Miljoonamutkasta Salamantaloille: Nokian epäviralliset paikannimet

Miljoonamutkasta Salamantaloille: Nokian epäviralliset paikannimet Suomen kielen pro gradu tutkielma Tampereen yliopistossa maaliskuussa 2004 Maria Pirhonen

Tampereen yliopisto Kieli- ja käännöstieteiden laitos PIRHONEN MARIA: Miljoonamutkasta Salamantaloille: Nokian epäviralliset paikannimet Pro gradu tutkielma, 56 s., 6 liites. Suomen kieli Maaliskuu 2004 Tutkimus tarkastelee Nokian epävirallista kaupunkinimistöä lähinnä siitä näkökulmasta, millaista Nokian epävirallinen nimistö on rakenteeltaan ja nimeämisperusteiltaan. Lisäksi tutkittavana ovat usein nimistössä esiintyvät kielelliset piirteet, nimeämiskohteet, nimiketjut sekä nimien asenteellisuus ja huumori. Aineisto käsittää epävirallisia kaupunkinimiä koko Nokian kaupungin alueelta yhteensä 465 kappaletta. Nimeämiskohteita ei keruuvaiheessa mitenkään rajattu, ja näin nimistössä on sekä kaupunkikulttuurinimiä että luontonimiä. Nimet ovat pääasiassa käytössä olevia, mutta mukana on myös nimiä, jotka ovat jo poistuneet käytöstä, mutta ovat käyttäjiensä mielessä vielä. Aineisto on kerätty usealla eri tavalla: lomakekyselynä Nokian lukion kolmelle äidinkielen ja kirjallisuuden ryhmältä, vapaana haastatteluna Nokian ammattioppilaitoksen neljässä eri äidinkielen ryhmässä, vapaamuotoisena keruuna siten, että ihmiset ovat saaneet jättää nimilappuja erilliseen vastauslaatikkoon sekä sähköpostikyselynä Nokian postilaisilta. Lisäksi mukana on kaikki tutkijan itse muistamat ja käyttämät nimet. Aineisto on jaoteltu kahteen pääluokkaan ja kolmanteen, näiden väliin jäävään ryhmään. Jaotteluun on saatu malli Peter McCluren henkilöiden lisänimien jaottelusta, joka sopii tähän hyvin, sillä epävirallisten henkilönnimien ja paikannimien muodostusperiaatteet ovat pitkälti samoja. Pääluokkia ovat sekundaarit ja primaarit nimet. Osa nimistä jää näiden kahden välimaastoon ja on siksi erotettu omaksi ryhmäkseen. Tutkimuksessa tuli esiin, että Nokian aineistossa on enemmän primaareja kuin sekundaareja nimiä, mikä on epätavallista. Ilmiölle ei löytynyt yhtä, selvää syytä, ja onkin mahdollista, että asiaan vaikuttavat monet eri seikat. Aineistosta löytyi kaksi selvästi muita yleisempää slangijohdinta (-is, -(kk)ari), mikä puolestaan on erittäin tavallista, sillä nämä ovat yleisimmät johtimet kaikessa puhekielessä. Nimistön kekseliäisyys ja huumori ilmenevät useista esitellyistä esimerkeistä. Asiasanat: kaupunkinimistö, slangi, nimeämiskohteet, nimien rakenne, nimenantaja, nimenkäyttäjä

SISÄLLYS 1 JOHDANTO.1 1.1 Tutkimustehtävä ja kysymykset...1 1.2 Aineisto...3 1.3 Termistöä 6 2 NIMEÄMISKOHTEET NOKIALLA...10 2.1 Nokian kaupunki..10 2.2 Virallinen nimistö.12 2.3 Epävirallinen nimistö...15 3 EPÄVIRALLISEN NIMISTÖN MUODOSTUSTAVAT... 20 3.1 Sekundaarit nimet.24 3.1.1 Nimen lyhennykseen liitetty johdinaines. 24 3.1.2 Nimen lyhenne..25 3.1.3 Lyhenne- ja kirjainnimet...27 3.1.4 Mukaelmat.28 3.1.5 Leikittely ja nimimuunnelmat...29 3.1.6 Ketjuuntuminen.30 3.2 Primaarit nimet.31 3.2.1 Pelkän paikan lajin ilmaisevat nimet.32 3.2.2 Erityispiirrettä ilmaisevat nimet 33 3.2.3 Primaarinimien rakenne 40 3.3 Nimet välimaastossa.42

4 NIMEN ANTAJAN JA KÄYTTÄJÄN NÄKÖKULMA 44 4.1 Yleiset ja erityiset nimet...44 4.2 Nimien käyttö ja tuntemus...46 4.3 Nimien asenteellisuus ja huumori 47 5 EPÄVIRALLISTEN NIMIEN TULEVAISUUS 50 6 PÄÄTÄNTÖ..53 LÄHTEET..57 LIITTEET 1. Kyselylomake lukiolaisille 2. Tutkimusaineisto

1 JOHDANTO 1.1 Tutkimustehtävä ja kysymykset Aina 1960-luvulle asti Suomi oli valtaosaltaan maaseutua. Kun vielä silloin suomalaisen nimistöntutkimuksen tutkimuskohteena oli enimmälti maaseudun nimistö, nykyään tutkimuskenttä on laajentunut maalta kaupunkeihin. Nyt suurin osa suomalaisista asuu kaupungeissa, mutta silti kaupunkien nimistöstä tiedetään vain vähän. Vaikka kaupunkinimistöä on suunniteltu, huollettu ja jonkin verran myös tutkittu 1900-luvun jälkipuoliskolla, on tutkimus ollut varsin kapeaalaista (Ainiala 2003: 207). Kaupunkinimistön keruuta varten syntyi Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksessa vuoden 2000 lopulla hanke, joka sai tehtäväkseen aloittaa nimistöntutkimuksen kaupungistamisen. Hankkeessa on tutkimuskeskuksen lisäksi mukana viiden yliopiston suomen kielen laitokset, ja suurimman aineiston keruutyön tekevät opiskelijat opinnäytetöinään. Paitsi kaupunkien virallista kaavanimistöä tutkitaan yhä enemmän myös epävirallista nimistöä. Nämä epäviralliset nimet ovat niin kutsuttuja slanginimiä, jotka suurelta osin syntyvät virallisen nimen pohjalta. Tutkimuskenttä on laaja, ja tutkimuskysymykset moninaisia. Paitsi millaista virallista tai epävirallista nimistöä kaupungeissa on, voidaan tutkia myös esimerkiksi kaupunkilaisten asenteita, nimien muuttumista tai vaikkapa nimien käyttöä. (Ainiala 2001: 9-10.) Pro gradu tutkielmani kuuluu myös tähän hankkeeseen, ja tarkastelen siinä Nokian epävirallista kaupunkinimistöä. Koska Nokialta ei ole aiemmin kerätty epävirallista nimistöä 1, erityisen tärkeä on hahmottaa, minkälaisia epävirallisia nimiä Nokialta 1 Virallista nimistöä on tutkinut Jari Eskelinen pro gradu työssään Kadunnimet ja niiden suunnittelu Nokialla. Tampereen yliopisto, 1995.

