Sukupolvisuunnitelma verotehokas varojen siirtäminen lähimmäisilleni

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sukupolvisuunnitelma verotehokas varojen siirtäminen lähimmäisilleni"

Transkriptio

1 Sukupolvisuunnitelma verotehokas varojen siirtäminen lähimmäisilleni Polvelta toiselle metsätilan sukupolvenvaihdosmessut Jari Maijanen Danske Bank

2 Varallisuus Elämänvaiheiden talouden tarpeet Tarve säännölliseen tulovirtaan Asuntolaina loppuu Eläkkeelle Asuntolaina Ensimmäinen palkka Ikä KERRYTTÄMINEN KASVATTAMINEN PURKAMINEN JA SIIRTÄMINEN 2

3 Toimintaympäristön haasteet Inflaatio nakertaa rahavarojamme Julkinen talous vaatii enemmän veroja Sijoitusmarkkinoille tilanteet vaihtelevat Elinajanodote on noussut 3

4 4

5 Sukupolvet yhdistävä sijoitussuunnitelma Vanhemmat Huolehtiminen vanhemmistasi tai vanhoista sukulaisista voi tuoda vastuita, joita et ole miettinyt Sinä ja kumppanisi Hoida oma taloutesi kuntoon, jotta voit huolehtia muista Lapset Vaikka lapsesi ovat lähteneet kotoa sen ei tarvitse merkitä etteivät tarvitse taloudellista tukea Lapsenlapset Haluat tietenkin auttaa lapsenlapsiasi parhaalla tavalla - ei ole koskaan liian aikaista aloittaa säästämistä 5

6 Danske Bankin sijoitussuunnitelma yli sukupolvien Sijoitussuunnitelma: Omaisuuden suojaaminen Omaisuuden tulovirrat Omaisuuden siirtäminen Lainopilliset asiantuntijapalvelut 6

7 Omaisuuden suojaaminen Suunnitelmallisuus ja suojautuminen Elämän tilanteen, tavoitteiden ja sijoittajakuvan huomioiva sijoitussuunnitelma Verotehokas sijoittaminen Testamentilla voidaan suojata omaisuuden säilyminen suvussa ja eloon jäävän lesken asema 7

8 Omaisuuden Omaisuuden tulovirrat tulovirrat Tulovirtojen suunnittelu PS-tililtä ja eläkevakuutus - varat ovat kriisitilanteissa nostettavissa Omaisuuden muuttaminen kassavirroiksi Verotehokas sijoitusten purkaminen Lahjoituksen yhteydessä voi pidättää itsellään oikeuden tuottoihin Vuokrat, osingot, korot, rahastojen tuottoosuudet 8

9 Omaisuuden siirtäminen elinaikana Antamisen ilo on kaksinkertainen Lähde liikkeelle ajoissa Mitä lahjoitetaan elinaikana, mikä jää perinnöksi? Tee lahjoittamisesta helppoa Lahjoitukset 3 vuoden aikana lasketaan yhteen Voitollisen omaisuuden lahjoittamisella voidaan säästää luovutusvoittoveroissa Alihintainen kauppa Progression aleneminen 9

10 Voitollisten sijoitusten lahjoittaminen: Matti osti 10 vuotta sitten eurolla osakkeita, joiden arvo on noussut nyt euroon. Hän haluaa lahjoittaa varat lapsenlapselleen Leeville. Testamentilla eloon jäävän puolison A) Jos Matti myy osakkeet turvaaminen ja antaa ja lahjaksi omaisuuden käteistä, säilyttäminen maksaa hän veroja euroa arvonnoususta suvussa ja lisäksi Leevi saa lahjaveroa euroa. Yhteensä veroja maksetaan siis euroa. Jolloin käteiseksi jää euroa B) Matti lahjoittaa osakkeet Leeville ja Leevi ei myy osakkeita vähintään vuoteen. Leevi maksaa lahjasta lahjaveroa euroa, jolloin käteen jää euron edestä osakkeita, ja nettomääräisesti e, kun Leeville syntyvä verovelka huomioidaan 10

11 Omaisuuden siirtyminen Perintö, testamentti, sijoitusvakuutus Perintösuunnitelman tekeminen Perhekuva, kuka perii minut ellen tee testamenttia? Haluanko poiketa lakimääräisestä perimysjärjestyksestä? Haluanko poissulkea perillisen puolison aviooikeuden testamentilla Perintöverosuunnittelu testamentilla: Leskelle euroa verovapaasti Sukupolven yli hyppääminen hyödyntäen verovapaita / kevyesti verotettuja eriä Taustalla aina testamentti siltä varalta, etteivät suunnitelmat toteudu loppuun saakka Sijoitusvakuutuksen henkivakuutuskorvauksen hyödyntäminen Perintöveroihin varautuminen 11

12 Esimerkki tehokkaasta perintöverosuunnittelusta Järjestelyssä käytetty Sijoitusvakuutusta Sijoitus: Henkivak.korvaus Edunsaajat: Lapset Edunsaajamääräys ohjaa Lapsi A Lapsi B Tässä esimerkissä henkivakuutuskorvauksesta ei aiheudu lainkaan perintöveroseuraamuksia 12

13 Danske Bankin sijoitussuunnitelma yli sukupolvien Sijoitussuunnitelma: Perhekuva, kokonaisvarallisuuden analysointi, mihin varoja tarvitaan, miten varoja kasvatetaan Omaisuuden suojaaminen Likviditeetti tarve ja inflaatiosuoja Verotehokas sijoittaminen Omaisuuden tulovirrat Tarvittavan tulovirran suunnitteleminen Verotehokas sijoitusten purkaminen Omaisuuden siirtäminen Lahjoitukset elinaikana Mitä jätän perinnöksi verovaikutusten huomiointi Lainopilliset asiantuntijapalvelut 13

14 Edunvalvontavaltuutus Edunvalvontavaltuutuksella voidaan turvata varallisuuden siirtymisen jatkuminen myös siltä varalta, ettei itse kykene enää hoitamaan asioitaan esimerkiksi sairauden vuoksi Esimerkiksi lahjoituksia voidaan jatkaa, kun lahjoituksen perusteet on yksilöity edunvalvontavaltakirjaan Holhouslain mukainen edunvalvonta/ edunvalvontavaltuutus Edunvalvontavaltuutuksen avulla henkilö voi itse ennakolta antaa määräyksiä siitä miten hänen asioitaan hoidetaan sen jälkeen, jos hän ei enää itse niitä kykene hoitamaan Kuka ja miten? Taloutta ja omaisuutta koskevat asiat Henkilöä koskevat asiat Edunvalvontavaltuutus tulee voimaan kun maistraatti vahvistaa sen 14

15 Mitä tästä kaikesta pitäisi ajatella? 1. Katso asioita pidemmällä aikavälillä 2. Tee varoillesi sukupolven ylittävä suunnitelma 3. Hyödynnä lainopillisia asiantuntijapalveluita 4. Huolehdi verosuunnittelusta 5. Varaa aika asiantuntijalle 15

