JOKAINEN ONGELMA ON TOTEUTTAMATON 1 UNELMA -väkivallan kieliopissakin Timo Rytkönen Viime marraskuussa pidettiin Helsingissä Ratkaisukeskeiset päi-. vät. Niiden aiheena oli Väkivallan kieliopin uudelleen kirjoittaminen tulevaisuuden uusi eettinen koodisto. Sosiaalikonstruktivistisen terapian pioneeri Peter Lang ( Kensingtonin koulutuskeskus) ja konsultoivana lapsi- ja perhepsykiatrina toimiva Elsbeth McAdam ( Bethel Hospital ) esittelivät menetelmiään työskenneltäessä väkivallan kanssa. Päivien anti oli vaikuttava ja herätti ketjureaktiona eri suuntiin eteneviä ajatuksia Uudella kieliopilla väkivallan yläpuolelle Elsbethin ja Peterin mielestä on tärkeää, ettei jäädä väkivaltapuheen vangiksi. Kun keskitytään väkivallan ilmenemismuotoihin tuotetaan vain kärsimyskokemuksia, joista on vaikeaa löytää tietä eteenpäin. Huomio pitää keskittää siihen, mitä on väkivallan yläpuolella. Tavoite on tulevaisuudessa ja tulevaisuuden kertomuksilla luodaan parempaa nykyisyyttä: Jos joku haluaa rakentaa talon, ei kysytä, millaisen talon hän haluaa rakentaa, vaan millaista elämää hän talossa haluaa elää, mitä tehdä, millainen tunnelma siellä on... (Dewey). Sanoja on hyvä käyttää unelmointiin, ei siihen mitä yritetään välttää. Kun tulevaisuuden kuva (unelma) on elävöitetty puhumalla, lähdetään etenemään kohti nykyhetkeä konkreettisesti ja täsmällisesti vaihe vaiheelta. Kouluttajat kertoivat esimerkin punkkaritytöstä, joka oli tullut vastaanotolle. Hänellä oli paljon erilaisia ongelmia: koulusta erottaminen, tyttökotiin joutuminen, prostituutiota, huumeidenkäyttöä, isä oli käyttänyt häntä seksuaalisesti hyväkseen. Tyttö oli tullessaan likainen, haisi ja koko olemus viestitti: inhotkaa minua. Hän ilmoitti ensi töikseen vihaavansa terapeutteja, viranomaisia ja kaikkea eikä nähnyt tapaamisessa mitään hyötyä. Terapeutti pyysi lupaa vain yhteen kysymykseen. Tyttö suostui. Terapeutti kysyi: Mikä on unelmasi? Tyttö pysähtyi yllättyneenä miettimään ja vastasi: Haluan olla prinsessa. He jatkoivat keskustelemalla siitä, millainen prinsessa hän haluaisi tarkalleen olla.
2 Elsbethin ja Peterin syvä katse En sellanen ku Diana, vaan sellanen kansanprinsessa...koska mä oon kokenu hirveitä asioita elämässäni, mä haluan auttaa muita ihmisiä...se olis siisti, puhdas, käyttäisi kauniita vaatteita. Toiseen tapaamisen tyttö tuli uteliaana jatkamaan prinsessaunelmasta. Hän oli jopa peseytynyt ja yrittänyt siistiä itseään. Seuraavien käyntikertojen aikana jatkettiin siitä, mitä hän oli tehnyt päästäkseen prinsessaksi. Mitä työtä prinsessa teki? Mä olen terapeutti ja autan ihmisiä. Miten pääsit terapeutiksi? Mä luin jossain yliopistossa. Miten pääsit yliopistoon? Mä kävin koulun loppuun ja pyrin sinne. Miten pääsit takaisin kouluun? Yks tuttu terapeutti soitti mun kanssa sinne kouluun ja me pyydettiin rehtoria antamaan mulle vielä mahdollisuus jatkaa. Miten perustelit rehtorille takaisinottamista? Mä selitin mun tulevaisuuden suunnitelmat ja että mä meinaan jättää vanhat jutut taakseni ja alottaa uudella draivilla. Käynnit etenivät tähän tapaan. Tuttu terapeutti ei