SUOMEN ALUEKEHITTÄMISSTRATEGIA 2020
2 Sisältö I. Suomen aluekehittämisstrategia 2020...7 1. JOHDANTO...7 2. ALUEKEHITYSVISIO 2020...9 3. PERUSTELUT VISIOLLE...16 3.1. Yleisperustelut...16 3.2. Alue- ja yhdyskuntarakenne sekä saavutettavuus...17 3.3. Alueiden elinkeinorakenne...19 3.4. Alueelliset työmarkkinat...20 3.5. Koulutusjärjestelmä ja osaaminen...21 3.6. Alueellinen innovaatiotoiminta...22 3.7. Alueiden rooli kansantaloudessa...23 3.8. Uusiutuvat energialähteet ja energiantuotanto...25 3.9. Aluekehittämisen suunnittelu- ja päätöksentekojärjestelmä...26 4. PERIAATTEET STRATEGIAN TOTEUTTAMISELLE...28 5. STRATEGISET TOIMENPITEET...32 II Taustamuistio...33 1 JOHDANTO...33 2 ALUEKEHITYKSEEN VAIKUTTAVAT MEGATRENDIT...34 2.1. Globalisaatio...34 2.2. Talouskriisin vaikutukset aluekehitykseen...37 2.3. Ilmastonmuutos ja energian saatavuus...42 2.4. Ikääntyminen ja työllisyyden kehitys...48 2.5. Saavutettavuus...58 3. MUUT ALUEKEHITYKSEEN VAIKUTTAVAT TRENDIT...65 3.1. Yritystoiminta ja elinkeinorakenteen kehitys...65 3.2. Tutkimus- ja kehittämistoiminta ja innovaatiot...79 3.3. Osaamisrakenteiden ja koulutusjärjestelmän kehittäminen...88 3.4. Maahanmuutto...96 3.5. Työelämän muutokset...99 3.6. Kulttuuri- ja vapaa-ajanpalvelut...102 3.7. Hyvinvointi- sekä sosiaali- ja terveyspalvelut...104 3.8. Arvojen ja asenteiden muutokset...106 3.9. Kilpailukykyiset kaupunkiseudut...109 3.10. Elinvoimainen maaseutu ja saaristo...116 3.11. Keskittyvä aluerakenne ja hajautuva yhdyskuntarakenne...122 3.12. Suomen lähialueiden kehitys...125 Itämeri... 125 Barentsin alue... 131 Yhteistyö Venäjän kanssa ja lähialueyhteistyö... 134 4. ALUEKEHITTÄMISEN SUUNNITTELU- JA PÄÄTÖKSENTEKOJÄRJESTELMÄ...137 5. KANSALLINEN ALUEPOLITIIKKA JA EU:N KOHEESIOPOLITIIKKA...144 6. OECD:N ALUEPOLIITTISET LINJAUKSET 2010-2014...150
3 TYÖRYHMÄN ASETTAMINEN JA TEHTÄVÄ Työ- ja elinkeinoministeriö asetti 24.10.2008 työryhmän valmistelemaan strategiaa. Työryhmän alkuperäinen toimikausi oli 1.11.2008-31.10.2009, mutta sen toimintaa jatkettiin 27.10.2009 tammikuun 2010 loppuun saakka. Aluestrategia 2020 -työryhmän tehtävänä oli valmistella ehdotus alueiden pitkän tähtäyksen kehittämisen peruslinjauksista ja toteuttamispolitiikasta vuoteen 2020 sekä varautumisesta EU:n rakennerahastokauteen vuoden 2013 jälkeen. Työryhmän ehdotuksen tuli sisältää visio alueellisen kehityksen tilasta vuonna 2020 sekä alueiden kehittämisen periaatteet ja strategiset linjaukset. Aluestrategia 2020 -työryhmän puheenjohtajana oli aluekehitysjohtaja Veijo Kavonius työ- ja elinkeinoministeriön alueiden kehittämisyksikön aluestrategiaryhmästä. Työryhmän jäseniä olivat neuvotteleva virkamies Mika Honkanen ja työministerin erityisavustaja Elina Moisio työ- ja elinkeinoministeriöstä, neuvotteleva virkamies Riitta Viren ja yli-insinööri Risto Murto (varajäsen) liikenne- ja viestintäministeriöstä, neuvotteleva virkamies Maarit Laakso-Eräkallio ja sisäisen turvallisuuden sihteeristön päällikkö Tarja Mankkinen (varajäsen) sisäasiainministeriöstä, neuvotteleva virkamies Tiina Tihlman ja yli-insinööri Timo Turunen (varajäsen) ympäristöministeriöstä, neuvotteleva virkamies Sirpa Karjalainen maa- ja metsätalousministeriöstä, neuvotteleva virkamies Merja Niemi, opetusneuvos Tarja Riihimäki (varajäsen) ja kulttuuriasiainneuvos Hannu Sulin (varajäsen) opetusministeriöstä, finanssisihteeri Carolina Sierimo ja apulaisosastopäällikkö Rolf Myhrman (varajäsen) sosiaali- ja terveysministeriöstä, neuvotteleva virkamies Juha Majanen ja neuvotteleva virkamies Hannele Kerola (varajäsen) valtiovarainministeriöstä, johtaja Leila Helaakoski Pohjois-Pohjanmaan TE-keskuksesta (2010 alusta elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus), johtaja Kari Virranta (varajäsen) Pohjois-Savon TE-keskus (2010 alusta elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus), maakuntajohtaja Asko Peltola ja Keski-Suomen maakuntajohtaja Anita Mikkonen (varajäsen) Länsi-Suomen Allianssista, aluekehitysjohtaja Ilmi Tikkanen ja maakuntajohtaja Esa Halme (varajäsen) Etelä-Suomen maakuntien liittoumasta, maakuntajohtaja Matti Viialainen ja maakuntajohtaja Pentti Hyttinen (varajäsen) Itä-Suomen neuvottelukunnasta, kehittämisjohtaja Kaj Lyyski ja kehittämisjohtaja Maiju Hyry (varajäsen), Pohjois-Suomen neuvottelukunnasta, johtaja Keijo Sahrman ja erityisasiantuntija Annukka Mäkinen (varajäsen) Suomen Kuntaliitosta, puheenjohtaja Jarkko Wuorinen ja kehittämispäällikkö Janne Pesonen (varajäsen) Suomen Yrittäjistä, apulaisjohtaja Markku Liljeström ja erikoissuunnittelija Auli Korhonen (varajäsen) Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestöstä (SAK), elinkeinopoliittinen asiamies Mats Nyman ja järjestösihteeri Merja Fyhrberg (varajäsen) AKAVA:sta, johtaja Olli-Pekka Väänänen, MTK, varatoimitusjohtaja Pentti Mäkinen ja ekonomisti Maarit Lindström (varajäsen) Keskuskauppakamarista, ekonomisti Janne Huovari ja tutkimusjohtaja Raija Volk (varajäsen), PTT, tutkimusprofessori Aki Kangasharju ja yksikönjohtaja Juha Honkatukia (varajäsen), VTT, ennakointipäällikkö Riitta Nieminen-Sundell, Sitra ja teknologiajohtaja Raine Hermans, Tekes. Työryhmän pääsihteereinä toimivat neuvotteleva virkamies Marikki Järvinen ja ylitarkastaja Kari Gröhn työ- ja elinkeinoministeriön alueiden kehittämisyksikön aluestrategiaryhmästä. Sihteeristöön kuuluivat myös suunnittelija Jenna Nieminen ja ylitarkastaja Satu Tolonen työ-
