EESPÄIN! 3/2010. Avauksia toisenlaiseen Helsinkiin. Vaihtoehtoja vasemmalta. aleksi auer



Samankaltaiset tiedostot
SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

Ratkaisuja asuntopulaan: Pieniä asuntoja saatava rakentaa vapaasti ja toimistoista asuntoja

Finanssipolitiikkaa harjoitetaan sekä koko maan tasolla että paikallistasolla kunnissa. Mitä perusteita tällaiselle kahden tason politiikalle on?

Niukka enemmistö: 100 kansanedustajaa ja kaksi vaalikautta riittää

ESITYS YKSITYISEN PÄIVÄHOIDON KUNTALISÄSTÄ, ILMAISESTA VARHAISKASVATUKSESTA 2013 SYNTYNEILLE JA SISARALENNUKSESTA

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

KUNTAVAALIEN YKKÖSTEEMAT: VANHUKSET, TERVEYSPALVELUT, KUNTATALOUS JA TYÖLLISYYS

Hallitusohjelmaan väestön ja työvoiman uusiutuminen

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 5004/ /2017

Keskustelupöytäkirjaan on kirjattu vain ne kaupunginvaltuuston esityslistan asiakohdat, joissa on käytetty puheenvuoro

EDUSKUNTA EHDOKAS VAALIT ÄÄNESTÄÄ VAALIUURNA VAALI- KUNTA- VALVO- KAMPANJA ÄÄNIOIKEUS OIKEUS VAALI LEIMA POLIITTINEN KAMPANJOIDA

TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa klo 00:01. Puoluekartta: Oikeistossa kuusi, keskusta-oikeistossa kaksi ja vasemmistossa kolme puoluetta

KUNTAVAALEISSA ÄÄNESTETTIIN VELVOLLISUUDEN TUNNOSTA

Sosiaali- ja terveyspalveluiden perusparannus -seminaari , Tampere

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25

Valtuustoaloite: omaishoitajien tuen nostaminen

VAALITEEMOJA. Lainsäädännössä kokonaisvaltainen näkemys. Lähtökohtana ihmisen elinkaari

Heinäkuu 2009 SDP Kokoomus Keskus Vasem RKP Perus KD Vihreät muu ei ei ta misto suoma osaa äänes liitto lainen sanoa täisi puolue

Puun ja turpeen käyttö lämpölaitoksissa tulevaisuuden mahdollisuudet

Kunnan kannattaa hankkia hyviä veronmaksajia. juha kemppinen

Vaihtoehtoja leikkauslistoille. Olli Savela, Hyvinkään kaupunginvaltuutettu Paikallispolitiikan seminaari, Nokia

Syrjäytymisen kustannukset. Maritta Pesonen Perhepalveluiden johtaja

TIETOISKU 7/

Ohjausryhmän tiedotustilaisuus

Jyväskylän strategiapäivitys. Kaupunginvaltuuston seminaari Kehitysjohtaja Harri Hyvönen

METSÄHAKKEEN KILPAILUASEMA LAUHDESÄHKÖN TUOTANNOSSA ESITYS

Jyväskylän strategiapäivitys

On ilo tuoda valtiovallan tervehdys tähän Kankaanpään ryhmäkodin harjannostajaisiin!

KINNULAN KUNTA. Valtuusto 17 - SDP 3 - KOK 6 - KEPU 8

Kohti vähäpäästöisiä kuntia. Oras Tynkkynen, Salo

Puolueiden verolinjaukset palkansaajan kannalta

Pro kuntapalvelut verkoston arvioita ja ehdotuksia uudelle valtuustolle Helsingin kaupungin taloudesta ja budjetista

Presidentinvaalitutkimus, kesä 2011 Taloustutkimus Oy Jari Pajunen & Tuomo Turja

HELENIN MAANALAISIA HANKKEITA

Ajankohtaista kuntataloudesta mitä uutta kehysriihen jälkeen

Kunnallisveroprosentin noston vaikutus kunnan verotuloihin ja valtionosuuksien tasaukseen

SATO StudioKoti, Raikukuja - Lisäselvityksiä lautakunnalle StudioKoti, Raikukuja

Kesäaikajärjestelyistä luopuminen, syyskuu 2018 Sakari Nurmela Kantar TNS Oy

Kuprusta sotkuun mistä uusi suunta kuntauudistukselle? Yrjö Hakanen Paikallispolitiikan seminaari Turussa

Marko Ekqvist Perussuomalaiset

MINISTEREITÄ VÄHEMMÄN OHJELMA YLEISPIIRTEISEKSI

Pidetään kaikki mukana. Jokaista ihmistä pitää arvostaa

SOTEN ILTAKOULU koskien Ppky Kallion talousarviota kaupunginvaltuuston kokouksen jälkeen Nivalan kaupunki

EESPÄIN! Vastavirta. festivaali Vanha ylioppilastalo, Helsinki 1/2011

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Talousvaliokunta Maiju Westergren

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

Arvioi vastaustesi pistemäärät arvosteluohjeiden mukaisesti. Huomaa, että kaikkia asioita ei pidä aina mainita.

Talousraportti syyskuun lopun tilanteesta ja ennakkotietoa lokakuun lopun tilanteesta

Hyvinvointivaltio = ihmisten hyvinvoinnista huolehditaan elämän joka tilanteessa. Suomalainen hyvinvointivaltiomalli on muiden Pohjoismaiden kanssa

Puolueet vasemmisto oikeisto ja arvoliberaali konservatiivi - janoilla

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 262/ /2018

Puolet kansasta: Sote uudistus ei muuta merkittävästi palveluja

Uusiutuvan energian tulevaisuus Kanta-Hämeessä

Kaksi viidestä vähentäisi puolueita

VANHUSTENHUOLTO Sosiaali- ja terveyslautakunta Sosiaali- ja terveysosasto Gun Sirén

Eurovaalit 2014: CSV-tiedoston numeroarvojen selitykset

Neljä viidestä suomalaisesta uskoo, että poliitikot ymmärtävät tarkoituksella väärin toisiaan

Lähes kaikki kuntien palvelut riittäviä huolta vanhusten palveluista

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 4/ Finlands Kommunförbund rf

Helsingin kaupunki Esityslista 7/ (5) Kaupunginhallituksen johtamisen jaosto Kj/

Miten Suomi on muuttunut sadassa vuodessa? A1 Suomen valtio

Suomen Vuokranantajien näkemyksiä vuoden 2018 budjetista. Ympäristövaliokunta Mia Koro-Kanerva Suomen Vuokranantajat

Vähäpäästöisen talouden haasteita. Matti Liski Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Kansantaloustiede (economics)

HELSINGIN ENERGIARATKAISUT. Maiju Westergren

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA sivu ELINKEINOLAUTAKUNTA 4/ Valtuustosali, kunnanvirasto JÄSEN

YMPÄRI KÄYDÄÄN YHTEEN TULLAAN Maakunta - osallisuus - lähidemokratia Maakuntajohtaja Jari Parkkonen, Päijät-Hämeen liitto

Yrityksen kokemuksia päästökaupasta YJY:n seminaari Vantaan Energia Oy. Tommi Ojala

MUN TALOUS -HANKE 2014 / KYSELYN KOONTI JULKAISUVAPAA

Vuoden 2016 talousarvio ja julkisen talouden suunnitelma: vaikutus eri väestöryhmien toimeentuloon. Pertti Honkanen Kela, tutkimusosasto

Energiaverotuksen muutokset HE 34/2015. Talousvaliokunta

Kunnanhallitukselle on toimitettu yhteenveto verotilityksestä.

Sosiaalitoimen vuoden 2011 sitovien toiminnallisten tavoitteiden sekä toiminnan laajuutta kuvaavien suoritteiden toteuma

Vastaväitteiden purku materiaali

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Tulovero- ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle Pihtiputaan kunta

Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä Jokke Eljala

Facebook koulutus. Kalle Rapi Etelä-Karjalan kylät ry

RUOTSI TARVITSEE ENEMMÄN SINUN KALTAISIASI IHMISIÄ.

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Keski-Uudenmaan sote. Lohja Rolf Paqvalin Selvityshenkilö

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Espoon kaupunki Pöytäkirja 298. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

LUONNONVAROJEN SÄÄSTÄVÄINEN. Kiertokapula 2013

Eläkkeensaajien asumistuki verrattuna yleiseen asumistukeen. Pertti Honkanen Kela, tutkimusosasto

Raportti Turun Seudun Luonnonvalokuvaajien toiminnasta Itämeri haasteessa:

Perustulomallit. Sosiaalipoliittisen yhdistyksen perustuloseminaari

Sosiaali- ja terveystoimen kehysesitys ja investointiohjelma. Kokoomuksen valtuustoryhmän syysseminaari

Köyhyyttä ja väliinputoamista Helsingissä

KUNTAVAALIT LISÄSIVÄT LUOTTAMUSTA PÄÄTTÄJIIN

Lapset palveluiden kehittäjiksi! Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista

Valtuustoaloite Hietanen Matti ym. / Koillis-Lapin Sähkön siirtohinnat. Uusi sähkömarkkinalaki astui voimaan Sähkömarkkinalain mukaan:

Maailman laajin selvitys

vuoden 2016 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman.

