Makrotalous Helmikuu 7 USA: Yksityinen kulutus ja BKT muutos edellisen vuoden vastinajankohdasta Yksityinen kulutus BKT Lähde: BEA 9 9 97 9 99
Talouden suunta helmikuussa 7,,, Yksityisen kulutuksen määrä USA:ssa muutos edellisestä neljänneksestä Lähde: BEA,,, USA:n talouskasvu voimistui lopulla. Varsinkin yksityisten kulutusmenojen lisäys oli tuntuva. Asuntomarkkinoiden alamäki on näkynyt vain investoinneissa; kuluttajien rahankäyttöön se ei ole vaikuttanut.,, Talouden ja työmarkkinoiden vahvuus on haudannut pikaiset koronlaskuodotukset., 9 9 97 9 99, - - - - Teollisuus Luottamusindikaattorit Euroalueella Rakentaminen Kotitaloudet 9 9 97 9 99 7 - - - - Eurotalouden ennakoivat indikaattorit lupaavat kohtuullista talouskasvua. Myös kulutuksen nousulle olisi tilaa. Inflaatio on hallinnassa ainakin alkuvuoden, mutta EKP korostaa palkkaratkaisuihin liittyviä pitemmän ajan hintapaineita. Seuraava ohjauskoron nosto on lähes varmasti maaliskuussa - eikä se jää viimeiseksi. :n ohjauskorkoon on lähikuukausina syytä varautua. - - henkilöä Työvoiman määrän muutos edellisestä vuodesta henkilöä ( kk:n liukuvat keskiarvot) Työlliset Työttömät - - Suomessa teollisuuden kapasiteetin käyttöaste on alentunut. Konsensus talouskasvun loivasta hidastumisesta on perusteltu. Kuluttajien lainanottohalukkuus on Kuluttajabarometrin mukaan hiipumassa ennätystasolta. - - Lähde: Tilastokeskus 9 9 9 9 9 9 97 9 99 - - Työllisyys on kohentunut varsin nopeasti, mutta työtuntien lisäys on jäänyt hitaammaksi. Osa- aikaiset työt yleistyvät edelleen.
Keskeisiä ennusteita BKT, Yksityinen kulutus, e 7e e 7e USA,,, USA,,, Euroalue,,, Euroalue,,,7 Suomi,9,, Suomi,,, Japani,9,**,9** Japani,,*,* Inflaatio, Vaihtotase/BKT, 7e e 7e USA,,, USA -, -,** -,** Euroalue,,, Euroalue -, -,** -,** Suomi,,, Suomi,,,9 Japani -,,,** Japani,,**,** Työttömyysaste, Budjetti/BKT*, 7e e 7e USA,,,* USA -,7 -,* -,* Euroalue, 7, 7,* Euroalue -, -,* -,* Suomi, 7,7 7, Suomi,7,, Japani,,,9* Japani -, -,* -,* Vuosien ja 7 ennusteet: Osuuspankkikeskus * OECD ** The Economist
USA:n talous ei taivu taantumaan USA:n talouskasvu nopeutui vuoden lopulla uudelleen. Loka-joulukuussa BKT oli, suurempi kuin vuotta aiemmin. Kysyntäpuolella käänteestä vastasi taas kerran amerikkalainen kuluttaja: kulutusmenojen määrä nousi edellisestä neljänneksestä yli prosentin.,,, Yksityisen kulutuksen määrä USA:ssa muutos edellisestä neljänneksestä Lähde: BEA,,, Asuntomarkkinoiden alamäellä ei siten ollut mitään vaikutusta kuluttajien rahankäyttöön. Asuntomarkkinat kolhivat ainoastaan investointeja sekä rakennusalan työllisyyttä. Asuinrakentamisen heikkous pudotti investointien vuosimuutoksen miinukselle ja rakentamisen työpaikat vähenivät. Sama meno jatkuu kuluvan vuoden alkupuolella, mikä näkyy myös koko vuotta koskevissa BKTarvioissa. Konsensusennusteet lupaavat USA:n taloudelle tänä vuonna runsaan :n kasvua.,, 9 9 97 9 99 USA: Yksityinen