Itsemurhien määrä väheni edelleen vuonna 2015

Samankaltaiset tiedostot
Tapaturmaisiin kaatumisiin kuolleita yli suurin osa yli 75-vuotiaita

Kuolemansyytilaston 54-luokkaisen aikasarjaluokituksen ja käytettyjen tautiluokitusten välinen avain

Tapaturma- ja väkivaltakuolemat vähentyneet viidenneksellä kymmenessä vuodessa

Työikäisiä kuolee aiempaa vähemmän verenkiertoelinten sairauksiin

Alkoholiperäisiin syihin kuolleet entistä vanhempia

Kolme neljästä tapaturmaisiin kaatumisiin kuolleista yli 70-vuotias

Alkoholikuolleisuus väheni edelleen vuonna 2011

Kuolemansyyt Kaatumisten aiheuttamat vammat yleisin tapaturmakuolemien syy. Vuosikatsaus

Kuolemansyyt Itsemurhien määrä pienin yli 40 vuoteen

Dementiakuolemien määrä yli kaksinkertaistunut 20 vuodessa

Pieksämäki. Menetetyt elinvuodet (PYLL)

Hirvensalmi. Menetetyt elinvuodet (PYLL)

Kangasniemi. Menetetyt elinvuodet (PYLL)

Mäntyharju. Menetetyt elinvuodet (PYLL)

Meretojan taudin myöhäisvaiheet

Mikkeli. Menetetyt elinvuodet (PYLL)

TEUVA. Menetetyt elinvuodet (PYLL)

JALASJÄRVI. Menetetyt elinvuodet (PYLL)

ÄHTÄRI. Menetetyt elinvuodet (PYLL)

ISOJOKI. Menetetyt elinvuodet (PYLL)

ALAJÄRVI. Menetetyt elinvuodet (PYLL)

YLIHÄRMÄ. Menetetyt elinvuodet (PYLL)

SUUPOHJAN SEUTUKUNTA. Menetetyt elinvuodet (PYLL)

OULUNKAAREN SEUTUKUNTA. Menetetyt elinvuodet (PYLL)

Päihteet Pohjois-Karjalassa

YLISTARO. Menetetyt elinvuodet (PYLL)

ETELÄISTEN SEINÄNAAPURIEN SEUTUKUNTA. Menetetyt elinvuodet (PYLL)

HÄRMÄNMAAN SEUTUKUNTA. Menetetyt elinvuodet (PYLL)

JÄRVISEUDUN SEUTUKUNTA. Menetetyt elinvuodet (PYLL)

LOHJAN SEUTUKUNTA. Menetetyt elinvuodet (PYLL)

TÖYSÄ. Menetetyt elinvuodet (PYLL)

KUUSIOKUNTIEN SEUTUKUNTA. Menetetyt elinvuodet (PYLL)

LAPUA. Menetetyt elinvuodet (PYLL)

SEINÄJOKI. Menetetyt elinvuodet (PYLL)

LEHTIMÄKI. Menetetyt elinvuodet (PYLL)

VIMPELI. Menetetyt elinvuodet (PYLL)

Tapaturmien tilastointi. ( Koti- ja vapaa-ajan tapaturmien ehkäisyn tavoiteohjelma vuosille )

Pojat, miehet ja tapaturmat aina sattuu ja tapahtuu? Pojat ja miehet unohdettu sukupuoli? -seminaari

Sairauspäivärahapäivien määrä kääntyi laskuun vuonna 2008

Kansallinen lasten ja nuorten tapaturmien ehkäisyn ohjelma

Suomen työeläkkeensaajat 2017

3. KUOLLEISUUS JA ELINAIKA

TILASTOKATSAUS 4:2017

Suomen työeläkkeensaajat 2018

Uudet eläkkeensaajat Helsingissä 2010

SUOMALAISTEN AIKUISTEN TAPATURMAKUOLEMAT JA NIIDEN MUUTOKSET VUOSINA

Elinajanodotteen kehitys Helsingissä ja sen väestön osaryhmissä

Päihteet, tapaturmat ja arjen turvallisuus elämänkaaressa ja riskiryhmillä - tilannekuva ANTTI IMPINEN / THL

Johdatus nuorten tilanteeseen Pirkanmaalla Jukka Ohtonen, projektipäällikkö Sosiaalikehitys Oy / Opit käyttöön p

Yksityishenkilöiden tulot ja verot 2010

KUOLLEISUUS HELSINGISSÄ JA MUUALLA SUOMESSA

TILASTOKATSAUS 16:2016

11.3 Alle 16-vuotiaan vammaistuen saajat sairauden mukaan ( )

Työikäisten vakavat tapaturmat

Kansanterveystiede L3, L2, sivuaine, avoin yo, approbatur. Väestörakenne: kansanterveyden tarkastelun perusta

TILASTOKATSAUS 5:2018

Yksityishenkilöiden tulot ja verot 2009

Tilastokatsaus 9:2014

Päihteet, tapaturmat ja arjen turvallisuus elämänkaaressa ja riskiryhmillä - tilannekuva ANTTI IMPINEN / THL

Opiskelijoiden työssäkäynti 2013

Kati Myllymäki Kati Myllymäki

TILASTOKATSAUS 3:2019

Opiskelijoiden työssäkäynti 2014

Suomen väestörakenteen historiallinen kehitys vuosina

Opiskelijoiden työssäkäynti 2015

PYLL-seminaari Näkökulmia Etelä-Savon shp:n väestön hyvinvoinnin seurantaan ja strategisiin johtopäätöksiin

Kelan eläke-etuuden saajien määrä alkoi vuonna 2009 taas vähetä

LINDORFFIN ASIAKKAIDEN HENKILÖKUVA VUOSINA 2001 JA 2010 Tutkimusraportti

Väestöryhmittäiset erot lasten kuolleisuudessa

MITÄ HYÖTYÄ MINI-INTERVENTIOSTA INTERVENTIOSTA ON TYÖTERVEYSHUOLLOSSA Juha Teirilä Tampere

Terveyden tasa-arvoa koskevassa tutkimuksessa

Kansanterveystiede L2, sivuaine, avoin yo, approbatur. Väestörakenne, sosiodemografiset tekijät ja kansanterveys

Äitiyskuolleisuus Suomessa tilastojen valossa. Veli-Matti Ulander, LT va. osastonylilääkäri Kätilöopiston sairaala HUS

Keski-ikä oli 38,5 vuotta.

LIIKENNEONNETTOMUUKSIEN PERUSANALYYSIT

Suomalainen maksa - ja miten se on marinoitu

Opiskelijoiden työssäkäynti 2011

Uusia haasteita ja mahdollisuuksia kansantautien ehkäisyssä

Rovaniemi Hyvää matkaa, ehjänä kotiin!

Aikuiskoulutustutkimus2006

Opiskelijoiden työssäkäynti 2012

Antti Impinen Philippe Lunetta Anne Lounamaa. Tapaturmakuolemat ja alkoholi Suomessa

Yksityishenkilöiden tulot ja verot vuonna 2012

Sijoittuminen koulutuksen jälkeen 2013

Eläkkeellesiirtymisikä vuonna Jari Kannisto

Opiskelijoiden työssäkäynti 2010

Opiskelijoiden työssäkäynti 2008

Opiskelijoiden työssäkäynti 2009

tilastoja Työikäiset eläkkeensaajat Helsingissä Työikäiset eläkkeensaajat yleisimmin eläkkeellä työkyvyttömyyden vuoksi

Sijoittuminen koulutuksen jälkeen 2010

t i l a s t o j a HELSINGIN TYÖTTÖMYYS JA PITKÄAIKAISTYÖTTÖMYYS ALUEITTAIN

TILASTOKATSAUS 7:2018

Miten se meitä liikuttaa? Suomalaisten liikunta- ja urheiluharrastukset Päivi Berg

Näkökulmia Päijät Hämeen väestön hyvinvointiin menetetyt elinvuodet (PYLL) aineiston perusteella

Alkoholirattijuopumus tieliikenteessä

Mitä keskisuomalaiset sairastavat? Vesa Kataja Johtajaylilääkäri, KSSHP

Päihteet, tapaturmat ja arjen turvallisuus elämänkaaressa ja riskiryhmillä - tilannekuva ja WHO:n suositukset alkoholitapaturmien ehkäisyyn

Suomi Juo: Muutokset suomalaisten juomatavoissa. Erikoistutkija Pia Mäkelä Päihteet ja riippuvuus -osasto, THL

Millaisia maksuvaikeudet ovat eri-ikäisillä suomalaisilla?

Helsingin työttömyys ja pitkäaikaistyöttömyys alueittain

Transkriptio:

Terveys 6 Kuolemansyyt 5 Itsemurhien määrä väheni edelleen vuonna 5 Tilastokeskuksen kuolemansyytilaston mukaan vuonna 5 Suomessa tehtiin yhteensä 7 itsemurhaa, mikä on noin 6 vähemmän kuin edellisenä vuonna. Itsemurhakuolleisuus on vähentynyt viidessätoista vuodessa 4 prosenttia. Eniten itsemurhat ovat vähentyneet 5 44-vuotiaiden miesten ikäryhmässä. Miehet tekivät kuitenkin edelleen itsemurhia huomattavasti enemmän kuin naiset: itsemurhan tehneistä kolme neljästä oli miehiä. Itsemurhakuolleisuus 97 5 Itsemurhien määrä on laskenut selvästi vuoden 99 huippulukemista, jolloin Suomessa tehtiin yli 5 itsemurhaa. Tämän jälkeen itsemurhakuolleisuus on tilastojen mukaan pienentynyt lähes yhtäjaksoisesti. Vuonna 5 itsemurhakuolleisuus oli 4 prosenttia pienempää kuin 5 vuotta sitten. Itsemurhiin kuoli kuitenkin lähes kolminkertainen määrä liikenneonnettomuuksiin verrattuna. Vuonna 5 sadasta tuhannesta suomalaisesta itsemurhaan päätyi henkilöä (miehistä ja naisista 6). Suhteellisesti eniten itsemurhia tekivät 45 54-vuotiaat ja 75 vuotta täyttäneet miehet Itsemurhien suhteellinen määrä on vähentynyt vuodesta kaikissa ikäryhmissä. Miehillä itsemurhakuolleisuus väheni eniten 5 44-vuotiaiden ikäryhmässä ja vähiten 55 64-vuotiailla. Ikäryhmien väliset erot itsemurhakuolleisuudessa ovat kaventuneet. Vuonna 5 eniten itsemurhia tekivät Helsinki..6 Tietoja lainattaessa lähteenä mainittava Tilastokeskus.

