Sosiaali- ja terveyspalveluiden Maisema-raportti Versio 22092014 Kommentoitu versio
SISÄLLYSLUETTELO Raportissa esitetyt brutto- ja nettokustannukset sekä toimintatiedot ovat kunnan tilinpäätös- ja toimintakertomusta vastaavat, jaoteltuna Maisema-mallin mukaisiin tuoteryhmiin. Tuoteryhmät sisältävät myös osuudet hallinnon nettokustannuksista. Kuntamaisema on jakanut hallinnon nettokustannukset tuoteryhmiin niiden bruttokulujen suhteessa jos kunta ei ole itse vyöryttänyt hallinnon kuluja jollain muulla perusteella. Tarvittaessa raportin kuluihin on kohdennettu erikseen myös poistot, sekä huomioitu mahdolliset ateria- ja vuokrakuluvähennykset. alkaen ensihoidon kustannukset ovat osana erikoissairaanhoitoa. Kunnan toimittamia tilinpäätöstietoja on täydennetty sairaanhoitopiirien toimittamilla erikoissairaanhoidon kuntalaskutuksen mukaisilla kustannus- ja toimintatiedoilla, sekä Kelan tilastoihin perustuvilla tiedoilla yksityisten lääkäri- ja hammaslääkäripalveluiden kustannuksista ja käynneistä. Kelan tilastointiin perustuu myös työmarkkinatuen kuntaosuudet ja tuen saajien määrät, sekä Kela-kuntoutustiedot. Tässä raportissa vertaillaan vuoden n yhteistoiminta-alueen sosiaali- ja terveyspalveluja muihin kuntiin. Kuvien luettavuuden selkeyttämiseksi useat yhteistoiminta-alueet ovat kuvassa vain koko yhteistoiminta-alueena Kunnan omassa Maisema-tilaustaulukossa näkyy kunnan muutos itseensä nähden eri vuosina. Tämä raportti/vertaisarvio tuo tietoa mitkä tekijät palavat kunnassa tai yhteistoiminnassa punaisella, keltaisena tai vihreänä verrattuna muihin kuntiin. Kuntien palvelut tehdään vertailukelpoiseksi Maisema-työkalun avulla. Indikaattoreina on suoritteet, hoidetut asiakkaat, yksikkökustannukset ja mukana on asiakkaan toimintakykyä kuvaavia tietoja sekä toiminnan tehokkuutta ja laatua kuvaavia mittareita. Yksikkökustannusvertailu ei mene toimintolaskennan tasolla, vaan sopivalle lentokorkeudelle, jolla pystytään näkemään muutoksen tarpeet ja ohjaamaan muutoksia. Maisema-selvityksessä keskeistä on hahmottaa palvelukokonaisuuksia ja niissä mahdollisesti olevia vääristymiä tai palveluketjujen toimimattomuuksia ja näiden tekijöiden kustannusvaikutuksia. Maisema kertoo myös onko palvelulla vaikutusta muiden palvelujen käyttöön. Johdanto 3 Erikoissairaanhoito 20 Hoito ja hoiva 55 Vastaanotto 76 Aikuisten mielenterveyspalvelut 96 Suun terveydenhuolto 108 Perhepalvelut 118 Aikuissosiaalityö 137 Vammaispalvelut 146 Kuntoutus 157 Työterveys 165 2
JOHDANTO Kuvassa esitetyt tiedot RAPORTIN KUVIEN TULKINTA Kunnat suuruusjärjestyksessä, oma kunta kehystetty Toiminnasta kertovaa lisätietoa tai kuvan tulkinta Raportissa olevat, kuvaa koskevat kustannustiedot, perustuvat kunnan tilinpäätökseen. 3
JOHDANTO Oma kunta(yhtymä) korostettuna Kuntayhtymään kuuluvat kunnat korostettuna Muut vertailukunnat RAPORTIN KUVIEN TULKINTA Tulkinnat kuntien sijainnille kuvassa. Kunnan tai kuntayhtymän tilanteeseen parhaiten sopiva tulkinta korostettu 4
JOHDANTO SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN KUSTANNUSTEN KESKIMÄÄRÄISET MUUTOKSET TUOTERYHMITTÄIN MAISEMA-KUNNISTA VUODESTA 2011 VUOTEEN 2012-4,0 % Työterveys ESH (netto) 0,0 % Vastaanottopalvelut 0,6 % Maisema-kuntien soten kokonaiskustannuksissa hyvin maltillinen nousu 2012-2011: 1,3% SOTE Yhteensä Aikuispsykososiaaliset palvelut Hoito & hoiva Kuntoutus Aikuissosiaalityö Suunterveydenhoito Vammaispalvelut 1,3 % 1,9 % 2,3 % 2,4 % 2,9 % 3,3 % 3,8 % Perhepalvelut 6,2 % -5% -4% -3% -2% -1% 0% 1% 2% 3% 4% 5% 6% 7% Luvut kuvaavat tuoteryhmäkohtaisia keskiarvoja Maisema-kunnista sekä kustannusten muutoksia vuodesta 2011 vuoteen 2012 (46 kuntaa, joista tietoja vuosilta 2012 ja 2011, työterveydessä 17 kuntaa) Kustannusmuutoksissa on huomioitu sosiaali- ja terveyspalveluiden julkisten menojen hintaindeksi (Suomen virallinen tilasto (SVT): Julkisten menojen hintaindeksi [verkkojulkaisu]. ISSN=1798-4505. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 7.1.2014]. Saantitapa: http://www.stat.fi/til/jmhi/index.html 5
JOHDANTO SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN KUSTANNUSTEN KESKIMÄÄRÄISET MUUTOKSET TUOTERYHMITTÄIN MAISEMA-KUNNISTA VUODESTA 2011 VUOTEEN 2012 6
JOHDANTO MAISEMA-KUNTIEN KESKIMÄÄRÄISET SOTE-KUSTANNUKSET VUONNA 2012 1 400 1 200 1 187 1 139 Kustannus Maisema-kunnissa keskimäärin per asukas 2012 (def) 1 000 800 600 400 363 314 200 166 158 112 111 47 0 Keskimääräiset sosiaali- ja terveyspalveluiden kustannukset on laskettu 55-60 Maisema-kunnasta vuodelta 2012 Vuoden 2012 kustannukset on tässä deflatoitu vertailukelpoisiksi vuoden tietojen kanssa käyttämällä sosiaali- ja terveyspalveluiden julkisten menojen hintaindeksiä (Suomen virallinen tilasto (SVT): Julkisten menojen hintaindeksi [verkkojulkaisu] ISSN=1798-4505. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 7.1.2014]. Saantitapa: http://www.stat.fi/til/jmhi/index.html Tuoteryhmäkohtaiset keskimääräiset ja deflatoidut kustannukset on esitetty myös jokaisen tuoteryhmän alussa ensimmäisessä kustannuskuvassa. Tällöin kustannus on mukautettu tarvittaessa muuhun kuin koko kunnan asukaslukuun (esimerkiksi aikuispsykososiaalisissa palveluissa yli 20- vuotiaisiin asukkaisiin) 7
JOHDANTO KOKONAISKUSTANNUSTEN JAKAUTUMINEN TUOTERYHMITTÄIN: KESKIARVOT MAISEMA-KUNNISTA VUODELTA 2012 1 % 3 % 6 % Kokonaiskustannusten jakautuminen, Keskiarvot 2012 9 % 29 % 10 % 3 % 6 % 33 % Erikoissairaanhoito on Maisemakunnissa bruttokustannuksiltaan kolmannes kaikista SOTE-palveluiden kuluista ESH ja Hoito ja hoiva yhteenlaskettuna 62% Aikuispsykos. palvelut Aikuissosiaalityö ESH Hoito ja hoiva Kuntoutus Perhepalvelut Hammashoito Vammaispalvelut Vastaanotto 8
JOHDANTO KOKONAISKUSTANNUSTEN JAKAUTUMINEN TUOTERYHMITTÄIN 3 % 8 % 4 % 2 % Kokonaiskustannusten jakautuminen, Aikuispsykos. palvelut 8 % 3 % 3 % 36 % Aikuissosiaalityö ESH Hoito ja hoiva Kuntoutus Perhepalvelut 33 % Hammashoito Vammaispalvelut Vastaanotto Kokonaiskustannukset ovat sekä erikoissairaanhoidossa että hoidon ja hoivan palveluissa selvästi suuremmat kuin kunnissa keskimäärin Kokonaiskustannukset nousseet 7,3% 9
JOHDANTO 2 % 3 % 5 % KOKONAISKUSTANNUSTEN JAKAUTUMINEN TUOTERYHMITTÄIN Kokonaiskustannusten jakautuminen, Alajärvi 8 % 31 % 8 % 3 % 3 % 37 % Aikuispsykos. palvelut Aikuissosiaalityö ESH Hoito ja hoiva Kuntoutus Perhepalvelut Hammashoito Vammaispalvelut Vastaanotto Alajärvellä erikoissairaanhoito painottuu 10
JOHDANTO KOKONAISKUSTANNUSTEN JAKAUTUMINEN TUOTERYHMITTÄIN Kokonaiskustannusten jakautuminen, Vimpeli 3 % 4 % 4 % 2 % 9 % 8 % 2 % 34 % 34 % Aikuispsykos. palvelut Aikuissosiaalityö ESH Hoito ja hoiva Kuntoutus Perhepalvelut Hammashoito Vammaispalvelut Vastaanotto Kokonaiskustannukset ovat Vimpelissä hoidon ja hoivan palveluissa selvästi suuremmat kuin kunnissa keskimäärin 11
JOHDANTO KOKONAISKUSTANNUSTEN JAKAUTUMINEN TUOTERYHMITTÄIN Kokonaiskustannusten jakautuminen, Soini Aikuispsykos. palvelut 2 % 3 % 2 % 8 % 37 % 8 % 2 % 3 % 35 % Aikuissosiaalityö ESH Hoito ja hoiva Kuntoutus Perhepalvelut Hammashoito Vammaispalvelut Vastaanotto Kokonaiskustannukset ovat Soinissa hoitoon ja hoivaan painottuneet 12
