Radio ja televisiotoimittajien liitto ry



Samankaltaiset tiedostot
Radio- ja televisiotoimittajien liitto ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2014/ hallituksen esitys edustajakokoukselle

Radio ja televisiotoimittajien liitto ry TOIMINTASUUNNITELMA 2013/hallituksen esitys edustajakokoukselle

Radio ja televisiotoimittajien liitto ry Toimintasuunnitelma vuodelle YLEISTÄ

Radio ja televisiotoimittajien liitto ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2017/ hallituksen esitys RTTL:n edustajakokoukselle

JOURNALISTILIITON TOIMINTA- JA TALOUSOHJELMA

Radio- ja televisiotoimittajien liitto ry / luonnos hallituksen esitykseksi kevätedustajakokoukselle

JOURNALISTISEN TYÖN SIIRTYMÄT

JOURNALISTILIITON VUOKRATYÖOHJE

Yhteistyöllä vahva liitto

nettiarkin TES-extra

Yleisradion. digisopimus

Työmarkkinoiden pelikenttä

JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010

- Raahen seutukunnan paikallisjärjestön ( RAPJ ) toiminnasta tiedottaminen ja sen toiminnan kehittämiseen osallistuminen

TYÖEHTOSOPIMUS INFO. Materiaali on tarkoitettu työuransa alussa oleville työntekijöille taustatiedoksi työmarkkinoiden sopimusjärjestelmästä

Toimintakertomus 2015

Työehtosopimus eli TES

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu

TEKNISTEN TOIMIHENKILÖIDEN TYÖEHTOSOPIMUSTA KOSKEVA NEUVOTTELU

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

Talousarvio 2018 Suomen Journalistiliitto

SUOMEN JOURNALISTI- LIITON FREELANCER- STRATEGIA 2012

Liite 12. Talousarvio 2019 Suomen Journalistiliitto

Uusien verkkopalvelujen edistäminen tekijänoikeuspolitiikassa - Tekijänäkökulma

Tilinpäätös Tasekirja o Tekstiosa o Tuloslaskelma o Tase o Tilinpäätöksen liitetiedot o Allekirjoitussivu.

Jäsenyhdistysten kommentit hallituksen jäsenmaksu-esityksestä

TOIMINTAKERTOMUS 2016

JHL 495 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarviossa varattu summa

VENEENRAKENNUSTEOLLISUUDEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN UUDISTAMISTA KOSKEVA ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA

Kysely tehtiin loka-marraskuussa 2016 Kohderyhmänä työmarkkinoilla olevat TEKin jäsenet Vastaajia noin 9 500, vastausprosentti noin 22 Erilaiset

Yleisesti puhutaan liiton jäsenyydestä, mutta oikeasti homma menee näin:

Lukijatutkimus Tutkimusraportti Focus Master Oy

MUUTOKSET. Viestinnän Keskusliiton ja Mediaunioni MDU:n. väliseen TYÖEHTOSOPIMUKSEEN

10 hyvää syytä. Järjestäytynyt työntekijä on työnantajan etu

Hallituksen kokoukset puheenjohtaja hallitus 4-5 kertaa vuodessa / tarvittaessa. Kevätkokous hallitus kaikki osaston jäsenet

Kursivoidut (punaisella olevat) tekstit ovat Sähköliiton neuvottelijoiden kirjauksia sovittelun aikaisista keskusteluista.

Toimintakertomus 2016

50 miljoonaa euroa tuottoja. 36 miljoonaa euroa oikeudenomistajille ja tukia av-kulttuurille. 45 jäsenjärjestöä. 44 työntekijää.

Kesätoimittajan ABC. Tampereen yliopisto

Radio ja televisiotoimittajien liitto ry /hallituksen esitys kevätedustajakokoukselle

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma toimintavuosi

Luottamusmiehen asema ja tehtävät

Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Pohjois-Savo ry TOIMINTASUUNNITELMA Edunvalvonta

NAISAGRONOMIEN VUOSIKOKOUS FAZER KEKSEILLÄ TIISTAINA

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011

PT:N JA YTN:N VÄLINEN YLEISSOPIMUS

Tilinpäätösaineisto 2017

OAJ PÄÄKAUPUNKISEUDUN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2018

TIETEENTEKIJÖIDEN LIITTO FORSKARFÖRBUNDET The Finnish Union of University Researchers and Teachers. Tiedettä elämää varten

Kuntasektorin henkilöstömenojen sopeutustoimet KT:n ajankohtaistiedustelu

Kuntasektorin henkilöstömenojen sopeutustoimet KT:n ajankohtaistiedustelu

Liite 2 TURUN KAUPUNKI Kokouspvm Asia 1. Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto

Löydä oma ammattiliittosi.

TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2015

Radio ja televisiotoimittajien liitto ry. Vuosikertomus YLEISTÄ

SOPIMUS LIEKSAN KAUPUNGIN TOIMITILAT -TULOSYKSIKÖN HENKILÖSTÖN SIIRROSTA LIEKSAN KIINTEISTÖT -OSAKEYHTIÖÖN ALKAEN

TAMPEREEN INSINÖÖRIT RY:N TOIMINNAN SUUNTALINJAT VUOSILLE

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö JHL 015 ry:n toimintasuunnitelma vuodelle Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

Toimintasuunnitelma vuodelle 2017

Työehtosopimus PALVELULAITOSTEN TYÖNANTAJAYHDISTYS RY TERVEYS- JA SOSIAALIALAN NEUVOTTELUJÄRJESTÖ TSN RY

Ulkomaisen työvoiman käyttö. Tommi Lantto PSAVI

Työehtosopimus PALVELULAITOSTEN TYÖNANTAJAYHDISTYS RY TERVEYS- JA SOSIAALIALAN NEUVOTTELUJÄRJESTÖ TSN RY

Avaintyönantajat AVAINTA ry:n työehtosopimus neuvottelutulos

Kilpailukykysopimus Neuvottelutulos

JYVÄSKYLÄN ASUKKAIDEN PAIKALLISAGENDA. toimintasuunnitelma Kilpisenkatu JYVÄSKYLÄ

VARASTO- JA KULJETUS- ESIMIESTEN. työehtosopimus

1 SOPIMUKSEN VOIMASSAOLO

AUDIOVISUAALISEN TYÖN PALKKIOT ALKAEN

Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta.

YTYn tarkoituksena on valvoa ja edistää jäsentensä yhteisiä etuja työelämässä ja yhteiskunnassa.

Ammattiteatteritoimintaa koskevat valtakunnalliset työehtosopimukset vuodelle 2017

EXTRA JÄRJESTÖSEKTORIN. tulevaa vuotta Iloisin mielin kohti. Sisällys. 4 Henkilöstöedustajien yhteystiedoista. Joulukuu 2010

Sisältö. Luottamusmiesvalinnat perustuvat työnantaja- ja työntekijäliiton välisiin sopimuksiin, jotka ovat osa kunkin alan työehtosopimusta.

Jäsenmaksu on 1,4 % veronalaisesta palkasta ja sen voi vähentää verotuksessa.

Liite 1 HAMINAN JHL RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017

Valtuuston järjestäytymiskokous

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma toimintavuosi syyskokous Liite 1

Sairaankuljettajia koskevan työehtosopimuksen jäsenkirje 6/2011

^&^uo[^. ^i^)os ZjTJ. 2.^/p tl/o /J. <s>tf- (^. +^:

AJANKOHTAISTA TYÖOIKEUDESTA HR- AMMATTILAISILLE. Uudista ja Uudistu -messut 2009 HUOMISEN JOHTAMINEN Asianajaja Anu Kaisko

STRATEGIA JA TOIMINTASUUNNITELMA. Seinäjoen Yrittäjät ry

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2012

PAIKALLINEN SOPIMINEN SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA. SAK:n luottamushenkilöpaneeli, huhtikuu 2018 N=993

Toimintasuunnitelma vuodelle 2010

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI NUORISOVALTUUSTO TOIMINTASUUNNITELMA Yleistä

Työntekomuodot ja työelämän sääntely

Vähittäiskaupan esimiesten työehtosopimus

PÄÄKAUPUNKISEUDUN LINJA-AUTOLIIKENTEEN KILPAILUTTAMISTILANTEISSA NOUDATETTAVAT TYÖSUHTEEN EHDOT JA MENETTELYTAVAT

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry

TIETEENTEKIJÖIDEN LIITTO FORSKARFÖRBUNDET The Finnish Union of University Researchers and Teachers. Tiedettä elämää varten

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/ (5) Kaupunginvaltuusto Stj/

Varasto- ja kuljetusesimiesten työehtosopimus

PTY kuntaomisteisten organisaatioiden edunvalvojana

TYÖTERVEYSLAITOSTA KOSKEVAN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIR- JOITUSPÖYTÄKIRJA

Mitä tarkoittaa kilpailukykysopimus?