asukasta kohti 45 54-vuotiaat ja 75 vuotta täyttäneet miehet. Naisista itsemurhakuolleisuus oli suurinta 45 54-vuotiaiden ikäryhmässä ja pienintä 5 4-vuotiailla. Itsemurhan tehneiden miesten mediaanikeski-ikä oli 48 vuotta ja naisten 5 vuotta. Miesten ikäryhmittäinen itsemurhakuolleisuus vuosina ja 5 Vuonna 5 itsemurhien osuus kaikista kuolemansyistä oli vain prosentti. Itsemurhat ovat kuitenkin keskeinen kuolemansyy nuorilla. Itsemurhan tehneitä oli 9-vuotiaana kuolleista joka kolmas ja 5-44-vuotiaista joka kuudes. Itsemurhien osuus nuorten kuolemansyistä on suuri, koska nuorten muu kuolleisuus on vähäistä. Alle 5-vuotiaita kaikista itsemurhan tehneistä oli joka kymmenes ja yli 65-vuotiaita joka viides. Itsemurhakuolleisuuden laskusuunnasta huolimatta Suomi on edelleen poikkeus Pohjoismaiden ja länsimaiden joukossa. Eurostatin tilastojen mukaan vuonna Suomen alle 65-vuotiaiden itsemurhakuolleisuus oli noin puolitoistakertainen EU:n keskimäärään verrattuna. Sitä vastoin 65 vuotta täyttäneiden suomalaisten itsemurhakuolleisuus ei poikennut EU-maiden keskiarvosta. Naisista joka viides ja miehistä joka kymmenes kuoli dementiaan Vuonna 5 kuolleita oli yhteensä 5 henkilöä. Kuolleiden keski-ikä (mediaani) oli naisilla 85 vuotta ja miehillä 76 vuotta. Vuoden 5 aikana tapahtuneista kuolemista 7 prosenttia aiheutui verenkiertoelinten sairauksista ja 4 prosenttia kasvaimista. Yleisin verenkiertoelinten sairaus oli sepelvaltimotauti (iskeemiset sydäntaudit), joka aiheutti noin viidenneksen kaikista kuolemista. Miesten yleisimmät kuolemaan johtaneet syöpämuodot olivat keuhkosyöpä ja eturauhasen syöpä, naisten vastaavasti rintasyöpä ja keuhkosyöpä. Dementiaan (mukaan lukien Alzheimerin tauti) kuoli 8 6 henkeä, mikä oli 6 prosenttia kaikista kuolleista. Dementiakuolemien määrä on kasvanut viime vuosikymmenenä nopeasti osin väestön ikääntymisen seurauksena. Naisten kuolemista joka viides ja miesten joka kymmenes aiheutui dementiasta. Naisia kuolee dementiaan yli kaksinkertainen määrä miehiin verrattuna, mikä johtuu lähinnä siitä, että naiset elävät miehiä vanhemmiksi. Ikävakioidussa dementiakuolleisuudessa sukupuolten välillä ei näy selkeää eroa (kuvio 5). Alkoholiperäisiin syihin kuolleiden määrä väheni edellisvuodesta Alkoholiperäisiin tauteihin ja alkoholimyrkytykseen menehtyi vuonna 5 vajaat 7 henkeä, mikä on lähes vähemmän kuin edellisenä vuonna. Alkoholiperäisten syiden osuus kaikista kuolemista oli prosenttia ja kuolleista suurin osa, kolme neljästä, oli miehiä. Alkoholiperäisiin syihin kuolleet ovat yhä vanhempia. Viimeisen kymmenen vuoden aikana 65 vuotta täyttäneiden miesten ja naisten

alkoholikuolleisuus on kasvanut, kun nuorempien ikäryhmien alkoholikuolleisuus on vähentynyt. Alkoholiin liittyvissä kuolemansyissä sekä miesten että naisten mediaanikeski-ikä kuollessa oli 6 vuotta. Vuonna 5 tapaturmiin menehtyi lähes henkeä eli 4 prosenttia kuolleista, kun alkoholimyrkytykset lasketaan aikasarjaluokituksessa alkoholiperäisiin kuolemiin. Tapaturmiin kuolleita oli 65 vähemmän kuin edellisvuonna. Tapaturmakuolemien määrä on hitaasti ja lähes yhtäjaksoisesti pienentynyt vuodesta 4, jolloin tapaturmaisesti kuoli 6 henkilöä. Kuolemansyiden rakenne 5 54-luokkainen aikasarjaluokitus Yhteensä Miehet Naiset Yhteensä Miehet Naiset Kuolleita Kuolleita Kuolleita % % % Verenkiertoelinten sairaudet (7 ) 9 65 9 47 9 894 7 7 7 Kasvaimet (4 ) 48 6 6 5 858 4 6 Dementia, Alzheimerin tauti (5) 8 58 77 5 86 6 Tapaturmat (pl. alkoholimyrkytykset, 4 49) 6 54 87 4 5 Alkoholiperäiset taudit ja tapaturmainen alkoholimyrkytys (4) 666 88 78 5 Hengityselinten sairaudet ( 5) 94 58 78 4 4 Itsemurhat (5) 7 558 7 Muut kuolemansyyt 5 78 75 66 Kuolleita yhteensä ( 54) 5 5 884 6 48

Sisällys. Kuolemansyyt 5...6 Alkoholiperäisiin syihin ja itsemurhiin kuolleita edellisvuotta vähemmän...6 Työikäisistä naisista lähes puolet kuoli kasvaimiin...6 Yli 65-vuotiaita menehtyi eniten verenkiertoelinten sairauksiin...7. Sepelvaltimotauti yhä syynä joka viidenteen kuolemaan...9 Sepelvaltiomotautiin kuolleet aiempaa vanhempia...9 Naisten keuhkosyöpäkuolleisuus kasvanut vuodessa viidenneksellä...9. Yhä useampi kuoli dementiaan ja Alzheimerin tautiin... 4. Alkoholikuolleisuus väheni edelleen... 5. Kaatuminen yleisin tapaturmakuoleman syy...4 Tapaturmaisesti kuolleista päihtyneitä...5 Huumeisiin kuolleiden määrä vähentynyt...5 6. Itsemurhien määrä väheni selvästi...7 7. Ensimmäisen ikävuoden aikana kuolleita ennätyksellisen vähän...8 Taulukot Taulukko. Työikäisten (5 64-vuotiaiden) kuolemansyyrakenne 5...7 Taulukko. Yli 65-vuotiaiden kuolemansyyrakenne 5...8 Taulukko. Huumausaineista johtuvat kuolemat 5 (EMCDDA:n Selection B-luokitus)...6 Taulukko 4. Alle -vuotiaana kuolleiden kuolemansyyt, 5,, 4 ja 5...8 Liitetaulukot Liitetaulukko a. Kuolleet peruskuolemansyyn ja iän mukaan 5, molemmat sukupuolet...9 Liitetaulukko b. Kuolleet peruskuolemansyyn ja iän mukaan 5, miehet... Liitetaulukko c. Kuolleet peruskuolemansyyn ja iän mukaan 5, naiset... Liitetaulukko. Tapaturmissa kuolleet ulkoisen syyn ja päihtymyksen mukaan 5...4 Liitetaulukko. Kuolleisuus imeväis- ja perinataalikaudella 987 5...5 Liitetaulukko 4. Vuoden 5 keskiväkiluvut iän ja sukupuolen mukaan...6 Liitetaulukko 5. Ikävakioinnissa käytetty Eurostatin vakioväestö (ESP)...6 Kuviot Kuvio. Kuolemansyiden rakenne ikäryhmittäin 5...8 Kuvio. Ikävakioitu sepelvaltimotautikuolleisuus (iskeemiset sydäntaudit) 97 5...9 Kuvio. Ikävakioitu kuolleisuus kurkunpään, henkitorven ja keuhkon syöpään 97 5... Kuvio 4. Ikävakioitu miesten eturauhassyöpäkuolleisuus ja naisten rintasyöpäkuolleisuus 97 5... Kuvio 5. Ikävakioitu dementiakuolleisuus (ml. Alzheimerin tauti) 97 5... Kuvio 6. Ikävakioitu kuolleisuus alkoholiperäisiin syihin sekä alkoholin kokonaiskulutus 97 5... Kuvio 7. Ikävakioitu kuolleisuus alkoholiperäisiin syihin sukupuolen mukaan 97 5... Kuvio 8. Tapaturmakuolleisuus ja erikseen kuolleisuus tapaturmaisiin kaatumisiin vuonna 97 5...4 Kuvio 9. Kuolleisuus hukkumistapaturmiin 998 5...5 4

Kuvio. Itsemurhakuolleisuus 97 5...7 Kuvio. Kuolleisuus imeväis- ja perinataalikaudella 99 5...8 Liitekuviot Liitekuvio. Ikävakioitu kuolleisuus verenkiertoelinten sairauksiin 97 5...7 Liitekuvio. Ikävakioitu kasvainkuolleisuus 97 5...7 Laatuseloste: Kuolemansyyt 5...8 5

