1 (8) 12.1.2016 Kouvolan kaupungin rahoitustoiminnan periaatteet ja rahoitusriskien hallinta 1. Rahoitustoiminnan yleiset periaatteet Kaupungin rahoitustoimintaa ohjataan määrittelemällä tavoitteet, vastuut ja valtuudet sekä antamalla suuntaviivat rahoituspolitiikalle. Samalla pyritään säätelemään rahoituksellista riskinottoa ja selkeyttämään riskinottovaltuuksia. Kaupungin tärkeimpinä tavoitteina riskien hallinnassa on kunnalle oleellisten riskien tunnistaminen, riskirajojen määrittely sekä ennakoitavuuden parantaminen. Tämän ohella korostuu myös konkreettisten toimenpiteiden seuranta ja valvonta. Riskit huomioon ottaen pyritään taloudellisen tuloksen heilahtelujen vähentämiseen ja samalla rahoituksellisen tuloksen optimointiin pitkällä aikavälillä. Lyhytaikainen alle vuoden mittainen rahoitus turvataan konsernitilin luottolimiitillä sekä kuntatodistusohjelmalla. Pitkäaikaisen rahoituksen perusinstrumentteja ovat velkakirjalainat, joukkovelkakirjalainat sekä leasingrahoitus. Nostettavien talousarviolainojen osalta kaupungilla pääpaino on pitkissä maturiteeteissa. Johdannaisyleissopimukset kaupunki on solminut kaikkien päärahalaitosten kanssa. Vaikka hankintalaki ei koske rahoituksen hankintaa, kaupunki kilpailuttaa kaikki merkittävät rahoitustarpeensa markkinoilla. Korkojohdannaissopimuksia voidaan kuitenkin solmia myös ilman kilpailutusta, sillä niissä ajoituksen hyödyntäminen ja vertailukelpoisten tarjousten puute eivät aina puolla kilpailutusta. Tavoitteena kaupungin rahoituksen järjestämisessä on riippumattomuus ja tasapuolisuus eri palveluiden tarjoajiin nähden. 2. Rahoitustoiminnan organisointi Rahoitukseen liittyvät yleiset periaatteet sekä sijoitustoiminnan perusteet hyväksyy kaupunginvaltuusto. Sijoitusstrategian mukaisesta perusallokaatiosta vaihteluväleineen päättää kaupunginhallitus. Sijoitustoiminnan viitekehyksen muodostaa kaupunginhallituksen hyväksymä sijoitussuunnitelma. Kaupungin sijoitustoiminnan käytännön järjestämisestä vastaa talous- ja rahoitusjohtaja. Pitkäaikaisen lainan ja tilapäisluoton ottamisesta sekä antolainojen myöntämisessä noudatetaan hallintosäännön määräyksiä. Hallintosäännön mukaan toimielin voi toimivaltansa rajoissa siirtää käsiteltäväkseen säädetyt tai johtosäännöllä määrätyt asiat alaiselleen toimielimelle tai viranhaltijalle. Kaupunginvaltuusto päättää takauksien myöntämisestä. Kaupunginhallituksella on ratkaisuvalta kaupungin takaaman lainan ehdoista, ellei kaupunginvaltuusto ole päättänyt niistä takauspäätöksen yhteydessä sekä lainaehtojen muuttamisesta. Suojausinstrumenttien käytöstä ja leasingrahoituksen käytöstä normaaleihin irtaimistokohteisiin päättää talous- ja rahoitusjohtaja.
