Yhdessä. muuttuneet entistä enemmän yksineläjiksi,
|
|
- Tapio Mäki
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Yhdessä Me suomalaiset olemme muuttuneet entistä enemmän yksineläjiksi, yksinhuoltajiksi, yksinliikkujiksi ja myös yksinäisiksi. Suomalaisista jo miljoona asuu yksin. Melkein joka viides lapsiperhe on yhden vanhemman perhe. Suomalaisista joka viides kokee yksinäisyyttä ja yli puolet meistä liikkuu pääsääntöisesti yksin. Vuonna 2010 haluamme Yhdessä-teemamme mukaisesti kannustaa suomalaisia liikkumaan yhä enemmän yhdessä. Teeman mukaisesti tavoitteena on edistää yhdistystoiminnan ja liikkumisen sosiaalista merkitystä. Oulun Latu ry 1
2 TAPAHTUMAKALENTERI 2010 TAMMIKUU Su Oulu kävely Tämän kävelyn vetovastuu on Oulun Ladulla. Tervetuloa ULKOILUN JUHLAAN sunnuntaina klo Raatin NMKY:lle! Juhlakahvit klo alkaen. Juhlaa vietetään OULU-KÄVELYN merkeissä. Valittavana on 3, 5 tai 8 km:n reitit Raatista Hietasaaren päin. Reitti mukailee talvista Oulujokisuistoa. Jokaisella reitillä on oma vetäjä. Maksuton. Ei pakkasrajaa. Juhlapukeutuminen sään mukaisesti. Sauvakävely on tehokasta liikuntaa; sen teho perustuu kehon lihaksiston kokonaisvaltaiseen työskentelyyn. Sekä kädet että jalat osallistuvat eteenpäin vievään voimantuottoon. Kuva: Pekka Hakaheimo La Suohiihto 1 Hiihtoretki Natura-suolla, Muhoksen ja Utajärven välillä Hiihdetään Nujulinnan ja Suojärven laavun kautta Kivijärven porokämpälle. Edestakainen matka noin 25 km. Kokoontuminen klo 8.30 Pällin voimalaitoksen pohjoispuolen parkkipaikalla. Mukaan voi lähteä yhtä hyvin metsäsuksilla kuin tavallisilla latusuksillakin. Metsäsuksilla hiihtävät menevät edellä ja tekevät latua, käytetään mahdollisesti myös moottorikelkan jälkiä osamatkalla. Hiihtoretken vauhti on leppoisa ja tavallisella peruskunnolla pärjää hyvin. Varaa mukaan juotavaa ja evästä koko päivän retkeä varten. Ilmoittautumiset 1.2. mennessä Seija Saarikko p , seijasisko.saarikko@gmail.com. Su Oulu-kävely Lähtö Raatista Ynniltä klo Sauvakävelymatkaksi voi valita 3, 5 tai 8 km:n reitin. Kokoonnutaan joka kuukauden neljäs sunnuntai mukavalla porukalla kiertämään Oulujokisuistoa reippaiden ohjaajien vetämänä. Nautitaan Oulun kauneimmista reiteistä - jokainen vuodenaika on erilainen. Oulu-kävelyt ovat kaikille avoimia liikuntatapahtumia. Etukäteisilmoittautumista ei tarvita. MAALISKUU La Suohiihto 2 Hiihtoretki Natura-suolla, Muhoksen ja Utajärven välillä Hiihdetään suolakeudella Lääväsuolla, Sarvisuolla, Räkäsuolla ym. tavoitteena Pikku-Kivijärven porokämppä. Edestakainen matka noin 25 km. Kokoontuminen klo 8.30 Hintta-Utoslahti -tien ja Oisavantien risteykseen noin 5 km Pyhäkosken voimalaitokselta Pällin suuntaan Oulujoen pohjoispuolen tietä. Mukaan voi lähteä yhtä hyvin metsäsuksilla kuin tavallisilla latusuksillakin. Metsäsuksilla hiihtävät menevät edellä ja tekevät latua, käytetään mahdollisesti myös moottorikelkan jälkiä osamatkalla. Hiihtoretken vauhti on leppoisa ja tavallisella peruskunnolla pärjää hyvin. Varaa mukaan juotavaa ja evästä koko päivän retkeä varten. Ilmoittautumiset 1.3. mennessä Seija Saarikko p , seijasisko.saarikko@gmail.com. 2
3 La Su Lumikenkävaellus Aloitetaan vaellus la kello Rokuanhovin pihasta. Kuljetaan vaativassa maastossa, jossa on joitakin kohtalaisen isoja mäkiä ja yleensä paljon lunta. Mennään paikantimella suunnistaen Laturinteelle, jonne matkaa on n. 8 km linnuntietä, käytetään mahdollisesti moottorikelkan jälkiä osan matkaa. Omat eväät ja muu viikonlopun varustus kannetaan rinkassa tai repussa mukana. Perillä sisämajoitus ja hyvät ruoanlaittomahdollisuudet astioineen, joten kohtuullisella kantamuksella selviää. Osallistujilta vaaditaan kestävyyttä ja sitkeyttä. Paluumatkalla tullaan omia jälkiä takaisin Suppaan. Matka tehdään kimppakyytinä, kyytiläiset maksavat polttoaineen autoon, jolla menevät ja tulevat. Lisäksi Laturinteen yöpymismaksu. Tapahtumasta pidetään infotilaisuus edeltävällä viikolla lähtijöiden kesken. Tiedustelut ja ilmoittautuminen mennessä. Tapahtumaan voi vuokrata lumikenkiä 5 e/pv. Pekka Hakaheimo p pekkahakaheimo@gmail.com Kuvat: Heli Kaarlela La Talvisyke 2010, Rokua Yhteistyötapahtuma Rokuan kuntokeskuksen kanssa. Kaikille avoin talvinen tapahtuma; retkihiihtoa, lumikenkäilyä yms. hauskaa. Lisätietoa: To klo 18 Oulun Latu ry:n sääntömääräinen kevätkokous Oulu-opistolla, Suvantokatu 1. Esillä sääntömääräiset asiat. Tervetuloa vaikuttamaan. Pe Su Osallistutaan yhdessä Hallanhiihtoon Majoitus varattu Suomussalmen keskustasta, Matkustajakoti Kuutamosta, jossa 14 petipaikkaa. Lähdetään jo perjantaina ja vietetään mukava viikonloppu yhdessä. Ilmoittautumiset hiihtoon suoraan järjestäjälle. Kimppakyydin ja majoituksen kustannukset jaetaan lähtijöiden kesken. Majoitus maksaa yhteensä 500 /2 vrk, mikä jaetaan yöpyjien kesken. Tiedustelut ja ilmoittautuminen mennessä. Eva Reinikka, p , iltaisin tai eeva.reinikka@pp.inet.fi Su Oulu kävely Lähtö Raatista Ynniltä klo Sauvakävelymatkaksi voi valita 3, 5 tai 8 km:n reitin. Kokoonnutaan joka kuukauden neljäs sunnuntai mukavalla porukalla kiertämään Oulujokisuistoa reippaiden ohjaajien vetämänä. Nautitaan Oulun kauneimmista reiteistä - jokainen vuodenaika on erilainen. Oulu-kävelyt ovat kaikille avoimia liikuntatapahtumia. Etukäteisilmoittautumista ei tarvita. 3
4 HUHTIKUU La XXIII Vienan hiihto Oulun Ladun jäseniä on vuosittain osallistunut Suomussalmen Samoojien järjestämään hiihtotapahtumaan ja niin myös tänäkin vuonna. Ladut (3, 15, 25 ja 30 km) sijaitsevat Kuivajärven ja Hietajärven vienankarjalaiskylissä ja Murhisalon luonnonsuojelualueella. Yhteyshenkilö: Heli Kaarlela p , Kuvat: Heli Kaarlela To Su Hiihtoretki Hossaan Majapaikkana Jatkonsalmen Teräväpää, johon mahtuu 12 henkeä. Majavuokra on 358 euroa, mikä jaetaan osallistujien kesken. Mökissä on kerrossängyt, joissa patjat, tyynyt ja peitot. Iso sauna on eri rakennuksessa. Matkat tehdään kimppakyydeillä eli autokunta jakaa polttoainekulut. Hyvät mahdollisuudet hiihtää, lumikenkäillä, pilkkiä tai ulkoilla muuten vaan. Saunamajuriakin tarvitaan. Aktiviteetit ovat vapaasti valittavissa. Omat eväät, jos ei toisin sovita. Tiedustelut ja ilmoittautuminen mennessä. Eva Reinikka, p , iltaisin tai Su Oulu-kävely Lähtö Raatista Ynniltä klo Sauvakävelymatkaksi voi valita 3, 5 tai 8 km:n reitin. Kokoonnutaan joka kuukauden neljäs sunnuntai mukavalla porukalla kiertämään Oulujokisuistoa reippaiden ohjaajien vetämänä. Oulu-kävelyt ovat kaikille avoimia liikuntatapahtumia. Etukäteisilmoittautumista ei tarvita. La Latukirppis Hietasaaressa, Pauhapolku 6 (OSYY:n mökki) Tule myymään tai ostamaan eri harrastelajeihin liittyviä hyväkuntoisia välineitä ja asusteita. Lisätietoja: Tuula Tikkanen p tai tuulatikkanen@dnainternet.net TOUKOKUU Geokätköily tapahtumia Heli Kaarlela ja Pekka Hakaheimo Kuvat: Kauko Määttä/Heli Kaarlela 4
