MML/11/211/2013. Maanmittauslaitoksen tilinpäätös vuodelta 2012

Samankaltaiset tiedostot
MML 729/ /2014. Maanmittauslaitoksen tilinpäätös vuodelta 2013

Maanmittauslaitoksen tilinpäätös vuodelta 2011

Maanmittauslaitoksen tilinpäätös vuodelta 2010

MML 2565/ /2013. Maanmittauslaitoksen väliraportti

MML/15/211/2012. Maanmittauslaitoksen väliraportti

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN JA MAANMITTAUSLAITOKSEN TULOSSOPIMUS VUO- DELLE 2013

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo. Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2013.

MML 5280/ /2014. Maanmittauslaitoksen tilinpäätös vuodelta 2014

Maanmittauslaitoksen tilinpäätös vuodelta 2009

70. Kiinteistö- ja paikkatietoinfrastruktuuri

MML 3242/ /2014. Maanmittauslaitoksen väliraportti

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN JA MAANMITTAUSLAITOKSEN TULOSSOPIMUS VUODELLE 2002

Kiinteistöjärjestelmään kuuluvat osana myös sen ylläpito eli ne oikeustoimet, viranomaispäätökset, joilla siihen tehdään muutoksia.

KRYSP-seminaari MML:n maastotietokannan ylläpito

Maanmittauslaitoksen väliraportti

Maanmittauslaitoksen tilinpäätös vuodelta 2007

SAATE TK Valtiovarainministeriö. Kirjaamo

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2008

SAATE TK Valtiovarainministeriö. Kirjaamo

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo. Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2012.

Vaikuttavuus ja tuloksellisuus hallintaan, Case: Maanmittauslaitos. Solitan aamiaisseminaari Matti Hyytinen

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS 2012

Maanmittauslaitoksen väliraportti

70. Kiinteistö- ja paikkatietoinfrastruktuuri

11. Lääkelaitos ja Lääkehoidon kehittämiskeskus

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2007

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 139/53/ LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2000

Yleisten kartastotöiden strategia Maastotietojärjestelmä kovaan käyttöön

70. (30.61 ja 30.62) Maanmittaus ja paikkatietojen yhteiskäyttö

Valtiovarainministeriö Kirjaamo. VM/13/ /2009, ohje Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2010

70. Kiinteistö- ja paikkatietoinfrastruktuuri

Talousarvioesitys Maanmittaus ja tietovarannot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN JA MAANMITTAUSLAITOKSEN TULOSSOPIMUS VUODELLE 2005

Talousarvioesitys Maanmittaus ja tietovarannot

1(7) VALTIOVARAINMINISTERIÖ Kunta- ja aluehallinto-osasto Lainsäädäntöneuvos Sami Kouki

Muistion liite: kustannusvastaavuustaulukot 1-8 / Valtiovarainministeriön asetus Väestörekisterikeskuksen suoritteiden maksuista vuosina 2017 ja 2018

Kohti vaikuttavaa ja tuloksellista toimintaa Matti Hyytinen/Talousjohtaja/Maanmittauslaitos

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 139/53/

TILASTOKESKUKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2007

Lainhuuto osana lohkomista. Maanmittauspäivät Petri Notko Maanmittauslaitos

Asiakirjayhdistelmä 2016

Maksullisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelman laatiminen

Strateginen näkökulma tilusjärjestelyihin. Jere Rajalin / Maa- ja metsätalousministeriö Tilusjärjestelyseminaari / Sievi

A-laatuisen kiinteistörekisterikartan kattavuus vuoden lopussa oli 75,6 % haja-asutusalueen rajapyykkien määrällä painotetusta pinta-alasta.

Espoo E/80/223/2015. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2016

HE 151/2012 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kiinteistötietojärjestelmästä

SOSIAALI- JATERVEYSMINISTERIÖ Muistio Liite Lakimies Merituuli Mähkä

EI JULKINEN ENNEN BUDJETIN JULKISTAMISTA PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE Dnro 78/20/06

MIKSI METSÄTILUSJÄRJESTELYJEN TARVE KASVAA? Metsien käytön kehittäminen ja tilusjärjestelyt MML:n toimintastrategiassa.

VUODEN 2015 TILINTARKASTUKERTOMUS, TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN JA VASTUUVAPAUDESTA PÄÄTTÄMINEN TILIKAUDELLA

Tilinpäätöskannanotto OKM/6/210/ Opetus- ja kulttuuriministeriön tilinpäätöskannanotto Opetushallituksen vuoden 2017 toiminnasta

EI JULKINEN ENNEN BUDJETIN JULKISTAMISTA PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2006

10. Säteilyturvakeskus

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 175/53/01

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 147/53/ KAUPPA- JA TEOLLISUUSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2000

Tietosuojavaltuutetun toimisto

MML 5202/ /2015. Maanmittauslaitoksen tilinpäätös vuodelta 2015

RATAHALLINTOKESKUKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2006


KARTTASOVELLUSTEN KÄYTTÖ RAJOJEN ETSINNÄSSÄ Juho Kotakorva, Maanmittauslaitos, Ikaalinen 1

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 74/53/

Tilusjärjestelyt. Mikä on tilusjärjestelyjen tulevaisuus? Maa Kiinteistösuunnittelu

Kansallinen paikkatietostrategia - päivitetty versio

Yhteisrahoitteisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelman laatiminen

Maastotietokannan ylläpito

Liite nro: TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA

MML 5565/ /2016. Maanmittauslaitoksen tilinpäätös vuodelta 2016

Kirjaamisasiat Maanmittauslaitoksessa KIRSISTÄ KIRREEN

PARANNETTAVA METSÄTILUSJÄRJESTELYILLÄ? Metsäalueiden käytön kehittäminen ja tilusjärjestelyt. Arvo Kokkonen Ylivieska

Tiina Tuurnala Merenkulkulaitos. Paikkatietomarkkinat Helsingin Messukeskus

TYÖMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODEL- TA 2006

Tilinpäätöskannanotto OKM/37/210/ Opetus- ja kulttuuriministeriön tilinpäätöskannanotto Varastokirjaston vuoden 2011 toiminnasta

Paikkatietoasiain neuvottelukunnan toiminnan itsearviointia. Palautekyselyn tulokset Helmikuu 2013

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 174/53/ SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2001

Toimeenpano vuonna 2011 Loppuraportointi

Avoimen tiedon ohjelma (LUONNOS)

E/83/223/2011. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2012

Muutos-% TOT/EDV Palvelutuotanto lkm TOT 2/2016

ESPOO KAUPUNKITEKNIIKKA -LIIKELAITOS TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA

Talousarvioesitys 2016

GTK/373/02.00/2016. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2017

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA

Puolustusministeriön ja Puolustushallinnon Palvelukeskuksen välinen tulossopimus vuodelle LIITE 5 s. 1 (6)

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2004

Paikkatietoasiain neuvottelukunnan toiminnan itsearviointia. Palautekyselyn tulokset (N=5) Huhtikuu 2016

Kiinteistötoimitus on määrämuotoinen hallinnollinen menettely, jolla kiinteistöjärjestelmään tehdään muutoksia.

RATAHALLINTOKESKUKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2005

INSPIRE:n määrittelyjen mukaisen tietotuotteen muodostaminen: KIINTEISTÖT

Tilinpäätöskannanotto OKM/18/210/ Opetus- ja kulttuuriministeriön tilinpäätöskannanotto Kansallisarkiston vuoden 2018 toiminnasta

PerustA - Perustietovarantojen viitearkkitehtuuri Liite 2: Loogiset tietovarannot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 406/53/03

KATSAUS TOIMINTAKAUTEEN

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 131/53/ MAA- JA ELINTARVIKETALOUDEN TUTKIMUSKESKUKSEN TILINTARKASTUSKERTO- MUS VUODELTA 2001

Kiinteistönmuodostamislain (KmL) 4 luvun mukaisesta tontin lohkomisesta suoritetaan perushinta /tontti:

MML: n sähköisten arkistoaineistojen käyttö

Verotulot vuosina Kirkollisvero Yhteisövero Valtionrahoitus

PUOLUSTUSVOIMIEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2006

Toteutuma-arviossa on varauduttu euron palautukseen perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille.

YMPÄRISTÖMINISTERIÖN RAPORTTEJA Ympäristöministeriön ja ympäristölupavirastojen tulossopimukset tulostavoitteista

Transkriptio:

MML/11/211/2013 Maanmittauslaitoksen tilinpäätös vuodelta MAANMITTAUSLAITOS 2013

Maanmittauslaitoksen tilinpäätös Sisällys: 1. TOIMINTAKERTOMUS... 1 1.1. JOHDON KATSAUS... 1 1.2. VAIKUTTAVUUS... 3 1.2.1. Toiminnan vaikuttavuus... 3 1.2.2. Siirtomenojen vaikuttavuus... 6 1.3. TOIMINNALLINEN TEHOKKUUS... 6 1.3.1. Toiminnan tuottavuus... 8 1.3.2. Toiminnan taloudellisuus... 10 1.3.3. Maksullisen toiminnan tulos ja kannattavuus... 1 1.3.. Yhteisrahoitteisen toiminnan kustannusvastaavuus... 20 1.3.5. Keskeiset kehittämistavoitteet sekä tuottavuus- ja investointihankkeet... 20 1.. TUOTOKSET JA LAADUNHALLINTA... 23 1..1. Suoritteiden määrät ja aikaansaadut julkishyödykkeet... 23 1..2. Palvelukyky sekä suoritteiden ja julkishyödykkeiden laatu... 26 1.5. HENKISTEN VOIMAVAROJEN HALLINTA JA KEHITTÄMINEN... 31 1.5.1. Henkilöstön määrä ja rakenne... 32 1.5.2. Henkilöstön työhyvinvoinnin ylläpito... 3 1.5.3. Koulutustaso ja osaamisen varmistaminen... 3 1.5.. Henkilöstökulut... 35 1.6. TILINPÄÄTÖSANALYYSI... 36 1.6.1. Rahoituksen rakenne... 36 1.6.2. Talousarvion toteutuminen... 37 1.6.3. Tuotto- ja kululaskelma... 39 1.6.. Tase... 0 1.7. SISÄISEN VALVONNAN ARVIOINTI- JA VAHVISTUSLAUSUMA... 1 1.8. ARVIOINTIEN TULOKSET... 2 1.9. YHTEENVETO VÄÄRINKÄYTÖKSISTÄ... 2 2. TALOUSARVION TOTEUMALASKELMA... 3 3. TUOTTO- JA KULULASKELMA.... TASE... 5 5. LIITETIEDOT... 6 6. ALLEKIRJOITUS... 52 TILINPÄÄTÖKSEN LIITTEET... 53 LIITE 1 TULOKSELLISUUDEN TUNNUSLUVUT... 53 LIITE 2 MAKSULLISEN TOIMINNAN KUSTANNUSVASTAAVUUSLASKELMAT... 55 LIITE 3 TOIMITUSTUOTANTO... 57 LIITE MAANMITTAUSLAITOKSEN TULOSKORTTI... 58 LIITE 5 MAASTOTIETOKANTA... 59

MAANMITTAUSLAITOS Tilinpäätös 1 (59) Maanmittauslaitoksen tilinpäätös 1. TOIMINTAKERTOMUS 1.1. JOHDON KATSAUS Toimintaympäristön ja toiminnan muutokset Venäjän keisari vahvisti Päämittauskonttorin perustamisen 1.11.1812, minkä johdosta toimintavuonna juhlistettiin Maanmittauslaitoksen 200-vuotista historiaa monilla eri tapahtumilla. Historiallinen hetki koettiin myös, kun pitkään laitoksen pääjohtajana työskennellyt Jarmo Ratia jäi eläkkeelle ja Arvo Kokkonen sai nimityksen seitsemänvuotiselle pääjohtajakaudelle. Laitoksen pitkä historia osoittaa, että Maanmittauslaitos on aina kyennyt uudistumaan ja toimimaan edelläkävijänä. Toukokuun alussa kaikki digitaaliset maastotietoaineistot avattiin kansalaisten ja yritysten maksuttomaan ja vapaaseen käyttöön. Avoimien aineistojen tiedostopalvelusta itsepalveluna ladattujen tiedostojen määrä nousi monikymmenkertaiseksi aikaisempiin vuosiin verrattuna. Lisäksi laitoksen tarjoamien Kiinteistötietojärjestelmän selaintietopalvelun, Ammattilaisen Karttapaikan ja rajapintapalvelujen käyttäjämäärät kasvoivat edelleen. Paikkatietoinfrastruktuurin kehittäminen jatkui INSPIRE-direktiivin, sen toimeenpanosäännösten ja kansallisen lainsäädännön mukaisesti. Toimintaympäristössä talouskasvun hiljentyminen vaikutti myös laitoksen palveluiden kysyntään. Maanmittaustoimitusten kysyntä laski toimintavuonna odotusten mukaisesti n. 6 % ja myös kirjaamisasioiden kysyntä kääntyi n. 3 % laskuun. Tilusjärjestelyjen kysyntä puolestaan ylitti tukemisvarojen leikkausten vuoksi vähennetyn tuotannon. Pitkään jatkuneet maanteiden rajaamistoimitukset saatettiin merkittäviltä osin loppuun, mikä tarkoittaa olennaisia muutoksia toimitustuotannossa. Tuloksellisuuden toteutuminen ja kehittyminen Maanmittauslaitokselle asetetut tulostavoitteet saavutettiin kokonaisuutena suunnitelman mukaisesti. Tulostavoitteet toteutuivat suunniteltua paremmin tietovarastojen hyödyntämisen, maastotietokannan yksikkökustannusten, tietovarastojen palvelukyvyn, laserkeilausmäärien sekä henkilötyövuosien käytön ja talousarvion toteuman osalta. Vastaavasti kehitettävää jäi lohkomisten yksikkökustannusten, kirjaamisasioiden kustannusvastaavuuden, ICT-kokonaisarkkitehtuurin, eräiden tuotantomäärien sekä kestoaikojen ja palkkausjärjestelmäuudistuksen osalta. Tulostavoitteiden toteutumien arvosanat tilinpäätöksen osaalueittain on esitetty seuraavassa taulukossa. Tulostavoitteiden arvioinnissa on käytetty valtion tulostietojärjestelmän (Netra) asteikkoa. Tulostavoitteiden yksityiskohtaiset toteumat on esitetty jäljempänä tässä tilinpäätöksessä. Tilinpäätöksen osa-alue Tavoite ylittyi (5) Toteutui suunnitel. () Toteutui osittain (3) Ei toteudu (2) Luovuttu tavoit. (1) Lkm yhteensä Yhteiskunnallinen vaikuttavuus 1 8 0 0 0 9 Siirtomenojen vaikuttavuus 0 1 0 0 0 1 Toiminnallinen tehokkuus 2 3 3 0 0 8 Tuotokset 1 0 1 0 0 2 Laadunhallinta 0 6 1 0 0 7 Henkiset voimavarat 1 7 1 0 0 9 Tuottavuus- ja kehittämistavoitteet 0 1 0 0 0 1 Taloudelliset voimavarat 1 2 0 0 0 3 Yhteensä 6 1 6 0 0 53 %-osuus 11 % 77 % 11 % 0 % 0 %

MAANMITTAUSLAITOS Tilinpäätös 2 (59) Maanmittaustoimitusten tuotanto oli kysyntää suurempi, mutta jäi hieman määrällisestä tavoitteesta. Toimitusten kestoajat pääosin lyhenivät. Kirjaamisasioiden käsittely on vakiintunut osaksi laitoksen toimintaa. Saapuneiden ja ratkaistujen hakemusten kirjaamisasioiden määrä oli tasapainossa. Säädösperusteisten rekisterien ylläpidon ja kiinteistörekisterin perusparannuksen tuotantotavoitteet ylitettiin useimpien osatehtävien osalta. Maastotietotuotannossa tavoitteet saavutettiin ja osin ylitettiin. Tietojärjestelmien kehittämisen painopiste oli kiinteistötietojärjestelmän kirjaamisosan uudistamisessa ja kiinteistökaupan verkkopalvelun kehittämisessä. Talousarviorahoitus toteutui toimintamenojen osalta budjetoitua paremmin laitoksen pitkäjänteisen toiminnan suunnittelun ja seurannan tuloksena. Maanmittauslaitoksen toimintamenomomentin siirtynyt määräraha on varattu käytettäväksi useisiin käyttökohteisiin, joista merkittävämmät ovat maksullisen toiminnan tulorahoitusriskiin varautuminen, useat tietojärjestelmien kehittämishankkeet sekä menovähennyksiin sopeutuminen. Maanmittauslaitos sai toimintavuonna Valtiokonttorin myöntämän KAIKUtyöhyvinvointipalkinnon. Perusteluina mainittiin työhyvinvointityön integrointi kaikkeen toimintaan ja osaltaan myös tulosohjausprosessin kautta. Perusteluissa nostettiin esiin myös osaamisen korostuminen työhyvinvointiin vaikuttavana tekijänä sekä henkilöstön osallistumismahdollisuus tiimien kautta. Henkilöstön työtyytyväisyyttä pidettiin poikkeuksellisen hyvänä näin suuressa organisaatiossa. Maanmittauslaitoksen toiminnan tuloksellisuutta ja sen kehitystä on kuvattu myös tuloskortissa (liite ). Lähitulevaisuuden kehitysnäkymät Tuotantojärjestelmät ovat vakiintuneet ja niiden elinkaarta on vielä jäljellä. Tuotantojärjestelmän uudistamisen aloittaminen tulee kuitenkin ajankohtaiseksi lähitulevaisuudessa. Prosesseja voidaan edelleen kehittää, ja hyvä työskentelyilmapiiri motivoi henkilöstöä. Paikkatietoinfrastruktuurin kehittyminen luo myös uusia mahdollisuuksia toiminnan vaikuttavuuden lisäämiseksi. Laitos on sitoutunut hallinnonalan ja valtion yhteisten kehittämishankkeiden toteuttamiseen, joista esimerkkeinä ovat Kieku-tietojärjestelmä, toimialariippumattomat ICTpalvelut (TORI). Maanmittauslaitos kehittää sähköistä asiointia voimakkaasti toiminta- ja taloussuunnitelman mukaisesti. Uuden kirjaamisjärjestelmän vuoden 2013 keväällä tapahtuvaan käyttöönottoon liittyvien toimien valmistelu on jo pitkällä ja sovellusta on päästy jossain määrin jo testaamaan. Myös sähköisen kiinteistönkaupan verkkopalvelun (sähköinen kiinteistönvaihdantaja panttausjärjestelmä) valmistelu on edennyt pitkälle. Järjestelmää on kehitetty tiiviissä yhteistyössä keskeisimpien sidosryhmien kanssa. Lisäksi laitos on mukana valtion ITtoiminnan kärkihankkeissa sähköisen asioinnin ja demokratian vauhdittamisohjelman (SA- De) kautta. Maa- ja metsätalousministeriön "Kiinteistörekisteri 2015 - päämäärä ja toimintalinjat" - asiakirjassa mainitut kiinteistörekisterin perusparannuksen osatehtävät valmistuvat tavoitteen mukaisesti vuoden 2015 loppuun mennessä. Vaikka suurin osa kiinteistörekisterin perusparannusurakasta tulee valmiiksi, tieoikeuksien rekisteröinnin puutteet ja epäselvyydet haittaavat edelleen huomattavasti erityisesti toimitustuotantoa ja asiakaspalvelua. Maanmittauslaitos pitää tärkeänä, että kiinteistörekisterin perusparannuksen jäljellä olevat työt voidaan toteuttaa. Maanmittauslaitoksen JAKO-tietojärjestelmä ja useiden kiinteistötietoja käyttävien organisaatioiden omat tietojärjestelmät päättelevät rekisteriyksikön sijaintikunnan kiinteistötunnuksen perusteella. Jos valtiovarainministeriön asettaman kunnallishallinnon rakenne - työryhmän ehdotukset toteutuvat, kiinteistöjen rekisteröinti joudutaan kuntaliitosten rekisteröinnin valmistelua varten sulkemaan suuressa osassa maata jopa puoleksi vuodeksi. Tä-

MAANMITTAUSLAITOS Tilinpäätös 3 (59) 1.2. VAIKUTTAVUUS män ja monien muiden ongelmien välttämiseksi Maanmittauslaitos on aloittanut kiinteistötunnusjärjestelmän muuttamisen sellaiseksi, että suurenkin kuntaliitosmäärän rekisteröinti voidaan tehdä asiakkaille ja omalle toiminnalle häiriöitä tuottamatta. Hidas talouskasvu tulee lähitulevaisuudessa vähentämään laitoksen palveluiden kysyntään. Lisäksi toimitustuotannossa sopeudutaan maanteiden rajaamistoimitusten päättymiseen. Toimitustuotantoa kehitetään 31.1.2013 julkistetun ministeriön kiinteistötoimitusstrategian mukaisesti. Selvitys Maanmittauslaitoksen hallinto- ja toimialuerakenteen kehittämiseksi valmistui määräajassa 28.2.. Työ jatkuu raportin linjausten mukaisesti siten, että tavoitteena on ottaa uusi organisaatiorakenne käyttöön vuoden 201 alussa. Valtakunnallisen organisaation tärkeimmät tavoitteet ovat toiminnan tehokkuuden kasvattaminen, asiakkaiden saamien palveluiden parantaminen ja palvelutasoerojen pienentäminen. 1.2.1. Toiminnan vaikuttavuus Maanmittauslaitoksen tavoitteena ovat laitoksen tuottamien ja ylläpitämien aineistojen ja rekisterien kattavuus, ajantasaisuus ja riittävä laatu. Vaikuttavuutta koskevien tunnuslukujen toteuma on esitetty liitteessä 1 Tuloksellisuuden tunnusluvut. Yhteiskunnallista vaikuttavuutta tukevat toimenpiteet toteutuivat seuraavasti: Tulostavoite Aineistot tuotetaan yhteensopiviksi muiden toimijoiden kanssa ja saatetaan mahdollisimman laajaan käyttöön. Tietovarastojen hyödyntämisen kasvu edellisestä vuodesta on 2 %. Kiinteistötietojärjestelmän tiedot ovat jatkuvasti ajan tasalla. Maastotiedoista päivitetään vuosittain tie- ja osoitetiedot sekä osasta maata myös tiedot rakennuksista, muut kohteet 5-10 vuoden välein. Tot. *) 5 Tulosanalyysi Aineistojen yhteensopivuutta kehitettiin yhdessä muiden toimijoiden kanssa. Tietovarastot olivat laajassa käytössä. Toukokuun alussa avattiin kaikki digitaaliset maastotietoaineistot kansalaisten ja yritysten maksuttomaan ja vapaaseen käyttöön. Samassa yhteydessä avattiin avoimien aineistojen tiedostopalvelu, josta karttoja ja ortoilmakuvia voi ladata itsepalveluna maksutta. Tiedostopalvelusta oli toukokuun alusta vuoden loppuun mennessä tehty 62 000 lataustilausta ja yksittäisiä tiedostoja oli ladattu lähes 900 000 kpl. Tietovarastojen hyödyntämistä mitataan mittarilla Kiinteistötietojärjestelmän selaintietopalvelun maksuttomien hakujen määrä. Tilastoitujen hakujen määrä oli,7 milj. kpl ja kasvoi edellisestä vuodesta 35 %. Tavoite ylitettiin. Ilmaiskäyttäjien määrä kasvoi. Kiinteistörekisteri ja siihen kuuluva kiinteistörekisterikartta olivat jatkuvasti ajan tasalla. Maastotietokannan tie- ja osoitetiedot on ajantasaistettu koko maasta ja rakennustiedot osasta maata. Maastotietokannan ajantasaisuusindeksin mukaan laskettuna 5 10 vuoden ajantasaisuudesta toteutui 97 %. Lainhuuto- ja kiinnitysrekisterin uusimisen kannalta kriittinen perusparannustyö, on

