Media-alan perustutkinto

Samankaltaiset tiedostot
Media-alan perustutkinto, voimassa alkaen

Opinnollistaminen. TAKE- työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen kehittäminen 16. elokuuta 2018 YRITYS:

Media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkinto

OPAS TYÖPAIKALLA TAPAHTUVAN OPPIMISEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTÖN TOTEUTTAMISEEN

OPAS TYÖPAIKALLA TAPAHTUVAN OPPIMISEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTÖN TOTEUTTAMISEEN

Media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkinto

TAKE- työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen kehittäminen

OPAS TYÖPAIKALLA TAPAHTUVAN OPPIMISEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTÖN TOTEUTTAMISEEN

Vapaasti valittavat tutkinnon osat ammatillisessa peruskoulutuksessa

Oppimisympäristön tunnistamisraportti

AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN PERUSTEET 2015 PROSESSITEOLLISUUDEN PERUSTUTKINTO. Seppo Valio

OPAS TYÖSSÄOPPIMISEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTÖN TOTEUTTAMISEEN

VAPAASTI VALITTAVIA TUTKINNON OSIA KOSKEVIEN ASIAKOHTIEN MUUTOKSET. 4.3 Yhteisten tutkinnon osien osa-alueita tai lukio-opintoja

AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN PERUSTEET 2015 TURVALLISUUSALAN PERUSTUTKINTO. Seppo Valio

OPAS TYÖSSÄOPPIMISEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTÖN TOTEUTTAMISEEN

AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN PERUSTEET 2015 KAIVOSALAN PERUSTUTKINTO. Seppo Valio

Medialan perustutkinto

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi HUIPPUOSAAJANA TOIMIMINEN HUTO 15 osp

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 ORGANISAATION ASIAKIRJOJEN HOITAMINEN

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 FINANSSIPALVELUT

Lausuntopyyntö Media-alan perustutkinnon, kuvallisen ilmaisun osaamisalan perusteluonnoksesta

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi VISUAALINEN MYYNTITYÖ VISU 30 osp

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi TALOUSPALVELUT TAPA 30 osp

AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN PERUSTEET 2015 PINTAKÄSITTELYALAN PERUSTUTKINTO. Seppo Valio

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi TILINPÄÄTÖSKIRJAUKSET JA YRITYKSEN VEROTUS TIVE 15 osp

Välinehuoltoalan perustutkinto, välinehuoltaja Tutkinnon perusteiden muutokset koulutuskokeilua varten alkaen

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi MARKKINOINTIVIESTINNÄN TOIMENPITEIDEN SUUNNITTELU JA TOTEUTUS MAVI 15 osp

Osaamisperusteisuuden vahvistaminen ammatillisessa peruskoulutuksessa Uudistuneet ammatillisten perustutkintojen perusteet

Opetussuunnitelma alkaen

Tutkinnon muodostuminen

OSAAMISPERUSTEISUUS JA UUDISTETUT PINTAKÄSITTELYALAN PERUSTUTKINNON PERUSTEET

Opiskelijan arvioinnin muutokset ja osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen periaatteet ja arvosanojen muuntaminen

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi KIRJANPITO KIPI 30 osp

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 KANSAINVÄLISEN KAUPAN LASKUTUS JA RESKONTRAN HOITO

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat

LIITE NAYTTO Ammattiosaamisen näyttöjen toteutus- ja arviointisuunnitelmien koontilomake

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi PANKKI- JA RAHOITUSPALVELUT PARA 15 osp

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi PALKANLASKENTA PALA 30 osp

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi SÄHKÖINEN KAUPANKÄYNTI SÄKÄ 15 osp

Sote:n perustutkinto, perustason ensihoidon osaamisala, perustason ensihoitaja Tutkinnon perusteiden muutokset koulutuskokeilua varten 1.8.

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 VAKUUTUS- JA ELÄKEPALVELUT

TUTKINNON OSAN ARVIOINTISUUNNITELMA

Liiketalouden perustutkinto

15 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN

Tutkinnon osien ja valinnaisuuden määrittelyn lähtökohdat

Matkailualan perustutkinnon perusteiden muutokset ja

VAASAN AMMATTIOPISTO

1(7) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ. Tutkinnon osa: Verkkopalvelujen tuottaminen ja ylläpito 15 osp Tavoitteet:

Prosessiteollisuuden perustutkinto, voimassa alkaen

Muutokset alkaen

1(7) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ. Tutkinnon osa: Talouspalvelut 30 osp Tavoitteet:

OSAAMISEN TUNNISTAMISEN JA TUNNUSTAMISEN MITOITUKSEN PERIAATTEET JA ARVOSANOJEN MUUNTAMINEN AMMATILLISESSA KOULUTUKSESSA

Muovi- ja kumitekniikan perustutkinnon perusteiden muutokset

Opiskelijan arvioinnin muutokset ja osaamisen tunnustaminen siirtymävaiheessa M. Lahdenkauppi Opetusneuvos, AM-PE

Uudistetut ammatillisten perustutkintojen perusteet

AUDIOVISUAALISEN VIESTINNÄN PERUSTUTKINTO. Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä. Opetussuunnitelman tutkintokohtainen osa.

Oppimisympäristön arvioiminen ja tunnistaminen tutkinnon perusteiden avulla. Puh

Tutkinnon osien ja valinnaisuuden määrittelyn lähtökohdat (1)

Tutkinnon osien ja valinnaisuuden määrittelyn lähtökohdat

Liiketalouden perustutkinto, merkonomi ASIAKASPALVELU ASPA 30 osp

1 AUDIOVISUAALISEN VIESTINNÄN PERUSTUTKINNON, MEDIA-ASSISTENTTI, TAVOITTEET JA TUTKINNON MUODOSTUMINEN

OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat

TUTKINNON PERUSTEIDEN UUDISTAMINEN

Tutkinnon osa: Markkinointiviestinnän toimenpiteiden suunnittelu ja toteutus 15 osp Tavoitteet:

Kuvallisen ilmaisun perustutkinto 2014

TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ. Tutkinnon osa: Huippuosaajana toimiminen 15 osp Tavoitteet:

Kotityö- ja puhdistuspalvelujen perustutkinnon perusteiden muutokset ja

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat

VAASAN AMMATTIOPISTO

OSAAMISEN TUNNISTAMISEN JA TUNNUSTAMISEN MITOITUKSEN PERIAATTEET JA ARVOSANOJEN MUUNTAMINEN AMMATILLISESSA PERUSKOULUTUKSESSA

OPAS TYÖSSÄOPPIMISEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTÖN TOTEUTTAMISEEN

LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013

Opiskelija osaa suunnitella ohjelmiston toteuttamisen, toteuttaa, testata ja dokumentoida ohjelmiston.

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan. Ammattitaidon osoittamistavat

TUTKINNON PERUSTEET MUUTTUVAT KAIKILLA OPISKELIJOILLA

Kokeiluohjelman tarkistaminen (80/422/2015)

LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO, MERKONOMI 2013

Opiskelija tekee työasemaympäristöön ja sen hankintaan liittyviä toimistotehtäviä ja laskutoimituksia sekä hyödyntää kielitaitoaan.

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat

Tieto- ja viestintätekniikan perustutkinto

Tieto- ja tietoliikennetekniikan perustutkinnon perusteet

Perustetyön valmistelun taustat, aikataulu ja perusteiden valmistelutapa Minna Bálint

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan

Prosessiteollisuuden perustutkinto, voimassa saakka

OPS-uudistus alkaen Osaamisperusteisuus todeksi. Keski-Pohjanmaan opot ja rehtorit, Kaustinen

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan. Ammattitaidon osoittamistavat

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan.

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan.

1(5) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ. Tutkinnon osa: Testaus 15 osp Tavoitteet:

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat

Elintarvikealan perustutkinnon perusteiden muutokset ja

10 Autoalan perustutkinto OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN

TUTKINNON OSAN ARVIOINTISUUNNITELMA 26. marraskuuta 2014

Prosessiteollisuuden perustutkinto

Tutkinnon osan nimi ja laajuus: Ekologiset hiuspalvelut 15 osp, paikallisiin ammattitaitovaatimuksiin perustuva tutkinnon osa

Prosessiteollisuuden perustutkinto, voimassa alkaen

Teknisen suunnittelun perustutkinnon uudistus ja osaamisperusteisuuden vahvistaminen. yli-insinööri Kati Lounema, Opetushallitus

Transkriptio:

Media-alan perustutkinto

Media-alan perustutkinto Perusteen nimi Media-alan perustutkinto Osaamisalat Julkaisutuotannon osaamisala (1658) Painotuotannon osaamisala (1659) Audiovisuaalisen viestinnän osaamisala (1657)

