ELÄMÄ ON JATKUVA POLKU Diabetestutkimussäätiön testamenttiopas
Miksi diabetestutkimusta tehdään? Tyypin 1 eli nuoruustyypin diabetes on Suomessa yleisempi kuin missään muualla maailmassa. Joka vuosi noin 600 suomalaista lasta saa elinikäisen kumppanin päivittäistä hoitoa vaativasta sairaudesta. Tyypin 1 diabetes voi puhjeta aikuisellekin, valtaosa aikuisena diabetesdiagnoosin saaneista on kuitenkin tyypin 2 eli aikuistyypin diabeetikoita. Diabetes altistaa vakaville lisäsairauksille ja vaikuttaa elämänlaatuun. Tyypin 1 diabeetikoita on Suomessa runsaat 40 000, aikuistyypin diabetesta sairastaa jo lähes puoli miljoonaa suomalaista, moni tietämättään. Suomalainen diabetestutkimus on maailman kärkitasoa. Se edistää muun muassa diabeteksen syiden ja mekanismien ymmärtämistä, hoitomenetelmien kehittämistä sekä diabeteksen ehkäisyä ja parantamista. Kärsivällisyyttä kuitenkin tarvitaan: tieteelliset läpimurrot perustuvat usein vuosia tai jopa vuosikymmeniä jatkuneeseen tutkimustyöhön. Tämän oppaan tarkoitus Haluatko sinä antaa testamenttilahjan? Tämä opas kertoo, millaisia testamentteja on olemassa ja millaiset ohjeet ja määräykset niitä koskevat. Opas auttaa Sinua punnitsemaan, voiko testamenttilahjoitus Diabetestutkimussäätiölle olla Sinulle mielekäs ratkaisu: lahjoitus diabetestutkimukselle on arvokas lahja seuraaville sukupolville. Tarvitaanko testamentti? Testamentilla voit määrätä siitä, mitä omaisuudellesi tapahtuu kuolemasi jälkeen. Jos testamenttia ei ole laadittu, omaisuus jakautuu perintökaaren määräämässä perimysjärjestyksessä. Ensisijaisina perinnönsaajina ovat rintaperilliset eli lapset ja lastenlapset. Jos rintaperillisiä ei ole ja vainaja oli naimisissa, perii eloonjäänyt puoliso kuolleen puolison omaisuuden. Jos vainajalla ei ollut lapsia eikä puolisoa, ovat perimysjärjestyksessä vainajan vanhemmat ja sen jälkeen sisarukset ja näiden lapset. Jos edesmenneeltä ei ole jäänyt edellä mainittuja perillisiä eikä hän ole tehnyt testamenttia, menee omaisuus valtiolle. Tyypillisiä syitä laatia testamentti ovat muun muassa: halu turvata puolison toimeentulo ei ole lakimääräisiä perillisiä halu muistaa läheistä ihmistä, joka ei kuitenkaan kuulu perillisiin halu lahjoittaa omaisuutta yleishyödyllisiin tarkoituksiin tai hyväntekeväisyyteen. Testamentista riippumatta on rintaperillisillä aina oikeus lakiosaan, jonka määrä on puolet rintaperilliselle lain mukaan kuuluvasta perintöosuudesta. Diabetestutkimussäätiö on mahdollistaja Suomen Diabetesliiton ja sen jäsenyhdistysten perustama Diabetestutkimussäätiö tukee diabetestutkimusta myöntämällä apurahoja suomalaisille tutkijoille. Ensimmäisen apurahan myönsimme jo vuonna 1978, viime vuosina jakamamme apurahasumma on ollut noin 400 000 euroa. Merkittävä osa varallisuudestamme perustuu testamenttilahjoituksiin sekä niillä saatujen varojen vastuulliseen, tuottavaan ja turvaavaan sijoittamiseen. Käytämme saamamme lahjoitukset diabetestutkimuksen tukemiseen. Emme maksa palkkaa tai palkkioita luottamustehtävissämme toimiville henkilöille eikä heille myönnetä säätiön apurahoja.
