1907. Y. M. Esit N:o 26. Valtiovarainvaliokunnan mietintö N:o 13 armollisen esityksen johdosta, joka koskee Suomen valtiovaroista Valtakunnanrahastoon sotilastarpeisiin suoritettavaa apumaksua. Suomen Eduskunta on 10 päivänä Syyskuuta 1907 tekemällään päätöksellä lähettänyt Valtiovarainvaliokuntaan tämän armollisen esityksen ynnä pöytäkirjanotteen asiaa Eduskunnassa käsiteltäessä syntyneestä keskustelusta sekä samassa jättänyt Valtiovarainvaliokunnan asiaksi Perustuslakivaliokunnalta pyytää lausuntoa, mikäli asia koskee perustuslakia. Tämän päätöksen johdosta Valiokunta heti kääntyi Perustuslakivaliokunnan puoleen pyynnöllä, että se mainitussa suhteessa antaisi lausuntonsa, ja on Valtiovarainvaliokunta tämän kuun 23 päivänä saanut vastauskirjeinään vastalauseineen, joka eri liitteenä seuraa tätä mietintöä. Koska Perustuslakivaliokunta kysymyksen oikeudellisen puolen valaisemiseksi on hankkinut asiaa koskevat viralliset asiakirjat sekä antanut seikkaperäiset tiedot niiden sisällyksestä, eikä nyt jälellä oleva aika mitenkään ole myöntänyt mitään lykkäystä asian käsittelyssä, jää Valtiovarainvaliokunnan asiaksi lausua mielensä tämän kysymyksen politisesta ja rahallisesta puolesta. Valtiopäiväjärjestyksen 40 :n mukaan tulee Perustuslakivaliokunnan valmistella sinne lähetetyt asiat, Valtiovarainvaliokunnan mietintö N:o 13.
2 1907. V. M. Esit. N:o 26. jotka koskevat perustuslain säätämistä, muuttamista, selittämistä tai kumoamista, ja 69 tähän lisää, että Valtiopäiväjärjestyksen noudattamisesta esiintynyt erimielisyys on lykättävä Perustuslakivaliokuntaan, jonka siinä asiassa antamaa lausuntoa on noudatettava. Nyt esillä olevan kysymyksen oikeudelliseen puoleen nähden lienee siis lähdettävä siitä, että Perustuslakivaliokunta asiaa tutkittuansa on havainnut Eduskunnan perustuslain kannalta olevan vapaan harkinnassaan, onko nyt vaadittu rahamaksu myönnettävä vuosilta 1906 ja 1907. Tarkastuksensa tulokseksi Perustuslakivaliokunta on merkinnyt: että voimassaoleva perustuslaki ei estä Eduskuntaa myöntämästä kyseessäolevaa rahamaksua; sekä että Eduskunnalla perustuslain mukaan on oikeus päättää kyseessä olevan rahamaksun koko määrästä. Omasta puolestaan yhtyen tähän käsitykseen, saapi Valtiovarainvaliokunta nyt käsiteltävän kysymyksen laadusta huomauttaa seuraavaa. Miten vähän myötätuntoa sota ja sotataakka voivatkaan Suomessa saavuttaa, on Suomen kansa aina, mahtavampaan kansaan valtiollisesti liittyneenä, saanuf omien toivomustensa ohessa, monestipa niiden edellä ottaa huomioon sen rautaisen lain, joka vaatii kansoja ulkonaisen asemansa turvaamiseksi käyttämään voimia ja varoja, joiden soisi jäävän rauhallisten tointen ja kulttuurityön palvelukseen. Ulkopolitikan suuret kysymykset ovat, kuten vv. 1877 1878 asevelvollisuuslakia tutkittaessa tunnustettiin, ulkopuolella Suomen kansan vaikutuspiiriä, mutta niistä uhrauksista, jotka voivat siitä aiheutua, saattaa Suomen kansa kumminkin saada runsaan osansa kannettavakseen. Se, minkä kansat uhraavat rauhan aikana puolustukseen, ei ole muuta kuin vakuutusmaksu sodan monta vertaa pahempain taakkojen välttämiseksi. Pienet ja vähäväkiset kansat vielä vähemmin kuin Europan suurvallat voivat tässä koh- Valtiovarainvaliokunnan mietintö N:o 13.
1907. V. M. Esit N:o 26. 3 den asettua ulkopuolelle niitä oloja, jotka vallitsevat koko sivistyneessä maailmassa. Tähän nähden sotavarustus, vaikka se olisikin suoritettavana 1878 vuoden asevelvollisuuslain mukaan, ei tarkoittaisi yksistään Suomen etuja ja tarpeita: kansallamme on velvollisuuksia myöskin valtakuntaa kohtaan, joita ei kukaan ole tahtonut jättää silleen. Tämä velvollisuus pysyy voimassa, joskin mahdollisuus sen suorittamiseen ei nykyään ole sellainen kuin maamme perustuslait vaativat. Pyrkimykset ja tarkoitukset, jotka eivät ole lähteneet Suomen kansasta, ovat tehneet, ettei Suomella nykyään ole omaa sotalaitosta. Jos kohta tämä asema on syntynyt kansamme tahtoa vastaan, eikä sen pitkittäminen sovellu Suomen kansan etuihin tai kunniantuntoon, voipi väliaikainen velvollisuuden suoritus olla paikallaan, kunnes on palautettu sellainen tila, joka on perustuslakien mukainen. Valtiovarainvaliokunta näistä suurimmassa lyhykäisyydessä mainituista syistä arvelee, että valtiovarojen käyttäminen siihen, mitä Suomen asema valtakunnassa vaatii, voidaan katsoa olevan maan hyödyksi ja parhaaksi, vaikkei valiokunta ole katsonut mahdolliseksi kaikissa kohdissa yhtyä armolliseen esitykseen. Erityisesti on tämän yhteydessä otettava huomioon, että mitäj vaikeimmissa oloissa, kun rauhallisten ja laillisten olojen palauttaminen ehdottomasti oli tarpeen, kysymys viritettiin väliaikaisen suoriutumisen aikaansaamisesta, ja oli silloin suurtenkin taloudellisten uhrausten mahdollisuus tunnustettu, jotta yksityiset vapautuisivat siveellisistä ristiriitaisuuksista, jotka olivat sietämättömiä. Jos kohta muodollisesti sitovaan sopimukseen ei voinut 1904 1905 vuosien valtiopäivillä päästä, oli sopimuksen aikaansaamisen välttämättömyys yleisesti tunnustettu. Suomen kansa on turvatakseen oikeuttaan sisälli- Valtievarainvaliokunnan mietintö N:o 13.
4 1907. V. M. -Estt. N:o 26. sesti itsenäiseen elämään vedonnut korkeampaan maailmanjärjestykseen ja sille ei sovi muodollisten näkökohtien perustuksella pyrkiä vapaaksi edellytyksistä, jotka olivat perustuksena sille kaikkialla riemulla vastaanotetulle sanomalle, että 1901 vuoden asevelvollisuusasetus oli vaikutukseltaan lakkaava. Tältä kannalta näyttää kohtuulliselta, että sama rahamaksu, joka on suoritettu vuodelta 1905, suoritetaan myöskin vuosilta 1906 ja 1907. Jos tässä kohden Valtiovarainvaliokunnan mielestä voi hyväksyä armollisessa esityksessä ehdotetun maksumäärän, niin sitä vastoin se tapa, millä tämä määrä on ehdotettu suoritettavaksi, ei ole Valiokunnan mielestä hyväksyttävä. Tulo- ja menosäännön kokonaisuus sekä Hallitusmuodon ja Valtiopäiväjärjestyksen lausuma periaate, että varat kansan tarpeiden tyydyttämiseksi ovat hankittavat uusilla veroilla, mikäli valtiovaraston vakinaiset tulot eivät siihen riitä, vaativat ehdottomasti, että rahamaksun koko määrä nyt niinkuin v. 1905 on Eduskunnan päätettävänä. Edellä sanotun perusteella saapi Valtiovarainvaliokunta kunnioittaen ehdottaa: että Eduskunta päättäisi 20 miljonaa markkaa Suomen voittovaroista Valtakunnanrahastoon suoritettavaksi. Siinä tapauksessa että tämä Valiokunnan ehdotus saavuttaa Eduskunnan hyväksymisen, saanee Valtiovarainvaliokunta asiakseen kaikkia raha määräyksiä käsittävässä mietinnössä ehdottaa miten nämä varat ovat hankittavat. Tämän ohessa ja koska nykyinen tila, jolloin 1878 vuoden asevelvollisuuslakia ei sovelluteta, vaikka sitä ei ole laillisessa järjestyksessä kumottu, ehdottomasti on saatava päättymään, sekä siihen nähden, että se järjes- Valtiovarainvaliokunnan mietintö N:o 13.
