SIJOITUSRAHASTOT VS. SIJOITUSYHTIÖT vaihtuvapääomaisia Going concern -periaate ei pörssinoteerausta oma laki tiukasti säädelty sijoituspolitiikka - kiinteäpääomaisia - usein määräaikaisia - usein pörssinoteerattuja - toimivat osakeyhtiölain alaisuudessa - vapaampi sijoituspolitiikka velkasijoitukset eivät pääsääntöisesti - velkasijoitukset sallittuja sallittuja osuuksilla käydään kauppaa niiden markkina-arvoon - osakkeiden hinta useimmiten arvopaperiomistusten markkinaarvojen summan alapuolella SIJOITUSRAHASTON TOIMINTAPERIAATE osingot RAHASTOYHTIÖN OSAKKEENOMISTAJAT rahaston perustaminen ja sen hallinnointi SIJOITUSRAHASTOT RAHASTOYHTIÖ hallinnointipalkkio säilytyspalkkio rahaston varat maksumääräykset SÄILYTYSYHTEISÖ osuustodistusten osto tai lunastus/voitonjako SIJOITTAJAT (osuudenomistajat) 1
SIJOITUSRAHASTOMARKKINOIDEN EVOLUUTIO - sijoitusrahastotoiminnan juuret 1820-luvun USA:ssa (ensimmäinen rahasto aloitti toimintansa 1824) - alkuvuosikymmeninä runsaasti väärinkäytöksiä (sijoitusneuvojat perivät kohtuuttomia palkkioita) toimintaa alettiin valvoa tehokkaammin - yleisen taloudellisen tilan muutokset vaikuttaneet rahastomarkkinoiden kehitykseen voimallisemmin kuin valtiovallan toimenpiteet. Mm. 1970-luvun alun taloudellinen epävakaisuus laski rahastosijoittamisen volyymiä 1974 lanseerattiin rahamarkkinarahastot, joista tuli muutamassa vuodessa erittäin suosittuja. Kehitystä edesauttoi 1970-luvun jälkipuoliskon korkeat lyhyet markkinakorot ja säästötilien korkokatto. - 1981 luovuttiin korkosäännöstelystä ja pankit ryhtyivät rahamarkkinarahastojen kilpailijoiksi perustamalla ns. rahamarkkinatalletustilejä. Kun 1980-luvun alkupuoliskon korkojen lasku vähensi kiinnostusta rahamarkkinarahastoihin, kiinnostus pörssiosakkeita ja bondeja kohtaan kasvoi. - 1987 Black Monday ja markkinakorkojen nousu rahamarkkinarahastot kasvattivat osuuttaan koko sijoitus-rahastomarkkinoista - sijoitusrahastot neljänneksi suurin taloudellinen instituutio liikepankkien, erilaisten säästö- ja rahoitusinstituutioiden sekä henkivakuutusyhtiöiden jälkeen (sijoitusrahastojen yhteenlaskettu varallisuus v. 2010 lopussa n. 26 200 mrd. USD) SIJOITUSRAHASTOJEN HALLINTO Rahastoyhtiö - sijoitusrahaston sijoitustoimintaa ja hallintoa hoitaa rahastoyhtiö, jolla tavallisesti on hoidossaan useita eri rahastoja. Rahastoyhtiö edustaa omissa nimissään sijoitusrahastoa. - Suomessa rahastoyhtiöitä ovat perustaneet pääasiassa pankit ja pankkiiriliikkeet, mutta on olemassa myös täysin itsenäisiä rahastoyhtiöitä (perustamiseen tarvitaan Finanssivalvonnan myöntämä toimilupa) - rahastoyhtiön osakeomistus viranomaiskontrollissa. - rahastoyhtiön osakepääoman on oltava vähintään 125 000 ja lisäksi omia varoja on oltava 0,02 % määrästä, jolla sen hallinnoimien sijoitusrahastojen yhteenlaskettu arvo ylittää 250 milj.. Omien varojen kokonaismäärän ei kuitenkaan tarvitse ylittää 10 milj.. Sijoitusrahasto - sijoitusrahastotoimintaa varten kerättyjen varojen ja velvoitteiden kokonaisuus, jonka varat kuuluvat rahasto-osuuksien omistajille. - varojen vähimmäismäärä on 2 miljoonaa - vähintään 50 rahasto-osuudenomistajaa. - sijoitusrahastojen ja erikoissijoitusrahastojen säännöt vahvistaa Finanssivalvonta. 2