JOHDANTO ASUKASKOHTAISET KOKONAISKUSTANNUKSET 5 000 Aikuispsykosos. palv. Aikuissosiaalityö ESH Hoito ja hoiva Kuntoutus Perhepalvelut Suunterveys Vammaispalvelut Vastaanotto 4 000 3 000 2 000 1 000 0 Asukaskohtaiset kokonaiskustannukset ovat nousseet 8 % edellisvuoteen verrattuna ja ovat vertailussa kalliit. Erityisesti Soinilla on suuret kustannukset Tarkastelu on suuntaa antava. Tarkastelu ei huomioi väestön ikärakennetta eikä sairastavuutta. Varhaiskasvatus tarkastellaan osana sivistys- ja vapaa-ajan palveluita. Kunta Raportissa olevat kustannukset 63 272 545 Alajärvi 40 096 005 Vimpeli 12 763 885 Soini 10 121 495 13
JOHDANTO VERTAILUKUNTIEN IKÄRAKENNE 0-6 v 7-14v 15-64 v 65-74 v 75-84 v 85 - Soini Imatra Vimpeli Raasepori Ylä-Savo Alajärvi Oulunkaari 2012 Mikkeli Kemi Iisalmi JYTA Raisio RAS Raahe Kallio Ylivieska Rusko 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % ja erityisesti Soini on vanhusvoittoinen Toisaalta lasten ja nuorten osuus on myös huomattava 14
JOHDANTO TALOUDELLINEN HUOLTOSUHDE 250 200 150 100 50 0 Taloudellinen huoltosuhde mittaa sitä, kuinka monta työvoiman ulkopuolella olevaa ja työtöntä on yhtä työllistä kohti. Taloudellinen huoltosuhde ilmoitetaan indeksilukuna, joka lasketaan jakamalla työttömien ja työvoiman ulkopuolella olevien määrä työllisten määrällä ja kertomalla saatu luku sadalla. Mitä pienempi indeksiluku, sitä parempi tilanne kunnassa tässä mielessä on. Taloudellinen huoltosuhde Suomen kunnissa oli 2012 keskimäärin 132, eli jokaista sataa työssäkäyvää kohden oli 132 työtöntä tai työvoiman ulkopuolella olevaa asukasta. Maisema-kuntien vastaava keskiarvo 2012 oli 161. Lähde: Kuntaliitto ja Tilastokeskus, Työssäkäyntitilasto sekä Findikaattori Suomessa keskimäärin 132 työtöntä tai työvoiman ulkopuolella olevaa 100 työssäkäyvää kohti. 15
Ikävakioitu sairastavuusindeksi JOHDANTO ASUKASKOHTAISET KUSTANNUKSET JA IKÄVAKIOITU SAIRASTAVUUS Kemi Soini Oulunkaari Sairastavuudeltaan saman tason kunnat pärjäävät pienemmin sotepalveluiden kustannuksin kuin ja erityisesti Vimpeli 120 100 Raahe Ylä-Savo RAS Alajärvi Kallio Iisalmi Imatra Ylivieska JYTA Mikkeli Raisio Raasepori Vimpeli 80 3 000 3 500 4 000 4 500 Sosiaali- ja terveyspalveluiden kustannukset / asukas IKÄVAKIOITU SAIRASTAVUUSINDEKSI Jokaiselle Suomen kunnalle on laskettu Kelan rekisteritietojen avulla indeksiluku, joka kertoo, miten tervettä tai sairasta väestö on suhteessa koko maan keskiarvoon (= 100). Kuntien väliset erot tasoittuvat, kun indeksiluvut vakioidaan iän mukaan. Luvut perustuvat kolmeen rekisterimuuttujaan: kuolleisuus, työkyvyttömyyseläkkeellä olevien osuus työikäisistä ja erityiskorvattaviin lääkkeisiin oikeutettujen osuus väestöstä. Kukin muuttujista on suhteutettu erikseen maan väestön keskiarvoon, jota merkitään luvulla 100. Lopullinen indeksi on kolmen osaindeksin keskiarvo. Sairaanhoitopiiri kerrallaan käydään lävitse maan kaikki kunnat ja tuotetaan niistä indeksin ohella myös tiettyjen kansantautien esiintyvyyslukuja, nekin indeksimuotoisina. Lähde:KELA(http://www.kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/ 170904123901PN?OpenDocument) Sairastavuusindeksit vuodelta 2012 16
JOHDANTO KOKONAISKUSTANNUSTEN MUUTOKSET TUOTERYHMITTÄIN Aikuispsykososiaaliset palvelut Aikuissosiaalityö ESH Hoito&hoiva Kuntoutus (ilman valtion määrärahaa) Perhepalvelut Suunterveydenhoito Vammaispalvelut Vastaanotto Työterveys YHTEENSÄ Järvi- Pohjanmaa 1 667 363 2 089 064 22 304 967 20 497 425 1 155 596 2 750 541 1 676 824 4 968 665 5 369 934 792 167 63 272 545 Alajärvi 1 085 329 1 331 881 14 520 358 12 491 666 712 836 1 944 747 1 103 594 3 096 025 3 332 545 477 024 40 096 005 Vimpeli 385 317 480 036 4 244 332 4 286 837 270 476 488 531 300 178 1 071 694 1 108 329 128 156 12 763 885 Soini 163 621 277 148 3 540 277 3 713 357 164 083 310 057 233 905 796 750 801 263 121 036 10 121 495 Järvi- Pohjanmaa 2012 1 394 848 2 243 525 17 782 011 21 161 663 1 088 298 2 966 488 1 734 547 4 409 518 5 504 075 699 105 58 984 078 Alajärvi 2012 869 946 1 505 782 11 212 753 12 959 996 662 132 2 249 627 1 158 729 2 795 306 3 284 985 437 918 37 137 173 Vimpeli 2012 341 573 470 904 3 760 848 4 515 467 259 428 552 732 291 534 881 582 1 182 682 106 743 12 363 493 Soini 2012 161 238 261 078 2 808 411 3 658 684 157 418 153 135 255 463 728 888 905 632 101 269 9 191 215 Muutos JP 272 515-154 461 4 522 956-664 238 67 298-215 947-57 723 559 147-134 141 93 062 4 288 467 Muutos Alajärvi 215 383-173 901 3 307 605-468 330 50 704-304 880-55 135 300 719 47 560 39 106 2 958 832 Muutos Vimpeli 43 744 9 132 483 484-228 630 11 048-64 201 8 644 190 112-74 353 21 413 400 392 Muutos Soini 2 383 16 070 731 866 54 673 6 665 156 922-21 558 67 862-104 369 19 767 930 280 Muutos JP 19,5 % -6,9 % 25,4 % -3,1 % 6,2 % -7,3 % -3,3 % 12,7 % -2,4 % 13,3 % 7,3 % Kokonaiskustannukset ovat nousseet erityisesti ESH:ssa, aikuispsykososiaalisissa palveluissa ja vammaispalveluissa ensihoito siirtyi vastaanotosta osaksi erikoissairaanhoitoa. Tästä syystä ESH:n ja vastaanoton muutosprosentit eivät ole täysin vertailukelpoisia. Muutos Alajärvi 24,8 % -11,5 % 29,5 % -3,6 % 7,7 % -13,6 % -4,8 % 10,8 % 1,4 % 8,9 % 8,0 % Muutos Vimpeli 12,8 % 1,9 % 12,9 % -5,1 % 4,3 % -11,6 % 3,0 % 21,6 % -6,3 % 20,1 % 3,2 % Muutos Soini 1,5 % 6,2 % 26,1 % 1,5 % 4,2 % 102,5 % -8,4 % 9,3 % -11,5 % 19,5 % 10,1 % 17
JOHDANTO YLEISTÄ RAPORTIN LÖYDÖKSISTÄ 1/2 Sijoittuminen vertailussa n kustannukset ovat nousseet kuntavertailussa keskitasoa selvästi kalliimmaksi Kustannustasoa nostavat: Erikoissairaanhoidon käyttö ja yksikkökustannukset, varsinkin nuoremmissa ikäluokissa kulut ja osastohoidon hoitopäivien määrä on korkea. Vanhusten erikoissairaanhoito on edelleen muihin nähden edullista, mutta huomattavasti kallistunutta. Hoidon ja hoivan osalta palveluiden piirissä ja varsinkin tehostetun palveluasumisen piirissä olevien määrä on korkea muihin kuntiin nähden Vastaanottopalveluissa päivystyspainotteinen toiminta. Päihde- ja mielenterveyspalveluiden osalta psykiatrian kalleus sekä Alajärven ja Vimpelin osalta jonkin verran myös mielenterveysasumisen korkeahko määrä Perhepalveluissa lasten ja nuorten psykiatrian osastohoidon aiempaa runsaampi määrä v. (satunnaisvaihtelu) Vammaispalveluissa asiakkaiden suuri määrä, sekä kehitysvammaisten palveluissa myös palveluasumisen kalliit hoitopäivähinnat (vammaispalveluissa kunnittain suurta vaihtelua, joten kustannuksia selittävät kunnissa hieman eri ilmiöt, tarkemmin s.148- ) 18
JOHDANTO YLEISTÄ RAPORTIN LÖYDÖKSISTÄ 2/2 Hyvä palvelurakenne/edullinen kustannustaso lta löytyy seuraavista palveluista: Vanhusten erikoissairaanhoitoa on alueella vähän. Omaa akuuttihoitoa on lisätty, ja nyt ollaan tasossa, jolla jatkossakin voidaan turvata erikoissairaanhoidon tarpeen minimointi. Hoidon ja hoivan palveluiden rakennemuutos pitkäaikaisesta laitoshoidosta tehostettuun palveluasumiseen on laskenut kustannuksia yli 75-vuotiasta asukasta kohden laskettuna. Perhepalveluissa kodin ulkopuolelle sijoituksia on vähän ja avohuollon panostuksin on ilmeisesti jonkin verran kyetty välttymään myös uusilta sijoituksilta Työmarkkinatuen piirissä olevien aktivointi on ollut onnistunutta Muutokset vuoden aikana n kustannustaso on noussut voimakkaasti vuoden aikana, 7,3% tai 4,3 milj. Vimpelissä kustannukset ovat nousseet maltillisimmin (3%), Alajärvellä 8% ja Soinissa 10% Kustannustason nousua selittää eniten erikoissairaanhoidon kulujen kasvu (ilman ensihoitoa 3,1 milj. eli 18%) Vammaispalveluiden kustannukset ovat myös nousseet 13% eli 560 000, kunnittain hieman eri syistä. 19
Erikoissairaanhoito Erikoissairaanhoidon osioon kuuluvat sairaanhoitopiirien tuottama ostettu erikoissairaanhoito ja mahdollinen kunnan oma erikoissairaanhoito.