16 Kiitos Kysymyksiä ja kommentteja? 16

17 Vastuurajoitus Danske Bank Oyj tai sen kanssa samaan konserniin kuuluva yhtiö (jäljempänä pankki) on laatinut tämän materiaalin eikä se välttämättä edusta pankin virallista kantaa. Esitetyt tiedot perustuvat pankin tekemiin arvioihin ja mielipiteisiin. Niiden perustana olevat tiedot on koottu pankin luotettavina pitämistä julkisista lähteistä. Vaikka pyrkimyksenä on antaa mahdollisimman tarkkoja ja oikeita tietoja, pankki taikka sen palveluksessa olevat henkilöt eivät voi taata esitettyjen tietojen, arvioiden tai mielipiteiden oikeellisuutta tai täydellisyyttä eivätkä vastaa mistään suorista tai epäsuorista kuluista, vahingoista tai menetyksistä, joita esitettyjen tietojen käyttö voi aiheuttaa. Esitetyt tiedot edustavat pankin näkemystä ja arvioita niiden julkaisuhetkellä ja niitä voidaan ilmoittamatta muuttaa. Tämä materiaali sisältää pankin immateriaalioikeudellisesti suojattua aineistoa, johon pankki pidättää kaikki immateriaaliset ja muut oikeudet. Materiaali on tarkoitettu ainoastaan alkuperäisen vastaanottajan käyttöön eikä sitä saa millään tavalla jäljentää, julkaista tai levittää ilman pankin kirjallista etukäteislupaa. Esitetty tieto on pankin yleistä tietoa, eikä esitettyä tietoa tule käsittää yksilölliseksi suositukseksi tai kehotukseksi sijoitus- tai muihin toimenpiteisiin. Asiakas vastaa aina yksin sijoituspäätöstensä, valitsemansa sijoituspalvelun, toimintansa ja rahoitusvälineitä koskevien toimeksiantojensa taloudellisista seuraamuksista ja asiakkaan tulee aina ennen päätöksen tekemistä tutustua sijoituspalvelun sekä rahoitusvälineen ominaisuuksiin, riskeihin ja verotukseen. Tehdessään päätöksiä sijoitustoimenpiteistä asiakkaan on aina perustettava päätöksensä omaan arvioonsa rahoitusvälineestä ja sijoituspäätökseen liittyvistä riskeistä. Esitetyt tiedot eivät ole kehotus arvopaperi- tai muuhun kaupankäyntiin eikä niitä voida missään tilanteessa pitää arvopaperin tai muun rahoitusvälineen myynti- tai ostotarjouksena. Sama koskee myös niitä alueita, joiden laki ei salli tarjousten, kehotusten tai suositusten esittämistä. Esitetyt tuotto-oletukset on laskettu käyttäen pitkän aikavälin ennusteita tuotto-oletuksista ja ne eivät ole lupauksia tulevasta tuotosta tai koron määrästä. Tuotto-oletusten laskenta on suuntaa-antava ja niihin liittyviä palkkioita, maksuja ja veloituksia ei ole otettu kaikilta osin huomioon. Historiallinen tuotto ei ole tae tulevasta. Sijoitusten toteutuvasta tuotosta tai siitä että valittujen sijoitusten arvonkehitys olisi esitettyjen tuotto-oletusten mukainen tai aina positiivinen, ei ole takeita. Tavoiteltu tuotto voi jäädä saamatta ja sijoitetun pääoman voi menettää osittain tai kokonaan. Pankki taikka sen palveluksessa oleva henkilö saattaa tarjota palveluita materiaalissa mainituilla tuotteilla tai materiaalissa mainitulle yhtiölle, käydä kauppaa materiaalissa mainituilla tuotteilla tai materiaalissa mainittujen yhtiöiden liikkeeseen laskemilla arvopapereilla, hoitaa materiaalissa mainittujen yhtiöiden toimeksiantoja taikka on saattanut toimia materiaalissa esitetyn tiedon perusteella jo ennen materiaalin julkaisemista. 17

Varallisuuden verotehokas siirtäminen jälkipolville

Varallisuuden verotehokas siirtäminen jälkipolville Varallisuuden verotehokas siirtäminen jälkipolville Kuopio 29.3.2014 Jari Maijanen Danske Bank Varallisuus Elämänvaiheiden talouden tarpeet Tarve säännölliseen tulovirtaan Asuntolaina loppuu Eläkkeelle

Lisätiedot

Tampereen Osakesäästäjät Pasi Hagman, Susanna Miekk-oja, Johannes Salin

Tampereen Osakesäästäjät Pasi Hagman, Susanna Miekk-oja, Johannes Salin Tampereen Osakesäästäjät 18.5.2016 Pasi Hagman, Susanna Miekk-oja, Johannes Salin Suomalaisilla on realistinen käsitys lakisääteisen eläkkeen riittävyydestä Miten hyvin uskot lakisääteisen eläkkeesi aikanaan

Lisätiedot

Suhdanteet ja rahoitusmarkkinat

Suhdanteet ja rahoitusmarkkinat Suhdanteet ja rahoitusmarkkinat J uhana B rotherus Ekonomis ti 7.11.2014 Talouskasvu jäänyt odotetusta 2 USA kohti kestävää kasvua Yritykset optimistisia Kuluttajat luottavaisia 3 Kiristystoimet helpottavat

Lisätiedot

Suhdanteet ja rahoitusmarkkinat

Suhdanteet ja rahoitusmarkkinat Suhdanteet ja rahoitusmarkkinat J uhana B rotherus Ekonomis ti 26.11.2014 Talouskasvu jäänyt odotuksista 2 USA kohti kestävää kasvua Yritykset optimistisia Kuluttajat luottavaisia 3 Laskeva öljyn hinta

Lisätiedot

Talouden näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla

Talouden näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla Talouden näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla Juhana Brotherus Ekonomisti 21.3.212 13 12 11 1 99 98 97 96 95 94 93 92 Yhdysvallat kasvoi loppuvuonna muiden kehittyneiden markkinoiden taantuessa

Lisätiedot

Maailmantalous ja Amerikka

Maailmantalous ja Amerikka Maailmantalous ja Amerikka Kauppasota hidastaa globalisaatiota Pasi Kuoppamäki 18.9. 2018 Vahvaa talouskasvua globaalisti Euroalue jäänyt USA:n jälkeen tänä vuonna Kehittyvien talouksien tilanne epäyhtenäinen

Lisätiedot

Talouden näkymät. Pasi Kuoppamäki Pääekonomisti. Elpymisen edellytykset voimistuneet

Talouden näkymät. Pasi Kuoppamäki Pääekonomisti. Elpymisen edellytykset voimistuneet Talouden näkymät Elpymisen edellytykset voimistuneet Pasi Kuoppamäki Pääekonomisti 21.11.2013 2 Länsimaat kohti kasvua Kehittyvillä talouksilla hitaampi vaihe Keväällä ja kesällä nousua länsimaissa. Talousluvut

Lisätiedot

Talouden suunta. Reaalitalous nousee nytkähdellen, korot pysyvät alhaalla 4.9.2013. Pasi Kuoppamäki Pääekonomisti

Talouden suunta. Reaalitalous nousee nytkähdellen, korot pysyvät alhaalla 4.9.2013. Pasi Kuoppamäki Pääekonomisti Talouden suunta Reaalitalous nousee nytkähdellen, korot pysyvät alhaalla 4.9.2013 Pasi Kuoppamäki Pääekonomisti Ostopäälliköiden odotukset Odotukset nousseet euroalueella 2 25-09-2013 3 Kuluttajien luottamus

Lisätiedot

KORON MERKITYS METSÄSIJOITTAJALLE

KORON MERKITYS METSÄSIJOITTAJALLE KORON MERKITYS METSÄSIJOITTAJALLE J Y R K I K E TO L A 9. 4. 2 0 1 9 TA K S A AT TO R I K L U B I, H E L S I N K I HUOM! Sijoitus kommandiittiyhtiöön ei ole anonyymi. Tieto yhtiömiehistä on julkista ja

Lisätiedot

Korot ja suhdanteet. Pasi Kuoppamäki

Korot ja suhdanteet. Pasi Kuoppamäki Korot ja suhdanteet Pasi Kuoppamäki 24.4. 2018 Vahvaa talouskasvua 2017 Odotukset ja ennusteet korkealla alkuvuonna 2018 2 Tuoreimmat tilastot kertovat kasvun hidastumisesta euroalueella Yritysten luottamusta

Lisätiedot

Suomi kyllä, mutta entäs muu maailma?