2 (8) Leasingin käytöstä toimitilakohteisiin päättää kaupunginhallitus. Talous ja omistajaohjaus: kantaa kokonaisvastuun kunnan rahoitustoiminnasta koordinoi kontakteja rahoitusmarkkinoihin toteuttaa tehdyt laina- ja suojauspäätökset operatiivisella tasolla raportoi kaupungin rahoituksellisen aseman kehittymisestä ja tehdyistä rahoituspäätöksistä päättää kassavarojen lyhytaikaisesta sijoittamisesta likvideihin, turvallisiin sijoituskohteisiin Kaupungin myöntäessä takauksia ja lainoja tulee huomioida mitä niiden myöntämisestä sanotaan Kuntalaissa ja valtiontukisäädöksissä. Kuntalain 129 : Kunta voi myöntää takauksen tai muun vakuuden kilpailutilanteessa markkinoilla toimivan yhteisön velasta tai muusta sitoumuksesta ainoastaan, jos yhteisö kuuluu kuntakonserniin tai se on kuntien tai kuntien ja valtion yhteisessä määräysvallassa. Kunta voi kuitenkin myöntää takauksen tai muun vakuuden, joka liittyy sen liikuntalain (390/2015), kuntien kulttuuritoiminnasta annetun lain (728/1992), museolain (729/1992), teatteri- ja orkesterilain (730/1992) tai nuorisolain mukaisen tehtävän edistämiseen. Takauksen ja muun vakuuden antamisen edellytyksistä on kuitenkin voimassa, mitä siitä erikseen säädetään. Lisäksi kunta voi myöntää takauksen tai muun vakuuden, jos se perustuu lain perusteella hyväksyttyyn tukiohjelmaan tai yksittäiseen tukeen tai liittyy yhteisölle tai säätiölle annettuun palveluvelvoitteeseen. Kunnan myöntämä laina, takaus tai muu vakuus ei saa vaarantaa kunnan kykyä vastata sille laissa säädetyistä tehtävistä. Kunta ei saa myöntää lainaa, takausta tai muuta vakuutta, jos siihen sisältyy merkittävä taloudellinen riski. Kunnan edut tulee turvata riittävän kattavilla vastavakuuksilla. Kunnan on lisäksi otettava huomioon, mitä Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 107 ja 108 artiklassa säädetään. Em. sopimuksen107 artiklan mukaiset tukitoimenpiteen tunnusmerkit täyttyvät kun: 1. Julkisia varoja kanavoidaan julkisiin tai yksityisiin yrityksiin. 2. Toimenpide vääristää tai uhkaa vääristää kilpailua suosimalla tuensaajaa. 3. Etu on valikoiva, eli se kohdistuu vain tiettyihin yrityksiin. 4. Toimenpide vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. Kaikkien edellä kuvattujen edellytysten tulee täyttyä, jotta artiklaa 107 sovelletaan.
3 (8) 108 artiklassa kerrotaan, että komissio voi säätää tukimuodoista, jotka eivät ole valtiontukea. Esim. yksittäinen takaus ei ole valtiontukea, kun: - lainanottaja ei ole taloudellisissa vaikeuksissa. - takauksen laajuus voidaan myöntämishetkellä mitata asian mukaisesti. - takaus ei kata enempää kuin 80 prosenttia lainasaamisen tai muun rahoitussitoumuksen määrästä. - takauksesta maksetaan markkinaperusteinen hinta. Kaikkien mainittujen edellytysten täyttyminen riittää osoittamaan, ettei yksittäinen valtiontakaus ole valtiontukea. 3. Rahoitusriskit ja niiden hallinta Kaupungin rahoitustoiminnan aktiivisella hoitamisella pyritään pitämään rahoituksen kokonaiskustannukset mahdollisimman alhaisina, vähintäänkin kohtuullisella tasolla. Tavoitteena on rahoituskustannusten minimoimisen ohella pyrkiä ennakoimaan ja hallitsemaan rahoitukseen liittyviä riskejä. Keskeisenä tavoitteena on pyrkiä vähentämään taloudellisen tuloksen heilahteluja ja pitkällä aikavälillä optimoimaan kaupungin rahoituksellinen tulos riskit huomioon ottaen. Rahoitusrakenne pidetään joustavana hajauttamalla viitekorkoja olemassa olevan lainasalkun rakenteen ja markkinatilanteen mukaan. Rahoitustoimintaan liittyvät riskit: Likviditeettiriski Maksuvalmius Jälleenrahoitusriski Sijoitusten likvidiys Rahoitusriskit Luottoriski Myyntisaamiset Vastapuoliriski Sijoitukset Markkinariski Korkoriski Valuuttariski Hyödykehintariski Likviditeettiriski ja sen hallinta Likviditeettiriskillä tarkoitetaan riskiä siitä, että kaupunki ei kykene selviämään maksuvelvoitteistaan ajallaan ilman merkittäviä tappioita. Likviditeettiriski liittyy maksuvalmiuteen, jälleenrahoitukseen ja sijoitusten likvidiyteen. Maksuvalmius Maksuvalmiusriskin toteutumisesta seuraa maksukyvyttömyysuhka ja sen torjumisesta aiheutuu menoja viivästyskorkoina ja sijoitusten osalta luovutustappioina pakkorealisoinneissa. Toisaalta maksuvalmiuden ylläpitäminen maksaa. Liian suuri maksuvalmius aiheuttaa tarpeettomia kustannuksia. Rahoituksen suunnittelun tarve syntyy menojen ja tulojen eriaikaisuudesta.
