TEKIJÄNOIKEUSTOIMIKUNTA 2008-2009 1(16) Tekijänoikeustoimikunnan lausunto opetusministeriölle Tekijänoikeustoimikunta on toimeksiantonsa mukaisesti käsitellyt komission 16.7.2008 julkaisemaa valmisteluasiakirjaa "Vihreä kirja: Tekijänoikeus osaamistaloudessa" (KOM (2008) 466) 20.10.2008 ja 24.11.2008 pidetyissä kokouksissaan ja lausuu kunnioittaen seuraavaa: Vihreän kirjan pääsisältö Vihreässä kirjassa esitetään useita EU-lainsäädäntöä koskevia kysymyksiä, jotka ovat sen laatuisia, että myös Suomen on syytä valmistautua esittämään niihin tai joihinkin niistä vastauksensa. Määräaika Suomen lausunnon antamiselle on marraskuun 30. päivä 2008. Vihreän kirjan taustalla oleva tavoite on tiedon ja osaamisen levityksen edistäminen tutkimuksen, tieteen ja opetuksen käyttöön verkkoympäristössä. Vihreässä kirjassa käsitellyt asiat ovat tärkeitä toisaalta kirjastojen, oppilaitosten, museoiden, arkistojen sekä vammaisten henkilöiden ja suuren yleisönkin kannalta ja toisaalta kustantajien sekä muiden tuottajien ja tekijöiden kannalta. Vihreä kirja lähestyy kysymyksiä tekijänoikeuden yksinoikeuksiin tietoyhteiskuntadirektiivissä (29/2001/EY), jäljempänä "direktiivi", sallittujen rajoitusten kautta ja kysyy, ovatko säännökset riittäviä ottaen huomioon tiedonvälityksen tarpeet, erityisesti kirjastojen, arkistojen ja museoiden, opetuksen ja tutkimuksen ja vammaisten näkökulmasta katsottuna. Lisäksi siinä pohdintaan, olisiko direktiivissä tarvetta säätää käyttäjien itsensä luomaa aineistoa (user created content) koskevasta uudesta rajoitussäännöksestä, joka komission mukaan mahdollistaisi uuden ja innovatiivisen tavan käyttää olemassa olevia teoksia. Opetusministeriön lausuntokierros Opetusministeriö lähetti 19.9.2008 Vihreän kirjan lausunnoille 160 vastaanottajalle sähköpostitse. Lausuntojen määräaika oli 7.10. Lausuntojen antamiselle annettiin lisäaikaa perjantaille 10.10.2008. Opetusministeriöön saapui yhteensä 36 lausuntoa. Lausunnot ovat saatavilla opetusministeriön verkkosivuilla. Toimikunnan lausunto Yleistä Toimikunta on lausunnossaan ottanut huomioon opetusministeriöön saapuneet lausunnot sekä kuulemistilaisuudessa esitetyt kysymykset. Toimikunta on myös tutustunut opetusministeriön laatimaan muistioon asiasta. Muodostettaessa kantoja komission esittämiin kysymyksiin on otettava huomioon kaikkien niiden toimijoiden taloudelliset ja muut intressit, joita kysymykset koskevat. Toimikunta toteaa, vihreällä kirjalla on erityisen suuri merkitys kehittymässä olevan sisältöihin perustuvan verkkokaupan kannalta. Monet lausunnonantajat ovat todenneet, että vihreä kirja on rakenteeltaan vaikeaselkoinen, puutteellinen ja pinnallinen. Vihreän kirjan yksipuolisen lähestymistavan vuoksi asiakirja on erittäin ongelmallinen tiedon tuotannon talouden, kustannus- ja julkaisutoiminnan ja viestinnän muiden sisältöliiketoimintojen kannalta. Siinä ei myöskään ole lähestytty kysymyksiä tasapuolisesti, eikä siinä ole otettu riittävästi huomioon kustantajien lisäksi mitään muuta oikeudenhaltijaryhmää.
TEKIJÄNOIKEUSTOIMIKUNTA 2008-2009 2(16) Toimikunta toteaa edelleen, että vihreän kirjan kysymyksistä on vaikea saada selvää, mitä niillä tavoitellaan. Sen vuoksi olisikin ensisijaisesti pyrittävä selvittämään tietoyhteiskuntadirektiivin 5 artiklan toimivuutta kansallisesti vihreä kirjan esittämien kysymysten valossa. On tärkeää, että rajoitussäännösten mukaisten oikeushyvien tarpeet täyttyvät myös käytännössä. Alla toimikunnan näkemyksiä vihreän kirjan sisältämiin kysymyskokonaisuuksiin. Kysymykset löytyvät asiakirjan lopussa olevasta tausta-aineisto-osiosta. YLEISET KYSYMYKSET (1-5) Rajoitussäännökset sallivat yleensä säännöksessä määritellyn teoksen käytön ilman oikeudenhaltijan nimenomaista lupaa, korvausta maksamatta eikä siitä tarvitse muutoinkaan neuvotella oikeudenhaltijan kanssa. Joissain tapauksissa tekijälle on suoritettava korvausta (pakkolisenssi). Vapaaksi säädetyn käytön ylimenevä tai ehdoiltaan siitä poikkeava kappaleen valmistaminen ja yleisölle välittäminen on tietyissä tapauksissa direktiivin sallimalla tavalla mahdollistettu sopimuslisenssisäännöksillä. Direktiivin mukaiset rajoitussäännökset ovat olleet voimassa vain lyhyen aikaa. Suomessa otettiin vuonna 2007 alusta käyttöön sopimuslisenssisäännöksiä useilla uusilla alueilla. Sopimuslisenssi on tekijänoikeuden yhteisvalvonnan helpottamiseksi ja käyttäjien suojaamiseksi muotoiltu oikeudellinen konstruktio, jonka mukaisesti teoksen käytöstä on neuvoteltava oikeudenhaltijoita laajasti edustavan järjestön ja käyttäjän välillä. Lausuntojen mukaan sopimusneuvottelut uusista sopimuslisensseistä ovat parhaillaan käynnissä Suomessa. Osassa lausuntoja sopimuslisenssin käytännön toimivuutta on kritisoitu sen vuoksi, etteivät neuvottelut vielä ole johtaneet sopimuslisenssisopimuksen syntymiseen. Oikeudenhaltijat ovat puolustautuneet toteamalla, että ennen sopimuslisenssin toteuttamista olisi primäärimarkkinoille annettava aikaa kehittyä. Toimikunta toteaa, että saapuneiden lausuntojen perusteella ei näyttäisi olevan yleistä tarvetta ryhtyä uudistamaan direktiivin rajoituksia ja poikkeuksia koskevia säännöksiä. Valinnaisiin rajoitussäännöksiin perustuvan tyhjentävän listan sisältö on poliittisten neuvottelujen tulosta ja tärkeämpää olisikin kiinnittää huomiota siihen millä tavoin direktiivissä luetellut, kansallisessa laissamme olevat rajoitussäännökset toteutuvat käytännössä. ERITYISET KYSYMYKSET KIRJASTOT JA ARKISTOT (6-9) Toimikunta on tutustunut lausuntoihin, ja niissä erityisesti kirjastojen (ja museoiden) esittämään huoleen rajoitussäännösten riittämättömyydestä sekä sopimuslisenssijärjestelmän toimimattomuudesta. Nykyinen laissa oleva rajoitussäännös, joka koskee kirjastojen mahdollisuuksia välittää kokoelmissaan olevia teoksia yleisön saataville, on toimikunnan näkemyksen mukaan direktiivin 5.3 (n) mukainen. Se sallii kirjastojen digitoidun aineiston välittämisen yleisölle verkon välityksellä vain hyvin täsmällisten edellytysten täyttyessä. Kirjastot ovat lausunnoissaan tuoneet esiin tarpeen tarjota asiakkailleen palveluja, jotka mahdollistaisivat aineistojen haun julkaisujen sisällön perusteella. Kirjastot voisivatkin ottaa huolehtiakseen palvelun järjestämisestä. Vain harvat kustantajat ovat tarjonneet tällaisia palveluja suoraan kuluttajille. Direktiivin kapea muotoilu estää tällaisen toiminnan toteuttamisen ilman sopimista.
