Helmikuun parhaat tapahtumat



Samankaltaiset tiedostot
JÄSENTIEDOTE 2 /

Liikkumisen ohjaus Varsinais-Suomessa hanke, ehdotuksia toimenpiteiksi. Paula Väisänen, kestävän liikkumisen asiantuntija 26.8.

Toukokuun parhaat tapahtumat

Rahoituksella turvallista ja kestävää liikkumista - liikkumisen ohjauksen valtionavustus 2017

Alueelliset verkostot ympäristökasvatuksen tukena Kestävä kehitys varhaiskasvatuksessa seminaari

Huhtikuun parhaat tapahtumat

Haavi Varsinais-Suomen ympäristökasvatusyhdistys ry. Toimintakertomus YLEISTÄ

Lokakuun parhaat tapahtumat

Liikkumisen ohjaus Varsinais-Suomessa 2017

VALONIA Varsinais-Suomen kestävän kehityksen ja energia-asioiden palvelukeskus. Jaana Itälä-Laine

Kymenlaakson ympäristökasvatusstrategia tapaaminen

Liikkumisen ohjaus Varsinais-Suomessa 2016

Vuoden 2012 toiminnan arviointi

Haavi Varsinais-Suomen ympäristökasvatusyhdistys ry. Toimintakertomus YLEISTÄ

Parhaat palat, Liikkumisen ohjaus Varsinais-Suomessa Paula Väisänen, kestävän liikkumisen asiantuntija

Alkuvuoden parhaat tapahtumat

TUKEA YMPÄRISTÖKASVATUKSEEN. Yhteistyöseminaari Lisätään ympäristövastuullisuutta yhdessä

Maaliskuun parhaat tapahtumat

Marraskuun tapahtumatarjontaa

Haavi Varsinais-Suomen ympäristökasvatusyhdistys ry. Toimintakertomus YLEISTÄ

KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo

VÄLKE-ryhmän toiminta. Mikko Kantokari Uudenmaan ELY-keskus

Itämerihaasteessa tapahtuu! Salla-Maria Alanen Itämerihaasteen koordinaattori, Turku Projektipäällikkö, Centrum Balticum

Kohti hiilineutraalia kuntaa. Biosfärområdets vinterträff i Korpoström

RAJATTOMASTI LIIKUNTAA TURUN SEUDULLA

Liikkuminen osana kuluttajien energianeuvontaa. LIVE -verkottumistilaisuus Päivi Laitila, Motiva Oy

Huhtikuun parhaat tapahtumat

Liikkumisen ohjauksen integrointi liikenne- ja ilmastostrategioihin

Auttaja lähellä sinua.

Liite 1. Nuorisotoimi 2015

Ekokumppanuus ja pk-yritysten ympäristöosaaminen

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Katariina Myllärniemi liikenne- ja viestintäministeriö. V-S ELY-keskus, liikenne ja infrastruktuuri. Laura Leppänen, siht. Varsinais-Suomen liitto

Aitojamakuja.fi auttaa löytämään paikalliset elintarvikeyritykset

Työpaikkojen liikkumissuunnitelmat

Työmatkaliikkumisen aktivointihanke Hinku-kunnille

Sinettiseura uudistus etenee

Vuoden 2013 Tammikuu - Heinäkuu ampumavuorot ja tapahtumat

NUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUT Maija Puolakanaho

Polkuja kestävän liikkumisen palveluihin. Hankkeen esittely MAL-verkoston ohjausryhmälle Nina Frösén

Liikennevirasto Motiva - Aula Research Helena Suomela, Motiva Oy

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila

Toukokuun parhaat tapahtumat

Ympäristötietoisuuden ja verkottumisen lisääminen Suomen ja Viron paikallishallinnossa EU Interreg IIIA ohjelman hanke CG13046

Lokakuun parhaat tapahtumat. Hyvästit hehkulampuille Ideailta kodin uuteen valaistukseen

115 vuotta. Uudenmaan Martat ry 85 vuotta. Anne Lempinen

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA

Turun väestökatsaus maaliskuu 2017

JHL 495 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarviossa varattu summa

JÄSENTIEDOTE 2/2015

Pohjanmaa. Keski-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Uusimaa. Kanta-Häme Varsinais-Suomi

