 9 67 26 SalPa 10 7 2 1 44 13 31 23 FC Jazz 10 7 1 2 43 10 33 22 ÅIFK musta 10 6 0 4 28 25 3 18 P-Iirot 10 6 0 4 31 30 1 18 KaaPo 10 5 0 5 31 34-3 15 TPS YJ2 10 4 1 5 21 32-11 13 PP-70 10 3 1 6 26 33-7 10 MuSa / FCU YJ 10 3 1 6 21 34-13 10 TuWe punainen 10 2 0 8 18 59-41 6 TPV punainen 10 0 0 10 13 73-60 0 C14-pojat Alueliiga syksy O V T H Te Pä P FC Jazz 11 8 3 0 45 10 35 27 ÅIFK 11 8 1 2 56 18 38 25 SalPa 11 8 0 3 55 13 42 24 TPV 11 7 1 3 49 13 36 22 P-Iirot 11 6 2 3 45 28 17 20 KaaPo 11 6 2 3 34 27 7 20 MuSa / FCU YJ 11 4 2 5 37 21 16 14 TPS YJ2 11 3 3 5 21 30-9 12 PP-70 11 3 0 8 17 44-27 9 FC Haka j. 11 2 2 7 29 67-38 8 TuWe punainen 11 1 4 6 19 57-38 7 RaiFu 11 0 0 11 10 89-79 0 C14-pojat Piiriliiga kevät O V T H Te Pä Ero P JanPa Sininen 12 11 1 0 104 15 89 34 FC Haka j. 12 9 1 2 98 14 84 28 TKT 12 8 1 3 49 41 8 25 HJS Valkoinen 12 5 0 7 62 41 21 15 FC Vapsi 12 5 0 7 33 39-6 15 FJK 12 2 1 9 35 73-38 7 TPV C14 vihreä 12 0 0 12 3 161-158 0 C14-pojat Piiriliiga syksy O V T H Te Pä Ero P HJS Valkoinen 9 7 0 2 58 16 42 21 TKT 9 7 0 2 58 17 41 21 JanPa Sininen 9 6 2 1 53 17 36 20 PP-70 Musta 9 6 0 3 41 19 22 18 TPV C14 Punainen 9 5 1 3 34 22 12 16 FJK 9 4 0 5 37 32 5 12 FC Vapsi 9 4 0 5 27 22 5 12 FC Haka j. Valkoinen 9 2 1 6 35 40-5 7 YIlves 9 2 0 7 22 35-13 6 TPV C14 vihreä 9 0 0 9 3 148-145 0 Piirinmestari: HJS Valkoinen D13-pojat Etelä-Länsi-liigan piirikarsinta O V T H Te Pä Ero P TKT 2 2 0 0 7 3 4 6 TPV 2 1 0 1 7 6 1 3 FC Haka j. 2 0 0 2 4 9-5 0 TKT ja TPV alueelliseen ELL-karsintaan FC Haka j. kevääksi 2014 Alueliigaan D13-pojat Etelä-Länsi karsinta O V T H Te Pä Ero P TPV 5 4 1 0 24 7 17 13 ÅIFK 5 4 1 0 16 8 8 13 TKT 5 2 1 2 14 13 1 7 P-Iirot YJ 5 1 1 3 10 18-8 4 FC Inter 5 1 0 4 5 14-9 3 FC Jazz 5 1 0 4 5 14-9 3 TPV ja ÅIFK kevääksi 2014 EteläLänsi -liigaan TKT, P-Iirot YJ, FC Inter ja FC Jazz kevääksi 2014 Alueliigaan. D13-pojat 01 Etelä-Länsi -liiga kevät O V T H Te Pä Ero P KäPa 11 10 1 0 56 10 46 31 HJK 11 9 0 2 39 13 26 27 Honka 11 8 2 1 54 9 45 26 KaaPo 11 8 1 2 31 11 20 25 Ilves 11 6 2 3 29 22 7 20 TPS YJ 11 5 0 6 17 25-8 15 VJS 11 4 0 7 19 28-9 12 FC POHU 11 4 0 7 20 33-13 12 TPV 11 3 0 8 22 46-24 9 PPJ 11 2 1 8 13 41-28 7 FC Kuusysi 11 2 0 9 13 46-33 6 ÅIFK 11 1 1 9 13 42-29 4 D13-pojat 01 Etelä-Länsi -liiga syksy O V T H Te Pä Ero P Honka 11 10 1 0 60 8 52 32 KäPa 11 9 1 1 51 13 38 31 HJK 11 7 1 3 34 14 20 24 Ilves 11 7 1 3 39 16 23 22 KaaPo 11 6 2 3 31 15 16 20 SibboV/4U YJ 11 6 1 4 19 20-1 19 TPS/YJ 11 5 1 5 16 29-13 16 VJS 11 4 1 6 24 32-8 13 TPV 11 3 0 8 21 39-18 9 PPJ 11 2 1 8 19 32-13 7 FC POHU 11 2 0 9 9 48-38 6 TKT 11 0 0 11 9 66-57 0 D13-pojat Alueliigan piirikarsinta lohko A O V T H Te Pä Ero P HJS D-Akatemia 2 2 0 0 18 1 17 6 YIlves 2 1 0 1 2 11-9 3 NoPS 01 2 0 0 2 2 10-8 0 HJS D-Akatemia D13-poikien Alueliigaan. D13-pojat Alueliigan piirikarsinta lohko B O V T H Te Pä Ero P LeKi-futis 2 1 1 0 4 1 3 4 TPV D13 Punainen 2 1 0 1 5 5 0 3 HJS D13-kilpa 2 0 1 1 1 4-3 1 LeKi-futis D13-poikien Alueliigaan. D13-pojat Alueliigan piirin lohkokakk. karsinta O V T H Te Pä Ero P YIlves 1 1 0 0 4 2 2 3 TPV D13 Punainen 1 0 0 1 2 4-2 0 Yilves D13-poikien Alueliigaan.

28 D13-pojat Alueliiga kevät O V T H Te Pä Ero P TKT 11 9 1 1 41 16 25 28 Ilves Keltainen 11 8 1 2 41 13 28 25 FC Jazz 11 8 0 3 29 14 15 24 HJS D-Akatemia 11 6 0 5 36 18 18 18 LeKi-futis 11 4 3 4 18 23-5 15 TPS Valkoinen 11 4 3 4 17 23-6 15 FC Haka j. 11 4 2 5 24 23 1 14 FC Inter 11 4 1 6 27 42-15 13 KaaPo 11 3 1 7 14 28-14 10 Yilves 11 2 3 6 13 28-15 9 ÅIFK 11 0 0 11 3 47-44 0 D13-pojat Alueliiga syksy O V T H Te Pä Ero P FC Jazz 11 9 1 1 39 10 29 28 ÅIFK 11 8 3 0 42 6 36 27 FC Haka j. 11 7 1 3 39 24 15 22 P-Iirot YJ 11 7 1 3 36 16 20 22 HJS D-Akatemia 11 6 1 4 28 14 14 19 TPS Valkoinen 11 6 0 5 22 25-3 18 Ilves Keltainen 11 5 2 4 46 21 25 17 FJK YJ 11 4 2 5 25 28-3 14 SalPa 11 4 1 6 23 27-4 13 LeKi-futis 11 2 1 8 17 34-17 7 FC Inter 11 1 1 9 18 36-18 4 LLuja 11 0 0 11 9 103-94 0 D13-pojat Piiriliiga kevät O V T H Te Pä Ero P FJK YJ 9 7 2 0 33 7 26 23 HJS D13 Valkoinen 9 7 2 0 31 11 20 23 TP-49 9 7 0 2 40 11 29 21 TPV D13 Punainen 9 4 2 3 27 22 5 14 FC Haka j. Valkoinen 9 4 2 3 15 15 0 14 FC Kangasala Musta 9 3 1 5 16 24-8 10 NoPS Keltainen 9 3 1 5 19 21-2 10 Apassit 9 2 1 6 17 21-4 7 TKT Harmaa 9 1 1 7 13 34-21 4 Valo 9 1 0 8 11 56-45 3 D13-pojat Ykkönen lohko A kevät O V T H Te Pä Ero P Apassit pun 8 7 0 1 37 14 23 21 FC Kangasala Punainen 8 7 0 1 28 12 16 21 TaPa 8 6 1 1 32 9 23 19 NoPS Musta 8 5 0 3 38 12 26 15 YIlves Sininen 8 3 1 4 15 24-9 10 FC Vapsi 8 2 1 5 19 25-6 7 TKT Valkoinen 8 2 1 5 14 22-8 7 PJK 8 2 0 6 26 42-16 6 PYRY 8 0 0 8 2 51-49 0 D13-pojat Ykkönen lohko B kevät O V T H Te Pä Ero P PadY 7 5 2 0 15 6 9 17 Pato P01 7 4 2 1 29 7 22 14 JanPa 7 3 3 1 11 9 2 12 FC Haka j. Musta 7 3 1 3 19 5 14 10 ParVi Vihreä 7 3 1 3 13 11 2 10 LaVe 7 2 0 5 8 20-12 6 LeKi-futis Valkoinen 7 1 2 4 12 34-22 5 HJS D13 Sininen 7 1 1 5 11 26-15 4 D13-pojat Piiriliiga syksy O V T H Te Pä Ero P TP-49 9 8 1 0 44 6 38 25 HJS D13 Valkoinen 9 8 1 0 35 12 23 25 FC Kangasala Musta 9 6 0 3 26 27-1 18 NoPS Keltainen 9 4 2 3 16 13 3 14 TPV D13 Punainen 9 4 1 4 20 18 2 13 Pato P01 9 3 1 5 18 24-6 10 PadY 9 2 3 4 10 16-6 9 Apassit pun 9 2 2 5 13 26-13 8 TaPa 9 2 0 7 17 35-18 6 TKT Harmaa 9 0 1 8 9 31-22 1 Piirinmestari: TP-49 D13-pojat Ykkönen syksy O V T H Te Pä Ero P Apassit 8 5 1 2 24 8 16 16 FC Kangasala Punainen 8 5 1 2 16 10 6 16 FC Haka j. Musta 8 3 2 3 9 11-2 11 Valo 8 2 2 4 11 21-10 8 JanPa 8 0 4 4 7 17-10 4 D13-pojat Kakkonen syksy O V T H Te Pä Ero P FC Vapsi 7 6 0 1 29 10 19 18 ParVi Vihreä 7 5 0 2 20 13 7 15 LaVe 7 5 0 2 23 17 6 15 PJK 7 3 1 3 19 17 2 10 YIlves Sininen 7 3 1 3 15 15 0 10 LeKi-futis Valkoinen 7 2 1 4 21 21 0 7 HJS D13 Sininen 7 2 0 5 11 30-19 6 PYRY 7 0 1 6 11 26-15 1 D-pojat 7v7 O V T H Te Pä Ero P UrPS 12 10 1 1 62 12 50 31 FJK 12 6 1 5 50 26 24 19 IkU 12 1 0 11 12 86-74 3 Piirinmestari: UrPS D12-pojat 02 Etelä-Länsi -liiga syksy O V T H Te Pä Ero P Ilves 11 10 0 1 42 14 28 30 PK K-U 11 9 0 2 34 10 24 27 Honka 11 8 0 3 44 18 26 24 TPS/YJ 11 7 1 3 32 19 13 22 FC Inter 11 7 0 4 32 17 15 21 HJK 11 5 1 5 43 29 14 16 KäPa 11 5 0 6 38 19 19 15 FC Jazz 11 5 0 6 26 37-11 15 FC Viikingit/IHU YJ 11 3 1 7 24 33-9 10 NJS 11 2 1 8 22 57-35 7 P-Iirot/YJ 11 1 1 9 7 40-33 4 FC Haka-j 11 1 1 9 3 54-51 4 D12-pojat Alueliigan piirikarsinta lohko A O V T H Te Pä Ero P YIlves 2 2 0 0 6 3 3 6 Ilves Keltainen 2 1 0 1 6 5 1 3 NoPS keltainen 2 0 0 2 3 7-4 0 Yilves D12-poikien Alueliigaan. D12-pojat Alueliigan piirikarsinta lohko B O V T H Te Pä Ero P FC Haka j. 2 2 0 0 14 2 12 6 LeKi-futis Liverpool 2 1 0 1 6 10-4 3 HJS D12 kilpa 2 0 0 2 3 11-8 0 FC Haka j. D12-poikien Alueliigaan. D12-pojat Alueliiga kevät O V T H Te Pä Ero P Ilves 12 11 0 1 75 11 64 33 TPS YJ 12 10 1 1 55 14 41 31 FC Jazz 12 10 0 2 43 20 23 30 FC Inter mustat 12 9 2 1 70 15 55 29 P-Iirot YJ 12 7 0 5 28 38-10 21 FC Haka j. 12 6 0 6 22 38-16 18 IFK Mariehamn YJ 12 5 0 7 17 34-17 15 TPV 12 4 2 6 33 33 0 14 ÅIFK 12 4 1 7 25 23 2 13 FC Inter siniset 12 3 1 8 25 53-28 10 Ilves keltainen 12 3 0 9 14 51-37 9 Yilves 12 1 1 10 6 39-33 4 Lieto musta 12 1 0 11 7 51-44 3 D12-pojat Alueliiga syksy O V T H Te Pä Ero P ÅIFK musta 11 10 0 1 58 15 43 30 TPV 11 8 0 3 53 14 39 24 KaaPo keltainen 11 6 1 4 36 30 6 19 TPS YJ2 11 6 1 4 40 22 18 19 FC JazzUtd 2 11 5 2 4 20 27-7 17 FC Inter siniset 11 5 2 4 36 25 11 17 llves keltainen 11 5 2 4 31 20 11 17 RaiFu 11 5 0 6 21 44-23 15 TPVE11 11 5 0 6 23 26-3 15 IFK Mariehamn YJ 11 4 2 5 17 23-6 14 NoPS keltainen 11 1 2 8 13 45-32 5 FC JazzRed 11 0 0 11 8 65-57 0 D12-pojat Piiriliiga kevät O V T H Te Pä Ero P TPV E11 11 11 0 0 45 7 38 33 HJS D12 Valkoinen YJ 11 9 0 2 43 18 25 27 NoPS keltainen 11 7 1 3 49 22 27 22 Ilves 03 11 6 1 4 36 24 12 19 Loiske 03 11 6 0 5 32 25 7 18 TPV D12 Punainen 11 4 4 3 28 26 2 16 FJK YJ 11 4 2 5 21 24-3 14 FC Haka j. Valkoinen 11 3 4 4 24 30-6 13 JanPa 11 2 2 7 13 31-18 8 YIlves Sininen 11 2 1 8 17 46-29 7 LeKi-futis Sininen 11 2 1 8 11 41-30 7 FC Vapsi valkoinen 11 1 2 8 14 39-25 5 D12-pojat Ykkönen lohko A kevät O V T H Te Pä Ero P PJK -02 Stars 8 8 0 0 49 5 44 24 TKT 8 4 3 1 24 12 12 15 NoPS musta 8 4 1 3 29 27 2 13 PYRY 8 4 1 3 27 24 3 13 FC Kangasala 8 3 2 3 28 19 9 11 Loiske 02 8 3 0 5 20 35-15 9 VesVi SB-02 8 3 0 5 14 30-16 9 Valo 8 2 1 5 16 27-11 7 FC Vapsi Sininen 8 1 0 7 12 40-28 3