Suomi kyllä, mutta entäs muu maailma? Suomi kyllä, mutta entäs muu maailma? 18.5.2016 Sijoitusten jakaminen eri kohteisiin Korot? Osakkeet? Tämä on tärkein päätös! Tilanne nyt Perustilanne Perustilanne Tilanne nyt KOROT neutraalipaino OSAKKEET

Lisätiedot

Suhdannekatsaus. Pasi Kuoppamäki

Suhdannekatsaus. Pasi Kuoppamäki Suhdannekatsaus Pasi Kuoppamäki 6.10.2015 2 Maailmantalous kasvaa keskiarvovauhtia mutta hitaampaa, mihin ennen kriisiä totuttiin Ennusteita Kehittyvät maat heikko lenkki kaikki on tosin suhteellista 3

Lisätiedot

Paniikki osin aiheellista ja osin ylilyöntiä. Pasi Kuoppamäki. Imatra

Paniikki osin aiheellista ja osin ylilyöntiä. Pasi Kuoppamäki. Imatra Maailmantalouden kasvu hiipuu Paniikki osin aiheellista ja osin ylilyöntiä Pasi Kuoppamäki Pääekonomisti Imatra 23.8.2011 2 Markkinalevottomuuden syitä ja seurauksia Länsimaiden heikko suhdannekuva löi

Lisätiedot

DANSKE BANK OYJ:N OSAKETALLETUS 2/2014

DANSKE BANK OYJ:N OSAKETALLETUS 2/2014 Danske Bank Oyj, www.danskebank.fi DANSKE BANK OYJ:N OSAKETALLETUS 2/2014 Tietoa Osaketalletuksesta: Talletuksen vastaanottaja: Danske Bank Oyj OSAKETALLETUS 2/2014 Osaketalletus 2/2014 kohde-etuudeksi

Lisätiedot

DANSKE BANK OYJ:N OSAKETALLETUS 1/2014

DANSKE BANK OYJ:N OSAKETALLETUS 1/2014 Danske Bank Oyj, www.danskebank.fi DANSKE BANK OYJ:N OSAKETALLETUS 1/2014 Tietoa Osaketalletuksesta: Talletuksen vastaanottaja: Danske Bank Oyj OSAKETALLETUS 1/2014 Osaketalletus 1/2014 kohde-etuudeksi

Lisätiedot

Indeksilaina. Pääomaturvattu sijoitusratkaisu

Indeksilaina. Pääomaturvattu sijoitusratkaisu Indeksilaina Pääomaturvattu sijoitusratkaisu 2 Pääomaturvattua sijoittamista indeksilainoilla Indeksilainalla on mahdollista tavoitella tuottoa pääomaa turvaavasti. Indeksilainasijoitus tarjoaakin kätevän

Lisätiedot

DANSKE VARAINHOITO 25

DANSKE VARAINHOITO 25 DANSKE VARAINHOITO 25 KUUKAUSIKATSAUS MAALISKUU 31.3.2018 Osakemarkkinat olivat maaliskuussa laskussa kautta linjan. Puheet tuontitulleista herättivät pelkoja kauppasodasta ja siten aiheuttivat laskupaineita

Lisätiedot

Nousukausi yllätti. Pitkittyneestä taantumasta resurssipulaan? Pasi Kuoppamäki

Nousukausi yllätti. Pitkittyneestä taantumasta resurssipulaan? Pasi Kuoppamäki Nousukausi yllätti Pitkittyneestä taantumasta resurssipulaan? Pasi Kuoppamäki 24.10.2017 Talouspoliittinen epävarmuus ja markkinat Rahoitusmarkkinat uskovat tasaisen kasvun jatkumiseen, riskipreemiot laskeneet

Lisätiedot

MAKROTALOUDEN NÄKYMÄT OSAKEMARKKINOIHIN S AM U L AN G, S I J O I T U S TO I M I N N O N J O H TAJ A

MAKROTALOUDEN NÄKYMÄT OSAKEMARKKINOIHIN S AM U L AN G, S I J O I T U S TO I M I N N O N J O H TAJ A MAKROTALOUDEN NÄKYMÄT OSAKEMARKKINOIHIN S AM U L AN G, S I J O I T U S TO I M I N N O N J O H TAJ A KORKOMARKKINAT LYHYET KOROT KORKOTASO % KORKOTASO % 9/14/2016 2 KORKOMARKKINAT PITKÄT KOROT (HYVÄLAATUISET)

Lisätiedot

Muutoksia sijoitusjakaumassa. Salkusta on kevennetty (viikolla 6) Nokiaa ja lisätty Fortumin osakkeita noin 10,2 prosentin painoon.

Muutoksia sijoitusjakaumassa. Salkusta on kevennetty (viikolla 6) Nokiaa ja lisätty Fortumin osakkeita noin 10,2 prosentin painoon. Muutoksia sijoitusjakaumassa NOKIAN KEVENNYS, FORTUMIN LISÄYS TÄMÄN VIESTIN TARKOITUS Salkusta on kevennetty (viikolla 6) Nokiaa ja lisätty Fortumin osakkeita noin 10,2 prosentin painoon. Nokiassa koko

Lisätiedot

DANSKE BANK OYJ:N OSAKETALLETUS 6/2013

DANSKE BANK OYJ:N OSAKETALLETUS 6/2013 Danske Bank Oyj, www.danskebank.fi DANSKE BANK OYJ:N OSAKETALLETUS 6/2013 Tietoa Osaketalletuksesta: Talletuksen vastaanottaja: Danske Bank Oyj OSAKETALLETUS 6/2013 Osaketalletus 6/2013 kohde-etuudeksi

Lisätiedot

UPM Kymmene CLN

UPM Kymmene CLN UPM Kymmene CLN 30.1.2014 UPM Kymmene Credit Linked Note, Market Recovery Danske Bankin liikkeeseenlaskema Credit Linked Note tarjoaa mahdollisuuden hyötyä UPM Kymmenen ja Danske Bankin luottoriskihinnoittelusta

Lisätiedot

DANSKE BANK OYJ:N OSAKETALLETUS 3/2013

DANSKE BANK OYJ:N OSAKETALLETUS 3/2013 Danske Bank Oyj, www.danskebank.fi DANSKE BANK OYJ:N OSAKETALLETUS 3/2013 Tietoa Osaketalletuksesta: Talletuksen vastaanottaja: Danske Bank Oyj OSAKETALLETUS 3/2013 Osaketalletus 3/2013 kohde-etuudeksi

Lisätiedot

UPM Kymmene, Metsä-Board, Stena Luottokorilaina. Lokakuu 2014

UPM Kymmene, Metsä-Board, Stena Luottokorilaina. Lokakuu 2014 UPM Kymmene, Metsä-Board, Stena Luottokorilaina Lokakuu 2014 Luottokori laina Danske Bankin liikkeeseenlaskema Credit Linked Note tarjoaa mahdollisuuden hyötyä Suomalaisten/Pohjoismaisten yhtiöiden ja

Lisätiedot

Metsätilan siirtäminen osana sukupolvisuunnitelmaa

Metsätilan siirtäminen osana sukupolvisuunnitelmaa Metsätilan siirtäminen osana sukupolvisuunnitelmaa Helinä Sairanen, yhteyspäällikkö Danske Bank Mikkeli 25.3.2017 Sukupolvelta sukupolvelle Tieto oman ja yhteisen omaisuuden arvosta Omaisuuden suojaaminen

Lisätiedot

SAMPO PANKKI KORKO-OBLIGAATIO 1609: KORKOKAULURI XV

SAMPO PANKKI KORKO-OBLIGAATIO 1609: KORKOKAULURI XV Danske Bank Oyj, www.danskebank.fi SAMPO PANKKI KORKO-OBLIGAATIO 1609: KORKOKAULURI XV Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank Oyj Lainan ISIN-koodi: FI4000050000 KORKOKAULURI XV Viiden