ainoastaan soittanut rehtorille, vaan he kävivät yhdessä tätä tapaamassa ja tyttö pääsi takaisin kouluun jatkamaan opintojaan. Erään tapaamisen aikana he menivät kauppaan ostamaan prinsessalle paremmin sopivia vaatteita. Tyttö alkoi huolehtia ulkonäöstään, peseytyä säännöllisesti, antoi kaljuksi ajetun tukkansa kasvaa jne. Tapaamiskertojen aikana puhuttiin toki myös tytön Väkivaltapuheen oma moraali kärsimyksistä, mutta johtoteemana oli koko ajan tuo unelma prinsessasta. Esimerkissä luodaan vuoropuhelu asiakkaan kanssa sellaiseksi, ettei ihminen näe itseään ajopuuna, joka joutuu elämässään ongelmiin, vaan hän on tekijä, jolla on valta valita ja oikeus olla elämänsä subjekti (se luo arvokkuuden tunnetta). Tarinoidessaan unelmastaan hän elää jo uutta elämäänsä. Väkivaltaan ja kärsimykseen keskittyneissä tarinoissa puhutaan passiivissa (vaikeuksiin ajaudutaan, asiat tapahtuvat persoonattomasti) tai imperatiivissa (on pakko, täytyy, pitää, tee). Uudessa kieliopissa (unelmatarinassa) tekijänä on väistämättä yksikön ensimmäinen: minä. Aikamuotona on preesens: tässä ja nyt. Puhuttaessa ihmisten kanssa väkivallasta tavoitteena ei ole selvittää väkivallan syitä, vaan rakentaa sellaista unelmaa elämästä, jossa hallitsee moraali ja vastuu. Edellä kerrotussa prinsessatarinassa punkkarityttö halusi olla
3 toisenlainen prinsessa kuin Diana. Hänen prinsessansa olisi kansanprinsessa, joka ymmärtää ihmisten kärsimystä ja auttaa heitä. Unelmassaan hän määritteli oman kärsimyksensä arvon uudelleen: se ei ollut enää vain epäonnistuneen elämänhistorian tuote, vaan koettu kärsimys sai oman arvokkuutensa ja muuttui taidoksi ymmärtää muiden ihmisten hätää. Seuraavassa toinen esimerkki tavasta etsiä uutta moraalista vastuuta ja siitä, miten pienillä näkökulman vaihdoksilla voi saada aikaan suuri linjauksia. Keskustelua käydään terapeutin ja vaimoaan pahoinpidelleen miehen välillä. Terapeutti(T): Kerro mitä tapahtui? (työntekijä on kiinnostunut täsmällisestä toiminnankuvauksesta, eikä siitä, mitä selityksiä teoille voisi olla. Työntekijä ei syyttele. Tosiasiat tosiasioina ilman tulkintaa.) Mies(M): Vaimo teki siten ja siten ja se sanoi...silloin minulla kiehui yli ja löin (mies ei ole tekojensa subjekti, vaan ikään kuin ajautuu tilanteeseen vaimon toimien takia.) T: Menetit siis kontrollin. Miltä tuntui? M: Tunsin oloni epätoivoiseksi. Itse asiassa olisin halunnut itkeä. T: Sepä mielenkiintoista! Päätit siis lyödä itkemisen sijaan? (puhutaan miehestä vastuullisena toimijana. Kyse on valinnasta kahden vaihtoehdon välillä.) M: En voinut itkeä. T: Mikä esti sinua itkemästä? M: Aikuiset lyövät ennen kuin itkevät...