29 D12-pojat Ykkönen lohko B kevät O V T H Te Pä Ero P TP-49 8 7 0 1 36 15 21 21 ParVi 8 6 0 2 42 18 24 18 HJS D12 Sininen 8 4 0 4 29 23 6 12 JanPa Sininen 8 2 0 6 18 45-27 6 FJK Sininen 8 1 0 7 11 35-24 3 D12-pojat Piiriliiga syksy O V T H Te Pä Ero P HJS D12 Valkoinen YJ 11 11 0 0 45 14 31 33 YIlves 11 8 0 3 38 17 21 24 PJK -02 Stars 11 7 1 3 37 25 12 22 TPV D12 Punainen 11 7 1 3 28 18 10 22 FJK YJ 11 5 3 3 26 23 3 18 JanPa 11 4 2 5 22 20 2 14 FC Vapsi valkoinen 11 4 1 6 22 30-8 13 LeKi-futis Sininen 11 3 2 6 20 36-16 11 Ilves 03 11 3 2 6 20 30-10 11 Loiske 11 3 1 7 21 26-5 10 FC Haka j. Valkoinen 11 2 2 7 16 28-12 8 TKT 11 1 1 9 9 37-28 4 Piirinmestari: HJS D12 Valkoinen YJ D12-pojat Ykkönen syksy O V T H Te Pä Ero P YIlves Sininen 7 5 2 0 28 11 17 17 FC Kangasala 7 5 0 2 24 11 13 15 ParVi 7 4 2 1 34 19 15 14 TP-49 7 2 4 1 14 12 2 10 NoPS musta 7 2 2 3 15 19-4 8 HJS D12 Sininen 7 2 1 4 22 33-11 7 PYRY 7 1 1 5 11 20-9 4 Loiske 02 7 0 2 5 9 32-23 2 D12-pojat Kakkonen syksy O V T H Te Pä Ero P Valo 8 6 0 2 25 19 6 18 VesVi SB-02 8 5 0 3 21 12 9 15 FC Vapsi Sininen 8 3 0 5 18 27-9 9 FJK Sininen 8 3 0 5 17 19-2 9 JanPa Sininen 8 3 0 5 18 22-4 9 B -Tytöt - B-tytöt Kakkonen kevät O V T H Te Pä Ero P FC Halikko 12 11 0 1 66 4 62 33 Ilves 2 12 9 2 1 35 11 24 29 ÅIFK 12 8 2 2 36 21 15 26 JanPa 12 7 3 2 34 19 15 24 FC Nokia YJ 12 7 1 4 45 17 28 22 TPS 3 12 5 1 6 24 42-18 16 ParVi/FC Haka j. YJ 12 5 1 6 21 27-6 16 FC Rauma YJ 12 5 1 6 29 25 4 16 YIlves 12 4 2 6 28 31-3 14 RaiFu 12 4 1 7 30 44-14 13 MaPS 12 3 1 8 13 36-23 10 PiPS/Lieto YJ 12 2 1 9 19 46-27 7 MuSa 12 0 0 12 10 67-57 0 B -Tytöt - B-tytöt Kakkonen syksy ylälohko O V T H Te Pä Ero P Ilves 2 8 8 0 0 48 6 42 24 FC Nokia YJ 8 5 1 2 20 11 9 16 YIlves 8 5 1 2 17 15 2 16 JanPa 8 4 2 2 18 15 3 14 ÅIFK 8 4 0 4 13 18-5 12 FC Rauma YJ 8 2 1 5 15 27-12 7 SalPa 8 2 1 5 16 21-5 7 ParVi/FC Haka j. YJ 8 1 1 6 12 20-8 4 TPS 3 8 1 1 6 19 45-26 4 B-tytöt Kolmonen O V T H Te Pä Ero P PJK 12 11 0 1 38 5 33 33 Apassit 12 7 1 4 30 21 9 22 FC Vapsi 12 5 2 5 20 13 7 17 Loiske 12 3 2 7 13 31-18 11 TP-49 12 0 3 9 10 41-31 3 Piirinmestari: PJK B-tytöt 7v7 O V T H Te Pä Ero P FC Kangasala 10 8 2 0 33 8 25 26 TPV B-Tytöt 10 6 1 3 16 11 5 19 TP-49 10 5 3 2 21 13 8 18 Loiske 10 3 2 5 17 21-4 11 PJK 10 3 1 6 16 19-3 10 UrPS 10 0 1 9 10 41-31 1 Piirinmestari: FC Kangasala C -15 Tytöt - C15-tytöt Etelä-Länsi karsinta O V T H Te Pä Ero P FC Haka YJ 2 2 0 0 18 1 17 6 TuPy 2 0 0 2 1 18-17 0 FC Haka YJ C15-tyttöjen Etelä-Länsi -liigaan. C15-tytöt 99 Etelä-Länsi -liiga kevät O V T H Te Pä Ero P Ilves/YJ 9 8 1 0 45 5 40 25 PK-35 9 6 1 2 22 24-2 19 TPS 9 5 1 3 33 21 12 16 FC Haka/YJ 9 5 1 3 23 15 8 16 Honka 9 4 3 2 27 13 14 15 FC Halikko 9 5 0 4 21 9 12 15 VJS 9 2 2 5 14 34-20 8 HJK-j 9 2 1 6 14 36-22 7 FC Espoo 9 1 1 7 7 24-17 4 FC Kuusysi 9 1 1 7 12 37-25 4 C15-tytöt 99 Etelä-Länsi -liiga syksy O V T H Te Pä Ero P Ilves/YJ 9 7 1 1 23 11 12 25 TPS 9 6 2 1 32 15 17 21 Honka 9 6 2 1 33 9 24 20 FC Halikko 9 4 4 1 16 12 4 16 FC Haka/YJ 9 3 3 3 19 19 0 12 KTP/YJ 9 3 1 5 20 19-1 10 VJS 9 2 2 5 15 25-10 8 PK-35 9 2 0 7 12 24-12 8 HJK-j 9 2 2 5 14 31-17 8 FC Espoo 9 1 1 7 7 26-19 4 C15-tytöt Alueliiga kevät O V T H Te Pä Ero P Ilves Keltainen 7 7 0 0 39 5 34 21 PIF YJ 7 5 1 1 29 9 20 16 NiceF 7 3 1 3 17 20-3 10 TPV C-tytöt 7 3 1 3 17 17 0 10 TuPy 7 2 3 2 12 15-3 9 MaPS 7 2 1 4 19 22-3 7 PaiHa 7 2 0 5 11 16-5 6 Karhu-Futis YJ 7 0 1 6 4 44-40 1 C15-tytöt Alueliiga syksy O V T H Te Pä Ero P PIF YJ 9 7 0 2 52 13 39 21 TPV C-tytöt 9 7 0 2 37 13 24 21 Ilves Keltainen 9 7 0 2 28 11 17 21 TuPy 9 6 0 3 28 18 10 18 NiceF 9 5 1 3 25 24 1 16 PaiHa 9 5 0 4 19 16 3 15 P-Iirot 9 3 0 6 20 54-34 9 FC Halikko 9 1 2 6 13 31-18 5 Karhu-Futis YJ 9 1 1 7 11 29-18 4 ÅIFK 9 1 0 8 10 34-24 3 C-tytöt Piiriliiga kevät O V T H Te Pä Ero P PATO C-tytöt 7 5 1 1 32 11 21 16 LaVe 7 5 0 2 36 23 13 15 FC Vapsi YJ 7 4 2 1 20 14 6 14 TPV C-tytöt Punainen 7 4 1 2 23 17 6 13 TPV D-tytöt Vihreä 7 3 2 2 18 18 0 11 FC Nokia -00 7 1 2 4 13 21-8 5 YIlves 7 1 0 6 13 28-15 3 JanPa 7 1 0 6 12 35-23 3 C-tytöt Piiriliiga syksy O V T H Te Pä Ero P PATO 8 7 0 1 60 10 50 21 TPV Punainen 8 6 0 2 27 10 17 18 FC Vapsi YJ 8 6 0 2 33 14 19 18 TPV D-tytöt Vihreä 8 4 1 3 22 17 5 13 YIlves 8 3 1 4 22 28-6 10 FC Nokia -00 8 3 0 5 19 24-5 9 LaVe 8 3 0 5 20 33-13 9 JanPa 8 3 0 5 15 26-11 9 Ilves Atala 8 0 0 8 5 61-56 0 Piirinmestari: Pato C-tytöt 7v7 O V T H Te Pä Ero P PJK 10 8 2 0 27 7 20 26 FC Nokia -00 10 5 3 2 15 5 10 18 TKT C-tytöt 10 5 0 5 19 13 6 15 IPa Iittalan Pallo 10 3 3 4 11 17-6 12 Tuisku 10 2 3 5 10 22-12 9 LeKi-futis 10 1 1 8 4 22-18 4 Piirinmestari: PJK

30 D13-tytöt 01 Etelä-Länsi -liiga syksy O V T H Te Pä Ero P Honka 9 8 1 0 46 4 42 25 NuPS 9 7 1 1 32 11 21 22 FC Espoo 9 6 0 3 24 13 11 18 HJK-j 9 5 1 3 16 14 2 16 HJS 9 5 1 3 22 19 3 16 Ilves 9 3 2 4 10 5 5 11 TiPS 9 3 2 4 17 13 4 11 TPV 9 2 1 6 10 40-30 7 MPS/PuiU YJ 9 1 1 7 10 30-20 4 ÅIFK 9 0 0 9 8 46-38 0 D-tytöt Alueliiga kevät O V T H Te Pä Ero P TPV D-tytöt 10 9 0 1 42 14 28 27 HJS Dt-kyky 10 7 1 2 50 15 35 22 Ilves 10 7 0 3 54 13 41 21 ÅIFK 10 6 2 2 27 16 11 20 MuSa 10 5 1 4 21 34-13 16 TuPy YJ 10 5 0 5 28 16 12 15 KaaPo 10 4 1 5 29 26 3 13 P-Iirot 10 3 1 6 23 44-21 10 TPS YJ 10 2 2 6 18 30-12 8 Ilves Keltainen 10 2 0 8 18 50-32 6 TuTo 10 1 0 9 11 63-52 3 D-tytöt Alueliiga syksy O V T H Te Pä Ero P TuPy YJ 8 6 2 0 25 4 21 20 KaaPo 8 5 3 0 47 9 38 18 Ilves Keltainen 8 5 0 3 34 12 22 15 MuSa 8 4 2 2 16 10 6 14 NiceF 8 3 3 2 17 18-1 12 TPS YJ 8 3 1 4 11 17-6 10 P-Iirot 8 2 0 6 14 30-16 6 FC Nokia01 8 1 3 4 16 32-16 6 TuTo 8 0 0 8 4 52-48 0 D-tytöt Piiriliiga kevät O V T H Te Pä Ero P HJS T01 8 8 0 0 40 3 37 24 FC Nokia -01 8 6 0 2 25 11 14 18 Ilves T01-02 Vihreä 8 3 0 5 11 15-4 9 TPV D-tytöt punainen 8 3 0 5 8 21-13 9 LeKi-futis 8 0 0 8 1 35-34 0 D-tytöt Ykkönen kevät O V T H Te Pä Ero P Loiske 10 10 0 0 50 7 43 30 Ilves T03 10 6 2 2 49 14 35 20 HJS T02 10 5 2 3 24 17 7 17 FC Kangasala 10 4 4 2 16 17-1 16 Valo 10 4 2 4 20 20 0 14 YIlves 10 4 1 5 18 25-7 13 IPa Iittalan Pallo 10 3 4 3 12 19-7 13 FC Nokia -02 10 4 0 6 22 16 6 12 ParVi 02T 10 3 2 5 11 30-19 11 ParVi 01T 10 2 3 5 12 21-9 9 Pato T02-03 10 0 0 10 6 54-48 0 D-tytöt Piiriliiga syksy O V T H Te Pä Ero P HJS T01 6 6 0 0 47 1 46 18 TPV D-tytöt punainen 6 4 1 1 13 9 4 13 Loiske 6 3 1 2 11 14-3 10 Ilves T01-02 Vihreä 6 2 2 2 12 10 2 8 Ilves T03 6 1 3 2 7 13-6 6 HJS T02 Valkoinen 6 1 1 4 3 23-20 4 LeKi-futis 6 0 0 6 1 24-23 0 D-tytöt Piiriliiga loppuottelut HJS T01 - Ilves T01-02 Vihreä 5-0 TPV D-tytöt punainen - Loiske 4-2 Loiske - Ilves T01-02 Vihreä 0-2 pronssiottelu HJS T01 - TPV D-tytöt punainen 2-1 finaali piirinmestari: HJS T01 D-tytöt Ykkönen syksy O V T H Te Pä Ero P HJS T02 Sininen 8 7 0 1 17 3 14 21 FC Nokia -02 8 6 1 1 17 4 13 19 FC Kangasala 8 5 2 1 15 3 12 17 YIlves 8 4 0 4 6 6 0 12 ParVi 01T 8 2 3 3 8 9-1 9 IPa Iittalan Pallo 8 2 3 3 3 7-4 9 Valo 8 1 3 4 4 6-2 6 ParVi 02T 8 2 0 6 4 15-11 6 Pato T02-03 8 0 2 6 1 22-21 2 Piiricup Miehet 1. kierros 1 HirPy - PiPo 6-1 2 FC Teivo - LaPro 3-5 3 JanPa - TKT KooTee 7-1 2. kierros 4 HirPy - ParVi rp. 5-4, 1-1 5 LaPro - NePa Talent 3-0 6 JanPa - PP-70/2 4-2 7 TamU-K 2 - IkU 1-2 3. kierros 8 HirPy - LaPro rp. 4-3, 1-1 9 JanPa - IkU 4-3, rp. 2-2 finaali 10 HirPy - JanPa rp. 3-4, 0-0 Piiricup C14-pojat 1. kierros 1 TPV C14 pun. - Ilves T98 3-0 2 Ilves T98 - PP-70 1-2 finaali 3 TPV C14 pun. - PP-70 0-1 Piiricup C-tytöt 1. kierros 1 Ilves 2 - Ilves 1 0-3 lv. 2 FC Haka j. YJ - TPV 6-2 finaali 3 Ilves - FC Haka j. YJ 0-7 Piirinmestarit 2014 Kolmonen PS-44 Majid Ahmadi, Mikko Ananin, Erik Bullock, Erkka Helminen, Sampsa Isoaho, Topi Järvi, Ville Kauppinen, Veeti Liljedahl, Ossi Lindeman, Santeri Lintunen, Jesse Oksanen, Antn Popovitch, Sasha Popovitch, Joonas Ritonen, Santeri Lintunen, Aki Sihvonen, Elias Tolvanen, Joonas Huhtaniemi, Mika Jussila, Mikko-Petteri Latosaari, Niko Julin, Riku Raikko, Jussi-Pekka Sorri, Teppo Tenkanen, Sasu Nieminen, Juuso Ollikainen, Martti Raski, Tommi Salonen, Niklas Keränen, Jussi Jokela, Heikki Leinonen, Pasi Mäkinen, Pauli Jussila joukkueenjohtaja: Tarmo Westman valmentaja: Teijo Ritonen Nelonen Ilves 2 Teemu Keskinen, Miska Jurva, Elias Alanen, Gustav Långbacka, Antti Kuusinen, Joona Ahonpää, Prince Ampah, Amin Chouaiab, Aleksi Das, Eino-Veikko Ek, Jussi Harju, Jesse Hirvelä, Arttu Järvelä, Lauri Keskinen, Roope Kostiainen, Elias Kuusela, Mikko-Jussi Laine, Eemil Lamminen, Elias Leskinen, Mikael Paajanen, Konsta Raittinen, Niklas Salminen, Mauno Siren, Aarni Soininen, Matias Stark, Tuomas Telemäki, Topias Järvelä, Badr-Eddin Laouini, Diego Tomas, Minel Sehic, Tommi Ala-Hakuni, Aukusti Antila, Jere Remes, Oskari Heikkilä, Christian Sola, Jani Korpela, Juho Heikkinen, Arttu Kauko, Niko Hasa, Joonas Nurminen, Mikko Kiviranta, Ali Koljonen, Mikko Malminen, Vili Valkama toimihenkilö: Harri Sola Vitonen Pelikassit Veli-Pekka Pirttijoki, Nico Suomalainen, Lauri Anttila, Mikko Jaakkola, Mikko Lepistö, Matti Lahti, Ville Lehtonen, Pekka Ylämäki, Herman Mäenalanen, Antti Kauppinen, Mikko Repo, Niko Mäkipää, Vesa-Matti Takkinen, Miko Feodoroff, Joni Valkeeniemi, Jaakko Karjalainen, Olli Rasimus, Kalle Tikkanen, Ilari Salo, Olli- Pekka Pousi, Jari Huumonen, Antti Nikkilä, Antti Nuutinen, Hans Mäenalanen, Tero Nieminen, Tommi Merto, Aki Björninen taustahenkilöt: Herman Mäenalanen, Henri Mäenalanen Kutonen IkU Ville Hirvonen, Vallu Holmala, Juhani Härkki, Eero Isoviita, Lauri Järvensivu, Samuli Kaasalainen, Juha Kantola, Valtteri Kauppila, Pyry Kekarainen, Jouni Keränen, Janne Keskiruusi, Albert Mäkelä, Jiri Mäkelä, Timo-Tapio Ollila, Tuomas Puntala, Mikko Rajasalo,

