YKSITYISEN LASTENSUOJELULAITOKSEN PERUSTAMINEN

YKSITYISEN LASTENSUOJELULAITOKSEN PERUSTAMINEN Antti-Ville Lemmetty Sauli Pihlajakangas Opinnäytetyö, syksy 2002 Diakonia-ammattikorkeakoulu, Kauniaisten yksikkö Diakoninen sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan koulutusohjelma Sosionomi (AMK), kirkon nuorisotyönohjaaja

TIIVISTELMÄ DIAKONIA-AMMATTIKORKEAKOULU / KAUNIAISTEN YKSIKKÖ Antti-Ville Lemmetty Sauli Pihlajakangas Yksityisen lastensuojelulaitoksen perustaminen Syksy 2002 Sivut: 50 + 31 Liitteet: 3 kpl Opinnäytetyömme tarkoituksena on selvittää, miten yksityisen lastensuojelulaitoksen perustaminen tapahtuu. Opinnäytetyössä käsittelemme yrityksen perustamista, sekä erityisesti yksityisen lastensuojelulaitoksen perustamista koskevia lainsäädännöllisiä ohjeita. Aineiston keräsimme kirjallisuudesta sekä tekemällä kolme haastattelua. Käytimme työssämme lähteinä pääasiassa yritystoimintaa käsittelevää kirjallisuutta sekä Suomen lakia. Haastateltaviksi valitsimme henkilöitä, jotka olivat perustaneet oman lastensuojeluyrityksen. Haastattelumenetelmänä käytimme puolistrukturoitua teemahaastattelua. Teoriaosuudessa tarkastelemme lastensuojelun historiallisia lähtökohtia maassamme ja sen kehittymistä. Sen lisäksi olemme perehtyneet lastensuojelun haasteisiin sekä lasten ja nuorten tilanteeseen nykypäivänä. Päättötyön tuloksena syntyi opas kaikille lastensuojeluyrityksen perustamista suunnitteleville. Johtopäätöksenä voimme todeta, että yksityisen lastensuojelulaitoksen perustaminen on haastava ja aikaa vievä prosessi, joka vaatii paljon työtä ja vakavaa sitoutumista. Tämä käy ilmi myös tekemistämme haastatteluista. Asiasanat: sosiaalihuolto, lastensuojelu, yrittäjyys

ABSTRACT DIACONIA POLYTECHNIC/KAUNIAINEN TRAINING UNIT Antti-Ville Lemmetty Sauli Pihlajakangas Founding of a private child welfare centre Autumn 2002 Pages: 50 + 31 Appendices: 3 The purpose of our final thesis is to clarify the process of founding a private child welfare centre. In our final thesis we discuss the founding of a company and especially the laws concerning the founding of a private child welfare centre. We collected the material from literature and by making three interviews. In our work we used mainly entrepreneurship-related literature and the Finnish law. For the interviews we chose people who had founded their own child welfare centres. We used semistructured theme interview as a method for the interviews. As a background data we looked into the history and development of Finnish child welfare. In addition we have got acquainted with challenges of child welfare and the situation of children and young people today. As a result of our final thesis a guide was produced for anyone who is planning to found a private child welfare centre. As a conclusion we can note that founding a private child welfare centre is a challenging and time-consuming process which requires a lot of work and serious commitment. This can also be seen in interviews we made. Keywords: social welfare, child welfare, entrepreneurship

SISÄLLYS JOHDANTO...5 1 LASTENSUOJELUN HISTORIA SUOMESSA...7 1.1 Lastensuojelun alku...7 1.2 Lainsäädännön kehitys...7 2 LASTENSUOJELU TÄNÄÄN...10 2.1 Lastensuojelun lähtökohta...10 2.2 Lastensuojelu 2000 tilastojen valossa...12 3 LASTENSUOJELUN KÄSITEVIIDAKKO...15 3.1 Laitosluvilla toimivan lastensuojelulaitoksen määritelmä...15 3.2 Yksilöä koskevia käsitteitä...15 3.3 Lastensuojelua koskevia käsitteitä...16 4 YKSITYISEN LASTENSUOJELULAITOKSEN PERUSTAMINEN...18 4.1 Kuka voi perustaa lastensuojelulaitoksen?...18 4.2 Yritystä koskevaa tietoa...18 4.3 Kirjanpito ja vakuutukset...21 4.4 Resurssit...22 4.5 Rahoitus ja markkinointi...25 4.6 Kasvatusajatus...29 4.7 Valvonta...30 4.8 Luvat ja ilmoitukset...30 4.9 Mistä saa apua perustamiseen?...33 5 HAASTATTELUT:...34 5.1 Yleistä haastattelusta...34 5.2 Teemahaastattelusta...35 5.3 Haastattelun vastaukset...36 6 SOVELTAMISMAHDOLLISUUDET KIRKON TYÖSSÄ...45 7 POHDINTA JA JOHTOPÄÄTÖKSET...47 8 LÄHTEET...49 9 LIITTEET...50 OPAS YKSITYISEN LASTENSUOJELULAITOKSEN PERUSTAJALLE

