ÄITIEN NÄKEMYKSET ISÄ-LAPSITOIMINNAN MERKITYKSESTÄ ISYYDELLE

Tuula Korhonen ÄITIEN NÄKEMYKSET ISÄ-LAPSITOIMINNAN MERKITYKSESTÄ ISYYDELLE Kasvatustieteen proseminaarityö Syyslukukausi 2007 Jyväskylän avoin yliopisto

TIIVISTELMÄ Korhonen, Tuula: ÄITIEN NÄKEMYKSET ISÄ-LAPSITOIMINNAN MERKITYKSESTÄ ISYYDELLE. Kasvatustieteen proseminaari työ. Jyväskylän avoin yliopisto. 2008. 56 sivua. Julkaisematon. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää äitien näkemyksiä isä-lapsitoiminnan merkityksestä isyydelle. Isä-lapsitoiminta tarkoittaa tämän tutkimuksen yhteydessä Jyväskylän seudun Perhe-hankkeen koordinoimaa isätoimintaa. Isä-lapsitoiminnan merkitystä selvitettiin kysymällä äideiltä näkemyksiä isän roolista oman kodin arjessa, isä-lapsitoimintaan lähtemisen syitä sekä mahdollisia hyötyjä isälapsitoimintaan osallistumisesta. Tutkimuksessa haastateltiin neljää äitiä, joiden puolisot ovat osallistuneet Jyväskylän seudun Perhehankkeen järjestämään isä-lapsiryhmätoimintaan. Aineistonkeruumenetelmänä käytettiin teemahaastattelua ja haastattelut suoritettiin yksilöhaastatteluina. Aineisto on analysoitu teemoittelemalla haastatteluteemojen mukaisesti. Tutkimuksen tuloksista voidaan päätellä, että äidit näkevät isät melko osallistuvina kodin arjessa. Isät ovat paljon töissä, mutta perhe on heille tärkeä: vapaa-ajalla isät keskittyvät olemaan lapsen kanssa. Isä-lapsitoiminnan merkitys isyydelle tulee esille erityisesti vahvistamalla isän ja lapsen välistä suhdetta. Isille ja lapsille järjestetyn toiminnan kautta isä ja lapsi tutustuvat toisiinsa ja lapsi oppii toimimaan arjessa molempien vanhempien kanssa. Isä-lapsitoimintaan osallistumisen myötä mahdollistuu myös äidin oma vapaa-aika. Avainsanat: isyys, isän rooli ja isä-lapsitoiminta. PAGE 2

SISÄLTÖ JOHDANTO... 4 2 ISÄN ROOLI MUUTOKSESSA... 5 2.1 Perinteinen isyys, pehmoisyys ja uusi isyys...5 2.2 Osallistuvan isän roolista jaettuun vanhemmuuteen...7 3 ISYYS ÄIDIN JA LAPSEN NÄKÖKULMASTA... 11 3.1 Äidit kertovat isyydestä...11 3.2 Isän hoivan merkitys lapselle...12 4 ISÄ-LAPSITOIMINTA... 15 4.1 Järjestöt isätoiminnan käynnistäjinä...15 4.2 Isät tarvitsevat ryhmää...15 5 TUTKIMUSTEHTÄVÄ... 17 6 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS... 18 6.1 Jyväskylän seudun Perhe-hankkeen isätoiminta...18 6.2 Tutkimusmenetelmä...19 6.3 Aineiston analyysi...21 6.4 Aineiston keruu ja kohdejoukon kuvaus...23 7 TULOKSET... 26 7.1 Taustatietoja isä-lapsitoimintaan osallistumisesta...26 7.2 Isän osallistuminen perheen arjessa...27 7.2.1 Kotityöt...27 7.2.2 Lastenhoito kotona...29 7.3 Isä-lapsitoimintaan osallistuminen...33 7.3.1 Isä-lapsitoimintaan lähtemisen syyt...33 7.3.2 Päätös lähteä isä-lapsitoimintaan ja isä-lapsitoimintaan osallistuminen...35 7.4 Isä-lapsitoimintaan osallistumisesta koetut hyödyt...37 7.4.1 Hyödyt isän ja lapsen väliselle suhteelle...37 7.4.2 Muut isä-lapsitoiminnasta koetut hyödyt...40 7.5 Isä-lapsitoimintaan liittyvät toivomukset...41 8 TARKASTELU... 43 LÄHTEET LIITTEET PAGE 3

JOHDANTO Tutkimusaihe sai alkunsa yleisesti ottaen omasta kiinnostuksestani perheitten kanssa tehtävää työtä kohtaan. Jyväskylän seudun Perhe-hankkeessa tämä käsillä oleva aihe oli ajankohtainen tutkittava. Sain siis yhdistettyä kaksi mielenkiinnon kohdettani: perheet ja toisena sosiaaliset suhteet, joiden merkitys ja olemus ihmisten elämässä on aina kiinnostanut minua. Suomalaisessa isyyskeskustelussa on viime vuosikymmeninä ollut hyvin erilaisia suuntauksia. Julkisessa keskustelussa on eniten nostettu esille isyyden muutos perinteisestä isyydestä osallistuvaksi isyydeksi. Isät osallistuvat omia isiään enemmän kotitöihin, vauvan hoitoon ja ovat enemmän lasten kanssa heidän omilla ehdoillaan. (Huttunen 2001, 149-150.) Tässä proseminaarityössä haastattelen yksilöhaastatteluin äitejä, joiden puolisot ovat olleet mukana Jyväskylän seudun Perhe-hankkeen isä-lapsitoiminnassa. Äitien näkemyksiä isyydestä on näkökulma, josta isyyttä on harvoin lähestytty. Esim. Sevón ja Huttunen (2004, 133) ovat tutkineet nuorten parien vanhemmaksi tuloa siten, että miesten isäksi tuloa kuvailevat isien lisäksi myös äidit. He toteavat, että näin havainnollistetaan sitä, että perhe-elämän ilmiöt ovat vain harvoin yhtä henkilöä koskettavia ja näin saadaan paremmin esiin myös sukupuolisuuden merkitys. Tämän tutkimuksen pääkysymyksenä on: mitä merkitystä isien isä-lapsitoimintaan osallistumisella on isyydelle äidin näkökulmasta? Tutkimuskysymyksen alakysymyksiä ovat, millainen on isän rooli perheen arjessa? Mitä syitä on isä-lapsitoimintaan lähtemiselle ja mitä seurausta isä-lapsitoiminnassa käymisestä on ollut perheen arjessa? Lisäksi selvitän äitien toivomuksia isälapsitoiminnasta. Tutkimuksen isä-lapsiryhmät, nimeltään Isä-Pappa-Dad-ryhmät tai iskänillat, ovat osa Jyväskylän seudun Perhe-hankkeesesen kuuluvaa isätoimintaa. Isätoimintaan kuuluvat myös erilaiset tapahtumat ja retket. Perhe-hanke on perustettu lapsiperheiden hyvinvointia edistäväksi kumppanuushankkeeksi heinäkuussa 2005 ja toimii Jyväskylän, Jyväskylän maalaiskunnan, Laukaan ja Muuramen alueella. Isätoiminnan tavoitteena on tukea isän asemaa perheessä ja yhteiskunnassa sekä tuoda esille isyyden merkitystä. Tavoitteina on vahvistaa isien osallisuutta perheen arjessa ja saada isyyttä ja sen merkitystä laajemmin esille. (Kemppainen 2007, 18.) PAGE 4

