SUURISSA SAAPPAISSA OMISTAJAOHJAUS PUNNITTAVA UUDELLEEN MINISTERI PEKKA HAAVISTO HALUAISI VALTION OMISTAJAOHJAUKSEEN JÄMÄKKYYTTÄ JA UUSIA TOIMINTAMALLEJA. VALTIO-OMISTAJAN EI HÄNEN MIELESTÄÄN PIDÄ OLLA HILJAINEN HIIRULAINEN, VAAN TARVITTAESSA PIKEMMINKIN TERÄSMIES. TEKSTI KIRSI POIKOLAINEN_ KUVAT JUHA TÖRMÄLÄ 12_ POLTE _ 1-2014
1-2014 _ POLTE _ 13
SUURISSA SAAPPAISSA Viimeistään seuraavien hallitusneuvottelujen yhteydessä kannattaa käydä keskustelu, mikä on paras tapa omistajaohjauksen järjestämiseen. Eri Euroopan maissakin on erilaisia malleja. 14_ POLTE _ 1-2014
Pekka Haavisto on kiireinen mies, jopa muihin ministereihin verrattuna - onhan hänellä tehtävänään valtion omistajaohjauksen lisäksi myös kehitysministerin tehtävät. Ne ovat hänelle entuudestaan tuttuja, mutta omistajaohjaus ja valtionyhtiöt MIKÄ VEROJALANJÄLKI? ovat viime kuukausina olleet tuoreelle ministerille varsin haastava vastuualue. Omistaja ohjauksesta vastaavalla ministerillä on kaitsettavana kaikkiaan 27 yhtiötä. Keskustelu valtion omistuksen ympärillä on viime aikoina vellonut Talvivaaran ongelmista Stora Enson lapsityövoimaan, Rautaruukin yritysjärjestelyihin ja omistajohjauksen periaatteisiin yleensä. Lisäksi tilanne Ukrainasssa ja Krimillä on kiinnittänyt yleistä huomiota muun ohella energiahuoltoon, missä valtion energiayhtiöillä on tärkeä rooli. Jokainen päivä on uusi tässä tehtävässä, hän naurahtaa. Ei siis ihme, että aikatalut muuttuvat, sovittua haastatteluaikaa siirretään pariinkin otteeseen ja ministerin aika on tiukalla. Itse haastattelutilanteessa ulkomaankauppaja kehitysministerin kansliassa Katajanokalla Haavisto on kuitenkin tapansa mukaan rauhallinen ja hyväntuulinen, vaikka kello tikittää ja seuraavaan tapaamiseen alkaa olla kiire. Hän on miettinyt keskustelun teemoja ja valmistautunut niihin etukäteen. Kysymykseen siitä, miten hän itse priorisoi valtionyhtiöille asetettavat tehtävät, hänellä on vahva näkemys, että yritysvastuu on valtionyhtiöissä hoidettava esimerkillisesti. Tämä mallikelpoisuuden vaatimus ei hänen mielestään suinkaan ole ristiriidassa tuottovaatimusten kanssa. VALTIONYHTIÖISSÄ, MYÖS VAPOSSA, on aloitettu niin sanotusta verojalanjäljestä raportointi, mihin Haavisto haastattelussa viittaa. Verojalanjälki kertoo, mitä veroja ja mihin maihin yritys maksaa. Verojalanjälki ja siitä raportoiminen on osa yritysvastuuta. Yrityksen verojalanjälki koostuu sekä suorista että välillisistä veroista ja siksi sen selvittäminen ei ole ihan yksinkertaista. Yrityksen maksama tulovero on vain osa sen maksamista veroista. Muita veroja ovat esimerkiksi työnantajamaksut, autoverot, varainsiirtoverot ja kiinteistöverot. Yritykset maksavat myös arvonlisäveroja, ennakonpidätyksiä ja lähdeveroja. Verojalanjälki kertoo niiden yhteisvaikutuksen. Valtio-omistajan tavoitteena on, että valtionyhtiöiden maksamat verot päätyisivät mahdollisimman suuressa määrin Suomeen, hyödyttämään suomalaista yhteiskuntaa. Tavoitteena on siis mahdollisimman suuri