Puhtaasti liikkeelle



Samankaltaiset tiedostot
Yhdessä. muuttuneet entistä enemmän yksineläjiksi,

OULUN LATU Jäsentiedote 2/2008

OULUN LATU Jäsentiedote 1/2009

PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa ja syyskokouksessa

Kemin Latu on Suomen Ladun alaisuudessa toimiva jäsenyhdistys.

Vantaan Ladun 25. isänpäivän polkuretki Isänpäivän polkuretki sunnuntaina


A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja syyskokous

A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja kokous

A-Kiltojen Liiton syyspäivät ja syyskokous

Ilmoittaudu ja tule mukaan!

KUUSAAN LATU ry. SÄÄNNÖT

Tapahtuma Aika Paikka Yhteyshenkilö

OULUN LATU Jäsentiedote 2008

TOIMINTASUUNNITELMA yhdessä...

SR ry. Jäsentiedote 2/2011

EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY

Kuntokuu. Liiku, osallistu ja voita!

Vapaalla tapahtuu. - kesällä 2015 tiistaisin klo 17- kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntatoimi

A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja -kokous

SAARIJÄRVEN LATU JÄSENTIEDOTE

Jäsentiedote 4/2018. Puijon Latu ry SÄILYTÄ! Tapahtumakalenteri Ulkoilukahvio palvelee. Vuokraa majaa, saunaa, laavua, välineitä

Suomen Ladun ajankohtaiset asiat

Puhtaasti liikkeelle Pohjois-Pohjanmaan ympäristötietoisuuden teemavuosi 2009

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

Puheenjohtajalta. Eini Marin. Kuva: Janne Anttila

LIIKKALAN-RUOTILAN KYLÄYHDISTYS RY 1 (5) YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

Oulun Ladun hallitus ja muut toimihenkilöt 2015

SAARIJÄR Ä VEN LA L DUN U JÄSENTIEDOT O E E

JOENSUUN LATU ry:n syyskokousten pöytäkirjat vv

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA

Liikuntalupaus. 2. Olla aktiivisesti mukana lapsemme liikunnassa. 3. Lisätä koko perheen yhteisiä liikuntahetkiä.

LIDL-KIRJOITUSKILPAILU: TALVEN PARAS MUISTO MÄKIKOULUSTA

Kontiolahden Urheilijat järjestää kesällä 2010:

A - Kiltojen Liitto ry:n valtakunnalliset Kevätpäivät ja -kokous

Suomen Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppu Lahdessa

POHJOIS-HEINÄVEDEN KYLÄT RY SYYSKOKOUS 2018

JÄSENTIEDOTE 1/2015

IITIN LATU RY. Yhdistyksen jäsenmäärä oli vuoden lopussa Jäsenmäärä on pysynyt vakaana. Uusia jäseniä on tullut ja vanhoja jäänyt pois,

Ulkoile Osallistu Vaikuta

YHDYSHENKILÖPOSTI 2/2010

Kiteen Matikaiset Ry

Alkupiiri (5 min) Lämmittely (10 min) Liikkuvuus/Venyttely (5-10min) Kts. Kuntotekijät, liikkuvuus

1. Yhdistyksen nimi on Tampereen seudun Omaishoitajat ry ja kotipaikka Tampere. Yhdistyksen toiminta-alueena on koko Pirkanmaa.

Yhdistyksen puheenjohtaja Tuomo Tikkanen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin

SR ry. Jäsentiedote 1/2010

SOMAKISS ry:n säännöt

KUTSU. Jyty Iisalmi ry:n sääntömääräinen. syyskokous. pidetään maanantaina klo alkaen Meijän Vintillä os.

A-Kiltojen Liitto ry:n valtakunnalliset Kevätpäivät ja -kokous. Siikaniemen kurssikeskus, Siikaniementie 210, Kutajärvi, Lahti

Suomen Ladun Yhdessä-teema käyntiin vuonna 2009

TOIVALAN URHEILIJAT RY 1

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila

SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN LIITTOKOKOUKSEN ESITYSLISTA

KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo

... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA

RAUTAVAARAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2018 1

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

TERVETULOA SUKELTAJALIITON SYYSKOKOUSVIIKONLOPPUUN!

OULUN INSINÖÖRIOPISKELIJAT OIO ry Kotkantie OULU. Yhdistyksen kotipaikka on Oulun kaupunki. Yhdistyksen tarkoituksena on jäsenistönsä

1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Lakeuden Noutajakoirayhdistys r.y. ja sen kotipaikka on Seinäjoki.

Liikun terveemmäksi päivät: Yhdessä. Eki Karlsson toiminnanjohtaja Suomen Latu

KAUHANOJAN - HATTULAN - JOENPERÄN - SIEPPALAN TIEDOTUSLEHTI PAJASANOMAT 1 /2012

JÄSENTIEDOTE 2/2007 Toukokuu

Lepoa hoivaamisesta loma omaishoitajalle 5vrk

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry kutsuu edustajanne SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

10. Kaukopartiohiihto

ME-kävely - kannustiko liikkumaan enemmän?

KILPAILUKUTSU 1. SAIMAAN MAAKUNTA- JA MINIVIESTI JA HARRASTE-HAASTEVIESTI SAVONLINNASSA SUNNUNTAINA

Heippa. Jari Vanhakylä

Mälläistentie 137, ALASTARO (puh Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)

Espoon Maanpuolustusnaiset ry Jäsentiedote 2/2019

1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka on Tampereen kaupunki.

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä!

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin

Järjestäjinä: Muhoksen seurakunta Muhoksen kunnan nuorisotoimi Muhoksen 4H-yhdistys Luonnosta Käsin -hanke

Suomen Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppu Vanajanlinnassa

Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt

Jäsentiedote 1/2016. Kuva Pertti Tiuttu.

SAIMAAN LATU RY PÖYTÄKIRJA 1/4 PL LAPPEENRANTA SYYSKOKOUS 2015

OULUN LATU ry. Jäsentiedote 2016

Ulkoilmaelämää varhaiskasvatuksessa

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa.

Tervetuloa vastaamaan Vanhankaupunginlahtea koskevaan kyselyyn!

SM2017 Hirvenhiihdot, Kilpailuohje

Kaudella laji/liikunnallista treeniä + pelit Harjoituspelit: 1-2 harjoituspeliä per kk kauden aikana per joukkue

KAUHAJOEN KARHU RY PL 7 PL KAUHAJOKI

Joensuun Jääkarhut Syyskokous torstaina klo (kahvitarjoilu alkaa klo 18.00) Karhu-sali

... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA

Joensuun Latu ry:n säännöt

Kutsu unkarinvizslojen mestaruuskokeeseen ja vizslamaiseen viikonloppuun sekä. spinone-vizslat haasteotteluun

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Päätös: Esityksen mukaan.

