Verotuksen muutoksia 2017

Samankaltaiset tiedostot
Verotuksen muutoksia 2017

Verotuksen muutoksia 2017

Vinkkejä vuodenvaihteeseen Veroinfot taloushallinnon ammattilaisille 2016

Verotuksen muutoksia Veroinfot taloushallinnon ammattilaisille 2016

Verotuksen muutoksia Verohallinnon ja Ohjelmistotalojen yhteistyöpäivä

Ajankohtaista Verohallinnosta. Veroinfot taloushallinnon ammattilaisille 2016

Verotili ja alkutuotannon harjoittajat. Verohallinto Syksy 2010

Muutoksia varainsiirtoverotukseen

Calculare Oy Aamiaisseminaari Nina Heikkinen

Tervehdys Tilitoimistosta!

KAUSIVEROILMOITUKSEN

HE 29/2016 vp Verotusmenettelyn ja veronkannon uudistaminen. Valtiovarainvaliokunnan verojaosto

Veroasiat oikein heti alusta lähtien. Infopaketti uudelle yrittäjälle Yritys2017-messut

PALVELUKAUPAN ALV JA VEROTILI 2010

VEROTILI 2010 Veroasiantuntija Leena Juusela UUSI VEROTILIMENETTELY

Ennakkoperintä 2017 Ajankohtaista Verohallinnosta

Kaikki oma-aloitteiset verot paitsi varainsiirtovero

Verotili käyttöön

OmaVero. Näin ilmoitat ja maksat arvonlisäveron

Ajankohtaista Verohallinnosta. Veroinfot taloushallinnon ammattilaisille 2015

Tervetuloa verkkoseminaariin: Yhdistyksen, säätiön, kunnan ja seurakunnan veroilmoitus

Vuodenvaihteen veromuutokset Helsingin Yrittäjien aamukahvitilaisuus Satu Grekin, Suomen Yrittäjien veroasiantuntija

VEROILMOITUS OMA-ALOITTEISISTA VEROISTA, TYÖNANTAJASUORITUSTEN TIEDOT (VSRTASKV)

Teknisiä muutoksia vuosiilmoituksissa. Ohjelmistotalopäivä

AJANKOHTAISTA VEROTUKSESTA JA TALOUSHALLINNOSTA

Porotalousyrittämisen erilaiset oppimisympäristöt -hanke

Vuoden 2016 vuosi-ilmoitukset ja niiden korjaaminen. Ohjeita paperi- ja verkkolomakeilmoittajille Ohjeita tiedostona ilmoittajille

Tiedostona sähköisesti annettujen oma-aloitteisten verojen veroilmoitusten ja arvonlisäveron yhteenvetoilmoitusten korjaaminen

-palvelun pikaopas oma-aloitteiset verot

KAUSIVEROILMOITUKSEN

Verohallinnon ja ohjelmistotalojen yhteistyöpäivä

Henkilöasiakkaiden veroasioiden hoito. siirtyy OmaVeroon vero.fi/omavero

Maksuton palkanlaskentaohjelma. Johanna Puikkonen verosihteeri, Palkka.fi neuvoja Verohallinto Henkilöverotus

Liite 2: Verotukseen liittyvien tehtävien lainsäädännöllinen peruste

Sinulle - Verohallinnon verkkopalvelut

KAUSIVEROILMOITUKSEN

YRITYS JA VEROT. Yritystoiminta Pia Niuta

Asunto- ja kiinteistöyhteisön veroilmoitus voimaan tulleet muutokset yhteisöjen tuloverotuksessa

VEROILMOITUS OMA-ALOITTEISISTA VEROISTA, MUUN OMA-ALOITTEISEN VERON TIEDOT (VSRMUUKV)

OmaVero. Verohallinnon nykyiset sähköiset asiointipalvelut siirtyvät OmaVeroon (vero.fi/omavero) vaiheittain.

