5/2008 ADHD-liiton jäsenlehti Isovanhemmuudesta ja isovanhempien yhdistyksestä, s 8-11 Kylämummi- ja vaari -toiminnasta iloa kaiken ikäisille, s 14-15 1 Kokemuksia erityislapsen kasvatuksesta, s 16-19 5 /2008
TÄSSÄ LEHDESSÄ 3 Pääkirjoitus 4 Järjestösihteeri: Elämän juuret 5 Kolumni: Tukiverkossa ei rimpuilla 8-11 Isovanhemmuudesta ja isovanhempien yhdistyksestä 12 ADHD-liiton uutisia 13 Jäsenyhdistyksen kertomaa: Pääkaupunkiseudun ADHD-yhdistyksen kesäretki 14-15 MLL:n Kylämummi ja - vaari -toiminnasta iloa kaiken ikäisille 16-19 Jäsenyhdistyksen kertomaa: Kokemuksia erityislapsen kasvatuksesta 22-25 Jäsenyhdistykset 28-29 Jäsenyhdistyksen kertomaa: Positiivinen Inka ja ADHD 29 Jäsenyhdistyksen kertomaa: Äksyjen perheloma heinäkuussa 30 Hyviä harrastuksia Curling 31 Kirja-arvioita 32 ADHD-liiton Puheenjohtaja- ja sihteeripäivät sekä liittokokous 33 ADHD-liiton toimintakalenteri Takakansi ADHD-vanhemman kohtaaminen neuvolassa -koulutuksen ohjelma ADHD-liitto ry Liitto edistää ja tukee ADHD -oireisten (Attention Deficit Hyperactivity Disorder) henkilöiden kuntoutusta, koulutusta, hoitoa, kasvatusta ja persoonallisuuden kehitystä. Liitto toimii ADHD -perheiden, opetus-, terveys- ja sosiaalialan ammattilaisten sekä muiden ADHD:sta kiinnostuneiden yhdyssiteenä. ADHD liitto ry, ADHD-förbundet rf Sitratie 7, 00420 HELSINKI Puh. (09) 4541 1120 Faksi (09) 4541 1123 adhd@adhd-liitto.fi www.adhd-liitto.fi Puhelinpalveluaika: ma-pe klo 9-11 Toiminnanjohtaja Virpi Dufva Puh. (09) 4541 1140, 045 636 1841 virpi.dufva@adhd-liitto.fi Järjestösihteeri Liisa Lahermaa Puh. (09) 4541 1121, 050 400 6478 liisa.lahermaa@adhd-liitto.fi Tiedottaja Jari Hämäläinen, Puh. (09) 4541 1144, 045 636 1842 jari.hamalainen@adhd-liitto.fi Kuntoutuspäällikkö Mirja Heikkilä Puh. (09) 4541 1141, 040 777 1207 mirja.heikkila@adhd-liitto.fi ADHD-liiton hallituksen puheenjohtaja, Teija Jalanne Puh. 040 778 2677, puheen.johtaja@adhd-liitto.fi Kuntoutus- ja koulutussihteeri Tanja Arffman Puh. (09) 4541 1120, 045 657 7876 tanja.arffman@adhd-liitto.fi Toimistotyöntekijä Arja Salo Puh. (09) 4541 1120 toimisto@adhd-liitto.fi POHJOIS-SUOMEN ALUETOIMISTO Isokatu 47, 90100 OULU Aluesihteeri Anu Kippola-Pääkkönen Puh. (08) 339 696, 045 657 8720 anu.kippola-paakkonen@adhd-liitto.fi ADHD-liiton toiminnan tukemiseksi tarkoitetut rahalahjoitukset voi osoittaa tileille: SAMPO: 800017-71010197 Nordea: 126230-112404 Osuuspankki: 578010-214497 Varainhankintalupanumero: OKU 1739 A / 15.11.2006 Voimassa ajalla 1.12.2006-30.11.2008 5 /2008 2
PÄÄKIRJOITUS KUSTANTAJA JA JULKAISIJA ADHD-liitto ry Sitratie 7 00420 HELSINKI PÄÄTOIMITTAJA Virpi Dufva puh. (09) 4541 1140 TOIMITUSSIHTEERI Jari Hämäläinen puh. (09) 4541 1144 TOIMITUSKUNTA Teija Jalanne Virpi Dufva Mikko Laine Riitta Virtanen Rauno Veijanen Jari Hämäläinen ILMOITUKSET, TILAUKSET JA LASKUTUS ADHD-liitto ry puh. (09) 4541 1120 faksi (09) 4541 1123 adhd@adhd-liitto.fi ILMOITUSHANKKIJA Reima-Media Oy Reima Hätinen puh. (09) 8044 087 PAINOPAIKKA Kirjapaino Uusimaa, Porvoo KUVAT Futureimagebank.com ILMESTYMISAJAT VUONNA 2008 aineisto ilmestyy 6. 14.11. viikko 51 ADHD-lehti ilmestyy neljä kertaa vuodessa, lisäksi ilmestyy yksi tai kaksi teemanumeroa. Lehti 1/2008 on Kuntoutusnumero ja lehti 4/2008 on Ammatti ja työ -teemanumero TILAUSHINNAT Vuosikerta 35 euroa, Lahjatilaus (jäsenet) 20 euroa. Jäsenille lehti tulee jäsenetuna. Tässä lehdessä julkaistut artikkelit / kirjoitukset eivät välttämättä edusta ADHD-liiton, toimituskunnan, päätoimittajan tai toimitussihteerin näkemyksiä. ISSN: 1459-5753 Niin se kesä syksyyn kääntyi ADHD-liitossa ja sen jäsenyhdistyksissä on toiminta kesän ja lomakauden jälkeen taas aktiivista. Jäsenyhdistyksissämme kokoontuu yhteensä 52 toimivaa kerhoa ja ryhmää eri puolilla maata. Tämä toiminta ei synny itsestään, vaan tarvitaan aktiivisia, vapaaehtoisia ohjaajia ja ryhmänvetäjiä. Haluan kiittää kaikkia jäsenyhdistystemme toimijoita, jotka antavat omaa vapaa-aikaansa yhdistyksensä toimintaan. Teette arvokasta työtä ja kaikkien panosta tarvitaan, jotta yhdistykset pysyvät aktiivisina ja kerhot sekä ryhmät toiminnassa. Jäsenyhdistystemme toiminta tarjoaa monelle osallistumisen mahdollisuuden. Mikäli sinulle itsellesi sopivaa kerhoa tai ryhmää ei löydy, kannattaa asia ottaa puheeksi omassa yhdistyksessä. Ehkä sinä voisit toimia promoottorina uuden kerhon tai ryhmän järjestämisessä. Myös ADHD-liiton järjestösihteeriltä ja aluesihteeriltä saa kerho- ja vertaisryhmätoimintaan liittyvää ohjausta ja tukea. Syyskuussa ADHD-liitto järjesti vertaisryhmäohjaajien koulutusviikonlopun Espoossa. Iloksemme huomasimme kuinka paljon meillä on innostuneita jäseniä valmiita antamaan omaa panostaan vapaaehtoistoiminnassa. Vertaisryhmäohjaajien koulutustapahtuma mahdollistaa myös tutustumisen toisten jäsenyhdistysten toimijoihin, ja tuttujen henkilöiden kanssa on helpompi vaihtaa kokemuksia ja ajatuksia pitkin vuotta. Tämä sama tutustumisen mahdollisuus on myös liiton puheenjohtaja- ja sihteeripäivillä. Tänä vuonna päivät ja liittokokous pidetään marraskuun puolivälissä Mikkelissä. Teemana on Jäsenyhdistykseltä jäsenyhdistykselle. Koulutuksessa keskitytään käsittelemään yhdistystoimintaa. ADHD-liiton jäsenyhdistykset saavat mahdollisuuden kertoa toisilleen kokemuksiaan omasta toiminnastaan. Jäsenyhdistyksiimme on tullut uusia toimijoita, jotka ovat toivoneet koulutusta yhdistystoimintaan liittyvistä asioita. Niitä, sisältäen myös lainsäädäntöä, käydään läpi asiantuntijan ohjauksessa. Ne puheenjohtajat ja sihteerit, jotka yhdistystoiminnan perustiedon jo omaavat, saavat mahdollisuuden esittää omia, haastaviakin kysymyksiä yhdistystoiminnan- ja -lainasiantuntijalle. Kunnissa eletään mielenkiintoisia aikoja Kunnallisvaalien lähestyessä. Meillä on hyvä mahdollisuus muistuttaa vaaliehdokkaita myös ADHD-liiton ja sen jäsenyhdistysten eteenpäin ajamista asioista. Toivottavasti eri jäsenyhdistystemme edustajat esittelevät vaaliehdokkaille viime kevätkokouksessa hyväksytyn edunvalvontasuunnitelman sisältöä, ja toki myöhemminkin pitkin valtuustokautta valtuutetuiksi valituille. Mitä useampi meistä näitä asioita eteenpäin vie, sen enemmän ADHD-oireisten ja heidän läheistensä arki tulee myös kuntapäättäjille tutuksi ja näkyväksi. Edunvalvonta-esite löytyy liiton www-sivuilta ja sitä jaetaan myös jäsenyhdistyksiemme kautta. Tässä lehdessä käsitellään useammassa artikkelissa isovanhemmuutta. Se sai minut muistelemaan yhteisiä hetkiä lapsuudessa omien isovanhempieni kanssa. Mammani toi myymäläautoreissuiltaan viikoittain minulle ja sisaruksilleni yhteisen karamellipussin. Kukin lapsi sai vuorollaan toimia talonmiehenä ja jakaa pussin sisällön. Jos jako ei mennyt tasan, sai talonmies pitää ylimääräiset itsellään. Tämä Mamman tapa toimia opetti meille mm. oman vuoron odottamista. Se kasvatti myös pettymyksen sietokykyä, jos jako sattuikin joskus omalla kohdalla menemään tasan. Meidän kannattaa muistaa yhdistystemme toiminnassa myös ikäihmisten osallistumismahdollisuus. Moni lapsi tarvitsee vanhempiensa lisäksi muitakin aikuisia vapaa-aikaansa ja arkeensa. Jos ei omia isovanhempia ole tai he asuvat kaukana, kannattaa selvittää, olisiko varamummin tai -vaarin löytäminen mahdollista. Värikästä syksyn jatkoa Virpi Dufva 3 5 /2008