4 (8) Sopiva maksuvalmiusvaranto luodaan tarkalla maksuvalmiussuunnittelulla ja riittävillä likviditeettipuskureilla. Kaupungin on ennakoitava meno- ja tulovirrat, niin että optimaalinen maksuvalmius pystytään säilyttämään. Lyhytaikainen maksuvalmius turvataan käyttämällä vakaita ja varmoja likviditeettilähteitä kuten konsernitilin limiittiä ja kuntatodistusohjelmaa. Konsernitilin limiitti ja kuntatodistusohjelma on pyrittävä mitoittamaan sopivan kokoiseksi, jotta niiden avulla pystytään kattamaan voimakkaatkin lyhytaikaiset kassan heilahtelut. Konsernitilin limiitin ehdot tulee kilpailuttaa aina säännöllisesti pankkipalvelukokonaisuuden kilpailutuksen yhteydessä. Kuntatodistusohjelma tulee olla voimassa jatkuvasti vähintään neljän rahalaitoksen kanssa ja kuntatodistusrahan hinta tulee kulloinkin kysyä usealta rahalaitosyhteistyökumppanilta. Likviditeettiriskiä pienentääkseen kaupungin on pyrittävä siihen, etteivät konsernitilin limiitti ja kuntatodistusrahoitus yhteensä normaalissa markkinatilanteessa ylitä 30 %:a lainakannan koko arvosta. Viimeistään tuolloin tulee tehdä ratkaisuja pitkäaikaisten talousarviolainojen lisäämiseksi. Sijoitusvarallisuuden osalta tulee pääosin käyttää nopeasti rahaksi muutettavia eli likvidejä instrumentteja, niin että sijoitusten realisointi on tarvittaessa mahdollista kohtuullisen lyhyellä aikajänteellä. Jälleenrahoitusriski Jälleenrahoitusriski liittyy siihen pystyykö kaupunki joka tilanteessa jälleenrahoittamaan tulevat tarpeensa. Suuri osa lainoista jälleenrahoitetaan niiden erääntyessä. Finanssikriisin myötä huoli rahoituksen saatavuudesta on kasvanut oleellisesti. Yhtenä elementtinä jälleenrahoituksen osalta tulee ottaa huomioon korkoriski, joka voi realisoitua esim. vanhoja lainoja konvertoitaessa (uudelleen järjesteltäessä). Markkinoiden epävarmuus ja pankkisääntelyn vaikutukset heijastuvat lainamarginaalien tasoon, joka on kohonnut voimakkaasti viime vuosina ja jonka osalta nousupaineet ovat edelleen olemassa. Sijoitusten osalta on huomioitava uudelleensijoitusriski, joka aiheutuu siitä, että velkakirjan korkomaksuja ja pääoman palautuksia ei ole mahdollista sijoittaa alkuperäisellä tuotolla. Kaupungin on pyrittävä siihen, että sillä on kaikissa tilanteissa mahdollisuus jälleenrahoittaa tulevat tarpeensa. Lainojen maturiteetin (juoksuaika) osalta on pyrittävä riittävään hajautukseen. Tällä tavoin jälleenrahoitettavat summat ja samalla myös jälleenrahoittamiseen liittyvät riskit pienenevät. Lainojen riittävä pituus lisää kassavirtojen ennustettavuutta. Kuntatodistusohjelman tulee toimia ensisijaisesti kassanhallinnan välineenä. Sijoitusten uudelleensijoitusriskiltä suojaudutaan hajauttamalla sijoitusten erääntymisajankohtia. Sijoitusten likvidiys Pystyykö kaupunki joka tilanteessa realisoimaan sijoituksensa markkinoilla järkevään
5 (8) hintaan? Kaupungin on pyrittävä sijoittamaan varat riittävän likvideihin instrumentteihin. Sen lisäksi on huolehdittava sijoitusten riittävästä hajauttamisesta. Se vähentää sijoitusten kokonaisriskiä pienentämällä yksittäisestä sijoituskohteesta aiheutuvaa arvonmuutosriskiä. Sijoitusten likviydellä on läheinen yhteys luottoriskiin ja markkinariskiin. Luotettavan vastapuolen valintaan on tältäkin osin syytä kiinnittää erityistä huomiota. Luottoriski ja sen hallinta Luottoriskillä tarkoitetaan riskiä siitä, että vastapuoli ei suoriudu velvoitteistaan. Tällainen riski voi konkretisoitua myyntisaamisten, sijoitusten tai johdannaissopimusten