Säilytysyhteisö - Sijoitusrahaston varat säilytetään säilytysyhteisössä, joita voivat olla pankit ja pankkiiriliikkeet sekä säilytysyhteisötoimintaa varten toimiluvan saaneet osakeyhtiöt. - osakepääoman oltava vähintään 730 000. - tehtävänä rahaston omaisuuden säilyttämisen lisäksi myös varmistaa, että rahastoyhtiö noudattaa sijoitusrahaston sääntöjä ja että rahasto-osuuksien arvo lasketaan oikein. SIJOITUSRAHASTOLAKI JA RAHASTOJEN VALVONTA - toimintaa säännellään vuonna 1999 annetussa sijoitusrahastolaissa, jonka viimeisin muutos tuli voimaan 8.4.2004. Laki perustuu Euroopan yhteisöjen sijoitusrahastodirektiiviin (85/611/ETY) sekä sen muutoksiin (2001/107/EY ja 2001/108/EY). - Sijoitusrahastolaissa on määräykset sijoitusrahastotoiminnasta. Laki jakaa sijoitusrahastot kahteen ryhmään: sijoitusrahastodirektiivin mukaisiin sijoitusrahastoihin ja erikoissijoitusrahastoihin. Sijoitusrahastodirektiivissä tarkoitetun sijoitusrahaston on hajautettava sijoitustoiminnasta aiheutuvat riskit, kun taas erikoissijoitusrahasto voi poiketa olennaisestikin sijoitusten hajautusvaatimuksista. - Laki sisältää muun muassa säännökset rahastoyhtiöstä, säilytysyhteisöstä sekä rahastojen markkinoinnista ja rahastoyhtiön tiedonantovelvollisuudesta, kuten vuosikertomuksesta, osavuosikatsauksista, rahastoesitteistä sekä rahastojen sulautumisesta, jakautumisesta ja lakkauttamisesta. Sijoitustoiminnan sääntely Sijoitusrahaston varojen sijoittamisen keskeinen periaate on sijoitustoiminnasta aiheutuvien riskien hajauttaminen. Tämän vuoksi laissa säädetään sijoitusrahastodirektiivin mukaisille sijoitusrahastoille tarkat säännöt, kuinka varat tulee hajauttaa eri sijoituskohteisiin ja kuinka paljon yksittäisiin sijoituskohteisiin saa sijoittaa. Rahastojen tulee sijoittaa pääasiassa julkisen kaupankäynnin kohteena oleviin kohteisiin. Sijoitusrahastodirektiivin mukaisia sijoitusrahastoja koskevat seuraavat riskien hajauttamista koskevat säännöt: - saman liikkeeseenlaskijan arvopapereihin tai rahamarkkinainstrumentteihin max. 10 % rahaston varoista - saman luottolaitoksen talletuksiin max. 20 % varoista - rahaston varoista 5 %:n tai sitä suurempia osuuksia saa olla yhteensä enintään 40 % sijoitusrahaston varoista (rajoitusta ei sovelleta talletuksiin). - sijoitusrahasto saa sijoittaa poikkeuksellisesti saman liikkeeseenlaskijan tai takaajan arvopapereihin tai rahamarkkinavälineisiin max. 35 % sijoitusrahaston varoista, kun liikkeeseenlaskija tai takaaja on Suomen valtio, muu valtio tai sijoitusrahastolaissa mainittu julkisyhteisö. Jos rahaston säännöissä on erityinen maininta, voidaan tämäkin yläraja ylittää. 3
Johdannaisiin sijoittaminen Kaikki rahastot saavat käydä kauppaa johdannaissopimuksilla suojatakseen salkkunsa arvoa. Monet rahastot käyvät johdannaiskauppaa myös tehokkaan omaisuudenhoidon edistämiseksi eli lisätuottojen saavuttamiseksi. Sijoitusrahastolain mukaan vakioimattomiin johdannaissopimuksiin sijoittamisesta aiheutuva vastapuoliriski ei saa saman vastapuolen osalta ylittää 10 %:a sijoitusrahaston varoista, jos vastapuoli on luottolaitos, ja muussa tapauksessa 5 %:a sijoitusrahaston varoista. Jos rahaston sijoitustoiminnassa käytetään johdannaissopimuksia, säännöissä on mainittava millaisia, missä tarkoituksessa ja miten laajasti niitä käytetään, ketkä ovat vakioimattomien johdannaissopimusten vastapuolia sekä selvitettävä riskienhallintamenetelmät, joita