4 ja elinkeinoministeriöstä, ylitarkastaja Hanna-Mari Kuhmonen ja ylitarkastaja Laura Jänis maa- ja metsätalousministeriöstä sekä Päivi Bosquet opetusministeriöstä. Aluestrategia 2020 -työryhmä kokoontui 17 kertaa. Työryhmä tukena toimi aluetutkimuksen asiantuntijoista koostunut sparrausryhmä, jonka jäsenet laativat omat aluestrategiavisionsa.. Sparrausryhmä haastoi kriittisesti aluestrategia 2020 -työryhmän työn jatkuvaan arviointiin, tuki työryhmän toimintastrategiaa ja ydintehtävien toteutumista sekä teki sen toimintatapaan ja työn sisältöön liittyviä kehittämisehdotuksia. Lisäksi järjestettiin kaksi työryhmän ja sparrausryhmän yhteistä seminaaria, joiden aiheina olivat maaseutualueet, alueiden kilpailukyky, aluerakenne ja kaupunkialueet. Sparrausryhmään kuuluivat maaseutupolitiikan professori Hilkka Vihinen Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksesta, tutkimusjohtaja Raija Volk Pellervon taloudellisesta tutkimuslaitoksesta (vuoden 2010 alusta johtaja sosiaali- ja terveysministeriössä), johtava ekonomisti Antti Moisio Valtion taloudellisesta tutkimuskeskuksesta, kansantaloustieteen professori Hannu Tervo Jyväskylän yliopistosta, toimitusjohtaja, tutkija Seppo Laakso Kaupunkitutkimus TA Oy:stä ja aluetieteen professori Markku Sotarauta Tampereen yliopistosta. Alueiden edustajia kuultiin kehittämisen alueellisista painopisteistä neljässä suuralueseminaarissa (Pohjois-, Itä-, Länsi- ja Etelä-Suomi). Seminaarien tarkoituksena oli tukea valtakunnallisen aluestrategian, maakuntasuunnitelmien ja maakuntaohjelmien valmistelua kytkemällä maakuntien ohjelmatyö ja valtakunnallinen aluestrategiatyö toisiaan tukevaksi kokonaisuudeksi. Työryhmän esitys perustuu analyysiin laajasta tausta-aineistosta, joka on koottu strategian taustamuistioksi. Taustamuistion laadinnassa hyödynnettiin useita ajankohtaisia tutkimuksia ja selvityksiä alueiden tulevaisuuden haasteista sekä väestön kehityksestä. Koska taustamuistiossa on pyritty tuomaan esille erilaisia, osin ristiriitaisiakin tulevaan aluekehitykseen liittyviä näkökulmia, se ei edusta kaikilta osin työryhmän yhteistä näkemystä. Työryhmän kokouksissa ja seminaareissa kuultiin yli 60 asiantuntijaa. Valmistelun kuluessa työ- ja elinkeinoministeriö kävi keskusteluja keskeisten ministeriöiden ja etujärjestöjen edustajien kanssa saadakseen eri tahojen näkemyksiä työn pohjaksi. Matriisiyhteistyötä hyödynnettiin työ- ja elinkeinoministeriön osastojen ja yksiköiden välillä. Näin työn aikana kertyi runsaasti Suomen aluekehitystä koskevaa aineistoa. Sparrausryhmän ja eräiltä muilta asiantuntijoilta pyydetyt visiot ilmestyvät työ- ja elinkeinoministeriön julkaisusarjassa erillisenä julkaisuna. Tämäkin aineisto on ollut strategiatyössä tausta-aineistona eikä työryhmä välttämättä yhdy kaikkiin asiantuntijoiden esittämiin näkemyksiin. Laadinnan aikana kerätty aineisto on löydettävissä työ- ja elinkeinoministeriön internet sivustoilla osoitteessa: www.tem.fi/aluestrategia2020.
5 Aluestrategia 2020 työryhmä jättää kunnioittavasti esityksen Aluestrategiaksi 2020 työ- ja elinkeinoministeriölle Helsingissä 17.3.2010 Veijo Kavonius Mika Honkanen Elina Moisio Riitta Viren Maarit Laakso-Eräkallio Tiina Tihlman Sirpa Karjalainen Merja Niemi Carolina Sierimo Juha Majanen Leila Helaakoski Asko Peltola Ilmi Tikkanen Matti Viialainen Kaj Lyyski Keijo Sahrman Jarkko Wuorinen Markku Liljeström Mats Nyman
6 Olli-Pekka Väänänen, Pentti Mäkinen Janne Huovari Aki Kangasharju Riitta Nieminen-Sundell Raine Hermans Kari Gröhn Marikki Järvinen
7 I. Suomen aluekehittämisstrategia 2020 1. JOHDANTO Edellinen, vuoteen 2013 ulottuva, valtakunnallinen aluekehittämisstrategia valmistui vuonna 2003. Käsillä oleva vuoteen 2020 ulottuva alueiden kehittämisen pitkän aikavälin strategia on tehty työ- ja elinkeinoministeriön johdolla tulevan aluepolitiikan ja EU:n koheesiopolitiikan valmistelun pohjaksi. Aluestrategian uudistaminen perustuu valtakunnallisia alueiden kehittämisen tavoitteita koskevaan valtioneuvoston päätökseen 20.12.2007. Suomen aluekehittämisstrategia 2020 kuvaa 2010 luvun aikana alueelliseen kehitykseen kohdistuvia haasteita ja niiden vaikutuksia ja luo niiden pohjalta aluekehitysvision siitä, millaiseen alueellisen kehityksen tilaan kansallisessa alueellisessa kehittämisessä pyritään vuoteen 2020 mennessä. Aluekehittämisstrategia 2020 ohjaa Suomen aluekehitystyötä ja sitä koskevia toimenpiteitä tulevien vuosien aikana. Se on pohjana seuraavan hallitusohjelman sekä aluekehitystä koskevan periaatepäätöksen laadinnassa. Tarkoituksena on, että eri ministeriöt ottavat strategian linjaukset huomioon omissa kehittämisstrategioissaan ja toimintasuunnitelmissaan. Lisäksi ajatuksena on, että ministeriöt sisällyttävät strategian toteuttamisen kannalta keskeiset toimenpiteet elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskusten (ELY) ja aluehallintovirastojen (AVI) strategia-asiakirjoihin ja niiden kanssa laadittaviin strategisiin tulossopimuksiin sekä niitä koskeviin vuosittaisiin tulossopimuksiin. Strategia linjaa myös maakunnissa tapahtuvaa aluekehitystyötä. Strategian linjaukset ja periaatteet ohjaavat maakuntastrategioiden ja ohjelmien valmistelua sekä maakuntien liittojen ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten (ELY) yhdessä valmistelemien strategisten tulossopimusehdotusten laadintaa. Suomen aluekehittämisstrategia 2020 jakautuu kahteen osioon. Ensimmäinen osio sisältää aluekehitysvision 2020 ja sen perustelut sekä toteuttamisen periaatteet. Toisen osion eli strategian taustamuistion laadinnassa on käytetty hyväksi laadintaprosessin aikana kerätty keskeinen materiaali. Aluekehitysvisio 2020 jakautuu kolmeen osaan. Ensin on esitetty aluekehitystä koskeva kokonaisvisio. Sitä täydentävät aluekehityksen kannalta keskeiset temaattiset visiot ja visioita koskeva perusteluosa, jossa on tarkemmin kuvattu asiat ja näkökulmat, joihin visio perustuu. Kolmas osa sisältää periaatteet strategian toteuttamiselle ja käynnistettäviksi ehdotetut strategiset toimenpiteet. Varsinaisten toimenpiteiden määrä on tarkoituksella rajattu pieneksi. Esiin on nostettu vain keskeisimmät lähiajan toimenpiteet, joilla kuitenkin on suuri vaikutus tulevaan aluekehittämiseen. Globaalissa taloudessa tapahtuvien nopeiden ja välillä yllättävienkin muutosten takia
8 toimenpiteitä on tarkoitus arvioida ja määritellä vuosittain. Näin toimintaa voidaan joustavasti suunnata esiin nousevien uusien tarpeiden pohjalta. Strategian taustamuistiossa ennakoidaan kuluvan vuosikymmenen aikana aluekehitykseen kohdistuvia haasteita ja mahdollisuuksia sekä niiden alueellisia vaikutuksia. Aluekehitysvisio ja aluekehityksen keskeiset periaatteet perustuvat analyysiin muistiossa esille tuoduista kehitysnäkymistä ja -haasteista. Muistio pitää sisällään erilaisia, osin ristiriitaisiakin, näkemyksiä kehityksen suunnasta ja -haasteista. Näin ollen se ei edusta työryhmän yhteistä kantaa tulevasta kehityksestä.
