PASSI-PROJEKTI - KARTOITUS AIKUISOPISTOSSA OPISKELEVIEN MAAHANMUUTTAJIEN SEKSUAALITERVEYSTIEDOISTA

PASSI-PROJEKTI - KARTOITUS AIKUISOPISTOSSA OPISKELEVIEN MAAHANMUUTTAJIEN SEKSUAALITERVEYSTIEDOISTA Helena Jansson Sara Pekkarinen Opinnäytetyö 2, kevät 2007 Diakonia-ammattikorkeakoulu Diak Etelä, Helsingin toimipaikka Terveysalan koulutusohjelma Terveydenhoitaja (AMK) 1

SISÄLLYS 1 JOHDANTO...3 2 KÄSITTEIDEN MÄÄRITTELYÄ...4 2.1 Maahanmuuttaja...4 2.2 Kieli...4 2.3 Seksuaalisuus ja seksi...6 2.4 Seksuaaliterveys...7 3 MAAHANMUUTTAJAT SUOMESSA...8 4 PASSI-PROJEKTI...9 5 TERVEYDENEDISTÄMINEN...11 5.1 Seksuaaliterveyden edistäminen...13 5.2 Neuvonta ja ohjaus...14 6 KARTOITUKSEN TOTEUTUS...16 6.1 Aineistonkeruu ja menetelmä...16 6.2 Aineiston analysointi...17 7 TULOKSET...19 8. POHDINTA...20 LÄHTEET...23 Liite 1 Liite 2 Liite 3 2

1 JOHDANTO Työn aiheen saimme, kun toinen työpareista teki työharjoittelun Maahanmuuttajien yhteispalvelutoimistossa keväällä 2007. Kartoituksen idea tuli toimistossa työskentelevältä lääkäriltä. Toimistossa oli käynnissä Passi- Projekti, johon kartoitus liittyi. Kartoituksen tavoitteena oli selvittää Tikkurilan aikuisopiston maahanmuuttajaopiskelijoiden seksuaaliterveyteen liittyvää sanastoa. Maahanmuuttajanuoria on toistaiseksi Suomessa tutkittu vähän missään muodossa (Liebkind ja Jasinskaja-Lahti 2000, Niemelä 2006); heidän seksuaaliterveystiedoistaan ei ole julkaistua tietoa lainkaan. Passi-projekti on Vantaan maahanmuuttajien yhteispalvelutoimiston työstämä kehittämishanke, joka tavoittelee maahanmuuttajanuorille kohdennettujen palvelujen parantamista. Projekti on alkanut elokuussa 2006 ja toimii yhteensä 2,5 vuotta. Passi-hankkeen tavoitteena on tarkastella kunnallisia sosiaali-, terveys- ja nuorisopalveluja kriittisesti, näkökulmana maahanmuuttajanuorten tarpeet. Hankkeessa kerätään tietoa palvelujen toimivuudesta ja saavutettavuudesta sekä kehitetään ehdotuksia uudenlaisiksi toimintamalleiksi. (MYP 2007) Suomalaisista 8.- 9. luokan oppilaista tiedetään, että tyttöjen tiedot ovat yleensä poikien tietoja paremmat. (Kontula ym. 2000, Liinamo 2005). Liinamon tutkimuksessa todettiin, että mitä heikompi käsitys oppilaalla on omista tulevaisuudensuunnitelmistaan, sitä huonommat seksuaaliterveystiedotkin hänellä on. Myös huonompi koulutodistus ja vanhempien alhainen koulutustaso olivat yhteydessä huonoihin seksuaaliterveystietoihin. Tyttöjen tiedot olivat huonommat, jos hänellä ei ollut kokemuksia seksistä toisen ihmisen kanssa. Poikien kohdalla tiedoilla ja seksuaalisella kokeneisuudella ei ollut korrelaatiota. 3

2 KÄSITTEIDEN MÄÄRITTELYÄ 2.1 Maahanmuuttaja Maahanmuuttaja määritellään henkilöksi, joka elää väliaikaisesti tai pysyvästi maassa, jossa hän ei ole syntynyt, mutta johon hän on luonut merkittäviä sosiaalisia siteitä. Siten esimerkiksi turismi tai opiskelijavaihto jää maahanmuuton ulkopuolelle. (Puhkainen 2004.) Maahanmuuttaja on vakiintunut käsitteeksi, joka tarkoittaa kaikkia Suomessa pysyvästi asuvia ulkomaalaisia. Maahanmuuttaja on siis voinut tulla Suomeen esimerkiksi töihin, paluumuuttajana, avioliiton vuoksi tai pakolaisena. (Räty 2002, 11.) Sanalla pakolainen tarkoitetaan henkilöä, joka on poliittisista tai muista syistä joutunut lähtemään kotimaastaan. Vapaaehtoisesti maasta toiseen muuttavia kutsutaan siirtolaisiksi. Pakolaiset jaotellaan kiintiöpakolaisiksi ja turvapaikanhakijoiksi. Turvapaikanhakija on henkilö, joka on tullut Suomeen anomaan turvapaikkaa ja varsinaiseksi pakolaiseksi hän muuttuu, kun hänen hakemuksensa on käsitelty ja hän on saanut oleskeluluvan. Paluumuuttajaksi puolestaan kutsutaan ihmistä, joka on ollut aiemmin suomalainen tai jolla on suomalaiset sukujuuret. (Räty 2002, 11 12.) 2.2 Kieli Kieli ja kulttuuri ovat toisiinsa limittyviä inhimillisen toiminnan alueita ja kielellinen vuorovaikutus kannattelee kulttuuria. Erilaiset kielet ja kulttuurit omaavat omia käytäntöjään ja arvojaan, mutta ovat silti aina vuorovaikutuksessa toisten kielten ja kulttuurien kanssa. Maailmassa puhutaan tällä hetkellä noin 6000 eri kieltä, mutta luku on dramaattisessa laskussa. Useimmissa maailman valtioissa puhutaan useampaa kuin yhtä kieltä. Valtioihin mahtuu siis monenlaisia kielellisiä identiteettejä. (Dufva 2002, 21 25.) Kieli on 4

