KIRJALLINEN KYSYMYS 59/2013 vp Vaihtoehtohoitoja koskeva lainsäädäntö Eduskunnan puhemiehelle Suomessa on arviolta 5 000 6 000 luontaisterapeuttia. Yleisimpiä hoitomuotoja ovat erilaiset manuaaliset hoidot, kuten kalevalainen jäsenparannus (kansanparannus), vyöhyketerapia sekä kiinalainen lääkintä. Sosiaali- ja terveysministeriön asettama työryhmä selvitti vaihtoehtohoitojen sääntelyn tarvetta selvityksessä, joka julkaistiin vuonna 2009. Työryhmä esitti luontaisterapioihin liittyen potilasturvallisuussäädöksiä, mutta totesi, että vaihtoehtohoitojen aseman selkiyttämistä tulisi jatkaa toisessa vaiheessa. Työryhmän mukaan tulisi määritellä vaihtoehtohoitojen käsite, määritellä ammattimaisesti hoitoja tarjoavien velvollisuudet, markkinointia koskevat rajoitukset sekä vaihtoehtoterapeuttien rekisteröintiin liittyvät säädökset. Luonnonlääketieteen Keskusliitto (LKL) kannatti työryhmässä tätä laajempaa säätelyä. Muissa Pohjoismaissa asiaan on myös puututtu viime vuosina. Sääntelyn myötä olisi mahdollista pohtia myös vaihtoehtohoitojen liittämistä sairausvakuutuskorvauksen piiriin. Vaihtoehtohoidot voivat monilta osin toimia suomalaisten terveyden edistämisessä lääketieteen rinnalla LKL ry:n mukaan. Tätä kautta vaihtoehtohoidoilla on sekä kustannus- että työllisyysvaikutus, joka tulisi ottaa huomioon säädöksiä laadittaessa. Asiakkaiden ja hoitoja tarjoavien etu on, että alan lainsäädäntöä tarkastellaan laajana kokonaisuutena. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Milloin ja miten hallitus aikoo ottaa käsittelyyn vaihtoehtohoitoihin liittyvän lainsäädännön? Helsingissä 13 päivänä helmikuuta 2013 Timo Heinonen /kok Versio 2.0
Ministerin vastaus Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Timo Heinosen /kok näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 59/2013 vp: Milloin ja miten hallitus aikoo ottaa käsittelyyn vaihtoehtohoitoihin liittyvän lainsäädännön? Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa: Hallitusohjelman mukaan vaihtoehtohoitoihin liittyvää lainsäädäntöä jatkovalmistellaan yhdessä työ- ja elinkeinoministeriön kanssa tavoitteena potilasturvallisuuden parantaminen. Vaihtoehtohoito mielletään yleensä ilmiöksi, joka asettuu virallisen terveyden- ja sairaanhoidon valtakulttuurin ulkopuolelle. Vaihtoehtohoidoilla tarkoitetaan yleensä hoitoja ja taudinmääritysmenetelmiä, jotka eivät perustu lääketieteelliseen tietoon, eikä niiden tehoa tai toimivuutta ole osoitettu tutkimuksin. Vaihtoehtohoitojen viranomaisvalvonnan tekee erityisen haasteelliseksi alalla olevien erilaisten hoitomuotojen, menetelmien ja "koulukuntien" suuri määrä ja kirjo. Potilasturvallisuudella tarkoitetaan sitä, että potilas saa tarvitsemansa ja oikean hoidon, josta aiheutuu mahdollisimman vähän haittaa. Laajemmin käsitettynä potilasturvallisuudella tarkoitetaan terveydenhuollossa toimivien ammattihenkilöiden, toimintayksiköiden ja organisaatioiden periaatteita ja toimintakäytäntöjä, joilla varmistetaan potilaiden terveyden- ja sairaanhoidon palvelujen turvallisuus. Potilasturvallisuuden näkökulmasta vaihtoehtohoitojen hyvin yleisluonteisen sääntelyn ja valvonnan vähäisyyden suurin riski liittynee siihen, että vaihtoehtohoitojen käyttö viivästyttää mahdollisen vakavan sairauden toteamista ja siten viivästyttää hoidon aloittamista. Hoito voi aiheuttaa myös sairauden pahenemista tai hoidoilla voi olla haittavaikutuksia. Koska vaihtoehtohoidot eivät kuulu virallisen terveydenhuollon piiriin, nykytilanteessa sen valvonta perustuu erityissääntelyn puuttuessa pääosin kuluttajaturvallisuuslakiin (920/2011). Laissa on säädetty toiminnanharjoittajalle, eli elinkeinonharjoittajalle tai muulle palveluntarjoajalle, velvollisuus varmistua tavaran tai palvelun turvallisuudesta sekä hankkia riittävät tiedot siihen liittyvistä riskeistä. Vaihtoehtohoitoja koskevan lainsäädännön tarpeita on selvitetty sosiaali- ja terveysministeriön työryhmässä (Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 2009:17). Ensimmäisen vaiheen toimenpiteenä työryhmä esittää, että potilasturvallisuuden varmistamiseksi rajoitettaisiin eräiden potilasryhmien hoito vain terveydenhuollon ammattihenkilöille. Lisäksi ehdotuksen mukaan muu kuin terveydenhuollon ammattihenkilö voisi hoitaa tiettyjä vakavia sairauksia ja potilasryhmiä ainoastaan yhteistyössä lääkärin kanssa. Muutokset voitaisiin tehdä terveydenhuollon ammattihenkilölakiin. Jatkovalmistelussa tälle on ollut vaihtoehtona muutosten toteuttaminen potilaslain kautta. Terveydenhuollon valvontatyöryhmä (STM raportteja ja muistioita 2012:8) on esittänyt tarkennuksia ja parannusehdotuksia terveydenhuollon valvontaan, jonka johdosta mm. ammattihenkilölakia ja -asetusta ja potilaslakia on tarkoitus muuttaa. Tässä yhteydessä voitaisiin mahdollisesti toteuttaa myös vaihtoehtohoitoja pohtineen työryhmän ensimmäisen vaiheen toimenpiteet potilasturvallisuuden parantamiseksi. Tällöin tu- 2
