1 Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry 75 vuotta 15.12.2015 www.rkl.fi VUOSIKOKOUS 2016 Paikka Scandic Hotels, Hämeenaukio 1, Riihimäki Aika 12.10.2016 klo 19.00 Läsnä 14 jäsentä (liite 1) 1 Kokouksen avaus Yhdistyksen puheenjohtaja Hannu Mattila avasi kokouksen ja toivotti kaikki tervetulleeksi vuosikokoukseen. 2 Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri sekä kaksi pöytäkirjan tarkastajaa ja kaksi äänten laskijaa Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Kalervo Hatakka ja sihteeriksi Riina Seppänen. Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Jalo Koskela ja Lasse Viilomaa. Äänten laskijoiksi valittiin Markku Rintala ja Jalo Koskela. 3 Todetaan, että kokous on sääntöjen mukaan kokoon kutsuttu ja päätösvaltainen Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Kokouskutsun jakelu sähköpostitse 28.9.2016, kutsut osalle kirjeellä, lehti-ilmoitukset Rakennuslehdessä ja Aamupostissa. 4 Hyväksytään kokouksessa käsiteltävät asiat Kokouskutsun mukainen esityslista hyväksyttiin kokouksen käsittelyjärjestykseksi (liite 2). 5 Esitetään tilinpäätös, vuosikertomus ja tilintarkastajien kertomus Tilinpäätöksen esitteli Vesa-Pekka Heimo (liite 3). Vuosikertomuksen esitti sihteeri Riina Seppänen (liite 4). Tilintarkastajien kertomuksen esitti Vesa-Pekka Heimo (liite 5). Todettiin, että vuosikokoukselle on esitetty tilinpäätös, vuosikertomus ja tilintarkastajien kertomus. 6 Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja tilivelvollisille Vahvistettiin tilinpäätös ja päätettiin myöntää vastuuvapaus hallitukselle ja tilivelvollisille. 7 Päätetään muista toimenpiteistä, joihin tilinpäätös mahdollisesti antaa aihetta Todettiin vuosikokouksen päättäneen, ettei tilinpäätös anna aihetta muihin toimenpiteisiin.
2 8 Vahvistetaan toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio sekä jäsenmaksujen ja mahdollisen liittymismaksun suuruus ja maksutapa Toimintasuunnitelman vuodelle 2017 esitti yhdistyksen puheenjohtaja Hannu Mattila (liite 6). Tulo- ja menoarvion vuodelle 2017 esitti yhdistyksen rahastonhoitaja Vesa-Pekka Heimo (liite 7). Jäsenmaksujen suuruus ja maksutapa Yhdistyksen jäsenmaksu 20 Kannattajajäsenmaksu, yritykset 50 Keskusliitto ja rahastonhoitaja hoitavat laskutuksen Vahvistettiin esitetyt: toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio sekä jäsenmaksujen suuruus vuodelle 2017. 9 Valitaan hallituksen puheenjohtaja sekä muut hallituksen jäsenet erovuoroisten tilalle Puheenjohtajaksi valittiin vuodelle 2017 Hannu Mattila. Hallituksen uusiksi jäseniksi 2017 2018 valittiin: Ari Mikkola, varalle Hannu Nokkala. Hannele Salonen, varalle Lasse Viilomaa. Jari Seppänen, varalle Jalo Koskela. Jatkavat 2016 Veera Kehtola, varalle Jouko Rantanen. Riina Seppänen, varalle Pentti Ojala. Vesa-Pekka Heimo, varalle Janne Nurminen. Janne Piironen, varalle Markku Rintala. 10 Valitaan tilintarkastaja tai kaksi tarkastajaa ja heille varatilintarkastajat (toiminnan tarkastajat) Toiminnan tarkastajiksi valittiin Matti Rantala ja Kalervo Hatakka. Toiminnan varatarkistajiksi valittiin Jukka Aaltonen ja Raine Selin. 11 Valitaan yhdistyksen piirikokous- ja liittokokousedustajat Piirikokousedustajiksi la 15.10.2016 Lahteen valittiin Lasse Viilomaa ja Ari Mikkola. Liittokokousedustajiksi su 20.11.2016 Poriin valittiin Hannu Mattila ja Hannele Salonen, varalle Kalervo Hatakka ja Lasse Viilomaa. 12 Kokouksen päättäminen Kokouksen puheenjohtaja Kalervo Hatakka päätti kokouksen ja kiitti läsnä olleita. Pöytäkirjan vakuudeksi Kalervo Hatakka puheenjohtaja Jalo Koskela pöytäkirjan tarkastaja Riina Seppänen sihteeri Lasse Viilomaa pöytäkirjan tarkastaja
Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry 75 vuotta 15.12.2015 www.rkl.f VUOSIKOKOUS 2016 Paikka Scandic Hotels, Hämeenaukio 1, Riihimäki Aika 12.10.2016 klo 19.00 Läsnä 1. Mattila Hannu 2. Seppänen Riina 3. Salonen Hannele 4. Heimo Vesa-Pekka 5. Kehtola Veera 6. Seppänen Jari 7. Piironen Janne 8. Hatakka Kalervo 9. Selin Raine 10. Lehtonen Risto 11. Rintala Markku 12. Kaartinen Pekka 13. Viilomaa Lasse 14. Piironen Janne Juha Nuutinen SSAB Europe Oy Riina Koskinen sihteeri p. 050-522 5870
Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry 76 vuotta 15.12.2016 www.rkl.fi VUOSIKOKOUS KOKOUSKUTSU AIKA Keskiviikko 12.10.2016 klo 19.00 Hallitus klo 18.00 PAIKKA Scandic Hotels, Hämeenaukio 1 RIIHIMÄKI KOKOUKSEN ASIALISTA 1 Kokouksen avaus 2 Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri sekä kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja kaksi ääntenlaskijaa 3 Todetaan,että kokous on sääntöjen mukaan kokoon kutsuttu ja päätösvaltainen 4 Hyväksytään kokouksessa käsiteltävät asiat 5 Esitetään tilinpäätös, vuosikertomus ja tilintarkastajien kertomus 6 Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja tilivelvollisille 7 Päätetään muista toimenpiteistä, joihin tilinpäätös mahdollisesti antaa aihetta 8 Vahvistetaan toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio sekä jäsenmaksujen ja mahdollisen liittymismaksun suuruus ja maksutapa 9 Valitaan hallituksen puheenjohtaja sekä muut hallituksen jäsenet erovuoroisten tilalle 10 Valitaan tilintarkastaja tai kaksi tarkastajaa ja heille varatilintarkastajat (Toiminnan tarkastajat) 11 Valitaan yhdistyksen piirikokous- ja liittokokousedustajat 12 Kokouksen päättäminen Riihimäki 21.09.2016 HALLITUS HUOM! Esitelmöitsijänä: Ruukki Construction Oy Juha Nuutinen p. 040-5578 722 Kuukauden teema; Ohutlevytuotteet
RIIHIMÄEN RAKENNUSMESTARIT JA -INSINÖÖRIT AMK RY TULOSLASKELMA 2015 Euro Tuotot Jäsenmaksut 1 190,00 Varainhankintatulot 5 305,00 6 495,00 Kulut Varsinaiset toimintakulut 4 818,27 Varainhankintakulut -12 424,02-17 242,29 Varsinainen toiminta -10 747,29 Rahoitustuotot ja -kulut korkotuotot 106,45 Muut rahoituskulut / tuotot 4 975,88 5 082,33 Tilikauden alijäämä -5 664,96 TASE Vastaavaa Käyttöomaisuus ja muut Pitkäaikaiset sijoitukset Muut sijoitukset 45 072,25 Vaihto- ja rahoitusomaisuus Rahat ja pankkisaamiset 2 845,59 47 917,84 Vastattavaa Oma pääoma Stipendirahasto 55 502,02 Yhdistyspääoma -1 919,22 Tilikauden alijäämä -5 664,96 47 917,84
1(4) Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry 76 vuotta 15.12.2016 www.rkl.fi TOIMINTAKERTOMUS 2015 HALLITUS Hannu Mattila Ari Mikkola Riina Koskinen Vesa-Pekka Heimo Veera Kehtola Hannele Salonen Jari Seppänen puheenjohtaja varapuheenjohtaja sihteeri rahastonhoitaja jäsen jäsen jäsen KOKOUKSET Hallitus kokoontui vuoden aikana 10 kertaa. Kuukausikokouksia järjestettiin vuoden aikana 6 kertaa, kokouksissa oli esitelmöitsijöitä ja osanottajia seuraavasti: 21.01.2015 Scandic Hotels / Rakennuskemia Oy / 10 jäsentä. 18.02.2015 Scandic Hotels / Lasi-Saarinen Oy / 15 jäsentä. 18.03.2015 Rautia Riihimäki / Rautia Oy / 18 jäsentä. 15.04.2015 Scandic Hotels / Telinekataja Oy / 16 jäsentä, sekä RKL:n järjestöpäällikkö Joni Jääskeläinen. 16.09.2015 Scandic Hotels / Framilla Oy / 14 jäsentä. 11.11.2015 Scandic Hotels / Hilti Oy / 12 jäsentä. Vuosikokous pidettiin 14.10.2015 Scandic Hotels / Destamatic Oy / 15 jäsentä. Kokouksiin osallistui keskimäärin 14 jäsentä / kokous.
