Turun Seudun Yksinhuoltajat ry Puheenjohtajat 1975-2015: 1975 1984 Terttu Luntinen (-Nurmi) 1985 Toivo Viitanen 1986 1987 Marja-Liisa Torikka 1988 1989 Toivo Viitanen 1990 1995 Paula Mannerjoki 1995 2009 Teija Hallbäck (-Vainikka) 2010 Tarja Mäkelä Teksti: Kaisu Issakainen Kuvat: Turun Seudun Yksinhuoltajat ry, MLL Varsinais-Suomen piiri 2
Alkusanat Turun Seudun Yksinhuoltajien yhdistys on vuonna 2015 ehtinyt kypsään 40 vuoden ikään. Paljon on tapahtunut tuon neljänkymmenen vuoden kuluessa ja on aika tarkastella, kuinka turkulaiset yksinhuoltajat ovat päätyneet siihen, missä tänä päivänä ovat. Kaikkea ei tietenkään voi ruotia juurta jaksain ja siksi tarkastelun kohteena ovatkin yhdistyksen merkityksellisimmiksi aikaansaannoksiksi luettavat tapahtumat sekä keskeisten toimintamuotojen kehitys. Yksinhuoltaja ja hänen perheensä on aina ollut heikommassa asemassa kuin kahden vanhemman perheet. On itsestään selvää, että varat ovat tiukemmassa kun perheessä on vain yksi palkansaaja. Lisäksi useat yksinhuoltajat ovat naisia, jotka työskentelevät matalapalkka-aloilla ja ovat näin ollen lähtökohtaisesti heikommin toimeentulevia. Yhden vanhemman perheissä päänvaivaa aiheuttavat toimeentulon ohella myös esimerkiksi päivähoidon ja aktiviteettien järjestäminen, sekä toisen vanhemman tapaamiseen liittyvät haasteet. Yleinen mielipide on usein myös syyllistävä yksinhuoltajia kohtaan. Vielä tänäkin päivänä yhden vanhemman perheitä kohdellaan ajoittain toisen luokan kansalaisina ja heidän kompetenssiaan kasvattajina epäillään. Suhtautuminen on kuitenkin parantunut viimeisen neljänkymmenen vuoden aikana ja tästä saamme kiittää niin alueellisia yksinhuoltajien yhdistyksiä kuten Turun Seudun Yksinhuoltajat ry kuin valtakunnallista yksinhuoltajien etujärjestöä, joka kulkee nykyään nimellä Yhden Vanhemman Perheiden Liitto ry. Hallitus 1982. 3
Taustaa ja alkutaival Ennen yksinhuoltajien järjestäytymistä yhden vanhemman perheet eivät olleet läheskään yhtä hyvässä asemassa muihin perheisiin ja näiden lapsiin nähden kuin nykyään. Esimerkiksi useat lait painottivat avioliiton ulkopuolelle syntyneen lapsen heikompaa oikeusturvaa ja elatustuki oli lähes olematon. Leskien asema ei ollut yhtä heikko vaan heidän tarpeensa tunnustettiin eronneita ja au-vanhempia paremmin. Sotien jälkeen leskien osuus yhden vanhemman perheistä olikin huomattavan suuri, sillä vielä 50- ja 60-luvuilla avioeroa pidettiin syvänä häpeänä. 1970-luvulla eronneiden osuus yksinhuoltajien keskuudessa alkoi kasvaa eikä avioeroa pidetty enää yhtä häpeällisenä kuin aiemmin. Myös yleinen mielipide oli muuttunut siten, että yksinhuoltaja saattoi elää yhteiskunnan jäsenenä leimautumatta, oli kyseessä sitten leski, eronnut tai au-vanhempi. Tästä huolimatta niin lainsäädännössä kuin asenteissa ja ennakkoluuloissa löytyi parantamisen varaa. Oli aika järjestäytyä ja lähteä ajamaan yhteistä etua. Yksinhuoltajien aseman konkreettinen parantaminen lähti liikkeelle Helsingistä vuoden 1970 lopulla perustetun Yksinhuoltajat ry:n liikkeelle sysäämänä. Se määritteli itsensä painostusryhmäksi tarkoituksenaan yhdenhuoltajan perheiden lasten ja huoltajien oikeusturvan ja taloudellisen aseman parantaminen. Uusi yhdistys osallistuikin heti vuoden 1973 Päivähoitolain valmisteluun aloittein ja lausunnoin. Päivähoitolaki mahdollisti yksinhuoltajien työssäkäynnin, eikä huonoon avioliittoon tarvinnut enää jäädä. (www.yvpl.fi.) Yksinhuoltajat ry:n vanavedessä alkoi muitakin paikallisia yhdistyksiä syntyä eri puolille Suomea myös Turkuun. Turussa