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden

PERSU EI MYY P****TTÄÄN POLITIIKAN PELIKENTTÄ MIELIPIDETUTKIMUSTEN VALOSSA

KINNULAN KUNTA. Valtuusto 17 - SDP 3 - KOK 6 - KEPU 8

1992 vp - HE 71 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

Sosiaalisesti oikeudenmukainen ilmastopolitiikka. Jaakko Kiander

Transkriptio:

EESPÄIN! 3/2010 aleksi auer Avauksia toisenlaiseen Helsinkiin. Vaihtoehtoja vasemmalta.

2 EESPÄIN! 3/2010 pääkirjoitus Kumpaa Sinä haluat? Ajetaanko postipalvelut alas? Postitoiminta on Suomessa laadukasta ja kannattavaa. Yleispalveluvelvoitteen ansiosta postipalvelut on tasahinnoiteltu ja kaikkien saatavilla. Suurempien taajamien tuotoilla rahoitetaan maaseudun palvelut ja Itella tuottaa valtiolle vielä voittoakin. Kaikki hyvin siis? Niin sitä luulisi. Mutta porvarien mielestä on väärin ja epäreilua, että postinjakelun kaltainen peruspalvelu on julkisessa hallinnassa. Sehän tuottaa ainoastaan hyvinvointia eikä maksimaalisia voittoja yritysjohtajille. Kilpailuttamaan siis! Hallituksen esitys uudeksi postilaiksi avaakin postinjakelun kilpailulle. Yleispalveluvelvoite säilyy Itellalla edelleen, muttei koske uusia toimijoita. Näin ollen uudet yritykset tulevat toimimaan ainoastaan suurissa taajamissa romuttaen täten Itellan rahoituspohjan. Valtionyhtiön hoidettavaksi jäävät kuitenkin taloudellisesti kannattamattoman haja-asutusalueet. Tästä povataan veronmaksajille ehkä jopa yli 100 miljoonan euron lisälaskua. Esitys uudeksi postilaiksi voi johtaa myös työntekijöiden vähentämiseen Itellassa ja yötyön laajentamiseen alalla. Postialan uusille tulokkaille, kermankuorijoille, ei aseteta minkäänlaisia laatu-, saatavuus- tai hinnoitteluvaateita. Tämä kaikki perustuu Euroopan unionin säätämään postidirektiiviin. Sitä tosin sovelletaan Suomessa poikkeuksellisen tiukasti. Todellisuudessa postilakiin voisi kirjata laatuvaatimuksia myös uusille toimijoille. Porvarihallitus ei kuitenkaan näin halua tehdä, vaan käynnissä on valtio-omisteisen Itellan alasajo. Postialan työtaistelussa ja sopimusneuvotteluissa PAU saavutti kuitenkin huomattavia voittoja. Hallitus joutui antamaan lupauksen ykkösluokan kirjeen säilymisestä ja siitä, että postin varhais- ja päiväjakelua ei yhdistetä. Tämä antaa toivoa muillekin työläisille. Järjestäytykäämme siis ammattiliittoihin ja nouskaamme taistelemaan oikeuksiemme puolesta. On aika näyttää, että kansa ei hyväksy peruspalvelujen alasajoa. Lauri Alhojärvi SKP:n Helsingin kaupungin piirijärjestön puheenjohtaja Ratas (Toimitus on saanut Italiasta Helsingin ja Suomen johdolle osoitetun avoimen kirjeen, jonka julkaisemme tässä suomeksi käännettynä. Kirjeen allekirjoittaja vastaa itse sisällöstä, eikä toimitus ota kantaa sen älyttömyyteen.) Buongiorno, rakkaat veljet ja kollegat! Kuulin että teillä valmistaudutaan vaaleihin. Niin meilläkin. Ja minä olen itseoikeutetusti tulossa valituksi presidentiksi. Lisätietoa työtaistelusta ja postilaista: www.pau.fi Terveisiä Roomasta Koska meidän valittujen johtajien on pidettävä yhtä, lähetän tässä käyttöönne joitakin nokkelia pikku jippoja, jotka takaavat menestyksen myös teille. Kun kansa alkoi nurista aiemmasta toiminnastani, ostin ja valtasin kaikki valtamediat hallintaani ja muutin ilmapiirin taas minua rakastavaksi. Sen olette jo toivottavasti tehneet. Apuna jouduin käyttämään erilaisia bulvaaneja ja jopa lievästi rikollista ainesta, mutta tarkoitushan tässäkin pyhittää keinot. H H H Meillähän on täällä Roomassa ollut perinteenä tarjota kansalle leipää sirkushuveja, jotta kansa pysyisi hiljaisena. Ja sitä me teemme nytkin. Leipä tosin on sota-aseita? Hallitus esittää armeijan asehankintoihin ensi vuodelle yhteensä 854 miljoonaa euroa. Valtion budjettiesitykseen sisältyy armeijalle uusia tilausvaltuuksia yhteensä 1 865 miljoonalla eurolla. Lisäksi armeija valmistelee Hornet-hävittäjien aseistamista hyökkäysaseistuksella, johon aiotaan käyttää yli miljardi euroa. Nämä hankkeet liittyvät armeijan varustamiseen Naton joukoissa eri puolilla maailmaa käytäviä sotia varten. vai arjen turvaa? Asevarusteluun esitetyille sadoille, jopa tuhansille miljoonille löytyisi toisenlaisia tarpeita: niin kallista, että ei sitä kansalle kannata tarjota, mediahuvit riittävät hyvin. Tietenkin tarjoamme niitä omilta kanaviltamme ja maksusta. Yhtä kaikki, huveja riittää. Edellisellä 1000-vuotiskaudella oli toki joitakin ongelmia, joista nykyisin muistuttavat kaupunkimme rauniot. Tällä kertaa rakennamme vielä kestävämmin, jotta meidätkin muistetaan kuin entiset sankarit ikään ja vielä pitempään, jos nyt joskus sattuisimme kuolemaan. Ikävä vain, että orjuus mentiin lopettamaan, niistä olisi saanut hyviä rakennusmiehiä. Onneksi on kuitenkin niitä siirtolaisia. H H H Kun kannattajaluvut kaikesta SKP kerää viestejä eduskunnalle siitä, miten asevarustelun sijasta pitää ohjata rahaa työllisyyteen, kuntien palveluihin ja muuhun arjen turvaan. Kuvassa SKP:n Etelä-Helsingin osaston jäseniä keräämässä viestejä Hakaniemen torilla. Esimerkiksi 40 miljoonalla eurolla vuodessa voi palkata lasten päivähoitoon 1 000 varhaiskasvatuksen ammattilaista. 70 miljoonalla eurolla voi palkata kouluihin noin 1 000 opettajaa ja 500 oppilashuollon työntekijää. Noin 100 miljoonalla eurolla voi työllistää tuhat työntekijää raideliikenteen investointeihin. Noin 320 miljoonalla eurolla saadaan kuntiin 7 500 vanhainkoti- ja palveluasuntopaikkaa ja niihin 6 000 työntekijää. 500 miljoonalla eurolla voi työllistää vuodeksi noin 8 500 rakentajaa vuokra-asuntojen rakentamiseen ja peruskorjaukseen. Mitä tekisit sadoilla miljoonilla? Jos Sinä saisit päättää, mihin huolimatta kääntyivät lievään laskuun, päätin antaa riittävästi vaalilupauksia. Eihän niitä tarvitse pitää, ei meidän eikä teidänkään. Riittää, kun lupaa. Viimeksi lupasin kansalle, että kun minut valitaan presidentiksi, poistan kolmessa vuodessa syövän maastamme ja teen kaikista onnellisia. Kannatusluvut loikkasivat pilviin. Niin että heittäkää vaan tekin katteettomia lupauksia kehiin ja käykää tiukasti kiinni vallan kahvaan. Onnea ja menestystä toivottaen, Arrividerci, veljenne Silvio B. ohjaisit lisää rahaa? Kerro mielipiteesi, välitämme esityksesi eduskunnalle. Tule mukaan rauhantyöhön. Suomen kommunistinen puolue Lisää SKP:n kampanjasta www.skp.fi/ajankohtaista H tapahtumia H H Naton vastainen SKP:n tempaus eduskuntatalo pe 19.11. klo 12. H Kontulan Aatteiden viikon tilaisuus ke 24.11. Symppis klo 18-20. H Kruununhaan foorumi ikääntyneiden tilanteesta to 25.11. klo 17.30 Valtiotieteellisen tiedekunnan luentosali Unionikatu 37. H Naisen asema ja tasa-arvo seminaari Tampere la 27.11. klo 11, Työväenmuseo Werstas, järj. SKP & DSL. H Maunulan aluefoorumi ma 29.11. klo 11 Saunabaarilla. H Palestiinasolidaarisuustilaisuus Richardinkadun kirjasto ma 29.11. klo 18, järj. Akys, Pand, Psv. H Mellunmäki- Areena ostarilla la 4.12. klo 10 14. H Maanantaiklubi itsenäisyyspäivänä 6.12. klo 16 Milenka, Haapaniemenkatu 3-5. H Joulumyyjäisissä Vuosaaren Columbuksessa SKP:n pöytä su 12.12. klo 11-15. H Joulumyyjäiset SKP:n ja Tiedonantajan toimistolla ma 13.12. klo 11 18, Haapaniemenkatu 7 9 B, Merihaka, korkein torni. H Tiedonantajan uudenvuodentervehdysten palautus 17.12. mennessä H Kriittisen ayverkoston seminaari EU-Suomen työvoimapolitiikan haasteista la 18.12. klo 10.30 Kirjalla, kirjatyöntekijänkatu 10. H Maanantaiklubilla 3.1. klo 19 vaietusta historiasta ja vahvoista naisista keskustelemassa kirjailija Sirpa Kähkönen ja tutkija Jenni Kirves, Milenka, Haapaniemenkatu 3-5. H Ay-väen rauhanpäivät Turussa 8.-9.1.2011.