TEKIJÄNOIKEUSTOIMIKUNTA 2008-2009 3(16) Oikeudenhaltijat ovat todenneet, ettei tekijänoikeuden rajoituksilla ei saisi synnyttää sellaista tilannetta, jossa julkisin varoin rahoitetut laitokset hyödyntävät ilmaiseksi kaupalliselta pohjalta rahoitettuja tuotteita ja palveluita asettuen kilpailemaan yritysten kanssa. Oikeudenhaltijat ovat todenneet, että ennen sopimuslisenssijärjestelmän käyttöönottoa olisi annettava teosten ja julkaisujen (e-kirjat, julkaisut, oppimateriaalit) primaarimarkkinoiden kehittyä. Tämä voi merkitä sitä, etteivät kirjastojen (tai museoiden) sopimuslisenssineuvottelut käytännössä tule etenemään sopimukseen ennen kuin verkkoaineistoja koskevat primaarimarkkinat ovat kehittyneet vankalle pohjalle. Tähän ovat muutamat lausunnonantajat kiinnittäneet huomiota. Osa on vedonnut siihen, että opetusministeriön tulisi ottaa asiassa vahvempi koordinoiva rooli. Lausunnoista ilmeneviin eriäviin näkemyksiin viitaten toimikunta toteaa, ettei direktiiviä ole syytä muuttaa tältä osin. Kirjastoja koskevia rajoitussäännöksiä ja niiden toimintaa käytännössä olisi syytä selvittää tarkemmin, ennen kuin voidaan antaa arvioita siitä onko voimassa olevan järjestelmän muuttamiseen aihetta. Myös uusien sopimuslisenssien syntymistä tulisi tulevaisuudessa seurata tarkemmin. Orvot teokset (10-12) Lausunnoissa on toisaalta todettu, että orpojen teosten käyttöä olisi jollain lailla helpotettava. Toisaalta on todettu, että Suomessa käytössä olevan sopimuslisenssisäännösten soveltamisalaan kuuluvat myös orvot teokset, jolloin aineiston massakäytöstä sopimuksen tehnyt taho voi sopimuslisenssin nojalla käyttää myös teoksia, joiden tekijää ei tunneta. Tämä järjestely ei kuitenkaan kata kaikkia tilanteita, joissa orpoja teoksia halutaan käyttää. Lausuntojen mukaan orpojen teosten ongelmaan ei ole tarvetta säätää EU-tason säännöstä olemassa olevan suosituksen lisäksi. Sekä oikeudenhaltijat, että teoksia rajoitussäännösten nojalla käyttävät tahot ovat sitä mieltä, ettei direktiiviä tulisi avata tämän kysymyksen vuoksi. Toimikunta toteaa siten, ettei orpojen teosten osalta ole tarvetta säätää EU-tason säännöstä vaan orpoihin teoksiin liittyvät kysymykset, rajat ylittävät näkökohdat mukaan lukien, voidaan ottaa huomioon myös kansallisella tasolla. VAMMAISET (13-18) Lausunnoista käy ilmi, että vammaisia koskevat rajoitussäännökset ovat toimineet Suomessa hyvin. Direktiivin 35. johtolauseen mukaan tietyissä poikkeus- ja rajoitustapauksissa oikeudenhaltijoiden olisi saatava "sopiva hyvitys suojattujen teostensa käytön korvaamiseksi heille riittävällä tavalla". Tekijänoikeuslain mukaan tekijällä on oikeus korvaukseen pykälän mukaisesta kappaleen valmistamisesta myytäväksi tai teoksen välittämisestä vammaiselle tai muulle siten, että tämän haltuun jää pysyvästi kappale teoksesta. Tästä Suomessa käytössä olevasta korvauskäytännöstä ei ole syytä luopua. Toimikunta voi yhtyä lausunnoissa esitettyihin kannanottoihin ja todeta, että Suomessa tilanne on vammaisten osalta varsin hyvä, eikä direktiivin muuttamiseen ole aihetta. OPETUS JA TUTKIMUS (19 23) Lausunnoista ilmenee, että opetusta ja tutkimusta koskeva rajoitussäännös on tärkeä, ei vain suomalaiselle koulutukselle ja tutkimukselle vaan myös eurooppalaiselle tutkimukselle.
TEKIJÄNOIKEUSTOIMIKUNTA 2008-2009 4(16) Vihreässä kirjassa "teosten levittämisestä opetus- ja tutkimustarkoituksiin" koskevat kysymykset kohdistuvat direktiivin antamaan mahdollisuuteen käyttää teoksia "opetuksen ja tutkimuksen havainnollistamiseen". Direktiivin johtolauseessa on todettu, että säännöstä voidaan soveltaa etäopetukseen. Direktiivissä todetaan, että toiminnan ei-kaupallinen luonne on ratkaiseva rajoitussäännöksen soveltamisessa. Suomessa nykyinen opetusta ja tutkimusta koskeva rajoitussäännös on hyvin kapea. Sitä täydentää mahdollisuus sopia aineiston käytöstä opetustoiminnassa tai tieteellisessä tutkimuksessa sopimuslisenssillä, myös tietoverkon välityksellä. Vihreässä kirjassa kritisoitiin erityisesti pohjoismaissa käytössä olevia sopimuslisenssejä, koska järjestely ei takaa, että sopimus aineiston käytöstä lopulta syntyy. Rajoitussäännöksestä hyötyvien käyttäjien mukaan Suomen kaltaisessa harvaan asutussa maassa, jossa etäisyydet ovat pitkiä, verkkoympäristön käyttö tiedon levittämisessä korostuu. Etäopetusmahdollisuuksien täysimääräiseksi hyödyntämiseksi olisi opetuksen/oppimisen tarpeet otettava asianmukaisesti huomioon. Yliopistomaailma on todennut, että tietoverkkoja käytetään opetuksessa yleensä erittäin hyvin hallinnoiduissa ympäristöissä, joissa käyttäjien tunnistaminen ja valvonta on luotettavaa. Luokkaopetuksen kanssa hyvinkin samantyyppiset opetusmallit toimivat verkossa, väline vain on toinen. Verkko-opetus ei siis merkittävästi eroa perinteisin välinein toteutetusta opetuksesta, eikä ole nähtävissä erityisiä syitä, miksi se ei voisi kuulua opetusta koskevan tekijänoikeuden rajoituksen piiriin. Oikeudenhaltijat ovat lausunnoissaan todenneet, että direktiivin opetusta ja tutkimusta koskeviin rajoitussäännöksiin puuttuminen tässä vaiheessa olisi erittäin haitallista opetusalan kehittymässä oleville uusille digitaalisille oppimateriaalipalveluille. Kansallisella tasolla opetusministeriö ja Kopiosto neuvottelevat parhaillaan uusista digitaalista sopimuslisensseistä oppilaitoksille, jotka perustuvat osapuolten teettämiin tutkimuksiin tekijänoikeudella suojattujen digitaalisten aineistojen käyttötarpeista oppilaitoksissa. Nämä kattaisivat mm. teosten skannaamisen digitaaliseen muotoon ja näiden digitaalisten kappaleiden välittämisen opetuskäyttöön oppilaitoksen sisäisessä tietoverkossa. Selvityksen ja erillisen tutkimushankkeen kohteena on ollut TV-ohjelmien nauhoituksen ja käytön siirtyminen oppilaitoksen sisäverkkoihin. Oikeudenhaltijat eivät myöskään pidä vihreässä kirjassa sopimuslisensseihin kohdistettua kritiikkiä oikeutettuna, vaan toteavat että neuvotteluille olisi annettava riittävästi aikaa. Lausunnoissa on todettu myös, että koska sopimuslisenssisopimuksia ei saada aikaiseksi, tapahtuu tällainen materiaalin käyttö usein täysin ilman oikeudenhaltijoiden lupaa. Tällaiset epäkohdat johtavat oikeudelliseen epävarmuuteen, joka haittaa tutkimusta ja jolla voi olla vaikutuksia myös tekijänoikeuslain yleiseen kunnioittamiseen. Lausunnoista ilmeneviin eriäviin näkemyksiin viitaten toimikunta toteaa, ettei muutoksia opetusta ja tutkimusta koskeviin direktiivin säännöksiin tarvita. Ennen kaikkea olisi tärkeää selvittää tarkemmin miten opetusta ja tutkimusta koskevat rajoitussäännökset toimivat ja vastaavatko säännökset riittävästi opetuksen ja tutkimuksen tarpeita. Vasta sen jälkeen voidaan antaa arvioita siitä tulisiko kansallista lainsäädäntöämme tai EU:ssa voimassa olevaa järjestelmää muuttaa. Myös uusien sopimuslisenssien syntymistä tulisi tulevaisuudessa seurata tarkemmin. KÄYTTÄJIEN ITSENSÄ LUOMA AINEISTO (24 25) Lausuntojen mukaan vihreässä kirjassa käytetyn käsitteen "käyttäjien luoma sisältö" (user created content) sekä käsitteen "käyttäjien muokkaama sisältö/ käyttäjälähtöisen sisältö" (user generated content) selkeään määrittelyyn tulee kiinnittää huomiota. Yleisesti oltiin sitä mieltä, ettei ole syytä säätää rajoitussäännöstä tällaisen käytön osalta.