Lisätiedot

DANSKE BANK INDEKSIOBLIGAATIO 1066A: INDEKSIOBLIGAATIO MAAILMA - MALTILLINEN - Tilannekatsaus ISIN: FI

DANSKE BANK INDEKSIOBLIGAATIO 1066A: INDEKSIOBLIGAATIO MAAILMA - MALTILLINEN - Tilannekatsaus ISIN: FI Tuotteen yleiset ehdot Sijoitusstrategia Pääomaturva Danske Bank Indeksiobligaatio Maailma III -sijoitusobligaatioon sijoittava hyötyy Yhdysvaltojen, Euroopan, Aasian ja Tyynenmeren alueen osakemarkkinoita

Lisätiedot

DANSKE BANK INDEKSIOBLIGAATIO 1066A: INDEKSIOBLIGAATIO MAAILMA - MALTILLINEN - Tilannekatsaus ISIN: FI

DANSKE BANK INDEKSIOBLIGAATIO 1066A: INDEKSIOBLIGAATIO MAAILMA - MALTILLINEN - Tilannekatsaus ISIN: FI Tuotteen yleiset ehdot Sijoitusstrategia Pääomaturva Danske Bank Indeksiobligaatio Maailma III -sijoitusobligaatioon sijoittava hyötyy Yhdysvaltojen, Euroopan, Aasian ja Tyynenmeren alueen osakemarkkinoita

Lisätiedot

DANSKE BANK DDBO 1087B: Osakeobligaatio Pohjoismaat VIII Tuottohakuinen - Tilannekatsaus ISIN: FI

DANSKE BANK DDBO 1087B: Osakeobligaatio Pohjoismaat VIII Tuottohakuinen - Tilannekatsaus ISIN: FI Tuotteen yleiset ehdot Sijoitusstrategia DANSKE BANK DDBO 1087B: Osakeobligaatio Pohjoismaat VIII Tuottohakuinen - sijoitusobligaatioon sijoittava hyötyy kohde-etuutena olevan osakekorin mahdollisesta

Lisätiedot

DANSKE BANK DDBO 1080B: Osakeobligaatio Suomi VI Tuottohakuinen - Tilannekatsaus ISIN: FI

DANSKE BANK DDBO 1080B: Osakeobligaatio Suomi VI Tuottohakuinen - Tilannekatsaus ISIN: FI Tuotteen yleiset ehdot Sijoitusstrategia Pääomaturva Danske Bank Osakeobligaatio Suomi VI (Tuottohakuinen) -sijoitusobligaatioon sijoittava hyötyy kohde-etuutena olevan osakekorin mahdollisesta suotuisasta

Lisätiedot

DANSKE BANK DDBO 1080B: Osakeobligaatio Suomi VI Tuottohakuinen - Tilannekatsaus ISIN: FI

DANSKE BANK DDBO 1080B: Osakeobligaatio Suomi VI Tuottohakuinen - Tilannekatsaus ISIN: FI Tuotteen yleiset ehdot Sijoitusstrategia Pääomaturva Danske Bank Osakeobligaatio Suomi VI (Tuottohakuinen) -sijoitusobligaatioon sijoittava hyötyy kohde-etuutena olevan osakekorin mahdollisesta suotuisasta

Lisätiedot

DANSKE BANK DDBO FE1CB: Osakeobligaatio Suomi-Ruotsi II Tuottohakuinen - Tilannekatsaus ISIN: FI

DANSKE BANK DDBO FE1CB: Osakeobligaatio Suomi-Ruotsi II Tuottohakuinen - Tilannekatsaus ISIN: FI Tuotteen yleiset ehdot Sijoitusstrategia Pääomaturva Danske Bank Osakeobligaatio Suomi-Ruotsi II Tuottohakuinen -sijoitusobligaatioon sijoittava hyötyy kohde-etuutena olevan osakekorin mahdollisesta suotuisasta

Lisätiedot

DANSKE BANK DDBO 1090B: Osakeobligaatio Ruotsi IV Tuottohakuinen - Tilannekatsaus ISIN: FI

DANSKE BANK DDBO 1090B: Osakeobligaatio Ruotsi IV Tuottohakuinen - Tilannekatsaus ISIN: FI Tuotteen yleiset ehdot Sijoitusstrategia Pääomaturva Danske Bank Osakeobligaatio Ruotsi IV (Tuottohakuinen) -sijoitusobligaatioon sijoittava hyötyy kohde-etuutena olevan osakekorin mahdollisesta suotuisasta

Lisätiedot

DANSKE BANK DDBO 1082B: Osakeobligaatio Pohjoismaat VII Tuottohakuinen - Tilannekatsaus ISIN: FI

DANSKE BANK DDBO 1082B: Osakeobligaatio Pohjoismaat VII Tuottohakuinen - Tilannekatsaus ISIN: FI Tuotteen yleiset ehdot Sijoitusstrategia Pääomaturva Danske Bank Osakeobligaatio Pohjoismaat VII (Tuottohakuinen) -sijoitusobligaatioon sijoittava hyötyy kohde-etuutena olevan osakekorin mahdollisesta

Lisätiedot

DANSKE BANK DDBO 1079B: Osakeobligaatio Eurooppa II Tuottohakuinen - Tilannekatsaus ISIN: FI

DANSKE BANK DDBO 1079B: Osakeobligaatio Eurooppa II Tuottohakuinen - Tilannekatsaus ISIN: FI Tuotteen yleiset ehdot Sijoitusstrategia Pääomaturva Danske Bank Osakeobligaatio Eurooppa II (Tuottohakuinen) -sijoitusobligaatioon sijoittava hyötyy kohde-etuutena olevan osakekorin mahdollisesta suotuisasta

Lisätiedot

DANSKE BANK DDBO 1084B: Osakeobligaatio Saksa Tuottohakuinen - Tilannekatsaus ISIN: FI

DANSKE BANK DDBO 1084B: Osakeobligaatio Saksa Tuottohakuinen - Tilannekatsaus ISIN: FI Tuotteen yleiset ehdot Sijoitusstrategia Pääomaturva Danske Bank Osakeobligaatio Saksa (Tuottohakuinen) -sijoitusobligaatioon sijoittava hyötyy kohde-etuutena olevan osakekorin mahdollisesta suotuisasta

Lisätiedot

Danske Bank DDBO FE38B: Osakeobligaatio Eettinen - Tuottohakuinen - Tilannekatsaus ISIN: FI

Danske Bank DDBO FE38B: Osakeobligaatio Eettinen - Tuottohakuinen - Tilannekatsaus ISIN: FI Tuotteen yleiset ehdot Sijoitusstrategia Pääomaturva Danske Bank Osakeobligaatio Eettinen (Tuottohakuinen) -sijoitusobligaatioon sijoittava hyötyy kohde-etuutena olevan osakekorin mahdollisesta suotuisasta

Lisätiedot

DANSKE BANK INDEKSIOBLIGAATIO 1043B: AASIA II - TUOTTOHAKUINEN - Tilannekatsaus ISIN: FI

DANSKE BANK INDEKSIOBLIGAATIO 1043B: AASIA II - TUOTTOHAKUINEN - Tilannekatsaus ISIN: FI Tuotteen yleiset ehdot Sijoitusstrategia Pääomaturva Danske Bank Indeksiobligaatio Aasia II - lainaan sijoittava hyötyy nimellispääomaturvatusti indeksikorin kehityksestä. Indeksikoriin kuuluu tasapainoin

Lisätiedot

Osakekaupankäynti 1, peruskurssi

Osakekaupankäynti 1, peruskurssi Osakekaupankäynti 1, peruskurssi Tervetuloa webinaariin! Webinaarissa käydään läpi mm. mikä osake on, miten pörssi toimii ja miten osakesäästämisen voi aloittaa. Lisäksi tutustutaan Nordnetin työkaluihin.