3/2010 EESPÄIN! 3 Kohonneet asumiskustannukset tuntuvat Jakomäessäkin Helsingin vuokrat ovat nousseet räjähdysmäisesti viime vuosina, erityisesti vapailla markkinoilla. Vuonna 2009 asuntojen kuukausikeskivuokra Helsingissä oli 11,89 euroa/m2, vapaiden markkinoiden neliövuokrat vielä tästä pari euroa korkeammat. Tämän vuoden mittaan vuokrat ovat nousseet edelleen. Pätkätöitä tehnyt, hiljattain opiskelut aloittanut Irene Auer asuu kaupungin vuokrayksiössä Jakomäessä. Olen tykännyt asua Jakomäessä. Naapurit tervehtivät ja ovat ystävällisiä. Yksi tarjosi saunavuoroaan, kun ei sitä sillä kertaa käyttänyt, Auer kertoo. Sanomattakin on selvää, että omistusasuminen ei ole Helsingissä pienituloisille realistinen vaihtoehto. Pääkaupunkiseudulla vanhojen kerrostaloasuntojen hinnat ovat nousseet vuodessa edelleen yli kymmenen prosenttia. Uusien asuntojen hinnat ovat puolestaan nousseet selvästi enemmän kuin rakennuskustannukset. Minun tuloillani ei ole viime aikoina ollut varaa asua juuri muualla kuin Jakiksessa. Täällä asuu paljon pienituloisia. Tosin nykyinen vuokrani, 330 euroa, on Kelan mielestä liian suuri, jotta saisin koko summaan asumislisää, Auer toteaa. Vuokra Auerilla nousee edelleen vuoden vaihtuessa. Tonttivuokrien korotuksista päättivät kaupunginvaltuustossa keväällä 2009 kokoomuksen, vihreiden ja SDP:n valtuutetut. Asukkaan perustarve asua keskivertoasunnossa kaupungin maaperällä ei saisi olla kaupungille rahastuskohde. Kaupungin tulisi taata edellytykset kaupunkilaisten hyvinvoinnille. Ei voi olla kaupungin etu, että sen asukkaat joutuvat ahdinkoon kohtuuttomien asumiskulujen vuoksi, Auer kommentoi. Tonttivuokrien lisäksi kaupunkilaisten kukkaroissa tuntuvat energian hinnankorotukset. Kaupungin energiayhtiö tuottaa jättivoitot asukkaidensa kustannuksella. Sähkön hinta on noussut vuodessa keskimäärin 7,5 %. Kaukolämmön hintaa aiotaan nostaa 15 %. Näiden lisäksi joudun myös maksamaan pyykkituvasta erikseen, vaikka asuntoon ei mahdu pesukonetta, Auer jatkaa. Vuokra-asuntofuusio nostaa vuokria Kaupunginvaltuusto päätti lokakuussa vuokra-asuntojen jättifuusiosta. Asunnot vietiin saman yhtiön alle, jolloin vanhat vuokraasukkaat joutuvat osallistumaan kalliin uudistuotannon rahoitukseen entistä enemmän. Kuulostaa siltä, että esimerkiksi Jakomäen pienituloisten vuokrat nousevat parempien alueiden kustannuksella. Varsinaiseen ongelmaan eli korkeisiin rakentamiskustannuksiin, rahoituskuluihin ja tonttivuokriin ei kuitenkaan haluta puuttua mitenkään, Auer tiivistää. Päätös syntyi valtuustossa äänin 67-18. Vuokria nostavaa ja asukasdemokratiaa kaventavaa fuusiota vastaan äänestivät VAS:n, PerusS:n ja SKP&Helsinkilistojen ryhmät sekä 3 demaria. KALLE HERNBERG kalle.hernberg@gmail.com aleksi auer Koskelan ja Paloheinän terveysasemia ei saa lopettaa Helsingin ensi vuoden budjettiin sisältyy hanke Paloheinän ja Koskelan terveysasemien lopettamiseksi. Budjetissa on varattu rahat Maunulan ja Oulunkylän terveysasemien muutoksiin, joiden tarkoituksena on Paloheinän terveysaseman yhdistäminen Maunulaan ja Koskelan yhdistäminen Oulunkylään. SKP:n Maunulan-Pakilan osasto vastustaa terveysasemien vähentämistä. Esimerkiksi Paloheinän terveysasema on palkittu hyvästä toiminnasta. Lähiterveysasemien lopettamisesta kärsisivät erityisesti lapsiperheet, vanhukset ja vähävaraiset, joiden on vaikea hakea palveluja kauempaa. Toisaalta Maunulassa ja Oulunkylässä ruuhkat lisääntyisivät. Terveysasemien lopettaminen ei tuo säästöä, päinvastoin. Muutostyöt maksaisivat lähes 10 miljoonaa. SKP:n osasto vaatii terveysasemien lopettamisen sijasta lisää rahaa palveluihin. Kaupunki rahastaa vuokratonteillaan Enemmistö helsinkiläisistä asuu Auerin tapaan vuokratonteilla. Kaupunki on hinannut tonttivuokria jatkuvasti ylöspäin. Pahimmillaan ne lähentelevät jo kolmea euroa neliömetriltä kuukaudessa. Esimerkiksi 50 neliön asunnossa pelkkä tonttivuokra saattaa tehdä lähes 150 euroa kuukaudessa. Opiskelija Irene Auer tykkää asua Jakomäessä, mutta on huolissaan vuokrien noususta. Kinaporin palvelukeskus. Tanssiva vallankumous Maailman nuorison ja opiskelijoiden festivaali järjestetään 13. 21. joulukuuta Etelä-Afrikan Johannesburgissa. Festivaaliliikkeellä on pitkät perinteet. Ensimmäistä kertaa nuorisojoukot kokoontuivat vuonna 1947 Prahaan tuomaan rauhan ja solidaarisuuden sanomaa sodan runtelemaan maailmaan. Tämän vuoden festivaali on järjestyksessään jo seitsemästoista ja sinne odotetaan yli 30 000 osanottajaa. Rauhanaate kulkee edelleen festivaaliliikkeen matkassa, mutta se nähdään yhä selkeämmin osana imperialisminvastaista taistelua. Anti-imperialismi onkin Etelä-Afrikan festivaalin keskeisin teema. Apartheid-järjestelmä kaatui, mutta uuden sortokoneiston ovat muodostaneet suuryhtiöt. Festivaalin järjestäminen Afrikan mantereella nostaa tarkasteluun länsimaiden tukemien suuryhtiöiden toimet kehitysmaissa. Näihin kuuluu luonnonvarojen riistoa, lapsityövoiman käyttöä ja jopa juomaveden yksityistämistä. Erityisen huolestuttavaa on Yhdysvaltojen sotilaallisen toiminnan lisääntyminen Afrikassa Naton ja Africom-joukkojen muodossa. Festivaaliliike vaatii kaikenlaisen sorron lopettamista. Oikeus terveydenhuoltoon, koulutukseen, puhtaaseen ympäristöön ja omaan kulttuuriin kuuluu kaikille. Todellinen rauha vaatii imperialismin kaatamista. Festivaalin pääjärjestäjänä toimii Demokraattisen nuorison maailmanliitto (DNML), Etelä- Afrikassa edistyksellisten nuorisojärjestöjen allianssi ja Suomen osalta valmisteluista vastaa DNML:n jäsenjärjestö, Kommunistinen nuorisoliitto. Tarkoituksena on koota maailmanlaajuista edistyksellisten voimien liittoa mark walle Etelä-Afrikassa kokouksetkin keskeytyvät välillä tanssiin. taistelemaan alistettujen ja sorrettujen oikeuksien puolesta imperialismia vastaan. Lauri Alhojärvi Lisätietoa englanniksi: www.wfdy.org Helsingille tehtävä vanhuspalveluohjelma Myllypuron Eläkeläiset ry on huolestunut vanhusten palvelujen leikkaamisesta ja hoitopalvelujen vaikeuksista. Yhdistys vetoaa valtuustoryhmiin vanhustenpalvelujen määrärahojen korottamiseksi sellaiselle tasolle, että palvelut voidaan hoitaa. Helsingin kaupungille tulee valmistaa vanhuspalveluohjelma, Myllypuron Eläkeläiset vaatii. Helsinkiläiset eläkeläisjärjestöt ovat myös yhdessä vedonneet vanhuspalveluohjelman tekemiseksi. Helsingillä on ollut tällainen ohjelma, mutta kun se päättyi vuonna 2009, valtuusto päätti kaupunginjohtaja Jussi Pajusen (kok) aloitteesta olla tekemättä uutta. Vain SKP:n ja Helsinkilistojen edustaja vastusti tätä strategiaohjelman yhteydessä tehtyä päätöstä.