MAANMITTAUSLAITOS Tilinpäätös (59) edennyt myös vuonna suunnitelmien mukaisesti, mikä osaltaan mahdollistaa uuden kirjaamisjärjestelmän käyttöönottamisen. Maastotietokannan yhteiskunnallisen vaikuttavuuden kehittäminen perustuu tiedon ajantasaisuuden, kattavuuden, laadun ja saatavuuden hallintaan. Maastotietojärjestelmän vaikuttavuutta parannetaan kehittämällä ja monipuolistamalla jatkuvasta ajantasaistuksesta, systemaattisesta määräaikaisesta ajantasaistuksesta ja perusparannuksista koostuvaa ylläpitojärjestelmää. Rekistereistä saatavan kokonaishyödyn lisäämiseksi ja päällekkäisen työn vähentämiseksi Maanmittauslaitos tehostaa edelleen yhteistyötä muiden kiinteistö- ja maastotietoja ylläpitävien organisaatioiden kanssa. Olemassa olevia kumppanuuksia kehitetään ja uusia luodaan tarpeiden mukaan. Maanmittauslaitoksella on keskeisten kumppaneiden kanssa sopimus. Tilusjärjestelyjen keinoja hyödynnetään ja niistä tiedotetaan niin maa- ja metsätalouden edellytysten parantamiseksi kuin myös yhteiskunnan tarpeelliseksi katsomien maantie-, rautatie-, luonnonsuojeluym. hankkeiden kiinteistöjen käytölle aiheuttamien haittojen poistamiseksi ja vähentämiseksi sekä kiinteistöjen tarkoituksenmukaisen käytön turvaamiseksi. Luotettava kiinteistörekisteri ja muu kiinteistöjärjestelmä luovat omalta osaltaan mahdollisuuden tietoyhteiskunnan rakentamiselle ja sähköiselle asioinnille. Maastotiedot avattiin maksuttomaan ja vapaaseen käyttöön 1.5. lukien. Maastotietokannan kehittämissuunnitelma laadittiin perustuen yleisten kartastotöiden strategian 2011 2020 linjauksiin. Pienimittakaavaisten karttatietokantojen ylläpitostrategia laadittiin. Maastotietojen vaikuttavuuden arviointi käynnistettiin Aalto-yliopiston tekemällä esiselvityksellä. Maanmittauslaitos osallistui mm. julkishallinnon ICT-kehittämishankkeisiin sekä julkisen hallinnon tietohallinnon neuvottelukunnan (JUHTA) alaisen perustietovarantojaoston työhön. Maanmittauslaitos on myös osallistunut luonnonsuojeluhallinnon suojelualueita koskevan tiedonhallinnan kehittämiseen (SALTI). Maaseutuviraston kanssa valmisteltua peltolohkorekisterin geometriatietojen ylläpidon käynnistymistä päätettiin lykätä vuodesta 2013 Maaseutuviraston aloitteesta. Suomen Kuntaliiton kanssa valmisteltiin päivitettyä puitesopimusta MML:n ja kuntien paikkatietoaineistojen käytöstä ja tietopalvelusta. Laserkeilaus- ja ilmakuvausyhteistyötä jatkettiin, minkä tavoitteena on saavuttaa säästöjä aineistojen hankinnassa ja käsittelyssä. Asiakkuus- ja kumppanuushallintaa toteutettiin kaikissa yksiköissä. Keskeiset kumppanuussopimukset ovat kunnossa. Ensimmäinen puhtaasti traktoriliikenteen vähentämiseen tähtäävä ns. RIKU- Ristikkäin kulku - tilusjärjestely valmistui Pohjanmaalla. Hanke toteutettiin yhteistyössä liikenne- ja maataloushallinnon viranomaisten kanssa. Tukemisvarojen niukkuuden seurauksena tilusjärjestelyistä tiedottamista vähennettiin. Tästä huolimatta kysyntä oli suurempaa kuin mihin resurssit riittäisivät. Toiminnan painopiste oli edelleen Pohjanmaalla, mutta yksittäisiä hankkeita oli käynnissä muuallakin Suomessa. Esimerkiksi Pohjois-Karjalan

MAANMITTAUSLAITOS Tilinpäätös 5 (59) ensimmäinen uusimuotoinen peltotilusjärjestely tuli vuoden aikana vireille. Yhteismetsien muodostamisessa vuosi oli edellistä vuotta hiljaisempi. Tämä johtui osin epävarmuudesta verokohtelussa ja osin vähentyneestä tiedottamisesta. Vuosille 2013 1 valmisteltiin uutta tiedotusponnistusta yhteistyössä Suomen metsäkeskuksen kanssa. Hallitusohjelmassa mainittu metsätilusjärjestelyn pilottihanke eteni Pohjois- Pohjanmaalla. Tilusjärjestelytoiminta perustui yhteistyöhön maanomistajien ja sidosryhmien kanssa. Palvelutasossa olevia eroja maan eri osien välillä vähennetään, jotta asiakkaat saavat yhdenmukaiset palvelut riippumatta siitä, missä maanmittaustoimistossa asioivat. Paikkatietoinfrastruktuuria kehitetään ottamalla huomioon INSPIRE-direktiivi ja sen toimeenpanosäännökset ja kansallinen toteutus sekä Kansallisen paikkatietostrategian ja Paikkatietoasiain neuvottelukunnan linjaukset. Tehtävät jakaantuvat yhtäältä INSPIRE-direktiivistä ja sen nojalla annettavista täytäntöönpanosäännöistä sekä kansallisista säädöksistä johtuviin tehtäviin ja toisaalta muihin koko kansallisen paikkatietoinfrastruktuurin edellyttämiin yhteiskäyttötehtäviin. Maanmittauslaitos huolehtii kansallisen metatietopalvelun toimivuudesta ja kansalliseen paikkatietoportaaliin ja palvelukokonaisuuteen liittyvistä muista toimenpiteistä em. säädösten mukaisesti. Maanmittauslaitos hoitaa Paikkatietoasiain neuvottelukunnan ja kansallisen INSPI- RE-verkoston sihteeristötehtävät. Kiinteistövaikutusten arviointiselvityksiä ja hanketilusjärjestelyjä tehtiin liikenneturvallisuus- ja luonnonsuojeluhankkeissa yhteensovittamaan hankkeita ja muuta maankäyttöä sekä vähentämään hankkeiden haitallisia vaikutuksia. Maanmittauslaitoksen palveluja ja tuotteita oli saatavissa kaikista toimipisteistä 35 paikkakunnalla. Palvelutasojen eroja pienennettiin lohkomisten ja lainhuutojen kestoaikojen osalta. Paikkatietoinfrastruktuurin kehittäminen jatkui INSPIRE-direktiivin ja sen toimeenpanosäännösten mukaisesti. Verkkosivut säädöksistä ja ohjeista pidettiin ajan tasalla. Metatietojen sisältö on tarkistettu ja laatua parannettiin yhdessä tiedontuottajien kanssa. Paikkatietohakemistossa on yli 300 aineiston tai palvelun kuvausta. Kansallinen aineistoluettelo on päivitetty. Hakupalvelu läpäisi komission validoinnin. Paikkatietoikkunan kehittäminen paikkatiedon palvelualustaksi eteni ja uuden arkkitehtuurin mukaiset tulokset julkaistiin Oskari-lähdekoodissa ja Paikkatietoikkunan uutena versiona. Paikkatietoinfrastruktuurin rajapintapalvelujen valvonnasta neuvoteltiin sopimus ja seuranta otettiin käyttöön Paikkatietoikkunassa. Paikkatietoasiain neuvottelukunnan sihteeristötehtävät hoidettiin. INSPIRE-verkoston viiden työryhmän ja ohjausryhmän sihteeritehtävät hoidettiin. Paikkatietostrategian toimeenpanon seurantatiedot koottiin ministeriöiltä suunnitelman pohjalta.

MAANMITTAUSLAITOS Tilinpäätös 6 (59) Maanmittauslaitos jatkaa lähialueyhteistyötä MMM:n linjausten mukaisesti. Lähialueyhteistyö Venäjän Federaation kanssa jatkui Federaation Maakatasterilaitoksen, ROSREESTR ja MML:n välillä vuonna 2009 solmitun kolmannen yhteistyösopimuksen mukaisesti. MMM:n kanssa 6.9.2010 allekirjoitettuun sopimukseen perustuva kolmevuotinen Maanhallinnan kehittäminen Venäjällä, osa II -hanke saatiin viedyksi päätökseen. *) Toteumaa arvioidaan Netra-asteikolla 1-5, jossa asteikko on seuraava: Toteuman perustelu Toteuma Tavoite ylittyi tai tulee ylittymään 5 Tavoite toteutui tai tulee toteutumaan suunnitellusti Tavoite toteutui tai tulee toteutumaan osittain 3 Tavoite ei toteutunut tai ei tule toteutumaan 2 Tavoitteesta luovuttiin 1 1.2.2. Siirtomenojen vaikuttavuus Tulostavoite Tot. *) Tulosanalyysi Asiakaslähtöisen tilusjärjestelytoiminnan avulla edistetään maatilojen sopeutumista edelleen jatkuvaan voimakkaaseen maaseudun rakennemuutokseen ja lisätään Kiinteistötoimitusten tukemisvarat käytettiin uuteen kiinteistörunkoon sovitettavan tie- ja kuivatusverkon rakentamiseen. Kiinteistötoimitusten tukemisvaroilla toteutettavat sen elinvoimaisuutta. Hanketilusjärjestelyillä, joihin yhdistetään kiinteistövaikutussivat uusjakoalueiden tilojen kannattavuut- välttämättömät mukauttamistoimet paran- ten arviointi, edistetään liikenneturvallisuutta maantie- ja ratahankkeissa sekä edistetään suojeluohjelmien toteuttamista. ta ja tuottavuutta sekä vähensivät ympäristölle ja ilmastolle haitallista ristikkäin kulkemista ja maatalousajoa. Uusjakotoiminnan tuloksena uusjakoalueiden maatilojen kilpailukyky parani. *) Toteumaa arvioidaan Netra-asteikolla 1-5, jossa asteikko on seuraava: Toteuman perustelu Toteuma Tavoite ylittyi tai tulee ylittymään 5 Tavoite toteutui tai tulee toteutumaan suunnitellusti Tavoite toteutui tai tulee toteutumaan osittain 3 Tavoite ei toteutunut tai ei tule toteutumaan 2 Tavoitteesta luovuttiin 1 1.3. TOIMINNALLINEN TEHOKKUUS Toiminnallista tehokkuutta koskevien tunnuslukujen toteuma on esitetty liitteessä 1 Tuloksellisuuden tunnusluvut. Toiminnallista tehokkuutta sekä tietovarastojen ja tietotekniikan hyödyntämisen tilaa ja kehitystä tukevat tulostavoitteet toteutuivat seuraavasti:

MAANMITTAUSLAITOS Tilinpäätös 7 (59) Tulostavoite Tot. *) Tulosanalyysi Toiminta on taloudellista. Lohkomisten yksikkökustannus on 850 euroa/ lohkokiinteistö. Lohkomistoimitusten yksikkökustannusten toteutuma oli 917 euroa/lohkokiinteistö. Yksikkökustannusten kasvua selittävät 3 mm. aiempaa tiukemmat vaatimukset koordinaattien tarkkuudelle erillisten palstojen lohkomisissa, lohkokiinteistöjen pintaalan kasvu osassa maata sekä laajojen useita lohkokiinteistöjä sisältävien hakemusten vähentyminen. Vaikka yksikkökustannukset ylittivät tavoitteen, lohkomisten kustannusvastaavuustavoite toteutui suunnitellusti lohkokiinteistöjen pinta-alan kasvun myötä. Maastotietokannan ajantasaistuksen yksikkökustannus on 155 euroa/km 2, johon sisältyvät myös ilmakuvauksesta, ilmakuvien jalostuksesta, kiintopistesignaloinnista, maastotietojen laatutestauksesta ja laatupuutteiden korjaamisesta aiheutuvat kustannukset vuonna. Maanmittauslaitoksen tuottavuutta parannetaan toiminta- ja taloussuunnitelman mukaisesti. Kirjaamisasioiden kustannukset ylittävät tuotot 0,7 milj. euroa. Kustannusvastaavuus on 95 %. Muiden julkisoikeudellisten suoritteiden tuotot kattavat niistä aiheutuvat kustannukset. Muut suoritteet hinnoitellaan siten, että niistä perittävät maksut eivät vääristä kilpailua. Tietojärjestelmiä kehitetään aktiivisesti tavoitteena toiminnan tuottavuuden parantaminen. Tietopalveluja, tietovarastoja ja tietohakemistoja kehitetään kansainvälisten ja kansallisten kehittämistarpeiden ja standardien mukaisesti. Tietojärjestelmien käytettävyys ja luotettavuus ovat toiminnan ja perusrekistereille osoitettujen vaatimusten edellyttämällä tasolla. Tietojärjestelmien kehittämisessä keskeisellä sijalla on sähköisen asioinnin edistäminen. Valtakunnallisesti merkittävien tietovarastojen palvelukykyä kehitetään edelleen. ICT - tietoturvatasojen osalta perustaso saavutetaan vuonna. Toteutetaan tarvittavat toimenpiteet tason saavuttamiseksi. Osallistutaan valtiovarainministeriön ohjaamaan tietoturvallisuuden kehittämisen yhteishankkeeseen, jossa on tavoitteena korotetun tason saavuttaminen syksyllä 2013. 5 3 5 Maastotietotuotannon kustannukset pysyivät hallinnassa. Maastotietokannan ajantasaistuksen toteutunut yksikkökustannus 11 euroa/km 2 on lähes 10 % tavoitetta parempi. Tuottavuuden parantamista jatkettiin toiminta- ja taloussuunnitelman mukaisesti ks. kappale 1.3.1. ja 1.3.2. Kirjaamisasioiden kustannukset ylittivät tuotot 3,0 milj. euroa, jolloin kustannusvastaavuus jäi 20 % alijäämäiseksi. Maanmittauslaitos on ryhtynyt korjaaviin toimenpiteisiin kustannusvastaavuuden parantamiseksi. Muiden julkisoikeudellisten suoritteiden tuotot kattoivat niistä aiheutuvat kustannukset. Lisäksi muut suoritteet hinnoiteltiin tulostavoitteen mukaisesti. Ks. tarkemmin kappale 1.3.3. Sovellusten käytettävyyden turvaaminen jatkui. Palomuurijärjestelmät uusittiin ja otettiin käyttöön uusia säädöksiä ja ohjeita tukevat palomuuripolitiikat. Lisäksi kehitettiin ja otettiin osittain käyttöön monia korotetun tietoturvatason mukaisia teknisiä ratkaisuja mm. vahvoihin käyttöoikeuksiin, järjestelmien eristämiseen ja etäyhteyksiin liittyen. Toteutettiin vektori- ja rasterimuotoisten paikkatietotuotteiden lataamiseksi itsepalvelu, joka mahdollisti toukokuussa avatun avoimien aineistojen tiedostopalvelun. Toimitusasiakirjojen ja tietopalvelutuotteiden sähköisen lähettämisen välineet otettiin käyttöön. Valtiovarainministeriön yhteishanke viivästyi. Tämän johdosta tavoiteasetantaa muutettiin siten, että perustaso saavutetaan syyskuun 2013 loppuun mennessä ja korotettu taso perusrekisterien osalta syyskuun 2015 loppuun mennessä. Käytännössä Maanmittauslaitos on jo tällä hetkellä lähellä perustasoa.

MAANMITTAUSLAITOS Tilinpäätös 8 (59) Maanmittauslaitoksen (ICT:n) kokonaisarkkitehtuurin nykytilan kuvaus tehdään valmiiksi ja käynnistetään strategisesti tärkeiden arkkitehtuurikohteiden tavoitekuvausten määrittely. 3 *) Toteumaa arvioidaan Netra-asteikolla 1-5, jossa asteikko on seuraava: Nykytilaa kuvattiin MMM:n yhteishankkeessa. Kokonaisvaltaista kuvausta ei vielä saatu valmiiksi, koska VM:n koulutukset ovat vasta käynnistyneet. Kokonaisarkkitehtuurityön yleiskoulutusosioon osallistuttiin laajasti. Maanmittauslaitos oli mukana kehittämässä VM:n kanssa kokonaisarkkitehtuurin ohjeistusta ja osallistui paikkatiedon viitearkkitehtuurin laatimiseen. Toteuman perustelu Toteuma Tavoite ylittyi tai tulee ylittymään 5 Tavoite toteutui tai tulee toteutumaan suunnitellusti Tavoite toteutui tai tulee toteutumaan osittain 3 Tavoite ei toteutunut tai ei tule toteutumaan 2 Tavoitteesta luovuttiin 1 1.3.1. Toiminnan tuottavuus Tuottavuuden ja taloudellisuuden laskennassa käytettiin Tilastokeskuksen käyttämää parivuosi-laskentamallia, jossa tuottavuus lasketaan tuotos- ja työpanosindeksin avulla. Tuotosindeksi lasketaan suoritteiden lukumäärien ja kustannusosuuksien muutoksen avulla. Tuotosindeksin laskentaa varten laitoksen tuotokset ryhmiteltiin ydinprosesseittain seuraaviin suoriteryhmiin: SUORITTEET PROSESSEITTAIN Määrä Osuus (%) Määrä Osuus (%) Muutos 2011 2011 2011 - Perustoimitusprosessi Lohkominen, loppuunsaatettu 15 01 1,9 % 1 828 15,6 % -0,2 % Yksityistietoimitus 1 7 2, % 1 66 2, % -0,1 % Rajankäynti 911 0,7 % 959 0,8 % 0,0 % Muut PETO-toimitukset 775 0,5 % 635 0,5 % -0,1 % Arviointiprosessi Kiinteistönmääritys (KML 283 ) 955 1, % 1 617 1,9 % 0,9 % Maantietoimitus 62 9, % 592 8, % -0,7 % Halkominen 221 1,3 % 205 1, % -0,1 % Lunastustoimitus 187 1,6 % 176 1,5 % -0,1 % Muut toimitukset 1 037 2,3 % 856 1,9 % -0, % Tilusjärjestelyprosessi Uusjako, muunnettu hehtaari ha 7 893 2, % 6 592 2,2 % -0, % Tilusjärj.tarveselvitykset, muunnettu hehtaari ha 1 861 0,3 % 1 725 0,3 % 0,0 % Yhteismetsän perustaminen, loppuun saatettu kpl 62 0,3 % 1 0,3 % -0,1 % Kirjaamisprosessi Viranomaismerkinnät (korjaamiset, muistutustiedot, muutoks 27 873 0,3 % 31 102 0, % 0,0 % Lainhuuto- ja kiinnitysrekiste 23 0 1,1 % 19 369 0,6 % -0,2 % Lainhuutoasiat 102 915 8,7 % 99 850 9,1 % -0,3 % Kiinnitysasiat 13 9 3,7 % 13 88 3,6 % -0,2 % Erityiset oikeudet 9 890 1,1 % 9 298 1,0 % -0,1 % Säädösperusteisten rekisterien ylläpitoprosessi Rasitteiden ja tieoikeuksien rekisteröinti ko-yksikkönä 2 020 1,5 % 18 055 1,8 % -0,5 % KR:n per.par.toimituksen yht. 0 07 1,0 % 36 560 0,9 % -0,1 % Rajamerkkien koordin.parantam. 36 913 0,6 % 58 512 1,2 % 0, % Osakasluetteloiden laatiminen 55 719 0,7 % 2 900 0,5 % -0,2 % KHR:n ylläpito ja määräal.rek. 81 06 1,3 % 75 016 1,1 % -0,1 % Kiinteistöjen yhd.päätökset 1 005 0,1 % 980 0,2 % 0,0 %

MAANMITTAUSLAITOS Tilinpäätös 9 (59) Maasto- ja rajatietoprosessi Kolmiopisteet 1 0,2 % 178 0,2 % -0,2 % Korkeuspisteet 555 0,2 % 555 0,2 % 0,0 % Ilmakuvaus 6 89 0,6 % 8 06 0,7 % 0,0 % Digitaaliset ilmakuvat (IK) 6 780 0,3 % 7 758 0,3 % 0,0 % Määräaik.ajantasaistus 5 78,0 % 50 791, % 0, % Jatkuva ajantasaistus 368 333 2,5 % 368 333 2,7 % 0,0 % Laserkeilausmalli 0 28 1, % 51 066 1,8 % 0, % Korkeusmalli KM2 7 315 1,0 % 32 768 0,8 % -0,3 % Peruskartan toimitustyö, karttalehtiä kpl 133 0,3 % 132 0, % 0,0 % Tietopalvelut-prosessi KR- ja KTJ-otteet 71 753 0,6 % 65 586 0,6 % -0,1 % Kaupanvahvistajan tehtävät 138 0,3 % 553 0,3 % 0,0 % Asiakirja- ja karttaotteet 113 773 0,2 % 106 907 0,2 % 0,0 % Muu rekisteritietopalv. 35 925 0,5 % 30 621 0,5 % -0,1 % Verkkopalvelu, tietopalveluhaluja kpl 690 72 0,3 % 595 738 0,3 % 0,0 % KTJ-hallinto, maksuttomia hakuja kpl 3 80 330 2,0 % 698 6 2,1 % 0,6 % Yhteensä 72,3 % 73,3 % -1,7 % Erittelemätön tuotos 27,7 % 26,7 % Kaikki yhteensä 100,0 % 100,0 % -1,7 % Toiminnan tuottavuuden ja taloudellisuuden mittaamisessa tilinpäätöksessä käytettyjen suoritteita on tarkennettu ja lisäksi suoritteet on ryhmitelty ydinprosesseittain. Suoritemääriä ja niiden muutoksia on eritelty tarkemmin kappaleessa 1..1. Suoritteiden kustannusosuudet on laskettu kustannuslaskennan avulla, eikä niissä tapahtunut muuta olennaista muutosta kuin rajaamistoimitusten vähenemisen aiheuttamat resurssisiirrot toimitustuotannon sisällä. Tuotosindeksi laski kokonaisuutena 1,7 %, mikä johtui lähinnä toimitustuotannon sekä kirjaamisprosessin suoritemäärien laskusta. Työpanosindeksi lasketaan henkilötyövuosien määrän muutoksen avulla. Laskennassa käytettävät vertailukelpoiset henkilötyövuodet laskivat edellisvuodesta 51 henkilötyövuodella eli 2,8 % toiminnan kehittämisestä johtuen: Työpanos Toteuma Toteuma Muutos 2011 % Henkilötyövuosi 1 830 1 779-2,8 % Tuottavuuden parantamiseen tähtäävää prosessien ja tietojärjestelmien kehittämistä jatkettiin suunnitelmien mukaisesti. Tietojärjestelmien kehittämisellä tavoiteltavat tuottavuushyödyt eivät näy välittömästi vuotuisessa tuottavuuden mittaamisessa, vaan ne toteutuvat vasta myöhemmin järjestelmien käyttöönoton jälkeen. Viraston tuottavuus kehittyi parivuosimenetelmän avulla laskettuna vuosina 2009 seuraavasti: Parivuosivertailu Toteuma Toteuma Toteuma Toteuma 2009 2010 2011 Tuottavuusindeksi 100,0 103,8 - - Tuottavuusindeksi - 100,0 107,2 - Tuottavuusindeksi - - 100,0 101,1 Laitoksen tuottavuus kasvoi toimintavuonna edellisvuoden tasosta reilun yhden prosentin tuotosindeksin ja henkilötyövuosimäärän laskun takia. Edellisten vuosien hyvä parivuosivertailuna laskettu tuottavuuskehitys toteutui hieman heikompana. Kun vertailukohdaksi otetaan toimintavuosi 2009, tuottavuus on kasvanut vuosittain keskimäärin noin neljä prosenttia.

MAANMITTAUSLAITOS Tilinpäätös 10 (59) Seuraavassa kaaviossa on esitetty tuottavuuden ja taloudellisuuden kehitys vuodesta 2009 alkaen (perusvuosi 2009 = 100). Indeksi 130,0 Tuottavuuden kehitys 2009 = 100 120,0 110,0 100,0 90,0 2009 2010 2011 Tuottavuusindeksi 100,0 103,8 111,3 112,6 Taloudellisuusindeksi 100,0 108,3 118,6 119,0 1.3.2. Toiminnan taloudellisuus 1.3.2.1. Toiminnan taloudellisuus Taloudellisuus lasketaan kustannus- ja tuotosindeksin avulla. Kustannusindeksin laskennassa kustannukset jaettiin palkka- ja muihin kustannuksiin. Poistoja ei laskennassa ole eritelty muista kustannuksista olennaisuuden periaatteen sekä kuluindeksin puutteen vuoksi. Vertailuvuoden kustannukset deflatoitiin Tilastokeskuksen laatiman julkisten menojen hintaindeksi perusteella, jolloin kustannuksista saatiin poistettua inflaation vaikutus. Tilinpäätöksen yhteydessä joudutaan käyttämään menoindeksiä kuluindeksin asemesta Tilastokeskuksen indeksijulkistusten aikataulun vuoksi. Palkkamenojen inflaatio oli toimintavuonna 3,0 % ja muiden kustannusten deflatoinnissa käytetty tavaroiden ja palveluiden inflaatio 2,7 %. Toteuma 2011 Toteuma Muutos % Kustannus Deflatoimattomana Palkkakustannukset (1 000 ) 87 957 86 825-1,3 % Muut kustannukset (1 000 ) 37 18 39 387 5,9 % Kustannukset yhteensä (1 000 ) 125 11 126 212 0,9 % Deflatoituna Palkkakustannukset (1 000 ) 87 957 8 262 -,2 % Muut kustannukset (1 000 ) 37 18 38 32 3,1 % Kustannukset yhteensä (1 000 ) 125 11 122 603-2,0 % Kustannustason kasvuun vaikuttaneita palkka- ja muiden kulujen muutoksia on käsitelty kappaleessa 1.6.3. Palkkakustannusten laskua selittää erityisesti toiminnan tehostaminen sekä tulospalkkion saaneiden henkilöiden määrän lasku. Muiden kustannusten kasvua selittyy olennaisilta osin merkittävä tietojärjestelmien kehittäminen. Ilman deflatointia kustan-

MAANMITTAUSLAITOS Tilinpäätös 11 (59) nukset kasvoivat 0,9 % ja inflaation vaikutuksen eliminoimisen jälkeen kustannukset laskivat 2,0 %. Toiminnan taloudellisuus kehittyi parivuosimenetelmän avulla laskettuna vuosina 2009 seuraavasti: Parivuosivertailu Toteuma Toteuma Toteuma Toteuma 2009 2010 2011 Taloudellisuusindeksi 100,0 108,3 - - Taloudellisuusindeksi - 100,0 109,5 - Taloudellisuusindeksi - - 100,0 100, Laitoksen taloudellisuus parani hieman tuotosindeksin laskusta ja deflatoitujen kustannusten laskusta johtuen. Tuotosindeksin laskuun vaikuttaneet tekijät on käsitelty kappaleessa 1.3.1 ja 1..1. Aikaisempien vuosien hyvä parivuosivertailuna laskettu tuottavuuskehitys hidastui, mutta kun vertailukohdaksi otetaan toimintavuosi 2009, taloudellisuus on kasvanut vuosittain keskimäärin yli kuusi prosenttia. 1.3.2.2. Toiminnan kokonaiskustannukset 1 000 2010 2011 Tavoite % Budjettirahoitteinen toiminta 5 903 5 97 9 321 6 781 9,9 % Maksullinen toiminta 77 933 77 337 7 96 78 372 10,5 % Jakamattomat yhteiskustannukset 1) 1 65 1 829 0 1 059 Kustannukset yhteensä 125 90 125 11 12 285 126 212 101,6 % 1) tulospalkkiot Kokonaiskustannukset nousivat edellisen vuoden tasolta 1,1 milj. euroa eli 0,9 % ja ylittivät suunnitelman 1,9 milj. euroa eli 1,6 %. Maksullisen toiminnan kustannukset nousivat edellisestä vuodesta 1,0 milj. euroa eli 1,3 % ja ylittivät suunnitelman 3, milj. eurolla eli,5 %. Maksullista toimintaa analysoidaan kohdassa 1.3.3. Budjettirahoitteisen toiminnan kustannukset yhteensä kasvoivat edellisestä vuodesta 0,8 milj. euroa eli 1,8 %, mutta jäivät 2,5 milj. euroa eli 5,1 % alle suunnitellun. Budjettirahoitteisen toimintojen kustannuskehitys esitetään alla olevissa kaavioissa ja siihen liittyvässä analyysissä. 1.3.2.3. Budjettirahoitteisen toiminnan kustannukset Budjettirahoitteisen toiminnan kustannuksista tehdyt sisäiset siirrot on esitetty seuraavassa taulukossa.

