Metsätalouden edistämisorganisaatioiden kehittämishanke, kilpailutyöryhmän loppuraportti 14.12.2009

1 (108) Metsätalouden edistämisorganisaatioiden kehittämishanke, kilpailutyöryhmän loppuraportti 14.12.2009 Yhteenveto 3 1 Johdanto 6 1.1 Tausta 6 1.2 Kehittämishankkeen tavoitteet ja kilpailutyöryhmän tehtävänrajaus 7 1.3 Muistion rakenne ja käsittelytapa 9 1.4 Kilpailuoikeuden merkitys 10 1.4.1 Julkiset kilpailunrajoitukset ja kilpailuviraston toimivalta 10 1.4.2 Valtiontuki ja julkisen palvelun velvoite (SGEI-palvelut) 10 2 Metsänhoitoyhdistykset 15 2.1 Yleistä 15 2.2 Metsänhoitomaksun perusteet ja varojen käyttö 15 2.3 Kirjanpito, tilintarkastus ja metsänhoitoyhdistysten valvonta 18 2.4 Mahdolliset vaikutukset puukauppaan ja puunkorjuuseen 20 2.5 Jäsenyys metsänhoitoyhdistyksessä ja metsänhoitomaksusta vapautuminen 21 3 Metsäkeskukset ja Metsätalouden kehittämiskeskus TAPIO 25 3.1 Yleistä 25 3.2 Metsäkeskuksen tehtävät ja resurssien käyttö 2008 27 3.3 Metsäkeskusten metsänparannustoiminta 29 3.4 Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio 30 4 Kilpailutyöryhmän ehdotukset kilpailun edellytysten lisäämiseksi ja parantamiseksi metsäpalvelumarkkinoilla 31 4.1 Ehdotusten tausta ja rajaukset 31 4.2 Laissa säädettyjen tehtävien rahoittamisesta 34 4.3 Hankkeen johtoryhmän linjaukset 38 4.4 Kilpailun edellytysten lisääminen metsäpalvelumarkkinoilla 40 4.4.1 Esitys 1 (liiketoiminnan eriyttäminen metsäkeskuksissa) 40 4.4.2 Esitys 2 (edistämistoiminnan ja liiketoiminnan nykyistä tarkempi rajaaminen) 42 4.4.3 Esitys 3 (liiketoiminnan yhtiöittäminen metsäkeskuksissa) 44 4.4.4 Metsävaratiedot erilaisissa organisaatiovaihtoehdoissa 46 4.5 Metsänhoitoyhdistysten metsänhoitomaksulla tuotettavien palvelujen ja liiketoiminnan erottaminen 47 4.5.1 Yleistä 47 4.5.2 Toimet kilpailun edistämiseksi nykyisen metsänhoitoyhdistyslain puitteissa 49 4.5.3 Metsäpalvelumarkkinoiden kilpailuneutraliteetin edistäminen lisäämällä säädöspohjaisesti metsänomistajien tasa-arvoista kohtelua ja valinnanvapautta 53 4.5.4 Nykymuotoisen metsänhoitomaksun uudelleenkohdentaminen tai edistämistoiminnan ja liiketoiminnan eriyttäminen eri organisaatioihin 55 4.5.5 Valtiontukimalli: Tuen myöntäminen viranomaistoimintaan läheisesti liittyvien neuvontapalveluiden turvaamiseen 56 4.6 Kilpailuviraston näkemykset 57

2 (108) 4.7 Johtopäätös 62 LIITE 1: Kilpailuviraston kanta 63 LIITE 2 a: MTK:n (ja metsänhoitoyhdistysten) näkemys kilpailun lisäämisestä yksityismetsätalouden palvelumarkkinoilla metsänhoitoyhdistysten toiminnan avulla: uudistettu mhy-malli 71 LIITE 2 b: Metsänhoitoyhdistysten ja metsäkeskusten vertailu, metsänhoitoyhdistysten lukumäärän ja kokoluokan kehitys 78 LIITE 3: Metsäteollisuus ry: Metsänhoitoyhdistysten toiminnassa kilpailua rajoittavia ja vääristäviä tekijöitä 80 LIITE 4: Metsähoitoyhdistyslain valvonta 84 LIITE 5: Meto Metsäalan Yrittäjät ry:n kannanotto 86 LIITE 6: Metsäkeskusten elinkeinotoiminnan järjestämisvaihtoehtoja (SWOT-analyysi) 87 LIITE 7: Sähköisen asioinnin rooli ja vaikutukset yksityismetsätalouden palvelutuotannon kehittämisessä (Tapani Mäkinen) 89 LIITE 8: Meto - Metsäalan asiantuntijoiden ehdotuksia kilpailunlisäämiseksi metsäpalvelumarkkinoilla 95 LIITE 9: SGEI-mallin käytöstä julkisen rahoituksen myöntämisessä elinkeinotoimintaan 97 LIITE 10: Pääkaupunkiseudun metsänomistajat ry:n kannanotot 101 Lausumat ja eriävät mielipiteet 103

3 (108) Yhteenveto Kilpailutyöryhmä on käytettävissä oleva aika ja resurssit huomioon ottaen keskittynyt kilpailulainsäädäntöä koskevassa tarkastelussa siihen, millä erityisesti maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalaan kuuluvilla keinoilla/toimenpiteillä voidaan selkeimmin lisätä ja parantaa kilpailun edellytyksiä metsäpalvelumarkkinoilla. Kilpailuneutraliteetin kannalta tarkasteltuna kilpailutyöryhmä on pitänyt keskeisimpinä ongelmakohtina seuraavia: Metsäkeskuksilla ja metsänhoitoyhdistyksillä on osittain lainsäädännön vuoksi paremmat mahdollisuudet suunnitella ja kohdistaa asiakasrahoitteisten palvelujensa markkinointia, koska niillä on käytössään varsin kattavat tiedot metsänomistajista ja heidän metsävaroistaan (este kilpailuneutraliteetille). Vaikka metsäkeskusten valtionavun ja metsänhoitoyhdistyksen metsänhoitomaksun käyttö on kirjanpidossa eriytetty elinkeinotoiminnasta, eriyttäminen ei käytännössä ole kaikilta osin ulkopuolisten silmissä uskottava ja aiheuttaa kysymyksiä asiakasrahoitteisen toiminnan subventoinnista. Kilpailutyöryhmän kanta on, että julkisin varoin kerättyjen tietojen tulisi olla kaikkien kaupallisten toimijoiden käytössä tasapuolisesti, mutta huolehtien tietosuojasta. Uudet sähköiset palvelut lisäävät metsänomistajien mahdollisuuksia käyttää itse metsävaratietojaan metsäpalveluiden tilaamiseen. Metsänomistajat voivat siis itse välittää metsävaratietonsa ulkopuolisille toimijoille, mikä osaltaan vähentää metsäkeskusten hallinnollista työtä liittyen tietojen luovutuksiin. Kilpailun edellytysten lisääminen metsäpalvelumarkkinoilla Kilpailuryhmän muistioon on kirjattu näkemyksiä (lähinnä luku neljä, esitykset) siitä, mitä toimia olisi tehtävissä kilpailuneutraliteetin parantamiseksi. Esitykset eivät ole vaihtoehtoisia eivätkä toisiaan poissulkevia ja niiden käytöstä ei ole syntynyt työryhmässä yhtenäistä esitystä jatkotoimien pohjaksi. Työryhmä on listannut nykyiseen lainsäädäntöön liittyviä neuvonta-, koulutus- ja tiedotuspalveluita ja todennut, että nämä edistämistehtäviksi nimetyt tehtävät voitaisiin periaatteessa hoitaa markkinoilla asiakas- ja kysyntäohjausta tai tilaaja-tuottajamallia käyttäen. Metsäalan ja julkisen talouden kehitysnäkymien vuoksi on tarvetta läpinäkyvyyden, tuottavuuden, tehokkuuden ja vaikuttavuuden parantamiseen kaikissa toiminnoissa jatkossakin. Kilpailutyöryhmä on ollut yksimielinen siitä, että metsäkeskuksen elinkeinotoiminta eriytetään julkisista hallintotehtävistä myös toiminnallisesti omaksi yksikökseen. Metsäkeskuksen elinkeinotoimintaa harjoittava yksikkö ei suorittaisi valtionavulla rahoitettavia tehtäviä. Taloudellisessa erityttämisessä elinkeinotoimintaa harjoittavalle yksikölle laadittaisiin erillisen tuloslaskelman lisäksi tarvittaessa myös erillinen tase (luku 4.4.1). Edistämistoiminnan ja liiketoiminnan nykyistä tarkempi rajaaminen (luku 4.4.2). Liiketoiminnan yhtiöittäminen metsäkeskuksissa (luku 4.4.3). Määräajan puitteissa ei ole ollut mahdollista sovittaa yhteen kilpailutyöryhmän ehdotuksia organisaatiotyöryhmän ehdotusten kanssa eikä myöskään arvioida ehdotusten taloudellisia ja toiminnallisia vaikutuksia.