. Kuolemansyyt 5 Vuonna 5 kuolleita oli yhteensä 5, joista miehiä oli 5 9 ja naisia 6 4. Elinajan pidentyminen näkyy kuolleiden ikäjakaumassa. Kuolleet ovat yhä vanhempia: kaksi kolmesta oli täyttänyt 75 vuotta ja useampi kuin joka kolmas 85 vuotta. Vainajista vuotta täyttäneitä oli 4. Kuolleiden keski-ikä (mediaani) oli naisilla 85 vuotta ja miehillä 76 vuotta, kun vuotta sitten keski-iät olivat 8 ja 7 vuotta. Kuolleiden ikärakenteesta johtuen vanhempien ikäryhmien tyypilliset kuolemansyyt hallitsevat koko väestön kuolemansyyjakaumaa. Vuonna 5 suomalaisten kuolemista 7 prosenttia aiheutui verenkiertoelinten sairauksista ja 4 prosenttia kasvaimista. Yleisin verenkiertoelinten sairaus oli sepelvaltimotauti (iskeemiset sydäntaudit), joka aiheutti noin viidenneksen kaikista kuolemista. Miesten yleisimmät kuolemaan johtaneet syöpämuodot olivat keuhkosyöpä ja eturauhasen syöpä, naisten vastaavasti rintasyöpä ja keuhkosyöpä. Dementiaan (mukaan lukien Alzheimerin tauti) kuoli 8 6 henkeä, mikä oli 6 prosenttia kaikista kuolleista. Dementiakuolemien määrä on kasvanut viime vuosikymmenenä nopeasti osin väestön ikääntymisen seurauksena. Naisten kuolemista joka viides ja miesten joka kymmenes aiheutui dementiasta. Naisia kuolee dementiaan yli kaksinkertainen määrä miehiin verrattuna, mikä johtuu lähinnä siitä, että naiset elävät miehiä vanhemmiksi. Ikävakioidussa dementiakuolleisuudessa sukupuolten välillä ei näy selkeää eroa (kuvio 5). Alkoholiperäisiin syihin ja itsemurhiin kuolleita edellisvuotta vähemmän Alkoholiperäisiin tauteihin ja alkoholimyrkytykseen menehtyi vuonna 5 vajaat 7 henkeä, mikä on lähes vähemmän kuin edellisenä vuonna. Alkoholiperäisten syiden osuus kaikista kuolemista oli prosenttia. Suurin osa (kolme neljästä) kuolleista oli miehiä. Kymmenen viime vuoden aikana 65 vuotta täyttäneiden miesten ja naisten alkoholikuolleisuus on kasvanut, kun vastaavasti nuorempien ikäryhmien alkoholikuolleisuus on vähentynyt. Alkoholiperäisiin syihin kuolleet ovat yhä vanhempia: mediaanikeski-ikä kuollessa oli miehillä ja naisilla 6 vuotta. Vuoden 5 aikana 7 henkilöä teki itsemurhan, mikä on noin 6 vähemmän kuin edellisenä vuonna. Itsemurhien määrä oli suurimmillaan vuonna 99, jolloin Suomessa tehtiin yli 5 itsemurhaa. Sen jälkeen itsemurhakuolleisuus on pienentynyt lähes yhtäjaksoisesti (kuvio ). Vuonna 5 itsemurhakuolleisuus oli lähes prosenttia pienempi kuin kymmenen vuotta sitten. Itsemurhan tehneiden miesten mediaanikeski-ikä oli 48 vuotta ja naisten 5 vuotta. Joka kymmenes itsemurhan tehneistä oli alle 5-vuotias ja joka viides yli 65-vuotias. Vuonna 5 tapaturmaisesti menehtyneitä oli lähes henkeä eli 4 prosenttia kuolleista, kun alkoholimyrkytykset lasketaan aikasarjaluokituksessa alkoholiperäisiin kuolemiin. Tapaturmiin kuolleita oli 65 vähemmän kuin edellisvuonna. Tapaturmakuolemien määrä on hitaasti ja lähes yhtäjaksoisesti pienentynyt vuodesta 4, jolloin tapaturmiin kuoli 6 henkilöä. Työikäisistä naisista lähes puolet kuoli kasvaimiin Suomessa kuolee vuosittain yhä vähemmän työikäisiä (5 64-vuotiaita). Vuonna 5 heitä kuoli 8, mikä on 6 prosenttia kaikista kuolleista. Työiässä kuolleiden määrä väheni edellisvuodesta lähes 5 hengellä. Työikäisten ikävakioitu kokonaiskuolleisuus onkin pienentynyt kymmenessä vuodessa noin neljänneksen. Joka viides vuoden aikana kuolleista miehistä oli työikäinen ja naisista joka kymmenes. Työikäisten miesten kuolleisuus on edelleen yli kaksinkertaista naisiin verrattuna, vaikka miesten kuolleisuus on pienentynyt hieman nopeammin kuin naisten, mikä on kaventanut sukupuolten välistä kuolleisuuseroa. Työikäisiä menehtyi eniten kasvaimiin ja verenkiertoelinten sairauksiin. Näihin kahteen pääryhmään kuoli yli puolet työikäisistä. Työikäisistä naisista kuoli kasvaimiin peräti 45 prosenttia. Verenkiertoelinten sairaudet ovat naisilla suhteellisesti vähentyneet: niiden osuus kuolemista oli vain 5 prosenttia vuonna 5, kun vielä parikymmentä vuotta sitten osuus oli lähes neljännes. Työikäisillä miehillä verenkiertoelinten sairauksien merkitys kuolemansyynä on edelleen suurempi kuin kasvaimien. Naisten yleisin kuolemaan 6

johtava syöpälaji oli rintasyöpä, joka aiheutti lähes joka kymmenennen työikäisen naisen kuoleman. Työikäisillä miehillä yleisin kuoleman aiheuttanut syöpä oli keuhkosyöpä. Alkoholiperäisiin syihin työikäisistä kuoli yli eli 4 prosenttia työikäisenä kuolleista. Työikäisiä miehiä kuoli alkoholiperäisiin syihin,5 kertaa enemmän kuin naisia. Joka seitsemäs työikäinen mies ja joka kymmenes nainen menehtyi alkoholiperäisiin kuolemansyihin. Työikäisten miesten ja naisten alkoholikuolleisuus on supistunut selvästi vuoden 7 huipputasosta ja oli vuonna 5 samalla tasolla kuin 99-luvulla. Taulukko. Työikäisten (5 64-vuotiaiden) kuolemansyyrakenne 5 54-luokkainen aikasarjaluokitus Yhteensä Miehet Naiset Yhteensä Miehet Naiset Kuolleita Kuolleita Kuolleita % % % 4 Kasvaimet 5 6 5 4 45 7 Verenkiertoelinten sairaudet 856 474 8 6 5 5 Hengityselinten sairaudet 9 9 6 4 Alkoholiperäiset taudit ja tapaturmainen alkoholimyrkytys 8 87 46 4 5 4 49 Tapaturmat (pl. alkoholimyrkytykset) 75 66 44 9 6 5 Itsemurhat 57 44 9 7 8 5 Muut kuolemansyyt 9 75 44 5 7 54 Kuolleita yhteensä 8 89 5 64 555 Yli 65-vuotiaita menehtyi eniten verenkiertoelinten sairauksiin Vuonna 5 kuolleista naisista 9 prosenttia ja miehistä 78 prosenttia oli täyttänyt 65 vuotta. Vanhempien ikäryhmien kuolemansyyrakenne poikkeaa työikäisten kuolemansyyrakenteesta: kasvaimien, itsemurhien, tapaturmien sekä alkoholiperäisten kuolemansyiden suhteellinen osuus on pienempi kuin työikäisillä. Yli 65-vuotiaita kuoli eniten verenkiertoelinten sairauksiin, jotka aiheuttivat 4 prosenttia kuolemista. Verenkiertoelinten sairauksien osuus kuolemansyistä kasvaa iän mukana: 65 74-vuotiaista niihin kuoli kolmannes ja yli 95-vuotiaista peräti puolet (kuvio ). Vastaavasti kasvainten osuus kuolemansyistä pienenee 7 ikävuoden jälkeen. Kun kasvainten osuus 65 69-vuotiassa oli 4 prosenttia, niihin menehtyi yli 95-vuotiaana kuolleista enää 6 prosenttia,. Dementian (mukaan lukien Alzheimerin tauti) merkitys kuolemansyynä on kasvanut voimakkaasti. Vuonna 5 dementia oli ikääntyneiden kolmanneksi yleisin kuolemansyyryhmä verenkiertoelinten sairauksien ja kasvaimien jälkeen. Dementiaan kuoli lähes joka viides 65 vuotta täyttäneistä ja joka kolmas 95 vuotta täyttäneistä. Vuonna 5 kaikista itsemurhan tehneistä joka viides oli 65 vuotta täyttänyt. Itsemurhien osuus ikääntyneiden kuolemansyistä on kuitenkin hyvin pieni, alle prosentti. Kansainvälisen vertailun mukaan suomalaisten yli 65-vuotiaiden itsemurhakuolleisuus ei poikennut EU-maiden keskiarvosta vuonna. Lisätietoa 65 vuotta täyttäneiden kuolemansyistä löytyy liitetaulukoista a-c ja tietokantatauluista. 7

Taulukko. Yli 65-vuotiaiden kuolemansyyrakenne 5 54-luokkainen aikasarjaluokitus Yhteensä Miehet Naiset Yhteensä Miehet Naiset Kuolleita Kuolleita Kuolleita % % % 4 Kasvaimet 9 959 5 6 4 699 6 5 Dementia, Alzheimerin tauti 8 54 696 5 844 9 5 7 Verenkiertoelinten sairaudet 7 55 7 996 9 59 4 4 4 5 Hengityselinten sairaudet 749 8 7 4 5 6 Ruuansulatuselinten sairaudet (pl. alkoholiperäiset sairaudet) 989 4 576 4 Alkoholiperäiset taudit ja tapaturmainen alkoholimyrkytys 548 46 4 49 Tapaturmat (pl. alkoholimyrkytykset) 86 74 65 4 5 Itsemurhat 56 44 Muut kuolemansyyt 8 5 68 7 7 7 54 Kuolleita yhteensä 4 95 65 785 Kuvio. Kuolemansyiden rakenne ikäryhmittäin 5 8

