Alueellinen identiteetti Puheenvuoro Kyläparlamentissa Rovaniemellä

Samankaltaiset tiedostot
Hyvinvoinnin lähteitä. Eevi Jaakkola 2014

Aktiivinen ikääntyminen ikäystävällisellä Kallion alueella suunnitelma vuosille

Siirtolaisuus ennen ja nyt. Tuomas Martikainen

Kulttuuriympäristö ihmisen ympäristö

Syntyvyyden laskusta. Lapsistrategiahankkeen ohjausryhmän kokous Tutkimusprofessori

Konkreettista tukea alueelliseen kehittämiseen

15 VUOTTA ELÄKKEELLÄ. Tuoreen tutkimuksen tulokset Sini Kivihuhta

Vapaan sivistystyön määrittelyä. Petri Salo Åbo Akademi i Vasa

YHTEISKUNNALLINEN YRITTÄJYYS MAASEUDULLA UUSIA TUULIA PALVELUTUOTANTOON?

Kestävä hyvinvointi ja sen edistäminen

Kumppanuus, identiteettisuhteet ja kansalaisvaikuttaminen kunnassa

LUOVASTI LAPPILAINEN, AIDOSTI KANSAINVÄLINEN ON MONIPUOLISTEN PALVELUJEN JA RAJATTOMIEN MAHDOLLISUUKSIEN KASVAVA KESKUS

Hyvinvointimatkailu edellyttää hyvinvointiyrittäjiä

KAUPUNGISTUMISEN VALTAVIRTA

Urheiluseurat

Miten saada uusia asukkaita kylään?

Iisalmen kaupunki Sivistyspalvelukeskus Varhaiskasvatus ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA. Lukuvuosi - Yksikkö. Esiopetusryhmän nimi

Tulevaisuuden uimaseura.

Arvot ja etiikka maakuntauudistuksessa. Tommi Lehtonen

Kulttuurin ja vapaa-ajan hyvinvointivaikutukset

Somalian kieltä puhutaan kartan osoittamilla alueilla. Somalia oli aikaisemmin kolonialismin aikaan jaettuna Eglannin, Italian ja Ranskan

Haluavatko kuluttajat joustaa?

Omaishoito Saamelaisalueella. Ristenrauna Magga Toiminnanjohtaja

Kaupunki- ja aluekehitys ja tilastot

Kylä yrittäjän ja yrittäjä kylän toiminnan tukena. Yrittäjä Tiina Ekholm Tykköö

Alueellinen imago ja identiteetti kuntarakenteen muutoksessa

TURISTI TULEE KYLÄÄN Sosiaalisesti kestävän matkailun näkökulma

Opioidikorvaushoito toipumisprosessin välivaiheena Hoidosta onnistuneesti irrottautuneiden kokemuksia kuntoutumisesta

Osallisuus ja yhteisöllisyys asumissosiaalisessa työssä ja sen tutkimuksessa

Kehittyvien kaupunkiseutujen merkitys menestyville alueille

Tulevaisuuden matkustuskäyttäytyminen

Kuuluuko yksinäisyys vanhuuteen?

SISÄLTÖ TOMI ORAVASAARI 2011

Aineeton perintö kulttuurisena voimavarana Outi Tuomi - Nikula, Turun yliopisto outi.tuomi-nikula@utu.fi

Vesannon elinvoimaryhmä

SUKUPUOLI IKÄÄNTYVÄSSÄ YHTEISKUNNASSA YTI-LUENNOT HANNA OJALA KT, TUTKIJATOHTORI TUTKIJAKOLLEGIUM

Suomalaiset maaseutumatkailijat internetissä: markkinointi sosiaalisessa mediassa ja hakukoneissa.

