Aseistakieltäytyjäliiton sääntömääräinen toimintakertomus vuodelta 2011

Samankaltaiset tiedostot
Aseistakieltäytyjäliiton toimintakertomus vuodelle 2012

Aseistakieltäytyjäliiton toimintakertomus vuodelta 2010

Toimintakertomus Aseistakieltäytyjäliiton toiminnasta vuonna 2007

Suomen Potilasliiton toimintasuunnitelma 2009

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY

Toimintakertomus Kooste jäsenkokoukselle

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Alkupiiri (5 min) Lämmittely (10 min) Liikkuvuus/Venyttely (5-10min) Kts. Kuntotekijät, liikkuvuus

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI NUORISOVALTUUSTO TOIMINTASUUNNITELMA Yleistä

TOIMINTAKERTOMUS 2009 ETELÄ SAVON ADHD, AUTISMI JA DYSFASIAYHDISTYS RY

LIITY AKL:N JÄSENEKSI!

TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE Lahden nuorisovaltuusto

VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset

Toimintasuunnitelma Kooste jäsenkokoukselle

1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen tulokset 3. Yhteenveto. Sisällys

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

Ilmansuojeluyhdistys ry. Luftvårdsföreningen rf. Finnish Air Pollution Prevention Society

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry

SPL Keski-Suomen piirin viestintäsuunnitelma

Vapaaehtois- ja järjestötoiminnan kehittäminen ja tuki

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus

TOIMINTAKERTOMUS 2016 TURUN OPPISOPIMUSTOIMISTO

TOIMINTAKERTOMUS Äänekosken nuorisovaltuusto SISÄLLYS: 1. Yleistä. 2. Nuorisovaltuuston kokoonpano. 3. Kokoukset. 4. Työryhmät. 5.

Yhdenvertaisuussuunnittelun tarkoituksena on tunnistaa ja poistaa käytäntöjä, jotka aiheuttavat ja ylläpitävät eriarvoisuutta.

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

LIITTYMINEN SUOMEN HOSTELLIJÄRJESTÖN JÄSENJÄRJESTÖKSI

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI NUORISOVALTUUSTO TOIMINTASUUNNITELMA

Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy kesä

Keski-Uudenmaan Kokoomusnaiset ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017

KOTELIN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSINA 2014 JA 2015

Finland Toimintasuunnitelma (6) Toimintasuunnitelma. Finland

VIESTINTÄSUUNNITELMA 2015

Liitteet Liite 1. Kumpulan Speksi ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Liite 2. Kumpulan Speksi ry:n talousarvio vuodelle 2017

SISÄLLYS. N:o 682. Laki. Venäjän kanssa kansainvälisestä maantieliikenteestä tehdyn sopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Tutustuminen Espoon kaupungin rakentamiseen

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003

puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu

Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö JHL 015 ry:n toimintasuunnitelma vuodelle Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Tavoitteena on luoda mahdollisimman hyvät yhteiskunnalliset edellytykset ja olosuhteet vapaaehtoistoiminnalle.

RESERVILÄISLIITTO PÄIVÄKIRJA työkalu yhdistyksen käyttöön

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous kello Anttilansalissa (FY1103)

TOIMINTAKERTOMUS 2006

Viestiupseeriyhdistys ry.

Kansainvälinen Open Access -viikko avoimuuden asialla. Holopainen, Mika.

SÄÄNNÖT. Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry. Nimi ja kotipaikka

VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset

SUOMEN SOTAVETERAANILIITTO RY:N - FINLANDS KRIGSVETERANFÖRBUND RF:N SÄÄNNÖT

Toimintakertomus Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry.

Vuosikokous pidettiin Metsäkansan Ainolassa.

Suomi-Espanja Seura ry Sociedad Finlandia España. Perustettu

1 Yhdistyksen nimi on Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry, De Högre Tjänstemännen YTN rf, josta myöhemmin näissä säännöissä käytetään lyhennettä YTN.

Toimintakertomus

Opiskelijat järjestöjä auttamaan ja oppimaan.

Aika: Keskiviikko klo Turku-sali, Yo-talo A, 2. krs. Esityslista. 143 Kokouksen avaus. 144 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

SUOMEN HOSTELLIJÄRJESTÖ JA JÄSENJÄRJESTÖT 2014

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012

Suomen Urheilupsykologinen yhdistys ry

Hallitus on päättänyt kokouksessa, että tämä liite julkaistaan myös hallituksen kokouksen tiedotteen liitteenä.

Rikosuhridirektiivin vaikutukset Suomessa. Jaana Rossinen Rikosuhripäivystys Itä-Suomen aluejohtaja

Vaajakosken Kuohu / Painijaosto. Toimintakertomus 2016

Hyvä Rakenteiden Mekaniikan Seura ry:n jäsen, Rakenteiden mekaniikan seura järjestää kevään aikana seuraavaa ohjelmaa:

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2014

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat

Viestiupseeriyhdistys ry.

Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Pohjois-Savo ry TOIMINTASUUNNITELMA Edunvalvonta

Laukaan Kalevalaiset Naiset ry Toimintasuunnitelma 2019

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT

Äänestäjien liitto ry

SUOMEN ALPPIKERHO LÄNSI-SUOMEN OSASTO

IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Espoon kaupunki Pöytäkirja 39. Nuorisovaltuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Kokouskutsu 32. Nuorisovaltuusto Sivu 1 / 1

SUOMEN NAISTEN KANSALLISLIITON SÄÄNNÖT. S fe * S]l. vsv '

Ulkomaalaisten jäsenten luku voi olla korkeintaan 1/5 yhdistyksen koko jäsenluvusta.

hallitus, vaalitoimikunta hallitus, vaalitoimikunta toimistonhoitaja järjestämisvastaava hallituksen jäsenet jäsenhankkijat luottamusmiehet

Vaasan ekonomit Toi T mintaker oi tomus

SISÄLLYS. N:o 748. Laki

Kepan tavoite ja tehtävät

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 5004/ /2017

VIESTINTÄ TAPAHTUMA SANOMA SANOMA PALAUTE. LÄHETTÄJÄ - ilmaisukyky - esitystapa - taustat (media/yksilö)

Vaikuttamispalvelun esittely. Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi

Kuva: Tuomas Kaarkoski

Ihmiskauppa ja sen vastainen toiminta Suomessa. Tunnistamisesta oikeuksien toteutumiseen

Vaikuttamispalvelun esittely. Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi

puheenjohtaja /sihteeri Kevätkokous Päätösten vahvistaminen hallitus maalis-huhtikuu 300 yhdistyksen jäsenet

VAMN 21 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 22 VAMN 22 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 22

pääluottamusmies alakohtaiset luottamusmiehet koulutiedottajat pääluottamusmies puheenjohtaja kaikki toimijat jäsenasiainhoitaja nuorisovastaava

Suomen Saappaanheittoliitto ry. Toimintakertomus 2011

LOPEN TEATTERIYHDISTYS R.Y.:N SÄÄNNÖT. 1 Yhdistyksen nimi on Lopen Teatteriyhdistys ry. ja sen kotipaikka on Lopen kunta.

SISÄLLYS. N:o 654. Laki. rikoslain muuttamisesta. Annettu Naantalissa 13 päivänä heinäkuuta 2001

Toimintasuunnitelma 2018

Transkriptio:

http://akl-web.fi/ Aseistakieltäytyjäliiton sääntömääräinen toimintakertomus vuodelta 2011 1 Yleistä 1.1 Liiton toiminnan yleiset lähtökohdat Vuoden 2011 aikana Aseistakieltäytyjäliitto ry (AKL) on jatkanut aikana toimintaansa antimilitaristisena nuorten rauhanjärjestönä kansainvälisen sodanvastustajien julistuksen pohjalta: Sota on rikos ihmiskuntaa vastaan. Siksi olen päättänyt olla tukematta minkäänlaista sotaa ja kamppailla sotien kaikkien syiden poistamiseksi. Liitto näkee sotien syinä ihmisten välisen eriarvoisuuden ja todellisten vaikutusmahdollisuuksien puutteen, jotka luovat ja ylläpitävät militaristisia rakenteita. Se toimii näiden syiden poistamiseksi ja militarismin murtamiseksi. Se näkee sekä asevelvollisuuden että armeijalaitoksen tarpeettomana ja vahingollisena. Liitto näkee aseistakieltäytymisen tärkeänä osana antimilitarismia. Keskeisen osan sen toiminnasta ja kuluista muodostaakin aseistakieltäytyjien informaatio, edunvalvonta ja palvelujärjestönä toimiminen. Se pyrkii kehittämään siviilipalvelusjärjestelmää asepalveluksen vaihtoehtona, edistämään aseistakieltäytymisestä tiedottamista, aktivoimaan aseistakieltäytyjien ja antimilitaristien alueellista toimintaa sekä valvomaan ja parantamaan aseistakieltäytyjien oikeuksien toteutumista. Toiminta globaalia militarismia ja Suomen osallisuutta siinä sekä yhteiskunnan militarisoimista vastaan on muodostanut yhä olennaisemman osan liiton toiminnasta. Tätä työtä tehdään kiinteässä yhteistyössä muiden asian parissa toimivien eurooppalaisten järjestöjen kanssa. 1.2 Siviilipalvelus Siviilipalveluksen kehittämistyöryhmän maaliskuussa antama lausunto sisälsi joitakin hyviä ehdotuksia, vaikkakin oli kokonaisuudessaan riittämätön ja keskittyi monilta osin epäolennaisiin asioihin. Hans Hellén osallistui liiton edustajana 12.1. järjestettyyn työryhmän kuulemistilaisuuteen. Liitto seurasi ryhmän työskentelyä tarkasti ja osallistui aktiivisesti lausunnon herättämään julkiseen keskusteluun. Liitto on jatkanut työtään sen puolesta, että aseistakieltäytymisen tunnustaminen ihmisoikeutena syvenee ja aseistakieltäytyjien yhdenvertaisuus muodostaa olennaisen lähtökohdan lähitulevaisuudessa siviilipalvelusta koskevaan lainsäädäntöön ja käytäntöön odotettavissa olevia muutoksia valmisteltaessa ja niistä päätettäessä. Pipsa Toivonen osallistui liiton edustajana 12.10 Suomen ensimmäisen kansallisen ihmisoikeusohjelman kuulemistilaisuuteen. Liitto toimitti oikeusministeriölle 9.12. lausunnon Suomen ihmisoikeustilanteesta YK:n ihmisoikeusneuvoston yleismaailmalliseen määräaikaistarkasteluun laadittavaa kansallista raporttia varten. Liitto on aiempien vuosien tapaan työskennellyt siviilipalvelusmiesten laillisten oikeuksien ja eri palvelusmuotoja suorittavien yhdenvertaisuuden toteutumiseksi. Vuoden 2011 aikana liitto on jatkanut vuonna 2010 käynnistämäänsä kampanjaa, jonka tarkoituksena on päästä eroon armeijan harjoittamasta lain vastaisesta viivyttelystä siviilipalvelushakemusten käsittelyssä. 1/9