J Ä R J E S T Ö S I H T E E R I Elämän juuret Tuuli ei halua puhaltaa rajusti nuoriin puihin siksi, että se haluaisi kaataa puut, vaan siksi, että ne kasvattaisivat vahvemmat juuret. Saaristolaisten viisautta. Meillä kaikilla on juuret, elämän juuret. Juuret juontavat vahvasti lapsuuteen ja nuoruuteen, elämän alkutaipaleeseen. Jokaisella meistä on erilaiset juuret. Toisella on onnelliset juuret, toisella hieman onnettomammat. Toinen voi puhua juurettomuudesta ja toinen jopa etsiä juuriaan. No, ehkä pientä sanaleikkiä, mutta me ihmiset emme synny tähän maailmaan tyhjiöön vaan sukupolvien ketjuun. Tuo aiempi lenkki on antamassa meille pohjaa elämän juurille. Kuinka paljon elämän viisautta ja kokemusta onkaan tuossa aiemmassa lenkissä, isovanhempien elämässä. Kuinka onnellinen onkaan lapsi mummin tai ukin sylissä kuunnellessaan aikoja elettyjä, tarinoita menneisyydestä mummin tai ukin lapsuudesta. Tuo on varmaan se 5 /2008 idyllinen ihannekuva, mutta todellisuutta ja arkipäivää on monen sadan kilometrin välimatkat, vanhusten yksinäisyys ja sairaudet. Jotkut lapset eivät ole koskaan tavanneet isovanhempiaan, joskus vanhemmat eivät halua vierailla omien vanhempien luona tai eivät arjen kiireessä ole ehtivinään. Sanotaan myös, että vanhempi voi olla ankara omille lapsilleen, mutta hyvinkin lempeä lapsenlapsilleen. Niin tai näin jokaisella vanhuksella, oli hän sitten isovanhempi tai ei, on tarina kerrottavana, oma elämäntarinansa. Ja kuinka mielellään pienet korvat ovatkaan näitä tarinoita kuuntelemassa. Mutta isovanhempi ei tänä päivänä tarvitse olla oma, samaa sukua. Tänä päivänä isovanhempia voi vuokrata ja lainata, kuten tässä lehdessä toisaalla kerrotaankin. En voi olla vielä tähän lopuksi kertomatta tarinaa vanhainkodin johtajasta, joka aamuisin töihin tullessaan ihaili vanhainkodin isoa pihaa, vihreää 4 nurmikenttää. Hän mietti, kuinka hauskaa nurmikentällä olisikaan potkia palloa. Siitäpä virisi ajatus, jonka lopputuloksena oli jokaviikkoinen tiukka kahden nappulajoukkueen kohtaaminen vihreällä nurmikentällä. Yleisönä kentän laidalla olivat vanhainkodin asukkaat, kuka pyörätuolissa, kuka tavallisella penkillä istuen lämpimiin huopiin kääriytyneenä makkaraa mutustaen. Pienet jalkapallopelaajat saivat pelilleen harvinaisen innostuneen ja kannustavan yleisön. Harmaahapsinen yleisö sai taasen olla mukana jakamassa poikien ja tyttöjenkin liikunnan riemua ja elämän iloa. Vanhainkodin johtaja vielä kertoi, että tämä toimintamalli on kaikkien kopioitavissa! Liisa Lahermaa järjestösihteeri ADHD-liitto ry
K O L U M N I Kirjoittaja on kahden pojan äiti. Pian 11-vuotias esikoinen sai ADHD-diagnoosin eskari-iässä, yhdeksää lähenevän pikkuveljen kohdalla aihetta tutkimuksiin ei ole ollut. Virtaa molemmissa riittää kiitettävästi. Äidissä vähemmän. Tukiverkossa ei rimpuilla Kirjoitin eräässä aiemmassa kolumnissani tukihenkilöstä. Hänestä, toiveideni tukihenkilöitymästä, muodostuikin kirjoituksen edetessä ylen utopistinen, mutta erinomaisesti esikuvaksi kelpaava olento ei oikeastaan mikään tukihenkilö, vaan äiti, jollainen toivoisin itsekin jaksavani enimmäkseen olla. Tällä kertaa sain kuitenkin pohdittavakseni yksittäisen tukihenkilön sijaan kokonaisen tukiverkon. Aloitin läheltä ja mietin omaani: uusperheellisen tukiverkko on ainakin kirjava ja muodoiltaan ehkä hivenen epätavanomainenkin. Jotkin verkon osat ovat purkautuneet tai leikkautuneet pois kaikissa koetuissa mylläköissä, mutta paljon aina ollutta on edelleen tallella ja uusiakin osia on mukaan kutoutunut. Enimmäkseen tilanne on sellainen, että apua on saatavissa, kun sitä tarvitaan. Tuen ja konkreettisen avun saamisessa kaikkein vaikeinta on varmaankin sen pyytäminen, miksei vastaanottaminenkin: miten sitä tunteekin olevansa aina jonkin tarpeessa? Toki autan itsekin toisia parhaan kykyni mukaan, ja joskus tuensaanti- ja -antoverkot osuvat osin päällekkäin. Useammin käy kuitenkin niin, että saan tukea tai apua yhdestä suunnasta ja annan sitä itse toisaalle, eivätkä niin sanotut tilit tunnu koskaan tasaantuvan. On myös niin, että vaikka iloista antajaa kuinka Jumala rakastaisi, erinäisistä muista tahoista nyt puhumattakaan, tulee raja vastaan ennemmin tai myöhemmin. Antajalla, saajalla tai molemmilla. Millainen sitten olisi ihanteellinen tukiverkko? Kyllin laaja ainakin: kun kuormitus jakaantuu mahdollisimman tasaisesti ja laajalle alalle, ei yksikään yksittäinen solmu räjähdä liian kovasta rasituksesta. Mutta ovatko parhaat tukiverkot kuitenkin juuri niitä tiiviitä ja pikkuisia, läheisiä ja lämpöisiä kuin mummon kutoma shaali? Ja kuinka laajalle sitä pieni ihminen edes jaksaisi verkkojaan levitellä? Tukiverkkojakin on sitä paitsi huollettava, ihan samoin kuin muitakin vastaavia vehkeitä: käytön jälkeen ne on tarkistettava vaurioiden varalta, selvitettävä sotkut, paikattava reiät, ja annista annettava iso kiitos. Tuen ja konkreettisen avun saamisessa kaikkein vaikeinta on varmaankin sen pyytäminen, miksei vastaanottaminenkin Meillä hyvinvointivaltiossa oikein suurimittaisen tukiverkon tarjoaa tiemmä yhteiskunta. Hyvinkasvatettuna hyvinvointikansalaisena olen tietenkin kiitollinen siitä, että sellainen on, ainakin teoriassa, olemassa. Suhteellisen tiuhaan on kuitenkin tullut mieleen myös se, ettei sen kanssa rimpuilusta taida ihan aina vaivaa vastaavaa iloa taikka hyötyä olla. Monissa tukimuodoissa perusajatus ja -tarkoitus ovat hyviä, mutta käytännön toteutus on kirjavaa ja tökkii toisinaan pahemman kerran: täytetään paljon lomakkeita, tehdään runsaasti selvityksiä, tavataan useita eri ihmisiä, ja pian saadaan aloittaa kaikki alusta uudelleen. Joku tai jokin on kesken kaiken muuttunut: se kiva tyyppi vaihtanut työpaikkaa, sen esimies toimenkuvaa tai joku ylempi taho vaadittujen liitteiden määrää ja muotoa. Tämä siis siinä parhaassa tapauksessa, että on onnistunut saamaan koko verkon syrjästä kiinni kaikilta sekään ei onnistu. Villeimmissä kuvitelmissani hellin ajatusta koko kylä -mallista. Monista muistakin yhteyksistä tuttu, ylätasolta organisoimaton vertaisverkko voisi toimia ihan oikeasti: pidetään me yhdessä huolta oman kylämme ihmisistä. Vanhoista, pienistä, väsyneistä, yksinäisistä, vähän sekopäisistä, kaikista, niistä normeihin mahtuvistakin. Lähdetään uuteen suuntaan ja muodostetaan epävirtuaalisia lähiverkkoja, ollaan ihan oikeasti saatavilla. Vaikka omassa talossa ensin. Tutustutaan siihen naapurin kiukkuiseen pappaan, jospa se osoittautuisikin kamalan mukavaksi. Autetaan sitä viereisen rapun riiviötä paikkaamaan fillarin kumi, kun se pähkäilee sitä yksinään pihalla. Annetaan, ja saadaan. Ei yhden tarvitse kaikista huolta kantaa eikä kaikkia kannatella, mutta pienikin panos jokaiselta on jo paljon tukea yhteensä. Meille kaikille. Kyllä kai meistä kiireisinkin pystyisi ja ehtisi jotakin tekemään, vaikka pientäkin, tukiverkottumisen hyväksi. Ettei kenenkään tarvitsisi jäädä kokonaan ulkopuolelle, eikä verkkoon päästyään siinä henkeään haukkoen rimpuilla. Ideoita vastaanotetaan, nimimerkillä Mun tukiverkko on sun tukiverkko. Teksti: Tiia Suomivuori 5 5 /2008