ERIKOISSAIRAANHOIDON YHTEENVETO 1 MILTÄ TUOTERYHMÄN KUSTANNUKSET JA KÄYTTÖ NÄYTTÄVÄT KUNTAVERTAILUSSA? Erikoissairaanhoito on lla vertailun toiseksi kalleinta Vanhusten (+75-v) erikoissairaanhoito on vertailun keskitasoa edullisempaa Vertailussa eroaa osastohoidon suuren määrän osalta. Avohoidon käyttö on vertailun keskitasossa. Yksikköhinnat ovat pääsääntöisesti kalliit niin osasto- kuin avohoidossa MILLAISIA MUUTOKSIA ON TAPAHTUNUT KUSTANNUKSISSA TAI PALVELUIDEN KÄYTÖSSÄ VUODEN AIKANA? Erikoissairaanhoito on kustannuksiltaan verrokkiryhmän keskiarvoon nähden aiempaa kalliimpaa. Järvi- Pohjanmaan erikoissairaanhoidon suuri kustannusten nousu selittyy osin ensihoidon siirtymisellä osaksi ESH:a. Kuitenkin myös varsinaiset erikoisalakohtaiset kulut nousivat sh-piirin ilmoituksen mukaan noin 16,2:sta miljoonasta 19,3 milj euroon eli yli 18 %. Yli 75-vuotiaiden erikoissairaanhoidon asukaskohtaiset kustannukset ovat lla nousseet jopa 29 % verrattuna vuoteen 2012, mutta ovat edelleen keskimäärin vertailuryhmiä alhaisemmat Erikoissairaanhoidon palvelujen käyttö on avohoidon osalta hieman kasvanut ja osastohoidon osalta pienentynyt Vuoteen 2012 verrattuna Vimpelin kustannukset ovat pysyneet samana, kun taas Soinin ja Alajärven kustannukset ovat nousseet yli 30 % Vuodeosastojaksojen hoitokustannus koko lla asukasta kohden noussut 23 %, avohoidon asukaskohtainen kustannus 15 % Kustannusnousu aiheutuu pienten erikoisalojen, sisätautien, lastentautien ja neurologian kallistumisesta. 21
ERIKOISSAIRAANHOIDON YHTEENVETO 2 HUOMIOITA JA JOHTOPÄÄTÖKSIÄ ERIKOISALOISTA Eniten kustannusnousua on aiheuttanut sisätautien osastohoidon kallistuminen, joka puolestaan johtuu keskimääräisen hoitopäivähinnan kallistumisesta. Tämän takana puolestaan on vanhusikäluokkien palvelujen kasvanut käyttö. Kirurgian kustannukset ovat pysytelleet vuodeosastoilla ennallaan melko kalliilla tasolla ja avohoidossa laskeneet, johtuen alle 65-vuotiaiden kirurgian avohoidon käytön vähenemisestä Neurologian kustannukset ovat vertailussa korkeat ja nousseet, johtuen hoitojaksojen pitenemisestä. Lastentaudeilla kustannusnousua selittää hoitopäivien kasvanut määrä ja kallistunut hinta Lasten- ja nuortenpsykiatrian hoitopäivien lukumäärä kaksinkertaistunut, mutta hoitopäiviä on verrokkeihin nähden hieman vähemmän 22
ERIKOISSAIRAANHOITO ERIKOISSAIRAANHOIDON ASUKASKOHTAISET KUSTANNUKSET Sisältää kalliinhoidontasaus- ja erityisvelvoitemaksun 1 800 1 600 1 400 1 200 1 000 800 600 400 200 0-200 Keuhkosairaudet Lastentaudit Neurologia Sisätaudit +26 % Kirurgia Muut erikoisalat Aikuispsykiatria Kalliin hoidon tasaus- ja erityisvelvoitemaksut, ensihoito ym. Erikoissairaanhoito on kustannuksiltaan keskiarvoon nähden aiempaa kalliimpaa n nousu selittyy tässä kuvassa osin ensihoidon siirtymisellä osaksi ESH:a. Kuitenkin myös varsinaiset erikoisalakohtaiset kulut nousivat shpiirin ilmoituksen mukaan noin 16,2:sta miljoonasta 19,3 milj euroon eli yli 18 % Kunta ESH kulut %-osuus (raportin kuluista) 22 304 967 35,3 % Alajärvi 14 520 358 36,2 % Vimpeli 4 244 332 33,3 % Soini 3 540 277 35,0 % 23
ERIKOISSAIRAANHOITO ERIKOISSAIRAANHOIDON KUSTANNUKSET / YLI 75-VUOTIAAT 3 000 Sisätaudit Aikuispsykiatria Neurologia Kirurgia Keuhkosairaudet 2 500 2 000 +29 % 1 500 1 000 500 0 Yli 75-vuotiaiden erikoissairaanhoidon kustannukset ovat Järvi- Pohjanmaalla nousseet jopa 29 % verrattuna vuoteen 2012, mutta ovat edelleen keskimäärin vertailuryhmiä alhaisemmat Vuoteen 2012 verrattuna Vimpelin kustannukset ovat pysyneet samana, kun taas Soinin ja Alajärven kustannukset ovat nousseet yli 30 % Kirurgian kustannusosuus on laskenut 48 %:sta 41 %:iin. Vastaavasti sisätautien suhteellinen osuus on noussut 37 %:sta 43 %:iin Kunta ESH kulut 75v %-osuus (raportin kuluista) 3 262 175 5,2 % Alajärvi 2 051 386 5,1 % Vimpeli 555 836 4,4 % Soini 654 953 6,5 % 24
Hoitopäiviä / asukas ERIKOISSAIRAANHOITO AVOHOITO- JA VUODEOSASTOPALVELUIDEN KÄYTTÖ / ASUKAS Vimpeli Soini Kemi Runsaasti hoitopäiviä, avokäyntejä vähän Runsaasti hoitopäiviä ja avokäyntejä 0,9 Järvi- Pohjanmaa Raahe Järvi- 2012 Pohjanmaa RAS Alajärvi Imatra Oulunkaari Ylä-Savo Mikkeli Iisalmi Vähän hoitopäiviä ja avokäyntejä Vähän hoitopäiviä, paljon avokäyntejä Kallio Vimpelissä ja Soinissa selkeästi muita kuntia enemmän hoitopäiviä asiakas kohti 0,7 Ylivieska Naantali JYTA Raisio Raasepori 0,4 Rusko 0,7 1,2 1,7 2,2 Avokäynnit / asukas Sisätaudit % avohoidon kustannuksista Sisätaudit % VOStoiminnan kustannuksista Kirurgia % avotoiminnan kustannuksista Kirurgia % VOStoiminnan kustannuksista Kunta 23,8 % 18,5 % 12,7 % 28,4 % Alajärvi 23,5 % 20,8 % 12,5 % 27,9 % Vimpeli 19,8 % 12,5 % 13,3 % 28,9 % Soini 29,4 % 17,2 % 12,6 % 29,6 % 25
Vuodeosastokustannus / asukas ERIKOISSAIRAANHOITO AVOHOITO- JA VUODEOSASTOPALVELUIDEN KUSTANNUKSET / ASUKAS 900 Kemi Soini Korkea vuodeosastokustannus, matala avohoidon kustannus Korkeat kustannukset sekä avo- että vuodeosastohoidossa 800 700 Vimpeli Alajärvi Imatra Ylä-Savo Iisalmi JYTA 2012 Oulunkaari RAS Raahe Mikkeli Matalat kustannukset sekä avo- että vuodeosastohoidossa Matala vuodeosastokustannus, korkea avohoidon kustannus 600 500 Kallio Ylivieska Naantali Raisio Raasepori Vuodeosastojaksojen hoitokustannus koko Järvi- Pohjanmaalla asukasta kohden noussut 23 %, avohoidon asukaskohtainen kustannus 15 % 400 Rusko 300 300 350 400 450 500 550 600 Avohoidonkustannus / asukas %-osuus (raportin kuluista) %-osuus (raportin kuluista) Kunta Vuode Avo 12 465 627 19,7 % 6 852 924 10,8 % Alajärvi 7 944 128 19,8 % 4 520 326 11,3 % Vimpeli 2 510 890 19,7 % 1 229 441 9,6 % Soini 2 010 609 19,9 % 1 103 158 10,9 % 26
Kustannus / hoitopäivä ERIKOISSAIRAANHOITO SISÄTAUDIT - YKSIKKÖHINNAT Alajärvi Korkea hoitopäiväkustannus, matala avokäynnin kustannus Korkeat kustannukset sekä hoitopäivällä että avokäynnilla 1 100 900 JYTA Mikkeli Raisio Raasepori Kemi Naantali Soini Ylivieska Imatra Kallio Oulunkaari 2012 Vimpeli Matalat kustannukset sekä hoitopäivällä että avokäynnilla Matala hoitopäiväkustannus, korkea avokäynnin kustannus 700 Ylä-Savo Iisalmi RAS Raahe Rusko 500 170 270 370 470 Kustannus / avohoitokäynti %-osuus (raportin kuluista) %-osuus (raportin kuluista) Kunta Vuode Avo 2 312 240 3,7 % 1 632 215 2,6 % Alajärvi 1 652 263 4,1 % 1 064 129 2,7 % Vimpeli 314 987 2,5 % 243 451 1,9 % Soini 344 990 3,4 % 324 635 3,2 % 27