TEKIJÄNOIKEUSTOIMIKUNTA 2008-2009 5(16) Toimikunta toteaa, ettei direktiivin täsmentäminen tältä osin ei ole tarpeen. Käyttäjien luomaa/ muokkaamaa aineistoa koskevia tekijänoikeudellisia vaikutuksia olisi kuitenkin pohdittava tarkemmin kansallisella tasolla. Kysymyksellä on vaikutuksia myös kuluttajien ja sisältövastuun näkökulmasta. Yksittäinen internetiä käyttävä henkilö ei välttämättä voi tietää millä tavoin tekijänoikeuslaki soveltuu erilaisiin hänen tekemiin toimiin. Kumpikin asia on ollut ehdolla tekijänoikeustoimikunnan työohjelmaan. Helsingissä 24.11.2008 Puheenjohtaja Niklas Bruun Toimikunnan sihteeri Anna Vuopala
TEKIJÄNOIKEUSTOIMIKUNTA 2008-2009 6(16) Toimikunnan kokouksessa käytössä ollut tausta-aineisto Toimikunnalle jaetussa tiivistelmässä lausunnonantajat on jaettu kahteen suurempaan ryhmään. Ensimmäinen ryhmä muodostuu vihreässä kirjassa mainittujen erityisten kysymysten kohteena olevien rajoitussäännösten mukaisista aineiston käyttäjistä (käyttäjät), kuten kirjastoja ja arkistoja edustavat, vammaisia edustavat sekä opetusta ja tutkimusta edustavat tahot. Toinen ryhmä (oikeudenhaltijat) muodostuu teosten ja muun suojatun aineiston oikeudenhaltijoiden kannoista vihreän kirjan esittämiin kysymyskokonaisuuksiin. Muiden kuin yllä oleviin ryhmiin kuuluvien tahojen kommentit on esitetty asiakirjassa erillisen otsikon (muut) alla. YLEISET KYSYMYKSET Direktiivillä harmonisoidaan yhteisön jäsenvaltioiden tekijänoikeuslainsäädännöissä olevat tekijöiden ja lähioikeuksien taloudelliset yksinoikeudet kappaleen valmistamiseen, oikeuteen välittää teoksia yleisön saataviin, oikeuteen saattaa muu aineisto yleisön saataviin tietoverkon välityksellä sekä levitysoikeuteen määrittelemällä oikeudet mahdollisimman laajoiksi. Direktiivissä luetellaan ne yksinoikeuksiin poikkeukset ja rajoitukset, joita jäsenvaltiot voivat tekijänoikeuslainsäädännössään yksinoikeuksiin säätää. Direktiivi ei edellytä jäsenvaltioita säätämään rajoituksia tekijän yksinoikeuksiin, tilapäistä kappaleen valmistamista koskevaa poikkeusta lukuun ottamatta. Direktiivin implementoinnin jälkeen lopputulos oli vihreän kirjan mukaan se, että jäsenvaltiot olivat saattaneet osaksi kansallista lainsäädäntöään yhden sitovan poikkeuksen ja 20 valinnaista rajoitussäännöstä. Vihreä kirja toteaa edelleen, ettei direktiivi estä, että jäsenvaltiot tulkitsevat rajoitussäännöksiä suppeammin kuin mihin direktiivi antaisi mahdollisuuden. Ainoana rajoitussäännösten soveltamiseen liittyvänä edellytyksenä vihreässä kirjassa viitataan Euroopan yhteisön kansainvälisiä velvoitteitakin (Bernin sopimuksen 9.2 artikla ja TRIPSsopimuksen 13 artikla) heijastavaan direktiivin 5 artiklan 5 kohdassa olevaan nk. kolmen kohdan testiin. Vihreässä kirjassa kysytään: (1) Olisiko aiheellista edistää tekijänoikeuteen säädettyjen poikkeusten soveltamista koskevia oikeudenhaltijoiden ja käyttäjien välisiä sopimusjärjestelyjä tai laatia tällaisia järjestelyjä koskevia suuntaviivoja? (2) Olisiko aiheellista edistää sellaisia oikeudenhaltijoiden ja käyttäjien välisiä sopimusjärjestelyjä, jotka koskevat tekijänoikeuteen säädettyjen poikkeusten ulkopuolelle jääviä muita näkökohtia, tai laatia näitä järjestelyjä koskevia suuntaviivoja tai lupamalleja? (3) Onko valinnaisten (ei-pakottavien) poikkeusten luetteloon perustuva lähestymistapa tarkoituksenmukainen, kun otetaan huomioon internet-tekniikan kehitys ja nykyiset taloutta ja yhteiskuntaa koskevat odotukset (4) Olisiko tietyt poikkeusryhmät muutettava sitoviksi oikeusvarmuuden lisäämiseksi ja poikkeuksiin oikeutettujen suojelun parantamiseksi? (5) Jos, niin mitkä? Käyttäjien kannat (kirjastot, yliopistot, vammaiset, tekniset välittäjät jne.) Kansalliskirjasto on lausunnossaan tuonut esiin, että tekijänoikeus on tosiasialliselta olemukseltaan oikeudenhaltijalle annettu kielto-oikeus. Tällaisena se antaa oikeudenhaltijalle hyvin vahvan aseman suhteessa suojatun aineiston käyttäjiin. Yksinoikeuteen säädettyjen lakisääteisten rajoitusten tarkoituksena on nimenomaan varmistaa se, ettei tekijälle annettu yksinoikeus kohtuuttomasti vaikeuta vaikkapa tieteen, tutkimuksen tai kasvatuksen harjoittamista. Julkisen vallan tehtävänä on punnita keskenään näitä osittain vastakkaisia intressejä ja määritellä toivottava tasapaino niiden välillä.