4 (108) Metsänhoitoyhdistysten metsänhoitomaksulla tuotettavien palvelujen ja liiketoiminnan erottaminen Oikeusministeriöltä saadun lausunnon mukaan valtioneuvoston asetuksella on annettavissa tarkempia säännöksiä metsänhoitomaksuvarojen käytöstä. Oikeusministeriön mukaan metsänhoitoyhdistyslain perussäännöstä on kuitenkin muutettava, jos varojen käytön kohdetta on tarkoitus muuttaa. Työryhmässä esitettyjä toimenpiteitä Alla esitetyistä toimenpiteistä ei ole työryhmässä tehty vaikutusarviointeja. Metsänhoitomaksun poistaminen Kilpailuneutraliteetin kannalta suoraviivaisin tapa puuttua nykyongelmiin olisi poistaa metsänhoitoyhdistyksien lakisääteinen oikeus saada metsänhoitomaksua (luku 4.5.1). Vapaaehtoisuuteen painottuvat toimet Toimet kilpailun edistämiseksi nykyisen metsänhoitoyhdistyslain puitteissa (luku 4.5.2). Metsänhoitomaksulla tuotettavien palveluiden ja liiketoiminnan kirjanpidollista erottamista selkeytetään antamalla nykyistä tarkemmat säännökset (valtioneuvoston asetus) sekä täsmentämällä ohjeistusta yhteistyössä viranomaisten kanssa. Metsänhoitoyhdistysten viranomais- ja omavalvontaa yhtenäistetään ja valvonnan tuloksista tiedotetaan vuosittain. Tarkistetaan metsänhoitoyhdistysten puukaupallista roolia ja menettelytapoja siten, että tasapuolisuusvaatimus toteutuu eri tilanteissa. Avoimuuden ja kilpailullisuuden lisäämiseksi selvitetään mahdollisuus perustaa sähköinen puukauppapalvelu. Selvitetään miten tilaaja-tuottajamallia/kilpailutusta voidaan omistajaohjauksen rinnalla soveltaa metsänhoitoyhdistyksen ohjausmallina. Lisätään metsänomistajien valinnan mahdollisuuksia. Yhtenäistetään perusteita ja menettelyitä, joita metsäkeskusten viranomaisyksiköt noudattavat tehdessään metsänhoitomaksunvapautuspäätöksiä. Metsänhoitomaksun muuttaminen, rajaaminen ja liiketoiminnan yhtiöittäminen Metsäpalvelumarkkinoiden kilpailuneutraliteetin edistäminen lisäämällä säädöspohjaisesti metsänomistajien tasa-arvoista kohtelua ja valinnanvapautta (luku 4.5.3). Esityksellä edistetään metsäpalvelumarkkinoiden eri palveluntarjoajien välistä kilpailuneutraliteettia lisäämällä metsänomistajien tasa-arvoista kohtelua ja valinnanvapautta. Esityksen toteuttamisessa on keskeistä metsänhoitoyhdistysten metsänhoitomaksuun ja sen käyttöön sidoksissa olevan kilpailuedun olennainen vähentäminen. Nykymuotoisen metsänhoitomaksun uudelleenkohdentaminen tai edistämistoiminnan ja liiketoiminnan eriyttäminen eri organisaatioihin (luku 4.5.4). Metsänhoitomaksua voidaan muuttaa niin, että metsänhoitoyhdistysten sijasta maksua osoitetaan metsänomistajille, metsäpoliittisesti tärkeisiin töihin tai vaihtoehtoisesti voidaan eriyttää metsänhoitoyhdistysten liiketoiminta eri yhtiöihin varsinaisista metsänhoitoyhdistyksistä.

5 (108) Valtiontukimalli neuvontapalveluiden turvaamiseksi Tuen myöntäminen viranomaistoimintaan läheisesti liittyvien neuvontapalveluiden turvaamiseen (luku 4.5.5). Kilpailuviraston kanta Kilpailuvirasto on esittänyt näkemyksensä luvussa 4.6 ja liitteessä 1. Luvussa 4.6 on kilpailuviraston arvio eri esitysten riittävyydestä ja esitys siitä, mihin toimenpiteisiin olisi tässä vaiheessa ryhdyttävä kilpailuneutraliteetin turvaamiseksi. Kilpailuvirasto on näkemyksenään esittänyt listan toimenpiteistä, joilla kilpailuneutraliteetin toteutumista metsänhoitoyhdistysten toiminnassa voidaan edistää, jos järjestelmän perustavampaa uudelleenarviointia ei tässä yhteydessä pidetä mahdollisena. Viraston mukaan toimenpiteet helpottaisivat sopeutumista myös perustavamman uudelleenarvioinnin tilanteessa, jos tämä tulee ajankohtaiseksi myöhemmin. Virasto ei pidä riittävänä pelkästään toimijoiden omavalvontaan ja sen täsmentämiseen painottuvia toimenpiteitä. Johtopäätös Tässä loppuraportissa esitetyn perusteella kilpailutyöryhmä esittää jäsentensä suurella enemmistöllä hankkeen johtoryhmälle, että maa- ja metsätalousministeriö perustaisi lainsäädäntöhankkeen, jossa muutetaan metsäkeskuksia ja Metsätalouden kehittämiskeskus Tapiota sekä metsänhoitoyhdistyksiä koskevaa lainsäädäntöä kilpailuneutraliteetin asettamien vaatimusten mukaiseksi.

6 (108) 1 Johdanto 1.1 Tausta Maa- ja metsätalousministeriö asetti 28.4.2009 metsätalouden edistämisorganisaatioita koskevan kehittämishankkeen toimikaudeksi 1.5.2009-31.12.2009. Väliraportti oli luovutettava toimeksiantajalle 31.10.2009 mennessä. Kehittämishankkeelle perustettiin johtoryhmä, puheenjohtajanaan maa- ja metsätalousministeri Sirkka- Liisa Anttila. Johtoryhmän alaisuudessa toimi kolme työryhmää: organisaatiotyöryhmä (pj. johtokunnan puheenjohtaja Johannes Leppänen, Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio), kilpailutyöryhmä (pj. metsäneuvos Marja Hilska-Aaltonen, maa- ja metsätalousministeriö) ja tutkimustiedon siirto (pj. apulaisosastopäällikkö Liisa Saarenmaa, maa- ja metsätalousministeriö). Kehittämishankkeen asettamispäätöksen mukaan Suomen metsäsektorin toimintaympäristössä on nähtävissä suuria muutoksia, joiden takia metsätalouden organisaatioita on kehitettävä, jotta ne pystyisivät vastaamaan tuleviin haasteisiin ja turvaamaan metsien hoidon ja metsänomistajien palvelujen korkean tason. Metsäorganisaatioiden toimintaan vaikuttavia muutoksia ovat muun muassa metsänomistajakunnan rakenteen ja asenteiden muuttuminen, valtion aluehallinnon uudistaminen, valtion tuottavuusohjelma, tarve edistää kilpailua metsäpalvelumarkkinoilla sekä uuden teknologian avaamat mahdollisuudet metsänomistajien neuvonnassa. Sekä kansallinen metsäohjelma 2015:ssä että pääministeri Matti Vanhasen asettaman Metsäteollisuuden ja metsäsektorin toimintaedellytystyöryhmän loppuraportissa esitetään, että metsäalan hallintoa, työnjakoa ja kilpailun edellytyksiä olisi kehitettävä. Maa- ja metsätalousministeriö johtaa Suomen metsäpolitiikkaa, jota toteuttavat ministeriön alaiset, lakisääteiset organisaatiot: Metsäntutkimuslaitos, Metsähallitus, metsäkeskukset ja Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio. Valtion rahoitusta ne saavat yhteensä noin 90 miljoonaa euroa vuodessa. Valtion rahoituksella palkattua henkilöstöä on noin 1 600 henkeä, joista metsäkeskuksissa ja metsätalouden kehittämiskeskus Tapiossa 760 henkeä. Tämän lisäksi kaikilla organisaatioilla on asiakasrahoitteista toimintaa sekä liiketoimintaa, 1 jolla palkatun henkilöstön määrä on noin 1 800 henkeä. Henkilöstön kokonaismäärä on siten noin 3 400. Lisäksi maa- ja metsätalousministeriön vastuulle kuuluu metsänhoitoyhdistyksistä annettu laki, jonka nojalla yhdistysten valvonta on annettu metsäkeskusten tehtäväksi. Metsänhoitoyhdistysten palveluksessa on noin 1 100 henkilöä ja ne saavat toimintansa tukemiseksi metsänomistajien maksamaa veroluontoista metsänhoitomaksua, jonka kokonaismäärä on noin 27 miljoonaa euroa vuodessa. Keväällä 2008 hyväksytyssä Kansallinen metsäohjelma 2015:ssa metsäpolitiikan keskeisiksi tavoitteiksi vahvistettiin lisääntyvä kotimaisen ainespuun ja energiapuun käyttö, korkea metsänhoidon taso, metsien terveys ja metsien monimuotoisuuden edistäminen. 1 Liiketoiminta eroaa asiakasrahoitteisesta toiminnasta siten, että sen tulee tapahtua omarahoitteisesti ilman valtionavustusta. Mikään ei kuitenkaan estä hakemasta liiketoiminnalle esim. yleisiä yritystukia.

