Tiedotteet Tälle sivustolle kootaan VIRTA-opintotietopalvelun julkaisemia tiedotteita. Ajankohtaista Liikkuvuustiedonkeruun aikataulumuutos Helena Majamäki posted on Feb 01, 2017 Tiedoksi korkeakouluille Vielä tiedoksi, että OPH:n Kansainvälistymispalveluiden (ent. CIMO) liikkuvuustiedonkeruun poiminta-ajankohtaa on muutaman korkeakoulun pyynnöstä myöhennetty siten, että OPH:lle menevä aineisto muodostetaan VIRTAan 5.2. klo 19.00 mennessä toimitetuista tiedoista. Korkeakoulukohtaiset tiedonkeruusen toimitetut tiedostot on saatavissa seuraavana aamuna (6.2.2017 klo 6:30) aineistot-hakemistosta ja ne on nimetty seuraaavsti: cimo_xxxxxxx_2016_kk_toimitettu.csv. Tiedostoja on kaikkiaan neljä kappaletta. Liikkuvuustiedonkeruun tiedot tulee siis päivittää ja tarkistaa tämän viikon aikana, mikäli ne eivät ole vielä kunnossa. Asia oli esillä eilisessä VIRTA-yhteyshenkilökokouksessa. Ystävällisin terveisin VIRTA-tiimi KV-liikkuvuustiedonkeruun VIRTA-poiminnoista Helena Majamäki posted on Jan 25, 2017 Tiedoksi korkeakoulujen asiantuntijoille Opetushallituksen Kansainvälistymispalveluiden (aiemmin CIMO) kv-liikkuvuustiedonkeruun tiedot muodostetaan 31.1.2017 klo 19.00 mennessä VIRTAan tulleesta aineistosta. Tietojen tarkistus on parhaillaan korkeakouluissa käynnissä ja olemme saaneet jonkin verran palautetta kv-liikkuvuustiedonkeruun VIRTA-poiminnasta ja kysymyksiä tiedonkeruun määrityksiin liittyen. Tässä kootusti huomioitavia asioita: Tiedonkeruun lähtökohtana on, että liikkuva opiskelija suorittaa kokonaista korkeakoulututkintoa (perus- tai jatkotutkintoa) joko Suomessa tai ulkomailla ja suorittaa osan opinnoistaan ulkomailla niin, että ulkomailla suoritetut opinnot luetaan hyväksi tutkintoon (ulkomaisessa korkeakoulussa ei suoriteta kuitenkaan kokonaista tutkintoa). Kv-liikkuvuustiedonkeruussa kerättävät tiedot (OPH/ent. CIMO) https://confluence.csc.fi/display/virta/kv-virta+liikkuvuustie donkeruut Lähtevien opiskelijoiden kv-liikkuvuusjaksojen tiedonkeruu tiedonkeruun poimintaa on saadun palautteen pohjalta muokattu. Poimintaan otetaan nyt opiskelijat, joilla on liikuvuusjakson aikana opiskeluoikeus tyyppiä 1,2,3,4,6,7. Muut opiskeluoikeuden tyypit, kuten esimerkiksi opettajakoulutus ja erikoistumiskoulutus suodatetaan poiminnasta pois. Saapuvien opiskelijoiden kv-liikkuvuusjaksot kaikki korkeakoulut eivät tuo saapuville vaihto-opiskelijoille opinto-oikeustietoa (opiskeluoikeuden tyyppi 9), joten VIRTA-poimintaan otetaan mukaan tiedot myös pelkän liikkuvuusjaksotiedon mukaan mikäli opiskeluoikeustieto puuttuu, niin myös ohjauksen ala -tieto jää puuttumaan Yhteis- ja kaksoistutkintojen tilastointi Asiaa on aiemmin käsitelty kv-asiantuntijaryhmässä ja siitä on ohjeistettu seuraavasti: Opiskeluoikeudet kirjataan korkeakoulun omiin järjestelmiin siten, kuin se liikkuvuuden järjestämisen, apurahojen maksamisen ja näistä raportoinnin kannalta on tarkoituksenmukaista. OPH:n (CIMO:n) tiedonkeruussa saapuvaksi vaihto-opiskelijaksi määritellään henkilö, jolla ei ole samaan aikaan tutkintoon johtavaa opiskeluoikeutta samassa korkeakoulussa. Tietovarannosta poimitaan tiedot tiedonkeruuseen määritelmän mukaisesti. Jos siis opiskelijalla on sekä tutkinto-opiskeluoikeus että liikkuvuusjaksotieto, niin hän suodattuu pois tiedonkeruusta.
