KUNTAMAANMITTARIT NYT JA TULEVAISUUDESSA

KUNTAMAANMITTARIT NYT JA TULEVAISUUDESSA Teknillisen korkeakoulun Insinööritieteiden ja arkkitehtuurin tiedekuntaan tehty diplomityö Espoo, kesäkuu 2008 Merituuli Pyykönen Tekniikan ylioppilas Valvoja: Prof. Arvo Vitikainen Ohjaaja: DI Matti Holopainen

2 DIPLOMITYÖN TIIVISTELMÄ Tekijä: Merituuli Pyykönen Työn nimi: Kuntamaanmittarit nyt ja tulevaisuudessa Päivämäärä: 2.6.2008 Sivumäärä: 58 sivua + liitteet Tiedekunta: Professuuri: Maa-20 Insinööritieteiden ja arkkitehtuurin tiedekunta Pääaine: Kiinteistötekniikka Työn valvoja: Professori Arvo Vitikainen Työn ohjaaja: Diplomi-insinööri Matti Holopainen Kunnissa tällä hetkellä työskentelevät ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneet maanmittarit ovat ikääntynyt, miesvaltainen ja eri puolille Suomea hajaantunut ammattikunta. 1980-1990 -luvun vaihteessa alkoi taantuma, jota seurasi lama, joka vähensi myös kuntamaanmittareiden tarvetta. Nyt työntekijäpula on kasvamassa, koska valtaosa tämän hetken kuntamaanmittareista eläköityy kymmenen vuoden sisällä. Ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneet kuntamaanmittarit tekevät monia lakisääteisiä tehtäviä, joiden hoitamiseen soveltuisi enenevissä määrin ammattikorkeakoulusta valmistuneen maanmittarin taidot. Diplomityössä tehdyn kyselytutkimuksen perusteella kuntamaanmittareiden tulevaisuuden haasteet ovat kuntien strategisissa maankäytön ohjaamis- ja johtamistehtävissä. Myös kaavoituksen ohjaaminen ja paikkatietoasiat koetaan tulevaisuuden osa-alueiksi. Kyselyn perusteella monissa kunnissa ajankohtaiset kuntaliitokset ja -yhteistyöhankkeet tulevat lisäämään kuntamaanmittareiden töitä, jolloin työtehtävien painopiste tulee siirtymään juuri maankäyttöpolitiikan suuntaan. Teknillisessä korkeakoulussa suoritettu maanmittausalan tutkinto on kehittynyt ja muokkautunut valtavasti satavuotisen historiansa aikana. Tänä päivänä maanmittausalan diplomi-insinöörit suuntaavat aiempaa useammalle sektorille ja erityisesti yksityinen sektori on vahvistanut asemaansa työnantajana. Kuntien kiinteistötekniikkaa tarvitaan silti. Teknillisessä korkeakoulussa kiinteistötalouden opiskelijat opiskelevat kandidaatin tutkintoon muun muassa kiinteistötaloustieteen, maankäytön suunnittelun ja detaljikaavoituksen perusteita. Diplomi-insinöörin tutkinnossa maankäyttöpolitiikan kurssit tai erikoismoduuli olisivat myös tarpeellisia niin kuntamaanmittareille kuin yksityiselle sektorillekin työllistyville. Tänä päivänä kuntamaanmittareita tarvitaan monenlaisia. Suurissa kunnissa vaaditaan yksityiskohtaista osaamista kun taas pienissä kunnissa tärkeintä on mahdollisimman laaja tietämys. Yhdistävänä tekijänä on se, että kuntamaanmittarin täytyy olla yleissivistynyt, ajan hermolla oleva ja kokonaisuudet hallitseva alansa asiantuntija. Tähän haasteeseen kuntien ja Teknillisen korkeakoulun on yhdessä pyrittävä vastaamaan. Avainsanat: kuntamaanmittarit, eläköityminen, kuntatyönantaja, maanmittausalan diplomi-insinöörin tutkinto. Kieli: suomi, englanninkielinen tiivistelmä

3 ABSTRACT OF THE MASTER S THESIS Author: Merituuli Pyykönen Title of thesis: Municipality land surveyors now and in the future Date: 2.6.2008 Number of pages: 58 pages + appendices Faculty: Professorship: Maa-20 Faculty of engineering and architecture Major subject: Real Estate Planning Supervisor: Professor Arvo Vitikainen Instructor: Matti Holopainen, M.Sc. (Tech.) Land surveyors who have the Master s degree in technology and who are currently working in municipalities, are elderly, patriarchal and located all around Finland. At the turn of the 1980s and 1990s the regression began and after that the recession decreased the need to have municipality land surveyors. Now the shortage of employees is increasing because the majority of municipality land surveyors will retire during the next ten years. Municipality land surveyors who have the Master s Degree in Technology do many tasks that are defined by the Finnish law that could, however, usually be done by land surveyors that have graduated from Universities of Applied Sciences. According to the research, municipality land surveyors biggest challenge in the future is the strategic leading of the use of land. In addition, the leading of planning and geographical information will be more and more important. Furthermore, the coalition of municipalities and co-operation projects between municipalities that are now current will increase the amount of municipality land surveyors work. This means that the emphasis of the work will change increasingly to the politics of land use. The land surveyor s Master Degree in Helsinki University of Technology is developed and changed a lot during its one hundred years of history. Nowadays the land surveyors who have the Master s degree in technology aim at working in many different sectors. Especially the private sector has reasserted its status as an employer. The municipality real estate planning is nevertheless needed. In Helsinki University of Technology the Bachelor degree students of real estate economics study basics in real estate economics, planning of land use and detail planning. For the students of Master s degree courses in the politics of land use or special modules would be necessary for both municipality land surveyors as well as land surveyors who will be working in private sector. Various kinds of municipality land surveyors are needed. In larger municipalities detailed skills are needed whereas smaller municipalities require wide scale know-how. The uniting cause is that the municipality land surveyors have to have general, up to date knowledge, understanding of the big picture and also expertise in the field. Municipalities and Helsinki University of Technology therefore have to work together to face this challenge. Key words: municipality land surveyors, retirement, land surveyor s Master Degree in Helsinki University of Technology Language: Finnish, English abstract