OmaVero (vero.fi/omavero) korvaa Verohallinnon nykyiset sähköiset palvelut vaiheittain OmaVeroa kehitetään yhteistyössä asiakkaiden kanssa

Laki. varainsiirtoverolain muuttamisesta

Metsätaloudenharjoittajan ilmoittamisvelvollisuus. Valtiovarainvaliokunnan verojaosto Sami Varonen

Tervetuloa verkkoseminaariin: Osakeyhtiön veroilmoitus

Vastauksia Verohallinnon verkkoseminaarissa esitettyihin kysymyksiin

Uuden yrittäjän veroinfo

Ajankohtaista Verohallinnosta. UKK-instituutti Suvi Niittyoja veroasiantuntija

Muutoksia kiinteistöverotukseen Kevät 2020

Kausiveroilmoitusten ja arvonlisäveron yhteenvetoilmoitusten korjausmenettelyn muutos. Ennakkotietoa

Vastauksia Verohallinnon verkkoseminaarissa esitettyihin kysymyksiin

Viitteet lyhyesti. Oikean viitenumeron valinta on tärkeää. Yleisimmät verolajin viitteet ovat: Näiden lisäksi eri tilanteisiin on mm.

Yhteenveto verojen maksutilanteesta

Sinulle - Verohallinnon verkkopalvelut

YRITTÄJÄILTA Tilaajavastuulaki Verotuksen muutokset Euran Yritystilit Oy

Verotusmenettelylain muutokset

Muutokset osinkojen kausi- ja vuosi-ilmoittamismenettelyyn vuoden 2014 alusta. Eteran palkkahallintopäivä

Tilaisuuden ohjelma. Yrityksen perustaminen ja Verohallinnon rekisterit. Kirjanpito. Perustietoa arvonlisäverosta. Perustietoa tuloverotuksesta

TULOREKISTERIN VAIKUTUKSET VEROTUKSEEN - VERKKOSEMINAARIN CHAT-KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA

YRITYSASIAKKAAN VEROASIAT 2022: VEROASIAT AUTOMATISOIDUN TALOUSHALLINNON OSANA

Suomen verotus selkokielellä

Kiinteistöyhtymä Lehtinen Antti Päivi ja Turkia Veijo

Muistio. Talouspolitiikka/Veropolitiikka Tero Honkavaara ja Pekka Hyttinen (5)

SÄÄDÖSKOKOELMA. 1255/2013 Voimalaitosverolaki. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

Varainsiirtoveroilmoittamiseen

VEROILMOITUS OMA-ALOITTEISISTA VEROISTA, ARVONLISÄVERON TIEDOT (VSRALVKV)

Tervetuloa verkkoseminaariin: Verotuksen muutoksia klo 10:00 11:30

Voimalaitosverolaki. EDUSKUNNAN VASTAUS 195/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle voimalaitosverolaiksi. annetun lain 16 :n muuttamisesta ja

Katso-tunnisteen perustaminen ja muutokset sähköisissä palveluissa Tytti Räisänen

ASIAKASTIEDOTE 2/ VEROTILI TULEE OLETKO VALMIS SISÄLLYSLUETTELO:

Verotiliopas. VEROTILI VERKOSSA

Uuden yrittäjän veroinfo

VEROTUSMENETTELY HE 29/2016

SYYSTERVEISET TILITYÖ OLARISTA, ja valoisaa mieltä syksyn pimeyteen! Verotilijärjestelmä tulee voimaan

Liikkeen- ja ammatinharjoittaja

Henkilöasiakkaat voivat hoitaa suurimman osan veroasioistaan OmaVeropalvelussa. VEROTUKSEN MUUTOKSIA

Verotuksen perusteet Verotusmenettelyn perusteet. Apulaisprofessori Tomi Viitala

Tietoa arvonlisäverotuksesta uudelle yrittäjälle

YHTEISÖASIAKKAAN VEROASIAT 2022: VEROASIAT AUTOMATISOIDUN TALOUSHALLINNON OSANA

Laki. veronkantolain muuttamisesta

Veroilmoituksen täyttö

Veroinfo taloushallinnon ammattilaisille , Verkkoseminaari

Ajankohtaista ennakkoperinnässä vuodelle Eteran palkkahallintopäivä

Laki. verotusmenettelystä annetun lain muuttamisesta

Laki. ennakkoperintälain muuttamisesta

HENKILÖASIAKKAAN VEROASIAT 2022: VEROTUS TEHDÄÄN SINULLE

HE 129/2009 vp. arpajaisverolakiin lisättäisiin väliaikaisesti lainkohdat, jotka kumottiin verotililain säätämisen