Lisätiedot

DANSKE BANK DDBO 1079B: Osakeobligaatio Eurooppa II Tuottohakuinen - Tilannekatsaus ISIN: FI

DANSKE BANK DDBO 1079B: Osakeobligaatio Eurooppa II Tuottohakuinen - Tilannekatsaus ISIN: FI Tuotteen yleiset ehdot Sijoitusstrategia Pääomaturva Danske Bank Osakeobligaatio Eurooppa II (Tuottohakuinen) -sijoitusobligaatioon sijoittava hyötyy kohde-etuutena olevan osakekorin mahdollisesta suotuisasta

Lisätiedot

DANSKE BANK DDBO 1091A: Osakeobligaatio Maailma V Maltillinen - Tilannekatsaus ISIN: FI

DANSKE BANK DDBO 1091A: Osakeobligaatio Maailma V Maltillinen - Tilannekatsaus ISIN: FI Tuotteen yleiset ehdot Sijoitusstrategia DANSKE BANK DDBO 1091A: Osakeobligaatio Maailma V Maltillinen - sijoitusobligaatioon sijoittava hyötyy kohde-etuutena olevan osakekorin mahdollisesta suotuisasta

Lisätiedot

DANSKE BANK OSAKEOBLIGAATIO 1005A MALTILLINEN - Tilannekatsaus ISIN: FI

DANSKE BANK OSAKEOBLIGAATIO 1005A MALTILLINEN - Tilannekatsaus ISIN: FI Tuotteen yleiset ehdot Sijoitusstrategia Danske Bank OSAKEOBLIGAATIO KEHITTYVÄT MARKKINAT - Maltillinen - indeksilainaan sijoittava hyötyy nimellispääomaturvatusti kahdentoista kehittyvien talouksien yhtiön

Lisätiedot

DANSKE BANK DDBO 1081B: Osakeobligaatio Maailma III Tuottohakuinen - Tilannekatsaus ISIN: FI

DANSKE BANK DDBO 1081B: Osakeobligaatio Maailma III Tuottohakuinen - Tilannekatsaus ISIN: FI Tuotteen yleiset ehdot Sijoitusstrategia Pääomaturva Danske Bank Osakeobligaatio Maailma III (Tuottohakuinen) -sijoitusobligaatioon sijoittava hyötyy kohde-etuutena olevan osakekorin mahdollisesta suotuisasta

Lisätiedot

Osakekaupankäynti Nuutti Hartikainen / Veromessut12.3.2014

Osakekaupankäynti Nuutti Hartikainen / Veromessut12.3.2014 Osakekaupankäynti Nuutti Hartikainen / Veromessut12.3.2014 Vastuunrajoitus Tämä esitys on yleisesitys. Sijoittajaa kehotetaan perehtymään tarkemmin materiaalissa esitettyyn aiheeseen ja siitä laadittuun

Lisätiedot

DANSKE BANK DDBO FE2FB: Osakeobligaatio Terveys III Tuottohakuinen - Tilannekatsaus ISIN: FI

DANSKE BANK DDBO FE2FB: Osakeobligaatio Terveys III Tuottohakuinen - Tilannekatsaus ISIN: FI Tuotteen yleiset ehdot Sijoitusstrategia Pääomaturva Danske Bank Osakeobligaatio Terveys III (Tuottohakuinen) -sijoitusobligaatioon sijoittava hyötyy kohde-etuutena olevan osakekorin mahdollisesta suotuisasta

Lisätiedot

Danske Bank Osakeobligaatio FE6AA: Osakeobligaatio Maailma XVII Maltillinen - Tilannekatsaus ISIN: FI

Danske Bank Osakeobligaatio FE6AA: Osakeobligaatio Maailma XVII Maltillinen - Tilannekatsaus ISIN: FI Tuotteen yleiset ehdot Sijoitusstrategia Pääomaturva Danske Bank Osakeobligaatio Maailma XVII (Maltillinen) -sijoitusobligaatioon sijoittava hyötyy kohde-etuutena olevan osakekorin mahdollisesta suotuisasta

Lisätiedot

DANSKE BANK DDBO 1839: Eurooppalaiset suurvientiyhtiöt - Tilannekatsaus ISIN: XS

DANSKE BANK DDBO 1839: Eurooppalaiset suurvientiyhtiöt - Tilannekatsaus ISIN: XS Tuotteen yleiset ehdot Sijoitusstrategia Pääomaturva DANSKE BANK DDBO 1839: Eurooppalaiset suurvientiyhtiöt -sijoitusobligaatioon sijoittava hyötyy kohde-etuutena olevan osakekorin mahdollisesta suotuisasta

Lisätiedot

Danske Bank Osakeobligaatio FE5DA: Osakeobligaatio Maailma XVI Maltillinen - Tilannekatsaus ISIN: FI

Danske Bank Osakeobligaatio FE5DA: Osakeobligaatio Maailma XVI Maltillinen - Tilannekatsaus ISIN: FI Tuotteen yleiset ehdot Sijoitusstrategia Pääomaturva Danske Bank Osakeobligaatio Maailma XVI (Maltillinen) -sijoitusobligaatioon sijoittava hyötyy kohde-etuutena olevan osakekorin mahdollisesta suotuisasta

Lisätiedot

DANSKE BANK DDBO FE17A: Osakeobligaatio Maailma VII Maltillinen - Tilannekatsaus ISIN: FI

DANSKE BANK DDBO FE17A: Osakeobligaatio Maailma VII Maltillinen - Tilannekatsaus ISIN: FI Tuotteen yleiset ehdot Sijoitusstrategia Pääomaturva Danske Bank Osakeobligaatio Maailma VIII (Maltillinen) -sijoitusobligaatioon sijoittava hyötyy kohde-etuutena olevan osakekorin mahdollisesta suotuisasta

Lisätiedot

DANSKE BANK DDBO 1086B: Osakeobligaatio Eurooppa IV Tuottohakuinen - Tilannekatsaus ISIN: FI

DANSKE BANK DDBO 1086B: Osakeobligaatio Eurooppa IV Tuottohakuinen - Tilannekatsaus ISIN: FI Tuotteen yleiset ehdot Sijoitusstrategia Pääomaturva Danske Bank Osakeobligaatio Eurooppa IV (Tuottohakuinen) -sijoitusobligaatioon sijoittava hyötyy kohde-etuutena olevan osakekorin mahdollisesta suotuisasta

Lisätiedot

DANSKE BANK DDBO 1083A: Osakeobligaatio Eurooppa III Maltillinen - Tilannekatsaus ISIN: FI

DANSKE BANK DDBO 1083A: Osakeobligaatio Eurooppa III Maltillinen - Tilannekatsaus ISIN: FI Tuotteen yleiset ehdot Sijoitusstrategia Pääomaturva Danske Bank Osakeobligaatio Eurooppa III (Maltillinen) -sijoitusobligaatioon sijoittava hyötyy kohde-etuutena olevan osakekorin mahdollisesta suotuisasta

Lisätiedot

TOIMINNAN ALUSTA ( ) SIS. KAUPANKÄYNTIPALKKIO 0,4 %

TOIMINNAN ALUSTA ( ) SIS. KAUPANKÄYNTIPALKKIO 0,4 % TAALERI SIJOITUSIDEAT MSCI AC WORLD TR NET 11.3.2019 TOIMINNAN ALUSTA (2.2.2015) SIS. KAUPANKÄYNTIPALKKIO 0,4 % YLITUOTTO +4,44 % Kaikki tuotot euromääräisiä sisältäen kaupankäyntipalkkiot, osingot ja

Lisätiedot

Perinnöstä ja sen verotuksesta. Kokkolan Seudun Arvopaperisäästäjät ry 2.9.2010 Asianajaja, varatuomari, Mika Talviaro

Perinnöstä ja sen verotuksesta. Kokkolan Seudun Arvopaperisäästäjät ry 2.9.2010 Asianajaja, varatuomari, Mika Talviaro Perinnöstä ja sen verotuksesta Kokkolan Seudun Arvopaperisäästäjät ry 2.9.2010 Asianajaja, varatuomari, Mika Talviaro Illan aiheita Perintöverosuunnittelu Verottomat lahjat Kesämökin lahjoitus Testamentti

Lisätiedot

METSÄTILAN LAHJOITTAMINEN

METSÄTILAN LAHJOITTAMINEN METSÄTILAN LAHJOITTAMINEN SPV-metsäpäivä 9.11.2014 VT Miikka Autio Oma Säästöpankki Oy Metsätilan lahjoittaminen Käytännössä metsätilan siirtämisessä jälkipolville on useita vaihtoehtoja Lahja Normaali

Lisätiedot

Mitä talous tuo tullessaan? Pitkittyneestä taantumasta resurssipulaan?