Kuluttajien energianeuvonta. Neuvonnan vuosipäivä Päivi Laitila, Motiva Oy

Kestävän kehityksen kasvatuksen pääsuunnitteluryhmä Annukka Luomi ja Katja Viberg, ympäristökasvattajat

LIVE-päivät Sirpa Korte, joukkoliikennejohtaja, Föli Paula Väisänen, kestävän liikkumisen asiantuntija, Valonia Varsinais-Suomen kestävän

VARSINAIS SUOMEN 17 KUNNAN ERITYINEN KUNTAJAKOSELVITYS YHTEENVETO SOTE YHTEISTYÖSTÄ. Selvitysalueella toimivat yhteistoiminta-alueet

YHDISTYSTOIMINNASSA ON YTYÄ ETENKIN PORUKASSA

Valtionavustushankkeet 2015 ja Motivan koordinointityö Kaisa Kauhanen, Motiva Oy

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 12/2015

Yhdistystiedote 6/2013

PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA LOUNAIS-SUOMESSA

POP UP kahvilapäivä

KYLÄTALOT VARSINAIS-SUOMESSA

Energiayhtiön ja alueellisen energianeuvojan yhteistyö

Kohti kestävämpää liikennekulttuuria

Työpaikkojen liikkumisen ohjaus LIVE -ryhmätyö Helsingin seudun liikenne, Anna Ruskovaara

Puhtaasti liikkeelle Pohjois-Pohjanmaan ympäristötietoisuuden teemavuosi 2009

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat,

VIEMÄRIIN KUULUMATTOMAT KIINTEISTÖT KUNTAKOHTAISESTI

Maaliskuun parhaat tapahtumat

TIETOISKU VALTIONOSUUSJÄRJESTELMÄN UUDISTUS Lyhyt katsaus valtiovarainministeriön esitykseen

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Vuoreksen koulu. lv

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 7/2013

LIIKENNETURVALLISUUSTYÖ KUNNISSA VUONNA 2013 LAPIN LIIKENNETURVALLISUUSTOIMIJA 2013/11/13

Murkkufoorumi - Vertaisryhmät nuorten vanhemmille. Johanna Syrjänen, Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry

JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelmasta yleisesti Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta Edunvalvonta Koulutus

Maaliskuun ajankohtaiset

Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu:

Koulujen liikkumissuunnitelmat, HSL:n kummikouluohjelma ja Matkakummi

Liikkumisen ohjaus Varsinais Suomessa 2017 hanke. Paula Väisänen, kestävän liikkumisen asiantuntija, päivitetty

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA LOUNAIS-SUOMESSA

Nuukuusviikko asian ytimessä: kestävä kulutus kansalaisjärjestöjen teemana

Tapahtumakalenteri 2015

Kasvatuskuulumisia. Kasvatuspääsuunnitteluryhmä

Kestävää liikkumista Pirkanmaalla. Harri Vitikka, Pirkanmaan ELY-keskus, L-vastuualue

Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt!

Viisas liikkuminen ja liikkumisen ohjaus? Sara Lukkarinen, Motiva Oy

1 Halikon Siniset Halikon SRK-talon piha Halikko Pyhän Laurin Ritarit Perniön SRK-talo Perniö

Liikkujan viikko 2014

Aurinkosähkön yhteishankinta Somerolla. Infotilaisuus

Meidän Häme hanke ja Hämeenlinnan seudun järjestöyhteistyö

Tarvitsetko projektiisi uuden vaihteen tai palikat järjestykseen? Tule saamaan oivalluksia ja kipinöitä!

Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi

Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen verkostoviesti. Maaliskuu 2017

Toimintasuunnitelma 2011

Pienvedet Varsinais-Suomessa

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen kuukauden viimeisenä perjantaina.

VIHREÄ LIPPU Käytännöllinen ja tehokas ympäristökasvatuksen työkalu

Transkriptio:

Helmikuun parhaat tapahtumat - Globaalia ympäristökasvatusta Valoniassa 7.2. klo 15 18. Viimeinen ilmoittautumispäivä koulutukseen on 3.2. - Varsinais-Suomen energia- ja päästötaseen julkistamisseminaari Liedon kunnantalon valtuustosalissa 15.2. klo 8.30 12.00. Ilmoittautumiset 10.2. mennessä. - Vesiensuojeluviikko 13. 19.2. Valonian vesiaiheisessa näyttelyssä (ti-ke klo 12 16, to klo 12 19) ohjattuja kierroksia, kahvia ja pullaa. Katso lisää: www.valonia.fi tai liity Valonian Facebook-faniksi, jolloin saat tuoreet uutiset etusivullesi. Varsinais-Suomen energia- ja päästötase 2010 julkistetaan Tervetuloa julkistamistilaisuuteen Liedon kunnantalon valtuustosalissa järjestetään keskiviikkona 15.2.2012 klo 8.30 12.00 julkistamistilaisuus, jossa esitellään vastavalmistunut Varsinais- Suomen energia- ja päästötase 2010. Tilaisuudessa on mukana maakunnan merkittäviä energia- ja ilmastoalan toimijoita. Taseen julkistamistilaisuus on ainutkertainen mahdollisuus tutustua koko Varsinais-Suomen kattavaan energia- ja päästötaseeseen. Siitä selviää, paljonko Varsinais-Suomessa kuluu energiaa, miten sitä tuotetaan sekä millaisia kasvihuonekaasupäästöjä varsinaissuomalaiset aiheuttavat. Tilaisuudessa kuullaan myös millaisia aiheeseen liittyviä toimenpiteitä maakunnassa on jo tehty tai tullaan tekemään. Tilaisuuden järjestää Valonian koordinoima EETU energiasta maakunnan etu -hanke. Tilaisuus on maksuton, mutta edellyttää ilmoittautumisen. Ilmoittautumiset pe 10.2.2012 mennessä. Tilaisuuden jälkeen voit lounastaa omakustannusperiaatteella kunnantalolla. Kerrothan ilmoittautumisen yhteydessä mahdollisesta lounastamisestasi. Ilmoittautuminen ja lisätiedot: Antti Numminen, energianeuvoja antti.numminen@valonia.fi, p. 050 9113 146, www.valonia.fi/ eetu. Tarkempi ohjelma ja aikataulu: www.valonia.fi/eetu. EETU Energiasta maakunnan etu -hankkeessa parannetaan Varsinais-Suomen maaseudun yritysten toimintakykyä energiakustannuksia pienentämällä. Tavoitteena on myös vähentää energiankulutuksesta ja -tuotannosta aiheutuvia kasvihuonekaasupäästöjä. TIlaisuudessa kerrotaan mm. paljonko Varsinais-Suomessa kulutetaan energiaa.

Vesinäyttelyssä ohjattuja kierroksia 14. 16.2. Valtakunnallista Suomen luonnonsuojeluliiton organisoimaa Luonto- ja ympäristöviikkoa vietetään helmikuussa viikolla 7 vesiensuojelun merkeissä. Valonia on myös mukana teemaviikon tapahtumissa. Valonian ovet ovat auki tiistaista torstaihin 14. 16.2. Tarjolla on ohjattuja esittelyjä PUHDASTA VETTÄ kansalle ja kaloille -näyttelyssä. Näyttely on auki ti, ke klo 12 16 ja to 12 19. Ohjatut kierrokset ovat klo 13 ja klo 14. Kierrosten aikana on kahvitarjoilu. Puhdasta vettä kansalle ja kaloille -näyttely on suunnattu kaikenikäisille. Aikuisille ja nuorille näyttely tarjoaa asiapitoisen tietopaketin vesihuollosta ja vesiensuojelusta. Lapsille näyttelyn aiheet tuodaan tutuiksi Vellamo Vesipisaran sadussa. Kaikilla on mahdollisuus myös tehdä omaa vesiensuojelututkimusta näyttelyn tiedenurkassa ja laskea oma vesijalanjälkensä. Vesiensuojelun teemavuosi Suomen luonnonsuojeluliiton vuoden 2012 teemana on vesi- ja rantaluonnon monimuotoisuuden ja ekosysteemipalvelujen turvaaminen sekä vesistöpäästöjen vähentäminen. Vuoden lajiksi valittu taimen tarvitsee myös puhtaita ja rakentamattomia vesireittejä. Lisätiedot: Projektisuunnittelija Jussi Heikkinen, p. 044 907 5990, jussi.o.heikkinen@valonia.fi. Näyttelyt kiertävät maakuntaa Jo yhdeksässä kirjastossa esillä ollut pienimuotoinen energianäyttely kodin energiankäytöstä ja lämmityksestä jatkaa kierrostaan Loimaan pääkirjastossa 30.1. 13.2. Sieltä näyttely siirtyy Alastaron kirjastoon, jossa siihen voi tutustua 13. 24.2. Näyttelyssä selviää mm. mihin energiaa kuluu kotona ja miten energiaa voi säästää. Pisteessä saa myös tietoa pientalon lämmitysjärjestelmistä, niiden valinnasta ja vaihtamisesta. Energianäyttely on koottu Valonian Voimaa Varsinais-Suomesta -hankkeessa 2010 2011 ja sitä voi varata energianeuvoja Liisa Harjulalta p. 02 262 3177 tai liisa.harjula@valonia.fi. Valoniasta voi lainata myös muita kiertäviä näyttelykokonaisuuksia. Näyttelyt sopivat erilaisille ryhmille, monenlaisiin tilaisuuksiin ja tiloihin. Ruoan tarina -näyttelyssä käsitellään sesonkiruokaa, ruoan hiilijalanjälkeä, kasvisruoan hyötyjä, hukkaruokaa sekä jauhelihan elinkaarta. Kännykän monivaiheisesta elinkaaresta kertova näyttely vie puolestaan tutustujansa matkalle Kongon kuparikaivoksista Kiinan elektroniikkatehtaiden kautta suomalaiseen kierrätyskeskukseen. Lomalla luonnon keskellä -julisteiden teemoina ovat ruoka, jätteet, vesi ja energia. Kokonaisuus perustuu Kelaa!-hankkeen julkaisemaan mökkioppaaseen Lomalla luonnon keskellä. Opas ekologiseen mökkeilyyn, jota voi ottaa jaettavaksi näyttelyn yhteyteen. Lisätiedot näyttelyistä: www.valonia.fi sekä Anne Myllyaho anne. myllyaho@valonia.fi tai p. 050 406 3647.