4 ALKUSANAT Diplomityö on nyt kansissa ja diplomi-insinöörin tutkinto pian paketissa. Nämä ikimuistoiset viisi vuotta Teknillisen korkeakoulun maanmittausosastolla sekä Norjan teknillis-luonnontieteellisessä yliopistossa ovat olleet elämäni parasta aikaa, tähän mennessä. Nyt on uusien haasteiden vuoro. Tämän diplomityön ajaksi olen saanut ympärilleni mitä parhaimman tukiverkoston, jota tahdon nyt koko sydämestäni kiittää. Ensin kiitos isälleni, joka kannusti minut viisi vuotta sitten alalle, avusti opintojen aikana ja vielä innosti minut hakemaan diplomityöaihetta kuntasektorilta. Haluan kiittää professori Arvo Vitikaista kaikista valtavan hyvistä neuvoista, opeista ja rakentavasta palautteesta, joita sain aina tarvittaessa diplomityöni varrella. Kiitokset Helsingin, Vantaan, Kuopion, Turun ja Oulun kaupunkien edustajille, jotka muodostivat työni ohjausryhmän, jonka kautta sain hyviä neuvoja sekä rahoituksen työhöni. Iso kiitos kuuluu ohjaajalleni Matti Holopaiselle, joka hektisestä työstään huolimatta teki tämän mielenkiintoisen tutkimuksen mahdolliseksi, ohjasi ammattitaitoisesti ja kannusti lämpimästi läpi työn. Lopuksi erityinen kiitos ystäville, joiden kanssa yhdessä tasapainottelimme kouluhommien ja teekkaririentojen välillä läpi koko opiskeluajan. Valtavimmat kiitokset osoitan tietenkin ystävistä rakkaimmalle, Juhalle, niin isoista kuin pienistäkin asioista. Nyt on diplomityöt tehty, joten eiköhän keskitytä olennaiseen. Espoo, toukokuu 2008 Merituuli Pyykönen

5 SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto... 7 1.1. Tutkimuksen tausta... 7 1.2. Tutkimuksen tavoitteet ja tutkimusongelma... 7 1.3. Tutkimusmenetelmät... 8 1.4. Tutkimuksen rajaus... 8 1.5. Tutkimuksen rakenne... 9 2. Maanmittausalan opetus... 10 2.1. Historia... 10 2.1.1. Maanmittausalan opetus ennen korkeakoulua... 10 2.1.2. Maanmittausalan opetus korkeakoulussa... 11 2.2. Maanmittausalan ylempi korkeakoulututkinto tänä päivänä... 13 2.3. Kiinteistötalouden tutkinto-ohjelma... 14 2.3.1. Kiinteistötalouden alempi korkeakoulututkinto... 14 2.3.2. Kiinteistötalouden ylempi korkeakoulututkinto... 14 2.4. Geomatiikan tutkinto-ohjelma... 15 2.4.1. Geomatiikan alempi korkeakoulututkinto... 15 2.4.2. Geomatiikan ylempi korkeakoulututkinto... 15 2.5. Maanmittausalan tutkinto muilla koulutusasteilla... 16 2.5.1. Kartoittajat ja kartanpiirtäjät... 16 2.5.2. Maanmittausteknikot... 16 2.5.3. Maanmittausinsinöörit (AMK)... 17 3. Kuntasektori työnantajana... 18 3.1. Yleistä... 18 3.2. Eläköityminen kunnissa... 19 3.3. Kunta- ja palvelurakenneuudistus... 21 3.3.1. Kuntaliitokset... 21 3.3.2. Yhteistoiminta-alueet... 21 3.3.3. Kaupunkiseutukunnat... 22 4. Kuntasektori maanmittarin työnantajana... 23 4.1. Kuntamaanmittareiden historia... 23 4.1.1. Ruotsin ja Venäjän vallan aika... 23 4.1.2. Itsenäisyyden aika... 24 4.2. Kuntamaanmittareiden tehtävät tänä päivänä... 25 4.2.1. Lakisääteiset tehtävät... 25 4.2.2. Muut tehtävät... 26 4.3. Kuntamaanmittareiden eläköityminen... 27 5. Kyselytutkimus... 29 5.1. Kyselyn toteutus kuntamaanmittareille... 29 5.2. Kyselyn sisältö... 29 5.3. Tulosten luotettavuuden arviointi ja mahdolliset virhelähteet... 30

6 6. Tutkimustulokset... 32 6.1. Perustietoja kuntamaanmittareista... 32 6.1.1. Sukupuoli... 32 6.1.2. Ikä... 32 6.1.3. Kunnan asukasmäärä... 33 6.2. Kuntamaanmittareiden koulutus ja suuntautuminen... 35 6.2.1. Perustiedot... 35 6.2.2. Keskeiset kuntamaanmittarin kurssit... 36 6.3. Kuntamaanmittareiden työhistoria ja työtehtävät... 37 6.3.1. Toiminimike... 37 6.3.2. Työkokemus kunnassa... 37 6.3.3. Asema... 38 6.3.4. Työsopimuksen laatu... 38 6.3.5. Työtehtävät... 39 6.3.6. Kuntaliitokset ja kuntayhteistyöhankkeet... 40 6.3.7. Palkka... 41 6.4. Tulevaisuus... 43 6.4.1. Työtehtävät... 43 6.4.2. Kuntaliitokset ja kuntayhteistyöhankkeet... 44 6.4.3. Eläköityminen... 44 6.5. Kuntamaanmittareiden tyytyväisyys... 45 6.5.1. Tyytyväisyys koulutukseen... 45 6.5.2. Tyytyväisyys palkkaan... 46 6.5.3. Tyytyväisyys kuntatyönantajaan... 48 6.5.4. Tyytyväisyys työhön kunnan palveluksessa... 49 7. Johtopäätökset... 50 7.1. Tämän päivän kuntamaanmittari... 50 7.2. Tämän päivän kuntamaanmittareiden työtehtävät... 50 7.3. Tämän päivän kuntamaanmittareiden koulutus... 51 7.4. Tämän päivän kuntamaanmittareiden tyytyväisyys työhön ja koulutukseen... 52 7.5. Tulevaisuuden tarpeet... 52 8. Pohdintaa... 53 Lähteet... 56 Liitteet

