Kuun. Pinnalla. Artikkelisarja kuulennoista!

Samankaltaiset tiedostot
JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi

Majakka-ilta

Eye Pal Solo. Käyttöohje

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa.

Kinnulan humanoidi

Pegasosten ja yksisarvisten maa

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

JOULUSEIKKAILU. -Aikamatka ensimmäiseen jouluun

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN

VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN

Titta Hänninen

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.

Jeesus parantaa sokean

Agricolan Monenlaista luettavaa 2

Esi-kakkosen uutiset Helmikuu 2013

JUMALAN OLEMASSAOLOA. En voinut enää kieltää

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

Artikkelisarja kuulennoista!

Löydätkö tien. taivaaseen?

Kenguru Ecolier, ratkaisut (1 / 5) luokka

PROBYTE GSM ALARM #6d

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

ESIINTYMINEN. Laura Elo Cambiare p

Tehtävä Vastaus

Kpl 2: Vuorovaikutus ja voima

Jumalan lupaus Abrahamille

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille

Kenguru 2010 Benjamin (6. ja 7. luokka) sivu 1 / 5

5.3 Ensimmäisen asteen polynomifunktio

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja.

Yleistä. Probyte GSM-PLUG PROBYTE OY

9.1. Mikä sinulla on?

LEIKIN VOIMA Milla Salonen, lastentarhanopettaja Jokiuoman päiväkoti, Vantaa Vesiheinät esiopetusryhmä

Maanviljelijä ja kylvösiemen

Sharie Coombes. Sinä uskallat! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus pelottaa

yökerhon takaoven. Se jysähti äänekkäästi seinää vasten ennen kuin hän astui kujalle. Hän

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25

Lennä, kotka, lennä. Afrikkalainen kertomus. Mukaillut Christopher Gregorowski. Lennä, kotka, lennä

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat.

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean

The Adult Temperament Questionnaire (the ATQ, 77-item short form) AIKUISEN TEMPERAMENTTIKYSELY

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus

Tässä on innokas nuorimmainen kitkemässä rikkaruohoja pois. Hän on se joka menestyy parhaiten koulussa ja rakastaa tehdä asioita itsekseen.

Matt. 11: Väsyneille ja stressaantuneille

Kim Polamo Työnohjaukse ks n voi n m voi a Lu L e,,ku inka i t yönohj t aus s autt t a t a t yös t s yös ä s si s. i 1

BIARRIZ

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu SAUNASEURA /10

Pepén tie uuteen päiväkotiin

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com

Kokemuksia Unesco-projektista

Tutkitaan Marsia! Mars Science Laboratory

Kaija Rantakari. hänen takaraivostaan kasvaa varis, joka katsoo yhdellä silmällä, ainoalla 1/10

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Olipa kerran kukka, joka meni kuntosaliin. Kun kukka sanoi. kuntosalilla: Rapu-raa-raa, kumma juttu, hän pääsi

Erling Kagge. Hiljaisuus melun ja kiireen keskellä

E 3.15: Maan pinnalla levossa olevassa avaruusaluksessa pallo vierii pois pöydän vaakasuoralta pinnalta ja osuu lattiaan D:n etäisyydellä pöydän

MERIHEVOSTEN SAARI. Olipa kerran kaukana, kaukana täältä aivan erityinen saari. facebook.com/muistiliitto MUISTILIITTO 2014

Nimimerkki: Emajõgi. Mahtoiko kohtu hukkua kun se täyttyi vedestä?

LÄÄKÄRISSÄ TERVEYS JA SAIRAUS

JAAKOBIN PAINI. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan.

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA

JEESUS PARANSI SOKEAN BARTIMEUKSEN

SISÄLTÖ. Kehitä kuuntelutaitojasi Tarkista, kuulitko oikein Hyvät sanat avaavat korvat Kasvokkain

Selkä suoraksi Suomi TM. Pidetään hauskaa harjoittelemalla!

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää

ANDREA MARIA SCHENKEL HILJAINEN KYLÄ

Tämän leirivihon omistaa:

Liikkeet ovat eritasoisia. Aloita A tason liikkeistä ja siirry pelaajien kehittyessä B tason liikkeisiin ja aina E tasolle asti.

Allaahin, Armeliaimman Armahtajan Nimeen. 1. Luku. Kuka Allaah on? Allaah on Ar-Rabb (Hän, joka luo, pyörittää asioita ja omistaa kaiken.