rahastoyhtiö aikoo soveltaa johdannaiskaupankäynnissään. Sijoitusrahastojen palkkiorakenteista Akateemisten tutkimusten mukaan rahastosijoittajat valitsevat rahastonsa pääasiassa niiden lähituottohistorian, medianäkyvyyden ja turvallisuuden perusteella. Kun rahastojen tarjonta on kasvanut räjähdysmäisesti, on rahastojen sijoittajilta perimiin palkkioihin alettu kiinnittää enemmän huomiota sekä sijoitusalan lehdissä että tieteellisissä tutkimuksissa. Tämä lisääntynyt mielenkiinto on kuitenkin heijastunut yllättävän vähän suomalaissijoittajien rahastonvalintakäyttäytymiseen. Sekä rahastopääomiltaan että omistajamääriltään suurimmat rahastot Suomessa ovat pankkien rahastoyhtiöiden omistamia, vaikka kokonaispalkkiovertailuissa nämä kansan suosikkirahastot ovat tarjonnan kalleimmasta päästä. Vaikka kyseiset rahastot eivät loista myöskään tuottohistoriallaan, on niiden asema kuitenkin hämmästyttävän vankkumaton pitkälti suomalaisten voimakkaan pankkiuskollisuuden vuoksi. Myös tieteelliset rahastotutkimukset ovat osoittaneet, etteivät korkeita palkkioita perivät rahastot yllä kevyemmän kulurakenteen verrokkejaan korkeampiin tuottoihin, vaan kulujen huomioimisen jälkeen asetelma on useimmiten juuri päinvastainen, eikä muutu myöskään muuksi, vaikka vertailussa käytettäisiin riskiin suhteutettua tuottoa absoluuttisen tuoton sijaan. Korkeiden kulujen maksaminen ei siis näyttäisi tuovan rahastosijoittajalle ainakaan positiivista lisäarvoa. Tätä taustaa vasten voidaankin pitää yllättävänä, etteivät kansankapitalistit ole vielä sisäistäneet kulurakenteen merkitystä sijoittajan saaman nettotuoton kannalta etenkin, kun palkkiorakenne on ainut nettotuottoon vaikuttava tekijä, josta sijoittaja voi olla suhteellisen varma rahastonvalintaa tehdessään. Tätä voi osaltaan selittää se, että rahastojen perimien kokonaispalkkioiden vertailu eri rahastojen ja rahastoyhtiöiden välillä on pitkään ollut suhteellisen työlästä, koska palkkioiden raportointikäytännöt ovat olleet epäyhtenäisiä. Tähän epäkohtaan on kuitenkin viime vuosina saatu parannusta, kun vuodesta 2002 alkaen rahastot alkoivat silloisen Rahoitustarkastuksen (nyk. Finanssivalvonta) suosituksesta raportoida kokonaiskulusuhdettaan (ns. TER-luku), joka ilmaisee ns. operatiivisten kulujen suhteen rahastopääomaan. Kokonaiskulusuhteen operatiivisten kulujen laskennassa ei kuitenkaan huomioida merkintä- ja lunastuspalkkioita eikä salkun pyörittämisestä aiheutuvia kaupankäyntikuluja. Näin ollen kaikki sijoittajan maksamat välilliset ja välittömät palkkiot sisältävän kokonaispalkkiorakenteen vertailu ei edelleenkään ole täysin mutkatonta. Tutkimusten mukaan sijoittajat kiinnittävätkin rahastovalinnoissaan enemmän huomiota näkyvämpiin palkkioihin (kuten esim. merkintä- ja lunastuspalkkiot) kuin jatkuvasti perittäviin palkkioihin (esim. hallinnointi-, säilytys- ja kaupankäyntipalkkiot), jotka hautautuvat helposti rahasto-osuuden normaalin arvonheilahtelun alle. Vaikka rahastoyhtiöiden perimät kiinteät prosentuaaliset palkkiot ovatkin tulleet jonkin verran alaspäin viime vuosina, on katteiden lasku ollut kuitenkin yllättävän pientä ja hidasta verrattuna 4