Mitä talous tuo tullessaan? Pitkittyneestä taantumasta resurssipulaan? Mitä talous tuo tullessaan? Pitkittyneestä taantumasta resurssipulaan? Pasi Kuoppamäki Twitter: https://twitter.com/pasi_kuoppamaki Saldoluku, Maailmantalouden odotukset 6 kk, Sentix, sijoittajien suhdanneodotukset

Lisätiedot

Hajauttamisen perusteet

Hajauttamisen perusteet Hajauttamisen perusteet Sisältö 1. Miksi hajauttaa sijoituksia? 2. Ajallinen hajauttaminen 3. Hajautus omaisuusluokissa 4. Toimialakohtainen hajauttaminen 5. Hajauttaminen yhtiön koon mukaan 6. Maantieteellinen

Lisätiedot

Edunvalvontavaltakirja ja testamentti

Edunvalvontavaltakirja ja testamentti Edunvalvontavaltakirja ja testamentti Polvelta toiselle - Metsätilan sukupolvenvaihdosmessut 30.9.2017 Pankkilakimies, VT Johanna Heikkinen, OP KAINUU Edunvalvontavaltakirja Miten varaudun oman toimintakykyni

Lisätiedot

Ikääntymisen ennakointi ja varautuminen elämän ehtoopuoleen

Ikääntymisen ennakointi ja varautuminen elämän ehtoopuoleen Ikääntymisen ennakointi ja varautuminen elämän ehtoopuoleen Sisältö Hoitotahto Valtakirjavaltuutus Edunvalvonta Testamentti HOITOTAHTO Omasta hoidosta määrääminen etukäteen Suostuminen annettuun hoitoon

Lisätiedot

Nordnetin luottowebinaari

Nordnetin luottowebinaari Nordnetin luottowebinaari Tervetuloa webinaariin! Webinaarissa opit käyttämään luottoa kaupankäynnissä. Lisää ostovoimaa luotolla, käytä salkkuasi luoton vakuutena ja paranna tuottomahdollisuuksia. Webinaarissa

Lisätiedot

Sijoittajan perintöverosuunnittelu

Sijoittajan perintöverosuunnittelu Sijoittajan perintöverosuunnittelu Katariina Sorvanto Lakimies Veronmaksajat Mistä perintö- ja lahjaveroa maksetaan? Yleensä kun joko perinnönjättäjä tai -saaja tai lahjanantaja tai -saaja asui kuolinhetkellä/lahjoitushetkellä

Lisätiedot

Metsätilan omistajanvaihdoksen vaihtoehtoja

Metsätilan omistajanvaihdoksen vaihtoehtoja Metsätilan omistajanvaihdoksen vaihtoehtoja 14.11.2017 Konnevesi Juha Leppänen Projektipäällikkö, Biotalouden perusta kuntoon hanke SPV asiantuntija, Mhy Keski-Suomi Käsiteltäviä asioita Mihin sukupolvenvaihdoksella

Lisätiedot

Osingot. Webinaarin tavoitteena on käydä läpi osinkoihin liittyvät perusteet, jotta jokainen on valmis alkavaan osinkokauteen.

Osingot. Webinaarin tavoitteena on käydä läpi osinkoihin liittyvät perusteet, jotta jokainen on valmis alkavaan osinkokauteen. Osingot Tervetuloa webinaariin! Webinaarin tavoitteena on käydä läpi osinkoihin liittyvät perusteet, jotta jokainen on valmis alkavaan osinkokauteen. Kysymyksiä voit esittää webinaarin aikana chatin kautta.

Lisätiedot

Avio-oikeus jäämistösuunnittelussa

Avio-oikeus jäämistösuunnittelussa Avio-oikeus jäämistösuunnittelussa Lakipäivät avajaistapahtuma 9.10.2017 Juhani Laine lakimies, tiiminvetäjä, OTT 11.10.2017 1 Jäämistösuunnittelu mitä se on? Toimenpiteitä, joilla vaikutetaan jäämistön

Lisätiedot

Suomen Pankkiiriliike. Yritysesittely

Suomen Pankkiiriliike. Yritysesittely Suomen Pankkiiriliike Yritysesittely Suomen Pankkiiriliike Suomen Pankkiiriliikkeen toiminta on käynnistynyt vuonna 1997 ja sen palveluksessa on valtakunnallisesti noin 80 kokenutta asiantuntijaa. Yritys

Lisätiedot

Maatilojen laki- ja sopimuspäivä IsoValkeinen

Maatilojen laki- ja sopimuspäivä IsoValkeinen Maatilojen laki- ja sopimuspäivä 13.2.2017 IsoValkeinen Avioikeus - mikä se on? Avioehto -sopimus maatilan toiminnan jatkumisen tae myös erotilanteessa Testamentti - suunnittelun väline Edunvalvontavaltuutus

Lisätiedot

Stora Enso Autocall. Danske 08KR:

Stora Enso Autocall. Danske 08KR: Danske 08KR: Stora Enso Autocall Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S. Lainan liikkeeseenlaskijan asiamies: Danske Bank A/S, Suomen sivuliike Lainan ISIN-koodi: DK0030444757 Myynnissä:

Lisätiedot

Perusasioita jäämistöstä, testamenteista sekä edunvalvonnasta

Perusasioita jäämistöstä, testamenteista sekä edunvalvonnasta Perusasioita jäämistöstä, testamenteista sekä edunvalvonnasta Helsinki 29.9.2015 Asianajotoimisto Reims & Co Oy AVIOLIITOSTA JA AVIO-OIKEUDESTA - Puolisot saavat avio-oikeuden toistensa omaisuuteen avioliittoon

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Maaliskuu 2018

Markkinakatsaus. Maaliskuu 2018 Markkinakatsaus Maaliskuu 2018 Talouskasvuennusteet - Talouskasvu piristyy maltillisesti 2018 Talousindikaattorit (Economic Surprise Index) - Kehitys vuodesta 2012 Teollisuuden ostopäällikköindeksit -

Lisätiedot

Track record

Track record Track record 1. ETF-sijoitukset KEM + APAC Kiina ETF 16.2.2015 15.4.2015 58 32,1 % 5,4 % 26,7 % 2. ETF-sijoitukset KEM + APAC Intia ETF 16.2.2015 22.4.2015 65 0,3 % 7,1 % -6,8 % 3. Osakkeet Suomi Cargotec

Lisätiedot

Hajauttamisen perusteet

Hajauttamisen perusteet Hajauttamisen perusteet Tervetuloa webinaariin! Tavoitteena on, että opit hajauttamisen perusteet. On kuitenkin hyvä muistaa, että on olemassa muitakin huomioonotettavia yksityiskohtia, joita valistuneen

