elokuvasäätiön tiedotuslehti 2 2010 Miesten vuoro voitti vuoden 2010 Risto Jarva -palkinnon Tampereen elokuvajuhlilla maaliskuussa

info Suomen elokuvasäätiön tiedotuslehti 2 2010 Miesten vuoro voitti vuoden 2010 Risto Jarva -palkinnon Tampereen elokuvajuhlilla maaliskuussa

Sisältö Pääkirjoitus Irina Krohn: Kivinä kengissä 3 Ajankohtaista Eduskunta vieraili säätiössä 4 Elokuvissakäynnit lisääntyivät Euroopassa jälleen 5 Kotimaisen elokuvan yleisöt 2010-tutkimus julkaistu 5 Dokumenttielokuva vuonna 2010 6 Dokumenttielokuvien kansainvälisestä rahoituksesta 8 Saksa kasvava yhteistuotantomaa 15 Eurooppalaisten yhteistuotantojen leviäminen 19 Yhteistuotanto rakentuu tekijän ja tuottajan näkemykselle 20 Vähemmän sanoja enemmän kuvia 23 Elokuva-alan kansainväliset yhteistyösopimukset 25 Media Desk Uutisia 27 Ajankohtaiset hakukierrokset 29 Ajankohtaista MEDIA-koulutusta 32 Tuotantotukipäätökset 39 Yhteystiedot 47 SESinfo Suomen elokuvasäätiön tiedotuslehti 2/2010 SESinfo internetissä: www.ses.fi/info.asp julkaisija: Suomen elokuvasäätiö Kanavakatu 12 00160 Helsinki puh. 09 6220 300 fax 09 6220 3050 e-mail / osoitteenmuutokset: ses@ses.fi vastaava toimittaja: Reetta Hautamäki tiedotuskoordinaattori puhelin 09 6220 3044 e-mail: reetta.hautamaki@ses.fi toimitusryhmä: Kerstin Degerman, Satu Elo, Petri Kemppinen ja Marja Pallassalo taittaja: Praxis Oy painatus: Erikoispaino, Helsinki 2010 ISSN 0359-4866

Kivinä kengissä Tapanani on viettää aikaa kahdessa virtuaalimaailmassa, Google Earthissa ja Finlexissä. Elokuva-alan haasteet ovat vieneet aikani niin, että Amazonin joen mutkat ja keskilännen tyhjyys ovat saaneet väistyä Yleisradiolain ja Tekijänoikeuslain kiehtovien pykäläviidakoiden tieltä. Poliittisen järjestelmän kykenemättömyys taata Suomen suurimman sivistys- ja kulttuurilaitoksen asema on jopa minulle, koulutetulle dramaturgille ja ohjaajalle, uskomaton pläjäys käsittämättömiä juonenkäänteitä. Jälkikäteen analysoituna uskon, että suurin strateginen virhe on tapahtunut siinä, kun Yleisradio korkean journalistisen etiikan mukaisesti päätti olla käyttämättä julkaisukanaviaan mediamaksun lobbaamiseen. Tieto siitä, että 80 %:lle suomalaisista maksu olisi alentunut ja hallitus jo perustuslain velvoittamana joutuisi tekemään järjestelyn varattomien mediamaksun maksamiseksi, ei saavuttanut kansalaisia. Itse näen budjettirahoituksella kaksi suurta uhkaa, jotka voivat vahingoittaa elokuvailmaisua; budjetin esitysvalta on hallituksella, jolloin nykyisen eduskunnan eli myös opposition alainen Yleisradio muuttaisi luonnettaan valtaa pitävän hallituksen Yleisradioksi. Vaikka demokratiassa tulos ei voisikaan olla suoranaisesti Suomen Pravda, ulkomaiset kokemukset osoittavat, että yhteiskunnan kriittinen tarkastelu vähenee ja pahimmillaan uutistoimintaa rajoittava asenne leviää myös dokumentin ja fiktion puolelle. Toinen konkreettisempi vaara on se, että aina valppaat valtiovarainministeriön virkamiehet tulkitsevat veikkauksen tuotonjakolakia siten, että osa Yleisradion toiminnasta vaaditaan rahoitettavaksi veikkausvoittovaroin. Juurihan pari vuotta sitten erityisesti elokuvaväen ja liikuntaväen voimin saatiin kumottua hallituksen alkuperäinen esitys rahoittaa veikkausvoittovaroin valtion omia kiinteistömenoja (Senaattikiinteistötkiista). Elokuva-ala on tehnyt kaikkensa tiedottein ja julkilausumin sen eteen, että päättäjät ymmärtävät mitä tuhoa kriisi on jo aiheuttanut ja uhkaa aiheuttaa elokuva-alalla. Toivon, että elokuva-ala edelleen jatkaa säätiön kanssa ponnisteluja sen eteen, että uuteen Yleisradiolakiin kirjataan suoraan velvoite edistää suomalaista elokuvaa ja elokuvakulttuuria. Yleisradiohan on Suomen merkittävin elokuvailmaisun kasvattaja- seura. Opetus kriisistä voisi olla, että Yleisradio pitäisi palauttaa Opetusministeriön alaisuuteen. Tiedon välityksen riippumattomuuden turvaaminen on samankaltainen kuin Opetusministeriöllä nykyisinkin oleva tieteen ja taiteen autonomian varmistaminen. Toinen googlaamisen arvoinen laki on tekijänoikeuslaki, ja erityisesti sen 26. pykälä. Kuten muistamme, kulttuuriteoksia päinvastoin kuin vaikkapa tietokoneohjelmia saa ostaja kopioida yksityiseen käyttöön joitakin kappaleita. Tämän edun arvo ns. oikeilla ostohinnoilla laskien on joitakin miljardeja. Hyvitysmaksua tästä kertyy 10 12 miljoonaa. On totta, että kaikkea mitä kopioidaan ei koskaan olisikaan ostettu. Mutta kriisin juuri on siinä, että hyvitysmaksujärjestelmä on täysin jäänyt jälkeen teknisestä kehityksestä. Nokialandian hengen mukaisesti katoavat VHS-kasetit kerryttävät maksua, mutta kännykät, joihin merkittävä osa tallennuksesta tapahtuu, eivät sen piiriin kuulu. Elokuvasäätiö on esittänyt kansanedustajille, että tarkastelukulmaa laajennettaisiin vastaamaan teknologian kehitystä ja kuluttajakäyttäytymisen todellisuutta. Tilanteessa, jossa suurin osa maailman digitaalisessa muodossa olevista kulttuurituotteista on vapaasti ladattavissa, hyvitysmaksun maksajaksi on saatava myös teleoperaattori, joka myy yhteyksiä. Huomaan tulevani oikeasti vihaiseksi, kun katson elokuva-alan upeita teoksia ja tiedän millä nöyryydellä ja intohimolla elokuvateollisuus ja sen toimijat niitä tekevät ja samaan aikaan sanahelinätasolla jotkut päättäjät tilaavat luovuusraportteja ja vannovat luovan talouden nimiin, mutta eivät toimi asian eteen. Alan toimintaedellytykset eivät ole mystiikkaa ja niiden ratkaiseminen ei ole mahdotonta. Toivon, että muut ministerit alkavat osoittaa samaa selväjärkisyyttä luovan talouden kehittämiseen kuin mitä ministeri Wallin on osoittanut toimissaan elokuva-alaa kohtaan. 3 1. 3. 2 0 1 0 I r i n a K r o h n Toimitusjohtaja P Ä Ä K I R J O I T U S 3

