Kansallinen TULE - ohjelma. Suomen Tule ry

Kansallinen TULE - ohjelma Suomen Tule ry Eduskunta 28.11.2007

tule = tuki- ja liikuntaelin Suomen tuki ja liikuntaelinliitto Suomen Tule ry Bulevardi 5 A, 00120 Helsinki www.suomentule.fi, 09-3487 0833 Kansi ja taitto: Esa Vehmassalo Kuvat: Kuvakori.com 1. painos. Painopaikka: Rakennuspaino Oy, Helsinki 2007 ISBN 978-952-99653-3-5

Kansallinen TULE - ohjelma Suomen Tule ry

Sisällysluettelo: Esipuhe................................ 1. 1. Johdanto............................... 2. 2. Kansallisen TULE-ohjelman perustelut...... 4. 3. Kansallisen TULE-ohjelman päämäärät ja tavoitteet............................. 6. 4. Tule-sairauksien ja -vammojen syyt ja riskitekijät............................ 8. 5. Tule-terveyden edistäminen viimeksi kuluneen vuosikymmenen aikana.......... 10. 5.1. Terveyden edistäminen.................. 10. 5.1.1. Työterveyden edistäminen................ 10. 5.1.2. Lihavuuden ehkäisy ja vähentäminen....... 10. 5.1.3. Liikunnan ja fyysisesti aktiivisen elämäntavan edistäminen................. 11. 5.1.4 Tupakoinnin vähentäminen.............. 11. 5.1.5. Alkoholin käytön vähentäminen........... 12. 5.2. Sairauksien ja tapaturmien ehkäisy......... 12. 5.2.1. Tule-sairauksien ehkäisy.................. 12. 5.2.2. Eräiden muiden kansansairauksien ehkäisy... 12. 5.2.3. Tapaturmien ehkäisy.................... 12. 5.3. Hoitojärjestelmät....................... 13. 5.3.1. Lainsäädäntö.......................... 13. 5.3.2. Perusterveydenhuolto ja työterveyshuolto.... 13. 5.3.3. Erikoissairaanhoito...................... 14. 5.3.4. Kansallinen projekti terveydenhuollon tulevaisuuden turvaamiseksi............... 14. 5.4. Hoito................................ 14. 5.4.1. Tule-sairaudet ja -tapaturmat terveydenhuollon kentässä................ 14. 5.4.2. Tule-sairauksien ja -tapaturmien aiheuttama kuormitus terveydenhuollolle............. 15. 5.4.3. Hoitomenetelmien kehitys............... 16. 5.5. Kuntoutus............................ 16. 5.6. Koulutus.............................. 17. 5.7. Tutkimus............................. 17. 6. Politiikka- ja toimenpide-esitykset vuosille 2008 2015.................... 18. 6.1. Tule-terveyden edistämisen vahvistaminen suunnittelussa ja päätöksenteossa........... 18. 6.2. Tule-sairaiden ja vammaisten henkilöiden oikeuksien vahvistaminen................ 19. 6.3. Rakennetun ympäristön kehittäminen...... 19. 6.4. Järjestelmien kehittäminen............... 20. 6.4.1. Terveydenhuolto....................... 20. 6.4.2. Työterveyshuolto....................... 20. 6.4.3. Järjestöt............................... 21. 6.4.4. Päiväkodit, koulut ja oppilaitokset......... 22. 6.5. Terveyden edistäminen.................. 22. 6.5.1. Lihavuuden ehkäisy ja vähentäminen....... 22. 6.5.2. Liikunnan ja fyysisesti aktiivisen elämäntavan edistäminen................. 23. 6.5.3. Tupakoinnin vähentäminen............... 23. 6.5.4. Alkoholin käytön vähentäminen........... 23. 6.6. Tule-sairauksien spesifinen ehkäisy......... 23. 6.7. Tule-sairauksien hoito................... 24. 6.8. Tule-sairauksien ja -vammojen kuntoutus.... 24. 6.9. Tutkimus ja kehittämistoiminta............ 24. 6.10. Opetus ja koulutus...................... 25. 6.11. Viestintä.............................. 25. 7. Yhteenveto............................ 26. 8. Ohjelman toteuttaminen................. 27. 8.1. Johtaminen, vastuu, koordinaatio ja seuranta............................. 27. 8.2. Arviointi.............................. 27. 9. Kirjallisuutta........................... 28. 10. Liitteet............................... 31.

Esipuhe Miksi tarvitsemme Kansallisen tuki- ja liikuntaelinohjelman Väestön terveydentilaa eniten heikentävät taudit ovat tule-sairaudet, verenkiertoelinten sairaudet, tapaturmat ja niiden aiheuttamat pysyvät vammat sekä mielenterveyden ongelmat. Suuren ilmaantuvuuden ja esiintyvyyden takia nämä sairaudet ovat todellisia kansantauteja. Kasvavia terveyteen liittyviä ongelmia Suomessa ovat diabetes, päihdeongelmat, infektiotaudit sekä iäkkäiden terveys- ja toimintakykyongelmat (geriatriset sairaudet). Tuki- ja liikuntaelinsairaudet ja tapaturmat ovat väestössä yleisin kipua aiheuttava ja eniten työstä poissaoloihin johtava sairausryhmä. Joka viides avohoidon lääkärissäkäynti tehdään tuki- ja liikuntaelinongelman vuoksi. Potilasmäärän kasvu heijastuukin sairaaloiden kuormitukseen: sairaaloiden vuosittain noin puolesta miljoonasta leikkauksesta joka neljäs leikkaus kohdistuu tuki- ja liikuntaelinten korjauksiin. Eräiden kansantautien (sydän- ja verisuonisairaudet, diabetes, astma) ehkäisyn, hoidon ja kuntoutuksen tehostamiseksi on kuluneen kymmenen vuoden aikana tehty täsmälliset laaja-alaiset ohjelmat. Yhteistä näille ohjelmille on ollut vahva yhteistyö päättäjien, asiantuntijoiden, terveydenhuollon laitosten ja ns. kolmannen sektorin välillä. Ohjelmissa on selkeästi määritellyt tavoitteet, toimijat, menetelmät ja aikataulut. Tulokset ovat olleet myönteisiä. Kyseessä olevien sairauksien tunnettuus on kasvanut, ennaltaehkäisevät toimenpiteet on voitu valtakunnallisesti aloittaa ja potilaiden hoitoonohjaus on tehostunut. Vaikka tule-sairauksien aiheuttamat kärsimykset, haitat ja kustannukset ovat erittäin suuret sekä edelleen kasvavat ja väestössä eriarvoisuutta lisäävästi jakautuneet, ei tuleterveyden parantamiseksi ole toteutettu yhtenäistä ohjelmaa. Kansallinen TULE-ohjelma on suunniteltu korjaamaan tätä puutetta. Tule-sairauksien ja niihin vaikuttavien tekijöiden moninaisuuden vuoksi se on luonteeltaan puiteohjelma, jota tulee jatkuvasti täydentää ja päivittää. Suomen Tule ry:n jäsenyhteisön laajana yhteistyönä valmistelemassa ohjelmassa kuvataan tule-kenttään vaikuttaneita muutoksia viimeksi kuluneen vuosikymmenen aikana sekä esitellään tule-problematiikan nykytilaa ja ratkaisuja. Esitetyt toimenpiteet perustuvat alan asiantuntijoiden, järjestöjen sekä kansalaisten kuulemiseen. Suomen Tule ry:n hallitus kutsui tiedonkeruuvaiheen jälkeen syksyllä 2006 ohjelman pääkirjoittajaksi professori Ilkka Vuoren. Pääkirjoittajaa on avustanut ryhmä, johon on kuulunut professori Pär Slätis, professori Hannu Alaranta, professori Eira Viikari-Juntura, Suomen Tule ry:n puheenjohtaja, ylilääkäri Markku Heliövaara ja Suomen Tule ry:n pääsihteeri Maria Valkama. Kansallisen TULE-ohjelman täytäntöönpanon käynnistämisvaiheessa on tule-toimijoiden yhdessä päätettävä ongelmien tärkeysjärjestyksestä, määriteltävä konkreettiset toimenpiteet sekä sitouduttava yhteiseen tahtotilaan toimenpiteiden toteuttamiseksi. Helsingissä 22.11.2007

1. Johdanto Tule = tuki- ja liikuntaelin Tuki- ja liikuntaelimistö käsittää luuston, nivelet ja lihakset, joiden toiminta edellyttää mm. hermoston ja sydän- ja verenkiertojärjestelmän huoltotoimintoja ja säätelyä. Tuki- ja liikuntaelimistöllä ja sitä huoltavien ja säätelevien toimintojen ja mekanismien välityksellä on suuri vaikutus muiden elinjärjestelmien toimintoihin. Luuston merkitys mineraalien aineenvaihdunnassa on merkittävä ja lihakset vastaavat energian tuotosta ja siihen liittyvästä aineenvaihdunnasta. Lihavuuden, tyypin 2 diabeteksen ja sepelvaltimotaudin kehittymisessä lihasten aineenvaihdunnalla ja siten niiden toiminnan eli liikkumisen määrällä on suuri merkitys. Aivojen ja muun hermoston toimintakyvyn ylläpitäminen edellyttää puolestaan niiden runsasta ja monipuolista käyttöä, johon yksilöllisesti sovellettu liikunta tarjoaa tehokkaan tavan kaikenikäisillä ihmisillä. Toisaalta muiden elinjärjestelmien toiminnan heikkous tai sairaudet heijastuvat melko nopeasti myös tuki- ja liikuntaelimistön vajaatoimintaan. Tuki- ja liikuntaelimistön tärkeänä tehtävänä on vastata elimistön tukemisesta, asennosta, suojaamisesta ulkoiselta kuormitukselta, liikkuvuudesta ja liikkumisesta. Nämä toiminnat ovat keskeisiä fyysisten toimintojen ja sitä kautta toimintakyvyn, työkyvyn, sosiaalisen osallistumisen ja hyvän elämänlaadun edellytyksiä. Tuki- ja liikuntaelimistön toiminta ei rajoitu pelkästään mekaanisiin toimintoihin, vaan laajasti tarkasteltuna tuki- ja liikuntaelimistön toimintakyky liittyy myös ihmisen suorituksiin (activities) ja osallistumiseen yhteisön toimintoihin (participation) ICH/WHO:n mukaan. Tuki- ja liikuntaelimistön hyvä toimintakyky ja terveys ovat keskeisiä edellytyksiä myös muiden elinjärjestelmien toimintakyvylle ja terveydelle. Tule-terveyden edistäminen on terveyden edistämisen perusta ja yleisimpien kansantautien tehokas ehkäisy edellyttää tule-sairauksien tehokasta ehkäisyä.