Toisin sanoen on korkeakoulun käyttämästä opiskeluoikeuden kirjaustavasta riippuvaa, tulevatko nämä opiskelijat mukaan tilastoon. yhteis- ja kaksoistutkintoihin liittyen pyydämme korkeakouluja tuomaan VIRTAan opiskeluoikeustiedon luokittelulla 6 tai 7 https://confluence.csc.fi/display/virta/tietovarannon+koodistot#tietovarannonkoodistot-opiskeluoikeudenluokit telu,[todop%c3%a5svenska] Ystävällisin terveisin VIRTA-opintotietopalvelu VIRTA-opintotietopalvelun tiedote 1/2017 Helena Majamäki posted on Jan 20, 2017 Tähän tiedotteeseen on koottu ajankohtaisia VIRTA-opintotietopalvelua ja tiedonkeruita koskevia asioita. Pääosin asiat ovat olleet esillä vuoden ensimmäisessä VIRTA-opintotietopalvelun korkeakoulujen yhteyshenkilökokouksessa 10.1.2017 https://co nfluence.csc.fi/pages/viewpage.action?pageid=62755602 TIEDONKERUUT TIETOVARANNOSTA VIRTA-opintotietopalvelusta tehtävät tiedonkeruut ja tietopoiminnat ja niiden aikataulut on koottu sivulle https://confluence.csc.f i/display/virta/tiedonkeruut+tietovarannosta CIMO Tilastokeskus CIMO hakee 1.2. Virrasta tiedot jotka muodostetaan 31.1. klo 19.00 mennessä VIRTAan tulleesta aineistosta. Korkeakoulukohtaiset tiedonkeruusen toimitetut tiedostot on saatavissa seuraavana aamuna (1.2.2017 klo 6:30) aineistot-hakemistosta ja ne on nimetty seuraaavsti: cimo_xxxxxxx_2016_kk_toimitettu.csv. Tiedostoja on kaikkiaan neljä kappaletta. Tilastokeskuksen tutkintotiedonkeruun aikataulu on samoin tammikuun lopussa eli tietojen tulee olla päivitettyinä 31.1.2017 klo 19.00 mennessä. Aineisto toimitetaan CSC:ltä Tilastokeskukselle 1.2. ja OKM:lle ennakkoaineisto 2.2. OKM:n suorat tiedonkeruut Tiedonkeruukäsikirjat saatavana sähköisenä täältä http://tiedonkeruu.fi YO 3.6 Tutkinnon osat avoimessa yliopisto-opetuksessa ja erillisinä opintoina YO 3.6 Tutkinnon osat avoimessa yliopisto-opetuksessa ja erillisinä opintoina" toimitettava tiedonkeruu kirjeen mukaan viimeistään 31.1.2017 https://confluence.csc.fi/display/suorat/tiedonkeruukirjeet?preview=/65917437/65917461/yo_tiedonkeruu%2byliopis tojen%2bvuoden%2b2016%2btoiminnasta.pdf tiedonkeruu toteutetaan ensimmäistä kertaa VIRTA-opintotietopalvelusta. Virrasta toimitettu YO6 aineisto nimetään korkeakouluittain (KK): "YO6_2016_summa_KK_toimitettu.csv" ja se on haettavissa sftp-palvelimen aineistot-kansiosta 31.1.2017 jälkeen. Yliopiston on mahdollista toimittaa tiedot myös erillisenä csv-tiedostona, mikäli tiedot eivät ole saatavissa VIRTA-opintotietopalvelusta. Pyydämme yliopistoa ilmoittamaan jo ennen tiedonkeruun määräaikaa, toimittaako se tiedot erillisenä tiedostona. YO6 tiedoston mallipohjana tulee olla sama kuin Virtasftp aineistot\okm_kota_tiedonkeruut\yo6_2016_summa_kk.csv tiedosto. Tiedoston voi lähettää CSC:lle sähköpostilla osoitteeseen fredrik.finnberg@csc.fi. Erillisten opintojen tiedonkeruun ( 3.6.1.2) osalta pyydämme huomioimaan, että poimintamäärittelyssä on mukana sekä opiskeluoikeuden tyyppi että opintosuorituksen luokittelu Avoimen amk:n opiskelijat ja Maahanmuuttajien valmentava koulutus AMK avoimet (AMK7) ja Valmentava koulutus (AMK8) tiedot poimitaan ainoastaan VIRTA-opintotietopalvelun kautta. Toimitettava aineiston tarkistustiedostot löytyvät Virta-sftp:n aineistot-hakemiston alta "Tarkistus_AMK7_2016_summa_KK.csv ja Tarkistus_AMK8_2016_summa_KK.csv", mikäli ammattikorkeakoululla näitä opiskelijoita on.
