MAAHANMUUTTAJAJÄRJESTÖJEN KEHITTÄMISAVUSTUSTEN PÄÄTÖSEHDOTUSTIIVISTELMÄ 2016 Virasto Avustuksen nimi Kaupunginkanslia Diaarinro HEL 2016-004028 Maahanmuuttajajärjestöjen kehittämisavustus Päättävä elin Elinkeinojohtaja, MAKO tekee päätösesityksen vuonna 2015 2016 hakemusnro hakija avustustaustaa mihin avustusta haetaan saatu avustus haettu avustus ehdotettu avustus myöntämisperusteet 1 680583 African Care women ry joka 2.v., 2015 2 300 yritysyhteistyön ja varainhankinnan kehittäminen, vapaaehtoisten ja ryhmänohjaajien kouluttaminen Kisakallion opistossa (liikunta- ja vertaisryhmäohjaus), muut kulut (matkakulut, tarjoilu, kirjanpito) 2650 2350 yritysyhteistyö ja varainhankintakoulutukseen 1400, vapaaehtoisten, ryhmänohjaajien kouluttamiseen yhteensä 850, kirjanpitoon 100, ei myönnetä avustusta matkakuluihin ja tarjoiluun (myönnetty strategiaan 2015 1800 ) 2 685976 AL-BIRRlähimmäisap u ry 2015 1 750 työntekijöiden, jäsenten, vapaaehtoisten ja hallituksen jäsenten koulutuksiin, jotka koskevat vapaaehtois-, vaikuttamis- ja yhdistystoimintaa, tavoitteena olisi saada yhdistykseen jäsenistöstä lisää vapaaehtoisia toimijoita ja lisätä nykyisten osaamista. Kyseessä on siis koulutustuki. 3000 1500 järjestön vapaaehtoiskoulutukseen 1500 (saanut 2015 viestintä-, talous- ja yhdistystoimintakoulutuksiin sekä nettisivuihin 1750 ) 3 686107 Berri-Somal kehitys ry 2014-15 750 Hankerahoitus, jolla pyritään vahvistamaan järjestön toimintaa sekä lisäämään jäsenistön ja toimihenkilöiden osaamista. Avustuksella yhdistys hankkii asiantuntijoita ja kouluttajia, joiden tuella voidaan lisätä jäsenistön ja toimihenkilöiden taloudellista tietämystä, kielikoulutusta sekä koulutus- ja työmarkkinatietoutta, talousasioiden jatkokoulutus 2200 1500 järjestön yhdistystoimintakoulutukseen 1500 (ei talousasiat, saanut siihen 2015 750 )
4 678431 5 660047 European Chemicals Agency Spouses Assosciatio n Kanava nuoriso ry 2011-13 - ECHASA is seeking the grant for the development of the associations communications by building a new website järjestön vapaaehtoistoiminnan kehittämiseen, koulutusten järjestämiseen ja vapaaehtoisten osallistamiseen ja sitouttamiseen: kaksi vapaaehtoistoiminnan koulutusta, kaksi vapaaehtoisten leiriviikonloppua sekä kuukausittaiset vapaaehtoisten ohjaustapaamiset 2000 1500 3000 3000 www-sivujen uudistaminen, hallituksen intran ja jäsenten tiedotukseen 1500 maahanmuuttajanuorten vapaaehtoistoiminnan koulutuksiin ja leiriviikonloppuihin 2000, ohjaustapaamiisiin (n.10) 1000 6 675441 Keski- Aasian kansojen yhdistys Julduz ry 2011,2013-15 1080 yhdistystoiminnan vahvistaminen ja yhdistyksen varainhankinnan kehittäminen laivaseminaarissa 1500, atk-ohjelmiin ja -laitteisiin 700, tarjoilukuluihin 100 2300 1500 järjestöosaamisen,talous- ja yhdistystoiminnan laivaseminaariin; ohjelma, seminaarikulut ja kouluttajat 1500, ei tarjoiluun ja atklaitehankintoihin (saanut 2015 viestintään 1080 ) 7 677486 Kontulan Somalialaise t ry 2014-15 1 500 8 669620 Logrus 2014-15 1 950 9 680457 Maunulan Spinni ry 2013, 2015 1 800 10 683932 Moniheli ry 2012 - haemme avustusta yhdistystoimintamme kehittämiseen niin, että aktiivijäsenet ja hallitus saavat tarvitsemansa yhdistyskoulutukset vuonna 2016 järjestämme 10-11 tukiverkostotapaamista ja Mahisryhmä-,arkistointi- ja järjestöasioiden koulutusta saada valmiiksi venäjänkielinen opas yhdistystoiminnasta ja järjestää yhdistystoimintaan liittyviä koulutuksia Venäjänkielisten osastoille, joita on 8 avustuksella haetaan verkoston hallitukselle hallitustyöskentelyn ja strategiatyön koulutus sekä jäsenjärjestöjen hallituksille yhdistystoiminnan koulutus. 2500 1500 3000 3000 4500 1500 4000 2800 järjestön yhdistystoimintakoulutukseen 1500 (ei talousasiat, saanut siihen 2015 1500 ) Mahisryhmä-,arkistointi- ja järjestöasioidenkoulutus 2000 ja tukiverkostotapaamisiin (n.10) 1000 (myönnetty talousasioihin 2015 1959 ) järjestökoulutuksiin 1500 (materiaaleihin myönnetty 2015 1800 ) strategiakoulutukseen 1400, yhdistystoiminnan koulutukseen 1400