Kenguru 2017 Benjamin (6. ja 7. luokka)

OMATOIMIKAUDEN HARJOITUSOHJELMA HARJOITUS 1. OHJEITA OMATOIMIKAUDELLE:

Onnistut yrittämässäsi, mutta jokin täysin epäolennainen. vikaan.

M.J. Metsola. Taimentukka. Perämeren makuisia runoja vanhemmuudesta ja sukujen polvista

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Kenguru Écolier (4. ja 5. luokka) sivu 1/5

Aurinko nousi ja valaisi Ihmevaaran kaatopaikan. Jostain kuului hiljainen ääni. Lilli-kettu höristi korviaan. Mistä ääni kuului? Ei se ainakaan lintu

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!

Raamatullinen geologia

TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN TURVATAIDOT

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)

Toimintaperiaate: 2. Kytke virta vastaanottimeen käyttämällä virtalaitetta, jossa on merkintä "horsealarm receiver only".

Haasteellisten käyttäytymistilanteiden ehkäisy Irmeli Kauppi, sh, TunteVa-kouluttaja

JEESUS OPETTAA JA PARANTAA GALILEASSA

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet

Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan.

Uutiskirje toukokuu / kesäkuu 2016

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta

Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen.

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN

Pääsenkö kiinni toisen näköalaan?

JEESUS TYYNNYTTI MYRSKYN

Löydät meidät kanttiinin yläpuolelta, kolmannesta kerroksesta.

Pikkuisten Mindfulness-kortit

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Transkriptio:

Artikkelisarja kuulennoista! numero 8 Apollo 1 10: Testit numero 9 Apollo 11: Kuun pinnalla numero 10 Apollo 12: Salaman armoilla numero 11 Apollo 13: Räjähdys avaruudessa Kuun Pinnalla Kesällä 1969 koko maailma seurasi Apollo-ohjelman huipennusta, kun Neil Armstrong ja Edwin Aldrin olivat ensimmäisinä ihmisinä saapumassa Kuuhun. Vaikka laskeutuminen Hiljaisuuden mereen ei sujunut suunnitelmien mukaan, matka päättyi onnellisesti. numero 12 Apollo 14: Kolmas kerta Kuussa numero 13 Apollo 15: Autoilua Kuussa numero 14 Apollo 16: Teknisiä ongelmia numero 15 Apollo 17: Viimeinen lento Lue edellinen artikkeli: www.tieteenkuvalehti.com 3 vuorokautta, 10 tuntia ja 53 minuuttia sen jälkeen, kun Apollo 11 oli laukaistu hehkuvassa kaasu- ja liekkipilvessä Kennedyn avaruuskeskuksesta Floridasta, Edwin Buzz Aldrin huudahti ihastuneena: Minä näen sen! Näen täältä koko laskeutumispaikan. Sekuntia myöhemmin myös hänen kollegansa, Neil Armstrong ja Michael Collins, näkivät ensimmäisen välähdyksen Hiljaisuuden merestä. Vaikka astronautit 112 kilometrin korkeudesta Edwin Buzz Aldrinista otettu kuva juuri ennen kuin hän ja Neil Armstrong lähtivät viimeiselle osuudelle kohti Kuuta 20. heinäkuuta 1969. vain nipin napin pystyivät erottamaan Kuun pinnanmuodot, ei näkymä ollut kovin rohkaiseva: aamun valossa pienimmätkin kalliot heittivät pitkiä, repaleisia varjoja tasangolle ja Hiljaisuuden meri vaikutti luotaantyöntävältä kivierämaalta. Armstrongin ja Aldrinin oli vaikeaa kuvitella, että auringonvalo voisi muuttaa Hiljaisuuden meren aavemaisen maiseman turvalliseksi satamaksi laskeutumisalus Eaglelle eli Kotkalle. He luottivat kuitenkin siihen, että heitä aiemmilla Apollo-lennoilla oli tehty valmistelutyöt kunnolla. Asiantuntijat olivat valinneet tasangon sopivaksi laskeutumispaikaksi ensimmäiselle miehitetylle kuulennolle. Kun Armstrong ja Aldrin valmistautuivat seuraavan päivän laskeutumiseen, Collins katseli heitä apeana. Hänestä tuntui kuin hän olisi isä, joka oli lähettämässä lapsiaan pitkälle matkalle. Hän tarjoutui auliisti ottamaan yöksi valvontavuoron. Teidän pitää saada kunnon yöunet ennen kuin astutte laskeutumismoduuliin, hän sanoi, ja lisäsi hiljaa: Mielestäni tämä päivä on sujunut oikein hyvin. Jos huominen ja ylihuominen sujuvat samalla tavoin, pääsemme turvallisesti perille. Seuraava päivä, sunnuntai 20. heinäkuuta 1969, alkoi Apollossa kuten muutkin päivät. Miehistö nautti aamiaiseksi pekonia, maissihiutaleita, tuoremehua ja kaakaota. Kun Kuu puolenpäivän aikaan kylpi kirkkaassa auringonvalossa, Collins hyvästeli 9/2009