Terveelle tuki- ja liikuntaelimistölle ovat ominaisia näiden elinten rakenteet, toiminnat ja toimintakyky, jotka vastaavat näitä ominaisuuksia terveillä samanikäisillä ja samaa sukupuolta olevilla henkilöillä, ja jotka antavat mahdollisuudet senhetkiseen elämänvaiheeseen liittyviin välttämättömiin ja valinnaisiin toimintoihin osallistumiseen. Tule-ongelmia ovat vointia tai toimintakykyä jatkuvasti, pitkään tai toistuvasti haittaavat tuki- ja liikuntaelimistön oireet; rakenteiden synnynnäiset tai muista syistä johtuvat poikkeavuudet, jotka aiheuttavat haittaavia oireita, alentuneen toimintakyvyn tai haittojen kehittymisen vaaran; tuki- ja liikuntaelimistöön kohdistuvat tai niiden toimintaan vaikuttavat sairaudet ja vammat; toimintojen vajaukset edellisten tai epäedullisten elintapojen seurauksena; ja pysyvä tuki- ja liikuntaelimistöön liittyvä vammaisuus. Tule-ohjelman tarve. Tuki- ja liikuntaelimistön oireiden ja sairauksien yleisyys ja niistä aiheutuvat haitat yksilöille ja yhteiskunnalle ovat olleet pitkään hyvin tunnetut. Niiden ehkäisyn, hoidon ja kuntoutuksen tehostamiseksi tarvittavia toimenpiteitä on esitetty vuosikymmenien kuluessa toistuvasti, ja nämä tarpeet ovat johtaneet useiden kansanterveys- ja potilasjärjestöjen syntyyn. Pitkäjänteistä, eri tahojen toimintoja tukevaa ja ohjaavaa valtakunnallista ohjelmaa ei kuitenkaan ole syntynyt huolimatta perusteellisiin selvityksiin pohjautuvista ehdotuksista. Kansallisen ohjelman tarpeellisuutta on korostanut kansainvälinen YK:n, Maailman Terveysjärjestön (WHO), Maailman Pankin ja Vatikaanin tukema Bone and Joint Decade kampanja vuodesta 2000 alkaen. Suomi on osallistunut tähän kampanjaan tules-vuosikymmen -hankkeena siten, että Tules-liiga ohjaa hankkeen toimintaa, Suomen Reumaliitto toteuttaa sitä ja Raha-automaattiyhdistys tukee toimintaa taloudellisesti. Tules-vuosikymmen vaikutti merkittävästi Suomen tuki- ja liikuntaelinliiton Suomen Tule ry:n perustamiseen vuonna 2000. Suomen tuki- ja liikuntaelinliitto Suomen Tule ry on yhteistyöjärjestö, joka muodostuu tule-alan keskeisistä järjestöistä. Jäsenyhteisöt edustavat kansanterveys- ja potilasjärjestöjä, palvelujen tuottajia sekä erilaisia asiantuntijatahoja. Vuonna 2007 Suomen Tule ry:llä oli 13 jäsenjärjestöä: Huoltoliitto ry, Invalidiliitto ry, ORTON Invalidisäätiö, Reumasäätiö, Suomen fysioterapia- ja kuntoutusyrittäjät FYSI ry, Suomen Kiropraktikkoliitto ry, Suomen Nivelyhdistys ry, Suomen Ortopediyhdistys ry, Suomen Osteoporoosiliitto ry, Suomen Reumaliitto ry, Suomen Selkäliitto ry, Työfysioterapeutit ry ja Työterveyslaitos. Jäsenjärjestöjen henkilöjäsenmäärä edustaa noin 100 000 kansalaista. senyhteisöjensä valtakunnallisena yhteistyöelimenä. Tarkoituksensa toteuttamiseksi järjestön tavoitteena on tuoda tule-ongelmat näkyviksi, lisätä keskustelua ja vuorovaikutusta sekä tarjota toimintaympäristö, joka tuottaa ja välittää ajantasaista tule-tietoutta. Suomen Tule ry on ottanut keskeiseksi tehtäväkseen Kansallisen TULE-ohjelman luomisen. Kansallien TULE-ohjelman aikaansaamisen edellytyksiä selvitettiin ensimmäisen kerran v. 2000, mutta tarkoitukseen ei saatu varoja. Vuonna 2002 järjestöväen näkemyksiä selvitettiin Suomen Reumaliiton jäsenyhdistysten piirissä järjestetyissä suunnitteluilloissa, ja saadut kokemukset olivat erittäin myönteisiä. Kansallinen TULE-ohjelma käynnistyi vuonna 2005, kun Raha-automaattiyhdistys myönsi Suomen Tule ry:lle projektiavustuksen. Rahaautomaattiyhdistyksen ennakkosuunnitelmien mukaan projekti saa avustusta vuoteen 2009. Ohjelman laadinnan yhtenä lähtökohtana oli, että siinä yhdistetään kokemukseen perustuva, ammatillinen ja tieteellinen tieto. Näin pyrittiin hyödyntämään erilaista tietoa ja luomaan edellytyksiä eri tahojen sitoutumiseen ohjelman suunnitteluun ja toteuttamiseen. Tietoja kansalaisten kokemuksista ja ideoita Kansalliseen Tule-ohjelmaan saatiin eri puolilla Suomea pidetyistä järjestöaktiivien alueellisista suunnitteluilloista. Tilaisuuksien tuloksena kertyi runsaasti tietoja, ehdotuksia ja näkemyksiä. Tieteellistä ja ammatillista tietoa kerättiin tilastoista, tutkimuksista ja selvityksistä, valtionhallinnon mietinnöistä, muistioista ja alan suosituksista sekä jäsenyhteisöjen edustajilta. Suurta asiantuntijoiden joukkoa kuultiin järjestetyissä seminaareissa ja kyselyillä. Tiedonkeruun keskeiset tulokset on esitetty julkaisuissa Kansalaiset äänessä (Suomen Tule ry 2005) ja Asiantuntijat äänessä (Suomen Tule ry 2005). Tiedonkeruun perusteella tehtiin seuraavat johtopäätökset, jotka on määritelty ohjelman painoalueiksi: Kansallisessa TULE-ohjelmassa korostetaan ennaltaehkäisyä. Sitä toteutetaan primaari-, sekundaari- ja tertiaariprevention tasoilla. Terveyttä ja tasa-arvoisuutta korostetaan siten, että Kansallisessa TULE-ohjelmassa toteutetaan kahta strategiaa: terveysstrategia ja tasa-arvoisuuden strategia. Ohjelmaan on syytä sisällyttää alueellisia toimintoja. Ohjelmassa painotetaan liikunnan merkitystä, lasten ja nuorten elämäntapoja, koulun merkitystä, potilaan oikeutta osallistua oman hoitonsa päätöksentekoon, hoitoon ja kuntoutukseen ohjausta sekä toimivaa hoitoketjua. Suomen Tule ry:n tarkoituksena on luoda edellytyksiä tuki- ja liikuntaelinten terveyden edistämiseksi ja toimia jä-

2. Kansallisen TULE-ohjelman perustelut Tule-ongelmat ja haitat painottuivat vähän koulutettuihin ja pienituloisiin väestöryhmiin ja lisäävät 3. siten eriarvoisuutta väestössä. Tule-sairaudet ovat laaja ja moninainen terveysongelmien ryhmä. Useimmilla sairauksilla on useita 4. riskitekijöitä. Osa niistä on yhteisiä useille tule-sairauksille. Niiden vähentämisessä on siten yleensä vaikutettava useisiin riskitekijöihin, mutta samalla toimintojen vaikutukset kohdistuvat useisiin sairauksiin. Tule-sairauksien yleisyyden ja moninaisuuden takia 5. niiden ehkäisyyn, hoitoon ja kuntoutukseen osallistuu suuri määrä erilaisia ammattihenkilöitä ja järjestöjä. Tule-terveyden tehokas edistäminen edellyttää eri tahojen suunnitelmallista ja pitkäjänteistä yhteistoimintaa. Tule-terveyden parantamiseen ja tule-sairauksien 6. ehkäisyyn, hoitoon ja kuntoutukseen on olemassa tehokkaita keinoja, mutta niiden käytön ajoituksessa, yhteensovittamisessa ja riittävyydessä on voimavarojen kohdentamisesta, organisoinnista, koulutuksesta ja rahoituksesta johtuvia puutteita. Edellä todettujen ongelmien ja puutteiden korjaamiseksi tarvitaan kansallinen ohjelma, joka johtaa tehokkaiden, kattavien ja tasa-arvoisten toimintapolitiikkojen luomiseen ja niiden edellyttämien toimintojen toteuttamiseen. Tule-sairaudet ovat suuri ongelma suomalaisille ja Suomelle: Tule-oireet: yleisimpiä oireita, joka kuukausi niitä on noin joka kolmannella suomalaisella. Kansallista TULE-ohjelmaa tarvitaan seuraavista syistä: Hyvä tuki- ja liikuntaelinterveys on toiminta- ja työkyvyn perusta ja edellytys useimpien kansansaira- 1. uksien ehkäisylle. Tuki- ja liikuntaelinten huono kunto, oireet, sairaudet, tapaturmat ja pysyvät vammat ovat yleisimpiä 2. terveysongelmia ja yhdessä ne aiheuttavat enemmän kärsimystä, huonontunutta elämänlaatua, taipumusta masennukseen, toiminta- ja työkyvyn vajausta, työpanoksen menetystä, avun, hoitojen ja hoivan tarvetta sekä kustannuksia kuin muut sairausryhmät. Tule-sairaudet ja tapaturmat: yleisimpiä terveysongelmia, niistä kärsii useampi kuin joka viides työikäinen ja useampi kuin joka kolmas eläkeikäinen suomalainen, naisista useampi kuin miehistä. Sairauspoissaolot: maksetuista sairauspäivärahapäivistä tule-sairauksien osuus on 30.8 % ja vammojen osuus 12.4 %. Vuonna 2004 korvaussumma oli 221 miljoonaa euroa. Tule-sairauksien aiheuttamat sairauspoissaolot ovat 2000-luvulla jatkuvasti kasvaneet. Hoitokustannukset: tule-sairauksien hoidosta aiheutuvat välittömät kustannukset ovat suuret, lähes 600 miljoonaa euroa vuodessa, 11 % kaikista sairauksien hoitokustannuksista. Suurempia hoitokustannuksia aiheuttavat vain sydän- ja verisuonitaudit ja mielenterveyshäiriöt.

