Kasvua partioon s.4-5. Yhteistyössä on voimaa! s. 10-11. Oikein hyviä ideoita s. 8-9

Samankaltaiset tiedostot
Myötäpäivien matkanjohtajaohje

NÄIN SAAT LISÄÄ JOHTAJIA. Lätzä ja Petra

ILVES19. Hämeen partiopiirin piirileiri Evolla

Toiminta-ajatus 2011-

Toimintakertomus vuodelta 2010

LEIRILIPPUKUNTAILMOIT- TAUTUMINEN KUKSASSA

NASTAPARTIO RY Toimintasuunnitelma 2015

ILVES19. Hämeen partiopiirin piirileiri Evolla

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

Uskomatonta ja ennenkokematonta:

Toimintasuunnitelma 2016

1/5 VUOSIKERTOMUS LIITE 5 PARTIOTAITOKILPAILUJEN TULOKSET VUODELTA 2012 TALVIKILPAILUT KEVÄTKILPAILUT

Tilastot 2011 Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry.

- Eli lyhyt käyttöohje vapaaehtoisille Lahden Sinisissä -

Tavoitteena on, että ikäkausiryhmät osallistuvat kipinä hetkiin koloilloissaan.

Piirinjohtaja Saija Kivelä avasi kokouksen klo

MUHOKSEN METSÄNKÄVIJÄT PARTIOKIRJE. Partiolippukunta Muhoksen Metsänkävijät ry

VUODEN 2018 TOINEN ALUETAPAAMINEN

III Luokan riihitys. Aika: Lauantai klo 10:00 (arvioitu päättymisaika klo 15)

Partiolippukunta Kalevan Karhut nro 1 / 2008

Toimintakilpailun säännöt. Etelä-Karjalan Partiolaiset ry

Karjasillan kirkko, Nokelantie 39, Oulu

VUOSIKERTOMUS LIITE 8

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

LOKAKUU kaikissa lippukunnissa. Tässä

Tavoitteena on, että vanhempia kutsutaan lippukunnan tapahtumiin. Tavoitteena on, että lippukuntaan perustetaan vanhempainneuvosto.

POHJANMAAN PARTIOLAISET RY:N KOKOUKSET

KUVAkollaasi RJK NUMERO 5. Leirilehden toimitus [1] Lieskahdus. Leiriterveisiä DISCO

Infomuurari. on kausitiedote jokaiseen koutakotiin.

TILASTOT Ikäryhmät Ikäkausien suhteelliset osuudet Ikäkausien suhteellisten osuuksien muutos

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN

Tammisalon Metsänkävijät ry Maaliskuun uutiskirje Sudenpennut

1/5 VUOSIKERTOMUS LIITE 13 POHJANMAAN PARTIOLAISET RY:N KOKOUKSET

LÖYTÖRETKI Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu Keravalla

Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin

Tuuspartion historiaa: Mitä partiossa tehdään?

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

Tiedotuskanava. Merituulen tiedotuslehti koteihin. syyskuu - lokakuu

Toimintasuunnitelma vuodelle 2010

KAIKKIEN AIKOJEN PIIRILEIRI

LAHDEN ALUEEN PARTIOLAISET RY

1 Yleistä. 2 Tavoitteet. 3 Hallinto

Katsaus L-SP:n Kasvu-projektiin

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015

Hei HuHu yhteyshenkilö!

Jämijärven Miilunvartijoiden kevät 2018

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

PARTIOTAITOKILPAILUJEN TULOKSET VUODELTA 2015

KASVUKYSELYN TULOKSET

Partiojohtajien peruskurssi III/2012 Onnistuimme antamaan kurssilaisille eväitä partiojohtajuuteen. Uskomme, että jokainen sai jotakin uutta

2 Kokouksen järjestäytyminen ja menettelytavat

Kuuttiset. Saapumislehti. Taipalsaari KASPELIn palokuntanuorten oma lehti

Nuorisokeskus, Puskantie 3, Seinäjoki

Tekninen ja ympäristötoimiala

VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE

Ennen Roihua Kipinöi, leirin jälkeen nautitaan Hiilloksista

TÖÖLÖN SINISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Sivu 1/6. Yleistä

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

TÖÖLÖN SINISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Sivu 1/ Yleistä

o l l a käydä Samir kertoo:

Alueryhmä pohjoinen, Oulu. Osallistui 4 alueohjaajaa, varapuheenjohtaja Mari-Hanna Pirhonen,

Finnjamboree Kasvutusjohtaja

Kari Takamaa. Maija Myllykoski ( KKK) vuotta piiri onnitteli

P O H J A N M A A N P A R T I O L A I S E T R Y : N R Y H M Ä T J A J A O S T O T

AARNIVALKEA ILMOITTAUTUMISOHJE KOTEIHIN

Hyvä muistaa ja tietää. Kutsu suunnittelemaan 20-vuotisjuhliamme 3 Alateen Kolon tiedotus 4 Seuraava alkkariviikonloppu 5 Tapahtumia 10

Samoajaluotsin infowebinar. Riikka Antikainen ja Marika Mansikkamäki

Kansikuvasarja jatkuu vuoden 1992 tuotoksilla

Osallistujan palautelomake

Nettielämä on oikeaa elämää JA SE ON TAITOLAJI!

FACEBOOK case pkssk. Heli Sivonen Työhönottaja, PKSSK

Kolmannen luokan luokkalehti

ME 112 HUHTIKUU PÄÄTOIMITTAJA

TARPOJALUOTSI WEBINAARI

TOIMINTASUUNNITELMA 2005

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa

ILMOITTAUDU mennessä, jälki-ilmoittautuminen Yli-18-vuotiaat johtajat: 70 Päivämaksu: 18 Rakennusleiri: 0

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

-Toimii omalla tavallaan ja omien mahdollisuuksiensa mukaisesti, kuitenkin noudattaen arvoja ja toimintamalleja

Lippukuntien jäsenmäärä Länsi-Helsingissä. Mikko Mulari, Pohja ja numerot: Tapani Tulkki

Toimintakertomus!vuodelle!2008!

KevAAn partiokohokohta, eli Kohtaaminen, lahestyy!

Mukaan.fi on oma verkkopalvelu juuri sinulle, joka olet kiinnostunut erityistä tukea käyttävien lasten, nuorten ja aikuisten elämästä.

VAHVAT, HYVINVOIVAT LIPPUKUNNAT

Saa mitä haluat -valmennus

Yleistä. Sudenpennut. Kirkkonummen Metsänkävijät ry. Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

LIPPUKUNNAN TIETOJEN PÄIVITTÄMINEN

Vantaan Ladun 25. isänpäivän polkuretki Isänpäivän polkuretki sunnuntaina

Mitä tapahtuikaan nuorisopalveluissa hiihtolomaviikolla: 8.3. Hollihaan Hulinat klo

TAKU 1 AKU 2 NUMERO 2. Leirin avajaiset. Sää huomenna 14 [1] Lieskahdus. Kävimme VESIHIIHTO- HARJOITUKSISSA. Pelastusjohtaja Harri Setälä

Finnjamboree Palvelujohtaja

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

Valmistelut avajaisia varten

Suunnistusmestaruuskilpailujen SÄÄNNÖT. Lounais-Suomen Partiopiiri Kisajaosto

Transkriptio:

Kasvua partioon s.4-5 Yhteistyössä on voimaa! s. 10-11 Oikein hyviä ideoita s. 8-9 Partiota vaaroilta lakeuksille 2/2012