Tiedonkeruuseen toimitettu aineisto nimetään xxxx_toimitettu.csv tiedonkeruun päätyttyä. Raportoitavan aineiston lisäksi ammattikorkeakoululle muodostuu opiskelijakohtaiset tarkistustiedostot (Tarkistus_AMK7_2016_K.csv ja Tarkistus_AMK8_2016_KK.csv ). Opintopistetiedonkeruu/erikoistumiskoulutus Poimintamäärittelyä on muutettu viime vuodesta siten, että poiminnassa on mukana sekä opiskeluoikeuden tyyppi että opintosuorituksen luokittelu. Mikäli tieto opintosuorituksen luokittelusta puuttuu, ei tarkistustiedostoon tule tällä hetkellä suorituksia. Tietojen tarkistaminen MUUT ASIAT Korkeakoulujen tulee tarkistaa tiedonkeruissa kerättävät tiedot tarkistustiedostoista, jotka löytyvät Virta-sftp:n korkeakoulukohtaisesta aineistot-hakemistosta VIRTAsta tehtävien suorien tiedonkeruiden prosessi on muuttunut siten, että korkeakoulut eivät enää erikseen vahvista raportoitavia tietoja KOTAssa, vaan sovittuna tiedonkeruun määräpäivänä korkeakoulun VIRTA-tiedot siirtyvät suoraan raportoinnin pohjaksi. Mikäli korkeakoulun VIRTA-tiedot eivät ole määräpäivänä valmiit, korkeakoulun tulee ilmoittaa asiasta OKM:n Jukka Haapamälle (yliopistot) tai Kaisu-Maria Piiroiselle (ammattikorkeakoulut). VIRTA-tietomalli Viranomaistiedonkeruun asiantuntijaryhmä on käsitellyt kysymystä Pätevöitymiskoulutus-opiskeluoikeustyypin käyttötapauksista. Todettiin, että pätevyystiedot tuodaan VIRTAan pätevyyskoodiston kautta eikä pätevöitymiskoulutukselle ole löydettävissä selkeää omaa määritelmää. Tammikuun yhteyshenkilökokouksessa sovittiin, että pätevöitymiskoulutus-opiskeluoikeustyypin käytöstä luovutaan VIRTAssa vuoden 2017 aikana. CSC:n VIRTA-tiimi ja VIRTA-opintotietopalvelun ohjaus Palvelupyynnöt ja kysymykset VIRTA-tiimille voitte lähettää osoitteeseen. VIRTA-opintotietopalvelusta vastaa CSC:llä kehittämispäällikkö Kristiina Uolia. Tiimin projektipäällikkönä jatkaa Helena Majamäki ja asiantuntijoina toimivat pääasiassa Fredrik Finnberg, Kati Lehtosaari ja Tero Oinonen. OKM on asettamassa Oppijan tietovirtojen ja VIRTA-opintotietopalvelun ohjausryhmän lähiaikoina. Seuraava VIRTA-opintotietopalvelun korkeakoulujen yhteyshenkilöiden kokous on 31.1.2017. Ystävällisin terveisin VIRTA-opintotietopalvelu OKM:n opettajatiedonkeruu ammattikorkeakouluista Helena Majamäki posted on Aug 29, 2016 Tässä tiedonkeruussa VIRTA-opintotietopalvelusta kerätään tiedot opettajanpäevyystiedoista vuodelta 2015 A. Kaikista opettajapätevyyksistä (sisältäen opettajakorkeakoulussa suoritetut pätevyydet) ks. koodisto https://confluence.csc.fi/display/virta/tietovarannon+koodistot - myös tutkinnoissa tuodaan Virtaan pätevyskoodi B.Tiedot opetettavan aineen päteyydestä (aine, joissa henkilön katsotaan saavuttaneen ammatillisessa koulutuksessa vaadittavan opetettavan aineen laajuuden) - ks. Virran opettavien aineiden koodisto https://confluence.csc.fi/display/virta/opetettavien+aineitten+patevyyskoodisto Tarkistustiedostot Tarkistusraportit opettajanpätevyystiedoista muodostuvat nyt päivittäin klo 19-21, käykää tarkistamassa ja laittakaa palautetta v irta@csc.fi Tarkistustiedostoja on kolme: - opiskelijakohtaiset päteyystiedot / vuosi - summatasolla / vuosi - keräystaulukko
Ks. poimintalauseet: https://confluence.csc.fi/pages/viewpage.action?pageid=62752963 Tiedonkeruun ajankohta Tiedonkeruu pyritään tekemään syyskuun aikana, sovitaan poiminta-ajankohdasta yhteyshenkilökokouksessa 6.9. OKM:lle toimitetaan sovitun poimintapäivän tiedoista vastaava koontiraportti, joka muodostuu kullekin korkeakoululle aineistot -hakemistoon Tiedonkeruuta koskevia kysymyksiä voi lähettää VIRTA-tiimille osoitteella Kelan edistymisen seurannan Virta-aineistot ja poiminnan aikataulu Helena Majamäki posted on Aug 23, 2016 Tässä tietoa kelan edistymisen seurannan toteutuksesta VIRTA-opintotietopalvelun kautta. AIKATAULU Kela edistymisenseurannan tarkistustiedostoja muodostuu tällä hetkellä Virrassa joka yö Kelalta tulleen ennakoivan pyyntötiedoston perusteella. Korkeakoulun opintotukiasioita hoitavien henkilöiden tulisi saada nämä tiedostot nyt säännöllisesti tarkistettavaksi, jotta mahdolliset täydennykset/korjaukset ehditään tekemään korkeakoulussa. Korjaustoimenpiteille on tässä vaiheessa aikaa vajaa kuukausi ja tavoitteena on siis hyvä olla, että tiedot olisivat