Vastauksia Verohallinnon verkkoseminaarissa kysyttyihin kysymyksiin

Yhteisöjen tuloverotus. Ohjelmistotalojen ja Verohallinnon yhteistyöpäivä Lauri Tuomarla Yritysverotuksen ohjaus- ja kehittämisyksikkö

Uuden yrittäjän veroinfo

Tilaisuuden ohjelma. Yrityksen perustaminen ja Verohallinnon rekisterit. Kirjanpito. Perustietoa arvonlisäverosta. Perustietoa tuloverotuksesta

Verotuksen oikaisun, veron määräämisen ja päätöksen oikaisun määräaika

Veroilmoituksen yksityiskohtaiset täyttöohjeet

OmaVero. Kaikki toiminnallisuudet testataan käyttäjien kanssa useita kertoja ennen niiden julkaisua

Vuosi-ilmoitukset Ohjelmistotalopäivä Verohallinto

Julkaistu Helsingissä 27 päivänä joulukuuta /2012 Laki. verotusmenettelystä annetun lain muuttamisesta

Verotuksen perusteet Verotusmenettelyn perusteet. Apulaisprofessori Tomi Viitala

Tervetuloa verkkoseminaariin: Verotuksen muutoksia

Kausiveroilmoitus Jussi Linnala

TIETOA VUODEN 2016 VUOSI-ILMOITUKSISTA SISÄLLYSLUETTELO

102-LOMAKE UUDISTUVA MENETTELY

Transkriptio:

Verotuksen muutoksia 2017 Verohallinnon verkkoseminaari 4.11.2016 Tervetuloa!

Ohjelma 1. Mikä muuttuu verotuksessa 2017? 2. OmaVero korvaa Verotili-palvelun 3. Kysymysklinikka Esityksien aikana voit lähettää kysymyksiä chat-ikkunan kautta. Kysymyksiin vastataan esityksien aikana ja Kysymysklinikassa. Vastaukset julkaistaan myös vero.fi:ssä (Tietoa Verohallinnosta > Esitysmateriaalit) Muista myös Vastauspankki, palvelun etusivulla: Verotusmuutokset 2017 Verkkoseminaarin tallenne löytyy osoitteesta: www.mediaserver.fi/live/vero. 2

Mikä muuttuu verotuksessa 2017? Verohallinnon verkkoseminaari 4.11.2016

Mikä muuttuu 2017? Taustalla lakiuudistukset HE (29/2016), vahvistettu 9.9.2016 Uusi: Laki oma-aloitteisten verojen verotusmenettelystä (pdf) Lisäksi mm. uudistetaan muutosverotusta ja verojen kantomenettelyä Voimaan vuoden 2017 alusta, mutta siirtymäsäännöksiä Muutosten tavoitteena on selkeyttää ja yhtenäistää menettelyjä Yleiset menettelysäännökset koottuna yhteen lakiin Muutokset tuovat mm. joustoa verokausien valintaan Lisätietoa: vero.fi/muutoksia2017 4

Esityksen sisältö Esityksessä käydään läpi keskeiset muutokset oma-aloitteisiin veroihin liittyen: Ilmoitukset tulee antaa sähköisesti Ilmoitusten korjausmenettely muuttuu Verokausien valintaan tulee joustoa Muutokset maksamiseen: viitenumero Myöhästymismaksu ja muut seuraamusmenettelyt Palautusten käyttäminen Maksuperusteinen arvonlisävero Lisäksi lyhyesti: Muutoksenhaku Vuodenvaihteessa huomioitavaa 5

Ilmoitukset annetaan sähköisesti Kausiveroilmoitus on jatkossa veroilmoitus oma-aloitteisista veroista esim. veroilmoitus arvonlisäverosta (arvonlisäveroilmoitus) yleinen eräpäivä 12. pv Oma-aloitteiset verot tulee ilmoittaa sähköisesti vuoden 2017 verokausista lähtien osakeyhtiöistä jo yli 90 % ilmoittaa sähköisesti tietoturvallista, vähentää virheitä, tehostaa hallintoa Paperi-ilmoitus vain erityisestä syystä esim. poikkeustilanteissa (tilapäiset tietoliikennehäiriöt tms.) erityinen syy ei edellytä hakemusta tai ilmoitusta Verohallintoon, syytä tiedustellaan tarvittaessa koskee myös alv:n yhteenvetoilmoituksia (aiemmin hakemus) 6