2 ISÄN ROOLI MUUTOKSESSA 2.1 Perinteinen isyys, pehmoisyys ja uusi isyys Isä on tullut esiin kehitys- ja perhepsykologisessa tutkimuksessa 50- ja 60-luvulla. Tutkimuksissa keskityttiin tuolloin isän puuttumisen ja poissaolon vaikutuksiin lapsen kehityksessä. Sittemmin isyyteen kohdistuneet tutkimukset ovat laajentuneet huomattavasti, samoin kuin käsitykset isyydestä ja miehisyydestä. Alettiin nähdä isänä olemisen eri muotoja, isyyden eri puolia ja isyyteen sitoutumisen aste- ja vivahde eroja. (Huttunen 1994, 47.) Isyyskäsityksiin on vaikuttanut myös yhteiskunnallinen kehitys: naisten koulutustason kohoaminen ja vaativammat työtehtävät, tasa-arvokeskustelun näkyminen työelämässä ja perhepolitiikassa sekä yleisen tasa-arvoajattelun ja -tietoisuuden lisääntyminen. (Huttunen 1994, 47.) Vuoren (2004, 29, 49) mukaan isyyden mallit ja ihanteet ovat myöskin suhteessa siihen kuinka äitiys ymmärretään. Äitiyttä on pidetty enemmän yhteiskunnallisena tehtävänä, sen sijaan isyyttä enemmänkin miehen henkilökohtaisena valintana. Suomessa varsinainen isäboomi alkoi 80-luvulla, jolloin asetettiin vastakkain perinteinen isyys ja ns. pehmoisyys (Huttunen 1994, 47). Sinkkonen (1998, 18-38) toteaa, että perinteisessä isyydessä isän tehtävänä oli ansaita rahaa. Perinteisen isän rooliin liitetään ankaruus ja kuri, emotionaalinen etäisyys lapsista ja vaimosta sekä epätasa-arvoinen kasvatusvastuun ja kotitöiden jakaminen. Pehmoisyydestä puhuttaessa tarkoitetaan sen sijaan isää, joka on alusta alkaen mukana vauvanhoidossa, osallistuu kaikkiin kotitöihin ja viettää paljon aikaa lasten kanssa. Pehmoisäkeskustelun lisäksi on alettu puhua myös uudesta isyydestä. Pehmoisyys ilmeni keskusteluissa aiemmin, 80-luvulla, kun uusi isyys -keskustelu on alkanut 90-luvulta lähtien. Esimerkiksi Huttusen (2001, 171) mukaan uudesta isyydestä tutkijat ovat puhuneet jo yli kymmenen vuotta (esim. LaRossa 1988; Pleck 1989). PAGE 5

Uusi isyys tarkoittaa uudenlaista näkökulmaa isyyteen, jossa lapsenhoito nähdään hoitotyönä, eikä vain naisille kuuluvana biologisesti ohjautuvana toimintana. Hoitotyö opitaan, kuten mikä tahansa työ ja siihen harjaannutaan vähitellen. Myös isä voi täydellisesti oppia vastaamaan lapsen tarpeisiin, eikä hoidon ja hoivan jakamiselle äidin kanssa ole todellisia esteitä. Äidin hoivan rinnalla voidaan siten puhua myös isän hoivasta. Vanhassa perinteessä kiinteämpi isyys alkoi vasta lapsen oppiessa kävelemään ja puhumaan, jolloin isät ovat jääneet vaille syviä hoivakokemuksia ja lapset vaille isän hoivaa. Uudelle isyydelle käytetään myös sisällöllisempää ilmausta generatiivinen isyys. (ks. luku 2.2) (Huttunen 2001, 171-172.) Isyyttä voidaan hahmottaa esimerkiksi erilaisten elävässä elämässä näkyvien isänä olemisen tyylien kautta. Voidaan puhua esimerkiksi ohenevasta tai vahvistuvasta isyydestä. Oheneva isyys Nykyaika on tuonut perinteisen isän mallin rinnalle sitoutuneen isän, mutta myös aiempaa ohuemman isyyden mahdollisuuden. Oheneva tai sen vastakohtana vahvistuva isyys tarkoittavat sekä elävässä elämässä näkyvää isänä olemisen tyyliä tai ajattelutapaa tai hahmottamismallia. Oheneva isyys tarkoittaa isyyden kapenemista pelkäksi biologiseksi isyydeksi, jolloin isyys ei kasva psykologiseksi isyydeksi. Näin voi käydä heti lapsen syntymän jälkeen, jos parisuhde päättyy, mutta myös tavallisessa ydinperheessä. Tällöin on kyse vastuun välttelemisestä ja välinpitämättömyydestä. Isän ja lapsen suhde jää ohueksi ja etäiseksi. (Huttunen, 158-160.) Isä voi olla myös niukalti isä: mies lähtee toteuttamaan isyyttään, mutta isyys ei yllä psykologiseen tai sosiaaliseen isyyteen asti. Näin voi käydä nykyperheiden moninaisten asumisjärjestelyjen takia, jos isä ja lapsi asuvat erillään. Niukka isyys tuotetaan avo- ja avioerojen kautta. Tavallisissa ydinperheissä kuitenkaan kaikki kiireiset ja fyysisesti poissaolevat isät eivät välttämättä ole niukalti isiä, jos he ovat mukana tärkeissä perhetilanteissa ja antavat aikaa lapsilleen. Isä voi olla myös laiminlyövä isä, joka on yksi isyyden vaikeimmista puheenaiheista. Isä on kotona, mutta ei ole perheenjäsentensä käytettävissä. Monet katuvat tätä myöhemmin sanoen: miksi en ollut enemmän lasteni kanssa kun heidän lapsuutensa meni niin nopeasti ohi. Tasapainoinen isätön lapsuus voi olla kuitenkin parempi vaihtoehto kuin huono isällinen. (Huttunen 2001, 158-160.) PAGE 6

Vahvistuva isyys Vahvistuva tai voimistuva isyys puolestaan tarkoittaa isyyteen laaja-alaisesti sitoutumista, niin että se näkyy hänen arvovalinnoissaan, arkitoiminnassaan ja ajankäytössään. Myös vahvistuvassa isyydessä on havaittavissa erilaisia painotuksia. Isä voi olla avustava-, osallistuva- tai hoivaava isä. (Huttunen 2001, 164-168.) Avustavasta isästä alettiin puhua 70-luvulla, kun yhteiskunta kaupungistui: lapsiperheet muuttivat asutuskeskuksiin ja maaseudun miesten työt hävisivät olemasta. Miesten jatkaminen perinteisessä isän roolissa heikkeni. Kun äiti siirtyi kokopäiväiseen ansiotyöhön, isä joutui tuuraamaan äitiä lastenhoidossa ja ruuanlaitossa. Kummankaan, miehen tai naisen tarkoitus ei ollut kajota miehen ja naisen rooleihin, vaan roolien muutosta selitettiin olosuhteiden pakolla. Vastuullinen vanhemmuus jäi kuitenkin äidille ja isä ajatteli kotityöt edelleen naiselle kuuluvana. Isä oli kuitenkin perinteistä isää osallistuvampi ja läsnäolevampi ja isyyttä siinä mielessä vahvistava. Avustava isä ajattelee, että kotityöt, esimerkiksi ruuanlaitto, on lahja tai projekti joilla on alku ja loppu. (Huttunen 2001, 164-168.) Huttunen (2001, 164-168) muistuttaa, että lapsen kanssa oleminen ei ole projekti, vaan samat pikkuaskareet tulevat tehtäviksi aina uudelleen ja uudelleen. Olennaista on syrjäsilmällä seuraamisen taito, jolloin oppii havaitsemaan tärkeät huomattavat asiat. Valitettavasti miehet pitävät naisia kuitenkin niin ylivertaisina taitureina, joten miehet helposti lamaantuvat ja passivoituvat onnettomiksi tunareiksi. Eri tavoin asia voisi olla silloin, kun isä viettää aikaa lapsen kanssa kahdestaan. 2.2 Osallistuvan isän roolista jaettuun vanhemmuuteen Osallistuva isä viittaa siihen isänä olemisen tapaan, jota suurpiirteisesti katsoen valtaosa tuoreista isistä toteuttaa. Käytännössä isän laaja-alainen osallistuminen lastenhoitoon ja kasvatukseen on itsestään selvyys. Osallistumisella tarkoitetaan Lambin (1986, 8) mukaan vanhemmuuteen sitoutumista, joka jaetaan kolmeen osa-alueeseen: vuorovaikutukseen, saatavilla oloon ja vastuunottoon. Vuorovaikutus tarkoittaa lapsen ja isän aktiivista ja keskittynyttä yhdessäoloa, jolloin isän huomio on täysin lapsessa: keskustelua, leikkimistä tai pelaamista. Saatavilla-olo tarkoittaa isän kotona tai sen läheisyydessä PAGE 7

