Työterveyshuolto maatalousyrittäjän tukena Sirpa Havu 3.2.2014 Huittinen
2 Miksi työterveyshuoltoon kannattaa liittyä? Sijoitus oman hyvinvoinnin tukemiseen Terveyden edistäminen, työkyvyn parantaminen ja ylläpito Työperäisten sairauksien ehkäisy Mahdollisuus päästä kuntoutukseen Alennus MATA-maksusta Olet oman tilasi tärkein henkilöä, yritykselläsi on mahdollisuus menestyä vain, jos olet itse kunnossa
3 Ketkä voivat kuulua maatalousyrittäjien työterveyshuoltoon? pakollisesti tai vapaaehtoisesti MYEL -vakuutetut, myös sivutoimiset liittyminen on vapaaehtoista, asiakas voi periaatteessa valita julkisen tai yksityisen palveluntuottajan työterveyshuolto tekee yrittäjän kanssa palveluista kirjallisen sopimuksen sekä toimintasuunnitelman, joka tarkistetaan vuosittain Jos maatalousyrittäjä toimii työnantajana, hän on velvollinen järjestämään työterveyshuoltolain mukaiset ennaltaehkäisevät työterveyshuoltopalvelut työntekijöilleen omat sopimukset maatalousyrittäjälle että työntekijöille mielellään samalta palveluntuottajalta vain yrittäjäkohtainen hakumenettely oikeuttaa maatalousyrittäjän saamaan tilakäynnin kustannuksista korvausta valtion varoista
4 Työterveyshuollon edut Terveystarkastus 1-2 vuoden välein terveydenhoitajan haastattelu terveystottumuksista ja elintavoista sekä päätetään tarvittavat tutkimukset ja kokeet arvioidaan esimerkiksi: yleinen työ- ja toimintakyky, henkinen hyvinvointi ja fyysinen toimintakyky tarvittaessa ohjaus lääkäriin, esimerkiksi kuntoutusarvioinnin tarve, aiemmin todettu työperäinen sairaus, tilannearvio arviointi: miten yrittäjä selviytyy työssä mahdollisista sairauksista huolimatta
5 Työterveyshuollon edut Tilakäynti ja työolohaastattelu Tilakäynti pitäisi tehdä aina työterveyshuoltoon liittymisen yhteydessä ja aina tarvittaessa esimerkiksi muutostilanteissa Työoloihin tutustumisen myötä voidaan pureutua työn ja terveyden yhteyteen, esimerkiksi työn kuormittavuuteen, tapaturmariskeihin ja altisteisiin Tilakäynniltä saa palautteen, jossa kuvataan tilan työoloja ja annetaan ehdotuksia turvallisuuden ja terveyden edistämiseksi. Todetaan, mitkä asiat hyvin ja missä kehittämisen paikka Melan tilakäyntirekisteriin tietoja terveysvaaroista ja toimenpide-ehdotuksista asiakkaan suostumuksella. Hyödynnetään ainoastaan työturvallisuustyössä Tilakäyntien välillä tarvittaessa työolohaastattelu
6 Työterveyshuollon edut Toimivissa työterveyshuolloissa mahdollisuus sopia yleislääkäritasoinen avosairaanhoito ennalta ehkäisevän työterveyshuollon yhteyteen pääsee yleensä nopeammin hoitoon sairausloman pituus tarvittaessa työn vaativuuden mukaan Työterveyslääkäri voi pyytää erikoislääkäriltä arvion maatalousyrittäjän työkyvystä asiantuntijan konsultaatio ja tutkimukset kuuluvat työterveyshuoltoon tarvittaessa ammattitautitutkimuksiin lähettäminen
7 Kuntoutukseen ohjaus Kuntoutuksen tavoitteena maatalousyrittäjän toimintakyvyn, itsenäisen selviytymisen ja hyvinvoinnin edistäminen Kuntoutuksen toimijat: Mela, Kela ja kuntoremonttien järjestäjät
8 MYEL-kuntoutus Vain ammatillista Työkyky uhattuna sairauden, vain tai vamman vuoksi, jos jatkaa entisessä työssä Tavoitteena poistaa työkyvyttömyyden uhka tai lykätä sen alkamista Keinot: elinkeinotuki työtä helpottaviin koneisiin tai laitteisiin, uuden yritystoiminnan aloittamiseen tai tuotantosuunnan muuttamiseen tai koulutus uuteen ammattiin Tarvitaan hakemus ja B-lääkärinlausunto sekä selvitys työoloista (TM-lomake)