31 Toni Salminen, Arttu Salokannas, Eetu Salokannas, Joonas Salonen, Joni Siivari, Toni Sorvali, Gabinus Jumbe Takkinen, Heikki Tolkki, Ville Turunen, Jani Yli-Valkama joukkueenjohtaja: Janne Keskiruusi valmentaja: Juho Harjuntausta KKI-35 KaVo Janne Lampi, Karri Saarinen, Mika Sillanpää, Henri Latonen, Mika Törnwall, Pekka Laurila, Antti Palomaa, Jussi Jokilampi, Timo Vuori, Tero Lindholm, Jari Mäkinen, Timo Lähteenmäki, Sadik Erdogan, Kimmo Kuhlman, Anssi Pasanen, Jarmo Jussila, Jarmo Tuomisto, Juho Pirskanen, Pekka Aalto, Kalle Kukkamäki, Harri Tuominen, Esa Alonen, Harri Tuominen, Sami Sarsama, Kimmo Kanninen, Antti Karttunen, Jarmo Seppälä, Hannu Paukkio joukkueenjohtaja: Hannu Paukkio KKI-45 Ilves45 Jouni Tolonen, Petri Kuhlman, J-P Mäkinen, Pekka Keränen, Petri Tavilampi, Petri Kuula, Ari Pekkonen, Timo Mattila, Timo Pokkinen, Jari Runsas, Roope Komppa, Arto Karima, Jari Tainio, Vesa Tuominen, Petri Intala, Heikki Tarvainen, Mikko Patovirta, Petri Levola, Jari Alakangas, Veli-Matti Kanerva, Jari Alanen, Timo Tuominen, Risto Salonen, Raul Mäkelä, Kristian Laurila, Jorma Penttinen, Pekka Mattila, Matti Tähtinen, Paul O Connor, Nuutti Vuorimies, Aki Friberg joukkueenjohtaja: Petri Intala KKI-50 Ilves50 J-P Aho, Jari Alanen, Aki Friberg, Heikki Hyysalo, Petri Intala, Arto Karima, Kristian Laurila, Raul Mäkelä, J-P Mäkelä, Hannu Pajunen, Jorma Penttinen, Esko Ranta, Antero Ruohonen, Jari Runsas, Pentti Saarinen, Risto Salonen, Jari Sinivaara, Olli Tapio, Petri Tavilampi, Jouni Tolonen, Timo Tuominen, Matti Tähtinen, Pave Nikkilä taustahenkilöt: Petri Intala, Risto Salonen, Olli Tapio B-pojat TaPa Jetro Rantapaju, Joona Viander, Matti Rantanen, Markus Pesonen, Seny Diouf, Antti Huupponen, Rasmus Riihimäki, Juuso Sivonen, Tuomas Halonen, Leevi Vähämaa, Teemu Karman, Miki Tuomola, Timi Rannisto, Miikka Virtanen, Jesse Soini, Metin Aalto, Ali Alzahu, Vili Hartikainen, Elias Koskinen, Morteza Abdulahi, Sami Shaeri, Muhammed Naser, Matias Kalvi joukkueenjohtajat: Riikka Aalto, Sari Lipponen, Jukka Kivipuro vastuuvalmentaja: Lauri Lönnqvist apuvalmentajat: Veikko Virtanen, Matti Kukkonen huoltajat: Jouko Rantapaju, Petri Hartikainen taloudenhoitaja: Raimo Vähämaa B-pojat 7v7 LeKi-futis Sami Raatikainen, Sami Maja, Viktor Aaltio, Toni Helin, Antti Kivi, Nico Kivi, Niklas Lautala, Atte Järvelin, Riku Äyräs, Riku Heikkilä, Teemu Laakso, Juho Viitala joukkueenjohtaja: Kari Saarnio valmentajat: Jukka Vierula, Kari Pylkkänen, Ilkka Heikkilä C15-pojat IPa Adam Kovacs, Arttu Niemi, Janne Jokinen, Otso Pouttu, Aatu Niemi, Olli Maansaari, Tuukka Pulkkinen, Elias Palo, Teemu Sarkanen, Konsta Väisänen, Miska Saarinen, Frans-Emil Lehtoranta, Vertti Hietanen, Miska Olander, Otto Harju, Aleksi Laine, Elmo Toivonen, Niklas Laine, Miko Heinonen, Topi Lempinen joukkueenjohtaja: Kirsi Perälä valmentajat: Matti Niemi, Risto Pulkkinen huoltaja: Mauri Sarkanen C-pojat 7v7 Pato P99 Niko Oinonen, Arttu Ahlholm, Tero Eskola, Antero Rikkonen, Eelis Alinque, Elmeri Lind, Jaani Aronurmi, Niko Einiö, Ossi Leppälä, Antton Riihimäki, Tommi Kuparinen joukkueenjohtaja: Satu Koppinen valmentajat: Reima Siivonen, Timo Heino C14-pojat HJS Valkoinen Jan Äkräs, Axel Salonen, Lassi Nikkilä, Sakari Eklund, Roni Rohamo, Jerry Tapiala, Sebastian Markus, Jarkko Suojanen, Nori Alija, Antti Pyykönen, Jere Saviniemi, Veikka Lento, Hussein Muhammud, Sami Sillman, Roni Välimäki, Elias Rantanen, Santeri Seppälä, Rodrique Mbakwe, Oskari Rajala, Santeri Kaarna, Matias Loukojärvi joukkueenjohtaja: Tanja Markus valmentaja: Pasi Nikkilä huoltaja: Riitta Niemi rahastonhoitaja: Marika Kaarna D13-pojat TP-49 Valtteri Ahlman, Samuli Ahvenjärvi, Samu Hakanen, Santtu Hakanen, Akseli Halme, Ville Jokela, Otto Kesonen, Antton Koski, Kalle Koskinen, Veikko Lamminmäki, Jussi-Pekka Lana, Joona Miekka, Rasmus Mäkinen, Tony Naskali, Viljo Valoma, Juuso Virtanen joukkueenjohtaja: Marko Ahlman valmentajat: Juri Virtanen huoltaja: Mari Mäkinen D12-pojat HJS D12 Valkoinen Gaaid Abdi, Elias Isotalo, Juuso Janhunen, Topias Jokipalo, Antti Katajisto, Ilkka Kortesniemi, Joonas Koskelainen, Joni Laksola, Jaan Lehtonen, Jere Liimatainen, Jeremias Loukojärvi, Santeri Määttänen, Miro Nylund, Niko Peltoniemi, Tuukka Rinne, Topias Ruohomäki, Petrus Sainio, Juha-Pekka Sallinen, Viljami Seppälä, Onni Yli-Heikkuri joukkueenjohtaja: Markku Ruohomäki valmentajat: Ari Seppälä, Jukka Kortesniemi, Jukka Janhunen huoltaja: Marko Yli-Heikkuri rahastonhoitaja: Tuula Katajisto D-pojat 7v7 UrPS Joonas Nieminen, Jere Lustila, Joni Väistö, Arttu Topi, Olli Ojanen, Henri Oksanen, Lauri Vanhakylä, Teemu Numminen, Jaakko Tallbacka, Juho Suontausta, Joel Mikkola, Tuomas Toivola, Nico Tefke joukkueenjohtaja: Eerik Topi valmentaja: Machiel Bemers Naiset Kolmonen I-Kissat Kati Kumpu, Julia Katila, Emilia Simola, Annukka Eskelinen, Kati Haapamäki, Iida Lähteenmäki, Leena Kujansuu, Sarita Kuljuntausta, Ulla Marttila, Emmy Tuuva, Noora Loppinen, Johanna Heiskanen, Susanna Savijoki, Norma Tiainen, Leena Lepikonmäki, Milla Leppänen, Hannamaija Määttä, Minna Kivelä, Jonna Hyvärinen, Päivi Mäkelä, Eerika Hellsten, Jenni Vähätalo, Tiina Saarimäki, Stella Corral, Henrika Ruokonen, Noora Terho joukkueenjohtajat: Minna Kivelä, Henrika Ruokonen valmentajat: Matti Niinimäki, Ulla Marttila, Petteri Keinänen Naiset 7v7 LaVe Miina Mäkelä, Annu Selinummi, Anna-Maija Tuloisela, Ida Reunanen, Iida-Maija Veikkola, Julia Saarinen, Juulia Järvelin, Maija Kranni, Karoliina Veikkola, Mayeree Srisongkram, Oona Ansamaa, Riikka Kallonen, Ringa Laurila, Heljä Korhonen, Sonja Korhonen, Josefiina Veikkola, Elina Tupala joukkueenjohtaja/valmentaja: Jari Ansamaa valmentaja: Kim Peltonen B-tytöt PJK Siiri Närvänen, Salla Setälä, Essi Koiranen, Oona Kotajärvi, Laura Laitinen, Matilda Majuri, Jessika Lindroos, Anni Vuorensyrjä, Jenni Meriläinen, Julia Ollila, Jenna Niemi, Aija Närvänen, Julianna Boström, Erika Karttunen, Linnea Salminen, Paula Repo, Inkeri Rauma, Pauliina Pitkänen, Linda Lohtander, Mari Filatov joukkueenjohtaja: Pirjo Lindroos valmentajat: Ari Lindroos, Kai Närvänen huoltaja: Sirpa Repo B-tytöt 7v7 FC Kangasala Veera Salonen, Henriikka Saarinen, Helena Paavola, Henna Laaksonen, Ona Salakari, Henriikka Paavola, Noora Järvensivu, Essi Kujala, Marja Rinta-Koivula, Venla Heman, Pirita Heiskala,

32 J-Anne Sobrepena joukkueenjohtaja: Veli Salakari valmentajat: Jukka Saarinen, Veli Salakari C-tytöt Pato Lotta Aro-Koivisto, Iina Aro-Koivisto, Essi Lautamäki, Noora Hannukka, Janita Tukia, Oona Konttinen, Anni Konttinen, Aino Pulli, Riina Parviainen, Pilvi Pikivirta, Sofia Lalli, Siiri Tiainen, Eerika Leino, Anni Huttunen, Ester Vuorio, Lisa Wälläri, Sinja Sarasto, Annika Niskanen, Julia Kekki, Tessa Mäkinen, Emma Lehtonen, Tuuli Enkkilä, Inka Molin, Laura Heinonen, Elina Eskola joukkueenjohtaja: Terhi Aro-Koivisto valmentajat: Tytti Konttinen, Anu Pajunen huoltaja: Mika Hannukka rahastonhoitaja: Markku Niskanen C-tytöt 7v7 PJK Matilda Majuri, Hanna Nykänen, Lotta Eerola, Salla Virkkunen, Kristiina Paavilainen, Sofia Lauttajärvi, Katarina Pitkänen, Emmi Palonen, Linda Lohtander, Iida Ahola, Marianna Jylhä, Janina Terhovaara, Krista Toljamo, Julia Kemppainen joukkueenjohtaja: Pia Mäkiturja valmentajat: Mika Ahola, Mikko Pitkänen D-tytöt HJS Iida Koivurinne, Katariina Kosola, Eerika Laamanen, Lotta Maderbacka, Anni Marila, Martta Mäki-Uuro, Vanessa Nyman, Jonna Pohjonen, Helmi Pälä, Veera Räkkönen, Arbenita Sadiku, Emilia Salo, Emilia Sipola, Saana Tuomala, Santra Uusitalo, Emmi Viljanen, Sonja Jaakkola, Neea Karsikas joukkueenjohtaja: Tarja Viljanen valmentajat: Janne Mäkelä, Ilkka Kosola, Ari Sainio huoltajat: Alina Mäki-Uuro, Kari Pohjonen rahastonhoitaja: Elina Tuomala Piirin parhaat kaudella 2014 Paras miespelaaja: Kalle Multanen FC Haka Paras naispelaaja: Kreeta-Liisa Yli-Säntti Ilves Lupaava nuori pelaaja: Heidi Kollanen Ilves Lauri Ala-Myllymäki Ilves Paras poikapelaaja: Mauro Severino TPV Paras tyttöpelaaja: Maaria Roth Ilves Vuoden erotuomari: Atte Jussila TEK Lupaava erotuomari: Juho Nieminen TEK Kolmosen tähtipelaaja: Sami Rantala MuSa Joona-Petteri Valkama NoPS Veikon Malja Jouko Metsävirta TKT Tunnustuspalkinnot: Rami Rosenberg, Ilves Naiset / Ykkösen voitto, nousu Naisten Liigan Jussi Heimo, TPV C15P / Kai Pahlman turnauksen voitto Markus Paananen, Tyttöjen Alueturnauksen voitto Juha-Pekka Berg, Ilves D12P ELL voitto Juha Väntti, Ilves C15T ELL-voitto Kirsi Heikkinen, WU-20-kisat Tampereen Erotuomarikerho, Aloittavien erotuomareiden tutortoiminta Hämeen Sporttigaalassa 23.1.2015 palkitut: Olosuhdeteko-tunnustuspalkinnot Suomen Urheiluhallit Oy, Pitkäniemen jalkapallohalli Mäntän Valon Jalkapalloilun Tuki ry, Mäntänvuoren jalkapallonurmi Forssan Seudun Urheilukehitys ry, Forssan jalkapallonurmi Valkeakosken Tehtis Oy, Tehtaan kentän jalkapallonurmi Ilves ry, Vuoreksen jalkapallonurmi Paras tyttöpelaaja Maaria Roth, lupaava nuori tyttöpelaaja Heidi Kollanen ja paras naispelaaja Kreeta-Liisa Yli-Säntti edustavat kaikki Ilvestä. Hakan Kalle Multanen palkittiin piirin parhaana miespelaajana kaudella 2014.