. Sepelvaltimotauti yhä syynä joka viidenteen kuolemaan Vuonna 5 kuolemansyiden pääryhmistä suomalaisia kuoli eniten verenkiertoelinten sairauksiin. Ryhmän merkitys kuolemansyynä on kuitenkin pienentynyt kahdessakymmenessä vuodessa 44 prosentista 7 prosenttiin. Samanaikaisesti miesten ja naisten ikävakioitu kuolleisuus verenkiertoelinten sairauksiin on vähentynyt yli 4 prosenttia (liitekuvio ). Verenkiertoelinten sairauksista iskeemiset sydäntaudit (sepelvaltimotauti) ovat vielä nykyisinkin suomalaisten yleisimpiä kuolemansyitä, vaikka sepelvaltimotautikuolleisuus onkin vähentynyt Suomessa selvästi. Sepelvaltimotauti aiheutti vuonna 5 yhä joka viidennen kuoleman ja sepelvaltimotautiin kuoli yli henkeä. Sepelvaltiomotautiin kuolleet aiempaa vanhempia Tautiin kuolleet ovat yhä vanhempia. Vuonna 97 sepelvaltimotautiin kuolleista oli työikäisiä lähes neljä kymmenestä, kun vuonna 5 vain yksi kymmenestä. Vuonna 97 sepelvaltimotautiin kuolleiden mediaanikeski-ikä oli miehillä 65 vuotta ja naisilla 7 vuotta, kun vuonna 5 vastaavat iät olivat 79 ja 87 vuotta. Kuviossa sepelvaltimotautikuolleisuus esitetään ikävakioituna. Ikävakioinnissa poistetaan väestön ikärakenteen ja sen muutosten vaikutus. Tällöin nähdään, millä tasolla sepelvaltimotautikuolleisuus olisi, jos väestön ikärakenne pysyisi samana koko tarkastelujakson ajan. Ikävakioinnissa käytetään vakioväestönä Eurostatin uutta vakioväestöä. Kun väestön vanheneminen eliminoidaan luvuista ikävakioinnilla, voidaan nähdä, että sepelvaltimotautikuolleisuus on vähentynyt tasaisesti viimeisten 4 vuoden aikana. Vuonna 5 sepelvaltimotautikuolleisuus pieneni edelleen sekä miehillä että naisilla Kuvio. Ikävakioitu sepelvaltimotautikuolleisuus (iskeemiset sydäntaudit) 97 5 Naisten keuhkosyöpäkuolleisuus kasvanut vuodessa viidenneksellä Kuolemansyiden pääryhmistä toiseksi eniten suomalaisia kuoli kasvaimiin. Vuonna 5 ne aiheuttivat lähes joka neljännen kuoleman. Kasvaimiin kuolleet ovat keskimäärin vuotta nuorempia kuin verenkiertoelinten tauteihin kuolleet. Kymmenen viime vuoden aikana ikävakioitu kasvainkuolleisuus on pienentynyt miehillä noin kymmenen prosenttia ja naisilla hieman vähemmän, 6 prosenttia (liitekuvio ). Vuonna 5 kasvainkuolleisuus kasvoi hieman sekä miehillä että naisilla edellisvuoteen verrattuna. Yleisin kuolemaan johtanut syöpätyyppi oli miehillä edelleen keuhkosyöpä ja naisilla rintasyöpä. Vuonna 5 kurkunpään, henkitorven ja keuhkon syöpiin kuoli 5 miestä ja 8 naista. Miesten ja naisten välinen ero keuhkosyöpäkuolleisuudessa on kaventunut 98 luvulta lähtien, kun keuhkosyöpäkuolleisuus on miehillä pienentynyt ja naisilla samanaikaisesti kasvanut hitaasti. Kymmenen 9

viime vuoden aikana naisten keuhkosyöpäkuolleisuus on kasvanut yli prosentilla. Vuonna 5 miesten keuhkosyöpäkuolleisuus kuitenkin hieman lisääntyi ja naisten väheni edellisvuoteen verrattuna (kuvio.) Kuvio. Ikävakioitu kuolleisuus kurkunpään, henkitorven ja keuhkon syöpään 97 5 Rintasyöpä oli naisten yleisin kuolemaan johtava syöpätyyppi. Vuonna 5 rintasyöpään kuoli kaikkiaan 86 naista eli 9 kuolemaa naista kohti. Rintasyöpään menehtyneiden keski-ikä oli 7 vuotta ja vain joka kymmenes kuolleista oli alle 55-vuotias. Työikäisiä naisia kuoli lähes yhtä paljon rintasyöpään (7 naista) kuin alkoholiperäisiin syihin (46 naista). Rintasyöpään kuolleiden määrä oli vuonna 5 lähes sama kuin kymmenen vuotta aiemmin, mutta ikävakioitu rintasyöpäkuolleisuus on vähentynyt 6 prosenttia (kuvio 4). Eturauhasen syöpä on keuhkosyövän jälkeen miesten yleisin kuolemaan johtava syöpä. Vuonna 5 eturauhassyöpään kuoli 898 miestä eli hieman enemmän kuin naisia kuoli rintasyöpään. Miesten eturauhasen syöpäkuolleisuus on lähes samalla tasolla kuin naisten rintasyöpäkuolleisuus eli kuolemaa miestä kohti. Eturauhasen syöpä on ennen kaikkea ikääntyneiden miesten kuolemansyy: useampi kuin yhdeksän kymmenestä kuolleesta oli yli 65-vuotias ja kuolleiden keski-ikä oli 8 vuotta. Miesten ikävakioitu eturauhassyöpäkuolleisuus on pienentynyt selvästi -luvulla. Kuvio 4. Ikävakioitu miesten eturauhassyöpäkuolleisuus ja naisten rintasyöpäkuolleisuus 97 5

. Yhä useampi kuoli dementiaan ja Alzheimerin tautiin Vuonna 5 dementiaan (mukaan lukien Alzheimerin tauti) kuoli lähes 8 6 suomalaista, mikä on yli 4 henkilöä enemmän kuin edellisenä vuonna. Dementiaan kuolleiden määrä on yli kaksinkertaistunut vuoden aikana. Kasvu näkyy myös ikävakioiduissa luvuissa (kuvio 5), joissa väestörakenteen vaikutus on huomioitu. Kasvu johtuu osaksi diagnostisoinnin tarkentumisesta ja kuolemansyiden määrittelyssä tapahtuneista muutoksista (WHO:n säännöt). Vuodesta 5 kuolemansyiden tilastoinnissa on otettu käyttöön kansainvälinen ohje, joka rajoittaa keuhkokuumeen hyväksymistä peruskuolemansyyksi useiden pitkäaikaissairauksien yhteydessä. Jos henkilöllä on keuhkokuumeen lisäksi esimerkiksi dementia, dementia valitaan peruskuolemansyyksi. Kuolleisuus dementiaan on kehittynyt samalla tavalla sekä miehillä että naisilla. Tautiryhmään kuolleista suurin osa, kaksi kolmasosaa, on kuitenkin naisia. Naisten suurempi dementiakuolemien määrä johtuu siitä, että naiset elävät vanhemmiksi kuin miehet. Dementiaan kuolleiden keski-ikä oli miehillä 85 vuotta ja naisilla 89 vuotta. Suomen miesten ja naisten dementiakuolleisuus (ml. Alzheimerin tauti) oli väkilukuun suhteutettuna EU-maiden korkeinta vuonna. Kuvio 5. Ikävakioitu dementiakuolleisuus (ml. Alzheimerin tauti) 97 5

4. Alkoholikuolleisuus väheni edelleen Alkoholin käyttöön liittyvä kuolleisuus kasvoi Suomessa suhteellisen tasaisesti 98-luvulta lähtien aina vuoteen, jonka jälkeen alkoholikuolleisuus kasvoi muutamassa vuodessa noin neljänneksellä. Vuodesta 8 alkanut alkoholikuolleisuuden väheneminen jatkui edelleen vuonna 5. Vuonna 5 alkoholikuolleisuus oli lähes samalla tasolla kuin. Alkoholiperäisiin tauteihin ja alkoholimyrkytykseen menehtyi vuonna 5 vajaat 7 henkeä, joista miehiä oli noin ja naisia 4. Merkittävä syy alkoholikuolleisuuden kasvuun -luvun alussa oli alkoholin lisääntynyt kulutus. Vuodesta 7 alkaen alkoholijuomien kokonaiskulutus on kuitenkin laskenut. Vuonna 5 kokonaiskulutus oli 9, litraa -prosenttista alkoholia asukasta kohden (THL 6). Alkoholiperäisen kuolleisuuden muutokset ovat seuranneet melko säännöllisesti alkoholijuomien kokonaiskulutuksen kehitystä, vaikka alkoholiperäisiin tauteihin kuoleminen vaatii yleensä pitkäaikaista, useamman vuoden kestänyttä haitallista alkoholin käyttöä. Alkoholisyihin kuolleiden määrän muutokset vuosina 9 5 johtuvat suurelta osin miesten alkoholikuolemien muutoksista. Alkoholiperäisiin kuolemansyihin on kerätty yhteen useita peruskuolemansyynä esiintyviä alkoholiperäisiä tauteja sekä tapaturmaiset alkoholimyrkytykset. Alkoholikuolemista suurin osa aiheutuu alkoholin pitkäaikaiseen käyttöön liittyvistä sairauksista, kuten maksa- ja sydänsairauksista. Alkoholimyrkytysten osuus alkoholikuolemista on pienentynyt kymmenessä vuodessa 7 prosentista 6 prosenttiin. Vuonna 5 alkoholimyrkytyksiin kuoli 6 henkilöä, joista kolme neljäsosaa oli miehiä. Alkoholiperäisiin syihin kuolee vähemmän ihmisiä kuin kasvaimien tai verenkiertoelinten sairauksien pääryhmään. Alkoholisyihin menehtyy kuitenkin edelleen enemmän työikäisiä kuin yksittäisiin kasvaintyyppeihin tai iskeemisiin sydäntauteihin. Lisäksi alkoholi on mukana monissa tapaturmissa kuolemaan vaikuttavana tekijänä (ei peruskuolemansyynä). Päihtymyksen osuutta tapaturmissa käsitellään seuraavassa luvussa. Kuvio 6. Ikävakioitu kuolleisuus alkoholiperäisiin syihin sekä alkoholin kokonaiskulutus 97 5 Miesten kuolleisuus alkoholiperäisiin syihin on selvästi suurempaa kuin naisten (kuvio 7). Miesten kuolleisuus on seurannut myös tarkemmin muutoksia alkoholin kokonaiskulutuksessa. Naiset ovat alkoholitilastoissa jäljessä, mutta naistenkin alkoholikuolleisuus kasvoi usean vuosikymmenen ajan seuraten miesten alkoholikuolleisuutta. Vuonna 5 sekä miesten että naisten alkoholikuolleisuus oli viidenneksen pienempää kuin vuonna 5. Alkoholiperäisiin syihin kuolleet ovat yhä vanhempia. Kymmenen viime vuoden aikana 65 vuotta täyttäneiden miesten ja naisten alkoholikuolleisuus on kasvanut, kun nuorempin ikäryhmien alkoholikuolleisuus on vastaavasti vähentynyt. Alkoholiin kuolleista kaksi kolmasosaa on edelleen työikäisiä, mutta yli 65 vuotiaiden osuus alkoholisyihin kuolleista on kymmenessä vuodessa kasvanut 7

prosentista prosenttiin. Vuonna 5 alkoholiperäisiin syihin kuolleiden miesten ja naisten keski-ikä oli tasan 6 vuotta. Vuonna 5 alkoholiperäisiin syihin kuolleiden osuus kaikista kuolleista oli vain kolme prosenttia. Alkoholiperäiset syyt ovat kuitenkin keski-ikäisille yleisempiä kuolemansyitä kuin eläkeikäisille. 5 54-vuotiaana kuolleista joka neljäs mies kuoli alkoholiperäisiin syihin ja 65 69 -vuotiaista harvempi kuin joka kymmenes. Kuvio 7. Ikävakioitu kuolleisuus alkoholiperäisiin syihin sukupuolen mukaan 97 5