9 2. ALUEKEHITYSVISIO 2020 Vuonna 2020 Suomi tarjoaa asukkailleen laadukkaat ja turvalliset elämän edellytykset, viihtyisän, ekotehokkaan ja toimivan, luovuuteen kannustavan elinympäristön sekä hyvät ja mielekkäät työ-, osallistumis- ja oppimismahdollisuudet. Ihmisten osallistumis- ja vaikutusmahdollisuuksia on lisätty ja kulttuuripalveluita kehitetty. Suomi on monikulttuuristunut ja maahanmuuttajat ovat integroituneet tasavertaisina kansalaisina suomalaiseen yhteiskuntaan. Suomella on globaalissa kilpailussa oma erikoistunut roolinsa, jonka perustana on alueiden osaamisen ja muiden voimavarojen tehokas hyödyntäminen ja jatkuva kehittäminen. Suomi on vahva, uusiutumiskykyinen, tasa-arvoinen ja dynaaminen verkostoyhteiskunta, jossa oppivat alueet toimivat aktiivisesti ja joustavasti erilaisissa osaamis- ja arvoverkostoissa sekä kansainvälisissä yhteistyöverkostoissa. Maamme alueet tarjoavat yrityksille ja muille organisaatioille maailmanlaajuisesti kilpailukykyisen toimintaympäristön. Alueet ovat erilaistuneet ja niiden väliset kehityserot ovat kaventuneet. Suomi on aloittanut siirtymisen vähäpäästöiseen ja luonnonvaroja kestävästi hyödyntävään talouteen erityisesti asumisen, liikkumisen ja ruoantuotannon osalta. Suomalaiset yhdyskunnat ovat omalta osaltaan valmistautuneet ilmaston muutoksen hillintään ja välttämättömään sopeutumiseen.
10 Alue- ja yhdyskuntarakenne ja saavutettavuus Aluerakenne, joka perustuu vahvaan paikalliseen itsehallintoon, tukee tasapainoista alueellista kehitystä. Aluerakenteen ytimenä ovat elinvoimaiset maakunnat ja kattava kaupunkiverkosto sekä niiden välille luodut kehityskäytävät. Kaupunkiseutujen yhdyskuntarakenteen eheyttämisellä sekä eri liikennemuotojen ja tietoliikenneyhteyksien tehokkaalla käytöllä on onnistuttu vähentämään liikennetarvetta. Suomessa on älykäs ja tehokas liikennejärjestelmä, joka turvaa maan sisäisen ja ulkopuolisen saavutettavuuden. Kaupunkiseutujen välinen raideliikenne on lisääntynyt ja liikenneyhteydet Itämeren alueella ja Barentsin suuntaan nopeutuneet. Kaupunkiseutujen yhdyskuntarakennetta on eheytetty päästöjen ja energiankulutuksen vähentämiseksi panostamalla asuinalueiden sosiaaliseen eheyteen, asumisen laatuun ja vaihtoehtoihin, kohtuuhintaisten asuntojen ja tonttien tarjontaan, palvelujen saavutettavuuteen sekä elinympäristön terveellisyyteen, laatuun ja toimivuuteen. Kaupunkiseutujen joukkoliikennettä ja kevyttä liikennettä on edistetty kehittämällä liikennejärjestelmiä ja tiivistämällä maankäyttöä. Maaseudun asutusta sekä matkailua ja muita toimintoja on suunnattu tukemaan maaseudun taajamia ja kyläverkostoa. Peruspalveluiden saatavuus on turvattu ja infrastruktuurista huolehdittu siten, että harvaan asuttujen alueiden voimavaroja pystytään hyödyntämään. Kattava ja kehittynyt viestinnän infrastruktuuri sekä paikalliset energia-, vesi- ja jätehuoltoratkaisut tukevat elinvoimaista taajama- ja kyläverkostoa maaseudulla ja saaristossa. Alueiden elinkeinorakenne Suomen sekä sen alueiden ja maakuntien elinvoima perustuu kansainvälisesti kilpailukykyiseen yritystoimintaan, joka luo myönteisen kasvukierteen alueille. Erikokoiset yritykset ovat löytäneet roolinsa kansallisessa ja globaalissa kilpailussa. Kansainvälistä liiketoimintakokemusta hyödynnetään suomalaisissa kasvuyrityksissä yli aluerajojen. Alueellisesti tärkeässä asemassa ovat myös pienimuotoinen paikallinen yritystoiminta ja mikroyritykset. Suomen eri alueiden elinkeinorakenne on monipuolistunut. Palvelujen osuus tuotantorakenteessa on kasvanut ja niiden tehokkuus lisääntynyt sähköisen asioinninkin ansiosta. Palvelujen osuus myös teollisessa valmistuksessa on lisääntynyt. Perinteinen teollisuus on kilpailukykyistä. Sen rinnalle on kehittynyt uusia kansainvälisesti menestyviä sovellusaloja, jotka yhdessä perinteisen teollisuuden kanssa muodostavat keskeisen osan Suomen viennistä. Luovuuden käyttö kaikessa tuotannossa on lisääntynyt. Luovat toimialat ovat kasvattaneet osuuttaan ja
11 eri alueille on syntynyt korkealaatuista ja kilpailukykyistä osaamiseen ja taiteelliseen luovuuteen perustuvaa yritystoimintaa. Julkisen vallan toimenpiteillä on turvattu suotuisa toimintaympäristö sekä yrityksille että niiden työntekijöille. Yritysten investoinnit Suomeen ovat lisääntyneet vuoden 2010 tasoon verrattuna. Julkiset palvelut ja palvelurakenteen monipuolisuus ovat kilpailukykytekijöitä ja perusedellytyksiä myös muulle toiminnalle alueilla. Niiden kehittäminen ja ylläpitäminen on tullut aikaisempaakin tärkeämmäksi alueiden menestyksen kannalta. Julkiset palvelut toimivat hyvin koko maassa, mikä vahvistaa alueiden kilpailukykyä. Sisäinen turvallisuus on varmistettu kaikilla alueilla edistämällä viranomaisten ja muiden toimijoiden yhteistyötä. Maaseudun ja saaristoalueiden palvelujen tuottamiseen, tarjoamiseen ja saavutettavuuteen on kehitetty eri tilanteisiin sovitettuja ja räätälöityjä toimintamalleja. Palvelujen tuottamisessa käytetään innovatiivisesti hyväksi julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin keskinäistä yhteistyötä. Alueelliset työmarkkinat Työttömyys on vähentynyt ja työllisyysastetta on nostettu. Alueiden väliset erot työhön osallistumis- ja työttömyysasteessa ovat kaventuneet ja korkean rakennetyöttömyyden alueet vähentyneet. Ikääntymisen haasteisiin on vastattu pidentämällä työuria, parantamalla työelämän laatua ja kehittämällä joustavia työnteon mahdollisuuksia, kuten etätyötä ja töiden yhdistelmiä, sekä luomalla uusia työelämän ratkaisuja työ- ja perheelämän yhteensovittamiseksi. Nuorten siirtymistä koulutuksesta työelämään on nopeutettu. Työmarkkinoiden joustavuutta ja työvoiman kohtaantoa on parannettu. Aikuiskoulutusta kehittämällä on luotu valmiudet vastata alueiden työvoimatarpeen nopeisiin muutoksiin. Toiminnalliset työssäkäyntialueet ovat laajentuneet, mikä turvaa työvoiman saannin kaikilla alueilla myös erikoisosaamista vaativissa ammateissa. Työperäinen maahanmuutto on lisääntynyt kaikilla alueilla ja työmarkkinat ovat kansainvälistyneet. Maahanmuuttajien yhteiskunnallisia osallistumismahdollisuuksia on parannettu.
12 Koulutusjärjestelmä Kaikille kansalaisille tarjotaan hyvä yleissivistys sekä valmiudet ja mahdollisuudet elinikäiseen oppimiseen. Koulutusjärjestelmä toimii tehokkaasti varmistaen sen, että koulutustasolta toiseen siirtyminen on joustavaa eikä siihen jää tarpeettomia välivuosia. Suomessa on toimiva ja korkeatasoinen, alueellisesti kattava koulutusjärjestelmä. Tietotekniikka, uusi teknologia ja oppilaitosten välinen yhteistyö mahdollistavat opetuksen ja oppimisen kaikilla alueilla yhdistelemällä opintoja yhteistyössä eri oppilaitosten välillä ja lisäämällä etäopetusta. Koulutus toimii laadukkaasti ja tehokkaasti ja vastaa yhteiskunnan ja työelämän muuttuneisiin osaamistarpeisiin ja työvoiman kysyntään sekä mahdollistaa työntekijöiden elinikäisen oppimisen. Ammattikorkeakoulu-, yliopistokeskus- ja yliopistoverkosto on korkeatasoinen ja kattaa kaikki alueet. Kaikki korkeakoulut ja oppilaitokset ovat omilla opetuksen ja tutkimuksen aloillaan tiiviissä vuorovaikutussuhteessa ympäristönsä kanssa ja aktiivisia toimijoita kansainvälisissä ja kansallisissa verkostoissa. Niiden yhteistyö yritysten ja muiden alueellisten toimijoiden kanssa toimii hyvin ja niiden välinen työnjako ja yhteistyöverkostot ovat selkeitä ja vahvoja. Yrittäjyyden edistäminen on esillä esimerkkien ja yritysyhteistyön avulla kaikilla koulutustasoilla rohkaisten ihmisiä yrittäjyyteen. Alueellinen innovaatiotoiminta Suomessa toimii kansallisiin valintoihin ja alueellisiin strategisiin vahvuuksiin perustuvia monialaisia, kansainvälistä huippua olevia innovaatiokeskittymiä sekä uudistumiskykyisiä sisällöllisiä ja alueellisia osaamiskeskittymiä. Koulutuksella ja työelämän kehittämisellä on vahvistettu käytäntö- ja kysyntälähtöistä innovaatiotoimintaa yrityksissä, julkisella sektorilla ja kaikilla alueilla. Luovuuden ja luovan talouden merkitys innovaatiotoiminnassa on keskeistä. Pääkaupunkiseudun ja suurten kaupunkien rooli kansainvälisesti kilpailukykyisen innovaatiotoiminnan kehittämisessä on olennainen. Monialaiset ja vahvat innovaatiokeskittymät sijoittuvat erityisesti suurimmille kaupunkiseuduille, joissa on paljon luovaa osaamista ja luovan työn tekijöitä. Innovaatio- ja osaamiskeskittymien heijastusvaikutuksesta niitä ympäröiville alueille ja maakuntiin on huolehdittu.