kulutus ja BKT muutos edellisen vuoden vastinajankohdasta Yksityinen kulutus,, Selkeimmin talouskasvun hidastumisesta viestittää teollisuus. Ostojohtajien ISM-indeksi on alentunut jo hieman pisteen alapuolelle. Samoin teollisuustuotannon vuositason kasvu on hidastunut selvästi. Joulukuussa tuotantomäärä oli enää suurempi kuin vuotta aiemmin. Sen sijaan palvelualoilla vakaa kasvu on säilynyt. Vähittäiskaupan myynnin vuosimuutos pysyi yläpuolella viime vuoden loppuun saakka. Työmarkkinoiden edelleen jatkuva kireys johtuu lähes kokonaisuudessaan palvelujen kysynnästä. USA: Uudet työpaikat ja työttömyysaste - Pääosin vahvat makrotalouden numerot ovat hävittäneet pikaiset koronlaskuodotukset. Rahapoli- 9 9 9 9 9 9 9 97 9 99 7 tiikkaa koskevassa keskustelussa on otettu esiin jopa uuden koronnoston mahdollisuus. Olisi kuitenkin poikkeuksellista, jos Fed lähtisi pitkän tauon jälkeen uusien korotusten tielle. Sellaista ei ole tapahtunut vuosikymmeniin. Ykkösvaihtoehtona on edelleen koron lasku, mutta sitä joudutaan odottamaan useita kuukausia. Lähiajan inflaationäkymät ovat kieltämättä ristiriitaiset. Tuntiansioiden yli vuosinousu huolestuttaa keskuspankkia. Pohjahintainflaatio on viime kuukausina hieman hidastunut, mutta yksityisen kulutuksen hintaindeksi, josta energia ja elintarvikkeet on poistettu, näytti loka-joulukuussa, :n vuositason nousua. Vahvan talouden oloissa se ei ole paljon, mutta kuitenkin yli Fedin tavoitteen. Keskuspankin oloa helpottaa hieman tuottavuuden nousu, joka yksityisellä sektorilla nopeutui vuoden lopulla, :iin. 9 7 Lähde: BEA 9 9 97 9 99 Työttömyysaste BKT Uudet työpaikat - -
USA USA: BKT ja teollisuustuotanto muutos ed. vuodesta 7 USA: Ostojohtajien indeksejä Palvelut 7 - - - BKT Teollisuustuotanto 9 9 9 9 9 9 97 9 99 - - - Teollisuus 97 9 99 7 USA: Kestokulutustavaroiden tilaukset ja vähittäismyynnin määrä muutos ed. vuodesta kk:n liukuvista keskiarvoista USA: Teollisuuden tilaukset ja varastot kk:n muutos kk:n liukuvista keskiarvoista Tilaukset - - - Vähittäismyynti Kestokulutustavarat - - - - - Varastot - - - 9 9 9 97 9 99 USA: Kuluttajien luottamus - - 9 9 9 97 9 99 - Ind. 9= Nykytilanne Ind. miljoonaa Työpaikkojen määrä USA:ssa Indeksi Odotukset Työllisyys Työpaikkojen kuukausimuutos - 9 9 9 9 9 9 97 9 99 7 9 9 9 9 9 9 9 97 9 99 7-7 USA: Kuluttajahinnat ja pohjainflaatio muutos edellisestä vuodesta 7 USA: Osakekurssit Dow Jones Pohjahinnat Kuluttajahinnat Nasdaq 9 9 9 9 9 9 9 97 9 99 97 9 99 7
EKP valmis nostamaan korkoa maaliskuussa Euroopan keskuspankin helmikuun kokous antoi vahvoja viitteitä siitä, että EKP nostaa ohjauskorkoaan maaliskuussa. Lisänostojen mahdollisuus myöhemmin tänä vuonna on auki ja riippuu talouskehityksestä. Talouskehityksen jatkuminen nykyisenlaisena voisi johtaa koron nostoon myös kesäkuussa. 