5. Kaatuminen yleisin tapaturmakuoleman syy Yleisimpiä tapaturmakuolemien syitä ovat kaatumiset ja putoamiset, liikenne, hukkumiset, myrkytykset sekä tulipalot. Tässä julkaisussa tapaturmiin lasketaan mukaan kaikki muut myrkytykset lukuun ottamatta alkoholimyrkytyksiä, jotka on luokiteltu alkoholiperäisiin syihin. Vuonna 5 tapaturmat aiheuttivat runsaat neljä prosenttia kaikista kuolemista. Tapaturmaisesti (pl. alkoholimyrkytykset) kuoli yhteensä lähes henkilöä, 4 miestä ja 8 naista. Tapaturmakuolemien määrä on vuodesta 4 lähtien pienentynyt hitaasti ja yhtäjaksoisesti. Vuonna 4 tapaturmiin kuoli noin 6 henkilöä. Erityisesti kuolemaan johtaneet liikennetapaturmat ovat vähentyneet. Naisten tapaturmakuolleisuus on selvästi miesten kuolleisuutta pienempää, mutta miesten tapaturmakuolleisuus on kehittynyt erityisen suotuisasti viime vuosina ja kuolleisuusero miesten ja naisten välillä on kaventunut. Ikäryhmittäin tarkasteltuna vuonna 5 tapaturmaisesti menehtyneistä lähes kaksi kolmesta oli yli 65-vuotiaita. Tapaturmaisesti kuolleet naiset olivat keskimäärin vuotta vanhempia kuin tapaturmaisesti kuolleet miehet. Eroa selittää suurelta osin se, että tapaturmaisesti kaatuneiden ikääntyneiden osuus kaikista tapaturmaisesti kuolleista on suurempi naisilla kuin miehillä. Kuvio 8. Tapaturmakuolleisuus ja erikseen kuolleisuus tapaturmaisiin kaatumisiin vuonna 97 5 Yleisin kuolemaan johtanut tapaturma aiheutuu kaatumisesta tai putoamisesta. Kaatumiset ja putoamiset aiheuttivat vuonna 5 yli ihmisen kuoleman, mikä on noin puolet kaikista tapaturmakuolemista. Kaatumisturmista hieman alle puolet sattui kodin sisällä tai sen välittömässä läheisyydessä ja neljännes hoitolaitoksissa. Kuolemaan johtaneista kaatumisista yhdeksän kymmenestä tapahtui yli 65-vuotiaille. Lukumääräisesti iäkkäiden henkilöiden kuolemantapauksia sattui hieman enemmän naisille kuin miehille, mutta elossa olevien määriin suhteutettuna iäkkäille miehille tapahtui suhteellisesti useammin kuolemaan johtaneita kaatumisia kuin naisille (kuvio 8). Seuraavaksi yleisimmät kuolemaan johtaneet tapaturmat olivat kuljetustapaturmat. Kuljetustapaturmissa (pl. vesiliikenteen hukkumiset) menehtyneitä oli vuonna 5 kaikkiaan 68. Kuolleiden määrä on pienentynyt yli kolmanneksella kymmenen viime vuoden aikana. Liikenteessä itsemurhan tehneitä ei tilastoida kuolemansyytilastossa mukaan kuljetustapaturmissa kuolleisiin. Hukkumistapaturmiin luetaan veteen putoamisen sekä uimisen ja veneilyn yhteydessä tapahtuneet hukkumiset. Vuonna 5 hukkui yhteensä 9 henkeä, joista vesiliikenteessä hukkuneita oli 8. Hukkuneista suurin osa, yli 8 prosenttia, oli miehiä. Hukkumiskuolemat ovat vähentyneet selvästi -luvun alusta, jolloin hukkuneita oli yli vuodessa (kuvio 9). Vuonna 5 tulipaloissa tapaturmaisesti kuolleita oli 6, kun edellisenä vuonna kuolleita oli 7. Uhreista seitsemän kymmenestä oli miehiä. Tulipaloissa tapaturmaisesti kuolleisiin ei tilastoida tahallaan sytytetyissä tulipaloissa kuolleita. Itsemurhan tulen ja savun avulla tehneitä oli 6 henkilöä. Lisäksi saunakuolemia eli saunan kuumuuden aiheuttamia kuolemia oli ja kylmyyteen tapaturmaisesti menehtyi 5. 4

Kuvio 9. Kuolleisuus hukkumistapaturmiin 998 5 Tapaturmaisesti kuolleista päihtyneitä Vuonna 5 keskimäärin joka kuudennessa tapaturmakuolemassa alkoholilla oli osuutta tapaturmaan. Tapaturmaisesti kuolleista oli päihtyneitä 6 prosenttia eli henkilöä (liitetaulukko ). Kymmenen vuotta aiemmin vastaava osuus oli 5 prosenttia tapaturmaisesti kuolleista. Kuolemansyytilastossa alkoholipäihtymys on määritelty kuolintodistukselta, johon todistuksen kirjoittanut lääkäri on arvioinut alkoholipäihtymyksen myötävaikuttaneen kuolemaan. Luvuissa eivät ole mukana alkoholi- ja lääkemyrkytykset, joissa alkoholi tai lääke on suoraan aiheuttanut kuoleman. Vuonna 5 päihtymystila oli yleisintä tapaturmaisissa sauna-ja hukkumiskuolemissa, joissa noin puolet kuolleista oli alkoholin vaikutuksen alaisena. Myös tulipaloissa menehtyneistä lähes puolet oli ollut päihtyneenä. Liikenneturmissa joka viides oli kuollessaan humalassa. Sen sijaan kaatumistapaturmissa, joista suurin osa tapahtui yli 7-vuotiaille, alkoholin vaikutuksen alaisena oli vain joka kymmenes. Huumeisiin kuolleiden määrä vähentynyt Tapaturmaisten myrkytyskuolemien (pl. alkoholimyrkytykset) kokonaismäärä on pienentynyt prosenttia vuodesta. Myrkytyskuolemien määrä oli vuonna 5 yhteensä 4 tapausta, mikä oli sama määrä kuin edellisenä vuonna. Tapaturmaisiin myrkytyskuolemiin menehtyneiden keski-ikä oli miehillä 4 vuotta ja naisilla 58 vuotta. Vuonna 5 huumausaineista johtuvia kuolemia oli Suomessa 66, mikä on vähemmän kuin edellisenä vuonna. Tilastokeskus käyttää huumausainekuolemia laskiessaan luokittelua (Selection B), jonka on laatinut EU:n Euroopan huumausaineiden ja niiden väärinkäytön seurantakeskus EMCDDA. Seurantakeskus julkaisee tilastoja ja raportteja internetsivuillaan: www.emcdda.europa.eu. EMCDDA:n mukaan huumausainekuolemiksi lasketaan tapaukset, joissa peruskuolemansyynä on huumeiden käytöstä johtuva mielenterveyden häiriö tai tahaton, tahallinen tai tahallisuudelta epäselvä huumeiden aiheuttama myrkytys. Huumeiden käytön aiheuttamiin mielenterveyden häiriöihin liittyvät kuolemat johtuvat yleensä huumeriippuvuudesta ja huumeiden pitkäaikaisesta käytöstä. Tahattomat huumeiden aiheuttamat myrkytykset ovat tapauksia, joissa kuolema tapahtuu pian aineen nauttimisen jälkeen. Niitä voi yleensä kuvata myös sanalla yliannostus. Vuonna 5 tapaturmaisia yliannostuskuolemia oli 9. Määrä on pienempi kuin edellisinä vuosina (4: ja :4).Tahalliset myrkytykset huumeilla ovat itsemurhia (peruskuolemansyy). Vuonna 5 huumeilla tehtiin 4 itsemurhaa. Tahallisuudelta epäselvissä huumeiden aiheuttamissa myrkytyksissä tarkoitusperä on jäänyt epävarmaksi. 5

Taulukko. Huumausaineista johtuvat kuolemat 5 (EMCDDA:n Selection B-luokitus) Yhteensä Miehet Naiset Yhteensä Miehet Naiset Kuolleita Kuolleita Kuolleita henkeä kohti henkeä kohti henkeä kohti 4 9 5,6 4,,9 78,,, 97 69 8,9,7, 76 5,9,,9 4 5 96 9,6,8,5 5 6 95,4,7, 6 8 7,6 4,, 7 4 6 7,7 4,5, 8 69 49, 4,6,8 9 75 45, 5,,7 56 7 9,9 4,4,4 97 56 4,7 5,9,5 6 5,9 6,,9 48 5,7 5,5,9 4 76 4 5, 5,, 5 66 7 9, 4,7,4 EMCDDA:n luokituksen mukaisilla huumeilla tarkoitetaan lähinnä opioideja. Opioidien lisäksi huumeilla tarkoitetaan myös kannabista ja sen johdoksia, muita hallusinogeenejä sekä väärinkäyttöön soveltuvia psykostimulantteja, kuten amfetamiinia ja sen johdoksia. Vuonna 5 neljä viidestä huumekuolemasta liittyi opioidien liikakäyttöön. Kuolleiden lukumäärät on laskettu WHO:n suosituksen mukaisesti vaikuttavimmaksi arvioidun aineen mukaan. Useissa tapauksissa kyse on moniainemyrkytyksestä, jossa henkilö on nauttinut myös muita aineita, kuten esimerkiksi alkoholia ja/tai psyykenlääkkeitä. Huumeisiin kuolee huomattavasti vähemmän naisia kuin miehiä. Vuonna 5 naisten osuus kaikista huumausainekuolemista oli yksi neljäsosa. Huumeisiin tapaturmaisesti menehtyneistä naisia oli 6 prosenttia, mutta huumeilla tehdyissä itsemurhissa naisten osuus oli huomattavasti tätä suurempi eli yli puolet. Lukumääräisesti eniten huumekuolemia sattui 4-vuotiaiden ikäryhmässä. 6