perustamiskokous pidettiin 14.10.1975 Turun Työväen Säästöpankin Kaskenkadun konttorissa. Tuolloin yhdistyksen nimeksi valittiin Turun Yksinhuoltajat ry ja yhdistys hyväksyttiin yhdistysrekisteriin 30.7.1976. Uutta yhdistystä oli perustamassa 42 yksinhuoltajaa Turun alueelta, sekä Rauman Yksinhuoltajat ry:n puheenjohtaja Irmeli Katas (myöh. Airola), joka toimi perustamiskokouksessa asiantuntijana. Yhdistyksen ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Terttu Luntinen(-Nurmi) ja jäsenmaksuksi sovittiin 10 markkaa kuluvalta vuodelta ja 20 markkaa seuraavalta. Turun Yksinhuoltajien ensimmäinen hallitus: Työryhmä: Hannu Kähkönen, Toivo Viitanen, Aila Pihlaja, Leena Kronström ja Marjatta Nordlund. Terttu Luntinen pj. Sirpa Harjanne Soile Johansson Ritva Kojo Mika Sorri Aino Suvitie Maria Nylund Helvi Turunen Raija Vähämäki varajäsenet: Mirja Salminen Maija Jokinen Tanja Lehmuskoski Ritva Säde Aila Munter Annikki Tamminen Antti Vähätalo Irma Simojoki Yhdistyksen tavoitteeksi kirjattiin yksinhuoltajien perheiden lasten ja huoltajien aseman sekä oikeusturvan parantaminen, mitä se onkin toteuttanut tähän päivään asti. Myös vertaistukitoiminta haluttiin nostaa keskiöön ja sitä lähdet- 4
tiin toteuttamaan niin keskustelutilaisuuksien kuin leiri- ja virkistystoiminnan muodossa. Yhdistyksen tarkoituksena oli ja on edelleen harjoittaa edunvalvontaa sekä toimia täysin poliittisesti sitoutumattomana vapaaehtois- ja lastensuojelujärjestönä, tarjoten matalan kynnyksen toimintaa ehkäisemään yhden vanhemman perheiden syrjäytymistä. Vuoden 1975 lopulla pienempiä alueellisia yksinhuoltajien yhdistyksiä alkoi olla jo useita ja sen sijaan, että ne kaikki ajaisivat erikseen samoja asioita, oli hyödyllisempää perustaa yhteinen kattojärjestö. Vain reilu kuukausi Turun yhdistyksen perustamisen jälkeen Hämeenlinnan Aulangolle kokoontuikin alueellisten yhdistysten edustajistoa, jotka perustivat Yksinhuoltajien Liitto ry:n (nyk. Yhden Vanhemman Perheiden Liitto ry). Liiton ensimmäisen hallituksen jäseneksi valittiin Turun Yksinhuoltajien Terttu Luntinen ja siitä lähtien Turulla on aina ollut vähintään yksi edustaja liiton hallituksessa. Eritoten turkulaiset miehet Toivo Viitanen ja Harri Virtanen ovat kunnostautuneet liiton varapuheenjohtajina Kattojärjestön pääasiallisena tehtävänä on edunvalvonta ja turvata sitä kautta yksinhuoltajaperheiden lapsille tasavertainen lapsuus. Tavoite on sama kuin sen alayhdistyksillä: siis yhden huoltajan perheiden aseman sekä oikeusturvan parantaminen. Yksinhuoltajien liitto toimii pyrkimällä vaikuttamaan lainsäädäntöön sekä tarjoamalla koulutusta paikallisyhdistyksille. Paikallisyhdistykset puolestaan toimivat usein yhteistyössä liiton kanssa järjestäessään esimerkiksi koulutuksia jäsenilleen. 1980-luvulle tultaessa myös Turun ympäryskunnissa oli havaittavissa liikehdintää ja kiinnostusta järjestäytymiseen. Sen sijaan, että perustettaisiin useampia pieniä yhdistyksiä, Turun Yksinhuoltajat laajensivat vaikutuspiiriään ympäryskuntiin. Samalla nimi muutettiin muotoon Turun Seudun Yksinhuoltajat ry, joka oli alueellisesti kattavampi ja käsittää nykyään Turun ympäristökuntineen. Edunvalvonta Liiton otettua edunvalvonnan päätehtäväkseen, jäi paikallisyhdistyksille enemmän resursseja muihin tehtäviin, kuten tukihenkilötoiminnan ja vertaistuen järjestämiseen. Tämä ei kuitenkaan tarkoittanut, etteivätkö paikallisyhdistykset osallistuisi edunvalvontaan. Liiton tekemät aloitteet tulevat jäsenyhdistyksiltä ja jäseniltä, jotka toimivat ruohonjuuritasolla ja näkevät