7 (108) Metsäorganisaatioiden tehtävänä on metsäpolitiikan ohjauskeinojen avulla tukea metsänomistajien omia metsiään koskevia päätöksiä näiden yleisten tavoitteiden suuntaan. Normatiiviset ohjauskeinot kuten lait ja määräykset asettavat minimivaatimukset metsätaloudelle. Taloudelliset ohjauskeinot, kuten verotus ja julkinen tuki, ovat osoittautuneet tehokkaiksi hyvän metsänhoidon edistämisessä. Niiden lisäksi tarvitaan informaatio-ohjausta, kuten tieteelliseen tutkimustietoon perustuvaa metsäsuunnittelua ja metsänomistajien neuvontaa. Kukin metsäkeskus laatii yhteistyössä metsäalan toimijoiden kanssa metsälakiin perustuvan metsätalouden alueellisen tavoiteohjelman, jolla metsien eri käyttömuodot sovitetaan yhteen tasapainoiseksi kokonaisuudeksi. Metsäkeskukset ovat osa välillistä valtionhallintoa ja niiden tehtäviin kuuluvat metsätaloutta koskevien lakien toimeenpano ja valvonta. Niiden tehtäviin kuuluvat myös kestävän metsätalouden rahoituslain mukaiset suunnittelu- ja toteutustehtävät, tilakohtainen metsäsuunnittelu sekä koulutus-, neuvonta- ja tiedotustehtävät. Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio tuottaa metsäkeskuksille niiden yhteisesti tarvitsemia kehittämis-, tietojärjestelmä- ja muita palveluita sekä ministeriölle ja muille tahoille yleisiä metsätalouden kehittämispalveluja. Metsänhoitoyhdistyksistä annetussa laissa on todettu ne tehtävät, joiden hoitamiseen yhdistykset saavat käyttää metsänhoitomaksua. Maa- ja metsätalousministeriö valvoo metsänhoitomaksuvarojen käyttöä. Metsäkeskusten saaman rahoituksen/valtionavustuksen ja metsänhoitoyhdistysten metsänhoitomaksun on väitetty rajoittavan vapaata kilpailua metsäpalvelumarkkinoilla kilpailulainsäädännön vastaisesti ja asiasta on muun muassa tehty kantelu Euroopan unionille. Asiasta on tehty kanteluja myös kilpailuvirastolle ja työ- ja elinkeinoministeriölle. Epäilyt kilpailulainsäädännön vastaisista toimista ovat pääsääntöisesti liittyneet metsänhoitoyhdistyksiin. 2 Metsänhoitomaksun ja metsäkeskusten valtionavustuksen avulla metsätaloutta on vuosikymmenten ajan edistetty hyvin tuloksin. Viime vuosina metsänhoitotöitä on kuitenkin tehty tarpeeseen nähden liian vähän ja metsänuudistamisen laadussa esiintyy liian suurta alueellista vaihtelua. Koska näiden lakisääteisten metsätalouden edistämisorganisaatioiden tehtävät on määritelty hyvin pitkälle normitasolla, kilpailutyöryhmän on huomioitava, että mahdollisesti esitettävät vaihtoehdot tehtävien muuttamiseksi edellyttäisivät myös lakien (ja asetusten) muuttamista. Muistiossa esitettävien vaihtoehtoisten kilpailun edistämistoimien juridista analyysiä on myös tarpeen jatkaa. 1.2 Kehittämishankkeen tavoitteet ja kilpailutyöryhmän tehtävänrajaus Kehittämishankkeen tavoitteena on 1) tehdä ehdotuksia metsäkeskusten ja Metsätalouden kehittämiskeskus Tapion organisaatioiden kehittämiseksi, 2) tehdä ehdotuksia kilpailun edellytysten lisäämiseksi metsäpalvelumarkkinoilla, 3) tehdä ehdotuksia tutkimustiedon tehokkaammaksi välittämiseksi metsien hoidon ja metsäluonnon monimuotoisuuden tarpeisiin sekä 4) valmistella 2 Työ- ja elinkeinoministeriön saamat yhteydenotot ovat liittyneet julkisia hankintoja koskeviin säännöksiin. Metsänhoitoyhdistysten alhaisiin tarjoushintoihin on epäilty käytetyn metsänhoitomaksua (ns. ristisubventio). Tapauksista ei kuitenkaan ole valitettu hankintalain perusteella markkinaoikeuteen. Kilpailutyöryhmässä on ollut esillä yksi kilpailuvirastolle tullut epäily metsäkeskuksen määräävän markkina-aseman väärinkäytöstä. Kilpailuviraston päätöksestä on valitettu markkinaoikeuteen. Kilpailuviraston päätös (dnro 777/61/2006, 29.1.2009) löytyy kilpailuviraston internetsivulta.

8 (108) ehdotukset siten, että ne palvelevat kokonaisuutena parhaalla mahdollisella tavalla Suomen metsätaloutta ja metsäpolitiikkaa. Tavoitteena on selkeyttää työnjakoa eri toimijoiden kesken metsätalouden edistämisessä, lisätä valtion tukien vaikuttavuutta ja läpinäkyvyyttä, parantaa kilpailun edellytyksiä metsäpalvelumarkkinoilla ja tehostaa tutkimustulosten käyttöä metsätalouden ja metsien monimuotoisuuden edistämisessä ja turvata siten korkeatasoiset metsätalouden ja monimuotoisuuden neuvontapalvelut koko muuttuvalle metsänomistajakunnalle ja muille asiakkaille. Hankkeessa on otettava huomioon perustuslain ja kilpailulainsäädännön vaatimukset, valtion tuottavuusohjelman linjaukset, aluehallinnon kehittämishankkeen linjaukset sekä alueellistamista koskevat tavoitteet. Kilpailutyöryhmän tehtävänä on: - kartoittaa metsäkeskusten, Metsätalouden kehittämiskeskus Tapion ja metsänhoitoyhdistysten valtiontukien vaikutusta ja asiakasrahoitteisen toiminnan soveltuvuutta yhteismarkkinoille kilpailulainsäädännön näkökulmasta, - selvittää kilpailun edellytysten lisäämistä metsäpalvelumarkkinoilla, sekä arvioida mitkä metsäkeskusten ja Metsätalouden kehittämiskeskus Tapion nykyisistä tehtävistä voitaisiin hoitaa markkinaehtoisesti ja - tehdä ehdotuksia metsänhoitoyhdistysten metsänhoitomaksulla tuotettavien palvelujen ja liiketoiminnan erottamisesta siten, että tasapuolisen kilpailun edellytykset metsäpalvelumarkkinoilla turvataan. Kilpailutyöryhmän kokoonpano on: Metsäneuvos Marja Hilska-Aaltonen, maa- ja metsätalousministeriö, puheenjohtaja Metsäpäällikkö Sixten Sunabacka, UPM-Kymmene Oyj, varapuheenjohtaja Neuvotteleva virkamies Raili Mäkitalo, valtiovarainministeriö Vanhempi hallitussihteeri Kirsi Taipale, maa- ja metsätalousministeriö Tutkimuspäällikkö Ari Ahonen, Kilpailuvirasto Neuvottelupäällikkö Jyrki Ketola, METO Metsäalan asiantuntijat ry Kehitysjohtaja Markus Lassheikki, Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto MTK ry Tulosalueen päällikkö Tapani Mäkinen, 3 Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio Johtaja Ari Niiranen, Pohjois-Karjalan metsäkeskus Toimitusjohtaja Matti Peltola, Koneyrittäjien liitto Puheenjohtaja Tuomo Turunen, Meto Metsäalan Yrittäjät ry Toiminnanjohtaja Ilpo Pentinpuro, metsänhoitoyhdistys Keski-Suomi Hallitusneuvos Elise Pekkala, työ- ja elinkeinoministeriö, (pysyvä asiantuntija) Sihteeri: Projektipäällikkö Tommi Nieppola, maa- ja metsätalousministeriö. Kilpailutyöryhmä on kuullut seuraavia henkilöitä: Viranomaispäällikkö Janne Uitamo Metsätalouspäällikkö Pauli Juntunen Pääkaupunkiseudun metsänomistajat ry:n edustajat: Hannu Santti, Sirkka Suomi-Vihonen, Kirsi Uotila ja Jarkko Temmes Johtaja Ari Eini Organisaatiotyöryhmän puheenjohtaja, agrologi Johannes Leppänen Organisaatiotyöryhmän jäsen, neuvotteleva virkamies Leena Arpiainen 3 Varajäsenenä on toiminut lakimies Anna-Liisa Louko, Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio.

9 (108) 1.3 Muistion rakenne ja käsittelytapa Kilpailutyöryhmän muistiossa käsitellään työryhmän kokouksissa pidettyjen alustusten pohjalta nykytilanteen ongelmakohtia ja vaihtoehtoja niiden ratkaisumalleiksi. Ehdotettavien vaihtoehtoisten ratkaisumallien on oltava käytännössä toteutettavissa mahdollisimman hyvin siten, että ne palvelevat kokonaisuutena parhaalla mahdollisella tavalla Suomen metsätaloutta ja metsäpolitiikkaa. Lähestymistapa käytännössä esiin tulleisiin ongelmiin on toimeksiannon mukaisesti erityisesti kilpailuoikeudellinen, johon kuuluu myös yhteisön valtiontukisääntely. Kilpailutyöryhmä työ rajataan tarkasti toimeksiannossa esitettyihin tehtäviin. Puukaupan kilpailuoikeudelliset kysymykset kuuluvat kilpailuviraston toimivaltaan. Kilpailutyöryhmän toimeksiantoon ei kuulu myöskään arvioida onko esimerkiksi metsänhoitoyhdistysten saama metsänhoitomaksu kiellettyä valtiontukea vai ei. Kuten jäljempänä ilmenee, komissiolla on yksinomainen toimivalta tutkia jäsenvaltiossa voimassa olevan tukijärjestelmän soveltuvuus yhteismarkkinoille. Viime aikoina on keskusteltu yhä enemmän kilpailun tasapuolisuuden varmistamisesta, kilpailuneutraliteetista. Kilpailuneutraliteettiin liittyviä ongelmia esiintyy usein suoran tai epäsuoran julkisen tuen yhteydessä. Kilpailuneutraliteetti voidaan muun muassa määritellä siten, että yhtäkään markkinatoimijaa ei syrjitä, suosita tai kenellekään ei anneta ylimääräisiä velvoitteita muihin toimijoihin verrattuna. Kilpailuneutraliteetilla tarkoitetaan siis tasapuolisten toimintaedellytysten takaamista markkinoiden jokaiselle toimijalle. Tasapuoliset toimintaedellytykset muodostavat pohjan toimivalle kilpailulle, jonka tehtävänä on kohdistaa talouden resurssit tehokkaimpaan käyttötarkoitukseen. Viranomaiset eivät siten saa asettaa markkinoilla toimivaa omaa organisaatiotaan (esimerkiksi virasto, laitos tai julkisesti omistettu yhtiö) edullisempaan asemaan suhteessa muihin markkinoilla toimiviin osapuoliin. Viranomainen ei saa suosia muitakaan markkinoilla toimivia osapuolia kilpailua vääristävällä tavalla (esimerkiksi veroedun muodossa). Kuten julkisen elinkeinotoiminnan kilpailuneutraliteettia tutkineen työryhmän raportissakin 4 todetaan, yhteiskunnan näkökulmasta taloudellisen kilpailun tehtävänä on saattaa niukat taloudelliset resurssit mahdollisimman tehokkaaseen käyttöön. Valtion elinkeinotoiminnan taloudellisen perusteena onkin nähty yksityisen tarjonnan puute jollakin alueella tai toiminnan sektorilla. Toisaalta pahimmassa tapauksessa julkisten toimijoiden suosiminen voi johtaa yksityisen tarjonnan poistumiseen tietyiltä markkinoilta tai siihen, että yksityisten toimijoiden ei ole taloudellisesti kannattavaa tulla tietyille markkinoille. Valtiot voivat aiheuttaa kilpailun rajoituksia myöntäessään julkista tukea talouselämän toimijoille. Tämän vuoksi Rooman sopimuksessa lähtökohtaisesti kielletään yhteismarkkinoille soveltumattomana kaikki yhteisön sisäistä kilpailua mahdollisesti vääristävä tuki. Kielto ei ole täydellinen ja tukikiellon periaatteeseen on EY:n perustamissopimuksessa liitetty joukko poikkeuksia. Loppuraportin tärkein osuus on luku 4, joka sisältää kilpailutyöryhmän ehdotukset kilpailun edellytysten lisäämiseksi ja parantamiseksi metsäpalvelumarkkinoilla. Seuraavassa käsitellään kilpailuoikeuteen kuuluvia peruskäsitteitä, normistoa ja toimivaltakysymyksiä. 4 Julkisen elinkeinotoiminnan kilpailuneutraliteetti (Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja Kilpailukyky 23/2009), s. 13. Ks. myös Valkama, Pekka - Virtanen, Martti: Kilpailuneutraliteetti ja kilpailun vääristyminen, Hallinnon tutkimus 2/2008.