Ennenaikainen eläkkeelle jääminen: joka neljäs työkyvyttömyyseläke on myönnetty tule-sairauden perusteella. Käytettävissä oleva työpanos pienenee 105 000 henkilötyövuotta, 22 % koko menetyksestä. Eläkemenot: tule-sairauksien aiheuttamat eläkemenot vuonna 2005 olivat 684 miljoonaa euroa eli 30,3 % kaikista vastaavista menoista. Työpanosmenetykset yhteensä: kaikkiaan lähes 2 miljardia euroa vuodessa tule-sairauksien seurauksena. Suurempia menetyksiä aiheuttavat vain mielenterveyden ongelmat. Mikäli tapaturman aiheuttamat vammat lasketaan mukaan, tule-ongelmat ovat kuitenkin kallein ryhmä. Toimintakyvyn rajoituksista johtuva avun tarve: jossain määrin 36 %:lla ja päivittäisenä 14 %:lla 65 vuotta täyttäneistä. Ongelma suurenee iäkkäiden henkilöiden määrän kasvaessa. Elämänlaatu: tule-sairaudet huonontavat voimakkaasti elämänlaatua ja yleisyytensä vuoksi ne, erityisesti nivelrikko, aiheuttavat enemmän laadukkaiden elinvuosien menetystä kuin mikään muu sairausryhmä. on esitetty yksityiskohtaisia tietoja tule-sairauksien aiheuttamista hoidon ja kuntoutuksen tarpeesta, työpanosmenetyksistä ja kustannuksista. 10 kalleinta tautiryhmää (Kiiskinen ym. 2005) Suorat kustannukset.............. milj....... % Työpanosmenetykset............. milj........% Sydän- ja verisuonitaudit.............. 918..... 17 Mielenterveyshäiriöt............... 2 542...... 26 Mielenterveyshäiriöt.................. 692..... 13 Tuki- ja liikuntaelinsairaudet....... 1 971...... 21 Hengityselintaudit.................... 589..... 11 Vammat ja myrkytykset............ 1 495...... 16 Tuki- ja liikuntaelinsairaudet.......... 583..... 11 Sydän- ja verisuonitaudit........... 1 104...... 12 Hermoston ja aistien sairaudet.........446...... 8 Syöpätaudit......................... 608........6 Syöpätaudit...........................334...... 6 Hermoston ja aistien sairaudet........ 589........6 Vammat ja myrkytykset............... 317...... 6 Hengityselintaudit................... 279........3 Ruuansulatuselinten sairaudet......... 302...... 6 Ruuansulatuselinten sairaudet........ 225........2 Virtsa- ja sukupuolielinten taudit...... 265...... 5 Synnynnäiset epämuodostumat....... 198........2 Raskauden ja synnytysten tilat......... 178...... 3 Aineenvaihduntasairaudet............ 167........2 Muut yhteensä........................778..... 14 Muut yhteensä...................... 419........4 Kaikki sairaudet yhteensä........... 5 402.... 100 Kaikki yhteensä................... 9 597..... 100 Yleisimmät tule-sairaudet työikäisillä ja iäkkäillä (Kaila-Kangas 2007) 18 64 65+ -vuotiaat, % -vuotiaat, % Selkäoireyhtymä........... 7............. 16 Niskaoireyhtymä........... 4............. 11 Lonkkanivelrikko........... 1............. 15 Polvinivelrikko........... 2............. 20 Nivelreuma......... 0,5-1......... 0,5 1 Tapaturmien aiheuttamat pysyvät vammat........... 11............. 18 Kaikki tule-sairaudet........ 10-15.......... 20 Tule-ongelmien yleisyyden ja seurausten perusteella ongelmien vähentämisessä keskeisimpiä kohteita eri ikäryhmissä ovat: Lapsilla ja nuorilla: koti-, koulu-, liikunta- ja liikennetapaturmat Iäkkäillä: nivelrikko, toimintakyvyn vajaukset sekä kaatumisista ja osteoporoosista aiheutuvat murtumat Kaikissa ikäryhmissä: pysyvien vammojen ehkäisy ja niiden haittojen vähentäminen Työikäisillä: selän, niska-hartiaseudun ja yläraajan sairaudet, koti-, liikunta- ja liikennetapaturmat, nivelrikko, huono toimintakyky

3. Kansallisen TULE-ohjelman päämäärät ja tavoitteet Kansallinen TULE-ohjelma on politiikka- ja toimenpideohjelma vuosille 2008-2015. Päämäärä Ohjelman päämääränä on väestön parempi tule-terveys ja väestöryhmien välisten erojen pieneneminen. Tämä edellyttää, että tuki- ja liikuntaelinten terveyden ja toimintakyvyn edistäminen, tule-sairauksien ehkäisy, hoito ja kuntoutus otetaan huomioon suunnittelun, päätöksenteon ja toiminnan kaikilla tasoilla. Kohdennus Ohjelma on ensisijaisesti suunnattu valtakunnallisille päättäjille ja vaikuttajille toimintapolitiikkojen aikaansaamiseksi. Ohjelma on suunnattu myös kaikille niille tahoille ja henkilöille, jotka voivat vaikuttaa päätöksillään ja toiminnoillaan tule-terveyteen. Näitä ovat mm. eri alojen päättäjät, tutkijat, sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaiset, asiantuntijat, palvelutuottajat, kolmannen sektorin toimijat ja kansalaiset. Ohjelman toimenpiteitä toteutetaan valtakunnallisesti, alueellisesti ja paikallisesti lukuisten tahojen laajana yhteistoimintana ja ottamalla kaikkien väestöryhmien tarpeet tasa-arvoisesti huomioon. Toimintalinjat Keskeisiä toimintalinjoja ovat terveyden edistäminen; tule-oireiden, -sairauksien, -vammojen ja vammaisuuden ehkäisy, tule-potilaiden hoito ja kuntoutus ja näitä tukeva tutkimus, koulutus ja väestön tule-tietoutta lisäävä tiedotus. Tavoitteet Väestön parempi tule-terveys: tuki- ja liikuntaelimistön aiheuttamia oireita on harvemmilla suoma- 1. laisilla, näiden elinten kunto ei aiheuta vaaraa tule-sairauksien kehittymisestä ja se riittää täyttämään työn ja ko-

titöiden vaatimukset ja antaa mahdollisuudet osallistua kiinnostaviin vapaa-ajan toimintoihin. Väestön parempi tule-tietoisuus: väestön eri ikäryhmiin suunnattu tule-asioista tiedottaminen joh- 2. taa parempaan tule-tietoisuuteen ja tule-ongelmien vähenemiseen. * Näköala: Kansanterveyslaitos on arvioinut, että ennaltaehkäisyn tuloksena sekä selkäsairauksien että nivelrikon esiintyvyys vähenisi väestössä noin 30 % ja että tapaturmien ja väkivallan aiheuttamat vammat vähenisivät 20-45 %. Tule-sairauksia ja vammoja ilmaantuu harvemmille suomalaisille. Tuloksena on elämänlaadun ja 3. toiminta- ja työkyvyn säilyminen useammilla suomalaisilla, pienempi hoitojen, kuntoutuksen ja hoivan tarve, vähemmän koulutetun henkilökunnan ja hoito- ja hoivapaikkojen tarvetta ja pienemmät kustannukset yksilöille ja yhteiskunnalle. * Näköala: Kansanterveyslaitoksen arvion mukaan tapaturmista ja väkivallasta aiheutuvat kuolemat vähenisivät työikäisillä 45 % ja eläkeikäisillä 20 %, jos niitä esiintyisi koko väestössä saman verran kuin niitä esiintyy nyt siinä osassa väestöä, jossa niitä on vähiten. Tule-sairaiden hoito tehostuu. Monet tule-sairaudet alkavat vähitellen lisääntyvinä kipuina ja toi- 4. minnan rajoituksina. Varhaisen diagnosoinnin ja hoidon aloittamisen avulla sairauden kroonistuminen voidaan usein estää. Kansallisen TULE-ohjelman tuloksena diagnoosin teko ja hoitoon pääsy nopeutuvat ja oikeat toimenpiteet tehdään oikeissa paikoissa oikeaan aikaan, seurauksina paremmat välittömät tulokset, vähemmän pitkäaikaisen hoidon ja hoivan tarvetta, nopeampi paluu työhön, vähemmän ennenaikaista eläköitymistä, pienempi voimavarojen tarve ja pienemmät kustannukset. Tule-sairaiden kuntoutus tehostuu ja laajenee. 5. Oikeus kuntoutuspalveluihin laajenee, niiden saatavuuden tasa-arvoisuus lisääntyy, aloituksen viiveet vähenevät, oikeat toimenpiteet tehdään oikeissa paikoissa oikeaan aikaan, terveys ja toimintakyky palautuvat useammin ja täydellisemmin, vähemmän pitkäaikaisen hoidon ja hoivan tarvetta, nopeampi työhön paluu, vähemmän ennenaikaista eläköitymistä, pienempi voimavarojen tarve ja kustannukset. Toiminta- ja työkyky paranevat tai niiden heikkeneminen hidastuu ja työkyvyttömyyden kus- 6. tannukset vähenevät merkittävällä osalla niistä suomalaisista, joilla huono tule-terveys alentaa toiminta- tai työkykyä. Uusien tapausten ilmaantuminen vähenee. Tuloksena on parempi selviytyminen arjen vaatimuksista, parempi ja pitempään jatkuva työkyky, vähemmän enneaikaista eläköitymistä, pitempään jatkuva omatoiminen selviytyminen iäkkäänä ja pienempi hoivan tarve. * Näköala: Kansanterveyslaitoksen arvion mukaan toimintakyvyn rajoituksista aiheutuva avun tarve pienenisi 50 %, jos näitä rajoituksia esiintyisi koko väestössä saman verran kuin niitä esiintyy nyt siinä osassa väestöä, jossa niitä on vähiten. Tule-sairaiden elämänlaatu paranee, kun sairauksista aiheutuvat oireet ja sosiaalisia osallistumismah- 7. dollisuuksia vähentävät huonokuntoisuus, toiminnanvajaukset ja liikkumisen esteet vähenevät. Kansallisen TULE-ohjelman tuloksena iäkkäiden henkilöiden toimintakyky ja omatoimisuus paranevat Suomen väestön yli 65-vuotiaiden määrä kasvaa vuoteen 2030 mennessä 76 %. Työikäinen väestö supistuu vastaavana aikana 67 %:sta 58 %:iin koko väestöstä. Väestön ikääntyessä hoidon ja hoivan tarve kasvavat. Jos iäkkäiden ihmisten terveydestä ja toimintakyvystä pidetään huolta, voi säästöjä kertyä. Suomessa elinaika piteni viime vuosisadan lopulla kolmella vuodella. Siihen liittyi myös toimintakykyisen ajan piteneminen. Tämä viittaa siihen, että siirtymistä laitoshoitoon voidaan siirtää, mahdollisesti kolmella vuodella.