mahdollisimman oikeat jo siihen mennessä, kun lopullisen pyyntötiedoston mukainen poiminta tehdään 13.9. ( Huom! Kela on luvannut toimittaa lopullisen pyyntöaineiston päivää aiemmin, kuin aiemmin on ilmoitettu). Ilmoitamme VIRTA-yhteyshenkilöille, kun lopullisen pyyntöaineiston mukainen tiedosto on noudettavissa korkeakoulun KELA-kansiosta. Kelan lopullisen pyyntötiedoston mukaiset tiedot tulevat korkeakouluille tarkistettavaksi 13.9. iltapäivällä. Tarkistukseen on tässä vaiheessa aikaa enää vain muutama päivä. CSC lähettää vastaustiedoston Kelalle 21.9. Korkeakoulujen deadline VIRTA-tietojen toimittamiseen on maanantaina 19.9. klo 24 mennessä, nämä tiedot ehtivät varmuudella mukaan Kelalle lähtevään aineistoon. OHJEITA TIETOJEN TARKISTUKSEEN Jokaisella korkeakoulun VirtaSFTP kela-alihakemistoon muodostuu pari tiedostoa (XXXXX korkeakoulun organisaationro, KK=korkeakoulu lyhenne). 1. Tyhjä pyyntötiedosto: "SXXXXX_tyhja_pyyntotiedosto.txt" (vastaa mitä on ennan OPAS kautta itse haettu) 2. Virran tiedoilla päivitetty pyyntötiedosto: "SXXXXX.txt" 3. Sama 2. tiedosto csv-muodossa: "KELA_edistymisen_tarkistustiedosto_SXXXXX.csv" 4. Lokitiedosto jossa tieto minkä ajankohdan mukaan korkeakoulun tiedot ajettu: "loki_kela_edistseuranta_kk.txt" Mikäli korkeakoulun Kelan pyyntöaineistossa on opiskelijoita joita ei Virrasta löydy tästä muodostuu erillinen tiedosto 5. KELA_edistymisen_kadonneet_tarkistustiedosto_XXXXX.csv (5. tiedostoton tiedot löytyvät tietenkin myös tiedostoista 1. - 3.) Jos tätä viidettä tiedostostoa ei ole muodostunut. asia on kunnossa eli kaikki pyyntötiedoston henkilöt löytyvät Virrassa korkeakoulun tiedoista. Tämä erillinen on vain helpottaakseen näitä tapauksia, joita ei kuitenkaan kovin montaa ole per organisaatio. Näistä eritystapauksista voi tiedustella suoraan Kelasta lähettämällä viesti osoitteeseen opas@kela.fi, mikäli Virran tiedoissa ei ole puutteita (esim. opiskelija on Virrassa ilman hetua). Tiedoston SXXXXX.txt mukaiset tiedot on ne jotka Kelaan lähetetään 21.9.2016 klo 12 mennessä. ystävällisin terveisin Helena Majamäki... projektipäällikkö VIRTA-opintotietopalvelu helena.majamaki@csc.fi
p. 050 3377845 Palvelupyynnöt: Tiedote 17.6.2016: 55 op raportti Helena Majamäki posted on Jun 17, 2016 Hei! Tiedoksi, että uuden laskentamallin mukainen 55 op raportti löytyy nyt Extra-Vipusesta osoitteessa: https://admin.vipunen.fi/vir ta/sivut/default.aspx Linkki raporttiin on myös poiminnan kuvaussivulta: https://confluence.csc.fi/display/virta/55+op+laskennan+poimintakuvaus Kannattaa huomioida, että sekä raportti että poiminta ovat luonnoksia ja muutokset ovat mahdollisia. Asiaa koskevat kommentit ja kysymykset ovat tervetulleita, tähän mennessä tulleita kysymyksä ja vastauksia löytyy poiminnan kuvaussivulta. Asiaa koskevaa keskustelua käytiin myös yhteishenkilökokouksessa 7.6.2016 https://confluence.csc.fi/display/virta/2016_6_ 7+yhteyshenkiloiden+kokous Korkeakouluille muodostuu myös sftp-palvelimelle omat tarkistusaineistot, joissa on opiskelijatason tietoja yksityiskohtaisemmin per tilastovuosi. ExtraVipusen raportilla on tiedoista lasketut summatiedot vuosilta 2006-2015 Tiedoksi samalla myös muutos, joka koskee koulutusalatietoa Extra-Vipusen opintopiste -raporteilla. Osa korkeakouluista on jo alkanut tuoda tietoa uuden tietomallin mukaisesti ja tästä syystä koulutusalatietojen osalta on siirrytty käyttämään OKM:n ohjauksen aloja, ja sitä mukaa kun tietoja tulee, koulutusala-tieto on käytettävissä. Muutos on menossa tuotantoon maanantaina. Korkeakoulut pääsevät Extra-vipuseen Eduuni kirjautumisella. Ystävällisin terveisin VIRTA-opintotietopalvelu Tiedote 17.2.2016: Muutoksia CSV-tiedostoissa Helena Majamäki posted on Feb 17, 2016 Hei, Muutoksia korkeakouluille toimitettaviin CSV-tietoihin. Tarkistukset_Opintipiste.csv raportille on lisätty Erikoistumisopinnot sarake tiedonkeruun käsikirjan kohdan 3.2.2.12 (AMK) ja 3.2.1.10 (YO) mukaisesti. Erikoistumiskoulutuksen pisteet ovat mukana laskelmissa kun seuraavan kerran lähetätte tietovarantoon tietoja. Lisäksi opiskelijaliikkuvuuteen liittyvät CSV-Dumpit on lisätty osaksi CSVExport tiedoston sisätöä. Olkaa yhteyksissä virta@ csc.fi, mikäli havaitse ongelmia CSV-tietojen kanssa. Ystävällisin terveisin VIRTA-opintotietopalvelu Tiedote 10.2.2016: Liikkuvuusjaksot, virhetarkistukset ja tietomalliuudistus Helena Majamäki posted on Feb 10, 2016 Hei, Tässä viestissä on tiedotusluontoisesti neljä asiaa: * Liikkuvuusjaksojen käsittely osaksi muiden XML-tiedostojen käsittelyä * Liikkuvuusjaksoihin liittyen otetaan virhetarkistukset käyttöön