10 (108) 1.4 Kilpailuoikeuden merkitys 1.4.1 Julkiset kilpailunrajoitukset ja kilpailuviraston toimivalta 5 Yritysten aikaansaamien kilpailunrajoitusten ohella markkinoiden toimintaa voivat haitata myös erilaiset lait, asetukset, hallinnolliset määräykset tai viranomaisten toimintatavat. Julkiset kilpailunrajoitukset voivat luoda rakenteellisia esteitä. Tällaiset rajoitukset estävät tai vaikeuttavat markkinoille pääsyä tai aiheuttavat markkinoilta poistumista (esim. lakiin perustuvat yksinoikeudet, tarveharkintaan perustuvat toimiluvat, tekniset standardit, ammattitaitovaatimukset ja kaavoitus). Toiminnallisilla esteillä julkinen valta puolestaan rajoittaa tai ohjaa yritysten kilpailukeinojen käyttöä markkinoilla (esim. mainonnan kieltäminen tietyissä elinkeinoissa). Toisaalta julkinen valta voi myös välillisesti säännellä yritysten tai toimialan kannattavuutta (esim. julkinen tuki ja välillinen verotus). Julkisiin kilpailunrajoituksiin ei voida soveltaa kilpailunrajoituksista annettua lakia (480/1992, jäljempänä kilpailunrajoituslaki). 6 Julkisen vallan käyttö perustuu aina erityislainsäädäntöön, joka ohittaa lähtökohtaisesti yleislain luonteisen kilpailunrajoituslain. Erityislainsäädännön olemassaolo sinänsä ei automaattisesti sulje pois kilpailunrajoituslain soveltamista, mitä joudutaan aina arvioimaan tapauskohtaisesti erikseen. Kilpailuvirastolla on joka tapauksessa mahdollisuus tehdä aloitteita sellaisten markkinoiden toimintaa haittaavien lainsäädännöllisten tai muiden kilpailun esteiden poistamiseksi, jotka jäävät kilpailunrajoituslain soveltamisalan ja siten viraston suoran toimivallan ulkopuolelle. Virasto antaa lisäksi eri tahoille lausuntoja kilpailua rajoittavien säännösten, määräysten tai menettelytapojen muuttamiseksi. Sellaisiin kilpailunrajoituksiin, joita julkisyhteisöt (esim. valtio tai kunnat) ovat aikaansaaneet elinkeinotoiminnassaan, sovelletaan kilpailunrajoituslakia samojen periaatteiden mukaisesti kuin muidenkin elinkeinonharjoittajien toimintaan. Rajanveto elinkeinotoiminnan ja julkisen vallan käytön välillä ei kuitenkaan aina ole helppoa. Lähtökohtaisesti elinkeinonharjoittamisen käsitettä tulkitaan Euroopan yhteisön kilpailuoikeudessa laajasti eikä suppeasti. Jos kyse on elinkeinonharjoittamisesta, kilpailuviraston valvomat kilpailunrajoituslain 4 ja 6 :n kieltosäännöt ovat voimassa. 1.4.2 Valtiontuki ja julkisen palvelun velvoite (SGEI-palvelut) 7 Valtiontuen määritelmä on EY:n perustamissopimuksen 87 artiklan 1 kohdan mukaan seuraava: Jollei tässä sopimuksessa toisin määrätä, jäsenvaltion myöntämä taikka valtion varoista muodossa tai toisessa myönnetty tuki, joka vääristää tai uhkaa vääristää kilpailua suosimalla jotakin yritystä tai tuotannonalaa, ei sovellu yhteismarkkinoille, siltä osin kuin se vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. Jotta artiklan 1 kohtaa voidaan soveltaa, toimenpiteen on täytettävä samanaikaisesti kaikki seuraavat edellytykset ollakseen kielletty valtiontuki: 1 valtion varat, 2 tuki, 3 valikoivuus, 4 yritys/tuotanto ja 5 5 Ks. tarkemmin http://www.kilpailuvirasto.fi/cgi-bin/suomi.cgi?luku=kilpailunrajoitukset%2fjulkiset-kr&sivu=julkiset-kr esimerkkeineen. 6 Ks. laki kilpailunrajoituksista 27.5.1992/480 ja esim. Kalle Määttä: "Kilpailuoikeuden perusteet 2008", http://www.joensuu.fi/taloustieteet/opiskelu/kmaatta/kilpailuperusteet08.pdf. 7 Ks. liite 9.

11 (108) kauppakriteeri tai kilpailukriteeri. Näiden edellytysten mahdollisesta täyttymisestä on olemassa EYtuomioistuimen laaja oikeuskäytäntö. Valtion varat -kriteeri edellyttää, että tuki on tavalla tai toisella valtion varoista myönnetty. Valtion ei tarvitse olla tuen myöntäjä, vaan myöntäjänä voi olla myös yksityisoikeudellinen tai julkinen toimielin, joka hoitaa valtion sille osoittamaa tehtävää. Yhteisöjen ensimmäisen asteen tuomioistuin on katsonut valtion varoista -kriteerin täyttyvän esimerkiksi televisiolupamaksun osalta seuraavin perustein: rahoitus on Tanskan viranomaisen määräämää; maksuvelvollisuus ei perustu sopimussuhteeseen, vaan pelkästään televisio- tai radiolaitteen omistamiseen; lupamaksunkanto on järjestetty samoin perustein kuin veronkanto ja viranomaiset määrittävät, mikä osa maksusta menee TV2:lle. 8 Tuki tarkoittaa konkreettisia suorituksia ja toimenpiteitä, jotka eri tavoin alentavat yritysten vastattavaksi tavallisesti kuuluvia kustannuksia. Tuen saajalle syntyy tällöin jonkinlainen etu ja antajalle rasite. Tuki on etu, jota yritys ei olisi saanut harjoittaessaan normaalia toimintaa. Tuen on oltava valikoiva ja sen on suosittava valikoitua yritystä tai tuotannonalaa. Tämän kriteerin mukaisesti valtiontuet erottuvat yleisistä toimenpiteistä, joita sovelletaan kaikkiin yrityksiin kaikilla talouden aloilla. Oikeuskirjallisuudessa on usein oletettu selektiivinen tukitoimi kilpailua vääristäväksi. Yrityksellä tarkoitetaan kaikkia taloudellista toimintaa harjoittavia yksiköitä riippumatta niiden oikeudellisesta muodosta tai rahoitustavasta. Kauppa- ja kilpailukriteeri esimerkiksi täyttyy silloin, kun valtion taloudellinen tuki vahvistaa yrityksen asemaa jäsenvaltioiden välisessä kaupassa muihin kilpailijoihin nähden tai tuotteet kilpailevat muista jäsenvaltioista tuotujen tuotteiden kanssa, vaikka yritys ei itse veisikään tuotteitaan ulkomaille. Yhteismarkkinoille soveltuvana voidaan kuitenkin pitää EY:n perustamissopimuksen 87 artiklan 3 kohdan mukaan: "a) tukea taloudellisen kehityksen edistämiseen alueilla, joilla elintaso on poikkeuksellisen alhainen tai joilla vajaatyöllisyys on vakava ongelma; b) tukea Euroopan yhteistä etua koskevan tärkeän hankkeen edistämiseen tai jäsenvaltion taloudessa olevan vakavan häiriön poistamiseen; c) tukea tietyn taloudellisen toiminnan tai talousalueen kehityksen edistämiseen, jos tuki ei muuta kaupankäynnin edellytyksiä yhteisen edun kanssa ristiriitaisella tavalla; 8 Ks. yhteisöjen ensimmäisen asteen tuomioistuimen tapaus T-309/04 (ks. erityisesti perustelukappaleet 158 ja 159). Televisiolupamaksuihin perustuva yleisradioyhtiön rahoitus on katsottu valtion rahoitukseksi myös Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen tapauksessa C-337/06. Mainittu tapaus liittyy siihen, onko yleisradioyhtiö katsottavissa julkisia hankintoja koskevissa direktiiveissä tarkoitetuksi julkisoikeudelliseksi laitokseksi. Tapauksessa arvioidaan muun muassa, onko yhtiön rahoituksesta suurin osa peräisin valtiolta. Ks. myös C-300/07:...toimintaa rahoittaa pääosin valtio, kun julkisten sairausvakuutuskassojen toiminta rahoitetaan pääasiallisesti vakuutetuilta kannettavilla maksuilla, jotka määrätään, lasketaan ja peritään pääasiassa kyseessä olevien kaltaisten julkisoikeudellisten sääntöjen mukaisesti. Tällaisia sairausvakuutuskassoja on pidettävä julkisoikeudellisina laitoksina ja siten tämän direktiivin sääntöjen soveltamiseksi hankintaviranomaisina. (perustelukappale 59)