5 /2008 6
7 5 /2008
Isovanhemmuudesta ja isovanhempien yhdistyksestä Suomen Isovanhemmat ry on perustettu 16.9.2002. Tavoitteiksi asetimme mm: auttaa isovanhempia ja muita aikuisia tukemaan lapsiperheitä, päiväkoteja ja kouluja näiden kasvatustehtävässä siirtää kulttuuriperintöä ja lisää sukupolvien välistä myönteistä vuorovaikutusta tukee erityisesti niitä lapsia, joilla ei ole mahdollisuutta isovanhemmuuden kokemiseen vaikuttaa kansalaismielipiteeseen ja päättäjiin hyvän kasvuympäristön rakentamiseksi lapsille ja nuorille Ja sitten vähän taustaa Yleensähän yhdistykset syntyvät äänettömästi, mutta lähes kuusivuotias Suomen Isovanhemmat ry -yhdistys aloitti kuuluvasti 12.2.2003 Sininen hetki -konsertilla Helsingissä, Temppeliaukion kirkossa. Esiintyjinä oli huomattava joukko oopperataiteen mestareita, isovanhempia kaikki mm; Ritva Auvinen, Jorma Hynninen, Pentti Perksalo, Sauli Tiilikainen, Taru Valjakka, Tapani Valtasaari sekä näyttelijä Pentti Siimes, isoisä hänkin. Kalliokirkkosali oli lisätuoleja myöten aivan täysi! Hyvän alun jälkeen oli helppo jatkaa konserteilla ja nyt niitä on ollut jo seitsemän kertaa ja jatkoa seuraa taas 13.3.2009 klo 13.13 samassa paikassa, samalla nimellä. Jäseniä, kuuden alkujäsenen jälkeen, on jo liki 500, ympäri Suomen Tammisaaresta Sodankylään, Vaasasta Joensuuhun. Olemme pyrkineet verkottumaan ja käytännön yhteistyöhön muiden lasten ja nuorten kanssa toimivien tahojen kanssa. Päiväkoti-, koulu-, ja kirjastomummot /-vaarit ovat toivottuja vieraita näissä työpisteissä. Aikaamme vaivaavan ongelman helpottaminen; vanhempien ja yleensä aikuisten ajan riittäminen lapsille ja nuorille on suuri ja haasteellinen tehtävä monille tahoille, myös yhdistyksellemme. Lasten ja nuorten kuin myös isovanhempien ongelmat ja ilot ovat tulleet monimuotoisesti esiin. Lapset ja isovanhempi-ikäiset ymmärtävät toisiaan varsin hyvin. Vaarin vanhat kuvat, tarinat ja vanha osaaminen ovat nykylapsille rauhallista vaihtelua, mutta myös haasteellista puuhastelua. Turvallisuuden tunne ja tiettyjen rutiineiden oppiminen aikuisten kanssa, antaa hyvän pohjan sosiaaliselle kas- 5 /2008 8
vulle ja yhteisöllisyydelle. Samalla opitaan erilaisuuden sietämistä ja auttamisesta tulee hyve. Heurekan syksyisille Ikäihmisten tiedepäiville olemme tehneet oman osiomme, nyt lokakuussa historiateeman ympärille. Omia teematapahtumia ja pienimuotoisia -seminaareja Isovanhemmuuden mahdollisuuksista, olemme järjestäneet monilla paikkakunnilla, myös tänä syksynä. Perinteiden siirtäminen sukupolvelta toiselle on yhdistyksemme merkittävä tehtävä. Kirjoitus- ja vanhojen valokuvien käsittelykursseja olemme järjestäneet ja järjestämme. Nopeasti muuttuvassa, teknistyvässä maailmassa lapset tarvitsevat yhä enemmän ymmärtävää olkapäätä ja kuuntelevaa korvaa. Tähän tehtävään isovanhemmat ovat valmiit. Tänä syksynä uudistuvilta www.isovanhemmat.fi -sivuiltamme löytyy lisää mennyttä ja tulevaa. Mikäli olette kiinnostuneita toiminnastamme, niin olemme käytettävissänne. Hyvää vuoden jatkoa! Pekka Leinonen puheenjohtaja, opetusneuvos Suomen Isovanhemmat ry Havaintoja ADHD:sta eli tarkkaavuus- ja yliaktiivisuushäiriöstä äidin, opettajan, ADHD-ohjaajan sekä isoäidin silmin Jos on tilaisuus pidempään seurata ADHD-lapsen toimintaa, saattaa havaita seuraavanlaisia piirteitä. Hän on keskittymiskyvytön, lyhytjännitteinen ja impulsiivinen. Häntä voidaan arvioida myös sanalla huolimaton, mutta ehkä ei olekaan kyse samankaltaisesta huolimattomuudesta kuin meillä muilla, ns. normaaleilla ihmisillä. Usein ADHD-lapsi on älykäs, mutta rajoitustensa vuoksi älykkyydestään huolimatta myös helposti alisuoriutuja. Mielestäni kuvaa luonnetta, jos häntä sanotaan itsepäiseksi tai riidanhaluiseksi. Sitä hän toki voi olla, mutta kaikki eivät ole. Kuitenkin hän sietää huonosti pettymyksiä ja hänellä saattaa olla vaikeuksia ihmissuhteissaan, jotka johtuvat osaltaan myös kanssaihmisten, esim. sukulaisten tai opettajien rajallisuudesta suvaita ja ymmärtää häntä. Paljon kärsivällisyyttä ja ohjausta vaatii myös se, ettei hän lyhytjännitteisyydessään kykene arvioimaan oman toimintansa seurauksia tai kyvystään arvioida omien voimiensa riittävyyttä. Mieliala voi myös vaihdella, ja hän on joko yliaktiivinen tai alavireinen. Lääkkeet saattavat auttaa häntä tässä tilanteessa siten, että osa piirteistä lievenee tai helpottuu. Miten häiriö ilmenee? On hyvä tietää, että ADHD on häiriö aivojen välittäjäaineissa eli noradrenaliinin, dopamiinin ja serotoniinin tuotannossa. Kun aivojen välittäjäaineissa ei ole riittävästi tuotantoa, ryhtyy henkilö itse nostamaan aktivaatiotasoaan liikkumalla ja touhuamalla, myös ns. puheripuli on tätä samaa tason nostoa. Kun lapsi sitten kuvatulla tavalla itse nostaa aktivaatiotasoaan, ympäristön ihmiset tulkitsevat sen häiriöksi. Silloin kanssaihmiset reagoivat ja niinpä ADHD-lapsen vanhemmat saavat usein vastaanottaa kiukkuisia tai tuomitsevia viestejä siitä, kuinka huonosti he ovatkaan lapsensa kasvattaneet. Usein lapsi itsekin vaistoaa ympäristön tyytymättömyyden itseensä ja saattaa masentua joutuessaan kuin noidankehään omien yritystensä ja ympäristön vaatimusten suhteen. Lapsi toimii kuin duracell-patteri eli jatkuvaa toimintaa on vaikea saada loppumaan, kun se on päässyt vauhtiin, ja myös vireystilan vaihtaminen on vaikeaa, eli kun duracellin saa viimein nukahtamaan, niin herääminen onkin taas oma numeronsa. ADHD-lapsi ja vanhemmat Vanhemmilleen lapsi on haaste, koska hän vaatii jatkuvaa huomiota ja toiminnanohjausta. Koululaisenakaan hän ei kykene hahmottamaan aikataulua eikä ajankulua, ja kokonaisuuksien hoitaminen on täten itsenäisesti vaikeaa. Hän ei kykene pitämään tavaroitaan järjestyksessä ja huoneen siivoamisessa hän ei keksi, mistä/miten sen aloittaisi. Koulutehtävien hoito vaatii aikuisen ohjausta, ettei lapsen tarkkaavaisuus karkaisi asiasta, vaan pysyisi kokonaisuuksissa. Usein käy niin, että lapsi upottaa koko energiansa yhteen matematiikan laskuun ja saatuaan siihen tuloksen, ehkä pakkaa kirjat laukkuunsa aamullista kouluun lähtöä varten, sillä hän ei todellakaan muista, että läksyjä oli vielä paljon tekemättä muistakin oppiaineista. Mikä voisi auttaa levottomassa ympäristössä? Koululuokkien, päiväkotien ja välituntien ilmapiiri saattaa olla kovin levoton. Moni ADHD-lapsi kokee päivän vilkkaan ympäristön niin levottomaksi, että paras rauhoittumisen aika on yöllä, kun hänellä ei ole pakonomainen tarve koko ajan skannata ympäristön tapahtumia. Tämä vain johtaa usein siihen, että lapsi valvoo pitkälle yöhön ja aamulla on sitten vaikea päästä uuteen vireystilaan. Tästä syntyy helposti kierre, ja ADHD-henkilö voi tarvita apua nukahtamiseen ihan aikuiseksi asti. Silloin rauhoittava hieronta ja/tai musiikki saattavat auttaa. Oman itsensä arviointi (metakognitiiviset taidot) Impulsiivisuus voi olla suuri ongelma, sillä lapsi ei kykene riittävän nopeasti arvioimaan, onko hänen tekonsa järkevää tai mitä tekemisestään seuraa, vaan tarttuu kenties impulsiivisesti pomppien joka asiaan ja miettii vasta jälkeenpäin sen 9 5 /2008
