Leka leikki ja kasvu verkostomainen lastenkulttuurikeskus lapsille ja nuorille

Samankaltaiset tiedostot
Lastenkulttuurikeskus Verson strategia vuosille

Oppiminen taidekasvatuksen kautta Taikalampun monipuoliset työkalut opettajan apuna Saara Vesikansa Kuntamarkkinat

Kasvun ja oppimisen lautakunta liite nro 1 (1/9) KULTTUURIKASVATUSSUUNNITELMA Kulttuurikoski

Kuntaliiton kaksitoista sanaa tulevaisuuden kulttuuripalveluista

Kuntien kulttuuritoimintalain infotilaisuus

KULTTUURITALO VALVE Saatavuuden ja saavutettavuuden toteuttaminen monialaisena yhteistyönä

PORIN TAIDEMUSEO. tehtävämme. Satakunnan kulttuurin edistämisessä

Suomussalmi uuden lain toimeenpanijana. Joni Kinnunen

Sivistyslautakunta 2/2017. KOKOUSAIKA Keskiviikko klo Kunnantalo KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT LIITE

Ehdotus Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaan: Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kalenteri

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta Asianro 8220/ /2015

Kulttuuri sivistyskunnan voimavarana

KULTTUURIKASVATUS JA TAITEILIJAT. LAURA ARALA valtakunnallinen lasten- ja nuortenkulttuurin läänintaiteilija

Polvijärven kulttuurikasvatussuunnitelma

Lasten ja nuorten kulttuuriseminaari

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi Neuvottelupäivämäärä

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat

Susanna Tommila, KulttuuriEspoo osallistava ja sosiaalisesti kestävä kulttuurikaupunki

Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia

Laskennallisille menoille ja tuloille on oma kohtansa käyttökustannusten ja käyttötuottojen taulukoissa.

Monilukutaito kärkihankkeena kehittämisohjelman esittely. Media mahdollisuuksien maailma varhaiskasvatuksessa ja nuorisotyössä, 1.11.

Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä

Kuntien kulttuuritoiminnan kehittämishanke

Opetuksen tavoitteet

ArtsEqual - Taide kouluissa. Eeva Anttila, Taideyliopisto eeva.

Alustava käyttösuunnitelma 2019 vs. 2018

Laki kuntien kulttuuritoiminnan vahvistajana Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)

Pieksämäki VERSO ja MATKALAUKUT :

Toimintaohjelman kehittämisalueita on yhdeksän:

verkostoissa ja järjestöissä (Worklab, IALHI) Muutetaan Kuurojen museon kokoelmat Helsingin Valkeasta talosta Tampereelle

Hankasalmen kulttuuritoimi. Hankasalmi Ellinoora Auvinen

HELSINGIN KULTTUURI- JA KIRJASTOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSET 2014 JA 2015

Kulttuuri- ja opetussektorin yhteistyö Lastenkulttuuripoliittinen ohjelmaehdotus ja sitä tukevat hankkeet. Saara Vesikansa 1.10.

(Kaupunginvaltuusto hyväksynyt Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.)

Avara museo osana Porin taidemuseon kehittämistyötä

Varhaiskasvatus lapsen oikeuksien näkökulmasta

Kestävä kehitys. on päiväkodin yhteinen asia

Taide ja kulttuuri osana alueiden kehitystä; Näkymä vuoteen 2025

PIRKANMAAN ALUEELLINEN KULTTUURIHYVINVOINTI- SUUNNITELMA

Hilkka Halonen. toimitusjohtaja Meriva sr.

Kinnula, Pihtipudas ja Viitasaari elinvoimapaja

SATA - Saavutettava lastenkulttuuri ja taiteen perusopetus

(TOIMINTAYKSIKÖN NIMI) vuosisuunnitelma sekä toimintakertomus

Taide- ja taiteilijapolitiikan suuntaviivat ja Taiken tehtävät uuden lain näkökulmasta

Kohti sivistyskuntaa kunta edistää taiteen perusopetuksen saatavuutta

ME MAHDOLLISTAMME. #taiketukee #taiteilijatekee

TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA

Kulttuuri asukkaiden hyvinvoinnin tukena ja osana palvelurakennetta

Tulevaisuuden koulun linjauksia etsimässä

TAITEEN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN KEHITTÄMINEN. Mikko Hartikainen, Eija Kauppinen Opetushallitus Helsinki, Paasitorni

Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012

Maakunnallinen kulttuuriyhteistyö Maria Helo

Yleisten kirjastojen neuvoston kokous 2/2018

Kuopion kaupunki uuden lain toimeenpanijana

Kulttuurikude-kulttuurikasvatussuunnitelma

Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoitusmahdollisuuksia. Pori kulttuuriasiainneuvos Kirsi Kaunisharju, Opetus- ja kulttuuriministeriö

Kulttuuri sivistyskunnassa - mitä muutoksia tulossa?