Tämä sopimus on tehty tehdyn valtion virka- ja työehtosopimuksen allekirjoituspöytäkirjan 11 :n mukaisesti.

Määräaikaiset työsuhteet. - hyviä käytäntöjä esimiehille ja luottamusmiehille

Transkriptio:

1 Radio ja televisiotoimittajien liitto ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 1. YLEISTÄ Radio ja televisiotoimittajien liiton (RTTL) tehtävänä on ajaa jäsenyhdistystensä yhteisiä etuja ja kehittää niiden välistä yhteistyötä sekä tukea jäsenyhdistyksien edunvalvontaa. RTTL:n päätehtäviä ovat sähköistä mediaa koskeva viestintäpoliittinen vaikuttaminen, tekijänoikeuksien puolustaminen ja vaikuttaminen Suomen Journalistiliitossa (SJL). RTTL puolustaa toiminnassaan journalismia ja sananvapautta. Vaikea taloustilanne on pitkittynyt jo usean vuoden mittaiseksi. Mediasektorillakin on odotettu jo nousua aallonpohjasta, mutta näyttää siltä, että taloussuhdanteet heikkenevät edelleen. Samaan aikaan median käytössä on tapahtunut murros, jonka nopeus on yllättänyt niin kaupalliset mediayhtiöt kuin Yleisradionkin. Tämä on johtanut vakaviin seurauksiin. Sähköisen median yhtiöissä on ollut YT neuvotteluja toisensa jälkeen, suurimpana Ylen YT neuvottelut, jotka koskivat syksyllä 2014 yli tuhatta työntekijää. Sähköisen median työpaikat ovat vähentyneet ja työnantajien asenteet koventuneet. Yhä useampi RTTL:n jäsen on joko työttömänä, vuokratyöntekijänä, tarvittaessa töihin tulevana, alihankkijoiden palveluksessa, freelancerina tai yrittäjänä. Työpaikkojen vähentyminen, työttömyyden lisääntyminen ja vajaatyöllisyys ovat jonkin verran laskeneet RTTL:n työssäkäyvien jäsenten määrää, mutta tilannetta on tasoittanut Ylen designtyöntekijöiden siirtyminen Teatteri ja mediatyöntekijöiden liitosta (TeMe) Suomen Journalistiliiton (SJL) jäseniksi. Suomen Journalistiliitosta tulevat jäsenmaksupalautukset ovat pysyneet lähes samalla tasolla usean vuoden ajan, ja oma sijoitustoiminta on pitänyt RTTL:n talouden suhteellisen vakaana. Tulevana vuonna tilanne voi kuitenkin muuttua muun muassa Yleisradion irtisanomisten myötä, ja jatkossa RTTL:n on suunniteltava talouttaan entistä huolellisemmin. Vaikka mediatalous onkin kriisissä, journalismi voi hyvin monilla sektoreilla. Alati kasvavassa informaatiotulvassa on tärkeää, että monipuolinen ja riippumaton journalismi pystytään turvaamaan. RTTL jatkaa työtä riippumattoman ja laadukkaan journalismin puolesta Suomessa ja yhteistyötahojen kanssa myös muualla Euroopassa ja koko maailmassa. Sähköisen median ja printtimedian työnkuvien lähestyessä toisiaan on tärkeää saada media alalle yhtenäiset työehdot. Siitä ensimmäisenä merkkinä ovat MTV:n ja Yleisradion työehtojen yhdistämispyrkimykset. RTTL toimii sen puolesta, että media alan työehtosopimukset yhdistettäisiin tulevaisuudessa mahdollisimman pitkälle. Tekijöiden oikeuksia omiin teoksiinsa on pyritty heikentämään tai poistamaan kokonaan. RTTL jatkaa tekijöiden moraalisten ja taloudellisten oikeuksien puolustamista ja korostaa, että