verojalanjälki. Valtio-omistajan linjausten mukaisesti yhtiöiden hallitusten tehtäviin kuuluu yhtiön verostrategian arviointi paitsi sääntöjen noudattamisen näkökulmasta, myös läpinäkyvyys- ja maineenhallintanäkökulmasta. Olisi varmasti hyvä katsoa koko valtion omistajaohjausta kokonaisuutena. Uusin ulottuvuus valtionyhtiöiden vastuullisuutta tarkasteltaessa on niin sanottu verojalanjälki. Kysymys on siitä, että yhtiöt eivät käytä veroparatiiseja tai muita järjestelyjä, jotka vähentävät Suomeen tulevia verotuloja. Tämä kysymys on nyt nostettu omistajaohjauksessa erityistarkasteluun. Viime vuonna yhtiöiltä pyydettiin ensimmäistä kertaa karttaa niiden globaalista verojalanjäljestä. Tänä vuonna harjoitusta jatketaan. Tutkimme, mikä olisi paras tapa verojäljestä raportoimiseen. Varmaankin pääsemme tänä vuonna asiassa jo vaiheeeseen, jossa voimme laatia yhtiöille asiasta ohjeistuksen, Haavisto kertoo. Valtio, niin kuin muutkin omistajat, pyrkii kasvattamaan omistajaarvoa. Voidaan puhua kokonaistaloudellisesta tuotosta, joka voidaan jakaa taloudelliseen ja yhteiskunnalliseen tuottoon. Taloudellinen tuotto muodostuu osingoista ja myyntituloista. Yhteiskunnallinen tuotto taas tarkoittaa, että valtio-omistaja on aina osa yhteiskuntaa ja sen toimet täytyy peilata yhteiskunnallisen vaikuttavuuden näkökulmasta. Yhteiskunnalliseen tuottoon voidaan laskea verotulot, työllisyys, aluepolitiikka ja ympäristönsuojelu. Mielestäni hyvin hoidettu yritysvastuu kasvattaa aina myös omistajaarvoa, Haavisto linjaa. OMISTAJAOHJAUKSEN NYKYISTÄ mallia, jossa valtion omistuksia hallinnoi erillinen yhtiö, Solidium, on arvosteltu muun muassa juuri Rautaruukin sekä Talvivaaran yhteydessä. Sen on nähty poistavan valtion mahdollisuuksia puuttua omistuksiinsa aktiivisesti ja tekevän omistajaohjauksesta hampaatonta. Haavisto myöntää kritiikin osittain aiheelliseksi. Solidium perustettiin keväällä 2009, ja silloin tavoiteltiin mallia, jossa valtio pörssiyhtiöiden vähemmistöosakkaana ei toisaalta olisi norsuna lasikaupassa, ja toisaalta pörssiyhtiöiden huolet eivät välittömästi siirtyisi valtioneuvoston huolenaiheiksi, hän muistuttaa. Haaviston mukaan tässä ei ole ihan onnistuttu. Joskus norsua olisi kaivattu lasikauppaan. Haavisto kannattaa valtion aktiivista omistajuutta. Valtion ei omistajana tarvitse olla Henri Hiirulainen. Se voisi olla pikemmin vaikka Clark Kent luokan hiljainen nörtti, josta tarvittaessa kuoriutuu Teräsmies. Esimerkiksi silloin, kun suomalaiset kansalliset intressit vaativat puolustamista tai huoltovarmuutemme vaatii erityistä aktiivisuutta, Haavisto sanoo. Teräsmiehen otteita tarvitaan myös silloin, jos valtion intressipiiriin kuuluvat yhtiöt eivät noudata yritysvastuun periaatteita tai ovat kykenemättömiä tekemään taloudellisesti kestäviä päätöksiä. Kriisiyhtiöissä ei valtio voi olla tumput suorina, kun kysymys saattaa olla suurista ympäristöriskeistä, tuhansista työpaikoista ja jonkun alueen taloudellisesta tulevaisuudesta. Näissä tilanteissa aktiivinen omistajuus punnitaan. MITEN VALTIO VOISI toteuttaa nykyistä aktiivisempaa omistajan roolia? Aktiivinen omistaja vaikuttaa yhtiökokousten ja hallitusvalintojen kautta, mutta voi vaikuttaa myös sanomalla tavoitteensa ääneen. Raja menee siinä, että on kuitenkin 1-2014 _ POLTE _ 15