kulttuurin erityispiirteiden kantaja ja tulkki. Se on ihmisenä olemistamme syvällisesti määrittävä asia. Kieli on enemmän kuin vain viestinnän väline, jonka avulla ylläpidämme yhteyttä toisiimme. Kielen avulla asetumme maailmaan ja kieltä käyttämällä merkityksellistämme itse ympäröivää maailmaa omista kulttuurisista lähtökohdistamme. (Aikio-Puoskari 2002, 91 92.) Äidinkieli on tunnekieli jolla omat ajatukset ja tunteet osataan ilmaista parhaiten. Äidinkieli on tiedon, ajattelun sekä luovuuden kieli ja sillä tunnistamme helpoimmin puhujan tavoittelemat sävyt. Samalla äidinkieli on myös side omiin juuriin - yhdysside vanhempiin, isovanhempiin, kotimaahan ja kulttuuriin. Pärjätäkseen yhteiskunnassa, on kuitenkin tärkeää osata riittävästi valtakieltä. Vierasta kieltä joutuu käyttämään luovasti, oman sanavarastonsa puitteissa. Joskus kielitaidossa on yllättäviäkin puutteita, ihminen saattaa tietää sanojen merkityksen, muttei ymmärrä sävyjä tai tyylilajeja. Äidinkielenään kieltä puhuvaa saattaa loukata tai ärsyttää ulkomaalaisen tökerö kieli, vaikkei tämä tarkoittaisikaan olla epäkohtelias. (Räty 2002, 154, 159.) Ihmisten välisessä kanssakäymisessä tehokas viestintä riippuu siitä, miten hyvin osapuolet tulkitsevat toistensa viestejä. Se mitä havaitaan ja millaisen tulkinnan havainnot saavat, on suurelta osin opittua ja kulttuurisidonnaista. Tulkinnat ovat useimmiten kulttuuritaustan mukaisesti joko myönteisesti tai kielteisesti arvottavia ja niistä saattaa aiheutua väärinkäsityksiä. Vuorovaikutustilanteissa ihmiset tekevät havaintoja toisistaan ja yrittävät saamiensa vaikutelmien perustella selvittää, millaisia toiset ovat ja miksi he käyttäytyvät siten kun käyttäytyvät. Ihmiset havaitsevat seikkoja, jotka ovat heille merkityksellisiä. Väärinkäsityksiä voidaan vähentää tiedostamalla kielessä ja kielen käytössä esiintyviä ja piileviä kulttuurieroja. Tätä voidaan kutsua Muller-Jacquierin mukaan kielelliseksi kulttuuritietoisuudeksi. Kielellinen kulttuuritietoisuus herkistää ihmisiä huomaamaan, miten kulttuurierot ovat kielellisesti ja ei-kielellisesti merkitty sekä tulkitsemaan näitä merkkejä. Gumperz kutsuu näitä merkkejä tulkintavihjeiksi. Tulkintavihjeitä ovat muun muassa kasvojen liikkeet ja silmänräpäytykset, katsekontakti tai ruumiinasento, vilkutus tai kädenpuristus sekä painotus. Silloin kuin viestintä sujuu häiriöittä ja 5

kaikki osapuolet ymmärtävät ja huomioivat tulkintavihjeet, tulkintaprosesseihin ei yleensä kiinnitetä huomiota. (Salo-Lee 1996, 21 25.) Hoitotyössä kielikynnys sekä kulttuurierot voivat vaikeuttaa kommunikointia potilaan ja hoitajan välillä ja näin ollen tieto voi jäädä puutteelliseksi. Ketola (1995, 95) mainitsee että tiedon välittämiseen ja ymmärtämiseen liittyy eniten ongelmia, kun hoidetaan potilaita, joilla on eri kulttuuritausta kuin hoitajalla. Jos yhteinen kieli muuttuu, eikä tulkkia ole saatavilla, vaikeutuu kommunikointi entisestään. Elekielen avulla voi välittää viestejä ja joskus se on jopa ainoa mahdollinen tapa. Viestin, kulttuuristen koodien, kuten eleiden, olemuksen ja käytöksen, merkitys voi olla erilainen eri ihmisille. Koodeja voidaan tulkita toisella tavalla kuin lähettäjä on ne tarkoittanut ymmärrettävän. 2.3 Seksuaalisuus ja seksi Seksuaalisuus käsittää seksuaalisen kehityksen, biologisen sukupuolen, sosiaalisen sukupuoli-identiteetin ja sen mukaisen roolin, seksuaalisen suuntautumisen, eroottisen mielenkiinnon, nautinnon ja intiimiyden sekä suvun jatkamiseen. Seksuaalisuus koetaan ja sitä voidaan ilmaista eri tavoin: ajatuksin, fantasioin, haluin, uskomuksin, asentein ja arvoin, käyttäytymisessä, rooleissa sekä pari- ja ihmissuhteissa. (WHO 2004) Seksi on seksuaalisuuden ilmaisemista käyttäytymisen ja toiminnan kautta sekä tuntein ja ajatuksin. Seksuaalinen toiminta voi olla oman seksuaalisuuden esille tuomista, kontaktien hakemista, seksuaalisen nautinnon tavoittelua ja kokemista yksin, seksuaalista kanssakäymistä partnerin kanssa tai lisääntymisyritystä (Väestöliitto 2005). 6