SISÄLTÖ 1. Tutkinnon muodostuminen................................ 1 2......................................... 8 2.1. Media-alalla toimiminen, 15 osp.......................... 8 2.2. Mediamateriaalin toteuttaminen, 15 osp.................... 12 2.3. Audiovisuaalisessa tuotannossa toimiminen, 15 osp............ 18 2.4. Julkaisutuotannossa toimiminen, 15 osp................... 22 2.5. Painotuotannossa toimiminen, 30 osp..................... 28 2.6. 3D-mallintaminen, 15 osp............................. 32 2.7. 3D-tulostaminen, 15 osp.............................. 36 2.8. Animaatio- ja liikegrafiikkan toteuttaminen, 15 osp............. 40 2.9. Animaatio- ja tehostetuotanto, 30 osp..................... 45 2.10. Dokumentaarinen tuotanto, 15 osp...................... 49 2.11. Julkaisugrafiikan tuotanto, 30 osp....................... 54 2.12. Pelituotantoprosessissa toimiminen, 15 osp................ 58 2.13. Mainos- ja ajoneuvoteippaus, 15 osp..................... 64 2.14. Mediamateriaalit markkinointiviestinnässä, 15 osp............ 68 2.15. Media-alalla työskentely, 30 osp........................ 74 2.16. Mediatuotannon äänityö, 30 osp........................ 78 2.17. Monikameratuotanto, 30 osp.......................... 83 2.18. Painamisen ja tulostamisen hallinta, 15 osp................ 88 2.19. Painamista edeltävien työvaiheiden hallinta, 15 osp........... 92 2.20. Paino- ja viimeistelykoneiden huolto, 15 osp................ 99 2.21. Painon viimeistelytuotanto, 15 osp...................... 103 2.22. Painotuotannon toteutus, 15 osp....................... 107 2.23. Pakkaustuotanto, 15 osp............................ 113 2.24. Pelituotanto, 30 osp............................... 117 2.25. Pientuotanto ja viimeistelylaitteiden hallinta, 15 osp........... 122 2.26. Tallennetuotanto, 30 osp............................ 126 2.27. Tapahtuma- ja saliäänen toteuttaminen, 30 osp............. 130 2.28. Tapahtumatekninen tuotanto, 30 osp.................... 135 2.29. Rakennettu valokuvatuotanto, 15 osp.................... 139 2.30. Tulostaminen, 15 osp.............................. 144 2.31. Valaisutuotanto, 30 osp............................. 149 2.32. Valokuvatuotannossa toimiminen, 15 osp................. 154 2.33. Verkkojulkaisutuotanto, 30 osp........................ 158 2.34. Videon ja elokuvan esituotanto ja tuotanto, 15 osp........... 163

2.35. Videon ja elokuvan jälkituotanto, 15 osp.................. 168 2.36. Äänityössä toimiminen, 15 osp........................ 173 2.37. Huippuosaajana toimiminen, 15 osp.................... 179 2.38. Matemaattis-luonnontieteellinen osaaminen, 9 osp........... 184 2.39. Sosiaalinen ja kulttuurinen osaaminen, 7 osp............... 191 2.40. Työpaikkaohjaajaksi valmentautuminen, 5 osp.............. 200 2.41. Viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen, 11 osp.............. 202 2.42. Yhteiskunnassa ja työelämässä tarvittava osaaminen, 8 osp..... 235 2.43. Yrityksessä toimiminen, 15 osp........................ 249 2.44. Yritystoiminnan suunnittelu, 15 osp..................... 254 3. Ammattialan arvoperusta................................ 260 4. Ammattialan kuvaus................................... 261 5. Tutkinnon tavoitteet................................... 262 6. Elinikäisen oppimisen avaintaitojen kuvaus.................... 263

1. Tutkinnon muodostuminen Ammatillisena peruskoulutuksena suoritettava perustutkinto muodostuu ammatillisista tutkinnon osista (135 osaamispistettä), yhteisistä tutkinnon osista (35 osaamispistettä) ja vapaasti valittavista tutkinnon osista (10 osaamispistettä). Ammatillisen perustutkinnon laajuus on 180 osaamispistettä. Ammatillisessa peruskoulutuksessa opiskelija voi yksilöllisesti sisällyttää perustutkintoonsa enemmän tutkinnon osia, jos se on tarpeellista työelämän alakohtaisten tai paikallisten ammattitaitovaatimusten tai opiskelijan ammattitaidon syventämisen kannalta. Media-alan perustutkinto sisältää kolme osaamisalaa, jotka ovat audiovisuaalisen viestinnän osaamisala, julkaisutuotannon osaamisala ja painotuotannon osaamisala. 1 Tutkinnon muodostuminen

AMMATILLISET TUTKINNON OSAT 135 OSP Pakollinen tutkinnon osa 15 osp Media-alalla toimiminen, 15 osp, P AUDIOVISUAALISEN VIESTINNÄN OSAAMISALA Pakolliset tutkinnon osat 2 kpl 30 osp Mediamateriaalin toteuttaminen, 15 osp, P Audiovisuaalisessa tuotannossa toimiminen, 15 osp, P Valinnaiset tutkinnon osat 90 osp 3D-mallintaminen, 15 osp 3D-tulostaminen, 15 osp Animaatio- ja liikegrafiikkan toteuttaminen, 15 osp Animaatio- ja tehostetuotanto, 30 osp Dokumentaarinen tuotanto, 15 osp Julkaisugrafiikan tuotanto, 30 osp Pelituotantoprosessissa toimiminen, 15 osp Mainos- ja ajoneuvoteippaus, 15 osp Mediamateriaalit markkinointiviestinnässä, 15 osp Monikameratuotanto, 30 osp Painamisen ja tulostamisen hallinta, 15 osp Painamista edeltävien työvaiheiden hallinta, 15 osp Paino- ja viimeistelykoneiden huolto, 15 osp Painon viimeistelytuotanto, 15 osp Painotuotannon toteutus, 15 osp Pakkaustuotanto, 15 osp Pelituotanto, 30 osp Pientuotanto ja viimeistelylaitteiden hallinta, 15 osp Tallennetuotanto, 30 osp Tapahtuma- ja saliäänen toteuttaminen, 30 osp Tapahtumatekninen tuotanto, 30 osp Rakennettu valokuvatuotanto, 15 osp Tulostaminen, 15 osp Tutkinnon muodostuminen 2 Valaisutuotanto, 30 osp Valokuvatuotannossa toimiminen, 15 osp Verkkojulkaisutuotanto, 30 osp Videon ja elokuvan esituotanto ja tuotanto, 15 osp Videon ja elokuvan jälkituotanto, 15 osp Äänityössä toimiminen, 15 osp Julkaisutuotannossa toimiminen, 15 osp

Painotuotannossa toimiminen, 30 osp Yritystoiminnan suunnittelu, 15 osp Tutkinnon osa ammatillisesta perustutkinnosta 10-15 osp Tutkinnon osa ammattitutkinnosta tai erkoisammattitutkinnosta Tämän valinnaisen tutkinnon osan laajuudeksi lasketaan 15 osp Tutkinnon osa ammattikorkeakoulututkinnosta Tämän valinnaisen tutkinnon osan laajuudeksi lasketaan 15 osp. Työpaikkaohjaajaksi valmentautuminen, 5 osp Yrityksessä toimiminen, 15 osp Huippuosaajana toimiminen, 15 osp Paikallisiin ammattitaitovaatimuksiin perustuvia tutkinnon osia 5-15 osp Tämä voi sisältää työelämän alueellisten ja paikallisten ammattitaitovaatimusten ja opiskelijan ammattitaidon syventämistarpeiden mukaisia tutkinnon osia, joiden tulee vastata laajemmin paikallisiin ammattitaitovaatimuksiin kuin pelkästään yhden yrityksen tarpeisiin. Nämä tutkinnon osat nimetään työelämän toimintakokonaisuuden pohjalta ja niille määritellään laajuus osaamispisteinä (5-15 osp). Lisäksi määritellään tutkinnon osien ammattitaitovaatimukset, osaamisen arviointi ja ammattitaidon osoittamistavat Opetushallituksen määräyksen (Osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen mitoituksen periaatteet ja arvosanojen muuntaminen ammatillisessa peruskoulutuksessa 93/011/2014) liitteessä olevan arviointitaulukon mukaisesti. Tutkinnon osa vapaasti valittavista tutkinnon osista 5-15 osp Pakolliset tutkinnon osat JULKAISUTUOTANNON OSAAMISALA 2 KPL 30 OSP Mediamateriaalin toteuttaminen, 15 osp, P Julkaisutuotannossa toimiminen, 15 osp, P Valinnaiset tutkinnon osat 3D-mallintaminen, 15 osp 3D-tulostaminen, 15 osp Animaatio- ja liikegrafiikkan toteuttaminen, 15 osp Animaatio- ja tehostetuotanto, 30 osp Dokumentaarinen tuotanto, 15 osp Julkaisugrafiikan tuotanto, 30 osp Pelituotantoprosessissa toimiminen, 15 osp Mainos- ja ajoneuvoteippaus, 15 osp Mediamateriaalit markkinointiviestinnässä, 15 osp Monikameratuotanto, 30 osp Painamisen ja tulostamisen hallinta, 15 osp Painamista edeltävien työvaiheiden hallinta, 15 osp Paino- ja viimeistelykoneiden huolto, 15 osp Painon viimeistelytuotanto, 15 osp Painotuotannon toteutus, 15 osp 3 Tutkinnon muodostuminen

