Ajankohtaisia kuulumisia, talousasioita ja hankkeen loppuajan toimintaa KASPERI II hankejohdolta Ohjausryhmän kokous 29.4.2013
Ajankohtaisia kuulumisia Projektisuunnittelija Ulriika Kannas-Honkaniemi on siirtynyt huhtikuussa uusiin tehtäviin. Suunnittelija Anni Kuhalainen Pikassoksesta on aloittanut työt 80 % työajallaan projektijohtajan työparina. Yhteisen osion toteutukseen tiimiin mukaan lisäksi: Projektiassistentti Elina Nikkola ajalla 5-10/13 n. 5 kk työpanos palkkatuettuna, sihteerin tehtäviä ja graafisen suunnittelun eritysosaamista Suunnittelija Minna-Kaisa Järvinen Pikassoksesta enintään 2 kk työpanos KASPERI II loppuarvioinnin toteutukseen
Ajankohtaisia kuulumisia Hankehenkilöstö sekä Väli-Suomen alueen kuntatoimijoita osallistui LastenKaste-seminaariin Kehittämistyöstä pysyväksi toiminnaksi Helsingissä 12.-13.2.2013 Seminaarin yhteydessä julkaistiin THL:n raportti 3/ 2013 Lasten, nuorten ja lapsiperheiden uudistaminen. Lasten Kaste kehittämistyöstä pysyväksi toiminnaksi -> julkaisu tilattu ohjausryhmän jäsenille, jaetaan kokouksessa Väliarvioinnin yhteenveto valmistui maaliskuussa, löytyy http://kasperihanke.fi/materiaalit/viewdownload/24-kasperi-ii/422-valiarviointimaaliskuu-2013 Hankehenkilöstön työkokous pidettiin 26.3.2013 Tampereella. Työkokouksessa mm. esiteltiin vertaisarviointikokemuksia ja aihioita osallisuuden helmiksi. Osahankkeiden kehittämistoiminta edennyt tavoitteellisesti ohjaustapaamisia toteutettu tarpeen mukaan.
Talousasioita Maksatushakemus jaksolta 1.10.- 31.12.2012 toiminnankuvauksineen lähdössä tänään 29.4.2013 Tampereelta AVIin. Edellisen maksatuksen yhteydessä haettu ja saatu liikaa valtionavustusta, se on vähennetty tässä maksatuksessa. Osahankkeiden sekä yhteisen osion talouden käyttösuunnitelmia valmisteltu ja täsmennetty koko alkuvuoden ajan koordinaattoreiden toimesta, yhteistyössä projektijohtajan kanssa sekä osahankkeiden ohjausryhmien vahvistamina.
Talousasioita: taloustilanne vuoden 2013 alussa KASPERI II Yhteinen VPE KUULAS OSMO EETU ELLA Perhekaste 2266666 316666 340000 340000 340000 250000 340000 340000 Menot 31.12.2012 1168777,48 169697,81 207207,47 169477,24 201112,18 109074,41 157670,95 154537,4 Jäljellä vuodelle 2013 Hankeajan kokonaisbudjetti Oma-omarahoitusta Käyttösuun nitelmissa arvio tällä hetkellä +/- 31.10.2013 1097888,65 146968,32 132792,53* 170522,76 138887,82* 140925,59 182329,05 185462,58 * Lisäksi käytössä 25000 euroa alueen omaomarahaa * Lisäksi käytössä Oma-OSMO resurssia +/- 0 +/- 0 + /- 0 +/- 0 + 404 + 1597,55 + 8823
Talousasioita: siirtotarvearviot budjetin sisällä KASPERI II Yhteinen VPE KUULAS OSMO EETU ELLA Perhekaste Jäljellä vuodelle 2013 Henkilöstö menot Palvelujen ostot Aineet, tarvikkeet ja tavarat Vuokrat Investointi menot Muut menot 1097888,65 146968,32 132792,53 170522,76 138887,82 140925,59 182329,05 185462,58 - Karkea arvio siirrett. kokonaissum masta 132500 + Arvio 197485 - Arvio siirretään 8483 - Arvio siirretään enintään 12718 + 30568 ainakin - siirrettävissä tarpeen mukaan vuokriin + siirtotarve, summa auki, tarkentuu alkusyksystä - 30568 30568 henkilöstöm enoihin noin 105000 + noin 105000 noin 13300 + noin 17000 Siirtoja vain ostot kohdan sisällä noin 3700 - siirretään noin 8000 ja vuokriin 3576 + noin 7000 + yhteensä 21985 - siirretään 201 euroa 8282 +1109 10127 arviolta 46500 +? 46500