Pääkirjoitus Keskitetään Toimituskunta Päätoimittaja: Kimmo Leiviskä kimmo.leiviska@pohjanmaa.partio.fi Toimitussihteeri: Iina Leppäaho iina.leppaaho@pohjanmaa.partio.fi Ah tämä rakas partiobyrokratia. Mitäpä jos lisäisimme sitä vielä yhdellä tehtävällä mutta piirin tukemana? Meillä on jo pidempään ollut ongelmana saada oikeasti tietoa siitä mitä lippukunnissa tapahtuu. Byrokraattisessa mielessä kaikki tämä tieto pitäisi kerran vuodessa tiivistää toimintasuunnitelmaan, joka sitten lipukunnan kokouksessa hyväksytään ja kaikkien jäsenten tulisi olla näin siitä myös tietoisia. Mikä saisi meidän toimimaan niin, että aina nämä toimintasuunnitelmat tuisivat myös piirille tiedoksi. Tästä voisi olla vain hyötyä esimerkiksi piirilehden teossa, jolloin toimituskunta voisi suunnitella mielenkiintoisia juttuja ja sisältöjä oikeasta partiotoiminnasta. Haastaisin tähän työhön mukaan piirin web-jaoston. Mitäpä jos ideoisimme jonkinlaisen helpottavan apparaatin, jonka kautta toimintasuunnitelman voisi helposti, hauskasti ja hyödyttävästi raportoida lippukunnasta piirille? Tällainen apparaatti voisi imaista eri muodossa tehdyt toimintasuunnitelmat syövereihinsä ja tulostaa siitä yhdistämällä kätevästi koko piirin alueella tiettynä hetkenä tai viikonloppuna järjestettävät partiotapahtumat. Lippukunant voisivat myös itse seurata muiden lippukuntien tapahtumia kätevästi netistä ja lapsilleen tekemistä keksivät perheen päät voisivat selata avoimia tapahtumia piirin laajuisesti. Helppoa ja kätevää. Tällaisen palvelun aikaansaaminen auttaisi monenmoisia tarpeita mm.viestintää, jolloin tiedossa olevien tapahtumien järjetäjille voitaisiin suoraan viestiä ajankohtaisista piiriasoista. Aluejaosto voisi toimia tällaisen apparaatin lähitukena ja innostaa ja opastaa lipukuntia sen käyttämiseen. Mutta ei ideani välttämättä aivan aukoton ole. Edut on helppo listata mutta kuka tekee itse työn ja näpyttelee tiedot johonkin apparaattiin? Tähän täytyisi yhdessä keksiä jokin motivointikeino, joko siten, että itse raportointi on jotenkin palkitsevaa raportin tekijälle. Mietitäänpä tätä nuotiokahveilla tässä keväällä. Puhuri ottaa vastaan lukijakirjeinä tämän ideanjatkokehittelyt. Kesksutelua voi käydä myös verkossa piirin keskustelupalstalla. Kaikesta hulimatta erittäin hauskaa ja voimauttavaa partioviikon odottelua ja toteutusta piirin lippukunnille. Taittaja: Meeri Rasivirta Toimittajat: Sini Konstari, Meeri Rasivirta, Suvi Takala, Minna Sorvala, Essi Mäyrä Kuvittaja: Meeri Rasivirta Valokuvaajat: Janne Seppänen, Jenna Simula Toimituskunnan sähköposti: pohjanpuhuri@pohjanmaa.partio.fi Toimituskunnan jäsenten henkilökohtaiset sähköpostit ovat muotoa etunimi.sukunimi@pohjanmaa.partio.fi Aineisto Aineisto toimitetaan suoraan päätoimittajalle tai osoitteeseen aineisto@pohjanmaa.partio.fi deadlineen mennessä. Vuoden 2012 aineiston deadlinet: 1/2012 27.1. 2/2012 16.3. 3/2012 18.5. 4/2012 31.8. 5/2012 5.10. 6/2012 23.11. Lehti ilmestyy kahden viikon kuluttua deadlinesta. Julkaisija Pohjanmaan Partiolaiset ry Ilmestyminen: 6 numeroa vuodessa Levikki: 5000 kpl Painopaikka: Laatupaino Oy, Vihanti ISSN: 1796-3699 Kannessa Kipinä 2012, kuvaaja Jenna Salmi Laulujoutsenet, kuvaaja Meeri Rasivirta Piirin yhteystiedot Pohjanmaan Partiolaisten piiritoimisto toimisto@pohjanmaa.partio.fi Ylivieskan toimipaikka 044-716 9301 Koulukatu 5 as. 4, 84100 Ylivieska Vaasan toimipaikka 044-716 9302 Rauhankatu 8, 65100 Vaasa Oulun toimipaikka 044-037 5779 Hallituskatu 35 A 5, 90100 Oulu (3 krs.) www.pohjanmaa.partio.fi Kimmo 2 Pohjan Puhuri

Piirinjohtajan palsta Piirinjohtaja Laura Ritola Kasvu on huikean hyvää partiotoimintaa lippukunnissa Kasvu, kasvu, kasvu Sitä tulee nyt joka tuutista ihan väsymykseen asti. Mitä se kasvu nyt tarkoittaa? Mitä se tarkoittaa piirille? Lippukunnalle? Sinulle? Miksi siitä puhutaan? Noh, jos aloitan vastaamisen viimeisestä kysymyksestä, niin siitä yksinkertaisesta syystä, että tilastot ennustavat rakkaan harrastuksemme loppuvan. Ai miten niin loppuvan? Noh, jos jäsenkato jatkuu samanlaisena, niin jäsenet loppuvat. Partio loppuu. Ja sitähän emme halua. Emmehän? Minulle kasvu tarkoittaa laadukasta ja avointa partiotoimintaa lippukunnissa. Uskon nimittäin siihen, että jos lippukunnan toiminta on partio-ohjelman mukaista, niin lapset, nuoret ja aikuiset haluavat pysyä mukana toiminnassa ja tällöin lippukunnilla on resursseja ja myös halua ottaa mukaan uusia toimijoita. Lippukunnalle kasvu on siis hyvää, kestävää ja suunnitelmallista partioohjelman mukaista toimintaa. Mitä se on sinulle? Se on huippukokemuksia, viikoittaisia tapaamisia, leiriä, retkiä, tapahtumia! Turvallinen toimintaympäristö, jossa kasvaa ja toimia. Mitä kasvu tarkoittaa piirille? Me haluamme auttaa lippukuntia mahdollistamaan näitä huippukokemuksia. Piiri ei saa partiota kasvamaan, vaan kasvu eli laadukas partiotoiminta tapahtuu lippukunnissa. Olemme valinneet kolme kärkeä seuraavaksi kolmeksi vuodeksi, johon tosissamme paneudumme. Haluamme saada partio-ohjelman mukaisen toiminnan kukoistamaan lippukunnissa. Haluamme auttaa lippukuntia saamaan uusia toimijoita erityisesti nuoria ja aikuisia. Ja haluamme viestiä näistä huippukokemuksista. Mitä tämä käytännössä tarkoittaa? Partioviikolla tuodaan kaveri partioon. Vinkkejä löydät kampanjasivuilta www.kaveripartioon.com. Syksyllä otamme ohjelmaan haltuun koulutuksen muodossa. Samoajat ja vaeltajat kokoontuvat piirin tapahtumiin vuosittain. Tarjoamme vinkkejä aikuisten rekrytointiin Hehkuilla. Tässä oli vain muutamia esimerkkejä seuraavan kolmen vuoden suunnitelmista. Sinulla ja lippukunnallasi on mahdollisuus vaikuttaa siihen, miten kasvuprojekti piirissämme etenee. Piirin varajohtaja Heli kokoaa parhaillaan kasvun lippukuntaryhmää, joka kommentoi ja ideoi kasvun toimenpiteitä piirissämme. Ota yhteyttä, jos kiinnostuit! Laura Valokeilassa Jaakko Piitu Piitulainen Partio on hieno väylä kansainvälisiin kokemuksiin Teksti: Minna Sorvala Heinäkuun lopulla Evolle odotetaan saapuvaksi yli 3000 partiolaista eri puolilta maailmaa, kun samoajille ja vaeltajille tarkoitettu Roverway huipentuu kaikki polut kokoavaksi yhdeksi leiriksi. Kurikan Korvenkävijöiden Jaakko Piitu Piitulainen on Roverwayn kasvatusjohtaja, ja yhdessä tiiminsä kanssa hän huolehtii siitä, että Roverway tarjoaa osallistujille haasteita, mahdollisuuden aitoihin ihmistenvälisiin kohtaamisiin ja wow-kokemuksia. Erilaisia asioita näkemällä, tekemällä ja kokemalla jokainen voi kehittää itseään ihmisenä ja tehdä valintoja elämänpolullaan, Piitu kertoo Roverwayn tavoitteista. Piitun vuonna 1989 alkanut partioura on johtanut moniin hienoihin kokemuksiin, joista yhtenä mieliinpainuvimmista on ollut Baden Powell Peakin huiputus Nepalissa huhtikuussa 2010. Se jäi mieleen sekä fyysisesti että henkisesti hienona kokemuksena, Piitu muistelee. Paljon muutakin on reppuun kertynyt. Olen yrittänyt pestautua vain hauskoihin ja kiinnostaviin juttuihin. Pelkästä velvollisuudentunnosta en ole lupautunut tehtäviin ja näin harrastus on tuntunut säilyvän Olen yrittänyt pestautua vain hauskoihin ja kiinnostaviin juttuihin. innostavana ja mukaansatempaavana. Pestejä Piitulla onkin ollut laidasta laitaan: lippukuntaleirin keittiöhommat, Myötäpäivien johtajana toimiminen ja SP:n ohjelmauudistusprojekti. Edellisellä Roverwaylla 2009 Islannissa Piitu oli Suomen joukkueen varajohtajana. Piitun terveiset Puhurin lukijoille: Partio on hieno väylä kansainvälisiin kokemuksiin. Elämykset ovat ikuisia. Ja olethan huomannut, että Roverwayn ja Havun välissä on hyvin aikaa siirtymiselle! Pohjan Puhuri 3