6. Itsemurhien määrä väheni selvästi Vuonna 5 itsemurhan teki 7 henkilöä, mikä oli lähes 6 henkilöä vähemmän kuin edellisenä vuonna. Itsemurhien määrä oli suurimmillaan vuonna 99, jolloin Suomessa tehtiin yli 5 itsemurhaa. Sen jälkeen itsemurhakuolleisuus on pienentynyt. Viidentoista viime vuoden kuluessa itsemurhakuolleisuus on vähentynyt 4 prosenttia. Miesten itsemurhakuolleisuus on huomattavasti suurempaa kuin naisten. Vuonna 5 itsemurhakuolleisuus eli itsemurhien määrä vuodessa asukasta kohden oli,, miehillä,7 ja naisilla 6,. Kolme neljästä itsemurhan tehneestä oli mies. Itsemurhat ovat keskeinen kuolemansyy nuorilla. Alle 5-vuotiaista kuolleista itsemurhan tehneitä oli kolmannes. Itsemurhien osuus kaikista kuolemista on nuorilla suuri, koska kuolleisuus muihin syihin on nuorilla vähäistä. Alle 5-vuotiaiden osuus kaikista itsemurhan tehneistä oli kuitenkin pieni: vain joka kymmenes itsemurhan tekijä oli alle 5-vuotias. Itsemurhien suhteellinen määrä on vähentynyt 5 vuodessa kaikissa ikäryhmissä. Nuorten itsemurhakuolleisuus on ollut Suomessa eurooppalaisittain verrattuna korkea. Eurostatin vuoden tilastojen mukaan nuorten itsemurhakuolleisuus oli Suomea korkeampi vain Liettuassa. Sitä vastoin 65 vuotta täyttäneiden itsemurhakuolleisuus ei poikennut EU-maiden keskiarvosta. Yli 65-vuotiaita itsemurhan tehneistä oli joka viides. Kuvio. Itsemurhakuolleisuus 97 5 7

7. Ensimmäisen ikävuoden aikana kuolleita ennätyksellisen vähän Vuonna 5 kuoli 96 alle vuoden ikäistä lasta, mikä oli 9 lasta vähemmän kuin edellisenä vuonna. Imeväiskuolleisuus oli,7 lasta tuhatta elävänä syntynyttä lasta kohden. Yleisimmät alle yksivuotiaiden kuolemansyyt olivat perinataalisyyt ja synnynnäiset epämuodostumat (taulukko ). Tartuntataudit sekä tapaturmat ja väkivalta ovat harvinaisia kuolemansyitä alle yksivuotiailla. Vuonna 5 kuolleena syntyneitä oli 7, mikä oli hieman enemmän kuin edellisenä vuonna (4: 6 lasta). Perinataalikuolleisuus (kuolleena syntyneet sekä ensimmäisen viikon aikana kuolleet) oli 4, lasta tuhatta syntynyttä kohden. Ensimmäisen elinvuoden aikana kuolleista lapsista yli puolet menehtyi ensimmäisen elinviikon aikana eli varhaisneonataalikaudella ja 7 prosenttia neljän ensimmäisen elinviikon aikana eli neonataalikaudella. Neonataalikauden jälkeisen kuolleisuuden tärkeimmät syyt ovat synnynnäiset epämuodostumat ja kätkytkuolemat. Vuonna 5 kuoli 6 lasta kätkytkuolemaan, kun vuonna 4 tapauksia oli 4. Kätkytkuolemia esiintyy yleensä yli kuukauden ikäisillä vauvoilla. 4-vuotiaiden lasten kuolleisuus on viimeisten parinkymmenen vuoden aikana lähes puolittunut. Vuonna 5 lasten kuolemia oli 67, mikä oli lasta vähemmän kuin edellisenä vuonna. Tämä vastaa noin 8 kuolemaa lasta kohden. Lasten yleisimmät kuolemansyyt olivat syövät ja liikennetapaturmat. Raskauteen tai synnytykseen liittyviin syihin kuolleita naisia on viimeisen kymmenen vuoden aikana ollut keskimäärin kolme vuodessa. Vuosi oli ensimmäinen vuosi kuolemansyytilaston historiassa, jolloin ei ollut yhtään äitiyskuolemaa. Vuonna 5 äitiyskuolemia oli kaksi eli äitiyskuolleisuus oli,6 kuollutta äitiä elävänä syntynyttä lasta kohden. Lisätietoa kuolleisuudesta imeväis- ja perinataalikaudella on liitetaulukossa. Kuvio. Kuolleisuus imeväis- ja perinataalikaudella 99 5 Taulukko 4. Alle -vuotiaana kuolleiden kuolemansyyt, 5,, 4 ja 5 5 4 5 Kuolleita yhteensä 5 79 8 5 96 Eräät perinataalikauden aikana alkaneet tilat (P P96) 84 77 58 46 49 Synnynäiset epämuodostumat ja kromosomipoikkeavuudet (Q Q99) 78 6 4 4 Kätkytkuolemat (R95) 8 9 7 4 6 Hengitys- ja verenkiertoelinten sairaudet (J J99, I I99) 4 5 5 Umpieritys-, ravitsemus- ja aineenvaihduntasairaudet (E E9) 5 6 6 Muut sairaudet ja tuntemattomat 9 8 Tapaturma ja väkivalta (V Y89) 4 4 8

Liitetaulukot Liitetaulukko a. Kuolleet peruskuolemansyyn ja iän mukaan 5, molemmat sukupuolet Peruskuolemansyy (54-luokkainen aikasarjaluokitus) Yhteensä -4 5-64 65- -54 KUOLLEITA YHTEENSÄ (A-Y89) 5 6 8 89 4 95-4 TAUDIT JA TAPATURMAINEN ALKOHOLIMYRKYTYS (A-R99, X45) 48 9 6 67 4 - Tartunta- ja loistauteja (A-B99, J65) 58 4 7 Tuberkuloosi (A5-A9, B9, J65) Immuunikato (HIV-tauti) (B-B4) Muut tartunta- ja loistaudit (A-A9, A-B9, B5-B89, B9-B99) 5 4 84 4- Kasvaimet (C-D48) 48 9 5 9 959 4- Syövät (C-C97) 68 9 489 9 67 4 Huulen, suuontelon ja nielun syöpä (C-C4) 55 77 5 Ruokatorven syöpä (C5) 7 6 6 Mahasyöpä (C6) 44 4 7 7 Koolonin syöpä (C8, C9) 8 69 8 Peräsuolen ja peräaukon syöpä (C-C) 9 87 9 Primaarinen maksasyöpä (C) 59 8 49 Haimasyöpä (C5) 7 6 9 Kurkunpään, henkitorven ja keuhkon syöpä (C-C4) 75 465 8 Ihon melanooma (C4) 9 56 7 Rintasyöpä (C5) 8 4 58 4 Kohdunkaulan syöpä (C5) 6 8 5 5 Kohtusyöpä (C54-C55) 94 6 6 Munasarjasyöpä (C56) 4 88 46 7 Eturauhasen syöpä (C6) 898 6 86 8 Munuaissyöpä (C64) 67 7 97 9 Virtsarakkosyöpä (C67) 6 9 Imu- ja vertamuodostavien kudosten syöpä (C8-C96) 65 964 Muut syövät 796 8 46 6 Muut kasvaimet (D-D48) 4 89-4 Umpieritys-, ravitsemus- ja aineenvaihduntasairaudet (E-E9) 67 5 6 47 Diabetes (E-E4) 48 6 4 Muut umpieritys- ravitsemus- ja aineenvaihduntasairaudet (E-E9, E5-E9) 54 5 4 9 5 Dementia, Alzheimerin tauti (F, F, G, R54) 8 58 4 8 54 6 Muut hermoston ja aistimien taudit pl. alkoholiperäiset 64 46 65 7- Verenkiertoelinten sairaudet pl. alkoholiperäiset (I-I45, I47-I99) 9 65 4 856 7 55 7 Iskeemiset sydäntaudit (I-I5) 9 95 9 74 8 Muut, paitsi reumaattiset ja alkoholiset sydäntaudit (I-I45, I47-I5) 768 9 457 9 Aivoverisuonien sairaudet (I6-I69) 4 99 975 Muut verenkiertoelinten taudit (I-I5, I6-I8, I7-I99) 89 89 799-5 Hengityselinten sairaudet (J-J64, J66-J99) 94 9 749 Influenssa (J9-J) 4 7 6 Keuhkokuume (J-J8, J849) 57 7 Keuhkoputkentulehdus ja keuhkolaajentuma (J4-J44, J47) 4 Astma (J45-J46) 78 9 69 5 Muut hengityselinten sairaudet (J-J6, J-J9, J6-J64, J66-J848, J85-J99) 4 4 6 6 Ruuansulatuselinten sairaudet poislukien alkoholiperäiset 78 88 989 7 Virtsa- ja sukupuolielinten sairaudet (N-N99) 8 4 67 9

Peruskuolemansyy (54-luokkainen aikasarjaluokitus) 8 Synnynnäiset epämuodostumat ja kromosomipoikkeavuudet (Q-Q99) 9 Muut sairaudet pl. alkoholiperäiset 4 Tuntemattomat ja epätäydellisesti määritetyt kuolemansyyt (R96-R99) 4 Alkoholiperäiset taudit ja tapaturmainen alkoholimyrkytys 4-5 TAPATURMAT JA VÄKIVALTA pl. tapaturmainen alkoholimyrkytys (V-X44, X46-Y89) 4-49 Tapaturmat pl. tapaturmainen alkoholimyrkytys (V-X44, X46-X59, Y-Y5, Y85-Y86) 4 Maaliikennetapaturmat 4 Muut maakuljetustapaturmat 44 Vesikuljetustapaturmat (V9-V94) 45 Muut ja määrittämättömät kuljetustapaturmat (V95-V99) 46 Tapaturmaiset kaatumiset ja putoamiset (W-W9) 47 Hukkumistapaturmat (W65-W74) 48 Myrkytystapaturmat pl. tapaturmainen alkoholimyrkytys (X4-X44, X46-X49, Y-Y5) 49 Muut tapaturmat ja tapaturmien myöhäisvaikutukset 5 Itsemurhat (X6-X84, Y87.) 5 Murha, tappo tai muu tahallinen pahoinpitely (X85-Y9, Y87.) 5 Vahingoittavat tapahtumat, tahallisuus epäselvä (Y6-Y4, Y87.) 5 Muut ulkoiset syyt ja niiden myöhäisvaikutukset (Y5-Y84, Y88-Y89) 54 EI KUOLINTODISTUSTA Yhteensä -4 5-64 65-6 564 75 666 4 6 4 4 68 7 7 65 7 56 5 58 5 6 5 89 8 45 75 4 9 5 4 6 5 65 57 6 49 84 8 94 7 548 568 86 77 4 4 8 56 6 6 4 7