4. Tule-sairauksien ja -vammojen syyt ja riskitekijät Vaikka monien tule-sairauksien syntymekanismeja koskevassa tiedossa on vielä puutteita, lukuisia niiden kehittymiseen vaikuttavia ja riskiä lisääviä tekijöitä tunnetaan. Näiden tekijöiden yleisyys selittää suuren osan tule-oireista ja -sairauksista. Yksi syy riskitekijöiden yleisyyteen on niiden ja niiden merkityksen huono tuntemus erityisesti niissä väestöryhmissä, joissa niitä ja tule-sairauksia on eniten. Useimpiin riski- ja syytekijöihin voidaan vaikuttaa terveyden edistämisen ja sairauksien ja vammojen ehkäisyn keinoilla. Lapsilla ja nuorilla kodin ja koulun antaman ohjauksen ja aikuisilla oman aktiivisuuden antamat mahdollisuudet terveyttä edistävien elintapojen omaksumiseen ja noudattamiseen ovat muilla keinoilla korvaamattomia.

Tärkeimmät tule-sairauksien ja tapaturmien riskitekijät ovat seuraavat: Lihavuus: Ylipainon vahva yhteys polven, lonkan ja käden nivelrikon riskiin on todistettu jo kymmenissä epidemiologisissa tutkimuksissa. Yhteys on vahva, suoraviivainen, muista riskitekijöistä riippumaton ja ajalliselta järjestykseltään oikea. Eri tutkimusten perusteella on arvioitu, että noin joka kolmannen nivelrikon kehittyminen estyisi, jos lihavuuden vaikutus riskiin voitaisiin poistaa. Vakuuttava näyttö on myös lihavuuden syysuhteesta kihtiin eli uraattikiteiden aiheuttamaan niveltulehdukseen. Ylipainoisuudella on todettu yhteyttä myös selkävaivoihin; se mm. ennustaa työkyvyttömyyseläkkeeseen johtavia pitkäaikaisia selkäsairauksia. Liikunnan vähäisyys: johtaa mm. pieneen energiankulutukseen, yleiskestävyyden ja lihasten voiman, kestävyyden ja tehon huononemiseen sekä erityisesti iäkkäillä tasapainon ja liikkumisvarmuuden vähentymiseen. Nämä muutokset lisäävät lihavuuden, alaselän sairauksien, niska-hartiaseudun oireyhtymän, polven nivelrikon, osteoporoosin, kaatumisten ja muiden tapaturmien sekä luunmurtumien vaaraa. Työhön liittyvä liiallinen tai virheellinen fyysinen kuormitus: lisää alaselän sairauksien mukaan lukien iskiasoireyhtymän, niska-hartia oireyhtymän, olkapään, kyynärpään ja ranteen seudun rasitussairauksien sekä polven ja lonkan nivelrikon vaaraa. Noin joka kolmannen polvinivelrikon on arvioitu olevan seurausta työn kuormitustekijöistä. Liiallista tai virheellistä kuormitusta voi aiheuttaa myös rasittavien urheilulajien harrastaminen. Runsaskaan istuminen yksinään ei lisää riskiä, mutta yhdessä huonon asennon ja kehoon kohdistuvan tärinän kanssa alaselän vaivojen ja iskiaksen riski kasvaa. Myös autolla ajo lisää selkäsairauksien ja niska-hartiaseudun oireyhtymän vaaraa. Kaikkiaan työhön liittynee kuitenkin enemmän terveyttä edistäviä kuin haitallisia vaikutuksia. Runsas alkoholin käyttö: lisää tapaturmien vaaraa. Ravintotekijät: niukka kalsiumin ja D-vitamiinin saanti lisää osteoporoosin vaaraa. Runsaasti kasviksia, hedelmiä, kasvisöljyjä ja tuoretta kalaa sisältävä ruokavalio liittyy nivelreuman ja nivelrikon pienentyneeseen vaaraan, mutta vaikutusmekanismia ei tiedetä. Estrogeenin puute: lisää osteoporoosin vaaraa naisilla vaihdevuosien jälkeen. Masennus: vaikeuttaa elämän hallintaa, myötävaikuttaa edellä mainittujen riskitekijöiden yleisyyteen ja lisää tulesairauksien ja tapaturmien vaaraa ja niistä johtuvia haittoja. Työhön liittyvät psyykkiset ja psykososiaaliset kuormitustekijät: voivat lisätä mm. alaselän ja niska-hartiaoireyhtymän ilmenemisen ja erityisesti näistä aiheutuvien haittojen korostumisen vaaraa Vireyttä, tarkkaavaisuutta ja aistien toimintaa huonontavat tekijät: univajaus ja tietyt lääkkeet lisäävät työhön liittyvää haitallista kuormitusta ja tapaturmavaaraa. Yleinen terveydentila: Useat pitkäaikaiset sairaudet ja niiden lääkehoito myötävaikuttavat tule-sairauksien ja vammojen syntyyn ja lisäävät niiden aiheuttamaa haittaa. Tule-sairauksien ja vammojen ehkäisyssä tärkeimmät muutettavissa olevat riskitekijät ovat lihavuus, liikunnan puute, huono lihaskunto ja tasapainon hallinta erityisesti iäkkäillä, tupakointi, työn liiallinen tai virheellinen kuormitus, runsas alkoholin käyttö ja tapaturmat. Tieteellinen näyttö näiden tekijöiden vaikutuksista tule-sairauksien syntyyn on vakuuttava. Tupakointi: lisää nivelreuman vaaraa. Vaikutus koskee reumatekijäpositiivista tautia siten, että tupakoijan sairastumisriski on 2-4 -kertaa niin suuri kuin tupakoimattoman. Tupakoinnilla ja periytyvällä reuma-alttiudella on vahva yhdysvaikutus sairastumisvaaraan. Riskin lisääntyminen liittyy tupakansavun vaikutukseen immunologisiin mekanismeihin. Tupakointi lisää suuresti myös osteoporoosin ja murtumien vaaraa. Lisäksi se on selkäsairauksien, erityisesti iskiasoireyhtymän riskitekijä. Tapaturmat: Suomalaisista miehistä 8 %:lla ja naisista 3 %:lla on tapaturman aiheuttama pysyvä tule-vamma. Näihin lukuihin eivät sisälly nivelvammojen johdosta syntyneet nivelrikot (sekundaariartroosit) eivätkä selän, niskan ja olkapään pitkäaikaiset oireyhtymät, joiden esiintyvyydestä tapaturmien osuus on huomattava.