Vuodeosastokustannus / asukas ERIKOISSAIRAANHOITO SISÄTAUDIT ASUKASKOHTAISET KUSTANNUKSET Ylä-Savo Kemi RAS Raahe Korkea vuodeosastokustannus, matala avohoidon kustannus Korkeat kustannukset sekä vuodeosastoettä avohoidossa 150 JYTA Iisalmi Alajärvi Raasepori Soini Matalat kustannukset sekä vuodeosastoettä avohoidossa Matala vuodeosastokustannus, korkea avohoidon kustannus Mikkeli Oulunkaari 100 Kallio Ylivieska Imatra Vimpeli 2012 Raisio Sisätautien asukaskohtainen vuodeosastokustannus noussut 42 % Naantali Rusko 50 30 50 70 90 110 130 150 Avohoidonkustannus / asukas 28
ERIKOISSAIRAANHOITO SISÄTAUDIT: HOITOPÄIVÄN KUSTANNUS / YLI 65-VUOTIAAT JA HOITOJAKSON PITUUS 1 400 Hoitopäivän kustannus Hoitojaksojen keskimääräinen pituus 6 1 200 5,2 5,2 5,1 4,6 5,3 4,7 5,1 4,5 4,7 5,1 5 1 000 800 2,6 3,8 2,8 2,7 3,4 3,7 4,0 3,8 3,8 3,7 4 3 600 400 2 200 1 0 0 Hoitopäivän hinta on lla on vertailuryhmiin nähden korkea ja noussut 8 % edellisvuodesta. Lisäksi keskimääräiset hoitojaksot ovat pitkiä. 29
Kustannus / 0-64 -vuotias asukas ERIKOISSAIRAANHOITO SISÄTAUDIT: VUODEOSASTO / 0-64-VUOTIAAT Kemi Korkea vuodeosastokustannus, vähän hoitopäiviä Korkea vuodeosastokustannus, paljon hoitopäiviä 90 Ylä-Savo Matala vuodeosastokustannus, vähän hoitopäiviä Matala vuodeosastokustannus, paljon hoitopäiviä 70 JYTA Raisio Alajärvi Iisalmi Raasepori RAS Raahe Alle 65-vuotiaiden sisätautien vuodeosastohoito edullista ja käyttö vähäistä 50 Oulunkaari Soini Vimpeli Kallio Ylivieska Mikkeli Imatra Naantali 2012 Rusko 30 0,03 0,055 0,08 0,105 Hoitopäivät / 0-64 -vuotias asukas Kunta Vuode %-osuus (raportin kuluista) 711 730 1,1 % Alajärvi 506 027 1,3 % Vimpeli 116 396 0,9 % Soini 89 307 0,9 % 30
Kustannus / +65 -vuotias asukas ERIKOISSAIRAANHOITO SISÄTAUDIT: VUODEOSASTO / YLI 65-VUOTIAAT Korkea vuodeosastokustannus, vähän hoitopäiviä Korkea vuodeosastokustannus, paljon hoitopäiviä 610 510 Alajärvi Kemi Ylä-Savo Iisalmi Raahe RAS Matala vuodeosastokustannus, vähän hoitopäiviä Matala vuodeosastokustannus, paljon hoitopäiviä 410 310 210 JYTA Raasepori Mikkeli Soini Oulunkaari Naantali Raisio Rusko Kallio Ylivieska Imatra 2012 Vimpeli Alajärvellä yli 65-vuotiaiden sisätautien asukaskohtainen vuodeosastohoitokustannus suuri 110 0,14 0,39 0,64 0,89 1,14 Hoitopäivät / +65 -vuotias asukas Kunta Vuode %-osuus (raportin kuluista) 1 600 510 2,5 % Alajärvi 1 146 236 2,9 % Vimpeli 198 591 1,6 % Soini 255 683 2,5 % 31
Avohoidon kustannus / 0-64 -vuotias asukas ERIKOISSAIRAANHOITO SISÄTAUDIT: AVOHOIDON KÄYNNIT / 0-64-VUOTIAAT 140 Soini 130 Korkea avohoidon kustannus, vähän avokäyntejä Korkea avohoidon kustannus, paljon avokäyntejä 120 110 100 Raahe Raasepori RAS Matala avohoidon kustannus, vähän avokäyntejä Matala avohoidon kustannus, paljon avokäyntejä 90 80 70 60 Kemi Vimpeli Alajärvi Naantali Imatra Raisio 2012 Oulunkaari Mikkeli Ylä-Savo Iisalmi Rusko Soinissa alle 65-vuotiaat käyttävät paljon avopalveluita 50 40 JYTA Kallio Ylivieska 30 0,05 0,11 0,17 0,23 0,29 0,35 Avokäynnit / 0-64 -vuotias asukas Kunta Avo %-osuus (raportin kuluista) 1 013 781 1,6 % Alajärvi 594 957 1,5 % Vimpeli 193 348 1,5 % Soini 225 476 2,2 % 32
Avohoidon kustannus / 0-64 -vuotias asukas ERIKOISSAIRAANHOITO 140 130 SISÄTAUDIT: AVOHOIDON KUSTANNUS / 0-64- VUOTIAAT Soini Korkea avohoidon kustannus, matala yksikkökustannus Korkea avohoidon kustannus, korkea yksikkökustannus 120 110 100 Raahe Raasepori RAS Matala alle avohoidon kustannus, matala yksikkökustannus Matala avohoidon kustannus, korkea yksikkökustannus 90 80 70 60 Ylä-Savo Iisalmi Kemi Vimpeli Alajärvi Naantali Raisio Imatra 2012 Rusko Mikkeli Oulunkaari Avohoidon yksikkökustannusten nousu kasvattanut alle 65-vuotiaiden asukaskohtaisia kokonaiskustannuksia 50 40 JYTA Kallio Ylivieska 30 170 270 370 470 Kustannus / avokäynti (0-64 -vuotias asukas) Kunta Avo %-osuus (raportin kuluista) 1 013 781 1,6 % Alajärvi 594 957 1,5 % Vimpeli 193 348 1,5 % Soini 225 476 2,2 % 33
Kustannus / +65 -vuotias asukas ERIKOISSAIRAANHOITO SISÄTAUDIT: AVOHOIDON KÄYNNIT / YLI 65-VUOTIAAT 380 330 Raahe RAS Korkea avohoidon kustannus, vähän avokäyntejä Korkea avohoidon kustannus, paljon avokäyntejä 280 Raasepori Matala avohoidon kustannus, vähän avokäyntejä Matala avohoidon kustannus, paljon avokäyntejä 230 Kemi 180 130 Alajärvi Imatra Oulunkaari Mikkeli Raisio Soini Rusko 2012 Naantali Ylä-Savo Iisalmi Ylivieska Kallio JYTA Yli 65-vuotiaiden avohoidon käyttö pientä ja asukaskohtaiset kustannukset edulliset erityisesti Vimpelissä 80 Vimpeli 30 0,07 0,27 0,47 0,67 0,87 1,07 Avokäynnit / +65 -vuotias asukas Kunta Avo %-osuus (raportin kuluista) 618 434 1,0 % Alajärvi 469 172 1,2 % Vimpeli 50 103 0,4 % Soini 99 158 1,0 % 34
Kustannus / hoitopäivä ERIKOISSAIRAANHOITO 1 650 KIRURGIA - YKSIKKÖKUSTANNUKSET JYTA Korkeat yksikkökustannukset vuodeosastohoidossa, matalat avohoidossa Korkeatyksikkö -kustannukset sekä vuodeosastoettä avohoidossa 1 500 1 350 1 200 Raisio Ylivieska Raahe RAS Kallio Imatra Raasepori Naantali Oulunkaari Alajärvi 2012 Iisalmi Ylä-Savo Rusko Soini Matalat yksikkökustannukset sekä vuodeosastoettä avohoidossa Matalat yksikkökustannukset vuodeosastohoidossa, korkeat avohoidossa Laskelmassa on hoitopäivän hintaan kaadettu kirurgian leikkaustoiminnan (ml. päiväkirurgia) kulut. Kemi 1 050 Vimpeli Mikkeli 900 200 300 400 500 Kustannus / avokäynti %-osuus (raportin kuluista) %-osuus (raportin kuluista) Kunta Vuode Avo 3 537 045 5,6 % 867 209 1,4 % Alajärvi 2 218 325 5,5 % 564 537 1,4 % Vimpeli 724 489 5,7 % 163 842 1,3 % Soini 594 231 5,9 % 138 830 1,4 % 35
Vuodeosastokustannus / asukas ERIKOISSAIRAANHOITO 370 KIRURGIA ASUKASKOHTAISET KUSTANNUKSET Kemi Korkeat kustannukset vuodeosastohoidossa, matalat avohoidossa Korkeatkustannukset sekä vuodeosastoettä avohoidossa 320 270 Imatra Soini Iisalmi Ylä-Savo Oulunkaari Matalat kustannukset sekä vuodeosastoettä avohoidossa Matalat kustannukset vuodeosastohoidossa, korkeat avohoidossa 220 170 Vimpeli Alajärvi 2012 Kallio Ylivieska JYTA Naantali Raisio Mikkeli Raahe RAS Raasepori Kun mukaan otetaan käyttö ja tarkastellaan asukaskohtaisia kustannuksia, ovat ne avohoidossa edulliset ja vuodeosastohoidossa keskitasoa Rusko 120 40 70 100 Avohoidonkustannus / asukas 36
