Googlen työkalujen hyödyntäminen taidekasvatuksessa ja -opetuksessa Tiivistelmä Googlen lukuisista eri työkaluista on paljon hyötyä taidekasvatuksessa. Googlen työkaluja hyödyntämällä taiteen opetuksesta sekä perus- että toisella asteella voi tulla havainnollisempaa, kiinnostavampaa, interaktiivisempaa, mobiilimpaa ja yksinkertaisempaa. Opiskelija tarvitsee vain yhden tunnuksen ja salasanan, minkä jälkeen kaikki Googlen työkalut ovat käytettävissä yhdellä kirjautumisella ja parilla klikkauksella. Tässä kuvauksessa annan konkreettisia esimerkkejä siitä, mitä kaikkea taiteeseen liittyvää Googlen työkaluilla voi tehdä. Menetelmän kuvaus Google Drive Google Drive on pilvipalvelu, joka tarjoaa ilmaista verkkotallennustilaa ja toimisto-ohjelmia. Opiskelijat voivat ladata esimerkiksi ottamansa valokuvat ja videot tai skannaamansa piirrokset Google Driveen, jolloin kuva- ja videotiedostot ovat käytettävissä millä tahansa koneella, jossa on internetyhteys. Opettajakin voi ladata Driveen kaikki sähköiset opetusmateriaalit ja tehtävät ja jakaa opiskelijoille katseluoikeudet niihin. Opiskelijat voivat tehdä Driveen sähköisen portfolion vaikkapa tietylle taidekurssille. Opiskelija voi luoda ensin Google Drive -kansion, jonka katseluoikeudet hän jakaa opettajalle (ja mahdollisesti toisille opiskelijoillekin esim. ryhmätyötä tai vertaisarviointia varten). Tämän jälkeen kaikki kansioon ladattu materiaali näkyy opettajalle. Kansioon voi luoda uuden asiakirjan, johon voi lisätä kuvia ja/tai kirjoittaa esimerkiksi kuva- tai saatetekstejä portfolion materiaaleista tai kirjoittaa tarinan tai runon. Kansioon voi luoda myös esityksen (Googlen esitystyökalu vastaa esim. Microsoft Officen PowerPointia). Esitys-työkalulla voi tehdä mm. valokuvista sarjakuvan. Googlen piirros-työkalulla opiskelijan on mahdollista piirtää tietokoneella hiiren avulla tai mobiililaitteessa sormella. Lisäksi Google Driveen voi ladata kolmannen osapuolen sovelluksia, mm. kuvanmuokkaustyökaluja. Myös ryhmien (etä)yhteistyö onnistuu Drivessa. Kun koko ryhmällä on muokkausoikeudet dokumenttiin, esitykseen tai piirrokseen, niitä voidaan muokata etänä ja jopa yhtäaikaa siten, että jokainen ryhmän jäsen piirtää tai kirjoittaa oman osansa. Google+, Google-kartat ja Chrome-selain Google+ on sosiaalisen median ympäristö, mutta myös paljon muuta. Parasta Plussassa taidekasvatukseen liittyen on laadukas kuvanmuokkaustyökalu. Koulun tai opiskelijan koneilla ei siis tarvitse olla asennettuna mitään kuvanmuokkausohjelmaa, vaan muokkaaminen hoituu
internetyhteyden ja Google Chrome -selaimen avulla. Kun opiskelijat ovat lisänneet kuvia Google Driveen, he voivat siirtyä Google+-kuviin, luoda uuden albumin ja lisätä sinne kuvia suoraan Google Drivesta. Kun kuvat on lisätty, opiskelijat voivat muokata niiden rajausta, valotusta, värejä, tyyliä jne. muokkaustyökalulla. Kun muokkaukset ovat valmiina, opiskelijat voivat jakaa albumin opettajalle, ryhmälle tai halutessaan ihan julkisestikin. Opettaja ja opiskelijat voivat kommentoida albumia ja kuvia. Tarvittaessa muokatut kuvat saa myös ladattua tietokoneelle täydellä resoluutiolla esimerkiksi valokuvatulostusta varten. Google+:n kokeilemisen arvoisia ominaisuuksia ovat myös Yhteisöt, Tapahtumat ja Paikalliset. Yhteisöitä selaamalla opiskelijat voivat liittyä taiteeseen liittyviin yhteisöihin, joissa voi esimerkiksi keskustella ja etsiä tietoa. Lisäksi opiskelijat ja opettaja voivat perustaa omia taideyhteisöjä. Opiskelijat voivat etsiä taidetapahtumia tai luoda itse sellaisia. Painamalla "osallistun" tapahtuma tulee näkyviin suoraan opiskelijan Google-kalenteriin. Opiskelijat voivat etsiä taiteeseen liittyviä paikkoja, kuten esimerkiksi teattereita ja esiintymisareenoita. Googlekarttojen avulla on mahdollista käydä virtuaalisella vierailulla esiintymisareenojen pihoilla tai jonkin tien varressa olevan taideteoksen luona - myös ulkomailla. Chrome on Goolgen oma ilmainen internetselain, johon voi Chrome Web Storen avulla liittää käteviä ominaisuuksia. Kun opiskelija kirjautuu mille tahansa koneelle asennettuun Chromeselaimeen Google-tunnuksillaan, hän saa käyttöönsä kaikki omat