olemista, jolloin isä tarvittaessa on lapsen käytettävissä, vaikka huomio voi olla muussa toiminnassa. Vastuunotolla Lamb tarkoittaa sitä, missä määrin isä käyttää aikaansa lapsen asioista huolehtimiseen: pohtii, suunnittelee tai valmistelee lapseen liittyviä asioita, tekee ratkaisuja ja ottaa niistä vastuuta loppuun asti. Esimerkkinä voi olla päivähoitopaikan tai lääkäriajan varaaminen lapselle. Lisäksi joka päivä lapsen kanssa on tehtävä pieniä päätöksiä, jotka edellyttävät vastuunottoa vaikkapa ruokien tai vaatteiden valinnasta ja hankkimisesta. (Huttunen 2001, 168-170.) Osallistuva isän sitoutuminen näkyy vastuunottamisena monenlaisissa lapseen liittyvissä asioissa, joten isyys poikkeaa paljon perinteisestä ja avustavasta isyydestä. Vastuunoton myötä isälle aukeaa ovi lapsen maailmaan, jossa ennen on ollut vain äiti. Sitoutunut isä ei miellä koskaan itseään lapsen vahdiksi tai äidin tuuraajaksi, vaan isyys on hänelle kokoaikaista ja lapsi on hänen mielessään jatkuvasti läsnä. (Huttunen 2001, 168-170.) Kolehmaisen (2004, 99, 103) mukaan isä jäädessään kotiin lapsen kanssa, oppii arvostamaan lastenhoidon vaativuutta, myös huomaamaan ja käsittelemään tunteitaan. Kun isä hoitaa lapsiaan, hänen toimintansa muodostaa jatkumon muiden elämänalueiden kanssa. Miehen isyydesssä näkyy myös aktiivisuus ja toiminnallisuus. Isä usein tuokin itselleen tutut toimintatapansa kodin piiriin hoitaessaan lapsiaan. Hoiva-isyys (generatiivinen isyys) Generatiivisuuden käsite on alun perin peräisin Erik H. Eriksonin sosiaalisen kehityksen teoriasta ja tarkoittaa keskiaikuisuuteen siirtyvän henkilön halua ja kykyä huolehtia seuraavasta, nuoremmasta sukupolvesta. Generatiivinen isyys tarkoittaa isyyttä, joka täyttää lapsen tarpeet. Isä pyrkii luomaan ja saavuttamaan suhteen lapseensa. Generatiivinen isyys on ennemminkin työtä, kuin isän sosiaalinen rooli. Sen lisäksi että isän työhön kuuluu rutiinitehtäviä ja ns. likaista työtä, kuten äidillekin, se tuottaa myös työntekijälleen iloa uudelle sukupolvelle tehdystä merkityksellisestä työstä. Kun ajatellaan isyys työnä - generatiivisena työnä - on isien mahdollisesti helpompaa nähdä työ henkilökohtaisena vastuuna ja kyvykkyytenä huolehtia seuraavasta sukupolvesta. Isyyden ajattelu työnä auttaa myös erkanemaan isän roolin epätietoisuudesta. (Dollahite, Hawkins & Brotherson 1997, 17-23.) PAGE 8

Vanhan ja uuden isyysajattelun eron voinee tähdentää siten, että hoiva-isät arvostavat lastenhoitoa ja naisten töitä niin paljon, että viitsivät myös opetella ne kunnolla. Hoiva-isyyden toteutumisen kannalta tärkeitä ovat seuraavat periaatteet: 1) Kumpikin sitoutuu alusta asti vanhemmuuteen suurin piirtein samalla intensiteetillä ja panoksella: molemmat haluavat tulla vanhemmiksi, vanhempana oloa ei voi korvata muilla suoritteilla (esim. rahalla), molemmat joutuvat luopumaan (harrastukset, oma raha) ja vanhemmuuden tuomaa epämukavuutta jaetaan (univelka, stressi, ikävät tehtävät). 2) Kumpikin on valmis ja kykenevä lähes kaikkiin kodin ja lasten hoidossa eteen tuleviin töihin: molemmat hankkivat lasten ja kodin hoidossa tarvittavaa tietoa ja osaamista. Kumpikin on tyytyväinen toisen työpanokseen. 3) Kumpikin pyrkii aktiivisesti tasapainoon työn ja perheen välillä ja on valmis tekemään konkreetteja järjestelyjä saadakseen aikaa perheelle: työelämään osallistuminen nähdään sekä miehen että naisen oikeudeksi, joskus myös velvollisuudeksi. Kumpikaan ei tee kotiäitiydestä tai isyydestä ammattia vuosikausiksi ja molemmat pyrkivät joustaviin työaikoihin ja käyttämään perhevapaita. 4) Kumpikin on valmis neuvottelemaan jatkuvasti eteen tulevista tilanteista. Kummankin on oltava jatkuvasti ajan tasalla lapsen hoidosta, kummallakaan vanhemmista ei ole kovin suurta oman tekemisen aluetta, jonka vain hän tuntee ja olisi vastuussa, puhumattomuus ja omavaltaiset ratkaisut lapsen hoidossa ovat kiellettyjä. 6) Kumpikin pyrkii kunnioittamaan toisen tietoa ja kokemusta, vaikka ei aina ymmärtäisikään toisen motiiveja ja logiikkaa: ei pyritä opettamaan toista vaan oppimaan toiselta. Tavoitteena on hyödyntää sekä miesten että naisten tapoja hahmottaa hoivaan ja kasvatukseen liittyviä asioita. 7) Kumpikin pyrkii ratkaisemaan erimielisyydet rakentavasti ja on valmis joustamaan. Sooloilu ei ole sallittua lasta koskevissa asioissa, opetellaan sopeutumaan toisen mielipiteeseen tai toisen keksimään ratkaisuun. (Huttunen 2001, 171-176.) Susanna Nummi (2007, 80-86) on kuvannut pro gradu työssään, kuinka hoiva-isyys ilmenee isien ryhmäkeskusteluissa. Tutkimukseen ovat osalllistuneet Jyväskylän seudun Perhe-hankkeen isärundikolmannen (juttuja ja tarinoita) kierroksen keskusteluihin osallistuneet isät, joita on ollut 24. Ainakin osa isistä mieltää itsensä nykypäivän hoiva-isiksi. He tiedostavat muutoksen verrattuna entiseen perinteiseen isän rooliin. Muutos ja hoiva-isyyteen sitoutuminen tulee esille esimerkiksi siten, että isät kertovat tuntevansa riittämättömyyttä vauvan hoidossa: lapsen kanssa vietettävää aikaa ei ole PAGE 9

koskaan tarpeeksi. Isät kokevat myös jäävänsä jostakin paitsi, jos eivät hoida vauvaa. Työn ja hoivaisyyden yhdistäminen voi myös aiheuttaa stressiä. Jossain tapauksissa isän rooli on voittanut työroolin ja isä on päättänyt jäädä kotiin. (Nummi 2007, 80-86.) Jaetun vanhemmuuden periaatteet Hoiva-isyyden perustana on jaettu vanhemmuus. Jaetussa vanhemmuudessa molemmat ottavat yhtälailla vastuuta sekä elannosta että kodin ja lastenhoidosta. Jaetun vanhemmuuden sisäistäminen vaikuttaa myös siihen mitä mies elämältään yleisesti ottaen haluaa. Lapsen vaatima hoivatyö alkaa myöhemmin itsessään tuottaa uutta toimintaa ja syvempää sitoutumista. Pinnallisempi isänä oleminen ei tuota samanlaisia mielihyvän kokemuksia. Hoiva-isyyteen saattaa kuulua myös halu kokeilla rajojaan tai näyttää pystymistään koti-isänä oloon. Kilpailu lapsen kiintymyksestä voi eri asteisena olla mukana jaetussa vanhemmuudessa. Syyt hoiva-isyydelle voivat olla myös eettisesti latautuneita, miehellä on voimakas halu tehdä kaikkensa lähimpiensä hyväksi, varsinkin jos mies näkee äidin uupumuksen. Epäitsekkäänä syynä hoiva-isyydelle voi olla myös tiedot ja uskomukset, joitten mukaan lapsi saa hyviä eväitä tulevalle kehitykselleen. (Huttunen 2001, 75-96, 171-181.) Jaettu vanhemmuus on kohdannut myös muutosvastarintaa. Äiti toimii ydinperhe-isyyden muutoksessa portinvartijana. Jos äiti on kasvanut vahvasti vanhaan työnjakoon esimerkiksi lapsuusperheen mallista johtuen, tuskin nuorella isällä on mahdollisuutta modernisoida isyyttään. Myös neuvolatyöntekijöillä ja synnytyssairaaloiden henkilökunnalla on suuri merkitys tulevan isän ja äidin isyysajatteluun. Ensimmäisten tuntien, päivien ja viikkojen kokemukset muotoilevat isyyttä ratkaisevasti. (Huttunen 2001, 75-96.) Toisaalta viime kädessä perheroolit ratkaisee raha: kummanko vanhemman ansiotuloilla on perheen taloudelle enemmän merkitystä ja kuinka hyvin vanhemmuus ja työ voidaan yhdistää (Huttunen 2001, 75-96). Valitettavasti jaetun vanhemmuuden ideologian omaksuneet parit putoavat ikään kuin tyhjän päälle isäksi ja äidiksi tultuaan. Heidän näkemyksiään eivät tue perinteitten lisäksi työelämän käytännöt, eivätkä lapsen kehitysteoriat. (Sevón & Huttunen 2004, 163-164.) PAGE 10