Tietokoneen vikailmoitukset häiritsivät Armstrongia, jonka piti laskeutuessaan tähyillä tuttuja kraattereita Kuun pinnalta. kollegansa, jotka olivat ryömineet laskeutumisalukseen ja sulkeneet luukun jälkeensä. Nyt teidän kahden täytyy ottaa rauhallisesti siellä Kuun pinnalla. Jos kuulen teidän intoilevan ja metelöivän, saatte kyllä kuulla kunnianne, Collins varoitti ystävällisesti radion välityksellä ennen kuin hän nappia painamalla kytki Kotkan irti komentomoduuli Columbiasta. Okei, nyt olette matkalla. Hienoa, totesi Collins. Muutaman minuutin ajan alukset liitivät toistensa rinnalla, mutta sitten Kotka kääntyi pois ja suuntasi kurssinsa kohti Hiljaisuuden merta. Collins jäi yksin. Hänen piti nyt kestää hermoja raastava odotus Kotkan paluuseen asti. Äkkiä ilmestyi tuntematon hälytyskoodi Kolmen tunnin kuluttua laskeutumisalus oli noin 15 kilometrin korkeudessa Kuun yläpuolella. Armstrong ja Aldrin seisoivat aluksessa valjailla lattiaan sidottuina. Nyt oli aika tehdä rakettimanööveri, jonka piti viedä heidät Kuun pinnalle. Tehtävät oli jaettu etukäteen: Armstrong kapteenina ohjaa Kotkan alas ja Aldrin laskeutumisaluksen ohjaajana valvoo teknisiä järjestelmiä. Armstrong aktivoi starttikytkimen, ja sekuntia myöhemmin laskeutumismoottori syttyi. Sytytys, totesivat miehet yhteen ääneen. Kun Kotka lähti jylisten matkaan pohja edellä, Armstrong tähyili suuntausmerkkejä Kuun pinnalta. Hän huomasi, että ikkunan ohi lipuvat vuoret 9/2009 ja kraatterit ilmestyivät esiin pari sekuntia laskettua aiemmin. Koska Kotka pyyhälsi noin puolentoista kilometrin sekuntivauhtia Kuun yllä, he laskeutuisivat noin kolmen kilometrin päähän suunnitellusta paikasta. Tietokone ei kuitenkaan ollut rekisteröinyt virhettä. Neljäntoista kilometrin korkeudessa Kotka kääntyi hitaasti pystyyn, ja laskeutumistutka suuntautui nyt suoraan kohti Kuun pintaa. Kun astronautit 1 Olemme kraatterin yllä pitää jatkaa matkaa. Armstrong hieman ennen Kotkan laskeutumista Miehistö: Vasemmalta: Neil Armstrong (kapteeni), Michael Collins (komentoaluksen ohjaaja) ja Edwin Buzz Aldrin (kuualuksen ohjaaja). Tehtävä: Laskeutua Kuuhun ja palata turvallisesti Maahan. Kesto: 8 vuorokautta, 3 tuntia ja 18 minuuttia. Teksti: Stine Overbye. Valokuvat: NASA 51