äiti käski aina olemaan aikuinen! ( miehen sisäisessä kieliopissa kuuliainen poika toteuttaa äidin arvoja) T: Olen hämmentynyt! En tajua, kuinka sinä AIKUISENA edelleen kuuntelet äitisi ääntä. Miten voit tulevaisuudessa olla aikuinen? (haluaako mies edelleen kuunnella äitinsä ääntä vai lähteekö tekemään unelmaa elämästä, jossa vallitsee moraali ja vastuu?) Muutokset tarinassa ja tunteissa vaikuttavat toisiinsa Työntekijän tehtävänä on auttaa asiakasta palauttamaan arvokkuus elämään ja löytämään yhdessä moraaliset arvot tekojen takaa. Ne kytketään sitten tulevaisuuteen mm. edellä kerrotulla tavalla. Aina ei voi ehkä löytää myönteisiä arvoja (esim.insesti ). Silloin voi rakentaa moraalia, joka sopii sellaiseen tulevaisuuden kuvaan, jossa kaikkien fyysistä ja henkistä koskemattomuutta kunnioitetaan ja jossa kaikille on taattu turvallisuus. Moraali löytyy tunteiden kautta. Ihminen vihastuu kun hänen tunteitaan on loukattu ja hänellä on ajatus siitä, että loukkaus on kohdistunut hänelle tärkeään arvoon. Tärkeää on myös erottaa moraali teoista. Arvon loukkaus ei oikeuta väkivaltaan, mutta käsittelemällä kokemusta ja antamalla sille tilaa, voidaan rakentaa myös vaihtoehtoisia toimintatapoja. Useinhan väkivaltatilanteet ovat tyypillisimmillään vaihtoehdottomia joko-tai tilanteita. Moraalin kytkeminen unelman toteuttamiseen voi kuitenkin tuottaa vaihtoehtoja. Elsbeth ja Peter antoivat myös tunteille erilaisia merkityksiä. Tunteet luodaan kulttuurissa, ei ihmisten sisällä. Ne ovat vuorovaikutuksen välineitä. Vanhoja tunteita kuolee ja uusia syntyy koko ajan ja ne voidaan nähdä yrityksinä luoda yhteyttä tai ottaa etäisyyttä. Tai niitä voidaan pitää kutsuna toimia ja välillä myös toimia toisin. Voit muuttaa tunteita muuttamalla tarinaa ja tarinoita muuttamalla muutat tunteita. Väkivalta ja hyväksikäyttö haastavat luonnollisesti myös työntekijän tunteita ja moraalia monin tavoin toimintaan kutsuen. Kielenkäytössämme tuomme aina myös oman moraalimme työtilanteeseen. Se minkälaisia tarinoita sallimme asiakkaittemme itsestään kertovan, ilmaisee usein omia toiveitamme. Jo se miten ja mitä kysymme, määrittää usein omaa moraaliamme ja antaa työskentelylle suuntaa. Esimerkki perheterapiasta: 13- vuotias tyttö tuli hoitoon poltettuaan ihonsa vakavasti myrkyllä. Perheen tarina avautui vähitellen. Isä oli ollut alkoholisti, kuollut onnettomuudessa, täysiikäiset veljekset käyttivät huumeita ja päihtyneenä olivat väkivaltaisia toisiaan ja muita perheenjäseniä kohtaan. Äidin mentyä kerran veljesten väliin tappelussa, oli vanhin pojista lyönyt suuttuneena häntä niin, että äidin toinen silmä sokeutui. Terapeutti pyysi perhettä palaveriin keskustelemaan, miten kaikki voisivat elää kotona turvassa. Ennen tapaamista vanhimmalta pojalta tuli viesti. Mikäli terapeutti puuttuu perheen sisäisiin asioihin, poika lyö häneltäkin silmän sokeaksi tai tekee jotain vieläkin pahempaa. Äiti, tytär ja nuorempi poika saapuivat tapaamiseen. Vanhin poika oli jäänyt kotiin. Terapeutti soitti hänelle ja sanoi:...olen erittäin kiitollinen, kun et tullut klinikallemme tänään. Se kertoo siitä,