Ajankohtaista Eduskunta vieraili säätiössä Miesten vuoro Noin 70 kansanedustajaa ja virkamiestä vieraili Suomen elokuvasäätiön tiloissa katajanokalla 3. marraskuuta tutustumassa suomalaiseen elokuva-alaan. Tilaisuuden aluksi vieraille esitettiin traileri ensimmäisestä kotimaisesta 3D-tuotannosta Muumi ja punainen pyrstötähti, jossa perinteisestä huopa-animaatiosta on luotu kolmiulotteinen maailma. Elokuvasäätiön toimitusjohtaja Irina Krohn toivotti vieraat tervetulleiksi säätiön auditoriossa ja kiitti kansanedustajia kiinnostuksesta elokuva-alaa kohtaan. Puheessaan Krohn halusi nostaa esille kolme tärkeää kysymystä elokuvateollisuuden tulevaisuuden kannalta: Yleisradion aseman kotimaisen elokuvan rahoittajana, ulkomaisten tuotantojen saamisen Suomeen verohelpotuksilla sekä hyvitysmaksujärjestelmän uudistamisen. Yleisradio on Suomen suurin valkokangas ja sen rooli elokuvien rahoittajana osa kansallista kulttuuripolitiikkaa. Krohn totesi ja toivoi, että kotimaisten elokuvien rahoittaminen kirjattaisiin selkeästi yhdeksi Yleisradion tehtävistä. Hän ehdotti myös, että Valtionvarainministeriö selvittäisi mahdollisuuden verohelpotusmallin luomiseksi Suomeen. Verohelpotukset esimerkiksi arvonlisäveronpalautuksen muodossa parantaisivat Suomen mahdollisuuksia kilpailla ulkomaisista elokuvatuotannoista. Puheensa lopuksi Krohn otti esille tekijänoikeuskorvauksen eli ns. hyvitysmaksun, joka on tärkeä osa audiovisuaalisen tuotannon rahoittamista: Suomen hyvitysmaksujärjestelmä on jäänyt jälkeen niin tekniikan kuin kuluttajakäyttäytymisen kehityksestä. Kulttuurituotteiden kulutus on noussut räjähdysmäisesti, mutta vanhentuneisiin tallennusmuotoihin perustuva hyvitysmaksujärjestelmä on romahtanut. Teleoperaattorien liikevaihto kiinteiden tiedonsiirtoverkkojen osalta on jo miljardiluokkaa ja koko ajan kasvussa. Krohn toivoikin, että lainsäädännössä ei enää katsottaisi vanhojen VHS kasettien lillukanvarsia vaan käännettäisiin katse sisällön liikkumisen suureen virtaan. Elokuva-alaa esiteltiin vieraille laajemminkin. Säätiön kotimaan levityksen päällikkö Harri Ahokas avasi elokuva-alan digitalisoitumisen tuomia mahdollisuuksia ja kansainvälistymis- ja kehittämispäällikkö Petri Kemppinen esitteli kansainvälisesti menestyksekkään tuotantoprosessin Niko lentäjän pojan tapauksen avulla. Tuotantoneuvoja Miia Haavisto kertoi lyhyt- ja dokumenttielokuvan sekä draaman merkittävistä katsojaluvuista televisiossa Suomessa. Elokuvasäätiön rahoittamat tuotannot saavat vuosittain yli 10 miljoonaa katsojaa pelkästään kotimaisilla televisiokanavilla. Tilaisuuden päätteeksi kansanedustajat katsoivat Joonas Berghällin ja Mika Hotakaisen Miesten vuoro -dokumenttielokuvan. Kansanedustaja Esko Kivirantaa tervehtii Niina Otva ja Veikko Kunnas 4 A J A N K O H T A I S T A

Elokuvissakäynnit Euroopassa 2009 Katsojat Muutos Kotimainen (milj.) 08/09 katsojaosuus Belgia 22,6 2,9 % 7,9 % Bulgaria 3,2 11,9 % 1,0 % Espanja 110,8 2,8 % 15,4 % Hollanti 27,2 15,8 % 17,4 % Irlanti 17,7-3,2 % 0,2 % Islanti 1,7 7,0 % 10,3 % Avatar Elokuvissakäynnit lisääntyivät Euroopassa jälleen Euroopan audiovisuaalisen observatorion alustavien tilastojen mukaan elokuvissakäynnit lisääntyivät Euroopassa viime vuonna noin 6,5 prosenttia vaikeasta taloudellisesta tilanteesta huolimatta. Vuoden 2009 aikana Euroopassa myytiin noin 985 miljoonaa elokuvateatterilippua mikä on paras tulos sitten ennätysvuoden 2004. Käynnit kasvoivat kaikkiaan 18 EU maassa, kaikkein eniten kasvua oli Saksassa (+13,1 %), Ranskassa (+5,7 %) ja Isossa-Britanniassa (+5,6 %). Kävijämäärät lisääntyivät myös Espanjassa 2,8 %, ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen. Kävijämäärät laskivat mm. Latviassa (-17,4 %), Turkissa (-4,1 %) ja Tšekeissä (-3,3 %). Myös Suomessa kävijämäärät putosivat alustavien arvioiden mukaan noin 2,4 %. Lipputuloista observatoriolla ei vielä ole tarkkoja lukuja, mutta arvioiden perusteella tulot kasvoivat vielä kävijämääriä enemmän käytännössä kaikissa maissa. Tämä selittyy 3D elokuvien kuten Ice Age 3 ja Avatar suosiolla. Näiden elokuvien lipunhinnat kun ovat selkeästi perinteisiä elokuvia kalliimpia. Kävijämäärien kasvusta huolimatta kansallisten tuotantojen markkinaosuus laski kaikkiaan 19 maassa. Katsojien lisääntymisestä vastasivatkin pääasiassa amerikkalaiset tuotannot kuten edellä mainitut 3D elokuvat sekä 2012, Up kohti korkeuksia ja Enkelit ja demonit. Vain muutamassa maassa paikalliset elokuvat kasvattivat markkinaosuuttaan. Ruotsissa Stieg Larssonin kirjasarjasta kuvattu elokuvatrilogia auttoi ruotsalaiset elokuvat ennätysvuoteen: kotimaisten elokuvien katsojamäärä nousi edellisvuodesta peräti 81,5 prosenttia ja niiden markkinaosuus oli 32,7 % eli kaikkien aikojen korkein. Myös Saksassa ja Espanjassa kansalliset elokuvat nostattivat osuuttaan. Italia 111,2-0,4 % 24,4 % Itävalta 17,8 20,1 % 8,0 % Kroatia 3,3-0,8 % 1,6 % Latvia 1,9-17,4 % 4,3 % Liettua 3,4 3,2 % 0,1 % Norja 12,7 6,8 % 20,6 % Portugali 15,6-2,4 % 2,7 % Puola 39,2 16,1 % 21,5 % Ranska 200,9 5,7 % 37,1 % Romania 5,0 31,7 % 3,0 % Ruotsi 17,4 13,4 % 32,7 % Saksa 146,3 13,1 % 27,4 % Slovakia 4,1 23,3 % 12,4 % Slovenia 2,7 9,9 % 1,8 % Suomi 6,7-2,4 % 15,0 % Sveitsi 15,2 6,3 % 3,5 % Tanska 13,9 5,2 % 17,3 % Tsekki 12,5-3,3 % 25,6 % Turkki 36,9-4,1 % 50,9 % UK 173,5 5,6 % 16,5 % Unkari 10,5 1,7 % 8,7 % Venäjä 138,5 11,8 % 23,9 % Viro 1,8 9,4 % 2,0 % Lähde: Euroopan audiovisuaalinen observatorio Kotimaisen elokuvan yleisöt 2010 -tutkimus julkaistu Parametra Oy toteutti Suomen elokuvasäätiön toimeksiannosta tammi-helmikuussa 2010 tutkimuksen 15 79-vuotiaiden suomalaisten elokuvien katselutottumuksista ja näkemyksistä. Tutkimus toteutettiin puhelinhaastatteluina ja vastaajia oli yhteensä 504 henkilöä. Tutkimus on jatkoa vuonna 2008 tehdylle ensimmäiselle Kotimaisen elokuvan yleisöt -tutkimukselle. Tutkimuksessa selvisi, että joka kymmenes 15 vuotta täyttäneistä suomalaisista käy elokuvateatterissa vähintään kerran kuukaudessa ja selvästi yli puolet A J A N K O H T A I S T A 5