11 657760 12 681099 13 685977 14 683381 Pohjois- Helsingin Somaliyhdistys ry Puntland Society of Finland ry Salamamedi a ry Afgaanijärje stö ry 2014-15 1900 valmistellaan uudentyyppistä koulutusta edistämään kotoutumista ja yhteiskunnallista osallistumista. Erityisesti huolehditaan perheiden näkökulmasta strategian, viestinnän, yhteistyön ja vapaaehtoistoiminnan kehittäminen ja koulutukset 2500 1500 4000 1500 2015 750 yhdistyksen henkilökunnan järjestöko 2920 1500 nettisivun kehittäminen, kotouttamisseminaari, jonka tarkoituksena on auttaa maahanmuuttajia ja edistää heidän kotoutumistaan suomalaiseen yhteiskuntaan 4000 2900 järjestön kotoutumiskoulutuksen kuluihin: (mm.seminaari, tapaamiset, kouluttajat) 1500 vapaaehtoistyökoulutukseen 1500, (myönnetty yhdistyskoulutukseen ja jäsenrekisteriin 2015 1900 ) yhdistystoiminnan; talous- ja hallintokoulutukseen 1500 (myönnetty 2015 750 media-alan koulutukseen) nettisivujen kehittämiseen 1500, kotouttamissminaari ja järjestön infotilaisuudet (ohjelmakulut, kouluttajat) 1400 15 685022 Afrikkalaiset Työtömät ry 2015 1300 yhdistyksen työtapojen, rakenteiden ja suunnitelmallisen työtavan kehittämiseen 4000 1500 yhdistyksen nuorten jäsenten järjestökoulutukseen 750, ohjaustapaamisiin ja ulkopuolisten konsultointipalkkioihin (talous ja viestintä) 750 (saanut 2015 järjestö- ja vapaaehtoiskoulutukseen 1300 ) 16 679303 Kiinalaisten Allianssi SKA Ry 2015 2 000 osa-aikaisen viestintäkouluttajan palkkaamiseen ja monikielisen asiakirjakäytännön kehittämiseen 4300 2000 asiakirjamallin kehittämiseen 500 ja viestintäkoulutukseen (erityisesti sosiaalinen media) 1500 (saanut 2015 2000 yhdistystoimintakoulutukseen ja nettisivuihin) 17 682119 Kurdiyhdisty sten liitto - Kurdiliitto ry Kurdiliiton ja jäsenjärjestöjen hallitusten jäsenten järjestöosaamisen vahvistaminen, Kurdiliiton viestinnän vahvistaminen 3000 2900 jäsenjärjestöjen edunvalvontatapaamiset, koulutus ja seminaarikulut 1400, ulkoisen viestinnän kehittämiseen (sähköiset palvelut ja viestintätuotteet) 1500 18 686882 Muslimiperh eet ry 2014-15 1400 yhdistyksen henkilökunnan ja toimihenkilöiden kouluttamiseen, ja yhdistyksen nettisivun kehittämiseen 4095 2900 yhdistysasioiden koulutukseen 1400 ja nettisivujen kehittämiseen 1500 (saanut vapaaehtoiskoulutukseen (sos.psyk. ja yhteisöpedagogi 1400 ))
19 680476 Somaliaverkosto 2012-15 3 000 syksyllä 2015 aloitettua kehittämistoimintaa on tarkoitus jatkaa järjestämällä strategiatapaamisia jäsenjärjestöjen kanssa ja syksyllä 2016 kehittämisja seurantapäivä 3000 1500 strategia- ja kehittämistapaamiset 1500 (saanut 2015 3000 järjestöstrategiaan ja talouteen) 20 680600 Somaliland kehitys- ja integraatio ry 2012-15 2 250 Neljän viikon koulutusjaksoon, missä keskitytään toimintasuunnitelman, talousarvion, tilinpäätöksen ja kirjanpidon laatimiseen sekä hankerahoituksen hakemiseen, varainhankinnan suunnitteluun ja sosiaalisen median hyödyntämiseen, yhdistyksemme tarvitsee kokonaan uutta potkua toimintaansa 7700 1500 viestintään ja sosiaalisen median kehittämiseen 1500 (myönnetty 2015 2250 yhdistystoiminta- ja talouskoulutukseen) 21 683851 Venäjänkieli sten Yhdistysten Liitto ry 