Helsingin yliopisto Lakisääteinen If Vahinkovakuutusyhtiö Oy Ville Viljanen 23.11.2011 Lakisääteiset tapaturmavakuutukset Ifissä Helsingin yliopistolla on voimassa kolme eri lakisääteistä ta: Numero 0011202707, jolla on vakuutettu Yliopiston henkilökunta Numero 0011202922, jolla on vakuutettu Peruskoulun yläasteen oppilaat Lukion oppilaat Yliopiston opiskelijat Numero 0011203900, jolla on vakuutettu Työvoimapoliittiseen aikuiskoulutukseen osallistuvat Lisäksi useita vapaaehtoisia työajan vakuutuksia nimetyille henkilöille 2 1
Mikä osa henkilökuntaa kuuluu ten piiriin? Henkilökunnan vakuutuksen piiriin kuuluvat lähtökohtaisesti kaikki yliopistoon palvelussuhteessa olevat, joiden osalta arvioidaan työsuhteen tunnusmerkistön täyttyvän Sopimus Johto ja valvonta Vastike Työnteko toiselle - Vakuutus on ns. avoin vakuutus. If ei ylläpidä nimiluetteloa lakisääteisen piiriin kuuluvista. Vakuutuksen piiriin kuuluminen selvitetään vahinkotilanteessa. Kirjallinen työsopimus ei ole edellytys Lakisääteisessä tapaturmavakuutuksessa ei ole ikärajoja. Palvelussuhteen kestolla ei ole merkitystä. 3 Yleisiä arviointia edellyttäviä tilanteita - Asiantuntijat, luennoitsijat - Useimmiten työsuhteessa (tapaturmavakuutuksen näkökulmasta) opetuksen järjestäjään - Usein joudutaan arvioimaan onko kyse yrittäjätoiminnasta vai työsuhteesta - Huomioitava mm. verot ja eläkemaksut - Luottamushenkilöt - Henkilö, joka on valittu edustamaan julkisoikeudellista tai muuta yhteisöä, henkilöpiiriä tai asiantuntemusta, on luottamustehtävässä, ellei hän tässä tehtävässään ole työ- tai virkasuhteessa tai toimi yrittäjänä. - Jos tehtävästä maksettu korvaus ei ole tarkoitettu vastikkeeksi työstä, vaan korvaukseksi tehtävään käytetyn ajan hukasta, kysymyksessä ei ole työsuhde. - Luottamushenkilö ei yleensä kuulu lakisääteisen tapaturmavakuutukseen. 4 2
Yleisiä arviointia edellyttäviä tilanteita -Stipendiaatit ja erilaisia apurahoja saavat (Huom! MELA-järjestely) - Eivät yleensä kuulu lakisääteisen piiriin, usein stipendin myöntäjä ei johda ja valvo työtä työsuhteelta edellytettävällä tavalla (huom! Apurahansaajat). - Työnantaja voi myös tukea työntekijöiden lisä- tai jatkokoulutusta apurahoin esimerkiksi väitöskirjatyötä varten, joka on tarkoitettu työn aiheuttamien kustannusten korvaamiseen. Tällainen tutkimustyö ei usein kuulu normaalin työsuhteen töihin voi olla hankala arvioida. - Työnantaja voi esimerkiksi antaa opiskelijan tehdä tutkimustyötä omissa tiloissaan (pro gradu) ja kenties antaa apurahan tai korvata työstä aiheutuneita kustannuksia. Yleensä ei ole kyse työsuhteesta. - Opiskelija voi saada stipendin/apurahan käytännön työharjoittelua varten. Yleensä ei ole kyse työsuhteesta lahjoittajaan tai kouluun -> opiskelutapaturmalaki. 