7,,,,, Rahapolitiikan ohjauskorkoja USA:n Fed Funds target 7,,,,, Huolimatta siitä, että euroalueen inflaatio oli tammikuussa (,9 p.a.) EKP:n tavoittelemalla tasolla, pääjohtaja Trichet sanoi keskuspankin seuraavan talouskehitystä erittäin valppaasti (strong vigilance) tämä on termi, jota keskuspankki on tavallisesti käyttänyt koron noston edellä. EKP uskoo inflaation kuitenkin nousevan myöhemmin tänä vuonna. Trichet varoitti nousuriskeistä varsinkin palkkarintamalla. Viittaus on ajankohtainen tällä hetkellä etenkin Saksassa, jossa IG Metall -ammattiliitto tavoittelee melko mittavia palkankorotuksia ( ). EKP:n melko haukkamainen asenne voidaan nähdä myös itsenäisyyden korostuksena ja vastauksena poliitikoille, jotka ovat kritisoineet keskuspankin linjaa. Tällaista ilmapiiriä on ollut varsinkin Ranskassa, joka valmistautuu huhtikuun presidentinvaaleihin.,,, - - - - EKP:n ohjauskorko (Saksan repo-korko ennen v. 999) Lähde: EKP, FED 9 9 9 97 9 99 7 Teollisuus Luottamusindikaattorit Euroalueella Rakentaminen Kotitaloudet 9 9 97 9 99 7,,, Euroalue: Luottamusindikaattoreita Teollisuuden luott.indeksi Indeksi - - - - Euroalueen alkuvuoden talousluvut ovat säilyneet melko samanlaisina kuin viime vuoden - lopulla. Ostojohtajien indeksi tammikuul- Ostojohtajat - ta viittasi selvän kasvun jatkumiseen sekä teollisuuden että palveluiden osalta. Myös - teollisuuden luottamusindeksi säilyi liki ennallaan. Sama oli tilanne myös rakentamisen, 9 9 97 9 99 7 vähittäiskaupan ja kuluttajien luottamuksessa, joskin näissä kaikissa oli havaittavissa aivan lievää heikkenemistä. Saksan osalta arvonlisäveron korotus ei näytä pahemmin heiluttaneen kuluttajia, sillä kuluttajien luottamusindeksi koheni tammikuusta joulukuusta. Ehkä osasyynä oli myös se, että Saksan työllisyys jatkoi paranemistaan. Tammikuussa maan työttömyysaste oli 9,, kun se vielä viime vuoden syyskuussa oli,. -
Euroalue Euroalue: BKT ja teollisuustuotanto muutos ed. vuodesta BKT Euroalue: Teollisuustuotteiden varastot ja tilaukset Valmiiden tuotteiden varastot - - - - - Teollisuustuotanto 9 9 9 97 9 99 7 - - - - - - Vientitilaukset Tilaukset 9 9 9 97 9 99 7 - - - Vähittäismyynnin määrä euroalueella vuosimuutos kk:n liukuvasta keskiarvosta Indeksi Ilmapiiri-indikaattoreita Indeksi Ranska (INSEE) - - 9 Saksa (IFO) 9 9 9 97 9 99 7 9 - Kuluttajien luottamusindikaattori Saksa Euroalue - Teollisuuden luottamusindikaattorit Ranska Euroalue - - - - - Ranska - - Saksa - - 9 97 9 99 7 - - 9 9 9 97 9 99 7 -,,,, Yhdenmukaistetut kuluttajahinnat muutos ed. vuodesta Tavoitetaso Euroalue Ranska,,,, * Kausitasoitettu Työttömyysaste* Ranska Saksa**,,, Saksa,,, 9 Euroalue 9, 97 9 99 7, 7 ** Tilastointimuutos Saksassa tammikuusta alkaen 9 9 9 9 97 9 99 7 7