JOHDANTO Yrittäjyys sosiaali- ja terveysalalla on 90-luvun ilmiö, joka on hiljalleen lisääntymässä. Julkisen sektorin palvelujärjestelmän karsiminen on luonut tilanteen, jossa moni sosiaali- ja terveysalan ammattilainen joutuu valitsemaan työttömyyden, alan vaihdon tai itsensä työllistämisen välillä. Toisaalta myös tyytymättömyys kunnallisten hallintojärjestelmien byrokraattisuuteen ja jähmeyteen sekä työpaikan hierarkiat ovat olleet monen entisen kunnan työntekijän motiivina yrittäjäksi alkamiselle. (Kovalainen & Simonen 1996, 6.) Tulevina sosiaalialan ammattilaisina olemme huolissamme työpaikkojen karsimisesta. Tulevaisuudessa käy koko ajan todennäköisemmäksi, että työpaikkamme ei enää löydykään perinteiseen tapaan julkiselta, vaan yksityiseltä sektorilta. Koska meillä molemmilla on joskus käynyt mielessä oman yrityksen perustaminen, päätimme ottaa selvää siitä, millainen prosessi on yksityisen laitosluvilla toimivan lastensuojeluyksikön perustaminen. Lastensuojelulaitos on yritys, ja sitä koskevat samat lait ja säännöt kuin mitä tahansa yritystä. Lisäksi sitä ohjaavat useat erityissäädökset. Yritysmaailmaa ja yrityksen perustamista käsittelevää kirjallisuutta on olemassa runsaasti. Näissä kirjoissa ei kuitenkaan ole vastauksia niihin erityiskysymyksiin, joita lastensuojelulaitoksen perustaja joutuu kohtaamaan. Lastensuojelulaitosten valvonta kuuluu lääninhallitukselle. Näin ollen lääninhallitus on se viranomainen, joka myöntää luvat laitostoiminnan harjoittamiseen. Toimintaluvan saamiseksi yrittäjän itsensä ja laitoksen on täytettävä tiettyjä vaatimuksia. Nämä erityisohjeet ja säädökset perustuvat lakiin. Osa vaatimuksista löytyy suoraan laista, mutta monessa kohtaa lakia on sovellettu ja sen pohjalta laadittu tarkempia ohjeita ja sääntöjä. Lääninhallituksilta saa oppaita, joissa kerrotaan, mitä erityisiä asioita lastensuojeluyrittäjän on otettava huomioon ja mitä vaatimuksia hänen on täytettävä. Näissä oppaissa on tingitty yleisistä yrityselämän toimintatapojen kuvauksista, jotka jokaisen yksityisyrittäjän on kuitenkin tiedettävä ja huomioitava.

6 Halusimme tehdä päättötyönämme opaskirjan henkilölle, joka suunnittelee oman lastensuojelulaitoksen perustamista. Olemme koonneet työssämme yhteen yleisiä yrityksen perustamiseen liittyviä lainalaisuuksia, toimenpiteitä ja ohjeita sekä erityisesti lastensuojelulaitosta koskevia asioita. Lisäksi kävimme haastattelemassa henkilöitä, jotka ovat perustaneet oman lastensuojelualan yrityksen ja joilla on siten käytännön kokemusta perustamisesta. Päättötyömme on kaksiosainen. Ensimmäinen osa on raportti työstä ja toinen osa on itse tuotos, eli opas yksityisen lastensuojelulaitoksen perustajalle. Yhtenä osa-alueena työssämme on kirkon suhde lastensuojeluun. Olemme pohtineet kristilliseltä arvopohjalta toimivan lastensuojelulaitoksen perustamista ja kristillisyyden mahdollisuuksia lastensuojelutyössä. Myös haastatteluissa kysyimme, kuinka kristilliset arvot näkyvät haastateltujen työssä.

7 1 LASTENSUOJELUN HISTORIA SUOMESSA 1.1 Lastensuojelun alku Lastensuojelun synty, laajeneminen ja eriytyminen ovat olleet oleellisesti yhteydessä paitsi yhteiskuntamuutokseen, myös politiikkaan ja ideologiaan sekä näiden ristiriitaisten elementtien kautta erityisesti valtiolliseen kehitykseen. (Pulma & Turpeinen 1987, 247.) Suomessa elettiin 1800-luvulle asti maatalousvaltaisessa sääty-yhteiskunnassa, jolle oli tyypillistä elämän yhteisöllisyys ja isäntävaltaisuus. Lasten toimeentulosta ja kasvatuksesta piti huolta maatilan muodostama patriarkaalinen yhteisö, jossa isän auktoriteetti oli ehdoton lapsiin, vaimoon ja palkollisiin nähden. Perheessä ja koko valtiossa jokaisella oli oma paikkansa ja tehtävänsä. Suku ja kyläyhteisö huolehtivat orvoista. Patriarkaalinen elämänjärjestys ei kuitenkaan toteutunut kaikkien kohdalla toivotulla tavalla. Varsinkin suurissa kaupungeissa ja myöhemmin väestönkasvun seurauksena myös maaseudulla alkoi ilmetä sosiaalisia ongelmia, joihin patriarkaalisella järjestelmällä ei ollut vastausta. Lastensuojelun historian lähtökohtana pidetään kaupunki- ja maalaisköyhälistön lisääntymistä ja köyhälistöperheiden vaikeuksia huolehtia lastensa toimeentulosta ja kasvatuksesta. (Pulma & Turpeinen 1987, 13.) 1.2 Lainsäädännön kehitys Aluksi lastensuojelu oli osa yleistä köyhäinhoitoa ja vahvasti yhteydessä työvoimapolitiikkaan. Kerjäläislapsia yritettiin saada käsityöläisten oppipojiksi tai työväeksi maatiloille. Tämä oli vanhassa maatalousyhteiskunnassa oikeastaan ainut tapa estää orpolasten menehtyminen. Myöhemmin havahduttiin huomaamaan kodittomien lasten suojelun tärkeys muun muassa korkean lapsikuolleisuuden vuoksi ja alettiin säätää lakeja turvattomien lasten suojaksi. Vuonna 1763 annettiin ensimmäinen lastensuojelulaki, jota kutsuttiin nimellä hospitaali- ja lastenkotiasetus. (Pulma & Turpeinen 1987, 13 18.) Köyhäinhoidosta, johon turvattomat lapset myös kuuluivat, vastuun kantoivat 1860- luvulle saakka seurakunnat. Kuntien järjestämää köyhäinhoitoa kutsuttiin vaivaisten holhoukseksi. Valtion lastenhoitovastuu rajattiin vuoden 1852 vaivaishoitoasetuksella