Kotkan kylkeen asennettu kamera näytti maailmalle, miten Armstrong astui Kuuhun (pieni kuva). Sitten Armstrong kuvasi tikkailta laskeutuvan Aldrinin. Apollo 11 Laskeutumispaikka seisoivat nyt pää ylöspäin, heidän näkyviinsä ilmestyi maapallo, joka hohti pienenä valopilkkuna pimeässä avaruudessa. Tutka rekisteröi Kuun pinnan, ja Kotkan tietokoneet työskentelivät kiivaasti käsitelläkseen vastaanottamansa tiedot. Seitsemän minuuttia ennen suunniteltua laskeutumista Armstrong ja Aldrin kuulivat hälytyssignaalin. Tietokoneen näytöllä vilkkui keltaisin numeroin hälytyskoodi 1202. Kumpikaan heistä ei tunnistanut tätä koodia harjoituksista. Ohjelmahälytys, raportoi Armstrong hillitysti radiolla Houstoniin. Nasan valvontakeskuksessa Armstrong tunnettiin erittäin hyvin muuten siellä tuskin olisi edes huomattu hänen äänessään kuuluvaa hienoista vavahdusta. Ennen lähtöä Armstrong oli arvellut, että riski joutua keskeyttämään laskeutuminen on noin 50 prosenttia. Näin lähellä päämäärää hän ei enää kuitenkaan voinut ajatellakaan keskeyttämistä. Niinpä hän huokaisi helpotuksesta, kun Houstonista ikuisuudelta tuntuvan hetken jälkeen vastattiin: We re GO on that alarm. Laskeutumista saatiin jatkaa. Seuraavien kolmen neljän minuutin ajan tietokone lähetti edelleen 1202-hälytyksiä, ja yhtäkkiä näytölle ilmestyi yhtä tuntematon 1201-koodi. Valvontakeskus rauhoitti astronautteja sanomalla, että tietokone on vain ylikuormittunut. Sama juttu. Jatketaan, ilmoitti Houston rohkaisevasti. Kun hälytykset loppuivat, Kotka oli vain 300 metrin korkeudessa. Armstrongia ei näkymä miellyttänyt: tietokone ohjasi alusta kohti jalkapallokentän kokoista kraatteria, jota reunustivat auton kokoiset kivenjärkäleet. Armstrong vaihtoi päättäväisesti käsinohjaukseen. Laskeutumiseen oli aikaa enää kaksi minuuttia nyt piti sopivalla vauhdilla päästä pois kraatterin yltä ja löytää tasaisempi alue. Paljonko polttoainetta on jäljellä? Armstrong kysyi. Aldrin oli niin uppoutunut korkeus- ja polttoainemittareiden tarkkailuun, ettei hän ollut huomannut vaaraa. Hän vastasi mekaanisesti: Kahdeksan prosenttia. Okei, tässä näyttää olevan hyvä kohta, Armstrong vastasi siihen. 60 metriä, ilmoitti Aldrin. Samassa Armstrong huomasi, että hänen valitsemansa paikka oli sopimaton. Olemme aivan kraatterin yläpuolella...meidän täytyy lentää eteenpäin, hän ilmoitti valvontakeskukseen, jossa päätettiin olla sanomatta mitään, jotta astronautteja ei häirittäisi stressaavassa tilanteessa. Pyörteilevä kuupöly haittasi näkyvyyttä Kun Kotka oli 30 metrin korkeudella Kuun pinnasta, polttoainetta oli jäljellä enää 90 sekunnin ajoon. Kuin tilauksesta Armstrong sai silmiinsä noin 60 neliömetrin laajuisen tasaisen alueen, jota toiselta sivulta reunustivat pienet kraatterit ja toiselta kivilohkareet. Hän aloitti laskeutumisen. Kotkan rakettimoottorit nostattivat pölypyörteitä, jotka haittasivat näkyvyyttä. Lähes sokkona Armstrong ohjasi alusta pystysuoraan alaspäin. Nyt oli kiire, sillä polttoaine oli loppumassa ja laskeutumisen keskeyttäminen olisi ollut jo liian myöhäistä. Kosketusvalo, sanoi Aldrin äkkiä. Valo ilmaisi, että jokin aluksen antureista oli koskettanut Kuun pintaa. Hetken kuluttua sammutettiin moottori. Alus laskeutui niin pehmeästi, etteivät astronautit tarkkaan huomanneet, millä hetkellä Kotkan laskeutumisjalat upposivat Kuun pölyiseen pintaan. Hetken kuluttua Kuun pinnalta kuultiin ensimmäiset sanat, kun Aldrin ilmoitti: Descent En gine Command override, off. Engine arm off. 413 is in. Vain asiantuntijat osasivat tulkita viestin, mutta pallomaisten kypärien sisällä astronauttien kasvot säteilivät onnesta, kun he voitonvarmoina puristivat toistensa kättä. Nyt 102 tuntia, 45 minuuttia ja 42 sekuntia laukaisun jälkeen Armstrong antoi ilmoituksen, jota koko maailma odotti: Houston, täällä Hiljaisuuden tukikohta. Kotka on laskeutunut. Roger, Hiljaisuus. Käsitämme, että te olette pinnalla. Saitte meidät muuttumaan lähes sinisiksi. Nyt hengitämme jälleen. Monet kiitokset, ilmoitti Roger Duke valvontakeskuksesta ja jatkoi, että hymyileviä ihmisiä oli kaikkialla ei vain Houstonissa vaan koko maailmassa. Älkää unohtako, että 9/2009