Iso-Britannia ja Ruotsi BKT:n määrän muutos ed. vuodesta Teollisuuden tilaukset Ruotsi Ruotsi - - Iso-Britannia - - - Iso-Britannia - - 9 9 97 9 99 - - 9 9 9 9 9 97 9 99 7 - Teollisuuden luottamusindikaattori Kuluttajien luottamusindikaattori Ruotsi Ruotsi - - - - - Iso-Britannia - - Iso-Britannia - - 9 9 9 9 9 97 9 99 7 - - 9 97 9 99 7 - Pohjainflaatio (I-B) Kuluttajahinnat kk:n muutos Kuluttajahinnat (I-B) Työttömyysaste* Ruotsi * Kausitasoitettu - - Kuluttajahinnat (Ruotsi) Pohjainflaatio (Ruotsi) 9 97 9 99 7 - - Iso-Britannia 9 9 9 9 97 9 99 Lyhyet korot ( kk) Pitkät korot Valtion obligaatiot ( v) Iso-Britannia Iso-Britannia Ruotsi 9 9 9 9 9 97 9 99 7 Ruotsi 9 9 9 9 9 97 9 99 7 7
Suomen suhdannetila edelleen hyvä Tammikuun luottamusindikaattorit niin yritysten kuin kotitalouksienkin osalta näyttivät edelleen hyviä lukemia, joten korkeasuhdanne jatkuu odotusten mukaisesti alkuvuonna. Suhdannetila yrityssektorissa kokonaisuutena säilyi ennallaan, vaikka toimialoittain pientä värinää tapahtuikin. Teollisuuden luottamus ei muuttunut joulukuusta. Tuotanto-odotukset olivat edelleen hyvät, eikä tilauskannassakaan tapahtunut muutoksia. Varastot olivat hieman normaalia pienemmät. Rakentamisessa puolestaan luottamus kohentui lievästi. Tilauskanta oli hieman normaalia suurempi, ja henkilöstön ennakoidaan jonkun verran kasvavan. Palveluyrityksissä luottamus heikkeni vähän, vaikka pysyikin muiden sektoreiden tavoin pitkäaikaisen keskiarvon yläpuolella. Palveluyritysten myynnin kasvu jatkui, ja myös myyntiodotukset olivat valoisat. Luottamusindikaattorit Suomessa Palvelut - Teollisuus - Rakentaminen Lähde: EK - - 9 99 7 Yritysten suhdannenäkymät Palvelut Teollisuus - - - - Myös kuluttajien osalta talousodotukset säilyivät tammikuussa ennallaan eli näkymät olivat - - Rakentaminen Lähde: Elinkeinoelämän keskusliitto EK selvästi tavanomaisia paremmat. Kuluttajien - - luottamus oli vahvinta sitten vuoden alun. Odotukset oman talouden ja työllisyyden kehityksestä kohentuivat vuoden alussa, kun 9 R 99 k i taas arvio Suomen talouskehityksestä pysyi ennallaan ja näkemys säästämismahdollisuuksista heikkeni vähän. Säästämistä pidettiin kuitenkin hyvin kannattavana, ja varsinkin rahastosijoittaminen yleistyi entisestään. Lainanoton houkuttavuuden koettiin hiipuneen. Vaikka talousuutisissa on viime aikoina ollut paljon esillä yritysten yt-neuvottelut ja työvoiman vähentämissuunnitelmat, kehittyi työllisyys kuitenkin joulukuussa varsin myönteisesti. Työllisyysaste (9, ) nousi ja työttömyysaste (, ) laski. Joulukuussa työllisiä oli 9 henkeä enemmän ja työttömiä henkeä vähemmän kuin vuosi aiemmin. Vuonna työttömyysaste oli 7,7, kun se vuonna oli,. Näiden suotuisien lukujen taustalla näkyy kuitenkin merkkejä siitä, että kasvuhuippu alkaa jäädä taaksepäin. Teollisuuden tuotanto kasvoi vielä joulukuussa lähes vuodentakaisesta, mutta kapasiteetin käyttöaste on kuitenkin alentunut pitkin syksyä. Myös asuinrakentamisen vaimenemisesta ilmaantuu merkkejä, sillä niille myönnetyt rakennusluvat laskivat marraskuussa. Konsensusennuste, jonka mukaan talousaktiviteetti pikku hiljaa laantuu viime vuoden huipputasoilta lähemmäs normaalia, on siten edelleen voimassa.