* Tietomalliuudistustyöpajassa sovitut muutokset näkyvissä wikissä * Tutkintotiedonkeruu loppusuoralla(?) * Tiedonkeruutiedostojen ym isompien tiedostojen muodostumiseen ja toimitukseen jatkossa lisäviivettä Liikkuvuusjaksot-tiedostoja on saanut syksystä asti tuoda erillään muista XML-tiedostoista. Tämä on matkan varrella aiheuttanut myös vähän harmaita hiuksiakin, sillä tietovarannon sisäänlataus on tehty filosofialla: kaikki kerralla. Ongelmia on ratkottu sitä mukaa kuin niihin on törmätty ja uskoaksemme näkyvin osa korkeakouluille onkin ollut kaiken aikaa vain Virta_Lata usraportissa, jonka suhteen viimeisin valinta onkin ollut ettei Liikkuvuusjaksoista latausraportti päivity. Sittemmin Liikkuvuusjaksot saatettiin osaksi Virta-skeemaa, joka oli myös hyvä luonnollinen askel tähän seuraavaan liittyen. Liikkuvuusjaksojen käsittely muutetaan siten, että kyseenomaista tiedostoa ei voi enää lähettää erillään muista XML-tiedostoista (opiskelija, opiskeluoikeus, lukukausi-ilmoittautuminen, opintosuoritus). Pakolliseksi Liikkuvuusjaksoja ei muuteta, eli ne neljä muuta saa vielä jatkossakin tuoda kuten tähän asti. Liikkuvuusjaksojen pakollisuus tulee sitten myöhemmin. Vaikuttaisi siltä, että tämä(kään) muutos ei näy juurikaan korkeakouluille, sillä hyvin on erillisessä tiedostossa Liikkuvuusjaksoja toimitettu samaan aikaan muiden XML-tiedostojen kanssa. Toisin sanoen tiedossamme ei ole yhtäkään korkeakoulua, joka tästä muutoksesta suoraan kärsisi. Sitä vastoin kaikki osapuolet hyötyvät muutoksesta, sillä tietojen käsittely saadaan jälleen luotettavammaksi ja ylimääräistä "kikkailua" esimerkiksi latausraportin kanssa ei enää tarvitse ylläpitää. Lisäksi tämä tulee helpottamaan tietomalliuudistuksen kanssa. Muutoksen aikataulu ei ole tarkka, mutta todennäköisesti ensi viikon tai sitä seuraavan viikon aikana muutos astuu voimaan. Liikkuvuusjaksojen virhetarkistukset on aika laittaa käyntiin. Yksi puutetarkistus onkin jo ollut, mutta tämän puutetarkistuksen tuloksen saattamisessa korkeakoulujen tietoon on ollut edellä kuvatusta syystä haasteita (latausraporttihaaste). Nyt siis lisätään myös virhetarkistuksia ja ensimmäiset kolme tarkistusta ovat muiden tietojen virhetarkistuksista ennalta tuttuja: (500=)Liikkuvuusjaksoavain ei ole uniikki, (501=)Liikkuvuusjakson opiskelija-avain viittaa tietoon jota ei ole ja (502=)Liikkuvuusjakson opiskeluoikeusavain viittaa tietoon jota ei ole. Tarkempi määritys lisätään wikiin pian, mutta katsomalla jo nyt olemassaolevia vastaavia tarkistuksia saa varmasti täsmällisen kuvan tarkistuksista [https://confluence.csc.fi/display/vir TA/Virta_Latausraportti]. Virhetarkistukset ovatkin olleet meillä testipuolella jo muutaman päivän käytössä ja joillekin korkeakouluille, joilla virheitä on ollut, on virheistä erikseen ennakkoon ilmoitettu. Kun muutos astuu voimaan tuotannossa, vaikutus on siis se, että koko lataus päättyy virheeseen. Tästä syystä tähän virhetarkistukseen on syytä reagoida melko pian. Tämänkään muutoksen aikataulu ei ole tarkka, eikä varsinaisesti tiukka, mutta tuo edellä mainittu ensi viikko tai sitä seuraava viikko on se todennäköisin aikataulu. Tietomalliuudistuksesta pidimme työpajan 8.2.2016. Muistiinpanot, jotka mahdollisesti täydentyvät vielä, ja työpajan AC-tallenne löytyvät wikistä: https://confluence.csc.fi/display/virta/2016_2_8+tietomalliuudistustyopaja Työpajassa sovitut muutokset on päivitetty myös tietomalliuudistuksesta kertovaan wiki-sivuun, jota kävimmekin työpajassa lävitse: https://confluence.csc.fi/display/virta/tietomalliuudistus+106 Wiki-sivun liitteenä on nyt myös tietokannan taulujen luontilauseet sql-skriptinä. Tutkintotiedonkeruu alkaa olla loppusuoralla (toivottavasti). Tänään on uusittu kattavasti tutkintotiedonkeruun tietoja. Tiedot on toimitettu Tilastokeskukseen sekä korkeakoulukohtaiset "tktutk2015_[kktunnus]_toimitettu.csv" tiedostot on päivitetty. Aivan kaikkien yliopistojen tiedostoja ei