2.4 Seksuaaliterveys Seksuaaliterveydellä tarkoitetaan naisen ja miehen mahdollisuutta saada nauttia ja ilmaista seksuaalisuuttaan vapaana riskistä saada ei toivottu raskaus, sukupuolitauti, tulematta pakotetuksi, kohdelluksi väkivaltaisesti ja syrjityksi. Saavuttaakseen seksuaalisen terveyden ihmisellä tulee olla mahdollisuus harjoittaa tietoihin perustuvaa, turvallista ja nautinnollista seksiä. Se rakentuu itsekunnioitukseen, inhimillisen seksuaalisuuden myönteiselle sekä molemminpuoliseen kunnioitukseen perustuviin seksuaalisuhteisiin. Seksuaalisesti terveet kokemukset parantavat elämänlaatua ja mielihyvää, kommunikaatioita ja ihmissuhteita sekä myös oman seksuaali-identiteetin ilmaisemista. (Lottes 2000, 22.) Seksuaaliterveys on sellaista fyysistä, emotionaalista, psyykkistä ja sosiaalista hyvinvointia, joka liittyy seksuaalisuuteen. Hänen tulee myös tarvittaessa saada riittäviä, korkeatasoisia seksuaaliterveyspalveluita. Seksuaaliterveyden tilaa voidaan väestötasolla arvioida seuraamalla teiniraskauksien ja raskauden keskeytyksien määriä, seksuaalitietoja, seksuaalista syrjintää, ehkäisyn käyttöä, seksuaalisen ja sukupuoleen sidotun väkivallan yleisyyttä, äitiys- ja imeväiskuolleisuutta sekä sukupuolitautien ja muiden sukupuolielinten sairauksien esiintyvyyttä. Voidaan myös selvittää väestön kokemaa seksuaalista tyytyväisyyttä, toimintakykyä ja hyvinvointia (Kontula & Lottes 2000). Yksilön kannalta seksuaaliterveys muotoutuu erilaisissa käytännön parisuhdetai muissa seksuaalisissa vuorovaikutustilanteissa, joilla on sekä psyykkisiä että fysiologisia vaikutuksia. Osa vaikutuksista edistää seksuaaliterveyttä ja osa taas kuormittaa sitä. Seksuaaliterveyttä edistetään silloin, kuin ihmisellä on mahdollisuus toteuttaa seksuaalisuuttaan omaehtoisella, turvallisella ja tyydyttävällä tavalla. Seksuaaliterveys saa muotonsa parisuhteissa ja vuorovaikutustilanteissa. Näihin vaikuttavat yksilön omien ja kumppanin ominaisuuksien ja resurssien lisäksi sosiaalisen yhteisön ja kulttuurin kullekin luomat ehdot ja puitteet. (Kontula 2000, 56.) 7

Naisten kansainvälisen terveysliiton, the International Woman`s Health Coalition alajärjestö Health, Empowermant, Rights and Accountability (Hera) määrittelee, että seksuaaliterveys on perusta ihmisen omien mahdollisuuksien täydelle kehittymiselle, ihmisoikeuksista nauttimiselle ja yleiselle hyvinvoinnin tunteelle. Kun seksuaaliterveys tuodaan kaikkien saataville, oikeus-, terveys- ja koulutusjärjestelmät rakentavat vankan perustan hoitamaan ja ehkäisemään seksuaalisen väkivallan, pakottamisen ja syrjinnän seurauksia. (Lottes 2000, 21-22.) 3 MAAHANMUUTTAJAT SUOMESSA Ulkomaalaisten määrä ja osuus Suomen väestössä oli vähäinen aina 1980- luvun lopulle asti. Vuonna 1980 ulkomaalaisia oli maassamme 12 800, mikä oli vain 0.3 prosenttia väestöstä. Ulkomaalaiset olivat keskittyneet pääkaupunkiseudulle, sillä 43 prosenttia heistä asui siellä. Kymmenen vuotta myöhemmin, vuonna 1990, ulkomaalaisia oli jo yli kaksinkertainen määrä eli 26 300 mikä on 0.5 prosenttia maamme asukkaista. Myös pääkaupunkiseudun ulkomaalaisväestö oli lähes kaksinkertaistunut. Varsinaisesti ulkomaalaisten määrä maassamme alkoi lisääntyä 1990-luvun alkupuoliskon laman aikana, koska maailmalla ja varsinkin lähialueilla tapahtui suuria muutoksia. Baltian maat itsenäistyivät ja Neuvostoliitto hajosi ja siellä asuville inkeriläisille myönnettiin paluumuuttajan asema. (Munter 2005, 13 14.) Jaakkolan (2000,28) mukaan inkeriläisten paluumuuttoon riitti aluksi se, että yksi isovanhemmista oli suomalainen. Nykyisin taas vähintään kahden isovanhemman tulee olla Suomen kansalaisia. 1990-luvun laman aikaan myös Somaliassa oli sisällissota, joka aiheutti Suomeen pakolaisten tulvan. Myöhemmin pakolaisia alkoi tulla myös entisen Jugoslavian alueelta sekä Iranista ja Irakista. Vuoteen 1995 mennessä 8