Kasvulla kohti tulevaisuutta Teksti: Essi Mäyrä Toimintaan kaivataan lisää jäseniä useassa lippukunnassa. Kaivataan johtajia tai sitten niitä pikkupartiolaisia, joille toimintaa järjestää. Nyt kannattaa huomioida, miten piiri on päättänyt tukea asiassa lippukuntia. Pohjanmaan Partiolaiset on aloittanut vuonna 2012 kasvuprojektin, jonka tavoitteena on tehdä partiosta vuoteen 2020 mennessä vetovoimaisin lasten ja nuorten harrastus. Projekti toteutetaan kolmena kolmivuotiskautena, joista ensimmäinen on juuri käynnistynyt. Piirinjohtaja Laura Ritola kertoo, että lippukuntia halutaan tukea ohjelman vaikeiden osa-alueiden toteuttamisessa ja näin saada aikaan jäsenmäärän kasvua. Tarjoamme apua koulutuksien, erilaisten tapahtumien ja ohjelmien sekä tiedotusavun puitteissa. Piiri ei tee kasvua, vaan kasvu tulee lippukuntien toiminnasta., Ritola sanoo ja muistuttaa myös, että kasvun avain on laadukas toiminta. Kun on laadukasta toimintaa, nykyisetkin harrastajat viihtyvät. 4 Pohjan Puhuri Lippukunnille on kerrottu projektista jo edellisessä syyskokouksessa ja lisää tiedotusta on luvassa myös tulevissa aluetapaamisissa, Hehkuissa ja lippukuntakahviloissa. Kasvua on tarkoitus pitää esillä kaikissa piirin viestimissä koko kolmivuotiskauden ajan., kertoo Ritola. Piiriorganisaatiossa kasvutoimenpiteitä hoitaa piirin varajohtaja ja hänen apunaan on lippukuntien edustajista koottu ryhmä, joka ideoi ja tukee kasvuprojektin toteutusta sekä auttaa toimenpiteiden saattamisessa käytäntöön. Kasvutavoitteita myös keskusjärjestön tasolla Piirihallitus on asettanut jäsenmäärätavoitteeksi, että vuoteen 2014 mennessä partiolaisia olisi Pohjanmaan Partiolaisten alueella kuusi tuhatta. Tavoitteet pohjautuvat niin sanottuun partiopotentiaaliin eli lasten ja nuorten määrään alueella., Ritola valottaa asiaa. Suomen Partiolaiset on myös kehittänyt kasvusuunnitelman, jonka hyväksyminen edellyttää piirejä toimimaan kasvuun tähtäävien toimenpiteiden mukaan. SP:lla on lisäksi omat lukumäärälliset tavoitteensa, mutta samaan lopputuloksen pyritään sekä piiritasolla että valtakunnallisesti: hyvään toimintaan, joka toisi lisää jäseniä. Piirissä Suomen Partiolaisten toimista pyritään saamaan kaikki irti: Olemme ajoittaneet oman kasvuhankkeemme toimenpiteet sen mukaan, että keskusjärjestön toimista on mahdollisimman paljon hyötyä.

Ritola kertoo kasvuteeman tiivistäneen myös piirien välistä yhteistyötä. Jaamme ideoita ja työn tuloksia, kaikkea ei tarvitse tehdä itse. Tavallista toimintaa näkyville Partiosta näkyy mediassa melko yksipuolinen kuva: solmuja, virallisia paraateja ja muita Aku Ankan kirjoon sopivia mielikuvia. Kasvuprojektilla pyritään parantamaan myös partion julkisuuskuvaa ja saada harrastusta tunnetuksi. Lippukunnat ovat tässä avainasemassa. On tärkeää, että perustoimintaa pidetään esillä paikallisissa medioissa. Ritola paljastaa myös, että vuodelle 2013 on tulossa markkinointikampanja, joka lisännee partion näkyvyyttä. Piirihallitus seuraa jokaisessa kokouksessaan eri laadullisten ja numeeristen tavoitteiden perässä pysymistä. Tarkoitus on myös, että lippukunnat saavat tietää projektin kulusta. KASVUPROJEKTIN KOLME PAINOPISTETTÄ 1. Partio-ohjelman toteuttamisen tukeminen lippukunnissa. 2. Uusien partiolaisten mukaan saaminen, painopiste kolmessa vanhimmassa ikäkaudessa ja aikuisissa. 3. Partion ulkoisen kuvan kehittäminen. Pohjan Puhuri seuraa projektin kulkua tulevissa numeroissa. Pohjan Puhuri 5

Puutiset Erätaitoja oppimassa Erätaitokurssi järjestettiin 16. 18.3.2012 Ahvenlammella. Kurssilaisia oli 7 ja 2 kouluttajaa. Kurssi aloitettiin ensimmäisenä päivänä viemällä kaikki tavarat Pohjan Ilvesten kämpälle. Pimeän saapuessa meidät vietiin autolla vähän matkan päähän retken keskuksesta, josta jouduimme hiihtämään takaisin metsän läpi apuna perinteiset kartta ja kompassi. Lumi oli huonoa eikä kantanut kunnolla. Kello oli paljon ja oli melko pimeää, mutta kirkas tähtitaivas valaisi, vaikkei olisikaan ollut lamppua mukana. Matka tuntui raskaalta ja siltä ettei se loppuisi ikinä, mutta seura oli mahtavaa ja lopulta huomasikin, että reissu tuli tehtyä nopeasti. Molemmat yöt nukuttiin ulkona laavuissa. Alkuperäisten suunnitelmien mukaan toinen yö olisi pitänyt nukkua lumikammissa, mutta kun yön säästä ei ollut varmuutta eikä haluttu ottaa riskiä, että kammi romahtaa kurssilaisten päälle, nukuttiin toinenkin yö laavussa. Osa valitti että oli ollut kylmä, kun taas keskellä nukkuneet sanoivat, että heillä oli ollut kyllä lämmin. Lauantaina tehtiin haikki. Se ei tuntunut pitkältä tai raskaalta, vaikka matkaa kertyi (perjantai mukaan luettuna) noin 8 kilometriä. Hiihdettiin samoissa ryhmissä, joissa oli tarkoitus myös nukkua. Ryhmien reittivalinnat poikkesivat hieman toisistaan. Pojat menivät uppohankea koko matkan, mutta olivat nopeampia. Tytöt menivät samoin vähän matkaa, mutta pian löytyi polkuja ja latuja, joita kulkea. Tytöt olivat hieman hitaampia, koska yksi kulki lumikengillä. Lisäksi ahkiota vedettiin vuorotellen molemmissa ryhmissä. Aluksi poikaryhmä vuorotteli puoleen väliin matkaa, missä oli ruokarasti. Myös tytöt tulivat ruokarastille, siellä oltiin jonkin aikaa ja syötiin. Lähtiessä tyttöporukka otti ahkion mukaan ja vetämistä vuoroteltiin. Hyvää käytännön tietoa käytiin aina välillä läpi kuten hypotermia (ja paleltuminen yleensä), heikot jäät ja hätämajoittumiset. Kun pääsimme takaisin leiriin, aloimme tehdä lumikammia. Välillä vaihdoimme lapioitsijaa, mutta kaikki saivat kokeilla. Kun lumikammi oli tiivis, sinne alettiin kaivaa koloa. Sitä oli hauska tehdä. Tämän jälkeen aloimme valmistaa ruokaa. Kun nuotio oli tehty, haimme isot palat kirjolohta. Olimme kolmessa ryhmässä ja jokainen vuoli pienet puutikut, joilla kala kiinnitetään lankkuun. Siinä sitten paistoimme kalan välillä suolavedellä kostuttaen. Perunat, sipulit ja porkkanat käärittiin folioon ja laitettiin hiillokseen. Ruoka oli joka päivä mahtavaa. Toisena aamuna herätys oli tunnin myöhemmin, mutta monet nousivat aikaisemmin. Kellon ollessa kahdeksan ja oikea herätys tuli, laavussa oli enää kolme kurssilaista. Paria henkilöä sai herätellä vähän pidempään. Pian he tulivatkin sisälle kiitellen herätystä. Sunnuntaina pakattiin laavut ja siivoiltiin ympäristöä, lämmitettiin sauna ja tehtiin vielä hyvää ruokaa. Syönnin yhteydessä oli myös palautekeskustelu. Syötyämme siivosimme mökin ja pakkailimme tavaroita, autolle päästyämme Esko ja Jani jakoivat kurssimerkit ja todistukset. Lopulta lähdettiin ajamaan kotia kohti retkimerkin ja diplomin kanssa. Kaikilla oli hyvä mieli eikä kurssista jäänyt mieleen mitään negatiivista. Kiitos! Kurssilaisten toiveesta= Lohikarkas Teksti Katri Pyy Valokuvat Jani Rajaniemi Tårneå Samoajaporukkamme vahvistettuna luotsillamme kaupunkiretkeili helmikuun puolivälissä viikonlopun Torniossa. Yövyimme torniolaisen lippukunnan Pohjan Tyttöjen ja Sissien kololla. Tarpoja-aikamme viimeinen majakka oli aikoinaan Torniossa ja sen jälkeen olimme halunneet palata takaisin. Vihdoinkin teimme comebackin. Tårneåksi nimetyn retken ohjelmaan kuului muun muassa Ikean huonekalusafari, kaupunkisuunnistusta, rumpu- ja kattilatennistä, tyt- 6 Pohjan Puhuri töjen ilta ja B-P:n kuvan painamista paitoihin sekä kangaskasseihin. Ikean huonekalusafarissa jokaiselle merkittiin katalogeihin 15 eri kohdetta, jotka piti etsiä ja kuvata myymälässä. Nopeimmalle oli tietysti palkinto luvassa. Huonekalusafarin jälkeen kävimme ostoksilla. Koko retken ajan ulkona oli kova viima ja lumituisku, joten kaupunkisuunnistuksemme oli jäätävä kokemus. Kuljimme pareittain Rajalla-kauppakeskuksesta ottamiemme karttojen kanssa ja etsimme eri kohteita Torniosta. Suunnistuksen jälkeen sisällä lämmitellessämme aukaisimme solmukirjasta sattumanvaraisesti aina jonkun sivun ja opettelimme uuden solmun. Lauantai-ilta huipentui tyttöjen iltaan, johon kuului kynsien hoitoa ja hiusten laittamista. Valmistimme myös lättyjä, joita söimme raparperi-vaniljajogurtin ja omenamarmeladin kera. Loppuilta meni pelejä pelatessa. Pelasimme kestosuosikkiamme nopeusälypeli Jungle Speediä. Sunnuntaina valmistimme hernekeiton alusta asti itse. Keiton valmistuessa pelailimme jälleen pelejä ja painoimme B-P:n kuvan paitoihin ja kangaskasseihin. Lumituiskusta johtuen parituntiseksi venynyt kotimatka taittui mukavasti menomatkan tapaan pikkuautolla musiikkia kuun-nellessa. Pyöriäiset ja Mursut Koskiveikot, Oulu