järkevyyttä. Niinpä monet ADHDlapset ovat jatkuvissa ongelmissa ja ihmettelevät itsekin, että kuinkas tässä taas näin kävi Miksi vanhemmat väsyvät? Lapsen vanhemmat ovat usein hyvin väsyneitä joutuessaan jatkuvasti kohtaamaan lapsensa ongelmia, joihin vielä ympäristö asennoituu tuomitsevasti. Positiivista suhtautumista elämään ei ruoki se, että jokapäiväisessä arjessa tulee päivittäin toistuvaa negatiivista palautetta lapsesta. Voisivatko isovanhemmat auttaa? Moni koti onkin kokenut, että isovanhempien apu on voinut suuresti auttaa, jos ja kun mummot ja vaarit ovat nähneet ja ymmärtäneet oman lapsensa tilanteen ja sitten mahdollisuuksiensa mukaan pyrkineet olemaan läsnä. 5 /2008 He voivat auttaa omaa lastaan antamalla tälle omaa aikaa samalla kun itse viettävät ns. laatuaikaa lapsenlapsensa kanssa. Näin he konkreettisesti tukevat lapsen vanhempia. Lapselle taas on helpottavaa, jos kodin lisäksi löytyy paikka ja syli, jossa lapsi voi tuntea tulevansa rakastetuksi ja hyväksytyksi siten, ettei hän koko ajan saa olemisestaan tai tekemisistään vain negatiivista palautetta. Mitä yhdessä tekisimme? ADHD-lapset ovat usein motorisesti ylivilkkaita ja kaipaisivat koko ajan mielekästä toimintaa arkeensa. Vanhemmat eivät yksin voi sitä jatkuvasti järjestää, kun perheessä saattaa olla muitakin lapsia, jotka myös vaativat vanhempiensa huomiota. Isovanhemmat saattavat tällöin olla korvaamaton apu vaikkapa järjestämällä yhteistä ohjelmaa lapsen kanssa, esim. kalareissu vaarin kanssa, perheretki johonkin 10 kohteeseen, kukkien istutuspäivä tai muuta mukavaa puutarhahommaa, nurmikon leikkausta, mummolassa leipomista, lettujen paistoa jne. Samalla he oman elämänkokemuksensa perusteella voivat viisaasti ohjata lasta. Jos isovanhemmat asuvat läheisyydessä, voivat he jaksaessaan olla mukana auttamassa lapsen päivittäisessä toiminnanohjauksessa. Myös esim. koululaisen arjen sujumista voi helpottaa se, että tietyt koulutöitten valvonnat jaetaan vanhempien kanssa. Jos vanhemmat ovat vielä työssä, kun lapset jo pääsevät koulusta, voi ADHD-lapsi tuntea olonsa turvatuksi, jos hän voi tulla isovanhempien luo ja hetken levon ja kotoisen juttelun jälkeen, aloittaa siellä myös läksyjen teon kenties vaarin ohjauksessa. Isovanhemmat ja oma lapsi Mutta ehkä kaikkein suurinta apua isovanhemmat voivat antaa kuuntelemalla sitä omaa lastaan, joka ker-
too ADHD-lapsestaan. Puhuminen asiasta vanhemmilleen on helpottavaa, ja samalla mummot ja papat voivat kuulostella tuntemuksia ja kuulemansa perusteella suunnata omaa toimintaansa. Näin tulevat autetuiksi sekä oma lapsi että lapsenlapsi. ADHD-lapsi on herkkä, eikä häntä pitäisi lähestyä hermot pinnalla, sillä lapsi vaistoaa, jos hänen vuokseen hermostutaan ja saattaa tuntea syyllisyyttä asiasta. Parhaimpaan tulokseen päästään, jos läsnäoleva aikuinen on virkeä ja lapsi vaistoaa, että hän tekee asioita lapsen kanssa mielellään. Näin lapselle syntyy ympäröivä turvaverkko, johon hän oppii luottamaan ja joka auttaa häntä hahmottamaan maailmaa. Kohti aikuisuutta Ajan myötä monen lapsen oireet helpottuvat ja muuttavat muotoaan. Itse oireyhtymä ei koskaan katoa, joten läsnäoloa tarvitaan jollain muotoa. Uusien hoitomuotojen ja varhaisten tukitoimien avulla yhä useampi ADHD-lapsi selviää yhteiskuntakelpoiseksi, ja usein nämä lapset osoittautuvatkin erityislahjakkaiksi. Oikealla ohjauksella ja oikeanlaisilla tukitoimilla heidän arkeansa voidaan niin tukea, että heidän lahjakkuutensa pääsee esiin, ja henkilö kykenee sitä hyödyntämään itsensä ja yhteiskunnan parhaaksi. Usein kyse on voimavaroista. Mikä siis voisikaan olla lapselle parempaa kuin häntä lapsuudessaan ja nuoruudessaan aidosti rakastavat ja ymmärtävät isovanhemmat. Ja entäs, jos hän kaikesta huolimatta on luova ja lahjakas! Vilkkaan keskittymishäiriöisen lapsen vahvuus on luovuus ja innokkuus. Kenties lapsi saa koko elämänsä ajan ympäristöltään kielteistä palautetta, mutta silloin diagnoosin saaminen häiriöstään onkin usein suuri helpotus. Isokin mies saattaa pillahtaa itkuun, kun selitys käyttäytymiseen ja ongelmiin selviää (sanonut psykiatri Asko Niemelä). Katsoimme TV2:sta tammikuussa 2007 ohjelman Taikuri Luttisesta, joka aina kuuli olevansa tyhmä, laiska ja huolimaton. Ohjelma kertoo, miten hän oikealla motivaatiolla halusi tiukasti onnistua taikurina, ja kuinka miehen lahjakkuus asiassa vei suureen voittoon. Teksti: Hanna-Leena Koskenala, opettaja, ADHD-ohjaaja, äiti Raija Sabelström-Leppänen, opettaja, isoäiti Kuvat: Pekka Leinonen 11 5 /2008
UUTISIA ADHD-liiton uutisia Tervehdys kaikille lukijoille! Nimeni on Tanja Arffman ja olen aloittanut työni ADHD-liiton uutena kuntoutus- ja koulutussihteerinä 13.8.2008. Kerron tässä teille hieman taustoistani ja siitä kuinka päädyin tähän paikkaan. Kaikkihan lähti pienestä Jormuan kylästä ja seitsenhenkisestä maanrakennusalan yksityisyrittäjän perheestä Otetaanpa kuitenkin lukijoita säästääksemme hieman lyhyemmän kaavan mukaan. Kajaanista olen kotoisin ja viimeiset viisi vuotta Helsingissä asustellut. Olen sopeutunut tänne erittäin hyvin ja sen voin sanoa poikanikin puolesta. Hän on energinen ikiliikkuja, niin kuin 9-vuotiaat tuppaavat yleensä olemaan. Kylläpä taitaa stadilaisella avopuolisollanikin olla ansiota tuohon sopeutumiseen, sillä rauhallinen mies meidän talossamme on loistava vastapaino meille ikiliikkujille. Kajaanissa suoritin tutkinnon vaatetusalalta, mutta kaupan alalta löytyi elanto, myös täällä pääkaupunkiseudulla. Sitten tuli alanvaihto eteen ja suoritin koulunkäyntiavustajan ammattitutkinnon. Sen jälkeen pari vuotta vierähti Pohjois- Haagan ala-asteella koulunkäyntiavustajana. Kovasti vaan terveisiä koko koulun henkilökunnalle ja oppilaille! Avustajan työssä saadut kokemukset antoivat minulle paljon. Näkökulmani moniin asioihin muuttui