kirjanmerkkinsä ja selaimeen tallentamansa laajennukset. Chrome Web Storesta haettujen ilmaisten laajennusten avulla voi mm. seurata urheilutuloksia, pelata pelejä tai muuttaa selaimen ulkoasua. Valmiita ulkoasuteemoja ovat tehneet muun muassa kuuluisat taiteilijat, joista opiskelijat voivat ottaa selvää. Teknisesti taitavat opiskelijat voivat myös luoda itse uusia teemoja vaikkapa omien taideteostensa pohjalta. Blogger, Play ja YouTube Blogger on Googlen blogityökalu. Sähköisen taideportfolion voi luoda helposti myös Bloggeriin perustamalla portfolioblogin, antamalla tarvittavat luku- ja kommentointioikeudet ja postaamalla blogipostauksina esimerkiksi kuvia, tekstiä ja videoita. Blogin ulkoasua on helppo muuttaa taiteellisemman näköiseksi erilaisilla taustoilla ja fonteilla. Google Play on Android-laitteiden sovelluskauppa, josta opiskelijoiden on mahdollista ladata mobiililaitteisiinsa kätevien sovellusten lisäksi mm. pelejä, joiden grafiikkaa, juonta ym. voidaan arvioida taidekursseilla. YouTube on Googlen videopalvelu, jonka avulla opiskelijat voivat etsiä ja katsella erilaisia videoita: elokuvien trailereita, musiikkivideoita jne. Opiskelijat voivat myös ladata itse tekemiään videoita tai musiikkikappaleita YouTubeen. Ladattujen videoiden ei välttämättä tarvitse olla julkisia, vaan ne voidaan myös jakaa siten, että vain linkin saaneet näkevät videon. Katso myös aiheeseen liittyvä hyvä käytäntö yleisemmällä tasolla https://hyvatkaytannot.oph.fi/kaytanto/1605/
MENETELMÄN SOVELTAMINEN Käyttötarkoitus Kuvataiteen opetus peruskoulussa ja lukiossa, taiteen ja kulttuurin opetus ammatillisessa koulutuksessa, taidekasvatus kaikilla kouluasteilla. Soveltamiseen tarvittavat resurssit Tietokoneet tai mobiililaitteet, internetyhteys, Google Chrome -internetselain. Menetelmän soveltamisessa on otettava huomioon Vaatii henkilökohtaisen Google-tilin luomisen tai ilmaisen Google Apps for Educationin oppilaitokselle. Kokemuksia menetelmästä Käytännön testissä Googlen työkalut olivat ammattikoulun eri alojen ryhmien taiteen ja kulttuurin kursseilla. Diginatiiveilta tuli kiitosta siitä, että tietokonetta ja mobiililaitteita sai käyttää jatkuvasti ja monipuolisesti. Useita salasanoja ei tarvinnut muistaa, kun kaikki työkalut olivat käytössä yhdellä kirjautumisella. Muistitikkuja ja papereitakaan ei tarvinnut muistaa pitää mukana, sillä materiaalit olivat sähköisesti pilvessä. Erityisesti tekniikan alan opiskelijat olivat taitavia kuvanmuokkaajia ja pitivät Google+:n muokkaustyökalusta ja sen helppokäyttöisyydestä sekä nopeasta Chrome-selaimesta, jota he olivat jo käyttäneet paljon vapaa-ajallaankin. Pelaaminen ja peligrafiikan arvioiminen taiteen näkökulmasta koettiin mielekkääksi. LISÄTIEDOT Menetelmän toteuttaja Sastamalan koulutuskuntayhtymä Yhteyshenkilö Riikka Heimala-Lindqvist Sastamalan koulutuskuntayhtymä riikka.heimala-lindqvist@sasky.fi LUOKITTELUT
Kohderyhmät Perusopetus Lukiokoulutus Taiteen perusopetus Ammattikoulutus Teemat aktivoivat opetusmenetelmät ammatillinen perustutkinto ammattitutkinto digitaalinen oppimateriaali etäopetus koulun työkalut koulurakennuksen ulkopuolella tapahtuva oppiminen laadukas opetus laitteet ja ohjelmistot opetuskäytössä mobiilioppiminen opetusteknologia oppimisympäristöjen monipuolistaminen oppimisympäristöt sosiaalinen media sosiaalisen median pedagoginen hyödyntäminen taidepedagogiikka tieto- ja viestintätekniikan pedagoginen käyttö tieto- ja viestintätekniikka verkko-opetus verkkopedagogiikka ammatillinen koulutus perusopetus ammatillinen peruskoulutus taiteen perusopetus kulttuuriala kuvataide Asiasanat Google ammatillinen koulutus opetusteknologia mobiililaitteet sosiaalinen media lukio lukiolaiset verkko-oppiminen oppimisympäristö taideaineet verkko-opiskelu etäopetus verkkoaineisto perusopetus verkko-opetus peruskoulu
digitaalinen oppimateriaali verkko-oppimateriaali Google-dokumentit etäopiskelu kuvataide kuvaamataito taiteellinen työ taiteen perusopetus taideala taideharrastukset taidekasvatus ammattikoulut peruskoulun yläaste digitaalinen taide kulttuuriala taidepedagogiikka Julkaisupäivä 03.01.2014 Tunniste 1677 Opetushallitus 2017