Puutiset Kevätkokousviikonlopun antia Lapualla järjestettiin 23.-25.3. monenlaista tapahtumaa: vaeltajien piiriviso, koulutusvastaavakoulutus, piirin kevätkokous ja Talvi- Hehku. Oli ilo nähdä paikan päällä partiolaisia niin monesta eri kolkasta! Piirivisiossa oli tunnelmaa! Lauantaiaamulla olin vaeltajien piirivisiossa parin medialähettilään kanssa vetämässä setin ulkoisesta viestinnästä. Vaeltajilta kysyttiin vaikeita ja stereotyyppisiä kysymyksiä. Kysymysten edetessä vaeltajat kehittyivät paljon ja viimeisiin kysymyksiin vastattiin jo todella hyvin! Kävimme läpi myös, millaisia kuvia ei kannata julkaista tai mitä erilaisista tapahtumista, kuten lippukunnan vuosijuhlista tai leiri, kannattaa yrittää saada mediaan. Vaeltajavisiossa vietetyn parituntisen aikana huomasin, että piirivisiossa olleet vaeltajat olivat aktiivisesti osallistuvia ja tapahtumassa tuntui olevan todella hyvä meininki! Lippukunnat kokoontuivat päättämään Pohjanmaan Partiolaisten kevätkokous järjestettiin Lapuan nuorisotalolla. Kokous päätti nostaa Pohjanmaan Partiolaisten osuutta jäsenmaksussa. Vuonna 2013 maksu on I-jäsenelle 23 euroa ja II-jäsenelle 20 euroa. Sini Liukkonen Tasangon Talvikeista (Seinäjoki), Antti Kivilahti Toimareista (Oulu) ja Maisa Nurminen Oulun Valppaista valittiin vaalitoimikuntaan. Vaalitoimikunnan tehtävänä on etsiä ehdokkaita, aktivoida jäsenistöä ehdokkaiden etsintään sekä vastaanottaa ehdotuksia syyskokouksessa käytäviä vaaleja varten. Syyskokouksessa valitaan piirinjohtaja, piirin varajohtaja, viestintä- ja projektiryhmän puheenjohtaja. Perinteeksi jo muodostuneessa lippukuntakahvilassa aiheena oli partiotoiminnan laatu. Kahvipöydissä keskusteltiin muun muassa pystymettäaikuisista, toiminnan laadun mittareista ja partion tuotemerkin luomisesta. Pöydissä virisikin hyvää keskustelua ja varmasti jokainen sai ajattelemisen aihetta viemiseksi omaan lippukuntaan. Myötätuuli-kiertopalkinnon aktiivisesta osallistumisesta tapahtumiin sai Muhoksen Metsänkävijät. Piirin toimiviksi partionjohtajiksi ja samalla piirin ehdokkaiksi valtakunnallisen stipendin saajiksi julkaistiin Teija Valkeinen (Härmän Tähystäjät) ja Mika Laurila (Kiimingin Virkut). Kevätkokouksessa arvottiin vuosiselosteen täyttäneiden lippukuntien kesken retkeilyvälinepaketti, jonka voitti Hanhikiven Kiertäjät (Pyhäjoki). Talvi-Hehkusta intoa ja tietoa Sunnuntaina pistäydyin Talvi- Hehkussa keskustelemassa partion markkinoinnista ja rekrytoinnista. Mietimme, miten aikuisia ja lapsia/nuoria saisi mukaan partioon. Monenlaisia ideoita olikin jo lippukunnissa käytetty ja muutama uusia ideakin keksittiin. Toivottavasti jokainen sai jonkun idean kotiin viemiseksi. Sunnuntain muissa työpajoissa pääsi juttelemaan päivän polttavimmista aiheista, kuten Havusta, koulutuksesta ja partiotaitokisoista. Talvi-Hehkussa johtajat pääsivät lisäksi rentoutumaan sekä saamaan vertaistukea, vinkkejä ja tietoja. Partiouutiset 17. 18.3.2012 käytiin kilpailu partiotaitojen suomenmestaruuksista. Jenkkilä 2012 talvismkilpailun järjestivät Pohjanmaan Partiolaiset ja Oulun seudun lippukunnat. Kevätmestaruudet ratkotaan Lapissa Jatuli-kilpailun merkeissä toukokuussa. Lisätietoja Jatulista löydät osoitteesta www.lappi.partio. fi/?page_id=2408. Partioviikkoa vietetään 23. 29.4.2012. Haastamme jokaisen partiolaisen kutsumaan vähintään yhden ei-vielä-partiolaisen kaverinsa mukaan partioon näkemään, kuinka siistiä partiossa on. Selaile tapahtumaideoita ja jätä oma ideasi kampanjasivuilla, www.kaveripartioon.com. Kolme hauskinta ideaa palkitaan Partioviikon jälkeen upouusilla partiotuotteilla! Facebookin Tuiverrus-ryhmä on avoin kaikille Pohjanmaan Partiolaisille. Tule keskustelemaan, heittämään ideoita, kertomaan palautetta, jakamaan kuulumisia ja lukemaan muiden vinkit partiotoimintaan, jaa oma vinkkisi, kuinka selviät 20 lapsisesta koloillasta tai pakkasessa vietetystä talvileiriltä. Tätä kaikkea ja paljon muuta on tuiverrus - ihan juuri sitä, millaista keskustelua me täällä saamme aikaan. Tuiverrus käy lakeuksilta vaaroille, kuten Pohjanmaan Partiolaisetkin. Kaipaamme keskustelijaksi juuri sinua, sinun aloittamasi keskustelu on tärkeää. Liity keskusteluun osoitteessa www. facebook.com/groups/tuiverrus. Suomen Partiomuseo juhlii tänä vuonna 50:ttä toimintavuottaan. Museo sijaitsee Turussa ja sen tarkoituksena on kerätä ja tallentaa partioesineitä, partioarkistomateriaalia ja partiokulttuuria. Jos sinulla on jossain pölyyntymässä partioaiheisia tavaroita, joilla et itse enää tee mitään tai haluaisit lahjoittaa ne Partiomuseolle, se onnistuu, sillä Partiomuseon aineisto karttuu lähinnä lahjoitusten voimin. Pohjan Puhuri 7

Siinäpä vasta idea! Teksti: Suvi Takala Tuottaako lippukunnan retki- tai leirisuunnittelu ongelmia? Onko lippukunnallanne esimerkiksi vaikeuksia keksiä hauskaa ja tuoretta teemaa tai ohjelmaa leirille tai retkelle? Ei hätää, ratkaisu tulee tässä! Puhuri kysyi muutamalta lippukunnalta, minkä hyväksi havaitun idean he haluavat jakaa muiden lippukuntien kanssa. Herkkukioski leirille IDEA: Koskiveikot Useamman yön tai koko lippukunnan leireillä johtajien puolesta järjestetään siis herkkukioski, joka on: - helppo tapa "kiristää" lapset syömään ruokansa kokonaan (jos ei syö ruokaa, ei voi saada herkkujakaan) - oiva tapa opettaa jo pienimmille rahan arvoa - syy sille, ettei omia herkkuja oteta mukaan Nykyisin perinne on niin suosittu, ettei oikein kukaan meinaa pysyä pöksyissään kioskin aikana, vaan kaikki (jo omat ostoksensa suorittaneetkin) pörräävät niin väkkäränä ympärillä, ettei kuvista ota oikein mitään tolkkua. Italialainen ravintola IDEA: Samposet Samposten johtajiston viikonloppu osui pari vuotta sitten venetsialaisten ajankohtaan ja sen vuoksi ensimmäisenä iltana nähtiin viiksekkäitä raitapaitoja leirikeskukseen loihditussa italialaisessa ravintolassa nauttimassa kolmen ruokalajin illallista. 8 Pohjan Puhuri