5. Tule-terveyden edistäminen viimeksi kuluneen vuosikymmenen aikana siin terveysongelmiin jäävät kuitenkin yleensä vähäisemmiksi kuin kyseisiin terveysongelmiin erityisesti kohdennettujen toimintojen vaikutukset. Terveyden edistäminen ja kohdennetut toiminnat sairauksien ehkäisyssä täydentävät toisiaan. Viime vuosina Suomessa on kiinnitetty lisääntyvästi huomiota terveyden edistämiseen, mikä ilmenee mm. uudessa kansanterveyslaissa. Erityisesti kansanterveysjärjestöt ovat edistäneet aktiivisesti sekä koko väestön että jo sairastuneiden henkilöiden terveyttä. Kevään 2007 hallitusohjelmaan sisältyy terveyden edistämisen politiikkaohjelma. 5.1.1. Työterveyden edistäminen Uudistettu työterveyshuoltolaki korostaa terveysvaarojen ehkäisyn lisäksi työntekijöiden terveyden ja toimintakyvyn edistämistä ja pyrkii suuntaamaan työterveyshuollon toimintaa tämän tavoitteen saavuttamiseksi. Laissa säädetystä työkykyä ylläpitävästä toiminnasta työpaikoilla pääsee osalliseksi yli 90 % työssäkäyvistä. Työturvallisuuslaki korostaa työhön liittyvien vaarojen arviointia ja torjuntaa sekä ennalta ehkäisevän toiminnan vahvistamista prosessina, joka tähtää työolosuhteiden jatkuvaan parantamiseen ja edistää työkyvyn säilyttämistä. 10 1990-luvun puoliväliin asti tapahtunut kehitys on kuvattu julkaisuissa Tuki- ja liikuntaelinsairaudet Suomessa ja Asiantuntijat äänessä. Tässä luvussa kuvataan lyhyesti viimeksi kuluneen vuosikymmenen aikana tapahtunutta ja meneillään olevaa toimintaa terveyden edistämisen ja sairauksien ehkäisyn, hoidon ja kuntoutuksen ja näitä tukevien toimintojen alueilla. Tarkoituksena on ollut tunnistaa erityisesti sellaisia alueita, joilla tarvitaan uusia tai tehostettuja politiikkoja ja toimenpiteitä Kansallisen TULE-ohjelman tavoitteiden saavuttamiseksi. Toisaalta kartoituksen avulla vähennetään vaaraa esittää päällekkäisiä ja jo toteutettuja toimenpiteitä. 5.1. Terveyden edistäminen Terveyttä edistävät toiminnat kohdistuvat koko väestöön tai suuriin väestöryhmiin. Onnistunut terveyden edistäminen säilyttää tai parantaa mitattua ja koettua terveyttä ja toimintakykyä, pienentää sairastumisen vaaraa sekä vähentää sairastuvuutta ja sairastavuutta ja näiden seurauksia. Saavutetut hyödyt kohdistuvat mm. tule-terveyteen. Yleisen terveyden edistämisen vaikutukset spesifi- Työterveyslaitoksen selvitysten perusteella työssä esiintyvät toistuvat yksipuoliset liikkeet näyttävät lisääntyneen erityisesti naisvaltaisilla aloilla. Sen sijaan raskaat nostamiset ja taakkojen siirrot ovat viime vuosina vähentyneet miehillä erityisesti kuljetus- ja rakennusaloilla ja naisilla maa- ja metsätaloudessa, teollisuudessa sekä sairaanhoitoalalla. Hankalia työasentoja tai raskaita taakkoja esiintyy edelleen runsaasti miehillä rakennustyössä, teollisuudessa, maa-metsätaloudessa ja kalastuksessa. Naisilla näitä kuormitustekijöitä esiintyi yleisimmin teollisuudessa, palvelualoilla sekä terveydenhuollon ja sosiaalialan töissä. Työkykyä ja työturvallisuutta edistäviä toimintoja on totutettu laajan tutkimus- ja kehittämistoiminnan avulla sekä välittämällä tietoja ja kokemuksia käyttöön koulutus- ja julkaisutoiminnan avulla. 5.1.2. Lihavuuden ehkäisy ja vähentäminen Kahdella kolmesta 30 vuotta täyttäneestä suomalaisesta miehestä ja yli joka toisella saman ikäisellä naisella kehon painoindeksi (BMI) ylittää normaaliksi luokitellun rajan (25 kg/m 2 ) eli he ovat ylipainoisia. Viidennes suomalaisista miehistä ja neljännes naisista on selvästi lihavia (BMI

30 kg/m 2 tai enemmän). Sekä ylipainoisten että lihavien määrä on lisääntynyt. Sama kehitys havaitaan lapsilla ja nuorilla. Lihavuuteen terveysongelmana on kiinnitetty runsaasti huomiota viime vuosina. Lihavuuden ehkäisy ja/tai hoito on keskeisellä sijalla kansallisissa ravitsemussuosituksissa, aihetta on käsitelty neljässä tule-sairauksiin liittyvässä ja lukuisissa muissa Käypä hoito -suosituksissa, aiheesta on järjestetty konsensus-kokous v. 2005 ja se on tärkeä osa sydän- ja verisuonitautien edistämisohjelmaa ja tyypin 2 diabeteksen ehkäisyohjelmaa (Dehko). Näistä erityisesti konsensus -lausuma ja Dehko sisältävät kattavat suositukset lihavuuden ehkäisyn ja hoidon keinoista ja niitä toteuttavista tahoista. Opetusministeriön suunnitelmissa on kehittää toimenpideohjelma lasten ja nuorten lihavuuden ja ylipainon ehkäisyyn. 5.1.3. Liikunnan ja fyysisesti aktiivisen elämäntavan edistäminen Suomalaisten osallistumista liikuntaan on selvitetty useilla toistetuilla kyselytutkimuksilla. Terveytensä kannalta riittävästi liikkuvien nuorten osuudeksi arvioidaan 40 50 %. Liikunnan riittävyyden kannalta ongelmallista on harrastuksen jakautuminen hyvin runsaasti ja ei juuri lainkaan harrastaviin sekä päivittäisiin toimintoihin liittyvän arkiliikunnan väheneminen. Työikäisistä terveytensä kannalta riittävästi liikkuvien osuudeksi arvioidaan 60 65 %. Varsinkin naisten vapaa-ajan liikunta on hitaasti lisääntynyt, mutta työmatkoihin ja asiointiin sisältyvä liikunta on vähentynyt. Aktiivisimpia ovat 60 75 -vuotiaat. Harrastuksena toteutuvan liikunnan ja urheilun sekä päivittäisiin toimintoihin sisältyvän fyysisen aktiivisuuden edistämiseen on kiinnitetty runsaasti huomiota. Keskeinen asema tässä toiminnassa on ollut urheilu- ja liikuntajärjestöillä, erityisesti kuntoliikuntajärjestöillä kuten Suomen Ladulla ja Suomen Kuntoliikuntaliitolla. Tuki- ja liikuntaelimistön terveydelle sauvakävelyn harrastuksen muodostuminen todelliseksi kansanliikunnaksi on erityisen merkittävää. Kansanterveysjärjestöt samaten kuin palveluntuottajat ovat lisääntyvästi edistäneet liikuntaa. Tuki- ja liikuntaelimistöön kohdistuvaa liikuntaa on painottanut toiminnassaan Suomen Reumaliitto toteuttamalla mm. laajan Kävele Kunnolla -ohjelman. Vahvan perustan yhteiskunnan osallistumiseen liikunnan edistämiseen antaa vuoden 1999 liikuntalaki, jossa painotetaan terveyttä edistävää liikuntaa ja kuntien velvoitteita. Toinen vahva kannanotto liikunnan edistämiseksi on valtioneuvoston periaatepäätös vuodelta 2002 terveyttä edistävän liikunnan kehittämisestä ja yhteistyön organisoinnista, joka mm. velvoittaa eri ministeriöt liikunnan edistämiseen omilla alueillaan ja yhteistoimintaan keskenään. Periaatepäätöksen toimeenpanoa edistävä komiteanmietintö sisältää 53 ehdotusta, jotka kattavat varsin hyvin terveysliikunnan edistämiseksi koko väestössä tarvittavat toimenpiteet. Ehdotusten toteutumista koordinoi, seuraa ja varmistaa terveyttä edistävän liikunnan neuvottelukunta yhdessä sosiaali- ja terveysministeriön ja opetusministeriön kanssa ja ehdotukset ovat toteutuneet tai toteutumassa hyvin. Toimenpiteet ovat kohdistuneet eri väestöryhmien liikunnan edistämiseen mm. laatimalla suosituksia, kehittämällä toimintamalleja, lisäämällä yhteistyötä liikunta-alan sisällä ja muiden sektoreiden kanssa, suuntaamalla valtion tukea terveyttä edistävän liikunnan mahdollisuuksien lisäämiseen ja kehittämällä yhdyskuntarakenteita kuten kevyen liikenteen väyliä liikuntaa ja fyysistä aktiivisuutta suosiviksi. Erityisryhmien liikunnan kehittämisohjelmassa vuosille 2003 2005 on tehty useita esteettömien liikuntatilojen ja -ympäristöjen kehittämisehdotuksia. Merkittävä osa terveysliikunnan edistämisessä on pääasiassa opetus- ja sosiaali- ja terveysministeriöiden rahoittamalla Kunnossa Kaiken Ikää ohjelmalla. Erityisesti iäkkäiden tarpeita vastaavan terveysliikunnan sisältöä ja toteuttamistapoja kehitetään Ikäinstituutin koordinoimassa ja Raha-automaattiyhdistyksen rahoittamassa Voimaa vanhuuteen -ohjelmassa. Uusi valtioneuvoston periaatepäätös liikunnan edistämiseksi on valmisteilla, ja se tullee sisältämään pääasiassa aikaisempien toimintojen jatkamista. OPM:n johtamana on tekeillä kansallinen liikuntaohjelma. Sen väliraportti on ilmestynyt ja koko raportin pitäisi olla valmis helmikuussa 2008. Liikunnan Käypä hoito suosituksen laatiminen on käynnissä ja se valmistuu v. 2008. 5.1.4.Tupakoinnin vähentäminen Miesten tupakointi on vähentynyt 1980-luvulta alkaen ja nykyisin miehistä tupakoi päivittäin 26 %. Naisten tupakointi on pysynyt samalla tasolla ja heistä tupakoi päivittäin 18 %. Tupakoivien osuus kasvaa voimakkaasti koulutuksen pituuden lyhentyessä ja väestöryhmien erot ovat edelleen suurentuneet. Tupakoinnin haluaisi lopettaa joka toinen päivittäin tupakoiva, vakavia yrityksiä viimeksi kuluneen vuoden aikana oli tehnyt 37 % miehistä ja 41 % naisista, ja tupakoinnin on onnistunut lopettamaan 20 % miehistä ja 17 % naisista. Tupakointia koskevaa lainsäädäntöä on tiukennettu useita kertoja ja uusimmat muutokset astuvat voimaan kesäkuussa 2007. Säädökset kieltävät tupakoinnin mm. päiväkotien, oppilaitosten, virastojen ja laitosten, työyhteisöjen, yleisten kulkuneuvojen ja ravintoloiden yhteisissä ja asiakkaille varatuissa tiloissa. Tupakoinnin vähentämisellä on suuri yhteiskuntapoliittinen merkitys, koska tupakoinnin ja alkoholin käytön erot yhdessä selittävät suuren osan väestöryhmien välisistä 11