ERIKOISSAIRAANHOITO KIRURGIA: HOITOPÄIVÄN KUSTANNUS / YLI 65-VUOTIAAT JA HOITOJAKSON PITUUS 1 800 Hoitopäivän kustannus Hoitojakson keskimääräinen pituus 1 600 5,8 7 6 1 400 1 200 1 000 800 3,7 2,9 3,8 3,5 3,4 3,9 3,6 4,1 3,4 3,4 4,1 4,1 3,3 4,1 4,1 4,5 4,1 4,6 4,7 5 4 3 600 2 400 200 1 0 0 Hoitopäivä on kustannuksiltaan matala ja laskenut 21 % vuodesta. Keskimääräinen hoitojakso on kuitenkin pidentynyt ja on jokaisessa kunnassa keskitasoa selkeästi pidempi. Erityisesti Vimpelissä hoitojakso on pitkä keskimäärin 37
Kustannus / 0-64 -vuotias asukas ERIKOISSAIRAANHOITO 190 KIRURGIA VUODEOSASTO / 0-64-VUOTIAAT Kemi Korkea vuodeosastokustannus, vähän hoitopäiviä Korkeat vuodeosastokustannukset, paljon hoitopäiviä 160 130 Iisalmi Oulunkaari Ylä-Savo Alajärvi Imatra 2012 Soini Vimpeli RAS Raahe JYTA Raisio Naantali Raasepori Kallio Rusko Matalat vuodeosastokustannukset, vähän hoitopäiviä Matala vuodeosastokustannus, paljon hoitopäiviä Alle 65-vuotiaiden kirurgian vuodeosaston käyttö pienentynyt, mutta asukaskohtainen kokonaiskustannus pysynyt ennallaan 100 Ylivieska Mikkeli 70 0,06 0,11 0,16 Hoitopäivät / 0-64-vuotias asukas Kunta Vuode %-osuus (raportin kuluista) 1 725 690 2,7 % Alajärvi 1 157 036 2,9 % Vimpeli 336 525 2,6 % Soini 232 128 2,3 % 38
Kustannus / +65 -vuotias asukas ERIKOISSAIRAANHOITO 900 KIRURGIA VUODEOSASTO / YLI 65-VUOTIAAT Kemi Korkea vuodeosastokustannus, vähän hoitopäiviä Korkeat vuodeosastokustannukset, paljon hoitopäiviä 700 Imatra JYTA Oulunkaari Raahe RAS Kallio Iisalmi Ylä-Savo Soini Raasepori Ylivieska Matalat vuodeosastokustannukset, vähän hoitopäiviä Matala vuodeosastokustannus, paljon hoitopäiviä Vimpelissä ja Soinissa yli 65-vuotiaiden vuodeosastohoitopäiviä muita enemmän 500 Naantali Vimpeli Mikkeli 2012 Raisio Alajärvi Rusko 300 0,26 0,46 0,66 0,86 Hoitopäivät / +65 -vuotias asukas Kunta Vuode %-osuus (raportin kuluista) 1 811 356 2,9 % Alajärvi 1 061 289 2,6 % Vimpeli 387 964 3,0 % Soini 362 103 3,6 % 39
Kustannus / 0-64 -vuotias asukas ERIKOISSAIRAANHOITO KIRURGIA AVOHOITO / 0-64-VUOTIAAT RAS Raahe Kemi Raasepori Korkea avohoidon kustannus, vähän avokäyntejä Korkeat avohoidon kustannukset, paljon avokäyntejä 90 70 Oulunkaari JYTA Raisio Naantali Matalat avohoidon kustannukset, vähän avokäyntejä Matala avohoidon kustannus, paljon avokäyntejä 50 Kallio Ylivieska Rusko Mikkeli Ylä-Savo Iisalmi 2012 Imatra Alle 65-vuotiaiden kirurgian avohoidon käyttö ja asukaskohtainen kustannus matalat verrokkiryhmiin nähden ja pienentyneet vuodesta 2012 Alajärvi Vimpeli Soini 30 0,08 0,13 0,18 0,23 0,28 Avokäynnit / 0-64 -vuotias asukas Kunta Avo %-osuus (raportin kuluista) 492 525 0,8 % Alajärvi 329 725 0,8 % Vimpeli 96 114 0,8 % Soini 66 686 0,7 % 40
Kustannus / +65 -vuotias asukas ERIKOISSAIRAANHOITO KIRURGIA AVOHOITO / YLI 65-VUOTIAAT Raasepori Korkea avohoidon kustannus, vähän avokäyntejä Korkeat avohoidon kustannukset, paljon avokäyntejä 190 Mikkeli Raahe JYTA RAS Raisio Oulunkaari Kemi Matalat avohoidon kustannukset, vähän avokäyntejä Matala avohoidon kustannus, paljon avokäyntejä 150 Naantali Rusko 110 Kallio Ylivieska Imatra Ylä-Savo Soini Iisalmi Alajärvi 2012 Vimpeli 70 0,21 0,31 0,41 0,51 0,61 0,71 Avokäynnit / +65 -vuotias asukas Kunta Avo %-osuus (raportin kuluista) 374 684 0,6 % Alajärvi 234 812 0,6 % Vimpeli 67 728 0,5 % Soini 72 144 0,7 % 41
Kustannus / hoitopäivä ERIKOISSAIRAANHOITO 1 400 NEUROLOGIA YKSIKKÖKUSTANNUKSET Iisalmi Korkeat yksikkökustannukset vuodeosastohoidossa, matalat avohoidossa Korkeatyksikkö -kustannukset sekä vuodeosastoettä avohoidossa 1 250 1 100 Ylä-Savo Matalat yksikkökustannukset sekä vuodeosastoettä avohoidossa Matalat yksikkökustannukset vuodeosastohoidossa, korkeat avohoidossa Vimpeli Raisio Imatra 950 Rusko JYTA Raasepori Soini 2012 Raahe 800 RAS Naantali Alajärvi Oulunkaari Kallio Ylivieska Mikkeli Kemi 650 250 300 350 400 450 Kustannus / avokäynti Neurologiassa avohoitokäynnin kustannus suuri Soinia lukuunottamatta %-osuus (raportin kuluista) %-osuus (raportin kuluista) Kunta Vuode Avo 968 853 1,5 % 336 617 0,5 % Alajärvi 502 841 1,3 % 212 358 0,5 % Vimpeli 207 648 1,6 % 78 453 0,6 % Soini 258 365 2,6 % 45 806 0,5 % 42
Vuodeosastokustannus / asukas ERIKOISSAIRAANHOITO NEUROLOGIA ASUKASKOHTAISET KUSTANNUKSET 114 Soini Korkeat kustannukset vuodeosastohoidossa, matalat avohoidossa Korkeatkustannukset sekä vuodeosastoettä avohoidossa 104 94 84 74 Matalat kustannukset sekä vuodeosastoettä avohoidossa Matalat kustannukset vuodeosastohoidossa, korkeat avohoidossa 64 54 44 Vimpeli Imatra Mikkeli Alajärvi Neurologian vuodeosastohoidon asukaskohtainen kustannus lähes kaksinkertaistunut 34 24 14 JYTA Oulunkaari Rusko Kallio RAS Raahe Ylivieska Raasepori Kemi Naantali Raisio 2012 Ylä-Savo Iisalmi 4 7 12 17 22 27 Avohoidonkustannus / asukas 43
ERIKOISSAIRAANHOITO NEUROLOGIA: HOITOPÄIVÄN KUSTANNUS / YLI 65-VUOTIAAT JA HOITOJAKSON PITUUS 1 450 1 250 Hoitopäivän kustannus 12,0 10,4 Hoitojaksojen keskimääräinen pituus 11,2 14 12 10 1 050 850 650 3,2 2,9 6,7 4,7 4,8 3,9 4,9 6,3 3,6 5,8 4,2 3,9 3,5 4,3 3,1 5,1 3,1 8 6 4 450 250 1 347 1 222 1 220 1 180 989 981 975 920 911 874 869 827 805 740 736 735 700 688 682 681 2 0 Yksittäisen hoitopäivän kustannus lla keskitasoa verrokkeihin nähden ja laskenut 11 % edellisvuodesta, mutta hoitojaksot ovat keskimäärin pitkiä 44
Kustannus / +65 -vuotias asukas ERIKOISSAIRAANHOITO 170 NEUROLOGIA VUODEOSASTO / YLI 65-VUOTIAAT Soini Korkea vuodeosastokustannus, vähän hoitopäiviä Korkeat vuodeosastokustannukset, paljon hoitopäiviä 145 120 Imatra Vimpeli Alajärvi Mikkeli Matalat vuodeosastokustannukset, vähän hoitopäiviä Matala vuodeosastokustannus, paljon hoitopäiviä JYTA 95 70 45 Naantali Kemi Iisalmi 2012 Oulunkaari Ylä-Savo Rusko Raisio Ylivieska Kallio Raasepori RAS Raahe Yli 65-vuotiaiden neurologian vuodeosastohoitoa on paljon ja asukaskohtaiset kustannukset ovat suuret. Koko lla asukaskohtainen kustannus lähes kaksinkertaistunut 20 0,02 0,07 0,12 0,17 Hoitopäivät / +65 -vuotias asukas Kunta Vuode %-osuus (raportin kuluista) 557 844 0,9 % Alajärvi 361 119 0,9 % Vimpeli 96 971 0,8 % Soini 99 754 1,0 % 45