5 La Tervasauva-tapahtuma La Laturinteen talkoot Laitetaan Laturinteen maja kesäkuntoon. Mukavaa touhua ja yhdessäoloa. Kimppakuljetuksen ja ruokailun järjestämiseksi ilmoittautuminen mennessä. Eva Reinikka, p , iltaisin tai Su KOKO PERHEEN LUONTORETKI Hietasaaren luontopolulla Lähtö Edenin parkkipaikalta klo 11. Leppoisaa ulkoilua lasten kanssa, omat eväät mukaan, mahdollisuus paistaa makkaraa. Tiedustelut Liisa Vuolteenaho p. iltaisin tai sähköpostilla Su Oulu-kävely Lähtö Raatista Ynniltä klo Sauvakävelymatkaksi voi valita 3, 5 tai 8 km:n reitin. Kokoonnutaan joka kuukauden neljäs sunnuntai mukavalla porukalla kiertämään Oulujokisuistoa reippaiden ohjaajien vetämänä. Nautitaan Oulun kauneimmista reiteistä - jokainen vuodenaika on erilainen. Oulu-kävelyt ovat kaikille avoimia liikuntatapahtumia. Etukäteisilmoittautumista ei tarvita. La - Su Hailuoto-pyöräily Lähtö lauantaina klo 9.30 Toripolliisilta. Ajettava kokonaismatka n. 120 km. Majoitus Wanhalla luotsiasemalla. Tarkemmat tiedot ja ilmoittautuminen mennessä. Heli Kaarlela p , heli.kaarlela@gmail.com Kuvat: Heli Kaarlela /Tyyne Salmela KESÄKUU Pe Su viikonlopun patikointi Syötteellä Kokoontuminen pe Pudasjärven ABC-asemalle klo Sieltä siirrytään yhdessä Syötteen ohi, lopussa metsäautoteitä pitkin ajaen Toraslammen lähelle. Parkkipaikalta kävellään n 2,5 km Toraslammen autiotuvalle, jossa yövytään tuvassa sekä teltoissa. Lauantaina kävellään n. 12 km Rytituvalle, jonka luona ollaan toinen yö. Tuvalta on mahdollisuus käydä iltalenkki Rytivaaran torpalla (n. 3 km edestakaisin). Sunnuntaina kävellään takaisin n. 12 km osittain eri reittiä autoille ja tullaan pois. Polttoainekulut jaetaan autoittain osallistujien kesken. Ilmoittautuminen 6.6. mennessä Raimo Salolle, puh , raimo.salo@oulu.fi 5
6 La Tervasoutu Oulujoella Muhokselta Ouluun Mikäli latulaisista löytyy kirkkoveneellinen (14+1) soutajia, jotka haluavat tutustua lähiympäristöömme Oulujoelta käsin, lähdemme koordinoimaan Tervasoutua kokeiluluonteisesti yhden päivän soutuna Muhokselta Ouluun lauantaina Soudettava matka on n. 30 km, matkalla kaksi rantautumista. Soutu toteutetaan omakustannushintaan, joka on jäsentiedotteen julkaisuajankohdan tilanteen mukaan n. 95 e/soutaja. Kustannukset koostuvat veneen vuokrasta, sen siirtokustannuksista Merikosken voimalaitoksen yli, linja-autokuljetuksista, kahvittelusta Laitasaaressa ja ruokailusta Turkansaaressa. Tiedustelut: Irja Niinimäki puh. iltaisin Sitovat ilmoittautumiset yhteystietoineen sähköpostilla ja maksu Oulun Ladun tilille huhtikuun loppuun 2010 mennessä. Aikaisemmin ilmoittautuneet huomioidaan ks. Mikäli määräaikaan mennessä on ilmoittautunut riittävä määrä soutajia, järjestämme harjoitussoudun heti jäiden lähdettyä ja sitten ei kun vetooo Su Oulu-kävely Lähtö Raatista Ynniltä klo Sauvakävelymatkaksi voi valita 3, 5 tai 8 km:n reitin. Kokoonnutaan joka kuukauden neljäs sunnuntai mukavalla porukalla kiertämään Oulujokisuistoa reippaiden ohjaajien vetämänä. Oulu-kävelyt ovat kaikille avoimia liikuntatapahtumia. Etukäteisilmoittautumista ei tarvita Juhannuspyöräily Laturinteelle Lähtö Juhannusaattona klo 9 Toripolliisilta. Edestakainen ajettava matka n. 200 km, ajetaan leppoisaan tahtiin kahvitellen ja evästellen välillä. Tule mukaan viettämään Juhannusta mukavassa seurassa! Tarkemmat tiedot: Seija Pekkala, puh , seija.pekkala@pp3.inet.fi HEINÄKUU Pe Su Suomen Ladun Leiripäivät Latukesän huipennus Suomussalmi. Heli Kaarlela p , heli.kaarlela@gmail.com To Ma Pyöräillen Suomussalmelle, Suomen Ladun leiripäiville Lähtö to 1.7 klo 8.00 Toripoliisilta. Ajetaan rauhallista vauhtia, vuorovedoin Utajärven kautta Puolangalle n. 125 km. Puolangalla mahdollisuus teltta- tai mökkiyöpymiseen leirialueella. Mökki (2 heng.). 25 /yö/hlö, ei jääkaappia. Mökki (4 heng.) jossa on jääkaappi 30 /yö/hlö. Keitto- ja suihkutilat yhteiset. Seuraavana aamupäivänä ajamme n. 68 km. Suomussalmelle. Leiripäiville ilmoittautumiset ym. jokainen hoitaa itse. Paluumatka käänteisessä järjestyksessä. Leiripäivien päätyttyä ajamme su 4.7. Puolangalle, matkalla mahdollisuus poiketa Hepokönkään putoukselle. Maanantaina 5.7. ajamme Ouluun. Ilmoittautumiset viimeistään mennessä. Eeva Liisa Juustila, puh , eevaliisa.juustila@mail.suomi.net 6
7 La Su Melontakurssi Laturinteellä Kurssilla perehdytään turvalliseen vesillä liikkumiseen ja melontatekniikkaan. Harjoitellaan myös kaatuneesta kajakista pelastautumista. Teoriaa ja paljon käytännön harjoittelua. Kajakit ja kouluttajat Ylivieskan Ladusta. Laturinteelle voi tulla jo perjantaina. Omat eväät mukaan! Osallistumismaksu 35,- euroa, lisäksi Laturinteen yöpymismaksut. Kurssi järjestetään jos osallistujia on vähintään 6, max.12 henkeä. Tiedustelut ja ilmoittautumiset 22.6.mennessä: Yhteyshenkilö: Heli Kaarlela p , Ma Su Pyöräillen Ahvenanmaalle Suunnitelmissa on lähteä matkalle ma 12.7 junalla Oulusta Turkuun, omat pyörät mukana. Turusta jatkamme laivalla Maarianhaminaan. Ahvenanmaalla pyöräillään reitti Ahvenanmaa ympäri. Tutustu netissä reittiin osoitteessa: Reitti on viitoitettu ja matkaa kertyy yhteensä 175 km. Tähän matkaan olisi tarkoitus käyttää n. 3-4 päivää. Paluumatka Maarianhamina Turku laivalla ja Turku Oulu junalla. Tarkempia tietoja matkasta saat seuraamalla Oulun Ladun tapahtumakalenteria tai ottamalla yhteyttä: Eeva Liisa Juustila puh: , tai Seija Pekkala puh: , Su Oulu-kävely Lähtö Raatista Ynniltä klo Sauvakävelymatkaksi voi valita 3, 5 tai 8 km:n reitin. Kokoonnutaan joka kuukauden neljäs sunnuntai mukavalla porukalla kiertämään Oulujokisuistoa reippaiden ohjaajien vetämänä. Oulu-kävelyt ovat kaikille avoimia liikuntatapahtumia. Etukäteisilmoittautumista ei tarvita. Pe La/Su / Haltin vaellus Yövymme mennessä pe Muoniossa Pekosen mökeissä. La Kilpisjärvellä. Su helikopterikyydillä ylös Haltille. Sieltä patikoidaan -lähtöpalaverissa sovittavalla reitillä- takaisin Kilpisjärvelle. Tulomatkalla ainakin yksi yöpyminen. Mökkihinnat tarkentuvat lähtöpalaveriin mennessä. Majoitus- ja matkakustannukset jaetaan osallistujien kesken. Helikopterikyyti maksaa 600 e/ 5 henkilöä. Palaveri lähtijöiden kesken n. 2 viikkoa aikaisemmin. Reitti on erittäin vaativa maaston vuoksi. Tarvitaan ennen kaikkea pitkäkestoista sinnikkyyttä ja kykyä sopeutua äkkiä vaihtuviin ilmoihin ja tilanteisiin. Hyvät välineet auttavat paljon. Tiedustelut ja ilmoittautumiset viimeistään pe mennessä. Eva Reinikka tai eeva.reinikka@pp.inet.fi ELOKUU To Su Vaellus Ivalojoen Kultalaan Pahaoja-Kultala-Pahaoja. Kultalan varaustupa on varattu meidän käyttöön kolmeksi yöksi. Torstaina meno Kultalaan kimppakyydillä. Perjantaina patikointi Kehäpää tunturiin joka sijaitsee Hammastunturin erämaassa. Lauantaina mennään Appisjoki suulle jossa on aikoinaan sijainnut Kaapin talo. Kultalassa on hyvät mahdollisuudet Kalastaa. Paluu sunnuntaina Ivalo ja Sotajoen rantoja pitkin Pahaojalle jossa autot odottavat paluumatkaa. Kotona ollaan myöhään sunnuntaina. Patikoitavat matkat ovat noin 13km päivässä. Paikkoihin liittyy vanhaa kullankaivuun historiaa. Pekka Hakaheimo p pekkahakaheimo@gmail.com 7