löytyy. Tämä onkin tärkein tehtäväni. Keruutyö oli aluksi hankalaa, sillä tutkimuskohteena epävirallinen nimistö on niin uusi, etteivät haastateltavat aina ymmärtäneet, mitä heiltä kysyttiin. Lisäksi huomasin monien epäröivän, onko heidän ajattelemansa nimi virallinen vai epävirallinen ja joissakin tapauksissa empivän, voiko tiettyjä nimiä kertoa. Useimmat haastattelemani ihmiset eivät myöskään olleet tulleet ajatelleeksi käyttävänsä epävirallisia nimiä, ja siksi niiden mieleen palauttaminen oli toisinaan vaikeaa. Viisainta olisikin ollut yksinkertaisesti kysyä ihmisiltä, mitä nimeä he käyttävät tietyistä paikoista. Näin olisi vältytty virallisen ja epävirallisen nimen määrittelyltä. Nimen virallisuus on joka tapauksessa tutkijan tarkistettava, sillä vaikka nyt keräsinkin vain epävirallista nimistöä, joukossa oli myös paikkojen virallisia nimiä, joita luultiin epävirallisiksi. Esimerkiksi nimen Savikaistenranta olen jättänyt pois aineistostani, vaikka virallinen nimi ei täysin samanlainen olekaan, sillä kartassa rannan nimenä on Savikainen. Mielenkiintoista on myös tutkia, onko nimissä nähtävissä tiettyjä kielellisiä piirteitä, kuten esimerkiksi usein toistuvia slangijohtimia. Monet epäviralliset nimet syntyvät slangin muodostusperiaatteiden mukaan ja ovat näin melko samankaltaisia. Ennakko-oletukseni onkin, että tietyt johtimet esiintyvät kaupunkinimistöaineistossani useammin kuin toiset. Lisäksi tarkastelen, minkälaiset paikat saavat nimiä ja millaisia nimiketjuja syntyy. Kun paikalle annetaan epävirallinen nimi, helposti käytössä tämä nimi muuntuu niin, että pian käytössä onkin kaksi tai useampia nimiä. Tällaiset nimiketjut ovat hyvin yleisiä eläinten ja ihmisten nimissä, ja näyttäisi siltä, että nimien ketjuuntuminen on yhtä lailla paikannimistön ilmiö. Enemmän ketjuuntumisesta on luvussa 3.1.6. Ketjujen muodostumisen rinnalla tarkastelen myös, millaisten paikkojen nimet muodostavat ketjuja. Mielenkiintoisimpina kysymyksinä omassa tutkimuksessani pidän kysymyksiä nimien asenteellisuudesta ja huumorista. Ovatko 2

nokialaiset nimenantajat kekseliäitä, ironisia ja nokkelia, ja miten se näkyy nimistössä? Vielä lisäksi tutkin, onko aineistossa valtakunnallisesti käytössä olevia nimiä sekä mitä ovat ne nimet, jotka monet nokialaiset iästä huolimatta tuntevat. Paikannimien tulkinta ja nimenantoperusteiden tarkastelu vaativat useimmiten katsausta menneeseen. Vain harvat viralliset paikannimet ovat niin yksitulkintaisia, että on heti selvää, miten ja miksi nimi on paikalle annettu. Nimistöntutkimukseen kuuluukin erottamattomasti myös kulttuurintutkimus. Vaikka paikannimet monesti syntyvät yksilöimään paikkoja, ne vaativat vakiintuakseen yhteisön, jolla on hyvin samankaltainen tieto maailmasta. Tätä tietoa ovat muun muassa seudun muut paikannimet ja henkilöhistoriat. (Kiviniemi 1990: 38.) Myös epävirallisen nimistön tulkinta on usein arvailua. Nimiä annetaan moninaisin perustein ja kohteet ja nimetkin muuttuvat nopeasti. Nimenkäyttäjäyhteisöt ovat usein pieniä, joten monet epäviralliset nimet ovat yhteisöön kuulumattomille outoja ja vaikeasti tulkittavia. Keräsin aineistoani pääasiassa lomakekyselynä, joten nimien taustat jäivät joskus epäselviksi. Tästä syystä en tässä tutkielmassa erityisesti kiinnitä huomiota varsinaisiin nimenantoperusteisiin, vaan tarkastelen enemmän nimien rakentumista ja niihin liittyviä asenteita. Mikäli nimen tausta on lomakkeista tai muutoin selvinnyt, olen esitellyt sen tekstissäni ja muutamista olen esittänyt arvailujakin. Varsinaiseksi tutkimuskysymykseksi en ole silti asiaa nostanut. 1.2 Aineisto Tutkielmani aineisto koostuu sekä nykyisin käytössä olevista Nokian epävirallisista paikannimistä että sellaisista epävirallisista nimistä, 3

jotka ovat jo poistuneet käytöstä, mutta ovat silti vielä ihmisten mielessä. Osa nimistä on sellaisia, joiden tarkoite on jo hävinnyt. Näitä ei ole tutkielmassa mitenkään eroteltu toisistaan. Tutkielmani aineisto on kerätty usealla eri tavalla: lomakekyselynä Nokian lukion kolmelle äidinkielen ja kirjallisuuden ryhmälle, vapaana haastatteluna Nokian ammattioppilaitoksen neljässä eri äidinkielen ryhmässä sekä vapaamuotoisena keruuna niin, että informantit ovat saaneet jättää nimitietoja erilliseen vastauslaatikkoon, joka oli tiettynä aikana Nokian keskustassa sijaitsevassa kahvilassa. Lisäksi olen ottanut aineistooni mukaan Nokian postilaisilta saamani sekä kaikki itse käyttämäni ja muistamani epäviralliset nimet. Yhteensä nimiä aineistossa on 465 kappaletta. Nokian lukiolla kysely toteutettiin kahtena päivänä kolmelle eri äidinkielen ja kirjallisuuden ryhmälle. Kaksi ensimmäistä ryhmää vastasi kyselyyn maanantaina 22. huhtikuuta 2002 ja kolmas ryhmä perjantaina 10. toukokuuta 2002. Lomakkeen täyttämiseen varattiin aikaa kussakin ryhmässä noin 30 minuuttia. Epävirallisten nimien lisäksi opiskelijoiden tuli kirjoittaa lomakkeeseen nimensä, ikänsä ja asuinvuodet Nokialla. Vastaajat ovat syntyneet 1983-85, joten he olivat vastatessaan 17-19-vuotiaita. Yhteensä Nokian lukiosta kyselyyn vastasi 58 opiskelijaa. Nokian ammattioppilaitoksessa haastattelut toteutettiin neljänä päivänä neljälle eri ryhmälle äidinkielen tunnilla. Haastatteluihin varattiin aikaa kussakin ryhmässä 30 45 minuuttia. Ensimmäisenä haastateltavana torstaina 7. helmikuuta 2002 oli kotitalous- ja kuluttajapalveluiden perustutkintoa suorittavan ryhmän ensimmäinen luokka. Toinen haastattelu oli perjantaina 8. helmikuuta 2002, jolloin haastateltavana oli kone- ja metallialan perustutkintoa suorittavan ryhmän ensimmäinen luokka. Kolmas haastattelu käytiin maanantaina 11. helmikuuta 2002 catering-alan perustutkinnon ensimmäisen 4

luokan opiskelijoiden kanssa, ja viimeinen, neljäs haastattelu tapahtui tiistaina 12. helmikuuta 2002, ja silloin haastateltavana oli rakennusalan perustutkintoa suorittavien ensimmäinen luokka. Kaikki ammattioppilaitoksen opiskelijat olivat syntyneet myös vuosina 1983-85, joten heidän ikänsä oli haastatteluhetkellä sama kuin lukiolaisten. Nimien keruu tapahtui siten, että opiskelijat kirjoittivat pareittain paperille kaikki muistamansa epäviralliset nimet, minkä jälkeen he selvensivät kirjoittamiaan nimiä avoimessa keskustelussa tutkijan kanssa. Keskustelun kuluessa opiskelijoita oli välillä muistutettava, että kyseessä on paikannimien keruu eikä yleisen puhekielen tutkimus. Opiskelijoiden lomakekyselyn ja haastattelun lisäksi nokialaisilla oli mahdollisuus jättää paperilla nimiä vastauslaatikkoon, joka sijaitsi kahvilassa Nokian keskustassa. Tutkimuksesta ja nimien keruusta kerrottiin erillisessä jutussa Nokikuu-nimisessä ilmaisjakelulehdessä, joka ilmestyi keskiviikkona 20. helmikuuta 2002. Laatikko poistettiin kahvilasta perjantaina 1. maaliskuuta, joten vastausaikaa oli 10 päivää. Laatikkoon jätetyistä papereista piti ohjeen mukaan löytyä epävirallisen nimen lisäksi paikan virallinen nimi tai mikäli virallista nimeä ei ole, selvitys paikasta. Vastaajan nimeä tai ikää ei siis kysytty. Ohje oli annettu sekä lehtijutussa että laatikon kyljessä. Laatikkoon jätettiin yhteensä viisitoista vastauspaperia, joissa oli jokaisessa useampi kuin yksi nimi, ja paikkojen nimistä päätellen vastaajat olivat opiskelijoita vanhempia. Vaikka monet olivat noudattaneet annettuja ohjeita, joukossa oli silti papereita, joissa epävirallisen nimen lisäksi ei ollut paikasta mitään selvitystä. Sattumalta osa näistä nimistä tuli esiin myös lukiolaisten kyselyissä, ja onnistuin selvittämään, mistä paikasta on kyse tai mikä on nimenantoperuste. Alkuvuodesta 2002 lähetin sähköpostia Nokian postiin ja pyysin heitä listaamaan muistamiaan ja käyttämiään epävirallisia nimiä postilaisina. Jonkin ajan kuluttua sainkin Postilta postia, jossa jakajat 5