konkreettisesti, millaisia epäkohtia ja ongelmia yhden vanhemman perheet kohtaavat, ja millaisia muutoksia on syytä pyrkiä saamaan aikaan. Paikallisyhdistys ottaa myös tarvittaessa osaa oman kaupunkinsa päätöksentekoon lausunnoin ja aloittein. Ensimmäisenä vuosikymmenenään Turun Seudun Yksinhuoltajat osallistuivat aloitteiden tekoon liittohallitukselle hyvin aktiivisesti. Tilastojen mukaan ensimmäisen kymmenen vuoden aikana kymmenen kahdeksastatoista liittokokoukselle tehdystä aloitteesta oli turkulaisten tekemiä, ja lähes kaikki näistä kymmenestä aloitteesta koskivat yksinhuoltajan aseman parantamista eli niin Liiton kuin yhdistyksenkin päätavoitteen toteuttamista. Muut aloitteet koskivat pääasiallisesti liiton toimintaa ja sen sisäisiä asioita. Yksinhuoltajien Liitto ry:n liittokokous Oulussa 17.- 18.5.1980. Hyvin merkittävä vaikutus turkulaisten panokseen liittohallituksessa oli Turun Seudun Yksinhuoltajissa kunniapuheenjohtajan arvonimellä palkitulla ja liittohallitukselta kunniamaininnan saaneella Terttu Luntisella, jonka johdolla useita esityksiä tehtiin. Myöhemmin turkulaisista huomionarvoisia ovat jo aiemmin mainitut Toivo Viitanen ja Harri Virtanen sekä 90-luvun puolivälistä eteenpäin vaikuttanut niin ikään kunniapuheenjohtajan arvonimen saanut Teija Hallbäck-Vainikka, joka nykyään työskentelee Yhden Vanhemman Perheiden liiton Etelä-Suomen aluekoordi- 5
naattorina. Liittokokousaloitteita tehdään edelleen tarpeen vaatiessa, mutta ei läheskään yhtä suurella volyymillä kuin aiemmin. Turun Seudun Yksinhuoltajien tärkeimmät edunvalvontaan liittyvät aikaansaannokset paikallisella tasolla tapahtuivat ensimmäisen vuosikymmenen aikana. Heti perustamisestaan lähtien Turun Seudun Yksinhuoltajat lähtivät ajamaan kahta tärkeää asiaa. Ensinnäkin Pienten koululaisten päivähoidon järjestäminen oli hyvin tärkeä yhdistykselle ja sen jäsenistölle. Kahden vuoden kovan työn tuloksena, vuoden 1977 lopulla, lastensuojelulautakunta ja kaupunki tekivät päätöksen luvata paikkoja 7-10-vuotiaille koululaisille eri puolilla kaupunkia. Tosin konkreettisesti paikat tulivat käyttöön vasta seuraavien vuosien aikana. Toinen hyvin merkityksellinen yhdistyksen saavutus oli Ympärivuorokautisen päivähoidon järjestäminen. Usean vuoden painostuksen tuloksena saatiin vihdoin vuonna 1982 kaupunki järjestämään ympärivuorokautinen päivähoito vuorotyössä käyvien yhden vanhemman perheiden lapsille. Paikkoja oli vain 15, mutta merkitys yksittäisen yksinhuoltajan elämään oli huomattava. Samoihin aikoihin onnistuttiin myös saamaan muutamiin päiväkoteihin vaareja puuhastelemaan lasten kanssa sekä kertomaan vanhan ajan tarinoita. Vielä 1980-luvun puolivälin tienoilla myös valistus oli hyvin keskeisenä tavoitteena. Ongelmana nähtiin muun muassa naisten tietämättömyys omistusoikeudellisista asioista avioliitossa ja erotilanteessa. Useinhan esimerkiksi laina otettiin puolison kanssa yhdessä, mutta asunnon kauppakirjat olivat vain miehen nimissä. Tähän lähdettiinkin hakemaan ratkaisua valistamalla, ja yhteistyötahoksi saatiin seurakunta, joka alkoi jakaa informaatiota avioituville pareille ja nuorille ennaltaehkäisevästi. Ensimmäisten vuosien suuriin saavutuksiin valtakunnallisella tasolla voidaan laskea Laki lapsen elatusturvasta (1976), jonka keskeisenä ajatuksena on taata kaikille lapsille samat oikeudet lain näkökulmasta, riippumatta siitä onko lapsi syntynyt avioliitossa tai sen ulkopuolella. Laki oli askel oikeaan suuntaan, mutta yksinhuoltajien mielestä lakiin sisältyvä elatusturvan suuruus jäi turhan pieneksi elintasoon nähden. Myös vuoden 1984 laki Lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta oli merkittävä, sillä se mahdollisti yhteishuoltajuuden, vaikka lapsen vanhemmat eivät asuneetkaan yhdessä syntymän aikaan. 