8 Pyörällä Kuivaniemeen Lähtö la klo 9.00 Toripoliisilta. Ajetaan vuorovedoin rauhallista vauhtia Kuivaniemelle Merihelmen leirintäalueelle. Mahdollisuus mökki- tai telttayöpymiseen. Rantamökit 3 kpl: Aivan rannan tuntumassa kesäkäyttöön tarkoitetut 2 makuuhuoneen ja tupakeittiön viihtyisät mökit joihin sopii 1-6 henkilöä 80:- /vrk, Perusmökit 7 kpl: Kesäkäytössä olevissa perusmökeissä yöpyy kaksi henkilöä mukavasti 35:-/vrk. Illalla mahdollisuus panna jalalla koreasti Merihelmen tanssiparketilla. Su pyöräillään takaisin Ouluun. Ilmoittautumiset viimeistään Eeva Liisa Juustila, , eevaliisa.juustila@mail.suomi.net Piispansauvakävely tai Su Oulu-kävely Lähtö Raatista Ynniltä klo Sauvakävelymatkaksi voi valita 3, 5 tai 8 km:n reitin. Kokoonnutaan joka kuukauden neljäs sunnuntai mukavalla porukalla kiertämään Oulujokisuistoa reippaiden ohjaajien vetämänä. Oulu-kävelyt ovat kaikille avoimia liikuntatapahtumia. Etukäteisilmoittautumista ei tarvita. Kuva: Reetta Siirilä La KOKO PERHEEN LUONTORETKI Lettoniemen luontopolulla Rajahaudassa. Lähtö venesataman parkkipaikalta klo 11. Leppoisaa ulkoilua lasten kanssa, omat eväät mukaan, mahdollisuus paistaa makkaraa. Tiedustelut Liisa Vuolteenaho p. iltaisin tai liisa.vuolteenaho@dnainternet.net SYYSKUU Osallistumme Oulun päivien järjestelyihin Päivävaellus Kallioselän kämpälle Löydettyämme viime kesänä Kallioselän kämpän Oulun ja Muhoksen väliltä uudelleen, teemme syysretken joko Muhoksen tai Oulun suunnasta, riippuen miten reitin rakentaminen Oulun suunnasta on edennyt. Ilmoittautumiset mennessä Seija Saarikko p , seijasisko.saarikko@gmail.com. LOKAKUU Laturinteen syystalkoot Laitetaan Laturinteen maja talvikuntoon. Mukavaa touhua ja yhdessäoloa. Kimppakuljetuksen ja ruokailun järjestämiseksi ilmoittautuminen mennessä. Eva Reinikka, p , iltaisin tai eeva.reinikka@pp.inet.fi 8 Kuva: Heli Kaarlela
9 Reumaliiton sauvakävelytapahtuma Tapahtumassa reumasairauksia sairastavat yrittävät maailmanennätystä sauvakävellen. ME-kävelyn suojelijana toimii Juha Mieto. Mukana menossa ja järjestelyissä Oulun Latu Otsalamppuvaellus Aloitetaan vaellus pe kello otsalamppujen valossa Rokuanhovilta. Patikoidaan kumpuilevassa maastossa, jossa on joitakin kohtalaisen isoja mäkiä. Polkuja ei käytetä, vaan mennään suoraan paikantimella suunnistaen Laturinteelle, jonne matkaa on n. 8 km linnuntietä. Reitillä olevat mäet lisäävät rasitusta ja matka maastossa on hivenen pitempi. Lauantaina mahdollisuus opetella gps-paikantimen käyttöä ja hakea geokätköjä. Matka tehdään kimppakyytinä, kyytiläiset maksavat polttoaineen autoon, jolla menevät ja tulevat. Asuminen Laturinteellä maksaa jäseniltä 10 euroa/vrk, muilta 15 euroa/vrk. Omat eväät ja muu viikonlopun varustus kannetaan rinkassa mukana. Perillä sisämajoitus ja hyvät ruoanlaittomahdollisuudet astioineen, joten kohtuullisella kantamuksella selviää. Paluumatka patikoidaan Suppaan valoisaan aikaan sunnuntaina. Tapahtumasta pidetään infotilaisuus edeltävällä viikolla lähtijöiden kesken. Tiedustelut ja ilmoittautuminen mennessä Pekka Hakaheimo p pekkahakaheimo@gmail.com Kuvat: Helena Veijola / Ritva Mustonen MARRASKUU Ti Sääntömääräinen syyskokous klo To Jäsenilta Auran majalla pikkujoulunhengessä Jäsenten yhteinen vapaamuotoinen tapaaminen Auran majalla klo Yhteyshenkilö: Tuula Tikkanen tuulatikkanen@dnainternet.net Tervetuloa! Tiistai-iltaisin ohjattua kävelyä syksystä huhtikuun loppuun, lenkin pituus n. 6km ja kesto n. 1h. Toukokuusta syyskuuhun ohjattua pyöräilyä. Lähtö tapahtuu Kaupunginteatterin edustalta klo Nettisivuilta tarkempia tietoja! 9
10 YHTEISÖLLISYYDEN YTIMESSÄ! VARES-hanke lyhyesti: VARES tulee sanoista Vapaaehtoistoiminnan ja vertaistuen resurssikeskus -hanke. toteutetaan Oulussa ja Oulun seudulla vuosina hanketta hallinnoi Oulun Seudun Setlementti ry rahoittajana on Raha-automaattiyhdistys Porukalla mukaan vapaaehtoistoimintaan päämääränä on luoda Oulua ja Oulun seutua palveleva pysyvä kumppanuuden hengessä toimiva vapaaehtoistoiminnan organisointimalli ja VARES-keskus kotisivuiltamme lisää tietoa mm. laajasta yhteistyöverkostosta sekä avoimista vapaaehtoistoiminnan paikoista Oulussa ja Oulun seudulla Käytännössä VARES-hanke kehittää vapaaehtoistoiminnan koulutusta, työnohjausta ja virkistystä yhteistyössä hankkeessa mukana toimivien kanssa. Kuluvana vuonna 2009 VARESverkoston peruskoulutuksiin osallistuneita oli kevät- ja syyskaudella 126 ja jatkokoulutuksiin osallistuneita oli 249. Suomalaiset käyttävät Järjestöbarometri 2008:n mukaan vapaaehtoistoimintaan sosiaali- ja terveysjärjestöissä keskimäärin 11 tuntia kuukaudessa. Osallistujia on lähes miljoona. Yhteensä se tekee henkilötyövuotta Toimintaan kaivataan mukaan lisää uusia vapaaehtoisia! AVEK-toiminta on osa VARES-hanketta. AVEK-toimintaa toteutetaan yhteistyössä Oulun kaupungin kanssa. Sitä koordinoi VARES-hankkeen läheisauttajaohjaaja Marja Heikkinen. AVEK-toiminta on avun tai tuen antamista ikäihmisen ehdoin hänen kotonaan tai hoivakodissa vapaaehtoistoimintana tavallisen ihmisen tiedoin ja taidoin. Toiminnassa tärkeintä on yhdessä oleminen ja tekeminen. Tällä hetkellä vapaaehtoisia AVEK-läheisauttajia on 134, naisia mukana toiminnassa on 124 ja miehiä 10. Vapaaehtoistoimintaa voi tehdä myös kivalla porukalla Oulun Latu ry on aloittanut yhteistyön VARES-hankkeen sekä Hiirosenkodin kanssa kuluvana vuonna. Oulun Ladun varapuheenjohtaja/kouluttaja Pekka Hakaheimo kertoo heidän käyvän noin neljän hengen porukassa kerran viikossa ulkoilemassa Hiirosenkodin asukkaiden kanssa. Lisäksi Oulun Latulaiset osallistuvat tarvittaessa isommalla porukalla Hiirosenkodin tapahtumien toteuttamiseen. Kuva: Pekka Hakaheimo 10
11 Suomi marssi rajalta rajalle Oulun Ladun tahdissa Keskustelu Oulun kaupungin edustajien kanssa Oulun Ladun osallistumisesta VUODEN 2009 Oulun Päivien ohjelmaan tavalla, joka liittyisi Suomen sodan 200-vuotis juhlavuoden tapahtumiin, innovoi valtakunnallisen tapahtuman. Sauvakävelyohjaajiemme Kari Heljasvaaran ja Pekka Hakaheimon idea syntyi välittömästi: kävellään rajalinjaa muistomerkkien kautta ja tullaan Oulun Päiville. Kaleva : Vuoden 1809 tapahtumat olivat Suomen historiassa niin suuri käännekohta, että merkkivuoden näyttävä vietto on paikallaan. Tapahtumiin on kuulunut monia arvokkaita ja vakavia tilaisuuksia, tummia pukuja ja korkea arvoisia vieraita. Paikkansa niilläkin, mutta onneksi merkkivuosi on ollut yös paljon muuta. Hieno esimerkki tästä muusta on Suomi marssii rajalta rajalle tempaus, joka myöhään tänä iltana saapuu päätepisteeseensä Haaparannalle. Itärajalta Niiralasta alkanut liikuntaponnistus on maan ja maantienläheinen tapa muistaa 200 vuoden takaisia historian vaiheita. Kuva: Pekka Hakaheimo Pitkälle oululaisvoimin toteutettuun tapahtumaan on onnistuttu liittämään myös elävä yhteys historiaan, kaakosta luoteeseen kulkeneen reitin varrelle kun on osunut monia Suomen sodan tärkeitä paikkoja. Mainiota ideointia! Jäsenistämme edellä mainittujen Kari Heljasvaaran ja Pekka Hakaheimon lisäksi Aimo Mäki, Pasi Kemppainen ja Kaija Okkonen -joukon ainoana naisena- sitoutuivat lähtemään mukaan. Joukko sopi, että joku heistä on aina tien päällä kävelemässä olipa yö tai päivä, satoi tai paistoi. Vuorotellen joukkueen jäsenet siirsivät asuntoautoa, joka toimi huolto- ja nukkumispaikkana. Reitin varrelta olevia kuntia saatiin yhteistyökumppaneiksi järjestämään tapahtumia sodan muistomerkeille ja saattelemaan Oulun Ladun joukkuetta eteenpäin. Ilahduttavaa oli, että koululaisia oli paljon mukana tutustumassa alueensa historiaan ja kävelemässä osana hienoa Suomi marssii -tapahtumaa. Puolustusvoimien saaminen yhteistyökumppaniksi oli nuorille varusmiespalvelustaan suorittaville miellyttävä kokemus. Suomen Latu nimesikin Puolustusvoimat Vuoden tämän vuoden liikuttajaksi. Julkisuutta marssille toivat Eduskunnan sauvakävelykerhon jäsenet, jotka omassa vaalipiirissään olivat myös vauhdittamassa marssia eteenpäin. Unohtaa ei sovi, että reitin varrella asuvat latulaiset löysivät marssin lennosta. Oulun Ladun toiminta-ajatuksen mukainen tavoite: toiminnallaan vakiinnuttaa ensisijassa luonnossa tapahtuvaa kunto- ja virkistysliikuntaa sekä retkeilyä yleiseksi tavaksi sekä edistää ulkoilukulttuuria ja ulkoilun hyviä tapoja saavutettiin liikuttamalla 4708 ihmistä 727 km:n matkalla. Kuvat: Ritva Heljasvaara / Annikki Hakaheimo 11