MAANMITTAUSLAITOS Tilinpäätös 12 (59) 1 000 2010 2011 Tavoite Muutos % Bruttokustannukset yhteensä ennen sisäisiä siirtoja 58 05 59 009 61 39 62 832 8,2 % Valmistus omaan käyttöön -2 555-5 057-000 -7 08 175,9 % Maksullisen toiminnan osuus kehittämisestä ja tuotannon tuesta - 65-3 985-3 920-5 291 18,5 % Osuus kiinteistöreksiterin ylläpidosta -3 879-3 087-3 98-3 059-21,1 % Aineistokustannusten siirto -1 251-905 -700-653 -7,8 % Budjettirahoitteisen toiminnan kustannukset yhteensä 5 90 5 97 9 321 6 781 1,9 % Valmistus omaan käyttöön sisältää keskeneräiseen käyttöomaisuuteen aktivoitujen kehittämishankkeiden kustannukset. Niiden määrä nousi 2,0 milj. euroa edellisestä vuodesta lähinnä uuden kirjaamisjärjestelmän ja sähköisen kiinteistönvaihdannan järjestelmän (UKIRhanke) investointimenojen vuoksi. UKIR-hankkeen osalta aktivoitiin keskeneräiseen käyttöomaisuuteen yhteensä 6,6 milj. euroa. Lisäksi aktivoitavia kehittämishankkeita olivat toimitusasiakirjauudistus (TASKi-2/sk) 0,2 milj. euroa ja intranet-sivuston uudistaminen (IN- TRA/st) 0,3 milj. euroa. Maksullisen toiminnan osuus kehittämisestä ja tuotannon tuesta nousi edellisestä vuodesta 1,3 milj. euroa eli 32,8 % ja ylitti suunnitellun 1, milj. euroa eli 35,0 %. Maksulliseen toimintaan kohdistuva osuus vaihtelee vuosittain toteutuneiden hankkeiden mukaisesti. Kiinteistörekisterin ylläpidosta kiinteistötietopalveluun kohdistuva kustannusosuus oli lähes edellisen vuoden tasolla. Aineistokustannusten määrä laski 0,3 milj. euroa eli 27,8 % edellisestä vuodesta. Syynä oli markkinasuorite- ja muiden julkisoikeudellisten tulojen lasku siirryttäessä maastotietojen maksuttomaan käyttöön. Budjettirahoitteisen toiminnan bruttokustannusten (kustannukset ennen sisäisiä siirtoja) ja henkilötyövuosien kehitys prosesseittain on esitetty seuraavissa kuvissa.

MAANMITTAUSLAITOS Tilinpäätös 13 (59) 18 000 16 000 1 000 12 000 10 000 8 000 6 000 000 2 000 (1 000 ) 0 Budj. rah. tuotannon kustannukset RETI MARA TJ Toim. valtion varoin KIR budj. Kehittä minen Tuotan non tuki Muu 2010 10 981 16 828 3 71 2 807 95 9 610 1 67 11 68 2011 10 512 16 032 3 731 3 07 1 982 11 01 1 712 10 979 11 256 15 37 3 286 3 15 1 92 15 086 2 0 11 176 Tav 12 079 16 002 283 3 187 2 187 9 970 2 889 10 82 250 Budj. rah. tuotannon htv 200 150 100 50 0 (1 000 ) RETI MARA TJ Toim. valtion varoin KIR budj. Kehittä minen Tuotan non tuki Säädösperusteisten rekisterien ylläpitoprosessin (RETI) kustannukset nousivat 0,7 milj. euroa eli 7,1 % edellisestä vuodesta, mutta toteutuivat 6,8 % suunniteltua pienempinä. Tämä johtui siitä, että tuotanto tehtiin 12 henkilötyövuotta pienemmällä työpanoksella. Uuden kirjaamisjärjestelmän edellyttämät perusparannustyöt saatiin tehtyä suunnitellulla tavalla. Sen sijaan kustannukset olivat selkeästi ylimitoitettuja johtuen pääosin siitä, että suunnitelmia laadittaessa ei ollut tiedossa, kuinka paljon oli perusparannettavia asioita. Muu 2010 176 221 58 30 13 75 30 111 2011 167 205 5 33 29 76 30 87 172 177 8 37 19 9 3 88 Tav 18 189 60 39 31 85 36 86

MAANMITTAUSLAITOS Tilinpäätös 1 (59) Tilusjärjestelyiden (TJ) kustannukset laskivat 12 % edellisestä vuodesta. Tilusjärjestelyihin käytettyjen henkilötyöpäivien määrä laski 11 %. Suunnitelluista kustannuksista toteutui 77 % ja työpäivistä 80 %. Tukemisvarojen niukkuus pakotti siirtämään töitä seuraaville vuosille. Valtion varoin tehtyjen toimitusten kustannukset toteutuivat lähes suunnitellusti ja kasvua edellisestä vuodesta oli 3,2 %. Muita toimituksia kuin tilusjärjestelyjä tehdään valtion varoin budjettirahoitteisina KML 283 :ssä tarkoitettuina kiinteistönmäärityksinä ja toisaalta maksullisina toimituksina, joiden kustannukset katetaan osittain tai kokonaan toimitustuotannon ilmaispalveluista. Jälkimmäisiin kuuluvat muun muassa toimitusten korjaamiset ja uusintakäsittelyt. Kasvu johtui siitä, että budjettirahoitteisia kiinteistönmäärityksiä tehtiin suunniteltua enemmän. Maastotietotuotantoprosessin (MARA) kustannukset laskivat edellisestä vuodesta,3 % ja jäivät,1 % alle suunnitellun. Henkilötyövuosien määrä laski edellisestä vuodesta 28 htv. Tämä johtui mm. siitä, että kiinteistörekisterikartan perusparannus saatiin päätökseen vuonna 2011 ja henkilöt siirtyivät muihin tehtäviin. Kehittämisen kustannukset kasvoivat,1 milj. euroa eli 37,0 % edellisestä vuodesta ja toteutuivat 51,3 % suunniteltua suurempana. Kasvuun vaikuttivat uuden kirjaamisjärjestelmän ja sähköisen kiinteistönvaihdantajärjestelmän projektit (UKIR-hanke). Mainitut hankkeet näkyvät myös henkilötyövuosien jopa suunniteltua voimakkaampana kasvuna. Tuotannon tuen kustannukset kasvoivat 0,3 milj. euroa eli 19, %, mutta toteutuivat 29,2 % suunniteltua pienempinä. Myös henkilötyövuodet kasvoivat edellisestä vuodesta, mutta jäivät suunnitelmaa alhaisemmiksi. Muun budjettirahoitteisen toiminnan kustannukset nousivat edellisestä vuodesta 0,2 milj. euroa eli 1,8 % ja ylittivät 3,1 % suunnitellun. Henkilötyövuodet toteutuivat lähes suunnitellusti. 1.3.3. Maksullisen toiminnan tulos ja kannattavuus 1.3.3.1. Maksullisen toiminnan kustannusvastaavuus Laitoksen koko maksullisen toiminnan kustannusvastaavuudet ilmenevät seuraavista laskelmista. Maksullisen toiminnan kokonaisuutta on analysoitu jäljempänä eriteltynä toimitustuotantoon, kirjaamisasioihin, kiinteistötietojärjestelmän (KTJ) tietopalveluun, muihin julkisoikeudellisiin suoritteisiin sekä muihin suoritteisiin. Julkisoikeudelliset suoritteet (1 000 ) 2010 2011 Suunnitelma Maksullisen toiminnan tuotot - suoritteiden myyntituotot 70 78 75 19 71 602 69 32 - muut tuotot 276 2 116 0 Tuotot yhteensä 71 02 75 151 71 718 69 32 Maksullisen toiminnan kokonaiskustannukset - erilliskustannukset 6 297 8 601 6 313 287 - osuus yhteiskustannuksista 26 852 2 515 27 938 25 925 Kustannukset yhteensä 73 19 73 116 7 251 70 212 Kustannusvastaavuus (tuotot-kustannukset) -2 125 2 035-2 532-780 Kustannusvastaavuus % 97 103 97 99

MAANMITTAUSLAITOS Tilinpäätös 15 (59) Muut suoritteet (1 000 ) 2010 2011 Suunnitelma Maksullisen toiminnan tuotot - suoritteiden myyntituotot 5 238 882 3 976 3 52 - muut tuotot 0 0 0 0 Tuotot yhteensä 5 238 882 016 3 52 Maksullisen toiminnan kokonaiskustannukset - erilliskustannukset 2 225 2 237 2 05 2 109 - osuus yhteiskustannuksista 2 587 2 035 2 069 2 635 Kustannukset yhteensä 812 272 115 7 Kustannusvastaavuus (tuotot-kustannukset) 26 610-98 -1 202 Kustannusvastaavuus % 109 11 98 75 1.3.3.2. Toimitustuotanto Maanmittaustoimitusten eli perus- ja arviointitoimituksien sekä tilusjärjestelyiden kustannusvastaavuus ilmenee seuraavasta laskelmasta: Maanmittaustoimitukset 1 000 2010 2011 Tavoite TUOTOT Maksullisen toiminnan tuotot Maksullisen toiminnan myyntitu 8 088 8 01 6 021 032 Maksullisen toiminnan muut tu 276 0 116 0 Tuotot yhteensä 8 36 8 010 6 137 032 KOKONAISKUSTANNUKSET Erilliskustannukset Aineet, tarvikkeet ja tavarat 1 35 1 193 1 1 1 230 Henkilöstökustannukset 27 11 26 29 26 003 25 672 Vuokrat 77 768 78 809 Palvelujen ostot 800 795 953 766 Muut erilliskustannukset 2 821 3 99 3 518 2 958 Erilliskustannukset yhteensä 32 882 32 6850 32 01 31 35 Osuus yhteiskustannuksista Tukitoimintojen kustannukset 8 977 8 828 8 852 8 731 Poistot 16 385 11 376 Korot 635 293 26 61 Muut yhteiskustannukset 22 072 60 3 08 Osuus yhteiskustannuksista yhtee 1 9 13 5780 1 19 12 615 Kokonaiskustannukset yhteensä 7 331 6 263 6 550 050 KUSTANNUSVASTAAVUUS 1 033 1 751-13 -18 (tuotot-kustannukset) 2,1 % 3,6 % -0,9 % 0,0 % Toimintavuoden maksullisen toiminnan tulot ylittivät suunnitelman 2,0 milj. eurolla, mikä johtui pääsääntöisesti varovaisuuden periaatteella laaditusta tuloarviosta sekä ennakoitua pienemmästä rajaamistulojen laskusta. Kokonaisuutena tulot laskivat edellisvuoteen nähden 2,0 milj. euroa, mikä johtui erityisesti suunnitellusta rajaamistoimitusten lopettamisesta. Edelliseen vuoteen verrattuna lohkomisten tulot kasvoivat 0,7 milj. euroa, rajankäyntien 0,1 milj. euroa ja tilusjärjestelyjen 0,2 milj. euroa. Erilliskustannukset toteutuivat 1,0 milj. euroa eli 3,0 % suunniteltua suurempina, mikä selittyi suunniteltua suuremmasta toimitustuotannon volyymista. Erilliskustannusten lasku edellisestä vuodesta oli 0,3 milj. euroa. Tämä johtuu toisaalta rajaamistoimitusten vähenemises-

MAANMITTAUSLAITOS Tilinpäätös 16 (59) tä ja toiminnan tehostumisesta sekä toisaalta tavanomaisista VES-korotuksista ja muista kustannustarkistuksista. Maanmittaustoimitusten yhteiskustannukset toteutuivat 1,5 milj. euroa eli 12,0 % suunniteltua suurempana ja nousivat edellisestä vuodesta 0,6 milj. euroa eli,2 %. Muutoksen selitti lähinnä muiden yhteiskustannusten nousu, joihin sisältyy mm. MML:n laitostasoisten kustannusten, kehittämisen ja tuotannon tuen osuudet. Tämän ryhmän sisällä kasvun aiheuttivat erityisesti kehittämisen ja tuotannon tuen kustannusosuudet, jotka nousivat mm. sähköisen arkistoinnin, asioinnin ja tunnistautumisen projekteista johtuen. Kehittämisen ja tuotannon tuen määrä riippuu toteutuneista tuotannon tuen ja ylläpitokehittämisen kustannuksista, joiden määrää ei voi tarkasti arvioida etukäteen. Tavoitteena oli kustannusten kattaminen tuloilla. Vuonna toteuma oli suunnitelman mukainen, sillä alijäämä oli alle yhden prosentin tuottojen määrästä. Vuosittain kustannusvastaavuus vaihtelee 100 %:n kustannusvastaavuuden molemmin puolin johtuen kysynnän ja tuotannon luonnollisista vaihteluista. Vuosina 2008-2009 tulos oli alijäämäinen ja vuosina 2010-2011 taas ylijäämäinen. 1.3.3.3. Kirjaamisasiat Kirjaamisasioiden kustannusvastaavuus ilmenee seuraavasta laskelmasta: Kirjaamisasiat 1 000 2010 2011 Tavoite TUOTOT Maksullisen toiminnan tuotot Maksullisen toiminnan myyntitu 11 925 15 55 1 879 16 093 Maksullisen toiminnan muut tu 0 2 0 0 Tuotot yhteensä 11 925 15 570 1 879 16 093 KOKONAISKUSTANNUKSET Erilliskustannukset Aineet, tarvikkeet ja tavarat 16 11 20 13 Henkilöstökustannukset 8 838 8 655 9 01 8 36 Vuokrat 6 71 29 62 Palvelujen ostot 976 1 101 1 113 933 Muut erilliskustannukset 352 07 13 397 Erilliskustannukset yhteensä 10 228 10 250 10 588 9 82 Osuus yhteiskustannuksista Tukitoimintojen kustannukset 3 58 85 5 18 896 Poistot 386 959 930 81 Korot 22 0 33 3 Muut yhteiskustannukset 1 025 1 19 1 220 1 217 Osuus yhteiskustannuksista yhtee 5 017 7 0020 7 331 6 988 Kokonaiskustannukset yhteensä 15 25 17 27 17 919 16 830 KUSTANNUSVASTAAVUUS -3 319-1 790-3 00-737 (tuotot-kustannukset) -27,8 % -11,6 % -20, % -,6 % Kirjaamisasioiden tulotavoitteesta jäätiin 1,2 milj. euroa eli 7,5 %, mikä selittyy ennakoitua pienemmästä ratkaisumäärästä ja hinnantarkistusten vaikutusten yliarvioinnista. Toteutunut ratkaisumäärä oli suunniteltua pienempi johtuen erityisesti kysynnän laskusta. Tämä selittää myös tulomäärän 0,6 milj. euron laskun. Vuoden suunnitelmatiedot jouduttiin arvioimaan jo keväällä 2011, jolloin ei ollut vielä tarkkaa käsitystä hinnantarkistusten vaikutuksista. Erillismenot ylittivät suunnitelman 0,7 milj. euroa eli 7,5 %. Tämä johtui suurimmaksi osaksi määräaikaisen henkilöstön palkkaamisesta läpimenoaikojen pienentämiseksi. Lisäksi useita osaavia kirjaamissihteerejä ja lakimiehiä osallistui uuden kirjaamisjärjestelmän testaami-

MAANMITTAUSLAITOS Tilinpäätös 17 (59) seen ja kehittelyyn, mistä aiheutuvaa henkilöstövajetta jouduttiin korvaamaan tilapäistyövoimalla. Nämä syyt selittävät myös erilliskustannusten 0,3 milj. euron kasvun vertailuvuoteen nähden. Yhteiskustannukset toteutuivat runsaat 0,3 milj. euroa eli,9 % suunniteltua suurempina tukitoimintojen kasvun johdosta, mikä aiheutui lisääntyneistä henkilöstökustannuksista. Kirjaamisasioiden kustannusvastaavuus oli 3,0 milj. euroa eli 20, % alijäämäinen. Kustannusvastaavuus suunniteltiin poikkeuksellisesti alijäämäiseksi prosessin vakiintumattomuuden ja kirjaamisjärjestelmäuudistuksen ennakoinnin vuoksi. Maanmittauslaitos on ryhtynyt toimenpiteisiin kustannusvastaavuuden parantamiseksi. Vuonna 2013 käyttöön otettavan kirjaamisjärjestelmän ennakoidaan parantavan siirtymäkauden jälkeen merkittävästi kirjaamisprosessin tehokkuutta. Lisäksi vuoden 2013 alusta lukien toteutetussa hinnantarkistuksessa on korjattu laskutusperusteita enemmän aiheuttamisperiaatetta vastaavaksi sekä aiempia toteumatietojen puutteista johtuneita hinnoittelueroja. 1.3.3.. Kiinteistötietojärjestelmän tietopalvelu Kiinteistötietojärjestelmän tietopalvelun kustannusvastaavuus ilmenee seuraavasta laskelmasta: KTJ-tietopalvelu 1 000 2010 2011 Tavoite TUOTOT Maksullisen toiminnan tuotot Maksullisen toiminnan myyntituoto 8 709 9 9 8 569 7 260 Maksullisen toiminnan muut tuoto 0 0 0 0 Tuotot yhteensä 8 709 9 90 8 569 7 260 KOKONAISKUSTANNUKSET Erilliskustannukset Aineet, tarvikkeet ja tavarat 0 0 0 0 Henkilöstökustannukset 2 885 2 26 2 205 2 52 Vuokrat 0 0 0 0 Palvelujen ostot 59 60 8 66 Muut erilliskustannukset 2 021 1 951 2 129 1 760 Erilliskustannukset yhteensä 5 365 6750 783 876 Osuus yhteiskustannuksista Tukitoimintojen kustannukset 191 378 382 36 Poistot 1 106 972 90 15 Korot 37 19 Muut yhteiskustannukset 1 962 1 51 1 991 1 913 Osuus yhteiskustannuksista yhteens 3 297 2 9110 2 867 2 09 Kokonaiskustannukset yhteensä 8 661 7 585 7 650 7 285 KUSTANNUSVASTAAVUUS 8 1 86 919-25 (tuotot-kustannukset) 0,5 % 19,7 % 10,7 % -0,3 % Tulojen määrän ennakoitiin laskevan eräiden tuotteiden maksujen pienenemisen johdosta. Tulojen määrä kuitenkin ylitti suunnitellun 1,3 milj. euroa eli 18,0 %, mikä selittyy varovaisesta käyttövolyymin arvioinnista. Kiinteistötietojärjestelmän maksavien käyttäjien käyttövolyymi jatkui ennustettua vilkkaampana. Erillis- ja yhteiskustannuksissa ei tapahtunut olennaista muutosta edelliseen vuoteen verrattuna. Kiinteistötietojärjestelmän tietopalvelun kannattavuustavoite -0,3 % ylitettiin, sillä ylijäämää kertyi 0,9 miljoonaa euroa eli 10,7 %. Ylijäämän johdosta uusien tuotteiden maksuja on alennettu vuoden 2013 alusta lukien. Maanmittauslaitos jatkaa suoriteryhmän kustannusvastaavuuden kehittymisen seuraamista.

MAANMITTAUSLAITOS Tilinpäätös 18 (59) 1.3.3.5. Muut julkisoikeudelliset suoritteet Muiden julkisoikeudellisten suoritteiden kustannusvastaavuus ilmenee seuraavasta laskelmasta: Muut julkisoikeudelliset suoritteet 1 000 2010 2011 Tavoite TUOTOT Maksullisen toiminnan tuotot Maksullisen toiminnan myyntituotot 2 025 2 231 2 13 2 07 Maksullisen toiminnan muut tuotot 0 0 0 0 Tuotot yhteensä 2 025 2 231 2 13 2 07 KOKONAISKUSTANNUKSET Erilliskustannukset Aineet, tarvikkeet ja tavarat 0 0 0 3 Henkilöstökustannukset 809 797 807 760 Vuokrat 0 0 0 6 Palvelujen ostot 0 29 5 Muut erilliskustannukset 15 195 163 188 Erilliskustannukset yhteensä 963 996 999 962 Osuus yhteiskustannuksista Tukitoimintojen kustannukset 588 78 793 760 Poistot 16 5 0 0 Korot 1 0 0 0 Muut yhteiskustannukset 39 2720 31 326 Osuus yhteiskustannuksista yhteensä 95 1 025 1 13 1 085 Kokonaiskustannukset yhteensä 1 917 2 021 2 133 2 07 KUSTANNUSVASTAAVUUS 108 210 1-1 (tuotot-kustannukset) 5,3 % 9, % 0,1 % 0,0 % Maanmittauslaitoksen muita julkisoikeudellisia suoritteita ovat kiinteistörekisteriotteet sekä rasitus- ja lainhuutotodistukset, maksulliset päätökset, asemakaavan pohjakartan tarkastaminen, kaupanvahvistus ja kiinteistöjen kauppahintarekisterin tietojen luovutus viranomaisille. Maksut perustuvat erityislakeihin, mistä syystä yllä olevasta on lisäksi esitetty toimintakertomuksen liitteessä 2 Valtiokonttorin määräysten mukaisesti kustannusvastaavuuslaskelmat suoritteista, joiden tulot ylittävät 100 000 euroa. Näitä ovat kiinteistöjen yhdistämispäätökset, KR- ja KTJ -otteet, KHR -tiedot viranomaisille ja kaupanvahvistajan tehtävät. Toiminta jatkui vakaana tuottojen sekä erillis- ja yhteiskustannusten osalta. Tavoitteena oli kustannusten kattaminen tuloilla. Tulos oli 0,1 %, ja tavoite toteutui. Otteista ja todistuksista sekä maksullisista päätöksistä saadut tulot olivat hieman suunniteltuja suuremmat. Kustannukset kasvoivat vastaavasti.

MAANMITTAUSLAITOS Tilinpäätös 19 (59) 1.3.3.6. Muut suoritteet Muut suoritteiden kustannusvastaavuus ilmenee seuraavasta laskelmasta: Maksuperustelain mukaiset suoritteet 1 000 2010 2011 Tavoite TUOTOT Maksullisen toiminnan tuotot Maksullisen toiminnan myyntituo 5 238 882 3 976 3 52 Maksullisen toiminnan muut tuo 0 18 0 0 Tuotot yhteensä 5 238 9000 016 3 52 KOKONAISKUSTANNUKSET Erilliskustannukset Aineet, tarvikkeet ja tavarat 21 201 17 192 Henkilöstökustannukset 1 980 1 521 1 288 1 290 Vuokrat 1 3 37 3 Palvelujen ostot 123 115 102 257 Muut erilliskustannukset 6 358 39 538 Erilliskustannukset yhteensä 2 805 2 2370 1 99 2 312 Osuus yhteiskustannuksista Tukitoimintojen kustannukset 1 059 1 257 1 26 1 232 Poistot 90 22 6 10 Korot 27 26 30 26 Muut yhteiskustannukset 831 730 838 1 165 Osuus yhteiskustannuksista yhtee 2 007 2 035 2 120 2 33 Kokonaiskustannukset yhteensä 812 272 11 7 KUSTANNUSVASTAAVUUS 26 628-98 -1 202 (tuotot-kustannukset) 8,1 % 12,8 % -2, % -33,9 % Maastotietoaineistojen avaamisen ja maksuttomuuden ennakoitiin aiheuttavan tulojen merkittävää laskua. Tulomenetysten määrä jäi kuitenkin arvioitua vähäisemmäksi, kun tulot ylittivät suunnitelman 0,5 milj. euroa eli 13, %. Maastotietojen avaaminen kuitenkin selittää 0,9 milj. euron laskun edelliseen vuoteen. Digitaalisten aineistojen myynti jatkui normaalina alkuvuonna ja manuaalitoimituksia tehtiin jopa aiempia vuosia enemmän. Vanhoihin royaltysopimuksiin perustuvat laskutukset hoidettiin loppuun. Edellä mainitun, digitaalisten aineistojen alkuvuoden myynnin kasvun ohella lisääntyi asiakirja- ja karttaotteiden kysyntä. Kirjaamisasioiden siirtyminen Maanmittauslaitokseen lisäsi näiden tuotteiden myyntiä ja asiakirjoja tilataan edelleen runsaasti. Graafisten karttojen myynnistä saatujen tulojen määrä jatkoi laskuaan. Painettujen karttojen suosio hiipuu. Kartat halutaan itseräätälöityinä tulosteina tai sähköisinä. Tilaustuotannon tulojen määrä jatkaa laskuaan. Kokonaiskustannukset olivat suunniteltua 0,6 milj. euroa pienemmät, sillä neuvontatyön määrä ei kasvanut oletetun mukaisesti avaamisen johdosta ja maastotietoaineistojen luovuttamisen aiheuttamia kustannuksia kirjautui aiheuttamisperiaatteen mukaisesti budjettirahoitteiseen toimintaan. Maastotietoaineistojen maksuttomuuteen siirtyminen toukokuun alusta alkaen näkyi asetetussa kannattavuustavoitteessa: tulos liikevaihdosta -33,9 % ja kustannusvastaavuus 75 %. Kannattavuus muodostui tavoitetta selvästi paremmaksi, sillä tulos jäi vain 0,1 milj. euroa eli -2, % alijäämäiseksi.