2000-luvulla huomionarvoisimpiin saavutuksiin kuuluu Ohjeellinen ohjeistus elatusapu määritteissä (2007), joka yhtenäisti tuen määräytymiseen liittyviä kriteereitä. Ohjeistus oli suoranainen riemuvoitto yhdistyksille ja liitolle, jotka olivat ajaneet kyseistä asiaa alkuajoistaan lähtien. On kuitenkin huomioitavaa, ettei kyseessä ole laki vaan ohjeistus, joka tarjoaa työkalut määritellä elatusapu lapsen tarpeen ja vanhempien elatuskyvyn mukaan. Turun Seudun Yksinhuoltajat ovat myös useasti 1980-luvulla tehneet aloitteita ja yrityksiä vaikuttaa oppivelvollisuusiän nostoon. Tällä olisi ollut suora vaikutus yksinhuoltajaperheisiin verotuksen kautta, sillä tuolloin lapsi ja huoltaja siirtyivät kalliimpaan veroluokkaan lapsen täytettyä 16 vuotta, vaikka hän asuikin kotona ja jatkoi opiskelua. Tavoitteena oli nostaa ikä 18 ikävuoteen ja helpottaa yksinhuoltajaperheen asemaa. Tämä ei kuitenkaan onnistunut, mutta yksinhuoltajien verotusta on muin keinoin pyritty keventämään vuosien saatossa kunnes verohelpotus poistettiin kokonaan vuonna 1994 ja sitä kompensoitiin yksinhuoltajakorotuksella lapsilisään. Tukihenkilötoiminta Tukihenkilötoiminnan järjestäminen oli hyvin keskeisessä osassa ensimmäisen kymmenen vuoden aikana kun yhdistys oli vielä lapsen kengissä. Oli hyvin tärkeää, että apua tarvitseva, erokriisissä oleva yksinhuoltaja sai apua ja tukea toiselta saman kokeneelta koulutetulta henkilöltä. Vielä 1970 80 -luvuilla kun ei varsinaisesti ollut samanlaista olohuone- ja eroryhmätoimintaa kuin tänä päivänä. Turun Seudun Yksinhuoltajien tukihenkilötoiminta alkoi käytännössä yhdistyksen perustamisesta, mistä lähtien yhdistyksen puheenjohtaja oli aina tavoitettavissa omasta kotinumerostaan avun tarpeen hetkellä. Virallisesti kuitenkin vasta vuonna 1982 Perheasiain neuvottelukeskuksen psykologilta työnopastusta saaneet yhdistyksen ensimmäiset 6
yhteyshenkilöt Pirjo Lehto ja Hannu Kähkönen aloittivat ottamaan vastaan puheluita kotinumeroihinsa puheenjohtajan ja sihteerin ohella. Puheluiden vastaanottaminen kotiin oli kuitenkin ongelmallista, sillä tukihenkilöiden ollessa niin ikään yksinhuoltajia, oli heillä samaan aikaan usein kädet täynnä töitä omien lastensa kanssa ja keskittyminen toisen ongelmiin tällaisessa tilanteessa saattoi olla hankalaa. Ongelmaa lähdettiin ratkaisemaan hakemalla yhteistyötahoa, joka voisi tarjota maksuttomat tilat puhelujen vastaanottamista varten. Neuvotteluja käytiin muun muassa Turun ja Kaarinan Seurakuntayhtymän kanssa, joka oli muutoinkin tukenut Turun Seudun Yksinhuoltajia, ja jonka pastori Sakari Ojanen oli jo pitkään toiminut yhteyshenkilönä yhdistyksen ja seurakunnan välillä. Seurakunnalla ei kuitenkaan ollut tiloja tarjolla ja lopulta ne saatiin Ensi Koti ry:ltä. Puhelinpäivystys alkoi vuoden 1985 lokakuussa päivystäjinä Pirjo Lehto ja Armi Lehtonen, yhdistyshän oli kouluttanut kaksi tukihenkilöä lisää jo vuonna 1984. Puhelinpäivystyksen tarkoituksena oli keskittää päivystysajat ja varmistaa, että päivystäjä olisi valmiina keskittyneenä tulevaan puheluun apumateriaalit käsillä. Päivystys ei kuitenkaan ollut pitkäikäinen, vaan se lakkautettiin jo puolen vuoden kuluttua, sillä päivystysajat eivät sopineet soittajille, ja palattiin takaisin käyttämään tukihenkilöiden ja puheenjohtajan kotinumeroita. Myös Yhden Vanhemman