esim. asuntolainojen katteisiin. Tästäkin laskusta osa selittyy sillä, että rahastomarkkinoille on ilmaantunut tuottosidonnaisia palkkioita periviä rahastoja, joiden hallinnointi- ja säilytyspalkkiot ja/tai merkintä- ja lunastuspalkkiot ovat tyypillisesti jonkin verran alhaisempia kuin kiinteän palkkiorakenteen rahastoilla. Kehityssuunta, jossa sijoittajan maksama kokonaispalkkiotaso olisi kiinteämmin sidoksissa sijoittajan saamaan tuottoon, on sinänsä myönteinen, ja on luultavaa, että kilpailun kiristyessä rahastomarkkinoilla kehitys tulisi jatkumaankin tähän suuntaan. Tällöin sijoittajien on kuitenkin huolehdittava siitä, että tuottosidonnaisen salkunhoidon lisäarvo on positiivinen. Onhan täysin mahdollista, että jos tuottosidonnaisen palkkion määräytymisperusteet määritellään liian löyhiksi, lopputulos on omistajan (sijoittajan) kannalta yhtä huono kuin leväperäisesti laadituissa johdon optio-ohjelmissa ts. omistaja-arvoa tuhoava. Vaikka rahaston bruttotuotto päihittäisikin vertailuindeksin vuositasolla kymmenellä prosenttiyksiköllä, ei sijoittajaa juurikaan lohduta, jos tämä ylituotto tärvääntyy rahastoyhtiölle ja salkunhoitajalle maksettuihin palkkioihin. Tuottosidonnaisia palkkioita periviin rahastoihin sijoitettaessa tulisikin kiinnittää erityistä huomiota siihen, määräytyykö tuottoon sidottu palkkio ns. high watermark periaatteen mukaisesti vai jollakin muulla tavoin. High watermark -periaatteella tarkoitetaan yleisesti sitä, että tuottosidonnaista palkkiota alkaa kertyä vasta, jos rahasto-osuuden arvo ylittää kaikkien aikojen korkeimman arvonsa. Sijoittajan on kuitenkin syytä olla tarkkana sen suhteen, mitä high watermarkilla milloinkin tarkoitetaan; rahaston säännöistä saattaa nimittäin selvitä, että high watermark määritetäänkin ainoastaan rahasto-osuuden omistusajalta, jolloin se voi jäädä kauaksikin rahaston all-time-high sta. Tämä taas tietää sijoittajalle lisää kustannuksia, sillä jälkimmäisessä tapauksessa kannustinjärjestelmä kilauttaa bonukset salkunhoitajan tilipussiin aina, kun rahasto-osuuden arvo on uudessa tarkistuspisteessä edellisen huipun yläpuolella. Jos high watermarkia ei ole käytössä, saattaa tuottoon sidottu palkkio pahimmillaan kannustaa salkunhoitajaa yltiöpäiseen riskinottoon, koska kannustinjärjestelmä voi tällöin palkita salkunhoitajan sitä ruhtinaallisemmin, mitä korkeampi salkun volatiliteetti on. Mikäli salkunhoitaja on oikeutettu tuottosidonnaisiin palkkioihin esim. vuosineljänneksittäin, saattaa rahasto-osuuden arvonheilahtelu kasvattaa ansiottomasti salkunhoitajan tuottobonusta, jos heilunta ajoittuu palkkionmääräytymisen tarkistuspisteisiin nähden sopivasti; sijoittaja voi joutua maksamaan samasta arvonnoususta useampaan kertaan, mikäli nousukvartaalien välissä on laskukvartaaleja, tai hän voi joutua maksamaan tuottobonusta negatiivisesta vuosituotosta, jos yhden tai useamman vuodensisäisen kvartaalin tuotto on positiivinen. Mitä lyhyempi on palkkionmääräytymisen aikaintervalli (ts. tarkistuspisteiden aikaväli), sitä suuremmaksi kasvaa riski tällaisesta sijoittajan kannalta ei-toivottavasta kuluerästä. Riski on erityisen suuri johdannaisilla operoivilla vipurahastoilla, joihin salkunhoitaja ei ole itse sijoittanut omia varojaan. Erikoissijoitusrahastojen salkunhoitajille tyypillinen, omaan varallisuuteen nähden merkittävä omistusosuus hoitamastaan rahastosta voi toimia näin ollen sijoittajan suojana, koska se yleensä eliminoi edellä kuvatun salkunhoitajan ja sijoittajan