Peruskoulun valinnaisaineet 2017 2019
Hyvä 7. luokkalainen, Tästä esitteestä löydät kaikki valinnaisaineet ja kurssit kahdeksannelle ja yhdeksännelle luokalle. Perehdy valinnaisainetarjontaamme huolellisesti yhdessä huoltajiesi kanssa ennen päätöksentekoa. Olet valitsemassa opiskeltavia aineita kahdelle seuraavalle vuodelle. Valinnat ovat sitovia, ja niiden muutosta voi anoa rehtorilta ainoastaan perustellusti esimerkiksi terveyteen tai oppimisvaikeuksiin vedoten. Ensisijaisten valintojen lisäksi tulee tehdä varavalinta siltä varalta, että valitsemasi aineen ryhmää ei synny vähäisestä oppilasmäärästä tai muusta perustellusta syystä johtuen. Valinnaisaineista ja valintaprosessista saat lisätietoa oppilaanohjaajalta. Valinnaisaineiden sisällöstä voit kysyä myös kyseisten aineiden opettajilta. Tarkemmat ohjeet tulevat saataville oppilaalle ja huoltajalle Wilmaan. Innostavia valintahetkiä toivottaen, Lauttasaaren yhteiskoulun väki Lisätietoja: Oppilaanohjaaja Ville-Pekka Eerola ville-pekka.eerola@lauttasaarenyhteiskoulu.fi
DRAAMA globaalitalous ja ulkomaankauppa kansantalouden kiertokulku erilaiset taloustilastot ja niiden tulkinta Lyhytvalinta (1+1h) ydr1-ydr2 Kehität itseilmaisuasi, jolloin itsetuntemuksesi ja tilannetajusi lisääntyy. Opit ottamaan myös toiset huomioon ja eläytymään erilaisten improvisaatioiden ja draamaharjoitusten avulla. EKONOMIA Ekonomian opiskelussa luodaan pohjaa talousosaamisen kehittymiselle ja innostetaan ymmärtämään talouden lainalaisuuksia käytännössä ja raotetaan verhoa taloustieteeseen! yev1 Myynti ja markkinointi myyntiprojekti neuvottelutaidot asiakasnäkökulma työnteko ja työnhaku (kesätyön hakeminen, CV, työhaastattelu) yev2 Laskenta ja rahoitus oman talouden hallinta rahoituslaitokset: pankkivierailu, rahamuseo säästäminen ja sijoittaminen raha ja valuutat hinnan muodostus verot yev3 Taloustiede ja talouden lukutaito talousjärjestelmät markkinatalouden toiminta ja vaihdanta vapaa kilpailu ja hinnanmuodostus julkinen talous, verotus ja talouspolitiikka talouskasvu ja suhdannevaihtelut yev4 Yrittäjyys ja tiimityöskentely Oman harjoitusyrityksen perustaminen tiimeissä esim. NY Vuosi yrittäjänä ohjelman kautta yrityksen perustamisen vaiheet ja yritysmuodot yrittäjän paperityöt, verotus, vakuutukset, kirjanpito ideasta tuotteeksi tai palveluksi myyntiä, markkinointia ja neuvottelutaitoja käytännössä johtaminen ja tiimityöskentely kirjanpito KOTITALOUS Kartutat kotitalouden taitojasi uusiin raaka-aineisiin, välineisiin ja ruokakulttuureihin tutustuen. Ruoanvalmistusmenetelmiä harjoitellen saat eväitä elämän arkeen ja juhlaan. ydv1 Rutiinia ruoanvalmistukseen Tutustut pakastamiseen säilöntämenetelmänä. Lisäksi perehdyt ruokien maustamiseen, mikroaaltouunin käyttöön sekä erityisruokavalioihin. ydv2 Suomalainen keittiö Tutustut suomalaisten perinneruokien lähtökohtiin sekä siihen, miten ruokakulttuurimme muuttuu uusien raaka-aineiden myötä. ydv3 Leivonta Syvennät leivonta- ja säilöntätaitojasi. ydv4 Kansainvälinen keittiö Tutustut eri maiden ruokakulttuureihin.