33 Piirin seurajoukkueiden sijoitukset liiton kilpailutoiminnassa 2014 YKKÖNEN 3. Ilves 5. FC Haka KAKKONEN (lohko Läntinen) 4. TPV 7. I-Kissat 9. FC Hämeenlinna SUOMEN CUP 2014 1. KIERROS FC Pisa Härmä 1 0 JanPa - Loiske 2 2 rp. 5 4 LeKi-futis - ParVi 1 0 PP-70 Apassit 0 4 2. KIERROS FC Pisa - FJK 3 1 Jags - NePa 1 1 rp. 3 4 TamU-K LeKi-futis 1 2 JanPa PP-70 3 0 VaKP Valo 1 0 3. KIERROS FC Pisa - NePa 1 2 SalPa Ilves 0 1 VG-62 FC Hämeenlinna 0 2 VaKP TPV 0 7 LeKi-futis JanPa 3 4 JIPPO FC Haka 0 4 4. KIERROS Klubi 04 FC Haka 3 3 jo. 3 4 LeKi-futis - JBK 0 2 NePa - RoPS 0 3 TPV P-Iirot 3 1 FC Hämeenlinna FF Jaro 2 1 5. KIERROS SiPS FC Haka 0 5 Ilves - RoPS 0 3 FC Hämeenlinna TPV 3 2 6. KIERROS FC Hämeenlinna - MIFK 2 4 Atlantis FC FC Haka 1 4 Puolivälierä FC Haka HJK 0 3 NAISTEN SUOMEN CUP 2014 1. KIERROS TPV Ilves 0 9 2. KIERROS I-JBK - Härmä 2 2 rp. 3 2 Ilves TJK 3 0 lv. 3. KIERROS I-JBK Ilves 2 5 4. KIERROS Ilves JyPK 12 0 Välierä: PK-35 Vantaa Ilves 0 0 jo. 0 1 Finaali: Ilves FC Honka 1 1, 0 0 jo. 1-2 SUOMEN REGIONS CUP 2014 1. KIERROS UrPS - Härmä 0 4 2. KIERROS Pato Valo 5 2 Janpa - HirPy 9 0 Härmä - Apassit 6 0 FC Melody FC Vapsi 3 2 SisuPallo TamU-K 5 0 TamU-K ViiPV 4 2 3. KIERROS NuPS - Pato 5 0 JanPa - Vilpas 3 2 FC Melody - SIF 1 5 Härmä I-JBK 4 1 4. KIERROS IPS - Härmä 1 3 NouLa JanPa 5 0 5. KIERROS Härmä Töölön Taisto 4 3 Puolivälierä: Härmä NuoLa 2 3 JKKI-35 SM-turnaus 3. PJK JKKI-40 SM-turnaus Puolivälierä: Mancester Broilers PuPa 0 1 JKKI-45 SM-turnaus Alkulohko C: 2. Ilves Alkulohko D: 3. ParVi

34 JKKI-50 SM-turnaus Alkulohko D: 4. FC Hämeenlinna Old Boys Pronssiottelu: Ilves - Dynamo 1-1, rp. 6-5 JKKI-55 SM-turnaus Alkulohko A: 3. KaVo Puolivälierä: KelA - Ilves 0 0, rp. 3 1 JKKI-60 SM-turnaus Alkulohko A: 3. Ilves JKKI-65 SM-turnaus 1. Ilves A-pojat SM-karsinta (Lohko Pohjoinen) 1. FC Haka j. YJ 2. Ilves 7. HJS A-pojat SM 5. Ilves 6. FC Haka j. YJ A-pojat ykkönen (Lohko B, kevät) 1. HJS Akatemia YJ 5. TPV 12. TKT A-pojat ykkönen (Lohko B, syksy) 4. TPV 5. HJS Akatemia YJ B-pojat SM-karsinta (Lohko Pohjoinen) 2. TPV 4. Ilves B-pojat SM 6. Ilves 10. TPV B-pojat ykkönen (Lohko B, kevät) 3. HJS YJ 7. FC Haka j. YJ 11. TPV B-pojat ykkönen (Lohko B, syksy) 3. HJS YJ 10. FC Haka j. YJ Naiset Ykkönen (Lohko Pohjoinen) 1. Ilves 5. Härmä 7. YIlves Naiset Ykkönen (Yläloppusarja) 1. Ilves Naiset Ykkönen (Alaloppusarja) 4. Härmä 8. YIlves Naiset Kakkonen (Lohko B) 4. TPV 6. FC Nokia B-tytöt SM (Lohko Eteläinen) 3. Ilves B-tytöt SM (sijoitusottelut) sijat 7.-8. Ilves YJ Pallokissat 5 7 Futsalin joukkuemäärät 04-05 05-06 06-07 07-08 08-09 09-10 10-11 11-12 12-13 13-14 Miehet 60 62 64 72 77 74 62 64 58 58 JTM 10 17 17 14 10 10 15 14 14 15 JKM 29 27 36 41 49 43 38 32 43 33 JLM 4 4 12 24 28 28 26 40 42 60 Naiset 16 16 16 16 17 15 18 14 13 11 JTM t 2 4 6 11 7 10 9 9 8 12 JKM t 8 7 14 17 22 22 17 18 21 22 JLM t 0 0 6 2 6 4 6 10 11 16 Harraste 35 41 47 54 61 64 66 77 76 86 Yhteensä: 164 178 218 251 277 270 257 278 286 313

35 Futsalin palkintolista 2013-2014 Liittocup, miehet Miesten Kakkonen Miesten Kolmonen Miesten Nelonen Miesten Vitonen KKI-35 KKI-45 Liittocup, naiset Naisten Ykkönen B-pojat B-pojat B-pojat C15-pojat C15-pojat C15-pojat C14-pojat C14-pojat C14-pojat 1. Ilves FS 1. VehU 1. NoPS 1. PJK/2 1. Fenix FT 1. KaVo 1. TP-49 1. ACE 1. TKT 1. Ilves FS 2. Härmä 3. FC Haka j. Musta 1. PJK 2. Mad Max 3. YIlves 1. PP-70 2. YIlves 3. FC Kangasala B-tytöt 1. Ilves B-tytöt B-tytöt 2. FC Nokia sin. B-tytöt 3. FC Haka j. C-tytöt C-tytöt C-tytöt 1. FC Nokia 2. FC Kangasala 3. Ilves D-tytöt 1. TPV D-tytöt D-tytöt 2. Ilves T01-02 D-tytöt 3. TPV D-tytöt Punainen Harraste A-sarja Harraste B-sarja Harraste C-sarja Harraste D-sarja Harraste E-sarja Harraste F-sarja Harraste G-sarja Harraste H-sarja Harraste J-sarja Naisten Harraste 1. KP-07 1. PeePee 1. HaPa 1. Susiraja FC 1. Rahola Boys 1. Saints 1. AS Fortune 1. FC MM 1. Kipinä 1. FC Barcat D13-pojat 1. KylVe D-pojat D13-pojat 2. FC Haka j. D13-pojat 3. YIlves D12-pojat 1. LeKi-futis FS D12-pojat 2. FC Haka j. D12-pojat 3. YIlves Futsal sarjataulukot 2013-2014 Futsal Liittocup (liitonsarjoissa pelaavat joukkueet) ACE - Mad Max 5-3 PP-70 - Loiske 6-2 PJK - KylVe 1-12 Välierät: ACE - PP-70 2-0 KylVe - Ilves FS 0-6 Finaali: ACE - Ilves FS 1-8 Miehet Kakkonen O V T H Te Pä Ero P VehU 18 12 2 4 104 62 42 38 KaVo 18 11 1 6 83 59 24 34 YlöR 18 11 1 6 79 79 0 34 PTU 18 9 3 6 97 85 12 30 VaKP WFT 18 9 2 7 89 83 6 29 Nasta 18 7 2 9 80 96-16 23 VampU 18 6 4 8 86 79 7 22 FC Gepardi 18 6 2 10 84 99-15 20 Ilves FS/2 18 5 4 9 79 101-22 19 ACE 2 18 2 3 13 47 85-38 9 Karsinnat Ykköseen: VehU - SC Riverball 4-2 SC Riverball - VehU 6-1 SC Riverball nousi Futsal-Ykköseen yhteismaalein 8-5 Miehet Kolmonen O V T H Te Pä Ero P NoPS 14 8 5 1 65 40 25 29 LeKi-futis FS 14 9 1 4 58 40 18 28 Comeback FS 14 8 2 4 74 58 16 26 HST 14 7 2 5 64 47 17 23 ACE 3 14 5 2 7 40 44-4 17 NoPy 14 4 1 9 59 70-11 13 NePa Obuhov 14 4 1 9 44 83-39 13 KylVe Team 14 3 2 9 38 60-22 11 Miehet Nelonen O V T H Te Pä Ero P PJK 2 14 12 1 1 139 67 72 37 KaVo /2 14 10 2 2 154 84 70 32 Valo 14 10 1 3 117 78 39 31 Apassit 14 5 3 6 78 89-11 18 Dynamo UTD 14 4 3 7 63 87-24 15 FC SorPa 14 4 1 9 63 102-39 13 AC A-Stars 14 3 2 9 44 76-32 11 Exodus 14 1 1 12 60 135-75 4 Vitonen 1.lohko O V T H Te Pä Ero P I-Kissat 12 8 1 3 97 55 42 25 PP-70 2 12 7 2 3 59 33 26 23 LaVe 12 6 1 5 51 36 15 19 AC Goljat 12 6 0 6 51 82-31 18 SLT 12 5 1 6 62 64-2 16 ParVi M 12 5 1 6 44 55-11 16 FC Loppi 12 2 0 10 30 69-39 6 Vitonen 2.lohko O V T H Te Pä Ero P Fenix FT 12 11 0 1 108 27 81 33 PiPo-79 12 7 1 4 82 47 35 22 UrPS 12 7 1 4 52 37 15 22 Ilves FS/3 12 7 1 4 38 51-13 22 FC Vapsi 12 4 2 6 33 34-1 14 KylVe Akatemia 12 2 0 10 27 88-61 6 NoPy /2 12 1 1 10 26 82-56 4 Vitosen finaali I-Kissat - Fenix FT 4-5