13 Maaseudulle on aktiivisesti luotu uusia kasvualustoja, ja yrityksiä on aktivoitu innovaatiotoimintaan. Yritykset on saatu kytkettyä nykyistä tiiviimmin mukaan erilaisiin innovaatio- ja osaamisyhteisöihin ja verkostoihin. Niiden valmiuksia ja yhteistyöverkostoja, erityisesti käytäntölähtöisessä innovaatiotoiminnassa, on vahvistettu. Alueiden rooli kansantaloudessa Tieto, osaaminen ja luonnonvarojen kestävä hyödyntäminen sekä kyky ja halu uudistua ovat avaintekijöitä, jotka mahdollistavat aluetalouden kestävän kehityksen joka puolella Suomea. Vahva verkostoyhteiskunta ja tehokas aluekehittäminen perustuvat alueiden omiin strategisiin valintoihin, alueiden, valtionhallinnon ja yritysten yhteisiin toimenpiteisiin sekä innovaatioihin ja osaamiseen. Eri alueilla on omat roolinsa kansantaloudessa. Erityyppisten alueiden merkitys koko kansantalouden kehityksen kannalta maan sisäisessä työnjaossa on tunnistettu. Alueiden kehityspotentiaalin vahvistaminen ja tehokas käyttöönotto antavat hyvät mahdollisuudet tasapainoiseen kehitykseen koko Suomessa. Alueet ja niiden toimijat pystyvät vastaamaan nopeasti toimintaympäristön muutoksiin luomalla uutta tietoa sekä soveltamalla ja hyödyntämällä olemassa olevaa tietoa. Kaupunkiseutujen vahvuutena ovat monipuoliset, luovat ja innovatiiviset toimintaympäristöt. Kaupunkiseudut muodostavat toimivan monikeskuksisen kaupunkiverkoston, joiden väliin muodostetaan erilaisia kehityskäytäviä. Kehityskäytävät sitovat kaupungit, niitä ympäröivät taajamat ja niiden läheiset maaseutumaiset alueet tiiviiseen vuorovaikutukseen keskenään ja laajentavat toiminnallisia työssäkäyntialueita. Suomen alueet ja yritykset ovat edelleen uuden teknologian ja sen hyödyntämisen edelläkävijöitä. Kansainvälistä uutta tietoa ja vahvoissa innovaatiokeskittymissä syntynyttä tietoa ja osaamista siirretään ja käytetään tehokkaasti hyväksi. Helsingin verkostometropolialue on tärkeä koko maan talouden ja hyvinvoinnin kehitykselle. Se on kansainvälisesti kilpailukykyinen ja houkutteleva yritysten ja erilaisten organisaatioiden toiminta- ja innovaatioympäristö. Alue on kulttuurisesti monipuolinen ja viihtyisä asuinympäristö, jossa asuntojen tarjonta on riittävä. Helsingin metropolialueen kehitys ja tiivis yhteistyö muiden alueiden kanssa edesauttaa koko maan taloudellista kehitystä ja kilpailukykyä lisäten hyvinvointia ja maamme kansainvälistä tunnettuutta. Myös muut suuret kaupunkiseudut, joilla on merkittäviä osaamis- ja innovaa-
14 tiokeskittymiä, ovat kansainvälisesti kilpailukykyisiä innovaatioympäristöjä, yritysten toimintaympäristöjä ja monipuolisia asumisympäristöjä. Seutukaupungeissa on saatavissa kattavat julkiset ja kaupalliset palvelut, jotka palvelevat myös ympäröivän maaseudun asukkaita ja yrityksiä. Maaseudun yritysrakenne on monipuolinen. Biotalouden kehityksen myötä on syntynyt uusia tuotantoketjuja ja elinkeinoja. Kaupunkien ja sen läheisen maaseudun toimijoiden yhteistyö on tiivistä ja luo molemminpuolista lisäarvoa. Maaseudun ja saaristoalueiden tarjoamaa tilaa ja hyvää ympäristöä elää ja harjoittaa monipuolista elinkeinotoimintaa hyödynnetään koko Suomen voimavarana. Itä- ja Pohjois-Suomen myönteinen kehitys perustuu alueiden luonnonvaroihin, erityisolosuhteisiin sekä alueellisten vahvuuksien ja osaamisen innovatiiviseen hyödyntämiseen. Alueiden elinvoimaisuutta vahvistaa tiivis yhteistyö Norjan, Ruotsin ja Venäjän lähialueiden kanssa. Etelä- ja Länsi-Suomi hyötyvät Itämeren alueen tiivistyvästä yhteistyöstä erityisesti taloudellisessa toiminnassa sekä osaamisen, tutkimus- ja kehittämistoiminnan vahvistamisessa ja innovaatiotoiminnan edistämisessä. Saariston merkitys alueen matkailun ja virkistyksen kansainvälisenä vetovoimatekijänä kasvaa edelleen. Uudet energialähteet ja energian tuotanto Koko maassa on kasvihuonepäästöjä vähennetty parantamalla entisestään energiatehokkuutta kaikessa toiminnassa. Uusiutuvan energian tuotantoa ja käyttöä on lisätty voimakkaasti. Ilmasto- ja ympäristökysymykset vaikuttavat yhä enemmän ihmisten arkipäivän päätöksiin ja arvovalintoihin. Monipuolisella energiatuotannolla ja sen hajauttamisella on saatu aikaan alueellista tuotekehitystä ja valmistusta ja varmistettu energian kohtuuhintainen saatavuus. Energiantuotantoon liittyvä yritystoiminta on lisääntynyt eri puolilla Suomea. Uusi teknologia, kuten sähköautojen kehittäminen, on synnyttänyt uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Ympäristöystävällisen energian ja raaka-aineiden kysyntä on vahvistanut maaseudun ja erityisesti Itä- ja Pohjois-Suomen alueiden taloudellisia mahdollisuuksia.
15 Suunnittelu- ja päätöksentekojärjestelmä Aluekehittämisen suunnittelu- ja päätöksentekojärjestelmä perustuu vahvaan kansalaisyhteiskuntaan ja kevenevään monitasoiseen hallintoon. Aluekehittämisstrategian ja -tavoitteiden ohjaavaa vaikutusta sektoripolitiikoissa on vahvistettu ministeriöiden välisellä aiempaa tiiviimmällä yhteistyöllä ja alueiden omat strategiset valinnat ja painotukset suuntaavat voimavarojen käyttöä. Aluetasolla maakuntien liittojen ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten välinen yhteistyö on tehokasta ja joustavaa turvaten kokonaisvaltaisen, sektorirajat ja hallinnolliset aluerajat ylittävän alueellisen kehittämisen. Kuntien rooli aluekehittämisessä on tärkeä. Ne ovat avaintoimijoita yritysten toiminta- ja innovaatioympäristöjen luomisessa sekä ihmisten asuinympäristöjen ja -mahdollisuuksien kehittämisessä. Kunnat vastaavat myös palvelurakenteen kehittämisestä ja peruspalvelujen tarjoamisesta sekä yrityksille että asukkailleen. Suunnittelu- ja päätöksentekojärjestelmän toiminta sekä aluekehitystoimenpiteet perustuvat hyviin aluetilastoihin ja muuhun tietopohjaan, jolla alueiden erityispiirteistä saadaan riittävän tarkkaa ja hallinnollisista rajoista riippumatonta tietoa.