12 (108) d) tukea kulttuurin ja kulttuuriperinnön edistämiseen, jos tuki ei muuta kaupankäynnin ja kilpailun edellytyksiä yhteisössä yhteisen edun kanssa ristiriitaisella tavalla; e) muuta tukea, josta neuvosto päättää määräenemmistöllä komission ehdotuksesta." De minimis -sääntely. Komission asetuksen 9 mukaan tietyn euromäärän alittavan valtiontuen ei katsota täyttävän kaikkia perustamissopimuksen 87 artiklassa kielletyltä valtion tuelta edellytettyjä tunnusmerkkejä. Tämän vähämerkityksellisiä tukia koskevan poikkeussäädöksen mukaan yhdelle yrityksellä myönnettävän vähämerkityksellisen valtiontuen määrä ei saa kolmen vuoden aikana ylittää 200.000 euroa. 10 Kun tukitoimenpiteeseen kuuluvien tukien yhteismäärä ylittää tämän enimmäismäärän, asetusta ei voida soveltaa tukeen edes sen osuuden osalta, joka ei ylitä enimmäismäärää. Tällaisessa tapauksessa asetukseen ei voida vedota kyseisen tukitoimenpiteen myöntämishetkellä eikä myöhemmin. Menettely mahdollisissa valtiontukea koskevissa rikkomuksissa. EY:n perustamissopimuksen 88 artiklan mukaan: "1. Komissio seuraa jatkuvasti jäsenvaltioiden kanssa niiden voimassa olevia tukijärjestelmiä. Se tekee jäsenvaltioille ehdotuksia yhteismarkkinoiden asteittaisen kehittämisen tai yhteismarkkinoiden toiminnan kannalta aiheellisiksi toimenpiteiksi. 2. Jos komissio vaadittuaan niitä, joita asia koskee, esittämään huomautuksensa, toteaa, että valtion myöntämä tai valtion varoista myönnetty tuki ei 87 artiklan mukaan sovellu yhteismarkkinoille taikka että tällaista tukea käytetään väärin, se tekee päätöksen siitä, että asianomaisen valtion on komission asettamassa määräajassa poistettava tuki tai muutettava sitä. Jos kyseinen valtio ei noudata päätöstä asetetussa määräajassa, komissio tai mikä tahansa jäsenvaltio, jota asia koskee, voi 226 ja 227 artiklan määräyksistä poiketen saattaa asian suoraan yhteisön tuomioistuimen käsiteltäväksi. Jäsenvaltion pyynnöstä neuvosto voi yksimielisesti päättää, että tukea, jota tämä jäsenvaltio myöntää tai aikoo myöntää, pidetään 87 artiklan määräyksistä tai 89 artiklassa tarkoitettujen asetusten säännöksistä poiketen yhteismarkkinoille soveltuvana, jos tällainen päätös on poikkeuksellisten olosuhteiden vuoksi perusteltu. Jos komissio on aloittanut kyseistä tukea koskevan, tämän kohdan ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetun menettelyn, asianomaisen jäsenvaltion neuvostolle osoittama pyyntö keskeyttää menettelyn siihen asti, kunnes neuvosto on esittänyt kantansa. Jos neuvosto ei kuitenkaan ole esittänyt kantaansa kolmen kuukauden määräajassa pyynnöstä, komissio tekee päätöksen asiassa. 3. Komissiolle on annettava tieto tuen myöntämistä tai muuttamista koskevasta suunnitelmasta niin ajoissa, että se voi esittää huomautuksensa. Jos komissio katsoo, että tällainen suunnitelma ei 87 artiklan mukaan sovellu yhteismarkkinoille, se aloittaa 2 kohdassa tarkoitetun menettelyn 9 Komission asetus (EY) N:o 1998/2006, annettu 15 päivänä joulukuuta 2006, perustamissopimuksen 87 ja 88 artiklan soveltamisesta vähämerkityksiseen tukeen. 10 Ks. myös Neuvoston asetus (EY) N:o 1698/2005, annettu 20 päivänä syyskuuta 2005, Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston (maaseuturahaston) tuesta maaseudun kehittämiseen, EYVL L 277, 21.10.2005, erityisesti 2. alajakso.

13 (108) viipymättä. Jäsenvaltio, jota asia koskee, ei saa toteuttaa ehdottamiaan toimenpiteitä, ennen kuin menettelyssä on annettu lopullinen päätös." Yhteisöllä on siis yksinomainen valta päättää soveltuuko tietty tuki yhteismarkkinoille vai ei. Komissio seuraakin jatkuvasti jäsenvaltioiden kanssa niiden voimassa olevia tukijärjestelmiä. Komission harjoittama valtiontukien yleisvalvonta perustuu tukiohjelmien ilmoittamiseen eli notifiointiin komissiolle, niiden hyväksymiseen komissiossa sekä jäsenmaiden raportointiin tukiohjelmien soveltamisesta. Jäsenvaltion on annettava tieto tuen muuttamista koskevasta suunnitelmasta niin ajoissa, että komissio voi esittää huomautuksensa. Komissiolle on tehty kantelu, jonka mukaan Suomi myöntää metsäorganisaatioille yhteismarkkinoille soveltumattomia valtiontukia. Kantelussa väitetään, että Suomen valtio on rikkonut EY:n perustamissopimusta myöntämällä liiketoimintaa harjoittaville metsäkeskuksille ja metsänhoitoyhdistyksille jatkuvaa perustamissopimuksen 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua valtiontukea, joka vääristää kilpailua sisämarkkinoilla suosimalla mainittuja saajia. Tämän vuoksi komission tulee kantelun mukaan aloittaa asiassa perustamissopimuksen 88 artiklan 3 tarkoitettu menettely ja määrätä, että Suomen valtion on komission asettamassa määräajassa poistettava sanotut tuet. Komissio on pyytänyt asiaan liittyen Suomelta lisätietoja, jotka on toimitettu 15.9.2009. Tässä muistiossa ei pyritä vastaamaan kantelussa esitettyihin väitteisiin. Kantelu on oma prosessinsa. Julkinen palveluvelvoite (SGEI-palvelut) Yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvillä palveluilla ( services of general economic interest ) tarkoitetaan kaupallisia palveluja, joista on yleistä taloudellista hyötyä ja joille jäsenvaltiot ovat tämän vuoksi asettaneet julkisen palvelun velvoitteen (EY 86 artikla) 11. Kyseisten palvelujen saatavuuden turvaaminen katsotaan yhteiskunnallisesti niin tärkeäksi, että jäsenvaltio voi asettaa niiden palvelujen tuottamiseksi julkisen palvelun velvoitteen. SGEI-palvelut liittyvät tehtäviin, jotka palvelevat yhteiskuntaa kokonaisuudessaan ja jotka tähtäävät yhteiskunnan taloudellisten, sosiaalisten ja alueellisten tavoitteiden toteuttamiseen. Tällaisia palveluja voivat olla esimerkiksi liikenne-, energiaja viestintäalan palvelut taikka toiminnot, joille on asetettu julkisen palvelun velvoite, kuten palvelujen saatavuuden turvaaminen syrjäisillä seuduilla. Palveluvelvoitteen asettamisen taustalla on useimmiten toimimattomat markkinat. Asiakkaiden vähäisen lukumäärän, maksukyvyn tai muun vastaavan syyn vuoksi palveluja ei ole normaalein kaupallisin ehdoin tarjolla tai tarjonta ei ole riittävää. SGEI-velvoitteen asettamisen taustalla voi olla esimerkiksi viranomaisen järjestämä tarjouskilpailu, johon ei ole saatu lainkaan tarjouksia tai tarjouksen on antanut vain yksi, tosiasiallisessa monopoliasemassa oleva toimija. Poikkeustapauksissa palvelu voi myös olla luonteeltaan sellainen, että se edellyttää tiettyä vähimmäisvolyymiä. Näissä 11 EY 86 artiklan mukaan: "1. Jäsenvaltiot eivät toteuta eivätkä pidä voimassa mitään toimenpidettä, joka koskee julkisia yrityksiä taikka yrityksiä, joille jäsenvaltiot myöntävät erityisoikeuksia tai yksinoikeuksia ja joka on ristiriidassa tämän sopimuksen, etenkin sen 12 ja 81-89 artiklan määräysten kanssa. 2. Yrityksiin, jotka tuottavat yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyviä palveluja, sekä fiskaalisiin monopoleihin sovelletaan tämän sopimuksen määräyksiä ja varsinkin kilpailusääntöjä siltä osin kuin ne eivät oikeudellisesti tai tosiasiallisesti estä yrityksiä hoitamasta niille uskottuja erityistehtäviä. Kaupan kehitykseen ei saa vaikuttaa tavalla, joka olisi ristiriidassa yhteisön etujen kanssa. 3. Komissio valvoo, että tämän artiklan määräyksiä noudatetaan, ja antaa jos se on tarpeen jäsenvaltioille osoitetut aiheelliset direktiivit tai tekee niille osoitetut aiheelliset päätökset."