12 Vaellus Kevolle Seitsemän hengen vaellusporukkamme starttasi kahdella autolla Oulusta kohti pohjoista perjantai-iltapäivällä. Mukana oli kokeneita konkareita ja pari ensikertalaista. Evan matkanjohtajamme- mottona oli ettei aikatauluja ole muuta kuin, että viimeistään illalla sunnuntaina 9. elokuuta olisimme takaisin Oulussa. Ja sitä pyrimme noudattamaan koko vaelluksen ajan. Perjantain ja lauantain käytimme matkustamiseen ja toisiimme tutustumiseen. Yövyimme Kiilopäällä väliyön ja lauantaina saavuimme Kiella-tuvalle, missä ryhmämme tutustui paremmin Evan suunnitelmiin. Päivämatkat olivat km:n mittaisia ja reittimme noudatti Kevon retkeilyreittiä. Matkaa kertyi kaikkiaan 91 km, mihin sisältyy kipuamiset Kiilopäälle ja Guivi-tunturille. Vaellus aloitettiin Sulaojalta ja jatkui Ruktajärven ja Guivin kautta Fiellun-putoukselle. Reitin kiertosuunta sopi ryhmämme ensikertalaisille, koska alkumatka oli helpompaa ja vaativampi osuus oli loppupäässä. Oli aikaa totutella rinkkoihin ja omiin rajoihin. Matkaa taivallettiin helteisessä auringonpaisteessa koko vaelluksen ajan. Yhteishenki ryhmässä oli erinomainen. Aika unohdettiin ja nautittiin vaelluksen tuomista haasteista ja elämyksistä. Terveisin: Merkku ja Sirkka Kuva:Sirkka Salo Partioaitta ja Pyörä-Suvala myöntävät alennusta Oulun Ladun jäsenille! Jäsenkortti esitettävä oston yhteydessä. 12
13 JÄSENMAKSUT v Henkilöjäsen 20,00 Perhe 25,00 Nuoriso- ja sivujäsen 8,50 Jokainen Oulun Ladun jäsen on automaattisesti Suomen Ladun jäsen. Jokainen Suomen Ladun jäsen kuuluu johonkin paikalliseen järjestöön. LATURINTEEN KÄYTTÖMAKSUT v Jäsen 10,00 Vieras 15,00 Päiväkävijä 5,00 (hintaan sis. saunan lämmitys ja sähkön käyttö) Alle 12 v. veloituksetta. Laturinteen avaimet saa SL:n jäsenkorttia vastaan Partioaitasta. Laturinteen maksuissa pyydetään käyttämään viitenumeroa VUOKRATTAVAT VÄLINEET Retkeilyvälineitä vuokrataan jäsenille seuraavilla hinnoilla: viikko päivä Kolmen hengen Fjällräven Akka-teltta 20 5 Rinkka 15 5 Puolijoukkueteltta kaminoineen Lumikenkäpari 20 5 Ahkio 15 5 Trangia-keitin veloituksetta Välineiden vuokraamisesta vastaavat Matti ja Kaarina Kokko, p Oulun Ladun tilinumero on Nordea Avataan kokous. OULUN LATU RY:N KEVÄTYHDISTYSKOKOUS PIDETÄÄN OULU-OPISTOLLA, SUVANTOKATU 1, 2.KRS KLO Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja vähintään kaksi ääntenlaskijaa. 3. Todetaan kokouksen osanottajat sekä kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 4. Esitetään edellistä tilikautta koskeva tilinpäätös, joka käsittää tuloslaskelman, taseen ja toimintakertomuksen sekä esitetään tilintarkastajien lausunto. 5. Päätetään tuloslaskelman ja taseen vahvistamisesta. 6. Päätetään tili- ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille tilivelvollisille. 7. Muut asiat 8. Päätetään kokous. Tervetuloa! 13
14 Oulun Latualue Kuntoliikuntaan tähtäävän yhteistoiminnan aikaansaamiseksi lähialueiden Suomen Ladun alaisten yhdistysten kesken perustettiin 1970-luvulla latualueita, joiden määrä vakiintui pian kahdeksaan. Alkuun Oulun Latualueaktiivit koostuivat Kajaanin, Kokkolan, Rukan ja Oulun Ladusta. Tänä päivänä Oulun latualueeseen kuuluu 24 yhdistystä. Latualueet toimivat latuyhdistyksiä tukevana ja aktivoivana verkostona. Latualue valitsee vuosittain latualueen isäntäyhdistyksen ja yhteyshenkilön, jotka yhdessä järjestävät kevätkoulutuksen ja syyskokouksen. Vuoden 2010 isäntäyhdistys on Raahenseudun Latu ry ja yhteyshenkilö Oulun Ladun Heli Kaarlela. Oulun Ladusta latualueen yhteyshenkilönä ovat aiemmin toimineet toimenkuvan käynnistänyt Henriette Levon vuosina ja puheenjohtaja Mirjam Salokangas vuosina Vuonna 2010 Birgit Luoma Kokkolan Ladusta jatkaa Oulun Latualueen omien nettisivujen ylläpitoa. Sivuston tapahtumakalenteriin jäsenyhdistykset ovat ilmoittaneet yhteisiä liikunnallisia tapahtumia, joihin Sinäkin olet tervetullut osallistumaan. Liikunnan lisäksi on mahdollisuus tutustua muiden yhdistysten toimintaan, jo tuttuihin ja uusiin liikuntamuotoihin sekä saada samalla uusia ystäviä. Vuoden 2009 kuntokorttien ja kyselyn palautus ja arvonta Vuoden 2009 kuntokorttien palautus mennessä Raksilan uimahallin kassalla ja Pyrinnön urheilutalon neuvonnassa olevaan laatikkoon. Kaikkien kortin palauttaneiden kesken arvotaan liikuntaan liittyviä palkintoja. Kuntokortin voi jättää myös hallituksen jäsenille. Merkkaa korttiin nimesi lisäksi puhelinnumero. Arvonta suoritetaan alkuvuodesta. Voittajat julkistetaan Oulun Ladun www-sivuilla. Voittajille ilmoitetaan myös henkilökohtaisesti. Huom! Internetosoitteemme muuttuu alkuvuodesta muotoon: 14
15 KYSELY TOIMINNASTAMME OULUN LATU RY Tämän kyselyn tavoitteena on kehittää toimintaamme entistä enemmän jäsennäkökulmasta lähteväksi. Jäsenmaksun suuruus Saan tietoa tapahtumista Kynnys tulla mukaan Vetäjien toiminta Olen osallistunut kuluvan vuoden aikana: sauvakävely / kävelytapahtumiin lumikenkätapahtumiin hiihtoretkiin/vaelluksiin pyöräilytapahtumiin kesävaelluksiin tai patikkaretkiin geokätköilyyn Laturinteen käyttöön sääntömääräisiin yhdistyskokouksiin Ruusuja tai risuja: Jos haluat osallistua arvontaan lisää tähän yhteystietosi: Kiitos palautteesta! (Palautus samassa kuntokorttien kanssa kts. s. 14) 15
16 TUUTHAN SINNÄE! Kilpailulajeina mm. rantapallo, suunnistus, kyykkä, lentopallo, vaellus, mölkky, frisbee, karaoke, rantaonginta, uinti, saappaanheitto. Hinnat, majoitukset ym. lisätietoa tapahtumasta 16
Puhtaasti liikkeelle
Puhtaasti liikkeelle Ympäristöasiat iskevät tajuntamme lähes päivittäin eri tiedotusvälineiden kautta. Suuri yleisö on herännyt yhteiseen maailmanlaajuiseen huolenaiheeseen. Ilmastonmuutos on totta: ikijäätiköt
LisätiedotOULUN LATU Jäsentiedote 2/2008
OULUN LATU Jäsentiedote 2/2008 SAARIJÄRVI ROKUA Saarijärven pohja on kauniin vihreän sammaleen peitossa. Sen suojassa elää runsaasti kookkaita ahvenia. Järven ahvenet elävät yli 15 metrin syvyydessä. Kuva
LisätiedotLiikun terveemmäksi päivät: Yhdessä. Eki Karlsson toiminnanjohtaja Suomen Latu
Liikun terveemmäksi päivät: Yhdessä Eki Karlsson toiminnanjohtaja Suomen Latu Suomen Latu ry Suomen Latu on ulkoilun edistäjä, retkeilyn asiantuntija ja kaikille avoin kansalaisjärjestö. Edunvalvomme suomalaisia
LisätiedotTapahtuma Aika Paikka Yhteyshenkilö
Toimintasuunnitelma 2016 Päivitetty 25.3.2016 Keskiviikkomelonnat ovat 1-2 tunnin kestoisia porukalla tehtäviä kevyitä melontalenkkejä. Peruskurssien jälkeiset neljä ovat ohjattuja. Voi myös lähteä koskeen
LisätiedotKemin Latu on Suomen Ladun alaisuudessa toimiva jäsenyhdistys.