Pakkaustuotanto, 15 osp Pelituotanto, 30 osp Pientuotanto ja viimeistelylaitteiden hallinta, 15 osp Tallennetuotanto, 30 osp Tapahtuma- ja saliäänen toteuttaminen, 30 osp Tapahtumatekninen tuotanto, 30 osp Rakennettu valokuvatuotanto, 15 osp Tulostaminen, 15 osp Valaisutuotanto, 30 osp Valokuvatuotannossa toimiminen, 15 osp Verkkojulkaisutuotanto, 30 osp Videon ja elokuvan esituotanto ja tuotanto, 15 osp Videon ja elokuvan jälkituotanto, 15 osp Äänityössä toimiminen, 15 osp Audiovisuaalisessa tuotannossa toimiminen, 15 osp Painotuotannossa toimiminen, 30 osp Yritystoiminnan suunnittelu, 15 osp Tutkinnon osa ammatillisesta perustutkinnosta 10-15 osp Tutkinnon osa ammattitutkinnosta tai erkoisammattitutkinnosta Tämän valinnaisen tutkinnon osan laajuudeksi lasketaan 15 osp Tutkinnon osa ammattikorkeakoulututkinnosta Tämän valinnaisen tutkinnon osan laajuudeksi lasketaan 15 osp. Työpaikkaohjaajaksi valmentautuminen, 5 osp Yrityksessä toimiminen, 15 osp Huippuosaajana toimiminen, 15 osp Paikallisiin ammattitaitovaatimuksiin perustuvia tutkinnon osia 5-15 osp Tutkinnon muodostuminen 4 Tämä voi sisältää työelämän alueellisten ja paikallisten ammattitaitovaatimusten ja opiskelijan ammattitaidon syventämistarpeiden mukaisia tutkinnon osia, joiden tulee vastata laajemmin paikallisiin ammattitaitovaatimuksiin kuin pelkästään yhden yrityksen tarpeisiin. Nämä tutkinnon osat nimetään työelämän toimintakokonaisuuden pohjalta ja niille määritellään laajuus osaamispisteinä (5-15 osp). Lisäksi määritellään tutkinnon osien ammattitaitovaatimukset, osaamisen arviointi ja ammattitaidon osoittamistavat Opetushallituksen määräyksen (Osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen mitoituksen periaatteet ja arvosanojen muuntaminen ammatillisessa peruskoulutuksessa 93/011/2014) liitteessä olevan arviointitaulukon mukaisesti. Tutkinnon osa vapaasti valittavista tutkinnon osista 5-15 osp Pakollinen tutkinnon osa PAINOTUOTANNON OSAAMISALA 1 KPL 30 OSP Painotuotannossa toimiminen, 30 osp, P Valinnaiset tutkinnon osat 3D-mallintaminen, 15 osp

3D-tulostaminen, 15 osp Animaatio- ja liikegrafiikkan toteuttaminen, 15 osp Animaatio- ja tehostetuotanto, 30 osp Dokumentaarinen tuotanto, 15 osp Julkaisugrafiikan tuotanto, 30 osp Pelituotantoprosessissa toimiminen, 15 osp Mainos- ja ajoneuvoteippaus, 15 osp Mediamateriaalit markkinointiviestinnässä, 15 osp Monikameratuotanto, 30 osp Painamisen ja tulostamisen hallinta, 15 osp Painamista edeltävien työvaiheiden hallinta, 15 osp Paino- ja viimeistelykoneiden huolto, 15 osp Painon viimeistelytuotanto, 15 osp Painotuotannon toteutus, 15 osp Pakkaustuotanto, 15 osp Pelituotanto, 30 osp Pientuotanto ja viimeistelylaitteiden hallinta, 15 osp Tallennetuotanto, 30 osp Tapahtuma- ja saliäänen toteuttaminen, 30 osp Tapahtumatekninen tuotanto, 30 osp Rakennettu valokuvatuotanto, 15 osp Tulostaminen, 15 osp Valaisutuotanto, 30 osp Valokuvatuotannossa toimiminen, 15 osp Verkkojulkaisutuotanto, 30 osp Videon ja elokuvan esituotanto ja tuotanto, 15 osp Videon ja elokuvan jälkituotanto, 15 osp Äänityössä toimiminen, 15 osp Audiovisuaalisessa tuotannossa toimiminen, 15 osp Mediamateriaalin toteuttaminen, 15 osp Julkaisutuotannossa toimiminen, 15 osp Yritystoiminnan suunnittelu, 15 osp Tutkinnon osa ammatillisesta perustutkinnosta 10-15 osp Tutkinnon osa ammattitutkinnosta tai erkoisammattitutkinnosta Tämän valinnaisen tutkinnon osan laajuudeksi lasketaan 15 osp Tutkinnon osa ammattikorkeakoulututkinnosta Tämän valinnaisen tutkinnon osan laajuudeksi lasketaan 15 osp. Työpaikkaohjaajaksi valmentautuminen, 5 osp 5 Tutkinnon muodostuminen

Yrityksessä toimiminen, 15 osp Huippuosaajana toimiminen, 15 osp Paikallisiin ammattitaitovaatimuksiin perustuvia tutkinnon osia 5-15 osp Tämä voi sisältää työelämän alueellisten ja paikallisten ammattitaitovaatimusten ja opiskelijan ammattitaidon syventämistarpeiden mukaisia tutkinnon osia, joiden tulee vastata laajemmin paikallisiin ammattitaitovaatimuksiin kuin pelkästään yhden yrityksen tarpeisiin. Nämä tutkinnon osat nimetään työelämän toimintakokonaisuuden pohjalta ja niille määritellään laajuus osaamispisteinä (5-15 osp). Lisäksi määritellään tutkinnon osien ammattitaitovaatimukset, osaamisen arviointi ja ammattitaidon osoittamistavat Opetushallituksen määräyksen (Osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen mitoituksen periaatteet ja arvosanojen muuntaminen ammatillisessa peruskoulutuksessa 93/011/2014) liitteessä olevan arviointitaulukon mukaisesti. Tutkinnon osa vapaasti valittavista tutkinnon osista 5-15 osp YHTEISET TUTKINNON OSAT 35 OSP Tutkinnon perusteissa määrättyjen osa-alueiden valinnaisten osaamistavoitteiden lisäksi tai niiden sijaan koulutuksen järjestäjä voi päättää erilaajuisia muita valinnaisia osaamistavoitteita. Koulutuksen järjestäjän itse päättämille valinnaisille osaamistavoitteille määritellään osaamisen arviointi ja laajuus osaamispisteinä. Tutkinnon osien valinnaiset osaamistavoitteet voivat olla myös opiskelijan aikaisemmin hankkimaa osaamista, joka tukee kyseisen tutkinnon osan ja sen osa-alueiden osaamistavoitteita. Viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen, 11 osp, P Matemaattis-luonnontieteellinen osaaminen, 9 osp, P Sosiaalinen ja kulttuurinen osaaminen, 7 osp, P Yhteiskunnassa ja työelämässä tarvittava osaaminen, 8 osp, P VAPAASTI VALITTAVAT TUTKINNON OSAT 10 OSP Vapaasti valittavat tutkinnon osat (10 osp) tukevat tutkinnon ammattitaitovaatimuksia ja osaamistavoitteita ja ne voivat koostua yhdestä tai useammasta tutkinnon osasta. voivat olla seuraavia: Ammatillisia tutkinnon osia Tämä voi sisältää ammatillisia tutkinnon osia oman tai jonkin muun koulutusalan ammatillisista perustutkinnoista, ammattitutkinnoista tai erikoisammattitutkinnoista. Paikallisiin ammattitaitovaatimuksiin perustuvia tutkinnon osia Tutkinnon muodostuminen 6 Tämä voi sisältää työelämän alueellisten ja paikallisten ammattitaitovaatimusten ja opiskelijan ammattitaidon syventämistarpeiden mukaisia tutkinnon osia, joiden tulee vastata laajemmin paikallisiin ammattitaitovaatimuksiin kuin pelkästään yhden yrityksen tarpeisiin. Nämä tutkinnon osat nimetään työelämän toimintakokonaisuuden pohjalta ja niille määritellään laajuus osaamispisteinä. Lisäksi määritellään tutkinnon osien ammattitaitovaatimukset, osaamisen arviointi ja ammattitaidon osoittamistavat Opetushallituksen määräyksen (Osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen mitoituksen periaatteet ja arvosanojen muuntaminen ammatillisessa peruskoulutuksessa 93/011/2014) liitteessä olevan arviointitaulukon mukaisesti. Yhteisten tutkinnon osien osa-alueita tai lukio-opintoja Tämä voi sisältää ammatillisen perustutkinnon yhteisiä tutkinnon osia tai niiden osa-alueita tai lukio-opintoja, jotka toteutetaan lukion opetussuunnitelman perusteiden mukaisesti. Jatko-opintovalmiuksia tai ammatillista kehittymistä tukevia opintoja Tämä voi sisältää jatko-opintovalmiuksia tai ammatillista kehittymistä tukevia tutkinnon osia. Nämä tutkinnon osat nimetään ja niille määritellään laajuus osaamispisteinä. Lisäksi voidaan määritellä tutkinnon osien ammattitaitovaatimukset tai osaamistavoitteet,

