OSTRO 1 / 2 0 1 1 1
OSTROBOTNIA 1/2011 Kuva: Janne Körkkö SISÄLLYS Pääkirjoitus 4 Heitä huuli! Aleksandrian kurimuksessa 5 Kapaloseuran historia 9 Peitteitä pienille ihmisille 10 Ystäviä lahdentakaa ja kertomuksia 12 suomalais-virolaisia yhteistyöstä Chefchaouen hasiksen alkulähteillä 14 Janne Körkön valokuvia Runonurkka 21 Suomenkarja navettojen kansallisaarre 23 Osakunnalla tapahtunutta: Kuraattorinvaihtokaronkka 26 Kellonvetäjä 30 Filmoholisti 31 Päätoimittaja: Ulkoasu ja taitto: Painopaikka: Fram, Vaasa Painos: 1100 ISSN: 0787-8451 Ville Tuppurainen Hanna Poranen Toimituksen osoite: Ostrobotnia-lehti Töölönkatu 3 A, 5 krs. 00100 Helsinki http://pv.osakunta.fi/ ostro Ostrobotnia on kolmen pohjalaisen osakunnan yhteinen noin kolme kertaa vuodessa ilmestyvä jäsenjulkaisu. Helsinki Helsingfors 04/2011 Kannen kuva: Janne Körkkö, janne.korkko@gmail.com, http://jannekorkko.com 2 3
Heitä huuli! Aleksandrian kurimuksessa PÄÄKIRJOITUS Kulunut kevät on ollut yllättävien tapahtumien osalta antelias maailman tapahtumista kiinnostuneelle ihmiselle. Etenkin kulunutta kuukautta on saatu viettää sekä hyvässä että pahassa mielessä jännittävissä tunnelmissa. Nousevan auringon maassa tapahtunut luonnonkatastrofi on koskettanut suoraan myös suomalaisia vaikuttamalla vahvasti käynnissä olevaan lisäydinvoimakeskusteluun. Lähestyvien eduskuntavaalien alla huomio onkin kiinnittynyt valtavan inhimillisen tragedian sijasta lähinnä energiapoliittisiin kysymyksiin. Joditablettien täysin käsittämätön hamstraaminen Suomessa on tuskin edistänyt mitään muuta kuin typeryyden leviämistä. Tulevista vaaleista näyttäisi muutenkin muodostuvan todellinen populismin voittokulkue halusimme tai emme. Vaalit laittavat ajattelemaan myös osakuntien ja yhteiskunnan välistä suhdetta. Edustuksellinen demokratia edellyttää ehdokkailta rahallisen pääoman lisäksi myös sosiaalista pääomaa, joka on usein näkymätöntä. Voidaankin puhua vallan kulttuurista, opituista poliittisista toimintatavoista. Perinteisesti osakunnat ovat toimineet kasvualustana sangen merkittävälle määrälle menestyksekkäitä poliitikkoja. Tämä suhde on erityisen selkeä eteläisessä naapurivaltiossamme Virossa, jonka poliittisen kulttuurin historia on vielä Suomeen verrattuna sangen lyhyt. Maailma on mielenkiintoinen paikka. Vuoden ensimmäinen Ostrobotnia tarjoaa ajattelemisen aihetta niin Marokon huumekaupasta kuin suomalaisvirolaisesta yhteistyöstä. Hyvää kevättä kaikille! Toissavuoden sikainfluenssahysteria laukaisi varotoimenpiteet myös yliopiston julkisissa tiloissa. Laitosten, ruokaloiden ja kirjastojen sisääntulojen yhteyteen pystytettiin pisteitä, jossa pystyi desinfioimaan kätensä. Kansaa neuvottiin välttämään turhaa kättelyä ja huolehtimaan tavanomaista paremmin käsihygieniasta. Valtio organisoi massiivisen rokotuskampanjan ja argentiinalainen kämppikseni kyseli jatkuvasti mistä saisi käsiinsä Tamifluta. Maailmanlaajuisen pandemian alkamisen piti olla vain ajan kysymys. Uutiset kertoivat, että tauti leviäisi ensin liikenteen solmukohtien kautta saavuttaen vääjäämättömästi myös syrjäseudut. Kuinka naiivi olinkaan kun uskoin kärsimyksen saapuvan lentokoneella! Kurimus alkoi Aleksandriasta ja vei minut terveyskeskuksen toimenpidehuoneeseen.. Nykypäivänä myydään terveyttä. Valistunut kansalainen ei ainoastaan lääkitse itseään saatuaan lääkäriltään diagnoosin, vaan pyrkii ennaltaehkäisemään sairauksia. Probioottista jogurttia! Omega-3 rasvahappoja, kapseleina! Antibakteerista pyykinpesujauhetta! Yhteistyössä allergia- ja astmaliiton kanssa! Maailma on muuttunut. Lakanoihin ei enää päde yhdeksänkymmentäasteinen kuuma vesi, sillä mukaan on lisättävä otsonia. Bakteerit uhkaavat terveyttä ja ternimaitokapselit tukevat elämää. Tiesittekö että elokuva Starship Troopers syntyi kun ohjaaja Paul Verhoeven katsoi sänkyään elektronimikroskoopilla? Ajan hengestä huolimatta olemme välillä sokeita sille tosiseikalle, että suurin osa sairauksistamme olisi ennaltaehkäistävissä sangen yksinkertaisin konstein. Aivan kuten äiti opetti. Oli kohtalon ironiaa, että tuo kaikki tapahtui kesken kaikkien suurimman terveyshysterian, sillä sikainfluenssa oli juuri julistettu panepidemiaksi. Asiantuntijat eivät lietsoneet varsinaista paniikkia, mutta rivien välistä saattoi lukea, että tauti voisi tappaa miljoonia. Olennaisempaa oli kuitenkin se, että se uhkasi miljardeja. Ennen rokotuksia tulivat käsihuuhteet, jotka ilmestyivät Aleksandriaan. Tavanomaisesta poikkeavaan tapaan kulutin tuolloin aikaani Aleksandriassa kirjoittaen esseetäni. Valitsin aivan satunnaisen tietokoneen ja aloitin työskentelyn. Tuntikausia hieroin sormiani yleisen näppäimistön rasvaiseen pintaan, pyöritin etusormellani hiiren kulunutta rullaa ja tunsin sekä peukalollani että pikkurillilläni hiiren kylkiä vasten kerääntyneen kovettuneen kuonan. Työn touhussa minua vaivasi suuresti alahuuleeni ihon ja limakal- 4 5
von väliselle alueelle ilmestynyt finni sorkin sitä alitajuisesti sormillani. Puristin sen etusormeni ja peukaloni väliin. Tirskautin siitä mehut pihalle. Olen kuullut naisilta, ettei kasvojaan saisi koskea likaisilla käsillä. Etenkin luennoilla harjoitettu tapa juntata kasvot käsiä vasten on vääryyttä. Pään ja käsivarren muodostama triangeli, jota vasten niskat nojaavat aiheuttaa aknea. Tästä Michelangelon lanseeraamasta enkeliasennosta hyötyvät etenkin reseptivapaiden aknenhoitotuotteiden valmistajat, jotka käyttävät mannekiineinaan enkelikasvoisia nuorukaisia. Omakohtaisesti sain kuitenkin huomata, että tulehtuneiden ihohuokosten poksauttelu Aleksandriassa aiheutti infektion, jonka hoitamiseen tarvittiin lopulta kirurgin veistä. Lopetettuani työskentelyni tunsin kihelmöintiä huulessani, kotona oloni huononi rajusti ja iltaan tultaessa minulle oli noussut kuume. Äärimmäisen opportunistinen infektio valtasi huuleni ja täytti sen sisältäpäin mädällä. Tiesittekö että elokuva Starship Troopers syntyi kun ohjaaja Paul Verhoeven katsoi sänkyään elektronimikroskoopilla? Itsehoito muuttuu miehisestä rituaalista kliseiksi performanssiksi, jota en pysty suorittamaan loppuun asti. Luovutan ja kärsin voihkien. Arizonan yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan keskimääräisessä toimistossa käytössä olevassa näppäimistöissä on yli 400 kertaa enemmän bakteereja kuin WC-istuimessa eikä tutkimuksessa edes käsitelty yleisesti käytössä olevia näppäimistöjä. Otetaan esimerkki: Helsingin yliopistossa on kirjoilla 35 216 opiskelijaa, joista runsas 20 000 opiskelee keskustakampuksen tiloissa. Tästä ihmisryhmästä varsin suuri osa käyttää vähintään kerran viikossa Aleksandrian tietokoneita, monet huomattavasti useamminkin. Lisätään tähän yhtälöön vielä tieto, että joidenkin tutkimusten mukaan 11% ihmisistä ei pese käsiään