välisen intressiristiriidan. Sijoittajan kannattaa myös harkita tarkkaan, onko perusteltua palkita salkunhoitajaa pelkästä absoluuttisesta tuotosta tai indeksin mukaisesta tuotosta, vai olisiko kenties järkevämpää valita rahasto, jossa tuottopalkkiot alkavat juosta vasta, jos tuottotavoite (esim. tietty kiinteä vuotuinen tuotto tai vertailuindeksin tuotto) ylitetään. Vaihtoehtonahan tarjolla on kuitenkin myös kattava valikoima indeksiosuuksia, joissa kokonaiskulusuhteet ovat parhaimmillaan vain joitakin prosentin kymmenyksiä vuodessa, ja osto- ja myyntipalkkiotkin alimmillaan noin 0,15 %:n luokkaa. 5
RAHASTOJEN LUOKITTELU Rahamarkkinarahastot sijoittavat varansa lyhytmaturiteettisiin korkoinstrumentteihin, joiden juoksuaika on alle 120 päivää ja luottoluokitus hyvä, vähintään luottokelpoisuusluokassa A. Lyhyen koron rahastot sijoittavat varansa pääasiassa rahamarkkinainstrumentteihin, esim. valtion tai pankkien tai yritysten liikkeeseen laskemiin korkoinstrumentteihin, joiden laina-aika on enintään vuosi tai rahamarkkinainstrumentteihin, joiden korkoriski vastaa enintään 12 kuukauden sijoituksen korkoriskiä. Lyhyen koron rahastot voivat kuitenkin sijoittaa osan rahastopääomastaan myös pidemmän maturiteetin korkopapereihin, joihin saattaa liittyä huomattavakin korko- (ja/tai liikkeeseenlaskijariski (näiden realisoituessa lyhyen koron rahasto voi menettää osan arvostaan, kuten on tapahtunut monien lyhyen koron rahastojen kohdalla nykyisen finanssikriisin aikana). Pitkän koron rahastot sijoittavat varansa pääosin pitkäaikaisiin (laina-aika yli vuosi) esim. valtion, julkisyhteisöjen tai yritysten liikkeeseen laskemiin joukkovelkakirjalainoihin. Keskipitkän koron rahastot sijoittavat sekä lyhyt- että pitkäaikaisiin korkoinstrumentteihin sen mukaan, millaiset korkomarkkinoiden tuotto-odotukset ovat. Kyseessä on siten lyhyen ja pitkän koron sijoituksia tekevä yhdistelmäkorkorahasto. Osakerahastot sijoittavat varansa pääasiassa osakkeisiin. Osakerahastot voidaan jaotella monin tavoin, esimerkiksi sijoituskohteiden maantieteellisen sijainnin, yhtiöiden toimialan eli sektorin tai yhtiöiden koon perusteella. Sijoitusalue voi olla esimerkiksi kotimaa, euroalue, Eurooppa, Pohjoismaat, koko maailma tai ns. kehittyvät markkinat, esimerkiksi Venäjä, Baltia, Latinalainen Amerikka tai Aasia. Osakerahasto voi sijoittaa varansa myös tietyn tyyppisiin tai kokoisiin yhtiöihin, esim. suuriin ja vakaisiin maailmanlaajuisesti toimiviin yrityksiin eli blue chip yhtiöihin tai pieniin ja keskisuuriin yrityksiin eli small cap -yhtiöihin. Osakerahasto voi toimia myös toimialarahastona kohdentamalla sijoituksensa tietylle toimialalle, kuten esim. metsäteollisuuteen, lääketeollisuuteen, biotekniikkaan tai telekommunikaatioon. Yhdistelmärahastot sijoittavat sekä osakkeisiin että korkoa tuottaviin kohteisiin, jolloin sijoitusten painopistettä voidaan vaihtaa markkinatilanteen mukaan. Korko- ja osakesijoitusten suhde ja sen vaihtelurajat määritellään rahaston säännöissä. Indeksirahastot sijoittavat varansa rahastoyhtiön valitseman indeksin, esimerkiksi Euro STOXX 50 -indeksin painojen suhteessa. Indeksirahasto ei siis ota näkemystä yksittäisten osakkeiden tuottopotentiaalista, vaan ostaa osakkeita samassa suhteessa kuin niiden suhteellinen osuus on kohdeindeksissä. Indeksin painot