osaamisen arviointi ja ammattitaidon osoittamistavat. Osaaminen voidaan koulutuksen järjestäjän päätöksellä arvioida asteikolla hyväksytty/hylätty. Mikäli käytetään arviointiasteikkoa T1-K3, määrittelyssä voidaan hyödyntää Opetushallituksen määräyksen (Osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen mitoituksen periaatteet ja arvosanojen muuntaminen ammatillisessa peruskoulutuksessa 93/011/2014) liitteessä olevaa arviointitaulukkoa. Työkokemuksen kautta hankittuun osaamiseen perustuvia yksilöllisiä tutkinno Työkokemuksen kautta hankittuun osaamiseen perustuvat yksilölliset tutkinnon osat voivat olla oman tai muiden alojen työssä, itsenäisessä ammatin harjoittamisessa tai yrittämisessä hankittua osaamista. Nämä tutkinnon osat nimetään ja niille määritellään laajuus osaamispisteinä. Lisäksi voidaan määritellä tutkinnon osien ammattitaitovaatimukset, osaamisen arviointi ja ammattitaidon osoittamistavat. Osaaminen voidaan koulutuksen järjestäjän päätöksellä arvioida asteikolla hyväksytty/hylätty. Mikäli käytetään arviointiasteikkoa T1-K3, määrittelyssä voidaan hyödyntää Opetushallituksen määräyksen (Osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen mitoituksen periaatteet ja arvosanojen muuntaminen ammatillisessa peruskoulutuksessa 93/011/2014) liitteessä olevaa arviointitaulukkoa. TUTKINTOA YKSILÖLLISESTI LAAJENTAVAT TUTKINNON OSAT Ammatillisessa peruskoulutuksessa opiskelija voi yksilöllisesti sisällyttää perustutkintoonsa enemmän tutkinnon osia, jos se on tarpeellista työelämän alakohtaisten tai paikallisten ammattitaitovaatimusten tai opiskelijan ammattitaidon syventämisen kannalta. Ne voivat olla ammatillisia tutkinnon osia tai paikallisiin ammattitaitovaatimuksiin perustuvia tutkinnon osia. 7 Tutkinnon muodostuminen

2. 2.1. Media-alalla toimiminen, 15 osp Ammattitaitovaatimukset tunnistaa media-alan toimintaympäristöjä valmistaa julkaisukelpoista mediamateriaalia pienimuotoisten julkaisujen tarpeisiin tarkoituksenmukaisilla välineillä julkaista mediamateriaalia verkkojulkaisualustan/digitaalisen julkaisualustan ja yleisten sosiaalisen median kanavien avulla suunnitella ja toteuttaa sekä tulostaa ja viimeistellä pienimuotoisen painotuotteen käyttää viestintään liittyviä ilmaisukeinoja sekä yleisiä periaatteita noudattaa media-alan lainsäädäntöä, tekijänoikeuskäytäntöjä sekä eettisiä ohjeistoja viestiä suomen tai ruotsin kielellä ja tarvittaessa yhdellä vieraalla kielellä tehtävänsä edellyttämällä tavalla toimia vastuullisesti, yhteistyökykyisesti, oma-aloitteisesti ja päivittää ammattiosaamistaan Ammattitaidon osoittamistavat Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osoittaa osaamisensa ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa toimimalla media-alan toimintaympäristössä tekemällä alan työtehtäviä. Työtä tehdään siinä laajuudessa, että osoitettava osaaminen vastaa kattavasti tutkinnon perusteissa määrättyjä ammattitaitovaatimuksia, arvioinnin kohteita ja kriteereitä. Ammattiosaamisen näyttöä tai tutkintotilaisuutta voidaan jatkaa toisessa työpaikassa/ työkohteessa tai ammatillisessa peruskoulutuksessa koulutuksen järjestäjän osoittamassa muussa paikassa niin, että osaamisen osoittamisen kattavuus varmistuu. Siltä osin kuin tutkinnon osassa vaadittavaa osaamista ei voida työtä tekemällä ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa kattavasti osoittaa, sitä täydennetään muulla osaamisen arvioinnilla. 8

Arviointi OPISKELIJA TAI TUTKINNON SUORITTAJA TUNNISTAA MEDIA-ALAN TOIMINTAYMPÄRISTÖJÄ. Kiitettävä K3 tuntee eri tyyppisiä media-alan yrityksiä, toimintatapoja ja toimijoita tuntee journalistisen ja markkinointiviestinnän eron mediamateriaaleissa ja julkaisuissa ymmärtää ja soveltaa työssään asiakas- ja tilaajalähtöisen tuotannon periaatteita Hyvä H2 tunnistaa eri tyyppisiä media-alan yrityksiä, toimintatapoja ja toimijoita tunnistaa journalistisen ja markkinointiviestinnän eron mediamateriaaleissa ja julkaisuissa ymmärtää työssään asiakas- ja tilaajalähtöisen tuotannon periaatteita Tyydyttävä T1 tunnistaa media-alan yrityksiä, toimintatapoja ja toimijoita, mutta tarvitsee siihen ajoittain tunnistaa journalistisen ja markkinointiviestinnän eron mediamateriaaleissa ja julkaisuissa, mutta tarvitsee siihen ajoittain ymmärtää työssään asiakas- ja tilaajalähtöisen tuotannon periaatteita, mutta tarvitsee toimintaansa ajoittain OPISKELIJA TAI TUTKINNON SUORITTAJA VALMISTAA JULKAISUKELPOISTA MEDIAMATERIAALIA PIENIMUOTOISTEN JULKAISUJEN TARPEISIIN TARKOITUKSENMUKAISILLA VÄLINEILLÄ Kiitettävä K3 suunnittelee ja toteuttaa itsenäisesti seuraavat mediamateriaalit: kirjoittaa lyhyttä tekstiä, toteuttaa digitaalista grafiikkaa, kuvaa ja käsittelee valokuvia sekä kuvaa ja editoi videoita tunnistaa julkaisukanavaan liittyvät vaatimukset ja huomioi ne mediamateriaalissaan valitsee työhönsä sopivimmat työmenetelmät, työvälineet ja materiaalit ja käyttää niitä sujuvasti työtilanteissa Hyvä H2 suunnittelee ja toteuttaa seuraavat mediamateriaalit: kirjoittaa lyhyttä tekstiä, toteuttaa digitaalista grafiikkaa, kuvaa ja käsittelee valokuvia sekä kuvaa ja editoi videoita tunnistaa julkaisukanavaan liittyviä vaatimuksia ja huomioi ne mediamateriaalissaan käyttää toistuvissa työtilanteissa keskeisimpiä työmenetelmiä, työvälineitä ja materiaaleja Tyydyttävä T1 suunnittelee ja toteuttaa osin ohjatusti seuraavat mediamateriaalit: kirjoittaa lyhyttä tekstiä, toteuttaa digitaalista grafiikkaa, kuvaa ja käsittelee valokuvia sekä kuvaa ja editoi videoita tunnistaa julkaisukanavaan liittyviä vaatimuksia ja huomioi ne mediamateriaalissaan, mutta tarvitsee osin käyttää toistuvissa työtilanteissa keskeisimpiä työmenetelmiä, työvälineitä ja materiaaleja, mutta tarvitsee osin 9

OPISKELIJA TAI TUTKINNON SUORITTAJA JULKAISEE MEDIAMATERIAALIA VERKKOJULKAISUALUSTAN/ DIGITAALISEN JULKAISUALUSTAN JA YLEISTEN SOSIAALISEN MEDIAN KANAVIEN AVULLA. Kiitettävä K3 julkaisee mediamateriaalin itsenäisesti valitun kanavan ja sosiaalisen median kautta valitsee työhönsä sopivimmat työmenetelmät, työvälineet ja materiaalit ja käyttää niitä sujuvasti työtilanteissa Hyvä H2 julkaisee mediamateriaalin valitun kanavan ja sosiaalisen median kautta käyttää toistuvissa työtilanteissa keskeisimpiä työmenetelmiä, työvälineitä ja materiaaleja Tyydyttävä T1 julkaisee mediamateriaalin valitun kanavan ja sosiaalisen median kautta mutta tarvitsee osin käyttää toistuvissa työtilanteissa keskeisimpiä työmenetelmiä, työvälineitä ja materiaaleja, mutta tarvitsee osin OPISKELIJA TAI TUTKINNON SUORITTAJA SUUNNITTELEE JA TOTEUTTAA SEKÄ TULOSTAA JA VIIMEISTELEE PIENIMUOTOISEN PAINOTUOTTEEN. Kiitettävä K3 suunnittelee ja toteuttaa sekä tulostaa ja viimeistelee itsenäisesti pienimuotoisen painotuotteen valitsee työhönsä sopivimmat työmenetelmät, työvälineet ja materiaalit ja käyttää niitä sujuvasti työtilanteissa hyödyntää julkaisussaan teknisiä ja ilmaisullisia mahdollisuuksia Hyvä H2 suunnittelee ja toteuttaa sekä tulostaa ja viimeistelee pienimuotoisen painotuotteen käyttää toistuvissa työtilanteissa keskeisimpiä työmenetelmiä, työvälineitä ja materiaaleja huomioi julkaisussaan teknisiä ja ilmaisullisia mahdollisuuksia Tyydyttävä T1 suunnittelee ja toteuttaa sekä tulostaa ja viimeistelee osin ohjattuna pienimuotoisen painotuotteen käyttää toistuvissa työtilanteissa keskeisimpiä työmenetelmiä, työvälineitä ja materiaaleja, mutta tarvitsee osin huomioi osin ohjattuna julkaisussaan teknisiä ja ilmaisullisia mahdollisuuksia 10