vessakäynnin yhteydessä. Aleksandrian tietokoneilla napostellaan välipaloja ja juodaan kahvia. Jokainen, joka on joskus irrottanut näppäimistönsä näppäimet puhdistusta varten tietää mitä sieltä paljastuu: hiuksia, ihohiutaleita, vihreitä ruoanpalasia epämääräistä orgaanista massaa. Jos tuon kaiken saisi kerättyä sadoista näppäimistöstä yhteen astiaan, olisi siinä luultavasti läjä materiaa, jonka bakteeripitoisuus ylittyisi vasta jätevedenpuhdistamolla! Ei siis ihme, että osuin rosvosektoriin. Tulehtunut huuleni turposi ennennäkemättömän nopeasti. Kellon lyödessä puolta yötä oli kipu kasvanut jo sietämättömäksi. Kuume kohosi, päässä humisi ja huuli turposi. Aloin etsiä epätoivoisia ratkaisuja. Paise on kipeä, koska se luo ympärillä oleviin kudoksiin painetta? Eikö vain? Se pitää siis puhkaista, jotta paine pääsee purkautumaan. Ongelma oli vain siinä, ettei huuleen kärsinyt edes koskea. Oli kyettävä kylmäveriseen ratkaisuun. Pyysin tyttöystävääni ottamaan neulan ja puhdistamaan sen sytyttimen butaaniliekissä samalla kun jäädytin huultani parvekkeelta otetulla lumipallolla. Kokeilimme neulalla paiseen pintaa. Ai saatana! Päätän tarttua pulloon, kaadan raivolla kurkustani alas kaksi desiä tequilaa. Huomaan nauravani tilanteelle tilanteesta puuttuu enää lihaksikkaassa käsivarressa sykkivä ampumahaava, puolittain suljettujen sälekaihtimien välistä vilkkuva öisen kaupungin kellertävä valo ja päästäni punainen otsalle kiedottu huivi. Itsehoito muuttuu miehisestä rituaalista kliseiksi performanssiksi, jota en pysty suorittamaan loppuun asti. Luovutan ja kärsin voihkien. Parin tunnin kuluttua saan vielä kaupan päälle krapulan. Tunnen itseni surkimukseksi ja nyyhkytän vuoteeni pohjalla sikiöasennossa. Kärsin kokonaisen yön kuumeen, kivun ja krapulan hirvittävästä yhteisvaikutuksesta. Päässäni liikkui vain katumusta ja nyyhkytystä. Syytän itseäni typeryydestäni, sillä olisihan se nyt pitänyt tietää mitä likaisilla käsillä ei pitäisi tehdä. Ruoskin itseäni vielä lisää tajutessani, että työskennellessäni Aleksandriassa ajattelin muutaman sekunnin edessäni ollutta näppäimistöä. Bakteereiden ja hygienian kannalta. Ansaitsin rangaistukseni. Herään seuraavana aamuna tuskaisena. Huulen turvotus on vain kasvanut ja sen mittasuhteet ovat muuttuneet koomisiksi. Palan halusta puhkaista huuleni. Palaan kuitenkin takaisin todellisuuteen ja hylkään esi-isiemme perinteet. Myönnän aivan avoimesti tarvitsevani välskärin parantavaa veistä. Edellisen yön itsehoito oli muodostunut mahdottomaksi, sillä kivun määrä oli liian suuri. Marssin alahuuli lerpattaen lähimpään terveyskeskukseen, jossa asiat tapahtuvat kerrankin ripeästi. Pääsen makaamaan selälleni yleislääkärin ruskealle pöydälle, mutta tunnen, ettei minuun suhtauduta täydellä vakavuudella. Tilanteessa on jotain koomista: vaikeroiva nuori mies kulmat kurtussa ja alahuuli holtittomaksi paisuneena. Lääkäri kutsuu hoitajan avustamaan toimenpiteessä, jonka huvittunut läsnäolo saa minut tuntemaan itseni päivän parhaaksi potilaaksi. Hoitohenkilökunta suorittaa toimenpiteen selkeästi havaittavan innostuksen vallassa. Kumma kyllä tarvitaan vain yksi viilto ja kärsimykseni loppuvat. Paine pääsee purkautumaan huulesta ja minä olen vapaa. Huuleeni pursotetaan vielä haavaliimaa tai jotain sen tapaista. Saan lääkäriltä ja hoitajalta lämpimät paranemistoivotukset sekä kipulääkereseptin. Olen voittanut. Poistun apteekin kautta kohti kotia ja lupaan itselleni, etten enää koskaan vieraile Aleksandriassa ilman käsihuuhdetta. Lääkäri kutsuu hoitajan avustamaan toimenpiteessä, jonka huvittunut läsnäolo saa minut tuntemaan itseni päivän parhaaksi potilaaksi. Hoitohenkilökunta suorittaa toimenpiteen selkeästi havaittavan innostuksen vallassa Teksti: Haavoitettu humanisti 6 7
Kapaloseura mistä kaikki sai alkunsa ja mitä se on tänään? Teksti ja kuvat: Minna Latva-Somppi ja Susanna Väisänen kertoo myös vilkas kirjeenvaihto maakuntaan. Arkistossa on luettavissa useita kiitoskirjeitä kunnilta ja perheiltä. Sotien jälkeen Kapaloseuran toiminta oli keskittynyt pelkästään miehille, ja sitä jatkui aina 1950-luvulle asti. Kerho järjesti vuosittain keräyksen tai operaation vähäosaisille perheille, yleensä joulun alla. 20-vuotisjuhlaa vietettiin komeasti vuonna 1953. Uudet aatteet puhalsivat osakunnassa ja 1960-luvulla toiminta alkoi hiipua. Vuodelta 1960 on kuitenkin säilynyt nykypäivään asti erään laulun sanat, jotka kertovat kapaloseuran toiminnasta. Valitettavasti tieto laulun sävelestä ei ole säilynyt. Kapaloseura herätettiin henkiin pitkän tauon jälkeen vuonna 2008. Joukko aktiivisia osakunnan naisia kaipasi käsityöaiheista kerhoa ja näin Kapaloseura oli jälleen toiminnassa. Kuluneiden muutaman vuoden aikana Kapaloseura on saanut hyvin kerättyä pelit ja vehkeet Miehet ovat tervetulleita nykyäänkin! Kuvan urhea kokelas lupautui purkamaan vääriä saumoja. Kapaloseuran laulu Ää, ää, älyniekat onko järkeä? Tää, tää, tätikerhon työ on tärkeä. Liivit likoille, pöksyt pojille ommellaan ja vaatteet vauvoille. Ii, ii, Isänmaassa parhaat lapset on. Hii, hii, hitonmoinen rotu verraton. Paita tarvitaan, housut toisinaan, muulloin riittää syntynahka vain. käsitöiden tekemiseen lahjoitusten ja EPO:n kerhoavustuksen turvin. Erityisen ylpeitä seuralaiset ovat ompelukoneesta ja saumurista. Materiaaliakin on riittämiin. Tänä päivänä Kapaloseuran toimintaa kuuluvat käsityöillat eri teemojen mukaan, kurssit ja messut, sekä opintomatkat messuille ja muihin kohteisiin. Lauantaina 2.4. suuntaamme Tallinnan käsityöliikkeisiin. Hyväntekeväisyys on myös osa kerhoa lue siis juttu keskospeitoista! Ole utelias ja tule mukaan tapahtumiin! Voit olla vanha tekijä tai aloittelija, porukastamme löytyy ihmisiä, jotka opettavat sinut alkuun. Käsityöt ovat rentouttavaa vastapainoa opiskelulle. Tuoreimmat uutiset löydät Kapaloseuran Facebook-ryhmän seinältä! Kapaloseuran singneeraus Uutta keskospeittoa valmistuu vinhaa vauhtia. Kuvassa Susanna Ristimäki. K apaloseura perustettiin 1933 ja se on siten vanhin Eteläpohjalaisen osakunnan kerho. Tuolloin maakunnassa oli paljon köyhiä perheitä, joille osakunnan naiset päättivät ryhtyä ompelemaan vaatteita. Kapaloseuran ensimmäinen ompeluilta pidettiin 16.3.1933 ja torstaista tulikin ompelupäivä. Kerho järjesti myös illanviettoja, joilla kerrytettiin varoja. Sota-aikana tehtiin rintamalle lapasia, kaulureita ja muita tarpeellisia vaatteita. Sotien jälkeen toiminta jäi miesten vastuulle, ja he ryhtyivät kapaloiden tekoon aluksi leikillä. Kun tulosta syntyi, alettiin työhön suhtautua aiempaa suuremmalla vakavuudella. Keväällä 1948 Ylioppilaslehdessä nimimerkki Taisa ih- mettelikin toimintaa, kun kapaloiden ompelu jäi vastoin ajan yleistä ilmapiiriä miesten tehtäväksi. Kapaloseura lähetti vastineen lehteen ja tapaus sai huomiota ainakin hetken aikaa. Kansalliskirjaston erikoislukusalin arkistossa on saatavilla Kapaloseuran historiaan liittyvää materiaalia. 1940-luvun toiminnan vilkkaudesta 8 9
