Tugan Sohijev, kapellimestari Renaud Capuçon, viulu Pjotr Tšaikovski: Viulukonsertto 35 min I Allegro moderato II Canzonetta (Andante) III Finaali (Allegro vivacissimo) VÄLIAIKA 20 min Pjotr Tšaikovski: Sinfonia nro 5 e-molli op. 64 45 min Andante Allegro con anima Andante cantabile, con alcuna licenza Moderato con anima Valse. Allegro moderato Finale. Andante maestoso Allegro vivace Väliaika noin klo 19.45. Konsertti päättyy noin klo 20.55. Suora lähetys YLE Radio 1:ssä ja internetissä (www.yle.fi/rso). 1
Pjotr Tšaikovski (1840 1893): Viulukonsertto 36-vuotiaana Tšaikovski tuli ehkäpä elämänsä suurimpaan käännekohtaan, sekä hyvässä että pahassa. Huonot uutiset ensin: Musiikinopiskelija Antonina Miljukovalta tuli alkuvuodesta 1877 palavasävyinen rakkauskirje. Homoseksuaalisuutensa jo täysin sisäistänyt säveltäjä oli jo pitempään miettinyt kulissiavioliiton perustamista; ajan henki ei missään suosinut seksuaalista poikkeavuutta, erityisesti ei konservatiivisella ja sulkeutuneella Venäjällä, joten oli käytännöllistä järjestää elämänkuvio näyttämään tavanomaisemmalta. Niinpä Tšaikovski, monen ystävänsä ja varsinkin veljiensä suureksi hämmästykseksi ja kauhuksi, päätti solmia avioliiton neiti Miljukovan kanssa. Etukäteen hän ei juurikaan miettinyt tempun seurauksia, mutta välittömästi kesäkuussa 1877 pidettyjen häiden jälkeen todellisuus iski rätillä vasten kasvoja. Tšaikovski kirjoitti (myös homoseksuaaliselle) veljelleen Modestille, että ollessaan junamatkalla kahden nuorikkonsa kanssa hän oli koko ajan valmis huutamaan, nyyhkytykset kuristivat minua. Seuraavasta päivästä alkaen hän vietti viikkojen ajan kaikki illat kävellen pitkin Moskovan katuja vain kerätäkseen rohkeutta vaimon ja kodin kohtaamiseksi; tilanne päätyi epätoivoiseen yritykseen hankkia tappava keuhkokuume seisoskelemalla alastomana Moskovajoessa. Sitten oli keksittävä tekosyy lähteä pakoon Anatoli-veljen luokse Pietariin, ja siellä seurasi hermoromahdus, parin päivän kooma ja lääkärin määräys haihtua äkkiä mahdollisimman pitkälle. Anatoli sekä pianisti Nikolai Rubinstein kävivät Moskovassa kertomassa Antoninalle, ettei avioliitosta tule mitään, ja tämän tiedon avulla säveltäjä sai tilansa kohenemaan sen verran, että pääsi lähtemään Keski- Eurooppaan. Avioeroa hän ei koskaan saanut, muttei liioin tavannut enää vaimoaan kuin pari satunnaista kertaa. Myös saman ajankohdan hyvät uutiset liittyivät uuden naishenkilön ilmestymiseen Tšaikovskin elämään. Puoli vuotta ennen traagista aviofarssia säveltäjä sai salaperäisen kirjeen rouva Nadežda von Meckiltä, rautatiebis- neksellä vaurastuneelta kahdentoista lapsen leskiäidiltä. Tämä oli mieltynyt Tšaikovskin musiikkiin ja pyysi käyttöönsä viulu-pianosovituksia tämän teoksista; hän oli pestannut palvelukseensa viulistin, jota hän itse säesti. Kolme vuotta myöhemmin hän palkkasi myös pianistin, 18-vuotiaan ranskalaisen nimeltä Claude Debussy, joka sitten matkusti rouva von Meckin mukana ympäri Eurooppaa ja viipyi