TEKIJÄNOIKEUSTOIMIKUNTA 2008-2009 7(16) Oikeudenhaltijoiden kannat (tekijät, kustantajat, viestintäyritykset): Useimmat tekijöiden edustajista pitävät vihreän kirjan taustalla olevaa tavoitetta edistää tiedon ja osaamisen levitystä tutkimuksen, tieteen ja opetuksen käyttöön verkkoympäristössä kannatettavana. Toisaalta kaikki lausunnonantajat totesivat vihreän kirjan olevan yksipuolinen tai muulla lailla otsikkoonsa nähden puutteellinen, koska siinä on käsitelty vain yhtä mekanismia käyttää aineistoja tietoverkossa. Suomen kustannusyhdistys ry:n mukaan vihreässä kirjassa kapea-alaisuus näyttäytyy ajattelumallina, jossa lähtökohtana on tekijänoikeuksien rajaaminen ja on ikään kuin perusteltava miksi ei rajattaisi. Tietoyhteiskuntadirektiivin 5 artiklan tyhjentävä luettelo tekijänoikeuden poikkeuksista ja rajoituksista syntyi aikoinaan perinpohjaisen valmistelun ja poliittisen prosessin tuloksena. Samoin direktiiviin kotimaisen voimaansaattamisvaiheen aikana rajoitukset käytiin perusteellisesti läpi. Oikeudenhaltijat eivät tällä hetkellä näe tarvetta tai perusteita yhteisölainsäädännölle, jolla tekijänoikeuden rajoituksia lisättäisiin tai laajennettaisiin. Nykyinen tietoyhteiskuntadirektiivissä oleva valinnaisten poikkeusten lista on niin laaja, että se tarjoaa erinomaiset keinot jäsenvaltioille rakentaa dynaamista tekijänoikeuslainsäädäntöä. Jäsenvaltiot ovat vasta muutama vuosi sitten saattaneet voimaan tietoyhteiskuntadirektiivin vaatimat muutokset. Niiden perustalle syntyneet sopimuskäytännöt ovat ehtineet kehittyä vasta vähän aikaa. Monet oikeudenhaltijat ovat todenneet edelleen, että kollektiiviset lupajärjestelytkin ovat kuitenkin vasta toissijainen tie - ensivaiheessa olisi annettava teosten ja julkaisujen primaarimarkkinoiden kehittyä. Tekijänoikeuksien käyttäjien neuvottelukunta toteaa, että teosten käyttöä on tarkasteltava kokonaisuutena, jossa otetaan huomioon niin sopimusperäinen käyttö kuin rajoitussäännöksiinkin pohjautuva käyttö. Rajoitussäännösten osalta on huomattava, että ne vaikuttavat paitsi alkuperäisten oikeudenhaltijoiden myös oikeuksia liiketoiminnassaan käyttävien yritysten asemaan. Direktiivissä on saavutettu tasapaino oikeuksien haltijoiden, käyttäjien ja kuluttajien etujen suhteen. Kirjastojen, arkistojen, museoiden ja opetuslaitoksen tehtäviin kuuluvat demokraattisessa yhteiskunnassa välttämättömät kulttuuriset, sivistykselliset ja yhteiskunnalliset palvelut, joita liiketoiminnalliselta pohjalta ei ole aikaansaatavissa. Julkisin varoin rahoitetut laitokset eivät kuitenkaan saa kilpailla kaupallisten toimijoiden kanssa niin, että riippumaton ja kannattava sisältöliiketoiminta verkossa vaarantuu. Useimmat oikeudenhaltijat pitivät direktiivin tyhjentävää valinnaista listaa riittävänä. Jotkut käyttäjät puolestaan eivät pitäneet rajoitussäännösten valinnaisten (ei-pakottavien) poikkeusten listaukseen perustuvaa lähestymistapaa tarkoituksenmukaisena vaan katsoivat, että avoin lista toisi enemmän rajoitussäännösten säätämiseen enemmän joustavuutta. Kirjastot ovat todenneet, että koska yksinoikeuden rajoitukset turvaavat tietoyhteiskunnan kehityksen kannalta keskeisiä intressejä, olisi suotavaa, että ne implementoitaisiin täysimääräisinä koko yhteisön alueella. Nykyinen suljettu lista tulisi avata muillekin kolmen kohdan ehdot täyttäville rajoituksille. Mikäli halutaan pyrkiä EU-tasolla suurempaan harmonisointiin, voisi olla perusteltua määritellä rajoitussäännökset sitoviksi. Muut Keskuskauppakamarin mukaan tekijänoikeusjärjestelmää tulisi arvioida kokonaisvaltaisesti sähköisen ympäristön kannalta. Lisäksi tulisi arvioida ehdotusten taloudelliset vaikutukset yritysten ja muiden intressiryhmien kannalta. Järjestelmää tulisi kehittää niin, että se tukisi paremmin uusien
TEKIJÄNOIKEUSTOIMIKUNTA 2008-2009 8(16) palveluiden ja palvelumuotojen kehittymistä. Samalla on luonnollisesti turvattava, että oikeuksienhaltijat saavat riittävän korvauksen oikeuksiensa kaupallisesta hyödyntämisestä. Suomen kuntaliitto on todennut lausunnossaan, että kunnat vastaavat pääasiassa kirjastolaitoksen ylläpitämisestä ja opetustoimesta. Myös vammaispalvelujen tuottaminen on kuntien lakisääteinen tehtävä. Suomen kaltaisessa pitkien etäisyyksien harvaan asutussa maassa verkkoympäristön käyttö tiedon levittämisessä korostuu. Etäopetusmahdollisuuksien täysimääräiseksi hyödyntämiseksi on paikallaan, että tekijänoikeussäännöksissä otetaan asianmukaisesti huomioon opetuksen/oppimisen tarpeet. Siksi tekijänoikeusdirektiivin opetusta ja tutkimusta koskevaa poikkeussäännöksen tulkintaa tulisi laajentaa niin, että se koskee myös kotoa käsin tapahtuvaa etä- tai internet-pohjaista opiskelua. Työ- ja elinkeinoministeriö on tuonut lausunnossaan esiin sen, että Suomen olisi voimakkaasti tuotava esiin tarve [alan] tutkimustoiminnan tason nopeaksi kohottamiseksi asianmukaiselle tasolle. TEM näkee välttämättömäksi, että rajoituslainsäädännön jatkovalmistelu perustuu kunnolliselle vaikutusarvioinnille. Ministeriö pohtii ottaessaan kantaa kysymykseen siitä, onko direktiivin valinnaisiin ei-pakottaviin rajoituksiin perustuva lista tarkoituksenmukainen, olisiko yksinkertaisempaa käsitellä yksinoikeutta ja korvausoikeutta poikkeuksena yleisestä, vapaasta käyttöoikeudesta. ERITYISKYSYMYKSET Kirjastoja ja arkistoja koskeva rajoitus Vihreä kirja jakaa kysymyksen kahteen osaan: kokoelmien digitointiin ja digitoidun aineiston saattamiseen verkkoihin yleisön saataviin. Vihreän kirjan mukaan arkistojen ja kirjastojen osalta on syntynyt tilanne, jossa kirjastot eivät ainoastaan ole kiinnostuneita aineistojensa digitoinnista vaan myös kokoelmiensa saattamisesta yleisön saataviin tietoverkkojen välityksellä. Vihreässä kirjassa todetaan, että kirjastojen, arkistojen ja museoiden osalta direktiivissä on kaksi kapeasti määriteltyä rajoitussäännöstä, joista toinen artikla 5.2 (c) koskee laitosten sisäisiä kappaleen valmistamista edellyttämiä toimia ja artikla 5.3 (n), joka koskee kirjaston kokoelmissa olevan sähköisen aineiston saattamista yleisön saataviin tietyin edellytyksin laitoksen tiloissa. Vihreän kirjan mukaan direktiivin säännös ei näyttäisi kattavan aineistojen toimittamista tietoverkkoja pitkin suoraan asiakkaalle, vaikka kirjastot mielellään näin asiakkaitaan palvelisivat. Lisäksi direktiivin johtolauseessa 40 on erityisesti todettu, että kirjastoja ja arkistoja koskeva rajoitussäännös ei saisi koskea suojattujen teosten tai muun suojatun aineiston saattamista yleisön saataviin pyynnöstä (online delivery). Vihreässä kirjassa kysytään: (6) Olisiko kirjastoja ja arkistoja koskeva poikkeus säilytettävä ennallaan, koska kustantajat kehittävät oma-aloitteisesti verkossa käytettäviä hakemistoja? (7) Pitäisikö yleisölle avointen kirjastojen, oppilaitosten, museoiden ja arkistojen ryhtyä neuvotteluihin kustantajien kanssa, jotta niiden kokoelmiin pääsy paranisi? Onko jo olemassa esimerkkejä onnistuneista lupajärjestelmistä, joita sovelletaan kirjastokokoelmien käyttöön verkossa? (8) Olisiko yleisölle avoimia kirjastoja, oppilaitoksia, museoita ja arkistoja koskevan poikkeuksen soveltamisalaa täsmennettävä seuraavien näkökohtien osalta: alustan vaihtoa, kappaleiden lukumäärää, kokonaisten kirjastokokoelmien skannaamista?