komentoaluksessakin on yksi, lisäsi Collins, joka oli seurannut tapahtumia radiosta. Armstrong tunsi laskeutumisen jälkeen ylpeyttä ja helpotusta. Epäonnistuminen oli ollut lähellä kun Kotka kosketti Kuun pintaa, polttoainetta oli hädin tuskin 20 sekunnin lentoon. Silti häntä harmitti, ettei hänellä nyt ollut käsitystä heidän olinpaikastaan. Kun Kotka oli joutunut pois kurssistaan, hän ei enää ollut havainnut tuttuja kraattereita. Toistuvat hälytykset olivat vieneet hänen ja Aldrinin kaiken huomion. Armstrong tähyili turhaan ääriviivoja, jotka hän olisi tunnistanut Apollo 10:n kaksi kuukautta aiemmin ottamista kuvista. Hän toivoi, että Collins löytäisi Kotkan sekstanttinsa avulla ennen kuin heidän oli määrä lähteä reilut 21 tuntia myöhemmin. Nyt oli pakko vain hyväksyä se, että alus oli laskeutunut tuntemattomaan paikkaan. Astronauttien oli määrä nukkua ennen kuin he astuvat ulos Kotkasta. Tämän suunnitelman Armstrong oli etukäteen hyväksynyt, mutta nyt, kun he ensimmäisinä ihmisinä olivat laskeutuneet toiselle taivaankappaleelle, ajatuskin nukkumisesta vaikutti mielettömältä. Niinpä Armstrong kysyi valvontakeskukselta, saisivatko he astua Kuun pinnalle noin kello 20 Houstonin aikaa, viitisen tuntia suunniteltua aiemmin. Maassa suostuttiin pyyntöön: Pääsette televisioon parhaaseen katseluaikaan. Kuulentoa edeltävinä viikkoina Aldrin oli pohtinut, miten hän parhaiten voisi juhlistaa suurta hetkeä. Hän oli päätynyt siihen, että uskovalle avaruuslentäjälle sopiva ele olisi ehtoollisen vietto. Hänellä oli mukanaan papilta lahjaksi saamansa pussi, josta hän otti esiin pienen viinipullon, pikarin ja muutamia ehtoollisleipiä. Hän asetti ne pöydälle, ja kytki sen jälkeen mikrofonin päälle. Täällä puhuu kuualuksen ohjaaja. Haluaisin käyttää tilaisuutta hyväkseni ja pyytää kuulijoita, keitä ja missä he sitten ovatkaan, pysähtymään hetkeksi, ajattelemaan viime tuntien tapahtumia ja kiittämään niistä itselle ominaisella tavalla, kuului hänen viestinsä radiossa. Armstrongin katsellessa hieman kummissaan Aldrin jatkoi tyynesti seremoniaansa ja kaatoi viiniä pikariin lähes painottomassa tilassa pisarat tippuivat hyvin verkalleen. Sitten hän syventyi lukemaan paperilapusta sitaatteja Johanneksen evankeliumista. 