Vuoden aikana liiton tietoon on tullut useita viivyttelytapauksia. Syyskuussa liitto lähetti kaikille joukko osastoille kirjeen, jossa asiaan kiinnitettiin huomiota. Tämän seurauksena puolustusvoimien oikeudellisen osaston päällikkö otti marraskuussa 2011 selvitettäväksi siviilipalvelushakemusten käsittelyn armeijassa. Joulukuun lopussa antamassaan vastauksessa pääesikunta ei tunnustanut ongelman olemassaoloa, mutta ilmoitti, ettei aiheeton viivyttely tai siviilipalvelukseen hakeutuvien minkäänlainen painostaminen ole hyväksyttävää. Liitto jatkaa kampanjaa viivyttelyä vastaan. Vuoden 2011 aikana liitto on edelleen toteuttanut syrjinnän vastaista kampanjaansa, jonka tarkoituksena on puuttua aseistakieltäytyjien laittomaan syrjintään työelämässä ja muualla yhteiskunnassa. Erityistä huomiota kampanjassa on kiinnitetty syrjiviin käytäntöihin työpaikkoja täytettäessä, yhdenvertaisuussäännösten kannalta kyseenalaisiin asevelvollisuuden suorittamista koskeviin kriteereihin ja laittomia kysymyksiä sisältäviin lomakkeisiin, oppilaitosten käytäntöihin asevelvollisuuspalveluksessa hankittujen ansioiden hyvittämisessä opintosuorituksina sekä hinnoittelussa esiintyvään syrjintään. Vuoden 2011 aikana liiton tietoon on tullut 35 tapausta, joissa on ryhdytty toimenpiteisiin. Liitto on edelleen puuttunut tietoonsa tulleisiin ongelmiin ja epäkohtiin siviilipalveluspaikoissa. Liiton edustajana Siviilipalvelusasian neuvottelukunnassa ovat toimineet varsinaisena jäsenenä Antti Meriläinen ja varajäsenenä Hai Nguyen. Liitto osallistui alkuvuonna järjestettyyn sivarisukka kampanjaan. Liitto jakoi kampanjan myötä aseistakieltäytyjille neulottuja sukkia vangituille totaalikieltäytyjille ja työpalveluksessa oleville siviilipalvelusmiehille sekä osallistui sukkien luovutustilaisuuteen Lapinjärven koulutuskeskuksessa helmikuussa. 1.3 Totaalikieltäytyminen Liitto on edelleen tarjonnut totaalikieltäytyjille neuvontaa ja oikeusapupalveluita sekä tuonut heidän tekoihinsa liittyvää antimilitaristista viestiä esille mahdollisimman laajasti yhteiskunnassa. Vuoden aikana liitto on jälleen vastaanottanut runsaasti tiedusteluja totaalikieltäytymisestä ja lisäksi vankeuteen on tuomittu useita totaalikieltäytyjiä. Kuten aiemminkin, liitto on pyrkinyt seuraamaan tarkasti totaalikieltäytyjien oikeusprosesseja ja tuomioiden täytäntöönpanoa. Vankilaan joutuneiden aseistakieltäytyjien tavoittamiseksi on rangaistuslaitoksiin lähetetty kuukausittain kirjeitä, joiden mukana on ollut liiton seurantalomake ja tietoa Amnesty Internationalin mielipidevangiksi hakeutumisesta. Tammikuussa 2011 eduskunta hyväksyi lain valvontarangaistuksesta, joka tuli voimaan 1.11. 2011. Lain mukaan enintään kuuden kuukauden vankeusrangaistuksen saanut voidaan tuomita suorittamaan rangaistuksensa vankilan sijaan elektronisesti valvottuna kotiarestina. Laki koskee myös siviilipalvelusrikoksista tuomittuja. Liitto on seurannut asiaa ja tiedottanut sen vaikutuksista totaalikieltäytymiseen. Liitto on toimittanut säännöllisesti tietoa Suomessa vangituista totaalikieltäytyjistä War Resisters' International (WRI) ja Amnesty International järjestöille. WRI on laatinut kansainvälisesti levitettäviä vetoomuksia totaalikieltäytyjien vapauttamisen puolesta. Kansainvälinen ihmisoikeusjärjestö Amnesty International on edelleen kiinnittänyt huomiota Suomen aseistakieltäytyjien tilanteeseen. 2/9

