HANKESUUNNITELMA RANNIKKOSEUDULLA TAPAHTUU teemahanke Tiivistelmä Nouseva Rannikkoseutu ry:n Rannikkoseudulla tapahtuu teemahanke kokoaa yhteen useita alahankkeita, joissa toteutetaan pienehköjä tapahtumiin ja kulttuuriprojekteihin liittyviä kehittämishankkeita Suomi100 -juhlavuoden kunniaksi. Tavoitteena on vahvistaa alueen tapahtuma- ja kulttuuritoimintaa sekä lisätä elinvoimaisuutta elävöittämällä vapaa-ajan toiminnan tarjontaa. Hanketta osarahoittaa EU:n maaseuturahasto. Hankkeen hallinnoija, kesto ja kustannusarvio Hakija ja hallinnoija: Vastuuhenkilö: Nouseva Rannikkoseutu ry Taloussuunnittelija Riikka Hautala Hankeaika: 7.9.2016 30.4.2018 Kustannusarvio: Koordinointi 11 000 euroa, julkisen tuen osuus 100 % Alahankkeet 50 000 euroa (suunnitelma), julkisen tuen osuus 80 % Hankkeen tausta Nouseva Rannikkoseutu ry on paikallinen kehittämisyhdistys, Leader-ryhmä, jonka tärkein tehtävä on ihmisten, yhteisöjen ja yritysten innostaminen oman toimintansa ja elinympäristönsä kehittämiseen. Nouseva Rannikkoseutu ry opastaa, tiedottaa, aktivoi ja auttaa paikallisia yhdistyksiä ja pienyrityksiä hankkeiden suunnittelu-, toteutus- ja lopetusvaiheessa. Hankeasetus määrää, että Leader-rahoitusta ei voida myöntää hankkeille, joissa tuen määrä on alle 5 000 euroa. Tätä pienemmille hankkeille on kuitenkin selkeä tarve. Useat yhdistykset ja muut potentiaaliset hanketoimijat ovat kooltaan ja resursseiltaan niin pieniä, että niillä ei ole mahdollisuuksia toteuttaa suuria hankkeita. Pienilläkin toimenpiteillä on kuitenkin iso merkitys paikallisten yhteisöjen ja sitä kautta koko alueen elävöittämisessä. Rannikkoseudulla tapahtuu -teemahanke toteuttaa Nouseva Rannikkoseutu ry:n strategian teemaa Hyvä elämä, jonka tavoitteena on aktiivinen kulttuuri ja vapaa-aika. Etenkin aktiivisuuden halutaan näkyvän alueella Suomen 100-vuotis juhlavuotena. Useilla toimijoilla on hyviä ideoita kyseisen vuoden varalle, mutta resurssit niiden toteuttamiseen puuttuvat. Tähän tarpeeseen teemahanke vastaa hyvin. Hankkeen tavoitteet 1
Rannikkoseudulla tapahtuu teemahankkeen tavoitteena on tuoda Leader-rahoitus ja sen mahdollisuudet myös pienten toimijoiden ulottuville. Sen avulla toteutetaan paikallislähtöisiä tapahtumia sekä kulttuurin eri muotoja ja toimintatapoja kehittäviä hankkeita. Niiden kautta vaikutetaan alueen elinvoimaisuuteen, asukkaiden viihtyvyyteen ja osallisuuden lisääntymiseen. Etusijalla ovat nuorille suunnatut toimenpiteet. Tavoitteena on myös lisätä eri kulttuuri- ja vapaa-ajantoimijoiden yhteistyötä, luoda ja levittää uusia toimintamalleja, tehdä hankemaailmaa tutuksi pienillekin yhteisöille sekä aktivoida nuoria. Hankkeen sisältö, toteutusaika ja alahankkeiden hyväksyttävät kustannukset Rannikkoseudulla tapahtuu -teemahanke koostuu koordinointiosasta ja alahankkeista. Koordinointiosa sisältää hankkeen hallinnoinnin, alahankkeiden haun järjestämisen, valinnan ja ohjauksen sekä yleisen hankkeesta tiedottamisen ja sen tulosten kokoamisen ja raportoinnin