Perheiden Liitto on tarjonnut puhelinpäivystystä koko toimintansa ajan, ja valtakunnallinen Eroinfo-puhelinnumero on ollut toiminnassa vuodesta 2006 lähtien. Pastori Sakari Ojanen. Yhdistys osallistui 1980-luvulla myös lastenhoitorenkaan järjestämiseen. Ideana oli, että yksinhuoltajavanhempi saisi omaa aikaa ja voisi jättää lapsensa turvallisen ja luotettavan aikuisen seuraan. Yhdistys halusi järjestää tasaisesti jakaantuvat vuorot siten että toiminta olisi tasapuolista ja kaikille oikeudenmukaista. Vapaaehtoisuuteen perustuva hoitorengas muuttui vuosien saatossa Mikonmökissä keskusteluiltoina tapahtuvaksi lastenhoidoksi. Lastenhoitorengas kukoisti aikansa eikä yhdistys nykyään ole enää mukana renkaan järjestämisessä vaan jäsenistö järjestää samankaltaista toimintaa omatoimisesti. 1990-luvun laman aikaan avun tarve lisääntyi sitä mukaa kun hyvinvointipalveluita ajettiin alas, ja tuolloin järjestettiinkin koulutusta sekä eroseminaareja palvelemaan paremmin kasvavaa jäsenistöä. Laman aikaan syntyi myös ajatus laajemmassa mittakaavassa järjestettävän tukihenkilötoiminnan perustamisesta ja ulottamisesta myös yhden vanhemman perheiden lapsiin, mutta yhdistyksen varat eivät siihen riittäneet. Vuonna 1992 yhdistykseen perustettiin kuitenkin ensimmäisenä Suomessa Nuorisojaosto, joka keskittyi järjestämään toimintaa lapsille muun yhdistyksen toiminnan ohella. 90-luvulla kehkeytynyt ajatus lasten tukihenkilötoiminnasta tuli uudelleen ajankohtaiseksi vuonna 2005 kun yhdistys ryhtyi yhteistuumin Turun Ammatti-instituutin terveyden ja hyvinvoinnin lähihoitajaopiskelijoiden kanssa suunnittelemaan Kaveri Mukaan -projektia (KaMu-projekti), johon haettiin avustusta Raha-automaattiyhdistykseltä. Projekti saikin avustuksen kolmeksi vuodeksi, vuosille 2006 2008, mutta toiminta pysyi niin pienimuotoisena, että sitä voitiin jatkaa vielä keväällä 2009. Tukisuhteet päättyivät tuon vuoden kevätlukukauden lopulla ja projektin loppuseminaari järjestettiin 26.8.2009 Turussa. Projekti on suurin yksittäinen Turun Seudun Yksinhuoltajien koordinoima ja se on samalla ainoa, johon RAY:ltä on saatu avustusta. KaMu-projektin toimintamallina oli, että Turun Seudun Yksinhuoltajien jäsenistön keskuudesta halukkaat saivat ilmoittaa lapsensa osaksi tukihenkilötoimintaa, ja näille lapsille valittiin pari projektiin vapaavalintaisina opintokokonaisuuksina osallistuvista opiskelijoista. Lapsi-tukihenkilö-parit tapasivat noin kerran kuukaudessa ja viettivät aikaa yhdessä erilaisten aktiviteettien parissa. Projektissa yksinhuoltajaperheiden lapset saivat seuraa ja toimintaa, ja opiskelijat puolestaan kokemusta perhetyöstä sekä ennaltaehkäisevästä lastensuojelutoiminnasta. Hanke poiki myös muutaman opinnäytetyön, joten sillä oli myös laajempi yhteiskunnallinen merkitys. 7
Yhdistys on tarjonnut halukkaille tukihenkilökoulutusta 1980-luvulta lähtien, mutta käytännössä nykyään koulutuksia ei juurikaan järjestetä vaan tukihenkilötoiminta kukoistaa lähinnä ruohonjuuritasolla vertaistukena järjestön jäsenten keskuudessa, samoin kuin lastenhoitorengas. Koulutusta puolestaan järjestetään Hyvä ero -ryhmien muodossa yhteistyössä Yhden Vanhemman Perheiden liiton kanssa. Eroryhmien tarkoituksena on auttaa eron läpikäynyttä yksinhuoltajaa. Niitä on järjestetty vuodesta 2007 ja sitä ennen vuodesta 1995 alkaen järjestettiin eroseminaareja. Eroryhmä kokoontuu kahdeksan kertaa, ja näiden kertojen sekä kotitehtävien jälkeen eronneella on paremmat eväät kohdata yksinhuoltajan arjen haasteet sekä selvitä niistä. Yhdistys on pääosin