ja siihen kuuluvat osakkeet tarkistetaan muutaman kerran vuodessa, jolloin indeksirahasto muuttaa tarvittaessa osakekoria indeksin koostumusta vastaavaksi. Sijoitusrahastodirektiivin mukaisissa indeksirahastoissa saman liikkeeseenlaskijan arvopapereihin voidaan sijoittaa yhteensä enintään 20 % sijoitusrahaston varoista. Yhden arvopaperin paino voi kuitenkin olla enintään 35 % sijoitusrahaston varoista, jos tämä on perusteltua poikkeuksellisten markkinaolosuhteiden vuoksi erityisesti sellaisilla markkinoilla, joilla tiettyjen arvopaperien suhttellinen osuus on hyvin korkea. Indeksirahasto voi toimia myös erikoissijoitusrahastona, jolloin em. rajoitukset eivät koske sitä. ETF:t (Exchange Traded Funds) ovat pörssinoteerattuja sijoitusrahastoja, joiden osuuksilla käydään kauppaa samaan tapaan kuin pörssinoteeratuilla osakkeillakin. ETF:t ovat yleensä indeksirahastoja, mutta myös muuntyyppiset rahastot voivat toimia ETF-periaatteella. ETF:t voivat olla joko tavallisia tai erikoissijoitusrahastoja. ETF-sijoittamisen suosion kasvua on edesauttanut niiden tavallisia sijoitusrahastoja kevyempi palkkiorakenne; kun tavallisten sijoitusrahastojen vuosittaiset hallinnointipalkkiot voivat olla useita prosentteja rahastopääoman määrästä, ETF:issä 6
ne ovat tyypillisesti joitakin prosentin kymmenyksiä. ETF-sijoituksista ei peritä myöskään erillisiä merkintä- ja lunastuspalkkioita. Rahasto-osuusrahastot sijoittavat varansa muihin sijoitusrahastoihin. Jos sijoitusrahaston kaikki varat sijoitetaan toisiin sijoitusrahastoihin, enintään 20 % varoista saa sijoittaa yhteen sijoitusrahastolaissa määrättyjen kriteereiden mukaiseen sijoitusrahastoon. Enintään 30 % varoista voidaan sijoittaa erikoissijoitusrahastoihin. Jos hajautussäännöstä poiketaan, rahasto luokitellaan erikoissijoitusrahastoksi. Rahasto (feeder fund) voi myös sijoittaa kaikki varansa vain yhteen sijoitusrahastoon (master fund). Tällainen rahasto on erikoissijoitusrahasto. Erikoissijoitusrahastot - Erikoissijoitusrahastojenkin tulee sijoittaa useisiin eri kohteisiin ja hajauttaa näin riskiä. Niillä ei kuitenkaan ole mitään prosenttirajoja yksittäisille sijoituksille rahaston varojen määrästä. Vipurahastot ovat erikoissijoitusrahastoja, jotka käyttävät sijoitustoiminnassaan aktiivisesti johdannaisia. Tarkoituksena on ennakoida pörssikurssien ja tiettyjen osakkeiden kurssikehitys ja ylittää johdannaisten tuottamalla vivulla osakemarkkinoiden keskimääräinen tuottotaso. Hedge-rahasto - rahasto, joka pyrkii absoluuttiseen tuottoon yleisestä markkinakehityksestä riippumatta - yleensä tuottoon sidottu palkkiorakenne - minimisijoitus yleensä korkea - rahasto-osuuksien lunastus yleensä ajallisesti rajoitettu (esim. kerran kuukaudessa tai kvartaalissa) - salkunhoitajat lähes poikkeuksetta mukana myös sijoittajina - erilaisten sijoitusmuotojen ja -instrumenttien käyttö suhteellisen vapaata - salkku usein vahvasti velkavivutettu - tuottokorrelaatio osake- ja korkomarkkinoiden yleisen kehityksen kanssa voi olla alhainen - salkunhoidossa voidaan käyttää sekä riskiä lisääviä että riskiä alentavia sijoitusstrategioita HEDGE-RAHASTOJEN STRATEGIAPERUSTEINEN LUOKITTELU 1 Markkinaneutraalit strategiat - Markkinaneutraalia sijoitusstrategiaa hyödyntävät hedge-rahastot etsivät markkinoilta väärin hinnoiteltuja arvopapereita