Ilmoitukset annetaan sähköisesti Ilmoitukset voi antaa OmaVero-palvelussa korvaa nykyisen Verotili-palvelun Ilmoittaa voi myös joidenkin taloushallinto-ohjelmien kautta, tai lähettämällä taloushallinto-ohjelman muodostama ilmoitustiedosto Ilmoitin.fi-palvelun avulla, tai Tyvi-operaattoreiden palveluilla Muista myös Palkka.fi maksuton palkanlaskentaohjelma ilmoitukset sähköisesti Verohallintoon 7

Ilmoitukset annetaan sähköisesti Sähköistä ilmoittamista varten yritys tarvitsee Katso-tunnisteen Katso-tunniste on avain myös OmaVeroon nykyiset tunnisteet käyvät (lisää OmaVero-esityksessä) Muista hakea tunniste ajoissa! Tilitoimiston tai muun asianhoitajan valtuuttaminen yrityksen Katso-tunnisteella tai sähköisen asioinnin valtakirjalla Lisätietoja vero.fi:ssä, mm: Näin tunnistaudut verkkopalveluun 8

Ilmoitusten korjausmenettely Nykyisin lisäilmoitus, vain korjattavat kohdat Uusi menettely: annetaan aiemmin ilmoitetut tiedot korvaava ilmoitus esimerkiksi arvonlisäveron tiedot uudelleen lisäksi: virheen syy (ruksi) Esimerkki: Yritys on ilmoittanut arvonlisäveroa marraskuussa 2016 ja haluaa oikaista ilmoitustaan helmikuussa 2017. Onko annettava korvaava veroilmoitus vai yksittäisen tiedon osalta lisäilmoitus? Vuodesta 2017 lähtien tulee antaa kaikki tiedot uudelleen eli yrityksen tulee antaa korvaava ilmoitus, vaikka koskee vuoden 2016 tietoja. 9

Ilmoitusten korjausmenettely Arvonlisäveron palautushakemusmenettely poistuu Palautusten hakeminen tapahtuu antamalla korvaava ilmoitus kyseiselle verokaudelle Esimerkki: Yritys havaitsee tammikuussa 2017, että on ilmoittanut ja maksanut liikaa arvonlisäveroa elokuulta 2016. Voiko yritys hakea liikaa maksettua arvonlisäveroa palautushakemuksella takaisin? Liikaa maksettua arvonlisäveroa ei voi hakea palautushakemuksella takaisin enää 31.12.2016 jälkeen. Asia korjaantuu ja liikamaksu palautetaan, kun yritys antaa korvaavan ilmoituksen elokuulle 2016. 10

Vuosi-ilmoituksen korjausmenettely Vuosi-ilmoitusten osalta uusi korjausmenettely on jo käytössä. Palkoista ja muista suorituksista annettavien vuosi-ilmoitusten virheelliset tiedot on korjattava antamalla uusi korvaava ilmoitus. tarvittaessa korjaava ilmoitus myös oma-aloitteisista (ennakonpidätykset, lähdevero) Uusi korjaamistapa koskee yleisimpiä vuosi-ilmoituksia, mm. työnantajan vuosi-ilmoitusta, vuosi-ilmoitusta eläkkeestä ja etuuksista, osinkojen vuosiilmoitusta jne. Lue lisää vero.fi: Ohje vuosi-ilmoituksista ja korjausmenettelystä 11

Vähäisen virheen korjausmenettely Koskee taloudelliselta merkitykseltään vähäisiä virheitä, tulossa tarkentava Verohallinnon päätös Vähäisestä virheestä ei tarvitse antaa korvaavaa ilmoitusta kyseiselle verokaudelle, vaan huomioida korjaus seuraavilla ilmoituksilla, ilman aiheetonta viivytystä Esimerkki: Yritys havaitsee huhtikuussa 2017, että on ilmoittanut ja maksanut 100 euroa liian vähän arvonlisäveroa tammikuulta. Voiko tällaisen virheen korjata toukokuulta annettavalla veroilmoituksella? Kyllä, tällaisen taloudelliselta merkitykseltään vähäisen virheen voi korjata toukokuulta annettavalla ilmoituksella. Virheen voi halutessaan korjata myös oikealle verokaudelle eli antamalla korvaava ilmoitus tammikuulle. 12