Selvittäjien raportti. Kalevi Kivistö

Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA. Luonnos

KULTTUURIN KASVATUS. Kultuurikasvatus(suunnitelma) opetuksessa ja kasvatuksessa

Lapsiasiavaltuutetun näkökulma perusopetuksen tulevaisuudesta. Maria Kaisa Aula Helsinki

Puheenjohtaja: Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Kulttuuri kantaa sivistyskuntaa!

Unesco-koulujen seminaari

Opetus- ja kulttuuripalvelujen näkökulma yhteistyöhön ja yhdyspinnoille

Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä.

PORVOON KAUPUNKI. yleisen oppimäärän

Kauden museon koko toiminnan painopisteet valtakunnallinen tehtävä huomioiden

Tyrnävän kunnan laaja hyvinvointikertomus Toimenpiteet ja suunnitelma

Kuntien kulttuuritoiminnasta annetun lain infotilaisuus

Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA

Hyvän ohjauksen kriteerityö

Suomen kansalliset tavoitteet ja linjaukset Hannu Sulin

Lastenkulttuurin ja taiteen perusopetuksen saatavuuden parantaminen -kärkihankkeen tulokset Niilo Mäki Instituutin arviointi

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Kallio-Sörkka-Terhi

Taustaa: Työtä teatterista

Taiteesta ja kulttuurista hyvinvointia -toimintaohjelma ja toteutuksen vaiheet Ohjelmajohtaja Maija Perho Tekryn seminaari

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi Neuvottelupäivämäärä

Monialainen yhteistyö

VISIO. Suomi, jossa jokainen nuori saa, osaa ja haluaa olla mukana, toimia ja vaikuttaa valitsemallaan tavalla.

OKM:n ohjeistus vuodelle 2019

Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä

TIETEELLISTEN SEURAIN VALTUUSKUNNAN STRATEGIA

Hämeenlinnassa

Varhaiskasvatuksen kehittäminen. Siimapuiston päiväkoti

Ympäristön muutos. Uusi hyvinvointi. Kunta hyvinvoinnin edistäjänä - verkostoprojekti. Tulevaisuuden kunta. Muuttuva johtaminen.

Kestävä kehitys käytännön kulttuuriperintötyössä

Miksi nuorisotyöntekijän ammattiosaamista tarvitaan koululla?

Nuorisolain uudistaminen koulutoimen näkökulmasta. Oulu

HYVINVOINNIN TOIMIALAN ESITTELY

Mitä osallisuus voisi olla?

Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä.

Helsingin osallistavan kulttuurityön malli

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry

Pirkanmaan alueellinen kulttuurihyvinvointisuunnitelma. Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen

LUOvUUS Pohjois-Pohjanmaan luovan talouden kehittämisohjelma Kansalaisopisto luovan talouden toimintaympäristönä

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma. Millaista tukea maakuntien muutostyöhön tarvitaan? Arja Hastrup, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Kaupunkistrategiasta sivistysohjelmaan Valovoimainen Oulu

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi Neuvottelupäivämäärä

Taiteen, kulttuurin ja muun harrastustoiminnan (extended education) merkitys koululaisten hyvinvoinnille

Transkriptio:

Leka leikki ja kasvu verkostomainen lastenkulttuurikeskus lapsille ja nuorille Kulttuuriyhdistys Kuvio ry:n hallitus päätti 16.8.2016 perustaa yhdistyksen yhteyteen Leka leikki ja kasvu verkostomaisen lastenkulttuurikeskuksen tukemaan yhdistyksen jo olemassa olevaa lasten ja nuorten kulttuuritoimintaa. Verkostomaisen lastenkulttuurikeskuksen toimintaa rahoitetaan mm. kuntien toimintamaksulla, joka on 2 / alle 18 vuotiaasta asukkaasta. Yhdistyksen hallitus päätti hakea myös Suomen lastenkulttuurikeskusten liiton jäsenyyttä. Kulttuuriyhdistys Kuvio ry toimii tällä hetkellä 11 kunnan alueella: Forssa, Humppila, Jokioinen, Koski TL, Loimaa, Oripää, Punkalaidun, Somero, Tammela, Urjala ja Ypäjä. Yhdistys räätälöi palvelut yhteistyössä kuntien kanssa ja kunta voi hyödyntää verkostomaisen lastenkulttuurikeskuksen toimintaa toimintamaksulla, vaikka sillä ei olisi yhdistyksen jäsenyyttä. Verkostomaisen lastenkulttuurikeskuksen toimintaa ohjaa ohjausryhmä ja taloudellisista päätöksistä vastaa Kulttuuriyhdistys Kuvio ry:n hallitus.