4 EESPÄIN! 3/2010 Helsingin budjetissa syötiin vaalilupaukset jo ennalta Eduskuntapuolueiden vaalilupaukset hyvinvointivaltiosta ja työllisyydestä paljastuivat katteettomiksi, kun Helsingin kaupunginvaltuusto päätti ensi vuoden talousarviosta. Palvelujen määrärahoja supistetaan reaalisesti usealla kymmenellä miljoonalla eurolla ja satoja kaupungin työpaikkoja lopetetaan. Samaan aikaan nostetaan pienituloisiin raskaimmin kohdistuvaa kunnallisveroa. Kokoomuksen johdolla valmistellun budjetin hyväksyivät vihreiden, keskustan ja RKP:n rinnalla myös SDP:n, Vasemmistoliiton, Perussuomalaisten ja kristillisten ryhmät. Muutoksia esittivät vain SKP:n ja Helsinki-listojen valtuutettu Yrjö Hakanen ja demareista Lilli Autti. Esitykset torjuttiin äänin 83 2. 40 000 työpaikan lopettamista kuntasektorilla. Vanhuksilta ja lapsilta leikataan Vanhustenpalveluissa on Hakasen mielestä Helsingissä kyse suorastaan heitteille jättämisestä. Vanhusten laitoshoidon vuorokausista leikataan budjetissa pois 20 % ja pitkäaikaissairaanhoidosta 15 %. Lisäksi palveluasuntojensa määrää ja omaishoidon tukea vähennetään vuodesta 2012 alkaen. Vaikka päiväkodeissa on lähes 900 lasta enemmän kuin tämän vuoden budjetissa arvioitiin ja lasten määrä kasvaa, ei päiväkotipaikkoja lisätä. Sen sijaan tavoitteeksi on kirjattu yksityisen päivähoidon lisääminen. Kouluilta leikataan reaalisesti useampi miljoona samaan aikaan, kun erityisopetuksen tarpeet ja maahanmuuttajataustaisten oppilaiden määrä kasvaa. Alibudjetointi näkyy myös lastensuojelussa, toimeentulotuessa, kirjastojen aineistohankinnoissa, päihdehuollossa ja vammaisten henkilökohtaisen avun resursseissa. Leikkauspolitiikan likaisen työn tekijät Vihreistä on sanottu vähemmän mairittelevasti, että heistä on tullut kokoomuksen puisto-osasto. Helsingin budjettiratkaisun perusteella voi kysyä, ovatko SDP, Vasemmistoliitto ja Perussuomalaiset hallituksen kunnilla teettämän leikkauspolitiikan likaisen työn talkooväkeä? Toki budjetin sopineet ryhmät kehuivat saaneensa lisäyksiä kaupunginjohtajan pohjaesitykseen. Käytännössä ne kuitenkin vain pienensivät kaupunginjohtajan esittämiä menoleikkauksia. Lopputulos on se, että 4 100 miljoonan budjetin määrärahoja supistetaan reaalisesti usealla kymmenellä miljoonalla eurolla ja palveluja heikennetään. Samalla budjetissa sitouduttiin jäädyttämään palvelujen määrärahat vuoden 2013 loppuun asti. Uusi Pajusen lista tekeillä Kaupunginjohtaja Jussi Pajusen (kok) nosti budjetin tärkeimmiksi asioiksi tuottavuusohjelman ja uuden palvelujen tuottamisen strategian. Ne tarkoittavat hänen mukaansa sitä, että jatkossa on vähemmän työntekijöitä ja vähemmän tiloja. Uuden strategian päätarkoitus on selvittää, mitkä kaupungin palveluista voidaan kilpailuttaa tai yksityistää. Helsinkiläisten vastustus kaatoi viime keväänä kaupunginjohtajan esityksen noin 80 lähipalvelun toimipaikan lopettamisesta. Budjetti on jatkoa tuolle ns. Pajusen listalle, nyt vaalien alla vain sammutetuin lyhdyin, arvioi Yrjö Hakanen. Tuottavuusohjelmasta ja palvelujen tuottamisen strategiasta on tekeillä uusi Pajusen lista tällä kertaa palvelujen ja työpaikkojen vähentämis-, kilpailuttamisja yksityistämislista. Ja asukkaiden kuuleminen on taas sivuutettu kokonaan päätöksessä. Palveluverkoista alkuvuodesta käydyissä keskusteluissa useimmat valtuutetut lupasivat, että lähipalveluja ei heikennetä. Nyt hyväksytty budjetti edellyttää kuitenkin koulujen ja terveysasemien vähentämistä. Samaan aikaan kun kaupungin omia palveluja karsitaan, lisätään ostopalveluja lähes 10 prosenttia, palveluseteleiden käyttöä ja koulujen ruoka- ja siivouspalvelujen kilpailuttamista. HUS:ssa puuhataan hyvätuloisille yksityistä ohituskaistaa. Satoja työpaikkoja vähennetään Työllisyyden parantamisen sijasta Helsinki vähentää satoja työpaikkoja. Henkilöstömäärärahat on mitoitettu niin, että eläkkeelle tai muualle lähtevien tilalle ei enää juuri palkata uusia. Vaikka etenkin pitkäaikaistyöttömyys vaatisi toimia, vähennettiin työllisyysrahoja. Kokoomuksen Jyrki Kataisen johtama valtiovarainministeriö edellyttää kunnilta tuottavuusohjelmia. Ministeriön kunnille esittämät tuottavuustavoitteet merkitsevät toteutuessaan jopa Ryhmäkuri piti, kun kaupunginvaltuusto hyväksyi äänin 83 2 ensi vuodelle budjetin, joka heikentää palveluja, vähentää työpaikkoja ja laajentaa kilpailuttamista. Näin budjetista äänestettiin Kaupunginvaltuusto keskusteli Helsingin ensi vuoden budjetista yli kuusi tuntia. Muutosesityksiä tekivät kuitenkin vain Yrjö Hakanen (SKP ja Helsinki-listat) ja Lilli Autti (sdp). Muut 83 valtuutettua äänestivät kiltisti palveluja heikentävän, työpaikkoja vähentävän, vuokria nostavan ja kilpailutusta laajentavan budjetin puolesta. Valtuusto hylkäsi seuraavat Yrjö Hakasen esitykset: Palkkamenoihin ja henkilöstön riittävyyden turvaamiseen 20 miljoonaa euroa. Joukkoliikenteen lippujen hintojen korotusten välttämiseen, vuorojen lisäämiseen ja mm. eläkeläisten ja työttömien lippujen hintojen alentamiseen 5 miljoonaa. Päivähoitoon lisää 5 miljoonaa mm. ryhmäkokojen pienentämiseen. Lapsiperheiden palveluihin lisää 5 miljoonaa. Aikuisten sosiaalipalveluihin lisää 8 miljoonaa mm. toimeentulotukeen, päihdehuoltoon ja vammaispalveluihin. Vanhustenpalveluihin lisää 5 miljoonaa euroa. Terveyspalveluihin lisää 6 miljoonaa mm. lähiterveysasemille ja kotihoitoon, luovutaan aikeista lopettaa Koskelan ja Paloheinän terveysasemat. Opetustoimeen lisää 5 miljoonaa mm.lähikoulujen turvaamiseen, oppilasryhmien pienentämiseen ja maahanmuuttajien kieliopetukseen. Nuorisotoimeen ja nuorisojärjestöille lisää 2 miljoonaa. Kaupunginkirjastolle lisää 1 miljoona mm. aineistohankintoihin ja lähikirjastoille. Työllisyyden hoitamiseen lisää 5 miljoonaa. Luovutaan koulujen ruokahuolto- ja siivouspalvelujen kilpailuttamisesta. Luovutaan kunnallisveron 1,0-prosenttiyksikön korotuksesta. Lisätään tuloihin Helsingin Energian voittovaroista tehtävä 100 miljoonan siirto, puretaan Lähiörahastoa ja luovutaan lisäsijoituksista ydinvoimaan. Tehdään asukkaita laajasti kuullen strategia, jolla turvataan palvelujen saatavuus ja laatu, vähennetään eriarvoisuutta ja lisätään asukkaiden vaikutusmahdollisuuksia. Valtuusto hylkäsi myös seuraavat Lilli Autin esitykset: Sosiaaliviraston aikuispalvelujen hoitoketjujen parantamiseen ja mielenterveyskuntoutujien palveluasumiseen 2 miljoonaa lisää. Palveluoppaan lähettäminen yli 65-vuotiaille. Ehkäisevä toimeentulotukeen joulukuussa köyhille lapsiperheille 0,5 miljoonaa. Ennaltaehkäisevän toimeentulotuen osuuden nostaminen suositusten mukaiseen 3,3 prosenttiin. Turvataan lastensuojelun jälkihuollon resurssit sen ulkopuolelle nyt jääneille 18-21-vuotiaille. Turvataan päihdehuollon laitoskuntoutuksen ja kuntouttava hoidon saanti. Lisäksi hylättiin vaihtelevin äänestysluvuin Hakasen ponnet mm. korkeiden tonttivuokrien ja sisäisten vuokrien alentamisesta, vanhuspalveluohjelman tekemisestä, leikkipuistojen toiminnan turvaamisesta, työvalmennuksen jatkamisesta sosiaaliasemilla, Raide-Jokerin toteutuksen kiirehtimisestä ja asukkaiden kuulemisesta. Samoin torjuttiin Autin ponnet lapsiköyhyyden vähentämisestä, neuvolan lisähenkilöstöstä, Helsingin Ensikodin käytöstä ja sairaankuljetuksen nopeuden turvaamisesta.