2011, 2015 1 550 strategiaviikonloppu: hallituksen koulutus pelisäännöistä, suunnitelmat, aikapankki, kehittämispäivät jäsenjärjestöille hankkeista, sivujen laajentaminen: tietoa lastensuojelusta, 2-kieliset perheet 6000 2250 hankeseminaareihin ja jäsenjärjestötapahtumiin 750 ja nettisivujen uusiminen 1500 (saanut 2015 1550 strategiatyöhön) 22 682625 Suomi- Malesia yhdistys kaikille avoin ja ilmainen ruokatapahtuma,jossa opetetaan erityisesti nuoria valmistamaan eri ruokia ja annetaan perusymmärrys siitä,miten Suomessa voi valmistaa ruokia ja ehkä aloittaa oma liiketoiminta ruoka-alalla: sisältää myös useamman tapaamisen nuorten kanssa ennen tapahtumaa 4050 2000 maahanmuuttajanuorten järjestöyritteliäisyyden koulutuksiin 1000, (kouluttaja- ja muut kulut) ja yhteisen tapahtuman järjestämiseen (ei ruokakuluihin) 1000
23 664383 Suomi- Somalia Seura ry 2013, 2015 2 900 työpajaan kotoutumislaista sekä Somalian tilanteesta, nettisivujen uudistaminen, kaksi roll-up:ia kiertäväksi näyttelyksi 2970 2200 työpajaan 500, nettisivujen uudistamiseen 1500, roll upit 200 (saanut vuonna 2015 2900 järjestökoulutuksiin) 24 678613 25 687009 26 686 641 Suomi Uutena Kotimaana Ry Taakuleeye Helping Hand ry Focus ry (nuoret) 2013 - kotisivujen tekemiseen ja ylläpitoon, suomen kielen opettamiseen, yhteisiltojen järjestämiseen muiden maahanmuuttajayhdistysten kanssa koulutamme henkilöstämme nuorten ongelmien ratkaisuun, järjestökoulutukseen InterHelsinki on monikielinen sähköinen alusta, joka erottuu muista monikielisyydellä ja sillä, että käyttäjät itse tuottavat sisältöä 1150 1150 kotisivujen tekemiseen 1150 5320 2550 3000 0 vapaaehtoiskoulutukseen (sos.psyk.,yhteisöpedagogi tai vastaava) 1500, muu järjestön rakenteita vahvistava koulutus (talous ja hallinto) 1050 Ei myönnetä, koska järjestön toiminnasta ei näyttöä vähintään yhden vuoden ajalta: toimintaa ei voida osoittaa joko pöytäkirjoin tai tilinpäätöksin 27 664994 Helsingin Icehearts Ry 2012-13 - viestinnän parantamiseen sekä uusien nettisivujen tekemiseen 5000 0 Ei myönnetä, koska jäsenistöstä puolet ei ole maahanmuuttaja- taustaisia 28 686709 Muutoksii ry 29 685169 Pohjoismaal ainen Kiinalainen Kristuksen Seurakunna n Helsingin yhdistys ry vapaaehtoistoiminnan sekä sen koordinoinnin kehittämiseen olemme juuri aloittaneet säännölliset suomenkielen opetukset sekä Suomessa eläminen -foorumit. Toivoisimme, että voisimme kehittää näitä toimintoja paremmin vastaamaan maahanmuuttajien tarpeita. 8000 0 1000 0 Ei myönnetä, koska järjestön toiminnasta ei näyttöä vähintään yhden vuoden ajalta: toimintaa ei voida osoittaa joko pöytäkirjoin tai tilinpäätöksin Ei myönnetä, koska avustusta voi hakea ainoastaan järjestö, jonka tehtäviin kuuluu aktiivisen kansalaisuuden ja kotoutumisen edistäminen mm. tukemalla työllistymistä, suomen tai ruotsin kielen oppimista, kouluttautumista ja hyvinvointia.
30 677056 31 posti venäjänkieli sten kirjailijoiden yhdistys ry Turvapaikan hakijoiden tuki ry kirjallisuus- ja esiintymiskoulutus yhdistyksen jäsenille toiminnan kehittämiseen yhdessä turvapaikanhakijoiden kanssa, yhdistyksen hallituksen ja aktiivijäsenten yhteinen aivoriihi ja kehittämisseminaarin järjestäminen 800 0 3000 0 50000 Ei myönnetä, koska avustusta voi hakea ainoastaan järjestö, jonka tehtäviin kuuluu aktiivisen kansalaisuuden ja kotoutumisen edistäminen mm. tukemalla työllistymistä, suomen tai ruotsin kielen oppimista, kouluttautumista ja hyvinvointia. Ei myönnetä, koska järjestön toiminnasta ei näyttöä vähintään yhden vuoden ajalta: toimintaa ei voida osoittaa joko pöytäkirjoin tai tilinpäätöksin