9/2009 Presidentti soitti Kuuhun Armstrong antoi Aldrinin viettää ehtoollisensa rauhassa ja keskittyi omiin valmisteluihinsa. Yhä uudelleen uteliaat toimittajat olivat kysyneet, mitä hän oli aikonut sanoa astuessaan ensimmäisen askeleen Kuun pinnalle. Hyvää tarkoittavat ihmiset olivat tarjonneet roppakaupalla ideoita aina raamatunlauseista Shakespearen runoteksteihin. Matkan aikana myös Collins ja Aldrin olivat ottaneet asian puheeksi. Armstrongin mielestä tärkein merkkipaalu olisi ollut jo laskeutuminen: hetki, jolloin ihminen ensimmäisen kerran pääsi koskettamaan vieraan taivaankappaleen pintaa. Hän hyväksyi kuitenkin sen, että muut näkivät asian toisin. Nyt hän ei enää voinut siirtää päätöstään. Hän mietti, miten pieni mutta samalla äärimmäisen tärkeä hänen pian ottamansa askel on ja sitten hän keksi, mitkä sanat hän lausuisi ensimmäisenä. Uraauurtavan kävelyretken lähestyessä astronautit pukeutuivat kuupukuihin. Niin kuin varjojaan pakkaavat laskuvarjohyppääjät he seurasivat tarkistuslistaa pienimpiä yksityiskohtia myöten: saappaat, painekypärä, hansikkaat, puku. Kaikki piti pukea ylle tietyssä järjestyksessä. Kaikkein tärkein oli elossapitojärjestelmän sisältävä selkäreppu. Siihen kuului välttämättömiä varusteita, kuten vettä, happea, viestintälaitteet ja jäähdytysjärjestelmä. Nappia painamalla miehet aktivoivat selkärepun ilmapumput ja kuulivat heti koneiston rauhoittavan huminan, joka oli heille tuttu harjoituksista. Avaruuspukuihin sonnustautuneet Armstrong ja Aldrin muodostivat nyt kumpikin pienen, suljetun elollisen yksikön Kuun elottomuudessa. Luukku aukeaa, Armstrong ilmoitti radiossa. Kotkan ohut metalliovi liukui auki, ja kun Aldrin piteli luukkua, Armstrong ryömi takaperin ulos tikkaille. Alas mennessään hän kiinnitti televisiokameran Kotkan kylkeen, ja pian sen jälkeen Maasta ilmoitettiin: Me näemme nyt televisiokuvan. Aldrinin ja miljoonien televisionkatsojien silmien edessä Armstrong kapusi varovasti alas tikkaita. Hän antoi vasemman jalkansa hetken riippua ilmassa ennen kuin hän asetti sen Kuun kamaralle. Tämä on pieni askel ihmiselle, mutta suuri harppaus ihmiskunnalle, hän lausui kuuluisiksi tulleet sanansa. Eteenpäin Armstrong ja Aldrin pystyttivät laskeutumisaluksen lähettyville tutkimuslaitteita, jotka jätettiin Kuuhun. Nyt tulen täältä takaperin ulos ja jätän luukun raolleen ja varon lukitsemasta sitä jälkeeni. Aldrin poistuessaan laskeutumismoduulista Kuun pinnalle Väsynyt mutta iloinen Armstrong 2,5-tuntisen urakan jälkeen. Hän keräsi Aldrinin kanssa 21 kiloa kuunäytteitä. 53