16 3. PERUSTELUT VISIOLLE 3.1. Yleisperustelut Suomen eri alueet tarjoavat asukkailleen hyvän elämän edellytykset koko maassa. Peruspalvelut on turvattu alueellisesti toimivien, riittävän suuren väestömäärän kattavien palvelujärjestelmien kautta. Asumiskustannukset on onnistuttu pitämään kohtuullisina kysyntää vastaavalla tarjonnalla ja uusilla asuntotuotannon muodoilla. Ihmisille on tarjolla työmahdollisuuksia laajalla työssäkäyntialueella, jossa älykkäät julkiset liikennejärjestelmät helpottavat työssäkäyntiä. Suomi on vahva ja dynaaminen verkostoyhteiskunta, jossa tieto, osaaminen ja luonnonvarojen kestävä hyödyntäminen ovat avaintekijöitä ja tärkeimpiä tuotannontekijöitä. Alueet toimivat aktiivisesti ja joustavasti erilaisissa osaamis- ja arvoverkostoissa ja kansainvälisissä yhteistyöverkostoissa yli kansallisten rajojen. Parhaassa asemassa ovat nopeat ja joustavat uutta tietoa luovat soveltajat. Globalisaatio erilaistaa talouksia ja alueita erikoistumisen ja työnjaon syvenemisen kautta. Globaali kilpailu korostaa alueiden ja paikallistason merkitystä. Se vaatii alueilta vahvuuksien tunnistamista, visiota ja kehitysstrategiaa. Alueilla toimivien ihmisten ja yritysten sekä julkisten toimijoiden menestyminen edellyttää jatkuvaa uudistumiskykyä, jossa olennaista on ajattelu- ja toimintamallien muutos sekä uuden tiedon luominen, yhdisteleminen ja soveltaminen. Tällä tavalla voidaan nostaa toiminnan tuottavuutta, parantaa kilpailukykyä ja ylläpitää laadukasta hyvinvointia. Osaamisen ylläpito ja oppimiskapasiteetin parantaminen ovat edellytyksiä alueiden kyvylle toimia erilaisissa verkostoissa ja kehityspotentiaalin tehokkaalle käyttöönotolle. Verkottuminen Suomen sisällä ja kansainvälisesti vahvistaa alueiden kilpailukykyä ja menestyksen edellytyksiä. Osaamisen tuottamisessa koulutusjärjestelmällä ja erityisesti yliopistoilla ja korkeakouluilla on keskeinen rooli. Ne muodostavat yhdessä yritysten ja tutkimuslaitosten kanssa innovaatiojärjestelmän perustan. Kansallinen innovaatiojärjestelmä perustuu vahvoihin alueellisiin innovaatioympäristöihin ja kansainvälisiin verkostoihin. Kansantalouden kehityksen näkökulmasta alueiden vahvuudet ja visiot tulevat entistä tärkeämmiksi ja edistävät kansallisia vahvuuksia. Luovuuden merkitys tutkimus- ja kehitys- sekä innovaatiotoiminnassa on edelleen kasvanut. Palveluiden kysynnän muutoksiin on vastattu tuottamalla uusin tavoin peruspalveluja sekä alueellisia hyvinvointi-, kulttuuri- ja vapaa-ajan palveluita kaikille kohderyhmille. Palvelut tuotetaan asiakaslähtöisesti julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin yhteistyönä. Vastuu peruspalveluiden järjestämisestä ja turvaamisesta on edelleen julkisella vallalla. Palveluiden tuottamisessa hyödynnetään uusia teknisiä mahdollisuuksia ja yhteistyömuotoja. Kulttuuri- ja vapaa-ajan palvelut ovat vahvistaneet väestön hyvinvointia.
17 Kulttuuriyrittäjien ja taiteen tekijöiden toimintaa on vahvistettu. Heidän osaamisensa on osa monialaista kehittämistyötä, joka lisää alueiden elinvoimaa ja kilpailukykyä. Muuttoliikkeen suunta on pysynyt samansuuntaisena jo hyvin pitkään, vaikka muuton laajuus on vaihdellut. Väestö keskittyy edelleen Etelä- ja Lounais-Suomen kolmioon maassamuuton, maahanmuuton ja luonnollisen väestön lisääntymisen seurauksena. Pohjois-Suomessa Oulun seutu on kasvava alue, ja myös muualla maassa suurimmat kaupunkiseudut ovat kasvattaneet vaikutusaluettaan. Eteläisen Suomen kasvumaakunnissa sekä Pohjois-Pohjanmaalla nuorten osuus väestöstä on keskimääräistä suurempi ja itäisen Suomen muuttotappioalueilla väestö on vanhempaa. Eniten ikääntyneiden osuus kasvaa vuosien 2015 2030 välillä, mikä lisää erityisesti sosiaali- ja terveyspalvelujen kysyntää. Palvelutarpeen huippu ajoittuu vuoden 2030 jälkeiseen aikaan, jolloin 80 84 -vuotiaiden määrän maksimi saavutetaan. Muutamassa maakunnassa väestökehitys pysyy vielä pitkään suotuisana, vaikka yli 80 - vuotiaiden määrä lisääntyy nopeasti. Uudellamaalla vanhusten määrä lisääntyy muita maakuntia voimakkaammin: 80 84- ja yli 85-vuotiaiden määrät kasvavat yli 170 prosenttia. Työikäisen väestön määrä on vähentynyt koko maassa Helsingin, Oulun ja Tampereen seutuja lukuun ottamatta noin 200 000 hengellä. Rajuinta väheneminen on ollut Itä- Suomessa ja Lapin itäosissa. Työikäisen väestön väheneminen vaikuttaa alueiden työvoiman määrään, talouteen, elinkeinotoimintaan ja kilpailukykyyn. Vanhushuoltosuhde on kasvanut kaikissa seutukunnissa ja erityisesti joissakin Itä- Suomen ja Suomenselän seutukunnissa, joissa se on yli 60 %. Vanhushuoltosuhteen erot seutukuntien välillä ovat suuret, jopa kolminkertaiset. 3.2. Alue- ja yhdyskuntarakenne sekä saavutettavuus Aluerakenteen keskittyminen jatkuu, mutta sen suuntaa on pyritty ohjaamaan vahvistamalla kaupunkiseutujen verkostoa. Monikeskuksisen kaupunkiverkoston luomisen kannalta eri puolilla maata sijaitsevat monipuoliset osaamisen ja taloudellisen toiminnan keskukset vaikutusalueineen ovat tärkeitä. Näitä kaupunkikeskuksia on kehitetty aluerakenteen solmukohtina kansainvälisesti, valtakunnallisesti ja alueellisesti. Monikeskuksisuuden avulla on turvattu palvelujen ja toimintojen saatavuus keskusten vaikutusalueilla ja mahdollistettu eri alueiden vahvuuksien ja olemassa olevien rakenteiden tehokas hyödyntäminen. Kunta- ja palvelurakenneuudistuksella on pystytty tarjoamaan palvelut aiempaa tehokkaammin. Helsingin metropolialuetta on kehitetty osana Itämeren alueen ja muun Euroopan metropolien verkostoa. Etelä-Suomessa monikeskuksisuudelle ja verkottumiselle on hyvät mahdollisuudet, koska alueella on Suomen mittakaavassa verrattain tiheä kaupunkiver-