Osaamisen jakaminen - sosiaalinen media työelämässä Metropolia Ammattikorkeakoulu

ELÄVÄ KULTTUURIPERINTÖ! Unescon sopimuksen toimeenpano Suomessa. Leena Marsio / Museovirasto Aineettoman kulttuuriperinnön koordinaattori

Ennakoiva ja tiedolla johdettu kunta työpajan tulokset. USO 5 Uuden sukupolven organisaatiot

Toimintamallit ja kansalliset suunnitelmat koulun arjeksi ja eloon! ITK-workshop , Aulanko

TULEVAISUUDEN KYLÄ 2030?

MONIKULTTUURISUUS JA MAAHANMUUTTAJAOPPILAAN KOHTAAMINEN. Maahanmuuttajaopetuksen valtakunnallinen seminaari, Oulu

Kaupunkistrategia

MAATILAN ARJEN HAASTEET. Työterveyshoitajien koulutuspäivät Tampere Oulu Leena Olkkonen

HPV-rokotuskattavuusraportti

instituutti kulttuurimatkailu

Kuuleeko laki? - Vahvistaako laki sosiaalityön asemaa, antaako se sosiaalityölle uusia työkaluja?

LÄHIDEMOKRATIA kuuluuko maaseudun ääni kuntaliitoksissa?

PERHEEN MERKITYS KOTOUTUMISESSA

SUOMEN ROMANIYHDISTYS RY

Kyläturvallisuus tukea maaseudun asukkaiden omatoimiseen varautumiseen

Elämänkumppani voi löytyä mistä vain ja miten vain

rakenteiden kunnostusta? Aikuissosiaalityön päivät 2012 Rovaniemi Aila-Leena Matthies

Elinvoimaryhmä Teemana asuminen

POHJANLAHDEN RANTATIE -TAVARAMERKIN HAKEMUSLOMAKE

Vammaisuus ja yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus. Simo Vehmas Erityispedagogiikan professori Jyväskylän yliopisto

Kirjakielikysymys Montenegrossa Jaakko Kölhi Slavistipäivä

Kuinka suuri vesistöalue voidaan tehdä tunnetuksi? Topiantti Äikäs Dos., FT Oulun yliopisto, maantieteen laitos , Imatran kylpylä

Paikallisella yhteistyöllä.. hanke, tonttimarkkinointi

Alueyhtiöiden fuusioiminen Hekaan

Sosiaali- ja terveysturvan syyspäivät Levi Päivi Salminen. Päivi Salminen, sosiaalijohtaja, Muonio 1

JOHTAVIEN PÄIVÄ. Turun kristillinen opisto

työtä kartoittamassa

MUISTISAIRAAN TOIMINTAKYKYÄ TUKEVA YMPÄRISTÖ

Kommentti Yksilön ääni -kirjaan. Timo Hämäläinen

Suomen kulttuurivähemmistöt

Pirkanmaan Ilmasto- ja energiastrategian seuranta. Heikki Kaipainen Pirkanmaan ELY-keskus

Johdatus maantieteeseen tieteenalana. Juha Ridanpää 2017

TILASTOKATSAUS 15:2016

Sosiaalihuolto käännekohdassa mistä luvut kertovat?

Ilmastonmuutos ja hyvinvointi: Länsimaisen arkielämän politiikka. Liisa Häikiö

Nurmijärven Maankäytön Kehityskuva Nettikyselyn tuloksia

IO1.A5 Moduli 3 Maahanmuuttajan kotoutumisteoriaa ja malleja

Tulevaisuuden trendejä: näkökulmana muuttuva maaseutu Paula Laine

ALUE- JA VÄESTÖRAKENTEEN ISOT MUUTOSTRENDIT. VTT Timo

Tuija-Liisa Soininen, kulttuuriympäristö ja matkailu; puheenvuoro kulttuurimatkailuseminaarin yhteydessä Työväenmuseo Werstaalla, Tampereella

Maaseudun kehittämisohjelman tuleva ohjelmakausi Kari Kivikko Hämeen ELY-keskus

Ainutlaatuinen Lappajärvi kutsuu asumaan ja viihtymään

Ympäristöön säilötty muisti auttaa selviytymään arjessa. Kouvolan seudun Muisti ry Dos. Erja Rappe