Uusimaan, Keski-Suomen ja Pohjanmaan kuluttajat luottavaisimpia Tilastokeskus julkaisi tammikuun lopussa kuluttajien taloudellisia odotuksia maakunnittain. Tämä luottamusindikaattori mittaa kuluttajien odotuksia tulevien kuukauden ajalta eli vuodelta 7 neljän osatekijän suhteen. Nämä ovat: ) odotukset oman talouden kehityksestä, ) odotukset Suomen talouden kehityksestä, ) säästömahdollisuudet ja ) työttömyys. Yleispiirre vuoden viimeisen neljänneksen tilanteesta oli, että kuluttajien luottamus oli keskimäärin verraten vahvaa. Edellisen kerran kuluttajat olivat nykytilannetta luottavaisempia vuodenvaihteessa -. Toisaalta kuluttajien odotukset eri puolilla maata poikkesivat melko paljon toisistaan. Samoin kuluttajien odotukset eri maakunnissa ovat muuttuneet melkoisesti esimerkiksi vuodentakaisesta. Itä-Uusimaa Pohjanmaa Keski-Suomi Uusimaa Lappi Kymenlaakso Keski-Pohjanmaa Kanta-Häme Etelä-Karjala Koko maa Pirkanmaa Pohjois-Karjala Etelä-Pohjanmaa Päijät-Häme Pohjois-Pohjanmaa Varsinais-Suomi Kainuu Etelä-Savo Kuluttajien luottamusindikaattori t maakunnittain,. neljännes Pohjois-Savo Kuluttajien korkeimmat luottamusluvut saatiin Itä-Uudellamaalla, Keski- Lähde: Kuluttajabarometri maakunnittain Satakunta Suomessa, Pohjanmaalla ja Uudellamaalla. Vuodentakaisesta eniten luottamus on kohentunut Pohjanmaalla, Kymenlaaksossa, Kanta-Hämeessä, Itä-Uusimaalla ja Lapissa. Vastaavasti luottamus on heikentynyt etenkin Varsinais- Suomessa, Pohjois-Karjalassa, Satakunnassa, Etelä-Pohjanmaalla ja Etelä-Karjalassa. Muissa maakunnissa tilanne on säilynyt kutakuinkin ennallaan. Huomiota kiinnittää se, että Uusimaa, Keski-Suomi ja Keski-Pohjanmaa ovat säilyttäneet asemansa selvästi maan keskiarvoa parempana. Säästömahdollisuuksia lukuun ottamatta luottamusindikaattorin muut osatekijät vaihtelivat maakunnittain varsin paljon. Säästömahdollisuudet koettiin yleisesti lähes kaikkialla selvästi pitkän ajan keskimäärää paremmiksi. OSUUSPANKKIKESKUS Strateginen suunnittelu Timo Lindholm Jorma Vanninen 9 Anneli Tikkanen Polku Strategisen suunnittelun Opinet-sivulle: Sisäiset palvelut Seuraavat Toiminta- ja kilpailuympäristö 9