1907. V. M. - Esit. N:o 26. 5 tely, joka 1904 1905 vuoden valtiopäivillä tässä asiassa tapahtui, edellä ehdotetun suorituksen kautta on katsottava loppuun saatetuksi, pitää Valtiovarainvaliokunta velvollisuutenaan ehdottaa alamaisessa vastauskirjeimässä anottavaksi: että sotilasasia ilman viivytystä on perustuslain mukaisella tavalla järjestettävä. Tämän asian käsittelyyn ovat ottaneet osaa puheenjohtaja Paimen ja jäsenet Ahmavaara, von Alfthan, Antila, Hakulinen, Heimonen, Kallio, Koskeiin, Koskinen, Lagerlöf, Arvid Neovius, Partanen, Rapola, Rissanen, Tainio, Tanner, Tokoi, Wiitanen, W. Wuolijoki, ja Y. K. Yrjö-Koskinen. Helsingissä, 24 p. Lokak. 1907. Valtiovarainvaliokunnan mietintö N:o 13.
1907. V. M. Esit. N:o 26. Vastalauseita. l. Emme voi yhtyä valiokunnan mietinnössä esitettyihin mielipiteisiin: 1) koska armollisen esityksen sisältö on vastoin perustuslakia ja ristiriidassa Eduskunnan veronmyöntämisoikeuden kanssa; 2} koska se tärkeä edellytys, sotilasasian perustuslainmukainen järjestäminen, jolle tätä asiaa koskeva valtiosäätyjen päätös vuonna 1905 rakentui, ei ole toteutunut ; 3) koska kyseessäolevan rahamaksun myöntäminen arveluttavalla tavalla järkyttäisi Suomen perustuslakien Eduskunnalle takaamaa oikeutta olla osallisena maan* puolustuslaitoksen järjestämisessä; sekä 4) koska se tarkotus, johon esitetyt varat käytet täisiin, ei ole hyväksyttävä, ja ehdotamme senvuoksi, että Eduskunta hylkäisi armollisen esityksen. kyseessäolevan Kun nyt vallitseva tila maan puolustuslaitoksessa on syntynyt vastoin Suomen valtiosääntöä, olisi tämä kysymys ilman viivytystä perustulainmukaisessa järjestyksessä ratkaistava. Entiseen asiain tilaan palaa- Valtiovarainvaliokunnan mietintö N:o 13.
1907. V M. Esit. N:o 26. 7 minen ei kuitenkaan olisi onneksi, sillä seisovan sotaväen ylläpito, joka varakkaammillekin maille on rasittava taakka, tulisi Suomen 'köyhälle kansalle ylivoimaiseksi. Yhtämittainen kasarmielämä, samalla kun se siveellisesti turmelee nuorison, pitää työvoimia poissa hyödyttävästä työstä. Vakinainen armeija sitäpaitsi houkuttelee vallanpitäjiä väärinkäytöksiin ja kansan pohjakerrosten oikeutettujen, sen taloudellisen aseman parantamispyrintöjen väkivaltaiseen ehkäsemiseen. Sensijaan yleinen kansanpuolustuslaitos miliisin muodossa täysin tyydyttää vaatimukset maanpuolustuksen suhteen ja on vapaa näistä ja monista muista epäkohdista, jotka vakinaisen sotaväen tekevät kansalle vastenmieliseksi. Tämän nojalla ehdotamme, että Eduskunta kääntyisi hallitsijan puoleen anoen, että Eduskunnalle annettaisiin esitys vuoden 1878 asevelvollisuuslain kumoomisesta ja yleisen kansanpuolustuksen järjestämisestä. Helsingissä 24 päivänä lokakuuta 1907. W Heimonen. F. Koskinen. A. Partanen. T. Rissanen. T. Tainio. Väinö Tanner. 0. Tokoi. Viht. Wiitanen. Wäinö «Vuolijoki. Valtiovarainvaliokunnan mietintö N:o 13.
1907. V. M. Esit. N:o 26. II. Kun en ole voinut hyväksyä tämän Valtiovarainvaliokunnan mietinnön periaatteellista pohjaa enkä sentähden myöskään Valiokunnan ehdotusten sanamuotoa, olen pitänyt tarpeellisena vastalauseessa esittää eriävän mielipiteeni. Kun jälellä oleva täpärä aika ei, niinkuin näin tärkeissä asioissa olisi suotava, enää salli Eduskunnan harkita ja hyväksyä täydellistä vastauskirjeinään ehdotusta, täytyy minun ainoastaan lyhyesti viitata siihen ajatuskulkuun, jonka minun mielestäni tulisi määrätä vastauksen sisällys, sekä muodostella ponnet, joihin vastauksen tämän mukaisesti tulisi päättyä. Esitys lähtee siitä edellytyksestä että puheena oleva apumaksu Venäjän valtakunnanrahastoon on vastike, siitä, ettei Suomi ole viime vuosina pitänyt yllä sotaväkeä, sekä että hallitsija Suomen lain mukaan olisi oikeutettu tähän tarkoitukseen määräämään maksettavaksi varoja valtio- ja sotilasrahastoista. Että Suomi yhteytensä vuoksi Keisarikunnan kanssa on velvollinen osaltaan avustamaan valtakunnan puolustusta, ei ole Suomen puolelta milloinkaan kielletty. Mutta Suomi on velvollinen antamaan tämän avustuksensa ainoastaan sillä tavalla ja siinä muodossa kuin sen perustuslait säätävät. Nämä velvoittavat Suomen asettamaan suomalaista sotaväkeä ja siten osaltaan vaikuttamaan valtakunnan puolustukseen. Mitä taas rahavaroihin tulee, on voimassa se periaate, että Suomen varat ovat käytettävät Valtiovarainvaliokunnan mietintö N:o 13.
1907. V. M. Esit. H.o 26. 9 maan hyödyksi ja parhaaksi, eikä maamme valtio-oikeudellinen asema ole sellainen, että Suomi olisi velvollinen rahavaroilla avustamaan Keisarikunnan sotaväen ylläpitoa. Mitään velvoitusta rahavastikkeen suorittamiseen ei myöskään johdu siitä, että Suomi tätä nykyä ei pidä yllä sotaväkeä, sillä tähän ei ole syy Suomen kansan. Sotilasrahaston varojen käyttämisestä ei hallitsija enää ole oikeutettu yksin määräämään. Sen jälkeen kuin 1878 vuoden Asevelvollisuuslaki astui voimaan, syntyi tämän lain 122 :n mukaan semmoinen asiantila, että kansaneduskunta on saanut eittämättömän oikeuden yhteisesti hallitsijan kanssa määrätä sotilasrahaston varain käyttämisestä. Oikeudesta yleisen valtiorahaston varain käyttämiseen on voimassa erinäisten lainsäännösten nojalla sekä sen johdosta että maamme valtiovarain tila on jo vuosikymmeniä ollut semmoinen, ettei hallitus ole tullut vakinaisilla valtiovaroilla toimeen että Suomen lait eivät salli hallitsijan ilman Eduskunnan suostumusta käyttää yleisen valtiorahaston varoja puheenaolevan menoerän suorittamiseen. Edellä esitettyjen syiden nojalla olisi Eduskunnan mielestäni Keisarilliselle Majesteetille alamaisesti ilmoitettava että, koska armollisen esityksen sanamuoto nojaa edellytyksiin, jotka ovat vastoin voimassa olevaa lakia ja seurauksillaan voisivat aikaansaada kansaneduskunnan perustuslainmukaisen itseverotusoikeuden rajoittamista, Eduskunta ei ole voinut hyväksyä sitä. Esitys näyttää mielestäni kuitenkin aiheuttavan Eduskuntaa ottamaan uudelleen harkittavaksi ne asianhaarat, jotka ovat 1904 05 vuosien Valtiosäätyjen päätöksen yhteydessä, mikäli koskee vastausta sanotuille Valtiovarainvaliokunnan mietintö N:0 13.