3/2010 EESPÄIN! 5 Kohti epäoikeudenmukaista tasaveroa Helsingin kaupunginvaltuusto päätti nostaa kunnan tuloveroprosentin nykyisestä 17.5 prosentista 18.5 prosenttiin. SKP:n ja Helsinki-listojen kaupunginvaltuutettu Yrjö Hakanen vastusti korotusta, koska se kohdistuu raskaimmin pienituloisiin ja koska Helsingillä on rahaa huolehtia palveluista ilman veronkorotusta. Kunnallisveron korotus on askel tasaveron suuntaan. Progressiivisen tulojen kasvaessa kiristyvän verotuksen osuus on enää alle 10 prosenttia valtion ja kuntien verotuloista. Kunnallisverolla kerätään kolme kertaa enemmän veroja kuin valtion ansiotuloverolla. Suurituloisimmat maksavat suhteellisesti muita vähemmän kunnallisveroa, kun ansiotulojen lisäksi otetaan huomioon myös pääomatulot. Suurituloisimman kymmeneksen veroprosentti ansio- ja pääomatuloista on alle 10 prosenttia. Sen sijaan pientäkin palkkaa saavien toteutunut veroprosentti on vähennysten jälkeen keskimäärin 14 prosenttia, totesi Hakanen valtuuston keskustelussa. Jos otetaan huomioon myös välilliset verot, on suuntaus kohti tasaveroa vielä selvempi. Helsingin kassassa 820 miljoonaa Toteutunut veroprosentti 2008 tuloluokittain (euroa), kunnallisvero ja valtion tulovero, ansio- ja pääomatulot Kunnallisvero ei ole progressiivinen vaan lähellä tasaveroa. Suurituloisimmille se on jopa aleneva, kun otetaan huomioon sekä ansiotulot että pääomatulot. (Kuvio Olli Savela.) Kunnallisvero Valtion tulovero jien tutkimuslaitoksen arvioissa. Tämä ero on noin 60 miljoonaa. Silti verotulot kasvavat budjettiesityksen mukaan ilman veronkorotustakin 160 miljoonalla, Hakanen totesi. SKP on esittänyt kunnallisveron muuttamista progressiiviseksi, köyhyysrajan alapuolelle jäävien tulojen vapauttamista veroista ja pääomatulojen saattamista kunnallisveron piiriin. Kuntaliitos Troijan hevosena lähipalvelujen karsimisessa Helsingin ja Vantaan yhdistämistä selvitelleet virkamiesryhmät esittelivät raporttinsa marraskuun alussa kaupunkien valtuustoille Heurekassa. Jos joku odotti palvelujen parantuvan, pettyi raskaasti. Vielä selvemmäksi kävi, että kuntaliitos heikentäisi asukkaiden vaikutusmahdollisuuksia. Joukkoliikenne on esimerkki palveluista, joita järjestetään ja päätetään jo nyt laajemmin kuin vain Helsingin ja Vantaan puitteissa. Seitsemästä ryhmästä vain kilpailukykyä käsitellyt päätyi selvästi kaupunkien yhdistämisen kannalle. Palvelut keskittyisivät Raportit osoittavat, että kuntien yhdistäminen ei tuo juuri mitään, mitä ei voida saada kuntien yhteistyöllä. Esimerkiksi palvelujen yhteiskäyttöä voidaan kehittää jo nyt. Helsingin ja Vantaan yhdistämisellä ajetaankin lähipalvelujen, menojen ja tilojen vähentämistä. Helsingin rahoitusjohtaja Tapio Korhonen arvio kuntien yhdistämisen edellyttävän Helsingin palvelutason merkittävää alentamis Taantuma on ajanut monet kunnat vaikeuksiin. Helsinki on kuitenkin edelleen rikas. Uusimman Helsingin talouden seurantaraportin 3/2010 mukaan kaupungin pankkitalletukset ja kassavarat ovat 817,9 miljoonaa euroa. Murto-osa tästä riittää kattamaan kunnallisveron korotuksella tavoitellun vähän yli 100 miljoonaa. Kaiken lisäksi kaupungin budjetti tähtää siihen, että tulos on myös ensi vuonna 78 miljoonaa ylijäämäinen. Helsingin budjeteissa on jatkuvasti arvioitu alakanttiin tulevat verotuotot. Esimerkiksi tämän vuoden verokertymä on raportin mukaan yli 50 miljoonaa suuremmaksi kuin budjetissa arvioitiin. Näin on ilmeisesti käymässä myös ensi vuonna. Budjettiesityksen arvio verotulojen kasvusta on lähes puolta pienempi kuin Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen ja Palkansaata, tuottavuuden parantamista ja palveluverkon tarkistamista. Toisaalta yhdistäminen toisi myös kuluja. Pelkästään tietojärjestelmien yhtenäistämisen alkuinvestoinneiksi arvioitiin 30 50 miljoonaa euroa. Laskelmat kaupunkien palvelujen kustannuseroista paljastuivat ontuviksi. Esimerkiksi Helsingin palveluiltaan perimät sisäiset vuokrat perustuvat Vantaata korkeampaan tonttien hintaan, jota ei ole otettu huomioon. Myös väestörakenteessa on isoja eroja. Kustannukset eivät siten ole suoraan verrattavissa. Grynderit ja suurfirmat asialla Voimakkaimmin Suur-Helsinkiä ajavat grynderit ja Kauppakamari. Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajusen (kok) ja asuntoministeri Jan Vapaavuoren (kok) puhuvat niiden äänellä. Grynderit laskevat saavansa helpommin isoja aluekokonaisuuksia rakennettavaksi, kun päätöksenteko keskittyy ja etääntyy asukkaista. Heurekassa nousi jo esille pyrkimys rakentaa tehokkaammin Tikkurilan ja Helsingin välisiä alueita. Se tarkoittaa rakentamista Helsinki-puiston ja Vantaanjoen varren viherja virkistysalueille. Hankintojen osalta Helsinki ja Vantaa ovat jo nyt niin suuria, että pienillä yrityksillä ei juuri ole asiaa niiden markkinoille. Koko pääkaupunkiseutua ajatellen Helsingin ja Vantaan yhdistäminen voimistaisi alueellista eriytymistä ja vaikeuttaisi seutuyhteistyötä. Esimerkiksi liikennettä, maankäyttöä ja asumista koskevia suunnitelmia on kuitenkin tehtävä laajemmin kuin vain Helsingin ja Vantaan puitteissa. Lähidemokratia ja seutuvaltuusto SKP:n ja Helsinki-listojen ryhmä vastustaa Helsingin ja Vantaan yhdistämistä, samoin laajempaa pääkaupunkiseudun kuntien yhdistämistä. Se korostaa, että kuntaliitoksella ei ratkaista isointa ongelmaa, joka on kuntien palveluihin tulevan valtion rahoituksen riittämättömyys. Lisäksi Suur-Helsinki heikentäisi entisestään asukkaiden vaikutusmahdollisuuksia. SKP ja Helsinki-listat esitti jo kunta- ja palvelurakennehankkeen alkaessa vaaleilla valittavaa seutuvaltuustoa, joka vastaisi seudullisista asioista, ja toisaalta lähidemokratian kehittämistä. Asukkaiden vaikutusmahdollisuuksia on syytä lisätä mm. kaupunginosavaltuustoilla ja osallistuvalla budjetoinnilla, jossa asukkaat ovat mukana päättämässä mm. alueensa peruspalveluista. Viime aikoina samansuuntaisia kantoja ovat ottaneet monet muutkin valtuutetut etenkin Vantaalla.