KUNNANNIMI JA PAIKALLISIDENTITEETTI: ASUKASKYSELYN TULOKSIA

Valinnanvapaus ja alueellinen saatavuus Kelan kuntoutuksessa. Visa Pitkänen Tutkija Kelan

Tulevaisuuden kestävän ja ketterän kaupungin ominaisuuksia

Turvallisuus, identiteetti ja hyvinvointi. Eero Ropo TAY Kasvatustieteiden yksikkö Aineenopettajakoulutus

MATKAILUN TEORIAOPINTOJAKSOT, yht. 10 op

NÄKÖKULMIA KULTTUURITOIMINTALAIN UUDISTAMISEEN

SOKLIN KAIVOSHANKKEEN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTISELOSTUKSEN (2009) TÄYDENNYS

Palvelujen saavutettavuus yhdenvertaisuus ja tasa-arvo

Yhteiskunnalliset yritykset alueiden kehittämisessä

Ikääntyneiden lähiöasukkaiden suhde paikkaan. Kalle Puolakka, Ilkka Haapola, Marjaana Seppänen

MLL:N EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN HANKKEEN LOPPUSEMINAARI

Pojat Tytöt Ei ilmoittanut sukupuolta

Uusi opetussuunnitelma oppiva yhteisö Etelä- Suomen aluehallintovirasto Karkkila. Ulla Rasimus PRO koulutus ja konsultointi

Arvosta ja innosta vaikuttamaan! Hanna Lilja Yhteisöllisyyskoordinaattori 4V-hanke/Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus Oy

Ammattikorkeakoulukoulutus 2013

VAIKUTTAVUUSARVIOINNIN HAASTEET

Mikkelin kaupungin keskeiset asukasluvut, työttömyysprosentit, avoimet työpaikat sekä työmarkkinatuen vertailu 11 kaupunkiin Hallintopalvelut 2017

4 + 2 tapaa viettää kulttuuriympäristöpäiviä. 1) Järjestä tapahtuma 2) Tee kulttuuriympäristösitoumus 3) Osallistu tapahtumaan 4) Juhli omin päin

Lausuntopyyntö STM 2015

Ryhmätyöskentelyn purku Hankasalmi

Transkriptio:

Puheenvuoro Kyläparlamentissa 15.6.2011 Rovaniemellä Vesa Puuronen Itä-Suomen yliopisto vesa.puuronen@uef.fi 29.6.2011 1

Sisältö Johdanto 1. Identiteetti-käsitteistä 2. Alueellinen ja alueen identiteetti 3. Alueellisen ja alueen identiteetin vahvistaminen 29.6.2011 2

Johdanto Kuvio 1 Negatiivisia trendejä - maansisäinen muuttoliike maaseudulta kaupunkeihin jatkuu - maaseudun väestön keski-ikä nousee - palvelujen saatavuus heikkenee - kylien asukkaiden poliittiset vaikutusmahdollisuudet vähenevät - Rovaniemen väestö kasvoi vuonna 2010 0,4 % - Lapin väestö väheni vuonna 2010 0,1 % Mahdollisuuksia - etätyön lisääntyminen - maallemuuton lisääntyminen - paluumuutto - luontoon liittyvien arvojen korostuminen - matkailun kehitys (uudet matkailutuotteet) 29.6.2011 3

Kuvio 2. Ikäryhmittäiset maassamuuttoalttiudet 1987 2010 Lähde: Suomen virallinen tilasto (SVT): Muuttoliike [verkkojulkaisu]. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 14.6.2011]. 29.6.2011 4