7 1. Johdanto 1.1. Tutkimuksen tausta Suomen väestö ikääntyy: suuret ikäluokat jäävät eläkkeelle ja monilla aloilla avoimia työpaikkoja on tarjolla enemmän kuin hakijoita riittää. Maanmittausalalla työvoimapulan ennustetaan tulevaisuudessa näkyvän erityisesti kuntasektorilla. Samaan aikaan, kun kuntamaanmittareita eläköityy joka puolella Suomea, yksityisten yritysten suosio työnantajana lisääntyy maanmittausalan opiskelijoiden ja vastavalmistuneiden keskuudessa erityisesti pääkaupunkiseudulla. Maanmittausalan diplomi-insinööreillä on kunnissa monia vakiintuneita tehtäviä, joista osa on lakisääteisiä siten, ettei kukaan muu saa tehdä niitä. Tällä hetkellä Suomen kuntien palveluksessa on noin 150 Teknillisen korkeakoulun maanmittausosastolta valmistunutta henkilöä, jotka työskentelevät maankäytön, kaavoituksen, kiinteistötoimitusten, paikkatietojen sekä muiden maanmittausalan tehtävien parissa. Tämä diplomityö on Kuntaliiton toimeksiannosta tehty tutkimus kuntamaanmittareiden nykytilanteesta ja tulevaisuudesta. Työtä varten perustettiin ohjausryhmä, johon kuuluivat työn ohjaajan, Kuntaliiton maankäyttöinsinööri Matti Holopaisen, lisäksi maanmittausalan edustajat Helsingin, Vantaan, Turun, Kuopion ja Oulun kaupungeista. 1.2. Tutkimuksen tavoitteet ja tutkimusongelma Diplomityössäni on kaksi tavoitetta. Ensin kartoitetaan kaupunkien ja kuntien palveluksessa työskentelevien maanmittausalan diplomi-insinöörien (kuntamaanmittarien) nykytilanne ja arvioidaan heidän näkemyksiään tulevaisuudesta. Toisena tärkeänä tavoitteena työssä pyritään selvittämään Teknillisen korkeakoulun maanmittareille antamat valmiudet työllistyä kuntasektorille. Tutkimusongelma voidaan kuvata seuraavilla kysymyksillä: 1. Kuinka kuntamaanmittarin ammattikuva ja tehtävät ovat syntyneet ja kehittyneet? 2. Minkälainen on tämän päivän kuntamaanmittarin työnkuva ja mitä haasteita hänellä on työssään? 3. Miltä kuntamaanmittarin tulevaisuus näyttää? 4. Vastaavatko Teknillisen korkeakoulun maanmittaustieteiden laitoksen opinnot kuntasektorin tarpeita?

8 1.3. Tutkimusmenetelmät Tutkimuksessa käytettävät tutkimusmenetelmät ovat kirjallisuus- ja kyselytutkimus. Kirjallisuuden avulla tutkitaan Teknillisen korkeakoulun maanmittaustieteiden laitoksen opetussisältöä. Kirjallisuuden ja tilastojen avulla tutkitaan kuntasektoria sekä yleisesti työnantajana että suhteessa valtioon ja yksityiseen sektoriin. Syvemmin aiheeseen perehdytään pohtimalla kuntasektoria maanmittarin työnantajana. Kirjallisuuden avulla selvitetään myös maanmittareiden historiaa kunnissa ja kaupungeissa, maanmittareiden lakisääteisiä tehtäviä, maanmittareiden eläköitymistä ja kunta- ja palvelurakenneuudistusta sekä yleisesti että maanmittareiden näkökulmasta. Empiirinen osa toteutetaan lähettämällä kysely kunnissa työskenteleville maanmittausalan ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneille henkilöille. Metodiltaan kysely on Survey-tutkimus. Survey-tutkimuksessa kerätään tietystä ihmisjoukosta kyselyn avulla aineisto, jolla pyritään kuvailemaan, vertailemaan ja selittämään ilmiötä sekä laadullisesti että määrällisesti (Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 2003, s. 125; s. 168). Tässä työssä kysely suoritetaan lähettämällä kuntamaanmittareille sähköpostilla linkki Internetissä sijaitsevaan kyselylomakkeeseen. Saadun aineiston avulla pyritään saamaan vastauksia edellä mainittuun tutkimusongelmaan. Survey-tutkimukselle on tyypillistä, että kysymykset annetaan kaikille vastaajille samassa muodossa ja vastausvaihtoehdot ovat valmiiksi muotoiltuja. Tyypillisessä Survey-tutkimuksessä vastaajat valitaan otannalla. (Alasuutari 1993, s. 34-37.) Tässä diplomityössä pyritään kuitenkin tavoittamaan ja saamaan vastaukset mahdollisimman monelta edellä mainitut kriteerit täyttävältä kuntamaanmittarilta. Satunnaisotoksen tekeminen kyseisestä joukosta ei antaisi vastauksissa todellista kuvaa etenkään laadullisessa tarkastelussa, koska kuntamaanmittareiden kokonaislukumäärä on varsin pieni ja joukko on levinnyt epätasaisesti ympäri Suomea. Samoin myös määrällisen tutkimuksen puitteissa jopa muutamalla vastauksella voi olla merkittävä rooli vastaajien pienen lukumäärän vuoksi. 1.4. Tutkimuksen rajaus Tutkimuksessa tarkastellaan Suomen kunnissa maanmittausalalla työskenteleviä ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneita henkilöitä. Työn niissä osissa, joissa käsitellään maanmittausalan koulutusta, rajataan tarkastelun piiriin ainoastaan Teknillisessä korkeakoulussa maanmittausalan diplomi-insinöörin tutkinnon suorittaneet henkilöt. Tässä diplomityössä kunnissa tai kaupungeissa työskentelevistä ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneista diplomi-insinööreistä käytetään nimitystä kuntamaanmittarit.

