HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Toimittanut toiminnanohjaaja Taneli Laine Liite 2 Hämäläis Osakunta on yksi niistä Helsingin yliopistossa opiskelevan nuorison keskuuteen perustetuista osakunnista, joista säädetään Helsingin yliopiston ylioppilaskunnasta ja sen osakunnista annetussa asetuksessa (756/72). Osakunnan tarkoituksena on toimia hämäläisten ylioppilaiden yhdyssiteenä, luoda edellytykset jäsentensä viihtyisälle ja kehittävälle yhdessäololle, edistää heidän sosiaalisia olojaan, tukea ja kehittää heidän henkisiä harrastuksiaan sekä herättää ja ylläpitää heidän harrastustaan yhteiskunnallisiin asioihin ja työhön yhteiskunnan ja ihmiskunnan hyväksi. YLEISLINJAUKSET Suurimpana osakuntana Hämäläis Osakunta tarjoaa tulevanakin vuonna jäsenistölleen monipuolisia toimintamahdollisuuksia ja palveluja opiskelemisen ohelle. Jäseniä voivat olla kaikki Helsingin yliopiston opiskelijat, ellei erityistä estettä jäsenyydelle ole. Ulkojäseniksi voivat liittyä muiden Helsingin korkeakoulujen hämäläiset opiskelijat. Helmikuun 2015 yleiskokoukseen mennessä Hämäläis Osakunnan kirjautuneiden jäsenten kokonaismäärä on 1072 ja uusia jäseniä on kirjoittautunut 376 lukuvuonna 2014 2015. Hämäläis Osakunta tarjoaa jäsenistölleen pääasiassa vapaa ajan viettoon suuntautuvaa toimintaa. Hämäläisten Ylioppilassäätiön (HYS) ylläpitämät Osakuntabaari, kirjasto, asuntolat sekä stipendirahasto tukevat puolestaan itse opiskelua ja opintososiaalisia puitteita. Ylioppilassäätiön toiminta avustus muodostaa myös suurimman osan Osakunnan budjetista. Suuren jäsenmäärän myötä tulevat jäsenmaksutuotot tuovat myös mahdollisuuksia monipuolisen ja laajan osakuntatoiminnan ylläpitämiseen. Valiokunnat ja kerhot vastaavat pääosin toiminnan järjestämisestä ja ne puolestaan saavat määrärahansa Osakunnan budjetista. Osakunnan ja yliopiston välisenä yhdyssiteenä toimii osakunnan inspehtori. Hämäläis Osakunnan inspehtorina toimii professori Petri Pellikka. Inspehtorin tehtävänä on valvoa osakunnan toimintaa ja toimia puheenjohtajana yleiskokouksissa. Hallituksen kokouksissa puhetta johtaa kuraattori Pekka Hassinen, jonka kausi tosin ikäväksemme päättyy keväällä 2015. Uusi kuraattori jatkakoon Pekan viitoittamalla tiellä. Osakunnan hallituksen jäseninä vuonna 2015 toimivat Olga Penkkilä, Teemu Laakso, Laura Kylliäinen, Jenni Rönkkö, Saara Leino, Taru Toivanen ja Jukka Heliö.