Nuorten Palvelu ry KEVÄTPÄIVÄT 2018 MIKKELI. Sokos Hotel Vaakuna. Porrassalmenkatu 9, Mikkeli

TULOSLIITE JULKAISUUN

Transkriptio:

Puhtaasti liikkeelle Ympäristöasiat iskevät tajuntamme lähes päivittäin eri tiedotusvälineiden kautta. Suuri yleisö on herännyt yhteiseen maailmanlaajuiseen huolenaiheeseen. Ilmastonmuutos on totta: ikijäätiköt sulavat, myrskyt, tulvat ja muut luonnon katastrofit ovat yleistyneet. Lisäksi koko maailma elää syvän laman puristuksessa. Puhtaasti liikkeelle - ympäristötietoisuuskampanjan tavoitteena on: lisätä tietoisuutta ilmanlaadusta ja ilmastonmuutoksesta saada aikaan käytännön toimia yksilö- ja yhteisötasolla vaikuttaa ilmanlaatuun, ilmastonmuutoksen hillintään ja energiansäätöön kohentaa kuntoa ja edistää terveyttä säästää rahaa Nettisivuilla osoitteessa http://www.ytv.fi/fin/ilmanlaatu/matkalla/matkapeli/etusivu.htm on peli, jolla voi mitata ilmastoa kuormittavia päästöjä ja vastaavasti omaa energian kulutustaan Suomen kaupungeissa. Alla olevassa esimerkissä kuvataan neljän eri liikkumistavan kustannuksia Oulun kaupungin keskustasta Linnanmaalle kerta-, kuukausi- ja vuositasolla. pieni bensiiniauto 2,27 /hlö 136 /hlö/kk 1656 /hlö/v linja-auto 0,85 /hlö 40 /hlö/kk 480 /hlö/v polkupyörä 0 /hlö 0 /hlö/kk 0 /hlö/v kävelijä 0 /hlö 0 /hlö/kk 0 /hlö/v Suurimpien kustannusten lisäksi kyseinen matka henkilöautolla tuottaa ympäristöä kuormittavia hiilidioksidipäästöjä 1026,8 g/hlö, typen oksidipäästöjä 6 g/hlö ja hiukkaspäästöjä 0,11 g/hlö. Tällä kuuden kilometrin matkalla oma energiakulutus on ao. taulukon mukaan: pieni bensiiniauto 29,3 kcal/hlö 1170 kcal/kk 14041 kcal/v linja-auto 46,5 kcal/hlö 1860 kcal/kk 22326 kcal/v polkupyörä 188,1 kcal/hlö 7522 kcal/kk 90266 kcal/v kävelijä 297,7 kcal/hlö 11916 kcal/kk 142993 kcal/v Oulu ympäristöineen on tullut tutuksi kesän pyöräilyihin osallistuville. Tiistai-iltojen pyöräilyt Oulussa ja lähiympäristössä ovat saaneet innostuneen ja uskollisen osanottajajoukon. Pyöräilyreittien suunnitteluun on panostettu ja pyöräilijät ovatkin saaneet ihastella Oulun kauneimpia paikkoja, Oulujoen ja meren rannoilla. Oulun kaupunki on kesällä kaunis ja pyörän selästä sen ytimeen pääsee todella syvälle. Oulun pyörätieverkostoa kadehditaan kautta maan, eikä suotta. Jokainen yksilö tekee valintoja, miten ja millä liikkuu arkipäivän työmatkat, kauppareissut ja vapaa-ajan matkat. Liikkumisvalinnoillaan henkilö voi vaikuttaa paitsi luonnonvarojen ja energian kulutukseen, myös säätää vuositasolla merkittäviä summia rahaa. Päivittäinen liikkuminen lihasvoimalla kohottaa lisäksi kuntoa ja parantaa terveyttä. Meidän latulaisten toimintapa on kestävällä pohjalla ja ajankohtaisempi juuri nyt enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Hallitus 1

Suomi marssii rajalta rajalle Oulun Ladun tahdissa Tule mukaan Oulun osuudelle Kutsumme latulaisia tuttavineen ja ystävineen mukaan marssimaan ja osallistumaan Oulun ohimarssiin. Kokoonnumme 5.9.2009 klo 11.00 Limingantulliin Suomi Soffan kohdalle (entinen Wetteri). Oulun koululaiset liittyvät Hollihaasta mukaan. Saavumme suurella joukolla yhdessä marssijoiden kanssa Oulun kaupunginteatterin edustalle klo 12 kuulemaan Oulun Päivien Julistuksen. Kaupunginteatterin edustalta marssijat jatkavat matkaa Oulun Suomen sodan muistomerkille Toppilaan ja edelleen Kemin ja Tornion kautta Haaparantaan. Toivomme latulaisista runsaasti saattajia marssin ydinjoukolle Limingantullista kaupunginteatterille ja sieltä edelleen Toppilaan. Marssi on Oulun Ladun innovaatio Oulun Päiville ja eniten osallistuja keräävä Suomen Sodan 200-vuotismerkkitapahtumia. Suomi marssii rajalta rajalle 727 km Oulun Latu ja Oulun kaupungin 1809 merkkivuoden toimikunta yhteistyössä Valtioneuvoston kanslian Merkkivuosi 1809-toimikunnan kanssa toteuttavat Suomen sodan tiimoilta sauvakävely- ja kävelytapahtuman 30.8. 6.9.2009. Lähtö Venäjän rajalta Niiralasta su 30.8.2009 klo 8.00 ja saapuminen Ruotsin puolelle Haaparantaan viikon kuluttua su 6.9.2009 klo 23.15. Tapahtumassa kävellään Sven Dufvan hengessä Venäjän rajalta Niiralasta Ruotsin puolelle Haaparantaan. Matkaa marssille kertyy kaikkiaan 727 kilometriä. Oulun Latu, eduskunta ja puolustusvoimat huolehtivat omalta osaltaan marssiin osallistuvista henkilöistään. Marssi etenee yöllä ja päivällä 4 km tunnissa. Vauhti on leppoisa ja kiireetön. Kolmen joukkueen kävely asumattomillakin alueilla sujuu mukavasti - aina on juttukaveri. Marssiin on haastettu ja haastetaan matkan varrella olevia kuntia, järjestöjä, seuroja, latuyhdistyksiä ja työpaikkaryhmien edustajia sekä yksityisiä kansalaisia. Kukin tekee matkaa voimiensa ja kuntonsa mukaisesti. 2