9 1.5. Tutkimuksen rakenne Tutkimus jakaantuu kahteen osaan. Ensimmäisenä on teoriaosa, joka perustuu lakiin, alan kirjallisuuteen ja tilastotietoihin. Toinen osa on kyselytutkimukseen perustuva empiirinen osa. Luvussa kaksi tehdään katsaus historiaan ja selvitetään, kuinka maanmittausalan diplomi-insinöörin tutkinto on saanut alkunsa ja kehittynyt nykyiseen muotoonsa. Luvun loppupuolella syvennytään tarkemmin tämänhetkisen tutkinnon sisältöön ja rakenteeseen. Luvussa kolme perehdytään kuntasektoriin työnantajana sekä tarkastellaan kunta- ja palvelurakenneuudistusta sekä eläköitymistä kuntien näkökulmasta. Luku neljä käsittelee kuntasektoria maanmittarin työnantajana. Ensin tehdään katsaus kuntamaanmittarin historiaan ja siihen kuinka maanmittareiden työtehtävät ovat kehittyneet tähän päivään mennessä sekä selvitetään kuntamaanmittarin lakisääteiset tehtävät. Tämän jälkeen käsitellään kunta- ja palvelurakenneuudistusta sekä eläköitymistä kuntamaanmittareiden näkökulmasta. Tutkimuksen empiirisessä osassa tehdään Internet-pohjainen lomakekysely kunnissa ja kaupungeissa työskenteleville ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneille maanmittareille. Kyselyn rakenteesta, sisällöstä ja toteutuksesta kerrotaan luvussa viisi. Luvussa kuusi käsitellään kyselyssä saatuja tuloksia. Luvussa esitetään yksitellen jokaisesta kysymyksestä saadut tulokset sekä yhdistetään toistensa kanssa korreloivia kysymyspareja. Luvussa analysoidaan kysymyksiä ja verrataan tuloksia tutkimuksen kirjallisuusosioon. Tuloksia havainnollistetaan erilaisin taulukoin. Luku seitsemän sisältää johtopäätöksiä kirjallisuudesta ja kyselytutkimuksesta. Luvussa selvitetään minkälainen on tämän päivän kuntamaanmittari. Kirjallisuusosion ja kyselyvastausten perusteella kuvataan kuntamaanmittareiden työtehtäviä ja saatua koulutusta sekä tämän päivän korkeakoulutetun maanmittarin valmiuksia työskennellä kuntasektorilla. Luvun lopussa mietitään myös kuntamaanmittareiden tulevaisuuden haasteita ja kuinka niihin pitäisi vastata. Luvussa kahdeksan sovelletaan johtopäätöksiä käytännössä. Tarkoituksena on pohtia tämän päivän maanmittarin tarvitsemia koulutuksellisia valmiuksia kuntanäkökulmasta ja rakentaa sekä tuleville kuntamaanmittareille että yksityiselle sektorille työllistyville diplomi-insinööriopiskelijoille sopiva moduuli. Moduulin kokoamisessa on tarkoitus hyödyntää jo olemassa olevia kursseja sekä kehittää uusia tulevaisuuden tarpeita palvelevia kursseja.

10 2. Maanmittausalan opetus 2.1. Historia 2.1.1. Maanmittausalan opetus ennen korkeakoulua Suomen ensimmäinen maanmittari oli Olof Gangius, joka sai valtuudet tehtäväänsä vuonna 1633. Gangius sai valtakirjansa oltuaan Ruotsin maanmittauksen perustajan Andres Buren oppilaana. Bure opetti Gangiukselle mittausoppia, laskentoa, latinaa ja käytännön mittausta ja piirustusta. (Gustafsson 1933, s. 16.) 1600-luvun lopulla maanmittareita oli Suomessa jo muutamia, mutta tutkintovaatimukset olivat varsin ankarat. Ne käsittelivät laajasti geometriaa, geodesiaa, kartoitusoppia, kiinteistötoimituksia, maantiedettä, metsäkatselmuksia ja Ruotsin maanmittaukseen liittyvää lainsäädäntöä. Pääpaino oli selvästi mittaus- ja kartoitusopissa, mutta 150 vuotta myöhemmin, vuoden 1768 asetuksessa, vaatimuksia muutettiin lisäämällä painotusta jakotekniikan osa-alueelle. Tähän syynä oli muun muassa isojaoissa tarvittava peltojen jyvitystaito. (Heiskanen 1933, s. 8.) Maanmittarin tärkeänä ominaisuutena on aina pidetty laajaa yleissivistystä. Ylioppilastutkinto oli pakollinen maanmittarille vuoteen 1855 asti, jolloin se poistettiin vaatimuksista. Vuonna 1812 maanmittausasetuksessa säädettiin, että maanmittaritutkinnon oli sisällettävä kaksi vuotta käytännön harjoittelua sekä yliopisto-opintoja uskonto- ja siveysopissa, matematiikassa, kasviopissa ja eräissä mineralogian, talousopin ja lainopin osissa. Näiden jälkeen tuli suorittaa julkinen käytännön koe päämaanmittauskonttorissa. Myöhemmin vaatimuksiin lisättiin vielä kolmen kuukauden pakollinen työharjoittelu Maanmittaushallituksessa. (Heiskanen 1933, s. 19-20, 27.) 1800-luvun alussa maanmittareista oli suuri pula. Tilannetta pyrittiin korjaamaan myöntämällä maanmittausopiskelijoille apurahoja opiskelua varten. Näin saatiin lahjakkaita ja motivoituneita maanmittarioppilaita. Vuosina 1823-1836 valmistui 15-20 maanmittaria vuosittain. (Heiskanen 1933, s. 23.) 1840-luvulla maanmittareiden palkkaus huononi ja maanmittareista tuli jälleen pula. Tilannetta ei pystytty korjaamaan vaan maanmittarien koulutustaso ja ammattitaito vajosivat lähes 1600-luvun tasolle, jolloin maanmittareilla ei vielä ollut minkäänlaista koulutusta tai tutkintoa. Vuosina 1839-1854 valmistui keskimäärin neljä maanmittaria vuodessa. (Heiskanen 1933, s. 25-26.) Kun maanmittauksen opetus oli aiemmin ollut maanmittareiden itsensä järjestämää, tapahtui vuonna 1858 suuri muutos opetuksen siirtyessä vuonna 1849 perustettuun Helsingin teknilliseen reaalikouluun. Reaalikoulun matemaattisten aineiden opettaja määrättiin opettamaan maanmittausta, kartallepanoa ja vaaitusta. (Wuolle 1949, s. 71.) Vuoden 1872 asetuksella muutettiin reaalikoulu polyteknilliseksi kouluksi ja