TEKIJÄNOIKEUSTOIMIKUNTA 2008-2009 9(16) (9) Olisiko lainsäädännössä tarpeen selventää, ylittääkö kirjastossa olevien teosten skannaus niiden muuntamiseksi internetissä haettavaan muotoon tekijänoikeuteen säädettyjen nykyisten poikkeusten soveltamisalan? Käyttäjien kannat (kirjastot): Suomen Kirjastoseura kannattaa kaikkia säädösmuutoksia, joilla helpotettaisiin tai yksinkertaistettaisiin digitaalisten teoskappaleiden käyttöä myös kirjastonomaisesti. Tätä termiä ei täsmennetä enempää. Vihreän kirjan taustalla on ajatus siitä, että tietotalous edellyttää korkeaa tiedon tasoa mahdollisimman suurella osalla väestöstä. Kansalliskirjasto nostaa esiin sen, että tietoyhteiskuntadirektiivin 5 artiklan 3 kohdan n alakohta sallii nykyään aineistojen välittämisen yleisölle vain kirjaston tiloissa. Tämä on jo muodostunut esteeksi uusien kirjastopalveluiden käyttöön ottamiselle. Digitaalisten aineistojen käyttöä kirjastotoiminnassa voitaisiin kuitenkin rajata eri tavoin. Verkkokäyttö voi olla rajattu esimerkiksi oppilaitoksen koneilla tapahtuvaksi, perustuen käyttäjien tunnistukseen tai tiettyyn lisenssimäärään, jolloin lähestytään jo perinteistä kirjojen hankinnan mallia. Kirjastokäyttöön onkin syntynyt joitakin toimivia lisensointimalleja. Esimerkiksi konsortiopohjainen Kansallinen elektroninen kirjasto FinELib tarjoaa merkittävän määrän keskeisiä digitaalisia aineistoja opetuksen ja tutkimuksen käyttöön. Ongelmallisempi tilanne on kuitenkin edelleen niiden aineistojen saatavuudessa, joiden käyttäjät edustavat opetuksen ja tutkimuksen kapeampia marginaalialueita, kuten taide. Toistaiseksi ei ole syntynyt näille alueille soveltuvia sopimus- tai muita lisensointimenettelyjä. Kansalliskirjasto tuo lausunnossaan esiin huolensa siitä, ettei tekijänoikeuslakiin sisällytetystä uudesta sopimuslisenssisäännöksestä (16 d ) ole syntynyt sopimusta. Tekijänoikeuslain 26 antaa järjestöille täyden vapauden päättää, hakeako sopimuslisenssijärjestön asemaa vai ei. Toistaiseksi kirjastot eivät yrityksistään huolimatta ole saaneet oikeudenhaltijatahoa mukaan neuvotteluihin sopimuskäytännön aikaansaamiseksi. Kansalliskirjasto pitää sopimuslisenssiä järjestelmänä, joka merkittävällä tavalla täydentää lakiin sisältyviä yksinoikeuden rajoituksia, ja turvaa täten kirjastojen toimintamahdollisuuksia. Kansalliskirjasto esittää, että opetusministeriö ryhtyisi etsimään keinoja joilla voitaisiin edistää tekijänoikeuslain 16 d :n perustuvan sopimuskäytännön syntymistä. Kansalliskirjasto huomauttaa edelleen, etteivät kaupalliselta pohjalta toimivien kustantajien digitointiin sijoittamat investoinnit ole todellinen vaihtoehto kulttuuriperinnön säilyttämistehtävän hoitamiselle ja kirjastopalvelujen kehittämiselle. Sen vuoksi rajoitussäännöstä tulisi kehittää tällaista erityistehtävää hoitavien kirjastojen osalta. Oikeudenhaltijoiden kannat: Oikeudenhaltijat ovat painottaneet jo yleisiin kysymyksiin vastatessaan sitä, että suojatun aineiston käyttö olisi painotuttava sopimuksiin eikä rajoitussäännöksiin. Public domain -aineiston saattaminen kirjastojen ja arkistojen välityksellä yleisön saataville on lisääntynyt. Myös tekijänoikeussuojan alaisen aineiston hyödyntämismahdollisuuksia olisi syytä etsiä. Tällöin on kuitenkin huolehdittava tekijöiden oikeuksista ja eduista. Myöskään kehittymässä olevat liiketoimintamallit eivät saa häiriintyä kirjastojen ja arkistojen toiminnan johdosta. Oikeudenhaltijoiden mukaan olisi ongelmallista jos direktiivitasolla määriteltäisiin yksityiskohtaisesti sallitut sivumäärät tms. koska aineistojen käyttötilanteet eroavat toisistaan hyvin paljon. Muut
TEKIJÄNOIKEUSTOIMIKUNTA 2008-2009 10(16) Työ- ja elinkeinoministeriön mukaan kysymykset kirjastojen aseman sääntelystä on erityisesti elinkeinopoliittisesti katsoen haasteellinen. Toisaalta joudutaan tasapainottamaan yhtäältä kansalaisten intressiä parempaan tiedonsaantiin, ja toisaalta varmistamaan mediayritysten toimintaedellytykset verkossa. Toisaalta hakukoneet toimivat jo nyt kaupalliselta pohjalta käyttäen toisten sisältöjä. TEM yhtyy opetusministeriön alustavaan kantaan ja toteaa, että asian jatkovalmistelussa tulisi kuulla kaikkia osapuolia mukaan lukien kustantajat. Orvot teokset Vihreän kirjan mukaan laajojen digitointiprojektien yhteydessä on tullut ilmi myös nk. orpojen teosten ilmiö. Orpoina teoksina pidetään teoksia, joiden suoja-aika on edelleen voimassa mutta joiden oikeudenhaltijoita ei saada selville tai joihin ei voida saada yhteyttä. Vihreän kirjan mukaan orpojen teosten oikeudenhaltijoiden etsimiseen voi joissain tapauksissa, esimerkiksi elokuvien kyseessä ollessa, kulua kohtuuttoman paljon aikaa ja rahaa. Oikeuksien selvittely voi näin muodostaa esteen arvokkaan sisällön levittämiselle, ja sen voidaan katsoa haittaavan myös luovaa työtä. Siitä, missä määrin orvot teokset todellisuudessa hankaloittavat teosten käyttöä, ei kuitenkaan ole olemassa Euroopan laajuista tutkimustietoa. Vihreässä kirjassa kysytään: (10) Olisiko orpoja teoksia koskevan ongelman ratkaisemiseksi tarpeen antaa yhteisötason säännös, joka olisi 24. elokuuta 2006 annettua komission suositusta 2006/585/EY tiukempi? (11) Jos tällainen säännös on tarpeen, olisiko kyseinen se annettava muuttamalla tekijänoikeuksista tietoyhteiskunnassa vuonna 2001 annettua direktiiviä vai antamalla asiasta erillinen säädös? (12) Kuinka orpojen teosten ongelmaan liittyvät rajat ylittävät näkökohdat pitäisi ratkaista, jotta varmistettaisiin eri jäsenvaltioissa käyttöön otettujen ratkaisujen tunnustaminen koko EU:ssa? Käyttäjien kannat (kirjastot, arkistot ja museot): Museoviraston työtä helpottaisi huomattavasti selkeä järjestelmä, jonka avulla julkisissa arkistoissa olevia orpoja teoksia voitaisiin käyttää, ellei oikeudenhaltijoita pystytä selvittämään ja lupia hankkimaan kohtuullisella työllä. Yhteisötasolla tulisi selkeästi määritellä ne vähimmäistoimet, joilla orpojen teosten oikeudenomistajia on tarvittaessa yritettävä selvittää. Ellei oikeudenomistajaa tämän jälkeenkään ole tavoitettu, olisi teoksia voitava käyttää vapaasti kirjastoaineistojen verkkolevityksessä ja jäljennepalvelussa. Kirjastot olisi tällöin selkeästi vapautettava vastuusta. Kirjastojen oikeudellinen epävarmuus ja pelko oikeudenloukkauskanteista estävät komission em. suosituksessaan julkituomien tavoitteiden saavuttamisen. Arkistoaineistossa olevien tuntemattomien tekijöiden ns. orpojen teosten oikeudenhaltijoiden jäljittäminen muodostuu kohtuuttoman suureksi työksi. Suomessa ja pohjoismaissa sopimuslisenssi vahvistaisi toteutuessaan tutkimusta ja opetusta myös tältä osin. Oikeudenhaltijoiden kannat: Orpojen teosten ongelma koskee eniten valokuvia ja muuta kuvitusalaa, eikä niinkään esim. äänitealaa. Orvot teokset tulisi saada laajemmin käyttöön laillisin perustein ja tämä edellyttäisi nykyisen