kautta. Luottoriskiltä suojautumisessa on kaksi tavoitetta luottoriskin hajautus ja luottoriskin hinnoittelu. Hajautukseen liittyen suuri määrä pieniä luottoriskipositioita on parempi kuin pieni määrä suuria positioita. Näin vältetään suuret yksittäiset tappiot. Hinnoittelun osalta luottoriski on kallista ja sen ottamisesta tulee saada korvaus. Kovin suuren luottoriskin osapuolia tulee välttää kokonaan. Vieraan pääoman ehtoisten sijoitusten luottoriskin määrittämisessä käytetään luottokelpoisuusluokituksia. Ne perustuvat liikkeellelaskijan tulevaisuuden vakavaraisuuteen ja ennustettuun maksukykyyn ja luokitus käytännössä määrittää toimijan lainoille asetettavan riskipreemion (riskilisän). Kaupungin sijoitukset yrityslainojen osalta ovat sijoitussuunnitelman mukaisesti pääsääntöisesti korkean luottoluokituksen Investment Grade -yrityslainoissa. Myyntisaamiset Myyntisaamisten luottoriski on järkevä ulkoistaa. Käytännössä tämä on tapahtunut niin, että myyntisaatavat on siirretty ammattimaisen perintätoimiston hoidettavaksi. Vastapuoliriski Riski, ettei vastapuoli täytä velvoitteitaan, eikä kaupunki näin ollen saa takaisin sijoittamaansa sopimuksenmukaista pääomaa tai sen korkoa. Vastapuoliriski liittyy myös johdannaissopimuksiin. Riski toteutuu, mikäli vastapuoli ei suorita kaupungille sitoumuksen arvon ja sopimuspäivän hinnan erotusta. Hyvä luottoluokitus on ensiarvoisen tärkeä sijoitus- ja johdannaisvastapuolta valittaessa. Samalla tulee huomioida hajautus eri instrumentteihin ja vastapuoliin. Johdannaissopimusten vastapuoliriskiä voidaan pienentää vakuusjärjestelyjen avulla. Johdannaisinstrumenteissa osapuolena tulee olla hyvän luottokelpoisuuden omaavat koti- tai ulkomaiset luottolaitokset. Pitkäaikainen luottokelpoisuusluokitus tulisi olla vähintään tasolla A- (Standard Poors). Markkinariski ja sen hallinta
6 (8) Markkinariskillä tarkoitetaan markkinahintojen epäedullisten muutosten tuomaa tappion mahdollisuutta. Markkinariskejä ovat korkoriski, osakesijoitusten hintariski sekä valuuttariski. Korkoriski Korkoriski on koronmuutoksen aiheuttama epävarmuus kunnan korkokassavirroissa (korkovirtariski) ja sijoitusten arvossa (hintariski). Korkoriski on kaupungin rahoitusriskeistä kaikkein merkittävin. Lyhyet markkinakorot aiheuttavat epävarmuutta kassavirtaan. Pitkien markkinakorkojen kanssa voi korkoperiodin aikana joutua maksamaan markkinakorkoja korkeampia kuluja. Lähtökohtana korkoriskin hallinnassa on oman riskiaseman tunnistaminen. Tavoitteena on alhaiset korkokulut ja ennustettavuus kassavirroissa. Paljon käytetty korkoriskin mittari on myös arvioida, paljonko prosenttiyksikön koron nousu vaikuttaa kunnan tulokseen. Kaupungin lainasalkun keskimääräinen korkosidonnaisuusaika voi vaihdella markkinatilanteen mukaan. Pääsääntöisesti lainasalkun keskimääräinen korkosidonnaisuus-aika pyritään kuitenkin pitämään vähintään 24 kk:ssa. Lainojenhallinnan osalta korkoriski liittyy markkinakorkojen nousuun ja sitä kautta rahoituskustannusten kohoamiseen. Korkoriski koskee olemassa olevaa lainakantaa, sitä osaa lainakannasta, jota lyhennysten vuoksi on jatkuvasti jälleenrahoitettava sekä kaikkia uusia lainoja. Kaupunki pyrkii rajaamaan vaihtuvakorkoisiin lainoihin liittyvää korkoriskiä. Tällä tavoitellaan korkomenojen parempaa ennustettavuutta ja markkinakorkojen heiluntaa alhaisempaa vaihtelua korkomenoissa. Korkoriskin hallintaan liittyy jatkuva tilanteen arviointi. Lainasalkun analysoinnissa voidaan