1.4 Reservinkieltäytyminen Kolmannen aseistakieltäytyjäryhmän siviilipalvelusmiesten ja totaalikieltäytyjien rinnalle muodostavat reservinkieltäytyjät. Liitto on jatkanut neuvonnan tarjoamista reservinkieltäytymisestä ja tiedottanut mahdollisuudesta kieltäytyä aseista varusmiespalveluksen suorittamisen jälkeen. Liitto järjesti keväällä Helsingissä useita lennäkinjakotapahtumia, joissa varusmiespalveluksen loppuvaiheessa olleille asevelvollisille jaettiin tietoa reservinkieltäytymismahdollisuudesta. Reservinkieltäytyjien määrä on ollut selkeässä nousussa vuonna 2011. 1.5 Muu antimilitaristinen toiminta Liitto on jatkanut toimintaansa ruohonjuuritason rauhanjärjestönä muidenkin kuin aseistakieltäytymiseen suoraan liittyvien kysymysten parissa. Liitto on kampanjoinut edelleen globaaliin militarismiin liittyvistä kysymyksistä, keskittyen erityisesti Suomen osallisuuteen tässä militaristisessa järjestelmässä. Liitolla oli 31.12.2011 1187 jäsentä. 2 Koulutustoiminta Liiton edustajien Lapinjärven siviilipalveluskeskuksessa pitämillä luennoilla on edelleen ollut merkittävä rooli liiton koulutustoiminnassa. Luennot keskittyvät siviilipalvelusmiesten motivoimiseen toimia siviilipalvelusjärjestelmän epäkohtien korjaamiseksi, edunvalvonnan kysymyksistä ja muusta liiton toiminnasta tiedottamiseen sekä yleiseen rauhanaatteelliseen valistukseen. Luentoja pidettiin lähes joka kuukausi. Vuoden 2011 aikana niitä pitivät Hans Hellén, Otto Laitinen, Paavo Kolttola ja Pipsa Toivonen. Liitto on lähettänyt edustajiaan puhumaan oppilaitoksiin, leireille ja muihin lähinnä nuorille suunnattuihin tapahtumiin. Liitto on jatkanut oppituntipakettinsa kehittämistä. Paketti on tarkoitettu yläkoulujen ja toisen asteen oppilaitosten tunneilla pidettäväksi. 20.1. liitto järjesti Rauhanasemalla Helsingissä Uusien ilta tapahtuman, jossa jaettiin tietoa liiton toiminnasta ja lähiaikojen tapahtumista aiheesta kiinnostuneille sekä kerättiin uusia toimintaideoita. Tapahtumaan osallistui noin 20 henkeä. Syysliittokokouksen yhteydessä 26.11. järjestettiin opintotilaisuus, joka sisälsi alustukset liiton toiminnan historiasta, tulevaisuuden sotateknologioista sekä naisten yhteiskunnallisen aseman käyttämisestä Afganistanin sodan perusteena. Alustuksia seurasi vilkas keskustelu. Tapahtumaan osallistui vajaat 20 ihmistä. AKL on levittänyt aikaisempaan tapaansa antimilitarismia ja aseistakieltäytymistä käsittelevää opinto ja opetusmateriaalia niin toimistoltaan käsin kuin erilaisissa tapahtumissa, joihin liitto on vuoden aikana osallistunut. 3/9

3 Tiedotustoiminta 3.1 Sivari&Totaali-lehti Liitto on julkaissut vuoden aikana neljä numeroa Sivari&Totaali nimistä antimilitaristista kulttuurilehteä. Lehden painos on ollut 2000 2500 kpl/numero. Vuoden 2011 alusta lehteä on julkaistu kokonaisuudessaan värillisenä. Lehdessä uutisoidaan kotimaan ja ulkomaiden poliittisesta ja juridisesta kehityksestä sekä erilaisista tapahtumista. Pidemmissä artikkeleissa on käsitelty antimilitarismin kannalta mielenkiintoisia aiheita: aseistakieltäytymistä, taloutta, kansainvälistä politiikkaa, kriisejä ja kriisinhallintaa sekä kulttuuria. Lehteä on levitetty aikaisempaan tapaan liiton jäsenille, siviilipalvelusmiehille, maailmankauppoihin, varuskuntiin, kouluihin, kirjastoihin, vankiloihin ja kirjakauppoihin sekä lukuisissa tapahtumissa, joihin liitto on vuoden aikana osallistunut. Lehdellä on omat www sivut Aseistakieltäytyjäliiton sivustolla. Sivustolle vuoden 2010 aikana rakennettua, vuoteen 1998 ulottuvaa juttuarkistoa on laajennettu vuoden 2011 aikana. Lehden päätoimittajana on toiminut koko vuoden 2011 ajan Jarkko Saipio ja toimitussihteerinä Simo Hellsten. Lehden sisältöä tuottaa myös eri puolilla Suomea asuvista vapaaehtoisista koostuva toimituskunta. Lehden vuosikerta sisältyy liiton jäsenmaksuun, joten se muodostaa myös liiton sisäisen tiedotuksen tärkeimmän kanavan. Sivari&Totaali on Aikakauslehtien liiton ja Kulttuuri, mielipide ja tiedelehtien liiton Kultti ry:n jäsen. 3.2 Neuvonta Aseistakieltäytymismahdollisuuksista tiedottaminen on edelleen muodostanut tärkeän osan liiton toiminnasta. Liitto on tarjonnut päivittäin neuvontaa totaalikieltäytymistä, siviilipalvelusta ja reservinkieltäytymistä koskevissa kysymyksissä. Viime vuosien tapaan neuvontatyö on keskittynyt sähköpostiin ja muualle internetiin. Tämän ohella neuvontaa on annettu kuitenkin myös puhelimitse, postitse ja kasvokkain. 3.3 Web-tiedotus Aiempien vuosien tapaan liiton vähintään viikoittain päivitettävät www sivut ovat olleet tärkeä tiedotuskanava. Oman sivustonsa lisäksi liitto on edelleen tiedottanut toiminnastaan myös internetin muiden verkkoyhteisöjen välityksellä. Erityisesti liitto on käyttänyt Facebookia tapahtumiensa mainostamiseen ja tiedotteidensa levittämiseen. Liiton nettisivujen sisällön käytettävyyttä ja sosiaalisen median käyttäjäryhmien osallistamista on parannettu siten, että lukijat voivat entistä helpommin liittää sisältöä omille kanavilleen. Internetin sivustojen lisäksi sähköpostilistat ovat olleet keskeisiä liiton tiedotuskanavia. AKL lista on edelleen toiminut yleisenä antimilitaristisena tiedotuskanavana. Sivari lista on puolestaan keskittynyt siviilipalvelukseen liittyviin asioihin. Näille listoille liittymään halukkaiden siviilipalvelusmiesten sähköpostiosoitteita kerätään aktiivisesti Lapinjärven koulutuskeskuksessa järjestettävillä luennoilla. Edellisten listojen lisäksi liitto kerää osoitteita Ruokaa ei aseita kampanjaan keskittyvälle REA listalle erilaisissa tapahtumissa, joihin liitto osallistuu. Liitto on ylläpitää myös Tukikohta listaa liiton ulkomaille suuntautuville matkoille osallistuneille sekä sisäiseen viestintään tarkoitettuja sähköpostilistoja. 4/9