10 1907. V. M. Esit. N.o 26. valtiopäiville annettuun armolliseen esitykseen apumaksun suorittamisesta Venäjän valtakunnanrahastoon. Sellainen harkinta vie mielestäni seuraaviin johtopäätöksiin. Vuosien 1904 05 valtiopäivillä tehdessään vasta mainitun päätöksensä, suostuen apumaksun suorittamiseen ainoastaan yhdeltä vuodelta, lähtivät Valtiosäädyt siitä varmasta edellytyksestä, ettei sotilasasian perustuslainmukaista ratkaisua viivytettäisi yli tarpeellisen ajan. Ei kuitenkaan käy kieltäminen että puheena olevaa vastauskirjelmää on jäänyt haittaamaan jonkunlainen lansetavan epäselvyys, joka on suonut sijaa sillekin tulkitsemiselle, että kymmenen miljonan markan apumaksu Venäjän valtakunnan rahastoon olisi luvattu suorittaa myöskin vuosilta 1906 ja 1907. Tämä asianhaara näyttää puoltavan sitä, että myöskin nämä kaksikymmentä miljonaa markkaa nyt maksetaan, jottei tässä asiassa enää olisi mitään epäselvää ja jotta se aihe maan arvolle epäedullisiin väärinselityksiin poistettaisiin. Kun on eri mieliä siitä, olisiko sotilasrahaston varain käyttäminen tähän tarkoitukseen laillisesti oikeutettua ellei asevelvollisuuslain 122 ole sitä ennen asianmukaista lainsäädäntötietä muutettu, ja kun joka tapauksessa näyttää toivottavalta että sotilasrahastoa toistaiseksi säästetään, niihin sen tarkoituksen mukaisiin menoihin, jotka käyvät välttämättömiksi, kun sotilasasia jälleen tulee perustuslain mukaisesti järjestetyksi, näyttää olevan oikeinta että koko rahamäärä kaksikymmentä miljonaa markkaa maksetaan yleisestä valtiorahastosta. Edellä esitettyjen syiden nojalla näyttää Eduskunnan sentähden olevan alamaisesti Keisarilliselle Majesteetille myös ilmoitettava että Eduskunta, syystä että Valtiosäätyjen vastaus 190& 05 vuosien valtiopäiville annettuun armolliseen esitykseen apumaksun suo- Valtiovarainvaliokunnan mietintö N:o 13.
1907. Y. M. Esit. N:o 26. 11 rittamisesta Venäjän valtakunnanrahastoon, vastauksen todellisesta sisällyksestä huolimatta, on suonut sijaa sille tulkitsemiselle, että sellainen kymmenen miljonan markan apumaksu myös on luvattu vuosilta 1906 ja 1907, ja pysyen sanotun vastauksen pohjana olevassa edellytyksessä, että sotilasasian ratkaisua perustuslaillisessa järjestyksessä ei viivytetä kauempaa kuin on välttämätöntä, on päättänyt että vieläkin kaksikymmentä miljonaa markkaa on kerrassaan yleisen valtiorahaston säästyneistä varoista suoritettava Venäjän valtakunnanrahastoon. Mitä tulee yleisessä valtiorahastossa 1907 vuoden päättyessä oleviin säästöihin viitatattakoon tässä ainoastaan niihin arviolaskuihin, jotka ovat armollisessa esityksessä varojen hankkimisesta niihin tarpeisiin, joihin vakinaiset valtiotulot eivät riitä. Näiden arviolaskujen mukaan olisi valtiorahastossa ylijäämävaroja 1907 vuoden päättyessä yhteensä 18,509,000 markkaa. Tässä kohden on kuitenkin huomattava, että tullituloja on arvioitu vuonna 1907 olevan ainoastaan 39 miljonaa markkaa, jota vastoin ne vuonna 1906 nousivat 44,8 milj. markkaan ja 1907 vuoden kahdeksana ensimäisenä kuukautena niitä todellisuudessa oli 1,8 milj. mk enemmän kuin samaan aikaan vuonna 1906. Jo tämä lisää 1907 vuoden päättyessä olevan säästön yli 24 miljonan markan. Tässä yhteydessä on myös huomattava, että voitanee edellyttää varmaksi että, jos Eduskunta hyväksyy ehdotuksen 20,000,000 markan suorittamisesta Venäjän valtakunnanrahastoon, tästä johtuvassa välinsuorituksessa ainakin otetaan lukuun ne määrältään jo vahvistetut, mutta vielä maksamatta] olevat saamiset, jotka Suomen valtiovarastolla on Venäjän valtiovarastolta hajoitetun Suomen sotaväen omaisuudesta, joka on joutu- Valtiovaraivaliokunnan mietintö N:o 13.
12 1907. V. M. Esit N:o 26. nut Venäjän sotilaslaitoksen haltuun tai luovutettu sen käytetäväksi. Ensimainittua laatua olevat, määrältään jo vahvistetut saamiset nousevat 1,700,000 markan vaiheille, ja niinmuodon jonkun verran vähentäisivät suoritettavaa käteistä rahamäärää. Helsingissä, lokakuun 24 p:nä 1907. Arvid Neovius. Valtiovarainvaliokunnan mietintö N:o 13.
1907. Y. M. Esit. N:o 26. 13 III. Koska en ole voinut yhtyä valiokunnan mietinnön ensimmäiseen ponteen, niin pyydän saada täten esittää eriävän mielipiteeni. Kyseessä oleva arm. esitys perustuu siihen käsitykseen, että kun Suomi vuosina 1906 ja 1907 ei ole pitänyt yllä sotaväkeä, niin Hallitsialla on oikeus määräämään valtiovaroista suoritettavaksi rahavastikkeen näiltä vuosilta. Perustuslakivaliokunta on tämän johdosta selvittänyt, ettei tämä käsite ole sopusoinnussa valtio-oikeudellisen asemamme kanssa. Vuosien 1904 05 Valtiosäädyt vastauksessaan saman luontoiseen esitykseen asiallisilla perusteilla osoittivat myös mainitun esityksen perusajatuksen valtiooikeuteemme sopimattomaksi, vaan siitä huolimatta ei tämä käsitys ole saanut Hallitsian huomiota. Täten on arm. esitys perustuslain vastainen, koska se kieltää Suomen kansan eduskunnalta oikeuden olla osallisena valtiovaroja koskeviin päätöksiin. Sitäpaitse Valtiosäädyt käsitellessään arm. esitystä vv. 1904 05 valtiopäivillä huomauttivat nimenomaan, että»valtiosäätyjen mielestä on erittäin tärkeä, että rahallinen vastike puolustusvoiman ylläpitämisestä suoritetaan ainoastaan lyhyeltä, määrätyltä ajalta ja että sotajoukkojen asettamista siinä tarkoituksessa annetun, perustuslaillisessa järjestyksessä säädetyn lain perusteella ei viivytetä yli tarpeellisen ajan». Valtiovarainvaliokunnan mietintö N:o 13.
14 1907. V. M. Esit N.o 26. Nyt on kumminkin yli kaksi vuotta kulunut siitä, vaan arm. esityksessä ei näy pienintäkään huomautusta asian lopullisesta ratkaisusta. Päinvastoin arm. esityksestä ja; edeltävistä asiakirjoista käy selville, että puheena olevaa maksua pidetään jonkunlaisena»vakanssimaksuna»,, kun Suomi ei vuosina 1906 ja 1907 ole pitänyt yllä sotaväkeä. Tarkoitusperä saa vielä epämaäräisemmän hengen, kun ottaa huomioon, että Senaatin esitys, jonka alkulauseesta kävi selville, että»mainittua menoa pyydettiin erityisistä syistä ja että sitä niin muodoin ei ollut tarkoitettu uudistettavaksi», hyljättiin. Täten jää Suomen kansa täydellisesti epävarmuuden tilaan tämän tärkeän* kysymyksen] suhteen, vaikkei laillisen sotapalveluksen lakkautukseen' ole sillä vähintäkään syytä. Näin ollen lainvastainen hallintosuunta tällä alalla näyttää yhä jatkuvan ja kun rahallista vastiketta mainitulla tavalla vaaditaan, niin on mielestäni olemassa täysin oikeudellisia syitä tällä kertaa kieltäytyä sellaista apumaksua suorittamasta. Tämän perustuksella saan kunnian ehdottaa, että Eduskunta hyljäisi armollisen esityksen. Kyösti Kallio. Valtiovarainvaliokunnan mietintö N:o 13.