36 KKI-35 O V T H Te Pä Ero P KaVo 8 5 3 0 41 25 16 18 YlöR 8 5 2 1 31 24 7 17 PJK 8 5 1 2 47 19 28 16 Loiske 8 5 0 3 35 20 15 15 NoPy Seniors 8 4 2 2 28 23 5 14 TP-49 8 4 0 4 40 34 6 12 FC Vapsi 8 2 0 6 18 36-18 6 FC SorPa 8 1 1 6 22 58-36 4 FC Teivo 8 0 1 7 16 39-23 1 KKI-45 O V T H Te Pä Ero P KaVo 8 8 0 0 55 11 44 24 TP-49 8 4 2 2 52 25 27 14 TamFu 45 8 4 2 2 37 22 15 14 Valo 8 1 0 7 19 49-30 3 YlöR 8 1 0 7 19 75-56 3 KKI-45 lopputurnaus KaVo - Valo 4-0 runkosarjan 1. - runkosarjan 4. TP-49 - TamFu 45 5-3 runkosarjan 2. - runkosarjan 3. Valo - TamFu 45 1-7 pronssiottelu KaVo - TP-49 1-3 finaali B-pojat O V T H Te Pä Ero P Ilves FS 13 12 0 1 151 26 125 36 Härmä 13 11 0 2 148 20 128 33 FC Haka j. Musta 13 11 0 2 158 46 112 33 Apassit 13 11 0 2 117 30 87 33 LeKi-futis FT 13 8 0 5 88 93-5 24 TaPa 13 7 1 5 87 57 30 22 Valo 13 7 0 6 72 88-16 21 LeKi-futis FS 13 6 1 6 77 70 7 19 Tuisku 13 4 2 7 60 88-28 14 YIlves 13 4 2 7 52 109-57 14 TPV B Valkoinen 13 3 0 10 64 115-51 9 FC Kangasala 13 3 0 10 45 101-56 9 FC Haka j. Valkoinen 13 1 0 12 44 153-109 3 TPV B Musta 13 0 0 13 25 192-167 0 B-pojat aluekarsinta SM-lopputurnaukseen lohko A O V T H Te Pä Ero P Ilves FS 3 2 0 1 17 2 15 6 FC Haka j. 3 2 0 1 14 11 3 6 RaiFu 3 1 1 1 6 6 0 4 Koitto 3 0 1 2 5 23-18 1 B-pojat aluekarsinta SM-lopputurnaukseen lohko B O V T H Te Pä Ero P Härmä 3 2 1 0 8 2 6 7 Apassit 3 2 0 1 11 9 2 6 FC Halikko 3 1 0 2 5 11-6 3 Lieto YJ 3 0 1 2 7 9-2 1 B-pojat aluekarsinta SM-lopputurnaukseen lohkokakkoset FC Haka j. - Apassit 5-1 C15-pojat O V T H Te Pä Ero P PJK 12 12 0 0 121 16 105 36 Mad Max 12 8 1 3 79 46 33 25 YIlves 12 7 2 3 53 52 1 23 LeKi-futis FC Lempäälä YJ 12 7 1 4 56 42 14 22 NoPy 99-Futsal 12 4 0 8 38 59-21 12 KylVe 12 1 1 10 33 85-52 4 Tuisku 12 0 1 11 27 107-80 1 C15-pojat karsintaturnaus Mestareiden lopputurnaukseen PJK - Leki-futis FC Lempäälä YJ 5-1 runkosarjan 1. - runkosarjan 4. Mad Max - Yilves 4-1 runkosarjan 2. - runkosarjan 3. PJK - Mad Max 6-1 finaali C14-pojat O V T H Te Pä Ero P PP-70 14 13 1 0 98 21 77 40 YIlves 14 12 0 2 110 27 83 36 FC Kangasala 14 8 1 5 61 62-1 25 Ilves C-tytöt FS 14 6 2 6 68 52 16 20 LeKi-futis FS 00/01 14 5 2 7 55 36 19 17 Apassit 14 4 0 10 28 116-88 12 Valo 14 3 2 9 30 70-40 11 TKT 14 1 0 13 21 87-66 3 D13-pojat O V T H Te Pä Ero P FC Haka j. 9 9 0 0 71 14 57 27 KylVe D-pojat 9 8 0 1 56 21 35 24 YIlves 9 5 1 3 35 21 14 16 FC Kangasala 9 4 2 3 48 33 15 14 YIlves 02 Musta 9 4 1 4 33 23 10 13 Apassit 9 4 1 4 26 28-2 13 NoPS 9 2 3 4 26 33-7 9 TaPa 9 2 2 5 20 45-25 8 TKT 01 9 2 0 7 15 60-45 6 NoPy 9 0 0 9 14 66-52 0 D13-pojat lopputurnaus TaPa - YIlves02 Musta 2-1 runkosarjan 8. - runkosarjan 5. NoPS - Apassit 7-0 runkosarjan 7. - runkosarjan 6. Yilves02 Musta - Apassit 3-4 sijat 7. - 8. NoPS - TaPa 4-0 sijat 5. - 6. Yilves - KylVe D-pojat 0-1 runkosarjan 3. - runkosarjan 2. FC Kangasala - FC Haka j. 2-4 runkosarjan 4. - runkosarjan 1. Yilves - FC Kangasala rp. 4-3 pronssiottelu KylVe D-pojat - FC Haka j. 6-2 finaali D12-pojat O V T H Te Pä Ero P LeKi-futis FS 14 12 0 2 80 36 44 36 TKT 02 14 8 2 4 62 49 13 26 NoPS 14 8 2 4 53 52 1 26 Ilves-Pallo Ilves FS 02 14 7 1 6 54 43 11 22 YIlves Keltainen 14 7 1 6 46 42 4 22 FC Kangasala 03-pojat 14 6 2 6 58 48 10 20 FC Kangasala 14 2 1 11 28 59-31 7 Loiske 02 14 1 1 12 41 93-52 4 Naisten Liittocup (liitonsarjoissa pelaavat joukkueet) Yilves - ACE 0-1 1. ottelu ACE - Apassit 3-0 2. ottelu FC Nokia - Ilves FS 3-7 3. ottelu ACE - Ilves FS 2-1 finaali Naiset Ykkönen O V T H Te Pä Ero P TKT 9 5 2 2 32 11 21 17 FC Vapsi 9 5 2 2 30 9 21 17 JanPa 9 4 3 2 25 14 11 15 YIlves /2 9 0 1 8 5 58-53 1 B-tytöt O V T H Te Pä Ero P Ilves B-tytöt 11 10 0 1 96 6 90 30 FC Nokia Sin 11 9 2 0 68 21 47 29 FC Haka j. 11 7 2 2 59 29 30 23 YIlves 11 6 2 3 42 31 11 20 Apassit 11 6 1 4 40 47-7 19 JanPa 11 4 4 3 51 39 12 16 Ilves B-tytöt 2 11 4 1 6 31 40-9 13 Loiske 11 3 3 5 23 36-13 12 FC Vapsi 11 4 0 7 19 43-24 12 PJK 11 3 1 7 33 53-20 10 KylVe B-tytöt 11 2 0 9 16 65-49 6 TPV B-tytöt 11 0 0 11 10 78-68 0 C-tytöt O V T H Te Pä Ero P FC Nokia 11 11 0 0 94 7 87 33 FC Kangasala * 11 9 1 1 40 17 23 28 Ilves 11 9 0 2 91 18 73 27 FC Vapsi 11 7 0 4 53 27 26 21 YIlves 11 5 2 4 36 35 1 17 TPV 11 5 1 5 46 27 19 16 Loiske 11 5 1 5 28 32-4 16 FC Nokia 00 11 4 0 7 17 32-15 12 Tuisku 11 2 1 8 14 52-38 7 JanPa 11 2 0 9 15 61-46 6 TKT 11 1 2 8 13 75-62 5 LeKi-futis 11 1 2 8 10 74-64 5 C-tytöt karsintasarja Mestareiden lopputurnaukseen FC Nokia - Yilves 7-1 runkosarjan 1. - runkosarjan 4. Ilves C-tytöt - FC Vapsi 8-2 runkosarjan 2. - runoksarjan 3. FC Nokia - Ilves C-tytöt 0-5 lv. finaali D-tytöt O V T H Te Pä Ero P TPV D-tytöt Valkoinen 14 13 1 0 89 25 64 40 Ilves T01-02 14 12 0 2 104 26 78 36 TPV D-tytöt punainen 14 8 2 4 61 42 19 26 FC Nokia 14 8 1 5 62 32 30 25 Loiske 14 6 2 6 41 23 18 20 FC Kangasala 14 2 1 11 13 68-55 7 FC Nokia D12 14 2 1 11 18 82-64 7 YIlves 14 0 2 12 14 104-90 2

37 Futsalin piirinmestarit 2013-2014 Miesten Kakkonen VehU Joel Aalto, Aleksi Haaramäki, Teemu Hannula, Jyri Harju, Anssi Kauppinen, Tarmo Kosonen, Jyri Leinonen, Otso Lepomäki, Ville Matinsaari, Jonas Oksanen, Juuso Palander, Arttu Partanen, Matias Riikonen, Jesse Salminen, Antti Tapola, Jukka Törmänen, Joni Vihreävuori, Tomi Vikman, Tuomas Yli-Marttila manageri: Hannes Jokinen valmentaja: Arttu Piirainen huoltaja: Joonas Nuutinen Miesten Kolmonen NoPS Miiko Savilahti, Eero Yli-Marttila, Lauri Korvanen, Eemeli Salo, Karri Palonen, Ville Vuorenniemi, Raus Nazari, Santeri Salomaa, Hashimi Sayt, Tuomas Lehti, Hannes Varhi, Teemu Toivonen, Tommi Kuusisto, Hashimi Sayd, Tomi Niemi, Aleksi Vuorenmaa, Jukka-Pekka Pulakka, Ilkka Korvanen, Juuso Rauhala, Henri Savolainen joukkueenjohtaja: Kari Mustalahti valmentaja: Tomi Niemi Miesten Nelonen PJK/2 Matti Mäkinen, Nico Suomalainen, Joni Koskinen, Pekka Kinnunen, Matti Rajaniemi, Niko Aho, Marko Manninen, Rami Naulo, Mikko Ojala, Jussi Rasva, Kimmo Riepponen, Eetu Nieminen, Harry-Pekka Bäckström valmentaja: Rami Naulo joukkueenjohtaja: Jaakko Lautanen huoltaja/toimitsijat: Kari Vuorensyrjä, Antti Lautanen Miesten Vitonen Fenix FT Niko Salonen, Severi Peltonen, Eetu Kamppuri, Eemil Karkulahti, Valtteri Käpyaho, Juho Mattila, Leevi Lanu, Vili Valkama, Jere Nieminen, Samu Kuoppa, Tatu Miettunen, Teppo Syrjänen, Jimi Niemi, Otto Järvinen, Mikael Paajanen, Eino-Veikko Ek, Mikko-Jussi Laine taustahenkilöt: Juho Aittasalo, Miro Mäkiö, Juuso Marttila Miesten KKI-35 KaVo Lauri Toikkanen, Kimmo Kanninen, Jussi Jokilampi, Karri Saarinen, Antti Palovaara, Kalle Kukkamäki, Pekka Laurila, Henri Latonen, Jarmo Seppälä, Tero Lindholm, Harri Tuominen, Mika Törnwall, Timo Lähteenmäki, Mika Sillanpää, Jarmo Tuomisto, Markku Nieminen, Juho Pirskanen, Esa Aho joukkueenjohtaja: Hannu Paukkio Miesten KKI-45 TP-49 Juha Pietikäinen, Kari Ojala, Jari Jokinen, Jari Hakala, Jari Käppi, Risto Salminen, Vesa Kaarna, Jussi Laihanen, Marko Tuominen, Jari Multanen, Kari Nikanto, Harri Ojanen, Mikko Koivu joukkueenjohtaja: Jari Jokinen Naisten Ykkönen TKT Piia Soili, Vivia Salonen, Kirsi Viitanen, Maija Mäkelä, Taru Paussu, Alisa Salminen, Jancia Peltomaa, Rebekka Ojala, Vivia Lasonen, Tiia Rivinoja, Noora Hult, Lulu Kautto joukkueenjohtaja: Petri Pekkola valmentajat: Marko Mikkonen, Tony Rasimus huolto: Pauli Peltomaa B-Pojat Ilves FS Tommi Ahonen, Elias Alanen, Juho Heikkinen, Jani Korpela, Ville Koskela, Henri Kulmala, Sakari Lepistö, Lassi Lintula, Aleksi Nikkanen, Salomo Ojala, Matias Palo, Ville Peltomäki, Elias Peltonen, Jere Remes, Henri Tanninen, Diego Tomas, Tommi Virtanen joukkueenjohtaja: Kari Remes valmentajat: Jaakko Laitinen, Niko Stenholm rahastonhoitaja: Sarianne Pikanen huoltajat: Kari Korpela, Lasse Peltonen C15-Pojat PJK Kasper Kangas, Mikke Litmanen, Timi Litmanen, Mikke Litmanen, Aleksi Toivonen, Eelis Tallberg, Erik Ojala, Nino Nieminen, Roope Huhtala, Jesse Huhtala, Leevi Helander, Samu Sinisalo, Sulo Saarela, Marco Ahvenlammi joukkueenjohtaja: Jarkko Huhtala valmentaja: Tero Litmanen C14-Pojat PP-70 Jaakko Arvola, Akseli Paldanius, Einari Valaja, Eemeli Niinimäki, Elias Jalovaara, Iiro Vaajanen, Jaakko Lintula, Joel Piiroinen, Joni Kuusijoensuu, Joona Koskinen, Joona Simpura, Juuso Kangasniemi, Leevi Sorsa, Markus Haukipää, Matias Eteläniemi, Mikke Silvennoinen, Miska Nuotio, Petri Peuraniemi, Riku Ahokas, Yusef Shirin joukkueenjohtaja: Tarja Sorsa valmentajat: Vesa Parviainen, Reeta Kangasniemi, Mikko Sivennoinen D13-Pojat KylVe D-pojat Valtteri Ahlman, Samuli Ahvenjärvi, Santtu Hakanen, Akseli Halme, Ville Jokela, Otto Kesonen, Antton Koski, Jussi-Pekka Lana, Joona Miekka, Rasmus Mäkinen, Tony Naskali, Miko Niemistö, Viljo Valoma, Juuso Virtanen joukkueenjohtaja: Marko Ahlman valmentaja: Juri Virtanen Huoltaja: Mari Mäkinen D12-Pojat LeKi-futis FS Eerik Aaltio, Yacob Bouhlal, Verneri Jokirinne, Viljami Jokirinne, Julian Juujärvi, Verneri Kamppuri, Ville Keskinen, Saku Korpilaakso, Lauri Merikoski, Aapo Nokkala, Juha Närhi, Petrus Palokangas, Elias Peltohuikko, Oskari Rantala, Samuli Sanerma, Emil Sillanpää, Vili Vaittinen taustahenkiöt: Martti Bergström, Jari Jokirinne, Matti Närhi, Jari Sillanpää B-Tytöt Ilves B-tytöt Titta Kannosto, Annika Laihanen, Pipsa Saarilahti, Venla Savikko, Sanni Ojanen, Pinja Mikkola, Elsa Luosa, Milja Maijala, Nea Lehtola, Isa Tuominen, Emmaliina Tulkki, Aino Rasinen, Nea Snygg, Tuuli Jauhola, Eveliina Kotro, Pinja Taivasalo, Heidi Kollanen, Jyri Virkki valmentaja: Jyri Virkki huolto: Tanja Tuominen, Tuula Savikko, Saara Lehtola

38 C-Tytöt FC Nokia Sini Sulonen, Matilda Herranen, Senni Viren, Liida Pihlavirta, Oona Ikonen, Milla Kiviaho, Mirva Koivisto, Anna Pimiä, Elli Koivula, Maura Jokiniitty joukkueenjohtaja: Hannele Salmi valmentaja: Merja Jalasto huolto: Tea Stenberg D-Tytöt TPV D-tytöt Natalia Pitkäkangas, Lotta Lähteenmäki, Veera Uusinoka, Jenni Kantanen, Lotta Salonen, Hilma Saarinen, Elli Posti, Taru Kiuru, Elina Lemettinen, Riina Katajisto, Sanni Martimo, Viveka Vesanen, Jussi Helin, Anniina Vänskä joukkueenjohtaja: Taru Lähteenmäki valmentajat: Ville Salonen, Jaana Kantanen, Harri Lemettinen Futsalin piirin parhaat 2013 2014 * Futsalin paras miespelaaja Tomi Lahtinen, Ilves FS * Futsalin paras naispelaaja Elina Myllymäki, Ilves FS * Futsalin paras poikapelaaja Erkka Helminen, KylVe * Futsalin paras tyttöpelaaja Jenni Häkli, YIlves/Ilves FS * Vuoden futsal erotuomari Eetu Silén, TEK TUNNUSTUSPALKINNOT 2013-2014 Valmentajan tunnustuspalkinto Antti Teittinen, Ilves FS - Miesten Suomen Mestaruus Valmentajan tunnustuspalkinto Jani Timmerheid, Ilves FS naiset - Naisten Suomen Mestaruus, Naisten Futsal Cupin mestaruus Valmentajan tunnustuspalkinto Jaakko Laitinen, Ilves FS - B-poikien Suomen Mestaruus Valmentajan tunnustuspalkinto Petri Intala, PP-70 - Nousu Futsal-Liigaan Futsalin kehittäjän tunnustuspalkinto Ilkka Koskinen - Seura- ja olosuhdekehitys futsalissa Kauden 2013 2014 Futsalteko tunnustus Ilves FS - Kolme Suomen Mestaruutta (miehet, naiset, B-pojat) Kauden 2013 2014 Futsalteko tunnustus PP-70 - Nousu Futsal-Liigaan (5 vuotta 5 sarjaporrasta) Futsalin parhaita 2013 2014: Tomi Lahtinen (vas.), Jenni Häkli, Elina Myllymäki ja Erkka Helminen.

