Professori Seppo Penttilä Sijoittajan kansainvälinen verotus



Samankaltaiset tiedostot
Suomalainen Ranskassa Ratkaisuja ja Välineitä Verosuunnitteluun

ULKOMAISTEN OSINKOJEN KÄSITTELY VEROTUKSESSA

Pohjoismainen verosopimus

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 221/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi tuloverolain, annetun lain sekä eräiden muiden verolakien.

Sijoittajan verotuksen perusteet

Kansainvälisen verotuksen säännöksistä

Ulkomaille muuttavan eläkkeensaajan verotus Carola Bäckström veroasiantuntija Verohallinto

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Kansainvälinen verotus -Henkilöverotus. Itä-Suomen yliopisto Mariia Suominen

Osakesäästötilin verosäännökset

Välitön tuloverotus. valtiolle (tuloveroasteikon mukaan + sv-maksu) kunnalle (veroäyrin perusteella) seurakunnille (kirkollisverot)

Sijoittajan verotuksen perusteet

Mobiili sosiaaliturva Pikakurssi liikkuvien työntekijöiden verotuksesta

Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: osakeyhtiö

Välitön tuloverotus. valtiolle (tuloveroasteikon mukaan + sv-maksu) kunnalle (veroäyrin perusteella) seurakunnille (kirkollisverot)

Verotuksen perusteet Pääomatuloverotuksen perusteet, sijoittamisen verotus. Apulaisprofessori Tomi Viitala

Vuokratyöntekijän palkka verotetaan Suomessa myös, jos työntekijä tulee maasta, jonka kanssa Suomella ei ole verosopimusta.

CS34A0050 YRITYKSEN PERUSTAMINEN

Ulkomaille muuttavan eläkkeensaajan

Kansainvälinen henkilöverotus - Ulkomaan työskentelyn verotus. Lainsäädäntöneuvos, dosentti, OTT, VT Marianne Malmgrén

Pörssisäätiön Sijoituskoulu Tampereen Sijoitusmessuilla Sari Lounasmeri

Apurahojen verotus. Fulbright Center

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Vero-oikeuden apulaisprofessori Tomi Viitala Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu

Marjanpoimijoiden verotus. Marjanpoimintakauden 2015 pelisäännöt ja viranomaisyhteistyö Mariia Suominen Verohallinto

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Osinkotulojen verotus

Uusien ohjeiden vaikutus ja vinkit veroilmoitusten 2, 5 ja 6A:n täyttämiseen. Veroinfot taloushallinnon ammattilaisille 2015

Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: osakeyhtiö. Nettovarallisuus.

Väliyhteisölain muutos (HE 218/2018 vp) Verojaosto Jari Salokoski ja Jaana Mikkola

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT

Vakuutuskuori vai sijoitusrahasto. Vesa Korpela lakiasiain johtaja

HE-luonnos /M.O.

1994 vp -- IIE 256. elinkeinoyhtymässä tulolähteiden tappiot vähennetään

Muutokset osinkojen kausi- ja vuosi-ilmoittamismenettelyyn vuoden 2014 alusta. Eteran palkkahallintopäivä

Perintö- ja lahjaverotus kvtilanteissa. Lainsäädäntöneuvos, dosentti, OTT, VT Marianne Malmgrén

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

SISÄLLYS. Esipuhe 11. Lyhenteet 13

Yhteisöjen laki- ja veroilmoitusmuutoksia Verohallinnon ja ohjelmistotalojen yhteistyöpäivä Lauri Tuomarla, Verohallinto

Verotuksen perusteet Pääomatuloverotuksen perusteet, sijoittamisen verotus. Apulaisprofessori Tomi Viitala

Esityksessä ehdotetaan, että yhtiöveron hyvityksestä annettuun lakiin tehdään muutokset, jotka johtuvat siitä, että yhteisöjen tuloveroprosentti

Valtiovarainministeriölle

LAUSUNTO HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA LAIKSI RAJOITETUSTI VEROVELVOLLISEN TULON VEROTTAMISESTA ANNETUN LAIN MUUTTAMI- SESTA

IGNIS Global Funds SICAV. Tärkeää tietoa suomalaisille sijoittajille

HE 36/2018 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 197/2009 vp. selvitettäessä hyvityksen enimmäismäärää.