täysin ja silmäni avautuivat myös useiden epäkohtien edessä. Kouluissa jos missä tarvitaan ammattitaitoista henkilökuntaa opettamaan, ohjaamaan ja opastamaan pieniä tulevaisuudentoivojamme. Valitettavasti avustettavien määrä ei suinkaan ole vähenemässä, joten haasteita riittää jatkossakin. Nyt kuitenkin olen astunut uusiin saappaisiin, jotka alussa tuntuivat olevan ainakin kuusi numeroa liian suuret! Kivasti on kuitenkin homma lähtenyt käyntiin, eikä vähiten mukavan ja lämpimän vastaanoton ansiosta. Kiitos kaikille siitä. Tällä hetkellä teen töitä kuntoutuksen kursseihin liittyvien asioiden parissa. Paljon on vielä opittavaa, mutta ahkerasti töihin tarttuen uskon asioiden valkenevan hyvässä tahdissa. Minut tavoittaa sähköpostilla tanja.arffman@adhd-liitto.fi tai puhelimitse asiakaspalveluaikana arkisin klo 9.00 11.00 numeroista (09) 4541 1120 / 045 657 7876. Mikäli en johonkin kysymykseen saa heti vastattua, niin otan varmasti asiasta selvää. Toivotan lukijoille raikasta ja kuulasta syksyä, sekä mukavaa loppuvuotta! Tanja Arffman kuntoutus- ja koulutussihteeri ADHD-liitto ry ADHD-liiton tiedottaja Jari Hämäläinen jää vanhempainvapaalle 1.11.2008 ja palaa töihin 1.5.2009. Tiedottajan sijaisena toimii Silva Lehtinen ja hänet tavoittaa 3.11.2008 alkaen puhelimitse numerosta (09) 4541 1144 tai sähköpostitse osoitteesta silva.lehtinen@adhd-liitto.fi. Tiedottaja toivottaa kaikille mukavaa ja kaunista syksyä. 5 /2008 12
JÄSENYHDISTYKSEN KERTOMAA Pääkaupunkiseudun ADHD-yhdistyksen kesäretki Pääkaupunkiseudun ADHD-yhdistys aloitti kesänvieton retkellä Helsingin Vartiosaareen. Kauniina toukokuun lopun iltapäivänä yhdeksän jäsenperhettä astui veneeseen Reposalmenrannassa ja silmiä hivelevät merimaisemat saivat retkiporukan virittäytymään alkukesän letkeään tunnelmaan. Koululaistenkin oli hyvä lähteä retkelle, kun lukuvuoden uurastus oli lähes takanapäin. Veneen kokka suunnattiin kohti Mäntymäen leirikeskusta, jossa pihapiiriä komistaa vanha jugendhuvila, grillikatos ja monet leikkipaikat lapsille. Mukaan retkelle olivat lähteneet myös lastenohjaajat Lotta ja Olga sekä seikkailukouluttaja Juha, jonka järjestämä seikkailurata sai jäsenperheiden lapset odottamaan jännittäviä kiipeilykokemuksia. Mäntymäen pihapiirissä innokkaat lapset löysivät heti parhaat leikkipaikat: trampoliinin ja pihanurmen, jolla pojat kirmasivat pallon perässä. Juhan mukaan lähtivät rohkeat kiipeilijät, jotka saivat tehtäväkseen kiivetä yhteen pihapiirin jykevistä männyistä. Lapsia ei tarvinnut kahdesti käskeä valjaisiin, ja pian yksi toisensa jälkeen kipusi Juhan opastuksella korkealle puuhun toisten odottaessa jännittyneinä vuoroaan. Kun kaikki ketterät kiipeilijät olivat käyneet korkealla männyssä, siirryttiin toiseen lajiin, trapetsihyppyyn. Lapset kiipesivät nelimetrisen tangon päähän, johon oli viritetty trapetsi, ja hyppäsivät tyhjän päälle vain valjaat apunaan. Kaikki ylös tankoon kiivenneet myös tulivat alas: jotkut rohkeat hyppäsivät alas epäröimättä, toiset odottivat hetken ja lopulta uskaltautuivat hyppyyn. Kaikki trapetsihyppyyn uskaltautuneet saivat ansaitut aplodit ja kaikilla oli hyvä mieli onnistuneen hypyn jälkeen. vanhemmat saivat aikaa levähtää toistensa seurassa ja vaihtaa kuulumisia. Yhdistyksemme puheenjohtaja Siru Putkonen oli valmistanut retkeläisille maittavat eväät ja pihagrillissä kypsyvät makkarat tekivät ulkoilmassa hyvin kauppansa. Mäntymäen isäntä oli lämmittänyt pihapiirin puulämmitteisen saunan, jonka pehmeitä löylyjä monet lähtivät kokeilemaan. Ilta-auringon vielä paistaessa päätimme retken rentoutuneina ja mieli täynnä mukavia kokemuksia. Teksti ja kuva: Tani Salomäki Pääkaupunkiseudun ADHD-yhdistys ry Lapsien hyppiessä, kiipeillessä tai juostessa pallon perässä perheiden 13 5 /2008
Teksti: Liisa Ylikojola, Lapsi- ja perhetoiminnan suunnittelija, Mannerheimin Lastensuojeluliitto MLL:n Kylämummi ja -vaari Kuva: MLL / Katja Rippstein Sukupolvien välinen yhteys rikastuttaa sekä lapsen että aikuisen elämää. Se antaa lapsille mahdollisuuden hahmottaa omaa paikkaansa osana suurempaa kokonaisuutta availla ikkunoita menneeseen ja kurkistaa tulevaan. Mannerheimin Lastensuojeluliitto pyrkii Kylämummi ja vaari -toiminnallaan lisäämään sukupolvien välistä vuorovaikutusta ja tuomaan iloa sekä pienille että isoille. Sukupolvien välisessä kanssakäymisessä lapsi saa aikuisen aikaa, turvallisuutta, elämyksiä ja elämänkokemusta joita vasten hän voi peilata omia tunteitaan. Isät ja äidit puolestaan saavat tukea omaan vanhemmuuteensa. Mummien ja vaarien arki saa uutta merkitystä ja heidän hyvinvointinsa lisääntyy. 5 /2008 Kiireinen arki, muuttoliike ja moninaiset elämäntavat ja perhemuodot johtavat siihen, että kaikilla lapsilla ei ole biologisia isovanhempia läsnä arjessaan. Terveiden ja aktiivisten ikäihmisten määrä puolestaan lisääntyy eikä kaikilla suinkaan ole omia lapsia tai lastenlapsia. Joskus taas lapsenlapset asuvat kaukana jopa ulkomailla. Siksi sukupolvien keskinäisten suhteiden ja yhteisöllisyyden vahvistaminen tarvitsee tukea. Kaikkien tiedot ja taidot ovat tärkeitä Kylämummit ja -vaarit ovat luotettavia, vapaaehtoistyöstä kiinnostuneita aikuisia, jotka haluavat olla läsnä lasten arjessa ja antaa aikaansa. Jokaisen tiedot ja taidot ovat tärkeitä. Kylämummit ja -vaarit eivät ole yksittäisten perheiden tai lasten 14 varaisovanhempia, vaan he toimivat esimerkiksi päiväkodeissa, MLL:n perhekahviloissa ja kerhoissa arjen apuna. Lapsille voi lukea kirjoja, heidän kanssaan voi tehdä lämpimiä voileipiä ja heille voi järjestää luontorasteja. Tärkeintä on läsnäolo, kuunteleminen, tukeminen ja rohkaiseminen. Kerttu-mummu taitaa perinteitä. Hän on ollut mukana ulkotapahtumassa pajupillien tekijänä, leiponut karjalanpiirakoita yhdessä lasten ja perheiden kanssa sekä laulanut perinteisiä lauluja perhekahvilassa. Kerttu kertoo mielellään ajoista, jolloin lapsilla riitti tekemistä ilman televisiota, nettiä ja tietokonetta. (Toiminnassa mukana ollut perhekahvilan ohjaaja)