Suomi Kokonaistuotanto ja teollisuustuotanto muutos edellisestä vuodesta Teollisuustuotanto (kausitasoitettu) Myönnetyt rakennusluvat muutos vuosisummasta Muut rakennukset - Kokonaistuotanto - - - - - Lähde: Tilastokeskus, kansantalouden tilinpito 9 9 97 9 99 - - - Asuinrakennukset Lähde: Tilastokeskus 9 9 9 9 9 9 9 97 9 99 - Suhdannenäkymät toimialoittain ml. rakennusteollisuus Metsä Teknologia Teollisuuden varastot ja tilauskanta normaaliin verrattuna Valmistuotevarastot Rakennustuote Elintarvike Kemia Painaminen - - - - - - Lähde: Elinkeinoelämän keskusliiton Suhdannebarometri TEVA 9 9 9 9 97 9 99 - - - - - Lähde: Elinkeinoelämän keskusliiton Suhdannebarometri Tilauskanta 9 97 9 99 - - - Luottamusindikaattorit Suomessa Kotitaloudet henkilöä Työvoiman määrän muutos edellisestä vuodesta henkilöä ( kk:n liukuvat keskiarvot) Työlliset - Teollisuus - - - Työttömät - - - Lähde: EK, Tilastokeskus - 9 97 9 99 7 Kuluttajahintaindeksi hyödykeryhmittäin Ind. Ind. Asunto, lämpö ja valo Ravinto - - - - Hintaindeksejä kk:n muutos Rakennuskustannukset Lähde: Tilastokeskus 9 9 9 9 9 9 97 9 99 - - 99 9 Lähde: Tilastokeskus Muut hyödykeryhmät yhteensä KOKONAISINDEKSI 7 99 9 - - Kuluttajahinnat 9 97 9 99 7 - -
Suomen talous, kuukausitietoja TUOTANTO 7 vuositieto joulu syys loka marras joulu tammi Teollisuustuotanto (kt), muutos p.a. (),,,,,9, Kapasiteetin käyttöaste,,,,9,, 7,9 muutos p.a. () -, -, -, -, -, -, BKT:n kk-kuvaaja, muutos p.a. (),,,,,7 Vähittäiskauppa, muutos p.a. (),,9,,,9 Rakennusluvat, muutos p.a. () - Kaikki rakennukset, -,, 7,, - Asuinrakennukset,7 -, -,, -7, - Muut rakennukset, -7, 7,, 9, MAKSUTASE, mrd. euroa vuositieto joulu syys loka marras joulu tammi Kauppatase ( kk liuk.summa) 7,7 7,7 9, 9, 9, Vaihtotase ( kk liuk.summa) 7, 7, 9, 9, 9, Korollinen nettovelka,9 7,,9 7, LUOTTAMUSINDIKAATTORI joulu syys loka marras joulu tammi Kotitaloudet (),,,9 7,9,, Teollisuus () 7 Rakentaminen () 9 7 9 Palvelut () 7 7 9 HINNAT, muutos p.a () vuositieto joulu syys loka marras joulu tammi Kuluttajahinnat,,,,,, Rakennuskustannukset,,,,,, Tukkuhinnat,9,,,,9, Vientihinnat,,,,,, Tuontihinnat 7, 9,9,,7,, TYÖLLISYYS (TK) vuositieto joulu syys loka marras joulu tammi Työlliset ( ) 99 9 9 Työttömät ( ) 9 79 9 Työttömyysaste () 7,7 7,, 7,,7, VALTIONTALOUS, mrd. euroa joulu syys loka marras joulu tammi Valtion velka,,,9,,9, Valtion tulot,,,, Valtion menot,,7,,