Anu Keltaniemi aloitti Rullaa-hankkeessa Anu Keltaniemi aloitti Juuso Pullin tilalla projektipäällikkönä Valonian Rullaa kestävä logistiikka ja liikkumisen ohjaus Varsinais-Suomessa -hankkeessa. Keltaniemi vastaa muun muassa projektin hallinnoinnista. Rullaa on osa EsLogC Etelä-Suomen logistiikkajärjestelmän kehittäminen -hanketta. Keltaniemi työskentelee myös Valonian yläkerrassa UBC:ssa (Union of the Baltic Cities) ympäristön- ja kestävän kehityksen sihteeristössä projektipäällikkönä SNOOP-tutkimushankkeessa, jossa selvitetään laivojen ilmapäästöjen vaikutuksia meriympäristöön Itämeren alueella Suomen ja Viron yhteistyönä. Hanketta koordinoi Turun kaupungin ympäristönsuojelutoimisto. Yhteystiedot: Anu Keltaniemi, p. 040 197 2267, anu.keltaniemi@ turku.fi. Lihaton tammikuu 2012 keräsi osallistujia ILMANKOS-projekti yhdessä Ilmastoinfon ja Valonian kanssa haastoivat suomalaisia lihattoman tammikuun viettoon vuoden alusta. Kampanjaan ilmoittautui tänä vuonna mukaan lähes 2500 henkilöä. Kampanjan tavoitteena oli kokeilla kasvisruokaa kuukauden ajan ja kannustaa ympäristön kannalta kestävämpiin ruokavalintoihin. Tammikuussa on perinteisesti lunastettu uuden vuoden lupauksia. Ryhtiliikkeistä kuuluisin on tipaton tammikuu, jolla on jo vuosikymmenten perinteet. Ympäristötietoisuuden kasvu ja keskustelu ruokavalintojen ilmastovaikutuksista ovat synnyttäneet uuden tavan aloittaa edellistä parempi vuosi Ekokumppanien projektipäällikkö Sanna Ovaska kertoo lihattoman kuukauden taustasta. ILMANKOS-projekti julkaisi kampanjan aikana kasvisreseptejä nettisivuillaan ja kampanjan Facebook-sivulla, jotta uuteen ruokavalioon siirtyminen kävisi vaivattomammin. Kampanjan Facebook-sivu löytyy hakusanalla Lihaton tammikuu 2012. Sivustolla monet osallistujista jakoivat kokemuksiaan kuukaudesta sekä uusista ruokakokeiluista. Sivulle linkitettiin myös osallistujien omia ruokablogeja. ILMANKOS-projektin nettisivut: www.ilmankos.fi.