Peitteitä pienille ihmisille Teksti ja kuvat: Minna Latva-Somppi ja Susanna Väisänen Osastonhoitaja Kaija Aurell kertoi keskososaston olevan työympäristönä niin ainutlaatuinen, että siellä työskennellään usein eläkeikään saakka. Tervetuloa! Varaanko teille kahvia vai teetä?, tiedusteli ilahtunut ääni langan toisessa päässä. Ääni oli Kaija Aurellin, Seinäjoen keskussairaalan vastasyntyneiden tehoosaston osastonhoitajan. Hänellä oli tuoreessa muistissaan syksyllä Kapaloseuran aloittama keskospeittoprojekti, jonka peitot sovittiin toimitettavaksi Seinäjoen keskussairaalaan. Nyt kevään tullessa oli tullut aika päättää onnistunut projekti ja luovuttaa keskospeitot niitä tarvitseville. Kapaloseuran saapuessa osastolle maaliskuussa lauantaipäivänä, oli vastaanotto vähintään yhtä lämmin kuin puhelimessa. Kaija Aurell kertoi osaston henkilökunnan olleen mielissään siitä, että Helsingissä saakka olimme ajatelleet juuri heidän osastonsa pieniä keskosia Etelä-Pohjanmaalla. Kapaloseura aloitti keskospeittoprojektin, jonka tarkoituksena oli jatkaa Kapaloseuran historian alkuvuosien hyväntekeväisyysperinnettä. Sopivaksi projektiksi löytyi nopeasti keskospeitot. Idea löytyi erilaisista käsityöblogeista Internetistä. Keskospeittoja valmistetaan tilkkutöin, joko pehmeistä kankaista tai niin sanotuista isoäidin neliöistä, jotka on valmistettu kutomalla tai virkkaamalla. Tilkuista ja neliöistä ommellaan yhteen noin 50 x 50 cm:n kokoisia peittoja, jotka mahtuvat keskoskaappiin pienten potilaiden lämmikkeiksi. Potilaan perhe saa keskospeiton lahjaksi pienokaisen kotiutuessa osastolta. Kapaloseuran keskospeittojen saajiksi oli luontevaa valita oman Keskoseksi kutsutaan lasta, joka on syntynyt ennen 37. raskausviikkoa. Keskoseksi kutsutaan myös vastasyntynyttä, jonka syntymäpaino on alle 2500 grammaa. Kapaloseura luovutti Seinäjoen keskosille kaikkiaan 15 peittoa. Kuvassa vasemmalta Minna Latva-Somppi, Kaija Aurell ja Susanna Ristimäki. maakunnan keskoset Seinäjoen keskussairaalassa. Seinäjoella otetaan vastaan aika-ajoin peittoja myös Nuppupeitto-yhdistykseltä, joka kerää keskitetysti yksittäisten käsityöharrastajien valmistamia keskospeittoja. Vaikka vierailumme kohdistui pienten potilaiden teho-osastolle, oli siellä lämmin ja kodikas tunnelma. Televisiosta tuttujen lääkärisarjojen kiire ja kolkkous eivät ainakaan tällä teho-osastolla olleet läsnä, sillä tunnelma oli erittäin rauhallinen. Rauhallisuus saattoi johtua myös siitä, että maaliskuulla osastolla oli ajankohtaisen flunssakauden takia kielletty ylimääräiset vierailut, sillä tavallinen flunssa voi aiheuttaa keskosille alhaisen vastustuskyvyn takia vakavampia oireita. Kapaloseura pääsi kuitenkin kurkkaamaan muutamia vauvoja lähempää. Pienet potilaat nukkuivat ja tuhisivat rauhallisesti. Ikävältä näyttivät vain nenän kautta kulkevat ohuet nenämahaletkut, joiden kautta lisäravintoa annetaan vauvalle suoraan mahalaukkuun. Keskoseksi kutsutaan lasta, joka on syntynyt ennen 37. raskausviikkoa. Keskoseksi kutsutaan myös vastasyntynyttä, jonka syntymäpaino on alle 2500 grammaa. Suomessa syntyneistä lapsista noin 4 % syntyy keskosina ja noin 0,5 % alle yhden kilon painoisina. Seinäjoen keskussairaalan vastasyntyneiden osastolla havaitut vakavimmat keskostapaukset siirretään toiseen sairaalaan. Jos Seinäjoella havaitaan viitteitä siitä, että lapsi tulee syntymään selvästi etuajassa, pyritään nämä äidit siirtämään Tampereen tai Helsingin yliopistollisiin sairaaloihin, joissa on paremmat valmiudet vakavien keskostapauksien hoitamiselle. Seinäjoella syntyneet hyvin vakavat tapaukset siirretään myös ambulanssilla Tampereelle. Seinäjoen keskososasto onkin tästä syystä onnellisessa asemassa, sillä potilaita ei ole menehtynyt enää vuosiin, vaan kaikki ovat lähteneet osastolta tervehtyneinä kotiin. Osastonhoitaja Kaija Aurell kertoi keskososaston olevan työympäristönä niin ainutlaatuinen, että työntekijät eivät tavallisesti lähde osastolta muualle, vaan siellä työskennellään usein eläkeikään saakka. Osastosta jäikin mieleen toiveikas tunnelma sekä hoidon että tekniikan korkea taso. Erityisesti keskoskaappien toiminta kiinnosti allekirjoittanutta kotieläintieteilijää. Keskoskaapin toimintoihin kuului mm. lämpötilan, kosteuden ja happitason säätelymahdollisuus. Tämäntyyppistä potilaskaappia voisi hyödyntää myös esimerkiksi sikataloudessa, jossa osa porsaista syntyy keskosina. Kapaloseuran hyväntekeväisyysprojekti toi hyvää mieltä sekä Kapaloseuran ompelijoille, keskososaston henkilökunnalle ja varmasti tu- Keskospeittojen ompelua veti Anni Lahti Kapaloseuran pj 2011 vestonomin koulutuksella. leville peiton saajille sekä heidän perheilleen. Kiitokset siis kaikille projektiin osallistuneille ja peittomateriaalien lahjoittajille. Kapaloseura jatkaa jälleen ensi syksynä mainiosti jatkunutta hyväntekeväisyysperinnettä uudella projektilla. Kaikki ovat jälleen tervetulleita tekemään käsitöitä, joilla on tarkoitus! Lähteet ja lisätiedot: Nuppupeitto haaste. http://nuppupeitto.blogspot.com/ Nuppupeitto-yhdistys r.y. http://www.kolumbus.fi/tiina. kujala/suomeksi/nuppupeitto. htm Kevyt keskoslapsien yhdistys. http://kevyt.net/yhdistys 10 11
Ystäviä lahden takaa ja kertomuksia suomalais-virolaisesta yhteistyöstä Teksti: Ülvil! Lauri Lõhmus C! 2004-II Stipendiaatti emeritus edelleen Helsingistä vironkielisestä tekstistä suomentanut: Jenni Kavén, PPO Olin juuri lopettelemaisillani kaikin puolin aktiivista lukukauttani Eesti Üliõpilaste Seltsin Vanamehen virassa ja sää oli kesän lähestyessä muuttunut kauniimmaksi, EÜSn kokouksen esityslistaan oli ilmestynyt suomalaisten ystävien lähettämä kutsu seuraavan lukukauden stipendiaatiksi Suomeen. Vaivuin hetkeksi ajatuksiini ja pian tunsin, että tämä oli juuri se haaste, jota sillä hetkellä elämääni tarvitsin. Päätös oli tehty ja ryhdyin ajamaan asiaani. Suomen yhteyshenkilö oli löydettävissä suoraan kotipihaltani, sillä hän oli Tartossa asuva Noora Karppi. Hän oli minulle kaikin puolin avuksi ja perehdytti minua moniin käytännön asioihin. Tämän lisäksi minun oli mahdollista ammentaa lisää tietoa stipendiaattielämästä aikaisemmin stipendiaatteina olleiden seltsiläisten muistoista ja kertomuksista, joita he mielellään jakoivat kanssani ja tukivat samalla suunnitelmaani. Kaikesta tästä huolimatta asiat eivät kuitenkaan alussa sujuneet aivan kitkattomasti. Sen pitkän ajan kuluessa, jona stipendiaattivaihtoa on harjoitettu, monet opiskelijat ovat käyneet ammentamassa elämänviisautta ja kokemuksia ulkomailta, mutta heidän joukossaan