käyttää myös luotettavia ulkopuolisia tahoja. Perusteellinen lainasalkkuanalyysi on syytä toteuttaa useita kertoja vuodessa. Suojaamattomien korkopositioiden korot voivat nousta markkinoiden myllerryksessä hyvinkin korkeiksi ja lainasalkun samanaikaisesti kaiken aikaa kasvaessa lainanhoitokulut nopeasti moninkertaistuvat. Lainasalkkua tulee hoitaa aktiivisesti, niin että korkoriskiä pyritään vähentämään ja samalla tasataan korkomuutoksista johtuvia kustannusten vaihteluita. Suojaamisella tarkoitetaan pyrkimystä eliminoida markkinaolosuhteista johtuvat velkaerien arvojen tai rahavirtojen muutosten vaikutukset tulokseen. Periaatteellisena pääsääntönä kiinteät korkokustannukset vähentävät kokonaiskassavirtojen heiluntaa. Suojaus on eräänlaista vakuuttamista tulevaisuuden varalle. On hyväksyttävä, että ajoittain suojauksen kautta joudutaan maksamaan markkinakorkoja korkeampaa hintaa ja lainasalkun keskikorko saattaa nousta tulevaisuuteen varauduttaessa. Lainakannan suojaustaso voi vaihdella markkinatilanteen mukaan. Olemassa oleva lainakanta on kuitenkin aina suojattava vähintään 25 % tasoon. Matalasuhdanteen aikana, kun korot ovat alhaalla, pyritään tekemään pitkiä kiinteäkorkoisia suojauksia. Tällöin suojausaste voidaan kasvattaa jopa 70 %:iin. Nousukaudella, korkojen noustessa suojausastetta voidaan alkaa asteittain vähentämään ja suojissa suositaan esim. korkokattoa. Korkeasuhdanteen aikana, kun korot ovat korkealla, suojaustasoja voidaan laskea entisestään ja aiemmin kiinnitettyjä korkosuojauksia voidaan muuttaa
7 (8) rajaaviksi. Laskukaudella, korkojen laskiessa suojaustaso voidaan tiputtaa minimiin, niin että tehdään vain välttämättömimmät suojaustoimenpiteet. Riskienhallinnan lähtökohtana tulee olla markkinatilanteen aktiivinen seuraaminen, riskien tunnistaminen ja niihin varautuminen. Korkoriski liittyy vaihtuvakorkoisiin lainoihin ja käytännössä riski realisoituu markkinakorkojen noustessa. Korkoriskiltä voidaan suojautua kiinteäkorkoisilla lainoilla tai korkojohdannaisten avulla. Puhtaasti kiinteäkorkoisia lainoja on erittäin vaikea muuntaa esim. silloin kun kiinteä korko on muuttunut velallisen kannalta hyvin epäedulliseksi. Muutokset lainajärjestelyihin on helpompi toteuttaa johdannaisia käyttämällä ja laina saadaan kiinteäksi johdannaisten avulla usein edullisempaan tasoon kuin suoraan kiinteänä nostettaessa. Pääsääntöisesti käytetään korkosuojausinstrumentteja, silloin kun halutaan kiinnittää lainan korko tiettyyn tasoon. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että yleensä pitkäaikaiset lainat nostetaan vaihtuvakorkoisina ja muutetaan tarvittaessa koronvaihtosopimusten avulla kiinteäkorkoisiksi. Korkojohdannaisinstrumenteilla voidaan säätää lainasalkun profiilia. Johdannaisilla pystytään muuttamaan lainan tai lainasalkun korkosidonnaisuutta puuttumatta velkakirjoihin. Korkojohdannaisilla rajataan korkotason vaihtelua ja hajautetaan lainojen jakautumista eri korkosidonnaisuuksiin. On syytä pitää mielessä, että näkemyksenottoa on myös se, jos ei tehdä mitään. Käytettävät korkosuojausinstrumentit rajataan kaupungin osalta yksiselitteisiin, konservatiivisiin instrumentteihin, joihin ei sisälly ennakoimattomia elementtejä. Täten kyseeseen voivat tulla esim. koronvaihtosopimukset, korkolattiat ja -katot, korko-optiot, swaptiot, kynnykselliset koronvaihtovaihtosopimukset tai purkuoikeudelliset koronvaihtosopimukset. Poikkeuksellisen markkinatilanteen inspiroimaa tuotekehitystä on syytä