sekä maksatusten hakemisen. Alahankkeiden hakijat vastaavat toimenpiteidensä käytännön toteutuksesta hyväksytyn hankesuunnitelman mukaisesti sekä aikataulujen noudattamisesta. Koordinointiosan toteuttaminen alkaa 7.9.2016. Alahankkeiden haku julistetaan avoimeksi syyskuun aikana ja hakuaika päättyy 4.11.2016. Alahankkeet voivat aloittaa toimenpiteiden toteuttamisen vasta, kun ne on hyväksytty hankkeeseen mukaan Nouseva Rannikkoseutu ry:n hallituksen päätöksellä. Alahankkeet on toteutettava 31.12.2017 mennessä. Alahankkeissa toteutettavien toimenpiteiden sisältönä voi olla - uusien tapahtumien tuottaminen - alueen kulttuuritarjonnan ja vapaa-ajantoiminnan monipuolistaminen - erilaisten kulttuurityöpajojen tai yhteisöllisten projektien toteuttaminen - uusien toimijoiden, erityisesti nuorten mukaan saaminen kulttuuritoimintaan ja tapahtumiin - maahanmuuttajien kaksisuuntainen kotouttaminen kulttuurin ja tapahtuminen avulla - kotiseudun perinteen hyödyntäminen, elvyttäminen ja esille tuominen Alahankkeille voidaan myöntää tukea seuraaviin kehittämishankkeen toteuttamisesta aiheutuviin kohtuullisiin kustannuksiin: - palkka- ja palkkiokustannuksiin - matkakuluihin - ostopalveluiden hankintaan - lehti-ilmoituksiin - vuokrakustannuksiin - materiaali- ja muihin kustannuksiin Tukea ei myönnetä kone-, laite- ja kalustoinvestointeihin eikä hakijan tavanomaiseen toimintaan. Hankkeen esim. työpajojen materiaalihankinnat voivat olla maksimissaan 850 euroa. Alahankkeiden hakijat ja hyödynsaajat 2
Alahankkeiden hakijoina voivat olla Hailuodon, Limingan, Lumijoen, Pyhäjoen, Raahen, Siikajoen ja Tyrnävän alueella toimivat rekisteröityneet yhdistykset tai säätiöt sekä kunnat ja seurakunnat. Myös toimenpiteet tulee toteuttaa edellä mainitulla alueella. Hakijoilla tulee olla riittävät taloudelliset ja toiminnalliset resurssit hankkeen toteuttamiseen. Hankkeen hyödynsaajina ovat Nouseva Rannikkoseutu ry:n alueen kulttuuritoimijat sekä kulttuurista nauttivat vakituiset ja vapaa-ajan asukkaat. Hankkeen vaikutukset heijastuvat koko alueen elinvoimaisuuteen, tunnettuuteen ja kulttuurin kehittymiseen. Alahankkeiden kustannusarvio, tukitaso ja valintakriteerit Alahankkeiden suunniteltu kustannusarvio on 50 000 euroa. Rannikkoseudulla tapahtuu - teemahankkeesta voidaan myöntää tukea alahankkeille, joiden kustannusarvio on 1 000-7 000 euroa. Julkisen tuen osuus alahankkeiden kustannuksista on 80 %, kaikkiin hankkeisiin tulee sisältyä 20 % omarahoitusosuus. Omarahoitukseen ei hyväksytä vastikkeetonta työtä eikä julkista rahaa (esim. kuntien tai seurakuntien erillisrahoitusta). Määräajassa saapuneet alahankehakemukset arvioidaan pisteytyksen avulla. Mikäli hakemuksia saapuu enemmän kuin hankkeeseen on mahdollista ottaa mukaan, pisteytys ratkaisee rahoitusjärjestyksen. Mikäli kaikkiin saman pistemäärän saaneisiin hankkeisiin ei riitä rahoitusta, valitaan rahoitettavat hankkeet alueellisen tasapuolisuuden ja hankkeiden kustannustehokkuuden perusteella. Hankkeiden