Tapahtumia mm. perheille ja kasvattajille Ympäristökasvatuksen kentällä tapahtuu Valonia järjestää kevään ja kesän aikana useita ympäristökasvatustapahtumia ja -koulutuksia Perheiden talvitapahtuma Pakkasmyllerrys kutsuu Ruskon idylliselle kirkon mäelle lauantaina 10.3. Tapahtumassa voi osallistua kädentaitopajaan, pulkkamäkeen, koiravaljakkoajelulle, jousiammuntaan ja paistaa lettuja. Tapahtuman järjestävät Pakki-hanke ja MLL:n Varsinais- Suomen piirin Isähanke yhdessä paikallisten yhdistysten kanssa. Varsinais-Suomen ympäristökasvatuspäivää vietetään 18.4. klo 13 19 Yläneellä Luontokapinetissa. Kauden päätapahtuma keskittyy tänä vuonna luontokasvatukseen, eläimiin ja Luontokapinetin näyttelyyn. Ympäristökasvatuspäivä on avoin kaikille kiinnostuneille. Turusta Yläneelle järjestetään bussikuljetus, josta peritään pieni maksu. Viimeinen ilmoittautumispäivä on ti 3.4. Kesä alkaa ViherVillitys koko perheen kesätapahtumasta lauantaina 9. kesäkuuta. Parin vuoden tauon jälkeen tapahtuma järjestetään taas Ruissalossa kasvitieteellisen puutarhan piha-alueella. ViherVillityksen järjestää Varsinais-Suomen Pyöreä pöytä ja siihen kuuluvat yhdistykset. Globaalia ympäristökasvatusta -koulutus pureutuu Maan ystävien, Valonian ja Maailmankoulun globaalin ympäristökasvatuksen teemoihin ja monipuolisiin materiaaleihin mm. veden, ruoan ja vastuullisen vaikuttamisen osalta. Lisäksi 13 19 -vuotiaiden nuorten kanssa työskenteleville (kuten opettajille, nuorisotyöntekijöille, muille kasvattajille ja opiskelijoille) suunnatussa koulutuksessa pohditaan, miten materiaaleja voi hyödyntää omassa kasvatustyössä. Koulutus järjestetään tiistaina 7.2. klo 15 18 Valoniassa, mutta viimeinen ilmoittautumispäivä on jo 3.2. Jätteet ja kulutus -teemakoulutuksessa maaliskuussa Salossa tutustutaan uudistuvan jätelain aiheuttamiin muutoksiin. Koulutus soveltuu sekä Vihreä lippu -ohjelmaan osallistuville että muille kasvattajille. Valonia tarttuu suosiota saaneisiin luontoharrastuskursseihin järjestämällä koulutussarjan kaikille kiinnostuneille. Toukokuussa aloitetaan tutustumalla sammaleisiin ja jäkäliin. Kesäkuussa perehdytään puihin ja pensaisiin ja elokuussa järjestetään jännittävä ötökkäretki. Kursseista tulee tarkempaa tietoa myöhemmin. Lisätietoja: Pirjo Rinne, ympäristökasvatuksen koordinaattori, p. 044 907 5985, pirjo.i.rinne@ valonia.fi, www.valonia.fi/ymparistokasvatus. Omat pulkat ja liukurit kannattaa ottaa mukaan Pakkasmyllerrys-perhetapahtumaan la 10.3. Ruskon kirkon mäelle.