1. Identiteettikäsitteistä - yksilön identiteetit, minäkäsitys, mikä tekee minusta minun, identiteetin ydin - identiteetti kertomuksena ja luomuksena, joka muuttuu tilanteiden mukaan - monikerroksinen identiteetti: mies (sukupuoli-identiteetti), isä (perheidentiteetti), keski-ikäinen (sukupolvi-identiteetti), Vanttauskosken asukas (paikallisidentiteetti, alueellinen identiteetti), tutkija (ammatti-identiteetti) jne. - yhteiskunnallisten ryhmien yhteisölliset identiteetit: poliittinen, uskonnollinen, kulttuurinen, kielellinen, kansallinen, etninen identiteetti - kylien, alueiden, valtioiden, valtioliittojen identiteetti 29.6.2011 5

2. Alueellinen ja alueen identiteetti - voiko olla paikkaa/aluetta ilman identiteettiä? - ilmeisesti ei voi (yhtä vähän kuin voi olla ihmistä ilman identiteettiä) - alueen identiteetti: alueen erityispiirteet ja historia - alueellinen identiteetti: ihmisten tapa ymmärtää oma välitön elinympäristönsä, asuminen ja arkielämänsä, juurtumisen ja kotoisuuden tunteet - alueen identiteetin ydin - kuvaukset alueen suhteesta muihin alueisiin, paikallistaminen - alueen erityispiirteet: luonto, maisema, tuoksut, värit - alueen identiteettiä luovat tapahtumat: kylän yhteiset juhlat, - alueen identiteetti on kertomus - alueella on erilainen merkitys eri ihmisille: sukupolvet, sukupuolet, alueella pysyvästi asuneet, alueelle muuttaneet, alueelta pois muuttaneet, paluumuuttajat, yrittäjät, metsästäjät, kesämökkiläiset jne. 29.6.2011 6

- historia osana alueen identiteettiä - samalla tavalla kuin yksilön henkilöhistoria muovaa yksilön identiteettiä muovaa alueen historia sen identiteettiä - merkittävät tapahtumat, merkkihenkilöt, merkittävät paikat, rakennukset, instituutiot, nimet - suvut ja perheet ja niiden väliset suhteet - keksityt ja alkuperäiset traditiot (Keskiaika-markkinat, Muikkufestivaalit, Haukijuhlat, Sikajuhlat) 29.6.2011 7

3. Alueellisen ja alueen identiteetin vahvistaminen - paikallisen identiteetin säilyttäminen/luominen nykyisessä tilanteessa, miksi? - asukkaiden antamista merkityksistä lähteminen vai hallinnollinen määrittely a) alueen ihmisten yhteisöllisyyden vahvistaminen - historia, tiedon siirto sukupolvelta toiselle, sukupolvien yhdistäminen, suku- ja kyläyhteisöön kasvaminen - vanhimmat asukkaat syntyneet pyyntikulttuurin ajan loppupuolella, savotoiden ja ruumiillisen työn maailmaan - nuorimmat tietotekniikan, nettiyhteyksien, sosiaalisen median maailmaan - paikkojen, nimien, tapahtumien jne. välittäminen, historia b) - matkailun tarpeisiin, yhteisölliset tarinat osana matkailutuotteita, elämyksellisyys 29.6.2011 8

Jos identiteetit ovat nykyaikana yhä yksilöllisempiä voidaanko yhteisöllisiä identiteettejä säilyttää, luoda ja vahvistaa? Onko tapahtunut muutos paikkaan sidotusta liikkuvaan identiteettiin? Onko aika ajanut kyläidentiteettien ja alueiden pysyvien identiteettien ohi? Jos ihmisillä on nyky-yhteiskunnassa kasvava valinnan vapaus, hän voi valita kiinnittymisen esimerkiksi kylä-yhteisöön. Uudenlainen kylä: aikaisempaa löyhempi sosiaalinen kontrolli, suvaitsevaisuus erilaisia elämäntapoja kohtaan, vastaanottavaisuus, oma rauha ja mukaan ottaminen omilla ehdoilla, mahdollisuus vaikuttaa jos siihen on halua, 29.6.2011 9