olivat kirjanneet paperille keksimiään ja käyttämiään nimiä. Postilaisilta nimiä kertyi yhteensä 13 kappaletta. Saatuani vinkin muilta nimistöntutkijoilta lähetin samantyyppisen sähköpostiviestin myös Nokian poliisille ja taksiautoilijoille, mutta näistä ryhmistä kumpikaan ei innostunut vastaamaan. 1.3 Termistöä Miten määritellään kaupunkinimistö, ja mitä kuuluu kaupunkinimiin? Aikaisemmin, kun tutkimuskohteena oli ainoastaan maaseudun nimistö, ei tutkimusaluetta tarvinnut sen kummemmin määritellä. Nyt, kun tutkimusalue on laajentunut maaseudulta kaupunkeihin, luonnollisesti ajatellaan näiden kahden muodostavan vastakohdan toisilleen. Aina eivät kuitenkaan kaikki hallinnollisesti kaupunkiin kuuluvat seudut muistuta kaupunkia, ja toisaalta monissa maaseutukunnissa keskustaajama on hyvinkin kaupunkimainen. (Ainiala 2003: 208.) Nokiallakin esimerkiksi Tottijärvi on enemmän maaseutua, vaikka se kaupungin alueelle kuulukin. Tottijärven alueelta ei kuitenkaan ole nimiä tässä tutkielmassa. Tutkielmani aineistossa on nimiä pääasiassa Nokian keskustan ja lähiasuinalueiden paikoista, jotka ovat selvästi kaupunkimaista aluetta, mutta joukkoon mahtuu nimiä myös muun muassa Linnavuoresta ja Siurosta, jotka eivät olemukseltaan mielestäni ole enää niin kaupunkimaisia, jos eivät niin maaseutumaisiakaan. Kaupunkinimiä eivät siis ole kaikki hallinnollisesti kaupunkeihin kuuluvien alueiden paikannimet. Mikä sitten ratkaisee, mitkä nimet lasketaan kaupunkinimiksi? Kaupunkinimiä ovat nimet, jotka sijaitsevat kaupunkimaisella alueella. Koska nimistöntutkimuksessa ei ole pystytty tyhjentävästi määrittelemään, mikä on kaupunki tai mitä 6

on kaupunkimaisuus, on jokaisen tutkijan itse rajattava tutkimuskohteensa. (Ainiala 2003: 208-209.) Kun tutkimusalue on valittu ja nimiä aletaan kerätä, täytyy kaupunkinimiksi laskea myös alueella olevat luonnonpaikat kuten esimerkiksi metsät, järvet ja joet. Vaikka erotukseksi maaseudun nimistöstä kerätäänkin kaupunkinimistöä, ei mukaan voida kelpuuttaa pelkästään kaupunkikulttuuriin kuuluvia nimiä. Se olisi jo itse keruutyön kannalta hankalaa: kuka määrittelee, mikä kuuluu kaupunkikulttuuriin ja mikä ei. Lisäksi monet luonnonpaikat kuuluvat olennaisesti myös kaupunkielämään, kuten esimerkiksi järvet uimarantojen kautta. (Ainiala 2003: 209.) Kaupunkinimistö jaetaan yksinkertaisesti viralliseen ja epäviralliseen nimistöön. Virallisia nimiä ovat kaavanimet eli nimet, jotka on annettu esimerkiksi kaduille, teille ja puistoille kaavan laatimisen yhteydessä. Virallisiin nimiin katsotaan kuuluvan kaavanimien lisäksi myös yritysten, ravintoloiden, kauppojen ynnä muiden paikkojen viralliset nimet, jotka ovat näkyvästi esillä muun muassa liikkeiden ikkunoissa ja seinissä ja jotka on nimenkäyttäjän näkökulmasta ylhäältäpäin annettuja esimerkiksi viranomaisen tai omistajan toimesta. (Ainiala 2003: 209.) Erotukseksi virallisista epävirallisia nimiä ei näy kartoissa eikä kaupungin katukuvassa. Sen sijaan epävirallinen nimistö syntyy, kukoistaa ja muuttuu ihmisten jokapäiväisessä puheessa. Epävirallisen kaupunkinimistön muodostustavat ovat paljolti samoja kuin slangissa. Näin epävirallista nimistöä voidaankin pitää slangin osana. Puhekieltä ja slangia on pidetty eri lajeina, mutta muuten niitä on vaikea tyhjentävästi määritellä. Suomalaisessa slangintutkimuksessa slangi on katsottu olevan tyylillinen ilmiö, eikä tässä olla varmasti väärässä. Puhutaanhan yleensä alatyylistä, ja 7

alempi arvoinen tyyli tai rekisteri slangin on katsottu olevankin. (Suojanen 1982: 155.) Heikki Leskinen määrittelee slangin näin: Se [slangi] on enimmäkseen vain määrätilanteissa ja määräympäristöissä käytettyä puhekieltä, jolla on koko joukko omaleimaisia piirteitä. (Leskinen 1995, xviii). Eri alojen tutkijat lähestyvät slangia eri näkökulmista, eikä kysymykseen slangin olemuksesta voi vastatakaan vain kertomalla kielellisistä piirteistä. Slangi on lähinnä sanastollinen ilmiö, ja lisäksi siihen liittyvät sosiaaliset käsitteet. (Suojanen 1982: 155-156.) Millaista slangi sitten on? Mitä kielenpiirteitä siihen kuuluu? Leskinen luettelee slangin tyylipiirteiksi kieliasun kärkevyyden, karkeuden, kielellisten normien rikkomisen sekä vieraslähtöisten ainesten suosinnan. Ilmauksille on lisäksi tyypillistä tunnevaltaisuus ja liioittelevuus, moraalisista arvoista piittaamaton kapinahenkisyys ja jopa ajatuksenjuoksun tahallinen irrationaalisuus. Mitalilla on kuitenkin kääntöpuolensa. Paitsi raadollista ja holtitonta slangi on myös humoristista, vallatonta ja se sisältää yllättäviä ja nokkelia assosiaatioita sekä näytteen leikkimielestä ja luovasta kielenkäytöstä. (Leskinen 1995, xviii.) Kaikki edellä esitetyt piirteet näkyvät kaupunkinimistössäkin. Nimeämiskohteella tarkoitetaan nimistöntutkimuksessa nimien tarkoitteita, siis niitä paikkoja, jotka saavat nimiä. Omassa tutkimuksessani en rajannut aluetta mitenkään. Nimiä kerättiin siis kaikenlaisista paikoista Nokialla, sekä kaupunkikulttuuriin kuuluvista kohteista että luonnonpaikoista. Mukaan mahtuivat niin tiet, talot, pellot ja kaupat kuin järvetkin. Mukana on myös nimiä, joiden tarkoite on syystä tai toisesta unohtunut tai hävinnyt. Enemmän nimeämiskohteiden tarkastelua on luvussa kaksi. 8

Luvussa 4 käsittelen nimen antajien ja käyttäjien näkökulmia nokialaiseen epäviralliseen nimistöön. Nimenantajalla tarkoitetaan tässä henkilöä, joka on alun perin nimennyt paikan, toisin sanoen antanut paikalle epävirallisen nimen. Nimen käyttäjä taas voi olla kuka tahansa henkilö, joka puheessaan käyttää annettua nimeä tarkoittaessaan tiettyä paikkaa. Monesti nimien käyttäjät eivät tiedä, kuka nimen on aikoinaan antanut, eikä se ole aina tarpeenkaan. Kyselyissäni huomasin myös, että nimenantoperusteet ovat aikojen saatossa usein unohtuneet, jos ovat ollenkaan olleet tiedossa. Nimenantoperusteella tarkoitetaan sitä syytä, jonka perusteella nimi annetaan. Mikäli nimi on saanut alkunsa jostakin epätavallisesta tapahtumasta tai jostakin yhteisöllisesti merkittävästä tilanteesta, joka on koskettanut suurta osaa väestöstä, nimenantoperuste on yleensä tiedossa vieläkin. Tällaisia tapahtumia ovat muun muassa surmatyöt, onnettomuudet ja kaupungin virkamiesten erehdykset päätöksissä. Vielä omaksi ryhmäkseen on muista erotettava nimen tuntijat, jotka tuntevat nimen ja mahdollisesti myös nimeäjän ja nimenantoperusteet, mutta eivät itse käytä nimeä tarkoittaessaan tiettyä paikkaa. Omissa kyselyissäni keräsin nokialaisilta sekä nimiä, joita he itse käyttävät, että nimiä, jotka he tuntevat, mutta eivät itse käytä. Vain harvoissa vastauksissa oli maininta tästä, joten mitään päätelmiä nimien käytöstä tai tuntemuksesta en osaa tämän tutkimuksen perusteella tehdä. 9