MAANMITTAUSLAITOS Tilinpäätös 20 (59) 1.3.. Yhteisrahoitteisen toiminnan kustannusvastaavuus Yhteisrahoitteisen toiminnan kustannusvastaavuus ilmenee seuraavasta laskelmasta: Yhteisrahoitteinen toiminta 2010 2011 YHTEISRAHOITTEISEN TOIMINNAN TUOTOT Mulita valtion virastoilta saatu rahoitus 10 EU:lta saatu rahoitus Muu valtionhallinnon ulkopuolinen rahoitus 12 Yhteisrahoitteisen toiminnan muut tuotot Tuotot yhteensä 152 Yhteisrahoitteisen toiminnan erilliskustannukset Aineet, tarvikkeet ja tavarat 0 Henkilöstökustannukset 3 Vuokrat 1 Palvelujen ostot 11 Muut erilliskustannukset 23 Erilliskustannukset yhteensä 16 Yhteisrahoitteisen toiminnan yhteiskustannusosuus Tukitoimintojen kustannukset 3 Poistot 3 Korot 0 Muut yhteiskustannukset 8 Osuus yhteiskustannuksista yhteensä 5 KOKONAISKUSTANNUKSET YHTEENSÄ 219 OMARAHOITUSOSUUS 67 (Tuotot-Kustannukset) Omarahoitusosuus, % 30,6 % Tavoite Tulojen vähäisyyden takia kustannusvastaavuuslaskelmaa ei laadittu vuosilta 2010 ja 2011. Ennakoitujen tulojen vähäisyyden takia tavoitetta ei asetettu vuodelle. Yhteisrahoitteinen toiminta koostui vuonna kahdesta projektista: Tornionjoen tulvakartoitus ja lähialueyhteistyö Venäjän kanssa (LAY 2010). Torniojoen tulvakartoituksen tulot olivat 0,012 milj. euroa ja omarahoitusosuus oli 57 %. Venäjän lähialueyhteistyöprojektin tulot olivat 0,10 milj. euroa ja omarahoitusosuus oli 16 %. 1.3.5. Keskeiset kehittämistavoitteet sekä tuottavuus- ja investointihankkeet Tuottavuus- ja kehittämistavoitteita sekä investointihankkeita koskevat tulostavoitteet toteutuivat seuraavasti: Maanmittauslaitos ottaa käyttöön Valtion IT -palvelukeskuksen palveluja ministeriön kanssa sovittavan aikataulun mukaisesti Liikkuvan työn, etätyön ja videoneuvottelulaitteiden aktiivinen hyödyntäminen lisää tuottavuutta vähentyneen matkustusajan seurauksena. Käytössä olevien toimitilojen määrä vähenee toimitilauudistuksen myötä. Tulostavoite Tot. *) Tulosanalyysi Prosessien tuottavuuden parantamista jatketaan. Tuottavuusohjelmaan sisältyviä toimenpiteitä jatkettiin mm. kehittämällä prosesseja edelleen. Osana vaikuttavuus- ja tuloksellisuusohjelmaa valmisteltiin ydintoimintoanalyysi. Käyttöönottoja ei suunniteltu vuodelle. Puhelinpalveluissa siirryttiin valtion yhteisen numeroinnin piiriin. Jatkuvaa toimintaa. Liikkuvan työn työasemakantaa kasvatettiin ja videoneuvotteluhuoneiden varustelua jatkettiin uusien neuvotteluhuoneiden osalta. Käytössä olevien toimitilojen määrä väheni toimitilauudistuksien myötä. Uutta toimitilakonseptia suunniteltiin tulevien toimitilauudistuksen toteuttamiseksi.

MAANMITTAUSLAITOS Tilinpäätös 21 (59) Maastotietotuotannon yhteistyö kumppaneiden kanssa vähentää moninkertaista työtä. Tiedonkeruussa hyödynnetään yhteistyösopimuksia kuntien kanssa. Maaseutuviraston sekä Suomen Metsäkeskuksen kanssa tehtävät ilmakuvaukset lisäävät tiedonkeruussa hyödynnettävien ilmakuvien määrää. Maastotietokannan jatkuva ajantasaistus perustuu kunnilta ja muilta yhteistyökumppaneilta saatavaan paikkatietoaineistoon. Yhteistyösopimuksia paikkatietoaineistojen vaihdosta on tehty noin 180 kunnan kanssa. Kuntaliiton kanssa valmisteltiin päivitettyä puitesopimusta MML:n ja kuntien paikkatietoaineistojen käytöstä ja tietopalvelusta, mutta sopimusta ei ole allekirjoitettu. Laserkeilaus- ja ilmakuvausyhteistyötä, jonka tavoitteena on saavuttaa säästöjä aineistojen hankinnassa ja käsittelyssä, jatkettiin. Ilmakuvien hankinnassa Maaseutuviraston tarpeisiin onnistuttiin suunnitellusti. Kiinteistötoimitushinnaston yksinkertaistamiseksi tarvittavat lainsäädäntömuutosehdotukset valmistellaan syksyyn mennessä. Lainsäädäntö-muutokset on edellytys KIEKU- tietojärjestelmän ja uuden hinnaston samanaikaiselle käyttöönotolle sekä hinnaston ylläpidon hallinnolliselle keventämiselle. Maanmittauslaitoksen hallinto- ja toimialuerakenteen selvityshanke valmistuu 28.2.. Kiinteistötietojärjestelmän kirjaamisosan uudistamista jatketaan. Aikataulu uuden tietojärjestelmän valmistumiselle on vuoden lopulla. Kansallisen paikkatietoportaalin kehittämistä jatketaan yhteistyössä Inspireverkoston kanssa. Portaalina toimivan Paikkatietoikkunan toimintoja ja sisältöä kehitetään INSPIRE-direktiivin toimeen- Suomen Metsäkeskuksen kanssa tehty laserkeilausaineistojen yhteishankintakilpailutus päätyi markkinaoikeuteen, koska kilpailun hävinnyt työyhteenliittymä valitti hankintapäätöksestä. Ennen valituksen käsittelyä kilpailutus jouduttiin keskeyttämään, koska kilpailun voittanut yritys vetäytyi sopimuksesta. Uusi kilpailutus järjestettiin loppuvuodesta. Vuonna tarvitut aineistot hankittiin muuttamalla niistä pääosa aiemman edelleen voimassaolevan sopimuksen mukaisiksi aineistoiksi, ja osan hankki Suomen Metsäkeskus omin päin. Maaseutuviraston kanssa tehdyssä yhteistyöprojektissa valmisteltiin peltolohkorekisterin geometriatietojen ylläpidon käynnistymistä Maanmittauslaitoksen maastotietotuotannon yhteydessä vuonna 2013. Tuotantoa ei käynnistynyt MAVI:n rahoitustilanteen vuoksi. Kiinteistötoimitushinnaston yksinkertaistamiseksi tarvittavien lainsäädäntömuutosten valmistelu eteni suunnitellusti. Selvityshanke valmistui määräajassa. Kiinteistötietojärjestelmän kirjaamisosan uudistamista jatkettiin suunnitellun mukaisesti. Uusi järjestelmä otetaan käyttöön 13.5.2013. Myös sähköisen kiinteistövaihdantajärjestelmän rakentaminen on edennyt pitkälle. Paikkatietoikkunan kehittäminen on jatkunut PORTTI2-projektissa. Paikkatietoikkunaa kehitetään paikkatiedon palvelualustaksi ja uuden arkkitehtuurin mukaiset tulokset on julkaistu Oskari-lähdekoodissa ja

MAANMITTAUSLAITOS Tilinpäätös 22 (59) panon tarpeista käsin ja niitä ennakoiden. Paikkatietoinfrastruktuuria kehitetään toteuttamalla avoimen lähdekoodin yleiskäyttöisiä komponentteja verkkopalvelujen rajapintojen käyttämiseen. Maastotietojärjestelmän kohde- ja laatumallin uudistamista jatketaan yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa ottamalla huomioon INSPIRE-direktiivin toimeenpanossa edellytettävä yhteentoimivuus ja Yleisten kartastotöiden strategia 2011 2020. Maanmittauslaitos jatkaa uuden yleiseurooppalaisen korkeusjärjestelmän käyttöönottoa. Tietopalvelussa kehitetään INSPIREdirektiivin mukaisten sähköisten jakelukanavien, erityisesti rajapintapalvelujen tarjontaa, joilla lisätään MML:n tietovarastojen käyttöä. Sähköiseen identiteettiin perustuvaa käyttäjähallintaa kehitetään ja sitä käytetään tietojärjestelmien pääsynhallinnassa. Luottamusverkoston (VIRTU) piirissä olevien sovellusten määrää kasvatetaan. Maanmittauslaitos seuraa 1.10.2011 voimaan tulleen kiinteistönmuodostamislain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisen vaikutuksia ja raportoi seurantatuloksista maa- ja metsätalousministeriölle vuoden loppuun mennessä. *) Toteumaa arvioidaan Netra-asteikolla 1-5, jossa asteikko on seuraava: Paikkatietoikkunan uutena versiona. Rajapintapalvelujen monitorointi on ulkoistettu ja seuranta tietojen esittämiseen on otettu käyttöön Paikkatietoikkunaan ("liikennevalojärjestelmä"). Paikkatietoikkunan kautta tapahtuvasta rajapintojen käytöstä kertyy loki. Hakupalvelu on läpäissyt komission validoinnin. Maastotietojärjestelmän kohde- ja laatumallin uudistamista jatkettiin yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa ja omalla Maastotietokannan kehitystarpeet -projektilla. Uuteen yleiseurooppalaiseen N2000- korkeusjärjestelmään siirtyminen etenee vuonna 2011 valmistuneen suunnitelman mukaisesti. Käyttöönotto on vuonna 2015. Tietopalvelussa on kehitetty INSPIREdirektiivin mukaisten sähköisten jakelukanavien, erityisesti rajapintapalvelujen tarjontaa. Toukokuun alussa avattiin avoimien aineistojen tiedostopalvelu, joka mahdollistaa avoimien maastotietoaineistojen lataamisen itsepalveluna. Tiedostopalvelun muutostietopalvelu - BETA tarjoaa ATOM-syötteenä tiedon ja ladattavat tiedostot päivittyneistä tuoteversion tiedostoista. Sähköiseen identiteettiin perustuvan käyttäjähallinnan projektissa järjestelmä kilpailutettiin ja käyttöönottoprojekti etenee suunnitellusti. Osittamisrajoituksiin liittyvä lainsäädäntö on selkiyttänyt toimitusmenettelyä ja kiinteistörekisteriä. Pitkään vireillä olevia toimituksia on saatu eteenpäin. Käytännön toimintaan tulee suuntaviivoja meneillään olevien useiden oikeustapausten kautta. Vuoden 2013 tulostavoitteisiin on kirjattu, että osittamisrajoituksiin liittyvän lainsäädännön vaikutuksista raportoidaan maa- ja metsätalousministeriölle viimeistään 31.10.2013. Toteuman perustelu Toteuma Tavoite ylittyi tai tulee ylittymään 5 Tavoite toteutui tai tulee toteutumaan suunnitellusti Tavoite toteutui tai tulee toteutumaan osittain 3 Tavoite ei toteutunut tai ei tule toteutumaan 2 Tavoitteesta luovuttiin 1

MAANMITTAUSLAITOS Tilinpäätös 23 (59) 1.. TUOTOKSET JA LAADUNHALLINTA 1..1. Suoritteiden määrät ja aikaansaadut julkishyödykkeet Tuotoksia koskevien tunnuslukujen toteuma on esitetty liitteessä 1 Tuloksellisuuden tunnusluvut. Tuotoksia ja niiden kehitystä koskevat tulostavoitteet toteutuivat seuraavasti: Tulostavoite Tot. *) Tulosanalyysi Toimitusten tuotantotavoite on 20 600 toimitusta. Tällä tuotantomäärällä tilauskanta pienenee. Tilusjärjestelytoiminnan tuotantotavoite on 8 uusjakotoimitusta. Ratkaistujen kirjaamisasioiden tuotantotavoite on 255 000 kappaletta. Toimitusten tuotantomäärä oli 19 897 toimitusta ja tuotantotavoitteesta jäätiin 3,6 %. Poikkeamaa selittää lähinnä tuotannon keskittäminen rajaamistoimitusten loppuunsaattamiseen vuoden aikana. Hanke siirsi muiden toimitusten loppuunsaattamisia vuoden 2013 alkupuolelle, mikä näkyy tuloksessa. 3 Uusjakotoimitusten määrällistä tavoitetta ei saavutettu tukemismenojen leikkauksen vuoksi. Kuusi uusjakotoimitusta valmistui. Laserkeilaukseen perustuvaa uutta kahden metrin ruutukoon korkeusmallia tuotetaan MMM:n korkeustietoyhteistyöryhmän alueellinen priorisointi huomioiden. 5 Kirjaamisasioiden tuotantomäärä oli 250 22 ratkaistua asiaa, mikä oli 1,8 % alempi kuin tavoite. Poikkeama johtuu saapuneiden hakemusten määrän laskusta. Hakemusten ja ratkaisujen määrä on tasapainossa. Ks. tarkemmin kappaleet 1..1.1-. Laserkeilausta tehtiin ennätykselliset 51 066 km 2 yhteistyöryhmän ja muiden kumppaneiden tarpeita huomioiden. Kahden metrin korkeusmallin kattavuus on 36 % (130 766 km 2 ) maasta. *) Toteumaa arvioidaan Netra-asteikolla 1-5, jossa asteikko on seuraava: Toteuman perustelu Toteuma Tavoite ylittyi tai tulee ylittymään 5 Tavoite toteutui tai tulee toteutumaan suunnitellusti Tavoite toteutui tai tulee toteutumaan osittain 3 Tavoite ei toteutunut tai ei tule toteutumaan 2 Tavoitteesta luovuttiin 1

MAANMITTAUSLAITOS Tilinpäätös 2 (59) 1..1.1. Toimitustuotanto Toimitustuotannon suoritemäärä toteutui seuraavasti: Muutos Suoritemäärä Tot. Tot. Tot. Tavoite Tot. ed. Tot/tav kpl 2010 2011 ero vuodesta % Lohkominen 1 87 15 01 1 828 15 192-36 -213 97,6 % Muu perustoimitus 3 2 3 30 3 295 3 20 55-190 101,7 % Arviointitoimitus 2 15 2 087 1 829 215-316 -258 85,3 % Kiinteistönmääritys (KML 283 ) 98 955 1617 1300 317 662 12 % Tilusjärjestelytoimitus 63 10 88 119-16 -31 7,0% Yhteensä 21 5 21 617 21 657 21 996-32 -30 98,50 % Toimituksia tehtiin lähes tavoitteen mukainen määrä. Tuotannossa keskityttiin erityisesti rajaamistoimitusten loppuunsaattamiseen sekä osakasluetteloiden vahvistamiseen sovitun aikataulun mukaisesti. Koko toimitustuotannon kysynnän, tuotannon ja tilauskannan kehitys ilmenee seuraavasta kuvasta. 30 000 Toimitustuotannon kysyntä, tuotanto ja tilauskanta, kpl 25 000 20 000 15 000 10 000 5 000 0 2008 2009 2010 2011 tot. kysyntä tav. kysyntä tot. tuotanto tav. tuotanto tilauskanta Varsinaisten toimitusten kysyntä oli arvioidun mukainen. Kysyntä laski vuodesta 5,9 % vuodesta 2011. Lohkomisten kysyntä pysyi vuoden 2011 tasolla. Kysynnän lasku kohdistui lähinnä arviointitoimituksiin. Maksullisten toimitusten tuotantomäärä oli 19 897 toimitusta, mikä oli 3,6 % pienempi kuin asetettu tavoite 20 632. Edellisvuoteen verrattuna tuotanto laski 3,1 %. Perustoimitukset vähenivät 8,3 %, arviointitoimitukset vähenivät 12,3 % ja tilusjärjestelytoimitukset vähenivät 15, %. Tuotannon kappalemäärään vaikutti erityisesti resurssien sitominen maanteiden rajaamishankkeen lopettamiseen. Lohkomisia tehtiin 1 282 kpl ja niissä muodostettiin yhteensä 21 511 lohkokiinteistöä (1,51 lohkokiinteistöä lohkomista kohden). Toimitusten tilauskanta kääntyi laskuun. Tilauskanta laski 21 % verrattuna edelliseen vuoteen. Vireillä olevien toimitusten määrä oli 3 % koko vuoden tuotannosta. Kysyntä ja maksullinen toimitustuotanto eriteltynä toimituslajeittain on esitetty liitteessä 3.

MAANMITTAUSLAITOS Tilinpäätös 25 (59) Budjettirahoitteisissa KML 283 :n tarkoittamissa kiinteistönmäärityksissä vahvistettiin noin 2800 yhteisen alueen osakasluettelo, minkä lisäksi toimituksissa ratkaistiin noin 1000 palstan osalta, mihin rekisteriyksikköön ne kuuluvat. Tilusjärjestelyt Toteuma Toteuma Tavoite Tot. Tot % Muutos Tilusjärjestelyt 1) vuodesta 2010 2011 2011 2011, kpl Uusjaot, kpl 5 10 8 6 75,0 % - Uusjaot, mha 10 13 9 73 10 217 8 315 81, % -1 28 Yhteismetsien muodostamistoimitukset 21 3 60 31 51,7 % -12 1) Budjettirahoitteisten tilusjärjestelyiden keskeiset tuotantotiedot. Tavoitteena oli lopettaa 8 uusjakoa. Muunnettuina hehtaareina (mha) laskien tavoitteena oli 10 217 mha:n uusjakotuotanto. Tuotantotavoitteeseen ei päästy lopetettujen uusjakojen eikä muunnettujen hehtaarien osalta. Tukemismomentin yli 33 %:n alenema vaikutti tuotantoon ja hidasti hankkeiden etenemistä. Uusia yhteismetsiä muodostettiin 31. Vaikka haasteellista 60 uuden yhteismetsän tavoitetta ei saavutettu, on määrä vuositasolla toiseksi eniten 2000-luvulla. 1..1.2. Kirjaamisasiat Vuonna kirjaamishakemusten määrä oli 29 357 kpl, mikä oli 3 prosenttia vähemmän kuin edellisenä vuonna. Kirjaamisasioita ratkaistiin kuitenkin viime vuoden aikana 250 22 kpl ja voidaan todeta, että saapuneiden ja ratkaistujen asioiden välillä vallitsee tasapaino. Vuoden lopulla oli vireillä 16 31 asiaa. Uuden kirjaamisjärjestelmän käyttöönoton edellyttämä lainhuuto- ja kiinnitysrekisterin perusparannustyö saatiin tehtyä suunnitelmien mukaisesti, mikä edistää uuden kirjaamisjärjestelmän käyttöönottoa ja järjestelmän toimivuutta. 1..1.3. Säädösperusteisten rekisterien ylläpito Kiinteistörekisterin perusparannuksen kattavuusindeksi ylitti tavoitteen 1,6 %-yksiköllä ja oli vuoden lopussa 82, %. Maa- ja metsätalousministeriön 27.9.2005 antamassa asiakirjassa Kiinteistörekisteri 2015 - päämäärä ja toimintalinjat olevien osatehtävien valmistumisaste oli 87 %. Vuodenvaihteessa voimaantulleet 11 valtioneuvoston päätöstä kuntien yhdistämisestä vietiin kiinteistörekisteriin määräaikaan mennessä. Lokakuussa 2011 voimaan tulleella kiinteistönmuodostamislain muutoksella sallittiin kolmen erityyppisen toimenpiteen tekeminen kiinteistörekisterin pitäjän päätöksellä toimitusmenettelyn sijasta. Yhteisalueosuuden siirtoa ja tilaksi muodostamista koskevia päätöksiä tehtiin maanmittaustoimistoissa 173 kpl. Yhteisen alueen liittämistä ja rasitteita koskevia päätöksiä oli yhteensä 37. Kiinteistönluovutusilmoituksia tallennettiin kysynnän mukaan mutta 5 % suunniteltua vähemmän.

MAANMITTAUSLAITOS Tilinpäätös 26 (59) 1..1.. Maastotietotuotanto Toteuma Toteuma Tavoite Toteuma Tot % Suoritemäärä 2010 2011 2011 Määräaikainen ajantasaistus, km 2 1 993 5 78 9 000 50 791 10 % Korkeusmallia 2 metrin ruutukokoon, km 2 27 117 7 315 32 000 32 768 102 % Peruskartta 1:25 000 13 15 130 132 101 % Maastokartta 1:50 000 0 0 0 0 100 % Maastotietotuotannon suoritetavoitteet saavuttiin tai ylitettiin. Maastotietokannan tiestö, hallinto- ja suojelualuerajat ajantasaistettiin koko maasta. Rakennusten osalta vuosittainen ajan tasalla pidettävä alue laajeni. Maastotietokantaan pohjautuvat uudet pienimittakaavaiset karttatietokannat 1:1 milj. (M1000) ja 1:3 milj. (M3000) valmistuivat (tuotteistus maaliskuussa 2013). Pienimittakaavaiset karttatietokannat ajantasaistettiin laaditun ylläpitostrategian mukaisesti. Pienimittakaavaiset nimistöt 1:1 milj., 1:2 milj., 1: milj. ja 1:8 milj. ovat valmistuneet. Kaikki pienimittakaavaiset karttanimistöt perustuvat paikannimirekisteriin. EuroGeographicsin karttatietokantojen Suomen aineistojen (EBM, EGM ja ERM) ylläpito hoidettiin. Maastotietojen avaamiseen liittyen digitaalisesta tietotuotteista poistettiin Liikenneviraston syvyys- ja merimerkkitiedot. 1..2. Palvelukyky sekä suoritteiden ja julkishyödykkeiden laatu Laadunhallintaa koskevien tunnuslukujen toteuma on esitetty liitteessä 5 Tuloksellisuuden tunnusluvut. Laadunhallintaa ja sen kehitystä koskevat tulostavoitteet toteutuivat seuraavasti: Tulostavoite Tot. *) Tulosanalyysi Aineistot tuotetaan vahvistettujen laatumallien mukaisesti. Toimitustuotannon yhteisen laatumallin valmistelua jatketaan. Laadunseuranta on olennainen osa tuotantoprosessia. Laadun testausta tilataan myös Maanmittauslaitoksen ulkopuolelta. Aineistot tuotettiin vahvistettujen laatumallien mukaisesti. Toimitustuotannon yhteisen laatumallin valmistelua jatkettiin ja malli otetaan käyttöön vuonna 201. Maanmittaustoimitusten vuosittaiset laatutarkastukset toteutettiin suunnitelman mukaisesti. Maastotyön laadun testaamisen niin maastotietojen kuin toimitustuotannon Laatutasoa kohotetaan Yleisten kartastotöiden strategian mukaisesti ja perusparantamalla aineistoja Kiinteistörekisteri 2015 strategian perusteella. Uuden kirjaamisjärjestelmän käyttöönoton varmistamiseksi perusparannetaan lainhuuto- ja kiinnitysrekisterin tietoja. osalta toteutti ulkopuolinen tarkastaja. Aineistojen laatua parannettiin Kiinteistörekisteri 2015 - ja Yleisten kartastotöiden strategian mukaisesti.