(61 %) vähintään kerran vuodessa. Kotimaisen elokuvan käyn katsomassa noin kaksi viidesosaa suomalaisista vähintään kerran vuodessa. Elokuvan valinnassa tärkein tekijä on elokuvan aihe: 94 % elokuvissa kävijöistä valikoi elokuvansa ensisijaisesti juuri aiheen perusteella. Seuraavaksi tärkein vaikuttaja on ystävien suositukset (76 % pitää tärkeänä) ja elokuvan näyttelijät (71 %). Puolet elokuvissa kävijöistä pitää elokuvan saamia hyviä arvosteluja mediassa tärkeänä valintatekijänä. Elokuvaa katsotaan elokuvateattereissa ison valkokankaan ja äänimaailman takia. Yli neljä viidesosaa yli 15 vuotta täyttäneistä pitää edellä mainittuja tärkeinä syinä sille, että käy katsomassa elokuvan nimenomaan elokuvateatterissa. Vuoden 2008 tutkimukseen verrattuna näiden syiden merkitys on hieman kasvanut. Myös muut katsomismukavuuteen liittyvät tekijät kuten salin koko ja istuimet ovat tärkeitä motiiveja teatteriin menolle. Kaksi kolmasosaa 15 vuotta täyttäneistä suomalaisista pitää uutta kotimaista elokuvaa kiinnostavana. Uusia kotimaisia elokuvia pidetään laadukkaina, hauskoina ja liikuttavina. Juuri kotimaisia elokuvia mieluiten katsovia on neljäsosa 15 vuotta täyttäneistä. Tutkimukseen osallistuneita pyydettiin myös nimeämään suosikkinsa viimeisen kahden vuoden aikana elokuvateattereissa ilmestyneistä kotimaisista elokuvista. Parhaimmiksi nousivat Klaus Härön Postia pappi Jaakobille ja Aleksi Mäkelän Rööperi, joiden molempien osuus oli noin 10 %. Seuraavaksi eniten mainintoja saivat Timo Koivusalon Täällä Pohjantähden alla sekä Kari Väänäsen Havukka-ahon ajattelija, molemmat 5 % osuudella. Tutkimus on luettavissa kokonaisuudessaan elokuvasäätiön www-sivuilla osoitteessa www.ses.fi/dokumentit/kotimaisen elokuvan yleisöt 2010.pdf. Vuoden 2008 tutkimus löytyy myös elokuvasäätiön www-sivuilta, Julkaisut-osiosta. Rööperi Suomalainen dokumenttielokuva vuonna 2010 Teemavuonna juhlistetaan hienoa ja kiinnostavaa uutta suomalaista dokumenttielokuvaa. Sen aikana keskustellaan levityksen mahdollisuuksista ja kokemuksista nimenomaan dokumenttielokuvan osalta. Think tankissa hahmotetaan sitä tulevaisuutta, jossa kotimaista dokumenttielokuvaa tehdään ja nähdään. Dokumenttielokuva on herättänyt tänä vuonna paljon huomiota tiedotusvälineissä. Mediaa kiinnostavat itse elokuvat, niiden aiheet, tekoprosessit, elokuvassa esiintyvät henkilöt ja elokuvien tekijät. Julkisuus on kiinnittänyt dokumenttielokuvan yhteiskunnassa käytävään keskusteluun myös kulttuuriuutisoinnin ulkopuolella. Julkisuuden kautta nämä elokuvat ovat olemassa hyvin laajalle joukolle suomalaisia. Sillekin, joka ei lähde sankoin joukoin niitä elokuvateatteriin asti katsomaan, vaan joka katsoo elokuvat pääasiassa televisiosta. Tänä vuonna ensi-iltaan on tulossa poikkeuksellisen monta dokumenttielokuvaa, jotka saavat levityksensä valkokankaalla. Joidenkin osalta tavoite elokuvateatterilevityksestä oli tiedossa jo varhain. Tyypillisesti kehittely- ja tuotantotuki olivat näiden elokuvien osalta selvästi suurempia kuin dokumenttielokuvassa yleensä. 35 mm filmikopio tai digitaalinen 2K -kopio olivat mukana jo tuotantobudjeteissa. Joidenkin elokuvien osalta tuottaja ja levittäjä taas tekivät päätöksensä vasta leikkausversion vakuuttamina. Vuosina 2007 2009 on ollut mahdollista tehdä vuosittain useita suuria tukipäätöksiä, kun lupaus valkangaselokuvasta tai muuten poikkeuksellisen suuresta projektista on ollut nähtävissä. Aikaisemmin tätä mahdollisuutta ei ollut, vaan isoja tukia oli jaossa käytännössä yhdelle tuotannolle vuodessa. Mahdollisuudet rahoituksen osalta ovat onneksi nyt oleellisesti notkeammat ja päätöksentekoa on ollut mahdollista linjata järkevämmin. Lisärahan vaikutukset ennakkosuunnittelun laatuun, kuvausjaksojen pituuteen, kalustovalintoihin, kokeiluihin ja oleellisesti pidempään leikkausaikaan ovat olleet suoria ja näkyviä. Tämän vuoden hieno ja monipuolinen dokumenttielokuvatarjonta on siitä mainio osoitus. Tehdyt ratkaisut ja näiden elokuvien tuotantoprosessit ovat olleet monella tavalla hyvin opettavaisia. Dokumenttielokuvien levittäminen teattereissa 2K - muodossa ei esimerkiksi saatujen kokemusten valossa 6 A J A N K O H T A I S T A

ole vielä teattereiden ja salien osalta niin hyvällä mallilla, kun tuotantopäätöksiä tehdessä oletettiin. Tuotannonaikainen markkinointi ja aikaavievä erityisyleisöjen tavoittaminen on sekin odotettua tärkeämpää. Se pitäisikin ehkä budjetoida nykyistä näkyvämmin jo osaksi varsinaista tuotantobudjettia. Katsojaluvut ja niiden arviointi ei ensimmäisten elokuvien elokuvien vasta aloitettua levityksensä ole vielä ajankohtaista. Absoluuttisen katsojamäärän lisäksi olisi kuitenkin kiinnostavaa, jos elokuvateatterilevityksen saavan dokumenttielokuvan osalta tarkasteltaisiin myös katsojamäärää suhteutettuna vaikka näiden elokuvien saamaan tukeen tai kokonaisbudjettiin. On tietenkin selvää, että dokumenttielokuvilla on aina oma arvonsa teoksina ja puheenvuoroina, niin vaikeaa kuin sen mittaaminen aina onkin. Tänä vuonna järjestetään myös dokumenttielokuvan think tank. Sen sisällön suunnittelu on työn alla. Elokuvasäätiön, AVEK:n ja YLE Yhteistuotantojen joulukuussa dokumenttielokuvan tuottajille ja tekijöille järjestetyssä tilaisuudessa ajatuksia tarpeellisista keskustelunaiheista nousi paljon. Pyydänkin toimittamaan konkreettisia ehdotuksia ajankohtaisista keskustelunaiheista 30.4. mennessä sähköpostilla johdon assistentille Kati Nuoralle (kati.nuora@ses.fi). Luvassa on myös merkittävä rakenteellinen uudistus. Teemavuoden aikana pyritään siihen, että dokumenttielokuvalle tulee elokuvasäätiöön muiden Pohjoismaiden tapaan oma tuotantoneuvojansa. Se tulee nopeuttamaan käsittelyaikoja niin dokumenttielokuvan, lyhyen fiktion kuin lyhyt- ja sarjamuotoiseen animaationkin osalta. Auf Wiedersehen Finnland M i i a H a a v i s t o tuotantoneuvoja Freetime Machos A J A N K O H T A I S T A 7