3.4 Muu tiedotustoiminta Liitto on jatkanut erilaisten konserttien, keskustelutilaisuuksien, mielenosoitusten ja muiden tapahtumien järjestämistä. Tapahtumissa on levitetty aikaisempaan tapaan runsaasti sekä AKL:n tuottamia lentolehtisiä että lehteä. Yhteyttä joukkotiedotusvälineisiin on pidetty tiedotteiden ja henkilökohtaisten kontaktien avulla. Liitto on jatkanut informaation jakamista rockfestivaaleilla ja muissa tapahtumissa eri puolilla Suomea. Vuoden aikana AKL piti informaatiopöytää Kallio kukkii tapahtumassa Helsingissä 21. 22.5., Provinssirock festivaaleilla Seinäjoella 17. 19.6., Ilosaarirockissa Joensuussa 15. 17.7., Puntala rockissa Lempäälässä 29. 30.7, Pax festivaaleilla Helsingissä 2. 3.7. ja Eettisillä joulumarkkinoilla Helsingissä 3. 4.12. Kuten aiemminkin, liitto on tuottanut materiaalia ajankohtaisista antimilitarismiin ja aseistakieltäytymiseen liittyvistä aiheista. Osa globaalia militarismia ja sen vastustamista käsittelevästä materiaalista on tuotettu yhteistyössä Eurooppalaisen antimilitaristisen verkoston (EAN) muiden järjestöjen kanssa ja sitä on suomalaisten kanavien lisäksi julkaistu myös verkoston kansainvälisellä sivustolla. Vuoden aikana liitto aloitti projektin esitemateriaalinsa uudistamiseksi. 4 Julkaisutoiminta Liitto on jatkanut julkaisujensa levittämistä yhteistyössä Helsingin siviilipalvelusseuran kanssa. Liiton julkaisemaa Antimilitaristista pamflettisarjaa, kirjallisuutta ja äänilevyjä sekä ulkomaista antimilitaristista kirjallisuutta on levitetty aikaisempaan tapaan. Elokuussa 2011 julkaistiin seitsemäs, päivitetty painos Mielipidevangin oppaasta. 5 Kansainvälinen toiminta Aseistakieltäytyminen on maailmanlaajuinen kysymys, jossa kansainväliset normit ja muiden maiden lainsäädäntö ja käytännöt vaikuttavat yli valtiorajojen. Myös militarismin toimintatavat ovat yleismaailmallisia ja ulottuvat yli valtioiden rajojen. Liiton toiminnassa kansainvälinen yhteistyö ja vuorovaikutus ovatkin olleet keskeisessä asemassa globaalin militarismin vastaisessa kamppailussa myös vuoden 2011 aikana. Liitto on jatkanut toimintaansa kansainvälisen antimilitaristisen järjestön War Resisters Internationalin (WRI) Suomen osastona. Liitto on osallistunut WRI:n kampanjoihin ja sen jäsenjärjestöjen toimintaan ja levittänyt näistä informaatiota tiedotuskanavillaan. Lisäksi se on jakanut tietoa Suomen tapahtumista ja aseistakieltäytyjien tilanteesta muihin maihin. Liitto on edelleen osallistunut Eurooppalaisen antimilitaristisen verkoston toimintaan ja sen kehittämiseen. Nimeksi vakiintui 22.7.11 Luulajassa European Antimilitarist Network. EAN on militarismin vastaiseen kansalaistottelemattomuuteen keskittyvä, viime vuosina tiivistynyt yhteistyöverkosto. Aseistakieltäytyjäliiton edustajat Jyrki Lappalainen, Antti Sipilä ja Tuuli Vuori osallistuivat liiton edustajina WRI:n neuvoston kokoukseen 19. 21.7. Luulajassa, Ruotsissa. Tämän lisäksi Vuori ja Lappalainen osallistuivat 22.7. samassa paikassa pidettyyn EAN verkoston kokoukseen. Liitto järjesti pienbussikuljetuksen Luulajassa 23. 24.7. pidettyyn kansainväliseen War starts here Let s stop it here seminaariin ja sitä seuranneeseen NEAT harjoitusalueen vastaiseen kansalaistottelemattomuustapahtumaan. Liiton järjestämillä matkoilla tapahtumiin osallistui 5/9