20.2.2017 KEMIN LATU ry. Jäsentiedote 2017 62 toimintavuosi Ulkoile hyvässä seurassa Kemin Latu on Suomen Ladun alaisuudessa toimiva jäsenyhdistys. Suomen Ladun jäsenenä pääset mukaan tapahtumiin, kursseille
LisätiedotPUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa ja syyskokouksessa
PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa 28.10.1998 ja syyskokouksessa 11.11.1998 1. Yhdistyksen nimi on Puijon Latu ry ja sen kotipaikka on Kuopio. 1 2. Yhdistyksen
LisätiedotSuomen Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppu Lahdessa
Suomen Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppu Lahdessa Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppua vietetään 17. 19.4.2015 Lahdessa. Viikonlopun ohjelma on monipuolinen: Perjantaina kokoustetaan liiton
Lisätiedot... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA
1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014... yhdessä... JYVÄSKYLÄN LATU RY TOIMINTASUUNNITELMA 2 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 1. YLEISTÄ Jyväskylän Ladun tavoitteena on edistää kaiken ikäisten kuntoa ja
LisätiedotOULUN LATU Jäsentiedote 2008
OULUN LATU Jäsentiedote 2008 Laturinne joulun juhlapuvussa Kuva Pekka Hakaheimo Hyvät latulaiset ULKOILUN JUHLAA 70 VUOTTA! Suomen Latu ja sen paikallisyhdistykset ovat liikuttaneet suomalaisia kasvavalla
LisätiedotIlmoittaudu ja tule mukaan!
Suomen Ladun 54. Leiripäivät Vantaan Hakunilassa Ilmoittaudu ja tule mukaan! Tule hetkeksi, päiväksi tai koko viikonlopuksi pelaamaan, kisaamaan, osallistumaan ja rentoutumaan, tule lauantai-iltana tanssimaan
LisätiedotVantaan Ladun 25. isänpäivän polkuretki Isänpäivän polkuretki sunnuntaina 13.11.2011.
25. isänpäivän polkuretki Isänpäivän polkuretki sunnuntaina 13.11.2011. Polkuretken teemana on SUUNNISTUS, Bisan majalla suunnistuksenohjausta, voit kokeilla suunnistustaitojasi suunnistusrasteilla Bisan
LisätiedotOulun Ladun hallitus ja muut toimihenkilöt 2015
Oulun Ladun hallitus ja muut toimihenkilöt 2015 Eini Marin puheenjohtaja oulunlatu.pj@gmail.com p. 050 358 0997 Tuula Tikkanen varapuheenjohtaja tikkatuu@gmail.com p. 0400 712 709 Mirja Aitta sihteeri
LisätiedotSuomen Ladun Yhdessä-teema käyntiin vuonna 2009
Suomen Ladun Yhdessä-teema käyntiin vuonna 2009 Silloin tutkimusten mukaan 40 % asuinkunnista on sinkkutalouksia Yli viidennes suomalaisista kokee yksinäisyyttä Yli puolet suomalaisista liikkuu pääsääntöisesti
LisätiedotMelontaretket Aurajoella Aurajokimelonta 20 vuotta! 2011 2.-3.7. 29.5. 27.8. YÖMELONTA AURAJOKIMELONTA KEVÄTMELONTA Aurajoen opastuskeskus Myllärintalo avoinna 1.6.-31.8.2011, talviaikaan tilauksesta Tervetuloa!
LisätiedotPuheenjohtajalta. Eini Marin. Kuva: Janne Anttila
Puheenjohtajalta Tästä lehdestä löydät jälleen koko vuoden tapahtumat. Mukana on sekä vanhoja tuttuja ja perinteisiä tapahtumia kuten Hailuotopyöräily ja otsalamppuvaellus, mutta myös jotain uutta. Vaellukset
LisätiedotSuomen Ladun ajankohtaiset asiat
Suomen Ladun ajankohtaiset asiat 12.1. Suomen Ladun jäsenyhdistysten uudet mallisäännöt 12.2. Muut ajankohtaiset asiat OSALLISTU Jäsenmaksujen ilmoittaminen 30.11. mennessä Liikuttaja-verkkolehti Alueyhdyshenkilöt
Lisätiedot... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA
TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015... yhdessä... JYVÄSKYLÄN LATU RY TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 1. YLEISTÄ Jyväskylän Ladun tavoitteena on edistää kaiken ikäisten kuntoa ja terveyttä,
LisätiedotOULUN LATU Jäsentiedote 1/2009
OULUN LATU Jäsentiedote 1/2009 Ensilumi yllätti Rokualla 31.10.2008. Kuva Heli Kaarlela Latutoiminta uudistuu, näkyy ja kutsuu Suomen Ladun toiminnassa on menossa suuria muutoksia, jotka vahvistavat Suomen
LisätiedotTIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3
1/6,Kuva: http://www.maija.palvelee.fi/ TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 SUKUSEURAN KOTISIVUISTA MIELENKIINTOISET
LisätiedotJÄSENTIEDOTE 2/2007 Toukokuu
Porin Latu ry:n T O I M I N TA K E S K U S S U S I S U O Ulkoilumajaa vuokrataan erilaisiin tarkoituksiin, esim. perhejuhlien viettoon, yhdistysten kokouksiin ja illanviettoihin. Majan vuokra on 80 euroa
Lisätiedot... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA
TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016... yhdessä... JYVÄSKYLÄN LATU RY TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016 1. YLEISTÄ Jyväskylän Ladun tavoitteena on edistää kaiken ikäisten kuntoa ja terveyttä,
LisätiedotVapaalla tapahtuu. - kesällä 2015 tiistaisin klo 17- kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntatoimi
- kesällä 2015 tiistaisin klo 17- Vapaalla tapahtuu kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntatoimi Kittilän kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntatoimi järjestävät erilaisia harrastekokeiluja kesällä 2015. Harrastekokeilut
LisätiedotTOIMINTASUUNNITELMA 2012.... yhdessä...
1 TOIMINTASUUNNITELMA 2012... yhdessä... 2 JYVÄSKYLÄN LATU RY TOIMINTASUUNNITELMA v. 2012 YLEISTÄ Jyväskylän Ladun tavoitteena on edistää kaiken ikäisten kuntoa, vireyttä ja terveyttä Suomen Ladun teeman
LisätiedotYHDESSÄ - Liiku terveemmäksi -päivän teema vuodelle 2011. Eki Karlsson toiminnanjohtaja Suomen Latu
YHDESSÄ - Liiku terveemmäksi -päivän teema vuodelle 2011 Eki Karlsson toiminnanjohtaja Suomen Latu Suomen Latu ry Suomen Latu on ulkoilun edistäjä, retkeilyn asiantuntija ja kaikille avoin kansalaisjärjestö.