toiminnasta iloa kaiken ikäisille Toiminnan perustana on vapaaehtoisuus, luotettavuus ja luottamuksellisuus. Kylämummi ja -vaari -toiminnalla on usein myös paikkakunnan yhteisöllisyyttä vahvistava vaikutus. Toimintaan voi lähteä mukaan jo ennen eläkkeelle siirtymistä. Mukana ollaan omilla ehdoilla. Jokainen voi itse päättää, kuinka pitkäksi aikaa sitoutuu ja lasten kanssa saa tehdä sitä, mikä itselle on luontevaa. Mummeille ja vaareille järjestetään mahdollisuuksien mukaan myös virkistäviä tapaamisia, joissa voi jakaa kokemuksia ja ideoita. Tavoitteena on, että kaikki osapuolet saavat mukana olosta iloa ja piristystä arkeen. Mitä me sitten saamme? Tunteen siitä, että meitä tarvitaan. Pienet säryt ja vaivat unohtuvat. Elämään tulee säpinää. Saamme uusia, sekä pieniä että suuria ystäviä. Saamme myös kertoa menneistä asioista tulevalle sukupolvelle. Meillä on mahdollisuus olla linkkinä sukupolvien välillä silloin, kun nuorelta perheeltä syystä tai toisesta puuttuu kosketus luonnolliseen isovanhemmuuteen. (toiminnassa mukana ollut kylämummi) Miten kylämummiksi tai -vaariksi? Toiminta sai alkunsa vuonna 2003 ja sitä on tähän mennessä kokeiltu jo useilla paikkakunnilla. Kylämummi ja -vaari -toiminta leviää parhaillaan vilkkaasti koko maassa. Mikäli kiinnostuit kylämummi ja -vaari -toiminnasta, ota yhteyttä oman alueesi MLL:n piirijärjestöön. Toiminnan alkuvaiheessa MLL:n piirijärjestöt vastaavat mummien ja vaarien ohjaamisesta ja perehdytyksestä sekä paikallisyhdistysten tukemisesta. Tule siis rohkeasti mukaan! Kotipaikkakuntasi kylämummi ja -vaari -toiminta saattaa käynnistyä juuri Sinusta! Katso yhteyshenkilöt osoitteesta: http://www.mll.fi/toiminta/ kylamummi_ja-vaari-toiminta/ toiminnan_esittely/yhteyshenkilot/ Lisätietoja myös: Liisa Ylikojola, p. 075 3245 551 tai liisa.ylikojola(at)mll.fi MLL:n yhteistyökumppaneita sukupolvia ylittävässä toiminnassa ovat Tukivaarit ry, Pienperheyhdistys, Suomen Isovanhemmat ry ja Seurakuntien Lapsityön Keskus. Kuva: MLL / Markus Ylikojola 15 5 /2008
JÄSENYHDISTYKSEN KERTOMAA Kokemuksia erityislapsen kasvatuksesta Kylmänä talvipäivänä soitan rivitaloasunnon ovikelloa Länsi- Suomessa. Oven avauduttua pieni tyttönen törmää ulos sukkasillaan. Äiti toruu tyttöä lempeästi, ja ohjaa hänet sisään toivotellen minua samalla tervetulleeksi. Astuttuani sisään jo eteisessä huomaa, että tästä talosta löytyy paljon lapsia; takkeja ja kenkäpareja näkyy useampi kappale. Metelikin kertoo, että olen saapunut kuusilapsisen perheen kotiin. Tästä talosta löytyy todellakin nykyaikana harvinaisen paljon lapsia, aina 15-vuotiaasta Mikosta (nimi muutettu) 1,5- vuotiaaseen valloittavaan oven avaajaan. Työsarka on varmasti suuri jo sinällään, mutta kaksi erityislasta tuovat arkeen oman mielenkiintoisen kulkunsa. - Armotonta säheltämistähän se on, toteaa suurperheen äiti. Esikoinen Mikko esimerkiksi viuhtoo tuulispäänä ympäri kämppää, tekee yhtä, tekee toista...eikä kukaan ulkopuolinen ota selkoa mitä hän oikein puuhaa. Kiihtyneessä tilassa puhekin on epäselvää. Itsensä rauhoittaminen on Mikolle vaikeaa. Äidin mukaan Mikon oireet alkoivat jo aivan vauvana. - Vauvanakin Mikko oli levoton, nukkui huonosti ja säpsähteli hereille. Unijaksot olivat lyhyitä, ja nukahtaminen vaikeaa. Kitisevän lapsen kanssa tuntui hankalalta lähteä minnekään, muistelee äiti. Liikunnallinen kehitys Mikolla meni kuitenkin onneksi normaalisti. Mikkoa kuitenkin tutkittiin jo alle kouluikäisenä mm. kastelun vuoksi. - Mikollahan on aina ollut tuntoaisti yli- tai alikehittynyt eri osa-alueilla, kertoo äiti. Tästä aiheutui myös kasteluongelma. Housut jalassaan Mikko ei tuntenut pissahätää, mutta alastomana taas osasi tunnistaa milloin käydä pissalla. - Mikko tarvitsee edelleen paljon tuntoaistimuksia, eli pitää usein mm. hieroa päätä tai selkää. Mikko oli pienempänä hyvin vilkas ja levoton poika, kontaktin saaminen oli usein vaikeata. Hän saattoi juosta ja remuta ympäriinsä, eikä juuri reagoinut korotettuunkaan äänensävyyn. Kun pienemmät sisarukset vielä villiintyivät isoveljensä käytöksestä, olivat pojanvillikon vanhemmat koetuksella. Tätä on vaikeaa uskoa, kun katsoo keittiössä hääräävää Mikkoa. Poika tarjoilee sujuvasti kahvia jutustellen samalla iloisesti. - Mikko onkin avoimen utelias muita ihmisiä kohtaan, äiti kertoo. Hän juttelee vieraitten kanssa avoimesti, ja harva huomaakaan ensi näkemältä Mikossa mitään erikoista, vaan pitää häntä tavallisena, seurallisena poikana. Pian Mikko kuitenkin jo kyllästyy ja lähtee omiin puuhiinsa. Äiti kertoo, että kun kiinnostus Mikolla lopahtaa, hän poistuu välittömästi ja tilanne on hänen mielestään ohi ja asia loppuun käsitelty. Mikko ei Asperger-oireisena lapsena osaa piitata siitä, mitä muut ajattelevat hänestä. Mikolla on ADHD:n lisäksi myös Aspergerin oireyhtymä sekä lapsuudenaikainen autismi. Autismi on suhteellisen lievä, mutta silti arjessa tämä moninainen yhdistelmä kyllä näkyy monin tavoin. - Mikko on autistina lievimmästä päästä, hän osaa kommunikoida eikä ole täysin sulkeutunut. Hän sietää ulkomaailmaa tietyn verran, mutta sen jälkeen tarvitsee omaa rauhaa. Sosiaalinen kanssakäyminen on Mikolle väsyttävää, kertoo äiti. - Mikko on myös hyvin omaehtoinen, asiat eivät yksinkertaisesti tapahdu, jos hän ei halua niiden tapahtuvan. Häntä on esimerkiksi vaikea 5 /2008 16
JÄSENYHDISTYKSEN KERTOMAA saada lähtemään mukaan, oli sitten kyse asioiden hoitamisesta tai rannalle lähdöstä. Usein hänellä on jokin ns. kummallinen syy kieltäytyä. Monesti lapsella saattaa esiintyä sekä Aspergerin oireyhtymä että ADHD. Mikon äidin mukaan kummatkin ovat hyvin samantyyppisiä, mutta tarkkaavuuden puute ja ylikierroksille meneminen on nimenomaan ADHD:ta. Mikon on myös hyvin vaikea keskittyä. Tämän vuoksi juuri kasvatuskeskustelut ovat erittäin vaikeita, koska hän ei jaksa keskittyä ja olla paikoillaan. Hän on pitkään kestävissä keskusteluissa levoton ja saattaa turhautua. Turhautuminen näkyy esimerkiksi itkemisenä tai raivostumisena. Mikolla onkin heikko pettymysten sietokyky. Periaatteessa kaikki mikä ei mene oman mielen mukaan, on pettymys. Pettymyksiä yritetään ennakoida, mutta hankaluuksia silti tulee jatkuvasti. Mikon äiti kertoo arkielämässä Aspergerin oireyhtymän ja ADHD:n näkyvän myös sisarusten välisissä suhteissa. Mikko pyrkii ohjailemaan muita ihmisiä, eikä ymmärrä, että vanhemmat laittavat rajat lapsille Mikon sijasta. Mikolla on oma näkemyksensä siitä, miten tulee missäkin tilanteessa toimia. Hän hämmästyy, kun ei voikaan ohjailla muita ja se voi olla taas raivostumisen paikka. ADHD-lapsena Mikko unohtelee paljon asioita. Hänen on vaikea muistaa vanhempiensa hetki sitten antamia ohjeita. Kotiintuloaikojenkin noudattamisessa tulee vaikeuksia. Mikko tuntee kellon, mutta ei siitä äitinsä harmiksi juurikaan välitä. Juuttuminen johonkin toimeen on Mikolle tyypillistä. Juuttumista voi olla vaikka jalan heilutus tai sormien naputus. Mikko ei pääse irti eitoivotusta käytöksestä vaikka kuinka kehottaisi. Kasvattaako äiti Mikkoa ADHD- ja Asperger-oireisena lapsena eri tavalla kuin muita lapsiaan? - Pyrin kasvattamaan kaikkia samoin, mutta tietysti Mikon kanssa pitää mennä välillä kiertotietä päätepisteeseen. Hänen kanssaan tulee olla napakka ja muistuttaa siitä missä mennään, kuten tietysti monille muillekin tuon ikäisille. Sami (nimi muutettu) on Mikon 10- vuotias pikkuveli, jolla myös on Aspergerin oireyhtymä. Samilla todettiin ongelmia esikouluikäisenä ja Mikko pääsi tutkimuksiin ikään kuin siivellä. - Sami lähetettiin eskarivuonna yliopistolliseen sairaalaan, kun päiväkodissa oli tehty seurantaa psykologin voimin...siitä se