Ystävä mukaan liikkumaan lauantaina 29.8. klo 13 alkaen Piispansauvakävelylle kutsutaan jälleen kaikkia ikään tai kuntoon katsomatta Oulun Latu on tehnyt yhteistyötä kahtena vuonna Oulun hiippakunnan tuomiokapitulin kanssa piispansauvakävelyn merkeissä. Piispatar Hannele Salmen organisoimana latulaisten rooli kävelyssä on ollut Kaijamme vetämä alkuverryttely Vaskiveikkojen musiikin tahdittamana, reittiohjaus kauniiseen Oulujokisuistoon ja nokipannukahvien tarjoilu kävelijöille teatterin kupeella. Oululaiset ovat ottaneet hienosti vastaan tämän uuden kaikille avoimen, maksuttoman piispan vetämän loppukesän liikuntatapahtuman. Piispa Samuel Salmi on haastanut kaikki hiippakuntansa papit lauantaina 29.8.2009 jalkautumaan piispansauvakävelyyn omilla alueillaan. Oulun Ladulla on ilo saada Ouluun tapahtuman vieraaksi Suomen ladun yhdistys- ja tapahtumapäällikkö Johanna Yli-Opas puolisoineen. Piispansauvakävelytapahtuma täydentää mukavasti Oulun Ladun pitkän tähtäimen tavoitetta Oulusta sauvakävelykaupunki 2005-09. Yhteistyön tuloksena toteutettiin tuomiokapitulin henkilökunnan virkistyspäivä. Se tehtiin vaelluksena Rokualta Oulun Ladun majalle Saarijärvelle latulaisten vetämänä. Kuva Pekka Hakaheimo Yhteistyössä: 3

Tapahtumakalenteri 2009 syyskausi SYYSKUU To - Su 3.- 6.9.2009 Erävaelluksen SM-kisat Reisjärvellä SM-kisat järjestää Oulun Latualue ja päävastuullisina järjestäjinä ovat Kokkolan Latu, Ylivieskan Latu ja Maaselän Latu. http://www.kokkolanlatu.fi/peuranpolku/ La Su 5.-6.9.2009 Oulu-päivät Suomi marssii rajalta rajalle on Oulun kaupunginteatterin edustalla Oulun Päivien Julistusten luku ja rumputus -tilaisuuden aikana 5.9.2009 klo 12.00. Toivomme latulaisista runsaasti saattajia marssin ydinjoukolle Limingantullista kaupunginteatterille ja sieltä edelleen Toppilaan La - Su 12. - 13.9.2009 Hailuodon syyspyöräily Lähtö lauantaina klo 10 Toripolliisilta. Ajettava kokonaismatka n. 120 km. Majoitus Heikkilän maatilamajoituksen mökeissä. Ilmoittautumiset 28.8. mennessä Liisa Niiranen p. 040-837 5138 La 19.9.2009 Päivävaellus Päivärinteeltä Kallioselän kämpälle Patikoidaan n. 18 km Kallioselän ulkoilureitillä ja tutustutaan Kallioselän autiotupaan. Reitti on kohtalaisen helppokulkuinen eikä rankkoja nousuja ole. Omat eväät mukaan. Ilmoittautuminen 14.9.mennessä Seija Saarikko p. 044-033 5078, oulun.latu(at)luukku.com La - Su 26.- 27.9.2009 Rokuan vaellus 30 km Vaellus kauniissa Rokuan syysmaisemissa. Lähdetään lauantaiaamuna Opastuskeskus Supan edustalta Laturinteelle, sunnuntaina patikoidaan takaisin. Omat eväät ja muu viikonlopun varustus kannetaan mukana. Perillä sisämajoitus ja hyvät ruoanlaittomahdollisuudet astioineen, joten kohtuullisella kantamuksella selviää. Päivämatkat 15 km. Kuljetaan kimppakyydein. Yöpyminen Laturinteellä maksaa jäseniltä 8 euroa/vrk, muilta 12 euroa/vrk. Ilmoittautuminen 21.9. mennessä: Raimo Salo p. 040-722 4477, raimo.salo(at)oulu.fi Su 27.9.2009 Oulu-kävely Lähtö Raatista Ynniltä klo 11.00. Sauvakävelymatkaksi voi valita 3, 5 tai 8 km:n reitin. Kokoonnutaan joka kuukauden neljäs sunnuntai mukavalla porukalla kiertämään Oulujokisuistoa reippaiden ohjaajien vetäminä. Nautitaan Oulun kauneimmista reiteistä - jokainen vuodenaika on erilainen. Sauvakävely on tehokasta liikuntaa; sen teho perustuu kehon lihaksiston kokonaisvaltaiseen työskentelyyn. Sekä kädet että jalat osallistuvat eteenpäin vievään voimantuottoon. Oulu-kävelyt ovat kaikille avoimia liikuntatapahtumia. Etukäteisilmoittautumista ei tarvita. 4

LOKAKUU La 10.10.2009 Laturinteen syystalkoot Laitetaan Laturinteen maja talvikuntoon. Mukavaa touhua ja yhdessäoloa. Kimppakuljetuksen ja ruokailun järjestämiseksi ilmoittautuminen 5.10. mennessä. Eva Reinikka, p. 040-730 6852, iltaisin. Pe Su 23.- 25.10.2009 Suomen Ladun syyskokous Oulussa Perjantai-iltana järjestetään kokousosanottajille Hietasaaren lähiympäristöön Ouluun tutustumiskävely, johon kaikki latulaiset ovat tervetulleita. Lähtö klo 20 Edenin edestä. Yhteyshenkilö: Tuula Tikkanen, 0400-712 709, tuulatikkanen(at)dnainternet.net Su 25.10.2009 Oulu-kävely Sauvakävelymatkaksi voi valita 3, 5 tai 8 km:n reitin. Kokoonnutaan joka kuukauden neljäs sunnuntai mukavalla porukalla kiertämään Oulujokisuistoa reippaiden ohjaajien vetäminä. Nautitaan Oulun kauneimmista reiteistä - jokainen vuodenaika on erilainen. Sauvakävely on tehokasta liikuntaa; sen teho perustuu kehon lihaksiston kokonaisvaltaiseen työskentelyyn. Sekä kädet että jalat osallistuvat eteenpäin vievään voimantuottoon. Oulu-kävelyt ovat kaikille avoimia liikuntatapahtumia. Etukäteisilmoittautumista ei tarvita. Pyhitystunturin vaelluksella. Kuva Tyyne Salmela. 5