uusittu, eikä yhden ammattikorkeakoulun. Tämän päivän toimitetun datan perusteella tehdään vielä tänään myös OKM:lle päivitetty ennakkoaineisto. Tutkintotiedonkeruun valmistuttua siirrämme tiedonkeruiden muodostusta ynnä muita isompia ajoja toiseen palvelimeen. Näkyvin vaikutus korkeakouluille on se, että jotkin tiedostot eivät valmistu enää "heti" (=tunneissa) tiedostojen lähettämisen jälkeen vaan seuraavaksi päiväksi (yöajona). Sisällöllistä muutosta ei pitäisi tapahtua yksinomaan tämän palvelinvaihdoksen vuoksi. Siirtämiset tulevat tapahtumaan pikkuhiljaa eri vaiheissa sitä mukaa kuin ennätämme muutoksia ajoihin tehdä. Ensimmäiseksi siirtyy todennäköisesti Tilastokeskuksen tiedonkeruutiedostojen muodostuminen (koska on jo käytännössä valmis). Seuraavaksi siirtynee CSV-paketin muodostus, jossa tosin on vielä mietinnässä se, että tehtäisiinkö tarkistus-csv-tiedostot omaan erilliseen pakettiin niin sanotusti heti latauksen jälkeen (kuten nyt siis) ja sitten koko tietokannan tietoja kattava CSV-paketti seuraavaksi päiväksi. Pikkuhiljaa noiden lisäksi sitten siirtyy muitakin tiedonkeruutiedostoja (esim. KELA). Eli emme varmaankaan erikseen ilmoita tämän ilmoituksen jälkeen niin kutsuttujen tiedonkeruutiedostojen siirtymisestä "myöhäisempään" toimitusaikaan. Katsomme että tiedonkeruutiedostojen toimitus ei valtaosan vuodesta tarvitse olla aivan heti valmiina ja jostakin on vain pakko joustaa. Näillä toimilla saadaan toisaalta sitten lisää pelivaraa seuraaviin toiveisiin, kuten siirto-opiskelijahaun aivan kohta aiheuttamaan paineeseen siinä, että muutos korkeakoulun lähdejärjestelmässä pitäisi saada Virran lukurajapintaan nykyistä huomattavasti nopeammin.
VIRTA-opintotietopalvelu virta@ csc.fi Tiedote 16.12.2015: Yhteentoimivuuskalenteri Helena Majamäki posted on Dec 16, 2015 Hyvät korkeakoulujen asiantuntijat, CSC on tuottanut koulutuksen ja tutkimuksen alueen tapahtuma-aikataulujen koordinoimiseksi Yhteentoimivuuskalent erin, johon on tarkoitus koota alueen erilaisia kokouksia, seminaareja ja konferensseja. Kalenteri on julkinen ja sitä voi hyödyntää muidenkin tapahtumien aikataulutuksessa. Jos tapahtumasi koskettaa useampaa toimijaa korkeakoulukentällä, sen voi lisätä vapaasti kalenteriin seuraavien ohjeiden mukaisesti: 1. Ala luoda kokouskutsua normaaliin tapaan. Huom! Lisää tarkka kellonaika, jos sellainen on tiedossa. 2. Lisää osallistujaksi myös yhteentoimivuuskalenteri (ät) csc.fi 3. Lähetä kokouskutsu Huom! Eri kalenterisovellusten välillä voi esiintyä viivettä. Saat kalenterin näppärästi osaksi myös omaa kalenterinäkymääsi, tarkemmat ohjeet löytyvät täältä: https://confluence.csc.fi/ display/yhteentoimivuus/kalenteri Terveisin VIRTA-opintotietopalvelu Tiedote 21.9.2015: Tiedote ajankohtaisista asioista liittyen VIRTA-opintotietopalveluun Mariikka Kekäläinen posted on Sep 22, 2015 Hyvät VIRTA-opintotietopalvelun yhteyshenkilöt, Alla on koottuna muutamia tärkeitä ajankohtaisia asioita liittyen VIRTA-opintotietopalveluun. Huomioittehan nämä asiat, kun varaudutte tuleviin tiedonsiirtoihin. Käyttökatko Virran SFTP-palvelimella on käyttökatko maanantaina 5.10.2015. Työhön varataan kokonainen päivä, ja xml-tiedostojen lähettäminen ei onnistu tuolloin. Käyttökatkos ei vaikuta lukurajapintaan. Koodistot VIRTA-opintotietopalveluun on lisätty uusi koulutustyyppi-koodi 19 (= Erikoistumiskoulutus), joka vastaa uutta Tilastokeskuksen koulutustyyppi-koodia 7 (= Erikoistumiskoulutukset). Kts. lisätietoa https://confluence.csc.fi/display/virta/tietovarannon+koodistot#tietovarannonkoodistot-opiskeluoikeudentyyp pi,studier%c3%a4ttenstyp Uusi pätevyyskoodi sos (Sosiaalityöntekijän pätevyys (yo)) on myös lisätty VIRTA-opintotietopalveluun. Muistattehan päivittää uuden koodistot.xsd (versio 1.05.14). Tiedosto on ladattavissa täältä: https://confluence.csc.fi/display/v IRTA/Tiedonsiirtomaaritykset+korkeakouluille Koodistojen käyttöön tulossa lisätietoa seuraavassa yhteyshenkilökokouksessa. Tilastokeskuksen tiedonkeruut Haluamme muistuttaa, että jokaisen korkeakoulun SFTP-hakemiston juureen luodaan viimeisimmän onnistuneen tiedonsiirron jälkeen ns. Tilastokeskuksen opiskelijatiedot 20.9.2015 tiedosto ( tkopisk2015_kk.csv). Tarkistustiedosto muodostuu n. 1-2 tunnissa onnistuneen latauksen jälkeen.