BAM Iikka Vehkalahti heitti meidät maailmalle, sillä tiellä ollaan Dokumenttielokuvien kansainvälisestä rahoituksesta Suomalaisilla dokumenttielokuvien tuottajilla on jo pitkät perinteet kansainvälisistä yhteistuotannoista ja ulkomaisen rahoituksen hankkimisesta. Monen dokumenttielokuvatuotannon kautta voi perehtyä suomalaisen elokuvan kansainvälistymisen mekanismeihin. Ne ovat erilaisia pitkien näytelmäelokuvien ja dokumenttielokuvien rahoituksessa. Siksi vertailu on vaikeaa. Fiktiota on helpompi tehdä kotimaisella rahalla, toteaa tuottaja Cilla Werning For Real Productionsista. Mittaviin dokumenttielokuvahankkeisiin kotimaiset varat eivät riitä. Esimerkiksi Mika Taanilan Laitokseen olemme saaneet kotimaista rahoitusta 350 000 euroa ja ulkomailta on tullut 370 000 euroa. Ulkomaisen rahoituksen keräämistä edistää usein se, että monet aiheet ovat kansainvälisiä. Dokumenttielokuvan asema suomalaisessa kulttuurissa ja laajemmin ulkomaisen levityksen kentällä on muuttunut kovasti viimeisen 25 vuoden aikana. Esimerkistä käy Lasse Naukkarisen dokumenttielokuva No Comments, joka oli tapaus 80-luvun suomalaisessa elokuvassa. Elokuva sai ensi-iltansa vuonna 1984. Se oli saanut tuotantotukea elokuvasäätiöstä, mutta Yleisradio ei tuolloin juuri osallistunut elokuvien ennakko-ostoihin. Lasse Naukkarinen kauppasi sinnikkäästi elokuvaansa Ylelle. Ykkösellä joku ka- 8 S E S I N F O

veri oli aivan ihmeissään ja kyseli, miten me voimme selittää katsojille, että nyt tulee puolitoistatuntinen dokumentti, kertoo No Commentsin ohjaaja ja tuottaja. Muutama vuosi kului, ja yllättäen TV 2 osti elokuvan. Se esitettiin toukokuisena lauantaina vuonna 1987 samaan aikaan, kun ykköseltä tuli Eurovision laulukilpailut. Mitä 20 vuotta sitten tapahtui? Moni asia muuttui siirryttäessä 80-luvulta seuraavalle vuosikymmenelle. Yleisradion ohjelma-aika lisääntyi, kun MTV3 sai oman kanavansa vuonna 1993. Televisio muuttui, ja Yleisradio kiinnostui muun muassa itsenäisten tuotantoyhtiöiden dokumenttielokuvista. Perustettiin sekä Yle Yhteistuotannot että Dokumenttiprojekti. Yleiseurooppalaista kehitystä kuvaa se, että ranskalais-saksalainen ARTE aloitti ohjelmatoimintansa vuonna 1992. AVEK oli käynnistänyt toimintansa jo vuonna 1987. Vaikka Suomi liittyi Euroopan Unioniin vasta vuonna 1995, lähti maa mukaan Mediaan heti sen perustamisen jälkeen loppuvuodesta 1990. EAVEkoulutusohjelma oli perustettu jo vuonna 1988, ja ensimmäiset suomalaiset tuottajat osallistuivat siihen vuonna 1993. Suhteellisesti ottaen suomalaiset tuottajat ovat osallistuneet runsaasti näihin tuottajakoulutuksiin. Arvelen, että kaikkiaan noin 70 suomalaista tuottajaa on osallistunut EAVEen ja dokumenttielokuvatuottajille räätälöityyn Eurodoc-koulutukseen, toteaa Media Desk Finlandin toiminnanjohtaja Kerstin Degerman. Tuottajille tarkoitetut koulutusohjelmat eivät alun alkaenkaan ole olleet pelkkää kurssitusta vaan tarkoituksena oli synnyttää rajat ylittäviä yhteistuotantoverkostoja ja helpottaa näin markkinoille pääsyä. Media-ohjelmat ovat mitä ilmeisimmin onnistuneet tavoitteessa. Parin vuosikymmenen takainen elokuva-alan Eurooppa-politiikka näyttäytyy nyt aikaansa edellä olevalta, kun muistamme, että samoihin aikoihin Suomen talous alkoi luisui itsenäisyyden ajan syvimpään lamaan. Kokemuksia 2010-lvulle ja uusia haasteita Keskustelin ulkomaisen rahoituksen hankinnasta kolmen tuottajan kanssa. For Real Productionsin ja Kinottaren Cilla Werningiä työllistää tällä hetkellä useampikin yhteistuotanto. Suurin ja pitkäkestoisin Kaarle Aho niistä on Mika Taanilan Laitos, dokumenttielokuva Suomen viidennen ydinvoimalan valmistumisesta Olkiluotoon. Oktoberin Joonas Berghäll on jo nuoreksi tuottajaksi melko kokenut kansainvälisen rahoituksen hankkija. Kaarle Aholla on paitsi laaja kokemus ulkomaisista dokumenttiprojekteista myös näkemystä pitkän elokuvan yhteistuotannoista. Hän työskentelee tuottajana Making Movies Oy:ssä. Mistä suomalainen tuottaja ulkomaisen rahoituksen hankkii? Ovatko dokumenttielokuvan rahoitusfoorumit välttämättömiä, vai voiko tuottaja hoitaa asiansa suoraan vuosien mittaan kertyneiden yhteistyösuhteiden avulla? Tunnetuin dokumenttielokuvan rahoitustapahtuma on Amsterdamin kansainvälisen dokumenttielokuvafestivaalin IDFAn yhteydessä järjestettävä Forum. Forum on itsenäisten eurooppalaisten dokumenttituottajien ja yhteistuotannoista kiinnostuneiden televisiokanavien yhteinen luomus. Ensimmäinen Amsterdamin Forum järjestettiin vuonna 1993. Jo seuraavana vuonna Filmkontakt Nord toteutti pohjoismaisen dokumenttielokuvan rahoitustapahtuman Nordisk Forumin Reykjavikissa. Siitä alkaen se on järjestetty aina pohjoismaisen lyhyt- ja dokumenttielokuvafestivaalin Nordisk Panoraman yhteydessä. Rahoitusfoorumit ovat tärkeitä varsinkin silloin, kun pyritään saamaan Median tv-levitystukea. Sen edellytyksenä on laaja televisiomyyntien määrä. Laitos sai vuonna 2006 televisiolevitystukea 100 000 euroa. Tällä hetkellä neljä tv-myyntiä ei tahdo riittää tähän tukeen. Kanavien maksamat hinnat putoavat, kun kaikki keräävät Media-pisteitä, kertoo Cilla Werning. Kaarle Aho puolestaan muistuttaa, että merkittävin ero fiktio- ja dokumenttimaailman välillä on dokumentin rahoituskentän tv-keskeisyys. Marketit ja rahoitusseminaarit on luotu television ympärille. S E S I N F O 9