yhteensä kymmenkunta suomalaista. Yhteensä tapahtumaan osallistui yli 200 ihmistä 21 eri maasta. Liiton kutsumana Helsingissä vierailivat 22.5. ruotsalaisen antimilitaristisen Ofog järjestön edustajat Caspar Behrendt ja Mica Lisitschkin. He kertoivat Rauhanasemalla pidetyssä tilaisuudessa NEAT harjoitusalueesta ja Luulajassa heinäkuussa pidettävistä vastatapahtumista. Tapahtumaan osallistui vajaat 20 ihmistä. Simo Hellsten osallistui Barcelonassa 29.9. 2.10. kansainväliseen seminaariin War Profiteering and Peace Movement Responses. Seminaarissa käsiteltiin rauhanliikkeen mahdollisuuksia vastustaa sodasta taloudellisesti hyötyviä tahoja. AKL aloitti loppuvuonna valmistelut bussikuljetuksen järjestämiseksi huhtikuun alussa Belgiassa järjestettävään Nato Game Over tapahtumaan. Liitto pyrkii osaltaan parantamaan aseistakieltäytyjien asemaa eri puolilla maailmaa ja edistämään antimilitarististen ihanteiden toteutumista kaikkialla. Vuoden 2011 aikana liitto on kampanjoinut muun muassa egyptiläisen pasifisti bloggaaja Maikel Nabil Sanadin puolesta. Maikel Nabil Sanad tuomittiin kolmeksi vuodeksi vankeuteen armeijan solvaamisesta Egyptissä, minkä johdosta hän aloitti nälkälakon 23.8. Aseistakieltäytyjäliitto on tiedottanut tilanteen etenemisestä ja vaatinut Maikel Nabil Sanadin vapauttamista. Liitto järjesti 2.9. mielenosoituksen Egyptin suurlähetystön edessä Helsingissä osana kansainvälistä toimintapäivää Nabilin vapauttamisen puolesta. Lopulta Sanad vapautettiin 24.1.2012. Liitto on levittänyt tietoa ja vetoomuksia myös muissa maissa vangittujen aseistakieltäytyjien ja antimilitaristien puolesta. 5.12. AKL järjesti Rauhanasemalla vankikirjetapahtuman, jossa osallistujat kirjoittivat kirjeitä aseistakieltäytyjille ja muille poliittisille vangeille Suomessa ja ulkomailla. 6 Projektit 6.1 Kutsuntakampanja Vuosittainen kutsuntojen aikaan järjestettävä Kutsuntakampanja on ollut osa liiton toimintaa myös vuoden 2011 aikana. Kampanja alkoi elokuussa ja päättyi vuoden osalta joulukuun puolivälissä. Kampanja toteutui noin 25 paikkakunnalla. Kampanjan tarkoituksena on jakaa lentolehtisillä tietoa eri aseistakieltäytymisvaihtoehdoista kutsuntoihin osallistuville, ja sitä on toteutettu vapaaehtoisten voimin eri puolella Suomea. Aseistakieltäytymisvaihtoehdoista tiedottaminen kutsuntatilaisuuksissa on edelleen usein puutteellista, minkä vuoksi kansalaisyhteiskunnan voimin tehtävä tiedotus on välttämätöntä mielipiteen vapauden täyden toteutumisen kannalta. Liitto järjesti 1.11. Tampereella pääkirjasto Metsossa ja kulttuurikahvila Hertassa luentotilaisuudet, joissa jaettiin tietoa siviilipalveluksesta ja totaalikieltäytymisestä. Tilaisuuksiin osallistui yhteensä noin 30 kuulijaa. 6.2 Ruokaa ei aseita Suomessa 1998 käynnistynyt Ruokaa ei aseita kampanja on Aseistakieltäytyjäliitosta riippumaton, mutta liitto tukee ja pyrkii levittämään sitä. Kampanja on osa kansainvälistä Food Not Bombs liikettä ja sen tapahtumissa jaetaan ilmaista kasvisruokaa jollakin julkisella paikalla. Tällä tavoin tuodaan esille sitä järjettömyyttä, että maailmassa käytetään suunnattomia summia 6/9