Piirin seurajoukkueiden sijoitukset liiton futsalin kilpailutoiminnassa 2013-2014 39 Futsal-Liiga 1. Ilves FS Runkosarja: 7. KylVe 9. Mad Max Puolivälierät: Ilves FS - KylVe 3-0 KylVe Ilves FS 2-3 Futsal-Ykkönen 1. PP-70 3. Loiske 5. PJK 12. ACE Naisten Futsal-Liiga Alkulohko A: 2. Ilves FS 4. YIlves 6. Ilves-Kissat Alkulohko B: 1. ACE 2. FC Nokia 3. Apassit Lopputurnauksen lohko A: 3. FC Nokia Lopputurnauksen lohko B: 1. Ilves FS 2. ACE Finaali: GFT/Prinsessat Ilves FS 1 6 Pronssiottelu: ACE FC Sport 1-2 KKI-35 SM-lopputurnaus 2. YlöR 4. PJK 5. KaVo KKI-40 SM-lopputurnaus 4. Loiske 7. YlöR KKI-45 SM-lopputurnaus 2. Ilves 4. KaVo 5. TamFu 6. TP-49 KKI-50 SM-lopputurnaus 1. ParVi 2. KaVo KKI-55 SM-lopputurnaus 2. KaVo B-pojat SM-lopputurnaus 1. Ilves FS 3. Härmä 5. FC Haka j. C-pojat SM-lopputurnaus Alkulohko A: 1. PJK Alkulohko C: 3. Mad Max Puolivälierä: PJK TiPS 3-5 B-tytöt SM-lopputurnaus Alkulohko B: 1. Ilves Alkulohko C: 2. FC Nokia Puolivälierä: Ilves SalPa 3-4 C-tytöt SM-lopputurnaus Alkulohko A: 3. Ilves Alkulohko B: 2. FC Nokia Joukkuemäärät kesän harrastesarjoissa 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 TUKIFUTIS 23 28 24 24 26 23 23 21 15 16 MINISOCCER 24 26 25 26 29 24 26 21 20 15 LOORAFUTIS 1 - - - - - PUISTOFUTIS 81 101 111 128 133 155 161 135 137 136 NAISTEN KUNTOPALLO 7 8 12 22 21 16 14 16 KESÄFUTSAL 9 5 3 Yhteensä: 129 155 167 186 200 224 240 198 189 183 AAMUSARJA 8 8 6 7 6

40 Harrastesarjojen voittajat Jalkapallo AAMUSARJA: TUKI-Futis: MINISOCCER: PUISTOFUTIS A-lohko: PUISTOFUTIS B-lohko: PUISTOFUTIS C-lohko: PUISTOFUTIS D-lohko: PUISTOFUTIS E-lohko: PUISTOFUTIS F-lohko: PUISTOFUTIS G-lohko: PUISTOFUTIS H-lohko: PUISTOFUTIS J-lohko: PUISTOFUTIS K-lohko: PUISTOFUTIS L-lohko: PUISTOFUTIS finaali: PUISTOCUP: NAISTEN KUNTOPALLO: Ilves Valmentajat FC Valencia FC Soittoraisa FC Noppa SC PirU FC Hotsi FC Banaali FC Paiste Vastapuoli Maitopojat Vihreä Tähti Tenukepit Mattilan Sankarit FC H FC Noppa EDT POP! 3. YÖPALLOTURNAUS naiset: KVM 3. YÖPALLOTURNAUS B-tytöt: ParVi/FC Haka j. Valk. 3. YÖPALLOTURNAUS C-tytöt: GPS United HPS YJ 5. NORSUPALLOTURNAUS: FC Kumi 4. KESÄLOMATURNAUS miehet: FC Comeback 4. KESÄLOMATURNAUS sekasarja: ManU 21. KYLPYLÄFUTSAL-TURNAUS miehet: HTT 21. KYLPYLÄFUTSAL-TURNAUS sekasarja: BSC Orange Virus Futsal 2013-2014 HARRASTE A-sarja: HARRASTE B-sarja: HARRASTE C-sarja: HARRASTE D-sarja: HARRASTE E-sarja: HARRASTE F-sarja: HARRASTE G-sarja: HARRASTE H-sarja: HARRASTE J-sarja: HARRASTE NAISET: KP-07 PeePee HaPa Susiraja FC Rahola Boys Saints AS Fortune FC MM Kipinä FC Barcat Harrastesarjojen sarjataulukot 2014 Tasapisteissä sijoituksen ratkaisee 1) maaliero 2) tehdyt maalit 3) keskinäiset ottelut Aamusarja O V T H Te Pä Ero P Ilves Valmentajat 10 7 0 3 70 38 32 21 Melde 10 6 1 3 52 41 11 19 FC Teivo 10 6 0 4 45 35 10 18 Fc Polla/2 10 5 0 5 37 43-6 15 Bronto 10 4 0 6 33 41-8 12 Bosh Rexroth Oy 10 1 1 8 23 62-39 4 Tukifutis O V T H Te Pä Ero P FC Valencia 15 13 1 1 63 11 52 40 FC TST 15 10 4 1 51 16 35 34 PeeKoo 15 10 1 4 29 14 15 31 Melodyn Mustat Pekat 15 9 1 5 48 35 13 28 FC Tzippi 15 8 1 6 30 25 5 25 PKL 15 7 2 6 32 33-1 23 FC Los Santos 15 7 1 7 35 31 4 22 AC Mäyris 15 6 3 6 22 17 5 21 Gotham City FC 15 5 6 4 22 23-1 21 Käsipallojoukkue 15 5 2 8 21 29-8 17 VHS 15 4 4 7 19 30-11 16 FC Varikkotiimi 15 4 3 8 15 28-13 15 TamU-K harraste 15 4 2 9 25 40-15 14 JK Paasikivi 15 3 3 9 14 33-19 12 FC Locomotora 15 3 3 9 14 35-21 12 FC Karhukopla 15 1 5 9 14 54-40 8 Minisoccer O V T H Te Pä Ero P FC Soittoraisa 14 12 1 1 48 11 37 37 HT-Påsse 14 11 1 2 50 16 34 34 Saints 14 10 2 2 37 21 16 32 Vierasjoukkue 14 10 0 4 30 10 20 30 AC Studia Neste 14 9 2 3 52 16 36 29 AC Mäyris 14 7 3 4 38 14 24 24 Nebi 14 8 0 6 25 18 7 24 Vastapallo 14 6 1 7 25 29-4 19 AC Santen 14 6 1 7 18 34-16 19 Idän Raivo 14 3 4 7 11 31-20 13 JK Kanuuna 14 3 2 9 8 33-25 11 FC Linjateräs 14 3 1 10 15 36-21 10 Tampere Forest 14 3 1 10 11 41-30 10 FC Voimanpuute 14 3 0 11 13 46-33 9 NuKi United 14 1 1 12 14 39-25 4 Puistofutis A O V T H Te Pä Ero P FC Noppa 11 9 2 0 49 16 33 29 SLT 11 9 0 2 39 19 20 27 FC HeMu 11 7 0 4 35 26 9 21 FC Paltsarit 11 5 5 1 17 9 8 20 Real Mesidz 11 5 3 3 30 26 4 18 FC Dynamo 11 5 2 4 15 17-2 17 FC Kerho 11 4 2 5 23 30-7 14 NuoPa 11 4 0 7 32 36-4 12 Hullu Poro 11 2 3 6 18 20-2 9 PoJat 11 2 3 6 10 20-10 9 Corehart 11 2 1 8 17 23-6 7 FC Iskuryhmä 11 0 3 8 4 47-43 3 Puistofutis B O V T H Te Pä Ero P SC PirU 11 11 0 0 57 12 45 33 FC Comeback 11 10 0 1 75 17 58 30 Olvastin Tana 11 8 0 3 31 28 3 24 NiPa 11 7 0 4 38 36 2 21 FC Kirves 11 4 2 5 29 34-5 14 FC Locomotora 11 4 1 6 28 27 1 13 FC Saku 11 4 1 6 22 40-18 13 FC Adonis 11 4 0 7 30 48-18 12 SaJK 11 3 2 6 19 25-6 11 PaPo 11 3 1 7 15 29-14 10 EX-XL Mallipojat 11 3 1 7 31 49-18 10 FC Trax 11 1 0 10 16 46-30 3 Puistofutis C O V T H Te Pä Ero P FC Hotsi 11 10 1 0 87 10 77 31 PaLä 11 10 0 1 51 9 42 30 FC Jalkakynä 11 9 0 2 53 25 28 27 FC Harjat 11 6 1 4 39 23 16 19 AC Lokomo 11 6 1 4 28 18 10 19 AC Tenator 11 5 2 4 32 24 8 17 TamSom 11 4 5 2 42 38 4 17 Jalkapallojoukkue 11 3 1 7 24 48-24 10 FC Olkkone 11 3 0 8 29 53-24 9 FC KT 11 2 1 8 19 48-29 7 FC Slayer Tampere 11 1 0 10 18 71-53 3 Tays 11 1 0 10 9 64-55 3

41 Puistofutis D O V T H Te Pä Ero P FC Banaali 11 9 0 2 42 18 24 27 EDT 11 7 1 3 54 21 33 22 Pikkupässit 11 6 3 2 36 16 20 21 Kalevan Peura 11 6 2 3 28 22 6 20 FC O Connells 11 6 1 4 53 30 23 19 Mustanmeren Pojat 11 4 6 1 25 20 5 18 Enmac 11 6 0 5 30 37-7 18 Tulppaanit 11 5 1 5 33 29 4 16 FC Kumi 11 3 3 5 16 26-10 12 HC Ruoste 11 1 2 8 17 38-21 5 FC Kuljetus 11 1 2 8 22 67-45 5 TSMP 11 1 1 9 17 49-32 4 Puistofutis E O V T H Te Pä Ero P FC Paiste 11 8 1 2 46 22 24 25 Elisa Tampere 11 8 0 3 46 38 8 24 LastCall Strangers 11 7 2 2 39 28 11 23 FC JälkiHiki 11 6 3 2 35 20 15 21 FC Kylmärinki 11 6 2 3 51 30 21 20 FC Reidet 11 4 4 3 35 26 9 16 HC Ralli 11 4 3 4 33 33 0 15 FC Länkkärit 11 4 2 5 50 35 15 14 FC Karhukopla 11 4 1 6 25 33-8 13 FC Paitsio 11 2 1 8 18 39-21 7 FC Letswin 11 1 3 7 32 42-10 6 KRIS-Tampere 11 0 2 9 19 83-64 2 Puistofutis F O V T H Te Pä Ero P Vastapuoli 12 11 1 0 43 11 32 34 FF2 Kuningasidea 12 10 1 1 74 19 55 31 FC Musta Surma 12 8 2 2 59 23 36 26 R-LS United 12 7 1 4 36 20 16 22 FC Aamukanuuna 12 7 0 5 26 41-15 21 Cleva United 12 6 1 5 36 26 10 19 Big Balls 12 6 0 6 36 34 2 18 FC Kihot 12 5 0 7 35 54-19 15 Inter Ception 12 3 2 7 26 45-19 11 Manu Futis 12 3 1 8 33 56-23 10 Real Soar 12 3 0 9 22 40-18 9 FC Helmi jätkä 12 3 0 9 26 48-22 9 FC Oluthuone 12 1 1 10 18 53-35 4 Puistofutis G O V T H Te Pä Ero P Maitopojat 12 10 1 1 46 14 32 31 KFL 12 9 1 2 70 16 54 28 FC AJS 12 8 1 3 35 14 21 25 KJK 12 7 3 2 45 31 14 24 FC Teräs 12 7 1 4 38 26 12 22 Ahvenisjärven Sorsat 12 6 1 5 45 32 13 19 Replay 12 6 1 5 30 31-1 19 KanPa 12 6 0 6 42 25 17 18 AC/HC 12 5 1 6 30 24 6 16 FC Gullit 12 4 2 6 33 62-29 14 PFC Käpytikka 12 3 0 9 27 46-19 9 Rusakot 12 0 1 11 17 62-45 1 Pyärä 12 0 1 11 10 85-75 1 Puistofutis H O V T H Te Pä Ero P Vihreä Tähti 12 11 1 0 66 17 49 34 FC Image Wear 12 10 0 2 48 28 20 30 FC Python 12 9 1 2 56 29 27 28 FC TeHo 12 7 2 3 46 33 13 23 Mattilan Kuninkaat 12 7 0 5 42 27 15 21 FC Myyrä 12 5 4 3 39 25 14 19 Kauniit ja Rohkeat 12 5 2 5 56 29 27 17 Solita 12 5 2 5 32 21 11 17 Musta-Pekka 12 4 1 7 32 46-14 13 FC Medialuotsi 12 3 1 8 29 52-23 10 West Tampere Albion 12 2 2 8 22 49-27 8 Skalan Ipa 12 2 0 10 24 55-31 6 RuuKie 12 0 0 12 8 89-81 0 Puistofutis J O V T H Te Pä Ero P Tenukepit 12 11 1 0 85 18 67 34 PHC 12 10 2 0 96 13 83 32 FC Saunailta 12 7 3 2 44 29 15 24 FC KaWer 12 6 2 4 45 30 15 20 FC Ohiveto 12 6 2 4 51 54-3 20 FC Morbid 12 5 1 6 30 36-6 16 KaaTo 12 5 1 6 32 39-7 16 Valmet F 12 4 3 5 37 35 2 15 Sarankulman Pelimiehet 12 4 1 7 34 59-25 13 Atlético Kaleva 12 3 3 6 28 59-31 12 Tammela City 12 2 2 8 31 46-15 8 FC WBZ 12 2 1 9 25 46-21 7 Porkka Panelers 12 2 0 10 25 99-74 6 Puistofutis K O V T H Te Pä Ero P Mattilan Sankarit 11 10 0 1 53 27 26 30 FC UltraManse 11 8 0 3 72 29 43 24 FC Fortune 11 7 2 2 58 24 34 23 Suomen Telecenter 11 6 1 4 49 36 13 19 Tampere City 11 5 3 3 35 14 21 18 PS Märinä 11 5 1 5 28 31-3 16 AC Tammela 11 4 1 6 25 35-10 13 Liisa Ihmemaassa 11 4 1 6 30 68-38 13 FC Huti 11 4 0 7 38 61-23 12 FC Sorsu 11 2 3 6 29 34-5 9 Dog s Ball 11 2 1 8 21 45-24 7 PiPa 11 2 1 8 25 59-34 7 Puistofutis L O V T H Te Pä Ero P FC H 11 11 0 0 76 19 57 33 FC Puuma 11 8 1 2 42 23 19 25 M S Laihapoika 11 7 1 3 78 45 33 22 AS Uunimäki 11 6 2 3 47 27 20 20 FC AllStars 11 6 0 5 46 39 7 18 Idän Pallo 11 5 2 4 32 28 4 17 Kuviokellunta United 11 4 1 6 39 33 6 13 FC Pohjat 11 4 1 6 47 47 0 13 HC Rattå 11 3 2 6 31 47-16 11 FC Kammiovärinä 11 3 0 8 32 68-36 9 FC Vasurit 11 3 0 8 25 68-43 9 FC Kommunisti 11 1 0 10 15 66-51 3 Puistofutiksen loppuottelut: Tenukepit - Mattilan Sankarit 2-1 Vihreä Tähti - FC H 0-3 FC Hotsi - Elisa Tampere 3-1 SC PirU - FF2 Kuningasidea 1-0 FC Banaaali - PaLä 1-0 FC Noppa - Tenukepit 3-0 SLT - FC H 1-3 EDT - FC Paiste 4-1 FC HeMu - Maitopojat 0-2 FC Comeback - Vastapuoli 2-0 FC Hotsi - SC PirU 0-4 FC Banaali - FC Noppa 1-6 FC H - EDT 2-1 Maitopojat - FC Comeback 1-2 SC PirU - FC Noppa 0-2 FC H - FC Comeback 3-2 SC PirU - FC Comeback pronssi 9-0 FC Noppa - FC H finaali 1-0 Lopulliset sijoitukset: 1. FC Noppa 2. FC H 3. SC PirU 4. FC Comeback Naiset Kuntopallo O V T H Te Pä Ero P POP! 15 13 0 2 98 22 76 39 XXX 15 12 1 2 57 11 46 37 IkUMimmit 15 11 1 3 51 20 31 34 FC Ylämummo 15 11 0 4 45 17 28 33 Tykkinaiset 15 9 3 3 35 23 12 30 SBS Tamppi 15 9 1 5 27 36-9 28 MIG 15 8 2 5 39 28 11 26 FC OHO! 15 7 2 6 25 23 2 23 Plikat 15 7 1 7 30 22 8 22 FC Puntari 15 5 3 7 24 27-3 18 Kämmärin Mammarit 15 5 1 9 20 36-16 16 FutisFlikat 15 4 1 10 29 37-8 13 Athletico TT 15 4 1 10 18 48-30 13 YPA 15 2 1 12 21 56-35 7 FC Sisu 15 2 0 13 18 86-68 6 KRIS-Tampere Naiset 15 1 2 12 26 71-45 5