Lisätiedot

Osakemarkkinoiden näkymät ja suositukset

Osakemarkkinoiden näkymät ja suositukset Osakemarkkinoiden näkymät ja suositukset Sijoitusnäkymät ja suositukset perustuvat Sijoitussuositukset 27.8.2018 -raporttiin Kim Gorschelnik, pääanalyytikko Elokuu 2018 Lähde: S-Pankki (FIM) Analyysimetodi

Lisätiedot

METSÄTILAN MYYNTI SUKUPOLVENVAIHDOKSEN VAIHTOEHTONA SEKÄ EDUNVALVONTAVALTUUTUS. POLVELTA TOISELLE Metsätilan sukupolvenvaihdosmessut

METSÄTILAN MYYNTI SUKUPOLVENVAIHDOKSEN VAIHTOEHTONA SEKÄ EDUNVALVONTAVALTUUTUS. POLVELTA TOISELLE Metsätilan sukupolvenvaihdosmessut METSÄTILAN MYYNTI SUKUPOLVENVAIHDOKSEN VAIHTOEHTONA SEKÄ EDUNVALVONTAVALTUUTUS POLVELTA TOISELLE Metsätilan sukupolvenvaihdosmessut 18.03.2017 Laki ja Metsä Oy Tuomo Liikanen, OTM, metsätalousinsinööri(amk),

Lisätiedot

Avioehto. Marica Twerin/Maatalouslinja

Avioehto. Marica Twerin/Maatalouslinja Avioehto Marica Twerin/Maatalouslinja Avio-oikeus Avioliiton solmimisella ei ole vaikutusta puolisoiden omistusoikeuteen. Yhteisesti hankittu omaisuus tai yhteisesti taatut velat ovat yhteisiä. Avio-oikeudella

Lisätiedot

Wärtsilä Autocall 2 MARKKINOINTIMATERIAALI DANSKE 08Q0:

Wärtsilä Autocall 2 MARKKINOINTIMATERIAALI DANSKE 08Q0: MARKKINOINTIMATERIAALI DANSKE 08Q0: Wärtsilä Autocall 2 Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S Lainan ISIN-koodi: DK0030449129 Merkintäaika: 29.7 16.8.2019 Olet ostamassa tuotetta, joka ei ole yksinkertainen

Lisätiedot

UPM LAKIPALVELUT TIE ONNISTUNEESEEN SUKUPOLVENVAIHDOKSEEN. Kuopio 29.3.2014 Minna Ikonen Lakipalveluasiantuntija UPM Metsä

UPM LAKIPALVELUT TIE ONNISTUNEESEEN SUKUPOLVENVAIHDOKSEEN. Kuopio 29.3.2014 Minna Ikonen Lakipalveluasiantuntija UPM Metsä UPM LAKIPALVELUT TIE ONNISTUNEESEEN SUKUPOLVENVAIHDOKSEEN Kuopio 29.3.2014 Minna Ikonen Lakipalveluasiantuntija UPM Metsä SUKUPOLVENVAIHDOS ERILAISIA KYSYMYKSIÄ JA TAVOITTEITA Jokainen metsätilan omistajanvaihdos

Lisätiedot

Perintösuunnittelu Vero

Perintösuunnittelu Vero Perintösuunnittelu Vero2018 13.3.2018 Juhani Laine lakimies, tiiminvetäjä, OTT 14.3.2018 1 Perintösuunnittelu mitä se on? Perintösuunnittelu jäämistösuunnittelu Perittävä vaikuttaa eläessään omin toimenpitein

Lisätiedot

Optiot 2. Tervetuloa webinaariin!

Optiot 2. Tervetuloa webinaariin! Optiot 2 Tervetuloa webinaariin! Optiot 2 on jatkokurssi optioista kiinnostuneelle sijoittajalle. Webinaarissa jatketaan optioiden käsittelyä ja syvennymme johdannaisten maailmaan. Webinaarissa käydään

Lisätiedot

Valtuutetun on pidettävä valtuuttajalle kuuluvat raha- ja muut varat erillään omista varoistaan.

Valtuutetun on pidettävä valtuuttajalle kuuluvat raha- ja muut varat erillään omista varoistaan. YLEISIÄ OHJEITA VALTUUTETULLE Seuraavat ohjeet perustuvat edunvalvontavaltuutuksesta annetun lain (648/2007) säännöksiin sellaisina kuin ne lain voimaan tullessa 1.11.2007 olivat. Valtuutetun on oma-aloitteisesti

Lisätiedot

EDUNVALVONTAVALTUUTUS JA KÄYTÄNNÖN ESIMERKKEJÄ. HAY seminaari Sh muistineuvoja Jari Jokiluhta

EDUNVALVONTAVALTUUTUS JA KÄYTÄNNÖN ESIMERKKEJÄ. HAY seminaari Sh muistineuvoja Jari Jokiluhta EDUNVALVONTAVALTUUTUS JA KÄYTÄNNÖN ESIMERKKEJÄ HAY seminaari 21.9.2016 Sh muistineuvoja Jari Jokiluhta EDUNVALVONTAVALTUUTUS Siinä nimetään kuka hoitaa tulevaisuudessa omia asioita, jos niitä ei kykenen

Lisätiedot

Sijoittajan verotuksen perusteet

Sijoittajan verotuksen perusteet Sijoittajan verotuksen perusteet Vastuunrajoitus Tämä esitys on yleisesitys. Sijoittajaa kehotetaan perehtymään tarkemmin materiaalissa esitettyyn aiheeseen ja siitä laadittuun yksityiskohtaisempaan dokumentaatioon.

Lisätiedot

Danske Bank DDBO 3017: Nokia Autocall 2018. Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S Lainan ISIN-koodi: XS129002590

Danske Bank DDBO 3017: Nokia Autocall 2018. Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S Lainan ISIN-koodi: XS129002590 Danske Bank DDBO 3017: Nokia Autocall 2018 Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S Lainan ISIN-koodi: XS129002590 Nokia Autocall 2018 Nokian kurssi on laskenut muun markkinan mukana

Lisätiedot

ASIAKASVAROJEN SÄILYTTÄMINEN ELITE ALFRED BERGISSA. voimassa alkaen

ASIAKASVAROJEN SÄILYTTÄMINEN ELITE ALFRED BERGISSA. voimassa alkaen ASIAKASVAROJEN SÄILYTTÄMINEN ELITE ALFRED BERGISSA voimassa 21.9.2018 alkaen SISÄLLYSLUETTELO 1 TARKOITUS JA SÄÄDÖSTAUSTA 3 2 ASIAKASVAROJEN SÄILYTTÄMINEN 3 2.1 Rahavarat 3 2.2 Suomalaiset rahasto-osuudet

Lisätiedot

SUKUPOLVENVAIHDOKSEN VERO- YM. SEURAAMUKSIA. Vantaa 30.1.2010 Tuomo Pesälä, metsälakimies, Metsänhoitoyhdistysten Palvelu MHYP Oy

SUKUPOLVENVAIHDOKSEN VERO- YM. SEURAAMUKSIA. Vantaa 30.1.2010 Tuomo Pesälä, metsälakimies, Metsänhoitoyhdistysten Palvelu MHYP Oy SUKUPOLVENVAIHDOKSEN VERO- YM. SEURAAMUKSIA Vantaa 30.1.2010 Tuomo Pesälä, metsälakimies, Metsänhoitoyhdistysten Palvelu MHYP Oy Luovutuksesta monenlaisia seuraamuksia 1. Kenellä on päätösvalta luovutuksen

Lisätiedot

Ratkaisuvaihtoehdot SPVtilanteessa

Ratkaisuvaihtoehdot SPVtilanteessa Ratkaisuvaihtoehdot SPVtilanteessa 1. Kiinteistön kauppa 2. Lahja 3. Perintö/Testamentti Tärkeintä on aina ratkaisun toimivuus, ei verojen minimointi. Kiinteistön kauppakirja /lahjakirja on tehtävä määrämuotoisena