12 terveyseroista. Tupakoinnin vähentämiseksi käytettävissä olevia keinoja ovat mm. tupakan reaalihinnan korottaminen verotusta lisäämällä, rajoitusten valvonnan tehostaminen ja tupakoinnin lopettamisen tukeminen esimerkiksi työpaikoilla ja terveydenhuollossa. 5.1.5. Alkoholin käytön vähentäminen Suomalaisten alkoholin käyttö on 1990-luvun jälkeen kasvanut ja on nyt suurempaa kuin milloinkaan aikaisemmin. Erityinen ongelma on humalahakuinen juominen yleensä ja varsinkin nuorten keskuudessa. Vastaavasti ovat kasvaneet alkoholista johtuvat haitat kuten alkoholisairaudet ja -kuolemat sekä väkivaltarikokset. Väestöryhmittäiset erot alkoholin käyttötavoissa ja alkoholihaitoissa ovat suuret. Alkoholin käytön ja sen haittojen vähentämiseksi sosiaali- ja terveysministeriö tekee esityksiä lainsäädännöksi ja toteuttaa alkoholiohjelmaa. Alkoholiohjelma perustuu valtioneuvoston v. 2003 tekemään periaatepäätökseen ja on sosiaali- ja terveysministeriön ohjaama prosessi. Ohjelman tavoitteena on koota eri toimijoiden vaikuttaviksi todetut toimet jäsentyneeksi kokonaisuudeksi, jossa yhteistyö edistää yhteisten tavoitteiden saavuttamista. Yhteistyöhön halukkaat toimijat liittyvät alkoholiohjelmaan kumppaneina. Vuoden 2006 maaliskuussa kumppaneita oli 135, mukana mm. runsaasti kansalaisjärjestöjä, eri alojen ammatillisia järjestöjä, työmarkkinoiden keskusjärjestöt, kirkko ja useita kymmeniä kuntia. Ohjelmassa painotetaan vanhempien ja nuorten alkoholinkäytöstä, yksittäisistä alkoholin käyttökerroista ja pitkäaikaisesta riskikäytöstä aiheutuvien haittojen ehkäisyä käyttämällä eri tarkoituksiin suunnattuja monipuolisia toimenpiteitä ja laajaa yhteistoimintaa. Alkoholin kokonaiskulutukseen vaikutetaan alkoholiverotuksella, säilyttämällä viinien ja väkevien vähittäismyynti Alkon tehtävänä ja tehostamalla alkoholilupahallinnon ja -valvonnan panosta hyvinvointia ja elinympäristöä heikentävien haittojen ja häiriöiden vähentämisessä. Ohjelma on tuottanut lukuisia toimintamalleja ja julkaisuja eri tarkoituksiin ja eri tahojen käyttöön. Kevään 2007 hallitusohjelmaan sisältyy mm. alkoholiveron korotus. 5.2. Sairauksien ja tapaturmien ehkäisy 5.2.1. Tule-sairauksien ehkäisy Tärkeä hanke on Tules-vuosikymmen, joka on Suomen osuus laajassa kansainvälisessä Bone and Joint Decade ohjelmassa. Hankkeen koordinaattorina toimii Suomen Reumaliitto. Hankkeen keskeiset toimintamuodot ovat koulutus ja tiedotus, joita toteuttavat maakuntakouluttajat ja yhteyshenkilöt terveyskeskuksissa, työterveyshuollon yksiköissä ja liiton paikallisyhdistyksissä. Sairaiden ja vammaisten henkilöiden esteettömän toiminnan ja sitä kautta tasa-arvon edistämiseksi toimivat mm. Invalidiliitto ja Työterveyslaitos toteuttamalla elinympäristön esteettömyyttä parantavaa hanketta ja Suomen Reumaliitto kehittämällä pakkausten avattavuutta. Monet tule-järjestöt ovat toteuttaneet valtakunnallisia kampanjoita ja toimintapäiviä sekä laatineet suosituksia tule-sairauksien merkitystä ja ehkäisyä koskevan tietoisuuden ja tiedon lisäämiseksi. 5.2.2. Eräiden muiden kansansairauksien ehkäisy Tule-sairauksien ehkäisyä ovat edistäneet eräiden muiden kansansairauksien ehkäisyohjelmat, koska niissä on kohdistettu toimintoja myös moniin tule-sairauksien keskeisiin riskitekijöihin. Tällaisia ohjelmia ovat mm. toimenpideohjelma suomalaisten sydän- ja verisuoniterveyden edistämiseksi (STM 1997:27, Suomen Sydänliitto 2005) ja Tyypin 2 diabeteksen ehkäisyohjelma 2003 2010 (Diabetesliitto 2003) ja sitä toteuttava Dehkon 2D -hanke (Dehko etenee 2005 2007, Diabetesliitto 2005). Sydän- ja verisuonitautien ehkäisy Suomen Sydänliiton Toimenpideohjelma suomalaisten sydän- ja verisuoniterveyden edistämiseksi sisälsi yhteensä 118 toimenpidesuositusta monille aloille yhteiskunnassa. Ohjelma tuotti tavoitteiden mukaisia tuloksia, mutta saavutetut tulokset kattoivat vain noin kymmeneksen kaikista asetetuista tavoitteista. Sydänliiton uudessa toimenpideohjelmassa vuosille 2005 2011 pyritään laajan yhteistoiminnan avulla toteuttamaan yleisiä terveyttä edistäviä ja erityisesti sydäntautien tärkeimpiin riskitekijöihin, mm. lihavuuteen, liikunnan puutteeseen, tupakointiin ja runsaaseen alkoholin käyttöön eri ikäryhmissä kohdistuvia toimenpiteitä. Tyypin 2 diabeteksen ehkäisy Tyypin 2 diabeteksen ehkäisyohjelmassa pyritään väestöstrategialla (terveyden edistämisellä) vähentämään erityisesti lihavuutta ja metabolista oireyhtymää ravitsemuksen ja liikunnan keinoin. Ohjelmassa korostetaan terveyttä edistävän toiminnan terävöittämistä, laaja-alaista yhteistyötä sekä terveydenhuoltojärjestelmän valmiuksien lisäämistä. Toteutuksessa hyödynnetään kaikkia ajankohtaisia terveyspoliittisia strategioita, ohjelmia ja projekteja sekä kansanterveys-, ravitsemus- ja liikuntajärjestöjen palveluita. Väestöstrategiatyö ulotetaan koko suomalaiseen järjestökenttään ja Diabetesliitto toteuttaa sitä Suomen Sydänliiton kanssa kumppanuussopimuksen puitteissa. 5.2.3. Tapaturmien ehkäisy Tapaturmista suuri osa kohdistuu suoraan tuki- ja liikuntaelimistöön ja välillisesti vammojen aiheuttama tilapäi-

nen tai pysyvä liikkumiskyvyn rajoittuminen huonontaa tuki- ja liikuntaelimistön terveyttä ja toimintakykyä. Tapaturmien ehkäisy on siten keskeinen osa tule-sairastavuuden ja -vammaisuuden ehkäisyä. Työ- ja työmatkatapaturmat V. 2000 tehdyn haastattelututkimuksen mukaan 11 % miehistä ja 7 % naisista oli edeltäneen vuoden aikana joutunut tapaturmaan työssä tai työmatkalla. Koko työllisessä väestössä näitä tapaturmia oli noin 182 000. Työtapaturmien aiheuttamista vammoista noin 90 % kohdistuu selkään ja ylä- ja alaraajoihin. Vuoden 2003 alussa voimaan tulleessa työturvallisuuden parantamiseksi säädetyssä laissa asetetaan suuret vaatimukset työympäristön turvallisuudelle ja sen kehittämiselle ja valvonnalle. Vuosina 2001 2005 toteutettiin valtakunnallinen työtapaturmaohjelma, jonka keskeisenä keinona oli hyvän turvallisuuskulttuurin edistäminen työpaikoilla. Vuonna 2004 toimintaa laajennettiin koteihin ja liikenteeseen. Työtapaturmaohjelmaa jatketaan osana sosiaali- ja terveysministeriön johtamaa Työelämän vetovoima, VETO-ohjelmaa 2003 2007. Lisäksi vuonna 2003 käynnistettiin Nolla tapaturmaa foorumin toiminta sosiaali- ja terveysministeriön, Työterveyslaitoksen, Työturvallisuuskeskuksen ja työtapaturmaohjelman kanssa. Liikennetapaturmat Liikennetapaturmien ja niissä kuolleiden ja loukkaantuneiden määrät ovat viime vuosina vähentyneet. Vuonna 2002 poliisin tietoon tuli 6196 henkilövahinkoon johtanutta liikenneonnettomuutta. Niissä kuoli 415 henkilöä ja loukkaantui 8156 henkilöä, näistä runsaat 1200 pysyvästi. Nämä tilastot kattavat kuitenkin vain noin puolet loukkaantuneista ja esimerkiksi pyöräilijöitä loukkaantuu vuosittain noin 30 000. Liikenneturvallisuutta kehitetään alalla toimivien viranomaisten ja yhteisöjen yhteistoimintana vuona 2000 valmistuneen ohjelman mukaisesti. Keinoina ovat mm. liikenteen kasvun hillintä, tasa-arvoisten liikkumismahdollisuuksien turvaaminen eri kansalaisryhmille maankäytön ja yhdyskuntasuunnittelun keinoin, turvallisuuden arvostaminen liikennettä koskevassa päätöksenteossa ja suunnittelussa, uuden tekniikan käyttö sekä kampanjointi ja elinikäinen liikennekasvatus turvallisuustietoisuuden ylläpitämiseksi ja turvallisuutta edistävien muutosten hyväksymiseksi. Erityinen haaste on iäkkään väestön osuuden kasvu liikenteessä. Koti-, liikunta- ja vapaa-ajan tapaturmat Haastattelututkimusten mukaan kotona, liikunnassa ja muutoin vapaa-aikana tapaturmia sattui vuonna 2003 lähes 800 000. Eniten tapaturmia sattui liikunnassa, noin 330 000. Vuodesta 1980 vuoteen 2003 kotitapaturmien määrä on yli kaksinkertaistunut ja liikuntatapaturmien määrä on kasvanut yli kolmasosalla. Suuri osa koti-, liikunta- ja vapa-ajan tapaturmista on lieviä, mutta osa niistä aiheuttaa vakavia vammoja. Vuonna 2004 koti- ja vapaa-ajan tapaturmissa kuoli 2300 henkilöä, kun vastaava luku vuonna 1986 oli vajaat 1600. Sairaalahoitoon joutumisen aiheutti vuonna 2004 lähes 25 000 koti-, lähes 5 000 liikunta- ja lähes 18 000 muuta vapaa-ajan tapaturmaa. Suuri osa näistä vammoista kohdistuu tuki- ja liikuntaelimiin. Koti-, liikunta- ja vapaa-ajantapaturmien moninaisuuden ja laaja-alaisuuden takia niiden ehkäisyn vastuu ja toteuttaminen on jakaantunut monelle taholle, mm. sosiaali- ja terveys-, sisäasiain-, ympäristö-, kauppa- ja teollisuus-, liikenne- ja viestintä- sekä opetusministeriölle. Ehkäisyyn osallistuvia laitoksia ovat mm. Kansanterveyslaitos, Työterveyslaitos, UKK-instituutti, Kuluttajavirasto, Turvatekniikan Keskus, Tiehallinto, Ilmatieteen laitos ja Merenkulkulaitos. Tapaturmien ehkäisyyn osallistuvat myös lukuisat järjestöt. Tapaturmien torjuntaa toteutetaan laajan, 44 toimenpide-ehdotusta sisältävän tavoiteohjelman perusteella. Ohjelma täydentää valtioneuvoston sisäisen turvallisuuden ohjelmaa. Tavoitteeksi on asetettu, että Suomi on koti- ja vapaa-ajan tapaturmien alalla Euroopan turvallisin maa vuoteen 2015 mennessä. Ohjelmaan sisältyvät myös toimenpideohjelmat ikääntyneiden kaatumistapaturmien ja liikuntavammojen ehkäisemiseksi. 5.3. Hoitojärjestelmät 5.3.1. Lainsäädäntö Väestön terveyspalvelut jakautuvat perusterveydenhuoltoon ja erikoissairaanhoitoon. Perusterveydenhuolto nojaa terveyskeskusjärjestelmään ja erikoissairaanhoito sairaanhoitopiirijärjestelmään. Terveydenhuollon palveluita tarjoavat lisäksi yksityiset lääkärin ammatin harjoittajat ja lääkärikeskukset sekä eräiden säätiöiden ylläpitämät sairaalat 5.3.2 Perusterveydenhuolto ja työterveyshuolto Koko väestön kattava terveyskeskusjärjestelmä luotiin kansanterveyslailla (66/1972), jossa kansanterveystyö linjataan seuraavasti: Kansanterveystyöllä tarkoitetaan yksilöön ja hänen elinympäristöönsä kohdistuvaa terveydenhoitoa ja yksilön sairaanhoitoa sekä niihin liittyvää toimintaa, jonka tarkoituksena on väestön terveydentilan ylläpitäminen ja edistäminen. Kunnan tehtävät kansanterveyslain mukaan ovat terveysneuvonta, kunnan asukkaiden sairaanhoito, sairaankuljetus, hammashuolto, kouluterveydenhuolto, työterveys- 13