asevarusteluun, vaikka lukemattomat ihmiset eivät saa alkeellisimpiakaan sosiaalisia ja taloudellisia perustarpeitaan tyydytettyä. Liitto järjesti yhteistyössä Helsingin Ruokaa ei aseita ryhmän ja Kansainvälinen vapaaehtoistyö ry:n kanssa kansainvälisen Ruokaa ei aseita työleirin Helsingissä 4. 15.7. Järjestyksessään jo kymmenennelle leirille osallistui vapaaehtoisia Belgiasta, Espanjasta, Puolasta, Romaniasta, Serbiasta, Tshekistä, Turkista ja Venäjältä. Erittäin hyvin onnistunut leiri järjesti eri puolilla kaupunkia kuusi ruoanjakotapahtumaa, joissa kävi ruokailemassa yhteensä noin 400 ihmistä. Ruokaa ei aseita tapahtumia järjestettiin vuoden 2011 aikana Suomessa kaikkiaan 20 neljällä eri paikkakunnalla. Helsingin ja Jyväskylän Ruokaa ei aseita ryhmät osallistuivat 17.10. maanlaajuiseen Asunnottomien yö tapahtumaan. 6.3 Festivaaliprojekti Liitto järjesti bussikuljetukset Roskilde festivaaleille Tanskaan 27.6. 5.7. sekä Ilosaarirockiin Joensuuhun 15. 18.7. Roskilde matkalle osallistui reilut 20 henkeä, Ilosaari matkalle vajaat 50. Projektin ensisijainen tarkoitus on tehdä antimilitaristista toimintaa tutuksi nuorille. 6.4 Kulttuuritoiminta Liitto on vuoden 2011 aikana jatkanut korkeatasoisten etupäässä nuorille suunnattujen musiikkitapahtumien järjestämistä. Kulttuuritoiminnan ensisijaisena tarkoituksena on tutustuttaa nuoria antimilitaristiseen toimintaan helposti lähestyttävällä tavalla ja kerätä varoja liiton toimintaan. 5.12. liitto järjesti Rauhanasemalla Helsingissä konsertin yhdessä Toinen Vaihtoehto lehden kanssa. Esiintyjinä olivat Valse Triste, Melusaaste, Käpykaarti ja Ydinperhe. Tapahtuma keräsin noin 250 hengen yleisön. 18.11. AKL järjesti Nosturissa Helsingissä konsertin, jonka esiintyjinä olivat Plutonium 74, Yona & Orkesteri Liikkuvat Pilvet ja Hermuset DJ:t. Tapahtuma keräsi 311 maksanutta kuulijaa. 12.11. AKL järjesti Rauhanasemalla keikan, jolla esiintyi Maggotworks, Moderni elämä, Nakit ja muusi sekä Bad Jesus Experience. Keikka keräsi noin 100 hengen yleisön. 30.10. liitto järjesti Rauhanasemalla yhteistyössä infoshop ja antikvaariaattinen kirjakauppa Mustan kanin kolon kanssa Varjokirjamessut, jossa tuotiin esiin yhteiskunnallista kirjallisuutta, jota ei välttämättä löydy tavallisten kirjakauppojen hyllyistä. Lisäksi tarjolla oli monipuolinen valikoima kaunokirjallisuutta, kirjailijapuheenvuoroja sekä eri kansalaisjärjestöjen informaatiopisteitä. Puhujina tapahtumassa olivat Ritva Hartzel, Kukka Ranta ja Eetu Viren, Anu Silfverberg, Mikael Böök, Tiitu Takalo, Ville Hytönen, Tere Vadén, Krisse Sydän ja Ville Tietäväinen. Taiteilija Ari Vakkilainen esiintyi laulaen ja pianolla säestäen. Tapahtumaan osallistui reilut 500 henkilöä. 30.9. liitto järjesti Rauhanasemalla konsertin, jonka esiintyjinä olivat Anticlimax, Urban Unrest, Viimeiset sekunnit ja Part Time Retards. Tapahtumaan osallistui vajaat 100 kuulijaa. 7.5. liitto järjesti Rauhanasemalla konsertin, jossa esiintyivät Vivisektio, Sokea Piste, Heterofobia ja Cast to Wolves. Tapahtuma keräsi noin 150 hengen yleisön. 7/9