5 Apurahansaajat - Apurahansaajat kuuluvat vuoden 2009 alusta lukien tietyin edellytyksin lakisääteiseen eläke- ja työtapaturmaturvan sekä ryhmähenkivakuutusturvan piiriin. - Maatalousyrittäjien eläkelaitos (Mela) hoitaa apurahansaajien sosiaaliturvaa eläke-, tapaturmaja ryhmähenkivakuutusturvan osalta. - Apurahansaajalla tarkoitetaan Suomessa asuvaa henkilöä, joka olematta työsuhteessa apurahan myöntäjään tekee Suomessa tieteellistä tutkimusta tai harjoittaa taiteellista toimintaa hänelle Suomesta henkilökohtaisesti myönnetyn apurahan turvin. Sama koskee henkilöä, joka vastaavasti työsuhteessa olematta tekee työtä tutkija- tai taiteilijaryhmässä, jolle apuraha on myönnetty. - Tieteellisen tutkimuksen tekemisenä tai taiteellisen toiminnan harjoittamisena ei pidetä ammatilliseen perustutkintoon, ammattikorkeakoulututkintoon tai alempaan tai ylempään korkeakoulututkintoon liittyvää opiskelua tai opinnäytetyötä. - Apurahansaajan on vakuutettava itsensä Melassa vanhuuden, työkyvyttömyyden ja kuoleman varalta siten kuin MYEL:ssa säädetään, jos - hän on iältään 18-67- vuotias, - hän ei ole työeläkelakien mukaisella vanhuuseläkkeellä - hänelle on myönnetty apuraha, jonka turvin hän työskentelee yhdenjaksoisesti vähintään neljän kuukauden ajan ja joka vuotuiseksi työtuloksi muunnettuna on vähintään 3 280,47 euroa (vuoden 2009 tasossa). -Lisätietoa apurahansaajan sosiaaliturvasta saa Melasta: http://www.mela.fi/sisaltosivu.aspx?path=172,117,2417 6 3
Entä ulkomaalaiset työntekijät Suomessa ja suomalaiset ulkomailla? Turva sen mukaan, missä maassa, kuinka kauan ja kenen työssä työskentelee EU-maat ja sosiaaliturvasopimusmaat - Ey-asetus 1408/71 (883/2004) ja sosiaaliturvasopimukset (Israel, Sveitsi, Quebec) - Ns. lähetetyt työntekijät = Suomen vakuutusturva - Sairaanhoito työskentelymaasta (Eurooppalainen sairaanhoitokortti) Muut maat - Ei sopimusta, vakuutusturva lain mukaan päällekkäistä turvaa kohdemaassa? - Yleensä Suomen turva, kun lähetetään täältä ulkomaantyöhön Turva näiden sopimusten ja lain mukaan = työsuhteen osapuolet eivät voi sopia! 7 Lähetetty työntekijä - Lähettämisen tulee olla tilapäistä - Vanha asetus 1+1v - Uusi asetus 2v - Tehty työ tulee tehdä lähettävän työnantajan lukuun (tai sama taloudellinen kokonaisuus) - Henkilön täytyy kuulua välittömästi ennen lähettämistä sen maan lainsäädännön piiriin, mistä lähettäminen tapahtuu - Työntekijä ei ole toisen korvaava 8 4
Vakuuttaminen työskenneltäessä sopimusmaassa tai EU/ETA-valtiossa Yliopisto Ulkomailla työskentely Ilman aikarajaa (vanha) tai 2v (uusi) / lähetetyn työntekijän todistus (ETK) (ei KELAn turvaa) (KELAn turva) Suomen Työskentelymaasta vakuutus Suomesta vapaaehtoinen 9 Vakuuttaminen työskenneltäessä muussa kuin sopimusmaassa tai EU/ETA-valtiossa Tilapäinen työskentely Yliopisto Suomen (KELAn turva) Pysyvä työskentely (ei KELAn turvaa) Tilapäinen työskentely voi muuttua pysyväksi (2 v) Vapautuspäätös hakemuksesta Suomesta vapaaehtoinen Työskentelymaasta vakuutus 10 5