2 tekijänoikeudet kuuluvat tekijöille ja niistä voidaan luopua vain tekijän ja työnantajan välisellä sopimuksella. RTTL on SJL:n suurin jäsenyhdistys ja toimii vahvana vaikuttajana SJL:n valtuustossa, hallituksessa ja valiokunnissa. Osallistumme liiton toiminnan kehittämiseen yhdessä muiden SJL:n jäsenyhdistysten kanssa. Suurimpana ryhmänä toimimme valtuustossa vastuullisesti ja yhteistyöhakuisesti. Vuonna 2015 Journalistiliiton hallituksessa aloittavat joulukuussa 2014 valitut henkilöt. Toimintasuunnitelmaa kirjoitettaessa ei vielä tiedetä, kuka on SJL:n puheenjohtaja seuraavien neljän vuoden ajan. RTTL:n oma ehdokas on nykyinen puheenjohtaja Arto Nieminen. RTTL:llä on vuoden 2015 alussa noin 5 000 jäsentä, joista työssäkäyviä on vajaat 3 800. 2. EDUNVALVONTA RTTL ei ole neuvotteluosapuoli työehtoja koskevissa asioissa, vaan RTTL:n jäsenyhdistykset hoitavat itsenäisesti jäsentensä edunvalvonnan yhteistyössä SJL:n kanssa. Järjestäytymättömän tuotantoyhtiökentän osalta edunvalvontavastuu on SJL:llä. RTTL:n päätavoite edunvalvonnassa on sähköisen median yleissitovan työehtosopimuksen aikaansaaminen. RTTL tukee Ylen ja MTV:n ohjelmatyöntekijöiden yhteisiä tavoitteita työehtosopimusten yhdistämisprosessissa. RTTL osallistuu aktiivisesti yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen alan työehtojen ja työpaikkojen puolustamiseksi. RTTL:n jäsenistöä koskevat seuraavat työehtosopimukset: YLE YOT/SJL (voimassa 30.11.2016 asti) Ylen ohjelmatyöntekijöiden työehtosopimus on voimassa marraskuun loppuun 2016 asti. Sopimus koskee myös syksyllä 2014 liikkeenluovutuksella Ylestä Aito Tehdas Oy:n palvelukseen siirtyneitä työntekijöitä. Palkkoja ja palkkataulukoita sekä euromääräisiä lisä korotetaan 1.5.2015 alkaen 0,4 prosenttia. Sopimuskauden 2. jakson (1.1. 31.11.2016) palkankorotuksista sovitaan 15.6. mennessä. Ylessä käytiin raskaat YT neuvottelut syksyllä 2014. Yleisradio perusteli henkilöstön vähentämiseen johtaneita YT neuvotteluja indeksikorotuksen jäädytyksen vaikutuksilla sekä median käytön muutoksilla, erityisesti verkkokäytön lisääntymisellä. Yhtiö arvioi neuvottelujen alussa, että indeksikorotuksen jäädytykseen perustuva kustannusten karsimisen tarve olisi vuonna 2015 10 miljoonaa euroa. Ylen ohjelmatyöntekijät (YOT) ry piti yhtiön johdon esittämiä perusteluja ristiriitaisina ja osin jopa virheellisinä, sillä Viestintäviraston ilmoituksen mukaan jäädytys leikkasi suunniteltua rahoitusta vain noin neljä miljoonaa euroa. YOT:n mukaan tämä olisi pystytty säästämään suhteellisen helposti ilman irtisanomisia ja henkilöstövähennykset olisi voitu hoitaa