Nuotioherkku IDEA: Kaustisen Kallionkoluajat Paista vaahtokarkki tikun nokassa nuotiolla ja aseta se tuoreen, mahdollisesti hieman nuotiolla paahdetun ruisleivän väliin. Nauti hyvässä seurassa, mutta muista varoa kuumaa vaahtokarkkia! Leiri intiaaniteemalla IDEA: Tasangon Talvikit Tasangon Talvikkien vuoden 2009 kesäleiri Tiipii oli toteutettu intiaaniteeman mukaisesti. Leirillä jokainen sai tehdä itselleen keppihevosen ja oman intiaanisoittimen lisäksi myös intiaanipäähineen, jossa luki leirillä keksitty intiaaninimi. Lippukunnan yhteinen syysretki IDEA: Vähänkyrön Eränkävijät Vähänkyrön Eränkävijöiden syysretki Tihku keräsi ennätysmäärät osallistujia syksyllä 2011! Vaikka Kotkanneva täyttyi iloisista partiolaisista, joista monelle se oli ensimmäinen partioretki ja ensimmäinen yöretki, kaikki meni paremmin kuin odotettiin. Ruokaa ja tekemistä lapsille oli riittävästi eikä kenellekään tullut koti-ikävä. Ennen leiriä oli tehty lisää penkkejä, jotta kaikki mahtuivat kokoontumaan iltanuotiolle. Kiitokset: Viivi-Lotta Emppu Kivilahti, Elina Viiperi, Minna Sorvala ja Milla Syrjälä. Pohjan Puhuri 9

Yhteistyössä on voimaa Teksti: Kimmo Leiviskä Kuvat: Haastateltavien arkistot Puhuri kysyi, mitä sen aikaisemmille päätoimittajille ja aikaisempien piirilehtien päätoimittajille kuuluu ja pyysi heitä kirjoittamaan, mitä partion yhteistyö tuo heille mieleen. Piirilehtemme on oiva esimerkki siitä, kuinka yhteistyössä on voimaa ja toisaalta siitä, kuinka paljon esteitä yhteistyön aikaansaamisella piirissämme on. Ennen ensimmäistäkään yhteistä lehteä käytiin pitkiä keskusteluita siitä, kuinka entisen piirien identiteetin katominen nähtiin uhkana ja pystyykö yhteinen lehti tasapuolisesti tuomaan esille kaikkien aiempien piirien asioita yhdenvertaisesti. Alkuaikoina lehteen tuotettiin siirtymäajan aikana kullekin vanhalle piirille omat sivut mutta nykyään toiminta tuntuu vaikiintuneen jo oikeaksi yhdeksi ja yhteiseksi piirilehdeksi. Pohjan Puhuri on Pohjanmaan Partiolaisten piirilehti. Ensimmäinen numero julkaistiin vuoden 2006 alussa. Lehden ensimmäinen päätoimittaja oli Janne Hakkarainen. Aikaisempien piirien lehdet olivat Etelä-Pohjanmaan Partiolaisten Kärppäviesti, Pohjois-Pohjanmaan Partiopiirin Pohjolan-TOTTO ja Keski- Pohjanmaan Partiolaisten Piiriviesti. Yhteistyö on partion kulmakivi Ryhmässä toimiminen, yhteistyö ja yhteisen päämäärän saavuttamiseksi tehty työ ovat partiotoiminnan kulmakiviä. Jokainen meistä kuuluu johonkin ryhmään jossa toimimme, ja partiossa toiminnalla on aina jokin päämäärä, tai ainakin pitäisi olla. Se päämäärä voi olla oman vartion retki, taitomerkin suorittaminen, elvytystekniikan oppiminen tai vaikka vain hauskanpito. Oli päämäärä mikä tahansa, sen saavuttaminen on yleensä helpompaa, kun tekijöitä on useampia. Esimerkiksi piirileirin järjestämiseen tarvitaan paljon innokkaita ihmisiä tekemään ja järjestämään asioita jo kauan ennen itse leiriä sekä tietysti lisäksi leirin aikana vähintään yhtä innokkaita leiriläisiä. Ja kaikki yhdessä näkevät vaivaa, jotta kaikki saavat ikimuistoisen kokemuksen. Näinkin suuressa palapelissä kuin piirileiri on, jokaisella staabilaisella, pestiläisellä ja leiriläisellä oma osuutensa kokonaisuuden kasaamisessa. Yhteistyön muotoja on olemassa monia. On yhdessä asioista päättämistä ja keskusteluja, brainstormingia, samasta köydestä vetämistä, tai vaikka leiriportin suunnittelua ja kasaamista. Yhteistyötä on myös uusien ideoiden ja näkökantojen esittäminen. Jokainen ihminen näkee asiat omasta näkökulmastaan, eikä välttämättä tunnista kaikkia mahdollisuuksia ja vaikuttavia asianhaaroja. Silloin on kokonaisuuden kannalta parempi kuin asiaa tarkastelevia silmäpareja on useampi. Toisaalta usein yhteistyön kannalta tehokkainta on antaa yhden henkilön hoitaa yksi osakokonaisuus, joka sitten yhdistetään suurempaan kokonaisuuteen. Tehokkaimmat organisaatiot yhdistävät yhteistyön eri muotoja. Esimerkiksi leirin staabi päättää yhdessä suurista linjoista, ja jokainen staabin jäsen puolestaan vastaa yhdestä leirin osa-alueesta toimien yhteistyössä oman porukkansa mestarin, kymppien ja tiimiläisten kanssa. Näin paljon työtä vaativa kokonaisuus saadaan pilkottua pienempiin osiin ja lopputuloksena on ikimuistoinen kokemus jokaiselle. Tämäkään ei olisi mahdollista ilman yhteistyötä. Yhteistyössä on siis voimaa! Veijo Wege Väisänen, 30 Nykyisin asun Vantaalla. Olin Puhurin edellinen päätoimittaja. Partiossa olen nyt mukana piirileiri Havun KV-mestarina. Minulle kuuluu Ihan kivaa, tosin kiirettä pitää. Töitä tulee tehtyä paljon ja sen vastapainoksi myös harrastettua paljon. Partion lisäksi monenlaista urheilua, musiikkia, remontointia, matkailua ja mandariinikiinan opiskelua. Suunnitelmissa on myös muutto ulkomaille, mutta sitä ennen ehdin ainakin viihtyä vielä piirileiri Havulla! Veijo Väisänen Veijo matkailee paljon ja tutustuu mielellään uusiin kulttuureihin. 10 Pohjan Puhuri