18 kosto ja kaupunkeja yhdistävät toimivat liikennejärjestelmät, erityisesti raideliikenneyhteydet. Metropolialueen sisällä kasvua on ohjattu hallitusti ja aluetta on kehitetty vahvana, alueen keskuksiin ja niiden erikoistumiseen perustuvana verkostometropolina. Muualla maassa on omiin vahvuuksiin erikoistuneita alueellisia keskuksia, jotka ovat verkottuneet kansallisesti ja kansainvälisesti. Toimivat älykkäät liikenne- ja tietoliikenneyhteydet vahvistavat näiden keskittymien rakentumista ja kehittymistä. Myös muut kaupunkiseudut ovat menestyneet osana vahvaa kaupunkiverkkoa. Kaupunkiseudut ja niiden sisällä ja ympärillä olevat maaseutumaiset alueet muodostavat kilpailukykyisiä ja dynaamisia toiminta-alueita. Kaupunkien välille on muodostunut erilaisia kehityskäytäviä, jotka sitovat kaupungit ja niitä ympäröivät maaseutualueet aiempaa tiiviimpään vuorovaikutukseen keskenään. Myös taajamien välille on muodostunut erilaisia kehityskäytäviä, jotka sitovat tiiviisti rakennetut alueet ja maaseutualueet aiempaa tiiviimpään vuorovaikutukseen keskenään. Kehityskäytävät laajentavat toiminnallisia työssäkäyntialueita. Kaupunkien ja maaseudun vuorovaikutuksen vahvistamisessa toimivat liikennejärjestelmät ovat tärkeä tekijä. Niiden toimivuuteen ja laatuun sekä joukkoliikenteen saatavuuteen ja edellytysten parantamiseen on kiinnitetty erityistä huomiota. Kaupunkiseutujen yhdyskuntarakennetta ja linkittymistä laajemmalle vaikutusalueelle on kehitetty kestävällä tavalla. Ihmisten asumistoiveita on toteutettu niin, että samalla on ehkäisty hajautumisesta aiheutuvia ongelmia. Kaupunkiseutujen yhdyskuntarakennetta on kehitetty eheinä ja yhtenäisinä toiminnallisina kokonaisuuksina. Eheyttämisen lähtökohtana on ollut varmistaa riittävät alueet asunto- ja työpaikkarakentamiseen hyödyntämällä jo olevia rakenteita mahdollisimman tehokkaasti ja vahvistamalla kaupunkeja monipuolisina asumisen, työpaikkojen ja palvelujen alueina. Maankäytön ja liikenteen kytkeytyminen toisiinsa on järjestetty siten, että on varmistettu sujuvat liikenneyhteydet ja parannettu joukkoliikenteen, kävelyn ja pyöräilyn edellytyksiä ja sitä kautta vähennetty henkilöautoriippuvuutta. Raideliikennettä on kehitetty osana joukkoliikennettä erityisesti verkostometropolin alueella ja samalla luotu nopeat raideliikenneyhteydet keskusten välille. Elinympäristön laatu ja yhdyskuntarakenteen toimivuus ovat yhä merkittävämpiä alueiden kilpailutekijöitä kansainvälisesti ja Suomessa. Yhdyskuntien kehittämisessä on panostettu ekotehokkuuteen, asumisen laatuun ja vaihtoehtoihin, kohtuuhintaisten asuntojen tarjontaan, palvelujen saavutettavuuteen sekä ympäristön vetovoimaan, terveellisyyteen ja viihtyisyyteen. Nämä ovat vetovoimaisen ympäristön keskeisiä tekijöitä ja myös perusta asuinpaikan valinnalle sekä asukkaiden arkipäivän sujumiselle. Maaseutualueilla on panostettu ekotehokkaisiin ja muihin soveltuviin ratkaisuihin elinvoimaisen ja kestävän asutus- ja työpaikkarakenteen vahvistamiseksi. Maaseutuasutusta sekä matkailu- ja muita vapaa-ajan toimintoja on ohjattu siten, että ne tukevat elinvoimaisen taajama- ja kyläverkoston sekä infrastruktuurin säilymistä. Infrastruktuurista on huolehdittu niin, että harvaan asuttujen alueiden voimavaroja pystytään hyödyntämään ja palveluista huolehtimaan. Rakentamalla jo olemassa oleviin kyliin ja niiden yhteyteen on helpotettu palvelujen ja kunnallistekniikan tehokasta ja edullista toteuttamista. Hyvän
19 suunnittelun avulla on lisätty maaseutuympäristön vetovoimatekijöitä. Maaseudun rakentamisessa on kehitetty ja otettu käyttöön sille soveltuvia ja taloudellisesti kilpailukykyisiä paikallisia energia- sekä vesi- ja jätehuoltoratkaisuja. Suomessa on moderni ja älykäs liikennejärjestelmä. Se turvaa nopean ja hyvän saavutettavuuden sekä sujuvat ja luotettavat matka- ja kuljetusketjut. Samalla se vahvistaa eri alueiden kilpailukykyä. Suurilla kaupunkiseuduilla ja niiden välillä on hyvä ja toimiva raide- tai bussijoukkoliikenne. Raide- ja maantieverkon runkoyhteydet ovat sujuvia ja turvallisia. Uusi vähäpäästöinen teknologia turvaa liikennöinnin ja työssäkäynnin myös haja-asutusalueella. Nopeat laajakaistayhteydet kattavat koko maan ja mahdollistavat nopeat tietoliikenneyhteydet kaikkialta. Pelkkä saavutettavuus ei kuitenkaan riitä kasvun edellytykseksi. Kasvua on vauhditettu yhdistämällä hyvä saavutettavuus vahvaan osaamis- ja innovaatiopääomaan. Suomella on hyvät kansainväliset liikenneyhteydet, jotka ovat kehittyneet erityisesti Itämeren alueella. Itämeren alue on Suomen kotimarkkina-aluetta johtuen sen läheisyydestä ja huomattavasta merkityksestä Suomen talouselämälle. Tiivistynyt yhteistyö elinkeinoelämän, koulutuksen, kaupan, energian ja ympäristönsuojelun alalla on lisännyt Itämeren merkitystä. Taloudellinen yhteistyö Venäjän ja Barentsin alueen kanssa on myös tiivistynyt. 3.3. Alueiden elinkeinorakenne Suomen ja sen alueiden elinvoima perustuu vahvaan yrittäjyyteen ja kansainvälisesti kilpailukykyiseen yritystoimintaan. Erikokoiset yritykset ovat löytäneet roolinsa laajentuneilla kotimarkkinoilla ja globaalissa kilpailussa. Yritysten toiminta perustuu korkeatasoiseen osaamiseen ja innovaatioiden tehokkaaseen kaupalliseen hyödyntämiseen, mikä mahdollistaa niiden toiminnan teknologian ja osaamisen edelläkävijöinä. Julkisen vallan toimenpiteillä on luotu suotuisa toimintaympäristö sekä yrityksille että niiden työntekijöille. Suomen eri alueet ovat pystyneet uudistamaan elinkeinorakenteitaan. Palvelualojen osuus tuotantorakenteessa on kasvanut ja palveluiden tehokkuus lisääntynyt uuden tekniikan käyttöönoton ansiosta. Myös materiaalisessa valmistuksessa palvelutoiminnan osuus on lisääntynyt merkittävästi. Suomeen on kehittynyt uusia kansainvälisesti menestyviä toimialoja perinteisen teollisuuden rinnalle ja eri toimialojen rajapinnoille. Suomessa toimii edelleen merkittävää valmistusteollisuutta mm. metsä-, metalli-, kemian ja ICT -teollisuudessa, jotka ovat säilyttäneet kilpailukykynsä soveltamalla toimintaansa uusia innovaatioita ja jotka muodostavat edelleen keskeisen osan Suomen viennistä. Kaivos- ja kaivannaistoiminnan osuus tuotantorakenteessa on kasvanut erityisesti Itä- ja Pohjois-Suomessa. Uusiutuvien luonnonvarojen kestävään käyttöön perustuva tuotekehitys sekä energia- ja muu tuotanto on tärkeässä osassa maaseudun myönteisessä kehityksessä.