2(4) JÄSENISTÖ Vuonna 2015 kokonaisjäsenmäärä oli 79 jakautuen seuraavasti: keskusliittoon kuuluvia 69 opiskelijoita 6 yhdistyksen jäseniä 6 kannattajajäseniä 4 VIRKISTYSTOIMINTA Kulttuuri Pyynikin keräteatteri, Avioliittosimulaattori 17.6.2015, osallistui 35 henkilöä. Lahden kaupunginteatteri, musikaali Myrskyluodon Maija 10.10.2015, jonka jälkeen ruokailu Viikinkiravintola Haraldissa, osallistui 24 henkilöä. Liikuntapäivä Koko perheen yhteinen liikuntapäivä Riihimäen Hyvässä Kunnossa 18.4.2015; Keppijumppa, vesijumppa, kuntosaliohjaus, saunomista ja ruokailu Kotipizzassa. Osallistui 13 henkilöä. Liikuntatapahtuma ja saunailta Hämeenlinnan yhdistyksen kanssa 19.9.2015 Lasersota Action Factorilla, osallistui 3 henkilöä. Saunailta Janakkalan Pirtillä, osallistui 7 henkilöä. Kevätretki Hopealinjan tilausristeily 23.5.2015. Tutustuminen Visavuoreen oppaan johdolla. Tutustumiskierros Rönvikin viinitilalle. Osallistui 35 henkilöä. Pikkujoulut ja yhdistyksen 75-vuotis syntymäpäivät Yhdistyksen pikkujouluja ja 75-vuotisjuhlia vietettiin lauantaina 21.11.2015 Herajoen Työväentalolla. Osallistui 49 henkilöä. Keilailu Keilailuvuoro Riihimäen keilahallissa joka toinen torstai 29.1. 23.4.2015 ja 1.10. 10.12.2015 välisinä aikoina. Osallistujia 3-5 henkilöä. AMMATINEDISTÄMISTOIMINTA Työmaakäynti Tutustuminen Riihimäen Valion välipalatehtaaseen 25.3.2015, osallistui 21 henkilöä.
3(4) RTV-Yhtymä Oy:n ammattikuntamessut 10.4.2015 Messuille osallistui yhdistyksemme 12 jäsentä puolisoineen. Koulutus Tiiviin talon haasteet -luento 23.9.2015 Hyria koulutuksessa, osallistui 42 henkilöä. YHDISTYKSEN EDUSTUS RKL:SSÄ JA MUUALLA Kalervo Hatakka on edustanut Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry:tä vuonna 2015 seuraavasti: Rakentajain kalenterin toimituskunnan jäsen. Luennot: RKL-RIL valvojapäivät Jyväskylässä: Tarkastustoiminta, valvojan työn dokumentointi. Riina Koskinen toimi 2015 seuraavissa tehtävissä: RKL:n liittohallituksen 2015 varajäsen (Joni Kurka) Ammattiasiainvaliokunnan varajäsen (Joni Kurka) FISE:n työmaan tuotantojohdon arviolautakunnan jäsen. TIEDOTUSTOIMINTA Pääosin sähköisellä viestinnällä ja kirjeellä niille joiden sähköpostiosoitetta ei ole tiedossa, jäsentiedote neljä kertaa vuodessa ja vuosikokouskutsu. Toiminnasta on ilmoitettu lisäksi Aamupostissa, Rakennuslehdessä ja RKL:n nettisivuilla. Yhdistyksen omia kotisivuja päivittää sihteeri Riina Koskinen www.rkl.fi/riihimaki. KESKUSLIITON KOKOUKSET JA MUUT TILAISUUDET Hämeen piirikokous oli Tampereella 17.10.2015, yhdistyksemme edustajina Hannu Mattila ja Riina Koskinen. RKL:n liittokous oli Helsingissä 15.11.2015, yhdistyksemme edustajina Hannu Mattila ja Riina Koskinen. RKL:N PRONSSINEN ANSIOMERKKI Haapanen Anssi Heimo Vesa-Pekka Jalovaara Hellevi Kehtola Veera Ketonen Petri Nokkala Hannu Nurminen Janne Ojala Pentti
4(4) Piironen Janne Rintala Markku Selin Raine Seppänen Jari. STIPENDIT Hyria koulutuksen valmistuneille rakennusosaston oppilaille: Mikko Mustajoki 50 Teo Vainio 50 Henni Koskinen 50 Atte Luokkanen 50 Joni Laiho 100 MUUTA HUOMIOITAVAA Jalo Koskelaa muistettiin Ukkomestari patsaalla aktiivisesta toiminnasta sekä perinnerakentaja tunnustuksen saanutta rakennusmestaria. Pientalovastaavien ja rakennusvalvojien yhdyshenkilönä on toiminut Riina Koskinen. Jäsenasiamiehenä ja koulutusvastaavana on toiminut Riina Koskinen. Urheiluvastaavana on toiminut Veera Kehtola. Jäsenasiamies Riina Koskinen ja jäsen Jari Seppänen ovat osallistuneet Hämeenlinnassa yhdistyksen esittelytilaisuuteen 24.1.2015. Riihimäki 21.9.2016 Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK r.y. Hallitus
Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry 76 vuotta 15.12.2016 www.rkl.fi TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 1(2) HALLITUKSEN ESITYS 21.9.2016 EHDOTUS Yhdistyksen tarkoitus Hallinto Kokoukset Jäsenistö Toiminta 2017 Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry on jäsentensä ammattitaitoa ja yleistä arvostusta ylläpitävä Rakennusmestarit ja insinöörit AMK RKL ry:n kuuluva jäsenyhdistys. Yhdistyksen asioita hoitaa vuosikokouksessa valittu hallitus. Hallitus valmistelee yhdistyksen kokouksille esitettävät asiat, panee toimeen kokousten päätökset ja yleisesti johtaa yhdistyksen toimintaa. Hallituksen tulee kokoontua riittävän usein yhdistyksen asioiden hoitamiseksi. Varsinaisia kokouksia pidetään yksi vuodessa eli vuosikokous syys-lokakuussa. Kokouksia pidetään kuukausittain kesäkuukausia ja joulukuuta lukuunottamatta, joihin kutsutaan ammatillis-aiheellisia esitelmöitsijöitä. Jäsenistöä pyritään aktivoimaan monipuolisella yhdistystoiminnalla sekä vähintään 4 jäsentiedotetta vuoden aikana. Ammatinkehittämistoiminta -Ammatilliset tietoiskut kuukausi- ja vuosikouksissa -koulutustilaisuus -työmaakäynti Virkistystoiminta: -keilailu joka toinen viikko -talvitapahtuma- tai kevätpäivä -teatteri- tai musikaalimatka -kevätretki -pikkujoulu
Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry 76 vuotta 15.12.2016 www.rkl.fi 2 (2) Tiedotustoiminta Yhteydet muihin Huomionosoitukset Stipendit Yhdistys ilmoittaa toiminnastaan sanomalehdessä Aamuposti järjestöpalstalla lauantaisin ja Rakennuslehti RKL:n toimintapalstalla. Tärkeimmistä asioista ilmoitetaan henkilökohtaisella kirjeellä, muutoin sähköisellä viestinnällä ja kirjeellä niille, joiden sähköpostiosoitetta ei ole tiedossa. Yhdistyksen nettisivuilta löytyy kaikki tulevat tapahtumat, kuukausikokousten pöytäkirjat ja toimihenkilöt 2017. www.rkl.fi/riihimaki Hallituksen tulee pitää yhteyksiä muihin yhdistyksiin, Keskusliittoon ja kaupunkiin asioiden niin vaatiessa. Osallistua Piirin ja Keskusliiton järjestämiin kokouksiin, joihin jäsenistö valitsee yhdistyksen edustajat. Yhdistyksen jäseniä muistetaan merkkipäivinä tervehdyksin: -50-vuotispäivänä luovutetaan yhdistyksen viiri. Muita huomionosoituksia tullaan jakamaan tai anomaan harkinnan mukaan jäsenistölle. Huomionosoitukset muille yhdistyksille tai yhteisöille tulee hallitus harkitsemaan tapauskohtaisesti. Nuoria yhdistykseemme liittyviä sekä muuten ansioituneita jäseniä muistetaan stipendeillä. Hyria koulutuksesta valmistuvia rakennusalan opiskelijoita muistetaan. Hallitus
RIIHIMÄEN RAKENNUSMESTARIT JA INSINÖÖRIT AMK RY TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2017 TULOT 2015 tot. 2016 2017 JÄSENMAKSUT 1.190,00 1.300,- 1.490,00 KORKOTULOT 106,45 100,- 100,00 VIRKISTYSTULOT 5.305,00 4.200,- 6.000,00 VARAINHANKINTATULOT 10.640,84 9.200,- 7.610,00 TULOT YHTEENSÄ 17.242,29 14.800.- 15.200,00 ========== ======= ========= MENOT TOIMIHENKILÖKULUT 2.175,94 2.000,- 2.200,00 POSTI- JA ILMOITUSKULUT 128,60 200,- 150,00 URHEILUTOIMINTA 1.255,78 1.500,- 1.300,00 VIRKISTYSMENOT 11.824,99 9.900,- 9.850,00 RAK.MEST.YHD. STIPENDIT + HUOMIONOSOITUKSET 1.369,60 700,- 1200,00 VUOKRAT JA SEKALAISET MENOT 487,38 500,- 500,00 MENOT YHTEENSÄ 17.242,29 14.800,- 15.200,00 ========== ======== ========= Riihimäki 21.09.2016 HALLITUS