3 ISYYS ÄIDIN JA LAPSEN NÄKÖKULMASTA 3.1 Äidit kertovat isyydestä Sevón ja Huttunen (2004, 133-165) ovat haastatelleet vuosina 1999-2001 ensimmäistä kertaa äideiksi ja isiksi tulleita. Haastatellut naiset olivat iältään 21-30-vuotiaita, joista osa haastatteluhetkellä raskaana, ja miehet 28-33-vuotiaita. Heiltä kysyttiin, millaisia isyyskäytäntöjä haastatellut miehet että naiset luovat, muuntavat ja ylläpitävät. Ovatko heidän perhekäytäntönsä samalla sukupuolikäytäntöjä ja miten nämä yksityiset perhekäytännöt ovat vuorovaikutuksessa kulttuuristen kertomusten kanssa? Isyyden alku kuvataan ajan myötä muotoutuvana ja muuttuvana käytäntönä, mutta myös on kiinnitetty huomiota siihen, kuinka puolison äitiys ja suhde mieheen kietoutuu isäksi tuloon. Huttusen ja Sevónin (2004, 141-147) haastatteluissa kerrotaan miehen suhteesta syntymättömään vauvaan. Naiselle kosketus lapseen on ruumiillinen, mies kokee lapsen vain naisen kautta, eläytyen naisen asemaan. Aikaisempi tutkimustieto on yhdenmukaisesti sitä mieltä, että synnytykseen osallistuminen on miehelle suuri kokemus. Myös Huttusen ja Sevónin aineistosta nousi esille, että miehet olivat kokeneet siihen astisen elämänsä hienoimman hetken. Onko synnytys sitten vanhemmuuden jakamisen kannalta oleellinen tapahtuma? Osallistumisesta on tehty riitti, jonka käsikirjoitus sopii niin pehmo, kuin kovis miehisyyteenkin. Synnytykseen osallistuminen ei näin ajatellen olekaan merkittävä tiennäyttäjä tulevaan vanhemmuuden jakamiseen. Haastateltujen kertomuksissa uusiutuvat monet esimerkiksi Kurosen (1995) tutkimuksessa löydetyt käytännöt. Nainen äitinä vastaa vanhemmuudesta ja mies avustaa. Miehen ansiotyö myös oikeuttaa poissaolon. Vastuulliseksi hoivankantajaksi kehittymisen kannalta olisivat kuitenkin juuri ensimmäiset päivät erityisen merkityksellistä aikaa. Ehkä isyysloman pitäisikin alkaa jo heti synnytyksestä? Isyysloma jostakin syystä ymmärretään edelleen täydentävänä lisänä, eikä velvollisuutena ja isäksi tuloon kuuluvana. (Sevón & Huttunen 2004, 141-147.) Aineiston äideille oli tyypillistä, että he kannattivat tasa-arvoista vanhemmuutta. Raskaus- ja odotusaika merkitsi heille puolisoita yhdistävää ja parisuhdetta syventävää aikaa. Vanhemmuuden jakaminen miehen kanssa oli tärkeää. Aineistosta nousee esille miesten säästäminen, äitiys ja isyys eivät asetu samalle viivalle. Koska mies käy ansiotyössä, hänen ajatellaan olevan väsyneempi ja PAGE 11

enemmän lepoa tarvitseva kuin kotona vauvaa hoitava äiti. Tähän sukupuolten työnjakoa erillistävään prosessiin voi liittyä myös miehen asennoituminen vauvan hoitoon, kotitöihin ja äidin rooliin. Vanhemmuuden sukupuolistumista kiihdyttää isän tai äidin ihannoiva asennoituminen kotiäitikulttuuriin tai miehen liittäminen tiiviisti ansiotyön tekoon. (Sevón & Huttunen 2004, 133-165.) Sevón ja Huttusen (2004, 133-165) mukaan äiti voi myös tietoisesti ottaa etäisyyttä korvaamattomuuteensa. Näyttäisi siltä, että vanhemmat tottuvat käytäntöihin jo raskausaikana, naiset ottavat päävastuun lasten hoidossa ja miehet huolehtivat taustalla. Saman huomion on tehnyt myöskin Wetherell (1995, 223). Naisten ottaessa päävastuun lapsen hoidossa mies vetäytyy totuttuun sosiaaliseen rooliinsa, aloittaen vaikka remontoinnin taikka keskittyvän työntekoon ja perheen elättäjyyteen. Sevón ja Huttunen (2004, 133-165) puhuvat naisten isyyttämiskäytännöstä: : toisaalta he säästävät isää kaikkein rankimmilta lastenhoitotehtäviltä, toisaalta vetävät isää mukaan lapsen maailmaan. La Rossa ja La Rossa (1981) ovat tehneet huomion, että isät ottavat vastuulleen kaikista näkyvimmät lastenhoito- ja kotityöt, jotka vievät vähiten aikaa ja sitoutumista, jonka jälkeen isät helposti jäävät leikkimään lapsen kanssa. (Wetherell 1995, 223.) Vauvaikäisen lapsen hoito on kulttuurisesti ja olemuksellisesti sukupuolikäytäntö, äitiyskäytäntö. Jos käytäntö halutaan rikkoa, se vaatii molemmilta sukupuolilta tekemistä toisin. Sevón ja Huttusen haastattelemien naisten kerronnassa suurimmat erot ovat siinä kuinka he kertoivat kumppaninsa osallistumisesta ja kuinka he kokivat oman äitiytensä eroavan miehen isyydestä. Äärimmillään äiti oli lapsen elämässä vuorokauden ympäri, isän kiirehtiessä työprojekteissa tai pelatessa tietokonepelejä. Äiti saattoi kokea, ettei hänellä ole minkäänlaista vapaa-aikaa tai aikaa edes omien perustarpeiden huolehtimiseen. Miksi näin tapahtuu, vaikka tasa-arvon puolesta on puhuttu jo vähintään kolme vuosikymmentä? Aineiston perusteella näyttää siltä, että tunteilla ja tunnoilla on suuri merkitys vanhemmuuden sukupuolistumisen prosessissa. (Sevón & Huttunen 2004, 133-165.) 3.2 Isän hoivan merkitys lapselle Huttunen 2001, 187 toteaa uudenlainen isyyden olevan häviävän pieni ilmiö, jos sitä ajatellaan maailmanlaajuisesti. Käsite uudesta isästä tunnetaan Pohjoismaiden ulkopuolella ehkä Yhdysvalloissa, Kanadassa, Australiassa, Uudessa Seelannissa, Brittein saarilla ja Keski-Euroopan PAGE 12