Varmista testamentin pätevyys Perintökaari sisältää määräykset siitä, missä muodossa testamentti pitää laatia. Määräysten tarkoituksena on varmistaa, että testamentin tekijän tahto on aito ja että se voi toteutua. Testamentin voi tehdä täysi-ikäinen eli 18 vuotta täyttänyt henkilö. Tätä nuorempikin voi tehdä testamentin, jos hän on solminut avioliiton tai jos hänellä on omalla työllä ansaittua omaisuutta. Testamentti on lähtökohtaisesti laadittava kirjallisesti ja se on vahvistettava kahden todistajan ollessa yhtä aikaa läsnä. Testamentin todistajat vahvistavat, että testamentin tekijä on vapaaehtoisesti ja omakätisesti allekirjoittanut testamentin. Todistajat vahvistavat vain allekirjoituksen oikeellisuuden eikä heidän tarvitse tietää testamentin asiallisesta sisällöstä. Myös todistajien ammatit ja osoitteet kirjataan testamenttiin. Todistajina eivät voi toimia testamentin laatijan lähisukulaiset eivätkä alle 15-vuotiaat. Myöskään testamentissa määrätty testamentin saaja ei voi toimia testamentin todistajana. Jos perilliset katsovat, että testamentti loukkaa heidän oikeuttaan, on heillä mahdollisuus puolen vuoden kuluessa testamentista tiedon saatuaan nostaa kanne testamentin kumoamiseksi. Testamentti voidaan julistaa mitättömäksi siltä osin, kun se loukkaa rintaperillisten lakiosaoikeutta ja silloin, jos testamentin tekijä ei ole ollut oikeustoimikelpoinen. Hätätilanteisiin on omat sääntönsä Aina ei ole mahdollista laatia testamenttia lain edellyttämällä tavalla. Siksi hätätilanteita varten on omat sääntönsä. Vakavasti sairas henkilö voi esimerkiksi kertoa viimeisen tahtonsa suullisesti siten, että paikalla on yhtä aikaa läsnä kaksi todistajaa. Hätätilanteessa omin käsin kirjoitettu testamentti on pätevä ilman todistajiakin. Hätätilatestamentti on voimassa vain kolme kuukautta ja sen korvaava lain muotovaatimukset täyttävä testamentti on syytä tehdä heti, kun se on mahdollista. Kun testamentti on tehty Testamentti kannattaa säilyttää turvallisessa paikassa esimerkiksi pankkilokerossa. Säilytyspaikan tulee kuitenkin olla sellainen, että testamentti löytyy helposti sen tekijän kuoltua. Läheisille on hyvä kertoa testamentin olemassaolosta. Sen sijaan testamentin sisältöä ei tarvitse paljastaa kenellekään, ellei sitä itse halua. Testamentin voi peruuttaa milloin tahansa. Helpoin tapa mitätöidä testamentti on sen hävittäminen. Uusin testamentti kumoaa edellisen testamentin, ellei uudessa testamentissa joiltakin osin toisin ole määrätty. Jos laatii kokonaan uuden testamentin, on syytä varmuuden vuoksi tuhota tai hävittää samalla edellinen testamentti.
Testamentteja on monenlaisia Testamentilla voidaan omaisuudesta määrätä eri tavoin. Omistusoikeustestamentti Silloin, kun omaisuus on testamentattu täydellä omistusoikeudella, tulee saajasta perinnön omistaja ja hän voi käyttää saamaansa omaisuutta parhaaksi katsomallaan tavalla. Omistusoikeutta voidaan testamentissa myös rajoittaa sen suhteen, miten testamentin saaja voi omaisuutta käyttää. Käyttöoikeus- tai hallintaoikeustestamentti Testamentilla voidaan myös antaa käyttöoikeus omaisuuteen eli oikeus hallita sitä ja saada sen tuotto. Tyypillinen testamenttimääräys on hallintaoikeus asuntoon tai kesämökkiin. Omaisuutta hallitessaan on käyttöoikeuden haltijan otettava huomioon myös omistajan oikeus ja etu. Keskinäinen testamentti Jos aviopuolisot laativat yhdessä testamentin, on kyse keskinäisestä testamentista, joka sisältää kaksi testamenttimääräystä. Legaatti Legaatista on kysymys silloin, kun testamentilla määrätään tietty erillinen omaisuuserä yhdelle tai useammalle henkilölle. Legaatti voi olla esimerkiksi tarkka rahasumma, kiinteistö, asunto tai muu yksilöity esine. Lahjoitus hyväntekeväisyyteen Monet yleishyödylliset järjestöt ja säätiöt, kuten myös Diabetestutkimussäätiö, saavat merkittävän osan varoistaan testamenttilahjoituksina. Säätiölle tai järjestölle voi testamentata esimerkiksi tietyn rahasumman, asuinhuoneiston tai tilanteesta riippuen jopa koko omaisuutensa. Yleishyödyllinen yhteisö ei maksa perintöveroa testamentilla saamastaan omaisuudesta. Tukea testamentin laatimiseen Jokainen voi laatia testamenttinsa itse omin voimin. Koska testamentin tekemistä ohjaavat kuitenkin monet perintökaaren määräykset, voi asiantuntija-avun käyttäminen olla järkevää. Testamentin tekijää avustavat testamentin laadinnassa muun muassa asianajajat ja pankkien lakimiehet.
Testamenttiasiakirjan malli on liitteenä, se löytyy myös Diabetestutkimussäätiön verkkosivuilta www.diabetestutkimus.fi/tue. Diabetestutkimussäätiön lahjoitustilit pankeissa Nordea FI87 2001 1800 0262 99 OP-Pohjola FI50 5730 0820 4573 60 Useita tapoja tukea Voit halutessasi tukea diabetestutkimusta myös muulla tavoin kuin testamenttilahjoituksella. Moni esimerkiksi ohjaa merkkipäivämuistamisensa Diabetestutkimussäätiölle. Lahjoitustilit löytyvät alta. Lisätietoja lahjoitustavoista saat säätiön verkkosivuilta www.diabetestutkimus.fi/tue. Danske Bank FI90 8000 1800 2236 96 KIITOS, ETTÄ TUET DIABETESTUTKIMUSTA. Rahankeräyslupa: www.diabetestutkimus.fi/lupa Diabeteskeskus, Kirjoniementie 15, 33680 Tampere, p. 03 2860 111 diabetestutkimus@diabetes.fi www.diabetestutkimus.fi