42 Puistocup ott.nro kierros 1 lauantai 17.5. 1 FC Myyrä - FC Jalkakynä 1-7 2 FC Dynamo - SLT 1-0 3 FC Locomotora - FC Jälkihiki 0-2 4 KFL - NiPa 3-2 rp. 5 PFC Käpytikka - EX-XL Mallipojat 0-2 6 Olvastin Tana - Vihreä Tähti 3-2 rp. 7 Real Soar - Vastapuoli sunnuntai 25.5. 8 FC Musta Surma - PaPo 7-1 9 Tulppaanit - FC AJS 6-0 10 FC Python - FC Paiste 0-3 lv. 11 FC Aamukanuuna - Atletico Kaleva 5-2 12 EDT - FC Helmi Jätkä 7-0 13 FC AllStars - TAYS 3-0 14 TamSom - West Tampere Albion 0-3 lv. kierros 2 lauantai 14.6. 15 FC Jalkakynä - FC Dynamo 1-4 16 FC JälkiHiki - KFL 0-10 17 EX-XL Mallipojat - Olvastin Tana 0-8 18 Vastapuoli - FC Musta Surma 0-2 sunnuntai 15.6. 19 Tulppaanit - FC Paiste 6-2 20 FC Aamukampa - EDT 2-4 21 FC AllStars - West Tampere Albion 4-1 22 Kalevan Peura - FC Saunailta 1-8 kierros 3 lauantai 5.7. 23 FC Dynamo - KFL 3-0 24 Olvastin Tana - FC Musta Surma 4-1 25 Tulppaanit - EDT 2-3 26 FC AllStars - FC Saunailta 6-2 välierä sunnuntai 27.7. 27 FC Dynamo - Olvastin Tana 1-2 28 EDT - FC AllStars 12-2 Harrastefutsalin sarjataulukot Harraste Naiset O V T H Te Pä Ero P FC Barcat 13 12 0 1 113 14 99 36 Sepot 13 10 0 3 65 29 36 30 FC Lost 13 8 2 3 54 33 21 26 FC OHO! 13 8 1 4 48 29 19 25 FC PeePee 13 8 1 4 51 47 4 25 Hallilan Pallo 13 7 1 5 52 30 22 22 Chicks with kicks 13 7 1 5 32 30 2 22 Ykissat 13 5 2 6 19 34-15 17 FC Antti 13 4 4 5 21 26-5 16 IkuMimmit 13 4 3 6 20 45-25 15 Tykkinaiset 13 3 2 8 24 46-22 11 Viialan Pallo Pimut 13 3 1 9 15 35-20 10 FC Puntari 13 3 0 10 32 64-32 9 Tosikissat 13 0 0 13 9 93-84 0 Harraste A-sarja O V T H Te Pä Ero P KP-07 14 11 1 2 65 28 37 34 A.S.Melody 14 8 1 5 75 53 22 25 Kotarit 14 8 1 5 72 54 18 25 PoJat 14 6 3 5 39 45-6 21 Gotham City 14 6 1 7 38 42-4 19 Vierasjoukkue 14 5 1 8 46 58-12 16 ProLa 14 5 0 9 48 75-27 15 Real Mesidz 14 2 2 10 31 59-28 8 Harraste B-sarja O V T H Te Pä Ero P PeePee 14 10 2 2 73 29 44 32 FC Dynamo 14 10 1 3 61 26 35 31 FLFC 14 10 1 3 51 48 3 31 Ballheads 14 8 1 5 54 57-3 25 Corehart 14 5 1 8 39 59-20 16 NiPa 14 3 3 8 42 65-23 12 Bambit 14 3 1 10 41 59-18 10 Pesähessut 14 2 0 12 40 58-18 6 Harraste C-sarja O V T H Te Pä Ero P HaPa 14 12 1 1 102 41 61 37 Moukka FS 14 9 3 2 68 41 27 30 Kotarit Juniors 14 8 1 5 73 52 21 25 IsoR 14 8 0 6 55 69-14 24 NeKu 14 6 1 7 52 65-13 19 NuoPa 14 4 1 9 56 56 0 13 FC PaHa 14 4 0 10 30 64-34 12 FC HeMu 14 1 1 12 42 90-48 4 Harraste D-sarja O V T H Te Pä Ero P Susiraja FC 14 11 1 2 50 22 28 34 FC Jalkakynä 14 10 3 1 62 38 24 33 HT-Påsse 14 8 2 4 49 39 10 26 Käsipallo 14 7 2 5 57 49 8 23 AC Kohmelo 14 5 2 7 42 40 2 17 Roxbury JK 14 4 1 9 33 43-10 13 EX-XL Mallipojat 14 2 3 9 44 64-20 9 FC Gordo 14 2 0 12 27 69-42 6 finaali lauantai 9.8. 29 Olvastin Tana - EDT 1-5 Harraste E-sarja O V T H Te Pä Ero P Rahola Boys 14 13 1 0 91 24 67 40 MT Geezers 14 10 0 4 78 41 37 30 Killon Dynamo 14 10 0 4 77 52 25 30 SVJK 14 6 2 6 45 49-4 20 AC HC 14 4 5 5 34 48-14 17 FC Teräs 14 3 2 9 32 49-17 11 FC Linjateräs 14 2 1 11 29 68-39 7 Olvastin Tana 14 2 1 11 28 83-55 7 Harraste F-sarja O V T H Te Pä Ero P Saints 14 11 1 2 79 36 43 34 AkaFuJa 14 10 0 4 59 36 23 30 Atalanta 14 8 0 6 78 52 26 24 Uljas 14 7 0 7 68 69-1 21 Diletantit 14 6 2 6 58 49 9 20 FC Locomotora 14 6 2 6 46 51-5 20 PFC Käpytikka 14 2 3 9 28 73-45 9 Real Soar 14 1 2 11 32 82-50 5 Harraste G-sarja O V T H Te Pä Ero P AS Fortune 14 11 3 0 61 21 40 36 Nokian Barcelona 14 9 1 4 52 37 15 28 VHS 14 8 2 4 71 38 33 26 FC Pirtu 14 7 3 4 48 32 16 24 Maitopojat 14 7 2 5 63 36 27 23 Manu Futis 14 4 3 7 64 62 2 15 FC Länkkärit 14 2 2 10 49 63-14 8 Idän Raivo 14 0 0 14 17 136-119 0 Harraste H-sarja O V T H Te Pä Ero P FC MM 14 11 0 3 67 35 32 33 FC Kaveriporukka 14 10 1 3 65 31 34 31 Pyrkivä 14 8 1 5 73 60 13 25 TamU-K futsal 14 7 2 5 62 61 1 23 FC Musta Surma 14 5 1 8 53 57-4 16 FF2 KI 14 3 4 7 44 72-28 13 Liisa Ihmemaassa 14 4 0 10 49 73-24 12 Springhouse FC 14 3 1 10 36 60-24 10 Harraste J-sarja O V T H Te Pä Ero P Kipinä 14 12 2 0 121 19 102 38 FS RaPa 14 10 1 3 96 49 47 31 Raholan Vire 14 8 3 3 89 48 41 27 Siniharmaat 14 8 0 6 95 64 31 24 GrandMaster Backhammer 14 5 2 7 35 75-40 17 KFT 14 4 2 8 47 60-13 14 JJ compination 14 2 1 11 39 127-88 7 IPA höntsä 14 1 1 12 43 123-80 4

43 Erotuomaritoiminta Koulutetut erotuomarit Jalkapallo 2014 Kerho Jatko- Perus- Yht. kurssit kurssit Häme 37 0 37 Keski-Häme 9 3 12 Länsi-Pirkanmaa 17 2 19 Pohjois-Häme 11 0 11 Tampere 93 26 119 Valkeakoski 25 2 27 Yhteensä 192 33 225 Futsal 2013 2014 Kerho Jatko- Perus- Yht. kurssit kurssit Häme 6 6 Keski-Häme 0 0 Länsi-Pirkanmaa 2 1 3 Pohjois-Häme 7 7 Tampere 43 4 47 Valkeakoski 9 9 Yhteensä 67 5 72 FIFA:n ja Palloliiton erotuomarivalinnat kaudelle 2014 Valitut Tampereen piirin erotuomarit FIFA-erotuomarit Kirsi Heikkinen, Pirkkala Olli Niemelä, Tampere (futsal) Ykkösen erotuomarit Atte Jussila, Tampere Toni Ollikainen, Hämeenlinna Kakkosen erotuomarit Marko Lindberg, Valkeakoski Toni Patrikainen, Tampere Paavo Salonen, Tampere Lassi Siukkola, Nokia Liigan avustavat erotuomarit Olli Jantunen, Tampere Risto Monola, Tampere Riku Vihreävuori, Tampere Ykkösen avustavat erotuomarit Markus Hanska, Hattula Pekka Nuppola, Ylöjärvi Tuomo Ojala, Tampere Futsalin valioerotuomarit 2013 2014 Tampereen piirin futsalvalioerotuomarit 2013 2014 FIFA kansainvälinen erotuomari Olli Niemelä, Tampere Valioerotuomarit Marko Lindberg, Valkeakoski Kirill Naishouler, Tampere Pekka Nuppola, Ylöjärvi Tuomo Ojala, Tampere Mikko Särkiniemi, Ylöjärvi Tunnuslukuja vuodelta 2014 2014 2013 Piirin alueen asukasmäärä 643349 636491 Pelipassien määrä 15554 15146 Dokumentoitujen seurakontaktien määrä 39 25 Seuroja laatujärjestelmässä 1 2 Päätoimisten määrä seuroissa 32 28 Seuroja Isännän Ääni seminaarissa 20 18 Joukkueenjohtajakoulutusvastaavien määrä 2 3 Rakennettujen jalkapallonurmien määrä 28 25 Taitokilpailuihin osallistuneiden määrä 437 459 Nuorten maaotteluita pelanneiden määrä 25 16 E-, D- ja C-kurssien suorittaneiden määrä 391 273 Pelinohjaajakoulutettujen määrä 139 74 Palloverkkoon kirjattujen erotuomareiden määrä 226 222 Jalkapallon sarjatoimintaan osallistuvat joukkueet 569 535 Virallisten jalkapallo-otteluiden määrä 5252 4318 Futsalin sarjatoimintaan osallistuvat joukkueet 227 210 Virallisten futsal-otteluiden määrä 1393 1133 Harrastetoimintaan osallistuvat joukkueet 275 272 Piirin jäsenseurojen määrä 110 115 Nuorisotoimintaa järjestävien seurojen määrä 37 37