MARRASKUU Pe Su 6. - 8.11.2009 Otsalamppu-vaellus Aloitetaan vaellus pe 6.11.2009 kello 20.00 otsalamppujen valossa Rokuanhovilta. Patikoidaan kumpuilevassa maastossa, jossa on joitakin kohtalaisen isoja mäkiä. Polkuja ei käytetä, vaan mennään suoraan paikantimella suunnistaen Laturinteelle, jonne matkaa on n. 8 km linnuntietä. Reitillä olevat mäet lisäävät rasitusta ja matka maastossa on hivenen pitempi. Lauantaina mahdollisuus opetella gps-paikantimen käyttöä ja hakea geokätköjä. Matka tehdään kimppakyytinä, kyytiläiset maksavat polttoaineen autoon, jolla menevät ja tulevat. Asuminen Laturinteellä maksaa jäseniltä 8 euroa/vrk, muilta 12 euroa/vrk. Omat eväät ja muu viikonlopun varustus kannetaan rinkassa mukana. Perillä sisämajoitus ja hyvät ruoanlaittomahdollisuudet astioineen, joten kohtuullisella kantamuksella selviää. Paluumatka patikoidaan Suppaan valoisaan aikaan sunnuntaina. Tapahtumasta pidetään infotilaisuus edeltävällä viikolla lähtijöiden kesken. Tiedustelut ja ilmoittautuminen 30.10. mennessä Pekka Hakaheimo p. 040-733 3459 pekkahakaheimo(at)gmail.com To 12.11.2009 klo 18 Oulun Latu ry:n sääntömääräinen syyskokous Oulu-opistolla, Suvantokatu 1. Esillä sääntömääräiset asiat kuten seuraavan vuoden toimintasuunnitelma. Tervetuloa vaikuttamaan. Kahvitarjoilu, kokemuksia ja kuvia Rajalta Rajalle -marssista. Su 22.11.2009 Oulu-kävely Lähtö Raatista Ynniltä klo 11.00. Sauvakävelymatkaksi voi valita 3, 5 tai 8 km:n reitin. Kokoonnutaan joka kuukauden neljäs sunnuntai mukavalla porukalla kiertämään Oulujokisuistoa reippaiden ohjaajien vetämänä. Nautitaan Oulun kauneimmista reiteistä - joka vuodenaika on erilainen. Sauvakävely on tehokasta liikuntaa; sen teho perustuu kehon lihaksiston kokonaisvaltaiseen työskentelyyn. Sekä kädet että jalat osallistuvat eteenpäin vievään voimantuottoon. Oulu-kävelyt ovat kaikille avoimia liikuntatapahtumia. Etukäteisilmoittautumista ei tarvita. To 26.11.2009 klo 18 Latuilta Kuivasjärven Auran majalla pikkujouluhengessä. Ilmoittautuminen 20.11. mennessä Tuula Tikkanen, 0400-712 709, tuulatikkanen(at)dnainternet.net JOULUKUU Su 20.12.2009 Oulu-kävely Lähtö Raatista Ynniltä klo 11.00. Sauvakävelymatkaksi voi valita 3, 5 tai 8 km:n reitin. Kokoonnutaan joka kuukauden neljäs sunnuntai mukavalla porukalla kiertämään Oulujokisuistoa reippaiden ohjaajien vetämänä. Nautitaan Oulun kauneimmista reiteistä - jokainen vuodenaika on erilainen. Sauvakävely on tehokasta liikuntaa; sen teho perustuu kehon lihaksiston kokonaisvaltaiseen työskentelyyn. Sekä kädet että jalat osallistuvat eteenpäin vievään voimantuottoon. Oulu-kävelyt ovat kaikille avoimia liikuntatapahtumia. Etukäteisilmoittautumista ei tarvita. 6

Tulossa 2010 kevätkaudella TAMMIKUU Su 24.1. 2010 Oulu kävely Lähtö Raatista Ynniltä klo 11.00. Sauvakävelymatkaksi voi valita 3, 5 tai 8 km:n reitin. Kokoonnutaan joka kuukauden neljäs sunnuntai mukavalla porukalla kiertämään Oulujokisuistoa reippaiden ohjaajien vetämänä. Nautitaan Oulun kauneimmista reiteistä - jokainen vuodenaika on erilainen. Sauvakävely on tehokasta liikuntaa; sen teho perustuu kehon lihaksiston kokonaisvaltaiseen työskentelyyn. Sekä kädet että jalat osallistuvat eteenpäin vievään voimantuottoon. Oulu-kävelyt ovat kaikille avoimia liikuntatapahtumia. Etukäteisilmoittautumista ei tarvita. HELMIKUU La 6.2.2010 Suohiihto 1 Hiihtoretki Natura-suolla, Muhoksen ja Utajärven välillä Hiihdetään suolakeudella Lääväsuolla, Sarvisuolla, Räkäsuolla ym. tavoitteena Pikku- Kivijärven porokämppä. Edestakainen matka noin 25 km. Kokoontuminen klo 8.30 Hintta- Utoslahti -tien ja Oisavantien risteykseen noin 5 km Pyhäkosken voimalaitokselta Pällin suuntaan Oulujoen pohjoispuolen tietä. Mukaan voi lähteä yhtä hyvin metsäsuksilla kuin tavallisilla latusuksillakin. Metsäsuksilla hiihtävät menevät edellä ja tekevät latua, käytetään mahdollisesti myös moottorikelkan jälkiä osamatkalla. Hiihtoretken vauhti on leppoisa ja tavallisella peruskunnolla pärjää hyvin. Varaa mukaan juotavaa ja evästä koko päivän retkeä varten. Ilmoittautumiset 1.2. mennessä Seija Saarikko p. 044-033 5078, oulun.latu(at)luukku.com. Pe Su 12.- 14.2.2010 Naisten talvileiri majoittuminen maastossa talvella - tämä tapahtuma on peruttu Su 22.2.2010 Oulu-kävely Lähtö Raatista Ynniltä klo 11.00. Sauvakävelymatkaksi voi valita 3, 5 tai 8 km:n reitin. Kokoonnutaan joka kuukauden neljäs sunnuntai mukavalla porukalla kiertämään Oulujokisuistoa reippaiden ohjaajien vetämänä. Nautitaan Oulun kauneimmista reiteistä - jokainen vuodenaika on erilainen. Sauvakävely on tehokasta liikuntaa; sen teho perustuu kehon lihaksiston kokonaisvaltaiseen työskentelyyn. Sekä kädet että jalat osallistuvat eteenpäin vievään voimantuottoon. Oulu-kävelyt ovat kaikille avoimia liikuntatapahtumia. Etukäteisilmoittautumista ei tarvita. MAALISKUU La 6.3.2010 Suohiihto 2 Hiihtoretki Natura-suolla, Muhoksen ja Utajärven välillä Hiihdetään Nujulinnan ja Suojärven laavun kautta Kivijärven porokämpälle. Edestakainen matka noin 25 km. Kokoontuminen klo 8.30 Pällin voimalaitoksen pohjoispuolen parkkipaikalla. Mukaan voi lähteä yhtä hyvin metsäsuksilla kuin tavallisilla latusuksillakin. Metsäsuksilla hiihtävät menevät edellä ja tekevät latua, käytetään mahdollisesti myös moottorikelkan 7