8 niin kutsuttuihin pahantapaisiin lapsiin. Tuen piirissä oli 1850- ja 1860-luvulla noin 1500 lasta. (Pulma & Turpeinen 1987, 15 25, 45.) Vuonna 1879 astui voimaan vaivaishoitoasetus. Tällöin lasten huollon päämuodoksi muodostui niin kutsuttu elätehoito. Tämä tarkoitti kunnan vaivaisten antamista elätteelle julkisessa tilaisuudessa. 1880-luvun lopulla alettiin katsoa, että sijoitustilaisuudet loukkaavat ihmisarvoa ja ne lopetettiin vuosisadan vaihteeseen mennessä. (Pulma & Turpeinen 1987, 67 69, 80.) Vuosisadan vaihteessa tehtiin yrityksiä lastensuojelulainsäädännön luomiseksi; painopistealueina olivat suojelukasvatusta tarvitsevat lapset. Lastensuojelua tarkoittavaan lainsäädäntöön suhtauduttiin 1900-luvun alussa ristiriitaisesti. Toisaalta lastensuojelu nähtiin kokonaisvaltaisena järjestelmänä, toisaalta taas sitä pidettiin osana köyhäinhoitojärjestelmää. Kehitystä kuitenkin tapahtui, sillä 1921 voimaan astunut oppivelvollisuuslaki velvoitti kunnat järjestämään varattomille oppilaille ruoka- ja vaateavustuksia. (Pulma & Turpeinen 1987, 113, 125.) Vuonna 1918 asetettiin lastensuojelukomitea, mutta lain valmistelun pysäyttivät taloudelliset rasitukset. 1930-luvulla ryhdyttiin laatimaan uutta huoltolainsäädäntöä, johon sisältyi myös lastensuojelulaki. Vuonna 1937 voimaan tulleen lastensuojelulain tärkein anti oli huostaanottosäädösten luominen. Lastensuojelulaissa oli eriteltynä melko tarkasti ne perusteet, jotka edellyttivät yhteiskunnan toimenpiteitä lasten suojelemiseksi. Kuitenkin 1960-luvulta lähtien alettiin valmistella uutta huoltolainsäädäntöä ja 1970-luvulla hahmotella lastensuojelun kokonaisohjelmaa. Vuonna 1984 voimaan tullut ja vuonna 1990 osin muutettu laki korostaa lapsen etua. (Pulma & Turpeinen 1987, 144 155, 240 246.) Ensimmäinen lastenkoti Suomen ensimmäinen lastenkoti perustettiin Brändön rusthollin maille Helsingin lähelle armeijan tarpeita varten. Suomenlinnan rakennustyöt kokosivat Helsingin ympäristöön runsaasti työväkeä ja sotilaita perheineen. Värvättyjen sotilaiden heikon aseman ja köyhyyden sekä hyvin monien lasten menehtymisen vuoksi rykmentin sotilaille perustettiin 1750 leski- ja orpokassa sekä myöhemmin myös lastenkoti. Tykistörykmentin lastenkoti

9 toimi 1760-luvun puoliväliin saakka, jolloin se lakkautettiin poliittisista ja taloudellisista syistä. (Pulma & Turpeinen 1987, 19 20.)