11 vuonna 1879 polyteknillinen koulu muuttui polyteknilliseksi opistoksi (Heiskanen 1933, s. 28). Ensimmäisinä vuosina maanmittauksen opetus polyteknillisessä opistossa oli tasoltaan heikkoa. Kaksivuotista maanmittaritutkintoa suorittamaan otettiin 16 vuotta täyttäneitä reaalikoulun läpäisseitä oppilaita. Vuoden1886 asetuksessa polyteknillisestä opistosta päätettiin, että ilman pääsykoetta opistoon pääsisivät ainoastaan ylioppilaat. (Heiskanen 1933, s. 29-30.) 2.1.2. Maanmittausalan opetus korkeakoulussa Maanmittausalan korkeakoulutasoinen opetus käynnistyi Suomessa kolmivuotisena ohjelmana vuonna 1908, kun Polytekninen opisto muutettiin korkeakouluksi. Korkeakoulussa oli viisi osastoa, joista yksi oli maanmittausosasto. Maanmittaritutkinto, kuten muutkin korkeakoulututkinnot koostuivat kahdesta osasta. Ensimmäinen osa oli kestoltaan yhden vuoden sisältäen yleisiä aineita kuten matematiikkaa ja luonnontieteitä. Toinen osa koostui kaksi vuotta kestävistä ammattiopinnoista. Osassa opiskeltiin ammattiaineita ja tehtiin diplomityö maanmittausosastolle. Diplomityön aiheen sai valita joko geodesian tai jakotekniikan alalta. (Liesto 1988, s. 9-12.) Vuoden 1933 tutkintosäännöksen myötä Teknillisessä korkeakoulussa otettiin käyttöön kaksi opintosuuntaa: geodeettinen ja maanjakotieteellinen opintosuunta. Tarkoituksena oli, että geodeettisen opintosuunnan maanmittarit valmistuisivat tekemään mittauksia taajama-alueelle ja maanjakotieteellisen opintosuunnan maanmittarit toimituksia haja-asutusalueelle. Kun ensimmäiset näistä opintosuunnista valmistuneet maanmittarit lähtivät työelämään, oli Maanmittaushallitus kuitenkin sitä mieltä, etteivät geodeettisen linjan lukeneet maanmittarit olleet päteviä tekemään maanmittaustoimituksia. Tilanteen seurauksena palattiin yksilinjaiseen tutkintojärjestelmään vuonna 1943. (Wiiala 1983, s. 729-730.) 1960-luvulla todettiin, että maanmittarin tehtäväkenttä laajenee ja vaikeutuu kaiken aikaa. Kolmivuotinen tutkinto muuttui nelivuotiseksi ja opetusohjelmaa päätettiin muuttaa siten, että kolme ensimmäistä vuotta olivat kaikille yhteisiä perusaineita ja neljäntenä vuonna luettiin jatko-osa, johon tuli valita kaksi seuraavista ammattiaineista: mittaustekniikka, kiinteistötekniikka, suunnittelutekniikka ja kuntatekniikka. (Wiiala 1983, s. 731.) Vuonna 1971 tutkintosääntöä uudistettiin jälleen. Siirryttiin 180 suorituspisteen tutkintoon, joka vastasi noin neljän ja puolen vuoden opiskelua. Opiskelijoiden tuli lukea kursseja sekä mittaus- ja kartoitustekniikan että kiinteistö- ja yhdyskuntatekniikan aihealueilta. Näin opiskelijat saivat yleispätevyyden maanmittarin virkoihin. Valinnanvapaus kasvoi, mutta uudistuksesta aiheutui myös ongelmia. Rahan puutteen vuoksi opintoneuvonta oli suppeaa ja opiskelijat eivät tienneet minkälaisia kursseja ja kurssiyhdistelmiä heidän kannattaisi lukea. (Wiiala 1983, s. 731.) Vuonna 1979 Teknillisen korkeakoulun tutkintosäännön uudistuksen yhteydessä maanmittauksen koulutusohjelma asetettiin vastaamaan Suomen maanmittauksen

12 opetuksesta kokonaisuudessaan. Tutkintosääntö määräsi opetuksen järjestettävän koulutusohjelmittain, jotka jakaantuivat suuntautumisvaihtoehtoihin ja siitä vielä syventymiskohteisiin. Maanmittauksen koulutusohjelma sisälsi kaikille pakollisia yleisiä opintoja, yhteisiä ammatillisia opintoja sekä suunnan kursseja, jotka valmensivat syventymiskohteisiin. Syventävissä opinnoissa tuli valita kaksi 15 opintoviikon (aiemmin suorituspiste) eli 600 työtunnin laajuista opintokokonaisuutta seuraavista aihepiireistä: geodesia, kartografia, maanmittauksen tietotekniikka, kiinteistötalous ja - arviointi, kiinteistötekniikka, kaupungin kiinteistötekniikka, talousoikeus, fotogrammetria ja kaukokartoitus. (Martikainen 1990, s. 79-83.) Syksyllä 1993 maanmittauksen koulutusohjelma jaettiin kahteen eri suuntautumisvaihtoehtoon: kiinteistötalouteen ja -oikeuteen sekä mittaus- ja kartoitustekniikkaan. Kiinteistötaloudessa painopiste siirtyi julkishallinnosta yksityiseen sektoriin ja maaseudulta kaupunkimaiseen suuntaan. Päätös tähän syntyi, kun 1980-1990 lukujen vaihteessa havaittiin, että Maanmittauslaitos ja kaupungit eivät pystyisi työllistämään kaikkia maanmittausosastolta valmistuvia. Julkisen sektorin työpaikkojen huono tulevaisuusnäkymä sekä yksityisen sektorin avoimet ovet kannustivat kehittämään maanmittauksen opetusta kiinteistötalouden ja -hallinnon suuntaan. (Lehtonen 2001, s. 29.) Vuoden 1995 tutkintosäännössä tarkennettiin aikaisempia säädöksiä tutkinnon jakautumisesta kahteen suuntautumisvaihtoehtoon. Tutkinnon ensimmäinen osa koostui 70 opintoviikon laajuisista perusopinnoista, joiden tarkoitus oli antaa opinnoille matemaattis-luonnontieteelliset perusteet ja koulutusohjelman välttämättömät alakohtaiset perustiedot. Loput 110 opintoviikkoa koostuivat opintosuunnan, pää- ja sivuaineiden opinnoista sekä diplomityöstä. Joulukuussa 2000 tutkintosääntöön päivitettiin opintosuunniksi maanmittausosastolla mittaus- ja kartoitustekniikka, geoinformatiikka, kiinteistötekniikka ja -oikeus sekä kiinteistöjohtaminen. (Teknillisen korkeakoulun tutkintosääntö 1995.) Syksyllä 2001 Teknillisen korkeakoulun maanmittausalan tutkinto jaettiin kahtia. Maanmittausosastolle perustettiin geomatiikan ja kiinteistötalouden koulutusohjelmat, joihin oppilaat valittiin erillisillä pääsykokeilla. (Opinto-opas 2007, s. 5.) Samana vuonna kaupunkien kiinteistötekniikan professuuri poistui Teknillisestä korkeakoulusta ja tilalle tuli toimitilajohtamisen professuuri, joka myöhemmin muutettiin kiinteistöjohtamisen professuuriksi. (muk. Lehtonen 2001, s. 28.) Syksyllä 2005 alkaneen tutkintorakenneuudistuksen myötä koulutusohjelmat nimettiin tutkinto-ohjelmiksi. Maanmittauksen tutkinto-ohjelmien mukaista yliopistoopetusta Suomessa antaa tällä hetkellä vain Teknillisen korkeakoulun Insinööritieteiden ja arkkitehtuurin tiedekuntaan kuuluva maanmittaustieteiden laitos. (Opinto-opas 2007, s. 5.)