Liite. 1907. V. M. - Esit. N:o 26. Suomen Eduskunnan Perustuslakivaliokunta. Valtiovarainvaliokunnalle. Kirjelmässä viimekuluneen syyskuun 14 päivältä on Valtiovarainvaliokunta, viitaten Eduskunnan päätökseen syyskuun 10 päivältä pyytänyt Perustuslakivaliokunnan lausuntoa niistä kohdin, joissa Keisarillisen Majesteetin armollinen esitys N:o 26 Suomen valtiovaroista Valtakunnanrahastoon sotilastarpeisiin suoritettavasta apumaksusta, koskee perustuslakia. Asian käsittelyä varten on Perustuslakivaliokunta Keisarillisen Senaatin Puheenjohtajan välityksellä saanut käytettäväkseen Keisarillisesta Senaatista ja Kenraalikuvernöörin kansliasta erinäisiä asiakirjoja, jotka osittain koskevat 1904 5 vuosien valtiopäiville annettua arm. esitystä N:o 29 Suomen valtiovaroista Valtakunnanrahastoon sotilastarpeisiin suoritettavasta apulisästä, osittain valaisevat nyt käsillä olevan arm. esityksen syntyä tai kumpaankin esitykseen läheisesti liittyviä kysymyksiä. Voidaksensa arvostella, missä kohdin ja millä tavalla tämä arm. esitys koskee perustuslakia, on Valiokunta katsonut välttämättömäksi, mikäli se Valiokunnan käytettävissä olevien asiakirjain avulla on ollut mahdollista, ottaa selkoa arm. esityksen synnystä ja niistä
2 1907. V. M. Esit. N:o 26. perusteista, joille se rakentuu. Valiokunta ei näin ollen, tämän asian erinomaiseen tärkeyteen ja erityiseen laatuun nähden, ole soinut välttää seikkaperäistä selontekoa tätä arm. esitystä edeltävistä toimenpiteistä ja lausunnoista. Tässä selonteossa on Valiokunta nojautunut ainoastaan virallisista asiakirjoista saataviin tietoihin. Valtiopäiville v. 1900 antoi K. M. arm. esityksen Suomen Valtiosäädyille siitä, että poiketen 27 p. joulukuuta 1878 annetun asevelvollisuuslain 9 ja 10 :n säännöksistä reservin harjoituskokouksia ei pidettäisi vuonna 1900. Kun silloin uuden järjestelmän käytäntöön saattaminen maan sotalaitoksessa oli kysymyksenalaisena ja tämä laitos siis oli jossakin määrin väliasteellisella kannalla, olivat Valtiosäädyt sitä mieltä, että sellainen väliaikainen poikkeemus voimassaolevan asevelvollisuuslain määräyksistä, kuin arm. esitys tarkoitti, olisi hyväksyttävä, sekä ilmoittivat, että Valtiosäädyt, jotka siihen nähden, että asetusehdotus sisälsi poikkeuksen perustuslaista, olivat käsitelleet sitä Valtiopäiväjärjestyksen 71 :n säätämällä tavalla, olivat hyväksyneet arm. esityksessä olevan asetusehdotuksen muuttamattomana. Koska lähinnä seuraavinakin vuosina, ennenkuin Valtiosäädyt ensi kerran kokoontuisivat valtiopäiville taikka Valtiosäätyjen ylimääräisillä valtiopäivillä v. 1899 hyväksymä ehdotus asetukseksi erinäisten säännösten muuttamisesta asevelvollisuuslaissa saisi K. M:n armollisen vahvistuksen, saattaisi ilmaantua asianhaaroja, joissa K. M. voisi havaita olevan syytä reservin harjoituskokousten peruuttamiseen jonakuna tai joinakuina näistä vuosista, olivat Valtiosäädyt, mikäli se heistä riippui, tahtoneet poistaa ne mutkallisuudet, jotka johtuivat siitä, että sellaiseen toimenpiteeseen tarvittiin Valtiosäätyjen suostumus. Sen vuoksi olivat Valtiosäädyt puolestaan
1907. V. M. Esit. N:o 26. 3 päättäneet suostua reservin harjoituskokousten peruututtamiseen yhtenä tai useampana seuraavanakin vuonna, ennenkuin Valtiosäädyt ensi kerran kokoontuisivat valtiopäiville. Jo seuraavana vuonna tapahtui kuitenkin asevelvollisuuslain käytännöstä lakkauttaminen ilman Valtiosäätyjen suostumusta sekä uuden ilman Valtiosäätyjen myötävaikutusta syntyneen asevelvollisuusasetuksen julkaiseminen; vieläpä maksettiin ilman Valtiosäätyjä kysy-, matta Venäjän valtakuananrahastoon vuosina 1902 4 eri erissä kaikkiansa 14,230,000 markkaa. Valtiosäädyillä ei ollut ennen kuin 1904 05 v:n valtiopäivillä tilaisuutta lausua mielipidettänsä näistä tapahtumista. Anomuksessaan 31 päivältä joulukuuta 1904 lausuivat Valtiosäädyt 1901 vuoden asevelvollisuusasetuksesta m. m.: «Kun kysymys Suomen asevelvollisuudesta ja sen yhteydessä olevista asioista ei ole voinut saada pätevää ratkaisua 1901 vuoden asetuksen kautta ja kun yhteiskunnalle kokonaisuudessaan on tuiki välttämätöntä, että vältetään ne jatkuvat ristiriidat ja onnettomuudet, joita sanotun asetuksen edelleen sovelluttaminen synnyttäisi, rohkenevat Valtiosäädyt toivoa, että T. K. M:nne armossa suvaitsisi määrätä, että heinäkuun 12 (kesäkuun 29) päivänä 1901 annettua asevelvollisuusasetusta on, peruuttamalla hetimiten kutsunnat, lakattava käyttämästä, kunnes kysymys asevelvollisuudesta Suomessa tulee perustuslain mukaisessa järjestyksessä ratkaistuksi, ja että kutsunnasta poisjääneille tahi muuten 1901 vuoden asetuksen täytäntöönpanoa varten määrätyt seuraamukset saavat raueta. Ja kun väliaikaisia toimenpiteitä saattaa olla tarpeen siihen asti, kun sotilaskysymys saadaan laillisesti järjestetyksi, saanevat valtiopäivät vastaanottaa semmoisia toimenpiteitä koskevan armollisen esityksen, joihin ei voida hallinnollista tietä ryhtyä. Mitä erittäin tulee kaartinpataljoonan väliaikaiseen täydentämiseen vapaaehtoisuuden perusteella, katsovat Valtiosäädyt voi-
4 1907. Y. M. Esit. N:o 26. vansa selittää ettei nykyiseen asiantilaan nähden mikään enempi myötävaikutus Valtiosäätyjen puolelta tätä varten olisi tarpeen.» Venäjän valtakunnanrahastoon tapahtuneista maksunsuorituksesta puhuivat Valtiosäädyt vastauksessaan arm. esitykseen N:o 12, joka koski m. m. suostuntamenoarvion väliaikaista järjestämistä, esittäen sen alamaisen pyynnön, että K. M. suvaitsisi, ennenkuin enempiä apulisiä Venäjän valtakunnanrahaston menoihin Suomen valtiovaroista osotetaan, Valtiosäädyille antaa armollisen esityksen semmoisten apulisien tarkoituksesta ja määrästä. Viimeksimainitun Valtiosäätyjen alamaisen pyynnön johdosta lausui Senaatti, jolta lausuntoa siitä oli vaadittu, kirjelmässään 15 p:ltä helmikuuta ainoastaan, että tämä kysymys oli mitä lähimmässä yhteydessä niiden asiain kanssa, joita käsitellään Valtiosäätyjen alamaisessa anomuksessa 31 p:ltä joulukuuta 1904, josta Senaatin lausuntoa niinikään oli vaadittu, ja että Senaatti pyytää saada K. M:lle esittää alamaisen lausuntonsa Valtiosäätyjen kyseessäolevasta sotilaskysymystä koskevasta alamaisesta anomuksesta, niin pian kuin töiden kulku Senaatissa alamaisen lausunnon antamiseksi Valtiosäätyjen mainitusta anomuksesta tekisi sen mahdolliseksi. Kaksi päivää myöhemmin, 17 p. helmikuuta, lausui Senaatti kuitenkin jo mielensä tästä asiasta. Tässäkin lausunnossa viittasi Senaatti, joka katsoi kysymyksen laatuunsa nähden olevan Valtiosäädyille esitettävän, siihen lausuntoon, minkä Senaatti oli antava Valtiosäätyjen, laillisen järjestyksen palauttamista koskevasta anomuksesta, missä Senaatti oli saava tilaisuuden tarkemmin lausua ajatuksensa sotalaitoksen järjestämisestä Suomessa. Mutta kun tämä kysymys Senaatin mielestä ei ollut vielä riittävästi valmisteltu voidaksensa saada lopullisen ratkaisun, niin Senaatti väliaikaisena toimenpiteenä esitti, että K. M. suvaitsisi armossa käskeä, että, kunnes asevelvollisuuskysymys Valtiosäätyjen myötävaikutuksella olisi