10 2 LASTENSUOJELU TÄNÄÄN 2.1 Lastensuojelun lähtökohta Nykyinen lastensuojelulaki astui voimaan 1984. Sen keskeisenä muutoksena oli lapsen edun näkökulma. Lastensuojelulain 1 takaa lapselle oikeuden turvalliseen ja virikkeitä antavaan kasvuympäristöön, tasapainoiseen ja monipuoliseen kehitykseen sekä etusijan erityiseen suojeluun. ( Mikkola & Helminen 1994, 20.) Lastensuojelun tarkoituksena on turvata lapsen 1 :ssä mainitut oikeudet vaikuttamalla yleisiin kasvuoloihin, tukemalla huoltajia lasten kasvatuksessa sekä toteuttamalla perheja yksilökohtaista lastensuojelua (LSL 2 ). Perhe- ja yksilökohtaisessa lastensuojelussa on otettava ensisijaisesti huomioon lapsen etu sekä tuettava lapsen vanhempien ja muiden lasta hoitavien henkilöiden kasvatusmahdollisuuksia lapselle suotuisten kasvuolojen vakiinnuttamiseksi. Mikäli joudutaan turvautumaan sijaishuoltoon ja sen katsotaan olevan lapsen edun mukaista, se on järjestettävä viivytyksettä siten kuin lastensuojelulain 5. ja 6. luvussa tarkemmin säädetään. Perhe- ja yksilökohtaisessa lastensuojelussa on toimittava mahdollisimman hienovaraisesti sekä siten, ettei toimenpiteillä aiheuteta vahinkoa lapsen suotuisalle kehitykselle. (LSL 9 ) Nykyisen lastensuojelulain lähtökohtana katsotaan olevan yhteiskunnan vastuun korostuminen siten, että luodaan mahdollisuudet perheiden tukemiseen kasvatustehtävässä. Perhe- ja yksilökohtaisen lastensuojelun tavoitteena on vaikeaan elämäntilanteeseen joutuneiden perheiden kuntouttaminen sekä lasten ja nuorten suojelu vanhemmilta puuttuvien voimavarojen ja perhekriisien synnyttämiltä vaaroilta. Perhe- ja yksilökohtaista lastensuojelua ovat avohuollon tukitoimet, huostaanotto ja sijaishuolto sekä jälkihuolto. Näiden johtavana periaatteena on lapsen edun toteuttaminen ja perheen tukeminen. Hallitus on tehnyt eduskunnalle selonteon lasten ja nuorten hyvinvoinnista. Selonteosta käy ilmi, että vaikka 1990-luvun kuluessa suurimmalla osalla väestöstä elintaso kasvoi tai säilyi entisellään, niin osalla väestöstä hyvinvointi laski selvästi. Taloudellinen hyvinvointi jakautui epätasaisemmin kuin 1980-luvulla. Työttömyys johti taloudellisen toimeentulon heikkenemiseen ja siihen liittyi erityisesti työttömyyden pitkittyessä psy-

11 kososiaalisten ongelmien riski. Yhteiskunnan sosiaali- ja terveyspalveluihin käyttämiä kokonaisvoimavaroja supistettiin, mikä näkyi palvelujen volyymin ja myös tason heikkenemisenä. (Valtioneuvoston selonteko eduskunnalle lasten ja nuorten hyvinvoinnista VNS 4/2002.) Eduskunnalle annettavan lasten hyvinvointia koskevan selonteon tueksi on Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Stakes tehnyt raportin, jonka nimi on Mikä lapsiamme uhkaa?. Raportissa on tultu seuraavaan lasten hyvinvoinnin tilaa koskevaan kokoavaan johtopäätökseen: Pienehkö mutta laajeneva joukko lapsista kärsii vaikeutuvien ongelmien kasautumisesta, eikä sitä voi ohittaa, että neljäsosa tai peräti kolmasosa lapsista ei voi hyvin. Lasten pahoinvointioireiden laajentuminen ja vaikeutuminen eivät ole yllättäviä, vaan pikemminkin johdonmukaisia seurauksia monien eri tekijöiden yhteisvaikutuksesta. Lasten ja nuorten pahoinvointi ilmenee muun muassa keskusteluvaikeuksina vanhempien kanssa, oppimisvaikeuksina, käytösongelmina kotona ja koulussa, lisääntyneenä tupakointina ja päihteiden käyttönä, rikollisuutena, masentuneisuutena ja muina mielenterveysongelmina. Lapsilla ja nuorilla on myös enenevässä määrin psykosomaattisia oireita, kuten jännittyneisyyttä, ahdistuneisuutta, syömishäiriöitä sekä väsymystä. (Sosiaali- ja terveystutkimus 2000.) Katse on käännettävä laaja-alaisesti lapsiväestön kasvuoloihin ja niitä raamittaviin tekijöihin. Lasten jokapäiväisissä ympäristöissä, päivähoidossa ja koulussa, ongelmia syntyy mm. ylisuurista ja vaihtuvista ryhmistä. Olojen kiristyminen kodeissa ja lasten palveluissa kasvattaa erityisiin vaikeuksiin joutuneiden lasten määrää. Lapset ovat keskenään eriarvoisessa asemassa, ei ainoastaan perheen käytettävissä olevan rahan suhteen vaan myös sen suhteen, missä määrin heidän ulottuvillaan on luotettavia ja heistä kiinnostuneita ihmisiä. Kiristynyt kilpailu, kiire ja tehokkuusvaatimukset eivät ole suosineet levollista oloa lasten kanssa eivätkä pitkäkestoisia ihmissuhteita, joiden kannattelemana lapset varttuvat. Lasten hyvin- ja pahoinvointiin vaikuttavat yksinkertaiset ja "vanhat" perusseikat. Lapset tarvitsevat jokapäiväistä läsnä olevaa suhdetta paikalla oleviin todellisiin ihmisiin, jotka kykenevät riittävästi jakamaan iloja ja murheita sekä opastamaan maailmaan suuntautumisessa ja sen ymmärtämisessä kotona, päivähoidossa ja koulussa. Vanhemman läsnäoloa ja huolenpitoa ei voi korvata playstation tai videot. (Bardy, Salmi, Heino 2001.)