ulkomaankansalaisten määrä Suomessa kasvoi 62 000:een, mikä oli 1.2 prosenttia väestöstä. Vuonna 2000 ulkomaalaisten määrä Suomessa oli 85 000. Vuoden 2004 alkuun mennessä ulkomaalaisten osuus maamme väestöstä oli noussut kahteen prosenttiin eli 107 000 henkeen. Kaikista ulkomaalaisista pääkaupunkiseudulla asui 44 prosenttia (noin 47 000 henkeä), mikä merkitsi 4.5 prosentin väestöosuutta. Korkein ulkomaalaisten osuus oli Helsingissä ja alhaisin Vantaalla. (Munter 2005, 13 14.) Vuonna 2004 suurin osa Suomessa asuvista ulkomaalaisista oli jonkin eurooppalaisen maan kansalaisia. Heistä noin 18 prosenttia oli EU-maista ja 39 prosenttia muista Euroopan maista. EU-maiden kansalaisista yleisimpiä olivat ruotsalaiset ja EU-maiden ulkopuolisesta Euroopasta venäläiset ja virolaiset. Euroopan ulkopuolisista maaryhmistä yleisimpiä olivat Keski- ja Länsi-Aasian maiden kansalaisuudet ja toisena esiintyi Kaakkois- ja Itä-Aasian maiden kansalaisuudet. Afrikkalaisten osuus ulkomaalaisista oli pääkaupunkiseudulla selvästi korkeampi kuin koko maassa keskimäärin. Kaikista Suomessa asuvista afrikkalaisista 73 prosenttia asui pääkaupunkiseudulla vuoden 2004 alussa. (Munter 2005, 17 19.) Tilastokeskuksen (2006) uusimpien tutkimusten mukaan vuoden 2005 vaihteessa suurimmat ulkomaalaisten ryhmät muodostivat Venäjän (24 600 henkeä), Viron 14 000 henkeä), Ruotsin (8200 henkeä) ja Somalian (4700 henkeä) kansalaiset. Muita kuin suomea, ruotsia tai saamea äidinkielenään puhuvia oli 133 200. Suurimmat vieraskielisten ryhmät olivat venäjänkieliset (37 300 henkeä), vironkieliset (13 800 henkeä), englanninkieliset (8 300 henkeä), somalinkieliset (8 100 henkeä) ja arabiankieliset (6 600 henkeä). 4 PASSI-PROJEKTI Passi-projekti on Vantaan maahanmuuttajien yhteispalvelutoimiston työstämä kehittämishanke, joka tavoittelee maahanmuuttajanuorille kohdennettujen 9

palvelujen parantamista. Projekti on alkanut elokuussa 2006 ja toimii yhteensä 2,5 vuotta. Hanketta rahoittavat Sosiaali- ja terveysministeriö, Vantaan poliisilaitos sekä Vantaan kaupungin eri toimialat. Passi-hankkeen tavoitteena on tarkastella kunnallisia sosiaali-, terveys- ja nuorisopalveluja kriittisesti, näkökulmana maahanmuuttajanuorten tarpeet. Hankkeessa kerätään tietoa palvelujen toimivuudesta ja saavutettavuudesta sekä kehitetään ehdotuksia uudenlaisiksi toimintamalleiksi. Uusien toimintamallien lähtökohtina ovat maahanmuuttajanuorten vahva osallistuminen, yhteisön tärkeys sekä poliisin kanssa tehtävä yhteistyö. (MYP 2007) Projekti toimii kolmessa työryhmässä. Yksi työryhmistä työskentelee sosiaalihuollon palvelujen, terveyspalvelujen sekä nuorisopalvelujen arvioinnin parissa, näkökulmanaan maahanmuuttajanuorison tarpeet. Tämä opinnäytetyö on osa tämän työryhmän toimintaa. Toinen ryhmä keskittyy kehittämään poikkihallinnollista toimintamallia niin sanottuihin ilkeisiin ongelmiin (syrjäytymiskokemukset, päihteen rikollisuus, kunniaväkivalta). Kolmas työryhmä pohtii etnisistä syistä aiheutuvia ongelmia ja keinoja niiden ehkäisyyn. (MYP 2007) Työryhmien tehtäväalueina ovat: - maahanmuuttajille kohdennettujen palveluiden kartoitus ja arviointi - nuorten liikunta- ja harrastetoiminnan kehittäminen - maahanmuuttajanuorten oman neuvontatoiminnan järjestäminen - nuorisolääkärin osa-aikainen vastaanotto ja terveysneuvonta sekä seksuaalikasvatus - maahanmuuttajanuorten koulutus vertaisohjaajiksi - puuttuminen niin sanottuihin ilkeisiin ongelmiin (syrjäytymiskokemukset, päihteen rikollisuus, kunniaväkivalta) - varhaisen puuttumisen suunnitelmat, ennaltaehkäisevä työ sekä viranomaiskoulutus - moniammatillinen yhteistyö etnisten konfliktien ehkäisemiseksi toimintamallien luominen (MYP 2007) 10

5 TERVEYDENEDISTÄMINEN Kansallisen hoitotyön strategian mukaan terveyden edistäminen tulisi omaksua yhdeksi hoitotyön lähtökohdaksi. Terveyden edistämisestä ja sen käsitteen merkityksestä on keskusteltu vuosikymmeniä, mutta käsite on edelleen moniselitteinen. Laaja-alaisemman terveyden edistämisen alkuna pidetään Ottawa Charter asiakirjassa esitettyjä strategioita, joiden mukaan terveyttä edistävän toiminnan tulisi tapahtua viidellä eri tasolla: kehittämällä terveyttä edistävää yhteiskuntapolitiikkaa, tukemalla terveellisen ympäristön aikaansaamista, tehostamalla ja vahvistamalla yhteisöjen toimintaa, kehittämällä yksilöiden henkilökohtaisia taitoja sekä suuntaamalla ja kehittämällä terveyspalveluja terveyttä edistävään suuntaan. Tossavaisen mukaan terveyden edistäminen voidaan laajimmillaan määritellä prosessina, joka auttaa ihmisiä ylläpitämään ja parantamaan terveyttään. (Iivanainen, Jauhiainen & Pikkarainen 2002, 45.) Myös Kettusen mukaan terveyden edistämisen tarkoituksena on parantaa terveysoloja ja ihmisen mahdollisuuksia vaikuttaa omaan ja ympäristönsä terveyteen (Kanerva, Pasanen, Riekkinen & Tuhkanen 1998, 36). Uusimmissa määrittelyissä on siirrytty sairauskeskeisestä, ehkäisevästä ja parantavasta näkökulmasta terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen sekä terveyspalvelujen saatavuuteen. (Iivanainen ym. 2002, 45). Käytännön hoitotyössä terveyden edistämistä tulkitaan ja toteutetaan eri lähestymistapojen pohjalta. Lähestymistapaan vaikuttavat organisaatioiden perinteet ja sanomattomat säännöt sekä vakiintuneet työkäytännöt. Asiantuntijakeskeinen terveyden edistämisen lähestymistapa keskittyy yksilön terveyskäyttäytymiseen ja sen muuttamiseen, jolloin yksilön ympäristöön liittyviä tekijöitä ei huomioida. Autoritaarisen ylhäältä alas toimintatavan tavoitteena on saada asiakkaat noudattamaan terveydenhuollon ammattilaisten antamia yksittäisiä sairauskohtaisia ohjeita sekä neuvoja ja saada heidät siten muuttamaan käyttäytymistään. Tässä lähestymistavassa terveyden edistäminen käsitetään terveyteen liittyviksi neuvoiksi, informaation antamiseksi ja potilaan opettamiseksi ja se on ylimääräinen lisä hoitotyössä, ei olennainen osa sitä. 11