SUURISSA SAAPPAISSA kysymys omistamisesta, ei johtamisesta, Haavisto pohtii. Hän muistuttaa, että yritysten johdossa istuu korkeapalkkaista väkeä, joille maksetaan ongelmien ratkaisemisesta. Eivät ongelmat voi ratkaisemattomina purjehtia ministerin tai valtioneuvoston pöydälle. Jos yrityksen johto ei näe, mitä kello on lyönyt, silloin se ei ole tehtäviensä tasalla. Jos tarvitaan ulkopuolista muistuttajaa esimerkiksi yrityksen ympäristövastuista, ei ole tehty oikeita henkilövalintoja. Suomessa on vähän pääomasijoittajia, ja valtiokin on tervetullut silloin, kun rahat alkavat olla vähissä. Toisaalta yritysten murheet, esimerkiksi Talvivaaran talous- ja ympäristöongelmat, ovat tulleet palomuurista huolimatta koko valtioneuvoston murheiksi. Erilaiset kokemukset kannattaa hyödyntää ja viimeistään seuraavien hallitusneuvottelujen yhteydessä käydä keskustelu, mikä on paras tapa omistajaohjauksen järjestämiseen. Eri Euroopan maissakin on erilaisia malleja, Haavisto sanoo. Olisi varmasti hyvä katsoa koko valtion omistajaohjausta kokonaisuutena mukaan lukien Solidiumin ja Teollisuussijoituksen rooli. Valtio voi omistajana valita kulloinkin sopivan työkalun, ja työkaluja voi olla monia erilaisia. Myös pienet alkavat yritykset ja start-upit saattavat kaivata enemmän huomiota. HAAVISTON MUKAAN PÖRSSIYHTIÖISSÄ valtion omistajuus on erityisen haasteellista, koska on tasapainoiltava eri omistajaryhmien intressien, valtio-omistajan mahdollisen sisäpiiritiedon tai erilaisten intressien kesken. Pörssiyhtiöiden omistajilla on lainkin mukaan tasaarvoinen tiedonsaantioikeus riippumatta omistuksen koosta. Samoin yhtiön hallitus niin pörssi- kuin muunkin statuksen yhtiössä ajaa aina yhtiön etua myös omistajan edun yli. Valtion omistajaohjauksessa ja sen suuntaamisessa haasteena on myös, miten vanhat teollisuudenalat pidetään hengissä samaan aikaan, kun uusia innovaatioita ja uutta yritystoimintaa pitäisi tukea. Haavisto muistuttaa, että Suomi tarvitsee molempia. Kaivosteollisuuden renessanssi ja metsiin pohjaava biotalous ovat esimerkkejä siitä, että uudessakin maailmassa luonnonvaroja vielä käytetään. Niitä pitää nyt käyttää kestävämmin kuin ennen. Cleantech on uusi mahdollisuus Suomelle, Haavisto arvioi. VAPO KUULUU VALTION salkussa niin sanottuun strategiseen ryhmään, jossa ovat mukana muun muassa Fortum, Finnair, VR ja Patria. Näiden yhtiöiden ohjaus on keskitetty valtioneuvoston kansliaan. Vapon kohdalla sijoitus on Haaviston mielestä aivan oikea. Vapo on Suomen huoltovarmuuden ja uusiutuvan energian käytön kannalta merkittävä yhtiö, jossa valtion enemmistöomistus on mielestäni jatkossakin perusteltua. Huoltovarmuusnäkökulma liittyy kotimaisten energialähteiden