TEKIJÄNOIKEUSTOIMIKUNTA 2008-2009 11(16) sääntelyn muuttamista. Viestinnän alan edustajat ovat todenneet, että ongelman poistaminen edellyttäisi EU-tason sääntelyä, joka kuitenkin tulisi toteuttaa tekijänoikeusdirektiivin ulkopuolella. Kuvasto ry on todennut, että Kanadassa on otettu käyttöön malli, jossa tekijänoikeusjärjestö säilyttää käyttäjän maksamaa korvausta 5 vuoden ajan, ja mikäli oikeudenhaltijaa tänäkään aikana ei löydetä, korvaukset käytettäisiin tekijöiden yhteisiin tarkoituksiin. Malli suojaa käyttäjää siviili- ja rikosoikeudellisilta kanteilta. Orvoista teoksista säätäminen tekisi teosten käyttämisen julkisten viranomaisten toimesta helpommaksi, koska nämä eivät voi käyttää teoksia lain vastaisesti. Kuvaston mukaan kaupallisissa yhteyksissä taloudelliset riskit ja mahdolliset rikosoikeudelliset seuraamukset estävät orpojen teosten käytön. Tekijänoikeuksien käyttäjien neuvottelukunta ei kuitenkaan ole valmis tukemaan sellaista sopimuslisenssi- tai muutakaan mallia, jossa kaikkien orpoteosten käytöstä pitäisi maksaa korvausta tekijänoikeusjärjestölle, koska tällöin maksu menee lähtökohtaisesti väärälle taholle. Ratkaisu ei siten saisi johtaa tilanteeseen, jossa osoitteeton korvausmäärä päätyisi suurimmaksi osaksi järjestöjen hallintokuluihin tai muuten väärille tahoille. Korvaus tulisi voida maksaa laillisesti orpoteoksen oikealle omistajalle välittömästi tämän löydyttyä ilman sanktiota luvan puuttumisesta oikea-aikaisesti, mikäli oli ryhdytty riittäviin toimiin oikeudenomistajan löytymiseksi. Muut Työ- ja elinkeinoministeriö on lisäksi todennut, että käyttöön otetun järjestelmän tulisi myös käytännössä palvella orpojen teosten käyttöä eikä olla pelkästään teoreettinen mahdollisuus. Tämä voi edellyttää sopimuskäytäntöjen ja -mallien kehittämistä myös EU-tasolla. Vammaisia koskeva rajoitussäännös Vihreän kirjan mukaan myös vammaisilla tulisi olla mahdollisuus hyötyä osaamistaloudesta. Osa jäsenvaltioista on saattaessaan direktiivin kansallisesti voimaan rajoittanut säännöksen soveltamisen vain tiettyihin vammaisten ryhmiin, esimerkiksi näkövammaisten hyväksi. Maailman henkisen omaisuuden järjestön WIPO:n näkövammaisten tilanteesta tekemän tutkimuksen mukaan suuri huolenaihe on vammaisten käyttöön valmistettavista kappaleista aiheutuvat kulut ja vaiva. Ongelmana on se, kuinka vammaisorganisaatioille voitaisiin toimittaa teoksesta suojaamaton digitaalinen kopio ja muuntaa se vammaisten luettavissa olevaan muotoon niin, ettei kustantajien tarvitse olla huolissaan turvallisuudesta ja teosten tekijänoikeussuojasta. Toinen vihreän kirjan esiin tuoma ongelma on tietokantadirektiivi (96/9/EY), jossa ei ole vammaisia koskevaa nimenomaista rajoitussäännöstä. Komission vuonna 2004 tekemän selvityksen (SEC(2004) 995) mukaan direktiivin vammaisia koskeva rajoitussäännös voidaan sivuuttaa silloin, kun tuote on suojattu sekä teoksena että tietokantana. Vihreässä kirjassa kysytään: (13) Pitäisikö vammaisten ryhtyä neuvottelemaan kustantajien kanssa tavoista joilla he saisivat teoksia paremmin saataviinsa? Millaiset lisenssisopimukset sopisivat siinä tapauksessa parhaiten? Onko jäsenvaltioissa jo olemassa lisenssijärjestelyjä, joiden tavoitteena on saada teoksia paremmin vammaisten ihmisten saataville? (14) Olisiko aiheellista antaa pakottavia säännöksiä teosten saattamisesta tietyssä muodossa vammaisten henkilöiden saataville? (15) Olisiko aiheellista täsmentää, että nykyinen vammaisten henkilöiden hyväksi säädetty poikkeus koskee muitakin vammaisryhmiä kuin näkö- ja kuulovammaisia?
TEKIJÄNOIKEUSTOIMIKUNTA 2008-2009 12(16) (16) Jos näin on, mitä muita osaamisen verkkolevittämisen kannalta olennaisia vammaisryhmiä poikkeuksen piiriin pitäisi sisällyttää? (17) Pitäisikö kansallisissa lainsäädännöissä täsmentää, että vammaisten henkilöiden hyväksi säädettyyn poikkeukseen oikeutettuja ei saa vaatia maksamaan hyvitystä teosten käyttämisestä niiden muuntamiseksi vammaisten luettavaan muotoon? (18) Olisiko tietokantojen oikeudellisesta suojasta annettuun direktiiviin 96/9/EY sisällytettävä vammaisten henkilöiden hyväksi erityinen poikkeus, jota sovellettaisiin sekä alkuperäisiin että sui generis -oikeudella suojattuihin tietokantoihin? Käyttäjien kannat: Kuurojen liitto ry on todennut lausunnossaan, että vammaisten hyväksi tehtävät tekijänoikeuden rajoitussäännökset ovat (osaamistalouden) esteettömyyden ja saavutettavuuden ydintä. Siksi on relevanttia ja ajankohtaista pohtia sitä, onko aiheellista antaa sitovia säännöksiä teosten saattamisesta tietyssä muodossa vammaisten henkilöiden saataville. Kuurojen Liitto ry korostaa, että tekijänoikeussäädöksiä käsiteltäessä on otettava huomioon YK:n yleissopimus vammaisten henkilöiden oikeuksista. Sopimus on Suomessa kansallisessa ratifiointiprosessissa ja siksi sen tulee myös olla vaikuttamassa Suomen kantaan nyt käsiteltävässä asiassa. Tekijänoikeuden rajoitussäännökset vammaisten hyväksi kuitenkin vaihtelevat EU:n jäsenmaissa, jolloin on tärkeää arvioida niiden johdonmukaisuutta ja yhdenmukaistamisen tarvetta sekä kansallisten lainsäädäntöjen muutostarvetta YK:n sopimuksen arvopohjan kannalta. Oikeudenhaltijoiden kannat: Oikeudenhaltijoita edustavat tahot ovat todenneet, että Suomessa on tekijänoikeuslaissa nykyään vammaisten käyttöä varten täysi rajoitus, joka on riittävä. Viestinnän keskusliitto on todennut, ettei ole oikein, että kustannusrasitus näiden henkilöiden hyväksi tekijäoikeuksiin tehtävien poikkeusten johdosta kohdistuu kaikkien kansalaisten sijasta vain oikeudenhaltijoihin tekijöihin ja sisältöpalveluyrityksiin. Muuntamisesta aiheutuvat ylimääräiset kustannukset on katettava julkisista varoista. Kuvasto ry:n mukaan Design for All -periaatteen nojalla myös vammaisille voidaan tuottaa sopivia tuotteita ilman erityissääntelyitä. Teosten levittäminen opetuksessa ja tutkimuksessa Direktiivissä artiklassa 5(3)(a) oleva opetusta ja tutkimusta koskeva rajoitussäännös on tehty teosten oikeudenhaltijoiden suojaamisen ja laajemman avoimen tiedon saatavuuden periaatteen tasapainottamiseksi. Kappaleen valmistamisoikeutta ja yleisölle välittämisoikeutta voidaan rajoittaa sellaisen käytön osalta, joka merkitsee opetuksen tai tieteellisen tutkimuksen havainnollistamista. Direktiivin mukaan edellytyksenä on, että tällainen käyttö on perusteltua tavoiteltavan eikaupallisen tarkoituksen vuoksi. Direktiivin mukaista poikkeusta on sovellettu jäsenvaltioissa eri tavoin. Direktiiviä on saatettu tulkita suppeasti eikä sen ole katsottu mahdollistavan etä- tai Internet-pohjaista opetusta. Lisäksi jotkut jäsenvaltiot ovat sallineet teosten käytön pelkästään opetuksessa mutta eivät tutkimuksessa. Vaikka direktiivin sanamuoto onkin suppea, on sen johtolauseessa 42 erityisesti todettu, että säännöstä voidaan soveltaa etäopetukseen. Vihreässä kirjassa kuvatut erot jäsenvaltioiden lainsäädännöissä voivat aiheuttaa oikeudellista epävarmuutta eurooppalaiselle koulutukselle ja tutkimukselle sen osalta, mikä on sallittua direktiivin nojalla, erityisesti silloin kun opetus tai tutkimus on luonteeltaan rajoja ylittävää.