Tilastokeskukselle 21.10.2015 lähetettävien tietojen tulee alla VIRTA-opintotietopalvelussa 20.10.2015 klo 19 mennessä! Lisätietoja: https://confluence.csc.fi/display/virta/tilastokeskuksen+opiskelijatiedonkeruu+ammattikorkeakoulut https://confluence.csc.fi/display/virta/tilastokeskuksen+opiskelijatiedonkeruu+yliopistot Tietovarannosta tehdään lisäksi ammattikorkeakoulujen tilastokeskustiedonkeruun mukainen poiminta 28.9. (20.9.leikkauspäivä), ja tiedot toimitetaan Tilastokeskukselle tarkistettavaksi. Tilastokeskus informoi ammattikorkeakouluja korjaustarpeista. Tiedotteen loppuosa koskee erityisesti ammattikorkeakouluja. KELA KELA tarkistaa opiskelijatiedot 20.9.2015 tilanteen mukaan. KELA haluaa verrata VIRTA-opintotietopalvelusta tuotuja opiskelijatietoja korkeakoulujen syyskuussa lähettämiin tietoihin. Haluamme muistuttaa, että jokaiselle korkeakoululle muodostetaan iltaisin KELA-tarkistustiedosto SFTP-palvelimen KELA-hakemistoon. Toivomme, että tarkistaisitte omat tietonne ja ilmoittaisitte mahdolliset virheet meille, osoitteeseen virta@c sc.fi. Huom! Yliopistoille muodostuu myös kyseinen tiedosto, mutta tiedoston tiedot eivät vielä vastaa kaikkia KELAn tarvitsemia tietoja. Lisätiedot: https://confluence.csc.fi/display/virta/kela Lisäyksiä CSV-tarkistuksiin Ammattikorkeakouluille on kaavailtu kahta lisäsaraketta tarkistus_opintosuoritus.csv -tiedostoon: Aikuiskoulutus- ja Opiskelukunta-tiedot. Mahdolliset uudet sarakkeet lisättäisiin aina CSV-tiedoston loppuun. Näistä muutoksista tiedotetaan lähemmin lokakuussa, kun uusi VIRTA-opintotietopalvelun tuotantopalvelinympäristö on käytössä. --- VIRTA-Opintotietopalvelu Tiedote 28.8.2015: Yhteishakujen hakijoiden ja valittujen aiempien tutkintojen ja opiskeluoikeuksien raporttia täydennetty Mariikka Kekäläinen posted on Aug 28, 2015 Hei kaikille! Virran Extra-vipunen työtilassa olevaa raporttia ensikertalaiskiintiön valmistelun tueksi on nyt täydennetty kattamaan syksyn 2014 hakijat&valitut sekä nyt 2015 kevään yhteishaun lisäksi kesällä valitut. Raporttia täydennetään vielä syyskuun lopulla opiskelut aloittaneiden osalta, sekä tarvittaessa myöhemmin jatkuvasti aika yhteishakujen yhteydessä samalla mallilla. Raportti löytyy tutusti extra.vipunen.fi/virta -sivustolta tai suoraan linkistä (vaatii eduuni-tunnistautumisen) https://extra.vipunen. fi/virta/_layouts/15/xlviewer.aspx?id=/virta/raportit/hakijoiden%20aiemmat%20opiskeluoikeudet%20ja%20tutkinnot.xlsb Raporttia ja muita Virran käyttömahdollisuuksia raporttien saralla esitellään myös tarkemmin ensi viikolla Turussa KOTA-seminaarin yhteydessä. --
VIRTA-Opintotietopalvelu Tiedote 29.5.2015: Kysely teemalla VIRTA-opintotietopalvelu korkeakoulujen toiminnan tukena Mariikka Kekäläinen posted on Jun 04, 2015 Korkeakoulujen valtakunnallisen tietovarannon VIRTA-opintotietopalvelu kokoaa 1,3 miljoonan tutkinto-opiskelijan tiedot suomalaisista korkeakouluista yhteen. Näitä tietoja ovat mm. tutkinnot, opintosuoritukset sekä niiden arvosanat ja opiskeluoikeus-, ilmoittautumis- ja kv-liikkuvuustiedot. VIRTA on opetus- ja kulttuuriministeriön CSC:ltä ostama palvelu, jonka teknisen käyttöyhteyden kautta tiedot ovat yhteismitallisesti hyödynnettävissä niin eri toimijoiden tarjoamissa palveluissa kuin tilastoinnissa ja raportoinnissakin. VIRTA-opintotietopalvelu on ollut käytössä vuodesta 2014. Alkuvaiheessa tietovarannon kehittäminen on keskittynyt viranomaistietovirtoihin. OKM:n ja Tilastokeskuksen tiedonkeruuaineistoja poimitaan jo tietovarannosta. Kehitystyö Kelan, Valviran, Cimon ja YTHS:n kanssa tietovarannon tietojen hyödyntämiseksi on myös hyvässä vauhdissa. Päivittäisessä toiminnassa tietovarannon tietoja käytetään korkeakoulujen yhteishaussa ja OILI-ilmoittautumispalvelussa. Lisäksi