9 MATA-kuntoutus Ensisijainen, perustuu tapaturmaan tai ammattitautiin Lääkinnällistä tai ammatillista Tavoitteena palauttaa toimintakyky, entisen työn jatkaminen tai koulutus uuteen ammattiin Keinot: lääkinnällinen tai ammatillinen kuntoutus, suojainten korvaaminen, ammatillinen koulutus, elinkeinotukea työtä helpottaviin laitteisiin, tuki tuotantotoiminnan muutokseen, sopeutumisvalmennus tai työkokeilu Ei tarvitse hakea erikseen
10 Kelan kuntoutus Kelan kuntoutuksiin hakeudutaan työterveyshuollon kautta, tarvitaan B-lääkärinlausunto, kts. lisää Kelan verkkosivuilta kuntoutuskurssihaku ASLAK-kuntoutus tavoitteena terveyden edistäminen, elämänhallinnan tukeminen, työ- ja toimintakyvyn parantaminen (B-lääkärinlausunto) ryhmämuotoista lyhyt - ja pitkäkestoista toimeentuloa turvaa MYEL-työtuloon ja mahdollisiin ansiotuloihin perustuva kuntoutusraha, mahdollisuus sijaisapuun TYK-kuntoutus, lainmuutos 1.1.2014 sairauden lisäksi painotetaan asiakkaan elämäntilannetta, fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen toimintakyky tarkoitus ehkäistä työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymistä mahdollisimman varhain sisältää selvitysjakson ja valmennusjakson kuntoutusraha ja mahdollisuus sijaisapuun
11 Kuntoremontit ja tuetut lomat Voimia tilan arkeen kuntoremonttikurssit. Kolmen päivän aloitusjakso ja vastaava seurantajakso kotimaisissa kylpylöissä. Mahdollisuus kuntoutusrahaan, jos kurssille ilmoittaudutaan työterveyshoitajan lähetteellä. Mahdollisuus myös sijaisapuun, jo kurssi on työterveyshuollon toimintasuunnitelman mukaista toimintaa Lisätiedot: Sirpa Kutvonen 050 388 1510, Tuetut lomat, järjestäjänä Maaseudun terveys- ja Lomahuolto ry. Lomia myönnetään taloudellisin, sosiaalisin ja terveydellisin perustein. Tarkoitettu henkilöille, joilla ei ole muuta mahdollisuutta lomailla. Haettava kolme kuukautta ennen loman alkamista. www.mtlh.fi
Työterveyshuollon korvauksen hakeminen Yrittäjän työterveyshuolto Hakijana yrittäjä yrittäjä on hankkinut palvelut yksityiseltä palvelujen tuottajalta; yrittäjä hakee korvausta 6 kuukauden kuluessa kustannusten maksamisesta. yrittäjä liittää korvaushakemukseen ainoastaan maksukuitin tai muun tositteen kustannusten maksamisesta Hakijana kunta yrittäjä on hankkinut palvelut kunnalliselta terveyskeskukselta; kunta hakee tilitysmenettelyä käyttäen korvauksen Kelalta yrittäjän puolesta 6 kuukauden kuluessa palvelujen antamisesta. Huom. yrittäjän hakemukseen ei liitetä sopimusta tai toimintasuunnitelmaa yleisen sairausvakuutuksen lomakkeita ei käytetä työterveyshuollossa 12
Korvausluokka I Korvaukselle määritellään kaksi itsenäistä yrittäjäkohtaista vuotuista enimmäismäärää, ovat omia kokonaisuuksia 13 Korkeampi enimmäismäärä tilakäynnit tai työpaikkaselvitykset työterveyshuollon matkat työhygieeniset mittaustarvikkeet toimintasuunnitelman laatiminen ja tarkistaminen työterveyshoitajan MYEL -yrittäjälle tekemä työolohaastattelu palveluntuottajan luona tilakäyntien välivuonna Alempi enimmäismäärä terveystarkastus ohjaus ja neuvonta ensiapuvalmius (koulutukset, välineet) työterveyshuollon matkat yrittäjän matkat
Enimmäismäärät 2014 Yrittäjän työterveyshuolto Kustannukset (e/v) Korvaus (e/v) 50 % 60 % Ehkäisevä työterveyshuolto (korvausluokka I) Työpaikkaselvitys (korkeampi) 850,50 425,25 510,30 Muu ehkäisevä työterveyshuolto (alempi) 425,50 212,75 255,30 Sairaanhoito (korvausluokka II) 303,60 151,80 14