1907. V. M. E8it. N:o 26. 5 ratkaistu, 1901 vuoden asevelvollisuuslakia olisi sovellutettava ainoastaan Suomen kaartinpataljoonan täydentämiseksi. Katsoen siihen, että Suomi tänä väliaikana ei tulisi asettamaan muuta sotaväkeä kuin kaartinpataljoonan, Senaatti sen ohessa katsoi kohtuulliseksi, että Suomen valtiovaroista sanottuna aikana vuosittain olisi suoritettava Valtakunnanrahastoon vakanssimaksuna määrätty rahamäärä, jonka suuruus, maan varoihin katsoen, Senaatin mielestä olisi vahvistettava yhdeksäksi miljoonaksi markaksi vuodessa. Tämä meno voitiin Senaatin mielestä lähinnä suorittaa sotilasrahaston vapaista tuloista. Mutta kun nämät tulot, kun ensin vähennettiin rahastosta suorastaan maksettavat menot, mitkä nousivat 1,000,000 markkaan, siihen luettuna kustannukset kaartinpataljoonan ylläpidosta, nousivat ainoastaan noin 1,200,000 markkaan vuodessa, niin olisi puheenaolevaa tarkoitusta varten valtiorahastosta sotilasrahastoon vuosittain siirrettävä 6,000,000 markkaa. Sen lisäksi tarpeelliset varat, mitkä tekivät noin 1,800,000 markkaa vuodessa, voitaisiin esittää Valtiosäädyille osotettaviksi Suomen Pankin voittovaroista. Se ehdotus arm. esitykseksi, jonka senaatti tämän nojalla teki, oli näin kuuluva:»alamainen ehdotus Keisarillisen Majesteetin armolliseksi esitykseksi Suomenmaan Valtiosäädyille Suomen valtiovaroista Valtakunnanrahastolle suoritettavasta sotilasvakanssimaksusta sekä sitä varten tarpeellisten varain osottamisesta. Kun Suomen sotalaitoksen lopullinen järjestäminen vaatii erinäisiä valmistuksia, niin on Keisarillisen Majesteetin armollinen tahto, että, kunnes tätä koskeva kysymys on saavuttanut lopullisen ratkaisunsa, asevelvollisten kutsuntoja 29 päivänä Kesäkuuta (12 päivänä Heinäkuuta) 1901 annetun Asevelvollisuuslain määräysten mukaan on toimitettava ainoastaan Henkivartioväen 3:nnen Suomen tarkkaampujapataljoonan täydentämiseksi, mutta
6 1907. V. M. Esit N:o 26. että sillä aikaa Suomen valtiovaroista on Valtakunnanrahastolle suoritettava vuotuinen sotilasvakanssimaksu. Mitä tulee tämän maksun suuruuteen, niin on maan varoihin nähden katsottu, että se olisi määrättävä yhdeksäksi miljoonaksi markaksi vuodessa. Keisarillinen Majesteetti on sentähden tahtonut Valtiosäädyille ehdottaa että, kunnes Suomen sotalaitoksen järjestämistä koskeva kysymys Valtiosäätyjen perustuslainmukaisella myötävaikutuksella on saavuttanut lopullisen ratkaisunsa, jota ennen asevelvollisten kutsuntoja on toimitettava ainoastaan Henkivartioväen 3:nnen Suomen tarkkaampujapataljoonan täydentämiseksi, on Suomen valtiovaroista Valtakunnanrahastolle suoritettava sotilasvakanssimaksu, suuruudeltaan yhdeksän miljoonaa markkaa vuodessa. Kun sotilasrahaston käytettävissä olevat tulot, jotka, kun rahaston menot vähennetään sen tuloista, nousevat noin 1,200,000 markkaan vuodessa, eivät riitä tämän menon suorittamiseen, niin on Keisarillisen Majesteetin armollinen aikomus siirrättää kunakin vuosista 1905, 1906 ja 1907 valtiorahastosta sotilasrahastoon sanottua tarkoitusta varten kuusi miljonaa markkaa; ja on Keisarillinen Majesteetti tahtonut täten ehdottaa, että Valtiosäädyt Suomen Pankin voittovaroista osottaisivat sen rahamäärän, suuruudeltaan 1,800,000 markkaa vuodessa, joka tämän lisäksi tarvitaan yllä esitetyn menon suorittamiseen varainhoitokautena 1905 1907.» Lausunnossan 4 p:ltä maaliskuuta 1905 Valtiosäätyjen anomuksesta, joka koski laillisen järjestyksen palauttamista, oli Senaatilla tilaisuus palata asiaan. Asevelvollisuusasiaan nähden Senaatti siinä esitti muutamia yleisiä perusteita asian lopulliseksi järjestämiseksi: että Suomen kansalaisten sallittaisiin suorittaa asevelvollisuutensa erityisissä joukko-osastoissa, joihin kuitenkin myös Suomessa asuvia syntyperäisiä venäläisiä voitaisiin ottaa, että sanotut joukot rauhan aikana olisivat sijoitet-
1907. V. M. Esit. N:o 26. 7 tuna Suomeen, että joukkojen välittömän päällystön tulisi osata suomea, että korkein rauhanaikuinen lukumäärä (ehd. 12,000) määrättäisiin, että joukkojen taloudenhoito olisi suomalaisten viranomaisten asiana ja että uuteen lakiin 1901 vuoden laista otettaisiin määräykset palvelusajasta, mutta että muut asiat olisivat hallitsijan yksinään päätettävät. Samalla kuin Senaatti pyysi saada oikeutta valmistaa esitystä Valtiosäädyille näiden periaatteiden mukaan, samalla Senaatti ehdotti toimenpiteitä asian väliaikaista järjestämistä varten siihen suuntaan,»että Valtiosäätyjen valtiosäännönmukaisella myötävaikutuksella maalattaisiin että 12 p:nä heinäkuuta (29 p:nä kesäkuuta) 1901 annettua asevelvollisuuslakia toistaiseksi ja siksi kuin puheenaoleva kysymys on saanut lopullisen ratkaisunsa, niinkuin tähänkin asti, käytettäisiin vain sen verran kuin Suomen kaartin tarkkampujapataljoonan täydentämiseksi tarvittaisiin, mutta Suomen yleisistä varoista sillä aikaa maksettaisiin apulisiä valtakunnan menojen suorittamiseksi sotilaallisia tarkoituksia varten». Jos näin tapahtuisi, oletti Senaatti kutsuntain voivan tapahtua ilman häiriöitä. Asiasta antoi Kenraalikuvernööri lausuntonsa 22 p. maalisk. 1905. Hän huomautti että Valtiosäätyjen tästä asiasta lausuma toivomus tarkoitti toiselta puolen 1901 vuoden asevelvollisuuslain täydellistä tarkastusta yhdessä valtiopäiväin kanssa sekä toiselta puolen tämän lain toimeenpanemisen keskeyttämistä, kunnes tämä tarkastus olisi toimitettu. Kenraalikuvernööri puolestaan lausui että edellisen pyynnön täyttäminen olisi selvästi ristiriidassa paraillaan koossaolevain valtiopäivien alkajaisissa pidetyssä armollisessa puheessa lausutun Hallitsijan tahdon kanssa, mikä koski mainitun lain pääperusteiden säilyttämistä muuttamattomassa voimassa. Tosin ei tämän puheen sananmukainen ajatus estänyt tekemästä osittaisia muutoksia ja lisäyksiä. Mutta kuitenkaan ei vielä voinut päättää, tuliko tästä asiasta