ja ostavat ja lyhyeksimyyvät niitä arbitraasimahdollisuuksien mukaan. Osakemarkkinaneutraali (Equity Market Neutral) strategia; ostetaan ja shortataan (lyhyeksimyydään) osakkeita samalla summalla, jolloin kokonaisposition markkinariski on alhainen tai ideaalitapauksessa nolla. Pitkät positiot avataan osakkeisiin, joiden kurssin uskotaan nousevan ja lyhyet positiot osakkeisiin, joiden kurssin uskotaan laskevan (valintakriteereinä voidaan käyttää kohdeyritysten suhteellista arvoa, tuloskasvuvauhtia tai osakkeiden viimeaikaista hintakehitystä). 7
Tapahtumalähtöinen (Event-Driven) markkinaneutraali strategia; pyritään hyödyntämään esim. yritysjärjestelytilanteissa (fuusiot, yritysostot, osakeantijärjestelyt, spin-off it, yrityssaneeraukset ja konkurssit) esiintyvät hinnoittelutehottomuudet tai virheet käyttämällä laajaa sijoitusinstrumenttivalikoimaa (lyhyet ja pitkät osake-, velkakirja- ja johdannaispositiot). Strategian toteuttamiseksi voidaan hyödyntää myös velkavipua. Markkinaneutraali arbitraasistrategia; pyritään hyödyntämään hinnoittelutehottomuudet avaamalla vastakkaissuuntaiset ja markkinariskin neutraloivat positiot kahteen toisiinsaliittyvään sijoituskohteeseen. Strategiassa voidaan keskittyä yhteen tai useampaan arbitraasimarkkinaan (esim. vaihtovelkakirja-arbitraasistrategiassa (convertible arbitrage) perusidea on ostaa/myydä osakkeisiin vaihdettavissa oleva arvopaperi ja suojautua osakekurssimuutokseen liittyvältä riskiltä myymällä /ostamalla kyseinen osake. Vaihtovelkakirjaarbitraasistrategiaa käyttävät hedgerahastot hyödyntävät usein velkavipua tuottojen kasvattamiseksi. Tätä strategiaa käytettäessä volatiliteetti on monesti alhainen ja suurin riski, jolle strategia altistuu, on luottoriski). Korkoarbitraasistrategiassa (fixed income arbitrage) taas hyödynnetään korkoinstrumenttien ja niihin liittyvien johdannaisinstrumenttien hinnoittelutehottomuuksia tai -virheitä tarkoituksena varmistaa tietty korkotaso yhdistelemällä pitkiä ja lyhyitä positioita. Yleensä korkomarkkinoiden hinnoitteluvirheet ovat hyvin pieniä, jolloin salkunhoitajat joutuvat käyttämään paljon velkarahaa maksimoidakseen strategian tarjoamat tuotot. Korkoarbitraasistrategia voidaan perustaa myös saman liikkeellelaskijan erimaturiteettisiin velkakirjoihin, jolloin strategia altistuu duraatioriskille ja luottoriskille. Muita hedge-rahastojen käyttämiä perustoja arbitraasistrategioille ovat mm. pääomarakennearbitraasi, optioarbitraasi sekä ns. tilastollinen arbitraasi, jossa kvantitatiivisiin kriteerein valitaan aluksi tilapäisesti ali- ja yliarvostetut sijoitusinstrumentit ja sen jälkeen ostetaan alihinnoiteltu ja shortataan ylihinnoiteltu suurinpiirtein yhtä suurilla summilla. 2 Long/short strategiat - Long/short -osakestrategiaan (long/short equity) erikoistuneet hedge-rahastot avaavat sekä pitkiä että lyhyitä positioita, mutta toisin kuin markkinaneutraalissa strategiassa markkinariskiä ei pyritä minimoimaan vastakkaisella positiolla. Pitkien positioiden osuus on yleensä long/short-strategiassa suurempi kuin lyhyiden, joskaan ei välttämättä. Tyypillisin esimerkki tällaisesta on 130/30 long/short-osakestrategia, jossa shortatusta positiosta saatavalla kauppasummalla vivutetaan pitkää positiota 30 %:lla, mutta säilytetään silti markkinariski velkavivuttoman osakesalkun tasolla. 