6 EESPÄIN! 3/2010 Helsingin hitaat ja kalliit energiaratkaisut Uusi suunta Rakennusliitolle! Rakennusliiton historiassa ensimmäistä kertaa liiton johto on valmistautumassa liittokokoukseen sammutetuin lyhdyin. Vasemmistoliiton ja SDP:n edustajat liiton johdossa lähtevät vaaleihin yhteisellä ehdokaslistalla, jolla ei ole poliittisia tavoitteita. Sen sijaan paikkojen jakamisesta liiton johdossa on VAS:n ja SDP:n edustajien kesken sovittu jo ennen kuin vaaleja on pidetty. Tälle ylätason puuhalle on vaihtoehto. Vaaleihin osallistuu Uusi suunta Rakennusliitolle ryhmä, joka asettaa ehdokkaita myös pääkaupunkiseudulla ja Uudellamaalla. Ehdokasasettelu tapahtuu ammattiosastojen kokouksissa vuoden loppuun mennessä. Ryhmän keskeisiä tavoitteita ovat työnantajien mielivallan torjuminen, harmaan talouden torjuminen, työllisyyden parantaminen julkista rakennustoimintaa lisäämällä, sama palkka samasta työstä ja kunnolliset palkankorotukset. Nyt isot grynderit käyttävät ketjutusta ja hämäräfirmoja omien jättivoittojensa turvaamiseksi. Jopa kunnat tilaavat orjatyövoimaa välikäsinä tunnetut, jopa Rakennusliiton julkaisuissa mainostavat firmat, kertoo Rakennusliiton osasto kolmosen jäsen Toivo Koivisto. Rakennusliiton jäsenten etuja ei ajeta hyssyttelemällä muka epäpoliittisen sumuverhon suojassa, kun työnantajat ajavat raakaa kokoomuspolitiikkaa ja EU:n halpatyömarkkinoita. Rohkeasti ehdokkaaksi Uusi suunta rakennusliitolle vaaliliitto tarjoaa rehellisen vasemmistolaisen vaihtoehdon, jonka kautta saat äänesi kuuluville. Asetu rohkeasti ehdokkaaksi tai etsi työpaikkasi toveripiiristä ehdokas, kehottaa Koivisto liiton jäseniä. Ehdokkaaksi voi asettua jokainen jäsen, joka on liittynyt Rakennusliittoon ennen viime heinäkuun 10.päivää ja jonka jäsenmaksut on maksettu vähintään 6 kuukaudelta. Äänioikeus jokaisella, joka on liittynyt ennen 1.12.2010. Vaali suoritetaan kirjeäänestyksellä 1.-8.3.2011. www.uusisuunta.com Helsingin Energialle (HelEn) pitkään valmisteltu kehittämisohjelma on jo syntyessään vanhentunut. Siinä puhutaan etenemisestä kohti hiilineutraalia tulevaisuutta, mutta askeleet ovat vaatimattomia ja hitaita. Kehitysohjelman lähtökohtana on hiilidioksidipäästöjen vähentäminen 20 prosentilla vuoteen 2020 mennessä. Samaan aikaan Tukholma aikoo olla lähes nollapäästöinen vuonna 2018. Ohjelman tavoite ei vastaa Helsingin allekirjoittaman kansainvälisen Kaupunginjohtajien yleiskokouksen sitoumusta vähentää päästöjä EU:n asettamia tavoitteita enemmän. Ympäristöliikkeet ovat esittäneet, että YK:n ilmastokokous velvoittaisi teollisuusmaat 40-50 % vähennyksiin. Hanasaaren ja Salmisaaren uudistaminen Vielä vuoden 2008 alussa kaupunginvaltuuston enemmistö torjui energiapoliittisia linjauksia käsiteltäessä SKP:n ja Helsinki-listojen Yrjö Hakasen esityksen Hanasaaren ja Salmisaaren voimaloiden muuttamisesta monipolttoainevoimaloiksi, joissa kivihiilen käyttöä korvataan pelleteillä tai muulla biomassalla. Nyt HelEnin kehitysohjelman ensimmäinen konkreettinen kohta on pellettien tai muun biomassan ottaminen vaiheittain 2012-2014 käyttöön kivihiilen rinnakkaispolttoaineena. Salmisaaren voimalaitoksella toteutetaan 2016 mennessä muitakin investointeja päästöjen vähentämiseksi. Sen sijaan Hanasaaren tulevaisuus jätetään päätettäväksi vasta ensi vuonna. Kehitysohjelman valmistelussa on lähdetty siitä, että Hanasaaren voimala puretaan ja korvataan Vuosaareen rakennettavalla uudella monipolttoainelaitoksella. Tämä maksaisi kaupungille arviolta lähemmäs 900 miljoo Maakaasun verotus pidettävä ennallaan Maakaasun verotuksen moninkertaistaminen olisi ilmansuojelun kannalta erittäin kielteinen ratkaisu. Vihreät ovat menettäneet uskottavuuttaan ympäristöpolitiikassa hyväksymällä hallituksessa tämän veroesityksen. Maakaasun käyttöä on suosittu ilmansuojelullisilla perusteilla muiden fossiilisten polttoaineiden (kivihiili, öljy, turve) sijasta jo vuosikymmeniä. Aktiivinen kansanliike, jossa kommunisteilla oli keskeinen asema, ajoi Suomessa 1980-luvulla maakaasun käytön lisäämistä sekä ympäristö- että kauppapoliittisin perustein. Maakaasuverkostoa laajennettiin voimakkaasti ja Vuosaareen rakennettiin suuri maakaasuvoimala. Maakaasu ilmansuojelun kannalta hyvä polttoaine Maakaasun puhtaus on jo kauan naa euroa. Jättikallista hanketta on perusteltu Sörnäistenrannan kiinteistöbisneksellä, josta kaupunki ei kuitenkaan saisi vastaavia tuloja. SKP:n ja Helsinki-listojen ryhmä vastustaa Hanasaaren alasajoa. HelEn valmistelee biohiilen käyttöä, mutta biokaasu puuttuu yhä hankkeista. SKP:n ja Helsinki-listojen ryhmä on esittänyt myös HelEnin omia tuulivoimaloita ja maakaasun osuuden lisäämistä. Päästöjä voidaan vähentää merkittävästi myös energian säästötoimilla, mutta ne on päätöksessä sivuutettu. Vihreät ja VAS ydinvoimaa tukemassa Samaan aikaan kun kaupunginvaltuusto valmistautui HelEnin kehitysohjelman käsittelyyn, se päätti ensi vuoden budjetissa investoida lisää ydinvoimaan. Vain Lilli Autti (sd) ja Yrjö Hakanen vastustivat tätä. Sama linja jatkuu HelEnin kehitysohjelmassa, jossa sitoudutaan osallistumaan ydinvoiman uus- ja tehonkorotusinvestointeihin. Tämän ovat hyväksyneet (tähän mennessä ainakin kaupunginhallituksessa) myös vihreät ja Vasemmistoliitto, jotka eduskunnassa esiintyivät ydinvoimaa vastaan. Mitä maksaa, kuka maksaa? Porvarihallituksen harhaanjohtavasti vihreäksi mainostama ollut tunnettu. Se on koostumukseltaan melkein pelkästään metaaneja ja muita hiilivetyjä eikä siinä ole esimerkiksi rikkiä ja raskasmetalleja eikä palamisessa vapautuvia kiinteitä epäpuhtauksia. Tuhkaa ei synny ollenkaan. Nyt meneillään olevassa veropoliittisessa keskustelussa keskeisellä sijalla ovat hiilidioksidipäästöt, jotka myös ovat maakaasulla paljon pienemmät kuin muilla polttoaineilla. Saman lämpömäärän tuottamisessa syntyy hiilidioksidipäästöjä maakaasulla 45 % vähemmän kuin kivihiilellä. Suomessa toimi 1990-luvun alussa kaksi valtioneuvoston asettamaa hiilidioksiditoimikuntaa, jotka arvioivat päästöjen vähentämisen mahdollisuuksista. Kauppa- ja teollisuusministeriö laski, että on reaaliset mahdollisuudet vähentää CO 2 -päästöjä vuositasolla 16 miljoonaa tonnia vuoteen 2010 mennessä siirtymällä kivihiilen, öljyn ja turpeen käytöstä maakaasun käyttöön. Suomen kaikki hiilidioksidipäästöt ovat viime vuosina olleet 60-70 t/v. Nyt ollaan maakaasun käytön mahdollisuuksia tuhoamassa. Veropolitiikalla vaikutetaan ilmansuojeluun Suomessa on siis ollut vahvat ympäristöpoliittiset perusteet suosia maakaasun käyttöä veropolitiikan avulla. Markkinataloudessa juuri verotus on hyvä työkalu tässä tarkoituksessa. Nyt hallitus on päättänyt nostaa maakaasun verotuksen viisinkertaiseksi. Ilman Pöyryn selvityksiäkin olisi pitänyt olla selvää, että se heikentää tuntuvasti maakaasun hintakilpailukykyä, mistä seurauksena on siirtyminen pahemmin saas energiaverojen korotus tietää HelEnin mukaan 15 prosentin korotusta helsinkiläisten kaukolämpölaskuihin. HelEnin kehitysohjelman hintalappu on vielä kalliimpi, ellei valtuusto sitä korjaa. HelEnin satojen miljoonien investoinnit aiotaan maksaa pääosin suoraan kassavirrasta. Se tarkoittaa ylikorkeita kuluttajahintoja ja HelEnin voittovaroista kaupungille tehtyjen tuloutusten rajua leikkaamista. Hakanen on esittänyt vaihtoehtona investointien rahoittamista siten kuin tuotannolliset teolliset investoinnit yleensäkin rahoitetaan eli pääosin pitkäaikaisilla lainoilla. Esimerkiksi 30 vuoden maksuajalle jaettuna HelEnin investoinnit olisivat vuositasolla vain samaa luokkaa kuin sen viime vuosien investoinnit. Vuosaaren A ja B-voimalaitoksissa tuotetaan maakaasulla kaukolämpöä ja sähköä yli 90 % hyötysuhteella. tuttaviin polttoaineisiin. Olisi paha virhe, jos tyydyttäisiin vain muutaman vuoden siirtymäaikaan, jonka lopputulos maakaasun käytön kannalta on kuitenkin sama. Missä nyt luuraa hallituksen vihreä ilmastopoliittinen asiantuntija Oras Tynkkynen? Entä mitä sanoo puheenjohtaja Anni Sinnemäki? Selittelee radiossa hyväksymäänsä päätöstä. Luulisi vihreiden kansanedustajillakin olevan jotain sanottavaa, samoin Helsingin kaupunginvaltuutetuilla. Poliittisen tasapuolisuuden nimissä esitän käsityksenäni, että tämähän on kokoomuksen veropolitiikkaa, johon muut puolueet ovat menneet mukaan kukin vuorollaan hallituksessa istuessaan. Heikki Tervahattu Ekologisen ympäristönsuojelun dosentti (Helsingin yliopisto)