Purkitettuja unelmia Tämä johtaa usein televisiokanavien keräilyyn, tvshoppailuun, vahvistaa Aho. Tv-porukat päättävät, mitkä projektit tehdään. Se on aika klikkiytynyttä. Fiktiomaailma ei tunnu niin sisäsiittoiselta, mutta se taitaa olla vain harhaa. Pitkille elokuville etsitään harvemmin rahoitusta julkisissa tilaisuuksissa, toiminta on intiimimpää, kertoo Kaarle Aho. Dokumenttielokuvien rahoitusseminaareissa ryhmädynamiikan lait tulevat näkyviin. Making Moviesin tuottamista dokumenttielokuvista Median tv-levitystukea ovat saaneet Hannu Puttosen Koodi Linuxin tarina vuonna 2000, Thomas Balmèsin ohjaama Säädyllinen tehdas 2003, Charlotte Airaksen Neljäs tuoli vuonna 2004 ja Jouni Hiltusen BAM vuonna 2005. Samana vuonna yhtiö sai kyseistä tukea myös Thomas Balmèsin dokumenttielokuvaan Damages (Ihmisen Hinta). Tuki on ilman muuta merkittävä, koska se voi olla jopa 20 % tuotantokustannuksista. Toisaalta Aho laskeskelee, että mikä tv-levitystuen todellinen arvo on, jos sen saamiseen menee vuosia. Joonas Berghäll Oktoberista on tyytyväisempi. En ole virallisesti ollut koskaan IDFAn Forumissa esittelemässä hankettani. Vuonna 2007 saimme kuitenkin AVEKilta matka-apurahan Amsterdamiin. EDN:n Cecilia Lidin, jolla on pitkä kokemus Forumin puheenjohtajuudesta, kysyi, onko Amsterdamista mahdollista saada rahaa ilman asianmukaista esittäytymistä Forumin julkisella areenalla. Lupasin Tv-porukat päättävät mitkä projektit tehdään vastata hänelle kahden päivän kuluttua. Esittelimme Katja Gauriloffin Purkitettuja unelmia yhdeksälle eri rahoittajalle. Lopputuloksena oli niin suuri määrä sitoumuksia, että saimme sittemmin tukea myös Mediasta ja Nordisk Film och TV fondista. Rahoitusfoorumin voi jättää väliinkin, jos kyseessä ei ole potentiaalinen tv-hitti. Suomessa dokkareitakin tehdään enemmän elokuva- kuin tvelokuvahengessä. Tästä syystä esittelimme Susanna Helken uutta dokumenttielokuvaa American Vagabond viime vuonna Leipzigissa (International DOK-Leipzig Co-Production Meeting) ja nyt huhtikuussa Nyonissa (Pitching du Réel). IDFA Forumia pienemmät rahoitusseminaarit voivat olla tällaisille elokuville parempia paikkoja, kertoo Cilla Werning. Leipzigissa ei ole lainkaan julkisia pitchauksia, Nyonissa on sekä julkinen pitchaus että etukäteen räätälöityjä henkilökohtaisia tapaamisia. IDFAn Forum toimi alkuaikoinaan hyvin, mutta 2000-luvulla siitä on tullut usealle hankkeelle liian megalomaaninen, arvioi Cilla Werning. Kaarle Aho muistuttaa, että henkilökohtaisilla kontakteilla ei voi korvata rahoitustapaamisiin osallistumista. Ihmiset vaihtuvat ja slotit muuttuvat. Cilla Werning toteaa myös, ettei kokenutkaan tuottaja voi tuntea kaikkia televisioyhtiöiden toimeksiannoista 10 S E S I N F O

vastaavia toimittajia. Sitä paitsi pitching-tilaisuuksissa tutustuu uusiin tuottajiin ja muiden tuotantoyhtiöiden profiileihin. Myös Cilla Werningillä on kokemusta pitkän elokuvan rahoitustapahtumasta. Hän oli helmikuun alussa Rotterdamin Cinemartissa yhdessä ohjaaja Susanna Helken kanssa esittelemässä pitkän elokuvan hanketta. Kun dokumenttien rahoitustapahtumissa hankkeet myydään suoraan tv-yhtiöille, Cinemartissa tuottajan kiinnostus kohdistuu levittäjiin ja toisiin tuottajiin, joiden kanssa yhteistyötä voidaan käynnistellä. Koko yhteistuotantoprosessi on erilainen fiktiossa ja dokumentissa. Cinemartissa on paljon leppoisampi tunnelma, muistelee tuottaja Werning. Hän toteaa edelleen, että dokumenttien osalta suomalaisten tuottajien ja rahoittajien välinen yhteistyö toimii hyvin, koska sitä on tehty jo niin pitkään. Näin ollen tuottajan ei ole vaikea vakuuttaa kotimaisia rahoittajia siitä, että kyseessä on ulkomaista rahoitusta vaativa hanke. Leffojen pitää olla pitkällä kehitettyjä, ennen kuin tuottajan kannattaa viedä hanke isoille foorumeille. Koko projektin voi tappaa lähtemällä rahoitustapahtumiin liian aikaisin, hän muistuttaa. Rahoituksen hankinta alkaa kotimaasta. Jos on 200 000 euroa salkussa Suomesta, ulkomaisia rahoittajia on helpompi vakuuttaa hankkeesta. Kaarle Aho lisää puolestaan, että kun tv-kanavien tilanne kaikkialla on muuttumassa, korostuu elokuvasäätiön kaltaisten rahoituslaitosten merkitys. Cilla Werningiä hämmästytti aluksi dokumenttielokuvan rahoitusforumeissa se, miten isoilla tv-markkinoilla elokuvan aihe painaa enemmän kuin ohjaajan nimi eli aikaisemmat saavutukset. Kaarle Aho muistuttaa toisaalta, että suppeammissa ohjaajan, tuottajan ja tv-kanavan välisissä keskusteluissa television tilaajat ovat enemmän kiinnostuneita ohjaajan kuin tuottajan näkemyksistä. Mikä merkitys on dokumenttielokuvien jälkimyynnillä? Dokumenttielokuvan kohdalla voi myös kysyä, miten paljon tuotantoyhtiö odottaa elokuvan jälkimyynniltä ja mikä on myyntiyhtiön merkitys. Cilla Werning toteaa, että jos elokuvalla on laajaa tv-potentiaalia, isot rahat ovat ennakkomyynnissä. Tämä merkitsee sitä, että suuri osa alueista on usein myyty jo tuotantovaiheessa. Jos dokumenttielokuvan ennakkomyynti kattaa jo esimerkiksi Ranskan ja Saksan, voi olla vaikeaa saada myyntiyhtiöitä sitoutumaan elokuvaan. Cilla Werningin mukaan dokkareiden jälkimyynti on yleensä aika vaatimatonta. Katastrofin aineksia S E S I N F O 11

John Websterin Katastrofin aineksia on poikkeuksellinen dokumenttielokuva. Se sai jo aikanaan paljon tv-yhtiöiden ennakko-ostoja, mutta ostavia tv-kanavia on löytynyt vielä runsaasti elokuvan valmistuttua. Elokuvan kansainvälistä myyntiä hoitaa saksalainen Deckert Distribution ja Pohjois-Amerikan levitystä Icarus Films New Yorkista. Deckert Distributionin johtaja Heino Deckert on useassa yhteydessä todennut, että Katastrofin aineksia on yhtiön vähän yli 10-vuotisessa historiassa parhaiten myynyt elokuva. Sillä on kansallisia levittäjiä muun muassa Espanjassa, Italiassa, Puolassa ja Norjassa. Elokuva on ollut teatterilevityksessä Espanjassa, Italiassa, Puolassa, Tanskassa ja Sveitsissä. Eurooppalaisista suurista televisioyhtiöstä muun muassa Channel 4, Canal+, BRD, ARTE, VPRO ovat esittäneet elokuvan ohjelmistossaan. Yhdysvaltalaisen Discovery US kanavan kautta elokuva on voinut tavoittaa 50 miljoonaa ihmistä. Kanadassa elokuva on nähty CBC:n kanavalla, Japanissa puolestaan NHK: n, joka on vastannut myös muun Aasian televisiolevityksestä. Canal+ sopimus kattoi niin ikään 39 kanavaa ranskankielisessä Afrikassa. Deckert Distribution on ollut projektissa mukana jo hyvin varhain. Mainittakoon, että myyntiyhtiön sitoutumisesta voi saada pisteitä päätettäessä Median televisiolevitystuesta, jota Katastrofin ainekset sai vuonna 2006. Aloittelevien tekijöiden kannattaa ensin tehdä dokumentti kotimaisin varoin Elokuvan on tuottanut Kristiina Pervilä Millennium Filmille. Montréalissa ja New Yorkissa toimistoa pitävä Films Transit International myy ja levittää Oktoberin Miesten vuoro elokuvaa. Sen festivaalikierto on käynnistymässä näinä viikkoina ensin Visions du Réelissä Sveitsissä ja sen jälkeen Hot Docs -festivaaleilla Torontossa. Myyntejä enemmän Joonas Berghäll odottaa Films Transitin kautta saavansa elokuvan useille festivaaleille ja solmivansa lisää sellaisia yhteyksiä, joiden avulla seuraavan elokuvan tuotantoon saattaminen olisi helpompaa. Mainittakoon, että Films Transitin toimitusjohtaja Jan Rofekamp on seurannut Miesten vuoro elokuvan tuotantoprosessia syksystä 2007, jolloin Joonas Berghäll ja Mika Hotakainen esittelivät sen Nordisk Forumissa Oulussa. Kotimaan projektit lupa hengittää Cilla Werning ja Joonas Berghäll haluavat myös tehdä pelkästään kotimaisella rahalla tuotettuja elokuvia. Kehittelemme parhaillaan Miia Tervon Santraa ja Jan Ijäksen Hylkyä. Olisi hirveän raskasta, jos kaikki Tupakkahuone 12 S E S I N F O