monipuolisuuden varmistamiseen. Vapon tuottama puuenergia ja turve ovat kotimaisia energialähteitä. Puuenergia on lisäksi Suomen uusiutuvan energian lisäämistavoitteiden kannalta keskeinen energialähde, koska asetettujen tavoitteiden saavuttaminen perustuu pitkälti metsäenergian käytön lisäämiseen. Haaviston mielestä puuhake voisi korvata vielä nykyistä enemmän esimerkiksi kivihiiltä Suomen voimaloissa. Turve on kiistanalaisempi energialähde ympäristövaikutustensa vuoksi. Sekä alkuperäisten soiden suojelu että vesistöjen suojelu asettaa turpeen kestävälle käytölle rajat. Haavisto muistuttaa, että markkinataloudessa hintakilpailukyky on polttoainevalinnoissa ratkaiseva kriteeri. Tämän vuoksi Vapon on syytä jatkaa metsäenergian sekä puupellettien tuotannon kilpailukyvyn parantamiseen tähtääviä toimenpiteitä. Hän näkee Vapossa myös paljon tulevaisuuden potentiaalia. Vapon laajeneva kaukolämpötoiminta tarjoaa alustan Suomessa kehitettävän tehokkaan ja ympäristöä säästävän biopolttoaineisiin pohjautuvan polttotekniikan käyttöönotolle, mikä voi edistää fossiilisten polttoaineiden korvaamista Suomen energiataloudessa sekä luoda edellytyksiä teknologian viennille. Haavisto luonnehtii itseään innokkaaksi kotimaisen MONEN LAJIN YHTIÖITÄ VALTION OMISTAJAOHJAUS ON monitahoinen kokonaisuus. Valtionyhtiöt on omistajaohjauksen kannalta luokiteltu eri kriiterein. Kaupallisesti toimivien yhtiöiden ohjaus on keskitetty Valtioneuvoston kansliaan. Nämä yhtiöt on jaoteltu sellaisiin, joissa valtiolla on sijoittajaintressi ja sellaisiin, joilla on strategista merkitystä. Strategisesti tärkeisiin yhtiöihin kuuluvat mm. energiayhtiöt Fortum, Gasum, Neste Oil ja Vapo. Merkittävin osa valtion sijoittajaintressiin kuuluvista omistuksista on keskitetty valtion sijoitusyhtiö Solidium Oy:lle. Sille kuuluvat omistukset muun muassa Elisassa, Metsossa, Rautaruukissa, Telia Sonerassa ja Talvivaaran kaivosyhtiössä. Solidiumin yhtiöjärjestyksen mukaan sen toimialana on omistaa ja hallinnoida Suomessa toimivien yritysten osakkeita ja käyttää niissä omistajuuteen perustuvaa määräysvaltaa. Niin sanottujen erityisyhtiöiden, joita ovat esimerkiksi Veikkaus, Yleisradio, Alko ja Finavia, omistajaohjauksesta puolestaan vastaavat eri ministeriöt. 16_ POLTE _ 1-2014
Vapo on Suomen huoltovarmuuden ja uusiutuvan energian käytön kannalta merkittävä yhtiö. Valtion ei omistajana tarvitse olla Henri Hiirulainen. Se voisi olla pikemmin vaikka Clark Kent luokan hiljainen nörtti, josta tarvittaessa kuoriutuu Teräsmies. 1-2014 _ POLTE _ 17