8 1907. V. M. Esit. No 26. annettavaksi esitystä Valtiosäädyille, koska kysymys yleisvaltakunnallisen ja paikallisen suomalaisen lainsäädännön alojen toisistaan rajoittamisesta paraillaan oli harkinnanalaisena erityisessä komiteassa, jonka puheenjohtajana oli senaattori Tagantsev, ja ennenkuin tämä komitea oli työnsä lopettanut, oli tietymätöntä, tulisiko paikallisen lainsäädännön alalle siirretyksi mitään asevelvollisuutta koskevia asioita. Tämän johdosta ei Kenraalikuvernööri pitänyt mahdollisena vakanssiveroa koskevassa valtiopäiväesityksessä huomauttaa, niinkuin Senaatti oli ehdottanut, tapahtuvasta sotilaskysymyksen järjestämisen ratkaisusta Suomessa»Valtiosäätyjen perustuslainmukaisella myötävaikutuksella». Mitä taas tuli Valtiosäätyjen anomukseen 1901 vuoden asevelvollisuuslain väliaikaisesta lakkauttamisesta, niin tämä pyyntö näytti Kenraalikuvernöörin mielestä huomioonotettavalta. Mainittua lakia toteutettiin ainoastaan Henkivartioväen 3:nnen Suomen tar k kam pujapatal Joonan täydentämiseksi, johon vuosittain tarvittiin vähemmän kuin 200 rekryyttiä, mutta tämän tähden oli ylläpidettävä koko joukko asevelvollisuutta koskevia laitoksia sekä tuottavasta työstä koottava enemmän kuin 20,000 henkeä kutsuntaan. Paitsi niitä selkkauksia, joita syntyi siitä, että osa Suomen asujamistoa vastusti asevelvollisuuslain toimeenpanoa, näytti siltä, etteivät suoritetut uhraukset olleet missään suhteessa valtakunnan tämän lain vaikutuksesta saamiin etuihin. Mutta koska, niinkuin Kenraaliadjutantti Saharov oli ilmoittanut, lähimmässä tulevaisuudessa ei ollut odotettavissa 1901 vuoden asetuksessa edellytettyjen,»etupäässä suomalaisilla täydennettävien» sotajoukko-osastojenmuodostamista, piti Kenraalikuvernööri enimmin tarkoitustaan vastaavana, että asetuksen sovelluttaminen lakkautettaisiin, kunnes joukot muodostettaisiin. Näin ollen oli Kenraalikuvernöörin mielestä täysin oikeudenmukaista, että Suomen kruunu vastikkeeksi siitä, että Suuriruhtinaanmaan asujamisto väliaikaisesti vapautettaisiin henkilökoh-
1907. V. M. Esit. N:o 26. 9 täisen asevelvollisuuden suorittamisen taakasta, saatettaisiin ottamaan osaa Keisarikunnan sotilaallisiin menoihin. Määritellessään»sotilasvakanssiveron» 9 miljoonaksi markaksi vuodessa oli Senaatti esityksessään edellyttänyt, että asevelvollisuuslakia edelleenkin sovellutettaisiin 3:nnen henkivartiopataljoonan täydentämiseksi. Jos Suomi väliaikaisesti vapautettaisiin pakollisesta henkilökohtaisesta asevelvollisuudesta olisi tätä summaa Kenraalikuvernöörin mielestä korotettava vielä yhdellä miljoonalla. Kenraalikuvernööri ilmoittaa toivovansa että arm. esitys vakanssiverosta laadittaisiin tähän suuntaan. Maaliskuun 31 p:nä esiteltiin Senaatissa armollinen julistuskirja 16 /29 prltä maaliskuuta 1905, jossa ilmoitettiin, että Hallitsija, suostuen Suomen Valtiosäätyjen alamaiseen esitykseen, Suuriruhtinaanmaan sotilaslaitoksen järjestämisestä ja ottaen huomioon, että mainittua esitystä ei voitu lopullisesti ratkaista ennenkuin yleisvaltakunnallisen ja Suomen paikallisen lainsäädännön alojen toisistaan rajoittamista varten erityisesti asetettu komitea oli suorittanut tehtävänsä, oli nähnyt hyväksi toistaiseksi käytännöstä lakkauttaa kesäkuun 29 (heinäkuun 12) p:nä 1901 annetun Suomen asevelvollisuuslain niiden perusteiden mukaan kuin oli osotettu samana päivänä Valtiosäädyille annetussa arm. esityksessä. Mainitussa esityksessä, joka samalla kertaa esiteltiin, mainittiin niinikään että H. M. Keisari ja Suuriruhtinas oli nähnyt hyväksi,»suostuen nyt koolla olevien valtiopäivien esitykseen, toistaiseksi käytännöstä lakkauttaa kesäkuun 29 (heinäkuun 12) päivänä 1901 annetun asevelvollisuuslain, ollen samalla Suomen valtiovaroista tammikuun l päivästä 1905 1907 vuoden loppuun suoritettava Valtakunnan Rahastoon vuotuinen apulisä sotilastarpeisiin.» Maan varoihin nähden oli katsottu kohtuulliseksi määrätä tämän apulisän suuruus kymmeneksi miljoonaksi markaksi, jonka suorittamiseksi olisi sotilasrahaston vuotuisten tulojen, noin 1,200,000 markan, li-
10 1907. V. M. Esit. N:o 26. saksi vuosien 1905, 1906 ja 1907 kuluessa valtiorahastosta sotilasrahastoon sanottua tarkoitusta varten vuosittain siirrettävä 7,000,000 markkaa; puuttuvan määrän hankkimiseen varainhoitokauden 1905 1907 aikana ehdotti K. M. Valtiosäädyille, että Suomen Pankin voittovaroista osotettaisiin 1,800,000 markkaa vuodessa. Vastauksessaan Valtiosäädyt lähtivät siitä edellytyksestä, että armollinen esitys tarkoitti semmoista Valtiosäätyjen anomuksessa 31 p:itä joulukuuta 1904 mainittua väliaikaista toimenpidettä, johon ei käynyt hallinnollista tietä ryhtyminen ja ettei tehty ehdotus ollut mikään uusi, anomuksesta riippumaton asia, vaan niitä sotilaslaitoksen alaan kuuluvia kysymyksiä, jotka anomuksen johdosta olivat kaivanneet armollista ratkaisua. Niinikään edellyttivät Valtiosäädyt ettei 29 p. maaliskuuta 1905 annetun julistuskirjan sisällystä, mikäli tässä asiassa tarpeelliseen uuteen lainsäädäntöön tuli, voitu käsittää muuksi kuin myönnytykseksi, että Valtiosäädyillä oli oikeus ottaa tähän lainsäädäntöön osaa, vaikka se ajankohta, jolloin lakiehdotus valtiopäiville annettaisiin, vielä riippui eräästä julistuskirjassa mainitusta erityisestä asianhaarasta. Jos sotilaslaitoksen alalla v. 1901 alkanut lainvastainen hallintosuunta edelleen olisi jatkunut, mutta rahallista apua sotilaallisiin tarkoituksiin Suomen sotilasmenojen vähäisen määrään perusteella kuitenkin olisi vaadittu, olisi ollut päteviä oikeudellisia syitä kieltäytyä semmoista apumaksua suorittamasta, eikä sen kautta millään tavoin olisi syrjäytetty Suomen velvollisuuksia puolustuslaitoksen nähden, jotka velvollisuudet Valtiosäädyt olivat tunnustaneet. Mutta kun laillisuuden tielle tässä suhteessa taas oli astuttu, oli asiaintila sellainen, että edellämainitut velvoitukset voitiin ja piti ottaa varteen asiata harkittaessa. Arm. esityksen sisällystä ja sanamuotoa tarkastaessaan katsoivat Valtiosäädyt velvollisuudekseen viitaten 31 p. joulukuuta 1904 antamaansa vastaukseen arm. esitykseen