toiminut vapaaehtoisvoimin ja sillä on ollut ainoastaan yksi työntekijä KaMu-projektin koordinaattorin lisäksi koko 40 vuoden taipaleen aikana. Vuonna 2000 yhdistys palkkasi Lilli Vehviläisen osa-aikaiseksi kotiapulaiseksi jäsenistönsä käyttöön. Vehviläinen, aktiivinen jäsen itsekin, työskenteli yhdistyksessä vuoden, helpottaen useiden jäsenistöön kuuluvien perheiden arkea. Hän työskenteli perheissä muutaman tunnin kerrallaan avustaen kotitöissä ja lasten hoidossa, ja hänen palvelunsa oli jopa niin haluttua, ettei Vehviläinen meinannut saada ollenkaan omaa rauhaa, vaan työvuoroista yritettiin tulla sopimaan jopa teatterireissuilla. Vehviläisen työskentelyaikana kävikin kouriintuntuvan selväksi, kuinka merkitykselliseksi vain muutamakin tunti viikossa voi muodostua. Vertaistuki Vertaistuki on ehdottomasti tärkein Turun Seudun Yksinhuoltajien toiminnan osa-alue ja myös koko toiminnan keskeisin idea. Yhdessä tekeminen on eheyttävää ja jäsenet saavat tukea ja neuvoja toisilta yksinhuoltajilta. Virkistystoiminnalla on suora vaikutus mielenterveyteen ja syrjäytymisen ehkäisyyn. Turun Seudun Yksinhuoltajat järjestävät jäsenistölleen monenlaista toimintaa, joka voidaan jakaa asiapitoisiin kuukausitapahtumiin sekä virkistystoimintaan. Lähes kaikki tapahtumat ovat tarkoitettu sekä lapsille että aikuisille, ja esimerkiksi informatiivisten kuukausitapahtumien ajaksi on järjestetty maksuton lastenhoito. Kaikissa tapahtumissa on keskeistä, että yhden vanhemman perheet voivat viettää aikaa yhdessä ja tukeutua toisiinsa. Jäsenistöllä on myös aina ollut mahdollisuus vaikuttaa tapahtumien aiheisiin ja matkojen määränpäihin. Keskustelutilaisuus 1982. Puheenjohtaja Terttu Luntinen ja sihteeri Leena Kronström. Kuukausitilaisuudet ovat olleet osa yhdistyksen toimintaa koko sen 40-vuotisen taipaleen ajan. Niiden tarkoituksena on tarjota jäsenistölleen asiantuntijoiden johdolla tietoutta erilaisista asioista. Puhujina on ollut muun muassa virkamiehiä, poliiseja, terveydenhuollon ammattilaisia sekä seurakunnan edustajia. Aiheet keskusteluilloissa ovat olleet aivan laidasta laitaan, totisemmista aiheista kevyempiin. Etenkin ensimmäisinä vuosina painotus oli enimmäkseen hyvin informatiivisissa luennoissa, joiden aiheet saattoivat liittyä esimerkiksi kasvatukseen, päihteisiin tai verotukseen. Osa keskustelutilaisuuksista on myös vapaa sana - periaatteella, jolloin voidaan keskustella yleisesti jäseniä askarruttavista asioista. Tänä päivänä tietoa on helpommin saatavilla eikä informatiivisten keskusteluiltojen osuus ole enää niin suuri ja painotus kevyempiin aiheisiin on kasvanut. Keskusteluiltojen ohella kuukausitapahtumat ovat olleet tutustumiskäyntejä muun muassa Turun alueen elinkeinoelämään ja viranomaiskeskittymiin. Myös erilaisissa seurakunnan ja terveydenhuollon yksiköissä on käyty. Viime vuosikymmeninä tutustumiskäynnit ovat olleet huomattavasti yleisempiä kuin keskustelutilaisuudet. Tutustumiskäynteihinkin on lähes aina päässyt osallistumaan koko perhe ja niissä keskeisenä osana on valistus eritoten lapsille, jotka 8