44 Nuorisotoiminnan tilastot 2014 SM-taitokisat 22.11.2014 Pietarsaari Tampereen piirin pelurit toistivat viime vuoden mitalisaldon ja keräsivät seitsemän mitalia. D12 pojissa Lauri Kesti (HJS) otti voiton ja Markus Arsalo (Ilves) hopeaa. Poikien E10-sarjassa Waltteri Valkama (NoPS) kisaili jaetulle kolmossijalle. Tyttöjen E11-sarjassa Tampereen piiri dominoi ottamalla neljästä parhaasta sijoituksesta kolme, Armi Heikkilä (Ilves) hopeaa, Lotta Lähteenmäki (TPV) pronssia ja Saga Vanninen (Ilves) neljäs sija. D12-tytöissä Iida Mykkänen (Ilves) D13-tytöissä Petra Tuominen (Ilves) veivät kolmossijat. Kisoihin osallistuivat lisäksi: E10-tytöissä Heta Aaltonen (Ilves), Helli Ahonen (Ilves), Jenna Kähkönen (Ilves), Moona Laine (Ilves), Tuuli Viinikka (HJS) E10-pojissa Elias Asikainen (Ilves), Eero Lamberg (HJS), Simo Paakkanen (HJS), Joni Salo (HJS) E11-tytöissä Laura Ojala (Ilves) E11-pojissa Arttu Ajanko (FJK), Simo Mäensivu (Ilves), Maxim Stjopin (TPV) D12-tytöissä Mila Manninen (Ilves), Noora Hämäläinen (Ilves), Anna Hokkanen (Ilves), Veera Uusinoka (TPV), Iida Ollila (TPV), Aino Jalonen (Ilves), D12-pojissa Leevi Antinaho (Ilves), Juuso Yli-Rajala (Ilves), Oliver Vaahto (TPV), Jarkko Peuraniemi (TPV), Raif Mujic (TPV), Eetu Mömmö (TPV) D13-tytöissä Tuuli Enkkilä (HJS), Saana Tuomala (HJS), Jonna Pohjonen (HJS), Sara Weckman (Ilves), Julia Rytkönen (Ilves), Emmi Mykkänen (Ilves), Roosa Viitanen (Ilves) D13-pojissa Janne-Pekka Laine (Ilves) C15-tytöissä Josefiina Pihlava (Ilves) Piirin mestaruus taitokilpailut: TC15: 1. Milja Maijala Ilves TC14: 1. Johanna Heikkinen Ilves, 2. Josefina Pihlava Ilves., 3. Milla Laine Ilves D13: 1. Janne-Pekka Laine Ilves, 2. Kalle Reijonmaa, 3. Joona Miekka HJS TD13: 1. Tuuli Enkkilä HJS, 2. Petra Tuominen Ilves, 3. Roosa Viitanen Ilves D12: 1. Leevi Antinaho Ilves, 2. Lauri Kesti HJS, 3. Juuso Yli-Rajala Ilves TD12: 1. Anna Hokkanen Ilves, 2. Vanessa Nyman HJS 3. Noora Hämäläinen Ilves E11: 1. Maxim Stjopin TPV 2. Simo Mäensivu Ilves, 3. Arttu Alanko FJK TE11: 1. Lotta Lähteenmäki TPV, 2. Armi Heikkilä Ilves, 3. Saga Vanninen Ilves E10: 1. Eero Lamberg HJS 2. Elias Asikainen Ilves 3. Olli Mäkynen Ilves TE10: 1. Jenna Kähkönen PP-70, 2. Tuuli Viinikka HJS, 3. Helli Ahonen Ilves F9: 1. Samuel Huotari TPV, 2. Jere Rissanen Ilves, 3. Elias Lehto Ilves TF9: 1. Linda Meltoranta HJS 2. Matilda Sarlin Ilves 3. Bella Palo Ilves F8: 1. Iiro Pekkarinen Ilves, 2. Konsta Manninen Ilves 3. Vilho Ahlfors NOPS TF8: 1. Emmi Ylä-Soininmäki HJS 2. Mimosa Pekkola HJS 3. Helmi Rasinen Ilves Piirijoukkueet TC14 joukkue: IKU:sta Josefiina Pihlava, TPV:sta Kiira Kaivola ja Milja Enqvist, HJS:sta Anni Konttinen, Tuuli Enkkilä, Vilma Mahlio, Ilveksestä Pinja Peuramäki, Johanna Heikkinen, Emilia Numminen, Sanni Ojanen, Roosa Tuominen, Nea Snygg, Enna Sahamies, Milla Laine, Nella Hartikainen, Kaisa Juvonen, Petra Tuominen, Roosa Viitanen Turnauksen pelaajaksi valittiin Tuuli Enkkilä All Stars -joukkueisiin valittiin: Tuuli Enkkilä, Nea Snygg ja Sanni Ojanen Fair Play -pelaajaksi valittiin: Emilia Numminen Joukuke sijoittui turnauksessa toiseksi. Valmentajat Pasi Tuutti, Marko Nurminen ja Jenni Visala, joukkueenjohtaja Ismo Leiniö, huoltaja Teija Enqvist TC15 joukkue: YIlveksestä Rosa-Maria Siren, FC Nokiasta Matilda Herranen ja Sini Sulonen, HJS:sta Emmi Mäkinen ja Oona Konttinen, Ilveksestä Tytti Mikkola, Isa Tuominen, Elsa Heikkilä, Elsa Luosa, Venla Savikko, Milja Maijala, Emmaliina Tulkki, Annika Laihanen, Pinja Mikkola, Vilma Ylinen, Tuulia Mikkola, Aino Rasinen, Pipsa Saarilahti All Stars -joukkueisiin valittiin: Tytti Mikkola, Isa Tuominen, Elsa Luosa, Pipsa Saarilahti, Emmaliina Tulkki, Tuulia Mikkola ja Aino Rasinen Fair Play -pelaajaksi valittiin: Elsa Luosa Joukuke voitti turnauksen B-lohkon Valmentajat Jukka-Pekka Haataja ja Outi Moilanen, joukkueenjohtaja/huoltaja Harri Moilanen C14 Tampereen joukkueessa pelasivat: TPV:sta Sampo Suonpää HJS:sta Ilmari Viherä, Lauri Ropponen ja Aleksi Wilenius PJK:sta Aleksi Toivonen, Roope Huhtala ja Eelis Tallberg Ilveksestä Otto Huuhtanen, Toni Alenius, Mikael Almen, Joakim Selkämaa, Niko Willandt, Arttu Raittinen, Artturi Ruuth, Joona Karhu, Taha Özcelik, Topi-Pekka Sipiläinen, Rasmus Lehtonen All Stars -joukkueisiin valittiin: Joakim Selkämaa, Artturi Ruuth ja Otto huuhtanen Fair Play -pelaajaksi valittiin: Arttu Raittinen Joukkue pelasi turnauksen B-lohkossa ja hävisi sijoitusottelussa A-lohkon neloselle, sijoitus kuudes. Valmentajat Ari Kervinen ja Janne Räsänen, joukkueenjohtaja Seppo Nikkillä, huoltaja Timo Syrjänen Tampere/Turku/Ahvenanma yhteisjoukkueessa pelasivat: FC Haka-j.:sta Ville Karirinne,,HJS:sta Santeri Korpela, PP-70:sta Mikke Silvennoinen, Ilveksestä Santeri Järvinen, PJK:sta Jesse Huhtala ja Timi Litmanen, TPV:sta Abdibadri Duaale, Toni Kupari ja Tatu Peltoniemi Joukkue pelasi turnauksen C-lohkossa. Joukkueen taustat tulivat Turun piiristä.

45 Piirin kykyjoukkueet (2001-synt.) Ruotsissa Göteborgin Kvibergissä Valitut tytöt: Ala-Hakuni Tiia Ilves, Heikkilä Armi Ilves, Hokkanen Anna Ilves, Hosio Sandra Ilves, Hämäläinen Noora Ilves, Iso-Mustajärvi Vilma Ilves, Kantanen Jenni TPV, Kosola Katariina HJS, Martimo Sanni TPV, Matilainen Eveliina TPV, Nyman Vanessa HJS, Ollila Iida TPV, Pälä Helmi HJS, Rytkönen Julia Ilves, Salonen Lotta TPV, Tammipuu Eevi Ilves, Tuomala Saana HJS, Viitanen Roosa Ilves, Valmentajat Maiju Ruotsalainen ja Ville Salonen, huoltaja/ joukkueenjohtaja Harri Moilanen Valitut pojat: Aalto Niklas FC Haka-j., Baruffa Christian Ilves, Belbachir Hakim TPV, Chalhoub Anton TPV, Häkkinen Viljami TKT, Järvinen Akseli Ilves, Kajander Emil Ilves, Koponen Ville, Ilves, Kuosmanen Jaakko TKT, Lehtonen Ott, Ilves, Lindgren Samu FC Haka-j., Miekka Joona TP-49, Mikkola Veeti Ilves, Mikkonen Luca Ilves, Mäkelä Konsta Ilves, Rasinen Lauri Ilves, Tiilikainen Juuso TKT, Tuominen Juuso Leki-futis Valmentajat Teemu Eskola ja Toni Kallio, huoltaja/joukkueenjohtaja Harri Moilanen Maajoukkue-edustukset 2014 * JALKAPALLO * FUTSAL POJAT 1.1.1995 Zolameso Gullit Ilves 1 8 POJAT 1.1.1996 Pirttijoki Juho FC Haka/FCHML 9 9 POJAT 1.1.1997 Ala-Myllymäki Lauri Ilves 8 23 POJAT 1.1.1998 Mäenpää Aapo HJS 16 19 Mäenpää Niilo HJS 17 23 POJAT 1.1.1999 Hiilloskorpi Valtteri Ilves 2 4 Lundell Leevi Ilves 2 2 Mattila Pekka TPV 4 6 Mohamed Abukar TPV 2 2 Severino Marcio TPV 2 2 Severino Mauro TPV 4 4 Miehet Ahonen Tatu Ilves FS 6 6 Grönholm Petri Ilves FS 1 1 Inapshba Timur Ilves FS 6 9 Jyrkiäinen Juhana Ilves FS 7 15 Korpela Jani Ilves FS 5 5 Korsunov Sergei PP-70 5 5 Lahtinen Tomi Ilves FS 5 14 Martiskainen Simo Ilves FS 1 4 Ojanperä Juha Ilves FS 5 63 Rantanen Leo Ilves FS 1 1 Stenholm Niko Ilves FS 3 6 Teittinen Antti Ilves FS 6 58 Torvinen Juha-Pekka Ilves FS 5 81 TYTÖT 1.1.1996 Inget Sara Härmä 4 5 Kollanen Heidi Ilves 5 22 Roth Maria Ilves 2 13 TYTÖT 1.1.1997 Kokkola Kim Ilves 2 2 Kollanen Heidi Ilves 2 22 Roht Maaria Ilves 2 13 Tani Sara Ilves 1 2 TYTÖT 1.1.1998 Bergius Jade Ilves 8 10 Forss Julie Ilves 11 13 Lehtola Nea Ilves 4 4 Lehtonen Ella FC Nokia 2 2 TYTÖT 1.1.1999 Luosa Elsa Ilves 1 1 Mikkola Tuulia Ilves 1 1 Mikkola Tytti Ilves 1 1 Tulkki Emmaliina Ilves 2 2 Tuominen Isa Ilves 2 2

46 Piirin jäsenseurat vuonna 2014 AC AMURI STARS AC GOLJAT AC OLDSCHOOL CF ATHLETIC CLUB DARRA TAMPERE DYNAMO UNITED FC COMEBACK FC HAKA JUNIORIT FC HATANPÄÄN PALLO FC HÄMEENLINNA FC KANGASALA FC KAVERIPORUKKA FC LOPPI FC MELODY FC PALLOKARHUT VIRRAT FC RELLU FC TEIVO FC TRIBE FC TROMPI FC VAPSI FC VIHNIÖ FENIX FUTSAL TEAM FOOTBALL CLUB HAKA FOOTBALL CLUB NOKIA FORSSAN JALKAPALLOKLUBI FUTSAL MAD MAX HALLILAN PALLO HERVANTA SPORTING TEAM HIRSILÄN PYRKIVÄ HÄMEEN EROTUOMARIKERHO HÄMEENLINNAN HÄRMÄ HÄMEENLINNAN JALKAPALLOSEURA IITTALAN PALLO IKAALISTEN URHEILIJAT IKURIN VIRE ILVES ILVES-PALLO JANAKKALAN PALLO JUKOLA JAGUARS KALKUN URHEILIJAT KANGASALAN VOITTO KESKI-HÄMEEN EROTUOMARIKERHO KOO-VEE KUNINKAALLINEN KRISTALLIPALATSI KYLMÄKOSKEN VEIKOT LAMMIN VETO LAMMINPÄÄN PALLOPELI PROJEKTI LEKI-FUTIS LEMPÄÄLÄN PALLOSEURA LÄNSI-PIRKANMAAN EROTUOMARIKERHO MANSESTER BROILERS MIAU-MIEHET MOUHIJÄRVEN V- JA U-SEURA MALLI MÄNTÄN VALO NEKALAN PALLO NOKIAN PALLOSEURA NOKIAN PYRY ORIVEDEN TUISKU PADASJOEN YRITYS PALLO-EXODUS JANAKKALA PALLOPÄÄT PALLO-SEPOT -44 PARKANON PONTEVA PARKUNMÄEN APASSIT PAROLAN VISA PEKOLAN ISKU PELIKASSIT PIRKANMAAN TYÖVÄEN URHEILIJAT PIRKKALAN JALKAPALLOKLUBI PISAN PALLO PISPALAN PONNISTUS-79 POHJOIS NOKIAN URHEILIJAT - BOLLKLUBBEN POHJOIS-HÄMEEN EROTUOMARIKERHO PÄLKÄNEEN LUJA-LUKKO ROXBURY JALKAPALLOKLUBI RUOVEDEN RYHTI SASTAMALAN WOIMA SOHO SPORTING SOCIETY SORVANKYLÄN PALLO SÄÄKSJÄRVEN LOISKE SÄÄKSMÄEN SOPU TAHMELAN VESA TAMMER-FUTIS TAMPERE AFRICANS SPORTS TAMPEREEN EROTUOMARIKERHO TAMPEREEN JALKAPALLOKLUBI TAMPEREEN KISATOVERIT TAMPEREEN NAPPULAJALKAPALLO TAMPEREEN PALLOILIJAT TAMPEREEN PALLO-VEIKOT TAMPEREEN PELI-POJAT -70 TAMPEREEN PELI-TOVERIT TAMPEREEN TEEKKAREIDEN JP-KERHO ACE TAMPEREEN YLIOPISTON URHEILUSE TAMPEREEN-VIIPURIN ILVES-KISSAT TAMPERE UNITED TAMPERE UNITEDIN KANNATTAJAT TERVAKOSKEN PATO TOHLOPIN TIIKERIT TOIJALAN NUORISOSEURA TOIJALAN PALLO -49 TOIJALAN VALPAS URJALAN PALLOSEURA VALKEAKOSKEN EROTUOMARIKERHO VALKEAKOSKEN KOSKENPOJAT VALKEAKOSKEN NAPPULALIIGA VEHMAISTEN URHEILIJAT VESILAHDEN VISA VIIALAN PELI-VEIKOT YLÖJÄRVEN ILVES YLÖJÄRVEN RYHTI

47 Piirin toimintamalli PIIRIN KOKOUKSET KEVÄTKOKOUS MAALISKUU Toimintakertomus ja tilinpäätös Ehdollepanotoimikunta ja liittokokousedustajat SYYSKOKOUS MARRASKUU Toimintasuunnitelma ja talousarvio Hallituksen jäsenet ja varajäsenet HALLITUS JA TOIMISTO PÄÄTÖKSENTEKO JA VALMISTELU Toimintakertomus ja tilinpäätös helmikuu Toimintasuunnitelma ja talousarvio lokakuu Valiokuntien perustaminen joulukuussa TOIMINNANOHJAUS Isännän Ääni seminaari tammi maaliskuussa Starttiseminaari helmikuussa Suunnitteluseminaari lokakuussa KEHITYS Valiokunnat: Pelaajakehitys Seurakehitys JALKA- PALLO valiokunnat: Aikuiset Nuoret FUTSAL VLK HARRASTE VLK KURINPITO- JA VASTALAU SE VLK EROTUOMARI VLK RESPECT VLK

48