Kukin hallituksen jäsen valvoo yhden valiokunnan toimintaa sekä toimii tiedonvälittäjänä valiokunnan ja hallituksen välillä. Jokaisen hallituksen jäsenen valvontavastuuseen on lisäksi luettu joukko Osakunnan kerhoja. Olga Penkkilän vastuualueena ovat koulutusvaliokunta, Kokkikerho ja HORes. Teemu Laakson vastuulla ovat yleisvaliokunta, HO bittikerho, Pelikerho, POP klubben sekä Lynces. Laura Kylliäisen vastuulla ovat juhla ja ohjelmavaliokunta, Hämäläis Osakunnan soittajat, sekä Mimmikerho. Jenni Rönkkö vastaa liikuntavaliokunnasta, Hämäläis Osakunnan laulajista, Viiniseurasta sekä Snookerhosta. Saara Leinon vastuualueeseen kuuluvat kulttuurivaliokunta, Hämäläis Osakunnan tanssijat sekä Äijäkerho. Taru Toivanen vastaa ulkoasiainvaliokunnasta, Ompeluseurasta, Näytelmäkerhosta ja Taidekerhosta. Jukka Heliön vastuualueena ovat viestintävaliokunta, Juristikerho, Leffaklubi sekä Luontokerho. Lisäksi hallitus muotoilee kuraattorin johdolla Osakunnan toiminnan yleisiä periaatteita, päättää Osakunnan tilojen käytöstä, sekä hakijoiden ulkojäseniksi hyväksymisistä. Osakunnan päivittäistä toimintaa ohjaavat päävirkailijat: toiminnanohjaaja Taneli Laine, sihteeri Maija Häkkinen ja taloudenhoitaja Ville Timonen. Osakunnan tiloista vastaavat osakuntatalon osalta huoneistomestari Eeva Häkkinen ja kesäpaikan osalta kesäpaikkavastaava Emil Artjoki. Osakunnan isäntänä toimii Antti Artjoki ja emäntänä Anneli Hämäläinen. HALLITUKSEN TAVOITTEET Hämäläis Osakunnan hallitus aikoo vuonna 2015 erityisesti kiinnittää huomiota seuraaviin osa alueisiin Osakunnan viihtyisyyden ja korkeatasoisen toiminnan säilyttämiseksi. Talous Osakunnan ostamia päivittäisiä palveluita aiotaan kilpailuttaa kevät ja syyskauden välissä. Kesällä toteutettava Osakunnan remontti tarjoaa mahdollisuuden ainakin seuraavien palveluiden uudelleen kilpailuttamiseen/sopimuksen tarkastamiseen: siivouspalvelu, vartiointi, pankkipalvelut sekä Lindströmin saippua ja pyyherullapalvelu. Kilpailutuksen edellyttämät tehtävät jaetaan hallituksen jäsenten kesken. Viestintä Hallituksen tavoitteena on Osakunnan hallinnon tuominen lähemmäs osakuntalaisia palautteen, aloitteiden ja yleisen läpinäkyvyyden parantamiseksi seuraavin keinoin: Hallituksen seuraavan kokouksen aika ja alustava esityslista olisi tuotava aina osakunnan ilmoitustaululle/nettisivuille. Kokeiluna teeiltojen ja osakunnan kokousten yhdistäminen. Muiden tapahtumien ja osakunnan kokousten järjestäminen peräkkäin samana päivänä.
Osakunnan kokouksin omaksuttava ajatus kertoa enemmän osakunnan tulevasta toiminnasta (nykyisin ilmoitusasioissa ilmoitellaan usein vain menneitä tapahtumia, yleisiäkin suunnitelmia voisi kertoa). Kerhot Lynces (toiminnan lähentäminen Osakuntaan) HOS (toiminnan lähentäminen Osakuntaan) Kannustetaan kerhoja järjestämään tapahtumia yhdessä tee iltojen kanssa ja siirtämään toimintaa sillanpäästä 3. kerrokseen Tilat Osakuntatilojen ja Koivuniemen remontit on huomioitava suuressa osassa Osakunnan toimintaa. Koivuniemen mahdollista aikaisempaa käyttöönottoa pyritään selvittämään ja edistämään. Selvitystyö pyritään kanavoimaan kesäpaikkavastaavalle. Lisäksi on alkusyksyn päivystystä varten harkittava vaihtoehtoisia tiloja (mm. kirjastolla) siltä varalta, että remontti myöhästyy. Kerhoja ja valiokuntia on lisäksi tiedotettava remontin vaiheista ja aikataulusta. Kerhoja kannustetaan pitämään myös talon ulkopuolella järjestettävää toimintaa. Fuksit yms. Osakunnan fukseja pyritään saada aktiivisemmin ja sitoutuneemmin mukaan Osakunnan toimintaan mm. tutortoimintaa kehittämällä. KEVÄT, KESÄ JA SYYSKAUSIEN TOIMINTA Kevätkausi Virkailijoiden päivystykset alkoivat viikolla 2, jolloin myös vakiovuorot käynnistyivät. Valiokuntien ja kerhojen toiminta on alkanut kunkin oman aikataulun mukaisesti. Teeillat alkoivat tiistaina 13.1. Kaudenavajaiset pidettiin perjantaina 30.1. Kevätkauden avajaisten teema oli Slaavibileet. Ilveshiihdon 56. hiihto järjestettiin 19.2 22.2. Reitti kulki seuraavien kuntien kautta: Virrat, Ylöjärvi, Parkano, Ikaalinen, Nokia ja Tampere. Hiihdonjohtajana toimi Karoliina Holmström. Hiihtoon osallistui myös osakunnan senioreita. Virkailijanvaihtokaronkkaa vietetään tänä vuonna Evon Ruuhijärvellä Hämeenlinnassa ja virkailijat pääsevät mm. haastamaan itsensä kyykkään ja toisiinsa tutustuen. Virkailijavaihto järjestetään 7.3 8.3. Mukaan mahtuu noin 35 virkailijaa ja muuta osakuntalaista. Virkailijavaihtokaronkka on vapaamuotoinen tutustumis ja virkistäytymistilaisuus, joka palvelee samalla edellisvuotisten virkailijoiden kiittämisenä.