3 luonnollisen poistuman kautta vuoden 2017 loppuun mennessä. Neuvottelujen päättyessä yhtiö ilmoitti 74 vakinaisessa työsuhteessa olevan työntekijän irtisanomisesta. Kun mukaan lasketaan eläköitymisen ja määräaikaisten sopimusten päättymisen kautta poistunut työvoima ja freetyön vähentäminen, yhtiöstä häviää yhteensä 160 henkilötyövuotta. Suurin osa irtisanomisista johtui toimintojen ulkoistamisista, eikä niistä koitunut yhtiölle säästöä. YT neuvottelujen alettua SJL/YOT keskeytti yhtiön kanssa käydyt neuvottelut työehtosopimukseen sisältyvästä palkkausjärjestelmäuudistuksesta, ja neuvottelujen jatkuminen on toimintasuunnitelmaa kirjoitettaessa vielä epäselvää. MTV MOT/SJL (voimassa 30.11.2016 asti) Suomen Journalistiliiton ja Viestinnän keskusliiton välillä solmittu MTV Oy:n ohjelmatyöntekijöitä koskeva sopimus on voimassa 1.1.2014 30.11.2016 maan yleisen nk. työllisyys ja kasvusopimuksen mukaisesti. Työehtosopimus koskee lähes kaikkia MTV:n kaikille julkaisualustoille (tv kanaville ja nettiin) ohjelma ja sisältötyötä tekeviä työntekijöitä, jotka ovat Journalistiliiton jäseniä. Se koskee tietysti MTV:n vakituisia ohjelmatyöntekijöitä, mutta myös Nouhau Professional vuokratyöyhtiön kautta MTV:lle työskenteleviä ohjelmatyöntekijöitä sekä sopimuksen solmimisen jälkeen tapahtuneiden ulkoistuksien kohteeksi joutuneita ohjelmatyöntekijöitä. MTV ulkoisti syyskuussa 2014 45 teknistä työntekijää Ericssonille ja 10 graafista työntekijää Valve Oy:lle. Molemmissa yhtiöissä säilyy liikkeenluovutuslainsäädännön mukaisesti voimassa MTV:n ohjelmatyöntekijöiden työehtosopimus kauden loppuun 30.11.2016. MTV:n ohjelmatyöntekijöitä koskeva työehtosopimus on siis hajotettu tai levitetty yli yhtiön rajojen MTV:n tekemien ratkaisujen myötä. Yhtiö pyrkii yhä enemmän hankkimaan työvoimaa ulkopuolelta, siksi se ulkoistaa ja käyttää vuokratyövoimaa. Tällainen meno vaikeuttaa merkittävästi edunvalvontaa, koska MTV:n ohjelmatyöntekijöiden luottamusmies ei voi mennä edunvalvojaksi toisiin firmoihin, vaan neuvoo jäseniä ikään kuin aidan takaa. Ongelmallisin kohta edunvalvonnassa on Nouhau Production yhtiö, joka kutsuu itseään tuotantoyhtiöksi. Sen työntekijöissä on myös liittomme jäseniä, mutta Nouhau Productions ei noudata mitään työehtosopimusta vedoten siihen, että se on riippumaton tuotantoyhtiö. Silti sen työntekijät työskentelevät MTV:n tiloissa, MTV:n laittein ja MTV:n työnjohdon alaisuudessa. He tekevät lähinnä nettiin muuta sisältöä kuin päivittäistä uutistyötä. Tämä edunvalvonta asia on niin sanotusti vaiheessa. MTV:n Ohjelmantyöntekijät ry:hyn kuuluu myös iso joukko Directors Cut yhtiön palveluksessa olevaa studioteknistä henkilökuntaa, jotka ovat Elokuva ja tv työtä koskevan työehtosopimuksen piirissä. Sopimuksen ovat työntekijäpuolelta allekirjoittaneet Teatteri ja Mediatyöntekijät ry (TeMe) ja Suomen Journalistiliitto.