huolto, yrittäjien työterveyshuolto, seulonta ja joukkotarkastukset sekä kiireellinen avosairaanhoito. Maassamme on noin 240 terveyskeskusta. Terveyskeskuslääkäreistä (noin 3 400) kaksi kolmasosaa on yleislääkäreitä ja kolmasosa on noin kuusivuotisen peruskoulutuksen jälkeen erikoistunut yleislääketieteeseen. Työterveyshuolto kattoi vuonna 2006 92 % palkansaajista ja vuonna 2005 työterveyshuollossa oli noin 2600 lääkärin tointa. Työterveyshuollon keskeinen sisältö on työhön liittyvien terveysvaarojen ehkäisy ja työkykyä ylläpitävä toiminta. 5.3.3. Erikoissairaanhoito Erikoissairaanhoidolla tarkoitetaan siitä säädetyn lain mukaan lääketieteen ja hammaslääketieteen erikoisalojen mukaisia sairauden ehkäisyyn, tutkimiseen, hoitoon ja lääkinnälliseen kuntoutukseen kuuluvia terveydenhuollon palveluja. Kunnan velvoitteena on järjestää lain mukainen erikoissairaanhoito henkilöille, joilla on väestökirjalaissa (141/69) tarkoitettu kotipaikka kunnassa. Erikoissairaanhoidon järjestämiseksi maa on jaettu 20 sairaanhoitopiiriin siten, että sairaanhoitopiirin alueella olevat kunnat ovat jäseniä sairaanhoitopiirin kuntainliitossa. Sairaanhoitopiirit ylläpitävät 20 keskussairaalaa, joista viisi on yliopistollisia keskussairaaloita. (Helsinki, Turku, Oulu, Kuopio ja Tampere). Nämä antavat yhteistyössä asemakaupungin yliopiston kanssa lääkärikoulutusta. Useissa sairaanhoitopiireissä on lisäksi kuntainliittojen ylläpitämiä aluesairaaloita. Sairaanhoitopiirin kuntainliiton tulee alueellaan huolehtia erikoissairaanhoitopalvelujen yhteensovittamisesta ja yhteistyössä terveyskeskusten kanssa suunnitella ja kehittää erikoissairaanhoitoa siten, että kansanterveystyö ja erikoissairaanhoito muodostavat toiminnallisen kokonaisuuden. Lisäksi kuntaliiton tulee olla alueensa kuntien sosiaalilautakuntien kanssa tarpeellisessa yhteistyössä. Sairaanhoitopiirien yhteistyötä korostetaan kuntaliittojen tarvitseman ohjauksen ja neuvonnan antamisessa, sairaanhoitohenkilökunnan täydennyskoulutuksessa ja sairaanhoitoon kuuluvan tutkimus- ja kehittämistoiminnan järjestämisessä. Valmisteilla on valtioneuvoston hallitusohjelmaan (2007) kirjattu hanke kansanterveyslain ja erikoissairaanhoitolain yhdistämiseksi. 5.3.4. Kansallinen projekti terveydenhuollon tulevaisuuden turvaamiseksi Terveydenhuollon järjestäminen kaksiportaiseksi osoittautui periaatteessa oikeaksi. Käytännössä yhteistyö terveyskeskusjärjestelmän ja erikoissairaanhoitojärjestelmän välillä ei kuitenkaan kehittynyt lakien viitoittamalla tavalla. Terveyskeskuksissa esiintyi lisääntyvässä määrin potilasruuhkia ja potilasaineistossa sosiaalilääketieteellisiä ongelmia. Erikoissairaanhoidossa lääketieteen uusien hoitomenetelmien nopea kasvu ja siitä johtuva palvelujen kasvava kysyntä aiheutti jonomuodostusta. Lain edellyttämä keskussairaaloiden ohjaus ja neuvonta jäi vähälle huomiolle, henkilökunnan jatko- ja täydennyskoulutus jäi monesti puutteelliseksi, ja kansanterveyslain ja erikoissairaanhoitolain edellyttämät ehkäisevät toimet ilman koordinoitua ohjelmaa. Väestöryhmien välillä todettu terveyserojen kasvu, tiedot väestön ikääntymisestä ja terveydenhuollon kasvava henkilöstöpula vaikuttivat osaltaan terveydenhuoltojärjestelmän kriisin kehittymiseen vuosituhannen vaihteessa. Ongelmien ratkaisemiseksi valtioneuvosto asetti vuonna 2002 työryhmän laatimaan Kansallisen projektin terveydenhuollon tulevaisuuden turvaamiseksi. Projekti sisälsi osioita lääkäri- ja hoitohenkilöstön koulutuksen lisäämiseksi, potilaiden hoitoon pääsyn turvaamiseksi, hoitokäytäntöjen kehittämiseksi ja ammattiryhmien väliseksi työnjaon täsmentämiseksi. Projekti on tuottanut lukuisia työryhmäraportteja ja terveydenhuollon tehostamiseen tähtääviä päätöksiä. Näkyvin ratkaisu on ollut ns. hoitotakuu -järjestelmän kehittäminen, jolla potilaille on pyritty takaamaan oikea-aikainen hoitoon pääsy sekä terveyskeskukseen että erikoissairaanhoitoon. Hoitotakuu on onnistunut pääpiirteittäin hyvin. Vuonna 2002 oli erikoissairaanhoidossa yli 6 kuukautta sairaanhoitoon odottaneita potilaita 66 000, mutta vuoteen 2007 mennessä luku pieneni hoitotakuun ja lisärahoituksen turvin 5 500:een. Perusterveydenhuollossa terveyskeskusten henkilökuntapula on sen sijaan hankaloittanut hoitotakuun toteuttamista. Kansallinen projekti päättyy vuonna 2007. 5.4. Hoito 5.4.1. Tule-sairaudet ja -tapaturmat terveydenhuollon kentässä Tuki- ja liikuntaelinsairaudet (tule-sairaudet) ja tapaturmat ovat väestön yleisin ja toiminnanvajautta aiheuttava sairauksien ryhmä. Tavallisimmat ongelmat ovat selkäsairaus tai selkävika, suurten ja pienten nivelten nivelrikko, niska-hartiaoireyhtymä ja nivelreuma. Erityisryhmät muodostavat lasten ja nuorten synnynnäiset sairaudet ja kasvuhäiriöt, työikäisten selkä- ja nivelongelmat sekä rasitusvammat ja tapaturmat, sekä iäkkään väestön luukadosta ja kudosten heikkenemisestä johtuvat liikkumis- ja toimintakyvyn alenemat. Väestön kaikissa ikäryhmissä tavataan tule-sairauksien tai tapaturmien seurauksina pysyvästi vammautuneita. 14