Kulttuuriyhditys Kuvio ry:n verkostomaisen lastenkulttuurikeskuksen kehittämistehtävät Yhdistys on määritellyt Leka leikki ja kasvu verkostomaiselle lastenkulttuurikeskukselle kehittämistehtävät ohjaamaan keskuksen toimintaa ja edistämään alueellisesti ja paikallisesti eri taiteenaloja ja lastenkulttuuria. Verkostomaisessa lastenkulttuurikeskusmallissa tuotetaan kulttuuripalveluita yhteistyössä eri taidelaitosten, taide ja kulttuurijärjestöjen sekä yhdistysten ja taiteilijoiden kanssa. Kehittämistehtävät: Yhteistyömuotojen kehittäminen kunnat, varhaiskasvatus, perusopetus, kulttuuri ja vapaa aikatoimi, kirjastot, museot, kulttuurilaitokset, oppilaitokset, taiteen perusopetus, lastenkulttuurin toimijat, järjestöt, opistot, yhdistykset, yhteisöt, yritykset ja perheet Toimintaa yli kuntarajojen Lastenkulttuuri toiminnan koordinoiminen ja tiedottaminen Lastenkulttuuripalveluiden tukeminen, tuottaminen ja alan yrittäjyyden edistäminen Leikki ja toimintaympäristöjen kehittäminen osallisuus oman ympäristön kehittämiseen ja ympäristökasvatus taiteen keinoin mm. arkkitehtuuri huomioiden Tarinallinen taidekasvatus taidekasvatusmenetelmien kehittäminen ja paikallisten toimijoiden tukeminen sanataide ja monilukutaito osana taidekasvatusta Kuvataidekasvatus monipuolinen visuaalisen ilmaisun perustaitojen vahvistaminen kriittinen kuvataiteen ja visuaalisen ilmaisun ilmiöiden tarkastelu Kädentaidot kädentaitojen kehittäminen ja kierrätysmateriaalien hyödyntäminen toiminnassa tuetaan paikallisia toimijoita ja paikallista tekstiiliperinnettä tekstiilikasvatuksen myötä

Musiikkikasvatus tutustuminen musiikin monimuotoisuuteen Draama ja teatterikasvatus esiintymistaidon, identiteetin ja itseilmaisun vahvistaminen Mediakasvatus kriittinen medialukutaito monilukutaidon kehittäminen kulttuuri, taide ja itseilmaisu mediassa miten kohdataan, toimitaan ja käsitellään mediassa vastaan tulevaa materiaalia Kulttuurikasvatuksen tukeminen kuntien kulttuurikasvatussuunnitelmien, yhteistyön ja eri ikäisille suunnattujen kulttuurikasvatuspolkujen kehittäminen ja tukeminen kiertävät produktiot, työpajat, näyttelyt ja esitykset koulutukset ja kurssit kasvattajille ja opettajille kulttuurilaitosten, koulujen ja kuntien yhteistyön kehittäminen lasten luoman kulttuurin ja taiteen esille tuominen ja tukeminen Kulttuuriperintökasvatus ja kotiseutukasvatus toimintaa, jonka avulla välitetään tietoa kotiseudusta ja sen kulttuuriperinnöstä sekä kotiseudun kulttuuriympäristöistä kotiseutukasvatuksella tuetaan kulttuuristen oikeuksien toteutumista eli oikeutta omaan kieleen ja kulttuuriin kotiseutukasvatus on toiminnallista ja elämyksellistä ja sen tavoitteena on synnyttää kokemus kotiseudun merkityksellisyydestä kotiseutukasvatuksen avulla tuetaan paikallisidentiteetin kehittymistä tavoitteena on luoda kokemus: olemme osa kotiseutuamme kokemusten kautta luodaan halukkuutta huolehtia kotiseudusta ja kulttuuriperinnöstä. Kestävän kehityksen kasvatus