12 2.2 Lastensuojelu 2000 tilastojen valossa Stakesin lastensuojelurekisterin mukaan kodin ulkopuolelle sijoitettuna oli vuonna 2000 yhteensä 12 870 lasta ja nuorta. Heistä 7 316 oli huostaan otettuja, 3 494 avohuollon tukitoimenpiteenä sijoitettuja ja 1 886 jälkihuollossa. Kodin ulkopuolelle sijoitettujen määrä on viime vuosina noussut muutamalla sadalla joka vuosi. Lastensuojelun kokonaisuuden selvittämiseksi Stakes pyytää kunnilta myös summatietona lastensuojelun avohuollon piirissä olleiden lasten ja nuorten määrän. Vuonna 2000 avohuollon piirissä oli 49 351 lasta ja nuorta. Taulukko 1. Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret 1970 2000 Perhe- Laitos- ja Yhteensä % alle Huostaan- Siitä Avohuollon hoito muu huolto otetut 1) tahdon- piirissä 18-v. vastaiset lapsia ja nuoria 1970 5 476 7 108 12 584 0,9...... 1975 5 378 5 548 10 926 0,9...... 1980 4 917 4 260 9 177 0,8...... 1983 4 724 3 999 8 723 0,7...... 1987 4 645 3 750 8 395 0,7 6 428 634.. 1991 4 346 4 378 8 724 0,8 6 203 760.. 1992 4 698 4 716 9 414 0,8 6 382 925 23 456 1993 4 917 4 771 9 688 0,8 6 393 1 031 24 691 1994 5 038 5 170 10 208 0,9 6 403 1 091 27 816 1995 5 318 5 379 10 697 0,9 6 478 1 128 30 686 1996 5 440 5 684 11 124 1,0 6 474 1 035 33 269 1997 5 622 6 142 11 764 1,0 6 803 1 092 35 809 1998 5 591 6 419 12 010 1,0 6 778 1 150 39 666 1999 5 681 6 543 12 224 1,1 6 802 1 153 43 679 2000 5 871 6 999 12 870 1,1 7 316 1 300 49 351 Lähde: Stakes / StakesTieto, Lastensuojelurekisteri 1) Huostaanoton käsite on muuttunut vuoden 1984 jälkeen siten, ettei tilastotietoa vuotta 1984 edeltävältä ajalta voida esittää vertailukelpoisena.

13 Kodin ulkopuolelle sijoitetuista lapsista vajaa puolet oli kouluikäisiä eli 7 15-vuotiaita. Alle kouluikäisiä oli 19 prosenttia, 16 17-vuotiaita 17 prosenttia ja 18 vuotta täyttäneitä 18 prosenttia. Kodin ulkopuolelle sijoitetuista 38 prosenttia oli ollut sijoitettuna alle vuoden, 36 prosenttia yhdestä kolmeen vuoteen, 18 prosenttia neljästä yhdeksään vuoteen ja 8 prosenttia vähintään 10 vuotta. Uusia sijoituksia tehtiin vuonna 2000 noin 3 700 ja uusia huostaanottoja noin 1 300. Taulukot 2 ja 3. Kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten ja nuorten ikä ja sijoituksen pituus 2000 Ikä Kodin ulkopuolelle sijoitetut Uudet sijoitukset Yhteensä Siitä huostassa Yhteensä Siitä huostassa Siitä tahdon vastaiset 0-6 2 396 1 269 1 348 435 90 7-11 2 786 2 010 840 289 49 12-15 3 137 2 269 885 372 63 16-17 2 250 1 768 523 235 36 18-20 2 301-112 - - Yhteensä 12 870 7 316 3 708 1 331 238 Lähde: Stakes / StakesTieto, Lastensuojelurekisteri Viimeisimmän sijoi- Kodin ulkopuolelle sijoi- Siitä huostassa Siitä tahdonvastaiset tuksen pituus tetut N % N % N % Alle 1 vuosi 4933 38 1894 26 362 28 1-3 vuotta 4586 36 2293 31 409 31 4-9 vuotta 2270 18 2074 28 376 29 10 vuotta tai enemmän 1081 8 1055 14 153 12 Yhteensä 12870 100 7316 100 1300 100 Lähde: Stakes / StakesTieto, Lastensuojelurekisteri

14 Koko maassa kodin ulkopuolelle sijoitettujen määrä vastasi 1,1 prosenttia alle 18- vuotiaista. 78 prosentissa kunnista tämä luku oli koko maan keskiarvoa pienempi. Kodin ulkopuolelle sijoitettuja ei ollut lainkaan 52 kunnassa (12 prosenttia kunnista). Kaupunkimaisissa kunnissa oli kodin ulkopuolelle sijoitettuna suhteessa enemmän lapsia kuin taajaan asutuissa ja maaseutumaisissa kunnissa.