Talousasioita Taloushallinnon käytänteiden tarkennukset ja muutokset hankkeen loppuajalle (koordinaattori Tiina Karttunen Tampereelta esittelee). Kaikkiin KASPERI II -hankekuntiin lähetetty Tampereelta 24.4.2013 muutettu sopimus kohdan 6 osalta. Ks. kuvio seuraava sivu
KASPERI II HANKKEEN HALLINNOIJA (TAMPERE) Väli-Suomen lasten, nuorten ja perheiden Kehittämishanke 1.11.2011-31.10.2013 OSAHANKE Hallinnoija Kunta -Myy asiantuntijapalvelusta (esim. hanketyöntekijän työpanos) Kunta -Myy asiantuntijapalvelusta (esim. hanketyöntekijän työpanos) Kustannukset 100 % Kustannukset 100 % Maksatus 75 % Kustannukset 100 % Maksatus 75 % Ostopalvelusopimus OSAHANKE Hallinnoija LOUNAIS-SUOMEN ALUEHALLINTOVIRASTO (AVI) Kunta -Myy asiantuntijapalvelusta (esim. hanketyöntekijän työpanos) Ostopalvelusopimus 1. 2. Ostopalvelusopimus Valtionavustus 75 % kulkee pääsääntöisesti paitsi koko hankkeen hallinnoijalta osahankkeen hallinnoijalle myös osahankkeen hallinnoijalta hankkeeseen osallistuvalle kunnalle, mahdolliset asiantuntijapalvelun ostot ovat poikkeustapauksia Yhdistetty maksatus 75 % Kustannukset 100 % Maksatus 75 % OSAHANKE Hallinnoija 3. Omarahoitusosuudet (25 % yhteensä osahankkeen tot. kuluista) osahankkeiden hallinnoijakunnat laskuttavat maakuntansa hankekuntakumppaneilta kuntien väestöosuuksien suhteessa. Kuvio 10.4.2013 Ikäkaste II/ Vuokko Lehtimäki, sama ohjeistus sovelletaan KASPERI II
Hankkeen loppuajan toimintasuunnitelmia KASPERI II hanke on mukana TerveSos messuilla Turussa 15.-16.5.2013 Väli-Suomen Kaste-hankkeiden yhteisellä osastolla. Osallisuuden helmet seminaari 22.5.2013 Hämeenlinnan Raatihuoneella: kutsu ja ohjelma lähetetty hankeverkostolle, ilmoittautuminen käynnissä. http://kasperihanke.fi/materiaalit/finish/24-kasperi-ii/436-kasperi-ii-osallisuuden-helmet-seminaarin-22-5- 2013-kutsu-ja-ohjelma/0 Uutiskirje 1/ 2013 sekä posteri Osallisuuden helmistä julkaistaan seminaarin yhteydessä. Hankehenkilöstö jatkaa seminaarista yhteiseen kevään viimeiseen työkokoukseen Inkalan kartanoon Hattulaan.
Hankkeen loppuajan toimintasuunnitelmia KASPERI II osahankkeiden kuvauksia/ toimintamalleja viedään alkusyksyn aikana Innokylä-portaaliin Loppuarviointitoimia hankekokonaisuudessa: Osahankkeiden ohjausryhmien arviointityöskentelyt ajalla 26.4.-11.6., vetäjänä Minna-Kaisa Järvinen Pikassoksesta Webropol-kysely kaikkiin Väli-Suomen KASPERI-kehittämisessä mukana olleisiin kuntiin, yksi vastaaja/ kunta, elokuu 2013 Osahanketason arviointitoimet etenevät kevään ja kesän aikana, osahankkeiden raportit hankejohdolle 31.8.2013 mennessä Osahankkeiden raportointien ja muun arviointiaineiston pohjalta KASPERI II loppuarviointi ja raportointi valmis hankkeen päättyessä 31.10.2013.
Hankkeen loppuajan toimintasuunnitelmia Syksyn hankehenkilöstön työkokoukset sovittu: 19.8. ja 17.9. Osahankkeiden päätösseminaarit: Etelä-Pohjanmaan ELLA Seinäjoella 2.9.2013 Vahva pohja elämään osahanke Lahdessa 3.9.2013 EETU Hämeenkyrössä 5.9.2013 OSMO Tampereella 9.9.2013 iltapäivä Pohjanmaan Perhekaste 11.9.2013 Vaasassa KUULAS 12.9.2013 Riihimäellä (/Hämeenlinnassa) Väli-Suomen Kastehelmimarkkinat Tampere-talossa 25.9.2013, KASPERI II hanke mukana KASPERI II ohjausryhmän syksyn kokoukset: 26.8.2013 klo 10 sekä 28.10.2013 klo 10 Tampereella (Huom! Aiemmin kesäkuulle 10.6. sovittu ohjausryhmän kokous peruutettiin)