3 Directional Trading strategiat - pyritään ennakoimaan tiettyjen sijoitusinstrumenttien tulevan hintakehityksen suunta ja rakentamaan siihen pohjautuva kaupankäyntistrategia. Managed futures- strategiaa noudattavat hedge-rahastot sijoittavat maailmanlaajuisesti eri futuurimarkkinoille, kuten esim. korko-, osakeindeksi- ja raaka-ainefutuureihin. Strategiassa pyritään hyötymään markkinoilla vallitsevista trendeistä ja niiden muutoksista. Strategiaa noudattavilla rahastoilla on usein apunaan tietokoneohjelmia, jotka poimivat markkinoilta trendien perusteella houkuttelevimmat futuurit. Sijoitusinstrumentteina käytetään futuureita, koska niiden avulla on yhtä helppo ottaa niin lyhyitä (short) kuin pitkiäkin positioita. 8
Globaalissa makrostrategiassa (Global Macro) pyritään top down lähestymistapaa käyttämällä ennakoimaan globaalit makrotalouden trendit analysoimalla markkinaalueittain korkotasoja, inflaatioasteita ja talouspolitiikkaa sekä näiden muutoksia. Pääpaino analyyseissä on yksittäisten arvopaperien sijaan arvopaperiluokkien (asset class) arvostustasojen muutosten ennakoinnissa. Makrostrategia voidaan rakentaa myös paikallisesti (Local Macro). Markkina-ajoitusstrategiaa (Market Timing) noudattavat rahastot pyrkivät ennakoimaan lyhytaikaisia sijoitusvarallisuuden siirtymiä eri arvopaperiluokkien tai toimialojen välillä. Tavoitteena on onnistua pitämään hallussa sellaisia sijoituskohteita, joiden arvo nousee. Strategian implementoinnissa käytetään usein sijoitusrahastoja (esim. sijoitusvarallisuuden vaihto osake-, korko- ja rahamarkkinarahastojen välillä). 4 Muut hedge-strategiat Kehittyviin markkinoihin keskittyvässä strategiassa (emerging markets) hedgerahastot sijoittavat kehittyville markkinoille ja yrittävät hyötyä ko. markkinoiden suurista kasvuodotuksista ja sen synnyttämästä tuottopotentiaalista. Strategiaa noudattavat rahastot altistuvat usein tavanomaista suuremmalle markkinariskille, sillä kehittyvillä markkinoilla ei useinkaan ole käytössä johdannaisia ja myös lyhyeksimyynti saattaa olla kiellettyä. Sijoitusinstrumentteina voidaan käyttää mitä tahansa (osakkeita, bondeja, valuuttoja jne.) Korkoinstrumenteilla spekuloivat hedge-rahastot (Fixed Income Hedge Funds) voivat ottaa näkemystä mm. korkoinstrumenttien arvostuksen oikeellisuudesta, koronmuutosten vaikutuksista bondien suhteelliseen arvostukseen, luottokelpoisuusluokitusten muutoksista tai prioriteetiltaan toisistaan poikkeavien, mutta saman liikkeeseenlaskijan velkakirjojen suhteellisen arvostukseen (esim. tavanomainen joukkovelkakirjan ja debentuurin välinen hintaero). Monissa hedgestrategioissa (esim. markkinaneutraali arbitraasi, markkina-ajoitus- tai makrostrategiat) saatetaan hyödyntää korkoinstrumentteja ja tähän kategoriaan lasketaan kuuluvaksi ainoastaan sellaiset korkoinstrumenteilla operoivat hedge-rahastot, joita ei voida luontevasti sijoittaa mihinkään muuhun em. luokista. Multistrategia-hedge-rahastot yhdistelevät em. strategioita absoluuttisen tuottotavoitteen saavuttamiseksi. Vaikka valittujen strategioiden painotus vaihteleekin tilannekohtaisesti, jokaisella strategialla on oma roolinsa salkun muodostamisessa. Multistrategialla pyritään usein salkun parempaan hajautukseen tai salkunhoitajan osaamisen hyödyntämiseen mahdollisimman laaja-alaisesti. 9