2 NIMEÄMISKOHTEET NOKIALLA 2.1 Nokian kaupunki Jo 300 500-luvuilla Suur-Pirkkalan alue ulottui aina Merenkurkkuun asti ja pirkkalaiset verottivat koko Lappia. Asiakirjoissa mainitaan nimi Nokia ensi kerran vuonna 1274, kun pirkkalaispäällikkö Matti Kurki luopui lappalaisverotuksesta ja sai siitä korvauksena Nokian, josta vähitellen muodostui Pirkkalan kirkkopitäjä. Keskiajan alussa Nokialla oli muutamia suuria kartanoita, joista jokuset ovat säilyneet näihin päiviin asti. Vaikka ihmiset viljelivät ja kalastivat omiksi tarpeikseen, pääasiallinen tulonlähde oli turkisriistan pyynti. Pirkkalaiset olivat kauppiaita ja kruunun veronkantajia, ja Pirkkala oli kauppapaikka. Kun 1500-luvun puolivälissä pirkkalaiset menettivät kruunun veronkanto-oikeuden ja maakauppaa rajoitettiin, aleni Pirkkala pitäjäksi toisten pitäjien joukkoon. Nuijasota, katovuodet ja Iso Viha 1500 1600-luvuilla tuhosivat väestöä. Kun Tampereen kaupunki 1700-luvulla perustettiin naapuriin, tyypillisessä maaseutumaisemassa Nokialla asui vain muutamia säätyläisperheitä kartanoissaan muistuttamassa menneistä suuruuden ajoista. (Kuukankorpi 1956: 23.) Teollistumisen alku 1800-luvulla näkyi myös Nokialla. Vuoriinsinööri Knut Fredrik Idestam perusti Emäkosken rannalle puuhiomon vuonna 1868 huomatessaan kosken suomat mahtavat energiavarat. Vuosisadan vaihteen tienoilla Suomen Gummitehdas alkoi rakentaa omaa tehdastaan Nokialle. Emäkosken seudusta tuli pian maaseutuidyllin sijaan tehdasyhdyskunta, ja tehtaiden rakennuttamat vuokratalot muuttivat elämän rytmiä. (Kuukankorpi 1956: 25.) Vuosina 1880-1903 tehdastyöläisten määrä Nokian asukasluvusta nousi 25:stä melkein 50:een prosenttiin. Samaan aikaan maanviljelijöiden määrä väheni, ja vuonna 1938 Nokian reilusta 8100 10

asukkaasta jo 66 prosenttia oli tehtaiden palveluksessa. Kun 1960- luvun lopussa Nokia-yhtiö, Suomen Kumitehdas Oy ja Suomen Kaapelitehdas Oy yhdistyivät, uusi yhtiö sai nimekseen Oy Nokia Ab, ja sen keskuspaikka muutti Nokialta Helsinkiin. Myöhemmin eri teollisuudenalat eriytyivät omiksi tehtaikseen. (Koivuniemi 1998: 21-22, 76.) Historiallista suur-pirkkalaa alettiin lohkoa asutuksen lisääntyessä jo vuonna 1346. Jakaantuminen jatkui aina vuoteen 1936 asti, jolloin Harjun jakokunta liitettiin Pitkääniemeä lukuun ottamatta Tampereeseen ja syntyi Pohjois-Pirkkalan kauppala, jonka nimi vuoden 1938 alusta muutettiin Nokian kauppalaksi. (Kuukankorpi 1956: 25.) Alueellisesti Nokian kauppala käsitti tehdasyhdyskunnan lisäksi Siuron ja Linnavuoren. Kun 1970-luvulla Nokiaan liitettiin kaksi maalaiskuntaa, Suoniemi vuonna 1973 ja Tottijärvi vuonna 1976, alkoi kauppalan alue laajeta, ja se muutettiin 1977 kaupungiksi. (Koivuniemi 1998: 82.) Kartasta 1 sivulla 12 näkyy koko nykyinen Nokian kaupungin alue vesistöineen. Tänään Nokialla on yli 27 000 asukasta, joista noin puolet työikäisestä väestöstä saa elantonsa teollisuudesta. Suurin työnantaja vuonna 1996 oli kaupunki, mutta heti toisena oli Nokian Renkaat Oy ja kolmantena Linnavuoressa toimiva Sisu Diesel Oy. Vaikka monet palvelut ja vapaa-ajan mahdollisuudet ovat muuttaneet kaupungin kuvaa vehreämpään suuntaan, vieläkin yleisilmettä hallitsevat keskustan tehtaiden piiput. (Koivuniemi 1998: 82-83.) Nokian kaupunkia on tuonut tutuksi muulle Suomelle myös vireä kulttuurielämä, esimerkiksi kesäinen Tapsan Tahdit laulelmakilpailu ja viikko sekä Elämän Kauneus runotapahtuma, joka keskittyy suurelta osin kirjailija P. Mustapään ja tämän Nokian Tottijärvellä syntyneen veljen runouteen. 11

Kartta 1. Nokian kaupunki Lähde: http//www.nokiankaupunki.fi/kartta/index.html 2.2 Virallinen nimistö Nokian kaupunki on pinta-alaltaan melko suuri. Ydinkeskustan ja lähiasuinalueiden lisäksi kaupunkiin kuuluvat Linnavuoren, Siuron, Tottijärven ja Suoniemen maaseutumaisemmat alueet, ja koko kaupungin yhteispinta-ala on 348 neliökilometriä, josta 59 neliökilometriä on vettä (Maanmittauslaitos 2000). Aikojen muuttuessa paikkojen nimeämisen vastuu on siirtynyt kansalta viranomaisille. Nimistöä suunnitellaan ja nimiä annetaan pääasiassa kaavoituksen yhteydessä. Jokainen nimi kaavassa, sen sopivuus 12

paikkaan, yhteys muihin nimiin, sisältö, viesti ja kirjoitusasu ovat tarkkaan harkittuja. Kaavassa nimetään paitsi asuinalueet, tiet ja kadut myös torit ja muut aukiot, jalankulkutiet, puistot, urheilukentät sekä monia muita erityisalueita. (Viljamaa-Laakso 1999.) Nokian kaupungin kaava-alueella on nimettyjä puistoja yhteensä 278 kappaletta (kaupungin lista päivitetty 24.10.2001). Näiden puistojen nimistä suurin osa on perusosaltaan puistoja, esimerkiksi Alisenpuisto, Eliaksenpuisto, Kaaripuisto. Nimeämisessä on kuitenkin käytetty värikkäästi muitakin perusosia, kuten muun muassa moisio (Erkinkallenmoisio), rinne (Kalevanrinne), notko (Hätilännotko), haka (Lammashaka) ja ranta (Tervonranta). Muutamat nimet vaikuttaisivat olevan ilman perusosaa: Alhonoja, Karhunpesä, Kotikontu, Liukunen, Ojavarsi ja Plenskankivi. Tällaisia on muitakin. Merkille pantavaa puistojen nimeämisessä on se, että melko monilla puistoilla on järjestysnumero. Esimerkiksi Aaroninkorpi-nimisiä puistoja on Nokialla neljä, jotka on erotettu toisistaan numeroin (Aaroninkorpi I- IV). Samoin myös ainakin Epanpuisto (I-III), Hilapuisto (I-III), Kavolinpuisto (I-II) ja Lähdeniitty (I-III). Erikoisempi tapaus on Lehtimäenpuisto I, sillä Nokialla ei ole Lehtimäenpuisto II:ta. Samoin Mansikkapaikka II ja Sarpatinpuistot II ja III, sillä näistä ei löydy järjestyksessään ensimmäisiä lainkaan. Ainoastaan jalankululle varattuja katuja on kaava-alueella 71 kappaletta (kaupungin lista päivitetty 23.8.2000). Monet näistä on nimetty poluiksi (Aittaniitynpolku, Käenpolku, Pullapolku, Vinttipolku), mutta myös muita perusosia on käytössä, esimerkiksi raitti (Kartanonraitti, Nurmiahteenraitti), kuja (Maisenkuja, Tiesenkuja) ja tie (Kukkashaantie, Veittolantie). Muita kuin pelkästään jalankululle varattuja katuja ja teitä on kaavassa nimettynä 599 kappaletta (kaupungin lista päivitetty 24.10.2001). Nokialla erittäin suosittu katujen nimeämisperuste on ollut ryhmänimet, joita 13