Lisätiedot

ASIAKKAAN SIJOITUSKOKEMUS JA VAROJEN ALKUPERÄ YRITYKSET JA MUUT YHTEISÖT

ASIAKKAAN SIJOITUSKOKEMUS JA VAROJEN ALKUPERÄ YRITYKSET JA MUUT YHTEISÖT ASIAKKAAN SIJOITUSKOKEMUS JA VAROJEN ALKUPERÄ YRITYKSET JA MUUT YHTEISÖT Sijoituspalvelua UB-konsernissa tarjoavan yhtiön (jäljempänä UB ) on sijoituspalvelulain ja rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen

Lisätiedot

VARAUDU AJOISSA Perintö ja lahja verosuunnittelun välineinä. Jari Oivo

VARAUDU AJOISSA Perintö ja lahja verosuunnittelun välineinä. Jari Oivo VARAUDU AJOISSA Perintö ja lahja verosuunnittelun välineinä Jari Oivo PERINTÖ- JA LAHJAVERO PERINTÖ- JA LAHJAVERO ERIYTETTY VEROTETTAVAN PERINNÖN ALARAJA 20.000 EUROA HELPOTUKSIA LESKELLE JA ALAIKÄISILLE

Lisätiedot

Edunvalvontavaltuutus

Edunvalvontavaltuutus Edunvalvontavaltuutus Suomen Senioriliike ry, Pirkanmaan osasto Lielahtikeskus, 6.9.2016 OTM, KTM Tuija Palo / Lakitoimisto Modus Oy Sisältö, edunvalvontavaltuutus Itsemääräämisoikeus Miten eroaa tavallisesta

Lisätiedot

MARKKINAKATSAUS TO U K O K U U

MARKKINAKATSAUS TO U K O K U U MARKKINAKATSAUS TO U K O K U U 2 0 1 9 OSAKEMARKKINAT ELPYIVÄT VAHVASTI ALKUVUODEN AIKANA Osakemarkkinoiden alkuvuoden tuotot ovat olleet vahvoja Yhdysvalloista parhaimmat tuotot, Eurooppa on pysynyt mukana

Lisätiedot

Haluatko parempaa tuottoa rahoillesi?

Haluatko parempaa tuottoa rahoillesi? Sijoitusvakuutus Haluatko parempaa tuottoa rahoillesi? Mandatum Lifen Sijoitusvakuutus sopii hyvin sekä omasta että läheisten taloudellisesta turvasta huolehtimiseen, kertyneiden varojen pitkäaikaiseen

Lisätiedot

Vakuutuskuori vai sijoitusrahasto. Vesa Korpela lakiasiain johtaja

Vakuutuskuori vai sijoitusrahasto. Vesa Korpela lakiasiain johtaja Vakuutuskuori vai sijoitusrahasto Vesa Korpela lakiasiain johtaja Välillinen sijoittaminen verotuksessa Sijoituskohde Vakuutusyhtiö Sijoitusrahasto Sijoituskohde Sijoituskohde Välillinen sijoittaminen

Lisätiedot

Metsätilan sukupolvenvaihdosmessut 8.11.2014

Metsätilan sukupolvenvaihdosmessut 8.11.2014 Metsätilan sukupolvenvaihdosmessut 8.11.2014 Etelä Pohjanmaan Osuuspankki Suvi Katariina Kangastie Sisältö Perimysjärjestys Testamentti Edunvalvontavaltuutus Lakipalvelut 3 Perimysjärjestys Testamentti

Lisätiedot

Osakekaupankäynti 2, jatkokurssi

Osakekaupankäynti 2, jatkokurssi Osakekaupankäynti 2, jatkokurssi Tervetuloa webinaariin! Webinaarissa käydään läpi käsitteitä kuten osakeanti, lisäosinko sekä perehdytään tunnuslukuihin. Lisäksi käsittelemme verotusta ja tutustumme Nordnetin

Lisätiedot

Portfolio Bond Sijoitusvakuutus

Portfolio Bond Sijoitusvakuutus Portfolio Bond Sijoitusvakuutus Tehokas ja joustava sijoitusvaihtoehto SEB Life on Pohjoismaiden johtava asiakkaalle räätälöityihin henkivakuutussijoituksiin erikoistunut henkivakuutus yhtiö. Henkivakuutusyhtiö

Lisätiedot

Nokia Autocall 2. Danske Bank DDBO FE49:

Nokia Autocall 2. Danske Bank DDBO FE49: Danske Bank DDBO FE49: Nokia Autocall 2 Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S. Lainan liikkeeseenlaskijan asiamies: Danske Bank Oyj Lainan ISIN-koodi: XS1531143748 Päivitetty 7.12.2016

Lisätiedot

ASIAKKAAN SIJOITUSKOKEMUS JA VAROJEN ALKUPERÄ YRITYKSET JA MUUT YHTEISÖT

ASIAKKAAN SIJOITUSKOKEMUS JA VAROJEN ALKUPERÄ YRITYKSET JA MUUT YHTEISÖT ASIAKKAAN SIJOITUSKOKEMUS JA VAROJEN ALKUPERÄ YRITYKSET JA MUUT YHTEISÖT Sijoituspalvelua UB-konsernissa tarjoavan yhtiön (jäljempänä UB ) on sijoituspalvelulain ja rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen

Lisätiedot

Henkivakuutus osana perintösuunnittelua Mihin henkivakuutusta tarvitaan? VERO 2016. Paula Salonen toimitusjohtaja Keskinäinen Vakuutusyhtiö Kaleva

Henkivakuutus osana perintösuunnittelua Mihin henkivakuutusta tarvitaan? VERO 2016. Paula Salonen toimitusjohtaja Keskinäinen Vakuutusyhtiö Kaleva Henkivakuutus osana perintösuunnittelua Mihin henkivakuutusta tarvitaan? VERO 2016 Paula Salonen toimitusjohtaja Keskinäinen Vakuutusyhtiö Kaleva Henkivakuutus pahan päivän varalle kattamaan äkillisen

Lisätiedot

Sampo Autocall. Danske Bank DDBO FE64:

Sampo Autocall. Danske Bank DDBO FE64: Danske Bank DDBO FE64: Sampo Autocall Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S. Lainan liikkeeseenlaskijan asiamies: Danske Bank Oyj Lainan ISIN-koodi: XS1577777938 Sampo Autocall Sampo

Lisätiedot

ETELÄ-EUROOPPA STRUKTUURILAINA 2

ETELÄ-EUROOPPA STRUKTUURILAINA 2 Danske Bank DDBO 2030: ETELÄ-EUROOPPA STRUKTUURILAINA 2 Myynnissä 31.10.2014 asti Laina-aika: 6.11.2014-20.11.2019 Etelä-Eurooppa Struktuurilaina 2 Etelä-Euroopassa on nähtävissä taloustilanteen kohenemisen

Lisätiedot

Perintösuunnittelu Vero

Perintösuunnittelu Vero Perintösuunnittelu Vero2017-15.3.2017 Juhani Laine lakimies, tiiminvetäjä, OTT 16.3.2017 1 Perintösuunnittelu mitä se on? Perintösuunnittelu jäämistösuunnittelu Perittävä vaikuttaa omin toimenpitein tulevan

Lisätiedot

Osakemarkkinoille indeksien kautta. 2.9.2014 Lassi Järvinen, Nordea Markets

Osakemarkkinoille indeksien kautta. 2.9.2014 Lassi Järvinen, Nordea Markets Osakemarkkinoille indeksien kautta 2.9.2014 Lassi Järvinen, Nordea Markets Mrd. dollaria Pörssinoteerattujen tuotteiden määrä kasvanut merkittävästi 2000-luvulla 6 000 3 000 5 000 2 500 4 000 2 000 3 000

Lisätiedot