varoa. Yksilöllisen korkoratkaisun on oltava käyttäjälähtöinen, ei tarjoajalähtöinen. Kaupungilla johdannaisten käytössä päätarkoitus on aina korkoriskin hallinta. Tiettyjen lainojen suojauksen lisäksi voidaan tarvittaessa käyttää myös tasesuojausta. Suojauksia on syytä hajauttaa eri ajankohtiin ja maturiteetteihin. Kaupungin sijoitustoiminnassa johdannaisia ei käytetä spekulatiivisesti lisätuottojen tavoitteluun (esim. vipurahastot) vaan käyttö rajataan suojaustarkoituksiin. Sijoitusten korkovirtariski on suurimmillaan sijoituksessa, jonka korkosidonnaisuusaika on lyhyt. Nimellinen korkotulo vaihtelee lyhyissä korkoinstrumenteissa yleensä enemmän kuin pitkissä. On huomioitava, että kun sijoitukset tehdään lyhyillä korkojaksoilla minimoituu hintariski, mutta samalla korkovirtariski kasvaa. Kiinteäkorkoisessa sijoituksessa ei korkovirtariskiä ole sijoituksen voimassaoloaikana, koska sijoituksen kassavirta tiedetään etukäteen. Sen sijaan kiinteäkorkoiseen sijoitukseen liittyy markkinakorkotason vaihtelusta aiheutuva hintariski. Sijoitusten hintariski (markkinariski) Osake- ja korkosijoittamiseen liittyy hintariski, joka on epävarmuutta sijoitusten arvossa. Hintariskiä mitataan sijoitustoiminnassa yleisesti volatiliteetilla. Mitä suurempi on sijoituskohteen volatiliteetti, sitä suurempi on siihen liittyvä riski. Kaupungin sijoi-
8 (8) tussalkun perusallokaatiolla (55 % korot, 35 % osakkeet, 10 % vaihtoehtoiset sijoitukset) volatiliteettiodotus on n. 7-8 %. Sijoitussalkun hintariskiä pienennetään hajauttamalla varat eri omaisuuslajien ja yksittäisten arvopaperien suhteen. Varainhoitajat pyrkivät hallitsemaan hintariskiä käytössään olevilla pitkälle kehitetyillä riskienhallintamenetelmillä. Kaupungin sijoitussuunnitelmassa on rajattu sallitut omaisuuslajit ja kullekin niistä enimmäis- ja vähimmäisrajat. Kaupungin pitkäaikaisen sijoitussalkun hoito on ulkoistettu kahdelle varainhoitajayhteisölle. Varainhoitajien riskienhallinta on tarkkaan kuvattu ja se on erittäin kurinalaista. Varainhoitajilla on käytössään salkunhallinta-järjestelmä, joka toimii kaupankäynti-, kirjanpito- ja raportointijärjestelmänä. Sijoitustoiminnosta erillinen riskienhallintayksikkö seuraa järjestelmän avulla päivittäin asiakassalkkujen hoitoa. Riskilimiiteillä määritellään ja varmistetaan järkevä ja hallittu riskinotto sijoitustoiminnassa. Sijoitusten hintariskiä rajataan siten, että varainhoitosalkulle asetetaan enimmäisvolatiliteettirajoitus. Mikäli raja-arvo saavutetaan, muutetaan salkun koostumus siten, että salkun odotettu volatiliteetti laskee alle raja-arvon. Valuuttariski Valuuttariskillä tarkoitetaan valuutan arvon muuttumisesta suhteessa toisiin valuuttoihin johtuvaa riskiä. Valuuttariski lainojen osalta eliminoidaan sillä, että kaupunki nostaa lainansa ainoastaan euromääräisinä. Sijoitusten osalta kaupungin vastuut ovat pääsääntöisesti euromääräisiä. Osakerahastoihin sijoittaessaan varainhoitajat saavat näkemyksensä mukaan, hyväksytyn sijoitussuunnitelman rajoissa ottaa globaalien osakemarkkinoiden osalta hallitusti valuuttariskiä. Hyödykehintariski Hyödykehintariskillä tarkoitetaan erilaisten tarveaineiden esim. öljyn ja sähkön hintamuutoksia. Voimakas inflaatio tai kriisit energiamarkkinoilla vaikuttavat realisoituessaan myös kaupungin kustannuskehitykseen. Inflaation korrelaatio yleiseen palkkatasoon ja sitä kautta kaupungin verotuloihin kompensoi kuitenkin jossain määrin hyödykkeiden hintojen kohoamiseen liittyvää riskiä.