Ito kilvoittelijan päiväkirja projektit olisivat kansainvälisiä; niissä voi nimittäin mennä vuosia, huokaa Cilla Werning. Kun Oktoberin lähimenneisyydessä on kaksi tällaista pientä mammuttia Miesten vuoro ja Purkitettuja unelmia, on ihanaa tehdä välillä joku puolituntinen, myöntää Joonas Berghäll. Vuonna 2004 Berghäll ja Hotakainen tekivät kotimaisella rahoituksella dokumenttielokuvan Valtio vapauden vei. Aloittelevien tuottajien ja tekijöiden kannattaa ensin puurtaa tuntinen tai pitkä dokumentti kotimaisin varoin. Ei kannata lähteä ulkomaille virheitä tekemään. Kansainvälisen rahoituksen projekteissa tuottajan rooli korostuu, huomauttaa Cilla Werning. Tarvitaanko pienempiin kotimaisilla varoilla tehtyihin dokumenttielokuviin tuottajaa lainkaan? Moni ohjaaja tuottaa itse. Usein siinä on järkeä, hän päättelee. Tuottajan tie maailmalle Joonas Berghäll kertoo, että alun perin Oktoberin tarkoituksena oli tehdä kotimaisia leffoja kotimaisin varoin. Suunnitelmaa kansainvälistymiselle ei aluksi ollut. Miia Haavisto vihjaisi meille aikoinaan, että kannattaisi mennä EDN:n Twelve for the Future -tapahtumaan esittelemään silloin ajankohtaista Tupakkahuone hanketta. Muun muassa Docpointin yhteydessä järjestettävä nuorille tuottajille tarkoitettu pohjoismainen rahoitusseminaari avasi ovia: Svenska Filminstitutet kiinnostui hankkeesta, mukaan tuli vähitellen NFTF ja SVT (Sveriges Television) sitoutui viiden kuukauden kuluttua. Tämän jälkeen Iikka Vehkalahti heitti meidät maailmalle. Menimme samana vuonna Sunny Side of the Doc -tapahtumaan, joka silloin vielä järjestettiin Marseillessa. Voitimme siellä Tupakkahuoneella parhaan kehitteillä olevan projektin palkinnon eli 10 000 euroa. Sillä tiellä ollaan, kertaa Joonas Berghäll. Ulla Simonen, kehotti minua osallistumaan Eurodoc-koulutukseen. Osallistuin siihen vuonna 2008. Se on ollut priima-kamaa koko ajan. Raili Salmi opasi myös paljon, kun Eurodocin koulutusjakso järjestettiin vuonna 2007 Nurmeksessa. Elokuvatuottaja Ulla Simonen toimi AVEKin tuotantoneuvojana vuosina 2005 2008. Hän osallistui vuonna 2001 ensimmäiseen Eurodoc-ohjelman tuottajakoulutukseen. Askeleita Euroopan ulkopuolelle Yle TV 2 Dokumenttiprojektin tuottaja Iikka Vehkalahti muistuttaa, että rahoitusfoorumien ja Median eri ohjelmien ansiosta dokumenttielokuvien kansainvälinen rahoitus lähti merkittävästi liikkeelle vuosi- S E S I N F O 13

na 1996 97. Sunny Side of the Docin johtaja Yves Jeanneau on kutsunut seuraavaa seitsemää vuotta dokumenttielokuvan kulta-ajaksi. Kaikki tämä on antanut aivan toisenlaiset mahdollisuudet rakentaa ulkomaisia kontakteja. Esimerkiksi Dokumenttiprojektin osalta parhaat tuotantoyhtiöt ovat saaneet viimeisen viiden vuoden aikana ulkomaista rahoitusta tuotannoilleen noin miljoonan euron arvosta, laskee Iikka Vehkalahti. Hän painottaa lisäksi, että suomalaisten dokumenttielokuvien kansainvälinen rahoitus on kulkenut käsikynkkää muun kansainvälisen kehityksen kanssa. Se, että Yleisradio on ollut aktiivinen toimija ennakko-ostojen ja Steps for the Future tai Why Democracy? -kaltaisten erikoisprojektien alalla, on rakentanut sellaista verkostoa, joka on välttämätöntä luottamuksen rakentamiseksi kv-tuotannoille. Iikka Vehkalahti kuitenkin tietää, että tilanne on muuttunut noista dokumenttielokuvan kulta-ajoista. Ranskan tilanne on vaikea, ARTEn politiikka on muuttunut, BBC:n ainoan kv-slotin budjettia on leikattu. Ei ole siis ihme, että tuottajien on etsittävä rahoitusmahdollisuuksia myös Euroopan ulkopuolelta. ITVS Yhdysvalloista rahoitti Arto Halosen Pyhän kirjan varjoa merkittävästi. Japanilainen NHK oli puolestaan Pirjo Honkasalon Ito kilvoittelijan päiväkirjan keskeinen rahoittaja, muistuttaa Iikka Vehkalahti, joka on juuri palaamassa Asian Side of Doc -rahoitustapahtumasta Hongkongista. Tämän kirjoituksen näkökulma dokumenttielokuvien kansainväliseen rahoitukseen on ahne ja patrioottinen. Asiaa voisi tarkastella myös siltä kannalta, mitä suomalaiset tuotantoyhtiöt ovat oppineet ja saaneet toimiessaan yhteistuotannoissa vähemmistötuottajina. Ulkomaisilta yhteistyökumppaneilta voisi kysyä, miltä suomalainen dokumenttielokuvakenttä näyttää osatuottajan näkökulmasta. Kuten Iikka Vehkalahti yllä toteaa, kansainvälisessä yhteistyössä on aina kysymys vastavuoroisuudesta. Suomalaisen tuotantoyhtiökentän ja suomalaisten rahoitusmekanismien pitää olla valmiita vastaamaan myös ulkomailta tuleviin yhteistyöpyyntöihin. M a r j a Pa l l a s s a l o Lyhyt- ja dokumenttielokuvien kulttuuriviennin päällikkö Median tv-levitystuista Media Desk Finlandin toiminnanjohtaja Kerstin Degerman myöntää, että Median tv-levitystuki ajoi tuottajat aikaisemmin kanavashoppailuun, jota suomalaiset tuottajat kuvaavat oheisessa jutussa. Siksi Media teki muutamia vuosia sitten muutoksia tuen myöntämisen ehtoihin. Eri maiden tv-kanaville määriteltiin minimikynnysrahat, joilla ne saivat ostaa esitysoikeuksia. Uusien, hiljattain Media-ohjelmaan liittyneiden maiden osalta minimiraha on 0,1 % tuotantobudjetista. Suurin osa Media-ohjelman maista maksaa esitysoikeuksista vähintään 0,5 %. Suuret maat, Ranska, Iso-Britannia, Italia, Saksa ja Espanja, joutuvat maksamaan oikeuksista vähintään 1 % elokuvan tuotantobudjetin määrästä. Tähän porrastuksen oli mentävä, koska tv-levitystuki näytti aikaisemmin kanavoituvan vain isojen maiden tuotannoille. Nykyisin käytössä oleva päätösjärjestelmä yhdistää vanhan kanavashoppailun sekä uuden mekanismin. Mikäli tuottaja on onnistunut keräämään ulkomaisista lähteistä yli 20 % tuotantotuen määrästä, saa hän lisäpisteitä tv-levitystuesta päätettäessä. Uutena piirteenä on sekin, että mikäli yhtiö pystyy näyttämään menestystään kansainvälisen rahoituksen hankinnassa viimeiseltä viideltä vuodelta, saa se tästä maineestaan myös lisäpisteitä. Tv-levitystuki oli ennen automaattisempi tuki, nyt siitä päättämiseen sisältyy enemmän harkintaa. Tuen suuruus voi olla dokumenttielokuville enintään 20 % tuotantobudjetista, ja euromääräinen katto on 300 000. Kerstin Degermanin mielestä tv-levitystuki on Media-tuista eksklusiivisin, ja tuotantoyhtiöiden kannalta vaikeimmin saavutettava. Vuosittain tvlevitystukea myönnetään 50 60 projektille, joista osa on myös fiktioita ja animaatioelokuvia. Paljon kertoo sekin, että Espanjan kaltainen maa on asettanut tavoitteekseen saada yhden tv-levitystuen vuodessa. Viimeisin suomalainen tätä tukea saanut elokuva on ollut Oktoberin tuottama ja Katja Gauriloffin ohjaama Purkitettuja unelmia. Se sai tuen vuonna 2009. 14 S E S I N F O