Asiantuntijakeskeisessä lähestymistavassa potilas on passiivinen kohde, jota ohjataan ja neuvotaan kaikkiin sovellettavien samankaltaisten periaatteiden mukaan. Toinen lähestymistapa on voimavarakeskeinen ja sen arvot ovat ihmis- ja voimavarakeskeisyys, autonomia, tasa-arvo, kumppanuus, yhteistyö, neuvottelu, yhteisön osallistuminen ja itsemääräämisoikeus. Tässä lähestymistavassa korostetaan sosiaalista toimintaa, joka edistää ihmisen, organisaatioiden ja yhteisöjen osallistumista. Tavoitteena on mahdollisuus hallita omaan elämään vaikuttavia tekijöitä yhteisössä ja yhteiskunnassa. Voimavarakeskeisessä lähestymistavassa asiantuntijalähtöisyydestä siirrytään asiakaslähtöisyyteen, ohjeiden antamisesta asiakkaan tietoisten valintojen tukemiseen sekä yksittäisten riskitekijöiden sijasta kokonaiselämäntilanteen huomioimiseen. (Iivanainen ym. 2002, 45 48.) Suomessa tehty terveys 2015 kansanterveysohjelma linjaa kansallista terveyspolitiikkaamme vuoteen 2015 asti. Ohjelman pääpaino on terveyden edistämisessä, ei niinkään terveyspalvelujärjestelmän kehittämisessä. Terveys 2015 on yhteistyö ohjelma, joka toimii laajana kehityksenä yhteiskunnan osaalueilla kehitettävälle terveyden edistämiselle. Kansanterveys määräytyy suurelta osin terveydenhuollon ulkopuolisista asioista; kuten elämäntavoista, elinympäristöstä, tuotteiden laadusta sekä yhteisön terveyttä tukevista ja vaarantavista tekijöistä. Jokapäiväisen elämän toiminnan kentät ja elämänkulku ovat ohjelmassa avainasemassa. (Kansanterveyslaitos 2001.) Ohjelmassa on määritelty kahdeksan tavoitetta, jotka kohdistuvat keskeisiin ongelmiin ja joiden korjaaminen edellyttää yhteistyötä eri toimijoiden välillä. (Kansanterveyslaitos 2001). Viisi ensimmäistä tavoitetta on määritelty ikäryhmittäin ja ne ovat seuraavat: 1. Lasten hyvinvointi lisääntyy, terveydentila paranee ja turvattomuuteen liittyvät oireet ja sairaudet vähenevät merkittävästi. 2. Nuorten tupakointi vähenee siten, että 16 18-vuotiaista alle 15 % tupakoi; nuorten alkoholin ja huumeiden käyttöön liittyvät terveysongelmat kyetään hoitamaan asiantuntevasti eivätkä ne ole yleisempiä kuin 1990-luvun alussa. 3. Nuorten aikuisten miesten tapaturmainen ja väkivaltainen kuolleisuus alenee kolmanneksella 1990-luvun lopun tasosta. 4. Työikäisten työ- ja toimintakyky ja 12

työelämän olosuhteet kehittyvät siten, että ne osaltaan mahdollistavat työelämässä jaksamisen pidempään ja työstä luopumisen noin kolme vuotta vuoden 2000 tasoa myöhemmin. 5. Yli 75-vuotiaiden keskimääräisen toimintakyvyn paraneminen jatkuu samansuuntaisena kuin viimeisten 20 vuoden ajan. (Kansanterveyslaitos 2001.) Viimeiset kolme tavoitetta ovat kaikille yhteisiä tavoitteita ja niissä tavoitellaan seuraavaa: 6. Suomalainen voi odottaa elävänsä terveenä keskimäärin kaksi vuotta kauemmin kuin vuonna 2000. 7. Suomalaisten tyytyväisyys terveyspalvelujen saatavuuteen ja toimivuuteen sekä koettu oma terveydentila ja kokemukset ympäristön vaikutuksesta omaan terveyteen säilyvät vähintään nykyisellä tasolla. 8. Tavoitteisiin pyritään myös siten, että eriarvoisuus vähenee ja heikoimmassa asemassa olevien väestöryhmien hyvinvointi ja suhteellinen asema paranevat. Tällöin tavoitteena on sukupuolten, eri koulutusryhmien ja ammattiryhmien välisten kuolleisuuserojen pienentyminen viidenneksellä. (Kansanterveyslaitos 2001.) 5.1 Seksuaaliterveyden edistäminen Heikko seksuaali- ja lisääntymisterveys on yleensä yhteydessä väestön köyhyyteen, sosiaaliseen huono-osaisuuteen ja syrjäytymisriskiin. Viime vuosina on kuitenkin herätty huomaamaan, että seksuaali- ja lisääntymisterveyden ongelmat koskettavat myös kehittyneitä maita. Maailman terveysjärjestön (WHO) Euroopan alue on laatinut kansallisen toimintaohjelman lisääntymisen ja seksuaaliterveyden edistämiseksi. Eurooppalaisessa strategiassa on asetettu tavoitteita kymmenellä aihealueella; - lisääntymiseen liittyvät valinnat - turvallinen äitiys - sukupuoliteitse tarttuvien tautien ja HIV:n torjunta - seksuaalinen väkivalta ja hyväksikäyttö - naiskauppa 13