Ketkä opiskelijoista on vakuutettu tapaturmavakuutuksella ja missä olosuhteissa? - Opiskelutapaturmalaki määrittää ketkä kuuluvat vakuutuksen piiriin. Lain mukaan maksetaan korvausta tapaturmasta, jota ei korvata lain (608/1948) mukaan ja joka on aiheuttanut vamman tai sairauden mm. yliopistolaissa, perusopetuslaissa, lukuun ottamatta siinä tarkoitettua esiopetusta, perusopetukseen valmistavaa opetusta ja vuosiluokkia 1 6, sekä lukiolaissa tarkoitetussa koulutuksessa olevalle henkilölle. - Opiskelutapaturmalaki määrittää missä olosuhteissa vakuutus on voimassa tapaturma on sattunut opiskelulle ominaisissa olosuhteissa henkilön osallistuessa opetussuunnitelman tai tutkinnon perusteiden mukaiseen työhön rinnastettavaan käytännön opetukseen, työssä oppimisjaksoon, työharjoitteluun, näyttötutkintoon tai perusopetuksessa työelämään tutustuttamiseen oppilaitoksessa taikka muussa koulutuksen tai opetuksen järjestäjän tai oppilaitoksen ylläpitäjän osoittamassa paikassa. Sama koskee vastaavasti tapaturmaa, joka sattuu siirryttäessä välittömästi oppilaitoksesta tai asunnosta edellä mainittuun koulutuksen tai opetuksen järjestäjän tai oppilaitoksen ylläpitäjän osoittamaan työharjoittelupaikkaan, työssä oppimispaikkaan, työelämään tutustuttamispaikkaan tai näyttötutkinnon suorittamispaikkaan oppilaitoksen ulkopuolelle tai päinvastoin. - Lakisääteisestä tapaturmavakuutuksesta korvattavia eivät ole teoriatunnilla, tauoilla eikä normaalilla koulumatkalla sattuneet tapaturmat 11 Entä suomalaiset opiskelijat ulkomailla tai ulkomaalaiset Suomessa? EY-asetus ei sisällä lainvalintasäännöksiä opiskelijoiden osalta Mikäli opiskelija suorittaa Suomessa opiskelutapaturmia koskevassa laissa mainittua tutkintoa, hän kuuluu lain tarkoittamaan turvaan Käytännössä vakuutuksen piiriin kuuluminen ratkeaa siten sen perusteella mihin maahan tutkintoa suoritetaan Mikäli suomalainen yliopisto-opiskelija lähtee suorittamaan työharjoittelua ulkomaille, hän kuuluu vakuutuksen piiriin kuten Suomessa Heille ei ETK myönnä lähetetyn työntekijän todistusta E101 (A1) Eurooppalainen sairaanhoitokortti! Huomattava, että ulkomaillakin turvan piirissä on vain käytännön työharjoittelu Mikäli ulkomaalainen opiskelija saapuu Suomen suorittamaan omaan tutkintoonsa kuuluvaa harjoittelua tai muuten vaihtoon, hän ei kuulu vakuutuksen piiriin 12 6
Työvoimapoliittinen aikuiskoulutus ja lakisääteinen - Tapaturmavakuutuslain säännösten mukaan työvoimapoliittiseen aikuiskoulutukseen osallistuvat kuuluvat lakisääteisen piiriin - Tapaturmavakuutuslaki 3.3 : Sen estämättä, mitä 2 momentissa säädetään, työvoimapoliittisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain (763/90) mukaiseen aikuiskoulutukseen osallistuvaa oppilasta kohdannut tapaturma korvataan työtapaturmana tämän lain mukaisesti niin, että opiskelija rinnastetaan työntekijään vakuutusturvan laajuutta määrättäessä. Edellä tarkoitettua koulutusta annettaessa koulutuspalveluiden tuottajaan sovelletaan, mitä tässä laissa työnantajasta säädetään. - Yllä mainittu tarkoittaa, että työvoimapoliittiseen aikuiskoulutukseen osallistuvilla vakuutusturva on samanlainen kuin työntekijöillä, ja siis erilainen kuin mm. yliopiston opiskelijoilla - Työvoimapoliittiseen aikuiskoulutukseen osallistuvilla vakuutus on voimassa kaikessa koulutuksessa sekä välittömillä matkoilla sinne ja takaisin - Koulutukseen osallistuvan kansallisuudella tai KELAn piiriin kuulumisella ei ole merkitystä - Vakuutusmaksu perustuu kokonaiskurssipäivien lukumäärään. Kurssit jaotellaan nimikkeittäin. 13 7