Pakista potkua yhdistysten ympäristötyöhön Helmikuussa Valoniassa käynnistyy vuoden kestävä ympäristökasvatushanke PAKKI työkaluja paikallisten yhdistysten ympäristötyötön -hanke. Hankkeen päätavoitteina on lisätä yhdistysten ympäristövastuullisuutta ja lasten ja nuorten ympäristötietoisuutta. Hanke jatkaa pieneltä osin vuodenvaihteessa loppuneen Menetelmähankkeen työtä. Hankkeessa tuodaan yhdistyksille uusia mahdollisuuksia yhteistyöhön sekä omalla paikkakunnalla että yli kuntarajojen. Hankkeen myötä kestävän elämäntavan konkreettiset vaihtoehdot tulevat tutummiksi useammille ihmisille, ympäristötietoisten yhdistysten määrä kasvaa ja yhdistysjäsenet vievät kestävämmät käytännöt omaan arkielämään. Yhteisillä tapahtumilla yhdistysten näkyvyys omalla paikkakunnalla lisääntyy ja kuntalaisten vapaa-ajantoiminta elävöityy. Hanke rahoitetaan pääosin Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman 2007 2013 maaseuturahastosta. Hankkeen toiminta-alueena on toimintaryhmä Varsin Hyvä ry:n alue (Lieto, Masku, Nousiainen, Paimio, Rusko, Sauvo, Vahto, Pöytyän Yläne, sekä Turusta Maaria ja Paattinen, Kaarinasta Piikkiön alue ja Kuusiston saari, Naantalista Luonnonmaan saari ja Livonsaari) Jos kiinnostuit hankkeen toiminnasta, ota yhteyttä: Heidi Seiko- Ahlström heidi.seiko-ahlstrom@ valonia.fi, p. 040 197 2257. Hankkeen toimintaa Perhetapahtumat Pakkasmyllerrys ja ViherVillitys Varsinais-Suomen ympäristökasvatuspäivä Koulujen lähiluontoretket Yhdistysten kestävän kehityksen suunnitelmat Yhdistysten teemaillat Varsinais-Suomen ympäristö kasvatusverkoston yhteistyö Kestävän tapahtuman järjestämisopas Järjestöillä on merkittäviä mahdollisuuksia tehdä ekologisesti ja sosiaalisesti kestäviä valintoja. Samalla ne voivat ottaa kantaa ihmisten ja ympäristön kannalta paremman tulevaisuuden puolesta. Talviretkellä ympäristökasvatusyhdistys Haavin väkeä.

Liikkumisen ohjaus etsi kotiaan Kestävän liikkumisen hankkeesta hyviä tuloksia Hankkeen tavoitteena oli liikkumisen ohjauksen vakiinnuttaminen Varsinais-Suomessa ja kestävien kulkumuotojen käytön lisääminen. Hankkeessa laadittiin Varsinais- Suomen liikkumisen ohjauksen toimintasuunnitelma palvelukeskustoiminnan aloittamiseksi, perustettiin maakunnallinen liikkumisen ohjauksen verkosto, järjestettiin liikkumisen ohjauksen seminaari, tehtiin liikkumissuunnitelmia pilottiyrityksiin ja -työpaikoille, markkinoitiin työsuhdematkalippua työpaikkapilottien osana sekä toteutettiin monipuolista viisaan liikkumisen kansalaiskampanjointia. Hankkeessa toteutettiin myös Turun kaupungin Ekotukihenkilökoulutuksissa liikkuvuusteeman luento-osuus. Lisäksi hankkeessa valmistui kandidaatin tutkielma työnantajan ohjauskeinoista kestävän liikenteen edistämiseen ja tuotettiin liikkumisen ohjauksen tueksi materiaalia kuten polkupyörän satulansuojia ja kirjallista opastusmateriaalia. Hankkeen järjestämiin koulutuksiin, kilpailuihin ja muihin aktiviteetteihin osallistui yhteensä yli 6 000 henkilöä. Varsinais-Suomen liikkumisen ohjauksen toimenpidesuunnitelma 2012 2015 -ehdotus val- Eettiset hankinnat esillä Salossa mistui joulukuussa 2011 ja sen työstäminen viedään päätökseen vuoden 2012 alkupuolella. Toimenpidesuunnitelma toiminee jatkossa apuna Turun kaupunkiseudun ja maakunnan liikkumisen ohjaukseen liittyvien päätösten valmistelussa. Toimenpidesuunnitelmaehdotuksessa on käsitelty liikkumisen ohjauksen järjestämisen vaihtoehtoja maakunnassa sekä määritetty liikkumisen ohjauksen kärkitoimenpiteitä lähivuosille. Lisätiedot: Kestävän liikkumisen koordinaattori Paula Väisänen, p. 044 907 5986, paula.vaisanen@ valonia.fi. Torstaina 22.3.2012 järjestetään yhteistyöpäivä aiheesta Eettiset hankinnat kunnissa klo 8.30 15.30 Salon kaupungintalolla. Aiheina ovat mm. tuotanto-olot hankintojen taustalla, luomu- ja lähiruoka Turun elintarvikehankinnoissa, hankintojen eettisyys tarjouspyynnöissä sekä Reilu kauppa. Lisäksi yhteistyöpäivässä on ohjelmassa vastuulliset hankinnat kestävä kehitys ja tekstiilipalvelut, Diversey Vastuulliset ja kestävän kehityksen periaatteet sekä ostotoiminnan eettiset periaatteet. Varaa tapahtumalle aika kalenteristasi! Ohjelma julkaistaan kokonaisuudessaan Valonian nettisivuilla ja maaliskuun kuukausitiedotteessa. Ilmoittautumiset: Martina Uotinen, p. 050 360 0203 tai martina.uotinen@valonia.fi. Lisätietoja: www.valonia.fi.