14 (108) tilanteissa palvelun ehtojen ja monopolihinnoittelun estämiseksi SGEI-malli voi tarjota toimivan vaihtoehdon. SGEI-palveluita tuottaviin yrityksiin sovelletaan perustamissopimusta ja etenkin sen kilpailusääntöjä. SGEI-palveluiden tuottajat voivat kuitenkin vapautua noudattamasta perustamissopimuksen määräyksiä ja varsinkin kilpailusääntöjä, jos niiden noudattaminen tosiasiallisesti estäisi ko. tehtävien hoitamisen. EY-tuomioistuin määritteli vuonna 2003 ns. Altmark-tapauksessa 12 millä edellytyksillä jäsenvaltion yrityksille suorittamat korvaukset SGEI-palveluista eivät ole EY 87(1) artiklassa tarkoitettua valtion tukea. Nämä kriteerit ovat: 1. Edunsaajayrityksen tehtäväksi on tosiasiassa annettava julkisen palvelun velvoitteiden täyttäminen ja nämä velvoitteet on määriteltävä selvästi. Julkisen palvelun velvoite ilmenee kansallisesta lainsäädännöstä tai yrityksen toimiluvasta. 2. Korvauksen laskemiseen liittyvät parametrit tulee etukäteen vahvistaa objektiivisesti ja läpinäkyvästi. Näin pyritään välttämään se, että korvaukseen sisältyisi taloudellista etua, joka olisi omiaan suosimaan edunsaajayritystä suhteessa sen kilpailijoihin. 3. Korvaus ei saa ylittää sitä, mikä on tarpeen. jotta voidaan kattaa SGEI-palvelun aiheuttamat kustannukset, kun otetaan huomioon kyseisestä toiminnasta saadut tulot ja kyseisten velvoitteiden täyttämisestä saatava kohtuullinen voitto. 4. Jos SGEI-palvelun velvoitteiden täyttämisestä vastaavaa yritystä ei ole valittu julkisia hankintoja koskevassa menettelyssä, niin korvauksen taso on määritettävä tarkastelemalla sellaisia kustannuksia, joita hyvin johdetulle ja riittävällä kalustolla varustetulle keskivertoyritykselle aiheutuisi kyseisten velvoitteiden täyttämisestä, kun jälleen otetaan huomioon kyseisestä toiminnasta saadut tulot ja kyseisten velvoitteiden täyttämisestä saatava kohtuullinen voitto. SGEI-palvelujen tuottajalle voidaan myöntää valtiontukia. SGEI-palvelun tuottamisesta maksettava korvaus ei saa sisältää ylikompensaatiota. Korvaus ei saa olla suurempi kuin palvelun tuottamisesta aiheutuvat kulut lisättynä kohtuullisella tuotolla ja ottaen huomioon palvelusta saatavat tuotot. SGEI-palvelut tulee ilmoittaa komissiolle. SGEI-palvelujen kansallista määrittelyä tehdään parhaillaan TEM:ssä ja muissa ministeriöissä. Palveluista on raportoitava komissiolle kolmen vuoden välein. 12 C-280/00, Altmark (2003) ECR I7747, kohdat 87-93 ja 95. Ks. myös Juha Raitio: "Ajankohtaista eurooppaoikeutta - aktuellt inom europarätten", Defensor Legis N:o 5/2008, 854-865.

15 (108) 2 Metsänhoitoyhdistykset 2.1 Yleistä Suomessa on tällä hetkellä 113 metsänhoitoyhdistystä, jotka toimivat jokaisessa Suomen kunnassa. Yhdistyksissä työskentelee noin 1100 metsäasiantuntijaa, 650 vakinaista metsuria ja satoja urakoitsijoita ja yrittäjiä. Metsänhoitoyhdistys palvelee metsänomistajaa kaikissa metsän kasvattamiseen, käyttöön ja omistamiseen liittyvissä kysymyksissä. Metsänhoitoyhdistysten toimintaa säännellään metsänhoitoyhdistyksistä annetulla lailla (534/1998) ja asetuksella (1227/1998). Metsänhoitoyhdistyksen tarkoitus. Metsänhoitoyhdistyksistä annetun lain 1 :n mukaan metsänhoitoyhdistys on metsänomistajien yhteenliittymä, jonka tarkoituksena on edistää metsänomistajien harjoittaman metsätalouden kannattavuutta ja heidän metsätaloudelleen asettamiensa muiden tavoitteiden toteutumista sekä edistää taloudellisesti, ekologisesti ja sosiaalisesti kestävää metsien hoitoa ja käyttöä. Tarkoituksensa toteuttamiseksi metsänhoitoyhdistyksellä on oikeus saada metsänhoitoyhdistyksistä annetussa laissa tarkoitettuja metsänhoitomaksuja. Metsänhoitomaksu on valtiosääntöoikeudelliselta luonteeltaan ns. veronluonteinen maksu, mikä on jo todettu perustuslakivaliokunnan lausunnossa 12/1957 vp. 13 Metsänhoitoyhdistyksen yleistehtävänä on lain 3 :n mukaan tarjota toimialueellaan metsänomistajille niitä palveluja, joita he tarvitsevat metsätalouden harjoittamisessa, ja järjestää metsänomistajien käytettäväksi sitä varten tarvittavaa ammattiapua. Metsänhoitoyhdistyksen ja sen toimihenkilön on kohdeltava metsänhoitomaksua maksavia metsänomistajia tasapuolisesti (4 ). Silloin kun on kyse puukauppaa koskevista tehtävistä, metsänhoitoyhdistys tai sen toimihenkilö ei saa omilla toimillaan saattaa myöskään ostajia keskenään eriarvoiseen asemaan. 2.2 Metsänhoitomaksun perusteet ja varojen käyttö Metsänhoitomaksun perusteet. Metsätalouteen käytettävissä olevasta maasta on suoritettava metsänhoitomaksuna metsänomistajakohtaista perusmaksua sekä hehtaarikohtaista maksua (8 ). Perusmaksun suuruus on 70 prosenttia koko maan kolmen edellisen kalenterivuoden puukuutiometrin keskikantohinnan aritmeettisesta keskiarvosta. Hehtaarikohtaista maksua varten maa jaetaan neljään vyöhykkeeseen. Metsänhoitomaksun määrääminen. Metsänhoitoyhdistys päättää kalenterivuodeksi kerrallaan hehtaarikohtaisen maksun suuruudesta (9 ). Metsänhoitoyhdistysten toimialueiden ulkopuolella olevalla alueella kannetaan perusmaksua ja hehtaarikohtaisena maksuna puolet 8 :n 3 momentissa tarkoitetusta vyöhykekohtaisesta enimmäismäärästä. Metsänhoitomaksua ei määrätä maksettavaksi, jos metsänomistajan metsätalouteen käytettävissä olevan maan pinta-ala metsänhoitoyhdistyksen toimialueella on Lapin läänissä alle 12 hehtaaria, Oulun läänissä alle seitsemän hehtaaria ja muualla maassa alle neljä hehtaaria. Metsänomistaja, joka on 6 :n 13 PeVL 1/1998 vp, s. 3.

16 (108) 1 momentissa tarkoitetulla tavalla liittynyt metsänhoitoyhdistyksen jäseneksi, on kuitenkin velvollinen suorittamaan perusmaksun niin kauan kuin hän on metsänhoitoyhdistyksen jäsenenä. Maa- ja metsätalousministeriö vahvistaa vuosittain koko maan kolmen edellisen kalenterivuoden puukuutiometrin keskikantohinnan aritmeettisen keskiarvon Metsäntutkimuslaitoksen esityksestä. Metsänhoitoyhdistyksen toimialueelta kannettavista metsänhoitomaksuista tilitetään 98 prosenttia metsänhoitoyhdistykselle ja kaksi prosenttia maksujen kannon ja tilittämisen korvauksena verohallinnolle (11 ). Metsänhoitoyhdistys ei kuitenkaan voi saada varoja ennen kuin yhdistyksen toimialue on vahvistettu. Metsänhoitoyhdistyksen toimialueen ulkopuolelta kannettavat metsänhoitomaksut tilitetään metsäkeskukselle. Varojen käyttäminen. Metsänhoitoyhdistyksen tulee käyttää sille 11 :n 1 momentin nojalla kertyvät varat ensi sijassa toimialueensa metsänomistajien metsänhoidolliseen ja metsätaloutta yleisesti edistävään neuvontaan, koulutukseen ja tiedotukseen sekä metsänhoitoyhdistyksen hallinnollisiin tehtäviin (12 ). Varoja saa käyttää metsien kestävän hoidon ja käytön edistämiseen sekä metsien biologisen monimuotoisuuden edellytysten turvaamiseen. Varat on tarkoitettu erityisesti puuntuotannon kannalta tärkeiden toimenpiteiden edistämiseen. Metsänhoitomaksuja ei saa käyttää metsänhoitoyhdistyksen antaman työpalvelun varsinaisiin työkustannuksiin, eikä muutenkaan sellaisella tavalla, joka merkitsisi olennaista kilpailun vääristymistä. Metsänhoitomaksua ei myöskään saa käyttää puukaupalliseen toimintaan, lukuun ottamatta puunmyyntisuunnitelmien laatimista. Metsäkeskuksen tulee tallettaa sille 11 :n 2 momentin nojalla kertyvistä varoista toinen puoli luovutettavaksi alueella myöhemmin toimintansa aloittavalle metsänhoitoyhdistykselle ja toinen puoli varoista tulee käyttää yksityismetsätalouden edistämiseen kyseisellä alueella. Metsänhoitoyhdistyksistä annetun lain 11 :n 4 momentin valtuussäännöksen mukaan kerättävien maksujen käytöstä säädetään tarkemmin asetuksella ja sen nojalla annettavalla metsätalousasioissa toimivaltaisen ministeriön päätöksellä. Maa- ja metsätalousministeriö ei ole antanut päätöstä asiasta. Verotuksesta vastaava viranomainen laskee kunkin metsänomistajan suoritettavaksi tulevan metsänhoitomaksun sekä kantaa ja tilittää maksut (13 ). Metsänhoitoyhdistyksistä annetun hallituksen esityksen (HE 171/1997, yleisperustelut 3.7 luku) mukaan: "Metsänhoitomaksun käytön rajaamisen perusteena on toisaalta tavoite alentaa näiden maksujen osuutta yhdistysten tuloista ja vastaavasti lisätä aktiivisen tulonhankinnan merkitystä, toisaalta kilpailunäkökohdat. Ei olisi suotavaa eikä kilpailusäännösten mukaista, että metsänhoitoyhdistys saisi metsänhoitomaksun suomaa kilpailuetua muihin toimijoihin nähden kilpailtavissa olevissa tehtävissä, kuten esimerkiksi tavanomaisten metsänhoitotöiden suunnittelussa ja toteutuksessa. Tästä periaatteesta voitaisiin kuitenkin eräissä jäljempänä mainituissa, metsäpoliittisesti tärkeinä pidettävissä tapauksissa osin poiketa. Hallituksen esityksessä todetaan edelleen (johdanto-osa), että: "Metsänhoitoyhdistysten puukaupallisen roolin ohella kysymys metsänhoitomaksusta on keskeisimpiä. Veroluonteinen maksu on toisaalta tekijä, joka tekee perustelluksi yhteiskunnan metsäpoliittisten tavoitteiden asettamisen metsänomistajien omille yhdistyksille. Toisaalta ilman metsänhoitomaksua ei olisi välttämätöntä