Kolmen tunnin odotuksen jälkeen Collins näki lopulta kuumoduuli Eaglen (Kotkan) lähestyvän. Hän otti maailmankuuluksi tulleen kuvan, jossa sinivalkoinen Maa hohtaa taustalla kuin lamppu. Jos he menehtyvät, en tee itsemurhaa. Palaan kotiin, mutta elämäni ei koskaan enää ole ennallaan. Collinsin ajatukset pyörivät, kun hän odotti Armstrongin ja Aldrinin nousevan Kuusta. kumartuneena, empien kuin kävelemisen taidon unohtanut ihminen, Armstrong asetti jalan toisen eteen. Hän huomasi pian, että Kuun pinnalla oli vaivatonta kulkea jopa jäykkään avaruusasuun pukeutuneena. Heikon painovoiman vuoksi hän painoi vain noin 26 kilon verran ja jokainen hänen ottamansa askel piteni leijuvaksi hypyksi. Vaikutti siltä, kuin kaikki liike tapahtuisi hidastettuna. Armstrong otti Hasselblad-kamerallaan ensimmäiset panoraamakuvat Kuusta, mutta valvontakeskus muistutti häntä, että hänen piti ohjeiden mukaisesti alkaa heti kerätä näytteitä Kuun pinnasta. Hän otti taskustaan lusikan ja kaivoi sillä pölyä ja kiviä, jotka hän sujautti pussiin. Oletko valmis siihen, että tulen ulos? kysyi Aldrin hieman myöhemmin. Neljätoista minuuttia Armstrongin jälkeen Aldrin poistui kuualuksesta. Nyt tulen takaperin ulos ja jätän luukun raolleen ja varon lukitsemasta sitä, hän pilaili. Hyvä juttu, vastasi Armstrong hymyillen ja toivotti kollegansa tervetulleeksi Kuun pinnalle sanoen: Eikö ole mieletöntä? Mitkä näkymät täällä. Upea tyhjyys, korjasi Aldrin. Seuraavien kahden ja puolen tunnin aikana astronauteilla oli tiukka ohjelma: heidän piti asettaa paikoilleen tutkimuslaitteita, kerätä kiviä ja pölyä ja ottaa kuvia. Ensin heitä odotti juhlallisempi tehtävä: Yhdysvaltojen tähtilipun pystyttäminen. Armstrong ja Aldrin levittivät lipun auki, mutta odotusten vastaisesti ei ollutkaan helppoa painaa lipputankoa tukevasti Kuun kiviseen pintaan. Pian valvontakeskus keskeytti astronauttien työn ilmoittaen, että presidentti Richard Nixon halusi puhua heidän kanssaan: Hei Neil ja Buzz, Nixon sanoi. Soitan teille Valkoisen talon soikeasta huoneesta. Tämä on varmasti ikimuistoisin täältä soitettu puhelu. Tänä koko ihmiskunnan historian arvokkaana hetkenä kaikki maailman ihmiset ovat yhtä. He ovat yhdessä ylpeitä siitä, mitä te olette tehneet. Ja he rukoilevat yhdessä, että te pääsette turvallisesti takaisin Maahan. Armstrong vastasi Nixonille: Kiitos, herra presidentti. Meille on suuri kunnia ja etuoikeus saada olla täällä ja edustaa ei pelkästään Yhdysvaltoja vaan kaikkien maailman kansakuntien rauhaa rakastavia ihmisiä. Kuukävelyn loppuosa sujui kiireisessä työntouhussa. Astronauteista tuntui, että heidän täytyi aivan liian pian palata Kotkaan. Kun he olivat päässeet aluksen sisään, lisänneet hyttiin happea ja ottaneet kypärät pois päästään, he totesivat hämmästyneinä, että Kuu haisi. Heidän vaatteisiinsa oli jäänyt pistävä, vaikeasti määriteltävä tuoksu, joka muistutti ehkä kostean tuhkan tai ruudinsavun hajua. Collins oli maailman yksinäisin ihminen Sillä välin kun kollegat Kuun pinnalla yrittivät saada nukutuksi ennen paluumatkaa, Collins kiersi Kuuta komentoalus Columbiassa. Koskaan aiemmin historiassa ei kukaan ihminen ollut ollut yhtä yksin, mutta Collins nautti tilanteesta. Hänen kaltaiselleen kokeneelle koelentäjälle oli äärimmäistä vapautta saada olla yksin ja hallita täysin omaa alustaan. Varsinkin niiden 48 minuutin aikana, jolloin Columbia oli Kuun takapuolella ja Houstonin valvontakeskuksesta radion kautta välittyvän hälinän tavoittamattomissa, Collins tunsi itsensä koko maailmankaikkeuden vapaimmaksi ihmiseksi. Eristyneisyydessä ja vapaudessa monenlaiset ajatukset risteilivät Collinsin päässä: Jos nyt suoritettaisiin laskenta, tuloksena olisi kolme miljardia plus kaksi ihmistä Kuun toisella puolella, kun tällä puolella on vain yksi ihminen ja Jumala tietää 54 9/2009