jälkiä osamatkalla. Hiihtoretken vauhti on leppoisa ja tavallisella peruskunnolla pärjää hyvin. Varaa mukaan juotavaa ja evästä koko päivän retkeä varten. Ilmoittautumiset 1.3. mennessä Seija Saarikko p. 044-033 5078, oulun.latu(at)luukku.com. La Su 20. - 21.3.2010 Lumikenkävaellus Aloitetaan vaellus la 20.3.2010 kello 10.00 Rokuanhovin pihasta. Kuljetaan vaativassa maastossa, jossa on joitakin kohtalaisen isoja mäkiä ja yleensä paljon lunta. Mennään paikantimella suunnistaen Laturinteelle, jonne matkaa on n. 8 km linnuntietä, käytetään mahdollisesti moottorikelkan jälkiä osan matkaa. Omat eväät ja muu viikonlopun varustus kannetaan rinkassa tai repussa mukana. Perillä sisämajoitus ja hyvät ruoanlaittomahdollisuudet astioineen, joten kohtuullisella kantamuksella selviää. Omat lumikengät ja isosompaiset sauvat tarvitaan. Osallistujilta vaaditaan kestävyyttä ja sitkeyttä. Paluumatkalla tullaan omia jälkiä takaisin Suppaan Matka tehdään kimppakyytinä, kyytiläiset maksavat polttoaineen autoon, jolla menevät ja tulevat. Lisäksi Laturinteen yöpymismaksu. Tapahtumasta pidetään infotilaisuus edeltävällä viikolla lähtijöiden kesken. Tiedustelut ja ilmoittautuminen 10.2. mennessä Pekka Hakaheimo p. 040-733 3459 pekkahakaheimo(at)gmail.com To 25.3. 2010 klo 18 Oulun Latu ry:n sääntömääräinen kevätkokous Oulu-opistolla, Suvantokatu 1. Esillä sääntömääräiset asiat. Tervetuloa vaikuttamaan. Pe Su 26-28.3.2010 Osallistutaan yhdessä Hallanhiihtoon Majoitus varattu Suomussalmen keskustasta, Matkustajakoti Kuutamosta, jossa 14 petipaikkaa. Lähdetään jo perjantaina ja vietetään mukava viikonloppu yhdessä. Ilmoittautumiset hiihtoon suoraan järjestäjälle. http://www.kuusamo.fi/resource.phx/sivut/sivut-suomussalmi/liikunta/tapahtumat.htx Kimppakyydin ja majoituksen kustannukset jaetaan lähtijöiden kesken. Tiedustelut ja ilmoittautuminen 15.3. mennessä. Eva Reinikka, p. 040-730 6852, iltaisin. Su 28.3.2010 Oulu kävely Lähtö Raatista Ynniltä klo 11.00. Sauvakävelymatkaksi voi valita 3, 5 tai 8 km:n reitin. Kokoonnutaan joka kuukauden neljäs sunnuntai mukavalla porukalla kiertämään Oulujokisuistoa reippaiden ohjaajien vetämänä. Nautitaan Oulun kauneimmista reiteistä - jokainen vuodenaika on erilainen. Sauvakävely on tehokasta liikuntaa; sen teho perustuu kehon lihaksiston kokonaisvaltaiseen työskentelyyn. Sekä kädet että jalat osallistuvat eteenpäin vievään voimantuottoon. Oulu-kävelyt ovat kaikille avoimia liikuntatapahtumia. Etukäteisilmoittautumista ei tarvita. HUHTIKUU La 3.4.2010 XXIII Vienan hiihto Oulun Ladun jäseniä on vuosittain osallistunut Suomussalmen Samoojien järjestämään hiihtotapahtumaan ja niin myös tänäkin vuonna. Yhteyshenkilö: Heli Kaarlela p. 050-4107060, heli.kaarlela(at)gmail.com To Su 8.- 11.4.2010 Hiihtoretki Hossaan 8

Majapaikkana Jatkonsalmen Teräväpää, johon mahtuu 12 henkeä. Majavuokra on 358 euroa, mikä jaetaan osallistujien kesken. Mökissä on kerrossängyt, joissa patjat, tyynyt ja peitot. Iso sauna on eri rakennuksessa. Matkat tehdään kimppakyydeillä eli autokunta jakaa polttoainekulut. Hyvät mahdollisuudet hiihtää, lumikenkäillä, pilkkiä tai ulkoilla muuten vaan. Saunamajuriakin tarvitaan. Aktiviteetit ovat vapaasti valittavissa. Omat eväät, jos ei toisin sovita. Tiedustelut ja ilmoittautuminen 25.3. mennessä. Eva Reinikka, p. 040-730 6852, iltaisin. Su 25.4.2010 Oulu-kävely Lähtö Raatista Ynniltä klo 11.00. Sauvakävelymatkaksi voi valita 3, 5 tai 8 km:n reitin. Kokoonnutaan joka kuukauden neljäs sunnuntai mukavalla porukalla kiertämään Oulujokisuistoa reippaiden ohjaajien vetämänä. Nautitaan Oulun kauneimmista reiteistä - jokainen vuodenaika on erilainen. Sauvakävely on tehokasta liikuntaa; sen teho perustuu kehon lihaksiston kokonaisvaltaiseen työskentelyyn. Sekä kädet että jalat osallistuvat eteenpäin vievään voimantuottoon. Oulu-kävelyt ovat kaikille avoimia liikuntatapahtumia. Etukäteisilmoittautumista ei tarvita. Liity sähköpostilistalle! Haluatko saada Oulun Ladun tiedotteita sähköpostitse? Saat tietoa ajankohtaisista asioista ja tapahtumista. Liity sähköpostilistalle lähettämällä postia: oulunlatu.tiedotus(at)gmail.com. 9