saavat esimerkiksi mainion kuvan palolaitoksen tai televisiokanavan toiminnasta. Tutustumiskäynneillä onkin siis myös kasvatuksellinen puoli. Usein niitä järjestetään myös paikkoihin, mihin muutoin on vaikeampi tai mahdoton päästä. Virkistystoiminta on toinen vertaistuen haara Turun Seudun Yksinhuoltajien toiminnassa ja se käsittää illanistujaiset, retket, matkat ja leirit. Jo traditioiksi muodostuneet perheleirit järjestetään yleensä seurakunnan leirikeskuksessa Sinapissa noin 2-3 kertaa vuodessa. Leirillä voi harrastaa erilaisia aktiviteetteja vuodenajasta riippuen ja niillä järjestetään joskus myös erilaisia luentoja, mutta pääsääntöisesti leirien tarkoitus on tuoda yhden vanhemman perheet yhteen nauttimaan virkistymisestä ja yhdessäolosta. Mäenlaskua Sinapissa vuonna 1982. Päiväretkiä järjestetään yleensä Turun ympäristöön ja lähikuntiin, joskus toisten yksinhuoltajayhdistysten vieraaksi. Esimerkiksi Turun Seudun Yksinhuoltajilla on pitkät perinteet yhteistoiminnasta Rauman Yksinhuoltajien kanssa. Olihan Rauman yhdistyksen puheenjohtaja aikoinaan avustamassa Turun yhdistyksen perustamisessa. Lähikunnissa riittää nähtävää ja retkiä tehdään paljon. Kohteet vaihtelevat kotieläintiloista huvipuistoihin ja erilaisiin nähtävyyksiin. Vuonna 2002 tehtiin muun muassa retki Loimaalle kotieläintilalle biisoneita katsomaan ja 1982 puolestaan käytiin Jokioisissa Museorautatiellä. Myös erilaiset kulttuuritilaisuudet kuten teatteriesitykset ja urheilutapahtumat ovat olleet jokavuotisia yhdistyksen kalenterissa. Turun Seudun Yksinhuoltajat pyrkivät myös järjestämään jäsenistölleen mahdollisuuksia ulkomaan matkoihin, sillä Retki Museorautatielle Jokioisiin 31.5.1981. useinhan yhden vanhemman perheet joutuvat tinkimään ajatuksesta johtuen niiden hintavuudesta. Yhdistys pyrkiikin sponsoroimaan osan näistä kuluista mahdollistaen perheille ulkomaan matkailun. Ensimmäinen matka suuntautui vaatimattomasti bussilla Leningradiin vuonna 1983. Pietarissa ei ole sen koommin käyty, mutta Ruotsiin ja Viroon on suunnattu useamminkin. Etenkin Ruotsin Kolmårdenin eläintarha on ollut kestosuosikki. Vaikka ostosmatkoja tehdään myös kotimaahan, ovat Tallinnan shoppailureissut olleet hyvin suosittuja. Matkat eivät tietenkään suuntaudu pelkästään ulkomaille vaan myös kotimaassa tehdään pidempiä reissuja. Turun Seudun Yksinhuoltajat ovat esimerkiksi tehneet kaksi matkaa Kuusamoon sekä ruskaretken Ropinsalmelle Kilpisjärvelle kolmen valtakunnan rajalle, missä tavattiin muun muassa Muonion poikamiesyhdistyksen väkeä. Vuonna 2015 on luvassa kauan odotettu ruskaretki Inarin Nukkumajoelle. Turun Seudun Yksinhuoltajat ry on perinteisesti ilmoittanut tapahtumista jäsenkirjeiden avulla. Omaa lehteä alettiin julkaista vuoden 1985 alusta puheenjohtaja Toivo Viitasen johdolla, ja siitä lähtien lehti Ropinsalmi 16.-21.9.1998. on ilmestynyt 2-4 kertaa vuodessa. Yhdistyksen en- 9
simmäinen lehti kantoi nimeä Turun seudun yksinhuoltaja, mutta jo toiseen lehteen vakiintui nimi YksPlus, jonka keksi nimeämiskisan voittanut Piritta Lentiö. Jäsenistöä lähestytään toki edelleen myös jäsenkirjeen muodossa, mutta oma lehti sekä liiton Muuttuva Perhe -lehti ovat pääväylät informoida jäseniä tapahtumista, leireistä ja koulutuksista. Yhdistyksen verkkosivut puolestaan avattiin vuonna 2003 ja heti muutaman ensimmäisen vuoden aikana sivut olivat kovassa käytössä ja sinne suuntautui liikennettä jopa Yhdysvalloista, Ruotsista ja Kiinasta asti. Nykyään verkkosivusto (www.turunseudunyksinhuoltajat.com) on lehtien ohella tärkein väylä informoida jäseniä. Olivatpa kokoontumiset ja tapahtumat minkä aiheisia hyvänsä, niiden tärkein anti on yhteisöllisyyden tunteen vahvistamien ja vertaistuen tarjoaminen. Toinen ihminen, vaikka vain kuuntelijana, on yksi merkityksellisimmistä tuen muodoista. Myös mahdollisuudet virkistystoimintaan yhdistyksen rahallisesti tukemana, on tärkeää jäsenille ja se näkyy suurina osallistujamäärinä. Nykyaika Vuonna 2008 alkoi yhdistyksessä uusi aika. Turun Seudun Yksinhuoltajat