1907. V. M. Esit. Nio 26. 11 N:o 12, lausua, että kun Suuriruhtinaanmaan valtiovara-asiat ovat erikseen eheä kokonaisuus sekä Suomen valtiovaroja, kuten Valtiopäiväjärjestyksen 27 :stäkin, joka vastaa 1772 vuoden Hallitusmuodon 50 :ää, käypi selville, on käytettävä Suomen hyödyksi ja parhaaksi, seurasi tästä, ettei apumaksuja Venäjän valtakunnanrahastoon käynyt oikeudenmukaisesti paneminen Suomenmaan menoarvioon, elleivät Valtiosäädytkin menon tarkoitusta ja määrää tutkittuaan olleet havainneet semmoisen maksun olevan Suomenmaan hyödyksi taikka johtuvan sen velvoituksista Keisarikuntaa kohtaan. Samalla lausuivat Valtiosäädyt, ettei sotilasrahaston tuloja, ne kun perustuvat ruotujakolaitokseen, jota Hallitusmuodon 18 :n mukaisesti ei voida Valtiosäätyjen suostumuksetta muuttaa, saanut hallinnollista tietä tehdyn päätöksen kautta käyttää mihinkään sanotulle rahastolle vieraaseen tarkoitukseen. Valtiosäätyjen mielestä oli tärkeätä, että rahallinen vastike puolustusvoiman ylläpitämisestä suoritettiin ainoastaan lyhyeltä määrätyltä (ruots.»begränsad») ajalta ja että sotajoukkojen asettamista siinä tarkoituksessa annetun, perustuslainmukaisessa järjestyksessä säädetyn lain perusteella ei viivytettäisi yli tarpeellisen ajan. Siihen nähden että esityksessä ehdotettu maksunsuoritus Suomen valtiovaroista oli väliaikainen toimenpide, joka oli aiheutunut K. M:n arm. suostumuksesta Valtiosäätyjen esitykseen 1901 vuoden asevelvollisuusasetuksen käyttämisen lakkauttamisesta, katsoivat Valtiosäädyt että maksunsuoritus voitiin hyväksyä, mutta ainoastaan yhdeksi vuodeksi, koska valtiopäiväin äkillisen päättämisen johdosta sekä sen vuoksi, että valtiovaroja koskevat esitykset myöhään annettiin Valtiosäädyille, ei täydellistä tulo- ja menoarvion järjestelyä oltu voitu laatia ja kysymyksessä oli Suomen valtion menoarviossa siksi tuntuva määrä. Esittämiensä syiden nojalla Valtiosäädyt siis päättivät,»että Valtiosää- dyt suostuvat siihen, että vuodelta 1905, sittenkuin yleisestä
12 1907. Y. M. Esit N:o 26. valtiorahastosta on 7,000,000 markkaa siirretty sotilasrahastoon, viimeksimainitun rahaston käytettävissä olevat varat suoritetaan valtakunnanrahastoon, sekä että se määrä, mikä tarvitaan tämän lisäksi, jotta vastamainittu maksumäärä nousisi 10,000,000 markkaan, osotetaan suostuntarahaston varoista, ei kuitenkaan enempää kuin 1,800,000 markkaa.» Valtiosäätyjen alamainen vastaus esitettiin Senaatissa 6 p. kesäkuuta 1905 lausunnon antamista varten.»edelleen ovat Valtiosäädyt» niin sanottiin Senaatin lausunnossa»t. K. M:nne asiassa antaman arm. esityksen johdosta suostuneet siihen, että vuodelta 1905, sen siirron tapahduttua valtiorahastosta sotilasrahastoon, josta T. K. Mrnne on suvainnut antaa armollisen käskyn, sotilasrahaston käytettävissä olevat varat suoritettaisiin valtakunnanrahastoon sekä että se määrä, joka tätä paitsi tarvitaan, jotta siirto nousisi 10,000,000 markkaan, osotettaisiin suostuntarahaston varoista, ei kuitenkaan enempää kuin 1,800,000 markkaa.» Tässä lausunnossaan, jonka Senaatti antoi samassa kirjelmässä ja samassa yhteydessä, missä Senaatti lausui mielensä Valtiosäätyjen muista tulo- ja^ menoarvion järjestämistä koskevista päätöksistä, Senaatti,»alamaisuudessa puoltaa armollista vahvistusta» Valtiosäätyjen päätökselle. Kenraalikuvernöörin 7/20 p. kesäk. antama lausunto asiasta koskee varsinaisesti vain maan raha-asiain järjestämistä sen johdosta, että Valtiosäädyt olivat myöntäneet kaikki suostunnat vain yhdeksi vuodeksi, mutta ehdottaa Valtiosäätyjen päätösten vahvistamista kuluvaksi vuodeksi. Valtiosäätyjen päätöksen mukaisesti annettiin 6/19 p. heinäk. 1905 arm. asetus, joka sisälsi, että»sittenkun yleisestä valtionrahastosta 7,000,000 markkaa on siirretty sotilasrahastoon, suoritetaan vuodelta 1905
1907. V. M. Esit. N:o 26. 13 viimeksimainitun rahaston käytettävissä olevat varat valtakunnanrahastoon, ja se määrä, mikä tarvitaan tämän lisäksi, jotta vastamainittu maksumäärä nousisi 10,000,000 markkaan, osotetaan suostuntarahaston varoista, ei kuitenkaan enempää kuin 1,800,000 markkaa.» Tämän asetuksen mukaisesti suoritettiin mainittu määrä, 10,000,000 markkaa, v. 1905 Venäjän valtakunnanrahastoon. Se kaartinpataljoonan täydentäminen vapaaehtoisuuden tietä, jota Valtiosäädyt olivat edellyttäneet, ei saavuttanut arm. hyväksymistä, vaan hajoitetiin päiväkäskyllä 7 p:ltä syyskuuta ja armollisella määräyksellä 4 päivältä joulukuuta 1905 viimeinen Suomen sotaväen jäännös, Suomen kaartinpataljoona. Julistuskirjassa 4 p:ltä marraskuuta 1905, jossa Hallitsija, lopullisesti harkittuansa Valtiosäätyjen alamaista anomusta 31 p:ltä joulukuuta 1904 toimenpiteistä laillisen järjestyksen palauttamiseksi maahan, oli havainnut niiden ansaitsevan armollista huomiota sekä olevan täytäntöönpantavat, kumottiin vihdoin kokonaan 1901 v:n asevelvollisuusasetus. Se uusi hallitus, joka joulukuun alussa 1905 astui toimeensa, teki jo 21 p. joulukuuta Hallitsijalle alamaisen esityksen asevelvollisuusasian järjestämisestä. Vaikka Senaatti ei vielä ollut valmis tutkittavaksi alistamaan ehdotusta tähän asiaan tarpeellisten töitten järjestämisestä, esitti Senaatti, että hiljakkoin määrättyä henkivartioväen Suomen tarkkaampujapataljoonan hajoittamista ei olisi loppuun saatettava, vaan pataljoona jätettävä edelleen olemaan, kantajoukon muodostamista varten, josta uusille Suomen sotajoukoille voisi saada harjoitusopettajia ja alapäällikköjä. Kaartin pataljoonan päällikkö- ja alipäällikkökunnan avulla, joka ei vielä ollut laskettu hajalleen, voitaisiin lyhyessä ajassa luoda uusi täydellinen pataljoona ottamalla palvelukseen tarvittava määrä miehiä vapaaehtoisten sopimusten perusteella. Lähettäessään tämän Senaatin
14 1907. Y. M. Esit N:o 26. ehdotuksen v. t. Ministerivaltiosihteerille lausui Kenraalikuvernööri 30 p. joulukuuta 1905 / 12 p. tammikuuta 1906 päivätyssä kirjelmässään, että koska Henkivartioväen 3:s Suomen tarkkampujapataljoona hajotettiin sen johdosta, että sen täydentäminen yleisen asevelvollisuuden perustuksella lakkasi, ja koska Senaatin anomus ennen kaikkea koski sotilaslaitosta, Kenraalikuvernööri arveli, että tämän kysymyksen lopullinen ratkaisu saattoi tapahtua ainoastaan sotilaallisten näkökohtien mukaan, jonka vuoksi hänen mielestään oli välttämätöntä asiasta saada valmistavat lausunnot kaartinj eukkojen ja Pietarin sotilaspiirin sotajoukkojen korkealta Ylikomentajalta ja Sotaministeriltä. Koska sitäpaitsi tämä kysymys oli asetettu yhteyteen suomalaisten sotajoukkojen uudelleenasettamisen kanssa, Kenraalikuvernööri huomautti, että Suomen asujamiston asevelvollisuuden suorittamisella ja suomalaisten kansallisten sotajoukkojen uudelleen asettamisella ei ollut ainoastaan paikallinen, vaan myös yleisvaltakunnallinen merkitys. V. t. Ministerivaltiosihteerin kirjelmässä 5 prltä helmikuuta / 23 prltä tammikuuta ilmoitettiin, että Hallitsija ei ollut katsonut mahdolliseksi suostua Senaatin tekemään esitykseen. Senaatin talousosaston Varapuheenjohtajan Eduskunnan täysi-istunnossa viimekuluneen syyskuun 10 päivänä tekemän ilmoituksen mukaan oli Senaatissa valmisteltavana ehdotus uudeksi sotilaslaiksi, joka läheisessä tulevaisuudessa oli valmistuva Hallitsijalle esiteltäväksi. Määräykset siitä järjestyksestä ja niistä oikeusperiaatteista, joiden mukaan Suomen sotalaitosta koskevan lainsäädännön tulisi tapahtua, oli jo otettu siihen ehdotukseen uudeksi hallitusmuodoksi, jonka Senaatti oli valmistanut. Yhteydessä marraskuun 4 p:n julistuskirjan kanssa oli n. s. valtakunnanlainsäädäntökomitean suomalaisten jäsenten eronpyyntö, jonka tässä puheeksi ottamiseen on syytä, koska tätä komiteaa oli mainittu sekä arm. julistuskirjassa 16/29 p:ltä maaliskuuta 1905 että samana