Ajankohtaista verotuksesta. Terhi Järvikare

Vuosi-ilmoitukset Ohjelmistotalopäivä Tarja Kivilaakso Verohallinto

Veroparatiisi: hyödyt, haitat ja väärinymmärrykset. Johtava veroasiantuntija Tero Honkavaara

Ulkomaantyön verotus Kuuden kuukauden sääntö. Marja Nummela veroasiantuntija Verohallinto

Ajankohtaiskatsaus maa- ja metsätalouden verotukseen. Syksy 2011 Johtaja Timo Sipilä

Ulkomailta Suomeen tulevan työntekijän verotus. Robert Kääriäinen Verosihteeri Verohallinto

Ulkomaantyön verotus. Kelan kesätilaisuus

Ajankohtaiskatsaus maa- ja metsätalouden verotukseen. Talvi 2012 Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

LASKELMIA OSINKOVEROTUKSESTA

PIENSIJOITTAJAN PERUSKURSSI HENRI HUOVINEN

Pikaopas palkkaa vai osinkoa

VEROTUS - KOKOOMA. APV-sijoitustutkinnot materiaali. Atso Andersén 2017 Tekijänoikeudet Atso Andersén

VALTIOVARAINVALIOKUNNAN MIETINTÖ 16/2008 vp. Hallituksen esitys laiksi rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain muuttamisesta

Työpanososinkoa koskevat säännökset ovat TVL 33 b :n 3 mom., EVL 8 :n 1 mom. 4 b) kohta ja EPL 13 a.

MIKÄ VEROTUKSESSA MUUTTUU VUONNA 2014?

LAKIALOITE laiksi tuloverolain muuttamisesta

Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: elinkeinonharjoittaja, yhtymä

Ensiasunnon ostajan vero-ohjeet

Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: elinkeinonharjoittaja, yhtymä

Osakkeiden normaal i t uoton verovapaus - Norj an osakeverotuksen mal l i. Seppo Kar i j a Out i Kr öger VATT

Hallituksen esitys eduskunnalle elinkeinotulon ja yhteisöjen varojenjaon verotusta koskevien säännösten muuttamisesta

Elinkeinotulon verotus - Rajoitetusti verovelvollinen - Lähdevero - EU-oikeus - SICAV-yhtiö - Osinko

Laki. tuloverolain muuttamisesta

VEROTUS. Verottajat Verot Veronmaksajat Tilastoja Oikeudenmukaisuus Tulot veronmaksukyky Verotulojen kuluttajat Verojen vaikutus työllisyyteen

HE 59/2015 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 a :n muuttamisesta

Veroilmoituksella ilmoitettavien tietojen

BRONEX SOFTWARE OY , 9:40:01, Sivu 1 Laatija: Esittely. Lähtö. Ehdotus A TULOT OSAKKAALLE KÄTEEN (1000 )

Suomen verojärjestelmä: muutos ja pysyvyys. Jaakko Kiander Palkansaajien tutkimuslaitos

Heikki Niskakangas JOHDATUS SUOMEN VEROJÄRJESTELMÄÄN

Ajankohtaista ennakkoperinnässä vuodelle Eteran palkkahallintopäivä

Verotuksen ajankohtaista vuodelle 2014

1992 vp- HE 206 ESITYKSEN P ÅÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Lähdevero - Rajoitetusti verovelvollinen osingonsaaja - Osinko muusta kuin julkisesti noteeratusta yhtiöstä - Syrjintäkielto

1. Pääomatuloverojen rajat kiristyvät edelleen - pääomatulovero 30 % :n saakka, ylimenevältä osalta 34 %

Päätös. Laki. tuloverolain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta

Pidätyksen alaisen palkan määrä (sis. luontoisedut) Perusprosentti Lisäprosentti Palkkakauden tuloraja perusprosentille

HE 75/2008 vp. verottamista ja keskinäistä sopimusmenettelyä. presidentin asetuksella säädettävänä ajankoh-

HE 158/1999 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Pääomatulojen ja yhteisöjen. 1. Nykytila ja ehdotetut muutokset C

Verotuksen perusteet Tuloverotuksen perusteet; ansiotuloverotus. Apulaisprofessori Tomi Viitala

KANSAINVÄLISEN VEROTUKSEN KÄSIKIRJA 2013 VEROVUODET 2011 JA 2012

MAATILAOSAKEYHTIÖ VEROTUS. Petri Ollinkoski

Verotuksen perusteet Tuloverotuksen perusteet; ansiotuloverotus. Apulaisprofessori Tomi Viitala

VEROTUS - KOKOOMA. APV-sijoitustutkinnot materiaali. Atso Andersén 2017 Tekijänoikeudet Atso Andersén

VEROASTE , KANSAINVÄLINEN VERTAILU

Lausunto Hirvensalon koulun ja Kaupunkiteatterin omistusjärjestelyn verokohtelusta

Osakeyhtiön voitonjaon verosuunnittelu - nettovarallisuus - osinkoverotuksen muutos OTL,VT Ilkka Ojala Konsultointi Ojala Oy

Ulkomaan työskentelyn verotus

1984 vp. - HE n:o 132

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 179/2006 vp

Verohallinto LUKIJALLE 1

HE 59/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 a :n muuttamisesta

Ruotsissa työskentelevien ja ulkomailla asuvien tuloverotus. Tietoja ruotsiksi, suomeksi, englanniksi, saksaksi, espanjaksi, puolaksi ja venäjäksi

Metsävähennys ja sen tulouttaminen. Metsätilakoon ja rakenteen parantaminen - hankkeen seminaari Säätytalolla Kari Pilhjerta

Porotalousyrittämisen erilaiset oppimisympäristöt - hanke

Transkriptio:

Johtamiskorkeakoulu Professori Seppo Penttilä Sijoittajan kansainvälinen verotus Sijoitusmessut Tampere 25.3.2014

Kenen saamat tulot verotetaan Suomessa? Suomessa verotetaan Verovelvolliset Yleisesti verovelvollinen Suomessa asuva Rajoitetusti verovelvollinen Ei asu Suomessa Suomesta saadut tulot Muualta saadut tulot Suomesta saadut tulot Muualta saadut tulot Seppo Penttilä Slide 2

Pääomatulot ulkomailta Suomessa asuvan (yleisesti verovelvollisen) ulkomailta saamat tulot ovat pääsääntöisesti samalla tavalla veronalaisia tuloja kuin Suomesta saadut tulot Voi syntyä kaksinkertaista verotusta: 1) Tulon lähdevaltio verottaa ja 2) Suomi verottaa Kaksinkertaiselta verotukselta yleensä kuitenkin vältytään, sillä ulkomainen verotus voidaan ottaa huomioon Suomen verotuksessa Tuloon sovelletaan hyvitysmenetelmää tulo verotetaan Suomessa normaalisti lähdevaltion vero hyvitetään (vähennetään) Suomen verosta esim. ulkomailta saadut osingot Tuloon sovelletaan vapautusmenetelmää tulo on veronalaista mutta siitä ei peritä Suomessa veroa vaikuttaa Suomesta saadun tulon verokantaan esim. vuokratulo tai luovutusvoitto Ranskasta tai Espanjasta Seppo Penttilä 3

Sijoittajan ulkomailta saamat tulot Osingot Korot Sijoitusrahaston jakama tuotto-osuus (voittoosuus) Vuokratulot Luovutusvoitot Säästöhenkivakuutuksesta saatu vakuutussuoritus Kapitalisaatiosopimuksesta saatu suoritus Ulkomainen sijoitustoimintaa harjoittava yhtiö Seppo Penttilä 4