lähti. - Ennen eskaria jo tuli palautetta Samista. Ongelmia tuli esim. pukeutumistilanteissa, koska Sami häiriintyi muista lapsista ja alkoi häätämään heitä pois läheltään. Samin oli myös vaikea sietää muita lähellään istumassa. Hän vaati itselleen jonkin tietyn paikan penkiltä, ja raivasi haluamansa tilan itselleen keinoja kaihtamatta. - Sami sai sitten oman tuolin ja naulakon. Nämä asiat herättivät huolta päiväkodissa ja Samille suositeltiin erityispäiväkotia. Tässä vaiheessa ei tiedetty vielä, mikä Samilla oli. Sairaalaan päästyä diagnoosit tulivat nopeasti tutkimusten jälkeen. - Tampereella on Suomen ensimmäinen lasten neuropsykologinen klinikka. Mikon kanssa tahkottiin toisaalla monta vuotta, mutta nyt tutkimukset saatiin kunnolla käyntiin, kiittelee äiti. Poikien tutkimukset pitivät sisällään mm. haastatteluja, joissa käytiin läpi poikien elämää raskausajasta nykyhetkeen. Poikien äidiltä kyseltiin poikien kehityksestä, kuinka he toimivat tai reagoivat mihinkin. Sairaalassa tehtiin myös erilaisia testejä esim. sosiaalisen vuorovaikutuksen testaamista ja tarkkailua. Peilihuoneessa oli ohjattua leikkimistä lapsen ja lääkärin kesken, äidin kanssa peilin takaa tarkkaili toinen lääkäri. Sairaalassa myös arvioitiin pojille sopivaa lääkitystä. Mikolla oli lääkitys, joka aluksi tehosi hyvin. Ajan myötä teho kuitenkin heikkeni. Sairaalassa lääkettä kokeiltiin isommalla annoksella ja todettiin, ettei sillä ollut toivottua vaikutusta. Samilla ei ole lääkitystä ollut lainkaan. Sami käy erityiskoulua, joka sujuu hyvin pieniä motivaatio-ongelmia lukuun ottamatta. Niihin on pikkuinen porkkana yleensä auttanut, vaikkakin toisinaan kyllä hän on niin ehdoton, ettei mikään auta. Keskustellessamme äidin kanssa Sami käy pienellä ja hentoisella äänellään kysymässä välillä äidiltään jotakin. Sami vaikuttaa hyvin rauhalliselta ja tyyneltä pojalta. Jatkuu>> 17 5 /2008
JÄSENYHDISTYKSEN KERTOMAA - Sami on ollut vauvasta asti todella rauhallinen muksu, tarkkailee mielellään muita sivusta, kertoo äiti. Helppo vauva hän oli kerta kaikkiaan! Oppi puhumaan veljeään aiemmin, mutta pienestä pitäen on leikkinyt mieluiten itsekseen. Sami ei ole ollut sellaisesta vastavuoroisesta leikistä oikein innostunut. Sami vaikuttaa Aspergerin oireyhtymästä huolimatta omatoimiselta. Puuhailtuaan omissa oloissaan hän pukee yllensä ja lähtee reppu selässä bussilla kaverinsa luokse yökylään. - Sami on aika hiljainen, näkymätön lapsi. Kontaktin ottaminen jopa minuun on arkaa, sanoo äiti. - Samin puheääni on hiljainen, hänellä on vaikeuksia muodostaa ajatuksensa lauseiksi. Ei hän toki vaivaton ole, saattaa esimerkiksi loukkaantua niin, etten yhtään ymmärrä mikä meni pieleen ja missä. Aspergerin oireyhtymään kuuluu, että usein on vaikeuksia havaita ja ymmärtää muiden ihmisten mielialoja ja ajatuksia. Samin on ollut vaikea ymmärtää omiakin tunteitaan. Nyt Sami on kuitenkin pikkuhiljaa oppinut nimeämään omia tunteitaan ja se helpottaa elämää. Miltä sitten näyttää Mikon ja Samin tulevaisuus? Mikon kohdalla äiti ei näe, että täysi-ikäisenä poika osaisi elää itsenäisesti ja hoitaa omia asioitaan. Edelleen äiti mm. joutuu joka päivä lähettämään Mikon kouluun. Yhdeksännellä luokalla tehdään jatkoopintoja ajatellen jonkinlainen suunnitelma ja katsotaan olisiko Mikolle hyväksi opiskella erityisoppilaitoksessa tai muuten mukautetussa opetuksessa. Mikolla itsellään on haaveena tulla puusepäksi. Hän onkin käsistään kätevä ja lahjakkuutta vaikkapa puusepän ammattiin olisi. Samin tulevaisuudesta on vaikea vielä sanoa, mutta koulu hänellä onneksi menee varsin hyvin. Aspergerin oireyhtymä tai ADHD eivät kerrokaan kantajansa älykkyydestä mitään. Heistä löytyykin usein huomattavaa lahjakkuutta omaavia henkilöitä, joiden kykyprofiili voi tosin olla erittäin epätasainen. Entäpä perheen tulevaisuus ja sen jaksaminen? - Toisinaan on todella toivoton olo, kun molemmat pojat kotkottelevat omiaan eikä keskusteluyhteyttä tunnu syntyvän ilman riitaa ja kovistelua, huokaisee äiti. - Joskus Mikon kanssa olen jopa miettinyt, riittävätkö voimat kunnon kasvatukseen. Kun on pitkään vaikeaa, syö se myös muiden perheenjäsenten voimia sekä omaa tilaa ja huomion saamista. - Kun taas on hyviä aikoja tai, kun tuntee saaneensa yhteyden lapseensa, korvaavat ne tätä pahaa mieltä. Eikä meidän perhe olisi tämä iloinen hullunmylly ilman näitä erityissählääjiä, hymyilee suurperheen äiti. Jätän Länsi-Suomen taakseni, ja suuntaan toisaalle Suomeen, jossa tapaan ADHD-pojan isän Jukan (nimi muutettu). Teemu (nimi muutettu) on kymmenenvuotias ja käy normaalin ala-asteen kolmatta luokkaa. Miten ADHD-piirteet sitten erottuvat Teemussa? - Lähteminen, pukeminen, ruokailu, ylipäänsä lähes kaikki kestävät pitkään. Poika, riippuen päivästä, haaveilee tai sählää jotakin. Hän on hidas liikkeissään, jää tekemään aina jotakin muuta kuin mitä pitäisi, luettelee Jukka. - Teemulla on myös ADHD-henkilöille tyypillisiä aistiyliherkkyyksiä, mm. herkkyys erilaisille hajuille ja mauille näkyy erityisesti ruokailussa, Teemu ei suostu syömään juuri mitään vaan on hyvin ronkeli. Hän kasvaa kuitenkin onneksi normaalisti. Salaatteja ei suostu syömään lainkaan, vaan suurimpia herkkuja ovat valmispizzat ja pinaattiletut. Tämä tuottaa Teemulle koulussakin vaikeuksia. Teemu myös ärsyyntyy hälinästä. Tästä huolimatta koulu menee pojalla hyvin alun vaikeuksien jälkeen. Esikoulussa Teemua alettiin tutkia, koska poika oli mm. levoton ja ärsyyntynyt, eikä pysynyt paikallaan. Eskarin kautta Teemu laitettiin lasten neuropsykologille tutkimuksiin. Teemulle suositeltiin avustajaa, mutta sitä ei ole valitettavasti saatu koskaan. Jukka on kuitenkin tyytyväinen, koska koulussa seurataan tilannetta jatkuvasti, ja opettaja pitää vanhemmat ajan tasalla. Aikaisemmin Teemulla oli pahempia vaikeuksia keskittyä, ja tämä näkyi levottomuutena ja koulutovereiden häiritsemisenä. Teemu on erityisen kiinnostunut matematiikasta ja lukuaineista. Hänen sydäntään lähimpänä on kuitenkin kaikenlainen tekniikka. Teemu on kiinnostunut siitä, mitä erilaiset laitteet pitävät sisällään ja miten ne toimivat. Teemu on myös kiinnostunut erilaisesta kokoamisesta ja rakentelusta, vaikka hänellä onkin ongelmia motoriikassa. Tästä johtuu mm. huono käsiala sekä kömpelyys. Jukka itse on hyvin urheilullinen, ja siksi harmitteleekin, kun poika ei ole innostunut esim. palloilulajeista. Teemulla on ystäviä sekä koulussa että naapurustossa, mutta kun muut pojat innostuvat pelaamaan jalkapalloa, lähtee Teemu leikkimään pientä tiedemiestä. Teemu pelaisi kyllä videopelejä mielellään, vaikka aamusta iltaan, mutta Jukka ja Teemun äiti ovat antaneet pojan pelata ainoastaan viikonloppuisin. - Perjantaisin meiltä löytyykin erityisen iloinen ja innostunut poika, hymyilee Jukka. Teemulla ei ole lääkitystä, mutta hän nauttii säännöllisesti rasvahappovalmisteita. Jukka kertoo tästä olleen 5 /2008 18