13 2.2. Maanmittausalan ylempi korkeakoulututkinto tänä päivänä Syksyllä 2005 Teknillinen korkeakoulu siirtyi kaksiportaiseen tutkintorakenteeseen, jossa opinnot koostuvat alemmasta ja ylemmästä korkeakoulututkinnosta. Alempi tutkinto on 180 opintopisteen laajuinen tekniikan kandidaatin tutkinto, joka on mahdollista suorittaa kolmessa lukuvuodessa. Ylempi tutkinto on diplomi-insinöörin tutkinto, jonka 120 opintopisteen laajuiset opinnot on tarkoitus suorittaa kahdessa vuodessa. Opintoihin ei sisälly pakollista työharjoittelua. (Opinto-opas 2007, s. 10.) Alemman perustutkinnon opinnot koostuvat perusopinnoista, ohjelman yhteisistä opinnoista, vapaavalintaisista opinnoista sekä kolmesta moduulista, joista vähintään yksi on jatkomoduuli. Kandidaatin tutkinnon lopputyönä on kandidaatintyö, johon kuuluu myös seminaari. (Kuva 1.) Perus- ja jatkomoduulit kuvaavat tutkinnon pää- ja sivuaineita. Pääaine muodostuu perusmoduulista ja sen jatkomoduulista. Sivuaine muodostuu toisesta perusmoduulista tai pääaineen perusmoduuliin pohjautuvasta toisesta jatkomoduulista. (Opinto-opas 2007, s. 11.) Tekniikan kandidaatin tutkinto Jatkomoduuli A2 20 op Perusmoduuli B1 20 op Kandidaatintyö K 10 op Vapaasti valittavat opinnot V 10 op Perusmoduuli A1 20 op Perusopinnot P 80 op Ohjelman yhteiset opinnot O 20 op Kuva 1. Tekniikan kandidaatin tutkinto 180 op (Opinto-opas 2007) Kuvasta 2 nähdään, että ylemmän perustutkinnon opinnot koostuvat tieteen metodiikan opinnoista, vapaavalintaisista opinnoista sekä kolmesta moduulista, joista vähintään yhden on oltava oman tutkinto-ohjelman pääaineen syventävä moduuli, ja joista enintään yksi voi olla perusmoduuli. Tutkintoon sisältyy myös 30 opintopisteen laajuinen diplomityö, joka on pääsääntöisesti tehtävä pääaineeseen liittyvästä aiheesta.

14 Diplomi-insinöörin tutkinto Vapaasti valittavat opinnot W 20 op Tieteen metodiikka M 10 op Diplomityö D 30op Syventävä moduuli A3 20 op Jatkomoduuli B2 20 op Erikoismoduuli C 20 op Kuva 2. Diplomi-insinöörin tutkinto 120 op (Opinto-opas 2007) 2.3. Kiinteistötalouden tutkinto-ohjelma 2.3.1. Kiinteistötalouden alempi korkeakoulututkinto Kiinteistötalouden kandidaatin tutkinto koostuu pakollisista perusopinnoista, ohjelman yhteisistä opinnoista ja perusmoduulista A1. Pakollinen osuus koostuu matematiikasta, tietotekniikasta, kielistä ja ammatillisista opinnoista. Ammatilliset opinnot koostuvat muun muassa kiinteistötekniikan, -arvioinnin, -oikeuden ja -johtamisen perusteista sekä maankäytön suunnittelun ja yhdyskuntasuunnittelun johdantokursseista. Kursseists kerrotaan tarkemmin Liitteessä 1. (Opinto-opas 2007, s. 34-35.) Kiinteistötalouden alemman tutkinto-ohjelman eli kandidaatin tutkinnon pääaineita ovat A2-moduulit kiinteistöjohtaminen sekä kiinteistötekniikka ja oikeus. Alemman tutkinto-ohjelman lopputyönä laaditaan tieteellisin menetelmin kiinteistötalouden alaan liittyvä kandidaatin työ. (Opinto-opas 2007, s. 32.) 2.3.2. Kiinteistötalouden ylempi korkeakoulututkinto Kiinteistötalouden diplomi-insinöörin tutkinto koostuu syventävästä moduulista, jatkomoduulista ja erikoismoduulista. Syventävät moduulivaihtoehdot, joista vähintään yksi on sisällytettävä opintoihin, ovat kiinteistöjohtaminen, talousoikeus ja kiinteistötekniikka. (Opinto-opas 2007, s. 32-33.) Syventävät moduulit sekä niitä seuraavat erikoismoduulit on esitelty tarkemmin Liitteessä 1. Ylemmän tutkinto-ohjelman pääaine muodostuu alemman tai ylemmän perustutkinnon yhteydessä suoritetusta perusmoduulista ja sen jatkomoduulista sekä mainitun jatkomoduulin yhdestä syventävästä moduulista. Kiinteistötalouden ylemmän korkeakoulututkinnon pääainevaihtoehdot ovat kiinteistöjohtaminen, kiinteistötekniikka, talousoikeus ja Svenska handelhögskolanin kanssa yhteistyössä erillisen haun kautta toteutettu Real Estate Investment and Finance. (Opinto-opas 2007, s. 6, 13.) Kiinteistötalouden ylemmän korkeakoulututkinnon lopputyönä laaditaan diplomityö, joka tehdään pääsääntöisesti opiskelijan pääaineen aihepiiristä. (Opinto-opas 2007, s. 33.)