pisteytyksessä käytetään seuraavia perus- ja lisäkriteerejä: Peruskriteerit (kaikkien täytyttävä, 0-1 pistettä) 1. Nouseva Rannikkoseutu ry:n strategian mukaisuus 2. Rannikkoseudulla tapahtuu -teemahankkeen suunnitelman mukaisuus 3. Paikallislähtöisyys 4. Yhteisöllisyys 5. Yleishyödyllisyys 6. Toteuttamiskelpoisuus ja kustannustehokkuus 7. Hakijan toiminnalliset ja taloudelliset resurssit hankkeen toteuttamiseen Lisäkriteerit (0 2 pistettä per kriteeri, koskee kriteerejä 1-5; 0=ei täytä kriteeriä, 1=täyttää kriteerin vaatimukset, 2=täyttää kriteerin vaatimukset erittäin hyvin) 1. Hankkeen tuoman lisäarvon pitkäaikaisuus 2. Hanke hyödyntää innovatiivisesti alueen perinteitä ja historiaa tai tuo alueelle täysin uutta sen imagoa vahvistavaa toimintaa 3. Hanke aktivoi nuoria 4. Hanke lisää vuorovaikutusta ja yhteistyötä eri toimijoiden välillä 3
5. Hanke luo alueelle uuden tapahtuman tai kulttuuriprojektin 6. Hakija ei ole aiemmin hyödyntänyt Leader-rahoitusta-> 1 piste 7. Hankkeen kustannusarvion mukainen pisteytys: kustannusarvio 1.000 2.499 euroa -> 3 pistettä, 2.500 4.500 euroa -> 2 pistettä, yli 4.500 euroa -> 1 piste Alahankkeen hakeminen Rannikkoseudulla tapahtuu teemahankkeen alahankehakemukset toimitetaan Nouseva Rannikkoseutu ry:n toimistolle hakuajan puitteissa. Rahoitusta haetaan teemahankkeen kehittämistoimenpiteen suunnitelma 3325A -lomakkeella, lomakkeen allekirjoittaa hakijayhteisön nimenkirjoitusoikeudellinen henkilö/henkilöt. Lomakkeelta tai liitteenä olevalta erilliseltä hankesuunnitelmalta on löydyttävä seuraavat tiedot: - hakijatahon ja sen toiminnan kuvaus - suunniteltu toimenpide - toimenpiteen toteutustapa, aikataulu ja vastuuhenkilöt - eritelty kustannusarvio. Teemahankkeen kehittämistoimenpiteen suunnitelma (lomake 3325A) liitteeksi edellytetään 1. Hankesuunnitelma ja kustannusarvio sekä rahoitussuunnitelma, mikäli eivät selviä jo lomakkeelta 3325A 2. Selvitys hakijan taloudellisesta tilanteesta, esimerkiksi viimeisin tilinpäätös (ei koske kuntia eikä seurakuntia) Tarvittavat lomakkeet ja opastusta hankesuunnitelman tekoon on saatavilla Nouseva Rannikkoseutu ry:n henkilöstöltä ja Nouseva Rannikkoseutu ry:n nettisivuilta osoitteessa www.nousevarannikkoseutu.fi. Rannikkoseudulla tapahtuu teemahankkeesta tiedotetaan Nouseva Rannikkoseutu ry:n netti- ja facebook-sivuilla, paikallislehdissä sekä suoralla sähköpostitiedotuksella. Varsinainen haku julistetaan avoimeksi syyskuussa 2016 ja hakuilmoitus julkaistaan paikallislehdissä (Raahelainen ja Rantalakeus) sekä Nouseva Rannikkoseutu ry:n netti- ja facebook-sivuilla. Lisäksi alueen kunnissa järjestetään tarvittaessa hankkeesta tiedottavia tilaisuuksia. Alahankkeiden valinta ja toteutus Nouseva Rannikkoseutu ry:n hallitus valitsee teemahankkeeseen mukaan valittavat alahankkeet hallituksen nimeämän työryhmän valmistelun jälkeen pisteytyksen mukaisessa järjestyksessä. Mukaan valittujen alahankkeiden kanssa laaditaan kirjallinen sopimus hankkeen toteuttamisesta. Tuen ulkopuolelle jäävien hankkeiden hakijoille ilmoitetaan kielteisestä päätöksestä ja sen perusteluista sähköpostitse. Alahankkeiden toteuttaminen voi alkaa vasta kun siihen on saatu Leader-ryhmältä lupa. Alahankkeiden toteuttajilla on velvollisuus toteuttaa hankkeitaan hyväksytyn hankesuunnitelman mukaisesti. Mikäli suunniteltuihin toimenpiteisiin tai niiden kustannuksiin tulee muutostarpeita, 4