17 (108) tarvetta lainkaan säätää metsänhoitoyhdistyksistä. Metsänhoitomaksu saattaa tehdä, ainakin välillisesti, myös metsänhoitoyhdistysten kilpailuaseman vahvemmaksi yksityisiin, samoja palveluja tarjoaviin yrittäjiin nähden." Metsänhoitomaksusta säädettäessä on siten tunnistettu, että metsänhoitomaksu saattaa tehdä metsänhoitoyhdistykset kilpailuasemaltaan vahvemmiksi yksityisiin samoja palveluita tarjoaviin yrittäjiin nähden. Samalla on kuitenkin nähty välttämättömäksi säätää metsänhoitomaksusta, jotta metsänhoitoyhdistys laki ylipäätään on voitu antaa. Maa- ja metsätalousvaliokunta totesi (MmVM 8/1998) varojen käytöstä puolestaan seuraavaa: Perusteet metsänhoitomaksujen käyttöä koskevalle säännökselle voidaan johtaa metsänhoitoyhdistyksen tarkoituksesta. Metsänhoitomaksuilla olisi tarkoitus ensisijassa luoda yleisiä edellytyksiä metsänomistajien kannattavalle ja kestävälle metsätaloudelle ja siten edistää myös yhteiskunnan tavoitteita. Metsänhoitomaksut olisi tarkoitettu erityisesti puuntuotannon kannalta tärkeiden toimenpiteiden edistämiseen. Varoja saisi käyttää metsien kestävän hoidon ja käytön edistämiseen sekä metsien biologisen monimuotoisuuden edellytysten turvaamiseen. Ensisijaisiksi metsänhoitomaksun käyttökohteiksi ehdotettujen, yleisten neuvonta-, koulutus-, tiedotus- ja hallinnollisten tehtävien ohella maksuja voitaisiin käyttää myös tiettyihin, asetuksella tarkemmin säädettäviin ja metsäpoliittisesti tärkeinä pidettäviin tehtäviin. Tällaisia tehtäviä, joiden kustannuksia voitaisiin tukea metsänhoitomaksulla, olisivat esimerkiksi yksittäiselle metsänomistajalle annettava metsänhoidollinen neuvonta, metsälain 10 :ssä tarkoitettujen erityisen tärkeiden elinympäristöjen kartoitus ja niitä koskevien toimenpiteiden suunnittelu ja työnjohto sekä pienillä metsikkökuvioilla ja epäedullisissa olosuhteissa toteutettavien metsänhoitotöiden suunnittelu ja työnjohto. Muussa tapauksessa mainittujen töiden kustannukset voisivat nousta niin korkeiksi, että töiden toteuttaminen vaarantuisi. Metsän käytön ja puumarkkinoiden toimivuuden edistämiseksi pykälässä säädettäisiin, että metsänhoitomaksua saa käyttää puunmyyntisuunnitelmien laatimiseen. Muuhun puukaupalliseen toimintaan maksua ei kuitenkaan saisi käyttää. Edellä tarkoitetut rajoitukset metsänhoitomaksujen käytölle edellyttävät, että metsänhoitoyhdistyksen kirjanpitojärjestelmä tekisi mahdolliseksi kustannusten oikean kohdentamisen. Tämän lisäksi olisi kiinnitettävä erityistä huomiota siihen, että niiden töiden, joihin ei saa käyttää metsänhoitomaksua, hinnoitteluperusteet on määritelty todellisten, myös yleiskustannukset kattavien ja liiketaloudellisten periaatteiden pohjalta. Arvioitaessa yleiskustannusten kattamista ei otettaisi huomioon sitä osaa yleiskustannuksista, joka rahoitetaan metsänhoitomaksulla. Kyseiset seikat tulee ottaa huomioon myös metsänhoitoyhdistykseen kohdistuvassa valvonnassa. Voimassa olevan lain 14 :n mukaan metsäkeskuksen tulee tallettaa metsänhoitoyhdistysten toimialueiden ulkopuolelta kertyvistä metsänhoitomaksuista toinen puoli alueella tulevaisuudessa aloittavaa metsänhoitoyhdistystä varten ja käyttää toinen puoli saman kunnan alueella metsänhoidon edistämiseen. Tältä osin ei ole ilmennyt tarvetta säännöksen muuttamiseen. Koska jonkin alueen oleminen metsänhoitoyhdistysten toimialueiden ulkopuolella on harvinaista ja luonteeltaan tilapäistä, ei lakiin ehdoteta enää sisällytettäväksi säännöstä, jonka mukaan metsäkeskus käyttäisi kaikki tällaiselta alueelta kertyvät metsänhoitomaksut metsänhoidon edistämiseen alueella sen jälkeen, kun talletuksen suuruus vastaa kolmen edellisen vuoden metsänhoitomaksujen määrää.

18 (108) Nykyään metsäkeskuksille myönnettävällä valtionavulla alennetaan metsäpoliittisesti tärkeänä pidettävän tilakohtaisen metsäsuunnittelun kustannuksia. Samasta syystä säädettäisiin asetuksella, että myös metsänhoitomaksua voitaisiin käyttää sanottuun tarkoitukseen. Asetuksella säädettäisiin lakia yksityiskohtaisemmin siitä, mihin metsänhoitomaksua ei saisi käyttää. Käytön ulkopuolelle jäisivät muun muassa puun korjuu eli niin sanottu korjuupalvelu, metsätien tekemisen, metsäojituksen ja vastaavien, kilpailtavissa olevien toimenpiteiden suunnittelu ja työnjohto, arviointi- ja niihin verrattavat toimeksiantotehtävät metsänomistajille ja muille sekä kaikki varsinaiset työpalvelun kustannukset. Ilpo Pentinpuron selvityksen mukaan metsänhoitoyhdistykset ovat vuonna 2007 antaneet henkilökohtaista neuvontaa 137.000 metsänomistajalle ja toteuttaneet 80-90 % metsänhoitotöistä (metsänviljely, taimikonhoidot, nuoren metsän kunnostus ym.). Tämä pitää sisällään metsänhoitoyhdistysten tekemät työt ja maanomistajien itsensä omatoimisesti tekemät työt. Pentinpuron mukaan puhtaasti metsänhoitoyhdistysten tekemien metsänhoitotöiden osuus lienee noin 40-50 %. Liiketoiminnan liikevaihto oli 177 milj. euroa ja metsänhoitomaksujen osuus 27 milj. euroa. 2.3 Kirjanpito, tilintarkastus ja metsänhoitoyhdistysten valvonta Kirjanpito ja tilintarkastus. Metsänhoitoyhdistyksen tilikausi on kalenterivuosi. Metsänhoitoyhdistyksen kirjanpito tulee laatia siten, että siitä ilmenee metsänhoitomaksuvarojen käyttö (16 ). Metsänhoitoyhdistyksen kirjanpitovelvollisuudesta, kirjanpidosta ja tilinpäätöksestä on voimassa, mitä kirjanpitolaissa säädetään. Tilintarkastusta varten metsänhoitoyhdistyksen valtuuston on valittava vähintään yksi tilintarkastaja, jonka on oltava Keskuskauppakamarin, kauppakamarin tai julkishallinnon ja -talouden tilintarkastuslautakunnan hyväksymä tilintarkastaja taikka tilintarkastusyhteisö. Jos metsänhoitoyhdistyksellä on vain yksi tilintarkastaja, joka ei ole edellä tarkoitettu tilintarkastusyhteisö, on valittava ainakin yksi varatilintarkastaja. Metsänhoitoyhdistyksen tilintarkastuksesta on voimassa, mitä tilintarkastuslaissa (936/1994) säädetään. Metsänhoitoyhdistyksistä annetun asetuksen 2 määrittelee tarkemmin miltä osin tehtäviä voidaan maksaa metsänhoitomaksulla: "Metsänhoitoyhdistyksistä annetun lain 12 :n 1 momentissa tarkoitettuja metsänhoitoyhdistyksen hallinnollisia tehtäviä ovat valtuuston vaalin järjestäminen, valtuuston ja hallituksen toiminta, metsänhoitoyhdistyksen toimintaa välittömästi hallituksen alaisuudessa johtavan toimihenkilön ja toimistonhoitajan hallinnolliset tehtävät, tilintarkastus ja muut vastaavat tehtävät. Puuntuotannon kannalta tärkeiden toimenpiteiden edistämisenä pidetään pienillä metsikkökuvioilla toteutettavien metsänhoitotöiden keskimääräistä huomattavasti korkeampien yleiskustannusten tasaamista. Lain 12 :n 2 momentissa tarkoitettuna olennaisena kilpailun vääristymisenä pidetään metsänhoitomaksujen käyttämistä puunkorjuuseen, metsätien tekemiseen, kunnostusojitukseen, metsänarviointiin tai vastaaviin, kilpailutettavissa oleviin toimenpiteisiin. Metsänhoitoyhdistyksen tilinpäätöksestä tai sen liitetiedoista tulee käydä ilmi, miten metsänhoitomaksuvarat on käytetty.