KUVATAIDE LIIKUNTA Kehität kuvallista ilmaisukykyäsi sekä opit uusia tekniikoita. Tutustut soveltavaan kuvataiteeseen. Pitkä- (2+2h) sekä lyhytvalintana (1+1h) Kehität perustaitoja ja lajitaitoja. Liikut monipuolisesti. Kehität kuntoasi: kestävyyttä, liikkuvuutta ja lihaskuntoa. Opit ymmärtämään säännöllisen liikuntaharrastuksen merkityksen elämässä. ykv1-2 Pitkä valinta Taide tutuksi Tutustut taiteeseen ja opit hyödyntämään sen eri aikojen ilmaisukeinoja omassa työskentelyssäsi. Käytät monipuolisesti erilaisia tekniikoita ja materiaaleja. ykv3 Lyhyt valinta Animaatio Kehität kuvakertojan taitojasi ja opit animaatiota. ykv4-5 Pitkä valinta Mediaa ja suunnittelua Teet taidetta kuten julisteita, mainoksia ja muuta graafista suunnittelua. Tutustut arkkitehtuuriin. Perehdyt mm. elokuviin ja valokuviin. ykv6 Lyhyt valinta Piirustus ja maalaus Keskityt piirtämisen ja maalaamisen harjoitteluun laadukkailla materiaaleilla. Opit tekemään taidegrafiikkaa. ylv1 Harjoittelet perinteisiä koululajeja ja tutustut myös uusiin lajeihin. Jos laji on maksullinen, tarjotaan sinulle myös maksuton vaihtoehto. ylv2 Tutustut uusiin liikuntalajeihin, esimerkiksi melontaan, seinäkiipeilyyn ja keilailuun. Jos laji on maksullinen, tarjotaan sinulle myös maksuton vaihtoehto. ylv3-ylv4 Monipuolistat ja syvennät osaamistasi kahdeksannella luokalla opituissa liikuntataidoissa.
MUSIIKKI TEKSTIILITYÖ Perehdyt pop-, perinne- ja taidemusiikin eri tyyleihin laulaen, soittaen ja kuunnellen. Tutustut ajankohtaiseen pop- ja rockmusiikkiin. Opit suunnittelemaan ja valmistamaan käyttökelpoisia, tarkoituksenmukaisia ja hyödyllisiä töitä sekä arvostamaan käsillä tekemistä. ymv1 Maailma soi Harjoittelet bändisoittoa ja tutustut suomalaiseen rockmusiikkiin, perinnemusiikkiin meiltä ja muualta sekä musiikkiin ja mediaan. ymv2 Iskelmästä näyttämömusiikkiin Harjoittelet bändisoittoa ja tutustut suomalaiseen viihdemusiikkiin, näyttämömusiikkiin sekä musiikkiin ja mediaan. ymv3 Rockista taidemusiikkiin Harjoittelet bändisoittoa ja tutustut rockmusiikin lajeihin, länsimaisen taidemusiikin tyylikausiin ja musiikin elementteihin. ysv1-ysv4 Ompelu Suunnittelet ja valmistat yksittäisen vaatteen tai asukokonaisuuden Kirjonta Suunnittelet ja valmistat kirjontatyön käyttäen jotakin perinteistä tai nykyaikaista tekniikkaa Lankatyö Suunnittelet ja valmistat neule- tai virkkuutyön Sisustustekstiilit Suunnittelet ja valmistat sisustustekstiilikokonaisuuden esim. matto ja tyynyt Monimateriaalinen käsityö Tutustut teknisen työn työtapoihin ja valmistat tuotteen yhdistäen teknisen- että tekstiilityön tekniikoita ja materiaaleja ymv4 Jazz soikoon! Harjoittelet bändisoittoa sekä tutustut jazzmusiikin vaiheisiin.
TIETOTEKNIIKKA Perehdyt tietokoneisiin ja eri ohjelmistoihin monipuolisesti. yav1 Tekstinkäsittelyn ja johdatus peliohjelmointiin Kurssilla opit tekstinkäsittelyn perusteet ja tutustut tekstien muokkaamiseen ja asiakirjan rakenteeseen. Perehdyt kuvien, piirto-objektien sekä taulukoiden liittämiseen tekstiin. yav2 Esitysgrafiikka ja peliohjelmoinnin perusteet Tutustut elävän esityksen tekemiseen tekstiä ja kuvia käyttäen. Esitysgrafiikka, esityksen rakenne ja muoto, liikkeen, animaatioiden ja värien käyttö tulee tutuksi. Tehtävien yhteydessä pohdit myös tietokoneen rakennetta ja sen toiminnan yleisperiaatteita. VIERAAT KIELET Pitkä valinta (2+2h) o Italia o Ranska o Saksa o Venäjä Kahden vuoden aikana opit selviytymään uudella kielellä tavallisissa arkeen ja matkustamiseen liittyvissä tilanteissa. Tutustut kielialueen tapoihin ja kulttuuriin sekä perehdyt kielen perusrakenteisiin. Luot pohjaa tuleville kieliopinnoille. yav3 Kuvankäsittely ja verkkojulkaisu Opit käsittelemään sekä valokuvia että piirustuksia. Tiedät, miten kuvat käsitellään julkaisukuntoon eri medioihin ja perehdyt animaation tekoon. yav4 Peliohjelmointi Opit perusideat peliohjelmoinnista. Kehität loogista ja luovaa ajatteluasi soveltamalla aiemmilla kursseilla opittuja taitoja pelien teossa. Esimerkkinä tehdään pelejä Xbox-pelikonsolille.