mahdollisista muutoksista on aina oltava ennakkoon yhteydessä Leader-ryhmään. Muutokset hankesuunnitelmiin hyväksyy ELY-keskus. Alahankkeiden kustannusarvioita ei kuitenkaan voi nostaa. Alahankkeiden toteuttajilla on oltava taloudelliset resurssit järjestää hankeaikainen rahoitus, tuet maksetaan jälkikäteen toteutuneita hyväksyttäviä kustannuksia vastaan. Tuen maksua haetaan alahankkeiden määrästä, koosta ja toteutusaikataulusta riippuen yhdessä tai useammassa erässä useampi alahanke kerrallaan. Yhteen alahankkeeseen maksua voi hakea vain kerran. Nouseva Rannikkoseutu ry:n henkilöstö opastaa hankkeiden toteutukseen liittyvissä kysymyksissä, päävastuu on taloussuunnittelijalla ja hänen poissa ollessaan toiminnanjohtajalla. Alahankkeiden toiminnasta ja tuloksista on tiedotettava Leader-ryhmän ohjeiden mukaan ja mahdollisimman laajasti. Alahankkeiden toteuttajat laativat hankkeistaan loppuraportit, joissa kuvataan hankkeen tavoitteet, eteneminen ja saavutetut tulokset. Nouseva Rannikkoseutu ry:n taloussunnittelija kokoaa raportit ja valmistelee Rannikkoseudulla tapahtuu teemahankkeen loppuraportin. Koordinointiin valitut alahankkeet Nouseva Rannikkoseutu ry:n hallituksen nimeämä työryhmä kokoontuu marraskuussa 2016 pisteyttämään alahankehakemukset etukäteen määriteltyjen kriteerien perusteella. Pisteytys toimi rahoitusjärjestyksenä ja teemahankkeelle ennalta määrätty kokonaiskustannusarvio määrittää mukaan valittavien hankkeiden määrän. Nouseva Rannikkoseutu ry:n hallitus käsittelee pisteytyksen ja päättää mukaan valittavista alahankkeista kokouksessaan marras-joulukuussa 2016. Rahoitussuunnitelma ja koordinointiosan kustannusarvio Rannikkoseudulla tapahtuu teemahanke rahoitetaan Leader-ryhmä Nouseva Rannikkoseutu ry:n kehyksestä, alatoimenpiteestä 7.4 (Maaseudun palvelut). Kokonaiskustannusarvio on 61 000, josta koordinoinnin osuus on noin 18 % eli 11 000 ja alahankkeiden noin 82 % eli 50 000. Koordinointihankkeen hallinnointi (tuki 100%) EU 4 620 Valtio 4 180 Kunnat 2 200 Yhteensä 11 000 Alahankkeet (tuki 80 %) EU 16 800 Valtio 15 200 5
Kunnat 8 000 Yksityinen rahoitus, rahallinen 10 000 Yhteensä 50 000 KUSTANNUSARVIO KOORDINOINTIOSA Palkat 2 kk Taloussuunnittelijan palkka sivukuluineen 22% Ostopalvelut Kirjanpito ja palkanlaskenta Ilmoituskulut Matkakustannukset Kilometrikorvaukset ja päivärahat Vuokrat Toimitilat Muut kustannukset Kopiointi ja tulostus Siivous ja sähkö Postikulut, puhelin ja netti Alahankkeiden yhteisten tilaisuuksien tarjoilut 7 800 7 800 1 340 340 1 000 800 420 420 640 200 130 100 170 Kustannukset yhteensä 11 000 6