Liitetaulukko b. Kuolleet peruskuolemansyyn ja iän mukaan 5, miehet Peruskuolemansyy (54-luokkainen luokitus) Yhteensä -4 5-64 65- -54 KUOLLEITA YHTEENSÄ (A-Y89) 5 884 85 5 64 65-4 TAUDIT JA TAPATURMAINEN ALKOHOLIMYRKYTYS (A-R99, X45) 654 64 4 4 9 57 - Tartunta- ja loistauteja (A-B99, J65) 5 6 Tuberkuloosi (A5-A9, B9, J65) 6 6 Immuunikato (HIV-tauti) (B-B4) Muut tartunta- ja loistaudit (A-A9, A-B9, B5-B89, B9-B99) 6 5 9 4- Kasvaimet (C-D48) 6 6 6 5 6 4- Syövät (C-C97) 6 48 45 5 4 Huulen, suuontelon ja nielun syöpä (C-C4) 4 5 Ruokatorven syöpä (C5) 68 57 6 Mahasyöpä (C6) 49 74 75 7 Koolonin syöpä (C8, C9) 46 69 7 8 Peräsuolen ja peräaukon syöpä (C-C) 48 57 9 9 Primaarinen maksasyöpä (C) 59 6 Haimasyöpä (C5) 54 44 96 Kurkunpään, henkitorven ja keuhkon syöpä (C-C4) 494 9 Ihon melanooma (C4) 5 5 6 Rintasyöpä (C5) 7 4 4 Kohdunkaulan syöpä (C5) 5 Kohtusyöpä (C54-C55) 6 Munasarjasyöpä (C56) 7 Eturauhasen syöpä (C6) 898 6 86 8 Munuaissyöpä (C64) 9 55 64 9 Virtsarakkosyöpä (C67) 9 5 65 Imu- ja vertamuodostavien kudosten syöpä (C8-C96) 66 8 58 Muut syövät 8 44 57 Muut kasvaimet (D-D48) 4 5 7-4 Umpieritys-, ravitsemus- ja aineenvaihduntasairaudet (E-E9) 6 6 8 Diabetes (E-E4) 5 8 68 4 Muut umpieritys- ravitsemus- ja aineenvaihduntasairaudet (E-E9, E5-E9) 75 5 5 Dementia, Alzheimerin tauti (F, F, G, R54) 77 696 6 Muut hermoston ja aistimien taudit pl. alkoholiperäiset 84 5 4 7 7- Verenkiertoelinten sairaudet pl. alkoholiperäiset (I-I45, I47-I99) 9 47 474 7 996 7 Iskeemiset sydäntaudit (I-I5) 5 549 84 4 745 8 Muut, paitsi reumaattiset ja alkoholiset sydäntaudit (I-I45, I47-I5) 886 5 65 9 Aivoverisuonien sairaudet (I6-I69) 8 59 Muut verenkiertoelinten taudit (I-I5, I6-I8, I7-I99) 6 6-5 Hengityselinten sairaudet (J-J64, J66-J99) 58 9 8 Influenssa (J9-J) 55 5 Keuhkokuume (J-J8, J849) 69 56 Keuhkoputkentulehdus ja keuhkolaajentuma (J4-J44, J47) 799 9 77 4 Astma (J45-J46) 9 5 Muut hengityselinten sairaudet (J-J6, J-J9, J6-J64, J66-J848, J85-J99) 5 94 6 Ruuansulatuselinten sairaudet poislukien alkoholiperäiset 58 4 4 7 Virtsa- ja sukupuolielinten sairaudet (N-N99) 9 8 Synnynnäiset epämuodostumat ja kromosomipoikkeavuudet (Q-Q99) 87 48 7 9 Muut sairaudet pl. alkoholiperäiset 6 59 6 4 Tuntemattomat ja epätäydellisesti määritetyt kuolemansyyt (R96-R99) 7 47

Peruskuolemansyy (54-luokkainen luokitus) 4 Alkoholiperäiset taudit ja tapaturmainen alkoholimyrkytys 4-5 TAPATURMAT JA VÄKIVALTA pl. tapaturmainen alkoholimyrkytys (V-X44, X46-Y89) 4-49 Tapaturmat pl. tapaturmainen alkoholimyrkytys (V-X44, X46-X59, Y-Y5, Y85-Y86) 4 Maaliikennetapaturmat 4 Muut maakuljetustapaturmat 44 Vesikuljetustapaturmat (V9-V94) 45 Muut ja määrittämättömät kuljetustapaturmat (V95-V99) 46 Tapaturmaiset kaatumiset ja putoamiset (W-W9) 47 Hukkumistapaturmat (W65-W74) 48 Myrkytystapaturmat pl. tapaturmainen alkoholimyrkytys (X4-X44, X46-X49, Y-Y5) 49 Muut tapaturmat ja tapaturmien myöhäisvaikutukset 5 Itsemurhat (X6-X84, Y87.) 5 Murha, tappo tai muu tahallinen pahoinpitely (X85-Y9, Y87.) 5 Vahingoittavat tapahtumat, tahallisuus epäselvä (Y6-Y4, Y87.) 5 Muut ulkoiset syyt ja niiden myöhäisvaikutukset (Y5-Y84, Y88-Y89) 54 EI KUOLINTODISTUSTA Yhteensä -4 5-64 65-88 54 66 6 9 65 9 8 55 558 54 5 9 4 6 4 5 87 5 66 5 5 54 65 44 49 7 66 46 866 74 48 9 49 4 5 4 5 4

Liitetaulukko c. Kuolleet peruskuolemansyyn ja iän mukaan 5, naiset Peruskuolemansyy (54-luokkainen luokitus) Yhteensä -4 5-64 65- -54 KUOLLEITA YHTEENSÄ (A-Y89) 6 48 78 555 785-4 TAUDIT JA TAPATURMAINEN ALKOHOLIMYRKYTYS (A-R99, X45) 5 58 67 7 954 - Tartunta- ja loistauteja (A-B99, J65) 6 5 Tuberkuloosi (A5-A9, B9, J65) 7 7 Immuunikato (HIV-tauti) (B-B4) Muut tartunta- ja loistaudit (A-A9, A-B9, B5-B89, B9-B99) 9 5 94 4- Kasvaimet (C-D48) 5 858 6 5 4 699 4- Syövät (C-C97) 5 687 6 44 4 57 4 Huulen, suuontelon ja nielun syöpä (C-C4) 98 4 74 5 Ruokatorven syöpä (C5) 65 5 6 Mahasyöpä (C6) 9 5 4 7 Koolonin syöpä (C8, C9) 45 6 54 8 Peräsuolen ja peräaukon syöpä (C-C) 4 9 Primaarinen maksasyöpä (C) 88 67 Haimasyöpä (C5) 597 9 55 Kurkunpään, henkitorven ja keuhkon syöpä (C-C4) 78 64 67 Ihon melanooma (C4) 78 57 Rintasyöpä (C5) 86 7 579 4 Kohdunkaulan syöpä (C5) 6 8 5 5 Kohtusyöpä (C54-C55) 94 6 6 Munasarjasyöpä (C56) 4 88 46 7 Eturauhasen syöpä (C6) 8 Munuaissyöpä (C64) 48 5 9 Virtsarakkosyöpä (C67) 7 4 57 Imu- ja vertamuodostavien kudosten syöpä (C8-C96) 59 7 456 Muut syövät 976 5 8 789 Muut kasvaimet (D-D48) 7 9 6-4 Umpieritys-, ravitsemus- ja aineenvaihduntasairaudet (E-E9) 56 5 Diabetes (E-E4) 9 9 4 Muut umpieritys- ravitsemus- ja aineenvaihduntasairaudet (E-E9, E5-E9) 79 7 59 5 Dementia, Alzheimerin tauti (F, F, G, R54) 5 86 9 5 844 6 Muut hermoston ja aistimien taudit pl. alkoholiperäiset 78 8 66 7- Verenkiertoelinten sairaudet pl. alkoholiperäiset (I-I45, I47-I99) 9 894 8 9 59 7 Iskeemiset sydäntaudit (I-I5) 4 66 4 59 8 Muut, paitsi reumaattiset ja alkoholiset sydäntaudit (I-I45, I47-I5) 88 59 8 9 Aivoverisuonien sairaudet (I6-I69) 499 85 Muut verenkiertoelinten taudit (I-I5, I6-I8, I7-I99) 85 79 77-5 Hengityselinten sairaudet (J-J64, J66-J99) 78 6 7 Influenssa (J9-J) 79 5 74 Keuhkokuume (J-J8, J849) 88 7 8 Keuhkoputkentulehdus ja keuhkolaajentuma (J4-J44, J47) 4 8 94 4 Astma (J45-J46) 58 8 5 5 Muut hengityselinten sairaudet (J-J6, J-J9, J6-J64, J66-J848, J85-J99) 5 6 Ruuansulatuselinten sairaudet poislukien alkoholiperäiset 64 64 576 7 Virtsa- ja sukupuolielinten sairaudet (N-N99) 5 5 45 8 Synnynnäiset epämuodostumat ja kromosomipoikkeavuudet (Q-Q99) 75 4 9 Muut sairaudet pl. alkoholiperäiset 4 5 58 4 Tuntemattomat ja epätäydellisesti määritetyt kuolemansyyt (R96-R99) 55