In Memoriam Lyhyen aikavälin sisällä huhtikuussa 2009 tuli kolme suruviestiä Oulun Ladun entisten aktiivijäsenten poisnukkumisesta. Oulun Ladun hallitus arvostaa ja muistaa kiitollisuudella pitkäaikaisten jäsentensä työtä Oulun Ladun toimintapäämäärien hyväksi. HELVI LUSIKKA Helvi Lusikka tuli Oulun Ladun toimintaan mukaan heti yhdistyksen perustamisen jälkeen vuonna 1952. Latutoimintaan hänet houkuttelivat latulaisten lentopalloillat Karjasillalla. Helvi Lusikan myönteinen ja aktiivinen asenne latutoimintaan poiki monenlaisia tehtäviä. Suurten ikäluokkien hiihtoharrastus luotiin mm kansanhiihtojen avulla 1950-luvulla. Kansanhiihtolatujen merkkaus, aukipitäminen, hiihtosuoritusten vastaanotto sekä kansanhiihto- ja maaottelumerkkien myynti työllistivät nuoria latulaisia. Helvi Lusikka muisteli Ladun 50- vuotishistoriikissä osallisuuttaan kansanhiihtoihin kertoen olleensa niissä useamman vuoden tisurissa. Kirjurin taidot omaavalle Helvi Lusikalle oli luontevaa ottaa vastaan yhdistyksen sihteerin tehtävät, joita hän hoiti vuosina 1954-1960 ja 1969-71. Kansanhiihtojen merkkimyynnillä kerätty pesämuna vauhditti latulaisten unelmaa omasta majasta. Latulaiset retkeilivät Rokualla ja sieltä löytyikin oman majan paikka. Hyvä, Heta tulee, päästään laulamaan, kajahti latulaisten joukossa, kun joukolla lähdettiin kohti Rokuaa. Hänen esityksestään maja ristittiin Laturinteeksi, josta tulikin hänelle merkittävä vapaa-ajan viettopaikka. Hän toimi majatoimikunnan jäsenenä ja majan emäntänä vuosina 1960-76. Laturinteelle johtava polku on nimetty Lusikantieksi. Helvi Lusikan lukemattomat, värikkäät kirjaukset Laturinteen vieraskirjoihin ovat antaneet Oulun Ladun historiasta loistavan kuvauksen ajasta, jolloin lättähattu Oulun rautatieasemalta Nuojuan asemalle mahdollisti kuusipäiväistä työviikkoa tekevien latulaisten vapaa-ajan vieton Rokuan erämaassa. 10

LYYLI KEIHÄSKOSKI Lyyli Keihäskoski oli latuaktiivi, jonka peukalo ei ollut keskellä kämmentä. Hän oli ahkera toiminnan ihminen. Lyyli Keihäskoski kuului Laturinteen uuden majan lahjoittaja- ja rakentajajäseniin. Uuden majan rakentaminen käynnistyi vuonna 1961. Oulun Latu järjesti 30 vuoden ajan Oulun laturetkeä, jonka pitopaikaksi vakiintui 1970-luvun alussa Sankivaara. Sankivaarasta tuli latulaisille merkittävä ulkoilupaikka. Hiihtouran valmistelu ja merkkaus aloitettiin heti alkuvuodesta. Lyyli Keihäskoski oli Oulun Ladun hiihto- ja retkeilytoimikunnan jäsen vuosina 1984-96. Lyyli Keihäskosken vastuualuetta oli laturetken valmistelutyöt maastossa ja talkoolaisten ja laturetkihiihtäjien huolto. Sadat oululaiset hiihtäjät muistavat hänen Pilpan huoltoasemalta mehu- ja makkaratarjoilusta. OLAVI MÄKINEN Olavi Mäkisen määrätietoisuus ja innovatiivisuus yhdessä Reino Kemppaisen ja Heino Hanskin kanssa kutsua koolle Oulussa ulkoilusta ja retkeilystä kiinnostuneita henkilöitä Suomen Ladun alaisen yhdistyksen perustamiskokoukseen johti Oulun Latu ry:n syntymiseen 21.10.1951. Oulun Latu oli ensimmäisten joukossa, kun Suomen Latuun kuuluvia yhdistyksiä perustettiin. Oululaisten toiminta oli edistyksellistä. Olavi Mäkinen toimi Oulun Ladun sihteerinä vuosina 1952-53, puheenjohtajana 1953-54 ja varapuheenjohtajana 1954-64. Hän oli yhdistyksen kunniapuheenjohtaja. Oulun Ladun historiikin tekemisessä hänen panoksensa syntyhistorian osalta oli merkittävä. Yhdistyksen perustamisen lisäksi Olavi Mäkisen panos oululaisten retkeilyä harrastavien latulaisten hyväksi oli vaikuttaminen oman tontin ja majan saamiseksi. Ensimmäinen maja pystytettiin talkoovoimin vuonna 1956 Rokuan Saarijärvelle, järven kauneimmalle paikalle. 11

Uusi harrastus, geokätköily Geokätköily on maailmanlaajuinen harrastus, jota harrastaa jo tuhansia ihmisiä ympäri maailmaa. Suomessakin on tuhansia kätkijöitä ja geokätköjä yli 6000. 12 Kuva Heli Kaarlela Geokätköilyssä käytetään apuna satelliittipaikannusta. Annettujen koordinaattien avulla etsitään piilotettu rasia, joka sisältää lokikirjan. Käynti merkitään lokikirjaan sekä ilmoitetaan www.geocaching.com sivustolla. Jokainen voi halutessaan myös piilottaa oman kätkön. Kätkötyyppejä on useita, oikeastaan yhtä monta kuin piilottajaa. Kätkö ilmoitetaan www.geocaching.com sivustolle. Kuvauksessa kerrotaan kätkön tyyppi, koordinaatit, maaston vaikeusaste sekä muita vinkkejä etsijöille. Geokätköjen etsimistä voi harrastaa myös ilman paikanninta netistä saatavien kuvausten mukaan, mutta etsiskelemään joutuu enemmän - tarkimmat paikantimet vievät melkoisen tarkasti kätkölle. Etsintä on kivaa ja liikuntaa tulee siinä harrastettua ihan huomaamattaan. Paikannin on muutenkin hyvä apu kuljettaessa maastossa. Itselläni on ollut kartallinen paikannin noin kuusi vuotta. Se on seurannut mukana reissuilla milloin hillassa milloin retkillä. Pulaan en ole paikantimen kanssa joutunut koskaan, mutta kartta ja kompassi löytyvät rinkastani kaiken varalta. Pekka Hakaheimo