15 3 LASTENSUOJELUN KÄSITEVIIDAKKO 3.1 Laitosluvilla toimivan lastensuojelulaitoksen määritelmä Lastensuojelun sosiaalipalveluja tuottavia yksiköitä toimii tällä hetkellä hyvin kirjavilla nimikkeillä, kuten perhekoti, ammatillinen perhekoti, perheryhmäkoti, pienryhmäkoti, lastenkoti, nuorisokoti ja niin edelleen. Nämä nimikkeet eivät kuitenkaan suoraan kerro yksiköiden toiminnan luonteesta tai niiden eroista. Yksiköllä, josta käytetään nimitystä perhekoti, saattaa olla laitoslupa, lastenkodin asiakkaiden ikärakenne voi olla 0 18 vuotta ja niin edelleen. (SOSPA-työryhmän muistio 1998) Laitoshuollolla tarkoitetaan hoidon, ylläpidon ja kuntouttavan toiminnan järjestämistä jatkuvaa hoitoa antavassa sosiaalihuollon toimintayksikössä. (SHL 24.1 ) Laitoshuoltoa annetaan henkilölle, joka tarvitsee apua, hoitoa tai muuta huolenpitoa, jota ei voida tai ei ole tarkoituksenmukaista järjestää hänen omassa kodissaan muita sosiaalipalveluita hyväksi käyttäen. (SHL 24.2 ) Lastensuojelulaitoksia, joissa voidaan järjestää lapsen sijaishuoltoa ja laitoshuoltoa tukitoimena, ovat lastenkodit, nuorisokodit ja koulukodit sekä muut näihin rinnastettavat lastensuojelulaitokset (LSL 29 ). Tällainen muu lastensuojelulaitos voi olla esimerkiksi lääninhallituksen luvan saanut yksityinen perhekoti. 3.2 Yksilöä koskevia käsitteitä Lapsi Lastensuojelulain mukaan lapsella tarkoitetaan henkilöä, joka ei ole täyttänyt 18 vuotta. Nuorella tarkoitetaan henkilöä, joka ei ole täyttänyt 21 vuotta. Nuoren henkilön alaikärajaa ei nykyisessä laissa ole määritelty. (Mikkola & Helminen 1994, 112.) Huoltajuus Lapsen huoltajia ovat hänen vanhempansa tai ne henkilöt, joille huolto on uskottu. Huoltajan tehtävänä on huolehtia lapsen hyvinvoinnista, kasvatuksesta ja tasapainoisesta kehityksestä. Jos lapsen vanhemmat ovat avioliitossa, he kumpikin ovat lapsensa

16 huoltajia. Jos he eivät ole avioliitossa, on äiti yksin lapsen huoltaja, jolleivät vanhemmat ole sopineet yhteisestä huollosta. Vanhempien yhteinen huoltajuus jatkuu myös eron jälkeen, jollei muuta päätetä. (Mikkola & Helminen 1994, 84.) Holhous Holhous tarkoittaa lapsen taloudellisten asioiden ja omaisuuden hoitoa. Lapsen omat vanhemmat ovat myös lapsen holhoojia. Joissakin tapauksissa on tarpeen määrätä erikseen holhooja lapsen omaisuutta hoitamaan. (Mikkola & Helminen 1994, 84.) Tapaamisoikeus Kun vanhemmat eroavat, on lapsella oikeus eron jälkeenkin tavata molempia vanhempiaan. Usein vanhemmat pystyvät keskenään sopimaan lapsensa huollosta ja tapaamisoikeudesta, mutta joissakin tapauksissa ratkaisuun pääsemiseksi tarvitaan perheasiain sovittelua tai tapaamisasian ratkaisua oikeudessa. Myös huostaan otetulla ja sijoitetulla lapsella on oikeus tavata vanhempiaan ja muita hänelle läheisiä henkilöitä sekä pitää heihin yhteyttä sijoituksen aikana. (Laki lapsen huollosta 2.) 3.3 Lastensuojelua koskevia käsitteitä Avohuollon tukitoimet Lastensuojelun tehtävänä on ensi sijassa tukea asiakasperhettä avohuollon tukitoimilla: ohjaamalla ja neuvomalla, taloudellisella tuella ja päivähoidon, tukihenkilön tai - perheen järjestämisellä ja sijaishuollolla. (Mikkola & Helminen 1994, 112.) Sijaishuolto Sijaishuollolla tarkoitetaan lapsen hoidon ja kasvatuksen järjestämistä oman kodin ulkopuolella. Sijaishuolto voidaan järjestää perhehoitona, laitoshoitona tai jollain muulla tavalla, esimerkiksi hoitona sairaalassa. Sijaishuolto voi olla joko lyhyt- tai pitkäaikaista. (Mikkola & Helminen 1994, 112.) Lastensuojeluilmoitus Sosiaali- ja terveydenhuollon, koulutoimen, poliisin tai seurakunnan palveluksessa tai luottamustoimessa olevalla henkilöllä on velvollisuus ilmoittaa lastensuojelun tarpeessa

17 olevasta lapsesta sosiaalilautakunnalle. Ilmoituksen voi tehdä myös kuka tahansa lapsen tilanteesta huolestunut henkilö. Lastensuojeluilmoituksen tarkoitus on havaita lapsen turvattomuus mahdollisimman varhain. (Mikkola & Helminen 1994, 112.) Huostaanotto Jos lapsesta ei huolehdita tai muut kodin olosuhteet uhkaavat vakavasti vaarantaa lapsen terveyttä tai kehitystä, eivätkä avohuollon tukitoimet auta, sosiaalilautakunnan on otettava lapsi huostaan ja järjestettävä hänelle sijaishuolto. Huostaanotto tulee kyseeseen myös silloin jos lapsi itse voi vakavasti vaarantaa terveyttään tai kehitystään esimerkiksi päihteitten käytöllä. (Mikkola & Helminen 1994, 112.) Salassapito Kaikkia lastensuojelun avo- ja sijaishuollossa työskenteleviä henkilöitä sitoo vaitiolovelvollisuus. Kaikki lapseen ja hänen taustaansa liittyvät tiedot ovat luottamuksellisia. Yksityisessä lastensuojelulaitoksessakin täytyy huomioida salassapidon aiheuttamat erityistoimet mm. lasten ja vanhempien suojelemiseksi. (Mikkola & Helminen 1994, 246.) Jälkihuolto Kun huostassa pito päättyy nuoren täyttäessä 18 vuotta, hän on oikeutettu lastensuojelun jälkihuoltoon itse sitä halutessaan. Yleisin syy on opintojen jatkaminen. Moni nuori tarvitsee myös henkistä tukea ja harjoittelua itsenäistä elämää varten. Jälkihuolto päättyy viimeistään, kun nuori täyttää 21 vuotta. (Mikkola & Helminen 1994, 112.)