MAANMITTAUSLAITOS Tilinpäätös 27 (59) Laadun ja toiminnan kehittämistä jatketaan Euroopan laatupalkintokriteeristön mukaisten itsearviointien ja sisäisten ja ulkoisten auditointien pohjalta. Maanmittauslaitoksen IT-toiminnan laadunhallintaa vahvistetaan ottamalla käyttöön alan yleisiä menetelmiä ja prosesseja sovitettuna Maanmittauslaitoksen toi- mintaympäristöön. Toimitusten kestoaikaa lyhennetään. Lohkomisen kokonaiskesto vireille tulosta loppuunsaattamiseen on mediaanilla mitattuna 6,0 kk. Kunnittaisen lohkomisen keski-iän tavoitetaso on -6 kk. Tukemisvarojen niukkuudesta huolimatta uusjakojen kestoaikatavoitteena on yhä viisi vuotta. Lainhuutojen käsittelyaika on 29 päivää. 3 Maastotieto- ja kiinteistörekisterikarttaaineistojen sekä kiinteistötuotannon laadunvalvontaa jatkettiin samassa laajuudessa kuin viime vuosina yksiköiden sisäisin toimenpitein, ristiin tarkastamalla sekä valtakunnallisesti otantatutkimuksina. Laadunvalvontaa toteuttivat myös ulkopuoliset auditoijat. Työ on jatkuvaa. Prosessikäsikirja uusittiin ja projektikäsikirja päivitettiin. Prosessikäsikirjan mukaisia ohjeistoja laaditaan. ITIL:n mukaista toiminnan kehittämistä jatkettiin palvelutuotannossa. Lohkomisten kestoajan toteuma oli 6,9 kk eli sama kuin vuotta aikaisemmin, jolloin läpimenoaikatavoitetta ei saavutettu. Erot ovat kuitenkin tasoittuneet eri alueiden ja toimistojen välillä eli palvelu on tasalaatuisempaa koko maan tasolla. Tilauskannassa lohkomisten kunnittainen keski-iän tavoitearvo (-6 kk) nousi 2 %:iin. Valmistuneiden uusjakojen kestoaika oli keskimäärin,6 vuotta. Palvelu on nopeaa, luotettavaa ja oikeudenmukaista. Maanmittauslaitos pitää sovitut aikataulut ja asiakas saa sovitut vaatimukset täyttävän aineiston tai palvelun. Automaattisten rajapintapalveluiden käytettävyyttä lisätään ja niiden kapasiteetti mitoitetaan vaiheittain INSPIREdirektiiviin liittyvien toimeenpanosääntöjen mukaisiksi. Lainhuutohakemusten käsittelyaikatavoitetta ei aivan saavutettu toteuman ollessa 31 päivää. Käsittelyajat olivat kuitenkin laskeneet huomattavasti edellisen vuoden vaihteen tasosta. Palveluodotuksiin kyettiin pitkälle vastaamaan. Toimitusten laatu ja asianosaisten luottamus laitoksen toimintaan pysyi korkealla tasolla. Maanteiden rajaamiset lopetettiin ja osakasluetteloiden vahvistamisia, jatkettiin suunnitelmien mukaisesti. Toimitusten kestoaika ja tilauskannan keski-ikä laskivat. Palveluodotuksiin asiakaspalveluissa pystyttiin vastaamaan hyvin. Keväällä käyttöönotettu uusi puhelinjärjestelmä osoittautui toimivaksi, ja asiakaspalvelupuheluiden vastausprosentti, 8 %, oli selvästi korkeampi kuin v. 2011 (76 %). Palvelurajapinnan tuotantosopimuksia oli vuoden lopussa 50 % enemmän kuin vastaavana ajankohtana edellisvuonna. Maksuttomien nimistön kyselypalvelun käyttölupien määrä kasvoi yli 60 % edellisvuodesta. Avoimien aineistojen tiedostopalvelu otettiin käyttöön toukokuussa. Tiedostopalvelusta tehtiin 61 905 lataustilausta ja yksittäisiä tiedostoja ladattiin 895 275 kpl. Karttapaikan karttahakuja tehtiin vuoden aikana 112 milj. kpl ja ortokuvahakuja 22 milj. kpl. Rasterirajapintapalveluun tehtiin 285 milj. karttahakua ja 75 milj. ortokuva-

MAANMITTAUSLAITOS Tilinpäätös 28 (59) Asiakkaiden käytettävissä on tehokas ja toimiva asiakaspalautejärjestelmä, jota hyödynnetään toiminnan kehittämisessä. *) Toteumaa arvioidaan Netra-asteikolla 1-5, jossa asteikko on seuraava: hakua. Rajapintapalvelun karttahakumäärä 10-kertaistui ja ortokuvahakumäärä 30- kertaistui edellisvuodesta. Palautejärjestelmän kautta saatujen palautteiden kokonaismäärä 78 kpl oli selvästi pienempi kuin v. 2011, jolloin niitä saatiin 227 kpl. Valtaosa, 85 % palautteista tuli verkkosivujen kautta. Karttapaikkaan kohdistui lähes kolmannes palautteesta. Kirjaamisasioihin liittyvän palautteen määrä laski. Sen osuus oli 13 % kaikista (26 % v. 2011). Kysymysten määrä pieneni, kritiikin määrä kasvoi vuoteen 2011 verrattuna. Kehittämiseen ja asiakassuhteisiin vaikuttavat palautteet (kysymykset, kehittämisehdotukset, kritiikki) käsiteltiin toimintayksiköissä ja ao. ydinprosessitiimeissä. Saadun palautteen pohjalta toimintaa on tarvittaessa kehitetty. Toteuman perustelu Toteuma Tavoite ylittyi tai tulee ylittymään 5 Tavoite toteutui tai tulee toteutumaan suunnitellusti Tavoite toteutui tai tulee toteutumaan osittain 3 Tavoite ei toteutunut tai ei tule toteutumaan 2 Tavoitteesta luovuttiin 1 Asiakastyytyväisyystutkimus Ei toteutettu vuonna. Organisaation palvelukyky Organisaation palvelukykyä koskevien tunnuslukujen toteuma on esitetty liitteessä 1 Tuloksellisuuden tunnusluvut. Yhteiskunnan eri alojen päättäjien ja vaikuttajien antama yleisarvosana VIP-tutkimuksessa Maanmittauslaitolle oli 7,83. Yleisarvosanalla mitattuna Maanmittauslaitos oli toimialan kuudenneksi paras ja tulos ylitti selvästi julkishallinnon toimialan keskiarvon (7,58). Maanmittauslaitoksen imago oli julkisten palvelujen neljänneksi vahvin. Maanmittauslaitoksen suurin vahvuus on tuotteiden ja palveluiden laatu. Tämä sekä tulevaisuudennäkymät olivat hienokseltaan laskeneet, kaikki muut Maanmittauslaitoksen yrityskuvatekijät olivat vahvistuneet. Maanmittauslaitos erottuu vertailuryhmässä positiivisesti kilpailukyvyssä, yrityksen johdossa, maineessa työnantajana ja tuotteiden ja palvelujen laadussa. Vertailuryhmässä olivat mukana Kela, Tilastokeskus, Liikennevirasto, Syke ja Maanmittauslaitos.

MAANMITTAUSLAITOS Tilinpäätös 29 (59) Toimitusten kestoaika kk 10,0 9,5 9,0 8,5 8,0 7,5 7,0 6,5 6,0 5,5 5,0 Lohkomisten kestoaika (mediaani kk) tot. kestoaika md tav. kestoaika md 2008 2009 2010 2011 Lohkomisten kestoaika pysyi vuoden 2011 tasolla ollen 6,9 kuukautta. Tavoitteesta jäätiin 0,9 kuukautta. Kestoaika oli 6 kuukautta tai pienempi kolmessa maanmittaustoimistossa. Erot ovat kuitenkin tasoittuneet eri alueiden ja toimistojen välillä eli palvelu on tasalaatuisempaa koko maan tasolla Kaikkien toimitusten kestoaikojen mediaani laski 7,0 kk:sta 6,8 kk:een. Kaikkien toimitusten tilauskannan keski-ikä laski 12,3 kk:sta 12,2 kk:een. Todellinen tilanne on kuitenkin lukuarvoja osoittamaa parempi, koska maanteiden rajaamisten lopettaminen siirsi muiden toimitusten lopettamista vuodelle 2013. Lisäksi rajaamistoimituksista vapautui henkilöstöä muiden toimitusten tilauskannan purkuun Palvelutasoeron mittarina käytetään lohkomisten kunnittaisen keski-iän yhtenäisyyttä. Mittari kertoo kuinka monessa %:ssa kuntia lohkomisten keski-ikä on -6 kk. Yhtenäisyys on lisääntynyt oheisen kaavion mukaisesti. 30 25 20 15 10 Lohkomisten kunnittainen keski-iän yhtenäisyys 5 0 keski-ikä -6 kk, % kunnista 2009 2010 2011

MAANMITTAUSLAITOS Tilinpäätös 30 (59) Lainhuutojen käsittelyaika Lainhuutojen keskimääräisestä kestoaikatavoitteesta 29 pv jäätiin hieman. Toteutunut laitostasoinen kestoaika oli 31 päivää, joka oli kuitenkin huomattavasti alhaisempi kuin vuotta aiemmin. Kuusi toimistoa pääsi alle tavoitetason. Yksi toimisto ylsi jopa 21 päivän keskimääräiseen kestoaikaan ja korkeimmillaan taso oli 7 päivää. Edellisenä vuotena toimistojen keskimääräinen käsittelyaika vaihteli 2-113 päivään. Kestoaikoja on kyetty lyhentämään erityisesti siksi, että määräaikaisten lakimiesten määrää on lisätty ja he ovat ryhtyneet entistä tehokkaammin käsittelemään aiemmin lakimiesten pöydille kerääntyneistä hakemuspinoja. 0 38 36 3 32 30 28 26 2 22 20 Lainhuutohakemusten käsittelyaika (keskiarvo päiviä) Tavoite 2010 2011 Oikeudelliset asiat Oikeudelliset asiat ovat kokonaisuudessaan samalla tasolla (kpl) edelliseen vuoteen verrattuna. Kirjaamisasioiden osuus on noussut. Muutos Oikeudellisten asioiden määrä (kpl) ed. 2009 2010 2011 vuodesta Muutos % Kantelut, vahingonkorvaukset, valitukset 87 110 70 76 6 9 % - joista kirjaamisasioita 6 10 23 13 130 % Lausunnot maanmittaustoimitusten valituksista KKO:lle ja KHO:lle 1 0 2 1-1 -50 % Lausunnot kanteluista, perustevalituksista ja toimitusmääräyksen antamatta jättämisestä koskevista valituksista muille viranomaisille 12 29 28 23-5 -18 % - joista kirjaamisasioita 1 2 6 200 % Vireillä olevat oikeudenkäynnit 3 2 3 1 33 % - joista kirjaamisasioihin liittyviä vahingonkorvausvaatimuksia 1 3 3 0 0 % Keskushallinnon ei purkuesityksiin johtaneet vastaukset asianosaisille 1 22 8 1 6 75 % Keskushallinnon purkuesitykset maanmittaustoimituksista KKO:lle 5 1 6 3-3 -50 % Toimitukset joista valitettu MO:een 27 56 20 395-25 -6 % Kirjaamisasiat joista valitettu MO:een 12 13 21 8 62 % Oikeudelliset asiat yhteenä 59 1) 60 565 569 1 % 1) Ei sisällä kirjaamisasioita, jotka siirtyivät MML:een 1.1.2010

MAANMITTAUSLAITOS Tilinpäätös 31 (59) 1.5. HENKISTEN VOIMAVAROJEN HALLINTA JA KEHITTÄMINEN Henkilöstöjohtamisessa toteutetaan vuosien 2010-2015 henkilöstöstrategiaa Maanmittauslaitoksen tulevaisuuden tekijät. Se sisältää tavoitteet, toimenpiteet ja mittarit kolmella strategia-alueella: - MML sovittaa hallitusti yhteen sille asetetut toiminnan ja henkilöstömäärän tavoitteet - Henkilöstö ylläpitää nykyistä osaamistaan ja kehittää sitä tuleviin tarpeisiin - Esimiehet hallitsevat kaikki henkilöstöjohtamisen tehtäväalueet Henkisten voimavarojen hallintaa ja kehittämistä koskevien tunnuslukujen toteuma on esitetty liitteessä 1 Tuloksellisuuden tunnusluvut. Henkisten voimavarojen hallintaa ja sen kehitystä koskevat tulostavoitteet toteutuivat seuraavasti: Tulostavoite Henkilöstön määrä on 1 890 htv. Hyvinvointia mitataan henkilöstön tyytyväisyydellä (henkilöstötutkimuksen tulos, tavoite 3,8), terveyspäiväprosentilla (tavoite 96,5) sekä keskimääräisellä eläkkeelle siirtymisiällä (tavoite 6v). Esimiestyötä tuetaan ylläpitämällä ja kehittämällä edelleen kaikki henkilöstöjohtamisen osa-alueet kattavaa esimiehen käsikirjaa. Palkkausjärjestelmää kehitetään laitoksen tuleviin tarpeisiin. Tavoitteena on johtamista tukeva, helposti hallittavissa oleva, osaamisen kehittämiseen kannustava ja ulkoisesti vertailukelpoinen järjestelmä. Sovelletaan työn vaatimukset ja henkilöstön tarpeet huomioon ottavaa joustavaa työaikamallia, ja edistetään näin myös tuottavuutta. Osaamista ylläpidetään ja kehitetään suunnitelmallisesti toimintaympäristön muutoksista johtuviin tarpeisiin. Lähtökohtana on, että henkilöstön osaaminen vastaa toiminnan tavoitteiden vaatimuksia. Erityisen huomion kohteena on henkilöstö, jonka työtehtävät muuttuvat, loppuvat Tot. *) 5 3 Tulosanalyysi Toteutunut henkilötyövuosien määrä oli 1779 htv eli 111 htv pienempi kehyksenä annettuun htv-määrään. Vuoteen 2011 verrattuna htv-määrä vähentyntyi 2 % budjettirahoitteisessa toiminnassa ja 5,6 % maksullisessa toiminnassa Henkilöstötutkimus toteutettiin ensimmäistä kertaa valtion yhteisellä VMBaro-kyselyllä. Henkilöstötutkimusmenetelmän vaihtumisen vuoksi tavoite ja tulos eivät ole vertailukelpoiset. Tulos 3,6 oli selkeästi valtion keskiarvoa 3,38 korkeampi. Terveyspäiväprosentti oli 96,2. Eläkkeelle siirtymisikä oli 63,8 v. Esimiestyön tueksi kehitettiin edelleen Intrassa toimivaa Esimiehen käsikirjaa. Nyt on myös kuvattu prosessikaavioina esimiehen vastuulla olevat, kaikki palvelussuhteisiin liittyvät tehtävät niiden perustamisesta päättymisiin. Otettiin käyttöön puolivuotiskeskustelut vuorovaikutuksen kehittämiseksi esimiehen ja työntekijän välillä. Esimiehet valmennettiin keskustelujen käymiseen. Maanmittauslaitoksen työnantajan ja henkilöstöjärjestöjen edustajien kesken jatkettiin palkkausjärjestelmän kehittämistä. Tavoitteena on läpinäkyvä, urakehitystä tukeva ja ulkoisesti vertailtavissa oleva palkkausjärjestelmä. Vuoden aikana tuotettiin Palkkavaakajärjestelmän perusrakenne, mutta neuvottelutulokseen asti ei vielä päästy. Henkilöstön kokemus joustavasta työaikamallista oli edelleen hyvä. Osaaminen oli erityisen paneutumisen kohteena oppimispolkujen rakentamisen muodossa. Maanteiden rajaamistoimitusten päätyttyä vapautuu kartoitustehtävistä ammattihenkilöitä 70 henkilötyövuoden verran. Asiakaspalvelusihteereiden oppimispolun suunnittelu osaamiskartoi-

MAANMITTAUSLAITOS Tilinpäätös 32 (59) tai oleellisesti vähenevät. Oppimispolkutoimintamallin mukaiset osaamisen kehittämisohjelmat toteutetaan kartoittajatehtävissä sekä kirjaamisasioiden käsittelyssä. Esimiesten johtamisen erikoisammattitutkintoon (JET) johtava koulutus tai vastaava koulutusohjelma on ajankohtainen uusille esimiehille. Seniorihenkilöstön osaamista ja hiljaista tietoa siirretään nuoremmalle tekijäpolvelle tehostetulla mentorointiohjelmalla. *) Toteumaa arvioidaan Netra-asteikolla 1-5, jossa asteikko on seuraava: tuksineen aloitettiin. Maastokartoittajille kohdistettu oppimispolkuohjelma mahdollistaa heidän siirtymisensä muihin tehtäviin laitoksen sisällä. Toinen oppimispolku on suunnattu kirjaamissihteereille. Se antaa perusvalmiudet laitoksen muista toiminnoista kirjaamistehtäviin siirtyville sekä syventää jo kirjaamistehtävissä toimivien yksityisoikeudellista osaamista. Kirjaamispäälliköt saivat vuoden alussa suoritetuksi JOKO- koulutusohjelman. Laitos- ja yksikkökohtaiset mentorointiohjelmat olivat käynnissä senioriosaajien hiljaisen tiedon hyödyntämiseksi ja moniosaamisen edistämiseksi. Ohjelmien teemavalikoimaa lisättiin edelleen tärkeille alueille. Osallistujien toimintayksikköjakautuma laajentui edelleen. Toteuman perustelu Toteuma Tavoite ylittyi tai tulee ylittymään 5 Tavoite toteutui tai tulee toteutumaan suunnitellusti Tavoite toteutui tai tulee toteutumaan osittain 3 Tavoite ei toteutunut tai ei tule toteutumaan 2 Tavoitteesta luovuttiin 1 1.5.1. Henkilöstön määrä ja rakenne Henkilöstön määrä ja rakenne ilmenevät seuraavista taulukoista: Toteuma Toteuma Toteuma Tavoite Toteuma Muutos% Henkilöstömäärä, HTV % vuodesta 2010 2011 2011 Henkilöstömäärä, henkilötyövuosia, yhteensä 1 887 1 838 1 779 1 791 99 % -3,2 % - budjettirahoitteinen toiminta 70 675 660 702 9 % -2,2 % - maksullinen toiminta 858 835 791 771 103 % -5,3 % - yhteiset 325 328 328 318 103 % 0,0 % Henkilötyövuosien määrä laski edellisestä vuodesta 59 htv (3,2 %). Talousarvion ja tulossopimuksen henkilötyövuosikehys vuodelle oli 1 890 htv. Henkilötyövuosien toteutuma oli 1 779, joka oli 111 htv (6,2 %) tulossopimuksen tavoitetta pienempi. Henkilötyövuosien lasku johtui suunnitellusta toiminnan tehostumisesta sekä kysynnän vähenemisestä.

MAANMITTAUSLAITOS Tilinpäätös 33 (59) HENKILÖSTÖN LUKUMÄÄRÄ Toteuma 2010 Toteuma 2011 Toteuma lkm %- osuus lkm %- osuus lkm %- osuus Muutos % vuodesta 2011 Vakinainen henkilöstö vakinainen henkilöstö, miehet 776 3,9 % 763,2 % 752,6 % -1, % vakinainen henkilöstö, naiset 990 56,1 % 96 55,8 % 935 55, % -3,0 % Vakinainen yhteensä 1 766 100 % 1 727 100 % 1 687 100 % -2,3 % Määräaikainen henkilöstö määräaikainen henkilöstö, miehet 65 55,1 % 6 50,0 % 5 7, % -15,6 % määräaikainen henkilöstö, naiset 53,9 % 6 50,0 % 60 52,6 % -6,3 % Määräaikainen yhteensä 118 100 % 128 100 % 11 100 % -10,9 % Kokoaikainen kokoaikainen henkilöstö, miehet 788 1,8 % 765 1,2 % 76 1, % -2,5 % kokoaikainen henkilöstö, naiset 90 9,9 % 899 8,5 % 881 8,9 % -2,0 % Kokoaikainen yhteensä 1 728 91,7 % 166 89,7 % 1627 90,3 % -2,2 % Osa-aikainen henkilöstö osa-aikainen henkilöstö, miehet 53 2,8 % 62 3,3 % 60 3,3 % -3,2 % osa-aikainen henkilöstö, naiset 103 5,5 % 129 7,0 % 11 6,3 % -11,6 % Osa-aikainen yhteensä 156 8,3 % 191 10,3 % 17 9,7 % -8,9 % YHTEENSÄ 1 88 1855 1 801-2,9 % Henkilöstöstä 93,7 % oli vakinaisessa palvelussuhteessa. Määräaikaisten palvelussuhteiden osuus (6,3 %) on vähentynyt edellisestä vuodesta ja on merkittävästi alle valtion keskiarvon (13,9 %). Määräaikaista henkilöstöä on toiminut kirjaamistehtävissä työhuippujen tasaamiseksi. HENKILÖSTÖN KESKI-IKÄ keski-ikä, miehet keski-ikä, naiset KOKO HENKILÖSTÖN KESKI-IKÄ 2 010 2011 Muutos% 7,8 7,9 8, 0,9 % 51,3 51,5 51,9 0,7 % 9,7 9,9 50,3 0,8 % Henkilöstön keski-ikä oli 50,3 v. Keski-ikä on noussut edellisestä vuodesta 0, vuodella. HENKILÖSTÖ IKÄRYHMITTÄIN Toteuma Toteuma Toteuma Muutos % vuodesta 2010 2011 2011 15-2 21 22 18-18,2 % 25-3 17 179 157-12,3 % 35-31 287 286-0,3 % 5-5 73 683 61-6,1 % 55-6 632 676 685 1,3 % 65-9 8 1 75,0 % YHTEENSÄ 1 88 1 855 1 801-2,9 % Nuorten, alle 35 -vuotiaiden osuus on edelleen pieni, 9,7 % koko henkilöstöstä.

MAANMITTAUSLAITOS Tilinpäätös 3 (59) 1.5.2. Henkilöstön työhyvinvoinnin ylläpito Seuraava taulukko tiivistää henkilöstön hyvinvoinnin tunnuslukuina: Muutos-% TYÖHYVINVOINTI Toteuma Toteuma Toteuma 2010 2011 vuodesta 2011 Työtyytyväisyysindeksi (asteikolla 1-5) 3,8 3,9 3,6 *) 5,8 *) miehet 3,8,0 naiset 3,9 3,9 Työtyytyväisyys yhteensä 3,9 3,8 3,6 *) Vaihtuvuus lähtövaihtuvuus, % 5,7 6,2 12,9 **) tulovaihtuvuus, % 1,9,6 9,2 **) Työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneet, lkm 3 0 % henkilöstöstä 0,2 0,2 0,2 0,0 Sairauspoissaolot, pv/htv 8,8 9, 9,1-3,3 *) Henkilöstötutkimusmenetelmä vaihtui VMBaro-kyselyyn. **) Luvut / 2011 eivät ole vertailukelpoisia. Henkilöstön jaksamista tuettiin erityisesti joustavilla työajan järjestelyillä. Joustava työaikamallia sovellettiin laitostasoisesti viidettä vuotta. Henkilöstö on järjestelmään tyytyväinen. Laitos tukee henkilöstön omaehtoista liikunta- ja virkistystoimintaa. Tähän käytettiin 678 /htv, yhteensä 1,2 milj. euroa sisältäen myös siihen käytetyn työajan kustannukset. Työterveyshuollon menot ilman KELA -palautuksia olivat 1,1 (1,1) milj. euroa. Ennalta ehkäisevään terveydenhoidon osuus menoista on kolmannes. Viime mainittu osuus on kasvanut 3,3 % edellisestä vuodesta ja vastaavasti sairaanhoidon suhteellinen osuus on vähentynyt. Sairauspoissaolojen määrään vaikuttavat useat pitkäaikaiset poissaolot. Sairauspoissaolojen vähentämiseksi sovelletaan yhteistyössä työterveyshuollon kanssa varhaisen välittämisen toimintamallia. Sairauspoissaoloja seurataan entistä tarkemmin ja poissaoloista keskustellaan työntekijän kanssa. Sairauspoissaolojen vähentäminen on tavoitteena myös uusissa työterveyshuollon sopimuksissa ja toimintasuunnitelmassa, jossa on lisätty panostusta ennaltaehkäisevään työterveyshuoltoon. Henkilöstötutkimuksesta saatava työtyytyväisyysindeksi on edelleen korkealla tasolla. Henkilöstön antama arvio ylitti kaikilta osin valtio- vertailuaineiston arvion. Vastausprosentti oli 82,5. 1.5.3. Koulutustaso ja osaamisen varmistaminen Henkilöstön koulutustausta ilmenee seuraavasta taulukosta. HENKILÖSTÖ KOULUTUSASTEITTAIN Lukumäärä Naiset Miehet Yhteensä % koulutusasteen % sukupuolen Valtio, % mukaan Yh- mukaan koulutusasteen Yh- Yh- mukaan Naisehessehessehet Mieteen- Nai- Mieteen- Nai- Mieteensä Perusaste/tuntematon 56 15 71 6 2 78,9 21,1 100 60 0 100 Keskiaste 89 180 669 9 22 37 73,1 26,9 100 0 60 100 Alin korkea-aste 236 166 02 2 21 22 58,7 1,3 100 55,7,3 100 Alempi korkea-kouluaste 9 191 285 9 2 16 33 67 100 52 8 100 Ylempi korkeakouluaste 117 25 362 12 30 20 32,3 67,7 100 8 52 100 Tutkijakoulutus 3 9 12 0 1 1 25 75 100 1 59 100 YHTEENSÄ 995 806 1801 100 100 100 55,2,8 100 8 52 100

MAANMITTAUSLAITOS Tilinpäätös 35 (59) Henkilöstöstä 97,9 % on suorittanut jonkin koulutusasteen tutkinnon. Ylemmän korkeakouluasteen koulutus on 20,8 %:lla. Henkilöstön osaamisen kehittämistä toteutettiin seuraavasti: 1.5.. Henkilöstökulut OSAAMINEN JA MUU AINEETON Tot. Tot. Tavoite Tot. Muutos% PÄÄOMA vuodesta 2010 2011 2011 Henkilöstön kehittäminen, euroa/htv 310 373-395 5,9 työpäiviä/htv Strateginen kehittyminen, % 7,6 7, 8,3 12,2 henkilötyövuosista 10,8 10,5 0,3*) 0,9 2,0 Koulutustaso, indeksiluku naiset,3,3 -, 2,3 miehet 5, 5,5-5,5 0,0,8,8 -,9-2,1 783 12 80 567-781 889-2,9 Koulutustaso, kaikki Henkilöstön arvo, (1 000 ) *) Mittari vaihtunut: Osaamisen uudistaminen (% työpäivistä) Opiskelu jatkui kartoittajan (81 hlöä) ja kirjaamistehtävien oppimispoluilla (60 hlöä). Laitosja yksikkökohtaisissa mentorointiohjelmissa oli 2 henkilöä. Yhteensä vuonna 200 alkaneessa mentorointiohjelmamenettelyssä on ollut 190 osallistujaa. Ammattimaisen johtamisen tavoite eteni edelleen. Kaikki 101 esimiestä ovat suorittaneet Johtamisen erikoisammattitutkinnon, JOKO- ohjelman tai vastaavan laajuisen muun koulutusohjelman. Ammattimaisen johtamisen tueksi laadittua sähköistä esimiehen käsikirjaa täydennettiin. Se kattaa kaikki henkilöstöjohtamisen osa-alueet ja sisältää esimiestyössä tarvittavat säädökset, periaatteet ja MML:n pelisäännöt. Käsikirja on koko henkilöstön käytettävissä. Henkilöstökulut toteutuivat seuraavasti: HENKILÖSTÖKULUT (1 000 ) 2010 2011 Muutos Muutos % Palkat 70 762 71 301 71 892 591 0,8 % Palkkiot 88 58 3-2 -5,3 % Tulospalkkiot 1 367 1 519 51-1 006-66,2 % -SVL:n palautukset -731-7 -732 12-1,6 % Palkat ja palkkiot 71 886 72 53 72 107-27 -0,6 % Sotu-maksut 1 618 1 552 1 57 - -0,3 % -SVL:n palautukset -16-16 -16 0-1,6 % Eläkemaksut 13 562 13 53 13 107-27 -3,2 % Tapaturmamaksut 350 28 22-25 -10,0 % Henkilöstösivukulut 15 51 15 318 1 862-56 -3,0 % Maksetut henkilöstökulut 87 399 87 852 86 969-883 -1,0 % Lomapalkkavelan muutos 2 705 10-15 -29-238,5 % Henkilöstökulut yhteensä 90 10 87 957 86 825-1 132-1,3 % Henkilöstökulujen rahoitus: Toimintamenot 87 212 87 688 86 892-797 -0,9 % Muut 118 92 55-37 -39,7 % Yhteensä 87 330 87 780 86 97-833 -0,9 % Tukemismenot 69 72 22-50 -69, % Kaikki yhteensä 87 399 87 852 86 969-883 -1,0 % Henkilöstökulut olivat 87 milj. euroa ja niiden osuus toiminnan kokonaiskuluista oli 69 %. Vuotta aiemmin niiden osuus oli 70 %.