Kansainvälinen talous, kuukausitietoja TEOLLISUUSTUOTANTO vuosimuutos, 7 vuositieto joulu syys loka marras joulu tammi USA,,,,7,, Euroalue,,9,,,9, Saksa,,,,,, Ranska, -, -,, -, Iso-Britannia -, -,,,, Ruotsi,,9,,, Japani,,9,9,,9, TEOLLISUUDEN LUOTTAMUS joulu syys loka marras joulu tammi USA (ISM),,7, 9,9, 9, Saksa (IFO) 99,,,,,9,7 Euroalue (saldoluku) - Saksa (saldoluku) -7 7 9 9 9 Ranska (saldoluku) - - - Iso-Britannia (saldoluku) - - - - Ruotsi (saldoluku) - 9 Japani (saldoluku) KOTITALOUKSIEN LUOTTAMUS joulu syys loka marras joulu tammi USA (indeksi 9=),,9,,,, Euroalue (saldoluku) - - - -7 - -7 Saksa (saldoluku) - -7-7 -7 - - Ranska (saldoluku) - -9 - -7 - - Iso-Britannia (saldoluku) - -7 - - - -7 Ruotsi (saldoluku) Japani (saldoluku) 7,9, 7, KULUTTAJAHINNAT vuosimuutos, vuositieto joulu syys loka marras joulu tammi USA,,,,,, Euroalue,,,7,,9,9,9 Saksa,7,,,,,, Ranska,7,,,,, Iso-Britannia,,,,7,9,, Ruotsi,,9,,,7, Japani -,,,,, TYÖTTÖMYYSASTE, vuositieto joulu syys loka marras joulu tammi USA,,9,,,,, Euroalue 7,, 7,7 7, 7, 7, Saksa,,,,, 9, 9, Ranska 9, 9,,,,7, Iso-Britannia,,9,,,, Ruotsi,,,9,,, Japani,,,,,,
Kansainvälinen talous, neljännesvuositietoja BRUTTOKANSANTUOTE määrän muutos, (kt) IV II III IV I II III IV USA ( hinnoin),,,,,7,,, Euroalue (9 hinnoin),,,,,,9,7, Saksa (9 hinnoin)(ps),9,7,,,,,, Ranska (9 hinnoin),,,,,,,9 Iso-Britannia (9 hinnoin),,7,9,,,7,9 Ruotsi (=) (ps),9,,9,,9,7, Japani (9 hinnoin) (ps),,,,7,9,, YKSITYISET KULUTUSMENOT määrän muutos, (kt) IV II III IV I II III IV USA ( hinnoin),,,,9,,,7,7 Euroalue (9 hinnoin),7,,,,,, Saksa (9 hinnoin)(ps),,, -,, -,, Ranska (9 hinnoin),7,,,9,,,7 Iso-Britannia (9 hinnoin),,,,,,, Ruotsi (=) (ps),,,,,,, Japani (9 hinnoin) (ps),,,,7,9, -, INVESTOINNNIT määrän muutos, (kt) IV II III IV I II III IV USA ( hinnoin),,,,, 7,,9 -, Euroalue (9 hinnoin),,,,9,,7, Saksa (9 hinnoin)(ps),,,,,,, Ranska (9 hinnoin),,,,,,, Iso-Britannia (9 hinnoin),,,9,,7,,9 Ruotsi (=) (ps), 9,7 9,,9, 7,, Japani (9 hinnoin) (ps) -,,9,,,9,, VIENTI määrän muutos, (kt) IV II III IV I II III IV USA ( hinnoin) 7, 7,,,7 9,, 9, 9, Euroalue (9 hinnoin),,,, 9,, 7, Saksa (9 hinnoin)(ps) 9,, 9,,,9 9,,7 Ranska (9 hinnoin),,,7, 7,7,, Iso-Britannia (9 hinnoin),,9 9,,, 9,7, Ruotsi (=) (ps),,, 7,,7, 7, Japani (9 hinnoin) (ps),,9 7,,,, 9, TUONTI määrän muutos, (kt) IV II III IV I II III IV USA ( hinnoin),,,9,,, 7,, Euroalue (9 hinnoin) 7,,,7, 9,,, Saksa (9 hinnoin)(ps),7 7, 7,7 7,, 9,, Ranska (9 hinnoin),,9,9 7,,, 7, Iso-Britannia (9 hinnoin) 7,,,,7 9,,, Ruotsi (=) (ps) 9, 7,,7 7, 9,9, 7,7 Japani (9 hinnoin) (ps) 9,,9 7,,,7,7,