Ennakkotieto: Liikkumissuunnitelmaseminaari 15.3. Keinoja kestävämpään työmatkaliikenteeseen ja yritystoimintaan Valonia järjestää 15.3. klo 8.30 15.30 työpaikoille suunnatun liikkumissuunnitelmaseminaarin Vanhalla Raatihuoneella (Vanha Suurtori 5, 20500 Turku). Seminaarissa esitellään Varsinais- Suomessa toteutettuja työpaikkojen liikkumissuunnitelmapilotteja sekä kuullaan ajankohtaisia kestävää liikkumista koskevia kuulumisia valtakunnan tasolta. Toisena aiheena on yritysten ympäristöhallinnan työkalujen esitteleminen. Työpajaosiossa paneudutaan työkalujen käyttöön ja liikkumissuunnitelmien tekemiseen tarkemmin. Tilaisuuden tarkempi ohjelma tulee Valonian internetsivuille, www.valonia.fi. Työpaikan liikkumissuunnitelma (eng. Work Place Travelplan) on organisaatioon tehty strategia, jonka avulla tunnistetaan organisaation keinot edistää kestäviä liikkumismuotoja ja vähentää henkilöauton käyttöä. Liikkumissuunnitelman laatimisella kiinteistön ja sen lähiympäristön olemassa olevat tilat ja esim. pysäköintipaikat saadaan optimaalisempaan käyttöön, parannetaan turvallisuutta ja pystytään paremmin palvelemaan myös asiakkaiden liikkumistarpeita. Työpaikat voivat valita laajasta valikoimasta ohjauskeinoja ja kannustimia omalle työpaikalleen sopivimmat tavat. Lisätiedot ja ilmoittautumiset torstaihin 8.3.2012 mennessä: Paula Väisänen, kestävän liikkumisen koordinaattori, paula.vaisanen@valonia.fi, p. 044 907 5986. Valonian liikkumissuunnitelmapilotit 2010 2011 Valonia on toteuttanut kolme työpaikkojen liikkumissuunnitelmapilottia osana kestävän liikkumisen ja logistiikan hankkeita. Ensimmäinen kohde oli Turun yliopistollisen keskussairaalan kantasairaalan alue Turussa, toisena kohteena mukaan tuli Raisiokonsernin Raision toimipaikka ja kolmantena pilottina toimi Varsinais-Suomen ELY-keskus. Kohteisiin toteutettiin yhteistyössä työpaikan kanssa sähköinen kysely, analysoitiin kyselyn tuloksia ja laadittiin toimenpide-ehdotukset. TYKSin kyselyyn vastasi 23 %, Raisio-konsernin kyselyyn 41 % ja Varsinais-Suomen ELYkeskuksen kyselyyn 55 % työntekijöistä. Työpaikkapilottien osana markkinoitiin työsuhdematkalippua ja kaikissa kohteissa järjestettiin vähintään kaksi henkilökuntatilaisuutta työn aikana. Liikkumissuunnitelmat toteutettiin osana Liikkumisen ohjaus Varsinais-Suomessa 2010 2011 hanketta ja Rullaa kestävä logistiikka ja liikkumisen ohjaus Varsinais-Suomessa 2009 2012 -hanketta. Lisäksi Rullaa-hankkeessa tehtiin työmatkaliikkumiskysely kahdelle työpaikka-alueelle, joista toinen sijaitsee Liedossa ja toinen Turussa. Selvitysten tulokset julkaistaan Valonian internetsivuilla. Mikäli et halua olla kuukausitiedotteen postituslistalla, ilmoita siitä osoitteessa valonia@valonia.fi.