on annettu paitsi kokonaisissa kaupunginosissa, myös pienemmillä alueilla. Suosituimmat ryhmät ovat luontoon liittyviä. Tällaisia ovat esimerkiksi linnut (Harjuniityn kaupunginosa), muut eläimet (Halimaan alue), sienet (Taka-Lauttalan kaupunginosa), kasvit (alue Viholan kaupunginosassa) sekä puut (Koskenmäen kaupunginosassa). Ryhmänimien lisäksi katuja ja teitä on nimetty muun muassa historiallisin perustein. Nokian vanhoista kartanoista ja viljelystiloista ovat vielä muistuttamassa muun muassa Alastalontie, Eskontie, Knuutilankatu, Ollilantie ja Nahkolankatu. Historia on vaikuttanut myös Nuijamiestentien, Mattikurjenkadun ja Ilkantien nimiin. Yksinkertaisesti monet kadut ovat saaneet nimensä asuinalueen mukaan. Näin muun muassa Alhoniitynkatu, Haavistontie, Harjuniitynkatu, Hasselbackantie, Hauroistentie, Ketolanmäenkatu, Tervasuontie ja Linnavuorentie. Mielenkiintoinen yksityiskohta Nokian virallisessa nimistössä on, että Siuron Saunakylän kaavassa olevat kadunnimet ovat saaneet nimensä tämän epävirallisen paikannimen mukaan. Paikalla, jossa Kyrösjärventie muuttuu Jokisjärventieksi, lähellä nykyistä Purso Oy:tä, sijaitsi 1920 30-luvuilla taloja, joiden pihoihin ei jyrkän rantatörmän vuoksi noussut kaivovesi. Talojen väki kävi töissä massatehtaalla, ja koska työssä likaantui helposti, antoi kartano luvan ihmisille rakentaa saunansa aivan rantaan kartanon maille. Rannassa olikin pieniä saunoja paljon, muutamilla taloilla jopa kaksi. Toinen oli saunomista ja toinen pyykkiä varten. Paikkaa alettiin kutsua Saunakyläksi, ja vaikka talot ja saunatkin on jo aikoja sitten purettu, nimitys on säilynyt näihin päiviin asti. Kun alue kaavoitettiin, kadunnimet jäivät muistuttamaan tästä epävirallisesta paikannimestä: Kiulukatu, Vihtakatu, Kiuaskatu, Patakatu ja Vamppukatu. Nokian virallista nimistöä on tarkemmin tutkinut Jari Eskelinen pro gradu tutkielmassaan Kadunnimet ja niiden suunnittelu Nokialla (Eskelinen 1995). 14

2.3 Epävirallinen nimistö Epävirallisia nimiä annetaan sekä paikoille, joilla on virallinen nimi että paikoille, joilta virallinen nimi puuttuu. Paikoista, jotka ovat paljon käytössä, puhutaankin tietysti paljon. Slangille tyypillinen salakielisyys ilmenee epävirallisista paikannimistä; puhujat eivät halua kaikkien tietävän, mistä paikasta on kyse. Joskus taas nimenantaja on tyytyväinen ja ylpeä keksinnöstään, ja nimen tuntemus ja käyttö yleistyy nopeasti. Jos paikalla ei ole virallista nimeä, se on jotenkin nimettävä, jotta siitä voidaan puhua, ja tällöin epävirallinen nimi yksilöi paikkaa. Koska epävirallinen paikannimistö yksilöinnin sijaan usein syntyy esittämään nimenantajan asenteita ja arvostuksia paikoista, nimet ovat monesti nokkelia ja kekseliäitä. Nokialla, kuten yleensäkin, suosituimpia nimeämiskohteita ovat paikat, joilla on olemassa myös virallinen nimi. Ero ei kuitenkaan ole kovin suuri: epävirallisista nimistä paikkoja, joilla on virallinen nimi oli 274 kappaletta eli 59% ja paikkoja, joilla ei ole virallista nimeä 191 kappaletta eli 41%. Yhteensä aineistossani on siis 465 nimeä. Lukiolaisten kyselylomakkeessa oli vihjeeksi annettu ryhmiä, joista nimiä oli mahdollisuus muistella. Lomakkeessa kysyttiin nimiä muun muassa maastonimille (kylät, kaupunginosat, mäet, kalliot, harjut, metsät, pellot), vesistönimille (järvet, joet, lammet, saaret, karit, luodot, rannat), kulkuväylille (tiet, kadut, oikopolut, sillat, raput, risteykset, kulmat, pysäkit) ja liikelaitoksille (kaupat, marketit, huoltoasemat, ravintolat, baarit, kioskit, grillit). Kokonaisuudessaan lomake on nähtävissä liitteessä 1. Ammattioppilaitoksen ryhmille tällaisia vihjeitä ei annettu, vaan opiskelijoiden tuli täysin itsenäisesti muistella paikkojen nimiä. Esimerkkejä tietysti mainittiin muutamia malliksi. Myös lehtijutussa mainittiin muutamia esimerkkejä yleisimmistä Nokialla käytössä olevista epävirallisista nimistä. Näiden vihjeiden perusteella ihmisten tuli kirjata omia tuntemiaan nimiä 15

paperille. Vastauksista näkyy, että eniten nimiä muistivat lukiolaiset, sillä vihjeitä oli annettu eniten. Taulukosta 1 sivulla 17 näkyvät kaikki nimetyt kohteet. Eniten epävirallisia nimiä Nokialla on annettu kulkuväylille eli teille, kaduille, poluille ja mäille, yhteensä 59 nimeä eli aineistosta 12,7%. Näistä teillä ja kaduilla on myös viralliset kaavanimet, mutta polut ovat saaneet epävirallisen nimensä juuri kaavanimien puutteen takia. Yhtä lukuun ottamatta mäilläkin on kaavanimensä, sillä esimerkiksi Teboilinmäellä tarkoitetaan Pinsiöntiessä olevaa mäkeä, joka nousee Teboililta Pinsiöön päin, ja Palokunnanmäki on pätkä tiestä, joka on viralliselta nimeltään Taivalkunnantie. Poikkeus on siis Lukionmäki, joka odotusta vastaan ei tarkoitakaan Ilkantien osaa, vaan tien viereistä kävelypolkua, joka on muodostunut yläasteen oppilaiden kävellessä oikotietä kotitaloustunneille lukiorakennukseen. Toiseksi eniten on nimetty taloja ja rakennuksia, nimiä 47 kappaletta eli 10,1%. Monet näistä ovat asuinkäytössä olevien kerrostalojen kuvailevia nimiä, kuten Haitaritalot, Pisteet, Tasakattoiset. Muutamassa tapauksessa epävirallinen nimi kertoo jotain talon asukkaista: Jonnantalot, Nilkkilinna, Nansonlinna. Talojen ja rakennusten ryhmän epäviralliset nimet ovat syntyneet ilman virallista nimeä, sillä vaikka useimpien talojen asunto-osakeyhtiöillä on nimi, se ei ole talon virallinen nimi. Melkein samaan määrään yltää kauppojen nimimäärä: 45 nimeä eli aineistosta 9,7%. Ryhmässä ovat mukana elintarvike-, päivittäistavara- ja vaatekaupat, mutta myös esimerkiksi huoltoasemat ja kampaamot. Kioskit muodostavat oman ryhmänsä. Nokian kaupunki mainostaa itseään palvelujen kaupunkina, ja tämä onkin totta. Kauppoja ja liikkeitä on pienessä keskustassa ja ympäröivillä asuinalueilla paljon, joten on selvää, että niillä on myös paljon 16