Kustannus / 0-64 -vuotias asukas ERIKOISSAIRAANHOITO 25 NEUROLOGIA AVOHOITO / 0-64-VUOTIAAT Vimpeli Korkea avohoidon kustannus, vähän avokäyntejä Korkeat avohoidon kustannukset, paljon avokäyntejä 20 Alajärvi 2012 Naantali Imatra Raisio Kemi Iisalmi Ylä-Savo Soini Matalat avohoidon kustannukset, vähän avokäyntejä Matala avohoidon kustannus, paljon avokäyntejä 15 Mikkeli 10 Kallio Ylivieska Raasepori Raahe RAS Oulunkaari Rusko JYTA Alle 64-vuotiaiden neurologian avohoidon asukaskohtaiset kustannukset ovat keskimääräistä selkeästi suuremmat, vaikka käyttömäärä on lähellä keskitasoa 5 0,02 0,03 0,04 0,05 0,06 0,07 0,08 Avokäynnit / 0-64 -vuotias asukas Kunta Avo %-osuus (raportin kuluista) 273 197 0,4 % Alajärvi 171 269 0,4 % Vimpeli 64 743 0,5 % Soini 37 185 0,4 % 46
Vuodeosastokustannus / hoitopäivä ERIKOISSAIRAANHOITO 1 000 900 NAISTENTAUDIT - YKSIKKÖKUSTANNUKSET Ylä-Savo Iisalmi Raasepori Imatra Alajärvi Naantali 2012 Soini Vimpeli JYTA Raisio Korkeat yksikkökustannukset vuodeosastohoidossa, matalat avohoidossa Matalat yksikkökustannukset sekä vuodeosastoettä avohoidossa Korkeatyksikkö -kustannukset sekä vuodeosastoettä avohoidossa Matalat yksikkökustannukset vuodeosastohoidossa, korkeat avohoidossa 800 Rusko Kemi Mikkeli Oulunkaari Laskelmassa synnytystoiminta ja naistentautien operatiivinen toiminta on kaadettu hoitopäiville. 700 Raahe Ylivieska Kallio RAS 600 60 160 260 360 Kustannus / avokäynti %-osuus (raportin kuluista) %-osuus (raportin kuluista) Kunta Vuode Avo 951 058 1,5 % 301 347 0,5 % Alajärvi 595 298 1,5 % 198 808 0,5 % Vimpeli 212 874 1,7 % 67 346 0,5 % Soini 142 886 1,4 % 35 193 0,3 % 47
Vuodeosastokustannus / hoitopäivä ERIKOISSAIRAANHOITO 2 000 LASTENTAUDIT - YKSIKKÖKUSTANNUKSET JYTA Korkeat yksikkökustannukset vuodeosastohoidossa, matalat avohoidossa Korkeatyksikkö -kustannukset sekä vuodeosastoettä avohoidossa 1 800 1 600 1 400 1 200 1 000 800 Imatra Raasepori Oulunkaari Vimpeli Mikkeli Alajärvi Rusko Kallio Kemi RAS Raisio Raahe Naantali Ylivieska Iisalmi Ylä-Savo 2012 Matalat yksikkökustannukset sekä vuodeosastoettä avohoidossa Matalat yksikkökustannukset vuodeosastohoidossa, korkeat avohoidossa Lastentautien avohoitokäynnin keskimääräinen kustannus laskenut 600 Soini 400 250 300 350 400 450 Kustannus / avokäynti %-osuus (raportin kuluista) %-osuus (raportin kuluista) Kunta Vuode Avo 1 309 416 2,1 % 482 495 0,8 % Alajärvi 957 186 2,4 % 340 904 0,9 % Vimpeli 99 303 0,8 % 87 306 0,7 % Soini 252 927 2,5 % 54 285 0,5 % 48
Avokäyntejä / 0-17v. asukas ERIKOISSAIRAANHOITO 0,70 0,65 LASTENTAUDIT KÄYTTÖ Raasepori Paljon avokäyntejä, vähän hoitopäiviä Paljon avokäyntejä ja hoitopäiviä 0,60 0,55 0,50 Rusko Imatra Mikkeli Vähän avokäyntejä ja hoitopäiviä Vähän avokäyntejä, paljon hoitopäiviä 0,45 0,40 0,35 0,30 0,25 0,20 0,15 Raisio Naantali Iisalmi Vimpeli Ylä-Savo Raahe RAS 2012 Oulunkaari JYTA Kallio Ylivieska Alajärvi Kemi 0 0,1 0,2 0,3 0,4 0,5 Hoitopäivät / 0-17v. asukas Lastentautien sekä vuodeosasto- että avohoidon käyttö kasvanut edellisvuodesta Soini : 0,9 hp / asukas (ei kuvassa) 49
Avokustannus 0-17v. / asukas ERIKOISSAIRAANHOITO 190 LASTENTAUDIT ASUKASKOHTAISET KUSTANNUKSET Raasepori Korkea kustannus avohoidossa, matala vuodeosastohoidossa Korkeat kustannukset avo- ja vuodeosastohoidossa 170 150 130 110 Rusko Naantali Raisio Ylä-Savo Iisalmi Vimpeli 2012 Imatra Mikkeli Alajärvi Kemi Soini Matalat kustannukset avo- ja vuodeosastohoidossa Matala kustannus avohoidossa, korkea vuodeosastohoidossa Raahe RAS JYTA Oulunkaari 90 70 Kallio Ylivieska 50 20 120 220 320 420 520 Vuodeosastokustannus / 0-17v. asukas 50
ERIKOISSAIRAANHOITO LASTENTAUTIEN KUSTANNUKSET / 0-17v. ASUKAS 700 Kustannus / 0-17v. Asukas 600 + 58 % 500 400 300 200 100 0 Asukaskohtaiset kustannukset ovat nousseet 58 % ja verrokkiryhmiä selkeästi suuremmat. Alajärvi ja Soini kalliita, Vimpeli edullinen Kunta Lastentaudit %-osuus (raportin kuluista) 1 791 910 2,8 % Alajärvi 1 298 089 3,2 % Vimpeli 186 609 1,5 % Soini 307 212 3,0 % 51
ERIKOISSAIRAANHOITO Lasten- ja nuortenpsykiatrian hoitopäivät per 0-17-vuotiaat asukas 0,25 Hoitopäivät/0-17v. Asukas 0,20 0,15 0,10 0,05 0,00 Lasten- ja nuortenpsykiatrian hoitopäivien lukumäärä kaksinkertaistunut, mutta hoitopäiviä on verrokkeihin nähden hieman vähemmän. Alajärvellä paljon hoitopäiviä Vimpelin ja Soinin tasoon verrattuna 52
Avokustannus / asukas ERIKOISSAIRAANHOITO 40 KORVA- NENÄ- JA KURKKUTAUDT AVOHOITO Korkea avohoidon kustannus, vähän avokäyntejä Korkea avohoidon kustannus, paljon avokäyntejä Raasepori 35 30 Matala avohoidon kustannus, vähän avokäyntejä Matala avohoidon kustannus, paljon avokäyntejä Mikkeli Kemi 25 JYTA Oulunkaari Raisio Kallio Iisalmi Ylä-Savo 20 Ylivieska Naantali RAS Rusko Raahe Korva-, nenä- ja kurkkutautien avohoidon käyttö on alhaista verrokkeihin nähden 15 Alajärvi Soini Imatra Vimpeli 2012 10 0,03 0,055 0,08 0,105 0,13 0,155 Avokäynnit / asukas Kunta KNK Avo %-osuus (raportin kuluista) 225 443 0,4 % Alajärvi 147 767 0,4 % Vimpeli 43 411 0,3 % Soini 34 265 0,3 % 53
ERIKOISSAIRAANHOITO Suurten ja pienten erikoisalojen kustannusjakauma erikoissairaanhoidossa Imatra Kemi Ylä-Savo Iisalmi Soini Raasepori Raahe RAS Vimpeli JYTA Alajärvi Oulunkaari Naantali Kallio Raisio Mikkeli Ylivieska Rusko Sisätaudit Neurologia Kirurgia Aikuispsykiatria Lastentaudit ja lastenneurologia Keuhkosairaudet Pienet erikoisalat 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Kirurgian osuus lla kokonaiskustannuksista n. 5 % -yksikköä keskimääräistä pienempi Vimpelissä aikuispsykiatrian osuus 10 %-yksikköä keskimääräistä suurempi 54
Hoito- ja hoivapalvelut Vanhusten hoito- ja hoivapalveluihin kuuluvat omaishoito, kotihoito (tukipalvelut, säännöllinen kotihoito, muu kotihoito), päiväkeskustoiminta, tehostettu palveluasuminen, pitkäaikaislaitoshoito sekä akuutti- ja lyhytaikaishoito.