OPISKELIJA TAI TUTKINNON SUORITTAJA KÄYTTÄÄ VIESTINTÄÄN LIITTYVIÄ ILMAISUKEINOJA SEKÄ YLEISIÄ PERIAATTEITA. Kiitettävä K3 käyttää ja soveltaa työssään media-alan yleisiä ilmaisukeinoja kuten värejä, typografiaa, sommittelua ja kuvakerrontaa valitsee työhönsä sopivimmat työmenetelmät, työvälineet ja materiaalit ja käyttää niitä sujuvasti työtilanteissa Hyvä H2 käyttää työssään media-alan yleisiä ilmaisukeinoja kuten värejä, typografiaa, sommittelua ja kuvakerrontaa käyttää työhönsä liittyviä keskeisimpiä työmenetelmiä, työvälineitä ja materiaaleja toistuvissa työtilanteissa Tyydyttävä T1 käyttää työssään osin ohjattuna media-alan yleisiä ilmaisukeinoja kuten värejä, typografiaa, sommittelua ja kuvakerrontaa käyttää työhönsä liittyviä keskeisimpiä työmenetelmiä, työvälineitä ja materiaaleja toistuvissa työtilanteissa, mutta tarvitsee joidenkin osalta OPISKELIJA TAI TUTKINNON SUORITTAJA NOUDATTAA MEDIA-ALAN LAINSÄÄDÄNTÖÄ, TEKIJÄNOIKEUSKÄYTÄNTÖJÄ SEKÄ EETTISIÄ OHJEISTOJA. Kiitettävä K3 noudattaa työssään media-alan lainsäädäntöä, tekijänoikeuskäytäntöjä sekä eettisiä ohjeistoja Hyvä H2 noudattaa työssään media-alan lainsäädäntöä, tekijänoikeuskäytäntöjä sekä eettisiä ohjeistoja osittain ohjattuna Tyydyttävä T1 noudattaa työssään media-alan lainsäädäntöä, tekijänoikeuskäytäntöjä sekä eettisiä ohjeistoja ohjattuna OPISKELIJA TAI TUTKINNON SUORITTAJA VIESTII SUOMEN TAI RUOTSIN KIELELLÄ JA TARVITTAESSA YHDELLÄ VIERAALLA KIELELLÄ TEHTÄVÄNSÄ EDELLYTTÄMÄLLÄ TAVALLA. Kiitettävä K3 viestii sujuvasti kirjallisesti ja suullisesti suomen tai ruotsin kielellä ja tarvittaessa yhdellä vieraalla kielellä tehtävänsä edellyttämällä tavalla Hyvä H2 viestii kirjallisesti ja suullisesti suomen tai ruotsin kielellä ja tarvittaessa yhdellä vieraalla kielellä tehtävänsä edellyttämällä tavalla Tyydyttävä T1 viestii suomen tai ruotsin kielellä ja tarvittaessa yhdellä vieraalla kielellä tehtävänsä edellyttämällä tavalla 11

OPISKELIJA TAI TUTKINNON SUORITTAJA TOIMII VASTUULLISESTI, YHTEISTYÖKYKYISESTI, OMA-ALOITTEISESTI JA PÄIVITTÄÄ AMMATTIOSAAMISTAAN. Kiitettävä K3 toimii vastuullisesti, yhteistyökykyisesti ja oma-aloitteisesti hyödyntää tarvittaessa muiden asiantuntemusta ratkaistessaan työtehtäviensä erityiskysymyksiä noudattaa tekijänoikeuksia luodessaan, valitessaan, käsitellessään ja julkaistessaan aineistoja huomioi järjestelmällisesti työtehtäviinsä vaikuttavan lainsäädännön ja alan eettiset ohjeistot hakee tietoa työssään esiin tulleisiin ongelmiin ja uusiin osaamisalueisiin itsenäisesti ja järjestelmällisesti arvioi omaa työskentelyään ja oppimiskykyään realistisesti ja monipuolisesti toimii ammattialan kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti ylläpitää ja edistää turvallista työskentelyä ja työergonomiaa Hyvä H2 toimii yhteistyökykyisesti tekee vastuullaan olevat tehtävät sekä kysyy tarvittaessa neuvoa noudattaa tekijänoikeuksia luodessaan, valitessaan, käsitellessään ja julkaistessaan aineistoja huomioi työtehtäviinsä vaikuttavan lainsäädännön ja alan eettiset ohjeistot hakee tietoa työssään esiin tulleisiin ongelmiin ja uusiin osaamisalueisiin itsenäisesti arvioi omia työskentelyään ja oppimiskykyään huomioi ammattialan kestävän kehityksen periaatteita ylläpitää turvallista työskentelyä ja työergonomiaa Tyydyttävä T1 tarvitsee yhteistyötaitoihinsa ajoittain tekee vastuullaan olevat tehtävät, mutta tarvitsee ajoittain noudattaa tekijänoikeuksia, mutta tarvitsee niissä ajoittain tunnistaa työssään tilanteet, joissa tulee huomioida lainsäädäntöön ja alan eettisiin ohjeisiin liittyviä asioita hakee tietoa työssään esiin tulleisiin ongelmiin ja uusiin osaamisalueisiin, mutta tarvitsee tähän ajoittain arvioi osittain ohjatusti omaa työskentelyään ja oppimiskykyään tunnistaa tilanteita, joissa tulisi soveltaa ammattialan kestävän kehityksen periaatteita ylläpitää ja edistää turvallista työskentelyä ja työergonomiaa, mutta tarvitsee tähän ajoittain 2.2. Mediamateriaalin toteuttaminen, 15 osp Ammattitaitovaatimukset Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osaa 12 toteuttaa monipuolisesti mediamateriaalia suoratoistaa videomateriaalia internetin kautta käyttää ammattisanastoa suunnitella ja käyttää alan yleisiä suunnitteludokumentteja työtehtäviensä edellyttämässä laajuudessa käyttää audiovisuaalisen kerronnan ja välineiden ilmaisukeinoja käyttää värin, sommittelun sekä typografian ilmaisukeinoja

huomioida kuvaustilanteessa valaistuksen ja valaisutarpeen huomioida työn kulussa värinhallinnan sekä kuvan ja äänen teknisen julkaisukelpoisuuden huomioida julkaisukanavien vaatimukset viestiä suomen tai ruotsin kielellä ja tarvittaessa yhdellä vieraalla kielellä tehtävänsä edellyttämällä tavalla huomioida työtehtävissään tilaajan näkökulman ja tuotannon kustannusten rakentumista dokumentoida työnsä keskeisiä vaiheita ja perustella tekemiään ratkaisuja toimia vastuullisesti, yhteistyökykyisesti, oma-aloitteisesti ja päivittää ammattiosaamistaan Ammattitaidon osoittamistavat Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osoittaa osaamisensa ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa toimimalla media-alan toimintaympäristössä tekemällä alan työtehtäviä. Työtä tehdään siinä laajuudessa, että osoitettava osaaminen vastaa kattavasti tutkinnon perusteissa määrättyjä ammattitaitovaatimuksia, arvioinnin kohteita ja kriteereitä. Ammattiosaamisen näyttöä tai tutkintotilaisuutta voidaan jatkaa toisessa työpaikassa/ työkohteessa tai ammatillisessa peruskoulutuksessa koulutuksen järjestäjän osoittamassa muussa paikassa niin, että osaamisen osoittamisen kattavuus varmistuu. Siltä osin kuin tutkinnon osassa vaadittavaa osaamista ei voida työtä tekemällä ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa kattavasti osoittaa, sitä täydennetään muulla osaamisen arvioinnilla. 13

Arviointi OPISKELIJA TAI TUTKINNON SUORITTAJA TOTEUTTAA MONIPUOLISESTI MEDIAMATERIAALIA. Kiitettävä K3 suunnittelee ja toteuttaa itsenäisesti seuraavat mediamateriaalit: kuvaa järjestelmäkameralla valokuvia ja käsittelee niitä, tallentaa videokuvauksessa kuvaa ja ääntä sekä koostaa videomateriaalista kuva- ja äänikerronnallisen kokonaisuuden, toteuttaa digitaalisia graafisia elementtejä ja animoi niitä, käyttää graafisia elementtejä tiedon visualisointiin sekä yhdistää grafiikkaa ja typografiaa videomateriaaliin valitsee työhönsä sopivat työmenetelmät ja välineet sekä käyttää niitä sujuvasti toteuttaa sujuvasti tarkoituksenmukaiset työnkulut tekee työtehtäviinsä liittyvän tiedostonhallinnan, versioinnin ja arkistoinnin sujuvasti Hyvä H2 suunnittelee ja toteuttaa seuraavat mediamateriaalit: kuvaa järjestelmäkameralla valokuvia ja käsittelee niitä, tallentaa videokuvauksessa kuvaa ja ääntä sekä koostaa videomateriaalista kuva- ja äänikerronnallisen kokonaisuuden, toteuttaa digitaalisia graafisia elementtejä ja animoi niitä, käyttää graafisia elementtejä tiedon visualisointiin sekä yhdistää grafiikkaa ja typografiaa videomateriaaliin valitsee työhönsä sopivat työmenetelmät ja välineet toteuttaa tarkoituksenmukaiset työnkulut tekee työtehtäviinsä liittyvän tiedostonhallinnan, versioinnin ja arkistoinnin Tyydyttävä T1 suunnittelee ja toteuttaa osin ohjattuna seuraavat mediamateriaalit: kuvaa järjestelmäkameralla valokuvia ja käsittelee niitä, tallentaa videokuvauksessa kuvaa ja ääntä sekä koostaa videomateriaalista kuva- ja äänikerronnallisen kokonaisuuden, toteuttaa digitaalisia graafisia elementtejä ja animoi niitä, käyttää graafisia elementtejä tiedon visualisointiin sekä yhdistää grafiikkaa ja typografiaa videomateriaaliin valitsee työhönsä sopivat työmenetelmät ja välineet, mutta tarvitsee ajoittain toteuttaa tarkoituksenmukaiset työnkulut, mutta tarvitsee ajoittain tekee työtehtäviinsä liittyvän tiedostonhallinnan, versioinnin ja arkistoinnin, mutta tarvitsee ajoittain OPISKELIJA TAI TUTKINNON SUORITTAJA SUORATOISTAA VIDEOMATERIAALIA. Kiitettävä K3 suoratoistaa videomateriaalia sujuvasti Hyvä H2 suoratoistaa videomateriaalia Tyydyttävä T1 suoratoistaa videomateriaalia, mutta tarvitsee ajoittain 14