MAANMITTAUSLAITOS Tilinpäätös 36 (59) Palkkoja korotettiin 1.3. lukien 1,9 %:n suuruisella yleiskorotuksella sekä 0,5 %:n suuruisella virastoeräkorotuksella. Kokonaispalkkasumma kasvoi kuitenkin yleiskorotuksia vähemmän. Syynä on aleneva henkilöstömäärä. Työnantajamaksut olivat pienemmät kuin vuotta aiemmin. Henkilösivukulut alenivat 3 %. Lomapalkkavelka pysyi lähes ennallaan. 1.6. TILINPÄÄTÖSANALYYSI 1.6.1. Rahoituksen rakenne Taloudellisia voimavaroja koskevat tulostavoitteet toteutuvat seuraavasti: Tulostavoite Tot. *) Tulosanalyysi Vuoden talousarvioehdotuksen toimintamenomääräraha on 53,127 milj. euroa. Tavoitteena on rahoittaa yli puolet menoista tuloilla. Tulotavoite on 7,598 milj. euroa ja menot ovat 130,02 milj. euroa. Nettorahoitustarve on 55,803 milj. euroa, josta 2,676 milj. euroa rahoitetaan edelliseltä vuodelta siirtyneistä määrärahoista. 5 Tulorahoituksen riskistä johtuen Maanmittauslaitoksella voi olla toimintamenomomentilta säästöjä vähintään yhden kuukauden palkkausmenoja vastaava määrä (n. 7,5 milj. euroa). Tämän ja vuodelle suunnitellun säästön käytön lisäksi edellisten vuosien säästöstä on sidottu UKIR- hankeen vuosien 2013-2015 toteutukseen ja käyttöönottoon yhteensä 9,6 milj. euroa sekä KIEKU -tietojärjestelmän käyttöönotosta aiheutuviin järjestelmämuutoksiin ja liittymien tekemiseen on varattu 2,5 milj. euroa. Lisäksi säästön käytöllä on varauduttava rahoittamaan raamisopimuksen mukaisen VES -ratkaisun maksulliselle toiminnalle aiheuttamat kustannukset vuonna. Kiinteistötoimitusten tukemisesta aiheutuvat menot (arviomääräraha) 30.70.0. ovat,5 milj. euroa. Nettorahoitustarve oli toimintavuonna yhteensä 52,0 (5,0) milj. euroa, jolloin toimintamenomääräraha ja siirtyneet määrärahat riittivät toiminnan rahoittamiseen. Tuloja kertyi 77,2 (81,1) milj. euroa ja vastaavasti menot olivat yhteensä 129,3 (126,2) milj. euroa. Tulojen ja menojen sekä nettorahoituksen toteumaa on käsitelty tarkemmin kappaleissa 1.6.1-1.6.3. Tulorahoituksen riski ei merkittäviltä osin realisoitunut Maanmittauslaitoksen toiminnassa. On kuitenkin huomioitava, että rajaamisten tulot vähenivät olennaisesti toimintavuoden ja seuraavan vuoden aikana vuoteen 2011 verrattuna. Lisäksi tulojen määrää tulee laskemaan 1,5 milj. euroa vertailuvuodesta 2011 maastotietokannan maksuttomuuteen siirtymisen johdosta. Uuteen kirjaamisjärjestelmän toteuttamiseen käytettiin suunnitellusti siirtomäärärahaa toimintavuoden ja seuraavan vuoden aikana. Kieku-tietojärjestelmän toteutusprojekti alkoi, mutta hankkeen määrärahatarpeet realisoituvat Maanmittauslaitoksessa vasta vuosien 2013-2015 aikana valtion aikatauluviivästysten johdosta. VES-ratkaisu toteutettiin raamisopimuksen mukaisena myös maksullisessa toiminnassa. Määräraha käytettiin kokonaisuudessaan. Tilusjärjestelyhankkeita viivästyttiin tukemisvaramäärärahan pienuuden seurauksena. Tavanomainen nopea eteneminen vaatisi noin 2 milj. euron lisäyksen määrärahaan.

MAANMITTAUSLAITOS Tilinpäätös 37 (59) *) Toteumaa arvioidaan Netra-asteikolla 1-5, jossa asteikko on seuraava: Toteuman perustelu Toteuma Tavoite ylittyi tai tulee ylittymään 5 Tavoite toteutui tai tulee toteutumaan suunnitellusti Tavoite toteutui tai tulee toteutumaan osittain 3 Tavoite ei toteutunut tai ei tule toteutumaan 2 Tavoitteesta luovuttiin 1 Maanmittauslaitoksen varsinaisen toiminnan rahoitus Siirtomenot 1000 euroa 2010 2011 Muutos % ed. vuodesta 2011 osuus% osuus% Menot yhteensä 1) 12 00 126 197 129 275 2, 100 100 Tulot 2) 77 578 81 132 77 205 -,8 6,3 59,7 Toimintamenorahoitus 6 723 966 52 018 15,7 35,6 0,2 Muiden virastojen momentit 99 107 52-51,3 0,1 0,0 1) ilman tukemismenoja ja arvonlisämenoja 2) ei sisällä arvonlisäverotuloja eikä osastojen 12, 13 ja 15 tuloja Maanmittauslaitoksen menot olivat tilikaudella 129,3 (126,2) milj. euroa, missä oli kasvua edellisestä vuodesta 3,1 milj. euroa eli 2,5 %. Tilikauden menojen kasvu johtui erityisesti investointien kasvusta ja syitä on käsitelty tarkemmin kappaleissa 1.6.2 ja 1.6.3. Tulorahoitus oli yhteensä 77,2 (81,1) milj. euroa, missä oli laskua 3,9 milj. euroa eli,8 %. Tulorahoituksen laskun syitä on käsitelty tilinpäätöksen kappaleissa 1.3.3 ja 1.6.3. Muiden virastojen momentit -erä 0,1 (0,1) milj. euroa koostui tilikaudella lähinnä työllistettyjen palkkauksesta, eikä määrärahan käytön osalta tapahtunut olennaisia muutoksia. Tulorahoituksen osuus toiminnan rahoituksesta supistui ennakoidusti vertailuvuodesta,6 prosenttiyksiköllä ja toimintamenojen määräraharahoituksen osuus kasvoi vastaavasti ennakoidusti investointien toteutusten myötä,6 prosenttiyksikköä. Laitoksen siirtomenoihin luetaan kiinteistömenojen tukemisesta aiheutuvat menot (30.70.0). Siirtomenoja oli talousarvion toteutumalaskelman mukaan,5 (7,0) milj. euroa, missä lasku selittyy tukemismenojen määrärahojen leikkauksesta valtion talousarviossa. Osastojen 11-15 momenttien tulot Talousarvion toteutumalaskelman mukaan tuloarviotilille kertyi kiinteistötoimitusten tukemisen lainojen lyhennyksistä 1,6 (1,7) milj. euroa. Kiinteistötoimitusten tukemisen lainoista perittiin korkotuloja 0,5 (0,) milj. euroa. Arvonlisäverotuotot olivat 1,0 (1,1) milj. euroa, missä lievä lasku selittyi liiketaloudellisten suoritteiden myyntitulojen vähenemisestä maastotietojen avaamisen johdosta. 1.6.2. Talousarvion toteutuminen Talousarvion toteutumalaskelmassa ja liitteessä 2 ilmenevien määrärahojen käyttö toteutui seuraavasti: Toimintamenot (30.70.01)

MAANMITTAUSLAITOS Tilinpäätös 38 (59) Talousarvion toteutumalaskelma 2011 määrärahojen käyttö % vuodesta 2011 Bruttotulot 72 39 000 81 07 501 7 2 000 75 559 000 76 979 155-2 537 155-068 36-5,0 103, 101,9 Bruttomeno 126 935 000 126 013 32 128 376 000 129 93 000 128 997 521-621 521 2 98 197 2, 100,5 99,6 Nettomenot 5 586 000 965 823 53 93 000 53 93 000 52 018 366 1 915 63 7 052 53 15,7 96, 96, Käytettävissä vuonna 2011 Käytettävissä vuonna TA+LTA 5 586 000 53 93 000 Tot% Tot% TA Tulossopimuksesta Toimintamenot Talousarvio Tilinpäätös Talousarvio Tulos- Tilinpäätös Vertailu Muutos Muutos 2011 Talousarvio - vuodesta 30.70.01 (TA + LTA) (TA + LTA) Tilinpäätös 2011 sopimus (sop.+lta) määrärahojen käyttö Siirynyt ed. vuodelta 26 97 687 36 59 86 muutos Käytettävissä yhteensä 81 560 687 90 528 86 90 528 86 ed.vuodesta Siirtyy seur. vuodelle 36 59 86 38 510 98 1 915 63 Vuoden talousarvion toimintamenomääräraha lisätalousarvio mukaan lukien oli 53,9 (5,6) milj. euroa. Talousarvion keskeisimmät lisäykset olivat tuottavuusrahoituksen siirrot kirjaamisjärjestelmän uusimiseen ja sähköiseen kiinteistönvaihdantaan sekä palkkausten tarkistukset. Maanmittauslaitoksen käytössä oleva toimintamenomääräraha laski lisäyksistä huolimatta 0,7 milj. euroa johtuen toteutetuista hallitusohjelman säästöistä, tasomuutoksesta ja julkisen hallinnon atk-menosäästöstä. Bruttotulot 77,0 (7,) milj. euroa ylittivät talousarvion yhteensä 2,5 milj. eurolla. Arvioitua suuremmat tulot kertyivät toimitustuotannossa +2,3 milj. euroa, kiinteistötietojärjestelmän tietopalveluissa +1,6 milj. euroa sekä muissa julkisoikeudellisissa suoritteissa +0,3 milj. euroa. Lisäksi muita tuottoja kertyi +0,6 milj. euroa arvioitua enemmän. Tulojen lasku edelliseen vuoteen verrattuna osoittautui arvioitua pienemmäksi. Talousarvion yhteydessä arvioitua pienemmät tulot toteutuivat kirjaamisasioissa -1,7 milj. euroa ja maksuperustelain mukaan hinnoitelluissa muissa suoritteissa -0,6 milj. euroa. Kirjaamisasioiden lasku perustuu suunniteltua pienempään laskutusmäärän toteumaan ja liiketaloudellisten suoritteiden lasku asiakkaille veloituksettomasta maastotietojen avaamisesta. Tuloja ja niiden muutoksia vertailuvuoteen on analysoitu tarkemmin tilinpäätöksen kappaleissa 1.3.3. ja 1.6.3. Bruttomenojen 129,0 (126,0) toteuma oli talousarviota 0,6 milj. euroa suurempi. Ero johtuu laitoksen suunnitellusti toteuttamasta tietojärjestelmien kehittämisestä, joista merkittävimmät olivat kirjaamisjärjestelmän uusiminen ja sähköinen kiinteistönvaihdanta (ns. UKIRhanke). Kehittämistyötä toteutettiin sekä toimintavuodelle myönnetyllä että aiemmilta vuosilta siirtyneellä tuottavuusrahoituksella. Menojen toteuma olisi ollut olennaisesti toteutunutta suurempi, ellei laitos olisi toteuttanut pitkäjänteistä mm. palkka-, vuokra- ja muihin menoihin vaikuttavaa toiminnan kehittämistä. Tarkempi erittely bruttomenoihin vaikuttaneista tekijöistä on esitetty kappaleessa 1.6.3. Edelliseen vuoteen verrattuna nettomenot 52,0 (5,0) kasvoivat 7,1 milj. euroa eli 15,7 %. Tämä oli seurausta tulojen,1 milj. euron laskusta ja menojen 3,0 milj. euron kasvusta. Syyt muutoksille vertailuvuoteen verrattuna on esitetty kappaleissa 1.3.3. ja 1.6.3. Talousarviorahoitusta siirrettiin seuraavalle vuodelle 38,5 milj. euroa, mikä on 1,9 milj. euroa vertailuvuotta enemmän. Maanmittauslaitoksen toimintamenomomentin siirtynyt määräraha on varattu käytettäväksi vuoden 2013 tulossopimuksen mukaisesti TTS-kaudella seuraaviin kohteisiin: - tulorahoituksen riskiin varautuminen 1,5 kuukauden palkkasummaa vastaavalla erällä - maastotietojen maksuttomuuteen sopeutuminen maastotietojen ylläpidon varmistamiseksi - UKIR-hankeen toteutus ja käyttöönotto

MAANMITTAUSLAITOS Tilinpäätös 39 (59) - paikkatietopalvelualustan kehittämisen jatkaminen INSPIRE-direktiivin toimeenpanon tukemiseksi - Kieku-tietojärjestelmän käyttöönotosta aiheutuvat tietojärjestelmämuutokset ja liittymät - toimitilasaneeraukset ja niistä johtuvat kalustehankinnat - julkisen hallinnon atk-uudistuksen menosäästöön sopeutuminen - laserkeilaimen hankinta korkeusmallin uudistamisen ja metsävarainventointitiedon hankkimisen varmentamiseksi ja lisämenot laserkeilauksen palvelusopimukseen - Maanmittauslaitoksen hallinto- ja toimialuerakenteen kehittäminen. Kiinteistötoimitusten tukeminen (30.70.0) (1 000 ) Toteuma 2011 Määräraha 7000 500 Toteuma Palkkaukset 72 22 Muut menot 98 70 Arvonlisäverot 18 12 Toimitusmenot 188 10 Asianosaisilta perittävä osuus 3 523 2 231 Pääomatalouden kulut 3 289 2 161 Yhteensä 7 000 96 Kiinteistötoimitusten tukemiseen oli myönnetty talousarviossa,5 (7,0) milj. euroa. Toimintavuonna tilusjärjestelyitä jouduttiin sopeuttamaan tukemismenojen määrärahojen leikkauksen johdosta. Siirtomenoja on käsitelty tarkemmin kappaleessa 1.2.2. 1.6.3. Tuotto- ja kululaskelma Toiminnan tuotot Maanmittauslaitoksen toiminnan kokonaistuotot olivat 77,1 (81,1) milj. euroa ja ne laskivat 3,9 milj. euroa eli,9 %. Maksullisen toiminnan tuotot olivat yhteensä 75,6 (80,0) milj. euroa ja ne supistuivat vertailuvuodesta,5 milj. euroa eli 5,6 %. Muutokset yleisessä taloustilanteessa heijastuvat myös Maanmittauslaitoksen maksullisen toiminnan kysyntään. Suurin osa laitoksen maksullisen toiminnan tuotoista kertyi maanmittaustoimituksista, jotka laskivat edelliseen vuoteen verrattuna 2,0 milj. euroa eli 3,9 %. Vähenemisen syynä oli erityisesti rajaamistoimitusten lasku toiminnan suunnitellun loppuunsaattamisen myötä. Kirjaamisasioiden osalta tuotot laskivat 0,6 milj. eurolla eli 3,7 % johtuen mm. kysynnän laskusta. KTJtietopalvelutulot laskivat puolestaan 0,8 milj. euroa eli 9,3 % eräiden tuotteiden maksujen pienentämisen sekä käyttövolyymin muutosten johdosta. Muiden julkisoikeudellisten suoritteiden ja muiden suoritteiden tulot supistuivat yhteensä 1,0 milj. euroa eli 13,8 %. Merkittävin muiden suoritteiden tulojen laskuun johtanut tekijä oli maastotietojen avaaminen veloituksetta asiakkaiden käyttöön. Muut toiminnan tuotot 1,5 (1,0) milj. euroa kasvoivat edellisestä vuodesta. Muutos selittyy satunnaisella käyttöomaisuuden myyntivoitolla, yhteisrahoitteisen toiminnan lisääntymisellä ja muiden tuottojen lisääntymisellä. Toiminnan tuottoja ja niiden muutoksia on analysoitu myös kappaleessa 1.3.3 Maksullisen toiminnan tulos ja kannattavuus.

MAANMITTAUSLAITOS Tilinpäätös 0 (59) Toiminnan kulut Toiminnan kulut olivat 125,3 (12,9) milj. euroa ja ne säilyivät lähes edellisen vuoden tasolla kasvun ollessa 0, milj. euroa eli 0,3 %. Henkilöstökulut 86,8 (88,0) milj. euroa muodostavat suurimman kuluerän ja ne laskivat 1,1 milj. euroa eli 1,3 %. Henkilöstökuluja kasvattivat lähinnä virkaehtosopimuksen mukaiset korotukset. Henkilöstökuluja puolestaan laskivat henkilöstömäärän aleneminen (-59 htv) toiminnan tehostamisen johdosta sekä tulospalkkiovarauksen pienentyminen suurten toimintayksiköiden jäädessä ilman tulospalkkiota. Toiseksi suurin kuluerä palveluiden ostot 20,5 (17,0) milj. euroa kasvoivat 3,5 milj. euroa eli 20,6 %. Palveluiden ostojen laskusta esiin kannattaa nostaa puhelin- ja tietoliikennekulujen lasku valtion yhteisen kilpailutuksen johdosta. Palveluiden ostoja nostivat Maanmittauslaitoksessa voimakas tietojärjestelmien kehittäminen. Merkittävien ja laajin tietojärjestelmiin liittyvä kehittämishanke on ollut vuodesta 2009 lähtien kirjaamisjärjestelmän uudistamishanke (UKIR-hanke). UKIR-hanke koostuu useasta eri osaprojektista ja sen tavoitteena on toteuttaa järjestelmä, joka mahdollistaa lainhuuto- ja kiinnitysrekisterin sekä saantotietojen ylläpidon sekä tietopalvelutoiminnot. Lisäksi tavoitteena on toteuttaa sähköisen kiinteistökaupan verkkopalvelu (SIKKE) sähköistä kiinteistön kauppaa, panttausta ja kirjaamismenettelyä koskevan lainsäädännön pohjalta. Vuokrat 11,3 (11,) milj. euroa säilyivät lähes ennallaan laskun ollessa 0,1 milj. euroa eli 0,9 %. Merkittävistä toimitilauudistuksista (mm. Pasila ja Turku) huolimatta toimitilavuokrat eivät ole laskeneet olennaisesti laitostasolla vuokrien indeksitarkistusten sekä vaadittujen toimitilainvestointien johdosta. Muut kulut 5, (5,5) milj. euroa pysyivät entisellä tasollaan. Tässä ryhmässä matkakulut pienenivät hieman edelleen mm. etäyhteyksien ja vuokra-autojen käytön lisääntymisen johdosta. Aineiden ja tarvikkeiden kuluissa 2,8 (2,7) milj. euroa ei tapahtunut olennaisia muutoksia. Valmistevaraston vähennys 0,7 (0,3) milj. euroa kasvoi 0, milj. euroa. Kehittämismenoja aktivoitiin taseeseen keskeneräisten käyttöomaisuushankintojen tilille 7,0 (5,1) milj. euroa kasvun ollessa 2,0 milj. euroa eli 39, %. Käyttöomaisuuden poistot olivat,9 (5,2) milj. euroa ja ne laskivat 0,3 milj. euroa. Jäämä I, II ja III ja tilikauden kulujäämä 1.6.. Tase Vastaavaa Toiminnan tuottojen ja kulujen erotus oli -8,2 (-3,8) milj. euroa, mikä oli, milj. euroa eli 10,0 % enemmän kuin edellisenä vuonna. Rahoitus- ja satunnaiserien jälkeinen jäämä II oli -7,6 (-3,) milj. euroa, mikä oli,3 milj. euroa enemmän kuin edellisenä vuonna. Siirtotalouden kuluissa olevat valtion lopulliseksi menoksi uusjakojen toteutuksesta jäävät kulut 2,2 (3,5) vähenivät 1, milj. euroa tukemismenojen leikkausten johdosta. Tilikauden jäämä II -9,8 (-6,9) milj. euroa kasvoi 2,9 milj. euroa. Tuotot veroista ja pakollisista maksuista -7,3 (-6,0) milj. euroa kasvoivat 1,2 milj. euroa lähinnä lisääntyneiden tietojärjestelmäinvestointien alv-kulujen johdosta. Tilikauden kulujäämä oli -57,1 (-52,9) milj. euroa, missä oli kasvua yhteensä,2 milj. euroa eli 7,9 %. Maanmittauslaitoksen taseen loppusumma on tilinpäätöksessä 86,5 (82,) milj. euroa, missä oli kasvua edellisestä tilinpäätöksestä,1 milj. euroa eli,9 %. Käyttöomaisuuden ja muiden pitkäaikaisten sijoitusten 22,6 (18,0) milj. euron arvo kasvoi,6 milj. euroa eli 25,6 %. Aineettomien hyödykkeiden arvo 17, (13,2) milj. euroa nousi,1 milj. euroa eli 31,3 %. Tase-erän sisällä suurimmat muutokset kohdistuivat muihin pitkävaikutteisiin menoihin sekä ennakkomaksuihin ja keskeneräisiin hankintoihin. Muut pitkävaikutteiset menot 3, (,8) milj. euroa laskivat 1, milj. euroa eli 29,8 % lähinnä kirjaamisasioiden

MAANMITTAUSLAITOS Tilinpäätös 1 (59) siirtoprojektin (KIRSI) poistojen vuoksi. Ennakkomaksut ja keskeneräiset hankinnat 13,2 (7,5) kasvoivat yhteensä 5,7 milj. euron arvosta eli 75,5 % tietojärjestelmäinvestointien johdosta. Vuonna aktivoituja kehittämishankkeita olivat kiinteistötietojärjestelmän kirjaamisosan uudistaminen, sähköinen kiinteistövaihdanta, toimitusasiakirjatuotannon uudistaminen ja Intranet sivuston toteutus- ja käyttöönottoprojekti. Aineellisten hyödykkeiden arvo 5,2 (,8) milj. euroa kasvoi 0,5 milj. euroa eli 9,7 %, mikä selittyy lähinnä kalusteiden määrän kasvulla toteutettujen mittavien toimitilauudistusten johdosta. Vaihto- ja rahoitusomaisuuden arvo 63,9 (6,) milj. euroa pieneni 0,5 milj. euroa eli 0,8 %. Vaihto-omaisuus 13,3 (1,0) milj. euroa pieneni 0,7 milj. euroa eli 5,0 % lähinnä keskeneräisen tuotannon arvoon vaikuttaneen rajaamistoimitusten vähenemisen johdosta. Kiinteistötoimitusten tukemiseen liittyvät tilusjärjestelyjen lainasaatavat luetaan Maanmittauslaitoksessa pitkäaikaisiin saataviin 35,7 (35,1) milj. euroa, missä kasvua oli 0,6 milj. euroa eli 1,8 % uusien tilusjärjestelyiden myötä. Lyhytaikaisten saamisten arvo 1,9 (15,3) milj. euroa laski 0,5 milj. euroa eli 3,0 % lähinnä myyntisaamisten määrään vaikuttaneen maksullisen toiminnan tulomäärän laskun johdosta. Vastattavaa Oma (valtion) pääoma 61,0 (56,7) milj. euroa kasvoi yhteensä,3 milj. euroa eli 7,5 %. Omaa (valtion) pääomaa kasvattivat edellisten tilikausien pääoman muutoksen 12, (10,) milj. euroa kasvu 2,0 milj. euroa ja pääomien siirtojen 61,3 (5,9) milj. euroa lisäys 6, milj. euroa. Pääomien siirtoja kasvattivat sekä tilikauden menojen määrän lisääntyminen että tulojen väheneminen, joihin vaikuttaneita tekijöitä on esitetty kappaleissa 1.6.1-1.6.3. Tilikauden kulujäämän -57,1 (-52,9) milj. euron kasvu puolestaan vähensi omaa (valtion) pääomaa,2 milj. euroa. Kulujäämän muutoksen syyt on esitetty kappaleessa 1.6.3. Vieras pääoma 25,5 (25,7) milj. euroa pieneni kokonaisuudessaan 0,2 milj. euroa eli 0,7 %. Ostovelat,8 (,0) milj. euroa kasvoivat yhteensä 0,7 milj. euroa eli 17,7 % lähinnä hankintojen jaksottumisen vuoksi. Siirtovelat 17,6 (18,5) milj. euroa laskivat 0,9 milj. euroa eli 5,0 % erityisesti tulospalkkiovarauksen laskun johdosta, mihin vaikutti henkilöstömäärältään suurien yksiköiden jääminen ilman tulospalkkiota. 1.7. SISÄISEN VALVONNAN ARVIOINTI- JA VAHVISTUSLAUSUMA Maanmittauslaitoksen johto vastaa sisäisestä valvonnasta ja riskienhallinnasta. Sisäinen tarkastus on arvioinut Maanmittauslaitoksen sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan tilaa vertaamalla sitä COSO-ERM -viitekehyksen arviointikriteereihin. Arvioinnin yhteydessä laitoksen johto- ja asiantuntijaryhmät sekä kuuden toimintayksikön johto laativat itsearviointeina riskien kartoituksen. Riskienhallinta on organisoitu riskienhallintapolitiikassa hyväksyttyjen periaatteiden mukaisesti osaksi laitoksen toiminnan suunnittelua, päivittäisjohtamista ja raportointia. Tietohallinto- ja tietoturvariskien hallintaohjelmassa määritellään vuosittain sekä tunnistettujen riskien että uusien riskien eliminointitoimenpiteet. Riskit käsitellään vuosittain riskienhallintaseminaarissa ja johtajistossa. Arviointiraportissa on tilinpäätöksen 2011 yhteydessä tehdyssä arvioinnissa esitettyjen kehittämiskohteiden toteutustilanne v. lopussa. Näitä kehittämiskohteita olivat mm.: - Uuden kirjaamisjärjestelmän (KIRRE) kehittämistyötä jatkettiin edelleen. - Palkkavaaka-palkkausjärjestelmän kehittämistyö keskeytettiin organisaatiomuutosprojektien ajaksi, ja työtä jatketaan vuonna 201.