epävirallisia nimiä. Seuraavaksi eniten nimiä keräsivät ravintolat, baarit ja kahvilat sekä kylät, alueet ja kaupunginosat, kummallakin 43 nimeä eli 9,2% aineistosta. Taulukko 1. Nimeämiskohteet Nokialla NIMEÄMISKOHTEET KPL Tiet, kadut, polut ja mäet 59 Talot ja rakennukset 47 Kaupat ja liikelaitokset (elintarvike, vaatetus, kampaamot jne.) 45 Kylät, kaupunginosat ja -alueet 43 Ravintolat, baarit ja kahvilat 43 Järvet, joet, lammet, uimarannat 34 Saaret, kalliot, kivet, pellot ym.luonnonpaikat 30 Kioskit ja grillit 27 Urheiluhallit ja -kentät, muut urheilupaikat 25 Oppilaitokset 23 Puistot, viheralueet, leikkipuistot 18 Rakennelmat (raput, sillat, laiturit, veräjät jne.) 15 Kulmat ja risteykset 13 Sairaalat 12 Kirkot ja seurakuntatalot 6 Huoltoasemat 6 Hautausmaat 4 Pankit 4 Tehtaat 2 Virastot 2 Patsaat ja muistomerkit 2 Kaatopaikat 2 Muut (pysäkki, parkkipaikka ja sähkökaappi) 3 Yhteensä 465 Yllättävän vähän nimiä aineistossani on puistoilla, toreilla ja aukioilla, joita on Nokialla kuitenkin verrattain paljon. Nimiä on yhteensä 18 kappaletta eli aineistosta 3,9%. Puistoista nimiä ovat saaneet vain jotkut leikkipuistot, mutta toreista nimiä on vain yhdellä, Pirkkalaistorilla. Ehkä tämä johtuu siitä, että muilla Nokian toreilla ei juuri ole tori- tai muutakaan toimintaa. Esimerkiksi Toivontori 17

Härkitiellä toimii vain paikoitusalueena, eikä sillä ole epävirallista nimeä. Samoin vähän nimiä saivat myös kaupungin tehtaat (2 nimeä, 0,4%). Nokian tehtaista vain Nansolla oli muutama epävirallinen nimi. Lieneekö syynä se, että kumi- ja paperitehdas sekä mylly kuuluvat monen nokialaisen jokapäiväiseen elämään niin tiiviisti, että niistä puhutaan vain tehtaina, eikä tätä mielletä epäviralliseksi nimeksi. Usein lauseyhteydestä tai keskustelijaryhmästä selviää, mitä tehdasta Tehtaalla tarkoitetaan. Annetuista nimistä osa nimeää luonnonpaikkoja, kuten järviä, jokia, peltoja ja metsiä, ja osa selkeästi kaupunkikulttuuriin kuuluvia paikkoja, kuten liikelaitoksia, rakennuksia ja teitä. Omassa aineistossani näiden osuudet olivat seuraavat: Luonnonpaikkojen osuus nimetyistä paikoista oli huomattavasti suppeampi, vain 44 nimeä eli 9,5% aineistosta, kun taas kaupunkikulttuuriin liittyviä paikkoja oli nimetty 421 kappaletta, eli 90,5% aineistosta. Kartassa 2 sivulla 19 on pistein merkitty nimetyt kohteet Nokian keskustassa ja lähiasuinalueilla. 18

Kartta 2. Nimeämiskohteita Nokian keskusta-alueella Lähde: http://www.karttatiimi.com/nokia/map.html 19

3 EPÄVIRALLISEN NIMISTÖN MUODOSTUSTAVAT Monet epäviralliset nimet on annettu paikoille, joilla ei ole virallista nimeä. Tällöin nimen funktio on yksilöinti, paikan nimeäminen. Toisaalta nimellä, joka on annettu virallisen nimen variantiksi, on tarkoitus usein tuoda esiin erilaisia nimenantajan paikkaan liittämiä mielteitä ja asenteita (Ainiala 2003: 214). Usein kuitenkin epävirallinen nimi rakentuu virallisen nimen pohjalle: esimerkiksi Hesburger on Hese, seurakuntakeskus on Seuris tai Seukkari ja Pinsiö Pinska. Jos epävirallinen nimi on johdettu virallisesta, nimi on sekundaari, muutoin nimi on primaari. Näin epävirallisessa nimistössä erotetaan siis karkeasti kaksi pääluokkaa. Jaottelun mallina on Peter McCluren epävirallisten henkilönnimien eli lisänimien luokittelu, joka sopii tähän tutkimukseen hyvin, sillä lisänimet muodostuvat paljolti samoin kuin epävirallinen kaupunkinimistökin. Henkilönnimien jaottelussaan Peter McClure lähtee ajatuksesta, että viralliseen nimeensä ihminen voi vain hyvin vähän vaikuttaa, ja lempinimenkin usein keksii joku toinen, mutta monesti ihmisillä on lempinimiä, joita he itse haluavat itsestään käytettävän. Esimerkkinä McClure mainitsee opiskelijoitaan, jotka virallisen Deborah-nimensä sijaan haluavat tulla kutsutuiksi sympaattisemman kuvan antavilla Debbie- tai Deb-nimillä. (McClure 1981.) Artikkelissaan McClure esittää sekundaarit ja primaarit nimet selkeässä kaaviossa, joka havainnollistaa, millä keinoin sekundaarit nimet syntyvät virallisista nimistä ja miten primaarit nimet muodostuvat. Ihmisellä on yksi tai useampia etunimiä ja sukunimi sekä primaareja lempinimiä. Näistä etu- ja sukunimet jakaantuvat niiden virallisiin ja sekundaarisiin variantteihin. Sekundaarit nimet puolestaan jakaantuvat vielä kolmeen ryhmään sen perusteella, miten ne ovat muodostuneet 20

virallisesta nimestä: fonologisella, morfologisella tai leksikaalisella muutoksella. Neljännen lempinimiryhmän muodostavat primaarit lempinimet, jotka ovat aina semanttisesti muuntuneet, eivätkä näin ollen pohjaudu nimen viralliseen muotoon. Kaaviossaan McClure käyttää esimerkkinä henkilöä, jonka nimi on Robert Wellington (virallinen nimi). Tästä sekundaarit muodot ovat Bob (fonologinen muutos viralliseen nimeen), Robby ja Welly (morfologinen muutos) sekä Boots (leksikaalinen muutos). Wellington on eräs suosittu saapasmerkki, ja näin ollen leksikaalinen muutos perustuu homonymiaan. Primaari lempinimi Four-Eyes todennäköisesti viittaa Robert Wellingtonin silmälaseihin, eikä siten liity hänen viralliseen nimeensä mitenkään. Seuraavassa on esitetty McCluren alkuperäinen, englanninkielinen kaavio: (McClure 1981.) Aivan kuten mikä tahansa muu puhe myös paikannimet muuntuvat herkästi puhekieliseen asuun. Puhekielelle on tyypillistä sanojen lyhentäminen, näin myös nimistössä: Halli (jäähalli), Kenkä (pub Hevosenkenkä), Kenno (Kennonnokka), Mestarit (Pizzamestarit) sekä Viiala (Viialan kotileipomon myymälä). Myös puheessa pitää päästä 21

mahdollisimman vähällä ja saada sanotuksi nopeasti paljon. Lyhyet sanat ja nimet ovat taloudellisia ja jättävät puheessa aikaa muullekin. Edellytyksenä on tietysti, että nimestä selviää edelleen, mitä paikkaa tarkoitetaan. Aina ei kuitenkaan epävirallinen nimi ole virallista lyhyempi. Näin esimerkiksi Kaatopaikkalampi, joka Kirkaslammen epävirallisena varianttina kertoo paremmin muun muassa lammen sijainnin ja on siten informoivampi. Slangissa on nähtävissä monia sellaisia kielenpiirteitä, jotka yleiskielestä puuttuvat täysin tai ovat siinä säännönvastaisia. Monet vierasperäiset äänteet ovat slangissa tavallisia. Tällaisia ovat b, d, g, f ja š. Näistä soinnillisten klusiilien (b,d,g) asemaa korostaa sekin, että ne ovat vanhastaan slangissa esiintyneet myös geminaattoina, ja usein nämä geminaatat ovat vielä olleet astevaihtelun ulkopuolella. Nykyslangissa soinnilliset geminaattaklusiilit ovat harvinaisempia, mutta eivät toki mahdottomia. Slangissa on mahdollinen myös sananalkuinen konsonanttiyhtymä. Alkujaan suomen kielessä tämä ei ole ollut mahdollinen, mutta sittemmin se on alkanut yleistyä niin murteissa kuin yleiskielessäkin. Erityisesti kaksikonsonanttisuus on ollut tyypillistä lainasanoille, sitä vastoin sananalkuinen kolmen konsonantin yhtymä on ollut tuiki harvinainen. Ainakin Helsingin slangissa tavataan sekä kaksi- että kolmekonsonanttisia yhtymiä sanan alussa. (Paunonen 2000, s. 17-20.) Suomen kielen äännerakenteen tyypillisimpiä piirteitä on vokaalisointu. Tämä tarkoittaa sitä, että samassa, yhdistämättömässä sanassa ei voi esiintyä sekä etu- että takavokaaleja. Slangissa on kuitenkin lupa rikkoa tätä vokaalisoinnun sääntöä. (Paunonen 2000, s. 21-23.) Nokian aineistossakin on yksi tällainen tapaus: Löpa (K-market Löytis Oy). Huomattava on, että nimi esiintyy kuitenkin myös muodossa Löpä. Slangi-ilmauksien muodostusperiaatteita on monia. Tavallisimpia ovat korkean ja alhaalla olevan rinnastaminen (Amerikka, Sankarin talo), 22