Ulkomainen osinkotulo (2014 ) Ulkomaiset osingot verotetaan kuten kotimaiset osingot, jos: osingon jakaa emo-tytäryhtiödirektiivin mukainen yhteisö TVL 33c.1 ( EU-valtioista olevat osinkoa jakavat yhtiöt) osingon jakaa muu yhteisö, joka maksaa tulostaan vähintään 10 %:n suuruista veroa TVL 33c.2 ja jos yhteisön kotipaikka on ETA-valtiossa (myös verosopimuksen mukaan) ( ETA-valtioista olevat yhtiöt) tai jos yhteisön asuinvaltion ja Suomen välillä on voimassa verosopimus ( verosopimusvaltioista olevat yhtiöt) Muut osingot Kokonaan ansiotuloa Seppo Penttilä 5

Osinkotulo Vuodesta 2014 alkaen Ulkomaisen noteeratun yhtiön jakaman osingon verotus vuodesta 2014 alkaen Emo-tytär-yhtiödirektiivin mukainen yhtiö Yhtiö, joka maksaa tulostaan veroa vähintään 10 % Kotipaikka ETA-valtiossa ja asuu ETAalueella myös verosopimuksen mukaan Verosopimusta sovelletaan yhtiön jakamaan osinkoon Muu yhtiö (ei-verosopimusvaltiossa asuva yhtiö) 85 % pääomatuloa 15 % verovapaata 85 % pääomatuloa 15 % verovapaata kokonaan ansiotuloa Ulkomaisen noteeraamattoman yhtiön jakama osinko Edellä oleva yhtiöiden jaottelu + osakkeen matemaattisen arvon tai käyvän arvon pohjalta tapahtuva laskenta Seppo Penttilä 6

Osinkotulo Ruotsista Ruotsalainen pörssiyhtiö jakaa osinkoa suomalaiselle luonnolliselle henkilölle 10.000 verotus Ruotsissa: lähdevero 1.500 verotus Suomessa: verovapaata 1.500 (15%) pääomatuloa 8.500 (85 %) vero 2.550 hyvitys 1.500 = 1.050 verot yhteensä 1.500 + 1.050 = 2.550 Jos esim. korkovähennyksestä johtuen ei mene pääomatulolajin veroa Ruotsin vero jää ko. verovuonna hyvittämättä Seppo Penttilä 7

Muita tuloja Sijoitusrahaston vuotuinen tuotto verotusoikeus yleensä vain asuinvaltiolla Ulkomaiset korkotulot Normaalisti Suomessa verotettavaa pääomatuloa Onko peritty lähdevero Ilmoittamisvelvollisuus Vuokratulot Jos kiinteistöstä saatua, niin verotetaan myös kiinteistön sijaintivaltiossa Asunto-osakkeet rinnastetaan usein kiinteistöön Kaksinkertaisen verotuksen poistaminen Suomessa: hyvitysmenetelmä (yleensä) tai vapautusmenetelmä (Espanja) Vuokratulo ja Espanjan kanssa tehty verosopimus Suomessa yleisesti verovelvollinen saa asunnon vuokrauksesta tuloa Espanjasta Espanjassa yleisesti verovelvollinen saa asunto-osakehuoneiston vuokrauksesta tuloa Suomesta Seppo Penttilä 8

Luovutusvoitto Suomi verottaa maailmanlaajuista tuloista luovutetun omaisuuden maantieteellisellä sijainnilla ei merkitystä voitto lasketaan normaalisti koskee myös verovapauksia (esim. oma asunto) hankinta- ja luovutushinnat euroiksi hankinta- ja luovutuspäivän kurssiin Lähdevaltion verotusoikeus kiinteään aina verotusoikeus irtaimeen ei yleensä poikkeuksia mm. asunto- ja kiinteistöosakkeet Seppo Penttilä 9

Kiitos Seppo Penttilä Professori Johtamiskorkeakoulu 33014 Tampereen yliopisto seppo.penttila@uta.fi Seppo Penttilä 10