18 4 YKSITYISEN LASTENSUOJELULAITOKSEN PERUSTAMINEN 4.1 Kuka voi perustaa lastensuojelulaitoksen? Valvontalain 4 :n mukaan yksityisiä sosiaalipalveluja tuottavalla toimintayksiköllä tulee olla palveluista vastaava henkilö, joka vastaa siitä, että palvelutoiminta täyttää sille asetetut vaatimukset. Vastuuhenkilö on nimettävä toiminnan aloittamisilmoituksen tai lupamenettelyn yhteydessä. Mikäli vastuuhenkilö vaihtuu, on siitä ilmoitettava ilmoituksen vastaanottaneelle tai luvan myöntäneelle valvontaviranomaiselle. Lastensuojelulaitoksen kohdalla luvan myöntää lääninhallitus. Vastuuhenkilöltä edellytetään tehtävänsä hoitamiseen soveltuvaa pätevyyttä ja riittävää käytännön kokemusta vastaavanlaisesta toiminnasta. Toimintayksikön vastuuhenkilöllä tulee olla vähintään opistotasoinen sosiaali- tai terveydenhuollon ammattitutkinto tai muun alan ammatillinen tutkinto. (asetus sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista 4.) Laissa ei kerrota mikä tämä muun alan ammatillinen tutkinto voisi olla, joten sen arvioiminen jää luvan myöntäjän harteille. Lainsäädännössä ei myöskään määritellä, mitä riittävä kokemus merkitsee. Länsi-Suomen lääninhallitus on edellyttänyt viiden vuoden työkokemusta, Itä-Suomen lääninhallitus kahden vuoden ja Etelä-Suomen lääninhallitus harkitsee vaaditun kokemuksen tapauskohtaisesti (lääninhallitukset 2002). 4.2 Yritystä koskevaa tietoa Yrityksen perustamisen vaiheet Yrityksen perustamisen lähtökohtia ovat yrittäjäksi aikovan oma halu, tahto, yrittäjävalmiudet ja liikeidea, joiden varaan kannattava yritystoiminta rakennetaan. Hyvä liikeidea on yritystoiminnan menestymisen perusedellytys. Liikeidea on hyvä pukea liiketoimintasuunnitelmaksi, jossa arvioidaan suunnitellun liiketoiminnan kannattavuutta ja menestymismahdollisuuksia. (Holopainen & Levonen 2001, 15 16, 52.)

19 Perinteisesti sosiaalipalvelujen ja liiketoiminnan on katsottu olevan ristiriidassa. Yksityistä lastensuojelulaitosta perustettaessa tämä tulisi ottaa vakavasti huomioon. Hyvin hoidettu talous takaa yrityksen kannattavuuden ja luo siten turvallisuutta. Voiton tavoittelu ei saa olla määräävä tekijä lapsen etua mietittäessä. Liiketoimintasuunnitelman laatiminen Pohja yrityksen menestymiselle luodaan perusteellisella liiketoiminnan suunnittelulla. Nykyään kirjallinen liiketoimintasuunnitelma joudutaan laatimaan mm. rahoittajia varten. Liiketoimintasuunnitelmaa käytetään myös avainhenkilöitä rekrytoitaessa, toiminnan laajennusoperaatioissa sekä asiakassuhteiden luomisessa. Liiketoimintasuunnitelman keskeisin tarkoitus on kuitenkin toimia yrityksen johdon työkaluna liiketoimintaa suunniteltaessa ja toteutettaessa. Liiketoimintasuunnitelma sisältää tiivistettynä suunnitellun yritystoiminnan keskeiset periaatteet ja ratkaisut. (Jokela & Anneberg 1995, 91.) Suunnitelman tulisi sisältää ainakin seuraavat asiakokonaisuudet: perustiedot yrityshankkeesta ja perustajasta kuvaus yrityshankkeesta perustelut yrityksen perustamiselle ja suunnitellulle liikeidealle tuleva liiketoiminta pääoman tarve ja rahoitus kannattavan toiminnan edellytykset SWOT-analyysi yrityshankkeesta yhteenveto ja johtopäätökset (Holopainen & Levonen 2001, 52). SWOT-analyysi eli nelikenttäanalyysi tarkoittaa vahvuuksien, heikkouksien, uhkien ja mahdollisuuksien kartoittamista. SWOT on lyhenne englanninkielisistä sanoista strengths, weaknesses, opportunities ja threats. (Holopainen & Levonen 2001, 57.)