Tapaturmat ovat yleisiä ja aiheuttavat erityisesti tuki- ja liikuntaelinten kudosvaurioita. Tavallisimmat kudosvauriot ovat luunmurtumat, nivelten sijoiltaan menot sekä lihasten, jänteiden, nivelsiteiden repeämät ja haavat. Hoitoon hakeutuu vuosittain noin 120 tapaturmapotilasta alueen 1 000 asukasta kohti, vastaten noin puoli miljoonaa tuoretta tapaturmakäyntiä vamman takia terveydenhuollon yksikössä. Tapaturmat luokitellaan vammautumismekanismin perusteella liikenne-, työ-, ja kotitapaturmiin. Näistä liikennetapaturmat ovat seuraamuksiltaan keskimäärin vakavimmat. Erityisryhmän muodostavat koti- ja liikuntatapaturmat, joiden määrät viime vuosikymmen aikana ovat kasvaneet. Tule-sairaudet ja -tapaturmat hoidetaan sekä perusterveydenhuollon että erikoissairaanhoidon piirissä. 5.4.2. Tule-sairauksien ja vammojen aiheuttama kuormitus terveydenhuollolle Vuonna 2002 potilaista noin 95 % hoidettiin perusterveydenhuollossa ja noin 5 % lähetettiin erikoissairaanhoitoon. Yksityissektorin fysioterapiakäyntejä oli 5,9 miljoonaa. Vuonna 2006 terveyskeskuksissa kirjattiin 9,1 miljoonaa avohoidon lääkärissäkäyntiä ja yksityisillä lääkäreillä 3,6, miljoonaa avohoidon käyntiä. Lääkärissäkäyntien määrä on terveyskeskuksissa laskenut ja yksityissektorilla noussut. Toiminnoittain tarkasteltuna on työterveyshuollon osuus kaikista avohoidon lääkärissäkäynneistä kasvanut. Terveyskeskusten avohuollon lääkärikäynneistä 7 % (637 599 käyntiä) ja yksityisistä terveydenhuollon käynneistä neljäsosa on työterveyskäyntejä; yksityissektorin osuus maamme työtervehuollon lääkärikäynneistä on 80,6 % (3 185 788). Noin joka viides potilas perusterveydenhuollossa hakee apua tuki- ja liikuntaelinongelmiin. Terveys 2000-tutkimuksen perusteella perusterveydenhuollon käynneistä tule-sairaus onkin toiseksi suurin lääkärissä käynnin sairausryhmä (19 %) hengityselinten tautien ja hengitysinfektioiden jälkeen (20 %). Erikoissairaanhoidon vuodeosastoilla ja päiväkirurgiassa hoidettiin vuonna 2005 yhteensä 673 530 potilasta. Hoitokertoja kertyi 1 044 510 (moni potilas oli useita kertoja sairaalassa). Näistä hoitojaksoista 470 335 (45 %) sisälsi leikkauksen tai vastaavan toimenpiteen. Verenkiertoelinten sairaudet olivat vuonna 2005 hallitseva syy somaattisen erikoissairaanhoidon potilaaksi joutumiselle. Eniten erikoissairaanhoidon hoitopäiviä (177 218) käytettiin aivoinfarktin ja sydäninfarktin hoitoon. Potilasmäärältään toiseksi yleisin syy somaattiseen erikoissairaanhoitoon joutumiselle olivat tuki- ja liikuntaelinten sekä sidekudosten sairaudet (89 534 potilasta). Näiden potilaiden määrä kasvoi edelliseen vuoteen verrattuna 8 %. Eniten hoitopäiviä käytettiin polven ja lonkan nivelrikon hoitoon; kasvu edelliseen vuoteen verrattuna oli 20 % ja 21 %. Huomattava nousu vuodesta 2004 vuoteen 2005 johtui suureksi osaksi hoitotakuusta: tekonivelpotilaiden jonoa purettiin niinä vuosina. Keskimääräinen hoitoaika oli 3,9 päivää. Stakesin hoitoilmoitusrekisterin mukaan erikoissairaanhoidon toimenpiteeseen otettujen potilaiden määrä kasvoi vuodesta 1997 vuoteen 2005 13,5 % ja oli 454 681 v. 2005. Hoitojaksojen määrä kasvoi vastaavasti 16,4 % ja oli 503 611 v. 2005. Tule-potilaita oli 113 194 henkeä v. 2005 (kasvua 20,4 % vuodesta 1997). Tuki- ja liikuntaelimiin kohdistuneiden toimenpiteiden luku oli v. 2005 123 772 (kasvua 18,4 % vuodesta 1977). Tuki- ja liikuntaelimiin tehtiin näin ollen 24,6 % kaikista vuonna 2005 kirjatuista sairaaloiden toimenpiteistä. Tuki- ja liikuntaelinten ryhmä on siten maamme operatiivista aloista suurin, laskettuna sekä potilaslukumäärän (113 194 potilasta) että toimenpidemäärän (123 772 hoitojaksoa) perusteella. Toiseksi suurin on ruuansulatuskanavan toimenpideryhmä (52 489 potilasta ja 56 210 hoitojaksoa) ja kolmanneksi suurin silmän alueen toimenpiteet (44 757 potilasta ja 54 288 hoitojaksoa). 15

5.4.3. Hoitomenetelmien kehitys Suomalaisten terveys on kehittynyt suotuisasti. Elinajan odote oli vuonna 2004 miehillä 75,3 vuotta ja naisilla 81,9 vuotta, mikä vastaa Euroopan pitkäikäisimpien väestöjen lukuja. Toisen maailmansodan jälkeen suomalaisten elinajan odote on kasvanut melkein kaksikymmentä vuotta. Suotuisaan kehitykseen on vaikuttanut tulehdussairauksien väheneminen, sepelvaltimosairauksien ja aivoverenkierron sairauksien määrän puoliintuminen 1960- luvun jälkeen sekä liikennetapaturmien ja työtapaturmien määrän lasku. Taustatekijöitä ovat parantuneet elinehdot, terveydenhuoltojärjestelmän laajentaminen ja sosiaalilainsäädännön yhä kattavampi suojaverkko. Tekniikan kehitys ja biologinen innovaatio ovat luoneet uusia diagnostisia ja hoidollisia menetelmiä. Elektroniikan kehitys on mahdollistanut kuvantamismenetelmien kehityksen; tunnettuja ovat diagnostiikassa käytetyt tietokonetomografia, magneettitutkimusmenetelmät ja kliinisessä työssä käytetyt laboratoriokojeet. Kylmävalon keksiminen johti sekä jäykkien että taipuvien tähystyslaitteiden, endoskooppien, kehittämisen. Metallurgiset parannukset ja petrokemiallisen teollisuuden uudet materiaalit ovat mahdollistaneet kirurgian eri aloilla implanttien kehittämisen korvaamaan poistettavia, sairaita kudoksia. Lääkehoidossa ovat biotekniikalla tuotetut täsmälääkkeet tuomassa kehitystä mm. tulehduksellisten reumasairauksien ja osteoporoosin hoitoon. Tuki- ja liikuntaelinsairaat, tapaturmapotilaat ja pysyvästi vammautuneet ovat maamme potilaista eniten hyötyneet nykyajan menetelmien kehityksestä. Siihen viittaa viime vuosina tule-sektorin toimenpiteiden määrän nopea kasvu, lyhentyneet hoitoajat ja erillistutkimusten perusteella yhä paranevat hoitotulokset. Terveydenhuollon selkeä trendimuutos onkin operatiivisen hoidon merkityksen voimakas kasvu. 5.5. Kuntoutus Tuki- ja liikuntaelinsairaudet aiheuttavat runsaasti kuntoutuksen tarvetta työkyvyn palauttamiseksi sekä sosiaalisen selviytymisen, elämän laadun ja tasa-arvon parantamiseksi. Kuntoutuksen tarve pitäisi havaita terveydenhuollossa tutkimusten ja hoidon yhteydessä. Perus- ja erikoissairaanhoidon tehtävänä on vastata välittömästi sairaanhoitoon liittyvästä lääkinnällisestä kuntoutuksesta ja apuvälineistä. Työterveyshuollon tehtävänä on antaa neuvontaa ja ohjausta sekä lääkinnällisen kuntoutuksen palveluja samoin kuin osallistua työkykyä ylläpitävään toimintaan. Yli 65- vuotiaiden kuntoutuksesta päävastuu on kuntien sosiaali- ja terveydenhuollolla. Kelalla on lakisääteinen velvoite kustantaa vaikeavammaisten lääkinnällistä kuntoutusta, vajaakuntoisten ammatillista kuntoutusta ja harkinnanvaraista kuntoutusta. Muita kuntoutuksen vastuutahoja ovat työeläkelaitokset, vakuutusyhtiöt, työhallinto sekä sosiaali- ja koulutoimi. Kuntoutuksen kustannukset ovat suuret. Kela järjesti ja maksoi tuki- ja liikuntaelinsairauksia sairastavien henkilöiden kuntoutuksen kustannuksia vuonna 2005 yhteensä 81,7 miljoonalla eurolla. Suurimmat kustannukset aiheutuivat selkäsairauksista (34 miljoonaa euroa), nivelreumasta (11,8 miljonaa euroa), nivelrikosta (5,9 miljoonaa euroa) ja fibromyalgiasta (2,9 miljoonaa euroa). Kelan maksamat kuntoutusrahakustannukset tule-sairauksissa olivat vuonna 2005 yhteensä 17,2 miljoonaa euroa. Vuonna 2005 Kela korvasi fysioterapiaa 17 miljoonan euron arvosta. Vuosittain avohoidon fysioterapiaa toteutetaan yli kaksi miljoonaa hoitokertaa. Noin kahdeksan miljoonaa euroa fysioterapiasta käytetään selkä- ja iskiaskivun hoitoon. Suurin osa muista fysioterapiakustannuksista kuluu nivel- ja pehmytosakipujen hoitoon, ja vain pieni osa avofysioterapiasta käytetään neurologisten sairauksien hoitoon. Kuntoutuksen alueella on tapahtunut myönteistä kehitystä lainsäädännössä, mikä on laajentanut kuntoutuksen aiheita ja kuntoutukseen oikeutettujen piiriä. Kuntoutuksen toimintatapojen ja menetelmien vaikuttavuus on lisääntynyt. Kuntoutuksen asema ja voimavarat ovat kuitenkin tarpeeseen nähden riittämättömät ja kaikki kuntoutusta tarvitsevat eivät ole siihen lakisääteisesti oikeutettuja. Työikäisten kuntoutuksessa tarvitaan entistä parempaa yhteistyötä työpaikkojen, työterveyshuollon, perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon ja kuntouttajien välillä. Lähitulevaisuudessa on ratkaistavana useita suuria haasteita. Kuntoutuksen tarvetta lisää mm. iäkkäiden osuuden kasvu työvoimassa sekä iäkkäiden henkilöiden, omaishoitajien määrän ja maahanmuuttajien määrän kasvu väestössä. Kuntoutusetuuksien ja palvelujen saannin tasa-arvoisuudessa on puutteita. Työelämän kasvavat vaatimukset aiheuttavat tarvetta lisätä mahdollisuuksia kuntoutuksen varhaiseen aloittamiseen, kehittää kuntoutuksen sisältöjä ja lähentää sitä työyhteisöihin. 16