4 Sanoma Entertainment NOT/SJL (neuvottelut käynnissä) NOT/SJL sopimus kattaa käytännössä Sanomien radioiden journalistisen henkilöstön. Marraskuun alkuun mennessä uutta sopimusta ei ole vielä saatu neuvoteltua, mutta keskustelut työnantajan kanssa sopimuksen uusimiseksi on aloitettu. Aiemmin sama työehtosopimus kattoi myös Nelosen uutisten journalistit, mutta viimeinenkin sidos tähän työehtosopimukseen Helsingin Sanomissa tehtävään videotuotantoon katkesi lokakuun 2014 alussa, kun lehdistön työehtosopimus astui voimaan uudella, laajennetulla soveltamisalalla. Ilta Sanomissa ja Helsingin Sanomissa tehtävään sähköiseen journalistiseen työhön sovelletaan siis tästedes lehdistön työehtosopimusta. NOT/SJLsopimuksen neuvotteluissa on tarkoitus päivittää sopimuksen nimi ja soveltamisala vastaamaan nykytilannetta. Palkankorotuksissa ja sopimuksen kestossa noudattelisimme lehdistön sopimusta. Uudessa videotuotantoja tekevässä Sanoma Creative Studiossa ei vielä noudateta mitään työehtosopimusta. Sanoma Creative Studion liittämisestä jompaankumpaan sopimukseen on tarkoitus saada päätös aikaan neuvotteluiden yhteydessä. Yhtyneet sopimus (voimassa 30.11.2016 asti) Yhtyneet sopimus takaa Yleisradiolle työskenteleville freelancereille minimipalkkiot. Käytännössä tämä on usein merkinnyt sitä, että minimipalkkiot ovat muodostuneet myös maksimipalkkioiksi. Sopimus kuitenkin määrittelee myös tilanteet, joissa palkkioita on syytä korottaa. Tällaisia tilanteita ovat esimerkiksi tehtävän tavallisuudesta poikkeava vaativuus, työhön tarvittava aika, tekijän journalistinen tai taiteellinen osaaminen, työn laatu, työsuorituksen määrä, esiintymisosaaminen ja kielitaito. Myös ohjelmantekijän tekemän teknisen työn (kuvaus, äänitys, leikkaus) pitää korottaa palkkiota. Sopimuksessa on määritelty myös kokemuslisä, joka korottaa palkkiota vähintään viisi prosenttia. Aikaisemmin palkkiokiistoissa on tyydytty korostamaan minimipalkkioista kiinnipitämistä; jatkossa on korostettava myös sitä, että jokainen työkeikka pitää arvioida yksilöllisesti ja minimipalkkioita on korotettava, jos siihen on syytä. Vuoden 2015 aikana Yhtyneet sopimuksen kieliasu uudistetaan työryhmätyönä, johon kuuluu sekä Yleisradion että Suomen Journalistiliiton edustajia. Yhtyneet sopimuksen valvonnasta vastaa freelance luottamusmies yhdessä Freelanceammattiosasto FAO:n puheenjohtajan kanssa. RTTL vastaa freelance luottamusmiehen palkkiokuluista ja saa kustannuksiin tukea Yleisradiolta. Elokuva ja tv työtä koskeva työehtosopimus (voimassa 31.10.2015 asti) Elokuva ja televisiotyötä koskevan työehtosopimuksen voimassa oloa on jatkettu vuodella. Sopimuksen uudistamista käydään parhaillaan neuvotteluja, ja tavoitteena on saada aikaan sopimus, joka tyydyttää kaikkia osapuolia ja saa mahdollisimman monen tuotantoyhtiön järjestäytymään ja liittymään sopimuksen piiriin.