SUURISSA SAAPPAISSA Vapon kannalta kehitys merkitsee sitä, että turpeen rinnalle on kehitettävä muita kannattavia uusiutuvaan energiaan perustuvia liiketoimintoja. energian ja huoltovarmuuden puolesta puhujaksi. Hänestä on hienoa, että Ruotsissa on tehty päätös öljyttömästä Ruotsista vuoteen 2020 mennessä. Meidänkin tulisi asettaa tavoitetila, jossa tuontiöljy voidaan korvata kotimaisilla polttoaineilla. Tässä puuenergia, biodieselin käyttö, biokaasu, maalämpö sekä tuuli- ja aurinkoenergia älykkään verkon ja kehittyneen teknologian avulla luovat todellisen kotimaisen vaihtoehdon. VAPON TURVELIIKETOIMINNAN edellytykset ovat muuttuneet haasteellisemmiksi viime aikoina lähinnä ympäristösyistä. Toisaalta Suomen energiaomavaraisuus on pahasti miinuksen puolella. Miten Haavisto ratkaisisi tämän yhtälön? Turpeen tuotanto ja käyttö Suomessa on ympäristösyistä saavuttanut lakipisteensä. Vapossa turve on historiallisesti ollut keskeisin liiketoiminta-alue ja konsernin taloudellinen selkäranka. Nykytilanteessa ympäristövaateet asettavat turpeen tuotannolle ja käytölle uusia laatukriteerejä. Kiireisin haaste liittyy vesiensuojeluun, joka tulee ehdottomasti saattaa kestävälle tasolle. Turpeen tuotanto voi tulevaisuudessa kohdistua jo ojitetuille soille, mikä minimoi tuotannon ja polton kasvihuonekaasuvaikutuksia. Myös turvetuotantoalueiden valumavesien puhdistuksessa on mentävä eteenpäin, Haavisto kannustaa. Turpeen poltto linkittyy tulevaisuudessa entistä tiukemmin puuhun, jolloin voidaan saavuttaa logistiikkaetua ja rikinpoisto voi tapahtua taloudellisesti. Pidemmällä tähtäyksellä hiilidioksidin poisto voi kuitenkin olla välttämätöntä, mikä väistämättä nostaisi kustannuksia. Vapon kannalta kehitys merkitsee sitä, että turpeen rinnalle on kehitettävä muita kannattavia uusiutuvaan energiaan perustuvia liiketoimintoja, Haavisto toteaa. Hän sanoo näkevänsä erityisesti puun energialähteenä, jonka käyttö kasvaa ja lisää Suomen energiaomavaraisuutta. Hän on muutenkin kotimaisen energian ja siihen liittyvän osaamisen kehityksen suhteen hyvin optimistinen. Energiakauppataseen parantaminen tulee perustaa uusiutuviin energialähteisiin sekä energiateknologian vietiin. Cleantech on meidän mahdollisuutemme maailmalla. Kun lisäämme kotimaista energiantuotantoa ja siinä hyödynnettävää teknologiaa, emme tee niin vain ratkaistaksemme omat energiaongelmamme, vaan tehdäksemme ratkaisuja, joita maailma tällä hetkellä huutaa. Haaviston viesti on, että suomalaiset puhtaat energiaratkaisut skaalautuvat globaalissa mittakaavassa, ja antavat aivan uudenlaiset mahdollisuudet ekoviennille. Suomalaiset puhtaat energiaratkaisut antavat uudenlaiset mahdollisuudet ekoviennille. 18_ POLTE _ 1-2014
LYMYILEVÄT VAJEET kestävyysvaje, budjettivaje, vaihtotaseen vaje ja kauppataseen vaje ovat arjen uutispuuroa. Vajeita on aina jossain, sillä järjestelmä perustuu vajeisiin ja ylijäämiin. Vajepuhe alkoi, kun Suomen talous lähti päättymättömältä näyttävään liukumäkeen. Jatkuvat vajeet kertovat, että systeemi ei toimi. Talous on sairas. Hälytykset eivät mene perille, ja vajeista on saatu siksi kuulla kyllästymiseen asti. Useampia vajeita on helppo tilastollisesti mitata ja ennustaa. Sitä varten on oikein ammattilaisia ekonomisteja. He pyörittävät vajepuhetta päättymättömästi, koska he eivät tee päätöksiä vajeiden täyttämisestä. Tosin eivät näemmä muutkaan. Kun vajeita ei saada oikaistuksi, rapistuu maa avoimen