LisätiedotKeski suomen Parkinson yhdistys järjestää yhteisen KESÄTAPAHTUMAN 27.8. 29.8.2010 Kannonkosken Piispalassa
Keski suomen Parkinson yhdistys järjestää yhteisen KESÄTAPAHTUMAN 27.8. 29.8.2010 Kannonkosken Piispalassa Kauniin Kivijärven rannalla sijaitseva kurssikeskus antaa monipuoliset mahdollisuudet liikkua
LisätiedotUlkoile Osallistu Vaikuta
Esityslista 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen - valitaan puheenjohtaja, sihteeri, 2 pöytäkirjan tarkastajaa, 4 ääntenlaskijaa 3. Virallisten kokousedustajien toteaminen 4. Kokouksen laillisuuden
LisätiedotKutsu päättäjä ulos - kampanjan yhteydessä tehdyn ulkoilukyselyn tulokset valtakunnallisesti
Kutsu päättäjä ulos - kampanjan yhteydessä tehdyn ulkoilukyselyn tulokset valtakunnallisesti Vastaajia yhteensä 1849 Vastaajien ikähaitari 1945 1995 syntyneet 48% ulkoilee useamman kerran viikossa, 46%
LisätiedotSuomen Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppu Vanajanlinnassa
Suomen Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppu Vanajanlinnassa Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppua vietetään 25. 27.4.2014 Hotelli Vanajanlinnassa. Viikonlopun ohjelma on monipuolinen: Perjantaina
LisätiedotME-kävely - kannustiko liikkumaan enemmän?
ME-kävely - kannustiko liikkumaan enemmän? Hyvän hoidon puolesta maailmanennätyskävely oli Suomen Reumaliiton ja Roche Oy:n yhteinen hanke Hanke koostui Suomen Reumaliiton paikallisyhdistysten liikuntavastaavien
LisätiedotKontiolahden Urheilijat järjestää kesällä 2010:
Kontiolahden Urheilijat järjestää kesällä 2010: Leirit: Pro-Sporttileiri Kulho 14.-16.7. Kolme vuorokautta mukavaa toimintaa liikunnan parissa. Hinta: 60 Sisältää: ruokailut, majoituksen, vakuutuksen ja
LisätiedotA - Kiltojen Liitto ry:n valtakunnalliset Kevätpäivät ja -kokous
A - Kiltojen Liitto ry:n valtakunnalliset Kevätpäivät ja -kokous 1. 2.4.2017 Silokallion kurssikeskus, Silokalliontie 160, Kullaa A-Kiltojen Liitto ry:n kevätpäiviä vietetään 1. 2.4.2017 Silokallion kurssikeskuksessa
LisätiedotSAARIJÄR Ä VEN LA L DUN U JÄSENTIEDOT O E E 20 2 09 0
SAARIJÄRVEN LADUN JÄSENTIEDOTE 2009 LIIKKUKAA LÄHELLÄ! Saarijärven Ladun 41. toimintavuosi on alkamassa. Niin meidän kuin Suomen Ladun teema on edelleen Läheltä liikkumaan. Kirjoittaessani tätä, minulla
LisätiedotSR ry. Jäsentiedote 2/2011
Jäsentiedote 2/2011 Tervehdys, Sipoon ressu! Syksy on alkanut, niin myös aktiivinen reserviläistoiminta yhdistyksessämme. Tiedossa onkin paljon erilaista reserviläistoimintaa hyvässä porukassa. Tässä tiedotteessa
LisätiedotA-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja kokous
Valtakunnalliset A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja kokous Hyvärilän nuoriso- ja matkailukeskus, Lomatie 12, Nurmes A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät pidetään ja niiden yhteydessä A-Kiltojen Liitto ry:n
LisätiedotJäsenmaksut: Henkilöjäsen 13,50 Perhejäsen Nuorisojäsen, alle 19 v. 7,00 Rinnakkaisjäsen, jäsen toisessa yhdistyksessä 7,00
JÄSENTIEDOTE 2011 HUOVINRETKI RY Suomen Ladun jäsenyhdistys Perustettu 1963 www.huovinretki.fi Jäsenmaksut: Henkilöjäsen 13,50 Perhejäsen 19.00 Nuorisojäsen, alle 19 v. 7,00 Rinnakkaisjäsen, jäsen toisessa
LisätiedotKokkolan Latu ry. Jäsentiedote II/2016. www.kokkolanlatu.fi facebook.com/kokkolanlatu *********************************************************
Kokkolan Latu ry Jeriksen lomaosakkeen Kokkolan Ladun viikot 2016 Viikot 31, 37, 43 ja 49 haettava 31.5.2016 mennessä. Jos useampi hakija samalle viikolle, arvotaan viikon saaja. Vko 25 vielä myös saatavilla
LisätiedotYlöjärven kaupungin liikuntapalvelut
Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut Kesä 2019 Uimahallin aukiolot ja tapahtumat Uimahalli ja kuntosali Toukokuun poikkeusaukiolot ti 30.4. suljetaan klo 18.00 1.5. VAPPU suljettu ke 29.5. suljetaan klo
LisätiedotValtakunnalliset Viestimiespäivät Vekaranjärvellä
KYMEN VIESTIKILTA RY KUTSU 1(5) Kouvola 04.06.2017 Valtakunnalliset Viestimiespäivät 12. 13.08. 2017 Vekaranjärvellä Meillä on ilo toivottaa teidät tervetulleiksi viettämään kanssamme Valtakunnallisia
LisätiedotTOIMINTASUUNNITELMA 2015
Häjyt r.y., johtokunnan kokous, Kurikka, Paulapieksujen maja 4.10.2014, 1. Häjyt r.y., syyskokous, Kauhava (Härmä), Hunurijärvi 22.11.2014 Hölkkä- ja kuntoliikuntaseura Häjyt ry TOIMINTASUUNNITELMA 2015
LisätiedotA-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja syyskokous
A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja syyskokous 22. 23.10.2016 Vesalan kurssi- ja leirikeskus, Vesalantie 136, Vesanka A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät pidetään 22. 23.10.2016 ja niiden yhteydessä A-Kiltojen
LisätiedotOULUN LATU ry. Jäsentiedote 2016
OULUN LATU ry Jäsentiedote 2016 Oulun Ladun hallitus ja muut toimihenkilöt 2016 Eini Marin puheenjohtaja oulunlatu.pj@gmail.com p. 050 358 0997 Jari Juntunen varapuheenjohtaja jari53juntunen@gmail.com
Lisätiedot19. 20.3.2016. Hotelli Petäys, Hämeenlinna. A - K i l t o j e n L i i t t o r y : n v a l t a k u n n a l l i s e t Kevätpäivät ja -kokous
A - K i l t o j e n L i i t t o r y : n v a l t a k u n n a l l i s e t Kevätpäivät ja -kokous 19. 20.3.2016 A-Kiltojen Liitto ry:n kevätpäiviä vietetään 19. 20.3.2016 Hotelli Petäyksessä Hämeenlinnassa.
LisätiedotTalven törröttäjät, kuva Antti Kaskinen. Jäsentiedote 1/2014
Talven törröttäjät, kuva Antti Kaskinen. Jäsentiedote 1/2014 HUITTISTEN LATU JA POLKU RY. perustettu 1976 Pankkiyhteydet: FI69 11193000052670 (Nordea) FI80 50590040008590 (OP) FI95 44561040010091 (SP)
LisätiedotPyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016
Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9
LisätiedotA-Kiltojen Liiton syyspäivät ja syyskokous
A-Kiltojen Liiton syyspäivät ja syyskokous 24. 25.10.2015 Kylpylähotelli Kunnonpaikka, Siilinjärvi Kokouksen asialista on tämän kutsun liitteenä. A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät pidetään 24. 25.10.2015
LisätiedotJÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso
JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Hyvät Rauhanturvaajat, Taas on vuosi vaihtunut. Yhdistys piti syyskokouksensa ilman suurempia
LisätiedotKUUSAAN LATU ry. SÄÄNNÖT
Kuusaan Latu ry / säännöt 1(5) KUUSAAN LATU ry. SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi on Kuusaan Latu ry. ja sen kotipaikka on Kouvola. Toimialueena yhdistyksellä on Kouvolan kaupunki ympäristöineen. 2. Yhdistyksen
LisätiedotYhdistyksen toiminnan esittely
Yhdistyksen toiminnan esittely Oulun Seudun yhden Vanhemman Perheet ry on valtakunnallisen Yhden Vanhemman Perheiden liitto ry:n jäsenyhdistys joka toimii Oulun seudulla, pitäen sisällään seuraavat kunnat
LisätiedotJäsentiedote 4/2018. Puijon Latu ry SÄILYTÄ! Tapahtumakalenteri Ulkoilukahvio palvelee. Vuokraa majaa, saunaa, laavua, välineitä
Puijon Latu ry Tapahtumakalenteri 2019 SÄILYTÄ! Ulkoilukahvio palvelee Vuokraa majaa, saunaa, laavua, välineitä Puijon Latu ry Puijon Latu on Suomen Latu ry:n Kuopiossa toimiva jäsenyhdistys. Postiosoite:
LisätiedotAJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3
AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,
LisätiedotPyhän Astelin ohjelmapalvelut
n ohjelmapalvelut 2015-2016 Moottorikelkka Safarit: Iltasafari moottorikelkalla (klo 20.00 22.00 / ma, ti, ke, la) Iltasafari on ohjattu moottorikelkkasafari illan hämärässä läpi lumisen maiseman. Jos
LisätiedotYleisöluistelu. Kajaanin jäähallilla Maanantaina klo Maksuton. Mukana on nuoriso-ohjaaja Reima Korhonen leikittämässä porukkaa.