MAANMITTAUSLAITOS Tilinpäätös 2 (59) - Riskienhallintapolitiikan jalkautukselle ei ole erillistä toimenpideohjelmaa, vaan toimenpiteiden jalkautus tapahtuu riskienhallintaseminaarin ja TASO-projektin toiminnan kautta. - Maanmittauslaitoksen tietoturvallisuuspolitiikkaa ei päivitetty vuonna, vaan tehdään vuonna 2013 uutta organisaatiota vastaavaksi. - Toimitilojen käytön tehostamiseksi hyväksyttiin käyttöön uusi toimitilakonsepti. Lisäksi raportissa esitetään sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan olennaisimmat kehittämiskohteet vuodelle 2013. Kehittämiskohteina tulivat esiin muun muassa: - Vuoden 201 alusta toteutettavan MML:n organisaatiouudistuksen suunnittelu ja toteutus (MML201-projekti). - Uuden kirjaamisjärjestelmän (KIRRE) käyttöönotto toukokuussa 2013 ja sähköisen kiinteistönvaihdantajärjestelmän (SIKKE) käyttöönotto lokakuun 2013 lopussa. - Palkkavaaka-palkkausjärjestelmän kehittämistyötä jatketaan v. 201 aikana. - Tietoturva-asetuksen perustason vaatimukset toteutetaan Maanmittauslaitoksessa 30.9.2013 mennessä. - Toimitilojen käytön tehostamisen suunnittelua jatketaan toimitilakonseptin ja Green Office -ajattelun pohjalta. - Riskienhallintapolitiikan päivitys uutta organisaatiota vastaavaksi tehdään vuoden 2013 aikana. - Tietoturvallisuuspolitiikan uudistaminen tulee tehdä uuden organisaation mukaiseksi 30.9.2013 mennessä. Maanmittauslaitoksen sisäinen valvonta ja riskienhallinta täyttävät arvioinnin perusteella valtion talousarviosta annetun asetuksen 69 :ssä säädetyt tavoitteet. Sisäisen valvonta antaa kohtuullisen varmuuden talouden ja toiminnan lainmukaisuudesta sekä tuloksellisuudesta, hallinnassa olevien varojen ja omaisuuden turvaamisesta, sekä taloutta ja toimintaa koskevien oikeiden ja riittävien tietojen tuottamisesta. 1.8. ARVIOINTIEN TULOKSET Maanmittauslaitoksessa ei ole tehty organisaatiota tai sen toiminnasta tuloksellisuuden ja toiminnan vaikuttavuuden kokonaisarviointeja vuoden aikana. 1.9. YHTEENVETO VÄÄRINKÄYTÖKSISTÄ Loppuvuodesta 2011 tuli esiin tapaus, jossa kiinteistötoimitusten tukemisvaroja oli käytetty maa- ja metsätalousministeriön tukemispäätöksestä poikkeavalla tavalla. Tapaus on käsitelty asianmukaisesti ja sisäisen valvonnan puutteet on korjattu. Maanmittauslaitoksessa ei ollut vuonna muita väärinkäytöksiä.

MAANMITTAUSLAITOS Tilinpäätös 3 (59) 2. TALOUSARVION TOTEUMALASKELMA Maanmittauslaitoksen talousarvion toteutumalaskelma Osaston, momentin ja tilijaottelun numero ja nimi Tilinpäätös 2011 Talousarvio (TA + LTA:t) Tilinpäätös Vertailu Tilinpäätös - Talousarvio % 11. Verot ja veroluonteiset tulot 1 10 839,65 963 280 963 280,07 0,00 100 % 11.0.01 Arvonlisävero 1 10 839,65 963 280 963 280,07 0,00 100 % 12 Sekaiset tulot 12 557,76 11 869 11 869,01 0,00 100 % 12.32.99.06 Työ- ja elinkeinoministeriön 10,89 0 0,00 0,00 12.39.10 hallinnonalan Muut sekalaiset muut tulot tulot 12 16,87 11 869 11 869,01 0,00 100 % 13. Korkotulot ja voiton tuloutukset 386 055,29 66 87 66 87,0 0,00 100 % 13.01.05 Korot muista lainoista 386 055,29 65 912 65 912,0 0,00 100 % 13.03.01.1 Osinkotulot, pääomanpalautukset ja osakkeiden nettomyyntitulot 0,00 935 935,00 0,00 100 % 15. Lainat 1 703 619,16 1 591 885 1 591 885,00 0,00 100 % 15.01.0 Muiden lainojen lyhennykset 1 703 619,16 1 591 885 1 591 885,00 0,00 100 % Tuloarviotilit yhteensä 3 23 071,86 3 033 881 3 033 881,12 0,00 100 % Pääluokan, momentin ja tilijaottelun numero, nimi ja määrärahalaji Tilinpäätös 2011 Talousarvio (TA + LTA:t) Talousarvion määrärahojen käyttö vuonna siirto seuraavalle vuodelle Tilinpäätös Vertailu Talousarvio - Tilinpäätös Siirtomäärärahoja koskevat täydentävät tiedot Käytettävissä vuonna Edellisiltä vuosilta siirtyneet Käyttö vuonna (pl. peruutukset) Siirretty seuraavalle vuodelle 30. Maa- ja metsätalousministeriön 30.01.29 Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan arvonlisäveromenot (arviomääräraha) 30.70.01 Maanmittauslaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 30.70.0 Kiinteistötoimitusten tukemisesta aiheutuvat menot (arviomääräraha) 32. Työ- ja elinkeinoministeriön 32.30.51 Työllistämis-, koulutus- ja erityistoimet (kiinteä määräraha) 68 739 69,10 66 65 573 28 10 263,32 38 510 97,57 66 650 760,89 3 812,59 36 59 86,18 90 528 86,18 52 018 366,61 38 510 97,57 7 153 69,10 8 220 573 8 220 573,8 0,00 8 220 573,8 0,00 5 586 000,00 53 93 000 15 23 502,3 38 510 97,57 53 93 000,00 0,00 36 59 86,18 90 528 86,18 52 018 366,61 38 510 97,57 7 000 000,00 500 000 96 187,1 0,00 96 187,1 3 812,59 8 389,1 51 177 51 177,27 0,00 51 177,27 0,00 0,00 51 177,27 51 177,27 0,00 8 389,1 51 177 51 177,27 0,00 51 177,27 0,00 0,00 51 177,27 51 177,27 0,00 32.30.51.2.1 Palkkaukset 8 389,1 51 177 51 177,27 0,00 51 177,27 0,00 0,00 51 177,27 51 177,27 0,00 Määrärahatilit yhteensä 68 82 038,2 66 705 751 28 191 0,59 38 510 97,57 66 701 938,16 3 812,59 36 59 86,18 90 580 01,5 52 069 53,88 38 510 97,57

MAANMITTAUSLAITOS Tilinpäätös (59) 3. TUOTTO- JA KULULASKELMA MAANMITTAUSLAITOKSEN TUOTTO- JA KULULASKELMA 1.1. - 31.12. 1.1.2011-31.12.2011 TOIMINNAN TUOTOT Maksullisen toiminnan tuotot 75 577 967,03 80 031 139,05 Vuokrat ja käyttökorvaukset 21 906,15 21 55,5 Muut toiminnan tuotot 1 507 22,91 77 107 296,09 998 0,79 81 050 639,38 TOIMINNAN KULUT Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden aikana 2 753 815,50 2 756 816,92 Varastojen lisäys (-) tai vähennys (+) 27 20,00-73 851,00 Henkilöstökulut 86 82 735,39 87 956 609,59 Vuokrat 11 259 866,13 11 365 383,56 Palvelujen ostot 20 6 232,87 16 971 300,23 Muut kulut 5 9 286,70 5 69 29,56 Valmistevarastojen lisäys (-) tai vähennys (+) 673 99,00 320 86,00 Valmistus omaan käyttöön (-) -7 08 297,6-5 056 86,99 Poistot 908 825,73 5 178 621,53 Sisäiset kulut 0,00-125 313 698,86 0,00-12 888 291,0 JÄÄMÄ I -8 206 02,77-3 837 652,02 RAHOITUSTUOTOT JA -KULUT Rahoitustuotot 55 112,10 68 829,07 Rahoituskulut -698,33 5 13,77-1 331,3 67 97,73 SATUNNAISET TUOTOT JA KULUT Satunnaiset tuotot 27 618,52 6 76,85 Satunnaiset kulut -11 117,97 16 500,55-3 887,1 2 589,71 JÄÄMÄ II -7 65 88,5-3 367 56,58 SIIRTOTALOUDEN TUOTOT JA KULUT Kulut Pääomatalouden kulut elinkeinoelämälle -2 160 926,93-3 53 51,23 Pääomatalouden kulujen palautukset 0,00-2 160 926,93 12 130,7-3 522 10,9 JÄÄMÄ III -9 806 15,38-6 889 975,07 TUOTOT VEROISTA JA PAKOLLISISTA MAKSUISTA Perityt arvonlisäverot 99 911,93 1 155 313,6 Suoritetut arvonlisäverot -8 26 7,83-7 269 832,90-7 186 67,70-6 031 361,06 TILIKAUDEN TUOTTO-/KULUJÄÄMÄ -57 076 28,28-52 921 336,13 U:\mml\Prosessi\Raportit\Raportit-Luonnos\MML_Tilinpaatos_.docx

MAANMITTAUSLAITOS Tilinpäätös 5 (59). TASE MAANMITTAUSLAITOKSEN TASE 31.12. 31.12.2011 VASTAAVAA AINEETTOMAT HYÖDYKKEET Aineettomat oikeudet 760 519,22 87 598,96 Muut pitkävaikutteiset menot 3 38 891,26 820 702,76 Ennakkomaksut ja keskeneräiset hankinnat 13 216 577,06 17 361 987,5 7 530 68,50 13 225 950,22 AINEELLISET HYÖDYKKEET Koneet ja laitteet 3 976 0,23 072 008,15 Kalusteet 1 23 022,12 685 922,6 Muut aineelliset hyödykkeet 9 075,00 5 228 537,35 9 075,00 767 005,79 KÄYTTÖOMAISUUS JA MUUT PITKÄAIKAISET SIJOITUKSET YHTEENSÄ 22 590 52,89 17 992 956,01 VAIHTO- JA RAHOITUSOMAISUUS VAIHTO-OMAISUUS Aineet ja tarvikkeet 288 105,0 311 706,0 Keskeneräinen tuotanto 11 570 66,86 12 198 613,86 Valmiit tuotteet/tavarat 1 7 800,00 13 306 552,26 1 97 66,00 1 007 786,26 PITKÄAIKAISET SAAMISET Pitkäaikaiset saamiset 35 707 855,19 35 072 538,86 LYHYTAIKAISET SAAMISET Myyntisaamiset 13 861 66,82 1 717 687,1 Muut lyhytaikaiset saamiset 1 00 82,52 610 285,18 Ennakkomaksut 2 8,60 1 868 793,9 0,00 15 327 972,59 RAHAT, PANKKISAAMISET JA MUUT RAHOITUSVARAT Kassatilit 21 02,50 20 987,00 Tiliviraston tulotilit 3 216,63 2 259,13 1 713,72 22 700,72 VAIHTO- JA RAHOITUSOMAISUUS YHTEENSÄ 63 907 60,52 6 30 998,3 VASTAAVAA YHTEENSÄ 86 97 985,1 82 23 95, VASTATTAVAA OMA PÄÄOMA VALTION PÄÄOMA Valtion pääoma 1.1.1998 377 712,56 377 712,56 Edellisten tilikausien pääoman muutos 12 368 387,52 10 03 211,65 Pääoman siirrot 61 330 86,8 5 886 512,00 Tilikauden tuotto-/kulujäämä 57 076 28,28 61 000 716,28 52 921 336,13 56 76 100,08 VIERAS PÄÄOMA LYHYTAIKAINEN Saadut ennakot 6 7,95 3 620,00 Ostovelat 759 676,03 05 017,11 Tilivirastojen väliset tilitykset 1 523 77,9 1 529 720,22 Edelleen tilitettävät erät 1 502 815,12 1 503 656,55 Siirtovelat 17 606 121,09 18 536 735,35 Muut lyhytaikaiset velat 0 70,00 25 97 269,13 28 105,13 25 677 85,36 VIERAS PÄÄOMA YHTEENSÄ 25 97 269,13 25 677 85,36 VASTATTAVAA YHTEENSÄ 86 97 985,1 82 23 95, U:\mml\Prosessi\Raportit\Raportit-Luonnos\MML_Tilinpaatos_.docx

MAANMITTAUSLAITOS Tilinpäätös 6 (59) 5. LIITETIEDOT Liite 1: Selvitys tilinpäätöksen laatimisperusteista ja vertailtavuudesta 1) Budjetointia koskevat muutokset ja muutosten tärkeimmät vaikutukset talousarvion toteumalaskelmaan, tuotto- ja kululaskelmaan ja taseeseen sekä niiden vertailtavuuteen. Maanmittauslaitoksen toimintamenojen määrä on kasvanut vuoden talousarviossa ns. UKIRhankkeen toteuttamiseen varatun tuottavuusrahoituksen (+2,0 milj. euroa) johdosta, mikä on toteutettu siirtona momentilta 28.70.20. Lisäksi toimintamenojen määrä on kasvanut palkkausten tarkistusten (+2,0 milj. euroa) vuoksi. Vastaavasti laitoksen toimintamenojen määrä on vähentynyt vuoden talousarviossa HO-säästöjen (- 3,0 milj. euroa), tasomuutoksen (-0,6 milj. euroa) ja julkisen hallinnon atk-menosäästön (-0, milj. euroa) johdosta. 2) Valuuttakurssit, joita on käytetty muutettaessa ulkomaanrahan määräiset saamiset ja velat sekä muut sitoumukset Suomen rahaksi Ulkomaanrahan määräisiä eriä ei ollut 31.12.. 3) Tilinpäätöstä laadittaessa noudatetut arvostus- ja jaksotusperiaatteet ja -menetelmät Hankinnan ja valmistuksen kiinteiden menojen sisältyminen aktivoituun hankintamenoon: Omaan käyttöön valmistetun aineettomaan käyttöomaisuuteen on sisällytetty myös osuus kiinteistä kustannuksista. Kustannusseurantaan perustuva kiinteiden menojen osuus oli 23 % (vuonna 2011 23 %) omaan käyttöön valmistetun omaisuuden palkkauskustannuksista. Viraston yleishallinnon kustannuksia ei ole aktivoitu. Valmistus omaan käyttöön vuonna oli 7 08 297 euroa, mihin sisältyi kiinteitä menoja 37 359 euroa. Vuotta aiemmin vastaavat luvut olivat 5 056 86 euroa, josta kiinteitä menoja 365 52 euroa. Voimakas kasvu johtui uuden kirjaamisjärjestelmän ja sähköisen kiinteistönvaihdannan järjestelmän keskeneräisiin hankintoihin aktivoiduista menoista. Vaihto-omaisuus Rajamerkit on arvostettu jälleenhankintahinnoin. Keskeneräisten kiinteistötoimitusten tasearvoon luetaan niistä aiheutuvat muuttuvat menot, jotka arvioidaan toimitustuotantoon välittömästi kohdistettujen kustannusten perusteella. Tasearvon laskennassa otetaan vähennyksenä huomioon kussakin kiinteistötoimituksessa osalaskutettujen tulojen vaikutus. Kiinteistötoimitukselle muodostuu tasearvo, jos kustannusosuus ylittää tuloista muodostetun vertailuluvun. Muiden maksullisten toimeksiantotehtävien tasearvo perustuu kunkin toimeksiantotehtävän omiin erillismenoihin. Maanmittauslaitoksen omat kartat ja ulkopuolisten kustantajien kartat on arvostettu jälleenhankintahintaan. Kustannusvastaavuuslaskelmien korko Kustannusvastaavuuslaskelmissa on käytetty nimelliskorkoa ja alkuperäistä hankintahintaa. ) Aikaisempiin vuosiin kohdistuvat tuotot ja kulut, talousarviotulot ja -menot sekä virheiden korjaukset, jos ne eivät ole merkitykseltään vähäisiä. Aikaisempiin vuosiin kohdistuvia merkittävän suuruisia tuottoja, kuluja tai virheiden korjauksia ei ole tehty. 5) Selvitys edellistä vuotta koskevista tiedoista, jos ne eivät ole vertailukelpoisia tilinpäätöstietojen kanssa Tilinpäätösvuoden ja edellisen vuoden tiedot ovat vertailukelpoisia keskenään kun huomioidaan kohdassa 1. ilmoitetut muutokset. 6) Selvitys tilinpäätöksen jälkeisistä olennaisimmista tapahtumista siltä osin kuin niitä ei ilmoiteta toimintakertomuksessa Varainhoitovuoden jälkeen ei ole tapahtunut sellaisia olennaisia muutoksia jotka vaikuttaisivat tilinpäätöksen laatimiseen tai tilinpäätösten vertailtavuuteen.. U:\mml\Prosessi\Raportit\Raportit-Luonnos\MML_Tilinpaatos_.docx

MAANMITTAUSLAITOS Tilinpäätös 7 (59) Liite 2: Nettoutetut tulot ja menot Momentin numero ja nimi Tilinpäätös 2011 Talousarvio (TA + LTA:t) Talousarvion määrärahojen käyttö vuonna siirto seuraavalle vuodelle Tilinpäätös Vertailu Talousarvio - Tilinpäätös Siirtomäärärahoja koskevat täydentävät tiedot Edellisiltä vuosilta siirtyneet Käytettävissä vuonna Käyttö vuonna (pl. peruutukset) Siirretty seuraavalle vuodelle 30.01.29 Bruttomenot 7 153 777,3 8 220 705,77 8 220 705,77 Maa- ja metsätalousministeriön Bruttotulot 128,2 132,29 132,29 hallinnonalan arvonlisävero- Nettomenot 7 153 69,10 8 220 573 8 220 573,8 0,00 8 220 573,8 0,00 menot (arviomääräraha) 30.70.01 Bruttomenot 135 633 501,7 128 376 000 92 02 657,16 130 913 15,73-2 537 15,73 128 997 521,3 Maanmittauslaitoksen Bruttotulot 81 07 501,7 7 2 000 76 979 15,73 76 979 15,73-2 537 15,73 76 979 15,73 toimintamenot Nettomenot 5 586 000,00 53 93 000 15 23 502,3 38 510 97,57 53 93 000,00 0,00 36 59 86,18 90 528 86,18 52 018 366,61 38 510 97,57 (siirtomääräraha 2 v) U:\mml\Prosessi\Raportit\Raportit-Luonnos\MML_Tilinpaatos_.docx

MAANMITTAUSLAITOS Tilinpäätös 8 (59) Liite 3: Arviomäärärahojen ylitykset Maanmittauslaitoksella ei ole esitettävää liitteessä 3. Liite : Peruutetut siirretyt määrärahat Maanmittauslaitoksella ei ole esitettävää liitteessä. Liite 5: Henkilöstökulujen erittely 2011 Henkilöstökulut 72 012 860,8 72 720 135,25 Palkat ja palkkiot 71 593 258,37 71 01 71,17 Tulosperusteiset erät 513 626,28 1 519 206,12 Lomapalkkavelan muutos -9 02,17 186 21,96 Henkilösivukulut 1 811 87,91 15 236 7,3 Eläkekulut 13 106 828,00 13 533 823,68 Muut henkilösivukulut 1 705 06,91 1 702 650,66 Yhteensä 86 82 735,39 87 956 609,59 Johdon palkat ja palkkiot, josta 2 652 173,5 2 517 791,06 - tulosperusteiset erät 50 71,00 6 055,00 Luontoisedut ja muut taloudelliset etuudet Johto 6 000,00 6 000,00 Muu henkilöstö 0,00 0,00 Liite 6: Suunnitelman mukaisten poistojen perusteet ja niiden muutokset Omaisuusryhmä Poisto- Poistoaika Vuotuinen Jäännösmenetelmä vuotta poisto % arvo % 1119 Tutkimus - ja kehittämismenot tasapoisto 5 20 1120 Ostetut atk-ohjelmat 1) tasapoisto 3/ 5 /7 33,33/20/1,29 110 Itse valmistetut atk-ohjelmat 2) tasapoisto 5/7/10 20/1,29 119 Muut pitkävaikutteiset menot tasapoisto 3 / 5 33,33/20 1190 Ennakkomaksut aineettomasta käyttöomaisuudesta ei poistoaikaa 1191 Keskeneräiset aineettomat käyttöomaisuushankinnat ei poistoaikaa 1250 Autot ja muut maakuljetusvälineet jäännösarvopoisto 0 30 1251 Laivat ja muut vesikuljetuvälineet tasapoisto 5 20 1252 Lentokoneet ja muut ilmakuljetusvälineet tasapoisto 7 1,29 1253 Raskaat työkoneet tasapoisto 10 125 Kevyet työkalut ja koneet tasapoisto 5 20 1255 Atk-laitteet ja niiden oheislaitteet tasapoisto 3/5 33,33 / 20 1256 Toimistokoneet ja laitteet tasapoisto 5 20 1257 Puhelinkeskukset ja muut viestintälaitteet tasapoisto 5 20 1258 Audiovisuaaliset koneet ja laitteet tasapoisto 5 20 1259 Laboratoriolaitteet ja kalusteet tasapoisto 10 10 Muut koneet ja 1269 laitteet tasapoisto 5/7 20/1,29 1270 Asuinhuoneisto - ja toimistokalusteet tasapoisto 5 20 U:\mml\Prosessi\Raportit\Raportit-Luonnos\MML_Tilinpaatos_.docx

MAANMITTAUSLAITOS Tilinpäätös 9 (59) 1279 Muut kalusteet tasapoisto 5 20 1280 Taide-esineet ei poistoaikaa Muut ennakkomaksut 129 ei poistoaikaa 1299 Muut keskeneräiset aineelliset käyttöomaisuushankinnat ei poistoaikaa 130x Käyttöomaisuusarvopaperit *) Poistetaan loppuun 7. vuonna Liite 7. Kansallis- ja käyttöomaisuuden sekä muiden pitkävaikutteisten menojen poistot KÄYTTÖOMAISUUS Aineettomat hyödykkeet 1119 1120 110-119 1191 Tutkimus- ja ke- Aineettomat Muut pitkävaik. Keskeneräiset Yhteensä hittämismenot oikeudet menot hankinnat Hankintameno 01.01. 0 1 86 318,95 16 151 5,26 7 530 68,50 25 528 12,71 Lisäykset 0 227 030,72 1362368,9 5 685 928,56 7 275 328,18 Vähennykset 0-13 018,50 0 0-13 018,50 HANKINTAMENO 31.12. 0 2 060 331,17 17 513 81,16 13 216 577,06 32 790 722,39 Kertyneet poistot 01.01. 0 971 719,99 11 330 72,50 0 12 302 62,9 Vähennysten kertyneet poistot 0-13 018,50 0 0-13 018,50 Tilikauden suunnitelman mukaiset poistot 0 31 110,6 2 798 180,0 0 3 139 290,86 Tilikauden suunnitelmasta poikkeavat poistot 0 0 0 0 0 KERTYNEET POISTOT 31.12. 0 1 299 811,95 1 128 922,90 0 15 28 73,85 Arvonkorotukset KIRJANPITOARVO 31.12. 0 760 519,22 3 38 891,26 13 216 577,06 17 361 987,5 Aineelliset hyödykkeet Koneet ja Kalusteet Muut aineell. Muut kesken- Yhteensä laitteet hyödykkeet eräiset 1250-1269 1270-1279 1280 129-1299 Hankintameno 01.01. 7 56 501,35 1 382 196,90 9 075,00 0 8 955 773,25 Lisäykset 1 32 720,9 888 35,9 0 0 2 231 066,3 Vähennykset -103 85,65-1203,09 0 0-115 888,7 HANKINTAMENO 31.12. 8 803 367,6 2 258 508,30 9 075,00 0 11 070 950,9 Kertyneet poistot 01.01. 3 92 93,20 696 27,26 0 0 188 767,6 Vähennysten kertyneet poistot -103 85,65-1203,09 0 0-115 888,7 Tilikauden suunnitelman mukaiset poistot 1 35 373,22 326 579,20 0 0 1 761 952,2 Tilikauden suunnitelmasta poikkeavat poistot 2 915,6 666,81 0 0 7 582,5 KERTYNEET POISTOT 31.12. 826 927,1 1 015 86,18 0 0 5 82 13,59 Arvonkorotukset KIRJANPITOARVO 31.12. 3 976 0,23 1 23 022,12 9 075,00 0 5 228 537,35 U:\mml\Prosessi\Raportit\Raportit-Luonnos\MML_Tilinpaatos_.docx