- rintasyöpä - nuorten seksuaali- ja lisääntymisterveys - pakolaisten ja siirtolaisten seksuaali- ja lisääntymisterveys - ikääntyvä väestö (Kosunen 2006, 11) Suomessa seksuaaliterveyden heikkeneminen nuorten keskuudessa on viime vuosina johdattanut pohtimaan koulun seksuaaliopetuksen ja muun seksuaalikasvatuksen tasoa. Seksuaalikasvatukselta odotetaan menetelmien kehittämistä ja hyviä tuloksia, mutta niiden vaikuttavuutta tutkittu Suomessa hyvin vähän. Mikäli seksuaaliterveyttä halutaan edistää virallisella seksuaalikasvatuksella, vaatii edistämisohjelmien suunnittelu seksuaaliterveyden kohdalla huomattavia voimavaroja. (Liinamo 2004, 125.) Sukupuolielämän aloittaminen aikaistui jonkin verran 1990-luvun lopussa. Nykyisin noin kolmannes tytöistä ja neljännes pojista on ollut ainakin kerran yhdynnässä peruskoulun loppuun mennessä. Lisäksi seksitavat ovat monipuolistuneet. Esimerkiksi nuorten suu- ja anaaliseksikokemukset ovat yleistyneet. (Kosunen 2006, 9-10.) Seksuaaliterveystietoa annettaessa tai suunniteltaessa, on tärkeää olla tilanteen tasalla. Parhaisiin tuloksiin päästään kun valistus kohdistuu juuri niihin asioihin, mitkä kulloinkin ovat ajankohtaisia. Seksuaaliopetus on kuulunut pakollisena peruskoulujen opetusohjelmaan vuodesta 1970 ja terveystieto tuli pakolliseksi oppiaineeksi vuonna 2004. Kouluissa annettava seksuaalikasvatus on hyvä keino tavoittaa koko väestö ja edistää hyvää seksuaaliterveyttä. (Kosunen 2006, 25 26.) 5.2 Neuvonta ja ohjaus Ohjaus- ja neuvontatyötä tehdään monissa organisaatioissa huolimatta siitä esiintyvätkö sanat ohjaus ja neuvonta työntekijöiden ammattinimikkeissä (Onnismaa 2007, 21). Esimerkiksi terveydenhoitaja voi olla ohjaaja tai neuvoja omassa työssään. Ohjaus ja neuvontatilanteet ovat aina ainutkertaisia, kuten 14

jokainen asiakaskohtaaminen. Ammattimaisessa ohjauksessa ja neuvonnassa tavoitteiden asettaminen ja kuuntelu tapa eroavat spontaanista arkipäivän keskustelusta. (Onnismaa 2007, 21 22.) Ammattimainen ohjaus on jäsentyneenpää ja selkeämpää. Joskus rajanveto ammattimaisen ja spontaanin keskustelun välillä on vaikeaa. Hyvältä ohjaajalta edellytetään oikeanlaista suhtautumistapaa sekä riittävää tieto taitoa aiheesta. Ennen ohjaajia kuvattiin vanhemmiksi, viisaammiksi ja kypsemmiksi erityistaitojen hallitsijoiksi. Nykyisin ohjauksessa korostetaan jaettua asiantuntijuutta; ohjauksessa oleva on oman tilanteensa paras asiantuntija ja parhaiten hän itse löytää ratkaisut ongelmiin. Ohjaaja taas toimii ohjausprosessin asiantuntijana ja hän auttaa ohjattavaa löytämään ratkaisuja itsestään. Ohjaajan tärkeä tehtävä on myös kannustaa ohjattavaa havaitsemaan vahvuuksia epäonnistumisten sijasta. (Onnismaa 2007, 21 22, 27, 31.) Terveydenhoitajan työssä ohjaus ja neuvonta tilanteet ovat jokapäiväisiä. Seksuaaliterveysneuvonta kuuluu muiden asiantuntijoiden lisäksi myös terveydenhoitajan työnkuvaan ja hän on omalta osaltaan vastuussa seksuaaliterveyskäyttäytymisen tiedottamisesta, neuvomisesta ja ohjaamisesta. Seksuaaliterveys asiat voivat olla arkoja ja niiden puheeksi ottaminen ei aina ole helppoa. Kuitenkin seksuaalisuudesta puhuminen ammattihenkilönä on nuorille tärkeää, koska eivät saa vanhemmiltaan riittävää seksuaalikasvatusta. Toisinaan on myös helpompi puhua seksuaalisuuteen liittyvistä asioista ulkopuolisen ammattihenkilön kanssa omien sukulaistensa sijaan. Terveydenhoitajan tärkein tehtävä seksuaalikasvattajana on antaa asiakkailleen niin hyvät seksuaaliterveystiedot, jotta he pystyvät itse huolehtimaan itsestään tulevaisuudessa. 15