15 Maatalousyrittäjien työterveyshuollon yhteistyöryhmä Yhteistyöryhmien tehtävänä on tiedottaa paikallisista palveluista, käsitellä mennyttä ja tulevaa toimintaa Jäseninä maatalousyrittäjien edustajat, Mela-asiamies MTK-liiton edustaja, lomahallinnon, maaseutuhallinnon ja Kelan edustaja jäsenet aktiivisesti mukana markkinoimassa työterveyshuoltoa muille yrittäjille
16 Haasteet työterveyshuollossa Alhainen liittymisaste 37 %. Palveluja ei koeta toimiviksi, kuitenkin suuria eroja palvelujen laadussa ja saatavuudessa. Palvelujen sisältö ei vastaa kehittyvän maatalouden ja eri tuotantosuuntien käytännön tarpeita. Esimerkiksi tilakäyntien nykyistä palvelumallia ei pidetä kovin toimivana. Kunnat ulkoistavat palvelujaan yksityiset palveluntuottajat yhä enemmän mukana hoitamassa maatalousyrittäjien työterveyshuoltoa, koska kunnat ostavat palveluja ostopalvelusopimuksilla yksityisiltä
17 Haasteet työterveyshuollossa jatkuu Ongelmia mm. palveluntuottajat haluavat panostaa enemmän sairaanhoitoon eivät ole aina halukkaita ottamaan maatalouden asiantuntijaa mukaan tilakäynneille korkeat maksut Toimeksiantoja neuvojatilakäynnneistä tehdään vähän rästitilakäyntejä tammikuussa 2014 n. 2 500 Kunnat tiedottavat vähän maatalousyrittäjille työterveyshuollon muutoksista, voi pahimmillaan johtaa siihen, ettei yrittäjällä ole voimassa olevaa sopimusta työterveyshuollosta Työterveyshoitajien suuri vaihtuvuus ja palveluntuottajien maatalouden asiantuntemus vähenee koko ajan Maatalousyrittäjien oma aktiivisuus
18 MYEL-vakuutetut ja työterveyshuoltoon liittyneet MYEL/kpl 2010 2011 2012 2013 Varsinais-Suomi 7720 7475 7198 6967 Pirkanmaa 5432 5293 5142 5048 Satakunta 4528 4363 4194 3923 Koko Suomi 78558 75980 73334 70445 TTH/% 2010 2011 2012 2013 Varsinais-Suomi 32,6 32,8 32,9 33,1 Pirkanmaa 35,1 35,3 34,9 34,1 Satakunta 30,7 30,4 30,6 30,6 Koko Suomi 38,9 39,3 39,0 37,0
19 Maatalousyrittäjien työhyvinvointiryhmä STM:n työryhmä ehdottaa, että Melan tehtäväksi annettaisiin vastuu maatalousyrittäjien työterveyshuollon kehittämisestä ja ohjauksesta yhteistyössä Työterveyslaitoksen kanssa Tavoitteena olisi nostaa työterveyshuollon kattavuus 70 prosenttiin kaikista MYELvakuutetuista maatalousyrittäjistä (nykyisin 37 %) Työryhmä ehdottaa, että Mela palkkaisi kuntoutusohjaajan maatalousyrittäjien ja työterveysyksiköiden tueksi oikea-aikaisen kuntoutuksen varmistamiseksi. Työryhmä ehdottaa, että Mela voisi käyttää osan työeläkevaroista työhyvinvoinnin edistämiseen Byrokratian keventämiseen pitäisi saada vauhtia, byrokratia syö jaksamista Työryhmän ehdottaa lomitusjärjestelmän kehittämistä helpottamaan työn ja perhe-elämän yhteensovittamista sekä mahdollistamaan osallistumisen koulutukseen alle kolmivuotiaan lapsen kotona tapahtuvaan hoitoon saatavan sijaisavun maksun muuttaminen normaalin sijaisavun hintaiseksi (nyt korotettu 50 %:lla) selvitettävä, tukevatko aikuiskoulutukseen myönnettävät sijaisavun ehdot riittävän hyvin nykyaikaisen maatalousyrityksen koulutustarpeita lomitusjärjestelmän kokonaisuudistukseen oma työryhmä
20 Hyvinvoinnin tuki Miten toimiva työterveyshuolto auttaa? Terveyden ja yrityksen aukoton toiminta, maatilan olosuhteet dokumentoitu, jolloin mahdollinen kuntoutuksen tarve on helpompi selvittää ja kirjata Vaaran paikkojen kartoitus, tilasokeuden poistaminen, yksilöllinen riskikartoitus Välittää varhain ongelmatilanteissa Mahdollisuus sairaanhoitoon Edullinen, MATA-alennus ja itse maksettujen kulujen vähennyskelpoisuus verotuksessa
Kiitos mielenkiinnosta!