joillakin alueilla. Kuitenkin, kun isä sitoutuu osallistuvaa isää vakavammin isyyteensä, lapset hyötyvät isästä monin eri tavoin. Pojalla on yllin kyllin samaistumispintaa mieheen ja miehisyyteen kun isä on lähellä ja tyttö voi turvallisin mielin tehdä tuttavuutta miesten maailmaan isän välityksellä. Kun on tutkittu enemmän lastenhoitoon osallistuneiden isien lapsia, tulokset kertovat että lapset osoittavat myös keskimääräistä useammin hoivaavuutta, vastuullisuutta, myötätuntoisuutta ja empaattisuutta. (Pruett 1993; Pruett & Litzenberger 1992). Osallistuvien isien pojilla on havaittu poikien keskitasoon verrattuna enemmän sosiaalista taitavuutta, itsenäisyyttä ja pitkäjänteisyyttä (Radin 1988; Santrock & Warshak 1979). Varsinkin tytöillä korostuu koulumenestys, urahakuisuus sekä parisuhteessa onnistuminen. Tuloksissa huomio kiinnittyy etenkin siihen, että hoitavasta isästä hyödytään juuri niillä kehityksen osa-alueilla, jotka ovat sukupuolelle tyypillisiä ongelma-alueita, esimerkiksi poikien sosiaalisten taitojen kehittymättömyys. Pleckin (1997) tutkimusten mukaan isä-lapsisuhteelle oli ominaista, että isät näyttivät viettävän enemmän aikaa poikien kuin tyttöjen kanssa. Tämä ero tulee esille lasten varttuessa. Isien osallistuminen lasten kanssa yhdessäoloon lisääntyy lasten kasvaessa. (Fuligni & Brooks-Gunn 2004, 343). Joissakin tutkimuksissa on myös huomattu, että perheissä, joissa on useampia lapsia, isät viettävät enemmän aikaansa vanhimpien lasten kanssa. Siihen, kuinka isä osallistuu on vaikutusta isän luonteenpiirteillä, koulutustaustalla, ammatilla, tuloilla ja osallistumisella nuorempien lasten hoitoon. Myös äidin luonteenpiirteet vaikuttavat isän osallistumisen määrään. Isät osallistuvat enemmän lastenhoitoon silloin, kun äidit käyvät työssä. (Fuligni & Brooks-Gunn 2004, 343). Rob Palkowitz (1997) on tarkentanut Lambin jaottelua vanhemmuuteen sitoutumisesta ja tehnyt listan asioista, joitten avulla voi testata isyyttään käytännön elämässä. Isyys näkyy seuraavissa asioissa: Lapsen kanssa keskustelu, opettaminen ja ohjaaminen kahdenkeskisissä vuorovaikutustilanteissa, yhteiset harrastukset ja vapaa-ajan kiinnostuksen kohteet, hankinnat ja lapsen asioista huolehtiminen, hoivan, suojelun ja emotionaalisen tuen antaminen lapselle, huomion kiinnittäminen ja huomion osoittaminen lapselle, lapsen silmälläpito lapsen läsnä ollessa ja lapsen ajatteleminen hänen poissaollessaan, käytettävissä oleminen ja lasta koskeva suunnittelu. (Huttunen 2001, 170.) Paitsi miehelle itselleen, hoitavasta tavasta toteuttaa isyyttä on hyötyä myös lapsille, niin tytöille kuin pojillekin. Kummallekin sukupuolelle on tulevaisuuden kannalta tärkeää kohdata miehinen hoiva, PAGE 13

luoda siitä mielikuva itselleen ja oppia olemaan sen kohteena. Yleisesti ottaen kirjallisuudessa suhtaudutaan myönteisesti isän hoivaan, mutta myös vastakkaisia ääniä esiintyy. Esimerkiksi Erna Furman (1993, 58) toteaa, kuinka voi tapahtua jos isä on äitiä hoivaavampi vanhempi. Menetetään mahdollisuus erityiseen toisenlaiseen ihmissuhteeseen. Lapsen täytyy kaksinkertaisesti kasvaa irti tyydytyksestä ja hänellä on vähemmän intoa uudella tavalla tyydyttäviin suhteisiin, koska erityinen suhde isään ei ole tasoittamassa niille tietä. Huttunen kysyykin, eikö ole itsestään selvää, että läheisessä suhteessa lapseen saa sekä hänen vihansa että rakkautensa ja miksi isää pitäisi tältä varjella? Isä ja äiti eivät voi olla toistensa klooneja, sillä sukupuolisuus ei katoa minnekään lastenhoidon myötä. Huttusen tutkimushavaintojen perusteella monet miehet päinvastoin pitävät hoitavana isänä olemistaan oman miehisyytensä kannalta merkittävänä. (Huttunen 2001, 182-193.) Samoilla linjoilla on myös Kolehmainen (2004, 107): osallistuminen voi toimia miehekkäiden toimintatapojen lujittajana. Niin sanottua uutta isyyttä voi siis toteuttaa myös varsin perinteisellä tavalla; lähteä vaikka pelaamaan pallopelejä tai korjaamalla yhdessä autoa. Isyys voi joskus myös olla hukassa. Syynä voi olla lähes totaalinen valmistautumattomuus vanhemmaksi tuloon ja lapsena opitut vastuullisesta isyydestä kaukana olevat mallit. Jos mies tässä kriittisessä vaiheessa saisi asiantuntevaa opastusta ja tukea hoitavaan isyyteen, hyvin todennäköisesti hän löytää itsestään uusia empaattisia puolia ja vanhemmuudessa tarvittavaa vastuullisuutta. (Huttunen 2001, 182-193.) Kauhasen (1998, 33, 62) tutkimuksessa on selvitetty, millainen merkitys isän roolilla ja isyydellä on miehille itselleen. Tutkimuksessa on haastateltu kymmentä itäsuomalaista nuorehkoa miestä, jotka ovat pienten lasten isiä. Isät toteavat, että isän ja lapsen välisen suhteen syntyminen vaatii aikaa ja vaivaa. He kokevat tärkeänä lasten kanssa mahdollisimman monipuolisen yhdessäolon. Miehet ovat huomanneet, että lasten kanssa osallistuminen kasvattaa myös henkisesti heitä itseään. Isän auktoriteetti suhteessa lapseen muotoutuu parhaiten isän ja lapsen välisessä vuorovaikutuksessa, jolloin lapsi aidosti oppii kunnioittamaan isäänsä ja hänen mielipiteitään. Miehet kaipaavat lisää tasa-arvokeskustelua miesten asemasta ja siitä, millä tavoin lasten- ja kodinhoitoon pitäisi osallistua. Tällainen keskustelu voisi auttaa heitä löytämään oman roolinsa ja paikkansa perheessä. (Kauhanen 1998, 62-65.) PAGE 14

Sinkkosen (1998, 69-70) mielestä on kuitenkin vaikeaa sanoa, missä määrin tavallinen mies on valmis lähtemään isäryhmään keskustelemaan omasta ja lapsen elämästä. On kuitenkin tärkeää pohtia miehen tukiverkostoa. Valitettavasti usein monet isät jäävät yksin, sillä yhteisyys vaatii monesti jotain toimintaa. 4 ISÄ-LAPSITOIMINTA 4.1 Järjestöt isätoiminnan käynnistäjinä 1980-lukua pidetään isän vuosikymmenenä monesta eri syystä. Mannerheimin lastensuojeluliitto, Väestöliitto ja muutamat muut kansalaisjärjestöt järjestivät mies 2000-kampanjan, jonka teemaksi tuli isyys. Miehiä patisteltiin myönteisin tavoin mukaan lasten kasvatukseen, kotitöihin ja vastuun jakamiseen perheestä. Myös lainsäädännössä mahdollistettiin vuonna 1985 isien jääminen kotiin äidin pidettyä äitiysvapaansa. (Vuori 2004, 47.) Kuitenkin ydinperheen vanhaa roolijakoa pidetään vieläkin piilossa olevana normina esimerkiksi vanhemmuuden tukitoimia suunniteltaessa sosiaali- ja terveystoimessa. Isälle helposti silloin sälytetään välineellinen rooli, jota mielellään tuetaan silloin, kun perhe on tuen tarpeessa. Isän ei oleteta myöskään olevan samankaltaisen emotionaalisen tuen tarpeessa kuin äidin. Toisaalta juuri isyyttä uudistavaa ideointia on tullut näiltä samoilta tahoilta, kuten neuvolatoiminnasta. Esimerkiksi 1970-80 lukujen taitteessa käynnistyi Operaatio Perhe, jonka tavoitteena oli muokata asennoitumista myönteisemmäksi isien synnytykseen osallistumiselle. Tänä päivänä isien osallistumista synnytykseen pidetään luonnollisena asiana. (Huttunen 2001, 79-80.) 4.2 Isät tarvitsevat ryhmää Julkisen keskustelun ohella tarvitaan nimenomaan isien yksityistä keskustelua isyydestä: isänä olemisen iloista ja suruista. Isille ei ole ollut mitään vastaavaa ryhmätapaamismuotoa tarjolla samoin kuin äideille. Kulttuuristamme puuttuu perinne, että miehet keskustelisivat isänä olemisesta keskenään, sen kummemmin kuin vanhempi sukupolvi perheessä opastaisi nuorempaa. Miehillä on kuitenkin valtavasti tukahdutettua puhumisen tarvetta. Isyyteensä vakavasti ja vastuullisesti suhtautuva isä on tänä päivänä aika yksinäinen. Perhevalmennus on enemmistölle ainoa isyyteen valmentava taho. PAGE 15