3/2010 EESPÄIN! 7 Miksi toimiva työllistämisprojekti ei kelpaa Helsingille? Helsingin kaupunki puhuu toisesta suupielestä maahanmuuttajien työllistymisen tärkeydestä ja sylkäisee toisesta suupielestä tylyn torjunnan maahanmuuttajien työllistämisprojektin jatkamiselle. Itäisellä sosiaaliasemalla on toiminut syksystä 2008 alkaen Työtä, tietoa ja työvoimaa projekti (TTT). Sen kohderyhminä ovat sekä Itä Helsingissä asuvat maahanmuuttajataustaiset työttömät että työvoimaa tarvitsevat työnantajat. Pääosin Euroopan sosiaalirahaston (ESR) tuella rahoitettu hanke loppuu tämän vuoden lopussa, koska kaupunki ei ole osoittanut jatkoon tarvittavaa 15 prosentin omarahoitusosuutta (80 000 euroa). Projektissa on luotu toimivia suhteita erityisesti itäisen Helsingin pieniin ja keskisuuriin yrityksiin, jotka ovat valmiita työllistämään maahanmuuttajia. Olemme onnistuneet saamaan yritysten luottamuksen. Meillä on yhteistyösuhteet yli 50 yritykseen. He soittavat meille, kun haluavat työllistää maahanmuuttajia, projektipäällikkö Ulla Korhonen kertoo. Työvalmennuksen ydin on asiakkaan henkilökohtaisessa kohtaamisessa: elämäntilanteen kartoittamisessa, koulutus ja ammattitaustan, toiveiden ja mahdollisuuksien, unelmien ja pettymyksien esiin saamisessa. Elämäntilanteen pohjalta asiakkaita Helsingin kaupungin johto lopetti Itäkeskuksesta ensin maahanmuuttajien neuvontapisteen ja nyt lopetetaan hyvin toiminut työllistämisprojekti. on ohjattu työnhakuun, koulutuksiin ja muihin julkishallinnon ja yhteisöjen palveluihin. Monille on riittänyt pieni apu työpaikan löytämisessä, toisten kanssa on kuljettu rinnalla pidempiäkin työllistymispolkuja. Samalla projekti on tehnyt yhteistyötä yritysten kanssa avustamalla niitä rekrytoinnissa ja opastamalla työhallinnon tukien käytössä, Korhonen selvittää projektin toimintaa. Kesäkuun lopun tilastot kertovat, että työvalmennuksessa aloittaneita on ollut yli 500, noin 40:stä eri kansallisuudesta. Avoimille työmarkkinoille (ilman tukia) heistä työllistyi 97 ja yritystoiminnan on aloittanut 13 maahanmuuttajaa. Yli puolet asiakkaista on ohjattu koulutukseen, työelämävalmennukseen tai palkkatukijaksolle. Neuvontatyön asiakkaita on ollut yhteensä noin 850. Nämä luvut tietysti nousevat vielä vuoden loppuun mennessä, ja työ jäi pahasti kesken. Kaksi vuotta on lyhyt aika uudentyyppisen toiminnan käynnistämiseen. Uskon, että olisimme saaneet projektille ESR:ltä jatkorahoituksen, Korhonen huomauttaa. Rehellinen vaihtoehto vaaleihin Olisimme halunneet jatkaa vuoden 2013 loppuun saakka. Kaupunginjohto ajaa alas Helsingin talousarvioesitykseen 2011 sisältyy muun muassa esitys kahden miljoonan euron määrärahasta maahanmuuttajien työmarkkina aseman parantamiseen. Eikö tuosta olisi voinut osoittaa 80 000 euroa hyvin alkaneen TTT projektin omarahoitusosuuteen? Lopettamalla projektin kaupunki samalla heitti kankkulan kaivoon satoja tuhansia euroja ESR:ltä tulevaa työllistämisrahaa. Kaupunginvaltuutettu Yrjö Hakanen jätti lokakuussa valtuustokyselyn TTT projektin jatkon turvaamiseksi. Hakasen mielestä on älytöntä ajaa alas Itä Helsingissä hyvin toimiva työllistämishanke ja sitten muutaman kuukauden kuluttua ryhtyä kaupungin keskushallinnossa käynnistämään uutta. Kaupunginjohtaja Jussi Pajusen (kok) vastaus oli tyly: Projektit alkavat ja loppuvat. Tämä on lyhytnäköistä toimintaa: säästetään yhtäällä pikku summa ja joudutaan maksamaan toisaalla moninkertaisesti enemmän. Hölmöläisten hommaa. MARJALIISA SIIRA eläkkeellä oleva toimittaja marjaliisa.siira@gmail.com OTA YHTEYTTÄ TULE MUKAAN TOIMINTAAN! Suomen kommunistinen puolue H Helsingin kaupungin piirijärjestö ry Haapaniemenkatu 7 9 B, 9. krs, 00530 Helsinki p. (09) 774 38 140 helsinginpiiri@skp.fi www.skp.fi/helsinki Puheenjohtaja Lauri Alhojärvi 050 363 78 32 lauri.alhojarvi@gmail.com Piirisihteeri Toivo Koivisto 050 341 25 90 toivo.koivisto@gmail.com H SKP:n Etelä-Helsingin os. Juha Pekka Väisänen 050 573 85 98 juha pekka.vaisanen @manifesti.fi H SKP:n Etu-Sörkan osasto Kristiina Haavisto 050 373 66 19 kia.haavisto@luukku.com H SKP:n Helsingin posti ja logistiikka-alan osasto Sippo Kähmi 040 706 12 23 teenik@kolumbus.fi H SKP:n Kaakkois Helsingin osasto Ari Hannikainen 044 588 69 83 H SKP:n Koillis-Helsingin os. Jorma Heinonen (09) 351 55 68 helsinginpiiri@skp.fi H SKP:n Käpylän ja Kumpulan osasto Jarmo Åsnabrygg 040 556 01 50 japijarmo@gmail.com H SKP:n Maunulan-Pakilan os. Maija Hakanen 050 570 43 68 maija.hakanen@kolumbus.fi H SKP:n Helsingin itäisen alueen osasto Juhani Lilja 0400 722 706 jussi.lilja@iki.fi H SKP:n Pitäjänmäen osasto Heikki Vuorinen (09) 566 44 08 heikki.vuorinen@helsinki.fi Oletko saanut tarpeeksesi puolueista, jotka lupaavat vaaleissa yhtä ja tekevät vaalien jälkeen toista? Jos haluat muutoksen tähän menoon, ei kannata äänestää nykyisiä eduskuntapuolueita. Niistä jokainen on pettänyt lupauksensa. Vaaleissa on tarjolla myös rehellinen vasemmistolainen vaihtoehto, joka tekee mitä lupaa. Suomen kommunistisen puolueen edustajat niin Helsingin kuin muissa kunnanvaltuustoissa ovat kaikissa tilanteissa puolustaneet johdonmukaisesti pienituloisia, työttömiä, lapsiperheitä, nuoria ja vanhuksia. Kommunistit haluavat avata politiikan suunnanmuutoksen vaatimuksille suoran väylän myös eduskuntaan. SKP kokoaa yhdessä Helsinki listojen sitoutumattomien toimijoiden kanssa vaihtoehto ohjelmaa ja ehdokaslistaa huhtikuun 17.päivä pidettäviin eduskuntavaaleihin. Tähän mennessä ehdokkaaksi on asetettu muun muassa opiskelija, SKP:n Helsingin piirin puheenjohtaja Lauri Alhojärvi Alppilassa, opiskelija, Kommunistisen nuorisoliiton pääsihteeri Irene Auer Jakomäestä, kaupunginvaltuutettu, SKP:n puheenjohtaja Yrjö Hakanen Maunulasta, Oikeutta siivoojille liikkeen aktiivi Kirsti Kangas Niemenmäestä, rockmuusikko, varavaltuutettu Kari Peitsamo Punavuoresta (sitoutumaton), työvoimaohjaaja Paula Pere Käpylästä (sitoutumaton), näyttelijä Anneli Sauli Merihaasta, Kommunistisen nuorisoliiton puheenjohtaja, opiskelija Anna- Mili Tölkkö ja SKP:n pääsihteeri, käsitetaiteilija Juha-Pekka Väisänen Punavuoresta. Täysi lista vahvistetaan heti alkuvuodesta. Jos olet kiinnostunut viemään tavallisten ihmisten muutoksen äänen eduskuntaan, tule mukaan tekemään rehellistä vasemmistolaista vaihtoehtoa. Yhdessä voimme vaatia kenkää rahamiehille ja korruptioeliitille. Jatkuvan leikkaamisen ja kilpailuttamisen sijasta tarvitaan turvattua työtä ja toimeentuloa, sota aseiden ja rasismin sijasta arjen turvaa, pienen piirin vallankäytön sijasta osallistuvaa demokratiaa. Lauri Alhojärvi Irene Auer Yrjö Hakanen Kirsti Kangas Kari Peitsamo Paula Pere Anneli Sauli Anna-Mili Tölkkö Juha-Pekka Väisänen H SKP:n ja Helsinki-listojen valtuustoryhmä www.helsinki-listat.fi Kaupunginvaltuutettu Yrjö Hakanen 050 341 23 20 yrjo.hakanen@skp.fi, www.yrjohakanen.fi Varavaltuutetut: Seppo Lampela steen1@monsp.com Kari Peitsamo repe.rocks@jippii.fi Valtuustoryhmän sihteeri: Olli Salin olli.salin@hel.fi H Pääkaupunkiseudun demokraattinen naisverkosto Tytti Kotilainen 050 557 35 37 tyttikotilainen@yahoo.co.uk H Punainen tähti Helsingin kommunistiset nuoret Irene Auer 050 528 67 89 ireneauer@gmail.com H EESPÄIN-lehti 3/2010 Marras joulukuu 2010 Julkaisija SKP:n Helsingin kaupungin piirijärjestö ry Päätoimittaja Kalle Hernberg Taitto Pia Laulainen Kuvat Toivo Koivisto ja Veikko Koivusalo Painatus TA Tieto Oy, Helsinki