19 (108) Metsänhoitomaksujen käytöstä säädetään tarkemmin metsätalousasioissa toimivaltaisen ministeriön päätöksellä." Metsänhoitomaksuvarojen käytön seuranta perustuu työajankäytön kirjaamiseen ja se onkin saadun selvityksen mukaan järjestetty teknisenä järjestelmänä asianmukaisesti. 14 Kirjanpito on eriytetty. Voimassa olevaa lainsäädäntöä on tältä osin siis noudatettu. Metsäkeskus valvoo toimialueensa metsänhoitoyhdistyksiä (22 ). Metsäkeskuksella on oikeus saada metsänhoitoyhdistykseltä valvonnan kannalta tarpeelliseksi katsomansa tiedot, asiakirjat ja selvitykset. Metsänhoitoyhdistyksen valvontaa varten saatuja tietoja ei saa ilmaista sivulliselle eikä käyttää muuhun tarkoitukseen ilman metsänhoitoyhdistyksen lupaa. Hallituksen esityksen (171/1997) mukaan metsänhoitoyhdistyksen asiakirjoihin ei sovelleta yleisten asiakirjain julkisuudesta annettua lakia (83/1951). 15 Hallituksen esityksessä todetaan edelleen, että: "Metsäkeskuksessa vain viranomaistehtäviä hoitavilla toimihenkilöillä on oikeus metsänhoitoyhdistyksen toimittamiin tietoihin, asiakirjoihin ja selvityksiin. Koska tiedot saattavat sisältää esimerkiksi metsänhoitoyhdistyksen liiketoiminnalle tärkeää, salassa pidettävää tietoa, tietojen suojaus pitää järjestää metsäkeskuksessa asianmukaisesti. Kun tiedot ovat saapuneet metsäkeskukseen, niihin sovelletaan yleisten asiakirjain julkisuudesta annettua lakia metsäkeskuksista ja metsätalouden kehittämiskeskuksesta annetun lain 8 :n perusteella. Valvonnassa saatuja tietoja ei saisi ilmaista sivulliselle tai käyttää muuhun kuin valvontaan ilman metsänhoitoyhdistyksen lupaa. Salassapitovelvollisuus ei kuitenkaan estäisi tietojen luovuttamista esitutkintaviranomaiselle ja syyttäjälle taikka muulle lain mukaan tiedon saantiin oikeutetulle viranomaiselle niiden tehtävien hoitamista varten." Metsäkeskuksen tulee antaa kirjallinen huomautus sille, joka menettelee vastoin tätä lakia tai sen nojalla annettuja säännöksiä tai määräyksiä. Jos tämän lain tai sen nojalla annettujen säännösten tai määräysten vastainen toiminta on luonteeltaan törkeää tai jatkuu edellä mainitun huomautuksen antamisen jälkeen, metsäkeskuksen tulee velvoittaa asianomainen noudattamaan säännöksiä ja määräyksiä. Päätöksessä voidaan määrätä, että päätöstä on noudatettava muutoksenhausta huolimatta, jollei muutoksenhakuviranomainen toisin määrää. Metsäkeskuksen esityksestä Maaseutuvirasto voi asettaa tässä kappaleessa tarkoitetun metsäkeskuksen päätöksen tehosteeksi uhkasakon siten kuin uhkasakkolaissa (1113/1990) säädetään. Metsäkeskus tarkastaa harkintansa mukaisesti vuoden aikana yhdestä viiteen metsänhoitoyhdistystä. Tarkastettavat yhdistykset valitaan joko otannan tai harkinnan perusteella. Metsäkeskus toimittaa tarkastuskertomukset metsänhoitoyhdistyslain tarkastuksista maa- ja metsätalousministeriölle tarkastettavaa vuotta seuraavan vuoden helmikuun 1 päivään mennessä. 16 14 Ko. kehittämishankkeen taustamuistiossa 27.2.2009 on todettu virheellisesti, että varojen käyttöä ei kuitenkaan ole kirjanpidollisesti eriytetty muusta toiminnasta. 15 Tämä laki on kumottu lailla viranomaisten toiminnan julkisuudesta 621/1999. Tämän lain 1 :n julkisuusperiaatteen mukaan viranomaisten asiakirjat ovat julkisia, jollei tässä tai muussa laissa erikseen toisin säädetä. 16 Ks. MMM:n määräys metsälakien valvonta- ja tarkastustoiminnasta nro 1/09.

20 (108) 2.4 Mahdolliset vaikutukset puukauppaan ja puunkorjuuseen Metsänhoitoyhdistys ei saa harjoittaa kauppaa ostamalla tai myymällä metsänhakkuuoikeuksia tai puutavaraa omaan lukuunsa eikä muutakaan elinkeinotoimintaa, joka ei ole tarpeellista yhdistyksen tarkoituksen ja tehtävien toteuttamiseksi (7 ). Puukauppaa koskevia sopimuksia metsänhoitoyhdistys voi tehdä, energiapuuta ja metsäkeskuksen toimialueella pienyrityksille omaa jalostustoimintaa varten toimitettavaa puuta lukuun ottamatta, vain kirjallisiin valtuutuksiin perustuen asianomaisten metsänomistajien nimissä. Energiapuulla tarkoitetaan polttotarkoitukseen käytettävän puun ohella myös samasta leimikosta korjattavaa ainespuuta. Pienyrityksellä tarkoitetaan sellaista yritystä, jonka pääasiallisena toimialana on puunjalostus ja joka käyttää vuosittain keskimäärin alle 6 000 kiintokuutiometriä raakapuuta. Puukaupassa ja siihen liittyvässä puunkorjuussa, lukuun ottamatta energiapuuta ja 1 momentissa tarkoitettua pienyritysten tarvitsemaa puuta, metsänhoitoyhdistys voi antaa ammattiapua ja palvelua vain myyjälle tai hänen valtuuttamalleen. Tällainen palvelu ei saa kuitenkaan heikentää metsänomistajien metsänhoidollisiin tehtäviin annettavaa ammattiapua. Metsänhoitoyhdistys ei saa olla osakkaana tai jäsenenä yhteisössä, joka pääasiallisesti harjoittaa metsänhoitoyhdistykseltä kiellettyä toimintaa. Sama koskee osakkuutta, jäsenyyttä tai määräysvaltaa sellaisessa yhteisössä, jonka kirjanpitolain (1336/1997) 6 :ssä tarkoitettuun konserniin kuuluva yhteisö harjoittaa pääasiallisesti tällaista toimintaa. Metsänhoitoyhdistyksistä annetun lain 7 :n 4 momentin valtuussäännöksen mukaan metsänhoitoyhdistyksen sekä sen luottamus- ja toimihenkilön toiminnasta puukaupassa ja puunkorjuussa säädetään tarkemmin metsätalousasioissa toimivaltaisen ministeriön päätöksellä. Maaja metsätalousministeriö ei ole antanut päätöstä asiasta. Kilpailunäkökohtiin kiinnitettiin huomiota metsänhoitoyhdistyksiä koskevassa hallituksen esityksessä (HE 171/1997, 6 luku, Muita esitykseen vaikuttavia seikkoja: Kilpailusäännökset ja muutokset puukaupan sopimusmenettelyssä): "Lakisääteinen metsänhoitomaksu on perusteltu metsänhoidon edistämisen lähtökohdista tarkasteltuna. Metsänhoitoyhdistyksille lailla luotuun erityisasemaan liittyy myös tasapuolisuusvelvoite toisaalta toimialueensa metsänomistajia kohtaan ja toisaalta alueen puunostajia ja muita metsätaloudessa vaikuttavia tahoja kohtaan. Metsänhoitoyhdistysten kilpailuoikeudellisen aseman selventämiseksi on tarpeen täsmentää metsänhoitoyhdistyksistä annetussa laissa metsänhoitoyhdistysten toimintaa puukaupassa ja puunkorjuussa. Metsänhoitoyhdistyksen toiminnan lähtökohtana tulee olla metsänomistajan ilmoittama toimintatapa. Metsänomistajan edun mukaista on, että metsänhoitoyhdistys neuvoo puukauppaa suunnittelevaa metsänomistajaa alueen puumarkkinatilanteesta, josta ammattimaisesti toimivalla metsänhoitoyhdistyksellä on ajan tasalla olevat tiedot. Metsänhoitoyhdistyksen tulee pidättyä toimimasta omaan lukuunsa suoraan tai välillisesti puumarkkinoilla siten, että metsänhoitoyhdistykselle voisi syntyä omia, metsänomistajan edun kanssa mahdollisesti ristiriitaisia intressejä. Metsänhoitoyhdistyksen palveluja tulee tarjota tasapuolisesti alueen kaikille metsänomistajille. Metsänhoitotöiden markkinoiden liikevaihto on noin kymmenesosa puumarkkinoiden ja siihen liittyvän puunkorjuun markkinoista. Metsänhoitotöiden markkinoilla kilpailu on viime aikoina