"Laitan kanteen kuvan Bulgarian slummista!" Palanen kauneinta talvista Lappia. Helmikuun puolivälissä Sanni kävi miehensä kanssa Olostunturin huipulla Muoniossa. Taustalla näkyy Pallaksen kansallispuistoa. Olin mukana tekemässä yhteistä piirilehteä lähes alusta asti. Vuonna 2006 toimin lehden taittajana Janne Hakkaraisen ollessa päätoimittaja ja vuoden 2007 olin itse päätoimittajana Pekka Kurun taittaessa. Opiskelin tuolloin mediatekniikan insinööriksi ja Puhurin taittaminen antoi myös arvokasta työkokemusta - olihan kyseessä ensimmäinen oikea julkaisu, jota tein. Syksyllä 2006 lähdin Erasmus-vaihtoon Bulgariaan ja tuon syksyn Puhurit ovatkin taitettu etänä Mustanmeren rannalta käsin. Yhteydenpitovälineinä olivat irkki ja messenger, jossa toimituskunta piti kokouksia. Vaikka tuolloin oli jo kiitettävästi digikameroita, niin varsinkin kansikuvan löytäminen teetti aina töitä, sillä megapikselit eivät pikkupokkareissa riittäneet A4-kokoiseen painokelpoiseen kuvaan. Vaadittiin järjestelmäkamera. Omistin kyllä järkkärin jo tuolloin, mutta kansikuvan ottaminen suomalaiseen partiopiirin lehteen ei Bulgariasta oikein onnistunut. Muistan uhkailleeni sinä syksynä useampaan otteeseen Suomen päähän toimituskuntaa: Jos ette nyt toimita mulle kansikuvaa, niin laitan siihen kuvan Bulgarian slummista!. Näin jälkikäteen ajatellen harmillista, että joku onnistui aina viimeisinä taittohetkinä kaivamaan jonkin kanteen kaikinpuolin sopivan otoksen. Lämmöllä muistelen Puhurin alkuaikoja ja sitä tekemisen meininkiä, mikä toimituskunnalla silloin oli. Toivottavasti intoa riittää vieläkin! Sanni Aho, 27. Lippukuntani on Vetelin Koskenkävijät, joka kuului alun perin Keski-Pohjanmaan Partiolaisiin. Partio ei ole elämästäni jäänyt pois, vähentynyt vain. Olen mukana Arttu Tannerin vetämässä partio.fi:n uudistusprojektissa ja myös piirin web-jaostossa. Asun mieheni kanssa Vetelissä ja esikoistyttömme on määrä syntyä tämän Puhurin ilmestymisen aikoihin. Sanni Aho Yhteistyöllä parempaa tulosta Tyhjiä sivuja, paljon aiheita, mutta vähän kirjoittajia. Tällaisia tilanteita pienen partiopiirin piirilehden päätoimittaja kohtasi usein. Kun aloitin Kärppä-Viestin päätoimittajana vuonna 1999, lehdellä oli virallisesti vain päätoimittaja ja taittaja. Tekstiä kynäilivät ne, joilta sitä oli pyydetty. Vakituinen toimituskunta ryhdisti lehden kokoamista huomattavasti. Toimittajan pestistä sai rakennettua selkeän: näin pitkä juttu, tästä aiheesta ja näille sivuille, kuvitukseksi tämmöinen kuva. Enää ei tarvinnut päätoimittajan etsiä täytekuvia tyhjille sivuille tai pätkiä ylipitkiä juttuja aukeamille sopiviksi. Kun uuden piirin perustamista ryhdyttiin suunnittelemaan, oli yhteisen lehden tekeminen ensimmäinen ja verrattain helppo askel. Yhdistämällä pienet lehdet saatiin kokoon iso ja innokas toimituskunta ja sitä myöten mielenkiintoisia tekstejä. Mahtavinta palautetta sain eräässä SP:n tilaisuudessa, jossa uutta Puhuria kehuttiin parhaaksi piirilehdeksi! Piirilehden tekeminen ei siis ole vain muutaman tyypin innokkuudesta kiinni, vaan yhteistyöllä rakennettu palapeli. Maija-Reetta Murre Mannismäki, 31. Asun nykyään Helsingissä. Kärppä- Viestiä päätoimitin Etelä-Pohjanmaan Partiolaisten aikoihin ja olin mukana myös Pohjan Puhurin perustamistohinoissa. Nykyään olen Pohjanmaan Partiolaisten viestintäministerin aikuinen tuki sekä ohjelmapestissä piirileiri Sarasteella. Muutenkin kuuluu ihan hyvää, töitä ja harrastuksia. Lumet sulaa ja kohta voi kaivaa suunnistuspiikkarit kaapista, että pääsee treenaamaan Jukolan viestiä varten. Kymmenen vuoden tauon jälkeen olisi jälleen tarkoitus osallistua. Maija-Reetta Mannismäki Viime kesän Ko-Gi-leiri oli Murrelle tärkeä partiokokemus. Oman vartion kanssa valmistui gourmet-ruokaa ja herkkujälkkäreitä perinteiden mukaisesti. Pohjan Puhuri 11

65 32 38 N,28 07 49 E Maijanlampi kutsuu pulikoimaan Havulaiset keskivertoa parempia uimareita Teksti: Kimmo Leiviskä Kuvat: Mikko Kape Väisänen Piirileiri Havun ilmoittautumisajan päätyttyä leiriläisten lukumäärä ylitti 1500:n haamurajan. Kaiken kaikkiaan järjestelytoimikunta on tyytyväinen nyt saavutettuun osallistujamäärään (1524). Puhurin toimitus pyysi staabia analysoimaan ilmoittautumistietoja ja poimimaan mielenkiintoiset yksityiskohdat. Paluupostissa saimme oheisia taulukoita. Keskiverron leiriläisen profiili voidaan muodostaa helposti yhdistämällä keskiarvotiedot. Niiden mukaan keskiverto leiriläinen on todennäköisesti sudenpentu, hän harrastaa partiointia jossain Oulun eteläpuolella, on tyttö ja mitä todennäköisimmin nimeltään Laura. Havulainen on hyvä uimari Ilmoittautumisen yhteydessä partiolaisia pyydettiin arvioimaan omaa uimataitoa, Vain kymmenen prosenttia leiriläisistä arvioi uimataitonsa huonoksi. ja vastanneista enemmistö (57 %) arvioi sen olevan hyvällä tasolla. Noin kolmasosa (33 %) arvioi taitonsa olevan kohtalaisella tolalla ja vain kymmenen prosenttia (10 %) huono. Tämä on kuitenkin valtakunnan keskiarvoon nähden hyvä tulos. Suomen uimaopetus- ja hengenpelastusliiton mukaan Suomessa lähes joka kolmas on uimataidoton. 12 Pohjan Puhuri

Uimataitoisella tarkoitetaan Pohjoismaisen määritelmän mukaan henkilöä, joka pudottuaan veteen niin, että pää käy veden alla ja päästyään uudelleen pinnalle, ui yhtäjaksoisesti 200 metriä, josta 50 metriä selällään. Tuttukin lampi tarkistettava ennen pulahdusta Vaikka uimataito arvioidaankin hyväksi on kaikkien leiriläisten kuitenkin muis tettava Suomen Partiolaisten turvalli suusohjeiden säännöt. Turvallinen uintireissu tapahtuu aina erikseen merkityllä uintipaikalla, jossa on järjestettynä valvonta päivittäin sa moihin aikoihin. Valvojien apuna on pelastusvene ja pelastusvälineitä niin, että uimapaikka on tutkittu ennen ui mareiden pääsyä veteen. Tuttukin ranta on tarkistettu talven jäljiltä. Myös hyppimistä ja sukeltamista veteen tulee harkita tarkkaan eikä yksin saa uida. Pohjan Puhuri 13

Pohjanmaa tutuksi! Esittelyssä Suomuuraimet ja Sutipurikat, Simpsiön Karhut, Liungilan Eränkävijät ja Kiimingin Virkut. Lippukunnan nimi: Suomuuraimet ja Sutipurikat Toiminta-alue: Utajärvi Perustettu: 2000 Jäsenmäärä: aktiivisia jäseniä noin 15 Suomuuraimet ja Sutipurikat -lippukunnassa (SuSu) leireillään ahkerasti. Vaikka jäsenmäärä onkin vähäinen, Finnjamboree Kilkkeellä oli mukana 12 partiolaista. Viikoittaista toimintaa ei menneenä vuonna ole ollut, mutta toiminnassa on oltu mukana joissakin partiotapahtumissa vierailemalla. Uutta ikäkausiohjelmaa ei ole aloitettu partiolaisten vähäisen määrän takia. Viime kesänä lippukunnasta lähdettiin kahden partiolaisen voimin maailmanjamboreelle Ruotsiin ja Hong Kongista tuli partiopoikia vierailulle Utajärvelle. Vesistöön SuSulaiset ovat tutustuneet kanoottiretken muodossa ja menneen vuoden ohjelmaan kuului myös päivävaellus Rokualle. Lippukuntaa johtaa Mervi Koukkari. Lippukunnan nimi: Simpsiön Karhut Toiminta-alue: Lapua Jäsenmäärä: noin 40 Perustamisvuosi: 1949 Ikäkausiryhmistä Simpsiön Karhuissa toimivat sudenpennut, seikkailijat ja tarpojat. Toimintaan kuuluvat leirit, retket, viikkikset ja erilaiset tapahtumat. Lippukunnalla on myös aktiivista sisutoimintaa. Kiitokset: Johanna Paavola, Simpsiön Karhut ry. Teksti: Suvi Takala Puhuri kiittää avusta: Mervi Koukkari, Suomuuraimet ja Sutipurikat. Lippukunnalla on käytössä perinteinen sininen huivi. Lippukunnan tunnuksiin kuuluu baretti, jossa on vihreä ja punainen nauha. Nauhat ansaitaan yöretkestä ja leiristä. Mustan tupsun jokainen tekee itse. 14 Pohjan Puhuri