saivat vihdoin virallisen toimipisteen Perhetalo Heidekeniltä. Samaan aikaan yhdistys sai myös ensimmäisen virallisen puhelinnumeron, sillä aiemminhan kulloisenkin puheenjohtajan henkilökohtainen numero oli toiminut yhdistyksen numerona. Perhetalo Heideken toimi yli sata vuotta synnytyssairaalana aina vuoteen 1995 asti. Vuonna 2007 Varsinais -Suomen Lastensuojelu ry ja Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piiri ostivat talon RAY:n tuella järjestökäyttöön. Tiloissa työskentelee kaikkiaan seitsemän järjestön työntekijöitä ennaltaehkäisevässä lastensuojelutyössä. Lisäksi talossa työskentelee vapaaehtoisia ja järjestetään monenlaista ohjelmaa. Turun Seudun Yksinhuoltajat jakavat toimitilan Yhden Vanhemman Perheiden liiton kanssa. Sijainnilla on valtava merkitys yhdistyksen toimintaan ja verkostoitumiseen. Heidekenille muuton seurauksena yhteistyötahot ja yhteistyön määrä on lisääntynyt hurjasti. Tästä mainiona esimerkkinä on muun muassa Perheiden Taiteiden yö -tapahtuma, jossa Perhetalon Perhetalo Heideken. yhdistykset yhteistuumin järjestävät kokoperheen tapahtuman, joka täydentää kaupungin keskustassa vietettävää Taiteiden yötä. Perheiden Taiteiden yö onkin kohdennettu lapsiperheille ja talolle kokoontuu suuri joukko järjestöläisiä ja vapaaehtoisia mahdollistamaan perheille elämysrikkaan päivän. Perhetalolla toimiminen siis myös mahdollistaa osallistumisen monipuolisempiin tapahtumiin. Ennen Heidekenille muuttoa Turun Seudun Yksinhuoltajien yhteistyö muiden yhdistysten ja järjestöjen kanssa oli pienimuotoisempaa ja yhteistyötä tehtiin enemmän muutamien tuttujen yhdistysten, kuten Ensi Koti ry:n ja Turun katulähetyksen kanssa. Perhetalo Heideken on Suomessa ainutlaatuinen. Vaikka toki Suomesta löytyy useita järjestötaloja, ei samankaltaista lastensuojelujärjestöjen keskittymiä löydy muualta. Hyötyinä ovat esimerkiksi tiedonkulun parantuminen niin eri yhdistysten välillä kuin myös kaupungin ja kolmannen sektorin välillä, sillä järjestöjen alaisuudessa toimii useita kymmeniä yhdistyksiä ja tiedotus talon sisällä toimii hyvin. Järjestöjen keskittymässä on etuna myös se, että ihmiset ohjautuvat helpommin heille sopivan yhdistyksen toimintaan mukaan. 10
Yhteistoiminnalla on myös siinä suhteessa suuri merkitys, että kun tukijoiden määrä on vuosien saatossa ja yhteiskunnan muutoksien seurauksena vähentynyt, korostuu yhdistysten välinen yhteistoiminta, jolloin kuluja voidaan jakaa. Vielä ensimmäisten toimintavuosikymmenien aikana esimerkiksi pankit ja muut liikelaitokset saattoivat rahallisesti tukea erilaisia yhdistyksiä, mutta tänä päivänä ei samanlaista kulttuuria ole juurikaan havaittavissa ainakaan pienillä yhdistyksillä. Nykyään tärkeimmät ja usein ainoat tukijat ovat Turun kaupungin ja ympäristökuntien lisäksi seurakunta, jotka toki ovat olleet tukijoita ennenkin, ja näiden tuki onkin korvaamatonta yhdistyksen toiminnan jatkumiseksi, vaikka avustusten määrät ovatkin pienentyneet. *** Näin neljänkymmenen vuoden jälkeen voi todeta, että paljon on saatu aikaan ja toivotaan, että seuraavien neljänkymmenen vuoden aikana hyvä työ jatkuu. Työ, jolla on merkitystä jokaisen Turun alueen yksinhuoltajan ja hänen perheensä arkeen ja jaksamiseen myös yhdistykseen kuulumattomien perheiden. Yhden vanhemman perheet tulevat jatkossakin tarvitsemaan toisiaan sekä yhdistystä ajamaan etujaan ja järjestämään mahdollisuuksia eheyttävään yhdessäoloon. Toivotammekin kaikki mukaan ajamaan yhteistä etua ja nauttimaan yhdessäolosta monipuolisten aktiviteettien parissa. 11
12