sosiaalista, kulttuurista ja taloudellista hyvinvointia opitaan ylläpitämään luonnon monimuotoisuutta ja luonnonvaroja vähentämättä ja luonnon kestokykyä ylittämättä huolehditaan, että kaikenikäisillä kansalaisilla on sellaisia tietoja, taitoja, valmiuksia ja näkemyksiä, että kestävän ja oikeudenmukaisen tulevaisuuden rakentaminen ja kestävään elämäntapaan sitoutuminen onnistuu esim. eettiset valinnat, ymmärrys ja elämäntapa Kansainvälisyys Syrjäytymisen ehkäiseminen ja hyvinvoinnin edistäminen Lastenkulttuuripalveluiden tukeminen ja kehittäminen Kulttuuriyhditys Kuvio ry:n verkostomaisen lastenkulttuurikeskuksen määritelmä lapsi ja nuori Toiminnassa huomioidaan lapset ja nuoret mm. nuoret aikuiset kuten lukiolaiset ja työttömät nuoret. Lastenkulttuurikeskusten palveluja käyttävät eniten 6 10 vuotiaat lapset, Leka haluaa tukea myös murrosikäisiä ja ehkäistä syrjäytymistä. Kulttuuriyhdistys Kuvio ry:n verkostomaisen lastenkulttuurikeskuksen toiminta Verkostomainen lastenkulttuurikeskus on Kulttuuriyhdistys Kuvio ry:n toimintamuoto, jota koordinoi yhdistyksen työntekijä. Toiminta järjestetään verkostomaisesti. Toiminta tuotetaan itsenäisissä jo olemassa olevissa yksiköissä. Verkostomainen lastenkulttuurikeskus on tukiverkosto eri toimijoille ja yhteistyön lisääjä yli kuntarajojen. Verkostomaisen lastenkulttuurikeskuksen toimintaa rahoitetaan mm. kuntien toimintamaksulla, joka on 2 / alle 18 vuotiaasta asukkaasta. Yhdistyksen hallitus päätti hakea Suomen lastenkulttuurikeskusten liiton jäsenyyttä. Lastenkulttuurikeskus voi saada Opetus ja kulttuuriministeriöltä vuosittain 40%:n toiminta avustuksen. Vuonna 2017 verkostomaisen lastenkulttuurikeskuksen toimintaan voi myös hakea rahoitusta kärkihankkeesta. Toimintaan haetaan pitkäaikaisia yhteistyökumppaneita myös yritysmaailmasta tukemaan taloudellisesti toimintaa. Kunta voi hyödyntää verkostomaisen lastenkulttuurikeskuksen toimintoja toimintamaksulla, vaikka se ei olisi Kulttuuriyhdistys Kuvio ry:n jäsen.

Verkostomaisen lastenkulttuurikeskuksen palvelut: erilaiset työpajat lapsille ja nuorille eri taiteenalat huomioiden esityskiertueet lapsille ja nuorille teemoittain eri taiteenaloja esitellen lasten ja nuorten oman esitys ja näyttelytoiminnan vahvistaminen ja organisointi säännöllisen taide ja kulttuurikasvatuksen harrastustoiminnan kehittäminen alueellisen lasten ja nuorten taidefestivaalin kehittäminen asiantuntijapalvelut kunnille esim. avustusneuvonta, kulttuurisuunnitelmat ja kulttuuripolut osaksi varhaiskasvatusta ja koulutoimintaa koulutukset ja seminaarit lasten ja nuorten kanssa työskenteleville kulttuuripoliittiinen vaikuttaminen, yli kuntarajat ylittävät ja valtakunnalliset verkostotapaamiset kesä ja leiritoiminnan aktivoiminen. Verkostomaisen lastenkulttuurikeskuksen periaatteita ovat: tasa arvoisesti kulttuuria kaikille lisätä tasavertaista saavutettavuutta ja koulutusta mm. vahvistaa kylien kulttuuripalveluita huomioida toiminnassa myös murrosikäiset syrjäytymisen ehkäiseminen kestävän kehityksen kasvatus vahvistaa ja tukea alueen lastenkulttuuria kehittää alueen kulttuuri ja taidekasvatusta jatkuva uusiutuminen alan tutkimuksen tukeminen ja tiedon hyödyntäminen toiminnassa. Perusteet verkostomaiselle lastenkulttuurikeskukselle: lapsella on oikeus lepoon, leikkiin ja vapaa aikaan sekä taide ja kulttuurielämään, YK:n lapsen oikeuksien sopimus (20.11.1989) lasten oikeuksien toteutumisen edistäminen, UNISEFin lapsiystävällinen kunta malli Suomen hallituksen tavoitteena on koko valtion kattava lastenkulttuuriverkosto vahvistaa alueen lastenkulttuuria, lisätä taiteen ja kulttuurin tasavertaista saavutettavuutta yli kuntarajat ylittävä yhteistyö on voimavara vähemmällä saa enemmän syrjäytymisen ehkäiseminen ja hyvinvoinnin edistäminen kestävän kehityksen kasvatus osaksi kulttuuria edistää lasten ja nuorten omaa esitys ja näyttelytoimintaa lastenkulttuuripalveluiden tukeminen ja kehittäminen kunnassa kulttuuri ja taidekasvatuksen vahvistaminen ja monilukutaidon edistäminen jäsenmaksulla monipuoliset palvelut ilman lisämaksuja.