5 Ålands Radio och TV (sopimukseton tila, aiemmin YOT:n työehtosopimusta) Neuvottelujen aloiteltiin keväällä, mutta niiden tämänhetkisestä tilanteesta ei ole tietoa. Keväällä työntekijöiden tavoitteena oli säilyttää ehdot Ylen ohjelmatyöntekijöiden työehtosopimuksen mukaisina. Mediarinki Oy (voimassa 31.10.2015 asti) Vuokratyöyritys Mediaringin työehdot ovat Elokuva ja tv työtä koskevan työehtosopimuksen mukaiset. Käännöstoimisto Pre text (voimassa 30.9.2014 asti, neuvottelut käynnissä) Neuvotteluja av käännöstoimistoja koskevan yleissitovan työehtosopimuksen solmimiseksi käydään parhaillaan. Marraskuun puolivälissä neuvotteluissa olivat mukana kaikki avkäännöstoimistot: Pre Text, Rosmer International Osk, SDI Media, Stellar Text ja myös BTI Studios. Av kääntäjiä neuvottelussa edustavat Suomen Journalistiliitto ja Akavan Erityisalat. RTTL tukee av kääntäjien ponnisteluja yleissitovan työehtosopimuksen aikaansaamiseksi. 3. JÄSENTILAISUUDET Toimintavaliokunnan tehtävänä on suunnitella ja järjestää yhteisiä tilaisuuksia jäsenistölle. Keväällä järjestetään tukihenkilö viisikkopäivä, syksyllä kaksipäiväiset tukihenkilöpäivät ja tarpeen mukaan loppuvuodesta yksipäiväinen viisikkopäivä. Tukihenkilö ja viisikkopäivät on tarkoitettu jäsenyhdistysten tukihenkilöiden ja luottamushenkilöiden kouluttautumiseen ja verkostoitumiseen. Yhteistyössä Journalistiliiton ja oppilaitosten kanssa pyritään järjestämään alan opiskelijoille tapaaminen pääkaupunkiseudulla. Tavoitteena on tiedottaa alan harjoittelu ja työehdoista sekä hankkia liittoon uusia jäseniä. Lisäksi tehdään tarpeen mukaan oppilaitosvierailuja. Lisäksi järjestetään mahdollisuuksien mukaan myös alueellisia tapahtumia, koulutusta ja jäsentilaisuuksia joko yksin tai yhteistyössä paikallisten sanomalehtimiesyhdistysten kanssa. Mahdollisuuksien mukaan järjestetään muita tapahtumia ja tilaisuuksia, joilla tuetaan työssä jaksamista. Jäsentilaisuuksien tavoitteena on välittää tietoa alan yhteisistä kysymyksistä ja lisätä yhteistyötä ja verkostoitumista eri työnantajille työskentelevien jäsenten välillä.

6 4. TEKIJÄNOIKEUDET Tekijänoikeusvaliokunta seuraa mediakentän muutoksia ja niiden vaikutuksia tekijänoikeuksiin. Valiokunta valmistelee hallitukselle lausuntoja ja kannanottoja, joilla pyritään puolustamaan tekijöiden taloudellisia ja moraalisia oikeuksia. Vuonna 2015 valiokunta pyrkii järjestämään tekijänoikeuksiin liittyvää koulutusta yhdistysten hallituksille, liiton aktiiveilla ja asiasta kiinnostuneille jäsenille yhteistyössä Kopioston ja Suomen Journalistiliiton kanssa. Jakelukanavien lisääntyminen ja uudet hyvitysmaksun piiriin kuulumattomat tallennealustat ovat romahduttaneet hyvitysmaksuista saatavat korvaukset. Hyvitysmaksujärjestelmän säilyttäminen ja ajantasaistaminen ovat tekijäjärjestöjen keskeisempiä tavoitteita myös ensi vuonna. RTTL toimii aktiivisesti tekijänoikeuksia valvovassa Kopiostossa. Valiokunnan jäsenet tekevät aktiivisesti yhteistyötä SJL:n tekijänoikeusvaliokunnan kanssa laatien muun muassa lausuntoja. Läheistä yhteistyötä tehdään myös muiden tekijäjärjestöjen kanssa Tekijäfoorumin kautta. Ajankohtaisista tekijänoikeusasioista tiedotetaan liiton nettisivuilla, jäsentiedotteissa ja Liiton Arkissa. 5. VIESTINTÄPOLITIIKKA RTTL:n viestintäpoliittinen valiokunta seuraa sähköisessä mediassa tapahtuvia muutoksia ja reagoi niihin. Valiokunta ottaa osaa alan eettisistä kysymyksistä käytävään keskusteluun. Viestintäpoliittinen päätapahtuma on RTTL:n oma mediaseminaari syksyllä 2015. Seminaarin järjestelyissä pyritään jatkamaan yhteistyötä SJL:n, Yleisradion ja kaupallisen median kanssa. Tarpeen vaatiessa järjestetään muita viestintäpoliittisia tilaisuuksia. Viestintäpoliittinen valiokunta seuraa myös kansainvälistä kehitystä BREG ryhmän kautta EFJ:ssä. RTTL tekee aikaisempien vuosien tapaan ehdotuksia valtion tiedonjulkistamispalkintojen saajiksi. Ehdotusten kokoamisesta vastaa RTTL:n tiedonjulkistamispalkintotyöryhmä. 6. TIEDOTUSTOIMINTA Liiton tiedotustoimintaa hoidetaan www.rttl.fi sivujen, sähköisten uutiskirjeiden ja nettiarkin kautta. RTTL:n painettu jäsenlehti ilmestyy kaksi kertaa vuodessa, ensimmäinen keväällä ja toinen loppusyksyllä. Lehden sisällöstä vastaa RTTL:n tiedotustoimikunta ja sen päätoimittajana on RTTL:n puheenjohtaja. Nettiarkkia julkaistaan noin kerran kuukaudessa ja sähköisiä uutiskirjeitä