Lippukunnan nimi: Liungilan Eränkävijät Toiminta-alue: Kalajoki Jäsenmäärä: 70 Perustamisvuosi: 1981 Liungilan Eränkävijöiden (LEK) toiminta on parin viime vuoden aikana vilkastunut. Viikottaisen partiotoiminnan lisäksi toimintaan kuuluvat talvi- ja kesäleiri sekä eri ryhmien omat retket. Uutena partiomuotona Eränkävijöillä on vuoden ajan toiminut naapurilippukunnan kanssa yhteinen perhepartio, jossa mukana on vauvasta mummuun kaikenikäisiä partiolaisia. Perinteinen soihtukulkue ja lupausjuhla kokoavat lippukunnan juhlimaan itsenäisyyspäivää, muistelemispäivää puolestaan juhlitaan uusia perinteitä luoden. Viime vuosi oli LEK:n juhlavuosi, jolloin juhlittiin kalajokisen partiotoiminnan 60-vuotista taivalta ja 30 vuotta täyttävää lippukuntaa. Lippukunnan majalla on parhaillaan käynnissä kunnostus, jonka tavoitteena on myös lisätä majan käyttöä entisestään. Johtajapulan vuoksi kaikki mukaan haluavat lapset ja nuoret eivät valitettavasti ole päässeet mukaan viikottaiseen toimintaan. Toivottavasti ensi syksynä tilanne paranee. Kiitokset: Marjo Märsylä, Liungilan Eränkävijät. Teksti: Suvi Takala Liungilan Eränkävijöiden toimintaan mahtuu kaikenikäisiä partiolaisia. LEK:n huivissa oleva merkki on muunnos pappi Tuomo Ljungonpojan sinetistä. Virkkuja Kiilopäällä vaelluskesäleirillä 2008. Lippukunnan nimi: Kiimingin Virkut Toiminta-alue: Kiiminki Jäsenmäärä: noin 130 Perustamisvuosi: 1973 Virkkujen toimintavuosi alkaa syksyisin perinteikkäällä lippukuntaseminaarilla Kivityksellä, jossa keskitytään toimintakauden suunnitteluun. Muita perinteikkäitä tapahtumia ovat syys- ja talviharjoitukset sekä keväisin järjestettävä riihitystapahtuma Kukonlaulu. Kaikkien lippukunnan järjestämien kesäleirien nimet ovat aina tavalla tai toisella liittyneet aikaan kuten Tiima, Tuulikello ja Aikarauta. Liekö sattumaa, että lippukunnan järjestämä sudenpentu- ja seikkailijakilpailu oli nimeltään Aikakone 2010. Lippukunnan (etenkin johtajien keskuudessa) on käytössä hyvin kirjavaa kieltä: sisäpiirivitsien ja partionimien lisäksi jäsenistöllämme on poikkeuksellisen edistynyt kyky nimetä asioita uudelleen ja muodostaa "kaikenkorvaavia sanoja" (esim. jyy, äimä ja hyölö). Kiitokset: Samuli Honkaniemi, Kiimingin Virkut. Teksti: Suvi Takala Pohjan Puhuri 15

Merituulen vaeltajat Ylivieskan Huhmarkalliolla 27. 29.1.2012 Pakkanen oli uskomattoman tiukka. Iltahämärissä aloitimme hyvin tiukkaan tutustumisen vaikka suurin haaste osoittautui laavuksi tai ulkona lymyäväksi Ullaksi. Yöllä varpaat joutuivat hyiseen koettelemukseen pakkasen puremina. Quinzee se vasta häikäisi tiukkuudellaan, sitä lumikengätkään eivät päihittäneet. Selviytyjiä ei mikään pelottanut, sillä kissa teki kiemuraisen ketunlenkin aurinkoiseen korpeen. Kota sekä aurinko lämmittivät sydämiämme kun lumen lämpö oli olematon. Yllätystehtävä ilostutti ja epäonnistui täydellisesti kun iso paha tulitikkuaski hyytyi kalkkiviivoille lopullisesti. Rankan reissun tärkein onnistuminen oli hyvä suunnistus ilman hajuakaan ampumaradasta. Illalla jäljellä ei ollutkaan rahkaa vaikka vispikermaa sitäkin runsaammin. Tarinan opetus löytyi keittiöstä steariinikattilan kätköistä. Herätys vavisutti quinzeejä vaeltajien hytistessä niiden sisällä. Päivän huippukohta ei ollutkaan ruoka vaan naparetkeilijän tarinatuokio ja huimat jääkarhujutut. Tästä viikonlopusta jäi käteen monia mahtavia fiiliksiä! PS. Jos kerronta vaikutti takkuavan, niin yrittäkääpä itse kirjoittaa juttua siten, että saatte lisätä siihen vain sanan kerrallaan Teksti: Merituulen vaeltajat 16 Pohjan Puhuri

Kilpailujaoston kuulumisia Ystävyyttä yli lippukuntarajojen Haluatko haastaa itsesi ja vanhat partioystäväsi piirin toiselta laidalta ja viettää ikimuistoisen partioviikonlopun? Oletko kenties jo pidemmän aikaa ollut lippukuntasi ainoa kilpailutoiminnasta kiinnostunut ja vartion kokoaminen lippukuntatovereistasi on yhtä vaikeaa kuin pitkospuuttoman aapasuon ylitys? Vai kenties olet jo kokenut kisailija ja haluat viedä kulttuuria myös niihin lippukuntiin, joissa partiotaitokisoja vähemmän harrastetaan? Pohjanmaan Partiolaisten partiotaitokilpailuissa vanhempien sarjojen (sininen, punainen, ruskea ja harmaa) on jo jonkin aikaa ollut mahdollisuus kilpailla vartioissa, joissa osanottajat tulevat eri lippukunnista. Vartio itse valitsee lippukunnan, jota haluaa edustaa. Edellytyksenä on, että ainakin yksi vartion jäsenistä on rekisteröityneenä kyseiseen lippukuntaan. Tilaisuus tarjoaa uuden ulottuvuuden kisakulttuurille ja helpottaa kilpailuvartioiden muodostamista. Itse kisailin syksyllä edustaen lippukuntaa, josta en aikaisemmin tiennyt muuta kuin nimen ja kilpatoverini. Sain mahdollisuuden kokea kisat uudella tavalla ja oppia uusia partio- ja eräilykikkoja. Partiokilpailut ovat loistava tapa tutustua paremmin uusiin ihmisiin ja vaikka vuorokausi kulkee tehtävien puolesta melko joutuisasti rastivälejä kulkiessa ja yörastin käsityötehtävää vääntäessä juttujen heitollekin jää hyvin aikaa. Ystävystyminen yli lippukuntarajojen on edellytys koko piirin yhteishengen muodostumiselle. Lippukuntien yhteisprojektit ovat tärkeitä erityisesti niille lippukunnille, joiden jäsenmäärät ovat suhteessa pienemmät. Tämä on hyvä muistaa myös partiotaitokilpailujen järjestelyissä, joissa pienemmät lippukunnat tarvitsevat muiden lippukuntien tukea. Rentoja partiokisahetkiä kilpailujaoston puolesta toivottaa Minna Kärki Nuori Vihainen Partiojohtaja Partio-lehden uudistuksesta Helmikuulla postilaatikosta kolahti erään suomalaisen apteekkilehden kokoinen lehti. Se oli uudistunut Partio-lehti. Lehti on näyttänyt samalta niin kauan kuin muistan, ja nyt oli laitettu koko paketti uusiksi. Lehteä vaivoin tunnisti samaksi. Homma oli laitettu täysin uusiksi sisältöä myös myöten. Lehden välistä löytyi nuorimmille partiolaisille tarkoitettu Jälkiliite, josta löytyi jopa sudenpennuille puuhasivu. Tästä minä itse haaveilin jo muinoin Etelä-Pohjanmaan Partiolaisten piirilehdessä Kärppäviestissäkin. Mielenkiintoista visuaalisuusuudistuksessa oli se, että se tuntui tapahtuneen salakavalasti. En muista lukeneeni mistään, että lehden ulkoasu on radikaalin muutoksen alla. Hauskaksi koko homman tekee se, että joulun alla sähköpostiini kolahti partion uusi graafinen ohje, jonka tekemiseen oli uhrattu ties miten paljon aikaa. Kuitenkaan uusi ulkoasu ei kunnioittanut ohjetta kuin värien puolesta. Kaikki fontit ja taittotyylit oli laitettu uuteen uskoon. Mitä asiaa SP:n graafinen ohje ajaa, ellei partion pää-äänenkannattajakaan sitä hyödynnä? Uusi lehden ilme on suorastaan boheemin taiteellinen joka sivulla esiintyvien väriläiskien vuoksi. Graafinen ohjeistus siis pikaiseen päivitykseen! Pohjan Puhuria kohtaan on myös viime aikoina kohdistunut muutospaineita ulkoasun suhteen ja Partio-lehden uudistuksen jälkeen se tuntuukin entistä ajankohtaisemmalta. Suunnitelmissa on, että uudistunut lehti ilmestyisi vuoden 2013 alusta alkaen. Kuitenkin lehden ulkoasumuutos on suuritöinen projekti ja toisin kuin Partio-lehteä, Pohjan Puhuria pyöritetään täysin ja kokonaan vapaaehtoisesti, joten uudistus etenee siten sitä mukaa, kun aikaa vain kullakin siihen liikenee. Kuitenkin Partio-lehden uudistus oli kaikin puolin positiivinen yllätys. Olen innolla ahminut värikylläistä julkaisua ja kadehtinut sitä rikasta ilmaisuvoimaa, mitä se väreillään saa aikaan. Puhurikin sai tänä vuonna värilliset kannet, mikä selvästi piristi mustavalkoista julkaisuamme. Itse uskon, että Partiolehden visuaalisuusuudistus vaikuttaa positiivisesti partioliikkeeseen, sillä lehti näyttää nuorekkaalta ja raikkaalta. Nyt lehti varmasti tavoittaa kohderyhmänsäkin paremmin. Tämä tsemppaa minua varmasti laittamaan kaikki paukut Puhurin visuaalisuusuudistukseen! Pohjan Puhuri 17