Varsinaisesti isyyteen valmentamisesta voidaan puhua vasta, kun perhevalmennuksen yhteyteen tai miehille on suunniteltu omia isäryhmiään, jotka kokoontuvat oman suunnitelmansa mukaisesti. (Huttunen 2001, 209-210.) Komulaisen ja Sipiläisen pro-gradu työssä (1999, 78-80) on haastateltu kahdeksaa perhevalmennuksen isäryhmään osallistuvaa miestä. Isät ovat joko odottavia tai juuri ensimmäisen lapsensa saaneita, suurin osa oli 29-31-vuotiaita. Kenelläkään ei ollut kovin syvällisiä tarkoitusperiä osallistua ryhmään, kuitenkin ryhmää arvostettiin ja pidettiin tärkeänä. Osallistumispäätökseen vaikutti suurimpana syynä huoli puolison hyvinvoinnista. Isät pitivät hyvänä asiana ajatusten vaihtoa muitten kanssa ja kokivat keskustelut luonnollisina, mukavina ja tärkeinä. Käsitykset siitä, että miehille pitäisi olla koko ajan jotain konkreettista tekemistä, jotta keskustelua syntyisi, eivät tämän ryhmän kohdalla pitäneet paikkaansa. Ryhmän pieni koko on kuitenkin tärkeää keskustelujen onnistumiselle. Samoin toteavat myös Säävälä, Keinänen & Vainio (2001, 25): Suomalainen mies kyllä puhuu, kunhan ryhmätilanne on turvallinen. Komulainen ja Sipiläisen (1999, 80, 83) mukaan isäryhmän suurin merkitys näkyy arkipäivän elämänhallinnassa. Ryhmässä saatujen tietojen ja keskustelujen kautta saatiin konkreettista tukea eteentuleviin ongelmiin. Kaikki isät eivät kuitenkaan halua keskustelua tai neuvoja. Esim. Kauhasen (1998, 62), haastattelemat kymmenen miestä eivät halua erityisesti neuvoja lastenhoitoon tai kasvatukseen liittyvissä asioissa. Miehet vakuuttelivat kyllä pärjäävänsä lastensa kanssa itsekin ja löytävänsä omat tapansa selviytyä arjesta. Vaikka vanhemmuus koetaan haastavaksi ja vaativaksi, siitä halutaan antaa ulkopuolisille ongelmaton kuva. Yhdysvalloissa on tutkittu ohjattujen isäryhmien toimintaperiaatteita. Tavoitteena on luoda läheinen suhde lapsen kanssa, sillä todellisuudessa isät eivät useinkaan tiedä kuinka lapsia hoivataan. Isän ja lapsen väliseen suhteeseen keskittymällä luodaan isälle toinen mahdollisuus kehittää taitoja, jotka eivät ole kehittyneet heidän nuoruusvuosinaan. Ryhmäohjaajat koettavat tavoittaa isät henkilökohtaisesti osallistumaan ryhmiin ja on tärkeää mennä isien luokse, heille tuttuun ympäristöön. Työntekijät ottavat huomioon jokaisen isän ainutlaatuisen taustan, tarpeet ja vahvuudet. Ryhmään osallistumisen aluksi jokainen ryhmäläinen haastatellaan. Isien kanssa luodaan miellyttävät toimintatavat: aktiviteetit ja aihepiirit, jotka isiä itseään kiinnostavat. Tämä on tärkeää, sillä monet isät aluksi vierastavat isäryhmiä. PAGE 16

Toimintaan voi kuulua esim. isien ja lasten yhteisiä kalaretkiä tai pelejä. Työntekijät myöskin tunnistavat ne positiiviset seikat, jotka isät tuovat vanhemmuuteen. Perheiden erilaisuus, kulttuurit ja ympäristöt, jotka vaikuttavat vanhemmuuteen, otetaan huomioon. Työntekijöiden tulee ottaa myös huomioon naisena olemiseen liittyvät odotukset ja asenteet: isä vastaanottaa ihastelua vaihdettuaan vaipat kerran, kun taas nainen vaihtaa lukemattomia vaippoja ilman että se herättää huomiota. Työntekijöiden toiminta isien kanssa on myös eettistä: kaikkia isiä voidaan kannustaa hyvään isyyteen tunnistamalla, että hyvään isyyteen kehittyminen on prosessi, eikä täydellistä isän roolia ole. (Palm 1997, 176-182.) Samansuuntaisesti toteavat myös Säävälä ym. (2001, 25-30): Isäryhmien tehtävänä on tukea ja rohkaista isiä löytämään oma tapansa toimia isänä. Keskeistä on vahvistaa isien uskoa ja luottamusta omaan selviämiseen. Suhteessa toisiin vertaisiin isiin on mahdollista oppia uusia toimintatapoja, saada tukea isänä toimimiselle. Äidin ollessa paikalla isät myös passivoituvat helposti, eikä isä saa tilaisuutta olla vastuussa lapsesta. Lisäksi on mahdollista keskustella aroista asioista ilman äidin läsnäoloa. 5 TUTKIMUSTEHTÄVÄ Tämän tutkimuksen pääkysymyksenä on: mitä merkitystä isien isä-lapsitoimintaan osallistumisella on isyydelle äidin näkökulmasta? Tutkimuskysymyksen alakysymyksiä ovat: 1) Millainen on isän rooli perheen arjessa? 2) Mitä syitä on isä-lapsitoimintaan lähtemiselle? 3) Mitä seurausta isä-lapsitoiminnassa käymisestä on ollut perheen arjessa? 4) Millaisia toiveita äidit esittävät isä-lapsitoiminnasta? Tutkimuksen aihepiirin sain Jyväskylän-seudun Perhe-hankkeesta. Koska äiti on toinen hyvin keskeinen toimija perheen arjessa ja äitiys ja isyys kietoutuvat hyvin lähelle toisiaan, halusin tutkia isyyttä äidin näkökulmasta. Tutkimuksessa selvitetään ensin äitien ajatuksia miehestään isänä perheessä. Onko haastateltujen perheiden isän rooli osallistuva, niin kuin taustateorian valossa voisi tämän päivän perheissä olettaa olevan? Äitien näkemykset isyydestä luovat taustaa isä-lapsitoimintaan PAGE 17

osallistumiselle ja sen merkityksen hahmottamiselle. Tavoitteena on selvittää, näkyykö isälapsitoiminnan merkitys isänä olemiselle perheen arjessa, jos näkyy, millä tavoin? 6 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS 6.1 Jyväskylän seudun Perhe-hankkeen isätoiminta Jyväskylän seudun Perhe-hanke on perustettu lapsiperheiden hyvinvointia edistäväksi kumppanuushankkeeksi heinäkuussa 2005. Kumppanuus toteutuu perhepalveluverkostoissa: esimerkiksi seurakunnan, julkisena ja kolmannen sektorin yhteistyönä sekä vanhempien, vapaaehtoisten ja ammattilaisten välillä. Kumppanuuden avulla on toteutettu uusia ryhmätoimintoja, jotka kehittävät yhteisöllisyyttä asuinalueella ja joihin on matala kynnys osallistua. (Jyväskylän seudun Perhe-hankkeen kotisivut, 30.10.2007). Perhe-hankkeen tavoitteena on rakentaa paikallisella tasolla toimiva perhepalveluverkosto. Hankkeen avulla uudistetaan toimintakulttuuria ja toimintatapoja mm. ennaltaehkäisevää työtä ja yhteistyötä lapsiperheiden varhaisessa auttamisessa. Myös perheiden luonnollisia verkostoja ja omatoimisuutta tuetaan. Lähtökohtana palveluverkoston rakentamisessa on perheiden elämän ja arjen hyödyntäminen. Perhe-hankkeen tavoitteita ovat: Turvata lapsen terve kasvu ja kehitys, lisätä perheiden hyvinvointia, vahvistaa vanhemmuutta, tukea lasten ja vanhempien, myös isien osallisuutta perheen arjessa, tarjota vertaistuen ja verkostoitumisen mahdollisuuksia, tukea yhteisöllisyyden kehittymistä asuinalueilla sekä kehittää varhaisen, matalan kynnyksen tuen muotoja lapsiperheille. (Jyväskylän seudun Perhe-hankkeen kotisivut, 30.10.2007). Isätoiminta on yksi Perhe-hankkeen toimintamuodoista. Siihen sisältyy muun muassa vertaisryhmiä, yksittäisiä tapahtumia ja tapahtumasarjoja. Isä-Pappa-Dad iskänillat ovat alkaneet vuonna 2003 MLL:n Keski-Suomen piirin Perhetalo-hankkeen aloittamana. Vuoden 2006 alusta myös Jyväskylän seudun Perhe hanke on ollut kumppanina toiminnan järjestämisessä. Iskänillat ovat miesten ja lasten kohtaamispaikka, jossa olennaista on yhdessä lasten kanssa tekeminen ja oleminen. Toimintaan kuuluu liikuntaa, leikkiä, laulua ja käsillä tekemistä. (Kemppainen 2006, 18.) PAGE 18