on ollut vain vähän oman alani opiskelijoita. Niinpä kävikin ilmi, että lääketieteen opiskelijan on huomattavasti vaikeampaa tulla vaihto-opiskelijaksi Helsingin yliopistoon kuin humanististen tieteiden opiskelijan. Monen kuukauden kirjeenvaihdon ja tarpeellisten asiakirjojen toimittamisen jälkeen olin päätynyt Helsingin yliopiston psykologian opiskelijoiden arvostettuun joukkoon. Onnekseni ala oli kiinnostanut minua jo aiemmin ja minun oli neuro- ja kognitiivista psykologiaa opiskellessani mahdollista tukeutua jo omaksumiini tietoihin ihmisen anatomiasta ja fysiologiasta. Pakattuani mukaan kymmenkunta tavaraa ja puvun, olin päässyt lopulta Helsinkiin. Vastaanottokomitean muodostivat lämmin ilma ja mukava porukka. Jo ensimmäisenä iltana Vallilan asuntolan oven taakse kokoontui tervetuliaisdelegaatio. Kun kuulin oven takaa ihmisten ääniä ja koputuksen, olin aivan varma, että kyseessä oli erehdys. Olinhan muuttanut asuntoon vasta pari tuntia aikaisemmin, ja kukapa siitä vielä mitään tietäisi. Yllätyksekseni ovella seisoi hymyilevä ja pääasiassa PPO:n ja EPO:n jäsenistä koostuva joukko millainen porukka minua olikaan vastassa! Maistelimme hiukan mukana tuomaani virolaista olutta ja juttelimme. Minusta tuntui, että vaikka olin vieraalla maalla, olin kuitenkin ystävien joukossa. Näin saatoin katsoa stipendiaattilukukauden virallisesti alkaneeksi. Seuraava viikko oli yliopiston avajaisviikko, jonka aikana tapasin monia Tartosta tuttuja kasvoja ja tutustuin joukoittain uusiin ihmisiin. En ole luonnollisesti koskaan ollut vaihto-opiskelijana Tarton yliopistossa, mutta Helsingin yliopistossa suhtautuminen minuun oli todella opiskelijaystävällistä. Haluaisin uskoa, että Tartossa asiat toimivat vähintään yhtä hyvin. Ennen Suomeen saapumistani asetin tavoitteikseni tutustua mahdollisimman hyvin ystävyysjärjestön toimintaan, osallistua aktiivisesti sen toimintaan sekä täydentää tietojani Helsingin yliopiston tarjoamien opintojen kautta. Huomasin nopeasti, ettei osakunnan toimintaan osallistuminen ollut lainkaan mutkikasta. Kaikki odottivat iloisina stipendiaattia ja toimintaa oli runsaasti. Ongelmaksi muodostui pääasiassa ajanpuute sosiaalisen toiminnan ja täysipainoisen opiskelun yhdistäminen ei ollut aivan yksinkertaista. Aktiivisella kanssakäymisellä oli kuitenkin hyvät puolensa. Tunnustan suoraan, etten ollut opiskellut etukäteen sanaakaan suomea, mutta ilokseni tunsin kuinka suomen kieli muuttui osakunnalla vietetyn ajan ansiosta viikko viikolta ymmärrettävämmäksi. Parhaana mittarina toimi viikoittainen suomen kielen kurssi, jossa enemmistö oli Erasmus-opiskelijoita. Jo kuukauden kuluttua kurssin alkamisesta huomasin, kuinka muut tankkasivat vieläkin ilmaisuja hei ja mitä kuuluu?, samalla kun itse pystyin jo muodostamaan lauseita itsenäisesti. Ymmärrys kielestä kasvoi ja se auttoi huomattavasti tulemaan toimeen sekä Helsingissä että osakunnalla. Kielitaidon kasvusta oli silkkaa hyötyä, sillä siitä huolimatta, että kaikki puhuivat minulle mielellään englantia, tuli osakunnan juhlissa aina vastaan tilanteita, jolloin huomasin olevani talon ainoa vieraskielinen. Ilman suomen kielen taitoa olisin vääjäämättä jäänyt lukuisten mielenkiintoisten keskustelujen ulkopuolelle. Vaikka kaikkien pohjalaisten osakuntien vuosijuhlia vietetään pääasiallisesti kevätlukukaudella, takasi myös syyslukukauden monipuolinen toiminta yhtälailla ikimuistoisia kokemuksia. Monien henkilökohtaisten ja pienempien tapahtumien lisäksi myös Suomen itsenäisyyspäivän kulkue oli unohtumaton tapahtuma. Soihdut kädessä ja lauluissa suin tuli huolehdittua hengen ravinnon lisäksi myös fyysisestä kunnosta. Kansaa oli kokoontunut tienvarsille merkittävä määrä ja ns. juoksevat soihdut olivat illan pimeydessä näyttävän näköisiä sekä kulkueeseen osallistuneiden että sitä katsoneiden mielestä. Yhtä lailla unohtumaton kokemus oli opiskelijoiden opintotukea koskeva mielenosoitus eduskuntatalon edessä, jossa HYY päätti lahjoittaa talosta poistuville ja taloon tuleville virkamiehille kertakäyttömukillisen virtsaa. Siitä huolimatta, etteivät päätökset vaikuttaneet minuun, tuin mielenosoitusta läsnäolollani. Kiitän koko täällä vietetystä ajasta ja elämyksistä kaikkia niitä osakuntalaisia, jotka ovat ottaneet minut omakseen. Olin mukana toiminnassa muun muassa apuemäntänä ja -isäntänä. Kaiken tämän ansiosta minun on ollut mahdollista tutustua täkäläiseen opiskelijaelämään ja perinteisiin paremmin, kuin olisin ikinä uskaltanut toivoa. Ystävyys suomalaisten ja virolaisten järjestöjen välillä ei saisi olla pelkkä muodollinen velvollisuus, vaan sen tulisi perustua ihmisten välisiin henkilökohtaisiin suhteisiin. Ajan kuluessa suhteet ovat olleet välillä nousussa, välillä laskussa juuri henkilökohtaisten suhteiden aktiivisuudesta riippuen. Olen iloinen nähdessäni, että Suomessa on tällä hetkellä paljon Viron ystäviä, samoin kuin Virossa Suomen ystäviä. Toivon, että nämä suhteet kestävät ja vahvistuvat sekä kokoavat uusia ihmisiä ympärillensä tämän innon saattoi aistia jo edellisellä lukukaudella järjestöihin liittyneiden fuksien silmistä. 12 13
C hefchaouen hasiksen alkulähteillä Kuvat: Janne Körkkö Teksti: Janne Körkön muistiinpanojen pohjalta Ville Tuppurainen Jälkeenpäin ajateltuna Chefchaouen kaupungin ilmapiiri oli todella outo. Kaupungin kauneus ja sen levollinen ilmapiiri olivat pelottavalla tavalla salaperäisiä. Toisin kuin muualla näkemässäni Marokossa kujilta puuttuvat kerjäläiset, siltojen alta ihmiset. Harmoniset pienet kujat ja talojen unenomainen sininen väri olivat kuin sadusta. Kaupat olivat siistejä ja täynnä käsin tehtyjä koristeita ja asusteita. Kadut olivat täynnä elämää, mutta kaikki tarkkailivat toisiaan. Chefchaouenissa et voi mennä mihinkään ilman, ettei sinua seurattaisi, sillä olet muukalainen jonka liikkeistä raportoidaan. Katujen tunnelma ei vastannut kirjallisuuden luomaa mielikuvaa etelästä, kankain katetuista kauppakujista ja teetä juovista kiireettömistä keski-ikäisistä miehistä. 14 15