kaksikin kesää tämän datšalla Venäjällä tutustuen kaviaariin, venäläiseen musiikkiin ja rouvan tyttäriin. Rouva itse sen sijaan ryhtyi Tšaikovskin mesenaatiksi ja kirjeystäväksi, ja suhteesta kehittyi erikoinen lisäluku musiikin tekijöiden ja ystävien historiaan. Kirjeenvaihto oli aktiivisimmillaan lähes päivittäistä ja raha-avustukset olivat sekä säännöllisiä että varsin avokätisiä. Sen sijaan henkilökohtaista tapaamista ystävykset välttivät sovitun, suorastaan hullunkurisen protokollan mukaisesti: Tšaikovski esimerkiksi asui rouvan tilusten laitamilla olleessa piilopirtissä, jolloin kävelyretkien ajankohdat oli sovittu tarkasti, etteivät he olisi vahingossa kohdanneet. Toisen kerran he matkustivat yhdessä Firenzeen, asuivat vierekkäisissä huviloissa - ja keskustelivat kokemuksistaan kirjeitse! Rouva von Meckin vaikutusta Tšaikovskin elämään ja erityisesti tuotantoon ei voida yliarvioida. Kiinteä suhde kesti 13 vuotta, ja varsinkin alkupuoleltaan tämä aika oli säveltäjän parhaita luomiskausia. Vuosien 1876 80 aikana syntyivät monet hänen parhaista ja suosituimmista teoksistaan. Arvattavasti ja osittain ihan todennetustikin aviokatastrofi ja ystävyys rouva von Meckin kaltaiseen ymmärtäjään muodostivat tunnepolariteetin, jonka varaan hermoherkän säveltäjän tämän ajan teokset jännittyivät. Ylipäänsä Tšaikovski lienee suurista säveltäjistä se, jonka elämä ja tuotanto kietoutuvat voimakkaimmin sitein yhteen - on aika tavallista, että säveltäjä pitävät nämä alueet selvästi erillään. Tässä tapauksessa ne teokset, joista tekijän autobiografiaa voidaan parhaiten lukea tai kuulla, ovat voimakkaiden 2
ristiriitojen ja kohtalontunnun sävyttämä Neljäs sinfonia (1877 78), väärille raiteille ajautuvasta rakkaudesta kertova Puškin-ooppera Jevgeni Onegin (1877 78) ja Danten Jumalaiseen näytelmään pohjautuva orkesterifantasia Francesca da Rimini (1876), jossa siinäkin palava rakkaus on ollut syynä Helvettiin joutumiselle. Onnellisempien tähtien alla kasvoi Serenadi jousille (1880) sekä suurenmoinen Viulukonsertto (1878). Viulukonserton alkutaival tosin oli Tšaikovskille tyypillisesti takkuinen: kuten nykyään kaikkien tuntema b-molli-pianokonsertto, myös se törmäsi tympeään ammatilliseen asenteeseen. Kaavailtu solisti Leopold Auer piti soolostemmaa mahdottomana soittaa, ja vaikka hän muutti mielensä joidenkin vuosien kuluttua ja alkoi esittää teosta innokkaasti, alkuperäinen tuomio tietysti sattui kovasti yliherkkään säveltäjään. Vielä huonommin kävi kantaesityksessä, joka pidettiin Wienissä vuonna 1881 Adolf Brodskyn toimiessa solistina. Kaikkien viikatemies-kriitikkojen kantaisä Eduard Hanslick kirjoitti: Viulua ei siinä enää soiteta, se revitään kappaleiksi. Paljastuu ensimmäisen kerran, että on olemassa musiikkia, jonka voi kuulla löyhkäävän. Ei ihme, että Tšaikovski tunsi aversiota Brahmsin musiikkia kohtaan, tämä kun oli Hanslickin erityisessä suosiossa. Varsin pian Tšaikovskin konsertosta tuli kuitenkin itseoikeutettu jäsen