HOITO- JA HOIVAPALVELUIDEN YHTEENVETO 1 MILTÄ TUOTERYHMÄN KUSTANNUKSET JA KÄYTTÖ NÄYTTÄVÄT KUNTAVERTAILUSSA? n hoito- ja hoivapalvelujen kustannukset ovat vertailun keskitasoa ja yli 75-vuotiasta kohden aiempaa selvästi edullisemmat Soinia lukuun ottamatta n väestörakenne painottuu vanhimpiin ikäluokkiin Palveluiden piirissä on yhteensä hieman keskimääräistä enemmän +75-vuotiaiden ikäluokasta. Myös kotihoidon piirissä on vuoden aikana ollut hieman keskimääräistä enemmän vanhuksia, erityisesti Soinissa. Kotihoidon kustannukset ovat kuitenkin keskimääräistä hieman alemmat, paitsi Vimpelissä panostukset ovat hieman korkeammat. Ympärivuorokautisen hoidon peittävyys on nyt 11,7 %. Se on vertailussa korkein ja yli 8-9 % suositustason Varsinkin tehostetun palveluasumisen peittävyydet ovat korkeat, paitsi Vimpelissä. Vimpelin kustannuksia nostaa akuuttihoidon suuri määrä, muissa kunnissa tehostetun palveluasumisen korkeat peittävyydet. Soinissa myös tehostetun palveluasumisen kallis hinta nostaa kustannusta Akuuttihoitoon panostukset ovat nousseet vertailun keskitasoon, ja palvelun piirissä ollut Vimpelissä poikkeuksellisen paljon ikäihmisiä. MILLAISIA MUUTOKSIA ON TAPAHTUNUT KUSTANNUKSISSA TAI PALVELUIDEN KÄYTÖSSÄ VUODEN AIKANA? lla on tehty voimakas rakennemuutos v. aikana. Pitkäaikaista laitoshoitoa on purettu ja tehostetun palveluasumisen sekä omaishoidon tuen asiakkaiden määrää kasvatettu. Samalla koko ympärivuorokautisen hoidon peittävyys on laskenut 2,9 prosenttiyksikköä. Hoidon ja hoivan kokonaiskustannukset ovat tämän muutoksen myötä laskeneet 3,1% (kokonaiskustannus -660 000 ) ja 75-vuotiasta asukasta kohden laskettuna 3,9% 56
HOITO- JA HOIVAPALVELUIDEN YHTEENVETO 2 HUOMIOITA JA JOHTOPÄÄTÖKSIÄ PALVELURAKENTEESTA n vanhuspalvelujen rakenneuudistus on tuonut kustannustasoa kuntavertailun keskitasoon, vaikka tehostetun palveluasumisen peittävyydet ovat vertailussa edelleen hyvin korkeat. Pitkäaikaisen laitoshoidon purkaminen ei kuitenkaan ole täysimääräisesti siirtynyt tehostettuun palveluasumiseen, vaan ympärivuorokautisen hoidon yhteispeittävyys on hieman laskenut. Akuuttihoidon määrää on samalla lisätty selvästi. Näyttäisi että vanhusten erikoissairaanhoito (sisätautien osastohoitopäivät) on silti hieman lisääntynyt myös, mutta on edelleen hyvin pientä vertailussa sekä käytöltään että kustannuksiltaan. Erikoissairaanhoidon ja oman hoidon ja hoivan kustannukset ovat ainoastaan Soinissa keskitasoa kalliimmat. 57
HOITO- JA HOIVAPALVELUT Yli 75-vuotiaiden osuus ikäihmisistä (yli 65-vuotiaista) Soini 2012 Vimpeli Alajärvi Ylä-Savo Kallio JYTA Oulunkaari Kemi Iisalmi Imatra Ylivieska Raisio Raasepori Mikkeli RAS Rusko Raahe 65-74 v 75-84 v 85-0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % 85 vuotta täyttäneiden suuri osuus on huomioitava tarkasteltaessa hoito- ja hoivapalveluja. Tässä tarkastellaan kustannuksia ja käyttöä 75 vuotta täyttäneitä kohden. 58
HOITO- JA HOIVAPALVELUT Yli 85 vuotta täyttäneiden osuus yli 75-vuotiaista asukkaista 35% 85-vuotiaiden osuus yli 75-vuotiaista 30% 25% 20% 15% 10% 5% 0% Vertailussa paljon 85 vuotta täyttäneitä yli 75-vuotiaista Vertailussa vähän 85 vuotta täyttäneitä yli 75-vuotiaista 59
HOITO- JA HOIVAPALVELUT Yli 75-vuotiaiden asukaskohtaiset kustannukset palvelumuodoittain Imatra Rusko Mikkeli Kemi Raisio KESKIARVO 2012 Alajärvi Iisalmi Vimpeli Ylä-Savo Soini 2012 Oulunkaari Raasepori Raahe RAS JYTA Ylivieska Kallio Kotihoito Omaishoidontuki Päiväkeskus Tehostettu palveluasuminen Pitkäaikaislaitospaikat Vanhusten akuuttihoitopaikat 0 2000 4000 6000 8000 10000 12000 14000 Hoito- ja hoivapalveluiden kustannukset yli 75-vuotiaille ovat pienentyneet 3,9 % ja ovat nyt vertailussa noin keskitasoa Kunta Hoito&hoiva %-osuus (raportin kuluista) 20 497 425 32,4 % Alajärvi 12 491 666 31,2 % Vimpeli 4 286 837 33,6 % Soini 3 713 357 36,7 % 60
HOITO- JA HOIVAPALVELUT Yli 75-vuotiaiden asukaskohtaisten kustannusten %-jakauma palvelumuodoittain Raasepori 2012 Raisio Imatra Oulunkaari Kemi Vimpeli Iisalmi Raahe RAS Ylä-Savo Mikkeli Ylivieska JYTA Kallio Rusko Alajärvi Soini Kotihoito Omaishoidontuki Päiväkeskus Tehostettu palveluasuminen Pitkäaikaislaitospaikat Vanhusten akuuttihoitopaikat 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % lla hoidon ja hoivan pitkäaikainen laitoshoito on purettu ja tehostetun palveluasumisen määrää lisätty runsaasti 61
HOITO- JA HOIVAPALVELUT Yli 75-vuotiaiden peittävyydet palveluiden piirissä (kotihoidosta vain säännöllinen kotihoito) Palvelujen ulkopuolella Pitkäaikaislaitospaikat Tehostettu palveluasuminen Omaishoidontuki Kotihoito 100 % 75 % 50 % 25 % 0 % 0% 11% 9% 34% 2% 6% 8% 27% 0% 0% 0% 13% 5% 1% 14% 13% 9% 3% 3% 2% 1% 0% 10% 8% 8% 8% 7% 7% 0% 4% 2% 5% 1% 1% 11% 10% 7% 8% 7% 6% 6% 6% 4% 6% 8% 7% 8% 8% 5% 8% 3% 8% 7% 5% 4% 5% 5% 6% 3% 17% 15% 16% 15% 18% 15% 15% 18% 18% 16% 11% 12% 14% 15% 15% 14% 12% Verrattain paljon yli 75- vuotiaita palveluiden piirissä Verrattain vähän yli 75- vuotiaita palveluiden piirissä 62
Kustannus / +75 vuotias asukas HOITO- JA HOIVAPALVELUT 450 OMAISHOIDON KUSTANNUKSET Rusko Soini Raisio JYTA Kallio Ylivieska Oulunkaari Ylä-Savo 2012 Omaishoidon panostukset korkeat, mutta asiakasta kohden melko matalat Omaishoidon panostukset kokonaisuutena sekä asiakasta kohden melko matalat Omaishoidon panostukset kokonaisuutena sekä asiakasta kohden melko korkeat Omaishoidon panostukset matalat, mutta asiakasta kohden melko korkeat 350 Vimpeli Alajärvi Raahe Iisalmi RAS Kemi Omaishoidon kustannukset ovat pienentyneet huomattavasti lla edellisvuoteen verrattuna 250 Raasepori Mikkeli Imatra 150 3 000 4 000 5 000 6 000 Kustannus / asiakas Kunta Omaishoito %-osuus (raportin kuluista) 654 520 1,0 % Alajärvi 395 982 1,0 % Vimpeli 114 253 0,9 % Soini 144 285 1,4 % 63
HOITO- JA HOIVAPALVELUT OMAISHOIDONTUEN PEITTÄVYYS YLI 75-VUOTIAISTA ASUKKAISTA 15% Omaishoidontuen peittävyys yli 75-vuotiaista asukkaista 10% 5% 0% Sosiaali ja terveysministeriön suositus omaishoidontuen peittävyydestä: 5-6% Kuvan peittävyydet on laskettu koko vuoden asiakaskertymästä. Ikäihmisten palvelujen laatusuosituksen (STM 2008:3) suositus 5-6% 64
HOITO- JA HOIVAPALVELUT KOTIHOITO: Kustannus / 75v asukas 5 000 Kotihoito / 75v asukas 4 500 4 000 3 500 +6,6 % 3 000 2 500 2 000 1 500 1 000 500 0 Kotihoidon (sisältää kaiken kotihoidon) asukaskohtainen kustannus on noussut 6,6 % ja on nyt noin keskitasoa. Vimpelin kustannukset ovat erityisen suuret Kunta Kotihoito %-osuus (raportin kuluista) 5 076 980 8,0 % Alajärvi 2 840 281 7,1 % Vimpeli 1 298 793 10,2 % Soini 937 506 9,3 % 65
Kustannus / +75 vuotias asukas 3 800 HOITO- JA HOIVAPALVELUT KOTIHOITO: HOITOSUUNNITELMAN PIIRISSÄ OLEVAT Ylivieska Panostukset kokonaisuutena melko korkeat, mutta asiakasta kohden matalat Panostukset sekä kokonaisuutena että asiakasta kohden melko korkeat Kallio 2 800 Oulunkaari Panostukset sekä kokonaisuutena että asiakasta kohden melko matalat Panostukset kokonaisuutena melko matalat, mutta asiakasta kohden korkeat Iisalmi Raasepori RAS Ylä-Savo Raahe 1 800 JYTA Kemi Soini Alajärvi 2012 Vimpeli Mikkeli Raisio Imatra Rusko 800 3 000 8 000 13 000 18 000 Kustannus / asiakas Kunta Kotihoito, HSP %-osuus (raportin kuluista) 4 031 334 6,4 % Alajärvi 2 506 365 6,3 % Vimpeli 781 098 6,1 % Soini 743 872 7,3 % 66
Kustannus / +75 vuotias asukas HOITO- JA HOIVAPALVELUT Mikkeli PÄIVÄKESKUS Korkea kokonaiskustannus, mutta matala toimintapäivää kohden Sekä kokonaisettä toimintapäiväkustannukset korkeat 302 RAS Raahe Sekä kokonaisettä toimintapäiväkustannukset matalat Matala kokonaiskustannus, mutta korkea toimintapäivää kohden 202 102 Raisio Rusko Oulunkaari Ylä-Savo Alajärvi Iisalmi Kallio 201 Raasepori Kemi Ylivieska Päiväkeskustoiminnan kustannukset ovat vertailussa pieniä varsinkin Vimpelin osalta Imatra Vimpeli JYTA 2 30 80 130 Kustannus / toimintapäivä Kunta Päiväkeskus %-osuus (raportin kuluista) 158 573 0,3 % Alajärvi 145 490 0,4 % Vimpeli 13 083 0,1 % Soini 0 0,0 % 67