Ministerin vastaus KK 59/2013 vp Timo Heinonen /kok lee linjata uudistuksen toisen vaiheen sisältöä, toteuttamisaikataulua ja valmisteluvastuuta. Sosiaali- ja terveysministeriössä lainsäädäntöön liittyvää jatkovalmistelua työ- ja elinkeinoministeriön kanssa ei kuitenkaan ole vielä aikataulutettu, mutta asiassa on tarkoitus edetä tämän hallituskauden kuluessa. Helsingissä 6 päivänä maaliskuuta 2013 Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson 3
Ministerns svar Till riksdagens talman I det syfte som anges i 27 i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 59/2013 rd undertecknat av riksdagsledamot Timo Heinonen /saml: När och på vilket sätt ämnar regeringen ta upp lagstiftningen om alternativa vårdmetoder till behandling? Som svar på detta spörsmål anför jag följande: Enligt regeringsprogrammet fortsätter beredningen av lagstiftningen om alternativa vårdmetoder tillsammans med arbets- och näringsministeriet i syfte att förbättra patientsäkerheten. Alternativa vårdmetoder uppfattas ofta som ett fenomen som ställer sig utanför den offentliga hälso- och sjukvården. Med alternativa vårdmetoder menar man ofta behandlingar och diagnostikmetoder som inte grundar sig på medicinsk kunskap, och deras effekt eller resultat är inte vetenskapligt vederlagda. Myndighetsövervakningen av alternativa vårdmetoder är särskilt utmanande på grund av det stora antalet och breda spektrum av olika behandlingsformer, metoder och "skolor" som finns på området. Med patientsäkerhet avses att patienten får nödvändig och rätt vård som orsakar så små skador som möjligt. I vidare bemärkelse avses med patientsäkerhet de principer och rutiner som personalen, enheterna och organisationerna inom hälso- och sjukvården följer och som garanterar säkra vårdtjänster. Ur patientsäkerhetssynvinkel är den största risken med den vaga regleringen och den ringa övervakningen av de alternativa vårdmetoderna att användningen av alternativa vårdmetoder kan fördröja upptäckten av en potentiellt allvarlig sjukdom och därmed fördröja inledningen av behandling. Metoderna kan också orsaka en försämring av sjukdomen eller ha biverkningar. Eftersom de alternativa vårdmetoderna inte omfattas av den offentliga hälso- och sjukvården, baserar sig övervakningen av dem i detta nu i avsaknad av specialbestämmelser i huvudsak på konsumentsäkerhetslagen (920/2011). I lagen regleras en skyldighet för verksamhetsutövare, dvs näringsidkare eller annan tjänsteleverantör, att försäkra sig om produktens eller tjänstens säkerhet samt att skaffa tillräckliga uppgifter om risker förenade med den. Behovet av lagstiftning om alternativa vårdmetoder har utretts av en arbetsgrupp inom social- och hälsovårdsministeriet (Social- och hälsovårdsministeriets rapporter 2009:17). Arbetsgruppen föreslår att man som en åtgärd i första skedet för att säkra patienternas trygghet ska begränsa vården för vissa patientgrupper att utföras endast av yrkesutbildade personer inom hälsooch sjukvården. Enligt förslaget kan någon annan än en yrkesutbildad person inom hälso- och sjukvården dessutom endast i samarbete med läkare sköta vissa allvarliga sjukdomar och patientgrupper. Det föreslås att ändringarna genomförs genom ändring av lagen om yrkesutbildade personer inom hälso- och sjukvården. Ett alternativ i den fortsatta beredningen är att ändra patientlagen. Övervakningsarbetsgruppen för hälso- och sjukvården (SHM rapporter och promemorior 2012:8) har framfört preciseringar och förbättringsförslag för övervakningen av hälso- och sjukvården, varför man avser ändra bl.a. lagen och förordningen om yrkesutbildade personer inom hälso- och sjukvården och patientlagen. I samband med detta kunde det också vara möjligt 4
Ministerns svar KK 59/2013 vp Timo Heinonen /kok att genomföra de åtgärder i första skedet för att förbättra patientsäkerheten som arbetsgruppen som utrett alternativa vårdmetoder föreslagit. Man bör strukturera innehållet i det andra skedet, tidtabellen för genomförandet och ansvaret för beredningen av reformen. Social- och hälsovårdsministeriet har dock inte någon tidtabell för den fortsatta beredningen av lagstiftningen tillsammans med arbets- och näringsministeriet men avsikten är att man skall framskrida i ärendet under denna regeringsperiod. Helsingfors den 6 mars 2013 Omsorgsminister Maria Guzenina-Richardson 5