Peruskuolemansyy (54-luokkainen luokitus) 4 Alkoholiperäiset taudit ja tapaturmainen alkoholimyrkytys 4-5 TAPATURMAT JA VÄKIVALTA pl. tapaturmainen alkoholimyrkytys (V-X44, X46-Y89) 4-49 Tapaturmat pl. tapaturmainen alkoholimyrkytys (V-X44, X46-X59, Y-Y5, Y85-Y86) 4 Maaliikennetapaturmat 4 Muut maakuljetustapaturmat 44 Vesikuljetustapaturmat (V9-V94) 45 Muut ja määrittämättömät kuljetustapaturmat (V95-V99) 46 Tapaturmaiset kaatumiset ja putoamiset (W-W9) 47 Hukkumistapaturmat (W65-W74) 48 Myrkytystapaturmat pl. tapaturmainen alkoholimyrkytys (X4-X44, X46-X49, Y-Y5) 49 Muut tapaturmat ja tapaturmien myöhäisvaikutukset 5 Itsemurhat (X6-X84, Y87.) 5 Murha, tappo tai muu tahallinen pahoinpitely (X85-Y9, Y87.) 5 Vahingoittavat tapahtumat, tahallisuus epäselvä (Y6-Y4, Y87.) 5 Muut ulkoiset syyt ja niiden myöhäisvaikutukset (Y5-Y84, Y88-Y89) 54 EI KUOLINTODISTUSTA Yhteensä -4 5-64 65-78 87 66 7 58 9 6 7 6 4 47 6 46 44 4 8 8 4 9 4 8 7 65 9 5 9 78 44 9 Liitetaulukko. Tapaturmissa kuolleet ulkoisen syyn ja päihtymyksen mukaan 5 Ulkoinen syy Tapaturmat (pl. myrkytykset) Liikennetapaturmat (pl. vesiliikenteen hukkumiset) Kaatuminen, putoaminen Hukkuminen (ml. vesiliikenteen hukkumiset) Ruokaan tukehtuminen (W79) Saunakuolemat (W9) Tulipalo (X X9) Kylmyys (X) Muu tapaturma Tapaturmissa kuolleet 98 68 4 9 56 6 5 68 Päihtyneenä tapaturmissa kuolleet Henkeä % 5,6 5 9,8 9 8, 6 45, 7,4 8 58, 7 44, 8,5 6,5 4

Liitetaulukko. Kuolleisuus imeväis- ja perinataalikaudella 987 5 987 99 995 4 5 6 7 8 9 4 5 Perinataalikuolleet 55 57 49 5 6 4 76 86 84 98 8 48 9 97 5 5 Perinataalikuolleisuus ) 8,4 7,7 6,8 5,7 5,4 5,5 4,9 5, 4,9 4,8 5, 4,7 4,9 4, 4,,9,4,9 4, Kuolleena syntyneet 7 99 8 8 78 87 8 9 4 89 5 8 6 6 47 6 7. viikolla kuolleet 94 97 98 9 98 4 9 94 94 95 67 78 7 5 6 5.viikon kuolleisuus,,,,7,7,6,7,,8,5,6,6,6,,, Neonataalikuolleet 5 45 7 6 7 4 5 9 9 6 9 97 85 Neonataalikuolleisuus ) 4,,7,8,4,,,,5,,,9,9,,5,6,4 Imeväiskuolleet 7 68 5 5 8 65 8 9 79 68 59 59 6 8 4 4 Imeväiskuolleisuus ) ) Perinataalikuolleisuus = Kuolleena syntyneet (äidin raskauden kesto vähintään viikkoa tai sikiön paino vähintään 5 g) sekä ensimmäisen elinviikon aikana kuolleet tuhatta syntynyttä kohti (ml. kuolleena syntyneet). ) Neonataalikuolleisuus = Neljän ensimmäisen elinviikon aikana kuolleiden määrä tuhatta elävänä syntynyttä kohti. ) Imeväiskuolleisuus = Alle vuoden vanhana kuolleiden määrä suhteessa tuhatta elävänä syntynyttä kohti.,9,, 6 8 69,,4, 98 5 96 6, 5,6 4,,6,,,,,,9,7,7,6,,4,4,7,,7 5

Liitetaulukko 4. Vuoden 5 keskiväkiluvut iän ja sukupuolen mukaan Ika Sukupuolet yhteensä Miehet Naiset Kaikki ikäluokat 5 479 5 696 676 78 854 56 65 9 5 7 6 4 4 64 8 7 65 5 9 5 946 56 6 49 585 4 9 49 8 4 8 5 9 877 55 7 48 65 4 4 65 74 47 66 64 5 9 4 47 74 794 65 5 4 56 6 8 59 7 64 5 9 45 77 459 67 664 4 44 6 79 6 74 54 575 45 49 54 84 79 49 75 5 5 54 75 4 88 9 86 75 55 59 69 54 8 59 86 45 6 64 7 445 8 69 9 76 65 69 78 99 8 7 96 769 7 74 5 9 5 579 4 44 75 79 97 89 85 4 76 8 84 4 86 55 78 88 9 85 89 9 79 9 49 6 888 9 94 6 467 8 86 7 67 95+ 7 798 49 6 59 Liitetaulukko 5. Ikävakioinnissa käytetty Eurostatin vakioväestö (ESP) Ikäryhmät 4 5 9 4 5 9 4 5 9 4 5 9 4 44 45 49 5 54 55 59 6 64 65 69 7 74 75 79 8 84 85 89 9 94 95+ Yhteensä Vakioväestö ikäryhmässä 4 5 5 5 5 5 5 6 6 6 5 7 7 7 7 6 5 6 5 5 5 4 5 5 8 6

Liitekuviot Liitekuvio. Ikävakioitu kuolleisuus verenkiertoelinten sairauksiin 97 5 Liitekuvio. Ikävakioitu kasvainkuolleisuus 97 5 7

Laatuseloste: Kuolemansyyt 5. Tilastotietojen relevanssi Kuolemansyytilasto kuvaa Suomessa vakinaisesti asuvien henkilöiden kuolemansyitä. Tilastoa on tuotettu vuodesta 96 lähtien. Tilasto tehdään kuolintodistusten perusteella. Tietoja täydennetään ja tarkistetaan Väestörekisterikeskuksen väestötietojärjestelmän kuolleiden tiedoilla Kuolemansyytiedoilla on suuri merkitys väestön terveydentilaa kuvaavassa yleisessä tietojärjestelmässä. Kuolemansyytietoja käytetään paljon erilaisissa lääketieteellisissä tutkimuksissa ja yhdistämällä tietoja Tilastokeskuksen muihin aineistoihin tutkitaan muun muassa väestöryhmien välisiä kuolleisuuseroja. Kuolemansyyn selvittäminen ja siihen liittyvät menettelyt mukaan lukien tilaston tuottaminen ja kuolintodistusten arkistointi perustuvat kuolemansyyn selvittämisestä annettuun lakiin (97/459) ja asetukseen (97/948). Huhtikuussa hyväksyttiin Euroopan komission asetus (EU) N:o 8/, jossa vahvistetiin tiedot, jotka EU:n jäsenvaltioiden on toimitettava kuolemansyytilastojen osalta. Tilastokeskus ylläpitää lisäksi Suomen kuolintodistusarkistoa. Arkistossa on suomalaisten kuolintodistukset vuodesta 96 lähtien. Vuosien 96-965 kuolintodistukset siirrettiin vuonna 6 Kansallisarkistoon, tätä uudemmat on yhä arkistoitu Tilastokeskukseen. Käsitteet Kuolemansyyt saadaan kuolintodistuksista. Tietokantatauluihin on kerätty tietoa tilaston peruskuolemansyistä vuodesta 969 lähtien ja vuodesta 987 lähtien tietoa on peruskuolemansyyn lisäksi myös välittömästä, välivaiheen sekä myötävaikuttavista kuolemansyistä. Peruskuolemansyy on se tauti, joka on pannut alulle välittömästi kuolemaan johtaneen sairaustilojen sarjan. Tapaturmaisessa tai väkivaltaisessa kuolemassa peruskuolemansyy on se ulkoinen syy, josta kuolemaan johtanut vamma tai myrkytys aiheutui. Lääkärin kuolintodistuksella antamaa peruskuolemansyytä ei suoraan käytetä tilastoinnissa, vaan sitä käytetään apuna muodostettaessa tilaston peruskuolemansyy. Tilaston peruskuolemansyyn päättelyssä sovelletaan Maailman Terveysjärjestön (WHO) laatiman kansainvälisen tautiluokituksen (ICD-) valinta- ja sovellussääntöjä. Niiden perusteella tilaston peruskuolemansyy päätellään lääkärin kuolintodistuksella antamista kuolemansyistä. Vuosittaiset kuolemansyytilastot tehdään tilaston peruskuolemansyyn mukaan. Muita kuolemansyitä käytetään lähinnä tutkimuksissa. Välitön kuolemansyy ilmaisee sen taudin, vian tai vamman, jonka oireisiin henkilö kuolee. Välittömäksi kuolemansyyksi ei kuitenkaan lueta kuoleman mekanismeja, esim. sydänpysähdystä. Välivaiheen kuolemansyy on se tila, joka johtaa peruskuolemansyystä välittömään syyhyn. Myötävaikuttavia kuolemansyitä ovat kuolintodistuksen osassa II ilmoitetut muut merkittävät tilat, jotka vaikuttavat kuolemaan, mutta eivät liity kuolintodistuksen osan I syy-seurausketjuun. Alle 8 vrk:n ikäisinä kuolleista ja kuolleena syntyneistä tilastoaineistossa on lapsen tärkein kuolemansyy, äidin tärkein lapsen kuolemaan vaikuttanut syy sekä kaksi muuta lapsen kuolemaan vaikuttanutta kuolemansyytä. Kuolleena syntyneisiin luetaan sikiö tai vastasyntynyt, jolla syntyessään ei todeta elonmerkkejä ja raskauden kesto on ollut vähintään viikkoa tai syntymäpaino on vähintään 5 grammaa. Tätä käsitettä on käytetty Suomen vuosittaisissa taulukoissa vuodesta 987 lähtien. Tätä aikaisemmin käytössä olleessa määritelmässä kuolleena syntyneeksi luettiin vastasyntynyt tai sikiö silloin, kun raskauden kesto oli ollut vähintään 8 viikkoa. Käsitteen muutos vaikutti myös perinataalikuolleisuuden määritelmään kuolleena syntyneiden osalta. Raskauden keskeytyksiä ei tilastoida kuolemansyytilastossa. Kuolleena syntyneitä ei lasketa mukaan tilaston kuolleiden yhteismäärään, vaan ne julkaistaan erikseen. Imeväiskuolleisuus tarkoittaa imeväisiässä (alle vuoden vanhana) kuolleiden osuutta elävänä syntyneistä. Neonataalikuolleisuus on neljän ensimmäisen elinviikon aikana kuolleiden osuus elävänä syntyneistä. Luku on ilmaistu taulukoissa usein promilleina. Varhaisneonataalikuolleisuus on ensimmäisen elinviikon 8