Verokausien valintaan lisää joustoa Verokausi lähtökohtaisesti kalenterikuukausi Valinnaisten verokausien rajat nousevat, joten yhä useampi voi valita pidennetyn verokauden Neljänneskalenterivuosi: liikevaihdon raja 50 000 à 100 000 euroon Kalenterivuosi (vain alv): liikevaihdon raja 25 000 à 30 000 euroon Arvonlisäveron ja työnantajasuoritusten verokaudet eivät enää ole sidoksissa toisiinsa Verokauden muuttamiseen tulee lisää joustoa verokauden valinta sitoo vain 12 kk (aiemmin 3 v.) Huom: Uuden lain mukaisiin pidennettyihin verokausiin voi hakeutua 1.1.-31.3.2017, tulee voimaan 1.1. alkaen. Kannattaa kuitenkin hakeutua heti vuoden alussa. 13

Muita muutoksia Satunnaisilla työnantajilla verokausi on aina kalenterikuukausi esim. tammikuun 2017 ilmoitus työnantajasuorituksista tulee antaa helmikuun 12. päivään mennessä ilmoitusta ei kuitenkaan tarvitse antaa, jos ei suorituksia (ei ilmoitettavaa) Metsätaloutta ainoana liiketoimintana harjoittavat Metsätalouden arvonlisäveron veroilmoitusta ei jatkossa tarvitse antaa, jos verovelvollisella ei ole verovuonna ollut metsätalouden tuloa, vähennyksiä tai muita verotukseen vaikuttavia tietoja. 14

Maksaminen ja viitenumero Verotili-palvelu à OmaVero 27.12.2016 jälkeen maksetut maksut näkyvät vain OmaVerossa Verotiliviite à Oma-aloitteisten verojen viite, uusi numero Uusi viitenumero löytyy OmaVerosta ja yhteenvedolta Nykyisellä verotilin viitenumerolla voi kuitenkin maksaa oma-aloitteisia veroja myös vuodenvaihteen jälkeen Verohallinnon tilinumero ei muutu Nykyisen verotiliotteen korvaa kuukausittainen yhteenveto Lue lisää: Muutoksia maksamiseen, palauttamiseen ja perintään 15

Verojen palautusten käyttö laajenee Palautusten käyttäminen asiakkaan veroveloille on aiempaa laajempaa, mikä vähentää edestakaista rahaliikennettä Palautusta voidaan käyttää kaikille Verohallinnon saataville Asiakkaalle ei makseta palautuksia, jos hän on velkaa Verohallinnolle Lisäksi voidaan kuitata muiden viranomaisten (esim. Tullin) saataville 16

Seuraamusmenettelyjä selkeytetään Myöhästymismaksun laskentatapa muuttuu lisäksi oikaisu 45 päivän ajan ilman myöhästymismaksua Veronkorotuksen tasoa alennetaan merkittävästi veronkorotus on jatkossa enintään 50 % verovelvollisen vahingoksi määrätystä verosta. Laiminlyöntimaksu korvaa verolajikohtaiset verorikkomukset Sivullisilmoittajan laiminlyöntimaksu (VML) sovelletaan esim. alv:n yhteenvetoilmoituksiin ja vuosi-ilmoituksiin 17

Myöhästymismaksu Verokauden ensimmäinen veroilmoitus 3 /pv enintään 135 Verokauden ensimmäinen veroilmoitus 135 + 2 % myöhässä ilmoitetun veron määrästä Korvaava ilmoitus Myöhästymismaksua ei määrätä* Korvaava ilmoitus 2 % myöhässä ilmoitetun veron määrästä Enintään 15 000 verokaudelta /verolaji * Mahdollinen veronkorotus, jos ilmoitus toistuvasti puutteellinen 1 45 päivää yli 45 päivää 18

Veronkorotus Oma-aloitteisten verojen veronkorotukset yhtenäistetään. Veronkorotuksen tasoa alennetaan merkittävästi nykyisestä Veronkorotuksen taso määräytyy kaavamaisesti, joten ennakoitavuus paranee Perustaso on 10 % verovelvollisen vahingoksi määrätystä verosta Veronkorotus on enintään 50 % verovelvollisen vahingoksi määrätystä verosta 19