15 2.4. Geomatiikan tutkinto-ohjelma 2.4.1. Geomatiikan alempi korkeakoulututkinto Geomatiikan alempi korkeakoulututkinto koostuu kiinteistötalouden vastaavan tutkinnon tavoin pakollisista perusopinnoista, ohjelman yhteisistä opinnoista ja perusmoduulista A1. Pakollinen osuus koostuu matematiikasta, fysiikasta, ohjelmoinnista ja kielistä. Ammatilliset opinnot koostuvat muun muassa geodesian, kiinteistötekniikan, -arvioinnin ja -oikeuden ja perusteista sekä maankäytön suunnittelusta ja yhdyskuntasuunnittelun johdantokursseista. Kurssisisällöistä kerrotaan tarkemmin Liitteessä 2. (Opinto-opas 2007, s. 34-35.) Geomatiikan alemmassa tutkinto-ohjelmassa on kaksi pääainetta: geoinformatiikka sekä geodesia ja fotogrammetria. Lisäksi tutkinnon suorittamiseksi on laadittava kandidaatin työ. (Opinto-opas 2007, s. 19.) 2.4.2. Geomatiikan ylempi korkeakoulututkinto Geomatiikan ylempi korkeakoulututkinto muodostuu syventävästä moduulista, jatkomoduulista ja erikoismoduulista. Syventäviä moduulivaihtoehtoja on kolme, joista opintoihin on sisällytettävä ainakin yksi. Vaihtoehdot ovat geodesia, fotogrammetria ja kaukokartoitus sekä geoinformatiikka. Syventävät moduulit sekä niitä seuraavat erikoismoduulit on esitelty tarkemmin Liitteessä 2. (Opinto-opas 2007, s. 20.) Ylemmän tutkinto-ohjelman pääaine muodostuu alemman tai ylemmän perustutkinnon yhteydessä suoritetusta perusmoduulista ja sen jatkomoduulista sekä mainitun jatkomoduulin yhdestä syventävästä moduulista. Geomatiikan ylemmässä tutkintoohjelmassa pääainevaihtoehdot ovat geoinformatiikka, geodesia, sekä fotogrammetria ja kaukokartoitus. Lisäksi on mahdollisuus valita erillinen soveltavan geoinformatiikan sivuaine. (Opinto-opas 2007, s. 6-7, 19.)

16 2.5. Maanmittausalan tutkinto muilla koulutusasteilla Suomessa maanmittausalaa on voinut opiskella teknillisissä opistoissa, ammattikorkeakouluissa ja ammattikouluissa, joista kahdessa jälkimmäisessä tutkintoja voi suorittaa edelleen. Monia maanmittareiden työtehtäviä, jotka aiemmin vaativat ylemmän korkeakoulututkinnon Teknillisestä korkeakoulusta, hoitavat nykyään maanmittausalan ammattikorkeakouluinsinöörit, maanmittausteknikot tai kartoittajat. (Maanmittauslaitos 2008.) 2.5.1. Kartoittajat ja kartanpiirtäjät Kartoittajien kouluttaminen aloitettiin Suomessa vuonna 1960. Jo tätä ennen järjestettiin kartanpiirtäjäkursseja ympäri maata. Kartoittajien pääsääntöiset tehtävät olivat kartastotehtäviä ja kartanpiirtäjät keskittyivät pääasiassa karttatuotantoon sekä karttojen piirtämiseen. (Wiiala 1983, s. 740-741.) Opiskelupaikkaa etsiville suunnatun Karttakeppi-sivuston mukaan maanmittausalan perustutkinnon voi tällä hetkellä opiskella Helsingissä, Hämeenlinnassa, Joensuussa, Vaasassa, Mikkelissä, Rovaniemellä, Turussa ja Oulussa. Ouluun ei tosin oteta uusia ryhmiä syksystä 2008 alkaen. Kartoittajille järjestetään myös oppisopimuskoulutusta. (Maanmittauslaitos 2008.) Nykyisin kartoittajien opinnot koostuvat pakollisista mittauksen ja kartoituksen, kiinteistötehtävien sekä maankäytön ja rakentamisen kokonaisuuksista. Lisäksi opetus voi sisältää muun muassa fotogrammetriaa, yhdyskuntarakentamista ja kaavoitusta. (Maanmittausalan perustutkinnon opetussuunnitelma 2002.) Kartoittajien tehtäväkenttä tänä päivänä on laaja. Tyypillisiä kartoittajan tehtäviä ovat esimerkiksi runko-, kartoitus-, ja merkintämittaukset, karttojen suunnittelu ja valmistus, maastomallien laadinta sekä kaavoitukseen liittyvät tehtävät. (Maanmittauslaitos 2008.) 2.5.2. Maanmittausteknikot Maanmittausteknikoiden kouluttaminen aloitettiin vuonna 1957, koska sotien seurauksena normaalit maanmittaustoimitukset olivat pahoin ruuhkautuneet ja lisätyövoimaa tarvittiin runsaasti. (Wiiala 1983, s. 739-740.) 1980-luvulla maanmittausteknikoiden koulutus käsitti yleisten aineiden lisäksi alaan liittyviä ammatti- ja erikoisammattiaineita. Erikoistuminen oli mahdollista muun muassa maanmittaustekniikan, kaavoitus- ja tonttiopin, kiinteistötekniikan, karttatekniikan ja maanmittaustoimitusten aihepiireihin. (Wiiala 1983, s. 739.)