Onko täällä mulle mittään Olen tänä kesänä osallistunut ensimmäistä kertaa Oulun Ladun toimintaan ja saanut siitä paljon mukavia kesämuistoja. Kesäkuussa päätimme lähteä Laturinteelle auringonottoon ja rentoutumaan pariksi päiväksi. Siinä samassa pääsimme todistamaan Latu -porukan reipasta remonttia, joka sujui hauskassa talkoohengessä. Mukavaa oli ja tänä kesänä pitäisi päästä vielä uudestaankin järvelle soutelemaan, puusaunaa lämmittämään ja nuotiolle lättyjä paistamaan. Heinäkuun alussa osallistuin nuorten melontakurssille Laturinteellä. Kurssilla harjoittelimme melontatekniikkaa ja kajakin käsittelyä sekä melontaretken suunnittelua. Kokeilimme erilaisia kajakkityyppejä ja monen tunnin melonnan jälkeen tunsi kyllä tehneensä töitä. Hauskinta oli tietysti pelastautumisharjoitukset, kun kaadoimme kajakit ja yritimme päästä niihin takaisin (tai vain räpiköimme rantaan, niin kuin minä). Kurssi oli hyvä tapa aloittaa melontaharrastus ja nyt voisin uskaltaa kokeilla sitä myös omin päin. Korouoman jylhää maisemaa. Kuva Anna Tervahauta. Heinäkuun huipennus oli vaellus Korouoman mahtavissa maisemissa. Reittimme kulki komeiden kallioiden viertä ja metsä oli todella vehreää. Vierellämme leikittelivät pikkupurot, kosket ja järvet. Loistavan oppaan Jussin ansiosta mieleen jäivät niin konkelot kuin ruohokanukatkin. Kävely oli sopivan haastavaa ja täynnä nousuja ja laskuja. Kapealla polulla ei saanut tossu lipsua, sillä paikoin pudotusta oli vieressä kymmeniä metrejä. Illalla kiipesimme Piippukalliolle ihailemaan metsäistä maisemaa, joka tuntui jatkuvan loputtomiin. Yöt halusimme nukkua teltassa ja vuokrakämpässä pääsimme saunomaan, mikä tuntui pitkän päivän jälkeen mahtavalta. Tämä täytyy ottaa pian uusiksi! -Anna 13

Vuoden vetäjä 2009 Kari Heljasvaara Suomen Latu nimesi Oulun Ladun sauvakävelyohjaaja Kari Heljasvaaran vuoden vetäjäksi kevätkokouksensa yhteydessä huhtikuussa 2009 Tuusulassa. Suomen Latu toimii sauvakävelyn lajiliittona. Merkittävän panostuksen Suomen sauvakävelyharrastuksen leviämiseen antanut Kari Heljasvaara sai tunnustuksen oman lajiliiton kautta. Kari Heljasvaaran panos Suomen sodan 200-vuotistapahtumiin kuuluvan Suomi marssii rajalta rajalle hankkeen suunnittelussa ja toteutuksessa on merkittävä. Hankkeessa kuljetaan Niiralasta Haaparantaan 746 km matka yötäpäivää. Marssia ylläpitää Oulun Ladun ydinjoukko. Kävelyyn tulee mukaan satoja ihmisiä reitin varrella olevista kunnista. Ouluun kävely saapuu Oulun Päiville aikana. Vuodesta 2005 Kari Heljasvaaran voimakas panostus sauvakävelyn tunnettavuuden tekemiseksi on ollut merkittävä. Hän on saanut intohimostaan lempinimen Sauvakävelyn apostoli. Hänet valittiin yhdeksi suomalaiseksi Olympiasoihdun kantajaksi Torinon talviolympialaisiin vuonna 2006. Lisäksi hän sauvakäveli 24 tunnin maailmanennätyksen 156 km Espanjassa vuonna syksyllä 2007. Kari Heljasvaara teki vuonna 2005 aloitteen Suomen Ladulle yhteistyöstä peruskoulujen kanssa. Neuvottelujen jälkeen Oulusta käynnistyi sauvakävelyn rantautuminen peruskoulun ala-asteen liikuntatunneille. Kari Heljasvaara ja muut Oulun Ladun sauvakävelyohjaajat ovat kouluttaneet oululaisia peruskoululaisia opettajineen. Kari Heljasvaara ja Pasi Kemppainen kävelivät yhdessä vuonna 2005 Oulusta Helsinkiin vieden Oulu 400 -vuotta juhlaviestiä mennessään. Kesällä 2008 he kävelivät Utsjoelta Helsinkiin 1339 km kuljettaen mukanaan Syöpäliiton Elämän viestiä. 14

Oulun Latu perusti Oulun kaupungin 400-vuotisjuhlan kunniaksi Oulusta sauvakävelykaupunki 2005 09 hankkeen. Kari Heljasvaaran innostus on vienyt sitä hienosti eteenpäin. Kuvat Pekka Hakaheimo. Harrastuksensa innoittamana Kari Heljasvaara perusti oman firman ja myy liikuntapalveluja ks.www.enforma.fi. Viimeinen oululainen Naisten Kymppi juostiin vuonna 2007. Tyhjyyttä paikkaamaan Kari Heljasvaara järjesti tilalle Tervasauva 2008 tapahtuman, jossa sauvakäveltävät matkat olivat 10 km, puolimaraton ja Elämän viesti 2 km. Merkittävää hänen toiminnassaan on viesti liikunnan terveydellisistä vaikutuksista, aloitteellisuus ja hyvä yhteistyö mm muiden toimijoiden kanssa. Kari Heljasvaara toimii itse samoin kuin opettaa: liikkuu ja liikuttaa. Kilpaurheilun ulkopuolisena toimintana mainitut meriitit eivät tule koskaan samaan vastaavanlaista huomiota, kuin jos kyseessä olisi kilpaurheilu. 15