Väki seurasi minne menimme ja mitä me teimme. Hautausmaalle vievää polkua reunustivat kännyköihinsä salaperäisesti puhuvat miehet mitä he siellä tekivät? Istuimme Craigin kanssa vuoren rinteellä kuvaten kaikkea mitä näimme. Ei kestänyt kauaakaan, että paikalle ilmaantui mies polttelemaan tupakkaa. Hän tarkkaili meitä. Kaupunki oli kuin ampiaispesä, jolla oli kymmenentuhatta silmäparia. Kaupungissa kaikki tekevät parhaansa, jotta yhteisö säilyttäisi toimeentulonsa. Heidän tulonlähteensä on Marokossa valmistettu hasis, jota salakuljetetaan valtavia määriä Eurooppaan. Chefchaouenin maantieteellinen sijainti tekee siitä hasiksen valmistuksen ja salakuljetuksen keskipisteen Pohjois- Afrikassa. Valmistettu hasis päätyy Espanjan kautta kaikkialle Eurooppaan, myös Suomeen. Markkinoiden kysyntä ja tuotteen hinta pitävät huolen siitä, ettei paikallisen väestön ole mahdollista saavuttaa vastaavaa tulotasoa laillisin keinoin. Täällä markkinavoimat ovat kirjaimellisesti lain yläpuolella. Vieraillessani sattumalta kaupungin läheisyydessä sijaitsevilla kannabisviljelmillä näin kuinka paikalliset valmistivat hasista käsipelillä. Olin seuraillut erästä viljelmille vievää tietä kuvatakseni siellä liikennöiviä paikallisia ja heidän aasejaan. Seisoessani tiellä vaihdon muutamia sanoja ohikulkevien paikallisten viljelijöiden kanssa, jotka täysin yllättäen kutsuivat minut sisään viljelmien liepeillä sijaitseviin taloihinsa. Otin tarjouksen vastaan ja kävelimme ryhmässä aina viljelmille asti. Eräässä asunnossa, johon astuimme sisälle, oli täysi touhu päällä. Tuntemattomat miehet pakkasivat kiireisinä suurta hasismäärää muovipusseihin. Oli käsittämätöntä ajatella kuinka turistien kansoittamassa pienessä ja tarunhohtoisen kauniissa kylässä tehdään niin suurta bisnestä. Pystyin vain pohtimaan ja arvuuttelemaan paikallisten ihmisten sisäisen hierarkian rakennetta. Kuinka monen näkemäni nuoren miehen tyhjän katseen taustalla oli tieto lähestyvästä keikasta? Epätoivolla on vahva jalansija maassa, jonka suurin luonnonvara on työttömien nuorten miesten massa. Salakuljetus tietää tuloja, tulevaisuutta ja sosiaalista nousua epäonnistuminen pahimmillaan kaiken menettämistä. Yllättäen asunnon sisään astui italialaisia miehiä, jotka olivat tulleet ostamaan tavaraa ja olivat selvästi alan ihmisiä. Itsesuojeluvaistoni käski minua lopettamaan kuvaamisen välittömästi. Poistuin asunnosta, mutta sisään tulleet miehet olivat sulkeneet oven perässänsä. Palasin takaisin, sillä oven murtaminen väkivaltaisesti ei vaikuttanut hyvältä idealta. Ajattelin kysyä miehiltä, että he päästäisivät minut ulos. Järkytyksekseni asiat monimutkaistuivat moninkertaisesti. Miehet tuijottivat minua kysyvästi. Hampaaton kaveri vaati aggressiivisesti, että minun olisi ostettava hasista. Painotin, ettemme olleet sopineet mistään muusta kuin valokuvauksesta ja siitäkin kadulla tapaamieni paikallisten kanssa. Mies hermostui todenteolla huutaen, ettei visiitti viljelmillä ollut ilmaista. Vastasin, että voisin maksaa vierailustani ja muista mahdollisista kuluista, mutta vasta kun pääsisimme takaisin kaupunkiin, jossa voisin nostaa rahaa. Miehet suostuivat aggressiivisesti ehdotukseeni ja jatkoivat painostamistani. He vaativat, että ottaisin heiltä vastaan huomattavan määrän hasista todistaakseni, etten edustanut mitään virkavaltaa. Yritin kiemurrella ulos vaikeasta tilanteesta, mutta vastahakoisuuteni vain lisäsi miesten epäilyksiä. Toinen italialaisista uhkaili minua väkivallalla elehtien uhkaavasti. Minulle selvisi, että olin sat- Epätoivolla on vahva jalansija maassa, jonka suurin luonnonvara on työttömien nuorten miesten massa. Salakuljetus tietää tuloja, tulevaisuutta ja sosiaalista nousua epäonnistuminen pahimmillaan kaiken menettämistä. 16 17
tuman kautta päätynyt todistamaan isoa huumekauppaa ja valokuvannut vahingossa siihen osallistuneita miehiä. Miehet käskivät minua nousemaan autoonsa, jolla menisimme kaupunkiin. Sillä hetkellä inhosin uteliaisuuttani, joka oli muutamassa hetkessä muuttanut matkani suunnan dramaattisesti. Pelkäsin ensimmäistä kertaa elämässäni henkeni puolesta. Saavuimme kaupunkiin ja lähdimme kävelemään kohti hostellia, jotta voisin noutaa lompakkoni maksaakseni miehille. Miehet käskivät minun kävellä noin kolmekymmentä metriä heidän edellään, jotta kukaan ei ymmärtäisi heidän olevani minun kanssani. Hain pankkikorttini hostellista ja suuntasimme paikalliselle pankkiautomaatille. Siellä ongelmani kärjistyivät vielä lisää, sillä jostain syystä pankkiautomaatti ei hyväksynyt korttiani. Miehet vaativat rahaa Kaupunki oli kuin ampiaispesä, jolla oli kymmenentuhatta silmäparia. ja tarjouduin antamaan heille koko sen hetkisen käteisvarantoni, noin neljäkymmentä euroa ja sataviisikymmentä dirhamia. Tämä ei kelvannut miehille, sillä he vaativat lisäkorvausta menettämästään ajasta. Yritin puhua heille järkeä, mutta he käskivät minua lainaamaan rahaa ystävältäni Craigilta. Miehet antoivat minulle lisäaikaa hankkia riittävästi rahaa ja poistuivat paikalta. Jäin hostellille odottamaan ystävääni muistellen Lonely Planetissa ollut varoitusta olla joutumatta alueella hankaluuksiin huumeiden tai velkojen vuoksi. Oppaan mukaan paikasta ei ollut ulospääsyä, jos se haluttaisiin paikallisten toimesta estää. Craig saapui hostellille piinallisen odotuksen jälkeen. Kerroin hänelle tilanteestani välittömästi ja hän ehdotti, että menisimme toisen pankkiautomaatin luokse. Lisäksi hän lupautui lainaamaan minulle rahaa, mikäli toinenkaan pankkiautomaatti ei toimisi. Lähdimme matkaan. Kävellessämme kadulla ennestään tuntematon mies lähestyi minua ja sanoi uhkaavalla äänenpainolla olevansa Sisilian mafiasta, ja että minun olisi tultava hänen mukaansa. Ja aivan kuin noissa sanoissa ei olisi jo ollut riittävästi pahaenteistä kaikua, hän tehosti vielä viestiään uhkaamalla tappaa minut. Kumma kyllä, Craig säikähti tilannetta enemmän kuin minä. Annoin kameralaukkuni Craigille ja lähdin miehen matkaan. Tiesin, että minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa selvittää asioitani. Mies vei minut erääseen asuntoon, joka oli sisältä vuorattu käsintehdyillä matoilla ja ryijyillä. Tila oli todella edustava. Huoneen keskellä oli pöytä, jonka Ajatukseni katkeavat kun tärkeänoloinen vanha mies alkaa kertomaan tarinaa ja yhtäkkiä kaikki miehet räjähtävät nauramaan. Marokon hasistuotannon volyymilla hetkeä aikaisemmin kehunut mies tulkkaa minulle. Paljastuu, että vanha mies kertoi tarinan pahapäisestä naisestaan, joka ajaa hänet hermoromahduksen partaalle. Naureskelin asialle ja olin helpottunut, että tilanne sai vihdoinkin hieman rennompaa tunnelmaa. Kokosin ajatukseni ja kerroin miehille Suomesta, suomalaisista ja maamme elinkeinoista. Yksi miehistä sanoi, että hän on tehnyt kauppaa suomaääreen minun käskettiin istua. Tilassa istui koko ajan kolme vanhaa miestä, jotka olivat selkeästi pomoja. He veivät keskustelua eteenpäin ja nuorempi mies tulkkasi keskustelua minulle. Tilanne oli käsin kosketeltavan hyytävä ja suorastaan elokuvamainen Huolimatta tulkin läsnäolosta olin täysin ulkona siitä mihin suuntaan tapahtumat olivat kehittymässä. Tilassa pyörähteli sekä juoksupoikia että turvamiehiä. Tyylikkäästi pukeutuneet vanhat miehet naureskelivat ja keskustelivat minun odottaessa sitä hetkeä, jolloin minut vietäisiin metsään ammuttavaksi. Keskustelin tulkkina toimineen nuoren miehen kanssa. Hän kysyi oliko minulla lapsia, johon vastasin myöntävästi. Vanhemmuuden universaali kokemus tuntui laimentavan