20 Luovuuden ja osaamisen merkitys kaikessa tuotannossa on kasvanut. Alat, joilla luovuus on tärkein tuotannontekijä, ovat lisänneet osuuttaan tuotantorakenteessa ja vahvistaneet alueiden kilpailukykyä ja vetovoimaisuutta. Suuri osa tällaisten alojen tekijöistä ja tuotannosta on pääkaupunkiseudulla ja muilla suurilla kaupunkiseuduilla. Kannattavia ja kansainvälisesti menestyviä luovuuteen perustuvia yrityksiä ja toimijoita on kuitenkin eri puolilla Suomea. Luovuuden merkityksen vahvistuminen tuotannossa ja luovuuteen perustuvien alojen monipuoliset toimeentulomahdollisuudet ovat tehneet Suomesta kansainvälisesti kiinnostavan ja kilpailukykyisen toimintaympäristön. Hyvinvointipalvelujen saatavuus on pystytty turvamaan koko maassa jatkamalla jo aloitettua kunta- ja palvelurakenteen uudistamista. Lisäksi on otettu käyttöön uusia teknologisia ja innovatiivisia palveluratkaisuja sekä tehostettu julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin yhteistyötä. Vastuu peruspalveluiden järjestämisestä säilyy kuitenkin julkisella sektorilla. Turvallisuuspalvelut on varmistettu kaikilla alueilla lisäämällä erityisesti eri viranomaisten keskinäistä yhteistyötä palvelujen tuottamisessa. Luontoarvojen merkityksen lisääntyminen ja suomalaisen kulttuurin omaleimaisuus ja korkea laatu ovat kohdentaneet Suomeen kasvavaa kiinnostusta. Suomen puhdas luonto, ilma ja vesi sekä tila sinänsä ovat merkittäviä vahvuuksia, joiden käyttöä matkailussa on kyetty lisäämään kestävällä, ekologisella tavalla. Se on synnyttänyt runsaasti uutta liiketoimintaa erityisesti maaseudulle ja siten edistänyt maaseudun elinkeinoelämän monipuolistumista. Elämyksellisyyden tavoittelun kasvu ihmisten toiminnassa on synnyttänyt myös uusia matkailupalvelumuotoja. Ihmisten halu kokea uusia, luontoon liittyviä elämyksiä, antaa pohjaa uusien palveluiden kehittämiselle. 3.4. Alueelliset työmarkkinat Väestön ikääntymisen ongelmiin ja työvoimatarpeeseen on vastattu tehostamalla koulutusta ja nopeuttamalla nuorten tuloa työelämään. Samoin on kehitetty aktiivisia toimia, joilla koulupudokkaiden määrää on saatu pienennettyä ja integroitua heidät takaisin koulutukseen tai työelämään. Työuria on pidennetty parantamalla työolosuhteita ja työelämän laatua. Tehokkaalla aikuiskoulutuksella on lisätty työntekijöiden kykyä reagoida nopeasti ja joustavasti työelämän muuttuviin työvoimatarpeisiin ja muihin työelämän muutoksiin sekä mahdollistettu työvoiman ammatillinen liikkuvuus. Koulutustarpeiden muutoksiin on varauduttu kehittämällä sitä koskevia ennakointimenetelmiä ja lisäämällä koulutusjärjestelmän ja elinkeinoelämän välistä yhteistyötä. Välityömarkkinoiden kehittämisellä sekä aktiivisilla työhön sijoittamista edistävillä ja työssä selviytymistä tukevilla palveluilla on kyetty tehokkaasti tarjoamaan työskentelymahdollisuuksia henkilöille, joilla on vaikeuksia sijoittua työhön avoimille työmarkkinoille.
21 Työhönosallistumisaste on noussut lähelle 75 %:a ja työllisyyden alueellisia eroja on onnistuttu tasaamaan. Samalla korkean pitkäaikaistyöttömyyden alueet ovat vähentyneet. Toiminnalliset työssäkäyntialueet ovat laajentuneet. Se lisää työvoiman alueellista liikkuvuutta, mutta myös turvaa ammattitaitoisen työvoiman saamisen sellaisillakin alueilla, joilla sitä ei muutoin olisi. Työperäisellä maahanmuutolla on tasapainotettu työmarkkinoiden kysyntää ja tarjontaa. Tehokkailla kotouttamistoimenpiteillä ja asumisrakenteeseen ja koulutukseen liittyvillä ratkaisuilla on pystytty ehkäisemään maahanmuutosta aiheutuvia sosiaalisia ongelmia sekä vähentämään maahan muuttavan väestön keskittymistä vain harvoihin suurempiin kaupunkeihin ja erityisesti pääkaupunkiseudulle. 3.5. Koulutusjärjestelmä ja osaaminen Suomen koulutusjärjestelmä on edelleen maailman huippua ja perusopetuksessa on otettu huomioon globalisoituvan, muuttuvan ja monikulttuurisen toimintaympäristön haasteet. Alueellisesti kattava koulutusverkosto on koko suomalaisen osaamisen perusta. Sen avulla turvataan alueiden osaamis- ja lahjakkuusreservien mahdollisimman tehokas käyttö. Suomessa on kattava yliopistojen ja korkeakoulujen verkosto, jonka alueellista peittoa on edistetty erilaisilla etäopetukseen, tietotekniikkaan ja teknologiaan liittyvillä ratkaisuilla. Korkeakoulutuksen saavutettavuus maan eri osissa on turvattu hyödyntämällä elinikäisen oppimisen tarjoamia mahdollisuuksia. Tällä on vahvistettu alueiden kilpailukykyä ja alueellista kehittämistä. Osaamisen merkityksen kasvu ja alueellisen kehittämis- ja osaamispotentiaalin tehokas käyttö on lisännyt korkeakoulujen merkitystä alueellisessa kehittämistoiminnassa.. Erityisesti ammattikorkeakoulujen rooli aluekehittämisessä ja kansainvälisessä verkottumisessa on vahvistunut merkittävästi. Yliopistot ja korkeakoulut toimivat aktiivisessa vuorovaikutuksessa keskenään ja kansainvälisesti sekä alueellisten toimijoiden ja erityisesti yritysten kanssa. Niiden välillä on selkeä työnjako, mutta opinnoissa, tutkimuksessa ja yritysyhteistyössä on lisätty mahdollisuuksia ja väyliä moneen suuntaan. Suomessa on muutama kansainvälisellä kärkitasolla oleva, monialainen yliopisto. Korkeakoulut ovat kansainvälisesti kilpailukykyisiä valitsemillaan erityisaloilla. Korkeakouluissa on tutkimustoiminnaltaan vahvoja tiedeyliopistoja ja alueelliseen innovaatiotoimintaan suuntautuneita korkeakouluja. Yliopistot toimivat tieteellisen tutkimuksen kansallisissa ja kansainvälisissä verkostoissa. Ammattikorkeakoulut ovat suuntautuneet enemmän soveltavan ja käytännönlähtöisen tutkimus- ja kehittämistoiminnan sekä alueensa ja työelämän kehittämisen kannalta tärkeisiin kansallisiin ja kansainvälisiin verkostoihin. Yrittäjyyteen valmentaminen korostuu kaikissa opinnoissa.
22 Suomen tutkimuslaitoskenttää on tehostettu, rakenteita uudistettu ja niissä oleva käyttämätön potentiaali otettu aiempaa tehokkaammin käyttöön. Ammattikoulutuksen roolia osana alueellisia ja paikallisia innovaatio- ja osaamisjärjestelmiä on vahvistettu lisäämällä ammattikoulutuksen, yritystoiminnan ja alueellisten toimijoiden välistä yhteistyötä sekä tiivistämällä nykyistä ammattikorkeakouluverkkoa koulutuksen ja tutkimuksen laadun ja vaikuttavuuden vahvistamiseksi. Lisäksi on painotettu työelämän tarvitseman korkeatasoisen ammattiosaamisen tuottamista sekä tuotanto- ja palveluinnovaatioiden kehittämistä tukevien koulutus- ja kehittämispalvelujen tarjoamista alueen yrityksille. Innovaatiotoimintaa tukeva koulutuspolitiikka kasvattaa huippuosaamista ja osaamisen laaja-alaisuutta yhtaikaa, rinnakkaisina tavoitteina. Koulutuksella on luotu valmiuksia yrittäjyyteen, vuorovaikutustaitoihin, ammatilliseen osaamiseen, taide- ja kulttuuriosaamiseen, luovuuteen sekä kädentaitoihin ja siten vahvistettu innovaatiotoiminnan edellytyksiä. Elinikäisen oppimisen turvaava koulutusjärjestelmä on alueellisesti kattava ja tarjoaa työntekijöille mahdollisuudet kouluttautua uudelleen tai täydentää aiempia opintojaan kaikissa elämänvaiheissa riippumatta aiemmasta koulutustaustasta. Ammatillinen ja aikuiskoulutus on työelämälähtöistä. Aikuiskoulutuksessa opetus on integroitu osaksi työtä ja työyhteisön kehittämistä. Järjestelmä mahdollistaa eläinikäisen kouluttautumisen myös taloudellisesti elämän eri vaiheissa. Koulutustarpeiden ennakointia on parannettu. Sen tulosten perusteella koulutusjärjestelmää ja koulutuksen sisältöjä on suunnattu jatkuvasti uudelleen vastaamaan osaamistarpeiden muutoksia ja varmistamaan yksilöiden mahdollisuudet vastata työelämän muutoksiin uransa aikana. 