Hämäläisten viikkoa vietetään maaliskuussa viikolla 11. Viikon aikana valiokunnat ja kerhot järjestävät monipuolista toimintaa. Tämän lisäksi juhlitaan Hämäläisiä sitsejä keskiviikkona ja viikko huipentuu hämäläisiin pitoihin lauantaina. Pidoissa nautitaan hämäläisen pitopöydän antimista, monipuolisesta ohjelmasta, tanssimisesta ja hyvästä hämäläisestä seurasta. Illalla järjestetään vielä jatkobileet osakunnan tiloissa ja seuraavana aamuna nautitaan emännistön valmistamasta pitosilliksestä. Hallituksenvaihtokaronkka järjestettiin lauantaina 31.1. Karonkassa kiitettiin vanhoja hallituksen jäseniä ja nykyisillä hallituksen jäsenillä oli mahdollisuus keskustella edeltäjiensä kanssa. Kevään aikana pyritään järjestämään myös HVK:n vaihtokaronkka, jossa nykyiset ja vanhat päävirkailijat kuraattorin kera pääsevät vaihtamaan tunnelmia. 20.3 järjestetään Osakunnalla edellisvuoden tutorien kehittämät Pikkuilvesbileet, jotka on tarkoitettu erityisesti Osakunnan fukseille. Ohjelmaa kehitellään helmi maaliskuun ajan ja juhliin erityisesti suunnitellut haalarimerkit on jo hankittu. Huhtikuun 25.päivä järjestetään Osakunnalla Herrarit. Osakunnan naiset järjestävät osakunnan miehille upean illan, joka on yllätyksiä täynnä. Huhtikuu huipentuu perinteisesti vappuun. Vappuaattoa juhlitaan osakunnalla jälleen vappubileiden merkeissä torstaina 30.4. Suosittu Hämiksen vappu on saavuttanut jo legendaarisen maineen, joten todennäköisesti liput myydään tänäkin vuonna loppuun jo hyvissä ajoin ennen bileitä. Vappuaamuna kokoonnutaan sillikselle Kaivopuistoon. Virkailijapiknik/kiitosretki järjestetään toukokuussa. Toukokuussa pidetään myös kesäpaikan kevättalkoot ja toiminta siirtyykin Koivuniemeen toukokuulla. Remontti Osakunnalla kesän aikana toteutettavan remontin suunnittelu on vielä vaiheessa. Remontti kuitenkin pyritään aloittamaan aikaisin niin, että Osakunnan toiminta siirtyisi jo toukokuun alkupuoliskolla Koivuniemeen. Varmaa tietoa remontin vaiheista ei ole, mutta siihen on pyritty varautumaan seuraavanlaisilla suunnitelmilla: Hämäläistentalo on vapun jälkeen tarvittaessa suljettava ja Osakunnan toiminta siirrettävä Koivuniemeen. Juristikerhon toukokuinen vuosijuhla pidetään ulkopuolisissa tiloissa Remontin viivästymiseen varaudutaan remonttisuunnitelmien lisäksi varautumalla pitämään syyskuun päivystyksiä muissa talon tiloissa, esim. kirjastolla. Kesäkausi Osakunnan kesäkaudella toiminta keskittyy Hausjärven Oitissa sijaitsevalle Koivuniemen kesähuvilalle. Kesäpaikalla on palkattu kuukausittain vaihtuva isäntä kesäkuun alusta elokuun