20 Yritysmuodon valinta Yhtiömuoto on yleensä vapaasti valittavissa. Yhtiömuodon valintaan vaikuttavat muun muassa toiminnan laajuus, pääoman tarve, toiminnan joustavuus ja verotuskysymykset. Yritystoiminnan aikana yritysmuotoa voidaan myös punnita uudelleen ja vaihtaa toiseen mietittäessä, vastaako yrityksen muoto yrityksen tarpeita. Ammatti- ja elinkeinotoimintaa voi harjoittaa yksityisenä elinkeinonharjoittajana eli toiminimellä avoimen yhtiön kommandiittiyhtiön osakeyhtiön tai osuuskunnan muodossa. (Holopainen & Levonen 2001, 176 191.) Yksityiset lastensuojeluyritykset toimivat pääasiassa toiminimellä tai osakeyhtiönä. Sen vuoksi käsittelemme tässä ainoastaan näitä kahta yritysmuotoa. Yritysmuodon valintaan vaikuttavat esimerkiksi perustajien lukumäärä, toiminnan laajuus ja yrityksen verottaminen. Kun yrityksen perustaa yksi henkilö, on yksityinen toiminimi usein luonnollinen ratkaisu. Toiminimellä toimivaa yrittäjä on yhtä yrityksensä kanssa. Tämä puolestaan tarkoittaa sitä, että yrityksen tulot ovat yrittäjän tuloa ja yrittäjää verotetaan kaikista yrityksen tuloista. Yrittäjä myös vastaa yrityksensä toiminnasta omaisuudellaan.. Toiminimellä toimivan yrityksen hallinnointi on helpompaa kuin osakeyhtiössä. Osakeyhtiö on yksityisissä lastensuojelulaitoksissa yleisimmin käytetty yritysmuoto. Osakeyhtiössä voi olla yksi tai useampi omistaja. Osakeyhtiötä perustettaessa on yhtiöön pakko sijoittaa yhteensä n. 8000 euroa. Omistajat nostavat palkkaa yrityksestä samoin kuin olisivat palkallisena töissä eli toisin kuin toiminimen kohdalla omistajan ja yhtiön palkkapussit ovat erillään.. Osakeyhtiö voi jakaa osakkailleen osinkoja, mikä tarkoittaa sitä, että yritys jakaa voitto-osuudestaan osakkaille yhtiönkokouksen määräämän summan per osake. Myös pienissä osakeyhtiöissä omistajat (pääosakkaat) ovat yleensä henkilökohtaisessa vastuussa yhtiön veloista. (Holopainen & Levonen 176 191)

21 4.3 Kirjanpito ja vakuutukset Yrittäjä on toiminnastaan kirjanpitovelvollinen. Kirjanpidon pohjalta tehdään tilikausittain tilinpäätös ja tilintarkastus. Tilinpäätöksestä selviää yrityksen kannattavuus ja siitä saadaan tiedot myös verottajalle. Tilinpäätös on laadittava lain edellyttämällä tavalla neljän kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä. Tilinpäätös sisältää tuloslaskelman, taseen, liitetiedot ja myös toimintakertomuksen. Yrityksen liiketapahtumista syntyvä kirjallinen aineisto kootaan ja säilytetään.(holopainen & Levonen 2001, 158.) Kirjanpidon hoitaminen on usein järkevää antaa tilitoimiston tehtäväksi. Hyvä kirjanpitäjä vapauttaa resursseja itse yritystoimintaan. Yrittäjän on kuitenkin syytä myös itse seurata kirjanpitoaan säännöllisesti, sillä vastuu esimerkiksi verottajan suuntaan on yleensä yrittäjällä itsellään, osakeyhtiössä hallituksen jäsenillä ja toimitusjohtajalla. Tilikausi on 12 kuukautta. Ammatinharjoittajien tilikautena on aina kalenterivuosi, mutta muiden tilikausi voi olla mikä tahansa 12 kuukauden pituinen ajanjakso, joka määrätään yhtiösopimuksessa tai -järjestyksessä. (Holopainen & Levonen 2001, 158 164.) Vakuutukset Yrittäjän on itse huolehdittava oman sosiaaliturvansa ja tietenkin työntekijöidensä sosiaaliturvan järjestämisestä. Yrittäjä tarvitsee omaksi ja perheen, kodin, auton, yritystoiminnan sekä työntekijöiden turvaksi monia eri vakuutuksia, joista osa on lain määräämiä ja osa on muuten välttämättömiä. (Jokela & Anneberg 1995, 175.) Yrittäjä on velvollinen ottamaan itselleen yrittäjäeläkevakuutuksen ja työntekijöilleen eläkevakuutuksen. Yrittäjäeläkevakuutuksen suuruus vuonna 2001 oli 21,0 % työtulosta ja työntekijän eläkemaksu vuonna 2001 oli 21,85 % palkasta, josta työnantajan osuus 17,35 %. Tapaturmavakuutuslaissa on säädetty, että työnantajalla on velvollisuus ottaa työntekijöilleen tapaturmavakuutus työtapaturmien ja ammattitautien varalta. Lakisääteisen tapaturmavakuutuksen yhteydessä peritään työnantajalta työttömyyskassalain mukainen työttömyysvakuutusmaksu, jonka vakuutusyhtiö tilittää Työttömyyskassojen keskuskassalle. Yrittäjät itse eivät kuulu lakisääteisen tapaturmavakuutuksen piiriin, mutta sen vapaaehtoista ottamista on syytä vakavasti harkita. Muita vapaaehtoisia, mutta hyödylli-