paksua ilmaa ja sain hetken juteltua isyydestä miehen kanssa. Huomasin, että nuori mies oli selkeästi ärsyyntynyt siitä mitä olin tehnyt, sana tekemisistäni oli kantautunut heille asti. Närkästyneesti hän kertoi kuinka kovasti paikalliset tekivät töitä tarjotakseen lapsillensa hyvän elämän. Sanoin heti perään, etten ollut tullut tänne vahingoittamaan elantoanne, vaan ainoastaan tekemään valokuvaajan työtäni, koska Marokko kiinnostaa ihmisiä Suomessa. Painotin, etten ollut kiinnostunut hasiksesta sinänsä, vaan ilmiöistä sen takana siitä miten hasis saapuu Suomeen. Pyytelin kovasti anteeksi touhujani selittäen, etten ollut ymmärtänyt mitä olin uteliaisuuttani mennyt tekemään. Yritin vahvistaa mielikuvaa kaverista, jonka kosmisen huono epäonni heitti kirjaimellisesti keskelle huumekauppaa. Yllättäen huoneessa istunut vanha mies keskeytti tilanteen ja alkoi puhumaan minusta muille huoneessa olleille. En ymmärtänyt keskustelusta omaa nimeäni lukuun ottamatta juuri mitään. Ymmärsin kuitenkin kuinka miehet olivat saaneet kaikki tietoni hostellin virkailijoilta. Paikalle saapui mies, joka piteli asettaan näkyvillä. Huolimatta yleisestä hermostuneisuudestani ajattelin, että aseen läsnäolo oli vain bluffia, pyrkimystä säikäyttää minut perinpohjaisesti. Kuunneltuani aikani miesten keskinäistä väittelyä tulkki jatkoi jutustelua kanssani. Hän jatkoi paikallisen elämän kuvailemista palavin silmin. Hän kertoi kuinka ihmiset ponnistelevat ankarasti elantonsa puolesta, sillä vuorilla on vaikea kasvattaa mitään. Huomautin, että viljelmien ylläpidon täytyy olla raskasta ilman modernien maatalouskoneiden apua. Mies intoutui kehumaan, että ikiaikaisista viljelymenetelmistä huolimatta Marokosta kuljetetaan Eurooppaan joka ikinen päivä kuuden tuhannen kilon edestä hasista. Suomessa tuollaisen määrän arvo olisi katukaupassa noin 72 000 euroa. Aika kului, enkä uskaltanut tehdä elettäkään kysyäkseni milloin pääsisin lähtemään. 18 19
Runonurkka Toiseksi viimeinen kärhämä kunnes auringonnousu kunnes kadut Toiseksi viimeinen luku kunnes iltarusko kunnes aamuposti laisten ostajan kanssa. Ajattelin, etten haluaisi tietää enempää asiasta. Ilmapiirin muututtua hiukan positiivisemmaksi rohkenin kysyä mahdollisuuttani lähteä takaisin hostellille. Yllätyksekseni miehet antoivat minulle luvan poistua. Nousin välittömästi ylös ja poistuin asunnosta kujalle. Huojennuksesta huolimatta jäljellä olivat kuitenkin rahanahneet italialaiset, jotka eivät olleet vielä saaneet haluamaansa kompensaatiota. Yksi miehistä seurasi minua kujalle ja tuli keskustelemaan. Kysyin suoraan miksi hän oli muutamaa tuntia aiemmin uhannut tappaa minut? Hän vastasi, että hänen oli pakko sanoa niin, jotta ymmärtäisin tilanteen vakavuuden. Mies toivoi, että matkustaisin pois kau- Marokosta kuljetetaan Eurooppaan joka ikinen päivä kuuden tuhannen kilon edestä hasista. Suomessa tuollaisen määrän arvo olisi katukaupassa noin 72 000 euroa. pungista mahdollisimman pian, joka todellakin oli aikomukseni. Palattuani hostellille Craig tuli vastaan ja sanoi etsineensä minua joka paikasta. Hän oli ollut jo menossa poliisiasemalle. Kuittasin hänelle lakonisesti saapuvani jo sieltä. Hostellin sisäänkäynnin edessä istuivat velkojani, jotka eivät olleet vielä saaneet rahojansa. Ojensin heille jo aiemmin tarjoamani summan, johon lisäsin vielä noin sata dirhamia lisää. Tämä ei miehille kelvannut, vaan he vaativat lisää rahaa odottelusta. Tilanne alkoi kärjistyä uudelleen, mutta täydeksi yllätykseksemme hostellin omistaja puuttui asiaan käskien miehiä poistumaan. Miehet ottivat vastaan tarjoamani rahasumman ja poistuivat nopeasti. Ilmeisesti vierailuni vanhojen miesten kollegiossa oli antanut minulle neutraaliuteni takaisin. Nyt he tiesivät kuka olin ja mitä olin tekemässä. Oli aika poistua kaupungista. Toiseksi viimeinen kunnes kadut - et lopulta mitään kunnes kadut muuttuvatkin kotikaduiksi ja huomaat eivät ne kuluneet vaan jalkamme niihin pisteisiin asti turhaan kunnes liikennevalot kunnes lepopäivä joku ottaa keinussa kevyesti vauhtia tuuli käy, sehän aina käy jalat kadusta korkealla. Valokuvaaja Janne Körkkö teki valokuvausmatkan Marokkoon 27.12.2010 21.1.2011. Hän kierteli pitkin Marokkoa hakeutuen maan mielenkiintoisimpiin nurkkiin. Kameran linssin toiselle puolelle päätyivät Chefchaouenin kaupungin lisäksi niin Rissanin alueen kivikaivosten berberityöläiset kuin myyttinen Casablanca sosiaalisine ongelmineen. Janne Körkön valokuviin on mahdollista tutustua paremmin seuraavien linkkien kautta: https://picasaweb.google.com/111876163605154630749 www.jannekorkko.com http://www.youtube.com/watch?v=i0gzxdkw5os 20 21
Suomenkarja navettojen kansallisaarre Teksti: Minna Latva-Somppi Valtarodusta uhanalaisuuteen Suomessa on pidetty nautaeläimiä noin 3000 vuotta. Niiden tärkein tehtävä on ollut lannan tuottaminen. Lehmät poikivat kerran vuodessa vasikan, joka usein teurastettiin ja kallis maito käytettiin ihmisravinnoksi. Talvet olivat vaikeita, vain vahvat selvisivät kevääseen. Kartanoihin tuotiin punavalkeaa ayrshirenkarjaa 1500-luvulla, mutta varsinaista karjajalostusta ei vielä ollut Uudet aatteet rantautuivat 1800-luvulla syrjäiseen Suomeen. Nationalistit menivät Karjalaan ja löysivät sieltä rujon kauneuden. Samalla se lisäsi kiinnostusta kaikkea alkukantaista, myös karjanjalostusta kohtaan. Keisarillinen Suomen senaatti myönsi 1898 määrärahan karjanäyttelyiden järjestämiseen. Perustettiin karjanjalostusyhdistyksiä: Itä-Suomen Karjanjalostusyhdistys (ISK) perustettiin vuonna 1898, Länsi-Suomen Karjanjalostus yhdistys (LKS) vuonna 1904 ja Pohjois-Suomen karjanjalostusyhdistys vuonna 1905. Aivan alkuvaiheessa karjanjalostus keskittyi rotuoppien mukaiseen ulkonäön jalostamiseen. ISK keskittyi jalostamaan punavalkoisen kirjavaa, nupoa pienikokoista tyyppiä, joka osuus nousi 29 %sta 95 %iin vuosina 1907-21. Tämä tyyppi tunnetaan myös kyyttö-nimellä, jonka on ajateltu tulevan selässä olevasta valkeasta, sahalaitaisesta nauhasta. LKS jalosti ruskeaa maatiaiskarjaa. Jalostustyön lähtökohtia vaikeuttivat suuret kartanot, joissa puhtaaseen rotuun oli sekoittunut tuontiainesta. Siksi jalostuksesta hylättiin suurikokoiset ja punaiset yksilöt. Valinnalla kiinnitettiin huomiota nupouteen, ja vuonna 1930 enää vain kahdella prosentilla sonneista oli sarvet. Vanhan tarinan mukaan Lapin ensimmäisten asukkaiden asettuessa, nousi lähteestä valkea lehmä, josta syntyi Lapin karja. PKS jalosti aluksi kaikkia maatiaisen värityyppejä, mutta muutaman vuoden kuluttua se alkoi keskittyä pelkästään valkeaan nupokarjaan. Näin 22 23