TEKIJÄNOIKEUSTOIMIKUNTA 2008-2009 13(16) Vihreän kirjan mukaan jotkut jäsenvaltiot ovat mahdollistaneet rajoitussäännöksen mukaisen käytön sopimuslisenssillä (Tanska, Suomi, Ruotsi). Vihreässä kirjassa kritisoidaan sopimuslisenssijärjestelmää siksi, ettei sinänsä hyödyllinen järjestelmä kuitenkaan takaa, että sopimusta osapuolten välillä syntyy. Tämä aiheuttaa juridista epävarmuutta opetuslaitosten toiminnassa. Vihreässä kirjassa kysytään: (19) Olisiko tiede- ja tutkimusyhteisön ryhdyttävä neuvottelemaan kustantajien kanssa teosten saatavuuden parantamiseksi opetus- ja tutkimuskäyttöä varten? Onko olemassa esimerkkejä onnistuneista lupajärjestelyistä, joita sovelletaan teosten opetus- ja tutkimuskäyttöön verkossa? (20) Olisiko opetusta ja tutkimusta koskevaan rajoitusäännökseen lisättävä selvennys, että se kattaa myös nykyaikaiset etäopetustilanteet? (21) Olisiko tarkennettava, ettei opetusta ja tutkimusta koskeva poikkeus koske ainoastaan luokissa tai oppilaitoksissa käytettävää materiaalia vaan myös teoksia, joita käytetään yksityiseen opiskeluun kotona? (22) Olisiko annettava sitovat vähimmäisvaatimukset siitä, miten pitkiä voivat olla teoksista otetut otteet, joista saa valmistaa kappaleita tai jotka saa saattaa yleisön saataville opetus- ja tutkimustarkoituksiin? (23) Olisiko määritettävä pakottava vähimmäisvaatimus, jonka mukaan poikkeus kattaa sekä opetuksen että tutkimuksen? Käyttäjien kannat (yliopistot, arkistot, museot): Yliopistojen ja arkistojen mukaan aineiston käytöstä opetusta ja tutkimusta varten olisi säädettävä yhtenäisemmät säännöt. Suojatun aineiston saatavuus olisi turvattava siten että oikeudenhaltijat sekä tekijät ja tuottajat saisivat asianmukaisen korvauksen luovasta työstä, mutta oikeudenmukainen tasapaino säilyisi käyttäjäryhmien tarpeiden toteuttamiseksi. Taideyliopistot ja Teknillinen korkeakoulu ovat yhteisessä lausunnossaan todenneet, että digitaalisten aineiston käyttöön opetuksessa ja tutkimuksessa liittyvät ongelmat, joita on kuvattu tässä lausunnossa, tulisi ratkaista ensisijaisesti muuttamalla Suomen tekijänoikeuslakia siten, että digitaaliset aineistot kuuluisivat opetusta koskevan tekijänoikeuden rajoituksen piiriin. Toissijaisena vaihtoehtona tälle on, että opetusministeriö ottaa sopimuslisenssiasiassa nykyistä vahvemman koordinoivan roolin ja huolehtii myös siihen liittyvien taloudellisten kysymysten ratkaisemisesta. Tietoverkkoja käytetään opetuksessa yleensä erittäin hyvin hallinnoiduissa ympäristöissä, joissa käyttäjien tunnistaminen ja valvonta on luotettavaa. Luokkaopetuksen kanssa hyvinkin samantyyppiset opetusmallit toimivat verkossa, väline vain on toinen. Verkko-opetus ei siis merkittävästi eroa perinteisin välinein toteutetusta opetuksesta, eikä ole nähtävissä erityisiä syitä, miksi se ei voisi kuulua opetusta koskevan tekijänoikeuden rajoituksen piiriin. Direktiivi ei tätä estäisi. Museoliitto muistuttaa, että direktiivin mukaan poikkeusten soveltamisen ratkaiseva peruste on opetuksen ja tutkimuksen ei-kaupallinen käyttö. Kansalliselle lainsäädännölle on annettu laaja harkintavalta poikkeuksen soveltamisessa. Suomen lainsäädännön mukaan museoammattilaisilla ja tutkijoilla ei ole oikeutta selata kuvallisia dokumentteja toisten museoiden kokoelmista saadakseen tarvitsemaansa tietoa tutkimusta, opetusta tai näyttelysuunnittelua varten. Paikan päälle on fyysisesti matkustettava. Pääosa museoiden kokoelmista sijaitsee varastoituna olosuhteiltaan säädellyissä ja turvallisuudeltaan suojatuissa tiloissa. Pääsy säilytystiloihin on tutkijalle tai opettajalle mahdotonta ilman museohenkilökunnan mukanaoloa. Tämä puolestaan aiheuttaa kohtuutonta resursointia. Varastoituja teoksia ei myöskään saada tuottavaan käyttöön, koska niitä ei tunneta. Siksi museoiden kokoelmien saavutettavuus digitaalisessa muodossa on kokoelmien käyttöön saamiselle ensiarvoisen tärkeää. Tasapuolisuus tekijöiden ja käyttäjien välillä ei nykyisessä lainsäädännössä toteudu.