7 tarpeen mukaan pikatiedotuksena. Epävirallisena ja vapaamuotoisena tiedotus ja keskustelukanavana toimivat RTTL:n facebook sivut. 7. YHDISTYKSET JA OSASTOT RTTL:n yhdistyksiä ovat olleet Freelance ammattiosasto FAO Frilansarnas fackavdelning ry, MTV:n Ohjelmatyöntekijät MOT ry, Nelosen ohjelmatyöntekijät NOT ry, YMT Yhdistyneet mediatyöntekijät ry ja Ylen ohjelmatyöntekijät Rundradions programarbetare ry (YOT), jolla on kuusi osastoa: Alue, Pasila, Tohloppi, Ruuti, Svenska fackavdelningen SFA ja Tuotannon osasto (Hki). Marraskuussa 2014 perustettu Aito Tehtaan työntekijöiden yhdistys liitetään RTTL:n jäseneksi loppuvuodesta 2014. Yhdistykset hyväksyvät toimintasuunnitelmansa vuosikokouksissaan. Sanomien organisaatiossa tapahtuneista muutoksista huolimatta Nelosen ohjelmatyöntekijät NOT ry jatkaa RTTL:n jäsenyhdistyksenä. Senioriosasto Vanhat Ketut Gamla Rävar Osasto toimii RTTL:n eläkkeellä olevien jäsenten yhdyssiteenä ja järjestää keskustelu ja viihdetilaisuuksia, tutustumiskäyntejä, matkoja ja muuta toimintaa. 8. TALOUS Yleinen taloustilanne jatkuu edelleen epävarmana. Sijoitustoiminnan tuotot ovat kuitenkin olleet viime vuosina odotettua hieman parempia, ja odotukset vuodelle 2015 ovat tästä syystä hieman korkeammat kuin edellisenä vuonna. Jäsenistön eläköityminen, työttömyyden kasvu ja kassamaksujen kohoaminen alentavat SJL:n jäsenmaksutuloa ja pienentävät myös yhdistyksille tulevia jäsenmaksupalautuksia. Siksi RTTL:n talouden seurantaan ja kulukuriin kiinnitetään edelleen erityistä huomiota. RTTL:n asiamies jää eläkkeelle 31.3., ja uusi asiamies on aloittanut syyskuussa 2014. Vuoden 2015 talousarviossa RTTL:n toimintamenot katetaan pääosin jäsenmaksupalautuksilla. Talousarvion alijäämä katetaan sijoitusten tuotolla ja käyttörahastoa purkamalla.

8 Sijoitukset Toimintavuoden 2015 sijoitustuotot ovat Mombasan hiekkarantaa. Siitä voi haaveilla, mutta sinne ne vain mereen huuhtoutuvat haaveet ja hiekat linnoineen. Eletään siis hissuksiin ja pidetään huivista kiinni. Aiempina vuosina tehdyt kiinteistösijoitukset alkavat olla kypsässä vaiheessa, joten ilman täyttä romahdusta ne ehkä tuottavat sen minkä ovat ennakoineet. Omista osakkeista saadaan parhaassa tapauksessa kohtuullinen osinkotuotto, sillä keskeiset salkkumme yhtiöt ovat vakaita ja vauraita. Nokiakin. Euroopan taloustilanteen kehittymistä on silti syytä seurata valppaasti ja tarvittaessa harkita suorien osakeomistusten vähentämistä niistä yhtiöistä, jotka kriisistä eniten nilkkaansa ottaisivat. Osakerahasto kannattaa pitää, mutta sieltä on turha odottaa muuta kuin hyvät juhannukset. Metsälaina pidetään salkussa edelleen. Salkkumme pieni kuopus, kehittyvien maiden omavaluuttaiset korkopaperit, on testi siitä, miten tämä isojen keskuspankkien kyhäämä separaattori lopulta toimii.