Muukalainen Saksa kasvava yhteistuotantomaa Käsky, Maata meren alla, Musta jää, Muukalainen, Niko lentäjän poika, Pihalla, Skavabölen pojat muun muassa näiden viime vuosina valmistuneiden suomalaisten elokuvien teossa on ollut mukana saksalainen osatuottaja. Saksassa yhteistuotantojen määrä on ollut viime vuosina nousussa. 1980- ja 1990-luvuilla saksalainen elokuva ei ollut kovin kansainvälistä, ja pitkään sen jälkeenkin moni uskoi, ettei se kiinnosta juuri ketään ulkomailla. Nyt omiin elokuviin on kuitenkin alettu Saksassakin luottaa, mikä lisää myös yhteistuotannoista kiinnostuneiden tuottajien määrää, kertovat German Filmsin markkinointipäällikkö Mariette Rissenbeek ja viestinnästä vastaava Angela Hawkins. Usko omaan kansainväliseen kiinnostavuuteen on tietysti ensimmäinen edellytys matkalla yhteistuottajuuteen, mutta sen toteutuminen riippuu pitkälti myös rahoitusrakenteiden suomista mahdollisuuksista. Yhteistuotantojen kannalta yksi viime vuosien tärkeimmistä uudistuksista Saksassa oli DFFF:n Deutscher Filmförderfondsin perustaminen vuonna 2007. DFFF:n myötä saksalaisten yhteistuotantojen määrä onkin kääntynyt nousuun., Rissenbeek toteaa. Saksassa elokuvatuotantoa tukivat ennen DFFF: n perustamista lähinnä alueelliset rahastot kuten Medienboard Berlin-Brandenburg, Filmförderung Hamburg Schleswig-Holstein, FilmFernsehFonds Bayern, Filmverband Sachsen jne. sekä kansallinen FFA (Filmförderungsanstalt). FFA:n ja DFFF: n välinen ero on siinä, että FFA tukee ainoastaan yksittäisiä hankkeita, kun taas DFFF tukee elokuvateollisuutta laajemmin. DFFF voi myös pyrkiä tukemaan esimerkiksi saksalaisia studioita tai filmilaboratorioita nimenomaan yhteistuotantojen kautta, Rissenbeek ja Hawkins analysoivat. Ylipäänsä DFFF:n tukiohjeet ovat FFA:n ohjeita joustavammat ja taipuvat siksi helpommin myös yhteistuotantojen tukemiseen. S E S I N F O 15

Skavabölen pojat Joustavuudesta huolimatta DFFF:n tukiohjeissa on yksi ehto, johon monen suomalais-saksalaisen yhteistuotannon tuki on tyssännyt: tukea voi hakea vain elokuvalle jolla on sitova sopimus teatterilevityksestä Saksassa; pelkkä aiesopimus ei riitä. DFFF:n säännöissä määritellään tarkasti myös teatterilevityksen vähimmäiskopiomäärä, joka perustilanteessa on 30, Pihalla mutta myös vaihtelee riippuen haetun tuen määrästä ja elokuvasta: esimerkiksi tuottajan ensimmäisen elokuvan sekä dokumenttielokuvan kohdalla vaadittu kopiomäärä on pienempi eli Saksan mittakaavassa hyvin pieni. Myös German Films, jonka tehtävänä on saksalaisen elokuvan kansainvälinen promootio, on kehittänyt yhteistuotantoja edistäviä hankkeita. Sillä on eri puolilla maailmaa yhteensä yhdeksän edustajaa, jotka muun muassa auttavat saksalaisia tuottajia verkostoitumaan asemamaiden keskeisten tuottajien kanssa. Lisäksi German Films on tehnyt viime aikoina voimakasta yhteistyötä UK Film Councilin kanssa edistääkseen Saksan ja Ison-Britannian välisiä yhteistuotantoja. Osa alueellisista rahastoista kannustaa yhteistuotantoihin Viime vuosien rakenteelliset muutokset Saksassa ovat siis mahdollistaneet yhteistuotantojen lukumäärän kasvun, mutta mitkä tekijät ensisijaisesti motivoivat tuottajia hakeutumaan yhteistuotantoihin? Yleisimmät syyt saksalaiselle päätuottajalle hakea ulkomaista osatuottajaa ovat joko suuren hankkeen kohdalla suoranainen pakko löytää lisärahoi- 16 S E S I N F O

Maata meren alla tusta maan ulkopuolelta tai sitten selkeät sisällölliset syyt, kuten tarinan sijoittuminen toiseen maahan, Rissenbeek sanoo. Usein tilanteeseen vaikuttavat myös alueellisten rahastojen intressit. Pohjois-Saksan alueelliset rahastot ovat usein mielellään mukana yhteistuotannoissa, kun taas Etelä-Saksassa tämä ei ole niin yleistä. Osallistumista yhteistuotantoon vähemmistötuottajana puolestaan motivoi muun muassa teknisen know-how n maahantuonti ulkomailla saatujen kokemusten jälkeen, erityisesti jos kyseessä on suuri kansainvälinen hanke. Saksalaiset ovatkin viime vuonna osallistuneet monien sellaisten maailmanlaajuisesti tunnettujen elokuvien tuotantoihin, kuten Niko lentäjän poika S E S I N F O 17

Musta jää esimerkiksi Inglorious Basterds ja Waltz with Bashir. Vähemmistötuotantoihin lähdetään usein myös silkasta uskosta hankkeen laatuun ja kiinnostuksesta sen sisältöön, kuten tapahtui tämänvuotisen Berliinivoittajan, turkkilaisen elokuvan Bal (Honey) tai parin vuoden takaisen Berliini-kilpailijan, suomalaisen Mustan jään kohdalla. DFFF:n tukemista hankkeista kolmasosa yhteistuotantoja Mariette Rissenbeekin mukaan Saksassa tehtiin vuonna 2009 yhteensä 77 yhteistuotantoa, näistä 38 DFFF: n tuella. Vuonna 2007 DFFF:ltä tukea saaneita yhteistuotantoja oli yhteensä 34 ja vuonna 2008 yhteensä 37 kappaletta. Vuosina 2007 2008 DFFF tuki kaikkiaan 198 hanketta (puhtaasti kotimaiset tuotannot ja yhteistuotannot yhteensä), eli yhteistuotantoja näistä oli reilut 35 %. DFFF:n tukemien yhteistuotantojen keskimääräinen budjetti oli vuosina 2007 ja 2008 noin 9,65 miljoonaa euroa, kun kaikkien DFFF:n tukemien elokuvahankkeiden keskimääräinen budjetti oli samana aikana 5,3 miljoonaa euroa. Yhteistuotannot ovat siis DFFF:n tukemista hankkeista keskimäärin melkoisesti kalliimpia kuin puhtaasti kotimaiset tuotannot mutta parhaimmillaan ne myös tuovat maahan rahaa. German Films Quarterly 1/2010:ssa julkaistujen lukujen mukaan DFFF myönsi tukea vuosina 2007 ja 2008 yhteensä 118,5 miljoonaa euroa, minkä seurauksena alaan investoitiin Saksassa jopa 750 miljoonaa euroa muuta rahaa, siis noin kuusinkertainen summa. German Films Quarterlyssa ei ole kuitenkaan eritelty, mikä osa investoinneista on varsinaista ulkomaista rahaa. Saksalaiset tekevät yhteistuotantoja kaikkialla maailmassa. Vuonna 2009 DFFF:n tukemista yhteistuotannoista yli puolissa toisena osapuolena oli kuitenkin Itävalta, Sveitsi, Ranska, Iso-Britannia, Hollanti tai Etelä-Afrikka. German Films Quarterly listaa nouseviksi yhteistuotantomaiksi myös Puolan ja Kanadan. Suomea ja muita pohjoismaita ei artikkelissa mainita, kenties siksi, että Saksa on meille useimmiten vähemmistötuottaja. S a t u E l o Artikkelissa on käytetty lähteenä haastattelujen lisäksi German Films Quarterly 1/2010 -julkaisussa ilmestynyttä Harald Olkusin artikkelia Jeux sans frontiers International Co-Productions with and in Germany, SESinfossa 2/2008 julkaistua, allekirjoittaneen kirjoittamaa case studya Mustalta jäältä punaiselle matolle, DFFF:n tukiohjeita sekä DFFF Figures 2007 2009 -esitettä 18 S E S I N F O