17 2.5.3. Maanmittausinsinöörit (AMK) Samalla kun maanmittausteknikkojen koulutus lopetettiin 1990-luvun alussa, katsottiin tarpeelliseksi aloittaa maanmittareiden kouluttaminen ammattikorkeakouluasteella (Rantanen 2002, s. 39). Nykyään maanmittausalan ammattikorkeakoulututkinnon voi suorittaa Vantaalla, Rovaniemellä ja Vaasassa. (Maanmittauslaitos 2008.) Ammattikorkeakouluista valmistuu maanmittausinsinöörejä. Ammattikorkeakoulututkintoon kuuluu mittaus- ja kartoitustekniikkaa, paikkatietotekniikkaa, kiinteistötekniikkaa ja alueidenkäytön suunnittelua. (Maanmittauslaitos 2008.) Maanmittausinsinöörit työskentelevät tänä päivänä maanmittausalalle tyypillisesti niin yksityisellä kuin julkisellakin sektorilla. Tyypillisiä maanmittausinsinöörin toiminimikkeitä ovat muun muassa toimitusinsinööri, mittausryhmän johtaja, karttojen suunnittelija ja myynti- tai projektipäällikkö. (Maanmittauslaitos 2008.)

18 3. Kuntasektori työnantajana 3.1. Yleistä Kuntien toiminnasta, vastuista ja velvollisuuksista on säädetty kuntalaissa (1995/356). Vuoden 2008 alussa Suomessa oli 415 kuntaa, joista kaupunkeja 114. 1900-luvun alusta lähtien kuntien määrä Suomessa on laskenut kun taas kaupunkien määrä on kasvanut. (Kuntaliitto 2008.) Jokaisessa Suomen kunnassa on vaaleilla valittu kunnanvaltuusto, jossa istuu kunnan asukaslukuun suhteutettu määrä kuntalaisia. Kunnanvaltuuston tehtävät on määritelty kuntalain 13 :ssä. Vuosittain kunnanvaltuustot hyväksyvät kunnille talousarvion ja - suunnitelman. Talousarvio sisältää kuntien toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet. (Kuntalaki 9-10, 13.) Kunnat ovat jäsenilleen pakkoyhdyskuntia. Jokaisen suomalaisen tulee kuulua johonkin kuntaan ja kunnat voivat pakolla verottaa jäseniään. (Leväinen 1990, s. 11.) Kunnat keräävät kunnallisveroa. Vuonna 2008 keskimääräinen tuloveroprosentti oli 18,55 % (Tilastokeskus 2008). Verorahoilla rahoitetaan kuntien toimintaa talousarvion mukaisesti. (Kuntaliitto 2008.) Kunta-alalla työskenteli vuoden 2006 lopussa 410 021 työntekijää, joka on 36 % Suomen kaikista työllistetyistä. Kuvasta 3 nähdään, että yksityisellä sektorilla työskenteli yhteensä 53 % Suomen työntekijöistä eli 597 800 henkilöä ja valtion palveluksessa 11 % eli 55 383 henkilöä. (Tilastokeskus 2007.) 36% Kuntasektori 53% Valtio Yksityinen sektori 11% Kuva 3. Suomen työntekijöiden jakautuminen eri sektoreille vuonna 2006 (Tilastokeskus 2007)

19 Tilastokeskuksen mukaan kuntien ja kuntayhtymien palveluksessa työskentelevien henkilöiden keskipalkka vuonna 2006 oli 2482. Kuvassa 4 näkyy kuntatyöntekijöiden palkka suhteessa valtiolla ja yksityisellä sektorilla työskentelevien työntekijöiden keskipalkkaan. Valtion palkat ovat säännöllisen työajan keskimääräisiä kuukausiansioita. Valtion työntekijät saavat keskimäärin 322 ja yksityisen sektorin työntekijät 336 kuntatyöntekijöitä enemmän kuukausipalkkaa. (Tilastokeskus 2007.) 2 900 2 800 2 700 2 600 2 500 2 400 2 300 Kuntasektori Valtio Yksityinen sektori Kuva 4. Eri sektoreilla työskentelevien keskimääräiset kuukausiansiot vuonna 2006 (Tilastokeskus 2007) 3.2. Eläköityminen kunnissa Väestörekisterikeskuksen (2008) mukaan Suomen väkiluku oli vuoden 2007 lopussa 5,3 miljoonaa. Suomen suurin ikäluokka on 50 60 -vuotiaat. Eläketurvakeskuksen tilastotietojen (2007) mukaan vuonna 2006 työeläkkeelle siirtyneiden suomalaisten keski-ikä oli 58,4 vuotta. Suomen kunnissa työskentelevistä 420 000 henkilöstä on seuraavan kymmenen vuoden aikana jäämässä eläkkeelle noin 150 000 työntekijää. Suurin osa vapautuvista työpaikoista tulee sijoittumaan sosiaali- ja terveyssektorille, mutta suurten ikäluokkien vanheneminen näkyy vahvasti myös muilla aloilla. (Kuntaliitto 2008.)

20 Kuva 5 kertoo kuntatyöntekijöiden eläköitymisestä kuluneen kymmenen vuoden aikana. Vuosituhannen vaihteessa kunta-alalta lähti vuosittain eläkkeelle noin 10 000 henkilöä. 30 000 25 000 20 000 15 000 10 000 5 000 0 1998-1999 2000-2001 2002-2003 2004-2005 2006-2007 Kuva 5. Kuntatyöntekijöiden eläkepoistuma vuosina 1998-2007 (Kuntaliitto 2008) Vuonna 2007 eläköityneiden kuntatyöntekijöiden määrä oli 12 000 ja vuonna 2014 sen ennustetaan olevan 17 000 (Kuntaliitto 2008). Tämän jälkeen määrä laskee hiljalleen, kunnes suuret ikäluokat ovat siirtyneet eläkkeelle (Kuva 6). 25 20 Prosenttiosuus kaikista kuntatyöntekijöistä 15 10 5 0 2006-2010 2011-2015 2016-2020 Poistuma vuosina Kuva 6. Kuntatyöntekijöiden ennustettu eläköityminen vuosina 2006-2020 (Kuntaliitto 2008)