Kulttuuriyhditys Kuvio ry:n verkostomaisen lastenkulttuurikeskuksen muut tehtävät Verkostomaisen lastenkulttuurikeskuksen tehtävänä on edistää lapsipoliittisen ohjelman laatimista kuntiin, lastenkulttuurin asemaa kuntien kulttuuritoimessa ja yhteistyön syntymistä paikallisten ja alueellisten toimijoiden välille. Toiminnan tehtävänä on kehittää ja toteuttaa lasten omaa esitystoimintaa ja lapsille tarjottua esitystoimintaa sekä yhteistuotantoja muiden keskusten ja muiden toimijoiden kanssa paikallisesti, alueellisesti ja valtakunnallisesti. Edistää lasten omaa esitystoimintaa ja luovaa vuorovaikutusta lapsen lähiympäristössä toimivien muiden instituutioiden, päivähoidon, koulun, kirjaston ja verkostossa toimivien lastenkulttuurikeskusten kanssa. Edistää lasten oman näyttelytoiminnan kehittämistä ja sen yhteydessä tapahtuvaa muuta oheistoimintaa, työpajoja, opastuksia ja luentoja; näyttelyiden kierrätystä ja yhteistuottamista verkostossa muiden keskusten ja toimijoiden välillä ja samalla kehittää kiertonäyttelytoimintaa omalla alueella mm. välittämällä näyttelyitä muille alan toimijoille. Yhteistyön ja yhteistuottamisen lisääminen ja edistäminen vakiintuneiden festivaalien sekä eri alueilla toimivien lastenkulttuurifestivaalien kanssa jakaen yhteisiä kokemuksia ja kehittämällä festivaaleja esitysten, hallinnon ja tiedottamisen suhteen. Yhteistyön kehittäminen yhteisten seminaarien, luentojen, tapaamisten ja tapahtumien järjestämiseksi. Kehittää eri taiteenaloja koskevan kurssimuotoisen taidekasvatuksen järjestämistä. Edistää lastenkulttuurikeskusten mahdollisuuksia järjestää edellä mainittua perehdytystä ja kurssitusta. Kartoittaa sellaisen ammatillisen koulutuksen määrä, joka perehdyttää opiskelijat lastenkulttuurin eri osa alueisiin ja antaa yleisiä valmiuksia toimia lastenkulttuurin alalla. Kehittää toimintatapoja paikallisen, alueellisen ja valtakunnallisen yhteistyön edistämiseksi taidekasvatuksessa. Huomioiden opetusministeriössä laadittavan luovuus ja kulttuurikasvatusstrategian tavoitteet. Edistää yhteyksiä alan oppilaitoksiin ja kansallisiin sekä kansainvälisiin lastenkulttuurin tutkijaverkostoihin alan tutkimustoiminnan, tutkijoiden ja kentän yhteistyön kehittämiseksi. Levittää alan uusinta tietoa muiden toimijoiden käyttöön tiedottamalla ja järjestämällä koulutusta.

Perehdyttää päiväkotien, esiopetuksen, perusopetuksen, toisen asteen ja järjestökentän taideja kulttuurialalla työskenteleviä eri taiteenalojen ja lastenkulttuurin tuntemukseen toimii linkkinä, välittäjänä ja kehittäjänä alueensa eri lastenkulttuuritoimijoiden välillä yhteisten hankkeiden edistämiseksi (mukaan lukien monitaiteelliset yhteishankkeet). Lisää tieto: Kulttuuriyhdistys Kuvio ry kulttuurituottaja Minna Lehtola 050 592 1914 minna.lehtola@kuvio.org