liioittelu (Miljoonamutka, Satarappuset) ja ironinen huumori (Arvauskeskus, Lompsalinna). Lisäksi mukana ovat eufemismit eli kiertoilmaukset (Viikinharju tarkoittaen hautausmaata) ja dysfemismit eli suoraan sanotut asiat (Surmankurvi, Hurjaniitty ja Pillupalatsi) sekä metaforat eli erikoiset rinnastukset (Metro). (Suojanen 1982: 158-159.) Tekniset muodostuskeinot slangissa ovat melkein aina samat: ellipsi (sanojen lyheneminen), kontaminaatio (sanan muodostus kahdesta eri sanasta), sanaleikit sekä nuoremmilla erityisesti apukielet (mm. kontinkieli). Deskriptiivisyys kuuluu erottamattomasti slangisanojen luonteeseen. Kuvailevat äänneainekset saavat sanat kuulostamaan slangilta, lisäksi deskriptiivisyyttä sisältyy slangijohtimiin. (Suojanen 1982: 160.) Yleensä johdin liitetään virallisen nimen lyhentymään ja näin nimi johtimesta huolimatta lyhenee, joskus huomattavastikin: amis (ammattioppilaitos). Slangissa johtimella ei ole erityistä merkitysfunktiota (Suojanen 1982). Ei voida siis sanoa, että kaikki slanginimet, joiden johdin on vaikkapa ri, viitaisivat tiettyyn tarkoiteryhmään. Nokian aineistossa on kuitenkin nimiä, joissa johdin erottaa erilajisia tarkoitteita toisistaan. Esimerkiksi ska nimessä Pinska (Pinsiö) viittaa alueen nimeen, kun taas ska+ri nimessä Pinskari (Pinsiöntie) tarkoittaa tietä. Samoin nimissä Ristari ja Ristis ari viittaa katuun (Ristiveräjänkatu) ja is alueeseen (Ristiveräjän alue). Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että johtimilla olisi jokin merkitysfunktio. Usein myös lauseyhteydestä selviää, mistä tarkoitteesta on kyse. Huomioitavaa on myös, että samasta tarkoitteesta voi olla useampia erilaisia slanginimiä (Hese, Hepsurger, Hesbu) ja taas samalla nimellä voi olla useampia tarkoitteita (Noksu Nokianvirran koulu ja Noksu Nokian Uutisten talo ). 23

3.1 Sekundaarit nimet Sekundaareissa nimissä näkyy tavalla tai toisella aina paikan virallinen nimi: esimerkiksi virallista nimeä on lyhennetty tai siitä on otettu vain joitain kirjaimia. Sekundaarit eli virallisen nimen pohjalta syntyneet epäviralliset nimet voidaan jaotella muodostustavan mukaan vielä viiteen alaryhmään. Nämä ovat virallisen nimen lyhentäminen ja siihen liitetty johdinaines, nimen lyhenne, lyhenne- ja kirjainnimet, mukaelmat sekä sanoilla leikittely ja nimimuunnelmat. (Ainiala 2003: 211-212.) Aineistoni 465 nimestä 196 kuuluu sekundaarien nimien ryhmään. 3.1.1 Nimen lyhennykseen liitetty johdinaines Yleisin sekundaarinimien tyyppi syntyy, kun virallista nimeä lyhennetään ja typistymään liitetään jokin johdinaines. Lyhentäminen koskee pääasiassa yhdyssanoja ja nimiä (esimerkiksi Harjuniitty Harkka, Pinsiöntie Pinskari, K-market Myllymikko Myllis). Kaksitavuisten sanojen ja nimien slangivastineet eivät yleensä ole yhtään virallista sanaa tai nimeä lyhyempiä (esimerkiksi kenttä Kentsu) ja joskus epävirallinen nimi saattaa olla virallista nimeä pidempikin (esimerkiksi Löytis Löyttäri). Yleensä suosituimpia johtimia kaupunkinimistössä ovat mm. is, Ari, e, (k)ka, ska+ri ja tsu. Näistä muutamia esimerkkejä Nokian epävirallisesta nimistöstä: Kaatis (Koukkujärven kaatopaikka), Nuijis (K-market Nuijamies), Tottis (Tottijärvi), Kaffari (Cafe In), Katsari (katsastuskonttori ympäristöineen), Kymppäri (entinen Kymppikioski Kankaantakana), Hellari(t) (Helluntaiseurakunta), Hese (Hesburger), Ebe (kylpylähotelli Eden), Alaharkka ja Yläharkka (Ala- ja Ylä- Harjuniitty), Pinska (Pinsiö), Keskari (Keskusurheilukenttä), Pinskari 24

(Pinsiöntie), Mentsu (Menkalan kenttä), Kentsu (Sarpatin soramontun kenttä). Aineistoni lyhentyneillä nimillä oli kaksi selvästi muita yleisempää johdinta: is ja (kk)ari. Näiden osuudet olivat 36,9% ja 30,6% johdinaineksen sisältävistä nimistä. Tämä ei ole mitenkään yllättävä tulos, sillä nämä ovat suosituimmat johtimet yleensäkin kaupunkinimistössä. Vielä tavallisemman tuloksesta tekee se, että mainitut johtimet ovat suosituimpia kaikessa puhekielessä, ei vain nimistössä (Ks. esim. Laalo 1990: 298, 308). 3.1.2 Nimen lyhenne Sekundaareihin nimiin kuuluvat myös lyhentyneet nimet, joissa ellipsi on lyhentänyt nimeä sananosan verran. Jyväskylässä Kivi (ravintola Ilokivi) ja Viikset (ravintola Kissanviikset) edustavat elliptisiä nimiä (Koivisto 1997: 292). Tällaisia lyhentyneitä nimiä ovat Nokialla esimerkiksi Kenkä (pub Hevosenkenkä), Cafe (Cafe In) ja Koti (Kotipizza). On hyvin yleistä, että mikäli kaupan tai kioskin virallinen nimi sisältää omistajan nimen, epävirallinen nimi syntyy pelkästään omistajan nimestä. Näin esimerkiksi Nokiallakin sen sijaan, että mentäisiin Kelloliike Leo Paukulle tai Kellopiste Esko Paukulle, mennään vain yksinkertaisesti Paukulle. Näissä kyseisissä tapauksissa täytyy paikkaa tietysti vielä tarkentaa osoitteella, mikäli se ei muusta lauseyhteydestä ilmene, esimerkiksi Kun menet Torille, käytkö samalla siinä Paukulla? tai Ostin tämän Paukulta. Kummalta? Siltä Korkeemäenkadun. Samoin ovat lyhentyneet myös esimerkiksi 25