6 KARTOITUKSEN TOTEUTUS Toinen työpareista teki työharjoittelun Maahanmuuttajien yhteispalvelutoimistossa keväällä 2007. Kartoituksen idean saimme toimistossa työskentelevältä lääkäriltä. Toimistossa oli käynnissä Passi-Projekti, johon kartoitus liittyi. Kartoituksen tarkoituksena oli selvittää Tikkurilan aikuisopiston maahanmuuttaja opiskelijoiden seksuaaliterveyteen liittyvää sanastoa. Aikuisopistossa pidetään maahanmuuttaja opiskelijoille luentosarja seksuaaliterveydestä ja tämän kartoituksen avulla luentosarjan suunnittelu helpottuu ja luennoista tulee kohderyhmälleen suunnatumpaa. Kartoitus suoritettiin helmikuussa 2007 kahdella eri aikuisopiston oppitunnilla, johon tutkittavat henkilöt osallistuivat. 6.1 Aineistonkeruu ja menetelmä Kartoituksessa selvitettiin Tikkurilan aikuisopiston maahanmuuttajien kielitaitoa seksuaaliterveyteen liittyvästä sanastosta. Ryhmiksi seksuaaliterveystunneille oli valittu 7-9 luokka-astetta käyvät maahanmuuttaja luokat. Kartoituksessa käytetty tutkimuslomake oli Väestöliiton suunnittelema seksuaaliterveystietokysely 8-luokkalaisille. Kyselyä on käytetty kahtena eri vuotena suomalaisille peruskoulun 8-luokkalaisille. Sitä ei kuitenkaan suoraan voitu käyttää maahanmuuttajille epäsopivien kysymyksien vuoksi, joten sitä muokattiin poistamalla epäsopivat kysymykset. (Liite 1) Kyselyä muokattiin seksuaaliterveys luentoja pitävän asiantuntijan kanssa. Seksuaaliterveysluentoja suunnitteleva asiantuntia tekee yhteistyötä Väestöliiton ylilääkärin kanssa, jolloin on saatu lupa Stakesin tekemän kyselylomakkeen käyttöön sekä muokkaamiseen. Kartoitukseen osallistujat olivat nuoria maahanmuuttajia, jotka suorittavat peruskoulua omassa ryhmässään aikuisopistossa. Osallistujien keski-ikä oli 17,8 vuotta. Yhteen kyselylomakkeeseen ei ollut ilmoitettu omaa ikää. 16

Opiskelijat ovat vanhempia kuin suomalaiset peruskoululaiset ja tullessaan Suomeen heillä ei ole ollut peruskoulutodistusta. Kartoitukseen osallistui 23 aikuisopiston opiskelijaa, joista 57 % naisia ja 43 % miehiä. Haastattelimme Tikkurilan aikuisopiston opettaja Korkalaista, jonka kertoman mukaan oppilaat ovat asuneet Suomessa vuodesta viiteen vuoteen. Suurin osa kartoitusjoukosta on lähtöisin etnisen kulttuureiden maista, mukana oli myös muutama Japanista, Kiinasta ja Venäjältä. (Korkalainen 2007) Kartoitus suoritettiin helmikuussa 2007 kahdella eri aikuisopiston oppitunnilla. Kyselylomakkeet jaettiin kaikille osallistujille. Ennen kyselyn tekoa he saivat suullisen ohjauksen toiselta työntekijältä kyselyn vastaamiseen ja ohjeet kirjoitettiin myös luokan taululle. Tarkoituksena oli vastata kaikkiin kysymyksiin ja alleviivata sanat mitä he eivät ymmärtäneet. Kysymysmerkillä merkattiin ne kysymykset, joita he eivät ymmärtäneet ollenkaan. (Liite 4) 6.2 Aineiston analysointi Sisällönanalyysilla tarkoitetaan kerätyn tietoaineiston tiivistämistä niin, että tutkittavien ilmiöitä voidaan yleistävästi tai lyhyesti kuvailla. Tarkoittaa myös sitä, että tutkittavien ilmiöiden väliset suhteet saadaan selkeinä esille. Sisällönanalyysi on tapa, jolla voidaan analysoida suullista ja kirjoitettua kommunikaatiota sekä sen avulla voidaan tarkastella asioiden ja tapahtumien merkitystä. (Latvala & Vanhanen-Nuutinen 2001, 21,23.) Aloitimme kyselyn purkamisen kysymysmerkillä merkatut vastaukset, jotta saimme selvyyden miten paljon puutteita kielitaidossa koko kysymyksen kohdalta oli. Käsittelimme kyselylomakkeet vastausten perusteella ja teimme niistä taulukot, jotka lähetimme analysointia varten seksuaaliterveysluentojen pitäjälle. Tämän kartoituksen aineisto on analysoitu aineistolähtöisesti laadullisen sisällön analyysin johdatellen. Ennen analyysin aloittamista määritetään 17

analyysiyksikkö. Analyysiyksikkö voi olla esimerkiksi lause, lauseen osa, sana, ajatuskokonaisuus tai sanayhdistelmä. (Latvala & Vanhanen-Nuutinen 2001, 25.) Valitsimme analyysiyksiköksi sanan, koska kartoituksessa pyysimme alle viivaamaan hankalaksi koetut sanat. Sisällön analyysin ensimmäisessä vaiheessa aineisto pelkistetään, eli alkuperäisilmaisuista etsitään tutkimuskysymyksien kannalta olennaisia sanoja. Ne kirjoitetaan ylös ja mahdollisimman tarkasti aineistossa esiintyvien termejä käyttäen. (Latvala & Vanhanen-Nuutinen 2001, 26 28.) Seuraavaksi haimme kaikki alleviivatut sanat, jotka kirjoitimme ylös. (Liite 2) Laskimme myös miten paljon kartoitukseen vastanneet olivat merkanneet kysymysmerkillä kysymykset, tarkoittaakseen kysymyksen kokonaisuuden ymmärtämättömyyttä. Analyysiprosessin seuraavassa vaiheessa on aineisto ryhmittely, jonka tarkoituksena on etsiä pelkistettyjen ilmaisujen yhtäläisyydet ja erot. Samaa tarkoittavat pelkistetyt sanat yhdistetään samaan luokkaan ja niille annetaan pelkistettyjä lauseita yhteisesti kuvaa nimi. (Latvala & Vanhanen-Nuutinen 2001, 28.) Sanojen perusteella teimme kuusi luokka eri aihealueista ja katsoimme kuinka usein samat sanat toistuivat. (Liite 3) Tulokset koostuvat kuudesta luokasta, jotka nimesimme aineistoläheisesti. Tuloksiin olemme koonneet yksittäisiä sanoja, jotka toistuivat useasti. Kartoituksen pohjalta nousi kuusi aihealuetta, jotka olivat miesten ja naisten seksuaaliset muutokset, seksuaalisuus, sukupuolitaudit, ehkäisy, anatomia sekä perussanasto. Ehkä eniten kielellistä tietämättömyyttä oli miesten ja naisten seksuaalisiin muutoksiin sekä anatomiaan liittyvässä sanastossa. 18