tilastollisesti. Siitä eivät lainanantajat tykkää. JULKISUUDESSA PYÖRIVÄ vajepuhe hukuttaa alleen pari muuta Onhan se selvää, että jos ei ole vuosikausiin kavalampaa tautia, jotka raunioittavat hiljaa ja hivuttamalla. tehnyt niitä töitä, joita osaa, ei taito Eikä niistä ole tilastoja. ainakaan kerry. Toinen niistä on suomalaisen Esimerkin voi ottaa teollisuuden investointivaje, joka vaikka telakoilta. alkaa olla hälyttävää luokkaa. Nyt taidoiltaan Teollisuuden järjestötkin priimaluokan hitsareita myöntävät, että suomalaiset saa Ranskasta tai suuryhtiöt eivät enää investoi kotimaahan. Ilman Olkiluodon Puolasta, ei Suomen ydinvoimalan jätti-investointia kortistosta. tilastotkin näyttäisivät kamalilta. Huolestuttavinta on kuitenkin se, että maan teollisena selkärankana pidetyt pienet ja keskikokoiset yritykset ovat jättäneet jo koneidensa kulumisenkin korvaamatta. Saatikka, että olisivat investoineet kokonaan uusiin. Jos yritykset käyttäisivät investointeihin jotakuinkin saman määrän rahaa kuin laskennalliset poistot edellyttävät, maan tuotantokoneisto pysyisi ennallaan. Viimeisen viiden vuoden aikana yritykset eivät ole halunneet tai kyenneet näin tekemään. Käytännössä teollisuuden koneet ja laitteet vanhenevat käsiin. Ilmiö on kummallinen, sillä yritysten kannattavuus on vielä pysynyt keskimäärin hyvänä. Ilmiö on myös hälyttävä, sillä nykyinen konekanta on tuskin enää modernin tehokasta eikä pysty nopeasti täyttämään lähivuosina varmasti käynnistyvää kysyntää. Kilpailijat saavat tilaa. Vanhoilla vehkeillä voi pudota kokonaan kilpailusta. Tuotannon modernisointi tai suunnan muuttaminen kokonaan ei ole ihan helppoa sekään, sillä muutos kaipaa monesti uusien koneiden lisäksi uudenlaista osaamista. OSAAMISEN VAJE ONKIN se toinen piilossa kasvava uhka, joka syö tulevan nousun eväitä. On aloja, joilla suomalaiset käytännön osaajat ovat jo avoimesti luovuttaneet. Rakentaminen on paras esimerkki. Suomalaista tekijää saa kammalla hakea eikä jälki sittenkään aina vakuuta. Kuuleman mukaan samanlaista taidon hiipumista näkee myös raskaassa metallissa ja konepajoilla. Onhan se selvää, että jos ei ole vuosikausiin tehnyt niitä töitä, joita osaa, ei taito ainakaan kerry. Esimerkin voi ottaa vaikka telakoilta. Nyt taidoiltaan priimaluokan hitsareita saa Ranskasta tai Puolasta, ei Suomen kortistosta. Onneksi teollisesta osaamisesta on toisenlaisiakin esimerkkejä. Ei Mersu autojaan ihan pelkkää hyvää tahtoaan Uudessakaupungissa teetä. Investoinnit ja osaaminen kulkevat käsi kädessä. Ellei koneisiin ja laitteisiin investoida, ei osaaminenkaan kehity. Puhutaan paljon aineettomista investoinneista ja yleisen koulutustason lisäämisestä, joilla vajeita tukitaan. Siinä jutustelussa unohtuu helposti, että maailmalla on vielä pitkään teollinen tulevaisuus ja tavaroiden maailmassa eletään. Ja niitä tekevät ihan tavalliset osaavat ihmiset hyvillä koneilla. HANNU LEINONEN on Kauppalehdestä eläkkeelle jäänyt vastaava päätoimittaja KOLUMNI 1-2014 _ POLTE _ 19