Isä-Pappa-Dad -toiminnan tarkoituksena on tukea koko perheen jaksamista arjessa. Iskänillat tukevat isyyttä ja lisäävät lasten ja isien välistä vuorovaikutusta. Perheiltä kerätyn palautteen mukaan iskänillat tulivat osaksi koko perheen viikko-ohjelmaa. Iskänilloissa oli sekä vakituisesti että ajoittain toimintaan osallistuvia isiä. (Kemppainen 2006, 18.) Jyväskylän seudun Perhe-hankeen aikana on toiminut viikoittain kolme alle kouluikäisille lapsilleen ja heidän isilleen tarkoitettua ryhmää. Kaksi ryhmää on kokoontunut Jyväskylässä: Yrttisuon perhepuistossa ja MLL:n perhekeskuksessa Tourutuvalla. Muuramessa kokoontuu oma ryhmä perhekeskus Leikarissa. Tourutuvalla ja Leikarissa toiminta on alkanut syyskuussa 2006 ja Yrttisuolla on kokoonnuttu vuodesta 2003 alkaen. Isä-lapsiryhmät ovat keränneet keskimäärin 8 isää ja 10 lasta tapaamisiin viikoittain. (Myllyaho 10.12.2007.) Ryhmien kokoontumiset on pyritty rakentamaan isien toiveitten mukaisesti. Pääpaino toiminnalla on ollut kuitenkin yhdessä ololla ja tekemisellä lasten ja toisten isien kanssa, isien ja lasten välisten vuorovaikutussuhteiden lujittamisella ja mahdollisuudessa tutustua samassa elämäntilanteessa oleviin perheisiin. Myös äidillä on mahdollisuus saada omaa aikaa isien ja lasten osallistuessa toimintaan. Syksyllä 2007 isiltä on kysytty, mitä asioita he kokevat toiminnassa hyvänä. Sellaisia ovat mm: muiden isien tapaaminen, uusien tuttavuuksien solmiminen, yhteinen juttu isälle ja lapselle, yleinen ilmapiiri, vapaamuotoinen paineeton oleskelu lapsen kanssa, rento meininki, retket sekä mahdollisuus vertaistukeen. Hyötyinä perheelle isät näkevät seuraavia asioita: äiti saa mahdollisuuden vapaa-iltaan ja kotona hoidettavalla lapsella on mahdollisuus nähdä muita lapsia. Työssäkäyvälle isälle on mahdollisuus olla lapsen kanssa kahden, joka vahvistaa isä-lapsisuhdetta sekä on mahdollista nähdä muiden isien toimintamalleja. Isä-kontaktit helpottavat myös parisuhdetta, koska voi jutella miesporukalla, mistä kenkä puristaa. (Myllyaho 10.12.2007.) 6.2 Tutkimusmenetelmä Tutkimusmenetelmäksi valitsin haastattelun. Haastattelu on luonnollinen metodi silloin, kun haluamme kuulla ihmisten mielipiteitä, kerätä tietoa, käsityksiä, uskomuksia tai kun haluamme ymmärtää ihmisten toimintaa. Yleensä tutkija ryhtyy haastatteluun saadakseen esiin haastateltavien näkemyksiä, kokemuksia tai puhetapaa. (Hirsjärvi & Hurme 2001, 11-12; Ruusuvuori & Tiittula 2005, 13.) PAGE 19

Haastattelua voidaan käyttää silloin, kun kysymyksessä on vähän kartoitettu alue ja tutkijan on vaikea tietää vastausten suuntia tai kun halutaan sijoittaa haastateltavan puhe johonkin laajempaan kontekstiin. Lisäksi haastattelu on hyvä menetelmä silloin, kun halutaan selventää tai syventää vastauksia. (Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 2004, 194-195; Hirsjärvi & Hurme 2001, 14, 35.) Valitsin haastattelun tämän tutkimuksen tutkimusmenetelmäksi juuri siksi, että aiheesta ei juuri ole aiempaa tietoa tästä näkökulmasta tutkittuna. Halusin tietää, mitä merkityksiä äidit antavat isyydelle ja isä-lapsitoiminnalle eli saada esiin äitien näkemyksiä ja omia kokemuksia aiheesta. Haastattelemalla äitien yksilölliset kokemusmaailmat heille hyvin läheisestä aiheesta pääsevät parhaiten esille. Hirsjärvi ym. (2004, 199) toteavat, että haastattelu voidaan toteuttaa yksilö- pari- tai ryhmähaastatteluna. Tavan valinta riippuu siitä, keitä haastateltavat ovat ja mikä on tutkimuksen aihe. Tässä tutkimuksessa toteutin haastattelut yksilöhaastatteluna, sillä en halunnut haastateltavien vaikuttavan toistensa mielipiteisiin. Ehkä tutkittavat olisivat myös arastelleet vapaata kertomista siitä, millainen isän rooli heillä kotona on. Haastattelumenetelmäksi valitsin teemahaastattelun. Teemahaastattelu, myös nimeltään puolistrukturoitu haastattelu, etenee yksityiskohtaisten kysymysten sijaan tiettyjen keskeisten teemojen varassa. Teemahaastattelu ottaa huomioon sen, että ihmisten tulkinnat asioista ja heidän asioille antamansa merkitykset ovat keskeisiä samoin kuin se, että merkitykset syntyvät vuorovaikutuksessa. Teemat ovat kaikille haastateltaville samat. (Hirsjärvi & Hurme 2001, 47-48.) Haastatteluteemoista olin tehnyt itselleni mukaan tarkat kysymykset, joita voisin vilkaista haastattelun edetessä muistini tueksi. Haastattelu eteni silti jokainen yksilöllisellä tavallaan. Aloitin kysymällä avoimen kysymyksen: jonka jälkeen saatoin esittää tarkentavia kysymyksiä esimerkiksi isän roolista, jos avoimemman kysymyksen kautta se ei tullut esille. Teemahaastattelussa ei laadita yksityiskohtaista kysymysluetteloa, vaan teema-alueluettelo. Teemaalueet edustavat tutkimuksen teoreettisten pääkäsitteiden spesifioituja alakäsitteitä tai -luokkia. Teemaalueet ovat siten tutkimusongelmia yksityiskohtaisempia, pelkistettyjä luetteloita. Niihin alueisiin kysymykset haastattelussa varsinaisesti kohdistuvat. Kysymykset tarkentuvat haastattelutilanteessa. Se, miten joku ilmiö konkretisoituu tutkittavan maailmassa ja ajatuksissa riippuu juuri tutkittavasta. PAGE 20