HOITO- JA HOIVAPALVELUT YMPÄRIVUOROKAUTISEN HOIDON PEITTÄVYYDET YLI 75-VUOTIAISTA ASUKKAISTA 16% Pitkäaikaislaitoshoito Tehostettu palveluasuminen 14% 0,0 % 12% 10% 8% 6% 4% 2% 5,0 % 9,6 % 14,5 % 0,0 % 0,0 % 12,7 % 12,6 % 0,3 % 0,2 % 11,4 % 11,1 % 3,1 % 3,0 % 7,8 % 7,8 % 5,3 % 5,3 % 3,7 % 6,8 % 1,8 % 2,1 % 8,5 % 8,0 % 1,2 % 8,7 % 1,4 % 1,1 % 8,0 % 8,0 % 2,4 % 6,4 % 2,9 % 1,1 % 0,0 % 5,6 % 6,5 % 6,9 % 0% Ympärivuorokautinen hoito pitää sisällään tehostetun palveluasuminen sekä pitkäaikaislaitoshoidon terveysasemien vuodeosastoilla ja vanhainkodeissa. Ympärivuorokautisen hoidon peittävyys on pienentynyt lla 2,9 %-yksikköä ja on nyt 11,7 %. Se on vertailussa korkein ja yli 8-9 % suositustason Ikäihmisten palvelujen laatusuosituksen (STM 2008:3) suositus 8-9% 68
Kustannus / +75 vuotias asukas HOITO- JA HOIVAPALVELUT TEHOSTETTU PALVELUASUMINEN Soini Korkea kokonaiskustan nus, mutta matala hoitopäivää kohden Sekä kokonaisettä hoitopäiväkust annukset korkeat 6 000 5 000 Alajärvi JYTA Rusko Kallio Sekä kokonaisettä hoitopäiväkust annukset matalat Matala kokonaiskustan nus, mutta korkea hoitopäivää kohden Ylivieska RAS 4 000 3 000 Kemi 2012 Mikkeli Raahe Ylä-Savo Iisalmi Raisio Oulunkaari Vimpeli Raasepori Tehostettu palveluasuminen on yksikköhinnaltaan noussut edellisvuoteen verrattuna Vimpeli: panostukset keskitasoa Imatra 2 000 80 100 120 140 Kustannus / hoitopäivä Kunta Tehostettu palveluasuminen %-osuus (raportin kuluista) 10 483 673 16,6 % Alajärvi 7 043 523 17,6 % Vimpeli 1 324 002 10,4 % Soini 2 116 148 20,9 % 69
HOITO- JA HOIVAPALVELUT LAITOSPALVELUIDEN KUSTANNUKSET 6 000 Laitoshoito / +75 -vuotias 5 000 4 000 3 000 2 000 1 000 0 Laitoshoitoa (mukana myös lyhytaikaishoito) on purettu lla ja kustannukset ovat nyt vertailussa pienet Kunta Laitospalvelut %-osuus (raportin kuluista) 4 123 679 6,5 % Alajärvi 2 066 390 5,2 % Vimpeli 1 536 706 12,0 % Soini 515 419 5,1 % 70
Pitkäaikaislaitoshoito / +75 v. asukas HOITO- JA HOIVAPALVELUT AKUUTTI- JA PITKÄAIKAISLAITOSHOIDON KUSTANNUKSET 3 000 2 000 Raasepori 2012 Raisio Iisalmi Ylä-Savo Imatra Korkeat kustannukset laitoshoidossa, akuutissa puolestaan matalat Sekä laitosettä akuuttihoidon kustannukset ovat matalat Sekä laitosettä akuuttihoidon kustannukset ovat korkeat Matalat kustannukset laitoshoidossa, akuutissa puolestaan korkeat 1 000 RAS Kemi Oulunkaari Raahe Mikkeli Kallio Ylivieska Panostukset akuuttihoitoon ovat vertailussa noin keskitasoa ja pitkäaikaislaitoshoitoa on purettu JYTA Rusko Alajärvi 0 Soini Vimpeli 1 000 1 500 2 000 2 500 3 000 3 500 4 000 Akuutti- kuntoutus- ja lyhytaikaishoito / +75 v. asukas %-osuus (raportin kuluista) %-osuus (raportin kuluista) Kunta Pitkäaikainen Akuutti 138 481 0,2 % 3 985 197 6,3 % Alajärvi 113 702 0,3 % 1 952 688 4,9 % Vimpeli 19 845 0,2 % 1 516 861 11,9 % Soini 4 934 0,0 % 510 485 5,0 % 71
Kustannus / +75 vuotias asukas HOITO- JA HOIVAPALVELUT PITKÄAIKAISLAITOSHOITO Raasepori 2012 Korkea kokonaiskustannus, mutta matala hoitopäivää kohden Sekä kokonaisettä hoitopäiväkustannukset korkeat 3 000 Raisio Sekä kokonaisettä hoitopäiväkustannukset matalat Matala kokonaiskustannus, mutta korkea hoitopäivää kohden 2 000 Iisalmi Ylä-Savo Imatra 1 000 RAS Oulunkaari Kemi Raahe Kallio Ylivieska Mikkeli Pitkäaikaislaitoshoidon hoitopäiväkustannukset ovat suhteellisen suuret Pitkäaikaislaitoshoidon asukaskohtainen kustannus on pienentynyt laitoshoidon purkamisen myötä Vimpeli ja Soini : ei pitkäaikaishoitopäiviä kirjattuna (kustannuksetkin hyvin pienet) JYTA Rusko Alajärvi 0 100 125 150 175 200 225 250 275 300 325 350 Kustannus / hoitopäivä Kunta Pitkäaikainen %-osuus (raportin kuluista) 138 481 0,2 % Alajärvi 113 702 0,3 % Vimpeli 19 845 0,2 % Soini 4 934 0,0 % 72
Kustannus / +75 vuotias asukas HOITO- JA HOIVAPALVELUT AKUUTTI, KUNTOUTUS- JA LYHYTAIKAISHOITO 4 000 Vimpeli Korkea kokonaiskustannus, mutta matala hoitopäivää kohden Sekä kokonaisettä hoitopäiväkustannukset korkeat 3 500 3 000 Oulunkaari JYTA Raahe Ylivieska Kallio Sekä kokonaisettä hoitopäiväkustannukset matalat Matala kokonaiskustannus, mutta korkea hoitopäivää kohden 2 500 RAS 2 000 1 500 Kemi Raisio Iisalmi Ylä-Savo Alajärvi Soini Imatra 2012 Rusko Raasepori Mikkeli Akuuttihoidon hoitopäivän hinta on pienentynyt ja on nyt vertailussa pieni Panostus akuuttihoitoon on asukasta kohden on vertailussa keskitasoa 1 000 150 200 250 Kustannus / hoitopäivä Kunta Akuutti %-osuus (raportin kuluista) 3 985 197 6,3 % Alajärvi 1 952 688 4,9 % Vimpeli 1 516 861 11,9 % Soini 510 485 5,0 % 73
Osuus yli 75 vuotiaista akuuttihoidossa HOITO- JA HOIVAPALVELUT 6,0 % ERIKOISSAIRAANHOIDON SISÄTAUTIOSASTO (+75 V.) SEKÄ AKUUTTI-, KUNTOUTUS- JA LYHYTAIKAISHOITO Vimpeli Korkea akuuttihoidon peittävyys ja vähän sisätautien hoitopäiviä Korkea akuuttihoidon peittävyys, paljon sisätautien hoitopäiviä 5,0 % 4,0 % Matala akuuttihoidon peittävyys, vähän sisätautien hoitopäiviä Matala akuuttihoidon peittävyys ja paljon sisätautien hoitopäiviä 3,0 % JYTA Oulunkaari Kemi 2,0 % Ylivieska Kallio Ylä-Savo Iisalmi Alajärvi Soini Raasepori Raisio Imatra Mikkeli 2012 Rusko 1,0 % 0,16 0,66 1,16 1,66 RAS Raahe Akuuttihoidon peittävyys on kasvanut ja on nyt vertailussa suuri Sisätautien hoitopäiviä on vertailussa vähän suhteessa 75 vuotta täyttäneeseen väestöön Sisätautien hoitopäivät / 75 vuotta täyttäneet 74
HOITO- JA HOIVAPALVELUT ERIKOISSAIRAANHOIDON (SISÄTAUDIT JA NEUROLOGIA) SEKÄ HOIDON JA HOIVAN KUSTANNUSVERTAILU 16 000 14 000 12 000 10 000 8 000 6 000 4 000 2 000 0 ESH / 75v asukas Hoito ja hoiva / 75v asukas Yhteenlaskettuna hoito- ja hoivapalvelujen sekä ikäihmisten erikoissairaanhoidon sisätautien ja neurologian asukaskohtaiset kustannukset ovat pysyneet edellisvuoteen verrattuna samalla tasolla ja ovat alle keskitason, paitsi Soinissa %-osuus (raportin kuluista) %-osuus (raportin kuluista) Kustannukset Hoito&hoiva ESH 20 497 425 32,4 % 1 707 538 2,7 % Alajärvi 12 491 666 31,2 % 1 143 104 2,9 % Vimpeli 4 286 837 33,6 % 186 255 1,5 % Soini 3 713 357 36,7 % 378 178 3,7 % 75
Vastaanottopalvelut Vastaanottopalveluihin kuuluvat terveyskeskusvastaanotto, terveysneuvonta sekä avohoidon tukipalvelut eli laboratorio ja kuvantaminen.
VASTAANOTTOPALVELUIDEN YHTEENVETO 1 MILTÄ TUOTERYHMÄN KUSTANNUKSET JA KÄYTTÖ NÄYTTÄVÄT KUNTAVERTAILUSSA? Vimpeli ja Soini ovat vertailussa vastaanottopalveluiden osalta keskitasoa kalliimpia, Alajärvi kustannuksiltaan selvästi edullisempi kunta kuten aiempinakin vuosina. Vimpelissä ja Soinissa palveluiden käyttökin on hieman runsaampaa kuin Alajärvellä. Kaikkiaan vastaanottopalveluiden peittävyys on vertailussa korkea, mikä heijastuu kustannustasoon. Terveysasemalla käynyttä asiakasta kohden laskettuna kustannus on kokonaisuudessaan lähellä keskitasoa, vaikka Soinissa ja Vimpelissä hiukan keskimääräistä korkeampi. Ostopalveluiden käyttö on vertailussa keskitasoa Toiminta on vertailussa hyvin päivystyspainotteista, ja vertailussa iso osuus kustannuksista aiheutuu päivystyksestä. Lääkäreiden suoritemäärät (asiakkaat ja käynnit) ovat vertailussa pienet Terveysneuvonta on panostuksiltaan keskitasoa, mutta asiakaskohtainen hinta on korkea MILLAISIA MUUTOKSIA ON TAPAHTUNUT KUSTANNUKSISSA TAI PALVELUIDEN KÄYTÖSSÄ VUODEN AIKANA? Vastaanottopalveluiden asiakasmäärät ovat kasvaneet vuoden aikana, mikä on ollut yksi syy nousseeseen kustannustasoon (+14%). Myös asiakasta kohden laskettu kustannus on kuitenkin noussut, joten lisääntynyt asiakasmäärä ei yksin selitä kustannusnousua Käyntien määrässä on tapahtunut huomattava nousu. Päivystyksen käyttö on lisääntynyt jonkin verran Terveysneuvonnan kulut ovat laskeneet, ja asiakasta kohden käyntejä on vähemmän kuin aiemmin. 77