OPISKELIJA TAI TUTKINNON SUORITTAJA KÄYTTÄÄ AMMATTISANASTOA. Kiitettävä K3 käyttää sujuvasti ammattisanastoa Hyvä H2 käyttää ammattisanastoa Tyydyttävä T1 käyttää ammattisanastoa, mutta tarvitsee siihen ajoittain OPISKELIJA TAI TUTKINNON SUORITTAJA SUUNNITTELEE JA KÄYTTÄÄ ALAN YLEISIÄ SUUNNITTELUDOKUMENTTEJA TYÖTEHTÄVIENSÄ EDELLYTTÄMÄSSÄ LAAJUUDESSA. Kiitettävä K3 suunnittelee ja käyttää tarkoituksenmukaisesti alan yleisiä suunnitteludokumentteja Hyvä H2 suunnittelee ja käyttää alan yleisiä suunnitteludokumentteja Tyydyttävä T1 suunnittelee ja käyttää alan yleisiä suunnitteludokumentteja, mutta tarvitsee siihen ajoittain OPISKELIJA TAI TUTKINNON SUORITTAJA KÄYTTÄÄ AUDIOVISUAALISEN KERRONNAN JA VÄLINEIDEN ILMAISUKEINOJA. Kiitettävä K3 käyttää audiovisuaalisen kerronnan ja välineiden ilmaisukeinoja tarkoituksenmukaisesti, mutta tarvitsee ajoittain Hyvä H2 käyttää audiovisuaalisen kerronnan ja välineiden ilmaisukeinoja tarkoituksenmukaisesti Tyydyttävä T1 käyttää audiovisuaalisen kerronnan ja välineiden ilmaisukeinoja tarkoituksenmukaisesti, mutta tarvitsee ajoittain OPISKELIJA TAI TUTKINNON SUORITTAJA KÄYTTÄÄ VÄRIN, SOMMITTELUN SEKÄ TYPOGRAFIAN ILMAISUKEINOJA. Kiitettävä K3 käyttää värin, sommittelun sekä typografian ilmaisukeinoja tarkoituksenmukaisesti, mutta tarvitsee ajoittain Hyvä H2 käyttää värin, sommittelun sekä typografian ilmaisukeinoja tarkoituksenmukaisesti Tyydyttävä T1 käyttää värin, sommittelun sekä typografian ilmaisukeinoja tarkoituksenmukaisesti, mutta tarvitsee ajoittain OPISKELIJA TAI TUTKINNON SUORITTAJA HUOMIOI KUVAUSTILANTEESSA VALAISTUKSEN JA VALAISUTARPEEN. Kiitettävä K3 huomioi järjestelmällisesti kuvaustilanteessa valaistuksen ja käyttää tarvittaessa lisävalaisua Hyvä H2 huomioi kuvaustilanteessa valaistuksen ja käyttää tarvittaessa lisävalaisua Tyydyttävä T1 huomioi sujuvasti kuvaustilanteessa valaistuksen ja käyttää tarvittaessa lisävalaisua, mutta tarvitsee ajoittain 15

OPISKELIJA TAI TUTKINNON SUORITTAJA HUOMIOI TYÖN KULUSSA VÄRIN HALLINNAN SEKÄ KUVAN JA ÄÄNEN TEKNISEN JULKAISUKELPOISUUDEN. Kiitettävä K3 huomioi työn kulussa järjestelmällisesti värin hallinnan sekä kuvan ja äänen teknisen julkaisukelpoisuuden Hyvä H2 huomioi työn kulussa värin hallinnan sekä kuvan ja äänen teknisen julkaisukelpoisuuden Tyydyttävä T1 huomioi työn kulussa järjestelmällisesti värin hallinnan sekä kuvan ja äänen teknisen julkaisukelpoisuuden, mutta tarvitsee ajoittain OPISKELIJA TAI TUTKINNON SUORITTAJA HUOMIOI JULKAISUKANAVIEN VAATIMUKSET. Kiitettävä K3 huomioi järjestelmällisesti julkaisukanavien tekniset ja ilmaisulliset vaatimukset Hyvä H2 huomioi järjestelmällisesti julkaisukanavien tekniset ja ilmaisulliset vaatimukset Tyydyttävä T1 huomioi järjestelmällisesti julkaisukanavien tekniset ja ilmaisulliset vaatimukset, mutta tarvitsee työhönsä ajoittain OPISKELIJA TAI TUTKINNON SUORITTAJA VIESTII SUOMEN TAI RUOTSIN KIELELLÄ JA TARVITTAESSA YHDELLÄ VIERAALLA KIELELLÄ TEHTÄVÄNSÄ EDELLYTTÄMÄLLÄ TAVALLA. Kiitettävä K3 viestii sujuvasti kirjallisesti ja suullisesti suomen tai ruotsin kielellä ja tarvittaessa yhdellä vieraalla kielellä tehtävänsä edellyttämällä tavalla Hyvä H2 viestii kirjallisesti ja suullisesti suomen tai ruotsin kielellä ja tarvittaessa yhdellä vieraalla kielellä tehtävänsä edellyttämällä tavalla Tyydyttävä T1 viestii suomen tai ruotsin kielellä ja tarvittaessa yhdellä vieraalla kielellä tehtävänsä edellyttämällä tavalla 16

OPISKELIJA TAI TUTKINNON SUORITTAJA HUOMIOI TYÖTEHTÄVISSÄÄN TILAAJAN NÄKÖKULMAN JA TUOTANNON KUSTANNUSTEN RAKENTUMISTA. Kiitettävä K3 huomioi työssään järjestelmällisesti tilaajan näkökulman huomioi työssään järjestelmällisesti taloudellisen näkökulman huomioi työssään oman ajankäytön ja sen vaikutukset tuotannon kulkuun ja kustannuksiin toimii ja kommunikoi sujuvasti tilanteen edellyttämällä tavalla tilaajan ja asiakkaiden kanssa Hyvä H2 huomioi työssään tilaajan näkökulman huomioi työssään taloudellisen näkökulman huomioi työssään oman ajankäyttönsä vaikutuksia tuotannon kulkuun ja kustannuksiin toimii ja kommunikoi tilanteen edellyttämällä tavalla tilaajan ja asiakkaiden kanssa Tyydyttävä T1 huomioi työssään tilaajan näkökulman, mutta tarvitsee tähän ajoittain huomioi työssään taloudellisen näkökulman, mutta tarvitsee tähän ajoittain huomioi työssään oman ajankäyttönsä vaikutuksia tuotannon kulkuun ja kustannuksiin, mutta tarvitsee tähän ajoittain toimii ja kommunikoi tilanteen edellyttämällä tavalla tilaajan ja asiakkaiden kanssa, mutta tarvitsee tähän ajoittain OPISKELIJA TAI TUTKINNON SUORITTAJA DOKUMENTOI TYÖNSÄ KESKEISIÄ VAIHEITA JA PERUSTELEE TEKEMIÄÄN RATKAISUJA. Kiitettävä K3 dokumentoi järjestelmällisesti työnsä keskeiset vaiheet ja perustelee ratkaisujaan sujuvasti kokoaa työnäytteitä keskeisestä ammatillisesta osaamisestaan Hyvä H2 dokumentoi työnsä keskeiset vaiheet ja perustelee ratkaisujaan kokoaa työnäytteitä ammatillisesta osaamisestaan Tyydyttävä T1 dokumentoi työnsä keskeiset vaiheet ja perustelee ratkaisujaan, mutta tarvitsee näihin ajoittain kokoaa työnäytteitä ammatillisesta osaamisestaan, mutta tarvitsee siihen ajoittain 17