Lehtosen leipomosta Lehtonen, Katajan kahvilasta Kataja, Miisun grillistä Miisu ja Grillikioski Avolan virallinen nimi muotoon Avola. Oman ryhmänsä elliptisesti lyhentyneitä nimiä muodostavat sellaiset epäviralliset nimet, jotka eivät varsinaisesti ole muodostuneita mistään virallisesta nimestä, vaan ennemminkin appellatiivisista ilmauksista, sanoista. Tällaisia ovat muun muassa Halli (jäähalli), Jatko (jatkokoulu, nykyinen lukio) ja Keskuskenttä (keskusurheilukenttä). Näistä siis Halli, Jatko ja Keskuskenttä ovat (epävirallisia) nimiä, mutta niiden tarkoitteilla ei ole virallista nimeä. Esimerkiksi Tampereella erään jäähallin virallinen nimi on Hakametsä, ja mikäli siellä puhuttaisiin *Hallista, tilanne olisi toinen. Koska Nokialla ei ole kuin yksi jäähalli ja sillä ei ole mitään erityistä nimeä, kutsutaan sitä vain appellatiivisesti jäähalliksi tai Halliksi. Muita elliptisiä epävirallisia nimiä Nokialla ovat muun muassa Harju (Harju-Center), Hattu (ravintola Olkihattu), Härkä (ravintola Mustahärkä, nyk. Hevosenkenkä), Kasi (Kasibaari), Kenno (Kennonnokka), Koukku (Koukkujärvi, hiihtolenkki, maja), Mauri (Maurinlehdon hautausmaa) ja Viiala (Viialan kotileipomon myymälä). Nimen lyhentäminen on melko yleinen epävirallisen nimistön muodostamistapa ja Nokialla se näyttäisi olevan hyvin yleinen. Erityisesti monien ravintoloiden ja kahviloiden epäviralliset nimet ovat syntyneet lyhenemisen kautta. Aineistostani jopa 37 nimeä (7,9%) on elliptisesti lyhentynyt. Millaiset säännöt sitten koskevat lyhenemistä? Millä perusteella nimi lyhenee alkuosasta tai loppuosasta? Epävirallisen nimistön muodostustapana lyhentämisessä ei ole sen vakiintuneempia lainalaisuuksia. Nokian aineistoa tarkastellessa huomaa, että mikäli ravintolan virallinen nimi ei sisällä sanoja ravintola tai baari, yhdyssanamuotoinen nimi lyhenee yleensä niin, että jäljelle jää yhdyssanan perusosa. Vapaa-aikaan liittyvissä nimissä Kenno ja 26

Koukku (uimaranta ja kesäteatteri sekä hiihtolenkki) lyhentyminen näyttäisi vieneen nimen perusosan, sillä määriteosa nimeää paikkaa tarkemmin ja yksilöivämmin kuin perusosat nokka ja järvi. Samalla perusteella uskoisin, että on lyhentynyt myös Mauri virallisesta Maurinlehdosta. Parissa tapauksessa lyhentyminen on vienyt nimestä keskimmäisen osan: Karhunperseenahde Taivalkunnassa tunnetaan myös Karhunahteena ja yhtä hyvin voidaan mennä Keskuskentälle kuin keskusurheilukentällekin. Karhunahteen lisäksi muutamissa tapauksissa ellipsi on vaikuttanut vasta epävirallisessa nimessä. Käytössä ovat niin Central Park kuin Centralkin puhuttaessa Starkin puistosta Kankaantakana. Samoin Kööpelinvuori ja Kööpeli tarkoittavat samaa mäentöppärää Raatikonkadulla, josta ennen vanhaan katseltiin poikien mäkihyppyä Kullaanvuorella. Useimmat lyhentyneet nimet ovat kaksitavuisia. Laalo toteaa artikkelissaan (Laalo 1990: 297) ensisijaiseksi syyksi lyhenemien kaksitavuisuuteen sen, että vanhoista suomen kielen kantavartaloista suurin osa on kaksitavuisia ja siten luontevia perusvartaloita, ja näin ne toimivat hyvänä mallina nykykielessä. Lyheneminen yleensä liittyy Laalon mukaan taloudellisuuteen; puheessa pyritään säästämään paitsi aikaa myös vaivaa. 3.1.3 Lyhenne- ja kirjainnimet Sekundaareihin nimiin lasketaan myös niin sanotut lyhennenimet ja kirjainnimet. Tällaisia on kaupunkinimistössä melko paljon ja Nokiallakin muutamia, esimerkiksi Aaälkoo (Alisen kioski), Änällä (Nokian lukio) ja Änveekoo (Nokianvirran koulu). Liikekeskus Harju- Centerin valomainoksessa lukee suurin kirjaimin HC. Näin Harju- 27

Centeriä on alettu kutsumaan Hooseeksi. Viime vuosina kirjainnimet ovat yleistyneet eikä varmasti vähiten sen takia, että monet maailmanlaajuiset ketjut ja toimistot käyttävät itsestään tällaisia nimiä. Esimerkiksi Tampereellakin sijaitseva ruotsalainen vaateliike Hennes&Mauritz lyhentää nimensä logossaan H&M, josta yleiset kutsumanimet Hooämmä ja Hooetämmä tulevat. Ravintola Ainon ja Reinon kutsumanimi Aaärrä juontaa juurensa entiseen paikalla toimineeseen ravintolaan, jonka virallinen nimi Vanha Ratsastaja vaihtui kansan suussa nopeasti Veeärräksi, sijaitsihan ravintola lähellä Nokian rautatieasemaa. Näin luonnollisesti nimenvaihdoksen myötä ravintolan vanha epävirallinen variantti muuntui uudeksi. Paitsi Änälläksi Nokian lukiota on kutsuttu myös Änhööälläksi. Kahdeksan- ja yhdeksänkymmentälukujen taitteessa lukion opiskelijat tunsivat alemmuutta Tampereen erityislukioiden takia. Paremmilla keskiarvoilla päästiin muun muassa ilmaisutaitopainotteiseen lukioon. Näin tuli Nokian lukiostakin huvipainotteinen, sillä yleisesti tiedettiin, että keskiarvolla mitattuna Nokian lukioon oli helpompi päästä opiskelemaan kuin esimerkiksi ammattioppilaitokseen. Opiskelupaikan saantia verrattiin lisäksi Pohjois-Amerikan jääkiekkoliigaan (NHL North American Hockey League ), jonne valituilta urheilijoilta vaaditaan erityisiä ansioita. Ironisesti ajateltiin, että lukion opiskelijoille tällaisia vaatimuksia ei ole. 3.1.4 Mukaelmat Yksi ryhmä sekundaareja nimiä ovat mukaelmat eli kielestä toiseen lainatut nimet, jotka on joko osin tai kokonaan mukautettu toisen kielen äännejärjestelmään. Luonnollisesti Helsingin seudulla ja muilla 28

maamme kaksikielisillä alueilla tällaisia mukaelmia on runsaasti, esimerkiksi Rööperi (Punavuori) ja Blobika (Mustikkamaa). (Ainiala 2003: 212.) Nykyisessä kaupunkinimistössä mukaelmat näkyvät selkeästi ravintoloiden ja liikkeiden vieraskielisten, erityisesti englanninkielisten, nimien suomalaistettuina muotoina. Nokialla kuitenkaan tällaisia nimiä ei paljon ole, sillä kaupungin ravintolat ja baarit ovat nimeltään pääasiassa suomenkielisiä. Yksi esimerkki kuitenkin on: Pukumies (Dressmann-vaateliike). Sen sijaan hieman enemmän on äänneasultaan mukautettuja nimiä: Eeteni (kylpylähotelli Eden), Sentteri (Harju-Center), Riveri (River Golf) ja Ruupeni (Pub Ruben s). Esimerkkejä on kyllä myös päinvastaisesta mukautuksesta: Aishalli (jäähalli) ja Ass-market (S-market) [engl. ass = arse takapuoli, perse ]. 3.1.5 Leikittely ja nimimuunnelmat Hauska ja mielenkiintoinen ryhmä sekundaareja nimiä ovat leikittelynimet ja nimimuunnelmat. Etenkin nuorison keskuudessa syntyy nokkelia ja vitsikkäitäkin nimiä hiukan virallista nimeä muuntamalla. Seurakunnan leirikeskus Urhattu Nokialla on saanut esimerkiksi nimet Murhattu ja Uhrattu kirkkoon liitettyjen mielteiden ja arvojen ironisina muotoina. Raamatun paratiisin Edenin innoittamana taas on syntynyt kylpylähotelli Edenin nimitys Eetami. Kun paratiisin ja sen ensimmäisen asukkaan Aatamin nimet yhdistetään, saadaan kätevästi Eetami. Suosittu ryhmä erityisesti koululaisten keskuudessa on nimimuunnelmat, joissa virallisen nimen tavuja tai kirjaimia käännetään niin, että saadaan hullunkurinen muunnelma. Tällaisia ovat Nokialla esimerkiksi Jättitorvi (Tottijärvi) ja Hepsurger (Hesburger). Hieman samaan sarjaan kuuluvat Tottimeri ja 29