Yleisöluistelu Kajaanin jäähallilla Maanantaina 16.10 klo 10.00-13.00 Maksuton Mukana on nuoriso-ohjaaja Reima Korhonen leikittämässä porukkaa. Lisätiedot: Reima Korhonen 044 7100 371 Järjestäjä: Kajaanin
LisätiedotRiparille 2013 Tervetuloa rippikouluun
Riparille 2013 Tervetuloa rippikouluun NASTOLAN SEURAKUNTA RIPPIKOULUINFO 2013 2/5 Ketkä vuorossa? Nyt on aika ilmoittautua rippikouluun. Rippikoulussa sinulla on mahdollisuus pohtia tärkeitä elämään ja
LisätiedotKUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo
KUOPIO, TAMMIKUU 2013 16.1.2013 18-19.15 24.1.2013 18 19.15 klo Teemailta 1 Voimaa ja valoa talven sihteeri 29.1.2013 18 20 pimeyteen, Pirkko Ulmanen 30.1.2013 18 19.15 PIELAVESI, TAMMIKUU 2013 Maanantai
LisätiedotPuheenjohtajan tervehdys
Jäsentiedote 1/2015 Nurmijärven Yrittäjät ry Puheenjohtajan tervehdys Luet juuri Nurmijärven Yrittäjien uutta jäsentiedotetta. Tiedotteen voi lukea suoraan viestissä tai ellei viesti aukea kunnolla niin
LisätiedotA-Kiltojen Liitto ry:n valtakunnalliset Kevätpäivät ja -kokous. Siikaniemen kurssikeskus, Siikaniementie 210, Kutajärvi, Lahti
A-Kiltojen Liitto ry:n valtakunnalliset Kevätpäivät ja -kokous 6. 7.4.2019 Siikaniemen kurssikeskus, Siikaniementie 210, Kutajärvi, Lahti A-Kiltojen Liitto ry:n kevätpäiviä vietetään 6. 7.4.2019 Siikaniemen
LisätiedotSAARIJÄRVEN LATU JÄSENTIEDOTE
SAARIJÄRVEN LATU JÄSENTIEDOTE 2013 HYVÄ JÄSENEMME Talvipäivän seisaus ja joulukiireet ovat takana. Mieli halajaa tämän vuoden ulkoiluhaasteisiin. Varmaankin useimmilla Ladun jäsenillä on tapana huipentaa
LisätiedotKuntokuu. Liiku, osallistu ja voita!
Liiku, osallistu ja voita! Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry:n t ovat helmikuu ja syyskuu. Tavoitteena on saada VAU:n jäsenet kuntoilun pariin niin talvella kuin syksylläkin. Raikkaista syys- ja
LisätiedotKAUHAJOEN KARHU RY 17.02.2015 PL 7 PL 76 61801 KAUHAJOKI
MARATONJAOSTO Jäsentiedote 2/2015 (J.Hautala) MATKAT KARHU-VIESTI 11.4.2015 Miesjoukkue on ilmoitettu juoksuun jaoston toimesta mutta saataisiinko mukaan myös naisjoukkue?. Lisätietoa löytyy osoitteesta
LisätiedotSukelluskalastuksen SM-2015 kilpailu
Sukelluskalastuksen SM-2015 kilpailu 25.7.- 26.7.2015 Uusikaupunki (Vekara-Katanpää) SM kilpailupäivät ja kisa-ajat: Lauantai 25.7.2015 Vekara ( 3. VEKARA OPEN ) 13.00 17.45 15 min+ 4,5 tuntia Sunnuntai
LisätiedotVETURI vie vertaisohjauksen uusiin maisemiin! VETURI V
VETURI vie vertaisohjauksen uusiin maisemiin! VETURI V Vertaistuutoritapaaminen Kurussa 7.-8.4.2006 VETURI V Vertaistuutoritapaaminen sivu 2/6 VETURI V on viides -hankkeen * Vertaistuutorointi-työrenkaan
LisätiedotHämeenlinnan Reumayhdistys ry
Hämeenlinnan Reumayhdistys ry Jäsentiedote 1/2017 1 HALLITUS V. 2017 Puheenjohtaja Tuiri Iso-Hollo tuiri.iso-hollo@elisanet.fi p. 050-3016043 Varapuheenjohtaja Rainer Paakkonen rainer.paakkonen@pp.inet.fi
LisätiedotOH Hiihtokoulun kausiohjelman perusinfo ja toimintaohjeet
OH Hiihtokoulun kausiohjelman perusinfo ja toimintaohjeet 2016-17 Ole ystävällinen ja käytä hetki tämän tiedotteen lukemiseen. Tästä tiedotteesta löydät vastauksen useimpiin yleisimpiin kysymyksiin. Mikäli
Lisätiedot3. kappale (kolmas kappale) AI KA
3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen
LisätiedotSATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014
1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki
LisätiedotSyksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.
Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.
LisätiedotJaguars Spirit Athletes ry
Jaguars Spirit Athletes ry JAGUARS!S!P!I!R!I!T!!!!A!T!H!L!E!T!E!S Jäsentiedote 4/2015 Syystervehdys kaikille jäsenillemme! Syyskauden startin myötä olemme saaneet seuraamme jälleen paljon uusia jäseniä.
LisätiedotSalon Samoojat ry TIEDOTUSLEHTI
Salon Samoojat ry TIEDOTUSLEHTI 2-2016 Teijolla Matildanjärven rannalla Salon Samoojat ry Suomen Ladun jäsenyhdistys Perustettu 17.04.1980 Pankkiyhteys: 541002-470261 IBAN FI22 5410 0240 070261 www.suomenlatu.org/salonsamoojat
LisätiedotIITIN LATU RY. Yhdistyksen jäsenmäärä oli vuoden lopussa. 304. Jäsenmäärä on pysynyt vakaana. Uusia jäseniä on tullut ja vanhoja jäänyt pois,
IITIN LATU RY TOIMINTAKERTOMUS 1.1.2009-31.12.2009 1. YLEISTÄ Vuosi 2009 oli yhdistyksen 22. toimintavuosi. Tänäkin vuonna liikuntaa harrastettiin monipuolisesti, ja perinteiset Muumihiihto- ja metsämörrikoulut
LisätiedotLIPPUKUNTAPOSTI. Tammikuu 2014
Hiljaiset Päivät AALLOI LLA pe 21. - su 23.3.2014 Lahdessa Hiljaisten Päivien maastokisan eri sarjojen kiertopalkinnot: kolme monoa! Ilmoittautumiset toivotaan lippukunnittain ja maaliskuun alussa lähetetään
LisätiedotSR ry. Jäsentiedote 1/2010
Tervehdys, Sipoon ressu! SR ry Jäsentiedote 1/2010 Kesä kolkuttelee jo ovilla. Kesällä ja etenkin syksyllä on tiedossa paljon erilaista reserviläistoimintaa hyvässä porukassa. Tässä tiedotteessa pieni
LisätiedotHIIHTOLOMAVIIKON OHJELMA KRISTIINANKAUPUNGISSA 2012
HIIHTOLOMAVIIKON OHJELMA KRISTIINANKAUPUNGISSA 2012 Kristiinankaupungin Sivistys- ja vapaa-aikakeskus on koonnut hiihtolomaviikon ohjelmalehtisen, johon sisältyy paljon erilaista toimintaa. Kristiinankaupungin
LisätiedotNuorten Palvelu ry KEVÄTPÄIVÄT 2018 MIKKELI. Sokos Hotel Vaakuna. Porrassalmenkatu 9, Mikkeli
Nuorten Palvelu ry KEVÄTPÄIVÄT 2018 MIKKELI Sokos Hotel Vaakuna Porrassalmenkatu 9, 50100 Mikkeli 21. - 22.4.2018 OHJELMA Lauantai 21.4. 11.30 Tervetuliaislounas 12.30 Koulutus sukupuolen ja seksuaalisuuden
LisätiedotTURUN JYRYN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015
TURUN JYRYN Seuran toimintaa kehitetään koko ajan. Haluamme tarjota laadukasta ja virikkeellistä toimintaa liikunnasta kiinnostuneille. Seuraamme puhaltavat uudet tuulet, jos seuratoiminnan kehittämistukea
LisätiedotKiltauutiset 1/2014. Kaartin Jääkärirykmentin Kilta
Kiltauutiset 1/2014 Kaartin Jääkärirykmentin Kilta Kaartin Jääkärirykmentin Kilta KUTSU Paikka: Perinnetalo/ Jääkärisali Aika: 26.4.2014 klo 11:00 alkaen Tilaisuuden kesto noin tunnin Esityslista Kaartin
LisätiedotKesäleirit 2014 Järvenpään seurakunta
Kesäleirit 2014 Järvenpään seurakunta Sisällys LASTEN PÄIVÄLEIRIT I & II Leiriniemessä 07 09 syntyneet tytöt ja pojat LASTEN PÄIVÄLEIRI III Leiriniemessä 05 07 syntyneet tytöt ja pojat LASTEN YÖLEIRIT
LisätiedotKiltauutiset 3/2016. Kaartin Jääkärirykmentin Kilta
Kiltauutiset 3/2016 Kaartin Jääkärirykmentin Kilta Puheenjohtajalta Arvon jäsenet Muutoksen tuulet puhaltavat taas kerran Santahaminassa. Tällä kertaa vaikutuksia tulee myös meihin kiltalaisiin. Puolustusvoimissa
LisätiedotLIIKKALAN-RUOTILAN KYLÄYHDISTYS RY 1 (5) YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT
LIIKKALAN-RUOTILAN KYLÄYHDISTYS RY 1 (5) 1 Yhdistyksen nimi on Liikkalan-Ruotilan kyläyhdistys ry ja sen kotipaikka on Anjalankoski. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää Liikkalan ja Ruotilan alueiden
LisätiedotTervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Kuka voi tulla rippikouluun?