OPISKELIJA TAI TUTKINNON SUORITTAJA TOIMII VASTUULLISESTI, YHTEISTYÖKYKYISESTI, OMA-ALOITTEISESTI JA PÄIVITTÄÄ AMMATTIOSAAMISTAAN. Kiitettävä K3 toimii vastuullisesti, yhteistyökykyisesti ja oma-aloitteisesti hyödyntää tarvittaessa muiden asiantuntemusta ratkaistessaan työtehtäviensä erityiskysymyksiä noudattaa tekijänoikeuksia luodessaan, valitessaan, käsitellessään ja julkaistessaan aineistoja huomioi järjestelmällisesti työtehtäviinsä vaikuttavan lainsäädännön ja alan eettiset ohjeistot hakee tietoa työssään esiin tulleisiin ongelmiin ja uusiin osaamisalueisiin itsenäisesti ja järjestelmällisesti arvioi omaa työskentelyään ja oppimiskykyään realistisesti ja monipuolisesti toimii ammattialan kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti ylläpitää ja edistää turvallista työskentelyä ja työergonomiaa Hyvä H2 toimii yhteistyökykyisesti tekee vastuullaan olevat tehtävät sekä kysyy tarvittaessa neuvoa noudattaa tekijänoikeuksia luodessaan, valitessaan, käsitellessään ja julkaistessaan aineistoja huomioi työtehtäviinsä vaikuttavan lainsäädännön ja alan eettiset ohjeistot hakee tietoa työssään esiin tulleisiin ongelmiin ja uusiin osaamisalueisiin itsenäisesti arvioi omia työskentelyään ja oppimiskykyään huomioi ammattialan kestävän kehityksen periaatteita ylläpitää turvallista työskentelyä ja työergonomiaa Tyydyttävä T1 tarvitsee yhteistyötaitoihinsa ajoittain tekee vastuullaan olevat tehtävät, mutta tarvitsee ajoittain noudattaa tekijänoikeuksia, mutta tarvitsee niissä ajoittain tunnistaa työssään tilanteet, joissa tulee huomioida lainsäädäntöön ja alan eettisiin ohjeisiin liittyviä asioita hakee tietoa työssään esiin tulleisiin ongelmiin ja uusiin osaamisalueisiin, mutta tarvitsee tähän ajoittain arvioi osittain ohjatusti omaa työskentelyään ja oppimiskykyään tunnistaa tilanteita, joissa tulisi soveltaa ammattialan kestävän kehityksen periaatteita ylläpitää ja edistää turvallista työskentelyä ja työergonomiaa, mutta tarvitsee tähän ajoittain 2.3. Audiovisuaalisessa tuotannossa toimiminen, 15 osp Ammattitaitovaatimukset Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osaa 18 työskennellä moniammatillisessa työryhmässä tuotannon eri vaiheissa audiovisuaalisen alan tuotannossa käyttää työtehtävissään tuotannon suunnittelun ja toteutuksen dokumentteja kommunikoida moniammatillisessa työryhmässä viestiä suomen tai ruotsin kielellä ja tarvittaessa yhdellä vieraalla kielellä tehtävänsä edellyttämällä tavalla

käyttää oman alan ammattisanastoa huomioida työtehtävissään tilaajan näkökulman ja tuotannon kustannusten rakentumista dokumentoida työnsä keskeisiä vaiheita ja perustella tekemiään ratkaisuja toimia vastuullisesti, yhteistyökykyisesti, oma-aloitteisesti ja päivittää ammattiosaamistaan Ammattitaidon osoittamistavat Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osoittaa osaamisensa ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa toimimalla media-alan toimintaympäristössä tekemällä alan työtehtäviä. Työtä tehdään siinä laajuudessa, että osoitettava osaaminen vastaa kattavasti tutkinnon perusteissa määrättyjä ammattitaitovaatimuksia, arvioinnin kohteita ja kriteereitä. Ammattiosaamisen näyttöä tai tutkintotilaisuutta voidaan jatkaa toisessa työpaikassa/ työkohteessa tai ammatillisessa peruskoulutuksessa koulutuksen järjestäjän osoittamassa muussa paikassa niin, että osaamisen osoittamisen kattavuus varmistuu. Siltä osin kuin tutkinnon osassa vaadittavaa osaamista ei voida työtä tekemällä ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa kattavasti osoittaa, sitä täydennetään muulla osaamisen arvioinnilla. Arviointi OPISKELIJA TAI TUTKINNON SUORITTAJA TYÖSKENTELEE MONIAMMATILLISESSA TYÖRYHMÄSSÄ TUOTANNON ERI VAIHEISSA AUDIOVISUAALISEN ALAN TUOTANNOSSA. Kiitettävä K3 tunnistaa tuotantoprosessin eri vaiheet ja hahmottaa työnsä ja sen laatutason osana koko tuotantoprosessia tunnistaa ja osaa kuvailla sujuvasti tuotantoprosessin keskeiset työroolit ja tehtävät työskentelee sujuvasti useammassa eri tehtävässä tai työroolissa tuotannon eri vaiheissa noudattaa tuotannon aikatauluja työtehtävissään sekä ymmärtää aikatauluun vaikuttavia tekijöitä Hyvä H2 tunnistaa tuotantoprosessin eri vaiheet ja hahmottaa työnsä osana koko tuotantoprosessia tunnistaa ja osaa kuvailla tuotantoprosessin keskeiset työroolit ja tehtävät työskentelee useammassa eri tehtävässä tai työroolissa tuotannon eri vaiheissa noudattaa tuotannon aikatauluja työtehtävissään Tyydyttävä T1 tunnistaa tuotantoprosessin eri vaiheet ja hahmottaa työnsä koko tuotantoprosessia, mutta tarvitsee osin tunnistaa ja osaa kuvailla tuotantoprosessin keskeiset työroolit ja tehtävät, mutta tarvitsee osin työskentelee useammassa eri tehtävässä tai työroolissa tuotannon eri vaiheissa, mutta tarvitsee ajoittain noudattaa tuotannon aikatauluja työtehtävissään, mutta tarvitsee ajoittain 19

OPISKELIJA TAI TUTKINNON SUORITTAJA KÄYTTÄÄ TYÖTEHTÄVISSÄÄN TUOTANNON SUUNNITTELUN JA TOTEUTUKSEN DOKUMENTTEJA. Kiitettävä K3 ymmärtää tuotannon suunnittelun ja toteutuksen dokumentteja ja työskentelee sujuvasti niistä saamansa tiedon perusteella Hyvä H2 ymmärtää tuotannon suunnittelun ja toteutuksen dokumentteja ja työskentelee niistä saamansa tiedon perusteella Tyydyttävä T1 ymmärtää tuotannon suunnittelun ja toteutuksen dokumentteja ja työskentelee niistä saamansa tiedon perusteella, mutta tarvitsee ajoittain OPISKELIJA TAI TUTKINNON SUORITTAJA KOMMUNIKOI MONIAMMATILLISESSA TYÖRYHMÄSSÄ. Kiitettävä K3 kommunikoi sujuvasti tilanteen edellyttämällä tavalla työryhmän muiden jäsenten kanssa kuvailee ja perustelee tekemiään ratkaisuja muulle työryhmälle sekä huomioi heiltä saamansa tietoa järjestelmällisesti omissa työtehtävissään Hyvä H2 kommunikoi tilanteen edellyttämällä tavalla työryhmän muiden jäsenten kanssa kuvailee tekemiään ratkaisuja muulle työryhmälle sekä huomioi heiltä saamansa tietoa omissa työtehtävissään Tyydyttävä T1 kommunikoi tilanteen edellyttämällä tavalla työryhmän muiden jäsenten kanssa, mutta tarvitsee tähän ajoittain kuvailee tekemiään ratkaisuja muulle työryhmälle sekä huomioi heiltä saamansa tietoa omissa työtehtävissään, mutta tarvitsee tähän ajoittain OPISKELIJA TAI TUTKINNON SUORITTAJA VIESTII SUOMEN TAI RUOTSIN KIELELLÄ JA TARVITTAESSA YHDELLÄ VIERAALLA KIELELLÄ TEHTÄVÄNSÄ EDELLYTTÄMÄLLÄ TAVALLA. Kiitettävä K3 viestii sujuvasti kirjallisesti ja suullisesti suomen tai ruotsin kielellä ja tarvittaessa yhdellä vieraalla kielellä tehtävänsä edellyttämällä tavalla Hyvä H2 viestii kirjallisesti ja suullisesti suomen tai ruotsin kielellä ja tarvittaessa yhdellä vieraalla kielellä tehtävänsä edellyttämällä tavalla Tyydyttävä T1 viestii suomen tai ruotsin kielellä ja tarvittaessa yhdellä vieraalla kielellä tehtävänsä edellyttämällä tavalla OPISKELIJA TAI TUTKINNON SUORITTAJA KÄYTTÄÄ OMAN ALAN AMMATTISANASTOA. Kiitettävä K3 käyttää sujuvasti ammattisanastoa Hyvä H2 käyttää ammattisanastoa Tyydyttävä T1 käyttää sujuvasti ammattisanastoa, mutta tarvitsee siihen ajoittain 20

OPISKELIJA TAI TUTKINNON SUORITTAJA HUOMIOI TYÖTEHTÄVISSÄÄN TILAAJAN NÄKÖKULMAN JA TUOTANNON KUSTANNUSTEN RAKENTUMISTA. Kiitettävä K3 huomioi työssään järjestelmällisesti tilaajan näkökulman huomioi työssään järjestelmällisesti taloudellisen näkökulman huomioi työssään oman ajankäytön ja sen vaikutukset tuotannon kulkuun ja kustannuksiin toimii ja kommunikoi sujuvasti tilanteen edellyttämällä tavalla tilaajan ja asiakkaiden kanssa Hyvä H2 huomioi työssään tilaajan näkökulman huomioi työssään taloudellisen näkökulman huomioi työssään oman ajankäyttönsä vaikutuksia tuotannon kulkuun ja kustannuksiin toimii ja kommunikoi tilanteen edellyttämällä tavalla tilaajan ja asiakkaiden kanssa Tyydyttävä T1 huomioi työssään tilaajan näkökulman, mutta tarvitsee tähän ajoittain huomioi työssään taloudellisen näkökulman, mutta tarvitsee tähän ajoittain huomioi työssään oman ajankäyttönsä vaikutuksia tuotannon kulkuun ja kustannuksiin, mutta tarvitsee tähän ajoittain toimii ja kommunikoi tilanteen edellyttämällä tavalla tilaajan ja asiakkaiden kanssa, mutta tarvitsee tähän ajoittain OPISKELIJA TAI TUTKINNON SUORITTAJA DOKUMENTOI TYÖNSÄ KESKEISIÄ VAIHEITA JA PERUSTELEE TEKEMIÄÄN RATKAISUJA. Kiitettävä K3 dokumentoi järjestelmällisesti työnsä keskeiset vaiheet ja perustelee ratkaisujaan sujuvasti kokoaa työnäytteitä keskeisestä ammatillisesta osaamisestaan Hyvä H2 dokumentoi työnsä keskeiset vaiheet ja perustelee ratkaisujaan kokoaa työnäytteitä ammatillisesta osaamisestaan Tyydyttävä T1 dokumentoi työnsä keskeiset vaiheet ja perustelee ratkaisujaan, mutta tarvitsee näihin ajoittain kokoaa työnäytteitä ammatillisesta osaamisestaan, mutta tarvitsee siihen ajoittain 21