mitä muuta, hän pohti. Vuorokauden kuluttua olisi edessä hetki, jolloin Kotkan ja Columbian taas piti telakoitua toisiinsa. Collinsin kohtasi jälleen kerran painajainen, joka oli piinannut häntä yli puoli vuotta: jos Kotka tuhoutuisi lähdössä, häntä odottaisi pitkä ja yksinäinen matka kohti Maata. Sininen planeetta näytti olevan niin loputtoman kaukana, että Collins saattoi kätkeä sen näkyvistä asettamalla peukalonkyntensä sen eteen Columbian ikkunassa. Ajatus yksin palaamisesta oli sietämätön. Jos he eivät pääse nousemaan Kuusta tai syöksyvät takaisin Kuun pinnalle, en tee itsemurhaa. Haluan päästä kotiin, mutta elämäni ei koskaan enää palaa ennalleen, hän mietti synkkänä. Armstrongia hermostutti ennen nousua Aldrin ei ollut juuri murehtinut sitä, että lähtö Kuusta saattoi epäonnistua. Armstrongia sen sijaan huolestutti lähtölaskennan aikana, toimiiko Kotkan nousumoottori niin kuin piti. Insinöörien määräyksestä käynnistysmekanismi oli sähköinen hän itse olisi toivonut, että hän ja Aldrin olisivat ongelmatilanteessa voineet käynnistää moottorin käsin. 9,8,7,6,5, abort stage, engine arm, ascent, proceed, Aldrin laski, jonka jälkeen Armstrong painoi starttikytkintä. Ikuisuudelta tuntuvan sekunnin murto-osan ajan oli kuolemanhiljaista, mutta sitten kuului jyrähdys ja Kotka nousi Kuusta pehmeästi mutta varmasti. Olemme matkalla, Aldrin riemuitsi, kun Hiljaisuuden meri jäi heidän taakseen. Kolme tuntia myöhemmin myös Collins saattoi huokaista helpotuksesta. Hän näki etäällä pienen mustan pisteen, Kotkan, joka nousi vakaasti Kuun pinnalta ja kasvoi yhä suuremmaksi. Hän on kuvannut sitä koko lennon kauneimmaksi näyksi. Samalla kun Collins ohjasi Columbian oikeaan kohtaan telakointia varten, hän otti kuvia kuumoduulin ja komentoaluksen historiallisesta kohtaamisesta. Näen takananne Maan se näyttää upealta, hän sanoi radioon kuvatessaan Kotkaa. Samaan kuvaan tuli Kuu ja syvänmustasta taustasta pienenä täplänä erottuva sinivalkoinen Maa. Tee tilaa näille miljoonien dollarien laatikoille, Armstrong huudahti, kun Kotka oli muutamia minuutteja myöhemmin telakoitunut Columbiaan. Varovasti hän ojensi Collinsille kaksi säiliötä, joissa oli yhteensä 21,3188 kiloa Kuusta kerättyjä näytteitä. Painottomassakin tilassa Collins tunsi käsissään tavaroiden painon. Sinetöidyissä säiliöissä oli pieniä murusia vieraasta taivaankappaleesta, mittaamattoman arvokkaita matkamuistoja, joita tutkijat pääsivät pian analysoimaan Maassa. muodottomiin, koko kehon peittäviin eristyspukuihin sonnustautuneina he näyttivät vieraan planeetan asukeilta. He kävelivät asuntovaunua muistuttavaan säiliöön, jossa heidän piti pysyä pari viikkoa eristyksissä mahdollisten kuubakteerien tartuntavaaran vuoksi. Jalat tuntuivat hervottomilta, kun miehet taas olivat Maan voimakkaan painovoiman vaikutuspiirissä. Karanteenivaunu oli mukavasti sisustettu, mutta odotusaika tuntui pitkältä. Aikaa tappaakseen astronautit katselivat nauhoitettuja televisiolähetyksiä, joissa miljoonat ihmiset henkeään pidätellen seurasivat Armstrongin ja Aldrinin ensimmäisiä askelia Kuun pinnalla. Vasta nyt kolmikko näki omin silmin, miten innostunut ja jännittynyt mieliala Maassa oli vallinnut, kun he itse olivat olleet yli 380 000 kilometrin päässä suorittamassa kiireisiä työtehtäviään. Aldrin katsahti Armstrongiin ja totesi kuivasti: Neil, me jäimme tästä kaikesta paitsi. Apollo 11:n menestystä seuranneina kuukausina Yhdysvalloissa vallitsi juhlatunnelma. Nasan asiantuntijoilla sen sijaan oli ratkaistavanaan visainen ongelma. Seuraavilla lennoilla piti aloittaa toden teolla Kuun tieteellinen tutkiminen. Ei kuitenkaan olisi paljon hyötyä siitä, että geologit valitsevat huolellisesti kiinnostavan laskeutumispaikan, jos kuu moduuli ei osu siihen. Kotka oli laskeutunut kuuden kilometrin päähän suunnitellusta kohdasta. Neljä kuukautta Apollo 11:n jälkeen Nasa halusi näyttää, että laskeutuminen onnistuu täsmällisesti haluttuun paikkaan. Astronautit Charles Conrad, Richard Gordon ja Alan Bean lähtivät matkaan Apollo 12:lla. Vain muutama sekunti laukaisun jälkeen kuului hälytysmerkki ja lähes kaikki varoitusvalot syttyivät. Lento oli vähällä päättyä heti alkuunsa. Ensimmäiset Kuussa kävijät laskeutuivat Tyyneenmereen 24. heinäkuuta 1969. Sukeltajat auttoivat heidät kumiveneeseen. Seuraavassa numerossa Apollo 12: Salaman armoilla Maan painovoima sai jalat tutisemaan Keskipäivällä torstaina 24. päivänä heinäkuuta, vajaat 200 tuntia kuulennon laukaisun jälkeen, Armstrong, Aldrin ja Collins nousivat helikopterista lentotukialus USS Hornetin kannelle. Harmaisiin, 9/2009 getty images/all over Presidentti Nixon kävi tervehtimässä eristyksiin lukittuja kuuastronautteja.