TEKIJÄNOIKEUSTOIMIKUNTA 2008-2009 14(16) Suomen lainsäädännössä sivistyksellinen ja opetuksellinen toiminta on jätetty sopimuslisensioinnin varaan. Suomen museoliiton näkemys on, että sopimuslisenssisäännös ei riitä takaamaan museoiden toimintaedellytyksiä. Perustehtävät tulisi turvata lainsäädännöllä eikä käytännöllä, joka on altis sopijaosapuolten tahtotilalle ja muille epävarmuustekijöille. Jotta museoihin talletettua kansallista kulttuuriperintöä voitaisiin hyödyntää "osaamistaloudessa", tulisi museoilla olla lakiin perustuva oikeus tallentaa kokoelmansa digitaalisessa muodossa saavutettavaksi ja käytettäväksi opetusja tutkimustarkoituksiin sekä oikeus välittää digitoituja aineistojaan museoiden kesken. Kokoelmiin sisältyvien teosten käyttö kaupallisiin tarkoituksiin olisi luvanvaraista ja korvausvelvoitteista. Viitaten yleisten kysymysten joukossa olevaan kysymykseen joidenkin rajoitussäännösten pakottavuudesta voitaisiin Helsingin yliopiston mukaan säätää pakottaviksi juuri opetus ja tutkimus, sekä näitä palvelevat arkistot sen vuoksi, käytännössä yliopisto joutuu sopimuslisenssistä neuvotelleessaan maksamaan osittain myös oman aineiston käyttämisestä mikä koetaan epäoikeudenmukaiseksi. Tutkimuksissa ei yliopiston mukaan voida selvittää, miltä osin opetusta ja tutkimusta varten käytetään vapaata tai jo lisensioitua (creative commons) tms. aineistoja. Ficom ry kannattaa opetusta ja tutkimusta koskevan rajoitussäännöksen täsmentämistä koskemaan myös nykyaikaisia etäopetustilanteita sekä yksityiseen opetukseen kotona käytettävään materiaaliin. Sähköisen materiaalin käyttöä ja levitystä opetus- ja tutkimustoiminnassa tulee edistää. Oikeudenhaltijoiden kannat: Direktiivin muuttaminen siten, että opetusta ja tutkimusta koskevia rajoituksia laajennettaisiin, olisi erittäin haitallista opetusalan uusille digitaalisille oppimateriaalipalveluille. Osapuolet ovat toteuttaneet useita tutkimuksia tekijänoikeudella suojattujen digitaalisten aineistojen käyttötarpeista oppilaitoksissa. Näiden selvitysten pohjalta opetusministeriö ja Kopiosto neuvottelevat parhaillaan uusista digitaalista luvista oppilaitoksille. Digitaaliset luvat kattaisivat mm. teosten skannaamisen digitaaliseen muotoon ja näiden digitaalisten kappaleiden välittämisen opetuskäyttöön oppilaitoksen sisäisessä tietoverkossa. Selvityksen ja erillisen tutkimushakkeen kohteena on TV-ohjelmien nauhoituksen ja käytön siirtyminen oppilaitoksen sisäverkkoihin. Kollektiiviset lupajärjestelytkin ovat kuitenkin toissijainen tie - ensivaiheessa on nyt annettava teosten ja julkaisujen primaarimarkkinoiden kehittyä. Kustantajat ovat tuoneet esiin, että sopimuslisenssin toteuttamiseen johtavia käytännön toimia (valtuuksien hankkiminen oikeudenhaltijoilta, lupien sisällön suunnittelu, hinnoittelukysymykset jne.) valmistellaan parhaillaan kustantajien ja tekijöiden yhteisen tekijänoikeusjärjestön Kopioston piirissä. Erityisen vahingollista olisi lähteä yhteisötasolla säätämään mielivaltaisia rajoja sille, kuinka suuria osia teoksista saisi kaavailtujen uusien rajoitussäännösten nojalla kopioida ja käyttää. Olisi aivan epätarkoituksenmukaista, että komissio ohjailisi tämän tason yksityiskohtia kansallisessa tekijänoikeuslainsäädännössä. Journalistiliitto on ollut Kopioston jäsenjärjestönä suunnittelemassa digitaalisen käytön käyttölupia oppilaitoksiin. Liitto on tyytyväinen nykyiseen sopimuslisenssijärjestelmään. Muut Työ- ja elinkeinoministeriön kantana on, että opetusta ja tutkimusta koskevan rajoitussäännöksen tarvetta olisi syytä selvittää kansallisesti, ja tuloksista riippuen suosittaa asiaa myös komissiolle. Käyttäjien luoma sisältö (user-created content)
TEKIJÄNOIKEUSTOIMIKUNTA 2008-2009 15(16) Web 2.0 sovelluksiin perustuvien sosiaalisten yhteisöjen, blogien (avoin verkkopäiväkirja), "podcastien" (tilauspohjainen äänitiedostojen julkaisu verkossa), wikien (verkkotietosanakirja) ja videoiden jakamisen myötä on syntynyt palveluita, jotka perustuvat siihen, että käyttäjät voivat itse helposti luoda ja jakaa tekstiä, kuvaa ja videota verkossa ja siten aktiivisesti osallistua sisältöjen luomiseen ja tiedon jakamiseen Internetissä. OECD:n raportissa vuodelta 2007 käyttäjälähtöinen sisältö määriteltiin "Internetissä yleisön saataviin saatettavaksi sisällöksi, jonka tekeminen edellyttää tiettyä luovuutta ja joka luodaan ammatillisen toiminnan ja rutiinin ulkopuolella". Direktiivi ei sisällä rajoitusta, joka sallisi suojattujen teosten käyttämisen uusien teosten luomiseen tai niiden muuntelemiseen verkossa. Edellytys lupien hankinnasta ennen aineiston saattamista tietoverkkoon saattaa vihreän kirjan mukaan estää uusien potentiaalisesti arvokkaiden aineistojen levittämisen. Direktiivin nykyinen sanamuoto sallii toisaalta rajoituksen säätämisen lainausten tekemiseksi muun muassa arvostelua tai selostusta varten sekä teosten käyttämiseksi karikatyyrissä, parodiassa tai pastississa. Näiden säännösten tarkoituksena on ollut mahdollistaa aiempien teosten käyttäminen osana omaa luovaa työtä tai mahdollistaa aiemman teoksen muunteleminen. Vihreässä kirjassa kysytään: (24) Olisiko annettava tarkempia sääntöjä siitä, minkälaisia toimia käyttäjät voivat tai eivät voi toteuttaa käyttäessään tekijänoikeudella suojattuja teoksia? (25) Olisiko direktiiviin sisällytettävä käyttäjän itsensä luomaa sisältöä koskeva poikkeus? Käyttäjien kannat (internet yhteyksien tarjoajat, tekniset välittäjät): Direktiivin täsmentäminen käyttäjien luoman aineiston osalta ei ole tarpeen vaan nykyinen järjestelmä tarjoaa siihen riittävät mahdollisuudet. Mahdollisia poikkeussäännöksiä tekijänoikeuslainsäädäntöön harkittaessa tulee kuitenkin edellytyksenä olla, että kyseisessä web 2.0 ympäristössä luodut sisällöt eivät loukkaa alkuperäisten teosten oikeudenhaltijoiden taloudellisia oikeuksia olennaisesti eikä näitä aineistoja käytetä kaupallisiin tarkoituksiin. Komission asiakirjassa sekoitetaan sujuvasti kaksi erillistä käsitettä: 1) käyttäjien luoma sisältö (User Created Content, UCC), josta esim. Facebook-yhteisön sisällöt ja 2) käyttäjien muokkaama aineisto (User Generated Content, UGC), jollaisia löytyy esimerkiksi IRC-Gallerian palvelusta. Nämä käsitteet tulisi terminologisesti erottaa toisistaan sekä samalla miettiä tulisiko ja jos niin miten näille sisällöille antaa tekijänoikeudellisesti erilainen merkitys. Uudenlaisten vuorovaikutteisten sähköisten palveluiden (web 2.0) käytön kehittyminen edellyttää kuitenkin, että käyttäjät voivat luottaa siihen, että tällaisessa ympäristössä tavanomaiset eikaupalliset toimenpiteet eivät aiheuta heille oikeudellisia seuraamuksia. Koska eurooppalaiset käytänteet eroavat yhdysvaltalaisesta käytännöstä, EU-tasolla voitaisiin selvittää yhdysvaltalaisen fair use -doktriinin ja eurooppalaisten käytänteiden eroja ja niiden merkitystä käyttäjien asemaan. Jatkossa voitaisiin myös selvittää tekijänoikeuksien alaisen aineiston hyödyntämismahdollisuuksia web 2.0 -ympäristössä. Amerikkalaiset kuluttajat ovat eurooppalaisia paremmassa asemassa. Tulisi myös selvittää, miten voitaisiin luoda nykyistä tehokkaampia tapoja tekijänoikeuksien kaupalliselle lisensioimiselle sähköisessä ympäristössä. Oikeudenhaltijoiden kannat (tekijät, kustantajat jne.)