JÄSENYHDISTYKSEN KERTOMAA Teemulle merkittävää hyötyä, kunhan hän vain muistaa ottaa ne säännöllisesti. Teemun keskittymiskyky on parantunut, eikä hän ole niin ärtynyt kuin aikaisemmin. -Toki Teemu on kasvanut ja kehittynyt ihmisenäkin, sanoo Jukka. ADHD-oireyhtymä aiheutuu noin 80 prosenttisesti perinnöllisistä tekijöistä ja 20 prosenttisesti raskauteen ja synnytykseen liittyvistä seikoista, kuten keskosuudesta, yliaikaisuudesta tai hapenpuutteesta. Tunnistaako Jukka itsessään tai suvussaan ADHD-piir- teitä, vaikkei muita diagnosoituja perheestä löydykään? - Äitini puolelta on havaittavissa joitakin piirteitä, ehkä myös veljessänikin. Itseltäni löytyy paljon impulsiivisuutta ja temperamenttisuutta. - Pahin painajaiseni olisi tehdä jotakin yksitoikkoista, olen ehkä ollut hieman kärsimätön, oman tieni kulkija. Tosin urheilijana olen tottunut kurinalaisuuteen, enkä kärsi ongelmista motoriikassa. Jukka on hyvässä asemassa, johtamassa eteenpäin menevää yritystä. Hän on ennenkin toiminut esimiestehtävissä ja ollut myös yrittäjä. Koulussa hän kertoo olleensa keskitason oppilas, ja kesken jääneen lukion jälkeen hän on opiskellut mm. markkinointia ja johtamista. Nykyisessä työssään hän on ollut pari vuotta, ja kertoo olevansa siihen erittäin tyytyväinen. Viime aikoina on keskusteltu paljonkin siitä, että suotuisat olosuhteet ja empaattinen kasvatus ovat suureksi hyödyksi ADHD-lapsen kasvatuksessa. Toki tämä pitää paikkansa kaikkien lasten kohdalla, mutta ADHD-lapset (ja toki aikuisetkin) hyötyvät selkeistä rajoista ja kärsivällisyydestä. Jukka kertoo olevansa pohjimmiltaan pitkäpinnainen ihminen, erityisesti lastensa kanssa. Hän antaa Teemun olla omanlaisensa persoona, jota rakastetaan juuri sellaisena kuin hän on. Teemu on lapsi, jolla nyt vain sattuu olemaan ikätovereitaan vaikeampaa tietyissä asioissa. Kotona otetaan huomioon, että Teemu on joissakin asioissa hitaampi tai hankalampi. Tällöin vanhemmat voivat valmistella poikaa esimerkiksi kouluun lähtöön hieman aikaisemmin, tai syöttävät pojalle pinaattikeiton sijasta pinaattilettuja. Elämästä ei selkeästikään tarvitse tehdä liian vaikeaa. Teemu saa kasvaa hyväksyvässä ja ymmärtäväisessä ympäristössä, eikä hänen ADHD:staan tehdä turhan suurta numeroa. Se on vain osa elämää. Oli näillä lapsilla millainen kirjainyhdistelmä hyvänsä uskon, että sekä Teemu, Mikko että Sami saavat tulevaisuudessakin osakseen ymmärrystä, rakkautta sekä vanhempiensa tuen. Teksti: Mari Kaasalainen Suomen AD/HD-Aikuiset ry 19 5 /2008
5 /2008 20
21 5 /2008
Liity yhdistykseen jäseneksi JÄSENYHDISTYKSET www.adhd-liitto.fi ELLA ry Loimaa ja lähikunnat Paula Kulmala puh. (02) 7641 962 paula.kulmala@suomi24.fi - Vertaisryhmät kokoontuvat taas Kauhanojan koululla seuraavasti: ke 8.10. klo 18.30 aiheena: terapiat ke 5.11. klo 18.30 aiheena: arjen pyöritys ja lasten kasvatus ke 3.12. klo 18.30 koko perheen pikkujoulu Hymy ry, Kanta-Hämeen Asperger-, autismi-, dysfasiaja ADHD-yhdistys Sari Tuominen, puh. 040 7199 134 sari.tuominen67@luukku.com http://koti.aina.net/~hymy Pahoittelemme viime lehteen päässeitä vääriä tietoja - ADHD-lasten vanhempien keskusteluryhmä kokoontuu Hätilän päiväkodilla, Birger Jaarlinkatu 2 b ti 7.10 klo 18.00-20.00 Lastenhoitoa emme pysty toistaiseksi järjestämään!!! - Ratsastusta on toivottu ja sitä järjestetään syksyn aikana. Tästä ilmoitellaan myöhemmin. Voit jo ilmoittautua tähän ennakkoon, ettet jää ilman paikkaa. Ryhmään mahtuu vain 5. Mahdollisesti järjestämme myös päivän ratsastusleirin. Tied. ja ilm. Paula Kulmala 040-5568409 tai s-posti paula.kulmala@suomi24.fi. ti 4.11 klo 18.00-20.00 ti 9.12 klo 18.00, jolloin kokoonnumme Hätilän päiväkodin luona ja lähdemme siitä yhdessä syömään Pikkujoulu teemalla (jokainen huolehtii kustannuksista itse) lisätiedot Sarilta p. 040 719 9134 - Ti 21.10.2008 klo 18 20 Esittely- ja paneelikeskustelu Mitä peruskoulun jälkeen puheenjohtajana Päivi Kortesniemi; Kasvatust. maisteri HAMK; Wetterhofin auditorio - Uutena harrastuksena lasten toivomuksesta Karate, joka sopii 12 15- vuotiaille. Ohjaajana alan ihmiset. Paikka, hinta ja tarkka aika varmistuvat lähiaikoina. Ryhmään mahtuu 8. Tied. ja ilm. Paula Immonen 040-5420345. - Parkour jatkuu Puistokadun liikuntahallin peilisalissa yläkouluikäisille puistokadun koulun oppilaille. Omin päin ei Ellan vuorolle saa mennä, vaan ilmoittautumiset EHDOTTOMASTI Paula Immoselle p.040-5420345. - Ti 28.10.2008 klo 18 20 Opettajien keskustelutilaisuus Onko luokassasi/päiväkotiryhmässäsi autismin kirjon lapsi? Riitta Hakamäki; Ojoisten koulu (Mäyräntie 3, Hämeenlinna) - Ti 2.12.2008 klo 18 20 Hymy r.y.:n vuosikokous. Tietoa tarkemmin: http://koti.aina.net/~hymy/ - Ma 16.2.2009 klo 18 10 Ystävänpäivätapahtuma. Tietoa alkuvuonna 2009: http://koti.aina.net/~hymy/ Itä-Savon Puatti ry pj Saku Linnamurto puh. 045 7881 0612 saku.linnamurto@isshp.fi tai i-s.puatti@luukku.com - Jos haluat ottaa yhteyttä puhelimitse, soita pj Saku Linnamurrolle p. 045 7881 0612 tai Sointu Kumpulaiselle p. 040 5389 896. Jäsenrekisteriä ylläpitää ja osoitteenmuutostietoja ottaa vastaan Tiina Pulkkinen p. 040 7322 355, s-posti tiina.pulkkinen@pp.inet.fi. Kymenlaakson autismi-, asperger-, dysfasia- ja ADHD-yhdistys AADA ry Leena Dromberg puh. 045 121 9331 aada.ry@netti.fi www.kymenlaaksonaada.org - Vertaisryhmä vanhemmille ja läheisille, Kotkassa. Autisti-, asperger-, adhd-,dysfasia- ja tourettelasten vanhemmille ja läheisille tarkoitettu ryhmä kokoontuu Lahden seudun ADHD-yhdistys ry Marja Rinteelä puh. 040 415 0084 lahtiadhd@gmail.com Mahdollisuuksien talossa, Kotkassa (Kymenlaaksonkatu 20 D, 2 krs) joka kuukaden ensimmäinen maanantai klo 18-20. Syksyn tapaamisett: 6.10., 3.11. ja 1.12. - Vertaisryhmiä nuorille ja aikuisille, Kotkassa. Ryhmä kokoontuu kerran kuussa sunnuntaisin ravintola Karoliinassa, Puutarhakatu 11 klo 19-21. Syksyn kokoontumispäivät: 19.10., 16.11. ja 21.12.. Lisätietoa: h.pukki@gmail.com - Vertaisryhmä ADHD- ja ADD-lasten ja nuorten vanhemmille, Lappeenrannassa. - Vanhempien vertaistukiryhmä kokoontuu aina kuukauden ensimmäisenä maanantaina Lahden invakeskuksen salissa klo:18-20. 6.10. Päivi Porali tulee kertomaan meille theraplaysta. 3.11. vieraaksemme tulee luovanilmaisun opettaja Arja Häkkä. 1.12. koko perheen pikkujoulut. Ryhmä kokoontuu Lappeenrannan seurakunnan kokoushuoneessa, Koulukatu 10 klo 17.30-20.00. Syksyn kokoontumispäivät ovat: 6.10. ja 27.10. Lisätietoja:merja.julkunen@kolumbus.fi tai p. 040 763 0743 - Yhdistyksen uusi sähköpostiosoite Olemme ottaneet käyttöön uuden sähköpostiosoitteen: kymenlaakson.aada@gmail.com Luovumme asteittain aikaisemmasta osoitteesta. -ADHD-nuorten vertaisryhmä kokoontuu myös joka kuukauden ensimmäisenä maanantaina. 5 /2008 22