Maksuperusteinen arvonlisävero HE (139/2016) Mahdollista, jos yrityksen liikevaihto enintään 500 000 euroa/tilikausi Asiakas voi valita soveltaako maksu- vai suoriteperustetta Jos valitsee maksuperusteen, sovelletaan sekä myynteihin että ostoihin Sovelletaan vain Suomessa tapahtuviin myynteihin ja ostoihin 20

Lakimuutokset Muutoksenhaku yhtenäistyy Yleiset periaatteet Verotuksen oikaisulautakunnasta ensimmäinen muutoksenhakuaste Määräaika oikaisuvaatimuksen tekemiseen 3 vuotta Valitusaika hallinto-oikeuteen 60 pv Valitusaika korkeimpaan hallinto-oikeuteen (valitusluvalla) 60 pv Verotusta voidaan oikaista myös Verohallinnon aloitteesta Ennakkopäätösvalitus kaikkiin verolajeihin Mahdollisuus hakea muutosta oikaisulautakunnan päätökseen suoraan korkeimmalta hallinto-oikeudelta 21

Vuodenvaihteessa huomioitavaa Tietojärjestelmäuudistuksesta johtuen Asiakaspalvelu on suljettu 29.12.2016 2.1.2017 Kausiveroilmoitukset ja alv-yhteenvetoilmoitukset: Ilmoituksia ei voi sähköisesti antaa ajalla 23.-31.12. ilmoituksia voi antaa 22.12.2016 noin klo 15 saakka, riippuen ilmoituskanavasta Ilmoittaminen mahdollista jälleen 1.1. alkaen, OmaVero-palvelussa 3.1. alkaen Huom: maksaa voi normaalisti Ilmoituksille ei myöhästymismaksua 23.12.-12.1. väliseltä ajalta Lisäksi asiakirjoja otetaan vastaan Verohallinnon päätoimipaikoissa verovelkatodistusta ei voi saada 29.12.-5.1 väliseltä ajalta maksujärjestelyjä koskevat pyynnöt tehtävä viimeistään 23.11. Lue lisää: vero.fi/palvelukatko 22

Vuodenvaihteessa huomioitavaa OmaVero aukeaa 3.1.2017 Voit ilmoittaa ja maksaa oma-aloitteiset verot Verotili-palvelu katselukäytössä palvelukatkon aikana ja myös OmaVeron käyttöönoton jälkeen. Palvelusta voi katsoa ja tulostaa tiliotteita, mutta kaikki muut toiminnallisuudet on suljettu. Vuoden 2016 ilmoitukset oma-aloitteisista veroista OmaVerossa voi antaa ilmoituksia myös aiemmista vuosista - esim. marraskuun 2016 alv, jonka määräpäivä on 12.1.2017 jos ilmoitus paperilomakkeella: määräpäivä jo 7. pv jos tietoja tarvitsee korjata (paperi tai sähköinen) vuoden 2017 puolella, muista uusi menettely: korvaava ilmoitus 23

Vuodenvaihteessa huomioitavaa Sähköisiä ilmoituksia vastaanotetaan 22.12. iltapäivään saakka. OmaVero aukeaa, ilmoituksia voi antaa 22.12. 3.1. Ilmoituskatko 12.12. 23.- 31.12. 1.1. 12.1. Kausiveroilmoitus, eräpäivä Sähköisiä ilmoituksia voi antaa muista palveluista Veroilmoitus oma-aloitteisista veroista, eräpäivä Ajalta 23.12.-12.1. ilmoituksista ei myöhästymismaksua. 24

Lopuksi: Muista ainakin nämä ü OmaVero korvaa Verotili-palvelun ü Ilmoitukset sähköisesti muista Katso-tunniste! ü Kausiveroilmoitus > veroilmoitus oma-aloitteisista veroista ü Verokausi on lähtökohtaisesti kalenterikuukausi ü Pidennettyjen verokausien rajat nousevat ü Verotiliviite > oma-aloitteisten verojen viite, uusi numero ü Ilmoitusten korjaaminen: korvaava ilmoitus ü Korjaaminen 45 päivän ajan ilman myöhästymismaksua ü Vuodenvaihde: vero.fi/palvelukatko 25

Tutustu: vero.fi/muutoksia2017 Seuraavat verkkoseminaarit: 9.12. ja 10.1. - vinkkaa kaverille tai kollegalle! Uutiskirje yritysasiakkaille - olethan jo tilannut? Tutustu ja tilaa: vero.fi/uutiskirje 26