kehitteillä ovat sähköiset opintosuoritustietojen siirtotyökalut hyväksilukuprosesseja varten EMREX-projektin ja JOOPAS-konsortion voimin. CSC jatkokartoittaa nyt OKM:n pyynnöstä korkeakouluilta digitalisoituvan opiskelun ja opetuksen päivittäiseen toimintaan liittyviä kehittämistarpeita. Toivomme vastauksia mahdollisimman laajalti (samasta korkeakoulusta voi olla useampi vastaus). Kyselyn vastauksista tehdään kooste, jota käsitellään OKM:n kanssa korkeakoulujen opinto- ja tietohallinnon johtajien yhteisessä KOOTuki-ryhmässä. Vastauksia pyydetään ti 16.6.2015 mennessä. Kiitos! https://www.webropolsurveys.com/s/17c6bd398c3d918b.par -- VIRTA-Opintotietopalvelu Tiedote 29.5.2015: Tiedote ammattikorkeakouluille: Ensimmäiset KELA-tiedostot valmiina tarkistettavaksi! Mariikka Kekäläinen posted on Jun 04, 2015 Hyvät ammattikorkeakoulujen yhteyshenkilöt, Ensimmäiset tietovarannosta muodostetut KELA-tiedostot on viety VirtaSFTP-palvelimelle tarkastettavaksi. Oma tiedosto löytyy korkeakoulun Kela -nimisestä alihakemistosta. Tiedostoja ei vielä lähetetä KELAlle, vaan tässä vaiheessa teidän pitäisi tarkistaa, että omat tiedot vastaavat omista järjestelmistä tänään poimittuja tietoja. Tiedot tullaan toimittamaan KELAlle kuukausittain. Koska muutoshistoriaa ei VIRTA-opintotietopalvelussa ole, tiedosto sisältää kaikki kevätlukukauden 2015 läsnä-/poissaolevat opiskelijat, tutkinnot sekä keskeyttäneet opiskelijat. Tiedosto on muodostettu KELAn tietuekuvauksen mukaan http://www.kela.f i/tietuekuvaukset, alku- ja lopputietueella. Kun tarkastatte tietoja, katsokaa, että erityisesti alla mainittujen tietojen lukumäärät täsmäävät:
läsnä-/poissaolevat opiskelijat (tapahtumakoodi L) tutkinnot (tapahtumakoodi W) päivämäärät (keskeyttäneet tapahtumakoodi K/E) Hetuttomia opiskelijoita ei ole poimittu tiedostoon, paitsi valmistuneiden (tapahtumakoodi W) kohdalla, KELAn määritysten mukaan. VIRTA-Opintotietopalvelu www.csc.fi/virta Tiedote 2.6.2015: Kevään korkeakoulujen yhteishaun hakijoitten aiemmat korkeakoulututkinnot ja opiskeluoikeudet- raportti Extra-vipusessa Mariikka Kekäläinen posted on Jun 02, 2015 Korkeakoulujen rajatun käyttöoikeuden extra-vipus-työtilassa on eilisestä asti ollut luonnostilassa raportti missä on kerätty VIRTA-pohjaisia opiskelutietoja kevään yhteyshaun hakijoista. Raportin tarkoitus on pystyä tarjoamaan tietoa korkeakouluhakijoitten koulutustaustasta korkeakoulusektorilta ja siten auttaa ensikertalaisuus-kiintiöitten valmistelussa. Raporttia päivitetään kahdessa osassa, kesällä valintatietojen selvittyä ja syksyllä Virta-pohjaisesti aloittaneitten opiskelijoitten osalta. Raportti löytyy siis oheisesta työtilasta https://extra.vipunen.fi/virta/ Muotoilua, indikaattoreita, lisätoiveita yms. voi mielellään lähettää tutusti ja raportti pyritään työstämään sellaiseksi että se palvelee mahdollisimman hyvin käyttötarkoitustaan. -- VIRTA-Opintotietopalvelu Tiedote 27.5.2015: TK:n erillisten opettajan pätevyyksien tiedonkeruitten tiedostojen muodostus aloitettu Mariikka Kekäläinen posted on May 29, 2015 Tiedoksi kaikille yliopistoille, Tilastokeskuksen erillisten opettajan pätevyyksien tiedonkeruun tiedonsiirtotiedostojen muodostaminen korkeakoulujen SFTP-hakemistoihin on aloitettu Virran päästä. Tarkistakaa korkeakoulunne tiedot ja kommunikoikaa ongelmista tutusti Huomionarvoista on se että tietoja kerätään siis vain uusilla pätevyyskoodeilla eli päivittäkää vuoden 2014 pätevyystietonne vastaavasti. Erillisten opettajan pätevyyksien uudet koodiarvot löytyvät Virran koodistot-sivulta. Opetettavien aineiden pätevyyksiä ei siis kerätä tässä tiedonkeruussa. https://confluence.csc.fi/display/virta/tietovarannon+koodistot#tietovarannonkoodistot-pätevyys,behörighet -- VIRTA-Opintotietopalvelu