8 EESPÄIN! 3/2010 Talonmies töissä Meritullinkatu 25:ssä vuonna 1970. (Kuva Simo Rista) Arjen rehelliset kuvaajat: Eeva ja Simo Rista Helsingin työttömien kulttuurikohteeksi olin tällä kertaa valinnut Eeva ja Simo Ristan mustavalkoisten valokuvien näyttelyn Asfalttia ja auringonkukkia. He kuvasivat Helsinkiä ahkerasti 60 70 luvuilla. Näyttelyn kuvat on valittu valtaisasta 60 000 kuvan joukosta. Isot, loistavasti tulostetut kuvat kertovat elävästi menneistä vuosista. Lähes jokaisen kuvan kohdalla syntyi aivan itsestään keskustelu, jossa pohdimme omia kokemuksiamme joko kuvan esittämästä aluees ta tai ihmisten vaatetuksesta. Kuvat loihtivat tuon ajan muistot elävästi mieleemme. Pukevan kauppakeskus kuvan kohdalta yksi katsoja muisteli, että se oli hänelle ainoa kauppa mistä talvitakin sai osamaksulla. Hakasalmen huvila on oivallinen paikka suurille näyttelyille, keskeinen sijainti ja mikä parasta ilmainen sisäänpääsy. Optimistin aikaa Eeva Rista kuvaili kuulemassani alueradion ohjelmassa 70 lukua optimismin ajaksi. Se oli toiminnan aikaa. Ihmiset olivat liikkeellä, ja kaiken ikäiset ihmiset! Veimme kameramme takapihoille, emme juhlinnan keskelle vaan yleisön joukkoon. Solidaarisuusliike oli valtaisaa, musiikki ja laululiike. Ihmiset ottivat poliittisesti kantaa. Oli chilen solidaarisuusliike ja pakolaiset, kaiken kaikkiaan se oli intensiivistä aikaa. Näyttelyn kuvista näkyy hyvin, miten lapset leikkivät pihoilla omia jännittäviä pihaleikkejään. Lapset leikkivät toistensa kanssa Ei ollut joku aikuinen paimentamassa vieressä. Leikit vaativat ja kehittivät mielikuvitusta ja sitähän sen ajan lapsilta löytyi! Revitty kaupunki Sanotaan että sodan jälkeinen aika hävitti enemmän taloja kuin toinen maailmansota. Tätä pohdimme, kun katsoimme taloa, johon viriteltiin banderollia, se talo on pystyssä vieläkin! Länsi Pasila purettiin, mutta Puu Käpylä säästyi tuholta. Uusiutuva Merihaka ja Ruoholahti kuvat katsottiin hyvin tarkkaan ja vertailtiin nykypäivään. Poissa ovat metallitehtaat, lautatarhat ja kivimurskaamot. Punaisten 1918 valtakunnallinen muistomerkki paljastettiin 30.8.1070. Tilaisuudesta otettu kuvasarja herätti vilkkaan keskustelun. Kuvissa Ristat tarkastelivat kameransa linssin läpi sankan yleisöjoukon keskuudesta yksittäisiä nuoria sekä vanhempia ihmisiä, ei juhlapuhujia. Kyläsaaresta Arabianrannan suuntaa otettu kuva kertoo katsojalle selvästi, mihin tuo uusi näyttävä asuntoalue rakennettiin, kaatopaikan päälle. Kaatopaikan muuttaminen nykykuntoon on varmuudella maksanut hunajaa. Kuvan taustalla savuavat Arabian tehtaanpiiput viestinevät jotakin, ulkopuolelle jää kansalaisliikkeen myöhemmin kaatama Kyläsaaren jätteenpolttolaitoksen piippu. Näyttelyyn kuuluu Ristojen kuvaama filmi, joka kannattaa ehdottomasti katsoa, sekä alakerran 70 lukuun liittyvä huone kaikkine sen ajan tavaroineen, joka tuo tuon ajan käsikosketeltavan elävästi mieleen. Tästä näyttelystä poistuimme hyvillä mielin ja moni totesi, että tänne tulen uudestaan ja tuon ystäväni mukana. TOIVO KOIVISTO Asfalttia ja auringonkukkia. simo ja eeva ristan Helsinki-valokuvia 1969-1979. Hakasalmen huvila Mannerheimintie 13.D. ke-su 11-17, to 11-19. Näyttely esillä 27.2.2011 asti. Näyttelystä on tehty samanniminen valokuvakirja. Näyttelyn kotisivuilla tuhansia kuvia: www asfalttiajaauringonkukkia.fi. Ay väen rauhanpäivät Ay väki kokoontuu taas tammikuun alussa pohtimaan työläisten ja toimihenkilöiden asemaa Suomessa, Euroopassa ja maailmassa. Työpaikkojen rauhantoimikunnan järjestämä ay väen rauhanpäivät pidetään Turussa 8 9. tammikuuta Mauno Koivisto keskuksessa Kupittaalla. Kaksipäiväisessä seminaarissa pureudutaan kolmen paneelin ja viiden työryhmän voimin työntekijöiden oikeuksiin ja rauhankysymyksiin. Samalla haetaan keinoja torjua niin suomalaisiin kuin siirtotyöläisiin kohdistuva työnantajien häikäilemätön kohtelu. Asiantuntijoina kuullaan kokeneita luottamusmiehiä, ammattiliittojohtajia ja muita asiantuntijoita. Esillä on myös se, miksi Suomessa käytetään yhä enemmän rahaa sota aseiden hankkimiseen, mutta rahaa ei riitä työllistämiseen ja perusturvaa. Ohjelmassa on perinteinen solidaarisuusillanvietto ja sunnuntaiaamun kiertoajelu. Tapahtumassa julkistetaan vuoden 2010 Rauhantyöpaikka. Bussi Helsingistä lähtee Rautatientorilta lauantaina klo 7.30. lisätietoja: www.rauhanpuolustajat.fi Punaisia lahjavinkkejä www.tiedonantaja.fi Euroopan vasemmiston kongressi NYKYINEN KRIISI JA MARX kirjoittajina John Bellamy Foster, richard Detje, Yrjö Hakanen, Pertti Honkanen, lena Huldén, Pekka sauramo, esko seppänen, Päivi uljas ym. 235 sivua. 15 euroa. Tiedonantaja ilmestyy kerran viikossa. Verkkolehti joka päivä. Tilaa maksuton näytenumero tai tutustumistarjous 3kk 20 euroa. 12 kk 75 euroa (työttömät ja opiskelijat 55 e). Tilaukset p. (09) 774 38 10, www.tiedonantaja.fi Rohkeasti vasemmalla KOLME KIRJAINTA skp:n historiasta kommunistien itse kertomana. 50 puheenvuoroa. 220 valokuvaa. Toim. Yrjö Hakanen ja emmi Tuomi. 256 sivua. 20 euroa. TIEDONANTAJA MOLUSCOS TERRESTRES DE CUBA kuuban eläintieteellisen seuran ja spartacus-säätiön julkaiseman kirjan tuotto käytetään ympäristöjärjestöjen toimintaan kuubassa. 192 sivua. Hieno kuvitus. 40 euroa. RAUHAN JA TOIVON LAPSET Valokuvia sodanvastaisesta toiminnasta. Veikko koivusalo ja tekstit Marko korvela. 120 sivua. 10 euroa. Pariisissa kokoontuu 3. 5.12. Euroopan vasemmiston kong ressi. Euroopan vasemmisto on kommunististen, sosialististen ja punavihreiden puolueiden järjestö ja yhteistyöverkosto. Sen jäsenenä on 27 puoluetta ja tarkkailijajäseniä on 11. Suomesta Euroopan va semmiston toimintaan on alusta alkaen osallistunut Suomen kommunistinen puolue. Nyt jäsenenä ovat sekä SKP että Vasemmistoliitto. Pariisin kongressiin tuvat SKP:n edustajina mm. osallishelsinkiläiset Yrjö Hakanen, Marko Korvela, Tiina Sandberg, Marjaliisa Siira ja Esa Tulkki. Kongressin pääasiakirja on vuosille 2011 2013 valmisteltu poliittinen toimintaohjelma. SKP on julkaissut siitä epävirallisen käännöksen nettisivuilla www.skp. fi/ajankohtaista.php. lisätietoja: www.european-left.org