4 että olet vastuullinen. Olen todella otettu siitä. Käytöksesi osoittaa, että haluat olla lojaali äidille, isälle (jonka paikan ehkä olet nyt ottanut perheessäsi) ja sisaruksillesi...mietin miten voisit jatkossa edelleen toimia perheen vanhimpana, vastuullisena poikana niin että muut saavat olla turvassa ja ettei sinun tarvitsisi joutua vankilaan. Poika vastasi: Muutan kotoa pois. Ja vannon, ettei jatkossa tule harmia. Jokainen voi miettiä, miten itse olisi toiminut tuossa tilanteessa ja mitä tunteita se olisi itsessä herättänyt. Ja millaisiin toimiin nuo tunteet olisivat kutsuneet? Työntekijä liittyi siihen vastuullisuuteen, jota pojassa havaitsi, eikä omiin toiveisiinsa. Pojan teot olivat tuomittavia, mutta niiden takana oli myös selvä moraali ( poika ei halunnut äidin sotkeentuvan veljesten välisiin kahinoihin). Työntekijä ei korostanut puheellaan pojan loukkaantumista (joka olisi lisännyt puolustusreaktiota), vaan ikään kuin herätti turvallisuuden tavoitteeseen sopivan moraalin, joka takaisi kaikille perheenjäsenille välittömästi turvallisen elämän ilman oikeudenkäyntejä tai poliisia. Turvallisuutta ilman epäilyjä Moraalisten arvojen esiin nostaminen korostuu, kun työskennellään ihmisen kanssa, jota epäillään lapsen hyväksikäytöstä. Jo tapa, miten asiakas tai asiakasperhe kutsutaan koolle, luo kontekstin työskentelylle. Esimerkki tästä: koulussa epäiltiin isän hyväksikäyttävän lastaan. Klinikan työntekijälle ilmoitettiin asiasta ja pyydettiin apua. Päätettiin kutsua lapsen vanhemmat koululle juttelemaan opettajan kanssa ja kokouksen tavoitteeksi ilmoitettiin keskustelu lapsen tulevaisuudesta. Tarkoitus oli houkutella esiin rakastavaa, vastuullista vanhemmuutta: Olette varmaan huolissanne lapsestanne. Tunnette vastuuta ja välitätte lapsestanne ja haluatte yhdessä suunnitella tulevaisuutta? Tapaamisessa työntekijää ei kiinnosta kaivaa esille totuutta tai osoittaa insestin tapahtuneen. Lapsen oireilut koulussa otetaan esille ja siirrytään miettimään, miten erilaisia epäilyjä voitaisiin ehkäistä: miten luodaan sellainen varmuus, että jos olisi 1%:n mahdollisuus insestiin, niin ei edes epäilyjä siitä syntyisi? Miten luodaan turvaverkko, jolla taataan, ettei epäilyille ( joista kaikki joutuvat monin tavoin kärsimään) ole enää aihetta? Pohditaan niitä käytännön järjestelyjä, joilla turvallisuutta voidaan synnyttää. Voiko lapsi olla yksin kotona koulusta tullessaan? Kuka olisi hänen seurassaan? Miten eri tilanteet (koulumatkat, koulussaolo, itse kotona) pitäisi järjestää, ettei epäilyjä edes syntyisi? Miten luodaan lapsen ympärille turvallisuutta takaava, valvova suojakehä? Vastaavaa menetelmää voidaan käyttää myös eri yhteisöissä (esim. nuorisojengit, namusedät asuinympäristössä, työpaikkahäirintä). Ihmiset kutsutaan koolle ja keskustellaan, miten voidaan varmistaa, että kaikki ovat turvassa ja epäilysten ulkopuolella. Mitä käytännön toimia tämä edellyttäisi? Äänillä puhuminen Hyväksikäyttö- ja väkivaltatilanteissa on aina monia yhtä aikaa kuuluvia ääniä, jotka johdattelevat ihmisiä toimiin: isän, äidin, puolison, sosiaalityön-tekijän, poliisin, opettajan jne. äänet. Nämä ovat tärkeitä nostaa esille. Mitä ääntä asiakas kuuntelee? Minkä äänen hän haluaa antaa vaikuttaa elämässään ja mitä seurauksia eri äänillä on? Edellä kerrotussa esimerkissä vaimoaan lyönyt mies oli seurannut äitinsä ääntä ( ei saa itkeä, pitää lyödä). Insestistä epäillyn kanssa voi työskennellä samoin. Eri ääniä kuunnellessa asianomaista voi myös pyytää tekemään