12.5.2012 Kurikka, Kalajoki, Kempele Tervetuloa Sankarimatkalle! Mitä kaikkea mahtaakaan tapahtua, kun naapurukset Sakkesudenpentu, Siiri-seikkailija ja Simo-sisu lähtevät samaa matkaa kohti koloa partiokokouksiinsa. Onneksi he ovat varanneet paljon aikaa, koska matkalla voi tulla vastaan kaikenlaista yllättävää. Lähde sinäkin Saken ja Siirin matkaan ottamaan selvää, kuinka sankaruus liittyy Saken, Siirin ja Simon seikkailuun. Ja voihan olla, että he tarvitsevat Sinun apuasi vastaan tulevissa tilanteissa. Jokainen meistä on sankari. Sankaruutta on erilaista, kuten meitä partiolaisiakin. Tule mukaan Sankarimatkalle ottamaan selvää, miten te kisaryhmänne kanssa selvitätte eteen tulevat haasteet. Tervetuloa! Sarja: Sudenpennut Pentueet: Kilpailupentueen koko on 4-8 sudenpentua iältään 7-10 vuotta. Iät lasketaan kilpailuvuonna täytetyin vuosin. Pentueen kaikilla jäsenillä tulee olla Suomen Partiolaisten vuoden 2012 jäsenmaksu maksettuna. Sarja: Seikkailijat Joukkueet: Kilpailujoukkueen koko on 4 6 seikkailijaa iältään 10 13 vuotta. Iät lasketaan kilpailuvuonna täytetyin vuosin. Joukkueen kaikilla jäsenillä tulee olla Suomen Partiolaisten vuoden 2012 jäsenmaksu maksettuna Saattaja: Pentueilla ja joukkueilla tulee olla saattaja, joka on mielellään yli 18-vuotias, eikä hänellä välttämättä tarvitse olla aiempaa partiokokemusta. Osallistumismaksu: 25 / pentue/joukkue, piiri laskuttaa lippukuntia. Huomioithan, että sisukilpailu järjestetään Kurikassa. Ilmoittautuminen: Ilmoittautumiset viimeistään 24.4.2012 mennessä piirin sivujen kautta www.pohjanmaa.partio.fi/ ilmoittautuminen tai Vaasan toimipaikkaan (044-716 9302, toimisto.vaasa(ät)pohjanmaa.partio.fi). Ilmoittautumisessa on mainittava kisaryhmän nimi ja koko, lippukunta, kaikkien kisaryhmän jäsenten erityisruokavaliot sekä saattajan nimi, osoite, puhelinnumero, sähköpostiosoite ja mahdolliset erityisruokavaliot. Kurikka, Sudenpentu-, seikkailija- ja sisukilpailu Kisapaikka: Miedon koulu Kilpailun johtaja Anna Sarvela, 040-5668462, anna.sarvela(ät)pohjanmaa.partio. fi Järjestelysihteeri Elina Pihlaja, 040-5824187, elina.pihlaja(ät)luukku.com Kalajoki, Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu Kisapaikka: Kalajoen hiihtomaja Kilpailun johtaja Reeta Pahkala, reeta.pahkala(ät)gmail.com, 050-525 6696 Sudenpentukilpailun johtaja Marjo Märsylä, marjo.marsyla(ät)kotinet.com, 044-343 5087 Seikkailijakisan johtaja Paula Lukkarila, plukkari(ät)suomi24.fi, 040-565 7252 Kempele, Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu Kisapaikka: Kokkokankaan seurakuntakeskus, Kissaojantie 12 Kilpailunjohtaja Saija Kivelä, saija.kivela(ät)pohjanmaa.partio.fi, 040-8430736 Järjestelysihteeri Ella Kilpeläinen, ella.kilpelainen(ät)gmail.com, 050-5422115 Lisätietoja: www.pohjanmaa.partio.fi/sankarimatka Tehtäväluettelo Sudenpennut Seikkailijat 1 Onnen nopat 6 6 2 Merkillistä 5 6 3 Narusta kiinni nyt! 3 3 4 Hakkeri 4 3 5 Tööt Tööt! 4 3 6 Honka mänty petäjä 4 4 7 Sankariviitta 5 5 8 Luonnon puolesta 6 6 9 Huimaa 5 6 10 SCOUTTI 2 3 11 Osu! 4 3 12 Paljon vai vähän? 4 4 yhteensä 52 52 18 Pohjan Puhuri

Myönnettyjä partiojohtajavaltakirjoja Syksy 2011 Tervo Jussi, Koskiveikot Halonen Harri, Kiimingin Virkut Hytönen Lauri, Laihian Eräpojat ja -tytöt Koskinen Joona, Laihian Eräpojat ja -tytöt Maalo Jukka, Limingan Niittykärpät Tuhkasaari Tiia, Markki-Partio Valtari Laura, Vähänkyrön Eränkävijät Kojola Veera, Pohjan Veikot Lahti Essi, Markki-Partio Liukkonen Sini, Tasangon Talvikit Kananen Sonja, Samposet Koskela Maria, Pohjan Veikot Seppänen Tuomas, Oulun Metsänkävijät Uusitalo Jaakko, Vaasan Metsäveikot Hyvälä Tiia, Pohjan Veikot Katajamäki Suvi, Haapajärven Eräpartio Kerola Riitu, Oulun Valppaat Kippola Tommi, Vaasan Metsäveikot Talvi 2012 Lahdenperä Jasse, Limingan Niittykärpät Anttila Tarja, Limingan Niittykärpät Hassinen Tommi, Halkokariset Iisakka Aappo, Muhoksen Metsänkävijät Lukkarila Paula, Himangan Nuotioveljet Kangasniemi Sanna, Samposet Korkeaniemi Henri, Ilkan Partiolaiset Lindvall Johanna, Toimarit Silvén Heidi, Pohjan Veikot Toratti Johanna, Pohjan Veikot Kiinnostaako toimittajan työ? Haluatko kokemusta partiomedian ykköslehden palveluksessa. Tule mukaan piirilehden toimitukseen. Haemme joukkoomme uusia käsipareja: - Kansikuvavalokuvaajia - Toimittajia - Päätoimittajaa (1.1.2013 alkaen) Tarjoamme terävän kynän, mukavat partiokaverit sekä pari kertaa vuodessa tapaamiset. Voit olla minkä ikäinen tahansa ja mistä päin piirin aluetta tahansa eikä aikaisempaa kokemusta tarvita. Kinnostuitko? Ota yhteyttä päätoimittajaan ja kysele lisätietoja kimmo.leiviska@pohjanmaa. partio.fi. Pohjan Puhuri 19

OSOITEREKISTERI: Pohjanmaan Partiolaiset ry. Oulun toimipaikka. Lehteä postitetaan 1 kpl / partiotalous. Toimintakalenteri Huhtikuu 14. 15.4. Ensiapukurssi 1 Vaasa 14.4. Kimppa (Tervetuloa partioon & erätaitoja) Oulu 15.4. Ansiomerkkiehdotukset piiritoimistoon 23. 29.4. Partioviikko ja partiolaisten kirkkopyhä 28.4. TEE 2012 - Partiotaitojen kevätmestaruuskilpailu Haapajärvi 28.4. Kvarken - Partiotaitojen kevätmestaruuskilpailu Mustasaari Toukokuu 2.5. Navakka 5/2012 DL 4.-6.5. Monikulttuurisuuskoulutus SP/J-SP:n alueella 12.5. Sankarimatka 2012 - Sudenpentu-,seikkailija- ja sisukilpailu Kalajoki, Kurikka ja Kempele 18.5. Pohjan Puhuri 3/2012 DL 19.5. Tarpojien taitopäivä Oulu/Vaasa 19.5. Kimppa (askartelu- ja leikkivihjarit, sudenpentu- ja seikkailijamoduulit) Oulu 19.5. Jatuli - Partiotaitojen kevätsm-kilpailu SP/Keminmaa 19.5. Kimppa (askartelu- ja leikkivihjarit, sudenpentu- ja seikkailijamoduulit) Vaasa Kesäkuu 1.6. Navakka 6/2012 DL Viikko 24 Pohjan Puhuri 3/2012 ilmestyy