1907. V. M. Esit. N:o 26. 15 päivänä annetussa arm. esityksessä. Komitea oli saanut alkunsa sen johdosta, että Senaatti kirjelmässään 16 p:ltä huhtikuuta 1902 oli ilmoittanut, että 15 (3) p. helmikuuta 1899 annetun arm. julistuskirjan sekä siihen kuuluvien perussäännösten määräykset eivät soveltuneet Suomen Valtiopäiväjärjestyksen säännöksiin. Tämä johti siihen, että K. M. l p. marraskuuta (19 p. lokakuuta) 1904 käski, että valmistelemaan kysymystä yleisvaltakunnallisen ja Suomen paikallisen lainsäädännön alojen toisistaan rajoittamisesta oli asetettava komitea, jossa oli oleva sekä venäläisiä että suomalaisia jäseniä. Heti marraskuun julistuskirjan julkaisemisen jälkeen, 9 p. marraskuuta 1905, antoivat puheenalaisen komitean suomalaiset jäsenet yhteisesti Senaattiin kirjelmän, jossa he alamaisuudessa pyysivät vapautusta komitean jäsenyydestä, mainiten syyksi m. m. niitä muuttuneita oloja, jotka olivat, sen jälkeen kuin heidät oli määrätty komitean jäseniksi, syntyneet erittäinkin 4 p. marraskuuta 1905 annetun arm. julistuskirjan antamisen johdosta. Asia tuli käsiteltäväksi Senaatissa vasta 31 p. toukokuuta 1906, jolloin Senaatti päätti lähettää anomuksen K. M:lle sekä, siihen katsoen että ne edellytykset, jotka olivat olleet puheenalaisen komitean asettamisen aiheena, olivat poistuneet, esittää K. M:lle, että mainitut komitean jäsenet vapautettaisiin heille annetusta toimesta. Samalla Senaatti ilmoitti ettei uusien jäsenten määräämiseen eronneiden sijaan näyttänyt olevan syytä. Asia on vielä korkeimmassa paikassa ratkaisematta. Kysymys apumaksun suorittamisesta tulee Valiokunnan käytettävinä olevissa asiakirjoissa uudestaan esille Suomen Kenraalikuvernöörin kirjelmässä Suomen Suuriruhtinaanmaan Ministerivaltiosihteerille 17/30 p:ltä huhtikuuta 1906. Siinä Kenraalikuvernööri kiinnittää huomiota siihen, että Senaatin K. Mille alistamasta menosäännöstä puuttui valtakunnanrahastolle suoritet-
16 1907. V. M. Esit. N:o 26. tava apumaksu sotilastarpeisiin. Mainittu apumaksu oli vahvistettu armollisella esityksellä Valtiosäädyille 16/29 p:ltä maaliskuuta 1905 Keisarillisen Suomen Senaatin tekemästä esityksestä, jossa katsottiin kohtuulliseksi, että Suomi maksaa sotilasvakanssiveroa sinä väliaikana, jonka kuluessa maa ei tule suorittamaan asevelvollisuutta luonnossa. Julistuskirjalla 22 p:ltä lokakuuta (4 p:ltä marraskuuta) 1905 oli kumottu ainoastaan vuoden 1901 asevelvollisuuslaki, joka oli määrännyt Suomelle henkilökohtaisen asevelvollisuuden, mutta ei ollut kumottu sitä armollista tahtoa, mikä on julkilausuttu Valtiosäädyille annetussa esityksessä 16/29 p:ltä maaliskuuta 1905 Valtakunnanrahastolle suoritettavasta apumaksusta sotilastarpeisiin. Tämän johdosta katsoi Kenraalikuvernööri välttämättömäksi, että menosääntöön merkittäisiin siirretyksi valtiorahastosta sotilasrahastoon 7,000,000 markkaa sekä sotilasrahastosta puheenaolevaan tarkoitukseen suoritettavat 8,200,000 markkaa. Sen kysymyksen johdosta taas, että Valtiosäädyt myöntäisivät 1,800,000 markkaa, Kenraalikuvernööri samana päivänä lähettämässään kirjelmässä oli kehottanut Senaattia lähettämään K. Mille alamaisen ehdotuksen Valtiosää-, dyille annettavaksi armolliseksi esitykseksi. Senaatti esitti mainitun kehotuksen johdosta kirjelmässään 17 p:ltä toukokuuta ensinnäkin, mille kannalle Valtiosäädyt 1904 05 vuosien valtiopäivillä olivat asettuneet myöntäessään apumaksun vuodelta 1905, jonka päätöksen Valtiosihteerinviraston 6/19 p. heinäkuuta 1905 lähettämän kirjelmän mukaan K. M. oli armossa vahvistanut ja jonka mukaisesti arm. asetus oli annettu 26 p. heinäkuuta 1905. Sittenkuin kysymys Suomen varojen siirrosta Venäjän valtakunnanrahastoon sotilastarpeisiin oli täten ratkaistu, oli kieltämättä ainoastaan viimeksimainittu asetus tässä asiassa noudatettavana. Vuonna 1905 maksettiin 10,000,000 markan määrä valtakunnanrahastoon ja siten oli mainitun asetuksen määräys tay'
1907. - V. M. Esit. N:o 26. li tetty. Kun Kenraalikuvernööri oli lausunut välttämättömäksi että menosääntöön olisi ollut otettava 8,200,000 markan määrä mainittua tarkoitusta varten, niin se ilmeisesti johtui siitä, ettei Kenraalikuvernööri ollut huomannut, että puheenalainen asia Valtiosäätyjen K. M:n vahvistaman päätöksen kautta oli ratkaistu toisin kuin arm. esityksessä oli edellytetty, ja että esityksessä esiintyvillä lausumilla ei ollut lainsäädäntötoimen merkitystä. Koska se asetus, joka oli tuloksena asian käsittelystä valtiopäivillä oli rajoittanut apumaksun suorittamisen valtakunnanrahastoon yhdeksi vuodeksi, ei Senaatilla ollut velvollisuutta eikä edes oikeutta 1906 vuoden menosääntöön ottaa mitään semmoista siirtoa. Ainoastaan Valtiosäätyjen suostumuksella saattoi määräraha tätä tarkoitusta varten uudelleen saada sijaa Suomen tulo- ja menoarviossa. Sen johdosta, että Kenraalikuvernööri oli lausunut että esitys tästä asiasta olisi valtiopäiville annettava, huomautti Senaatti, ettei sen oikeusperusteen mukaan, jonka Valtiosäädyt olivat esiintuoneet ja jonka pätevyyden K. M. oli tunnustanut armossa vahvistamalla Valtiosäätyjen päätöksen tässä asiassa, esitys saattanut koskea ainoastaan 1,800,000 markan suostuntamäärärahaa, vaan sen tulisi käsittää koko siirrettäväksi aiottu määrä. Tämä seikka ei kuitenkaan olisi estänyt Senaattia tekemästä alistusta esityksen antamisesta Eduskunnalle mainitusta asiasta, mutta Senaatin mielestä oli oikeudelliselta ja valtiolliselta kannalta välttämätöntä että kysymys Suomen sotilaslaitoksesta niin pian kuin suinkin tulisi ratkaistuksi uuden lain kautta, joka olisi suomalaisten joukkojen asettamisen perusteena. Kun Suomen hallituksen huomion täytyi olla suunnattuna tämän päämäärän toteuttamiseen, ei voitu puolustaa toimia, jotka olisivat omiaan viivyttämään sotilaskysymyksen asianmukaista ratkaisua sekä samalla vähentämään joukkojen asettamiseen tarvittavia varoja. Sitä paitsi huomautti Senaatti,