roolinvaihdon ja puhumaan kohteen äänellä. Tästä esimerkki, joka toteutettiin seminaarissa draamaharjoituksena. Terapeutti(T): erilaiset äänet siis vaikuttavat elämässämme. Jos ajattelet poikaasi, Pekkaa, mitä ääniä hän kuulee? Mitä opettaja sanoo? Entä äiti tai sinä, isä? (Terapeutti pyytää vastausten jälkeen miestä puhumaan Pekan äänellä. Aluksi on hyvä esittää yksinkertaisia kysymyksiä, jotka helpottavat roolin omaksumista: Kuinka vanha olet? Missä käyt koulua? Pidätkö koulusta? Jne.) T: Pekka, mitä teet kun tulet koulusta? M: Vien repun huoneeseeni ja menen keittiöön tekemään läksyjäni. T: Oletko silloin yksin kotona? M: Joskus, mutta joskus isä pääsee aikaisemmin töistä ja ollaan isän kanssa. T: Mitä isä tekee? M: Hän haluaa auttaa minua läksyjen teossa. T: Annatko isän auttaa? M: Ky-kyllä. Näin terapeutti jatkaa ja voi myös kysyä, haluaako Pekka isän auttavan ja jos ei, uskaltaako Pekka sanoa sen isälle. Ymmärtääkö isä
Pekan halun olla yksin, vihastuuko? Voidaan myös kysyä, kuinka lähelle isä voi tulla auttaessaan läksyjenluvussa. Saako hän koskettaa? Mihin saa koskea ja mihin ei? Mitä Pekka itse haluaa isän kanssa tehdä? Mitä Pekka ei haluaisi isän tekevän? Jne. Miehen puhuessa poikansa äänellä, hän luo poikansa roolista käsin myös automaattisesti turvallisuusrajoja, jotka hän on jo itseasiassa hyväksynyt sanoessaan ne ääneen. Tämä menetelmä on samalla testi: jos ymmärrystä ei löydy asettua toisen asemaan, kertoo se jotain asianomaisen valmiuksista. Välillä asiakasta voidaan pyytää ottamaan takaisin oma äänensä, jolloin keskustellaan esille tulleista asioista tavoitteellisemmin. Päätetään ehkä joistakin sopimuksista ja palataan sitten takaisin puhumaan lapsen äänellä. Mahdollisuuksien viuhka pienestä reiästä kasvatetaan laajenevaa suuta kohti merkityksien kirjoa. Räväytetään ikään kuin auki laaja mahdollisuuksien ja vaihtoehtojen viuhka. Elsbeth ja Peter näyttävät luottavan taiteen menetelmään: mikä tahansa ihmisen antama merkitys voi ja saa tönäistä liikkeelle ajatusten ja vaihtoehtojen joukon. Saadessamme seminaarin päätös- 5 tehtävän Mikä on unelmasi Helsingistä ensi vuosituhannella olimme jo niin luontevasti virittyneet unelmointiin, että seminaarin alussa isona tuntunut sali kävi ahtaaksi unelmiemme lennellessä vapaina ja törmäillen toisiinsa. Uskon, että tunsimme kaikki olevamme kaupunkisuunnittelun asiantuntijoita. Ja rakensimme kaupunkiamme ihmisläheisen etiikan perustalta. Elsbethin ja Peterin työskentelytapa innosti minua monella tapaa. Pidin etenkin sen vankasta, eettisestä otteesta ja suhtautumisesta asiakkaisiin. Heidän menetelmänsä tuo mieleen eron tieteen ja taiteen tekemisessä. Tieteessä pyritään sulkemaan eri mahdollisuuksien polkuja, jotta löydetään yksi tai rajoitettu määrä tapauksia, joita sitten testataan. Ikään kuin suppiloon laitettaisiin tavaraa sen leveämmästä päästä, jotta kapeasta reiästä puristuisi ulos se totuus. Taiteen tekeminen taas lähtee siitä, että samaan aikaan voidaan kuljettaa rinnakkain erilaisia mahdollisuuksia. Suppiloa pidetään toisinpäin. Ehkä hyvinkin Arvostavaa yhteistyötä