OPISKELIJA TAI TUTKINNON SUORITTAJA TOIMII VASTUULLISESTI, YHTEISTYÖKYKYISESTI, OMA-ALOITTEISESTI JA PÄIVITTÄÄ AMMATTIOSAAMISTAAN. Kiitettävä K3 toimii vastuullisesti, yhteistyökykyisesti ja oma-aloitteisesti hyödyntää tarvittaessa muiden asiantuntemusta ratkaistessaan työtehtäviensä erityiskysymyksiä noudattaa tekijänoikeuksia luodessaan, valitessaan, käsitellessään ja julkaistessaan aineistoja huomioi järjestelmällisesti työtehtäviinsä vaikuttavan lainsäädännön ja alan eettiset ohjeistot hakee tietoa työssään esiin tulleisiin ongelmiin ja uusiin osaamisalueisiin itsenäisesti ja järjestelmällisesti arvioi omaa työskentelyään ja oppimiskykyään realistisesti ja monipuolisesti toimii ammattialan kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti ylläpitää ja edistää turvallista työskentelyä ja työergonomiaa Hyvä H2 toimii yhteistyökykyisesti tekee vastuullaan olevat tehtävät sekä kysyy tarvittaessa neuvoa noudattaa tekijänoikeuksia luodessaan, valitessaan, käsitellessään ja julkaistessaan aineistoja huomioi työtehtäviinsä vaikuttavan lainsäädännön ja alan eettiset ohjeistot hakee tietoa työssään esiin tulleisiin ongelmiin ja uusiin osaamisalueisiin itsenäisesti arvioi omia työskentelyään ja oppimiskykyään huomioi ammattialan kestävän kehityksen periaatteita ylläpitää turvallista työskentelyä ja työergonomiaa Tyydyttävä T1 tarvitsee yhteistyötaitoihinsa ajoittain tekee vastuullaan olevat tehtävät, mutta tarvitsee ajoittain noudattaa tekijänoikeuksia, mutta tarvitsee niissä ajoittain tunnistaa työssään tilanteet, joissa tulee huomioida lainsäädäntöön ja alan eettisiin ohjeisiin liittyviä asioita hakee tietoa työssään esiin tulleisiin ongelmiin ja uusiin osaamisalueisiin, mutta tarvitsee tähän ajoittain arvioi osittain ohjatusti omaa työskentelyään ja oppimiskykyään tunnistaa tilanteita, joissa tulisi soveltaa ammattialan kestävän kehityksen periaatteita ylläpitää ja edistää turvallista työskentelyä ja työergonomiaa, mutta tarvitsee tähän ajoittain 2.4. Julkaisutuotannossa toimiminen, 15 osp Ammattitaitovaatimukset Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osaa 22 tunnistaa digitaalisesti julkaistun julkaisutuotannon yleisimmät tuotantoprosessit, menetelmät ja käyttöalueet tunnistaa painetun tai tulostetun julkaisutuotannon yleisimmät tuotantoprosessit, menetelmät ja käyttöalueet suunnitella ja valmistaa julkaisuvalmiin aineiston sekä digitaaliseen että painettavaan tai tulostettavaan julkaisuun

julkaista tuottamaansa materiaalia sekä tulostettuna tai painettuna että digitaalisia julkaisukanavia hyödyntäen toteuttaa käytettävyydeltään toimivan verkkosivuston käyttää toteuttamissaan julkaisussa sommittelun, värin, kuvakerronnan sekä typografian viestinnällisiä ja ilmaisullisia mahdollisuuksia hyödyntää julkaisutuotannon tietoteknisiä työvälineitä ja käsitellä tiedostoja hahmottaa ohjelmoinnin perusteita työtehtäviensä edellyttämässä laajuudessa käyttää oman alan ammattisanastoa huomioida työtehtävissään tilaajan näkökulman ja tuotannon kustannusten rakentumista dokumentoida työnsä keskeisiä vaiheita ja perustella tekemiään ratkaisuja toimia vastuullisesti, yhteistyökykyisesti, oma-aloitteisesti ja päivittää ammattiosaamistaan Ammattitaidon osoittamistavat Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osoittaa osaamisensa ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa toimimalla media-alan toimintaympäristössä tekemällä alan työtehtäviä. Työtä tehdään siinä laajuudessa, että osoitettava osaaminen vastaa kattavasti tutkinnon perusteissa määrättyjä ammattitaitovaatimuksia, arvioinnin kohteita ja kriteereitä. Ammattiosaamisen näyttöä tai tutkintotilaisuutta voidaan jatkaa toisessa työpaikassa/ työkohteessa tai ammatillisessa peruskoulutuksessa koulutuksen järjestäjän osoittamassa muussa paikassa niin, että osaamisen osoittamisen kattavuus varmistuu. Siltä osin kuin tutkinnon osassa vaadittavaa osaamista ei voida työtä tekemällä ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa kattavasti osoittaa, sitä täydennetään muulla osaamisen arvioinnilla. Arviointi OPISKELIJA TAI TUTKINNON SUORITTAJA TUNNISTAA DIGITAALISESTI JULKAISTUN JULKAISUTUOTANNON YLEISIMMÄT TUOTANTOPROSESSIT, MENETELMÄT JA KÄYTTÖALUEET. Kiitettävä K3 tunnistaa digitaalisesti julkaistun julkaisutuotannon yleisimmät tuotantoprosessit, menetelmät ja käyttöalueet ja osaa soveltaa niitä itsenäisesti Hyvä H2 tunnistaa digitaalisesti julkaistun julkaisutuotannon yleisimmät tuotantoprosessit, menetelmät ja käyttöalueet ja osaa soveltaa niitä toistuvissa tilanteissa Tyydyttävä T1 tunnistaa digitaalisesti julkaistun julkaisutuotannon yleisimmät tuotantoprosessit, menetelmät ja käyttöalueet ja osaa soveltaa niitä toistuvissa tilanteissa, mutta tarvitsee ajoittain 23

OPISKELIJA TAI TUTKINNON SUORITTAJA TUNNISTAA PAINETUN TAI TULOSTETUN JULKAISUTUOTANNON YLEISIMMÄT TUOTANTOPROSESSIT, MENETELMÄT JA KÄYTTÖALUEET. Kiitettävä K3 tunnistaa painetun tai tulostetun julkaisutuotannon yleisimmät tuotantoprosessit, menetelmät ja käyttöalueet ja osaa soveltaa niitä itsenäisesti Hyvä H2 tunnistaa painetun tai tulostetun julkaisutuotannon yleisimmät tuotantoprosessit, menetelmät ja käyttöalueet ja osaa soveltaa niitä toistuvissa tilanteissa Tyydyttävä T1 tunnistaa painetun tai tulostetun julkaisutuotannon yleisimmät tuotantoprosessit, menetelmät ja käyttöalueet ja osaa soveltaa niitä itsenäisesti OPISKELIJA TAI TUTKINNON SUORITTAJA SUUNNITTELEE JA VALMISTAA JULKAISUVALMIIN AINEISTON SEKÄ DIGITAALISEEN ETTÄ PAINETTAVAAN TAI TULOSTETTAVAAN JULKAISUUN. Kiitettävä K3 suunnittelee ja valmistaa monipuolisen julkaisuvalmiin aineiston sekä digitaaliseen että painettavaan tai tulostettavaan julkaisuun itsenäisesti valitsee työhönsä sopivimmat työmenetelmät, työvälineet ja materiaalit ja käyttää niitä sujuvasti työtilanteissa Hyvä H2 suunnittelee ja valmistaa julkaisuvalmiin aineiston sekä digitaaliseen että painettavaan tai tulostettavaan julkaisuun toistuvissa työtilanteissa käyttää työhönsä liittyviä keskeisimpiä työmenetelmiä, työvälineitä ja materiaaleja toistuvissa työtilanteissa Tyydyttävä T1 suunnittelee ja valmistaa julkaisuvalmiin aineiston sekä digitaaliseen että painettavaan tai tulostettavaan julkaisuun toistuvissa työtilanteissa, mutta tarvitsee ajoittain käyttää työhönsä liittyviä keskeisimpiä työmenetelmiä, työvälineitä ja materiaaleja toistuvissa työtilanteissa, mutta tarvitsee joidenkin osalta 24