Suurten Viulukonserttojen harvalukuiseen sarjaan, Beethovenin, Mendelssohnin ja Brahmsin viereen, mihin myöhemmin nousivat sitten myös Sibelius, Bartók ja Berg. Sen verran tuttu Tšaikovskin Viulukonsertto suomalaisyleisölle on, ettei sitä liene mitään syytä ryhtyä selostamaan tai selittämään. Mielenkiintoisen ja värikkään matkan sen esittäjät ja yleisö joka kerta tekevät: hurjaa virtuoosisuutta, pehmeitä sävyjä, juhlavien tanssien tunnelmia, aitoa sentimentoa, raikasta pastoraalia ja lopuksi finaalillisen verran Villin Idän uhoa ja nahkasaappaiden kantojen machoeleistä kopinaa. Jouni Kaipainen Pjotr Tšaikovski (1840 1893): Sinfonia nro 5 e-molli op. 64 Ryhtyessään säveltämään viidettä sinfoniaansa keväällä 1888 Pjotr Tšaikovski (1840 1893) ilmoitti suojelijattarelleen Nadežda von Meckille: Olen tavattoman innostunut todistamaan itselleni ja muille, etten ole vielä säveltänyt itseäni tyhjäksi. Seuraavat kirjeet kuitenkin paljastivat Tšaikovskin epäilevän mahdollisuuksiaan: Onko tullut aika pysähtyä, enkö ole aina puristanut mielikuvitustani liikaa, eikö lähde ole viimein ehtynyt? Tšaikovskin epävarmuus vaikuttaa jälkeen päin katsoen kummalliselta, sillä niin suvereeni on hänen mestaruutensa viidennen sinfonian joka askeleella. Romanttinen luomisen tuska ja tarve ylittää itsensä kuuluivat kuitenkin väistämättömänä osana hänen ihmisen sisimpiä sielunsyövereitä paljastavaan sävelmaailmaansa. E-molli-sinfonian muhkea orkestraatio ja intohimoinen vaikka aina kylmäverisesti hallittu sävelkieli grandissimo-eleineen tuovat etualalle sankarillisen itsevarmuuden. Mutta ehkä se on vain Jevgeni Oneginin kaltaisen maailmanmiehen stoalainen panssari. E-molli-sinfoniasta paljastuu neljännestä sinfoniasta tuttu kohtaloajatus: Sinfonian ensimmäisen osan ohjelma: Johdanto. Täydellinen antautuminen kohtalolle tai, mikä on sama asia, kaitselmuksen tutkimattomat tiet. Allegro (I). Huokauksia, epäilyksiä, valituksia, yrityksiä nousta XXX:a vastaan. Heittäydynkö kohtaloni armoille???... suurenmoinen suunnitelma, jos vain pystyn saattamaan sen päätökseen. Ensimmäisen osan alussa (Andante) klarinetit esittelevät teoksen alistuneen ja murheellisen kohtaloaiheen, joka toistuu muunneltuna sinfonian ratkaisuhetkillä. Herkästi syttyvän Allegro-taitteen pääteema purkautuu kiihkeän kriisin kautta kaihoisan melankoliseen jou- 3
Tugan Sohijev siteemaan, sitten keveään jousiaiheeseen ja vihdoin hurmaavaan sivuteemaan D-duurissa. Aistillisen kaunis teema kohoaa siivilleen valssiaskeleita tapaillen, mutta rytminen lataus syöksee musiikin kehittelyjaksoon ja lopulta alistuneeseen päätökseen. Hitaan osan (Andante cantabile) elegisen pääteeman esittelee käyrätorvisoolo. Melodia valaa lohdutusta myös taidokkaissa kertauksissaan, oboen ja käyrätorven vuoropuheluna ja viimein, tarpeellisten intohimon purkausten jälkeen, jousilla con noblezza ( jalostuneesti ). Tunnekäyrä nousee ja laskee taajaan, kunnes ensimmäisen osan kohtaloaihe iskee yllättäen keskitaitteen