7 TULOKSET Kartoituksen pohjalta nousi kuusi aihealuetta, jotka olivat miesten ja naisten seksuaaliset muutokset, seksuaalisuus, sukupuolitaudit, ehkäisy, anatomia sekä perussanasto. Kartoituksessa tuli ilmi, että myös suomenkielen perussanastossa oli puutteellista. Kaikki seksuaaliterveyteen liittyvät aihealueet olivat kielellisesti suunnilleen yhtä vaikeiksi koettuja. Miesten ja naisten seksuaalisiin muutoksiin liittyvissä kysymyksissä käsiteltiin tytön kasvamista naiseksi ja pojan kasvamista mieheksi seksuaalisten muutosten kautta. Kysymykset tarkastelivat hormoneista ja niiden muutoksista johtuvia asioita. Miesten seksuaalista muutoksista kielellisesti vaikeimpia sanoja olivat siemensyöksy, siittiöt, erektio ja sperma. Naisen seksuaalista muutoksista sanallisesti vaikeimpia olivat valkovuoto ja kuukautiskierto. Seksuaalisuuden aihealueen kysymykset käsittelivät seksuaalisia suuntauksia ja seksuaalista hyväksi käyttöä. Kysymykset tarkastelivat myös eri seksin muotoja, joita olivat suuseksi, yhdyntä ja intiimienalueiden koskettelu. Vaikeiksi sanoiksi seksuaalisuuden aihealueella koettiin masturbointi, itsetyydytys, yhdyntä, transvestiitti ja pedofiili. Sukupuolitaudit aihealueen kysymykset käsittelivät sukupuolitauteja sekä niiden aiheuttamia fyysisiä oireita. Kaikki kyselyssä esiintyneiden sukupuolitautien nimet olivat vastaajilla kielellisesti huonosti tietoisuudessa. Vaikeimmat sanat olivat sukupuolitartunta ja kondylooma. Muita kyselyssä esiintyneitä sanoja olivat visvasyylä, tippuri, kuppa, herpes ja trikomonas. Yli puolet vastaajista ei ymmärtänyt aihealueen kysymystä ollenkaan. Ehkäisy teema käsitteli ehkäisymenetelmiä. Pelkästään ehkäisy sana oli yli puolille vastaajista vieras ja sitä myöten myös ehkäisymuodot olivat tuntemattomia. Muita tämän aihe alueen hankalia sanoja olivat ehkäisypillerit ja jälkiehkäisy. Muutamalle vastaajalle myös kondomi oli sanana vieras. 19

Anatomia aihealueen kysymykset sisälsi perus sanastoa niin miehen kuin naisen elimistä. Kysymykset oli suunnattu lähinnä ihmisen anatomian seksuaalisiin osiin. Vaikeimpia sanoja anatomian aihealueella olivat klitoris, immenkalvo, limakalvo, kivekset ja terska. Ymmärtämisen vaikeuksia tuottivat myös sanat; eturauhanen, siemenjohdin, kilpirauhanen ja munasarjat. 8. POHDINTA Työn tekeminen on ollut mielekästä ja herättänyt paljon ajatuksia toteutuksen aikana. Huomasimme kartoituksen aikana, että jatkotutkimusehdotuksia tuli esille paljon. Suuri vaikutus uusien tutkimusaiheiden syntymiseen oli, ettei aihetta ole tutkittu kovinkaan paljon aikaisemmin. Koimme työmme tärkeäksi työelämälähtöisyyden ja käytettävyyden vuoksi. Pienimuotoisena ja nopeasti toteutettuna tämä työ palvelee vain paikkaa johon sen teimme, mutta laajempimuotoisena tämän kaltainen oikea tutkimus voisi olla hyödyllinen ja yleistettävissä. Työmme antaa kuitenkin suuntaa seksuaaliterveystiedosta ja kielellisestä tasosta yhdestä viiteen vuoteen Suomessa opiskelleiden ryhmässä. Aihe opinnäytetyöhön löytyi helposti molempien yhteisten kiinnostustenkohteiden pohjalta ja yhteistyö sekä työparin että muiden yhteistyökumppaneiden kanssa sujui ongelmitta. Kartoituksen eettisyys kuitenkin mietitytti. Kartoitusjoukko tulee eri kulttuureista ja eri uskonnot sekä kulttuurit vaikuttavat asioiden puhumiseen ja käsittelemiseen. Tästä syystä poistimme kyselykaavakkeesta muutamia kysymyksiä. Kuitenkin koulun opetussuunnitelmassa ovat mukana myös seksuaaliterveyteen liittyvä opetus ja maahanmuuttajien nyt ollessa Suomessa, on asioita hyvä ottaa esille. Seksuaaliterveyskartoituksella tai seksuaaliterveysluennoilla ei ole tarkoitus kehottaa tai rohkaista oppilaita seksuaaliseen käyttäytymiseen, vaan antaa 20