Eurooppalaisten yhteistuotantojen leviäminen Euroopan audiovisuaalinen observatorio tutki eurooppalaisten yhteistuotantojen levittämistä verrattuna täysin kansallisiin tuotantoihin vuosina 2001 2007. Vuonna 2008 julkaistu The Circulation of European co-productions and entirely national films in Europe on kattava selvitys eurooppalaisten yhteistuotantojen leviämisestä eri markkinaalueille. Sen tuloksista käy ilmi, että eurooppalaiset yh- Yhteistuotantojen ja täysin kansallisesti tuotettujen elokuvien leviäminen eri markkina-alueille (keski-arvo) 4,6 3,7 teistuotannot ylittävät rajoja kansallisia tuotantoja paremmin; yhteistuotantoja esitetään keskimäärin kaksi kertaa useammalla markkina-alueella ja niiden katsojaluvut ovat keskimäärin 2,7 kertaa suuremmat. Ohessa muutamia taulukoita observatorion tutkimuksesta. Tutkimuksen voi ladata kokonaisuudessaan observatorion www-sivuilta osoitteesta: http://www.obs.coe.int/online_publication/expert/krakow_report.pdf. Yhteistuotantojen ja täysin kansallisesti tuotettujen elokuvien keskimääräiset katsojaluvut 51 785 2,0 1,1 33% 77% 19 137 7 975 22 546 Kaikki markkina-alueet Ei-kotimaiset markkina-alueet Elokuvat kansainvälisessä levityksessä Katsojat keskimäärin Kansainväliset katsojat keskimäärin 100% Kansalliset elokuvat Yhteistuotannot 100% Kansalliset elokuvat Yhteistuotannot Kansainvälisten katsojalukujen osuus yhteistuotantojen ja täysin kansallisesti tuotettujen elokuvien kokonaiskatsojamäärästä 15% 41% Täysin kansallisesti tuotettujen elokuvien leviäminen Kansainvälinen levitys Vain kotimainen levitys 100% Kansalliset elokuvat Yhteistuotannot 67% 33% Yhteistuotantojen levitys Yhteistuotantojen levitys tuotantoon osallistuneiden maiden ulkopuolelle Kansainvälinen levitys Yhteistuotantomaiden ulkopuolinen kv levitys Vain kotimainen levitys Vain kotimainen levitys 77% 23% 59% 41% S E S I N F O 19

Yhteistuotanto rakentuu tekijän ja tuottajan näkemykselle Kirjoitin viime syksyn Mediadeskin lehteen artikkelin eurooppalaisista yhteistuotanto- ja rahoitusfoorumeista. Kirjoitus poiki runsaasti yksityiskohtaisia kyselyitä yksittäisten foorumeiden valintakriteereistä. Säätiöön on kerääntynyt tietoa paljon enemmän kuin mitä yhdessä artikkelissa pystyy kertomaan, joten vastaan kysymyksiin jatkossakin mielelläni. Avuliaita ovat myös foorumeilla aiemmin olleet tekijät. Tässä artikkelissa asiaa lähestytään kolmen halutun ja keskenään erilaisen fiktiofoorumin valintaperiaatteiden kautta. Pienemmät foorumit (ja Euroopan ulkopuoliset tapahtumat) jäävät nyt vähemmälle huomiolle, mikä ei tarkoita etteivätkö juuri ne voisi olla projektin kannalta isoja parempia. Kolmen suuren lisäksi suomalaishankkeille hyviä foorumeita ovat esimerkiksi olleet Tallinnan Baltic Event ja Mannheim Meetings. Animaatioon erikoistuneille Cartoonin tapahtumat ovat lähes välttämättömiä, lastenprojekteille keskeiseksi on kasvamassa Malmön BUFF:FF ja dokumenteille olennaisia ovat Amsterdamin veteraani IDFA sekä uudemmat Sheffieldin ja Barcelonan foorumit. Fiktion osalta Berliinin Co-production market on A-festivaalin yhteydessä järjestettävistä foorumeista suurin ja halutuin. Rotterdamin Cinemart on vanhin Ohjaaja Finbarr Wilbrink pitchaa Torino Film Labissa marraskuussa 2009 ja hakijamäärän perusteella kaikkein suosituin. Torinon Film Lab on suhteellisen uusi, mutta tällä hetkellä omalla tavallaan yksi kiinnostavimmista, koska siihen nivoutuu hyvin järjestetty koulutusohjelma. Torino kouluttaa ja etsii tekijän omaa ääntä Torinon seuraava Film Lab on marraskuussa 2010 mutta haku tähän on jo päättynyt. Vuodelle 2011 haku alkaa syyskuussa. Torinon metodi poikkeaa kaikista muista, sillä projektit valitaan runsaan puolen vuoden mittaiseen prosessiin. Siihen sisältyy monipuolista koulutusta, jonka varsinainen tähtäin on hankkeen oman äänen löytäminen, vaikka yhtä voimakkaasti painotetaan pitchauksen ja hankkeen esittelemisen osaamisen tärkeyttä. Pisimmillään projekti voi olla mukana TFL:ssä melkein puolitoista vuotta; ensin käsikirjoitusvaiheessa, johon valitaan 15 ohjaajan tai käsikirjoittajan projektia ja neljä script editor -opiskelijaa. Puolen vuoden kuluttua näistä parhaat valitaan hankekehittelyvaiheeseen, johon kaikkiaan seulotaan runsaat kymmenen projektia. Näillä hankkeilla on oltava tuottaja ja budjetin maksimi on kahden miljoonan euron kohdalla. Ensimmäiseen vaiheeseen valittaessa huomiota kiinnitetään hakijan cv:hen ja aikaisempiin töihin, jotka ovat valinnan tärkein kriteeri, sanoo valintojen päällikkö Franz Rodenkirchen. Hankkeesta pitää olla vähintään treatment. Mukaan valitaan myös käsikirjoittajia, vaikka TFL:n toinen vaihe onkin vain esikois- ja toisten elokuvien ohjaajille tarkoitettu. TFL:n toiseen vaiheeseen ei voi hakea vaan siihen kutsutaan. Valintatiimi itse etsii aktiivisesti projekteja. TFL:n profiilissa tekijälähtöiset elokuvat korostuvat. Budjettimaksimi on suhteellisen alhaalla siksikin, että koulutukseen liittyy tuotantotuen mahdollisuus, jonka halutaan todella vaikuttavan: Piemonten alue rahoittaa parhaita tuotantoja 50 000 200 000 eurolla. Tähän tukeen ei liity mitään alueellista käyttövelvoitetta. 20 S E S I N F O