3.6. Alueellinen innovaatiotoiminta Innovaatioyhteisöt ja -keskittymät ovat yhä kansainvälisempiä. Tieto- ja viestintäteknologiaa hyödyntämällä on muodostettu globaaleja verkostoja, joiden jäsenet voivat olla missä päin maailmaa tahansa. Yritykset turvautuvat innovaatiotoiminnassaan entistä enemmän avoimiin yhteisöihin ja kansainvälisiin verkostoihin. Suurten kaupunkiseutujen rooli innovaatiopolitiikassa innovaatioiden kasvualustoina ja vahvoina innovaatioiden ekosysteemeinä korostuu. Näiden kaupunkiseutujen toimijat ja valtio ovat keskenään sopineet työnjaosta, menettelytavoista ja voimavarojen suuntaamisesta kansallisesti tärkeiden innovaatioympäristöjen kehittämisessä ja vahvistamisessa. Kansallisen innovaatiostrategian vahvaa tiede- ja tutkimuslähtöistä innovaatiotoimintaa on täydennetty tehokkaalla käytäntölähtöisellä innovaatiotoiminnalla. Kysyntä- ja käyttäjälähtöisyys on noussut tiedepohjaisen innovaatiotoiminnan rinnalla kansallisen innovaatiopolitiikan avainasiaksi. Käytäntölähtöistä innovaatio-osaamista ja innovaatioiden ke-
23 hittämistä tapahtuu kaikkialla, myös maaseudulla. Maaseudun pienten osaamiskeskittymien linkittymistä laajempiin innovaatio- ja osaamisverkostoihin on vahvistettu. Käytäntölähtöisessä innovaatiotoiminnassa on hyödynnetty sosiaalista pääomaa ja erityisesti verkostoitumista, joiden avulla on voitu luoda pysyvää kilpailukykyä. Suuri osa käytäntölähtöisistä innovaatioista ja uusista ratkaisuista tapahtuu tekemisen ja oppimisen kautta, jossa olennaista on yritysten oman toiminnan tai asiakkaan ongelmien ja tarpeiden ratkaisu. Kysyntälähtöisyyttä on edistetty rakentamalla uusia kytköksiä asiakkaiden ja innovaatioiden kehittäjien välille. Käytäntölähtöinen innovaatiotoiminta korostaa henkilöstön roolia ja työssä tapahtuvaa innovointia, jossa käytännön osaaminen ja teoreettinen tieto yhdistetään ongelmien ratkaisemiseksi tai asiakkaan kysynnän tyydyttämiseksi. Siksi toimijoiden ja koko innovaatiojärjestelmän kykyä omaksua ja soveltaa tietoa on parannettu. Lisäksi on panostettu työelämän laadun kehittämiseen osana toiminnan tehokkuuden, tuottavuuden ja laadun parantamista. Korkeatasoinen ammattikoulutus sekä kattava ja palvelukykyinen ammatillisen koulutuksen verkosto ovat oleellinen osa innovaatio- ja osaamisjärjestelmää. Ne tuottavat työelämän tarvitsemaa ammattiosaamista yhteistyössä elinkeinoelämän kanssa ja tukevat etenkin tuotanto- ja palveluinnovaatioiden kehittämistä sekä uusiin innovaatioihin perustuvan yritystoiminnan syntymistä. Alueilla oleva kehityspotentiaali on saatu tehokkaaseen käyttöön. Alueilla on tunnistettu, miten tietoa tuotetaan ja levitetään ja miten sitä hyödynnetään ja sovelletaan. Alueellisille innovaatiojärjestelmän välittäjäorganisaatioille on annettu innovaatiotoiminnassa selkeä rooli, ja niiden kykyä tiedon välittämisessä on vahvistettu. Tiedon tuottamisessa ja levittämisessä avainroolissa ovat yliopistot, ammattikorkeakoulut, tutkimuslaitokset ja välittäjäorganisaatiot kuten alueelliset tiede- ja teknologiapuistot sekä yrityskehitysorganisaatiot. Tiedon soveltamisen ja hyödyntämisen kannalta myös tiedon soveltamisen tapa ja soveltajien kyky ovat olennaisia. Alueiden erikoistuminen omiin vahvuuksiinsa on lisännyt niiden osaamisen kriittistä massaa ja parantanut niiden kykyä linkittyä oman kehittymisensä ja kilpailukykynsä kannalta olennaisiin osaamis- ja arvoverkostoihin. Alueiden tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminta on koottu verkottuneiksi innovaatioyhteisöiksi, jotka ovat vahva kansallinen voimavara. 3.7. Alueiden rooli kansantaloudessa Erityyppisillä alueilla on kansantalouden ja alueiden kehittämisessä ja kehityksessä erilainen rooli. Kullakin niistä toteutetaan alueellisista ja paikallisista olosuhteista lähtevää ja määriteltyä kehittämisstrategiaa ja sen mukaan räätälöityä politiikkaa. Räätälöidyissä toimissa otetaan huomioon sekä alueiden omat kehittämistarpeet että kansallinen aluekehitysstrategia.
24 Alueet menestyvät, mikäli ne erikoistuvat, kehittävät vahvaa ydinosaamistansa ja luovat avaintoimijoiden välille vahvan ja toimivan yhteistyöverkoston ja mikäli niiden toimijat haluavat ja kykenevät verkottumaan sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Toiminnalliset kaupunkiseudut ovat alueiden kehityksessä avainasemassa. Suurilla kaupunkiseuduilla on kaksoisrooli. Ne ovat sekä oman alueensa vetureita että kansantalouden moottoreita. Helsingin metropolialueella on kansantalouden kehityksen kannalta merkittävässä roolissa. Siitä on kehitetty kansainvälisesti tunnustettu, vahva ja kilpailukykyinen koko kansatalouden veturi. Se on kehittyvä tieteen, taiteen, luovuuden ja osaamisen sekä hyviin palveluihin perustuva kansainvälinen liiketoiminta- ja innovaatiokeskus, jota kehitetään yhtenäisesti toimivana, alueen keskuksiin ja niiden välisiin kehityskäytäviin perustuvana verkostomaisena metropolialueena. Suuret kaupunkiseudut toimivat vahvoina, monipuolisina ja kansainvälisesti kilpailukykyisinä innovaatio- ja osaamisympäristöinä globaaleissa arvoverkostoissa. Pienet ja keskisuuret kaupunkiseudut tasapainottavat aluerakennetta ja toimivat maan sisäisessä työnjaossa omiin vahvuuksiinsa erikoistuneina alueina. On kehitetty politiikkaa, jolla edistetään pienempien kaupunkiseutujen strategista kehittämistyötä ja verkottumista keskenään ja suurempien keskittymien kanssa. Maaseutualueet perustavat toimintansa paikallisiin vahvuuksiin ja voimavaroihin, kuten puuhun, luonnontuotteisiin, kaivannaisiin sekä ruuan-, energian- ja palvelutuotantoon. Maaseutu toimii useiden hyvinvointitekijöiden ympäristönä, joilla on kasvava rooli virkistyksessä, matkailussa, kulttuuritoiminnassa, elämysteollisuudessa sekä asumisessa (sekä kausi- että ympärivuotinen asuminen). Maaseudun voimavarat ja niiden kestävä käyttö ovat merkittäviä koko maan menestykselle. Lapin arktiset erityisolosuhteet tarjoavat kilpailukykyiset puitteet talvi- ja kylmäteknologian tutkimus- ja tuotekehitystoiminnalle, kuten auto-, rengas- ja lentotestaukseen. Lappi on vahvistanut asemaansa ja nousemassa Euroopan johtavaksi kylmä- ja talviteknologian t&k-keskittymäksi. Lappilainen pohjoisiin luonnonilmiöihin ja ihmisiin liittyvä polaaritutkimus on kansainvälisesti arvostettua. Pohjois-Suomen asema erityisesti talvimatkailussa on ilmastonmuutoksen takia vahvistunut kohtuullisen varman lumitilanteen johdosta. Talveen liittyvät aktiviteetit ja kylmään ilmanalaan liittyvä, matkailupalveluihin pitkälti nojaava liiketoiminta ovat kasvaneet vahvasti. Arktisten luonnontuotteiden, kuten marjojen ja kasvinosien, ominaisuuksia on hyödynnetty elintarvike- ja kosmetiikkateollisuudessa. Luonnon monimuotoisuus on turvattu luontomatkailun ja luonnon virkistyskäytön edistämisessä huolehtimalla luonnonsuojelualueiden hoidosta ja ylläpidosta. Kehittämissä tukeudutaan mm. valtion luonnonsuojelutoimiin ja erityisesti perustettuihin kansallispuistoihin, jotka ovat merkittäviä matkailun kohdealueita. Kuntarakenteen uudistus on johtanut osaltaan siihen, että on syntynyt pinta-alaltaan laajoja kuntia. Niiden sisällä on sekä kaupunkimaista että maaseutumaista asutusta ja toimin-