onnennäkyihin. Pääteeman fortissimo-kertauksen jälkeen kohtaloteema hyökkää pahaa aavistamatta uudelleen ja tuomiota seuraa lopullinen luhistuminen. Kolmas osa (Allegro moderato) on keveä valssi, jonka eleganssia Tšaikovski tehostaa herkullisella soitinnuksella. Mottoaihe vierailee koodassa vain ohimennen, eikä osa menetä charmiaan jykevässä loppukaneetissa. Finaali alkaa suoraan suurieleisesti ja voitonvarmasti eeppisiin mittoihin kasvaneella kohtaloaiheella (Andante maestoso). Kiihkeästi rynnistävä pääjakso ei hellitä hetkeksikään, ei sotaisesti kajahtavien kohtalofanfaarien tai edes ohikiitävien lyyristen tuokioiden ajaksi. Tšaikovski sinetöi sinfoniansa koodalla, jossa täydellistä voittoa juhlitaan loistavalla retoriikalla ja duurissa moderato assai e molto maestoso ( kohtuullisesti ja erittäin majesteetillisesti ). Säihkyvät vasket kohottavat musiikin komeisiin päätöskuvioihin ja kohtaloaihe lunastetaan marziale, energico con tutta forza sotaisasti, energisesti ja kaikin voimin. Antti Häyrynen Pohjois-Ossetiassa vuonna 1977 syntynyt Tugan Sohijev on nopeasti noussut kapellimestarien kärkikaartiin. Hän teki läpimurtonsa menestyttyään kansainvälisessä Prokofjev-kilpailussa vuonna 2000. Kilpailun jälkeen hänet nimitettiin Venäjän valtionorkesterin ylikapellimestariksi ja Pohjois-Ossetian filharmonikoiden taiteelliseksi johtajaksi aina kauteen 2002 03 asti. Tällä hetkellä hän toimii Toulousen Theatre du Capitolen orkesterin päävierailijana ja taiteellisena neuvonantajana. Sohijev debytoi Matka Reimsiin -oopperalla 2001 Kirovin oopperassa, jossa hän johti seuraavina vuosina myös Jevgeni Oneginin. Metropolitanin-debyytissään 2003 Sohijev johti niin ikään Jevgeni Oneginin. Hänen ohjelmassaan ovat olleet myös mm. Rimski-Korsakovin Kultainen kukko, Tšaikovskin Iolanta ja Saint- Saënsin Samson et Dalila. Debyyttinsä Isossa- Britanniassa hän teki 2002 La Bohèmella Walesin kansallisoopperassa. Sohijev on johtanut mm. BBC:n filharmonikoita, Concertgebouw-orkesteria, Frankfurtin radion sinfoniaorkesteria, Philharmoniaorkesteria ja Birminghamin sinfoniaorkesteria. Tulevalla kaudella hän jatkaa säännöllisiä vierailujaan Mariinsky-teatterissa sekä johtaa mm. Milanon La Scalassa, Ranskan kansallisorkesterissa sekä Espanjan kansallisorkesterissa. Sohijevin ensimmäinen, arvosteluissa kiitetty levytys Toulousen Theatre du Capitolen orkesterin kanssa Naïve-levymerkille sisälsi Tšaikovskin neljännen sinfonian ja Mussorgskyn Näyttelykuvia (2006). Hänen viimeisin levynsä julkaistiin vuoden 2007 lopussa. 4