MAANMITTAUSLAITOS Tilinpäätös 50 (59) Liite 8: Rahoitustuotot ja kulut Rahoitustuotot Muutos 2011-2011 Korot euromääräisistä saamisista 56 776,18 70 970,53 75 805,65 Korot valuuttamääräisistä saamisista 0,00 0,00 0,00 Emissio-, pääoma- ja kurssierot saamisista 0,00 0,00 0,00 Osingot 935,00 0,00 935,00 Liikelaitosten voiton tuloutukset 0,00 0,00 0,00 Muut rahoitustuotot -2 599,08-2 11,6-57,62 Rahoitustuotot yhteensä 55 112,10 68 829,07 76 283,03 Rahoituskulut Muutos 2011-2011 Korot euromääräisistä veloista 686,5 1 265,8-579,39 Korot valuuttamääräisistä veloista 0,00 0,00 0,00 Emissio-, pääoma- ja kurssierot veloista 0,00 0,00 0,00 SWAP-maksut veloista 0,00 0,00 0,00 Sijoitusten ja lainasaamisten tileistäpoistot 11,88 65,50-53,62 Muut rahoituskulut 0,00 0,00 0,00 Rahoituskulut yhteensä 698,33 1 331,3-633,01 Netto 5 13,77 67 97,73 76 916,0 Liite 9: Talousarviotaloudesta annetut lainat Lainananto lainansaajasektoreittain 31.12. Lisäys Vähennys 31.12.2011-2011 Yritykset ja asuntoyhteisöt 63 758,22 877,96 5 632,10 68 512,36-75,1 Yritykset 7 559,6 803,06 5 632,10 52 388,68-829,0 -Julkiset yritykset 16 89,78 803,06 23,77 16 281,9 568,29 -Yksityiset yritykset 30 709,86 0,00 5 397,33 36 107,19-5 397,33 Asuntoyhteisöt 16 198,58 7,90 0,00 16 123,68 7,90 Rahoitus- ja vakuutuslaitokset 396,0 0,00 0,00 396,0 0,00 Rahalaitokset 396,0 0,00 0,00 396,0 0,00 Muut rahoituslaitokset 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Rahoituksen ja vakuutuksen välitystä avustavat laitokset 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Vakuutuslaitokset 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Julkisyhteisöt 221,15 0,00 132 207,79 176 29,02-132 207,87 Paikallishallinto 21 666,58 0,00 129 86,2 151 531,08-129 86,50 Sosiaaliturvarahastot 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Valtionhallinto 22 55,57 0,00 2 33,37 2 897,9-2 33,37 Kotitaloudet 35 587 227,69 2 226 335,25 1 6 962,91 3 807 855,27 779 372,2 kotitaloudet 3 523 370,79 2 061 303,11 1 16 911,69 33 878 979,29 6 391,50 -Maatilataloudenharjoittajien kotitaloudet 3 523 370,79 2 061 303,11 1 16 911,69 33 878 979,29 6 391,50 -Muut elinkeinonharjoittajien kotitaloudet 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Palkansaajakotitaloudet 1 062 80,25 16 908,98 30 012,5 927 583,72 13 896,53 Omaisuustulojen ja tulonsiirtojen saajakotitaloudet 1 376,65 123,16 38,77 1 292,26 8,39 Laitoskotitaloudet 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 tavoittelemattomat yhteisöt 12 251,73 0,00 7 09,08 19 35,81-7 09,08 Valtionkirkot 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Muut voittoa tavoittelemattomat yhteisöt 12 251,73 0,00 7 09,08 19 35,81-7 09,08 Ulkomaat 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Euroopan unioni 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Muut maat ja kansainväliset järjestöt 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Yhteensä 35 707 855,19 2 227 213,21 1 591 896,88 35 072 538,86 635 316,33 U:\mml\Prosessi\Raportit\Raportit-Luonnos\MML_Tilinpaatos_.docx

MAANMITTAUSLAITOS Tilinpäätös 51 (59) Liite 10: Arvopaperit ja oman pääoman ehtoiset sijoitukset Käyttö- ja rahoitusomaisuusarvopaperit Kappale määrä 31.12. 31.12.2011 Markkina-arvo Kirjanpitoarvo Omistusosuus % Myyntioikeuksien Saadut osingot Markkina-arvo Kirjanpitoarvo alaraja % Muut osuudet 1 935,00 Suomen Luotto-osuuskunta 07555691/02595 1 935,00 Osakkeet ja osuudet yhteensä 935,00 Liite 11: Taseen rahoituserät ja varat Taseen rahoituserät ja velat 31.12. Vaihtuvakorkoiset Kiinteäkorkoiset Yhteensä Alle 1-5 Yli Alle 1-5 Yli 1 vuosi vuotta 5 vuotta 1 vuosi vuotta 5 vuotta Vastaavien rahoituserät Annetut euromääräiset velkakirjalainat 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Euromääräisten joukkovelkakirjalainojen ostot 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Muut pitkäaikaiset euromääräiset sijoitukset 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Euromääräiset lainasaamiset 0,00 0,00 0,00 101862,89 22231,0 35383678,26 35707855,19 Muut euromääräiset sijoitukset 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Muut valuuttamääräiset sijoitukset 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Muut lyhytaikaiset euromääräiset sijoitukset 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Yhdystilisaatavat valtiolta 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Rahat, pankkisaamiset ja muut rahoitusvarat 2259,13 0,00 2259,13 Yhteensä 2259,13 0,00 0,00 101862,89 22231,0 35383678,26 3573211,32 Liite 12: Valtiontakaukset, -takuut sekä muut monivuotiset vastuut Myönnetyt takaukset ja takuut Maanmittauslaitoksella ei ole myönnettyjä takauksia ja takuita. Muut monivuotiset vastuut Valtion talousarvion yksityiskohtaisten perustelujen yleisten määräysten kohdan Toimintamenomäärärahat perusteella tehdyt tavanomaiset sopimukset ja sitoumukset Talousarviomenot Määrärahatarve Määrärahatarve 2013 Määräraha-tarve 201 Määrärahatarve 2015 Määrärahatarve Tavanomaiset sopimukset ja sitoumukset yhteensä 21 387 60,00 19 59 000,00 16 311 000,00 12 071 000,00 2 020 000,00 71 861 000,00 Liite 13: Taseeseen sisältyvät rahastoidut varat Maanmittauslaitoksella ei ole esitettävää liitteessä 13. Liite 1: Taseeseen sisältymättömät rahastoidut varat Maanmittauslaitoksella ei ole esitettävää liitteessä 1. U:\mml\Prosessi\Raportit\Raportit-Luonnos\MML_Tilinpaatos_.docx

MAANMITTAUSLAITOS Tilinpäätös 53 (59) TILINPÄÄTÖKSEN LIITTEET Liite 1 Tuloksellisuuden tunnusluvut Tuloksellisuuden tunnusluvut Toteuma Toteuma Tavoite Tot 2010 2011 Vaikuttavuuden tunnusluvut Maastotietokannan ajantasaisuusindeksi 95 % 96 % 96 % 97 % Kiinteistörekisterin perusparannuksen kattavuusindeksi 68,6 % 75,0 % 80,8 % 82, % Tietovarastojen hyödyntäminen, kasvu edellisestä vuodesta 11 % 2 % 2 % 35 % Toiminnallinen tehokkuus Taloudellisuus Toiminnan kustannukset, 1000 - kustannukset yhteensä 125 90 125 11 12 285 126 212 - budjettirahoitteinen toiminta yhteensä 5 903 5 97 9 321 6 781 - maksullinen toiminta yhteensä 77 933 77 337 7 96 78 372 - jakamattomat yhteiskustannukset 1 65 1 829 1 059 Yksikkökustannukset -lohkomistoimitukset, euroa/lohkokiinteistö 813 818 850 917 -maastotietokannan ajantasaistus, euroa/km 2 157 138 155 11 Tuottavuus - tuottavuusindeksi (2009 = 100) 103,8 111,3-112,6 - taloudellisuusindeksi (2009 = 100) 108,3 118,6-119,0 Maksullinen toiminta, 1000 Varsinaiset toimitukset - Tuotot yhteensä 8 36 8 01 032 6 137 - Kustannukset yhteensä (erillis- ja yhteis-) 7 331 6 263 050 6 550 - Kustannusvastaavuus (tuotot - kustannukset) 1 033 1 751-18 -13 - Kustannusvastaavuus, % 102 10 100 99 Kirjaamisasiat - Tuotot yhteensä 11 925 15 55 16 093 1 879 - Kustannukset yhteensä (erillis- ja yhteis-) 15 25 17 27 16 830 17 919 - Kustannusvastaavuus (tuotot - kustannukset) -3 319-1 792-737 -3 00 - Kustannusvastaavuus, % 72 88 96 83 Kiinteistötietojärjestelmän tietopalvelu 2 ) - Tuotot yhteensä 8 709 9 9 7 260 8 569 - Kustannukset yhteensä (erillis- ja yhteis-) 8 661 7 585 7 285 7 650 - Kustannusvastaavuus (tuotot - kustannukset) 8 1 86-25 919 - Kustannusvastaavuus, % 100 120 100 112 Muut julkisoikeudelliset suoritteet - Tuotot yhteensä 2 025 2 231 2 07 2 13 - Kustannukset yhteensä (erillis- ja yhteis-) 1 917 2 021 2 07 2 133 - Kustannusvastaavuus (tuotot - kustannukset) 108 210 0 1 - Kustannusvastaavuus, % 105 109 100 100 Muut suoritteet - Tuotot yhteensä 5 238 900 3 52 016 - Kustannukset yhteensä (erillis- ja yhteis-) 812 272 7 11 - Kustannusvastaavuus (tuotot - kustannukset) 26 628-1 202-98 - Kustannusvastaavuus, % 108 113 75 98 U:\mml\Prosessi\Raportit\Raportit-Luonnos\MML_Tilinpaatos_.docx

MAANMITTAUSLAITOS Tilinpäätös 5 (59) Tuloksellisuuden tunnusluvut Toteuma Toteuma Tavoite Tot. 2010 2011 Tuotokset ja laadunhallinta Suoritteiden määrä -toimitustuotanto, toimituksia kpl 21 70 20 592 20 632 20 00 -tilusjärjestelyt (uusjaot), kpl 5 10 8 6 -kirjaamisratkaisujen määrä, kpl 251 609 261 000 255 000 250 22 -maastotietotuotanto yhteensä, km 2 1 993 5 78 9 000 50 791 -korkeusmallia 2 metrin ruutukokoon, km 2 27 117 7 315 32 000 32 768 -peruskartat 1:25 000 13 15 130 132 -maastokartat 1:50 000 0 0 0 0 Laadunhallinta Organisaation palvelukyky - VIP-tutkimuksen tulos/ toimialan keskiarvo 7,6/7,2 7,68/7,7 7,68/7,7 7,83/7,58 - lohkomisten kestoaika, kk 7,0 6,9 6,0 6,9 - lainhuutojen käsittelyaika, pv 36 39 29 31 -maastotietojen täydellisyys (jatkuva ajantasaistus) 99 % 98 % 95 % 96 % Henkisten voimavarojen hallinta Henkilöstömäärä, henkilötyövuosia, yhteensä 1 887 1 838 1 890 1 779 -budjettirahoitteinen toiminta 850 823 869 809 -maksullinen toiminta 1 057 1 015 1 021 970 Palkkakustannusten % -osuus kokonaiskustannuksista 71 % 70 % 70 % 69 % Henkilöstötutkimuksen tulos (asteikolla 1-5) 3,8 3,9 3,8 3,6 *) Terveyspäiväprosentti, % työpäivistä 96,3 % 96,1 % 96,5 % 96,2 % Keskimääräinen eläkkeelle siirtymisikä, v 63, 63,2 6,0 63,8 Osaaminen Osaamisen uudistaminen, % työpäivistä 0,2 % 0, % 0,3 % 0,9 % *) Henkilöstötutkimuksen menetelmä VM-Baro U:\mml\Prosessi\Raportit\Raportit-Luonnos\MML_Tilinpaatos_.docx

MAANMITTAUSLAITOS Tilinpäätös 55 (59) Liite 2 Maksullisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelmat Erityislakien perusteella hinnoiteltavat julkisoikeudelliset suoritteet Seuraavat neljä kustannusvastaavuuslaskelmaa sisältyvät kohdassa 1.3.3.. esitetyn kustannusvastaavuuslaskelman kokonaissummiin. Esitettyjen suoritteiden maksut tai hinnoittelu perustuu erityislakiin ja kunkin suoritteiden tuotot ylittivät valtiokonttorin 11.01.2011 antaman määräyksen Maksullisen toiminnan ja yhteisrahoitteisen toiminnan kustannusvastaavuuslaskelmien laatiminen (VK 529/03/2010) mukaisen tuottomäärän 100 000 euroa vuonna. Kiinteistöjen yhdistämispäätökset Laki kiinteistötoimitusmaksuista 1 000 2010 2011 Tavoite TUOTOT Maksullisen toiminnan tuotot Maksullisen toiminnan myyntituotot 163 189 178 175 Maksullisen toiminnan muut tuotot 0 0 0 0 Tuotot yhteensä 163 189 178 175 KOKONAISKUSTANNUKSET Erilliskustannukset Aineet, tarvikkeet ja tavarat 0 0 0 0 Henkilöstökustannukset 112 100 123 98 Vuokrat 0 0 0 0 Palvelujen ostot 0 0 0 1 Muut erilliskustannukset 0 1 2 2 Erilliskustannukset yhteensä 113 101 125 101 Osuus yhteiskustannuksista Tukitoimintojen kustannukset 51 62 72 61 Poistot 1 0 0 Korot 0 0 0 0 Muut yhteiskustannukset 8 8 9 7 Osuus yhteiskustannuksista yhteensä 63 71 82 69 Kokonaiskustannukset yhteensä 175 175 206 170 KUSTANNUSVASTAAVUUS -12-12 -28 5 (tuotot-kustannukset) -7,5 % -7,5 % -15,8 % 2,8 % KR- ja KTJ-otteet 1 000 Laki kiinteistötietojärjestelmästä ja siitä tuotettavas 2010 2011 Tavoite TUOTOT Maksullisen toiminnan tuotot Maksullisen toiminnan myyntituotot 1 356 1 33 1 231 1 269 Maksullisen toiminnan muut tuotot 0 0 0 0 Tuotot yhteensä 1 356 1 33 1 231 1 269 KOKONAISKUSTANNUKSET Erilliskustannukset Aineet, tarvikkeet ja tavarat 0 0 0 0 Henkilöstökustannukset 27 290 216 278 Vuokrat 0 0 0 5 Palvelujen ostot 0 0 6 0 Muut erilliskustannukset 98 131 105 120 Erilliskustannukset yhteensä 372 21 327 03 Osuus yhteiskustannuksista Tukitoimintojen kustannukset 80 579 599 593 Poistot 7 3 0 0 Korot 0 0 0 0 Muut yhteiskustannukset 11 12 112 137 Osuus yhteiskustannuksista yhteensä 628 72 711 730 Kokonaiskustannukset yhteensä 1 000 1 15 1 039 1 133 KUSTANNUSVASTAAVUUS 356 198 192 136 (tuotot-kustannukset) 26,3 % 1,8 % 15,6 % 10,7 % Laskelma sisältää kiinteistörekisteriotteista, rekisteriyksikön karttaotteista, lainhuuto-, rasitus- ja vuokraoikeustodistuksista sekä määräalatulosteista aiheutuvat valmistamisen työaika- ja muut kustannukset sekä näistä saadut tulot. Laskelmassa on käytetty nimelliskorkoa ja alkuperäistä hankintahintaa. U:\mml\Prosessi\Raportit\Raportit-Luonnos\MML_Tilinpaatos_.docx

MAANMITTAUSLAITOS Tilinpäätös 56 (59) KHR-tiedot viranomaisille 1 000 Laki kiinteistöjen kauppahintarekisteristä, valtioneuvoston asetus kaupanvahvistajista 2010 2011 Tavoite TUOTOT Maksullisen toiminnan tuotot Maksullisen toiminnan myyntituotot 13 135 156 106 Maksullisen toiminnan muut tuotot 0 0 0 0 Tuotot yhteensä 13 135 156 106 KOKONAISKUSTANNUKSET Erilliskustannukset Aineet, tarvikkeet ja tavarat 0 0 0 0 Henkilöstökustannukset 20 21 23 26 Vuokrat 0 0 0 2 Palvelujen ostot 0 0 0 2 Muut erilliskustannukset 0 10 0 Erilliskustannukset yhteensä 20 31 23 30 Osuus yhteiskustannuksista Tukitoimintojen kustannukset 8 10 10 11 Poistot 1 0 0 0 Korot 0 0 0 0 Muut yhteiskustannukset 2 0 2 3 Osuus yhteiskustannuksista yhteensä 11 10 12 1 Kokonaiskustannukset yhteensä 31 1 35 KUSTANNUSVASTAAVUUS 103 9 121 62 (tuotot-kustannukset) 76,9 % 69,6 % 77,7 % 58, % Kaupanvahvistajan tehtävät 2010 2011 Tavoite 1 000 TUOTOT Maksullisen toiminnan tuotot Maksullisen toiminnan myyntituotot 285 00 385 39 Maksullisen toiminnan muut tuotot 0 0 0 0 Tuotot yhteensä 285 000 385 39 KOKONAISKUSTANNUKSET Erilliskustannukset Aineet, tarvikkeet ja tavarat 0 0 0 0 Henkilöstökustannukset 292 295 315 23 Vuokrat 0 0 0 1 Palvelujen ostot 0 0 0 1 Muut erilliskustannukset 0 5 5 Erilliskustannukset yhteensä 293 300 319 250 Osuus yhteiskustannuksista Tukitoimintojen kustannukset 3 86 9 83 Poistot 2 1 0 0 Korot 0 0 0 0 Muut yhteiskustannukset 8 10 11 9 Osuus yhteiskustannuksista yhteensä 53 970 10 92 Kokonaiskustannukset yhteensä 36 397 2 32 KUSTANNUSVASTAAVUUS -60 2-39 7 (Tuotot-kustannukset) -21,1 % 0,6 % -10,1 % 2,0 % U:\mml\Prosessi\Raportit\Raportit-Luonnos\MML_Tilinpaatos_.docx

MAANMITTAUSLAITOS Tilinpäätös 57 (59) Liite 3 Toimitustuotanto KYSYNTÄ (kpl) Toimitukset 2010 2011 Tavoite - tavoite Tot/ tav % Muutos ed.v. Muutos ed.v. % Perustoimitukset Lohkominen Yksityistietoimitus Rajankäynti Muu perustoimitus yhteensä 1 017 1635 1061 1113-52 99,6 % -57-3,9 % 1 721 16 1551 160-89 9,6 % -93-5,7 % 876 953 931 80 91 110,8 % -22-2,3 % 787 708 558 610-52 91,5 % -150-21,2 % 17 01 1790 17101 17 203-102 99, % -839 -,7 % Arviointitoimitukset Maantietoimitus 550 82 287 287 0 100,0 % -195-0,5 % Lunastustoimitus 213 172 159 186-27 85,5 % -13-7,6 % Halkominen 215 257 230 239-9 96,2 % -27-10,5 % Muu arviointitoimitus 1 083 961 869 870-1 99,9 % -92-9,6 % yhteensä 2 061 1872 155 1 582-37 97,7 % -327-17,5 % Tilusjärjestelytoimitukset Hankeuusjako 8 7 1 7 100,0 % Alueellinen tietoimitus 13 18 18 0 0,0 % Muut maksulliset tilusjärjestelyt 1 1 1 0 0,0 % yhteensä 22 26 33 0 7 26,9 % Kysyntä yhteensä 19 8 19 838 18 679 18 785-106 99, % -1 159-5,8 % TUOTANTO (kpl) Toimitukset 2010 2011 Tavoite - tavoite Tot/tav % Muutos ed.v. Muutos ed.v. % Perustoimitukset Lohkominen Yksityistietoimitus Rajankäynti Muu perustoimitus yhteensä 1 87 1501 1828 15 192-36 97,6 % -213-1, % 1 73 17 166 1 772-126 92,9 % -98-5,6 % 932 911 959 895 6 107,2 % 8 5,3 % 767 775 635 628 7 101,1 % -10-18,1 % 18 289 1871 18068 18 87-19 97,7 % -03-2,2 % Arviointitoimitukset Maantietoimitus 618 62 592 698-106 8,8 % -50-7,8 % Lunastustoimitus 182 187 176 270-9 65,2 % -11-5,9 % Halkominen 208 221 205 215-10 95,3 % -16-7,2 % Muu arviointitoimitus 1 16 1037 856 962-106 89,0 % -181-17,5 % yhteensä 2 15 2087 1829 2 15-316 85,3 % -258-12, % Tilusjärjestelytoimitukset Hankeuusjako 19 11 1-10 -90,9 % Alueellinen tietoimitus 16 23 5-18 -78,3 % Muut maksulliset tilusjärjestelyt 1 0 0 0 yhteensä Tuotanto yhteensä Painotetut suoritteet 35 3 6 6-28 -82, % 20 78 20592 19903 20 632-729 96,5 % -689-3,3 % 32 363 32877 31057 33 897-2 81 91,6 % -1 820-5,5 % U:\mml\Prosessi\Raportit\Raportit-Luonnos\MML_Tilinpaatos_.docx

MAANMITTAUSLAITOS Tilinpäätös 58 (59) Liite Maanmittauslaitoksen tuloskortti Maanmittauslaitoksen tuloskortti LIITE Mittari Tavoite Toteuma Onnistuminen 2011 2011 *) Huom. VAIKUTTAVUUS Tietovarastojen hyödyntäminen, kasvua edellisestä vuodesta (%) 2 % 2 % 2 % 35 % KR:n kattavuusindeksi 72,9 % 80,8 % 75,0 % 82, % MTK:n ajantasaisuusindeksi (%) 95 % 96 % 96 % 97 % Asiakastyytyväisyystutkimuksen tulos Ylittää vuoden 2009 (toteutetaan joka toinen vuosi) tulokset **) 75 % / 7 % - Vuonna 2011 ilman KIR-asiakkaita kokonaistyytyväisyys 75 % (vertailukelpoinen v. 2009 tot., 75 %). KIR-asiakkaat mukaan luettuna v. 2011 kokonaistyytyväisyys 7 %. TOIMINNALLINEN TEHOKKUUS Tuottavuusindeksi (laitostaso, vuosi 2009: 100,0) - - 111,3 112,6 / lohkokiinteistö 820 850 818 917 / km2 (Maastotietokannan määräaikainen ajantasaistus) 158 155 138 11 Tulos % (liikevaihdosta) 0,3 % -1,5 % 2,1 % -0,2 % TUOTOKSET JA LAADUNHALLINTA Läpimenoajat (lohkominen) 6,0 6,0 6,9 6,9 Lohkomisten kunnittaisen keski-iän yhtenäisyys 16,0 35,0 27,0 2,0 Tilauskannan / tuotannon suhde (ARTO-toimitukset) 120 % 121,9 % 16 % 16 % Lainhuutojen ratkaisuaika, kalenteripäiviä, keskiarvo 30 29 39 31 Maastotietotuotannon laatu (%) 96 % 95 % 96 % 98 % Lohkomisten laatu 5,0 5,0 5,0,7 HENKISTEN VOIMAVAROJEN HALLINTA JA KEHITTÄMINEN Terveyspäiväprosentti, % työpäivistä 96,0 % 96,5 % 96,0 % 96,2 % Osaamisen uudistaminen, % työpäivistä 0,3 % 0,3 % 0, % 0,9 % *) Toteuman onnistuminen suhteessa tavoitteeseen: = tavoitetta paremmin = tavoitteen mukainen = tavoitetta heikommin **) Asiakastyytyväisyystutkimus tehdään joka toinen vuosi, seuraavan kerran vuonna 2013. U:\mml\Prosessi\Raportit\Raportit-Luonnos\MML_Tilinpaatos_.docx

MAANMITTAUSLAITOS Tilinpäätös 59 (59) Liite 5 Maastotietokanta U:\mml\Prosessi\Raportit\Raportit-Luonnos\MML_Tilinpaatos_.docx