Tervetuloa rippikouluun! Pakilan seurakunnan rippikoulut 2016 Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Ja onnittelut jo valmiiksi; täytät 15 vuotta vuonna 2016! Olet siis mitä parhaassa ripari-iässä.
LisätiedotKörpäkkäsanomat 1/2006
Körpäkkäsanomat 1/2006 Taustaa Puuveneiden perinneseura Körpäkkä on vuonna 2003 rekisteröity yhdistys, jonka toimintatarkoituksena on puuveneiden perinteiden vaaliminen. Alun perin yhdistyksen perustana
LisätiedotSF-Caravan ry:n karavaanarien GOLF-kerho Jäsenlehti 3 / 2010
SF-Caravan ry:n karavaanarien GOLF-kerho Jäsenlehti 3 / 2010 Terveisiä Mikkelistä yläkuvassa kevätgolfin voittaja joukkue Anna-Leena ja Esa Laakkonen. Alakuvassa sunnuntain arvotuilla pareilla pelatun
Lisätiedotja sekä Artjärven kappeliseurakunta Kirkkotie 23 16200 Artjärvi Pappi: Mira Vorne 0401259503 mira.vorne@evl.fi
YHTEYSTIETOJA: Orimattilan seurakunnan nuorisotoimisto Pappilantie 1, 2KRS 16300 Orimattila Pappi: Tuomas Niskanen 050 5546531 kouluikäisten parissa toimivat nuorisotyönohaajat: Marja Salo 050 33 99 128
LisätiedotKuva Pertti Tiuttu. Jäsentiedote 2017
Kuva Pertti Tiuttu. Jäsentiedote 2017 Huittisten Latu ja Polku ry. perustettu 1976 Pankkiyhteydet FI69 11193000052670 (Nordea) FI80 50590040008590 (OP) FI95 44561040010091 (SP) Toimihenkilöt vuonna 2017
LisätiedotLepoa hoivaamisesta loma omaishoitajalle 5vrk
Lepoa hoivaamisesta loma omaishoitajalle 5vrk Kaikille löytyy sopivia reittejä patikoida ja samalla antautua luonnon rauhoittavaan syleilyyn. Nuotiopaikat, laavut ja kahvilat toivottavat kulkijan virkistävälle
LisätiedotSanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta
Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta 1. Sähköpostilla 2. Puhelimella suoraan päätoimittajaan, toimitussihteeriin tai toimittajaan (numerot lehden viimeisellä aukeamalla) 3. Kirjeellä/kortilla 4. Facebookisssa,
LisätiedotSeniorit. Liikuntatarjotin. Työikäiset. Syksy , kevät (ei vko 43, 10) Ilmoittautumiset ryhmiin alkaen klo 8.
Liikuntatarjotin Työikäiset Seniorit Syksy 3.9. 14.12.2018, kevät 7.1. 10.5.2019 (ei vko 43, 10) Ilmoittautumiset ryhmiin 27.8.2018 alkaen klo 8.00 Liikuntatarjotin 2 Seniorit, tiedustelut liikunta-asioissa:
LisätiedotKesäleirit 2013 Järvenpään seurakunta
Kesäleirit 2013 Järvenpään seurakunta Sisällys LASTEN PÄIVÄLEIRIT I & II Leiriniemessä 06 08 syntyneet tytöt ja pojat LASTEN PÄIVÄLEIRI III Leiriniemessä 04 06 syntyneet tytöt ja pojat LASTEN YÖLEIRIT
LisätiedotTERVEHDYS YHDISTYKSEMME JÄSENET!
3 TERVEHDYS YHDISTYKSEMME JÄSENET! Edellinen toimintavuosi oli meille monella tapaa yhteistyön vuosi. Järjestimme itse tapahtumia, joissa kumppanina oli muita organisaatioita avustamassa tai sitten me
LisätiedotA-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja -kokous
A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja -kokous 28. 29.10.2017 Puhjonrannan kurssikeskus, Puhjonrannantie 80, Valkeala A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät pidetään 28. 29.10.2017 ja niiden yhteydessä A-Kiltojen
LisätiedotTOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA
TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA Päivitetty 06.07.2015 HEINÄKUU 2015 Avoinna tiistaisin ja perjantaisin klo 10-13 Salla Harteelan taulunäyttely Ti 21.7. Päättyy ilmoittautuminen Pöytyän teatterin esitykseen
LisätiedotTurun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila
Turun NNKY Kevät 2019 Juliana Laurila Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a Puheenjohtajan tervehdys Hei, Kädessäsi on Turun NNKY:n kevätviesti, jonka myötä toivotamme Sinut
LisätiedotTOIVALAN URHEILIJAT RY 1
TOIVALAN URHEILIJAT RY 1 I NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS 1 Yhdistyksen nimi on Toivalan Urheilijat ry. Yhdistyksen kotipaikka on Siilinjärven kunta. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää liikuntakasvatusta
LisätiedotLänsituuli 83 ry:n jäsenlehti 1/ /2006
Länsituuli 83 ry:n jäsenlehti 1/ 2005 1/2006 Kevään tunnelmia Maaliskuun alku on ollut 5-10 astetta keskilämpötilaa kylmempi, joten talvi on ollut länsirannikollakin hiihto- ja luistelusäiden puolesta
Lisätiedot1.ASKEL HYVINVOINTIJAKSOT OTA TALTEEN! OTA 1.ASKEL HYVINVOINTIISI. HYVINVOINTIJAKSOT AIKUISILLE HYVINVOINTIJAKSOT PERHEILLE. Hyvinvointijaksot 2014 1
OTA OTA TALTEEN! HYVINVOINTIISI. TUTUSTU JA HAE WWW.PHT.FI AIKUISILLE PERHEILLE Hyvinvointijaksot 1 VUODEN -HYVINVOINTIJAKSOJEN HAKU HAKU ALKAA 15.10.2013 TUTUSTU UUSIIN JAKSOIHIN JA TARJONTAAMME VERKKOSIVUILLAMME
LisätiedotSMM NUORISOJAOSTON JUNNUTIEDOTE / ELOKUU
SMM NUORISOJAOSTON JUNNUTIEDOTE / ELOKUU Tiedotteen sisältö Minimelontaleirin 8.-9.8.2017 kuulumiset... 2 Nuorisomestaruuskilpailuiden 12.-13.8.2017 kuulumiset... 3 Lajikokeilu: iltapurjehdus partiolaisten
LisätiedotSisällysluettelo: <> Yleistä <> <> Suuntaa antava aikataulu <>
Sisällysluettelo: Yleistä Suuntaa antava aikataulu Tehtävät ennen vaellusta 1. Ajankohdasta päättäminen 2. Mainostaminen 3. Vaellusinfo 4. Vaelluskokous 5. Ilmoittautuminen 6. Vaellusmaksut
LisätiedotJÄSENTIEDOTE 2 / 2013 7.11.2013
Tule mukaan hallitukseen Haavin hallituksessa toimii iloinen ja aktiivinen joukko ympäristökasvattajia. Haluaisitko sinä tulla mukaan? Hallituksen jäsenet valitaan syyskokouksessa kahdeksi vuodeksi kerrallaan.
LisätiedotJoulu uusivuosi 2015. tulevaa tapahtumaa: JM--jäsentenväliset 18.10 Jäsensaunaillanistujaiset 18.10 Syyskokous 25.11 Joulukahvitus palkitseminen
Jäsenlehti, jäsenkirje, jäseneuutiset..ihan miten haluat. tulevaa tapahtumaa: JM--jäsentenväliset 18.10 Jäsensaunaillanistujaiset 18.10 Syyskokous 25.11 Joulukahvitus palkitseminen Joulu uusivuosi 2015
LisätiedotOULUN STEINERKOULU. kuukausitiedote. maaliskuu Rentouttavaa hiihtolomaa!
OULUN STEINERKOULU kuukausitiedote maaliskuu 2017 Rentouttavaa hiihtolomaa! TAPAHTUMAKALENTERI vk 10 talviloma ti 14.3. laskettelu- ja ulkoilupäivä la 8.4. pääsiäismyyjäiset vk 15 V luokan näytelmän esitykset
LisätiedotKatso ilmoittautumisohjeet kyseisen leirin kohdalta! ALLE KOULUIKÄISTEN LEIREISTÄ VASTAA: Lastenohjaajat Anne Vuori ja Kaija Rajanen 050-408 1209
2 Lukijalle! Seurakunnan lastenleirit on tarkoitettu järvenpääläisille lapsille, leiripaikkoja on rajoitetusti, 1 paikka/lapsi. Jokaisella leirillä on osallistujakiintiönsä ja ikärajansa. Kaikki leiriläiset
Lisätiedot