Maailmalla havahduttiin alkuperäisten kotieläinrotujen katoamiseen ja 1980-luvulla kotieläinten geenivarat saivat suojelustatuksen, joka johti geenipankkien perustamiseen vuonna 1985. syntyivät rodut länsisuomenkarja (lks), pohjoissuomenkarja (pks) eli lapinlehmä ja itäsuomenkarja (isk) eli kyyttö. Karjanjalostusyhdistyksen toimintaan kuuluivat kantakirjaus, näyttelyiden järjestäminen, siitosvasikoiden välitys ja viljelijöiden koulutus. Näyttelyitä pidettiin ahkerasti, esimerkiksi vuonna 1910 Pohjois-Suomen alueella pidettiin näyttelyitä yhdeksän kertaa, ja niissä esitettiin 395 eläintä. Vuosina 1906-1932 pidettiin myös neljä valtakunnallista näyttelyä huolimatta pitkistä etäisyyksistä ja huonoista kulkuyhteyksistä. Sodan syttymisen jälkeen Itä-Lappi evakuoitiin ja puolet siirtokarjoista teurastettiin. Rauhan tultua karjakauppa kävi vilkkaana huolimatta siitä, että evakuoidut sonnit oli suurimmaksi osaksi teurastettu ja rehua oli vähän. Lapin sodan takia karjaa siirrettiin Vaasan ja Oulun lääneihin, Tornionjokilaakson karjat siirrettiin rajan yli ja Utsjoen ja Petsamon karjat teurastettiin. Menetykset jäivät onneksi pieniksi, vain 6-7 % kannasta. Sotien jälkeen vallitsi elintarvikepula ja maataloustuotantoon kohdistettiin suuria odotuksia. Karjajalostusyhdistykset yhdistyivät vuonna 1946. Maahan alettiin tuoda mustavalkoista friisiläistä ja 1960-luvuilla lapinlehmiä ja kyyttöjä säilyi enää syrjäisillä tiloilla. Länsisuomalainen selvisi kilpailussa paremmin korkeamman maitotuotoksen ansiosta. Itäsuomenkarjan määrä oli painunut pohjalukemiin, jäljellä oli vain noin 50 lehmää ja kymmenen sonnia. Maailmalla havahduttiin alkuperäisten kotieläinrotujen katoamiseen ja 1980-luvulla kotieläinten geenivarat saivat suojelustatuksen, joka johti geenipankkien perustamiseen vuonna 1985. Tuolloin lapinlehmä sai turvapaikan Pelson vankilasta Vaalasta ja kyyttö Sukevalta. Länsisuomalainen oli aluksi Konnunsuolla, mutta sen toiminta lakkautettiin 1996 ja eläimet siirrettiin muihin vankiloihin. Myöhemmin karjat muuttivat Kajaanin ammattiopistoon ja Alhmannin maatalousoppilaitokseen. EU-jäsenyys toi erityistuet myös alkuperäisroduille. Julkisuudessa kyyttöjen epäilemättä tunnetuin puolustaja on ollut taitelija Miina Äkkijyrkkä. Vaikka hänen tempauksistaan voi olla montaa mieltä, on hän saanut niillä huomiota lehmilleen. Värillä on väliä Geneettisten ominaisuuksien vaihtelu on lähtökohta kotieläinten jalostukselle. Jotta ominaisuutta voidaan jalostaa, täytyy siihen liittyvien geenien olla riittävän muuntelevia, jotta valintaa voidaan suorittaa. Tätä kuvataan termillä geneettinen monimuotoisuus. Luonnossa geneettinen monimuotoisuus on lähtökohta evoluutiolle. Olosuhteiden muuttuminen tarjoaa populaatiolle tien mukautua uusiin olosuhteisiin. Geneettiseen monimuotoisuuteen liittyy läheisesti tehollinen populaatiokoko, joka kertoo käytettyjen vanhempien lukumäärän. Tehollinen populaatiokoko on aina pienempi kuin kaikkien yksilöiden määrä. Jos se laskee liian pieneksi, alkaa sukusiitos eli yksilöiden sukulaisuusaste nousta. Tällöin resessiivisesti eli peittyvästi periytyvät ominaisuudet pääsevät helpommin esille, samoin haitalliset mutaatiot. Pitkällä aikavälillä nämä heikentävät yksilöiden elinvoimaa. Jotta perinnöllisiä muutoksia voidaan hallita, täytyy vanhempaissukupolven määrän olla vähintään 50-100 yksilöä. Itäsuomenkarjalla tämä on 40-60, pohjoissuomenkarjalla 40-50 ja länsisuomenkarjalla 90-100. Geneettisen monimuotoisuuden mittaamiseen on kehitetty useita menetelmiä, jotka perustuvat tiettyjen geenien eri muotojen eli alleelien yleisyyteen. Suomalaisille kotieläimille on perustettu myös geenipankki Jokoisille MTT:n päätoimipaikkaan. Sinne on nestemäiseen typpeen säilötty alkioita ja siemennestettä harvinaisista sukulinjoista. Suomenkarjan sukulaisuussuhteisiin on perehtynyt Juha Kantanen Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksessa eli MTT:ssä. Eräässä tutkimuksessa verrattiin geenimerkkien perusteella islanninkarjaa toisiin maatiaisrotuihin Pohjoismaissa. Siinä todettiin, että suomen- ja islanninkarjan esi-isien tiet erkanivat noin kaksituhatta vuotta sitten. Toisessa Kantasen tutkimuksessa Alkuperäisroduilla on paljon geneettistä potentiaalia, joka tulisi säilyttää tulevaisuuden muuttuvien olosuhteiden varalle. tutkittiin maitoproteiineja, jotka vaikuttavat suotuisasti maidon juoksettumiseen. Erityisen suuri vaikutus on CSN3:n geenin B-alleelilla, joka vaikuttaa κ-kaseiiniin. Näitä alleeleita löytyi erityisen paljon vanhoilta pohjoisilta roduilta, joita myös suomenkarja edustaa. Huomattavaa oli se, että intensiivisesti jalostetuilla valtaroduilla näitä geenimuotoja oli jopa vähemmän. Tätä selittää geenien kytkeytyminen muiden kuin maidontuotosominaisuuksien kanssa. Yhteenvetona voi todeta, että vaikka suomenkarjan jalostus keskittyi alussa suuresti ulkonäköön, näkyy sen perimässä sukupolvien mittainen eristyksissä olo. Esimerkiksi kyytöltä on löydetty kaksi alleelia, joita ei ole millään muulla rodulla. Alkuperäisroduilla onkin paljon geneettistä potentiaalia, joka tulisi säilyttää tulevaisuuden muuttuvien olosuhteiden varalle. Edessä uusi tulevaisuus? Suomenkarjan häviäminen on pysäytetty ja karjan määrässä on huomattavissa jopa lievää kasvua. Vuonna 2009 oli Suomessa 3128 lsk-lehmää, 935 kyyttöä ja 1092 lapinlehmää. Vaikka tilakoko kasvaa edelleen, karjanomistajien asenne on muuttuvassa positiiviseen suuntaan. Osaltaan tähän vaikuttaa myös luomutuotanto, johon vaatimattomat ja terveet eläimet soveltuvat hyvin. Sadantuhannen kilon maitomäärän on elinaikanaan lypsänyt kolmekymmentäneljä länsisuomalaista ja yksi lapinlehmä. Suomenkarjan jalostuksessa sukutaulu on tärkeä ja sen on ensisijainen kriteeri, kun sonnivasikoita ostetaan keinosiemennykseen. Ennen vanhaan lehmien talvet olivat vaikeita ja lehmät sinnittelivät jopa nälkäkuoleman uhalla seuraavaan kevääseen. Siksi lehmistä kehittyi tehokkaita rehun hyödyntäjiä, joka on sittemmin aiheuttanut uuden hyvinvointiongelman, nimittäin liikalihavuuden. Lisäksi teurastamot suhtautuvat nihkeästi maatiaisrotuihin niiden pienen teuraspainon vuoksi, vaikka monet huippukokit ovatkin ylistäneet kyytönlihaa. Vaikka maatiaisrotujen suojelussa onkin pahin uhka jo ohitse, on työtä vielä jäljellä. Muutamat pienjuustolat ovat alkaneet valmistaa tuotteita pelkästään alkuperäisrotujen maidosta, joka luo uusia mahdollisuuksia karjankasvattajille. Suomenkarjan paikka tulisi olla edelleen navetoissamme, eikä pelkästään museoissa katseltavana. Lähteinä on käytetty Pauliina Pakkasmaa artikkelia Pohjoissuomenkarja ennen ja nyt, Nautalehti 3/2001, Jugan kirjaa Kotieläinjalostus ja muuta kandidaattitutkielmaan liittyvää materiaalia. 24 25