loppuun, ja huvila on avoinna kaikille Osakunnan jäsenille aveceineen koko tämän ajan. Valiokunnat ja kerhot järjestävät erilaisia tapahtumia etenkin viikonloppuisin läpi kesän. Koivuniemen kesäkauden aloittaa perinteiseen tapaan avajaisbileet. Kesäkuun myöhemmin päätettävänä viikonloppuna KoVK tutustuttaa fuksit Koivuniemen saloihin. Juhannuksena paikalle kokoontuu suuri joukko osakuntalaisia juhlimaan grillaamisen, saunomisen ja uimisen sävyttämää mökkijuhannusta mainiossa seurassa. Kesäjuhlia vietetään heinäkuussa (alustavasti) 18 19.7. Juhlat koostuvat kesäretkestä Hämeeseen, iltajuhlasta ja seuraavan päivän silliksestä Koivuniemessä. Retkellä osakuntalaiset tutustuvat paikallisiin perinteisiin ja nähtävyyksiin sekä viihtyvät hyvässä seurassa monipuolisen ohjelman parissa. Elokuussa vietetään rapujuhlia. Kesäkauden lopussa järjestetään päättäjäisbileet. Myös virkailijaviikonloppu on suunnitteilla kesäiseen Oittiin. Koivuniemessä vierailevat varmasti ahkerasti kerholaiset ja valiokuntalaiset, seniorit, Unionin edustajat sekä muiden osakuntien edustajat. Elokuun päätyttyä Koivuniemi sulkee ovensa ja se laitetaan syystalkoilla jälleen talvikuntoon. Syyskausi Syyskauden toiminta tulee keskittymään muutamien suurien juhlien lisäksi viime vuoden teemoja mukaillen fuksitoiminnan kehittämiseen, sekä kuukausittaisen kerhotoiminnan tukemiseen. Syyskuun alussa alkaa uusi akateeminen lukuvuosi ja osakunta avaa jälleen ovensa. Syyskuu kuluu pitkälti uusien osakuntalaisten vastaanottamisessa ja opastamisessa jäsenpäivystyksien ja osakuntainfojen myötä. Samaan aikaan alkavat myös virkailijoiden päivystykset ja vakiovuorot sekä kerhojen ja valiokuntien yleinen toiminta. Fuksiaiset ja kaudenavajaiset järjestetään syyskuun lopulla tai viimeistään lokakuun alussa. Fuksisitsit järjestetään loka marraskuun vaihteessa. Syksyllä järjestetään lisäksi virkailijasitsit. Lokakuussa järjestetään maineikas Urho Kekkosen kadun akatemia, jossa vanhat opiskelijat voivat jatkaa opintojensa suorittamista ja uudet aloittaa omansa. UKK Akatemian yhteydessä estradi on vapaa osakuntalaisille kyvyille ja muutakin teemallista ohjelmaa on luvassa. Hämäläis Osakunta viettää 362. vuosijuhlaansa marraskuussa 2015. Vuosijuhlaviikolla pyritään järjestämään paljon toimintaa kerhojen ja valiokuntien kanssa, jotta kaikki osakuntalaiset pääsevät osallistumaan juhlaohjelmaan. Juhlintaa jatketaan Osakunnalla jatkobileissä aamuun ja sunnuntaina nautitaan emännistön järjestämästä vuosijuhlasilliksestä. Itsenäisyyspäivänä osallistutaan ylioppilaiden soihtukulkueeseen. Sitä ennen kokoonnutaan osakuntatiloihin HYSin stipendien jakoa ja osakuntanauhojen luovuttamista varten. Illan päätteeksi vietetään jälleen perinteisiä itsenäisyyspäivän sitsejä. Marras joulukuun vaihteessa juhlitaan osakunnan pikkujoulubileitä ja vuoden 2015 virkailijoita kiitetään virkailijapuurolla.