Renaud Capuçon RADION SINFONIAORKESTERI Radion sinfoniaorkesteri (RSO) on Yleisradion orkesteri, joka syksyllä 2007 juhli 80 vuottaan. Orkesterin ylikapellimestari on Sakari Oramo, joka aloitti kautensa syksyllä 2003. Kymmenmiehinen Radio-orkesteri perustettiin vuonna 1927, vuosi Yleisradion perustamisen jälkeen. Sinfoniaorkesterin mittoihin se kasvoi 1960-luvulla. RSO:n ylikapellimestareita ovat olleet Toivo Haapanen, Nils-Eric Fougstedt, Paavo Berglund, Okko Kamu, Leif Segerstam ja Jukka-Pekka Saraste. RSO:n ohjelmistossa on tärkeällä sijalla uusin suomalainen musiikki ja se kantaesittää vuosittain useita Yleisradion tilausteoksia. Kaikkiaan RSO on kantaesittänyt yli 520 teosta. Levytyksiä on tehty tähän mennessä yli sata. Historiallinen helmi tallennettiin Helsingin konservatorion (nyk. Sibelius-Akatemia) salissa uudenvuodenpäivänä 1939, kun Jean Sibelius johti oman Andante festivonsa radiotervehdyksessä amerikkalaisille. Nauhoitus jäi ainoaksi dokumentiksi Sibeliuksesta kapellimestarina. Ranskalainen viulisti Renaud Capuçon (s.1976) on opiskellut Pariisin Konservatoriossa Gérard Poulet n ja Veda Reynoldsin johdolla, Berliinissä Thomas Brandisin ohjauksessa ja saanut opetusta myös Isaac Sterniltä. Vuonna 1997 Claudio Abbado kutsui hänet konserttimestariksi arvostettuun Gustav Mahler Nuoriso-orkesteriin, jota johtivat Abbadon lisäksi myös mm. Pierre Boulez ja Seiji Ozawa. Marraskuussa 2002 Capuçon debytoi Berliinin filharmonikkojen solistina Bernard Haitinkin johdolla ja muutama vuosi myöhemmin hän esiintyi Bostonin sinfoniaorkesterin solistina. Pariisin orkesterin kanssa Capuçon teki kiertueen Kiinassa ja Saksassa 2004 2005. Hän on esiintynyt myös Philadelphian sinfoniaorkesterin, Tokion filharmonisen orkesterin, Ranskan kansallisorkesterin, Birminghamin sinfoniaorkesterin ja Euroopan kamariorkesterin solistina eturivin kapellimestarien johdolla. Kamarimusiikkia Renaud Capuçon soittaa mm. Martha Argerichin, Yefim Bronfmanin, Mikhail Pletnevin ja Yuri Bashmetin kanssa. Capuçon on palkittu Ranskassa Victoires de la Musique -palkinnolla vuonna 2000 ja 2005. Capuçon levyttää yksinoikeudella Virgin Classics levymerkille. Hänen levytyksensä Dutilleux n viulukonsertosta Ranskan radion filharmonisen orkesterin kanssa palkittiin mm. Diapason d Or- ja Grand Prix Académie Charles Cros -palkinnoilla. Capuçon on levyttänyt myös mm. Schumannin, Haydnin, Ravelin, Brahmsin ja Sain-Saënsin musiikkia. Renaud Capuçonin instrumentti on vuoden 1737 Guarneri del Gesù Panette, joka kuului aikoinaan Isaac Sternille. Sakari Oramon kanssa RSO on levyttänyt mm. Bartókin, Hakolan, Kaipaisen, Mielckin ja Pingoud n teoksia sekä Launiksen Aslak Hetta -oopperan ensilevytyksen. Levytykset ovat saaneet useita arvostettuja palkintoja, joista tuorein, MIDEM Classical Awards -palkinto myönnettiin keväällä 2008 RSO:n ja Lisa Batiashvilin levytykselle Lindbergin ja Sibelius viulukonsertoista (Sony BMG). Vuonna 1963 Paavo Berglundin johdolla tehdyn Leningradin-matkan jälkeen RSO on soittanut ulkomailla yli 280 konserttia. Japanissa orkesteri on vieraillut neljä kertaa. Kevätkaudella 2008 RSO vieraili Kanariansaarten musiikkijuhlilla helmikuussa. RSO:n kotikanava on YLE Radio 1, joka lähettää orkesterin kaikki konsertit yleensä suorina lähetyksinä niin Suomesta kuin ulkomailtakin. Konsertteja voi kuunnella myös ympäri maailmaa RSO:n verkkosivujen kautta (www.yle. fi/rso). 5