Teema-alueiden tulisi olla niin väljiä, että tutkittavan ilmiön moninainen rikkaus pääsee esille. (Hirsjärvi & Hurme 2001, 66-67.) Jaoin isä-lapsitoiminnan merkityksen kolmeen alaluokkaan, jotka ovat samat kuin tutkimuskysymyksenikin: isä-lapsitoimintaan lähtemisen syihin, seurauksiin ja isyyteen arjessa. Koska isä-lapsitoiminnan tavoitteena on tukea perheen jaksamista arjessa, liittyy yksi haastatteluteema siksi tähän. Lisäksi isyys arjessa auttaa hahmottamaan kahta muuta haastatteluteemaa: isä-lapsitoimintaan lähtemisen syitä ja seurauksia. Isä arjessa -teema oikeastaan kietoutuu kolmeen muuhun teemaan. Haastattelun lopulla tuntui luontevalta ottaa yksi teema lisää, joka oli äitien toivomukset isälapsitoiminnasta. Laadin itselleni muistin tueksi listan konkreettisia kysymyksiä teemojen alle. Viimeistä haastattelua tehdessäni en oikeastaan enää tarvinnut listaa tuekseni. Teemoja en käynyt kaikkien kanssa läpi samassa järjestyksessä, sillä jokainen äiti kertoi asioita omalla tavallaan. Haastateltavien riittävä informointi haastattelusta on tärkeää, sillä kaikki haastateltavat eivät aina ole riittävästi perillä haastattelun tarkoituksesta. Haastateltavat voivat myös haluta perua osallistumisensa, poistaa tai täydentää jotakin. Haastateltavalle kannattaa kertoa, että hän voi ottaa tutkijaan yhteyttä jälkikäteen. Haastateltavalle yleensä annetaan kirjallinen seloste, josta löytyvät tutkijan yhteystiedot. (Ruusuvuori & Tiittula 2005, 17-18.) Äitien kanssa sovimme sähköpostitse haastattelusta. Kerroin hieman itsestäni ja tutkimuksen tavoitteesta sekä muistutin vaitiolovelvollisuudestani. Samalla he saivat myös yhteystietoni, jotta voisivat missä tutkimuksen teon vaiheessa tahansa ottaa yhteyttä. 6.3 Aineiston analyysi Kvalitatiivisen aineiston analyysia voidaan tehdä monin tavoin. Tavallista on, että aineistoa analysoidaan jo aineistoa keruun, tulkinnan ja narratiivisen raportoinnin kanssa. (Hirsjärvi & Hurme 2001, 137). PAGE 21

Nauhoittaminen mahdollistaa sen, että haastatteluvuorovaikutuksen kulkua voidaan jälkeenpäin tarkastella ja analysoida. Uudelleenkuuntelu tuo esiin haastattelusta uusia sävyjä, joita ei ensi kuulemalta ole välttämättä huomannut. Analyysia varten nauhoitetut aineistot on muutettava kirjoitettuun muotoon eli litteroitava. (Ruusuvuori & Tiittula 2005, 14-16.) Nauhoittaminen tässä tutkimuksessa onnistui hyvin kännykkään tallennetun nauhoitusohjelman avulla. Tässä tutkimuksessa pyrin litteroimaan haastatteluaineiston mahdollisimman pian haastattelun jälkeen. Huomasin haastatellessani ja litteroidessani jo kiinnittäväni huomiota siihen, miten erilaisia näkökulmia haastateltavat nostivat esille. Tulososiota kirjoitettaessa palasin uudestaan vuorotellen lukemaan aineistoa ja teoriataustaa, sekä lisäsin tarkasteluosioon katkelmia, jotka erityisesti nousivat tuloksista esille. Alasuutari (1993, 23) mukaan laadullinen analyysi koostuu havaintojen pelkistämisestä, jolloin aineistoa tarkastellaan tietystä teoreettisesta näkökulmasta. Alleviivasin aineistoa ja havainnoin sitä samalla muistaen mikä oli alkuperäinen tutkimuskysymykseni ja tutkimuksen teoreettinen kehys. Haastatteluaineistoista voidaan myös tiivistää merkityksiä eli haastateltavan esiin tuomia merkityksiä voidaan pukea lyhyempään sanalliseen muotoon. Kvalitatiivisissa analyyseissa käytetään usein myös merkitysten tulkintaa: tutkija pyrkii löytämään piirteitä, jotka eivät ole suoranaiseesti lausuttu itse haastattelussa. Tuloksena ei ole tekstin tiivistyminen, vaan pikemminkin laajeneminen. Tulkita on mahdollista kun aineisto on ensin luokiteltu. Luokittelun pääkriteerinä on tutkimusongelma. Jos tutkimusongelma on tarkasti rajattu, voivat ongelmat toimia ehdollisina luokkina. Esimerkiksi teemahaastattelun teemat ovat jo alustavia luokkia. (Hirsjärvi & Hurme 2001, 147-149.) Olin jo teemahaastattelumenetelmää valitessani ajatellut, että luokitteluun sopivat samat teemat. Aineiston analysointi alkoi litteroidun aineiston lukemisella. Neljästä haastattelusta litteroitua tekstiä tuli niinkin paljon kuin 50 sivua. Kirjoitin tiivistyksiä jokaisesta haastattelusta erilliselle paperille jokaisen teema-alueen alle. Teema-alueet pysyivät samoina, kuin haastatteluissa läpikäydyt teemat. Tosin paperi täyttyi erillisestä kommentteja -teema-alueesta, jonka alle keräsin kommentteja teemaalueitten ulkopuolelta. Nämä kommentit yhdistyivät luokaksi: äitien toivomuksia isä-lapsitoiminnalle. Paperille syntyi myös tekemiäni tulkintoja aineistosta. Tuloksia kirjoitettaessa palasin aineistoihin uudestaan, jotta löytäisin teema-alueisiin sopivat aineistolainaukset. Tiivistelmistä huomasin PAGE 22

helpommin, kuinka moni äiti oli tuonut samantyylisiä asioita esille ja mitkä asiat nousivat tärkeimpinä esille. Koska haastateltavia äitejä oli vain neljä, pohdin että kirjoitan tulososiossa suoraan montako äitiä oli ollut asiasta mitäkin mieltä. Kirjoitettaessa muutama äiti oli sitä mieltä että lukijalle ei tule selkeää kuvaa siitä, onko näin ajatellut kaksi vai kolme äitiä. Alasuutarin (1993, 27-29) mukaan toinen vaihe laadullisessa analyysissa on arvoituksen ratkaiseminen eli tulosten tulkinta. Tuotettujen johtolankojen ja käytettävissä olevien vihjeiden pohjalta tehdään merkitystulkinta tutkittavasta ilmiöstä. Se tapahtuu viittaamalla muuhun kirjallisuuteen. Mitä enemmän samaan ratkaisumalliin sopivia johtolankoja voidaan löytää, sitä todennäköisemmin ratkaisu on oikea. Itse ajattelen, että kun teen tulkintoja suhteessa teoriataustaan, voin ilmoittaa montako äitiä oli mitäkin mieltä jostain ilmiöstä tai vain yksi äiti oli jotakin mieltä. Havainnot eivät ole niinkään yleistettävissä kaikkiin isä-lapsitoiminnassa käyvien isien puolisoitten näkemyksiin, vaan tarjoavat tietoa siitä millainen on nimenomaan tämän tutkimuksen neljän äidin kokemusmaailma. 6.4 Aineiston keruu ja kohdejoukon kuvaus Tutkimuksen tekoa varten tarvitsin tutkimusluvan (ks. LIITE 1). Anoin luvan Jyväskylän kaupungin sosiaali- ja terveystoimen hallinnosta, sillä tutkittavat, jotka osallistuvat Perhe-hankkeen järjestämään toimintaan ovat sosiaali- ja terveystoimen asiakkaita. Tutkimusluvan saamiseksi laadin myös tutkimussuunnitelman. (ks. LIITE 3). Ennen tutkimuksen alkua kävin tapaamassa Jyväskylän seudun Perhe-hankkeen työntekijöitä, projektipäällikkö Jaana Kemppaista ja isä-lapsitoiminnasta vastaavaa Jani Myllyahoa. Tutkittavat tavoitin Jani Myllyahon kautta. Hän lähetti ensin sähköpostitse laatimani kirjeen (ks. LIITE 2) isätoiminnassa mukana oleville isille sähköpostilistan välityksellä. Kirjeessä pyysin isiä antamaan haastattelusta kiinnostuneiden puolisoidensa yhteystiedot. Salassapitovelvollisuuden takia en voinut suoraan itse saada isien yhteystietoja, vasta äitien yhteystiedot, jotka tulivat isien sähköpostilistan kautta Janille ja joka puolestaan lähetti äitien yhteystiedot minulle. Kvalitatiivisesti suuntautuneessa tutkimuksessa on tapana puhua harkinnanvaraisesta näytteestä sen sijaan että puhuttaisiin otoksesta, sillä pyrkimyksenä on ymmärtää jotakin tapahtumaa syvällisesti, PAGE 23