26.3. liitto järjesti Rauhanasemalla konsertin, jonka esiintyjinä olivat Ydinaseeton Pohjola, Noituus, Casual Ties ja All Over Maniacs. Tapahtumaan osallistui vajaat sata maksanutta. 29.1. liitto järjesti Rauhanasemalla konsertin, jossa esiintyivät Valse Triste, Sotavamma ja Shit Street. Tapahtuma keräsi vajaan 200 hengen yleisön. 6.5 Ydinteollisuuden vastainen toiminta Liitto hyväksyi kevätliittokokouksessaan 27.11. ydinvoiman vastaisen kannanoton, koska ydinvoiman ja ydinaseiden sekä tavanomaisen aseteollisuuden yhteydet ovat moninaiset ja vahvat. Liitto on toteuttanut kannanottoaan osallistumalla ydinvoiman vastaiseen toimintaan Suomessa. Liitto järjesti 16.7. yhteistyössä Olkiluotoblockade tukiryhmän kanssa Atomic Cafe tapahtuman, jossa näytettiin ydinvoima aiheisia elokuvia ja tarjoiltiin ruokaa ydinvoimanvastaisen toiminnan tukemiseksi. Tapahtumaan osallistui vajaat 40 henkeä. 19. 20.8. AKL järjesti bussikuljetuksen Olkiluoto Blockade kansalaistottelemattomuustapahtumaan, jossa pyrittiin sulkemaan Olkiluodon ydinvoimala ja vaadittiin ydinvoiman käytöstä luopumista. Bussikuljetukseen osallistui noin 25 ihmistä. 6.6 Kummilapsi Kurdistanista Liitto on osallistunut vuodesta 1994 Kurdistan Save the Childrenin ja Suomen Rauhanliitton ohjelmaan Kurdistanin lapsien auttamiseksi. Liiton kummilapsen aikuistuttua liitto jatkoi ohjelman tukemista aina vuoden 2011 loppuun. 7 Oikeustoiminta Liitto on edelleen tarjonnut oikeudellisia palveluja ja neuvontaa aseistakieltäytyjille. Totaalikieltäytyjät ovat saaneet liiton kautta asiantuntevan avustajan oikeudenkäyntiin. Vuoden aikana noin 20 aseistakieltäytyjää on saanut oikeusavustajan liiton kautta. Oikeuspalvelujen tuottamisesta on vastannut pääasiassa liiton lakiasiainsihteeri Juha Keltti. AKL on vuokrannut Keltille erillisen työtilan työtään varten. 8 Tarvikevälitys Liitto on tuottanut vuoden 2011 aikana rintanappeja, luomupuuvillaisia T paitoja sekä uutena artikkelina antimilitaristisia kaulahuiveja. Näitä sekä aiemmin tuotettua materiaalia katkaistu kivääri pinssejä, heijastimia, reilun kaupan kangaskasseja sekä kyniä on levitetty aikaisempaan tapaan pääasiassa myyntipöydillä eri tapahtumissa, internet sivujen ja Sivari&Totaali lehden välityksellä sekä toimistolta käsin. Aseistakieltäytyjäliiton ja Helsingin siviilipalvelusseuran tekemän sopimuksen perusteella siviilipalvelusseura vastaa julkaisujen myynnistä ja pääosin tarvikkeiden myynnistä. 9 Hallinto 9.1 Liittokokoukset Liiton sääntömääräinen kevätliittokokous pidettiin Rauhanasemalla, Helsingissä 27.3. Syysliittokokous järjestettiin Vanhassa Tallissa, Espoossa 26.11. 8/9

9.2 Hallitus Liiton hallituksessa vuoden 2011 aikana ovat toimineet Hans Hellén (koko ajan), Henri Hellén (koko ajan), Simo Hellsten (27.3. alkaen), Lauri Hoefs (26.11. asti), Paavo Kolttola (koko ajan), Jyrki Lappalainen (koko ajan), Antti Meriläinen (27.3. asti), Jarkko Mäkipää (koko ajan), Juho Narsakka (koko ajan), Hai Nguyen (27.3. asti), Tiia Sainio (26.11. alkaen) Tapani Santala (27.3. alkaen), Antti Sipilä (26.11. asti), Sini Suomela (26.11. alkaen), Pipsa Toivonen (koko ajan) ja Tuuli Vuori (koko ajan). Hallituksen valitsemana puheenjohtajana toimi Tuuli Vuori (11.12. asti) ja Paavo Kolttola (11.12. alkaen). Varapuheenjohtajana toimivat Tuuli Vuori (11.12. alkaen) Pipsa Toivonen (12.6. 11.12.), Paavo Kolttola (10.4. 12.6.) ja Lauri Hoefs (10.4. asti). Sihteerinä toimivat Pipsa Toivonen (10.4. asti ja 11.12. alkaen), Paavo Kolttola (12.6. 11.12.) ja Lauri Hoefs (10.4. 12.6.). Hallitus kokoontui vuoden 2011 aikana kymmenen kertaa (22.1., 27.2., 10.4., 8.5., 12.6., 14.8., 11.9., 13.10., 20.11. ja 11.12.). Hallituksen kokous 11.6. pidettiin Lassilan tilalla Tuusulassa. Muut kokoukset pidettiin Rauhanasemalla. 9.3 Toimisto ja työntekijät Aseistakieltäytyjäliiton keskustoimisto sijaitsee Suomen Rauhanliiton vuokratuissa tiloissa Rauhanasemalla Helsingissä. Oikeustoimintaa varten on vuokrattu erillinen toimisto Vantaan Tikkurilasta. Liitto aloitti tarkastelujakson aikana vanhentuneen tietokonekalustonsa uusimisen. Kaj Raninen on jatkanut toimintaansa liiton osa aikaisena järjestösihteerinä ja Juha Keltti liiton lakiasiainsihteerinä. Outi Neuvonen ja Marianne Rintala toimivat Ruokaa ei aseita leirin projektisihteereinä 20.6. 17.7. Liiton työharjoittelijoina toimivat Carlos Llamas 14.5. 28.6. ja Paavo Kolttola 27.5. 25.11. Vapaaehtoisten merkitys toimiston ylläpitämisessä ja muussa toiminnassa on edelleen ollut suuri. 10 Talous Aseistakieltäytyjäliiton hallitus on seurannut talouden kehitystä kuukausittaisten talousraporttien avulla säännöllisesti. Liiton talous on pysynyt vuoden 2011 ajan vakaana. Tuloslaskelma vuodelle 2011 oli 1990,61 ylijäämäinen. 9/9