Osakunnalla tapahtunutta... Yläpuolella: Valta vaihtaa omistajaansa. Vieressä oikealla: Jenni Sepponen kattaa plaseerattuja pöytiä. Kuraattorinvaihtokaronkka Teksti: Arttu Jutila Kuvat: Liisa Halonen ja Arttu Jutila Alapuolella: Osakunnan orkesterimontussa tapahtuu Viereisellä sivulla vasemmalla: Tuleva kuraattori Timo Sallinen ja väistyvä kuraattori Hanna Kauppinen. P ohjois-pohjalaisen Osakunnan kuraattori vaihtui vuosijuhlassamme Runebergin päivänä 5.2.2011 kellon lyödessä puoltayötä, kun nykyinen kuraattori emerita Hanna Kauppinen asetti kuraattorinkäädyn Timo Sallisen harteille. Tätä arvokasta tapahtumaa juhlittiin kuraattorinvaihtokaronkassa kuukautta myöhemmin lauantaina 5.3. Noin yhdeksänkymmenen kutsuvieraan voimin juhlittiin sekä virastaan väistynyttä että virkaan astunutta kuraattoria. Emäntä oli loihtinut juhlaan kuraattorien toiveiden mukaisen menun, ja kuraattorien mieltymykset näkyivät myös karonkan aikana lauletuissa lauluissa ja elävän musiikin esityksessä. Juhlan aikana kuultiin lähes kaksikymmentä puhetta kuraattorikollegoilta, ystäväosakunnilta ja muilta tervehtijöiltä. Kuraattorien saamien lahjojen laskemiseen eivät sormet eivätkä edes varpaat riittäneet. Kukaties puheita ja lahjoja annettiin vielä juhlan jälkeenkin? 26 27
Iloiset juhlavieraat Emäntien loihtimia herkkuja mmm... Mitä plaseeraustaulu kertoo? Juhlaväki on saapunut ja kuraattorinvaihtokaronkka voi alkaa. juhlatunnelmaa kynttilän valossa- keittiömestarit työntouhussa juhlavieraiden juttutuokio Hurmaava isäntä 28 29
Kellonvetäjä O Filmoholisti Kevään merkkejä Vaatekaupoissa on jo kevätvaatteet hyllyillä ja aurinko on taas ilmestynyt kuvioihin. Hei Mr. Sunshine, olen kaivannut sinua! Pitenevät päivät ja valoisuus ovat suoraan yhteydessä mielialaan ja pimeän talven jälkeen elämä alkaa taas hymyillä. Aloittaessani kirjoittamaan tätä tekstiä pihalla oli vielä -20 C, mutta kun muutama viikko on kulunut, pakkaset ovat vaihtuneet nollakeleihin ja kevät tekee tuloaan kohisten. Miten ihmeellisen nopea onkaan vuoden kulku ja miten kevään tulo vuodesta toiseen nostaakin fiilistä ajatusten kohdistuessa tulevaan ah, kesään! Kevään tulon huomaa myös osakunnalla. Tammikuun lopulla koko talo alkaa heräillä jouluisesta talviunesta ja vuosi potkaistaan käyntiin oikein kunnolla. Uudet virkailijat ovat löytäneet oman paikkansa ja vanhatkin aktivoituneet uudella innolla hommiin. Nyt ei lepäillä laakereilla vaan jaksetaan istua kokouksissa ja juhlia! Pohjalaisten osakuntien alkuvuotta tähdittääkin kunkin osakunnan vuosijuhlat muutaman viikon välein. En olisi pienenä fuksina uskonut kuinka paljon käyttöä iltapuvuille tulee vielä olemaan, eivätkä vanhojentansseissa opitut poloneesit ja cicapot ole päässeet unohtumaan. Jokin siinä aina viehättää ja tuntuu niin erinomaiselta kun saa laittaa ykköset päälle. Tuskin koskaan unohdan ensimmäisiä vuosijuhliani osakunnalla tai satasia Vanhalla, mutta edelleen siinä on jotain erityistä kun odotellaan Bottan juhlakerroksen aulassa juhlan alkua. Vuosijuhlien järjestäminen on aina iso homma, mutta ehdottomasti vaivan arvoinen. Juhlat ovat tietenkin aina erilaisia ja tekijöidensä näköisiä, mutta hienoja kokemuksia yhtä kaikki. Tämän myötä päästäänkin aiheeseen edustaminen. Koettuasi oman osakuntasi juhlat, niin menepä joskus toisen osakunnan juhliin, jos et vielä ole sitä kokenut. Etenkin sisarosakuntien vuosijuhliin kannattaa mennä, mutta lämpimästi voin suositella lähtemistä merta edemmäs: myöhemmin keväällä juhlivat muun muassa ystävyysjärjestömme Eesti Üliõpilaste Selts Tartossa ja Norrlands Nation Uppsalassa. Helsingissäkin riittää juhlia niin muiden osakuntien kuin järjestöjen parissa. Yleisen käytännön mukaan kuka tahansa osakuntalainen voi lähteä edustamaan omaa osakuntaansa erilaisiin juhliin, se ei ole pelkästään virkailijoiden oikeus! Käytännössä edustaminen tarkoittaa pienen lahjan ja tervehdyksen viemistä osakuntasi puolesta, tästä hyvästä saat tietyn suuruisen korvauksen esim. illalliskortin hinnasta. Siispä rohkaisen teitä epolaiset, porot ja vasungarit: ota selvää oman osakuntasi edustuskäytännöistä ja lähde rohkeasti edustamaan! Juhlavaa ja aurinkoista kevättä! Kellonvetäjänne Ilona Harmanen Sálo or 120 Days of Sodom (1975) Ohjaus: Käsikirjoitus: Maa: Pier Paolo Pasolini Pier Paolo Pasolini Italia, Ranska Elokuvahistoriassa on tuskin koskaan tehty mitään niin lähtemätöntä vaikutusta jättävää elokuvaa kuin Pier Paolo Pasolinin viimeiseksi ohjaukseksi jäänyt Sálo or 120 Days of Sodom. Elokuvassa katsoja talutetaan ohjaajan toimesta Danten helvettiin, jonka eri kerroksissa katsoja pakotetaan tahraamaan itsensä 1900-luvun moraalihistorialla. Elokuvan kantavana voimana on pyrkimys kuvata totalitaristisen valtion päätepistettä. Veri, seksi ja ulosteet ovat ohjaajalle tehokeinoja kuvata rajattoman, kaikista moraalisista pidikkeistä vapautuneen, vallan äärimmäistä olemusta. Ei siis ihme, että elokuva kiellettiin julkaisunsa yhteydessä lähes kaikkialla. Suomessakin elokuva pääsi videolevitykseen vasta sensuurilakien höllennyksen yhteydessä 2000-luvulla. Pasolinin elokuva pohjautuu 1700-luvun lopulla vaikuttaneen markiisi De Saden romaaniin 120 Sodoman päivää, jonka De Sade kirjoitti suorittaessaan saamaansa vankilatuomiota. Vasta vuonna 1905 päivänvalon nähnyt teos kuvaa neljää kokonaisvaltaisesti turmeltunutta vallanpitäjää, jotka kokoavat vangitsemistaan nuorista miehistä ja naisista koostuvan haaremin. Miehet lukitsevat itsensä vankiensa kera neljäksi kuukaudeksi yksityiseen linnaan, jossa he käyttävät vankiensa kehoja sairaimpien perversioidensa toteuttamiseksi. Kyse ei ole seksistä sinänsä, vaan vallan ja seksuaalisuuden oksettavasta liitosta, joka saa käyttövoimansa hedonistisesta nihilismistä. Taiteellista vapauttaan hyödyntäen Pasolini sijoitti elokuvan tapahtumat toisen maailmansodan loppuvaiheen Pohjois-Italiaan, jonne italialaiset fasistit perustivat natsien tuella Sálon tasavallan. Pasolini koki henkilökohtaisesti fasismin kauhut joutuessaan viettämään varhaisaikuisuutensa Sálossa, jossa Pasolinin ja fasismin välille muodostui elinikäinen jännitteinen suhde. Pyrkimys ymmärtää totalitarismin olemusta sai lopulta muotonsa hänen viimeiseksi jääneessä elokuvassaan Sodoman 120 päivää. Tarina on pääosin uskollinen kirjalliselle esikuvalleen, mutta Pasolini sotkee mukaan myös Danten kuvastoa. Elokuva jakautuu helvetin eri tasojen kaltaisesti manian, paskan ja veren piireihin. Intertekstuaalisuus on muutenkin läsnä elokuvassa, kerronta flirttailee Boccaccion Decameronen kanssa. Sálo or 120 Days Of Sodom on ainutlaatuinen elokuva sekä hyvässä että pahassa. Katsojat ovat pitäneet sitä milloin länsimaisen rappion symbolina, milloin kapitalistisen kulutuskulttuurin kritiikkinä. On katsojan päätettävissä onko kyse vain elokuvamitallisesta väkivaltapornoa vai jostain ihan muusta? Filmoholisti kysyy ainoastaan, että kuka suostui rahoittamaan tämän kaiken lystin? 30 31
32