Peruskuntoon! Hyvän peruskunnon rakentaminen ei ole hirvittävää rehkimistä ja kieli vyön alla harjoittelua. Moni kuvittelee, että kun huhkii täysillä 3 kertaa viikossa, niin johan sitä jaksaa, mutta näin ei ole. Peruskunto rakennetaan kevyellä sykkeellä ja tehdään pitkäkestoisia lenkkejä sauvakävellen, kävellen, pyöräillen, hiihtäen jne. Hyvä kertaharjoitus olisi 45 minuuttia 1 ½ tuntia 3 5 kertaa viikossa. Nyt moni sanoo, että ei minulla ole aikaa, mutta yleensä se on vain tekosyy. Viikossa on 168 tuntia, josta työssäkäyvä ihminen käyttää työntekoon 5 x 8h = 40 tuntia ja nukkumiseen 7 x 8 h = 56 tuntia. Työhön ja nukkumiseen käytetään siis yhteensä 96 tuntia ja muuhun tekemiseen jää 72 tuntia. Tuo 3 5 harjoittelukertaa tarkoittaa käytännössä vajaasta 4 tunnista 7 ½ tuntiin. 72 vapaasta tunnista jää vielä keskimäärin 66 ½tuntia kaikkeen muuhun tekemiseen kuten työmatkaan, ruoanlaittoon, siivoukseen yms. Tällä noin viiden tunnin liikunnan harrastamisella viikossa voit pitää itsesi hyvässä peruskunnossa. Peruskuntoharjoittelu tehdään syketasolla, että voit jutella lenkkikaverisi kanssa suuremmin hengästymästä. Tämä ohje niille joilla ei ole käytössä sykemittaria. Itse käytän samaa ohjetta harjoittelussa ja se toimii myös vetämälläni maratonharjoittelun peruskestävyyslenkeillä. Jos maratonharjoittelussa on esim. 10 kilometrin lenkki edessä, niin lenkille lähtiessä täytyy ottaa vauhti sellaiseksi, että lenkkikaverille pystyy juttelemaan maaliviivalle saakka. Vauhtiharjoituksia voi alkaa tehdä sitten kun olet saanut peruskunnon kohdalleen ja haluat kehittää itseäsi lisää. Peruskunto rakennetaan kuitenkin hitaasti mutta varmasti. Kuulostaa aika helpolta ja sitä se itse asiassa onkin. On vain saatava itsensä liikkeelle ja asetettava jokin tavoite ensi keväälle tai kesälle. Tavoite on hyvä asettaa heti alussa, jotta olisi motivaatio harjoitella, koska ilman sitä harjoittelu tahtoo lopahtaa alkuinnostuksen jälkeen. Myös tiettyjen harjoituspäivien sopiminen on tärkeä, mikäli et ole saanut mitään harjoitusohjelmaa kohti tavoitettasi. Oulun ladulla on tarjota monenlaisia tapahtumia tavoitteen asettamiseksi ja lisäksi erilaisia liikuntatapahtumia on joka kylä pullollaan. Nyt vain itseä niskasta kiinni ja tavoitetta asettamaan, jotta voisit alkaa harjoittelemaan itsesi hyvään kuntoon ja tavoitteen saavutettua aseta uusi, jotta säännöllisestä liikkumisesta tulisi elämäntapa. Kari Heljasvaara 16

Tiistaipyöräily Sanginjoelle. Kuva Tyyne Salmela. 17 Kesäpäivä Laturinteellä. Kuva Heli Kaarlela.

OULUN LATU RY:N SYYSYHDISTYSKOKOUS PIDETÄÄN OULU-OPISTOLLA, SUVANTOKATU 1, TOINEN KERROS 12.11.2009 KLO 18.00 1. Avataan kokous. 2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja vähintään kaksi ääntenlaskijaa. 3. Todetaan kokouksen osanottajat sekä kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 4. Hyväksytään seuraavaa tilikautta koskeva toimintasuunnitelma. 5. Päätetään seuraavaa tilikautta koskevat jäsenmaksut. 6. Päätetään seuraavana tilikautena maksettavien palkkioiden ja kulukorvausten perusteet. 7. Hyväksytään seuraavaa tilikautta koskeva talousarvio. 8. Päätetään hallituksen jäsenten lukumäärä seuraavaksi toimintakaudeksi. 9. Valitaan hallituksen varsinaiset jäsenet erovuoroisten tilalle ja kaksi varajäsentä vuosittain. 10. Valitaan tilintarkastajat ja varatilintarkastajat vuosittain. 11. Päätetään, miten yhdistyksen kokouskutsut sääntöjen 11 :n mukaan ja muut tiedonannot julkaistaan. 12. Käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat. 13. Päätetään kokous. Tervetuloa! 18

JÄSENMAKSUT 2009 Henkilöjäsen 20,00 Perhe 25,00 Nuoriso- ja sivujäsen 8,50 Jokainen Oulun Ladun jäsen on automaattisesti Suomen Ladun jäsen. Jokainen Suomen Ladun jäsen kuuluu johonkin paikalliseen järjestöön. LATURINTEEN KÄYTTÖMAKSUT 2009 Jäsen 8,00 Vieras 12,00 Päiväkävijä 3,00 Laturinteen avaimet saa SL:n jäsenkorttia vastaan Partioaitasta. VUOKRATTAVAT VÄLINEET Retkeilyvälineitä vuokrataan jäsenille seuraavilla hinnoilla: viikko päivä Kolmen hengen Fjällräven Akka-teltta 20 5 Rinkka 15 5 Puolijoukkueteltta kaminoineen 150 30 Lumikenkäpari 20 5 Ahkio 15 5 Trangia-keitin veloituksetta Välineiden vuokraamisesta vastaavat Matti ja Kaarina Kokko, p. 040-507 6223. Oulun ladun tilinumero on Nordea 205018-39474.. Vuoden 2009 kuntokorttien palautus ja arvonta Vuoden 2009 kuntokorttien palautus 11.1.2010 mennessä Raksilan uimahallin kassalla ja Pyrinnön urheilutalon neuvonnassa olevaan laatikkoon. Kaikkien kortin palauttaneiden kesken arvotaan liikuntaan liittyviä palkintoja. Kuntokortin voi jättää myös hallituksen jäsenille. Merkkaa korttiin nimesi lisäksi puhelinnumero. Arvonta suoritetaan alkuvuodesta. Voittajat julkistetaan Oulun Ladun www-sivuilla. Voittajille ilmoitetaan myös henkilökohtaisesti. Partioaitta ja Pyörä-Suvala myöntävät alennusta Oulun Ladun jäsenille. Jäsenkortti on esitettävä oston yhteydessä. 19

Yhteystiedot Puheenjohtaja, jäsensihteeri Tuula Tikkanen 0400-712 709 tuulatikkanen(at)dnainternet.net Varapuheenjohtaja, sauvakävelykouluttaja Pekka Hakaheimo 040-733 3459 pekkahakaheimo(at)gmail.com Sihteeri, hallituksen jäsen Seija Saarikko 044-033 5078 oulun.latu(at)luukku.com Taloudenhoitaja, hallituksen jäsen Anna-Leena Cajan 040-590 8918 annaleena.cajan(at)suomi24.fi Sauvakävelykouluttaja, hallituksen jäsen Kari Heljasvaara 050-434 4142 kari.heljasvaara(at)enforma.fi Internetyhteyshenkilö, pyöräily hallituksen jäsen Heli Kaarlela 050-410 7060 heli.kaarlela(at)gmail.com Sauvakävelykouluttaja, hallituksen jäsen Kaija Okkonen 040-503 3723 kaija.okkonen(at)luukku.com Huoltovastaava, hallituksen jäsen Eva Reinikka 040-730 6852 eeva.reinikka(at)pp.inet.fi Hallituksen jäsen Liisa Vuolteenaho 040-705 6225 liisa.vuolteenaho(at)ouka.fi Välinevuokraus Matti ja Kaarina Kokko 040-507 6223 Nuoret Elina Tervahauta 050-3591122 sannater(at)mail.student.oulu.fi Retkeily Raimo Salo 040-722 4477 raimo.salo(at)oulu.fi Tilintarkastajat Marjatta Leiviskä Kyllikki Launonen 20